Matkakumppanina MS-tauti osa 1

Linnut

A-lehdet Oy - Voi Hyvin



Koonnut Paula Tuomi



Kaarlo Jaakkola kir. erikoislääkäri Helsingin Antioksidanttiklinikka

MS-taudin voi taltuttaa säyseäksi toveriksi myönteisen elämänasenteen ja kurinalaisen ruokavalion avulla. Hivenaineet ja vitamiinit ovat tärkeitä tukilääkkeitä, sanoo tohtori Kaarlo Jaakkola.

Oikukas tauti

MS-tauti on lyhennys taudin varsinaisesta nimestä multippeli skleroosi, suomeksi pesäkekovettumatauti. Se on yleisin keskushermoston myeliinikatoa aiheuttavista sairauksista.

Keskushermostossa hermosäikeitä ympäröivä valkea eristekerros, myeliini, vaurioituu, ja keskushermoston valkoiseen aineeseen syntyy iso- ja pikkuaivoissa, aivorungossa, selkäytimessä sekä näköhermossa tulehduspesäkkeitä autoimmuunimekanismilla, jonka taustatekijöitä ovat erilaiset tauteja aiheuttavien aineiden keräytymät, pesäkkeet eli fokukset.

MS-taudin esiintyminen vaihtelee eri puolilla maailmaa. Eniten sitä on lauhkealla vyöhykkeellä korkean elintason maissa. Tauti on erittäin harvinainen arktisilla ja trooppisilla alueilla, eikä Afrikan mustalla väestöllä ole todettu tautia lainkaan.

Suomi kuuluu suuren riskin alueisiin. Maassamme on arvioitu olevan noin 5 000 MS-potilasta, mutta todellinen määrä voi olla selvästi enemmän. Etelä-Pohjanmaalla on tavallista enemmän MS-tautia.

Tauti on noin kaksi kertaa yleisempi naisilla kuin miehillä. Keskimääräinen sairastumisikä on 30 vuotta. Nuorimmat potilaat ovat 13-14-vuotiaita. Toisinaan MS-tauti ilmaantuu vasta yli 50 vuoden iässä. Pään magneettikuvauksessa on todettu MS-taudin pesäkkeitä myös henkilöillä, joilla ei ole kliinistä tautia.

Yksilöllisiä oireita

Keskeisenä tunnusmerkkinä MS-taudille pidetään oireitten aaltomaista esiintymistä. Ne voivat jatkua muutamasta vuorokaudesta muutamaan viikkoon, sen jälkeen osittain tai kokonaan hävitä mutta palata jopa aivan uudentyyppisinä muutaman kuukauden tai vuoden kuluttua.

Mikään oireista ei ole tyypillinen MS-taudille. Yleisimpiä ovat lievät tuntohäiriöt, näköhermotulehdus, kävelyhäiriö, pitkäaikaiset motoriset oireet, kaksoiskuvat, säteilytuntemus päätä taivutettaessa ja tasapainohäiriöt. Useimmiten tauti alkaa useammalla kuin yhdellä oireella.

Lihasvoiman heikkous on tyypillinen oire, samoin jäykkyys eli spastisuus. Lihasvoiman heiketessä voimattomuudesta tulee pysyvä tila. Potilas tuntee lamaavaa uupumusta koko ruumiissaan. MS-potilas saattaa nukutun yön jälkeen herätä unestaan yhtä väsyneenä.

Vapina on melko harvinainen oire. Se häviää levossa ja voimistuu tahdonalaisen liikkeen loppuvaiheessa. Tämä niin sanottu ryhdyntävapina on yleisintä käsissä.

Toisilla MS-potilailla on vaikeuksia säädellä virtsarakon toimintaa. Tavallisin oire on toistuva virtsaamisen tarve, jopa kolme, neljä kertaa tunnissa. Joillakin potilailla rakon tyhjeneminen on puutteellista, ja jäännösvirtsassa lisääntyvät bakteerit aiheuttavat virtsatietulehduksia.

Tavallista on myös ummetus, joka voi johtaa moniin haitallisiin seurauksiin, kuten suoliston muuttuneeseen pieneliötasapainoon (dysbioosi), sen alamuotoon hiivatautiin (kandidoosi), ärtyvän suolen oireyhtymään tai vuotavan suolen oireyhtymään. Niiden tehokas ja asianmukainen hoitaminen on erittäin tärkeää MS-taudissa.

Monilla potilailla ruumiin lämpöön vaikuttavat asiat, esimerkiksi suora auringonpaiste, kesäisen kuuma sää, saunominen ja kuumat kylvyt, pahentavat oireita.

Taudin oireet ovat jokaisella potilaalla hänelle tyypillisiä. Tunnusomaista on aaltomainen taudinkulku, suomeksi suubi (saks. Schub), jolloin pahenemis- ja paranemisvaiheet vuorottelevat. Samoin taudin kulku on yksilöllinen, ja sitä leimaa sattumanvaraisuus ja oireiden suuri vaihtelevuus.

Sairauden todellinen luonne paljastuu tavallisesti vasta monen sairausvuoden jälkeen. Ennusteeseen vaikuttavat heikentävästi toistuvat tulehdukset, erilaiset lisäsairaudet ja potilaan välinpitämättömyys oman hoitonsa suhteen. Eniten on auttanut tehokas antibioottien käyttö.

Noin kymmenellä prosentilla potilaista oireet voivat olla niin vähäisiä, että diagnoosi jää tekemättä. 15 vuoden sairastamisen jälkeen yli puolet potilaista on vielä työkykyisiä ja puolet kykenee liikkumaan ilman apuvälineitä. Tauti lyhentää vain poikkeuksellisesti potilaan elinikää. Tällöin on kyseessä vaikea, nopeasti etenevä ja epätyypillinen taudin muoto. Taudin kohtalonomaiseen nopeaan etenemiseen ei ole voitu vaikuttaa perinteisillä hoidoilla kovinkaan paljon.

Hoitoperinteet vaihtelevat maasta toiseen. Skandinaviassa hoito on ollut hyvin pidättyväistä. Potilaan autoimmuunireaktioita sammuttavia biologisia hoitoja ei ole systemaattisesti tutkittu eikä kokeiltu.

Perussyy tuntematon

Nykyään MS-tautia pidetään immunologisena häiriönä. Keskushermostossa toimii sille tyypillinen immuunijärjestelmä. Normaaliolosuhteissa lymfosyytit (vasta-aineita tuottavat valkosolut) tunnistavat kudokset omiksi, mutta poikkeuksellisesti ne saattavat reagoida myös kudoksen omia solurakenteita vastaan. Tällöin voi käynnistyä autoimmuunisairaus, jolloin immuunijärjestelmä reagoi kehon omiin kudoksiin samoin kuin vieraisiin aineisiin.

MS-taudissa aiheutuu tulehdusreaktioita, jotka tuhoavat hermosäikeiden ympärillä olevaa myeliinituppea. Jäljelle jäävä hermosolun jatke, aksoni, ei kykene välittämään viestejä eteenpäin, ja myeliinin tilalle muodostuu vähitellen arpikudosverkosto. Aluetta kutsutaan "plakiksi" (ransk. plaque), ja se voi olla useita senttimetrejä läpimitaltaan.

Potilaan oireet määräytyvät sen mukaan, kuinka paljon MS-pesäkkeitä on, minkä hermoradan alueella ne sijaitsevat ja kuinka suuria ne ovat. Pääasiassa MS-plakit sijaitsevat laskimoiden ympärillä ja aivokammioitten läheisyydessä.

Taudin syntyyn vaikuttavat jossain määrin perinnölliset syyt. Varsinkin Pohjanmaalla esiintyy suvuittain sairastumista. Siellä tautia esiintyy sisaruksissa jopa 25 kertaa useammin kuin muussa väestössä. Taudin ei kuitenkaan katsota varsinaisesti periytyvän. Skandinaviassa on todettu, että henkilöllä, jolla on DR2-geeni, on kohonnut MS-taudin riski.

Muitakin teorioita on esitetty. Kyseessä voi olla elimistön synnynnäinen heikkous käsitellä tyydyttyneitä rasvoja, minkä johdosta verihiutaleet kokkaroituvat aiheuttaen verisuonimuutoksia. Myrkylliset aineet pääsevät näin helpommin verestä aivoihin.

Useiden tutkijoiden mielestä MS-taudin alkuperäinen mekanismi on vaurio veri-aivoesteessä, järjestelmässä, jossa verisuonten pintakerroksen eli endoteelin pitäisi estää haitallisten aineiden pääsy aivoihin. Jos järjestelmä pettää, seurauksena on paikallinen turvotus, myeliinin tuhoutuminen ja lopulta sidekudoksen kovettama endoteelialue.

MS-plakit sijaitsevat erään tutkimuksen mukaan aivoissa läpättömien laskimoiden ympäristössä. Näin MS-taudin pääasiallisina syinä olisivat mikrobien myrkyt, jotka ovat tulleet leuan ja hampaitten alueelta läpättömiä laskimoita pitkin aivoihin ja aiheuttaneet siellä tulehdusreaktion. Selkäytimen alueella syntyvät MS-pesäkkeet taas olisivat virtsa- ja sukuelinten alueelta tulleiden pieneliöiden myrkkyjen aiheuttamia.

Eräs tutkija olettaa, että MS-taudissa olisi kysymys synnynnäisesti heikentyneestä solujen kyvystä käsitellä elimistölle välttämättömiä rasvahappoja. Sen vuoksi myeliini rakentuu tavallista heikommaksi ja vaurioituu herkemmin. MS-taudin osasyy saattaa tämän olettamuksen mukaan olla välttämättömien rasvahappojen puutostila. Myöhemmin on tutkittu MS-potilaiden punasolujen kalvorakenteita ja todettu ne normaalista poikkeaviksi.

Eräänä MS-taudin oireena voi olla ohimenevä näön menetys näköhermon tulehduksen johdosta. Syynä on saattanut olla streptokokkibakteerin ylläpitämä hammastulehdus ilman, että potilaalla on yhtään amalgaamitäytettä hampaissaan.

Useimmilla hoitamillani potilailla on ollut suuria määriä amalgaamitäytteitä hampaissaan pitkiä aikoja. Monilla heistä tauti on alkanut tai pahentunut amalgaamitoimenpiteiden jälkeen. On syytä ottaa huomioon, että noin kahdessa kolmesta poistetun amalgaamin alta löytyy piilossa olevaa kariesta. Se ja muut hammasluun tai sen ympäristön tulehdukset voivat olla merkittäviä tekijöitä taudin synnyssä.

Elohopea voi tutkimuksen mukaan lisätä jo syntyneen MS-taudin oireita ja vaurioittaa aivojen sekä selkäytimen verosuonistoa.

Amalgaamit pois

Sveitsiläinen neurologi on esittänyt, että MS-tauti voisi olla amalgaamiperäisen elohopean aiheuttama neuroallerginen tai toksinen reaktio. Hän on kuvannut tapauksia, jossa amalgaamitäytteiden vaihdolla on ollut potilaiden oireisiin myönteisiä vaikutuksia.

Erään tutkimuksen mukaan MS-potilaat olivat saaneet muuta väestöä selvästi enemmän hammashoitoja. Hammashoitajien keskuudessa on löydetty yli kaksi kertaa arvioitua enemmän MS-tautia. MS-potilaiden aivo-selkäydinnesteestä on myös mitattu yli seitsemän kertaa suurempia elohopeapitoisuuksia kuin vertailuryhmällä.

Uppsalan yliopistosairaalan amalgaamiyksikössä saneerattiin lukuisten MS-potilaiden amalgaamitäytteet. Yksikön ylilääkärin käsitys on, että MS-tauti on jopa 80- prosenttisesti pääosin amalgaamiperäinen sairaus.

Suomessa antioksidanttiklinikalla on tästä asiasta kokemuksia yli kymmenen vuoden ajalta. Koska esitietojen mukaan joskus aikaisemmin saneeratuilla potilailla taudinkulku oli nopeasti pahentunut, suhtaudumme hyvin vakavasti MS-potilaiden saneeraukseen: kaikki toimenpiteet tulee suorittaa yksilöllisen farmakologisen antioksidanttilääkityksen "suojassa", ja paikat on poistettava kertatoimenpiteenä samalla vastaanottokerralla.

Ohjeiden mukaan suoritetun saneerauksen jälkeen taudin kulku on useimmissa tapauksissa selvästi helpottunut.

Lääkkeistä
sivuvaikutuksia

Koululääketieteessä käytetään immuunireaktioita vaimentavaa tai muuttavaa lääkitystä. Sen lisäksi annetaan lihasten jäykkyyttä vähentäviä lääkkeitä. Yleisimpiä ovat kortisoni, jonka ohessa samanaikaisesti annettava laaja antioksidanttilääkitys suojaa sen haittavaikutuksilta, sekä ACTH-valmisteet, jotka ovat aivolisäkkeen erittämää hormonia.

Niin sanotuista immunosupressiivisista lääkkeistä atsotiapriinilla on havaittu vaikeita sivuvaikutuksia, samoin immuniteettia heikentävällä syklofosfamidilla. Immuniteettiä muuttavasta ja kudoshylkimistä ehkäisevästä siklosporiinistakaan ei ole raportoitu hyviä hoitotuloksia.

Verrattain uusi MS-taudin lääke on amerikkalainen Betaferon, jonka rakenne on hyvin lähellä oman elimistön erittämän interferonin rakennetta. Tälläkin lääkkeellä on rajoituksensa ja sivuvaikutuksensa.

Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka kauan Betaferon-hoitoa tulisi jatkaa, eikä kliinisiä tuloksia yli kolmen vuoden hoidosta juuri ole olemassa. Lääke on myös erittäin kallis; jos kaikki uudet MS-potilaat kuuluisivat hoidon piiriin, vuosittaiset kustannukset olisivat 500-600 miljoonaa markkaa.

Muu hoito

MS-potilaan fysioterapiassa on tärkeää pitkäjänteisyys. Muutamalla hoitokerralla ei saavuteta tuloksia. Tavoitteena on säilyttää potilaan liikuntakyky mahdollisimman pitkään. Potilasta ei saa rasittaa liikaa, koska kova fyysinen stressi saattaa pahentaa tautia.

Eräät tutkijat ovat epäilleet, että liian suuri määrä tyydyttyneitä rasvoja ruokavaliossa voi heikentää veri-aivoestettä. Nykytiedon valossa MS-potilaan dieetissä on syytä selvästi vähentää tyydyttyneiden rasvojen käyttöä. Runsas tyydyttyneen rasvan ja lihatuotteiden käyttö lisää elimistössä arakidonihapon ja siitä syntyvien "haitallisten" paikallishormonien määrää.

MS-potilaalle voidaan suositella runsaan lihansyönnin sijasta viikoittain yhtä tai kahta kala-ateriaa, jotka on valmistettu omega-3-sarjan rasvahappoja sisältävistä rasvaisista kaloista.

Mahdollisiin ruoka-aineallergioihin on kiinnitettävä huomiota. Aivan tavalliset päivittäiset ruuat saattavat sisältää allergisoivia ainesosia. Immuunijärjestelmä voi reagoida johonkin ruuan ainesosaan, usein valkuaisaineeseen. Toiset ovat herkistyneet lisäaineille ja muille ruuan kemikaaleille.

MS-potilaan tulisikin välttää valmisruokia ja tuotteita, joihin on lisätty säilytysaineita. Alkoholin, kahvin ja sokerin käytössä tulisi olla joko hyvin kohtuullinen tai luopua niistä kokonaan.

Tähän asti on luultu, että kuollut hermosolu ei uusiinnu. Hiljattain on esitetty uusia tutkimustietoja, joiden perusteella otaksutaan erikoistilanteissa hermosolun uusiintumisen olevan mahdollista.

Vahingot aivosolujen rakenteissa tulisi korvata ruokavaliolla, joka sisältää monityydyttymättömiä rasvahappoja ja fosfolipidejä, joita uutetaan teurassikojen aivoista. Tällaista neurolipidiuutetta on tutkittu vuodesta 1970 lähtien Suomessa ja Ranskassa. Tutkimukset osoittavat valmisteen tehoavan esimerkiksi kouluväsymykseen, masentuneisuuteen, tuskaisuuteen, tunne-elämän häiriöihin, unettomuuteen ja yleiseen elinvoiman heikkenemiseen.

Nykytiedon valossa on ilmeistä, että MS-potilaan hermosoluissa tapahtunut vaurioituminen tulee korvata yksilöllisesti toteutetulla rasvahappo- ja fosfolipidilääkityksellä, joka perustuu rasvahappoanalyysiin.

Antioksidantit tarpeen

Lääkäri Patrick Kingleytä voidaan pitää MS-taudin tukilääkityksen ja antioksidanttihoidon uranuurtajana. Suomalainen antiokdidanttihoidon asiantuntija Thomas Westermarck on kuvannut 1985, miten MS-potilaalla oli huono seleenitase ja miten pitkäaikainen lääkitys epäorgaanisella seleenillä saattoi olla hyödyksi.

C-vitamiini on hyvin tärkeä antioksidantti keskushermostossa. Useimmissa tukihoito-ohjelmissa sitä suositellaan kunnollisia lääketieteellisiä määriä, 1 000-5 000 mg päivässä. Rasvaliukoista E-vitamiinia tarvitaan suojaamaan hermosolujen monityydyttymättömiä rasvahappoja. Ubikinoni ja A-vitamiini tehostavat sen vaikutusta. E-vitamiinin annos tulisi olla vähintään 400 mg päivässä.

Erikoisen tärkeitä tukilääkkeitä ovat kaikki B-ryhmän vitamiinit, erityisesti B6 ja B12. Lääkäri Kingsley korostaa nimenomaan B12-vitamiinin merkitystä. Hänen mukaansa B12-vitamiinin mittaukset verestä eivät osoita, onko sitä riittävästi aivosoluissa. Hän suosittelee lihaksen sisäisiä pistoksia 400-800 mg:n viikkoannoksina. Kingsley kertoo todenneensa MS-potilaan suubin paranemisen noin puolessa tunnissa annostettuaan yksilöllisesti sopivan korkean B-vitamiiniannoksen suonensisäisesti. Hänen mukaansa B12-vitamiinin puutostaudin neurologiset oireet muistuttavat jossain määrin MS-taudin oireita.

Kirjallisuudessa on korostettu myös magnesiumin, sinkin, mangaanin ja vanadiinin merkitystä MS-taudin hoidossa.

Omassa hoitokäytännössäni olen todennut, että tärkeimpien vitamiinien ja hivenaineiden tasemittaukset ovat hyvin tärkeitä, jotta potilasta osattaisiin hoitaa yksilöllisesti ja tehokkaasti.

Eräs potilaani, silloin 34-vuotias Anna-Maija, tuli vastaanotolleni maaliskuussa 93 pyörätuolissa avomiehensä saattamana. Hän oli sairastanut voimakkaan pitkäaikaisen flunssan toukokuussa 86, jonka jälkeen oireet, alaraajojen puutuneisuutta, vasemman silmäkulman nykimistä sekä vasemman käden pistelyä, puutumista ja kömpelyyttä, olivat alkaneet.

Sitten seurasivat näköhäiriöt molemmissa silmissä sekä oikean käden motoriikan huonontuminen. Oireet pahenivat, ja vuonna 90 Anna-Maijalla todettiin aivojen magneettikuvauksessa MS-taudille tyypillinen löydös, jolloin diagnoosi vahvistettiin.

Anna-Maijan hampaiden amalgaamipaikat oli saneerattu - usealla kerralla, ensimmäinen kerta ilman suojausta - jonka jälkeen oli ilmennyt uusia oireita: voimakkaita tasapainohäiriöitä, pahaa makua suussa, pahanhajuista hikoilua ja huimausta. Vuoden 93 alussa Anna-Maijan jalat eivät enää olleet kantaneet, eikä hän ollut pystynyt nousemaan sängystä pyörätuoliin.

Ensimmäisellä käyntikerralla antioksidanttiklinikalla potilas oli avuttomassa tilassa ja täysin toisen ihmisen varassa.

Laaja-alainen tukilääkitys aloitettiin, kun omega-3-sarjan rasvahapot, ALA, EPA ja DHA oli todettu melko mataliksi. Samoin seleenin, ubikinonin, B2-vitamiinin ja B6-vitamiinin taseet olivat aika matalia. Kolmen ensimmäisen lääkityskuukauden aikana tapahtui toimintojen paranemista, ja sen jälkeen Anna-Maija on käynyt vastaanotolla puolen vuoden välein. Koko ajan on tapahtunut edistymistä.

Yhteenvetona vajaan seitsemän vuoden aikana tehdyistä tutkimuksista ja hoidoista voidaan todeta, että amalgaamiperäiset syyt olivat olleet merkittävästi vaikuttamassa taudin syntyyn ja tilan huononemiseen.

Tukihoidon aikana Anna-Maija on toipunut paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Usean vuoden ajan hän on ollut pirteä ja aktiivinen. Hän pystyy hoitamaan suureksi osaksi oman hygieniansa ja muut jokapäiväiset toimet. Keväällä avuntarve oli arvioitu noin 15 minuutiksi vuorokaudessa. Hän tulee toimeen jopa useita päiviä ilman toisen henkilön apua.





Linnut


Takaisin etusivulle