4 Usko ja rationalismi, Sana ratkaisee, Hengellisestä pappeudesta, Synodaalikokousten pohjalta, Viran tähden onnutaan

Olen tässä syksyllä lueskellut erääseen tenttiin. Yhtenä tenttikirjana on Bo Giertzin kirja "Jumala puhuu Raamatussa". Kirja on kohtuullisen hyvä. Joitain kohtia jäin selvempinä kaipaamaan ja ne olivat mm. kohdat luominen ja virkakysymys. En nyt muuten arvioi kyseistä kirjaa varsinaisesti, vaan pidän sen oppikirjanani rationalismin tunnistamisessa.

Mitä tarkoittaa käsite rationalismi? Se on järkeisoppi, järkiperäinen ajatuskanta. Filosofiassa: käsitys, että todellisuuden rakenne on järjenmukainen. Rationalismin edustajia ovat mm. Descartes, Spinoza ja Leibniz. Rationaalinen on täten järjenmukaista, järkiperäistä, loogisen ajattelun mukaista ja suunnitelmallista. (MMM Tietosanakirja 1992).

Raamattu on Jumalan sana ja sitä ei turmeltunut järki ja ymmärrys voi käsittää. Jumalan järjestys ja tiedon muoto ovat siis aivan toisella tasolla, mitä ihminen kykenee päättelemään ja ymmärtämään järjen pohjalta. Mitä luemme Raamatusta kyseisestä rationalismista. "Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä" 1Kor.1:26-29. "Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti"1Kor.2:14. "Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!" Luuk.24:25.

Kun tässä olen lukenut kirjaani, niin sain Seinäjoella 2.9.04 leimatun nimettömän (lähettäjän) kirjeen, jossa oli kaksi kopioitua tekstiä. Ensin oli kirjoitus, joka oli julkaistu Vartija-lehdessä 2/1995 s. 52-61. Kirjoitus oli Heikki Räisäsen otsikolla: Nasaretin miehen arvoitus. Hän oli pitänyt sen esitelmän "Tieteen päivillä" Helsingissä 13.1.1995. Toinen kirjoitus oli julkaistu 7.11.1988 Uudessa Suomessa. Kirjoitus oli TT Antti Alhonsaaren haastattelu, jossa hän "romutti luutuneita käsityksiä kirkosta". Molemmat kirjoitukset ovat kauheita. Ne ovat täynnä rationalismia, joka kieltää ensinnäkin Raamatun, Jumalan Sanan ja tekevät naurunalaiseksi ne, jotka sen uskovat Jumalan Sanaksi.

Usko ja rationalismi ovat toistensa vastakohdat hengellisissä kysymyksissä. Rationalismi on toki tärkeä ominaisuus ajatellen ajallisen elämän tehtäviä. Sitä tarvitaan loputtomasti päivittäisissä töissä, johtamisessa ja ongelmien ratkaisemisessa, mutta Raamattua ei sen pojalta tulla käsittämään. Raamatun ymmärtäminen on mahdollista vain Pyhän Hengen valaisun kautta. Kun rationalisti tutkii Raamattua, niin hän etsii sieltä esimerkillistä täydellisyyttä, moraalia, vain yliluonnotonta ja järjestelmällistä ajatuksenkulkua.

Rationalistit eivät etsi Raamatusta sen ydintä, sen keskusta, Kristusta meidän edestämme. Tämä, mikä on Jumalan ilmoitus meille, että langennut ihminen on saanut Kristuksessa takaisin Jumalan tuomioistuimen edessä kelpaavan vanhurskauden, on rationalistille aivan vierasta ja torjuttavaa ilmoitusta. Rationalisti on tässä suhteessa hyvin lähellä Jeesuksen mainitsemista farisealaisista.

Sanansaattajassa 9.9.04 otsikoi Kai Kortelainen pääkirjoituksensa "Selkeälle julistukselle on tarvetta". Kortelainen nojautuu pääkirjoituksessaan Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen huomionarvoiseen haastatteluun. Pentikäinen vetoaa huolestuneena kirkon velvollisuuteen pysyä perustuksella ja opettaa uskon ydinasioita. Pentikäinen on selvästi erottanut toisistaan uskon vastaisen rationalismin ja sen miten kirkkokansa tarvitsee saada Pyhän Hengen opetusta uskon ydinasioista.

Alpo Ahola

Keskustelin erään pastorin kanssa toteutetuista kirkon uudistuksista. Esitin Raamatulla perustellun kielteisen kantani. Pastori oli vaivautuneen oloinen. Hän ei voinut vedota Raamattuun, vaan sen kanssa ristiriitaiseen maalliseen lakiin.

Niinpä niin, Raamatun kanssa ristiriitaisia lakeja voidaan säätää, mutta ei voida pysyä Raamatun mukaisessa opissa. Näyttää myös siltä, ettei vääriä lakeja voida kumota, vaan jatkaa yhä uusilla väärillä laeilla. Rakkaudettomiksi on ryhdytty syyttämään Raamatulle uskollisia.

Hengellinen pappeus ja Sanan- ja sakramenttien hoitajan virka on kyettävä seurakunnissa oikein jakamaan ja opettamaan. Peruste siihen on Raamatussa. On tietysti paljon ihmisiä, joille Raamattu ei ole enää mikään totuusperuste, vaan ratkaisut haetaan turmeltuneen järjen päätelmistä.

Olen vuosien mittaan pyytänyt niitä, jotka eivät enää hyväksy Kristus-esikuvallista apostolista virkaa perustelemaan kantansa Raamatun sanalla, mutta en ole saanut kuulla muita perusteluja kuin tasa-arvon, rakkauden, maltillisuuden, avarakatseisuuden ja inhimillisen suvaitsevaisuuden. Perustelut ovat täten olleet Raamatun ulkopuolisia, ovat ateistisia ja jäävät pelkästään lihallisen mielen mukaisiksi perusteluiksi. Olen ihmetellyt myös sitä, miksi herätysliikkeissäkin ollaan valmiit seurakuntien lähetyskannatuksen varmistamiseksi hyväksymään kirkon harhat..

Kysyn, että koska Jumala on antanut uuden ohjeen Kristus-esikuvallisen pappeuden sijaan ja missä se on kirjoitettuna? Ajassamme on myös tehtävä kysymys, että millä ja kenellä on oikeus opin, uskon ja kristillisen vaelluksen sisällön määrittämiseen. Samalla kun tehdään kyseinen kysymys, niin torjutaan se harha, että turmeltuneella ihmisellä olisi oikeus määrittää uskon, opin ja moraalin sisältö.

Ihmisellä ei ole mitään oikeuksia vanhurskaan Jumalan edessä. Raamattu opettaa vaikenemaan, toisin sanoen pitäytymään vain Jumalan itse antamassa opin ja uskon sisällön muodossa. Tämä on suvereeni Raamatun ilmoitus alusta alkaen. Jos turmeltunut ihminen saisi määrittää opin ja uskon sisällön, niin autuaaksi tuli julistetuksi kaikki farisealainen meno. Ihmisen suorittamassa määrittelyssä Sanan, siis lain ja evankeliumin vastainen meno tulee korkeampana jumalanpalveluksena hyväksytyksi. Ihminen ei kykene Jumalan edessä mihinkään jaloon, vaan tekee jatkuvasti tuomion alaisia majesteettirikoksia. Niistä sanotaan, että "jokainen tuomitaan tekojensa mukaan".

Raamatun Sana, Jumalan oma ilmoitus, on määrittänyt kaiken inhimillisen toiminnan synnin alaiseksi: "ei ole yhtään joka hyvää tekee". Älköön kukaan röyhistelkö luulotelluissa omissa hyvissä töissä, vaan Jumalan laki näyttäköön kullekin henkilökohtaisesti ansiottomuuden omassatunnossa. Kun näin saisi olla, niin lopputulos on: "Jumala vanhurskautta jumalattoman" ja pelastuksemme on yksin Jumalan rakkaudessa, joka tuli ilmi Kristuksessa. "Vanhurskas on elävä uskosta", eikä omista ansioista. Raamattu määrittää myös seurakunnassa Sanan saarnan sisällön, vaikka kukaan ei Sanaa uskoisi, vaan turmeluksessaan sitä pilkkaisi. Sanaa opettavat vain Sanan alle asettuneet paimenet.

Omatunto on poltinraudalla merkitty. Lankeemus ei tunne takarajaa, vaan syvenee ja hengellinen ymmärrys häviää. Olisi luullut, että kirkot pullistuvat, kun ahdistavia ja rajoittavia aitoja kaadetaan. Näyttää kuitenkin siltä, että Sanalle uskolliset ovat ensiksi tahdottu häätää kirkosta ja kirkkoa vieroksuvat pitäytyvät kielteisessä asenteessaan vaikka tehtäisiin mitä tahansa kompromisseja maailman kanssa.

Toimikoon tämä varoituksena, ettei kirkossa jouduttaisi yhä syvenevään lankeemukseen. Nyt jos koskaan kysytään uskollisia huoneenhaltijoita. Syvä suru Kristuksen kirkon puolesta.

Alpo Ahola

Kristittyjen hengellistä pappeutta (1Piet.2:9), jossa "ei ole miestä eikä naista", ei missään tapauksessa saa sekoittaa siihen jumalalliseen säätämykseen, mikä koskee erityistä pappeutta, sanan ja sakramenttien hoitajan virkaa. Sellainen mies erikseen virkaan kutsuttuna ja asetettuna, joka kuuluu hengelliseen pappeuteen vain voi olla todellinen seurakunnan kaitsija (1.Tim.3:1-13). Teologisesti perusteisiin kuuluu ymmärtää erityinen pappeus seurakunnan järjestykseen kuuluvana. Kristus oli ristillä ja Kristus täytti lain. Ei seurakunta, vaan Kristus leipää ja viiniä kädessään pitäen sanoi; "tämä on minun ruumiini ja vereni, sinun edestäsi annettu ja vuodatettu". Luulisin, ettei minun tarvitse käydä virkaa koskevia raamatunkohtia läpi, sillä ne osoittavat vääjäämättömästi myös paimenen sukupuolen mieheksi. Raamatunkohtia on useita. Eihän ole tarkoitus repäistä niitä pois Raamatusta kuten tehtiin vanhentuneena ohjeena "Huoneentaululle" piispa Eero Huovisen Katekismuksessa (1999). Itse pysyn arkkipiispa Svebiliuksen oppilaana.

Tahdon tässä sitten osoittaa, että Jumala tuntee pappina vain miessukupuolen. Jumala sanoi Aadamille: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua" (1Moos.3:17). Jeesus tarkastaessaan Tyatiran seurakuntaa tunnustaa miessukupuolen papiksi, hylkäämällä Iisebelin (Ilm.2:20-25). Jos ajattelemme, ettei kohdissa ole kyse erityisen pappeuden rajausta vain miestä koskevaksi, niin erehdymme.

Ei naispappeus ole pelkästään nykyajan keksintö, sillä Raamatun kirjoituksen aikana se tunnettiin laajasti. Raamattu kertoo kuinka Mooseksen sisko, Mirjam, tahtoi ryhtyä hoitamaan pappeutta. Seuraus yrityksestä oli spitaali. Naispappeus tunnettiin pakanauskonnoissa ja gnostilaisuus edusti sitä hyvin selvästi. Nyt poliittisista syistä väitetään, että nainen on päässyt alistetusta asemasta ja myös tiedollisesti on saavuttanut miehen etumatkan. Tässä on naispappeuden tärkein perustelu, mutta valitettavasti se ei ole raamatullinen, vaan on gnostilainen. Teen kysymyksen: miksi vanha virkakäsitys pidetään nyt tuomittavana luterilaisessa kirkossa? Toivon saavan kysymykseeni raamattuperusteisen vastauksen.

Rooman kirkon naispappeuskielto ei perustu pelkästään perinteeseen. Ajatus siten antaa yksipuolisen käsityksen Rooman kannasta. Olen tutustunut perusteisiin. He käyttävät Raamattua virkakysymysasiassa huomattavasti rohkeammin kuin Suomen luterilainen kirkko.

Mitä tulee sitten ajatukseen "onko kirkolla oikeus muuttaa oppia?". Tähän sanon, että Te tunnette hyvin Lutherin opetuksen "Kirkosta ja kirkolliskokouksista". Siinä Luther sanoo, ettei ole oikeutta. Pysyn kannassa, että naispappeus muutti kirkon oppia. Miksi naispappeus piti tuoda Suomen kirkkoon riitakapulaksi? Käsittäisin niin, että perkele on tuhannen juonten mestari. Baabelin sekoitus on saatava aikaan konstilla jos toisella.

Luopumus ja opin muutos on askel-askeleelta-prosessi, ensin tehdään jotain pientä korjausta ja sitten vähän laajempaa ja lopuksi ollaan aivan päinvastaisella suunnalla, mitä alkuperäisen suunta piti kartan mukaan olla. Kun aikoinaan arkkipiispa Vikströmiä varoitettiin naispappeusasiasta, että se tulee johtamaan homoseksualismin hyväksyntään kirkossa, niin Vikström suuttui, mutta kuinka ollakaan hän itse ehti vielä virassa ollessaan laittamaan asian agendalleen. Tulevaisuudessa naisellisiin hyväksyttäviin aiheisiin kuuluvat ainakin homoparien ja sekahaaremien kirkollinen vihkiminen, abortin ja eutanasian kirkollinen hyväksyntä. Täytyyhän ihmisen saada mahdollisimman hyvin määrätä itsestään ja halujensa toteuttamisesta. Sehän on lähimmäisen rakkautta laajimmillaan. Avioliitot ja seksuaalisuus alkavat jo nyt olla vähän sitä sun tätä kirkollistenkin piirissä. Tietoa valitettavasti tapauksista on aina pedofiliaa myöden, jota tapahtui lähetyksen piirissä. Rippikouluissa on tullut esille vähän liiankin konkreettista sukupuolivalistusta. Kun laki synnintunnon herättämiseksi virkaratkaisun myötä hylätään, niin lihan teot käyvät yhä ilmeisemmiksi.

Puhutaan jumalakuvista. Opetus on kapeutunut teemaan: "Jumala on rakkaus". On unohdettu, että Jumala on myös vanhurskauden vaatimuksessa tinkimätön. Kristuksen ulkopuolella ei ole mitään mahdollisuuksia. Olin eräässä tilaisuudessa, jossa Jumala opetettiin loputtomaksi ymmärtäjäksi ja Kristuksesta ei sijaiskärsijänä puhuttu sanaakaan. Kuitenkin Sanan mukaan tarvitsemme Välimiehen. Yleisesti on jo vallalla käsitys, ettei tuonpuoleista olekaan, vaan taivas ja helvetti ovat niissä olosuhteissa, joissa tässä ja nyt eletään. Tapaninpäivänä, Aasiassa, puheiden mukaan paratiisi muuttui hetkessä helvetiksi. Armo on vaihtunut ihmisten armollisuudeksi. Kultaista sääntöä käytetään inhimilliseltä pohjalta vähän miten sattuu. Onpa joku pappi löytänyt apokatastaasin (kaikki pelastuvat) siltä varaa, jos iankaikkisuus olisikin. Pappi rehenteli TV:ssä: hän saa opettaa kuten haluaa. Jumalan rakkauden yksipuolinen korostus hylkää lain kolmenlaisen käytön. Olemme siirtyneet antinomismin aikakauteen, syntiä ei todellisesti tunneta ja Kristustakaan ei tarvita. Kysynet, miksi arvostelen vain pappeja; vastaan, papeilla on julkinen virka ja heidän on edustettava valan tehneinä sitä, mitä Jumalan Sana määrittää opetettavaksi. Erikseen arvostelen muita valhesaarnaajia, joita on pilvin pimein.

Piispa Pihkalan minulle lähettämässä kirjeessä 1Tim.2:11-12:n tulkinta oli varsin Ihmeellinen. Jyrkkyyttä hengellistä pappeutta vastaan en ymmärrä ja pidän oikeana naisen oikeutta avata sen pohjalta suunsa. Mutta, että Raamattu on virkakysymyksessä selvä, niin kielto koskee naispappeutta. Onhan nyt toki äitien kasvatettava lapsia ja opettajien opetettava. Kyse on siis siitä mitä naisen ei saa tehdä seurakunnassa (erityinen virka). Onhan naisella paljon Raamatun mukaan paikkoja seurakunnassa. Onhan Pietarilla käsky olla aina valmis vastaamaan, kun kysytään toivon perustusta (1.Piet.3:15). Kun sekoitetaan yleinen pappeus ja virka, niin soppa on selvä. En missään tapauksessa asetu naisten yhteiskunnallista asemaa vastaan, vaan asetun sitä vastaan, kun nainen asetetaan sellaiseen hengelliseen virkaan, jonka Raamattu on Kristus-esikuvallisesti omistanut miehelle. Nainen on seurakunnan esikuva ei Kristuksen. Muuten on alkanut jo kuulumaan puheenvuoroja siitä, että Jumala on enempi äiti, kuin isä, ainakin se on kuuleman mukaan sukupuoleton. Kai meillä on hetken kuluttua jokin naispersoona, jota saamme "jumalana" palvoa.

Aika mojee ohjaus kätkeytyy lauseeseen: "heidän pitäisi perustaa oma kirkkonsa". Jo tämä lause on osoitus vainosta. En halua lähteä mihinkään kastekirkostani, on minun kantani, mutta edellytän, että minun on saatava siellä ruokaa syödäkseni ja vettä juodakseni apostolisen järjestyksen mukaisesti. Tiedän kirkollisia tapauksia, jossa on uskossa olevia pakotettu vasten omaatuntoa sellaiseen jumalanpalvelukseen, jossa on ollut naispappi. Sakraalitoimituksiakin on ollut monia sellaisia, joihin ei lähisukulaisuudesta huolimatta ole voinut osallistua, kun toimittaja on ollut naispappi. Oli eräskin kastetilaisuus, johon uskovaiset kummit eivät voineet tulla naispapin vuoksi. Nyt esiintyy aivan selvää sekoittamismentaliteettia ja provosointia naispappeuden taholta. Lihan käsivarsi on selvästi noussut esille naispappeuden läpiajossa. Muuten missä viipyy toteutus siitä piispa Sariolan ponnesta 6.11.1986, joka liitettiin lakiin, jolla lumetettiin ajatukset positiivisiksi saada palvella kirkossa hyvällä omallatunnolla vanhassa virkakäsityksessä. Edustaako sitä nyt kehotus: "lähtekää pois"?. "Mitä vielä siinä takkuatte, ulos siitä". Ajaako tässä nyt käenpoikanen pesän alkuperäiset poikaset pois pesästä? Käsitteissä kontrastiero on valovuosissa.

Eikö tässä piispallisella kaitsennalla ole paljon työtä? Valitettavasti olen alkanut epäillä, että "hälläväliä-tyyli" on saanut kotipaikkaoikeuden maailmallisuuden voittokulussa. Jos Mooses ei itse jaksa kantaa käsiänsä, niin niitä on kannateltava toisten (2. Moos.17:12). Vain siten voitetaan sielunvihollisen mahti.

Veljeys Kristuksessa Jeesuksessa

Alpo Ahola

Kristuksen kirkkoa tulee sääli - se on lyöty haavoille. Kirkossa olkoon erityisenä esirukouksen kohteena itse Jumalan Sanaan sitoutuminen ja Jumalan Sanalle uskolliset papit ja paimenet. Niitä on sentään vielä joitain jäljellä. Toivottavasti nykyinen Lapuan piispa Simo Peura pysyy uskollisena tunnustukselleen Raamatun Jumalallisesta arvovallasta.

Ironista kyllä, kun liberaali professori Räisänen latasi: "Jos te papit uskotte helvettiin, niin miksi te ette siitä saarnaa"? Kysyn TT Sini Hulmilta, etteikö Sana olekaan Jumala? Millä oikeudella piispa Kantola repäisee Raamatun ja moraalin irti toisistaan. Piispa Kantolalle sanon: jos ihmisen omatunto asettuu Raamattua vastaan, niin silloin on kyse Raamatun jalkoihin polkemisesta. Kantola on myös lausunut arveluttavia lausuntoja homoseksualismista. Pakostakin nyt on kysyttävä, että eletäänkö jo luterilaisessa kirkossa antinomismin aallonharjalla? Pahoin pelkään, että lankeemus on tapahtunut, sillä siinä määrin synodaalikokousten puheenvuorot osoittautuivat Jumalan Sanaa ylikäyviksi.

Kirkon opettajat ovat laajalla rintamalla omaksuneet rationalismin. Kysynet, mitä se on?. Rationalismi on järkiperäisyyttä, jota tarvitaan yhteiskunnallisessa elämässä, mutta Jumalan ilmoitusta ei sen pohjalta tulla käsittämään. Mitä luemme Raamatusta kyseisestä rationalismista? "Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä" 1Kor.1:26-29. "Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti" 1Kor.2:14. "Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!" Luuk.24:25.

Raamattu on Jumalan sana ja sitä ei luonnollinen turmeltunut järki ja ymmärrys voi käsittää. Jumalan järjestys ja tiedon muoto ovat siis aivan toisella tasolla, mitä ihminen kykenee päättelemään ja ymmärtämään järjen pohjalta. Miten rationalisti sitten selittää Raamattua? Hän selittää armon ihmisten väliseksi armollisuudeksi ja hän omaksuu ihmisen teot Jumalan edessä kelpaavaksi vanhurskaudeksi. Rationalistin lain ymmärrys ei johda synnin tuntoon, vaan luuloon saavutetusta vanhurskaudesta. Rationalistit eivät täten hyväksy Kristusta edestämme Sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan ehkä hyvänä opettajana. Rationalisteille toiminta on tärkeämpi kuin vastuunotto sielujen iankaikkisesta pelastuksesta. Sana kuitenkin huomauttaa: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat" 1.Kor.15:19.

Eikö kirkon tärkein tehtävä olekaan lain ja evankeliumin sanalla lampaiden kaitsenta? Onko kirkon tärkeimmät haasteet tänään taloudelliset arvot ja valikoidut otteet lähimmäisenrakkaudesta? Onko kirkon tärkein tehtävä tuottaa hyvinvointipalveluja. Eihän tämä diakoninen ajatus ole vain silmänlumetta ja helisevillä sanoilla näennäistä köyhistä välittämistä.

Mitkä ovat kirkon arvot ja tehtävät ja miten kirkko tuo ne esiin, kun se on hylkäämässä hengellisen regimentin (hallitus)? Onko kirkon omittava itselleen maallinen regimentti ja hylättävä hengellinen regimentti? Ei kirkko maallisen pohjalta voi olla todellisesti toivon ja lohdutuksen tuoja. Jos niin on, niin näytettäköön se toteen. Lapsi pyytää leipää, mutta hänelle annetaan kivi.

Mikä on muuttunut? Onko Raamattu aikansa ja kulttuurinsa legenda? Onko Jumala antanut uusia ilmoituksia, jotka ovat ristiriidassa ennen saatuihin nähden? Onko sittenkin niin, että Sana ei ole muuttunut, mutta usko on vaihtunutkin epäuskoksi ja Sanan pilkkaamiseksi? Valapattous on ilmeistä. Tehdäänkö enää lainkaan kysymystä: "Jumalaa tulee kuulla enempi kuin ihmistä"?

Miksi kirkon on mentävä maailman muutoksen mukana? Pitääkö muutos olla niin päin, että kirkko muuttuu maailman mukana - sen kaltaiseksi. Eikö kirkko olekaan enää muutosvoima, jolla itsellä olisi jotain sanottavaa maailmalle. Kun kirkko tahtoo itsekin muutosta, niin on aihetta kysyä, että onko tänään jo ajateltava eri tavalla kuin eilen ja maailmako määrää kirkon muutossuunnan? Postmoderni (jälkinykyaikainen) ajattelu on nousemassa esiin kaikkine vaihtoehtoineen. Siinä ajatusmallissa ei todellisesti ole mitään laitoja. Kukin saa ajatella mitä mieleen mistäkin juolahtaa.

Mikä on maailman omatunto ja mihin se on sidottu - ei ainakaan Raamatun ilmoitukseen. "Kirkolliskokoukset erehtyvät" - voiko se olla oikea kirkon linjasta päättäjä? Maallistuneen kirkon sanoma on kytkeytynyt Raamatun vastaisuuteen ja lihallisen syntielämän hyväksyntään pala palalta. Lahkolaisuus ja eriseuraisuus on raamattuvastaisuutta. Kainin kirkko on aina vainonnut Aabelin kirkkoa ja asettunut Raamattua vastaan. Toteutettu naispappeus ja kasvava ja kirkonkin piirissä hyväksyntää saava homoseksualismi, ovat osoitus kirkon lankeemuksesta. Korkeakirkollisuus on ennenkin osoittautunut kirkon todelliseksi hajottajaksi. Kristuksen kirkkoa ei hajota ne, jotka pitäytyvät Jumalan Sanaan.

Ei sekularisoituminen (maallistuminen) ole niin jaloa, että se laittaisi ihmiset etsimään turvaa Jumalasta. Kun ymmärrämme ihmisessä asuvan turmeluksen, niin huomaamme, että ihminen kaikin konstein nousee Jumalaa ja Hänen säätämää elämänohjetta vastaan.

Tunnustan: "Raamattu on Jumalan Sana". Sanasta tiedän, että on viimeinen tuomio ja Sana on kerran tuleva tuomarina vastaan, kun se hylätään. Saatana on jo päässyt irti laajalla rintamalla. Nouskaamme perkelettä ja sen hallitusvaltaa vastaan!

Alpo Ahola

Tavallinen kirkkokansa, joka ei ole perehtynyt Raamattuun Jumalan Sanana ajattelee naispappeudesta seuraavaan tapaan:

• yhteiskunta on kehittynyt ja kirkon on kuljettava ajan virrassa.
• onhan naiset tasa-arvoisia miesten kanssa.
• onhan Kirkolliskokous päättänyt avata naiselle kirkollisen paimenviran.
• naiset elävöittävät seurakuntaa.
• Paavali oli vanhapoika ja naisten vihaaja.
• 2000 vuoden takainen Raamattu ei voi sitoa meidän aikaamme pappeudessa.
• naispappeuden vastustajat ovat rakkaudettomia ja tuomitsevat.
• miksi kirkossa riidellään?
• ei tule leimautua syrjintää ja suvaitsemattomuutta kannattavaksi joukoksi.
• vaietaan koko virkakysymyksestä ja mietitään asiaa vain henkilökohtaisesti.

Olen yllä olevat ajatukset kerännyt ihmisten kanssa käymistä keskusteluista. En ole keskusteluja suuremmin provosoinut, joten mielipiteet ovat nousseet luonnostaan. Huomaamme, ettei naispappeutta kannattavien perustelut ole lähtöisin Raamatusta. Jos nämä ovat tavalliselle kirkkokansalle riittävät perusteet naispappeuden kannattamiselle, niin on syytä kysyä, mitkä ovat Raamatun perusteet kieltää naispappeus? Naispappeus on näet Raamatun kanssa jyrkässä ristiriidassa.

Raamatun sana on loppuun asti muuttumaton, vaikka se ei olekaan meidän turmeltuneen järjen kanssa sopusoinnussa. Jumala viimeisellä tuomiolla osoittaa, että Hänen sanansa on iankaikkisesti voimassa pienintä rahtua myöten. Naispappeuden kannattajista on sanottava vain se, mitä Raamattu sanoo oikeasta pappeudesta lankeamisesta. Naispappeus on pakanuuden ilmentymä. Naispappeus pohjimmiltaan väittää, ettei Jumalan sanaa ole olemassakaan, on ainoastaan ihmisen sanaa Jumalasta.

Ei mikään ihme, että tavallinen kirkkokansa on tietämätön Raamatun mukaisesta virkakäsityksestä, kun meidän piispammekin ovat asiassa harhailleet jo ties kuinka kauan. Asian tiimoilta oli palautettava mieliin toteutettu vallankäyttö. Uusi Tien kirjoitus 7.9.1994, tietää kertoa, kuinka arkkipiispa John Vikström leimasi donatolaisiksi virassa perinteisellä kannalla olevat. Hänen vuodatuksensa jatkui 5.1.1996 Kotimaa-lehdessä, jossa hän syytti naispappeuden torjujia harhaoppisiksi. Naispappeuden torjunnan vuoksi piispa Voitto Huotari kävi kolistamassa Valkealan kirkkoherraa, Petri Hiltusta (Kouvolan Sanomat 10.3.2003). Näyttihän jo 20.8.2004 piispa Eero Huovinen pastoreille Sakari Korpinen ja Juhana Pohjola ulko-ovea Kotimaan kirjoituksessaan "Repeääkö kansankirkko?". Piispa Samuel Salmen 20.1.2005 pastori Juha Muukkosta kohtaan harjoittama hiillostus kuuluu samaan sarjaan. Tätä luetteloa voisi jatkaa paljonkin, jos lueteltaisiin ne toimet, mitkä ovat valjastettu sanalle uskollisia teologian maistereita ja uskovaisten pappien virkaan hakeutumista vastaan.

Kun kyseiset kannanotot ja hallinnolliset toimet tulivat vastaani niin en yhtään ihmettele sitä rohkeutta, mikä on tullut esille viime aikoina ihan tavallisessa kansassa Raamatun vastaisessa menossa ja pilkkaamisessa.

Sokea ei voi sokeaa taluttaa, vaan he molemmat kuoppaan lankeavat. Vielä on armonaika ja armokaupat ovat vielä auki. Tulee sellainenkin sydänyö, jolloin ei enää voida työtä tehdä. Armon ajassa vielä kuuluu kutsu: "kuka on se uskollinen huoneenhaltija"? Tulkaa Sanan alaisuuteen. Jos lampuista puuttuu öljy, niin ei ole mitään mahdollisuuksia päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Arvoisat paimenet, tulkaa Jumalan laista synnintuntoon ja parannukseen. Kun Kristus valollaan kirkastaa synkän ja pimeän tien, niin silloin päivä valkenee ja päättyy yössä harhailu.

Alpo Ahola