Ilkka Kuusisto
Nähdessäni Tomin ja Jarin Nelipelit lentävän todella hyvin, innostuin kolmannen lennokkiprojektin lomassa ajattelemaan: josko sitä vielä vähän suurentaisi (isohan näkyy aina paremmin...). Sain Jarilta piirustukset ja rakennusselosteen, jotka on joskus julkaistu FLYING MODELS-lehdessä huhtikuussa 1994. Näillä piirustuksilla koneen kärkiväliksi tuli 120 cm ja koneelle suositeltiin tuollaista 2,5-3,5 cm3 moottoria. Näistä piirustuksista Jari oli jo suurentanut ja rakentanut oman NELI-PELINSÄ kokoon 150 cm kärkiväliltään. Alkuperäiset 120 cm piirustukset olivat lähtöisin siis Tomilta, jonka kone roikkui kerhon katossa vuoden päivät odottaen turhaan miestä Englannista, jonne Tomi lienee lähtenyt hakemaan ainakin lennokkioppia?
Tiaisen Juha lupasi suurentaa kopiokoneella piirustukset haluamaani kokoon, joka osoittautui yllättävän vaikeaksi. Vaikeutena oli ainoastaan kokoluokka, jonka halusin. Vaatimukseni oli, että saisin yhden moottorin kotoa autotallin hyllyltä pois pölyttymästä. Olin nimittäin joskus ostanut ASP:n 80:sen (13 cm3) ajatellen istuttaa sen toiseen lennokkiprojektiini, joka oli SE5A. Silloin nelitahtisia moottoreita ei ollut kukkarolle sopivia merkkejä kovin useita (Kiinanraudat tekivät tällöin tuloaan, nyt tilanne on hieman onneksi parantunut!). Näin jälkikäteen miettiessäni tämä moottori olisi hieman liian tehokas pieneen englantilaiseen konetyyppiin, eikä vastaisi oikeaa esikuvaa. Päädyimme nelipelissä kokoluokkaan, joka oli 180 cm kärkiväliltään. Ajattelin, että ostetaan sitten tulevaisuudessa SE5A:han uusi moottori. Myöhemmin ostinkin siihen Saito56:sen, joka osoittautui ainakin sisäänajossa mainioksi "mosaksi".
Piirustusten mukana tuli rakennusselostus, jonka kyllä lukaisin läpi ennen rakennusvaihetta. Ja eikun rakentamaan... tai ei vielä sittenkään! Unohdin, ettei tämä ollut rakennussarja, jossa osat ovat valmiina ja jonka kokoaa varsin nopeasti. Se on muuten jotenkin aina hienoa aloittaa uutta lennokkiprojektia (ei ole varmaan ehtinyt vielä rakentaa kovin paljoa väärin!). Itse "kovasta"-värkistä rakennettu lennokki on aina omaleimainen ja ainut yksilö (siinä saa syyttää itseään, jos on valinnut liian raskasta ja kovaa värkkiä tai sahannut sen vielä lisäksi kieroon).
Kiitos Seinäjoen Puukeskuksen, että meillä on (useinmiten) tarjolla hyvää balsapuuta. Eräänä syksyisenä iltapäivänä mukaani tarttui muutama "pölkky" tätä luonnon ihmeellisyyttä ja rakentaminen pääsi näin vauhtiin.
Aloittaessani tämän loputtoman lennokkiharrastukseni vuonna 1976 Ilmajoen lennokkikerhossa, balsapuu oli vielä varsin arvokasta, eikä sitä juurikaan vielä kasvatettu erikseen. Balsapuita kasvoi harvakseen sademetsissä ja balsan hankkiminen oli työlästä. Silloin vapaastilentävät lennokit olivat vielä suositumpia, lienee johtuen lennokkiradioiden ja moottoreiden kalleudesta (mutta tästä voisi kirjoittaa lisää vaikka ensivuoden toimintakertomukseen).
NELI-PELI:n rakentamisen aloitin peräsimistä ja runkokaarista. Vakaimet syntyivät 4mm x 10mm rimoista, jonka hionnan jälkeen päällystin n. 1,5mm balsalevyllä. Näin saadaan kevyet ja kestävät vakaimet, eikä kevennyksiä enää tarvitse jälkeenpäin tehdä.
Runkokaaret syntyivät 4mm balsalevystä, jotka laminoin 0,8mm (lento)vanerilla. Lopullisen muotonsa ne saivat vannesahalla.
Siiven rakentamisen aloitin tietenkin siipikaarista, jotka tein poiketen aikaisemmista tekotavoistani kokonaan vannesahalla. Siipikaaret saivat muotonsa mallikaaresta ja sen jälkeen pientä hiontaa. Tämän jälkeen vannesahan ohjariin n.1,5-2,0mm ja tarvittava määrä siipikaaria oli pian valmiina. Lopuksi tein muutaman hieman paksummankin kaaren, jotka sitten liimasin siiven keskelle vahvistamaan siipeä rasituksilta (joita varmasti olisi edessä). Yksi liidokki on jo ainakin tuhottu, siiven katkettua heikon rakenteen takia keskeltä. Joku jo epäilikin jossain vaiheessa tehdessäni siipikaaria kerholla, että mahtaako noilla kellukkeilla lennokki pysyä pinnalla (johtunee varmaan siipikaarien mahtavasta profiilista. Epäilijälle tiedoksi: Ne eivät siis olleet kellukkkeet, vaan siipikaari-aihiot).
Kasvatin hieman siiven leveyttä tekemällä siihen hieman leveämmät etu- ja jättöreunarimat, mitä piirustusten mukaan olisi tarvittu. Näin siiven profiili ja sen toimivuus jäi nähtäväksi. Pääsalot tein kovemmasta 12mm x 12mm balsarimoista, jotka vielä vahvistin pystysyisellä 1,5mm I-palkilla molemmin puolin ja lähes koko siiven matkalta. Siivessä on lisäksi piirustusten mukaan edessä ja takana sekä ylä- että alapuolinen torsiopäällystys kevyestä 1,0mm balsalevystä. Siivekkeet "ajoin" vannesahalla suoraan oikeaan muotoon. Kasvatin samalla niiden kokoa n. 1.5-kertaiseksi (pitäisi ainakin taittua nopeasti vaakakierteeseen!). Servoille tein omat servoluukut siivenpuolikaiden puoliväliin. Näin vältytään siivekkeiden kieroutumiselta kovassa ajossa. Servoja tulisi siis kaksi ohjaamaan siivekkeitä. Tämän sallii Y-johto tai lennokkiradiot, joissa on siivekemiksaus. Päätin kokeilla miksausta. Miksauksesta on hyötyä, koska se sallii siivekkeiden trimmaamisen toisiinsa nähden ylä- ja alasuunnassa erikseen. Näin siivekejarrutusta käännöksissä voidaan pienentää.Vielä siiven päät kevyestä 4mm balsalevystä ja siipi alkoi olla muodossaan.
Rungon kanssa oli alussa hieman vastoinkäymisiä. 3mm balsakyljet eivät kestäneet kaatumista kerhon rakennuspöydältä puristimien ollessa kiinni, vaan runko katkesi vähintään kahteen osaan. Jouduin hieman korjailemaan ja käyttämään ylimääräistä aikaa ja Oiva-silotetta (paikallinen Magic-filler). Lopputulokseen täytyy olla tyytyväinen, kunhan vain muisti hioa ja laittaa Balsaloc:ia (eli erikeeper + vesi) parhaan tartunnan saamiseksi päällystysvaiheessa. Rungosta tuli harvinaisen suora. Rungon takaosan rimoitus vaihtui balsasta mäntyyn, joka tiheäsyisenä kestää tyypillistä puristelua. Tästä tuli runkoon hieman lisäpainoa, joka ilmeni myöhemmin takapainoisuutena moottoria ja radioita sovitettaessa. Olin vielä lisäksi lyhentänyt runkoa edestä lähes 4 cm, ajatellen istuttaa nokalle painavemman GMS-moottorin (20 cm3). Olen jotenkin kyllästynyt lennättämään alitehoisia lennokkeja ja todennut, että sellainen on jopa vaarallisempi aloittelijan käsissä tiukissa tilanteissa. Hyvä perustelu, vai mitä?
Päällystyksen valinta oli helppoa. Halusin lujan ja kestävän pinnan, sekä ehdottomasti maalata koneen kynäruiskulla. Solartex:iä koneeseen meni 2 rullaa. Värityksen valinta, suunnittelu, piirtäminen, teippaaminen, maalaaminen ja viimeistely veivät yllättävän paljon aikaa. Lähes saman verran, kuin itse puuvalmiiksi tekeminen. Tolvasen Olli hankki hieman automassaa eli autoväriä maalausta varten ja lupasi myös hoitaa lakkausvaiheen, jolla lopullinen kiilto ja kestävyys saavutetaan. Autolakan alle saa käyttää ainoastaan mattapintaisia maaleja (esim Humbrol-maalit). Kaikki maalit ja lakat eivät sovi yhteen mm. kiehumisvaaran takia.
Telineet syntyivät hyllysssä olevista 3mm, 4mm ja 5mm terästangoista. Telineet ovat jousitettut. Jousitus syntyi kätevästi pienellä avustuksella. Juotos tehdään hopeajuotoksella, joka hyvin tehtynä kestää koviakin tällejä (ovat tuttuja ilmiöitä). Pyöräakseli on kiinni ainoastaan aputangoissa keskeltä 2 cm verran (riippuu myös paljolti koneen koosta ja teräksen jäykkyydestä) ja joustojäykkyys säädetään kätevästi kumilenkein läheltä pyöriä.
Myös moottorikiinnitys ratkesi eristekumityynyillä. Sopivat löytyivät Seinäjoen TKA:lta. Moottoripukeiksi sain Rahkolan Iiskalta kaksi hyvää ja kevyttä L-mallista kulma-alumiinia, jotka sovitin tuliseinään (tuliseinä on muuten sitten paksummasta päästä, johtuen rungon hätäisestä lyhentämisestä rakennusvaiheessa). Kumityynyt kiinnitin tuliseinään 4 mm-lyöntimuttereilla, joita löytyy Seinäjoen rakennustarvike ja lukosta (olivat kuulemma ensimmäiset näin pienet lyöntimutterit joita he olivat myyneet, ostinkin sitten heti enemmän). Painopistettä kokeillessa päätin sijoittaa 5-kennoisen (yhdellä lisäkennolla saadaan paitsi virtariitoisuuden lisäksi, niin myös hieman lisää nopeutta servojen toimintaan) 1200mA akkupaketin heti moottorin alapuolelle, jolle tein oman kotelon välttääkseni polttoaineen joutumista akkukennoihin. Vastarit kestävät yleensä yhden lisäkennon. Servojen kokonaismäärän ollessa lennokissa yli neljän, lisäkenno on suositeltava. Näin sain hieman painopistettä lisää eteen, jota myöhempi maalaus toi takaisinpäin (maalaus tuo siis enemmän painoa koneen takaosaan).
Tankiksi laitoin käyttämättömän (jälleen hyllystä) 400ml-Kavan:in. Pitäisi riittää hyvin nelitahtiselle 80:lle, jota ajattelin ensin kokeilla NELI-PELIN voimanlähteenä. Pilotti tarttui mukaan Mini-Manin alennuskorista, jonka istutin ohjaussauvan (jota kuski voi vemputtaa tavoitellessaan hurjia g-lukemia) ja mittariston (valokuva oikean pienkoneen mittaristosta, joka on kopiokoneella pienennetty oikeaan kokoon) mukana oikealle paikalleen. Vielä kannuspyörä, tuulilasi, työntötangot ja servot paikoilleen, niin ollaan jo lähellä ensimmäistä trimmilentoa.
Neli-Pelistä tuli varsin näyttävä ja kookas varsin edullisesti. Kalliiksi tulivat ainoastaan hiilikuituiset työntötangot (kevyemmät, kitkattomammat ja kestävät), joita hakiessani Atala-RC:stä Tampereelta unohdin laittaa rahaa parkkimittariin. Lappuliisa huolehtikin sitten lopusta (taitaa olla niin, että kun näkee jotain mielenkiintoista alan liikkeen lasilla, niin kaikki muu unohtuu). On tainnut tämäkin harrastus viedä monta miestä mukanaan ja ruokahalu kasvaa vieläkin syödessä.
Tämä Neli-Peli on hieman muunneltu piirustuksista mm. suoran (ei V-kulmaa 2°) ja leveämmän siiven, isomman sivulätkän ja lyhyemmän rungon osalta. Taitolento ominaisuudet jäävät siis nähtäväksi ja kestävätkö kuskin/kuskien hermot, kun trimmilento lähestyy. Toivottavasti nelitahtisen jouheva ja hiljainen käynti edes rauhoittaa, antaen hyvän mielen.
Ilkka
ps. Näin jälkeenpäin voin kertoa, että nelipeli lentää tosi hienosti, suosittelen!