Logo - etusivulle

Pentuvälityksen ohjeet kasvattajalle

Jotta pentue-/astutusilmoitus otetaan Bernhardinkoirayhdistys ry:n pentuvälityksen välitettäväksi, tulee kasvattajan olla Bernhardinkoirayhdistys ry:n jäsen. Pentueesta tulee olla tehty jalostustiedustelu (pdf, koko 199 kt, aukeaa uuteen ikkunaan) tai ilmoitus aiotusta astutuksesta (pdf, koko 200 kt, aukeaa uuteen ikkunaan) rotujärjestön jalostustoimikunnalle. Pentueen tulee täyttää voimassa olevan jalostusohjesäännön minimivaatimukset. Halutessaan kasvattaja voi tehdä kasvattajasitoumuksen (pdf, koko 13 kt, aukeaa uuteen ikkunaan).

Astutuksen tapahduttua kasvattaja ilmoittaa tarvittavat tiedot jalostustoimikunnalle. Pentujen synnyttyä kasvattajan tulee toimittaa kahden (2) kuukauden kuluessa pentueraportti (pdf, koko 196 kt, aukeaa uuteen ikkunaan) jalostustoimikunnalle. Mikäli kasvattaja jättää ilmoittamatta pentueistaan määräajassa, poistetaan hänen yhteystietonsa yhdistyksen www-sivuilta kahden vuoden ajaksi. Kasvattajan seuraavaa pentuetta ei oteta pentuvälitykseen, jos edellisestä ei ole saatu ilmoitusta.

Ensimmäistä, jalostustoimikunnalle astutuksesta tai syntyneistä pennuista tehtyä ilmoitusta lukuunottamatta, jatkoilmoitukset pentueen pitämiseksi pentuvälityksessä tai sieltä poistamiseksi tulee tehdä rotujärjestön pentuvälittäjälle. Kasvattajan tekemä ilmoitus on voimassa kuukauden. Mikäli ilmoitusta ei uusita kuukauden välein, tiedot poistetaan pentuvälityksestä (Bernhardinkoirayhdistyksen Internet-sivuilta tiedot poistetaan seuraavan päivityksen yhteydessä). Tietojen pitäminen ajan tasalla pentuvälityksessä on tärkeää. Kasvattaja onkin velvollinen ilmoittamaan, jos astutus ei ole onnistunut tai jos hän on myynyt pennut.

Sekä astutus- että pentuetiedot julkaistaan Bernhardinkoirayhdistys ry:n Internet-sivujen lisäksi yhdessä Bernhardinkoira-lehdessä. Internet-sivulla voidaan maksusta julkaista pentueen vanhempien kuvat.

Ilmoitukset jalostustoimikunnan puheenjohtajalle:

Mari Sorvala
Koivuluodontie 148, 29570 SÖÖRMARKKU
p. 050 321 8915
s-posti: mari(ät)karvakatastrooffin.com

Ilmoitukset pentuvälittäjälle:

Anne Haapakoski
Vangonojantie 306, 12310 RYTTYLÄ
p. 0400 717 728
s-posti: jiiteen(ät)gmail.com

Internet-sivuilla olevien astutusten tai pentueiden jatkoilmoituksista ja poistoista olisi hyvä ilmoittaa myös nettisivujen ylläpitäjälle s-postitse (tai puhelimitse, puhelinnumero löytyy Bernhardinkoira-jäsenlehdestä).

Pentuvälitykseen ilmoitettavista pennuista tarvittavat tiedot

Maksulliset kuvat pentuvälityksen www-sivulla

Ilmoituksen yhteydessä julkaistaan www-sivulla maksusta myös pentueen vanhempien kuvat hintaan 5 €/kuva.

Maksetaan tilille: Nordea 130430-117932 / Bernhardinkoirayhdistys ry.
Maksettaessa käytettävä viitenumeroa 10595

Kuvat toimitetaan Internet-sivujen ylläpitäjälle sähköisessä muodossa osoitteeseen. Mukaan on liitettävä maksajan nimi ja ilmoitus siitä, milloin maksu on maksettu.