Jeesus kuvataan usein partaiseksi pitkähiuksiseksi mieheksi. Historian tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että tämä mies eli aikoinaan maan päällä. Se on historiallinen tosiasia. Siitä kuka hän sitten oli ollaankin monelaista mieltä. Monet uskovat Jeesuksen olleen viisas ajattelija tai kaikinpuolin hyvä ihminen, jonka ajatuksia on talletettu mm. Raamatun lehdille. Moni varmasti piti häntä ja pitää ehkä edelleen hulluna miehenä ja kansan villitsijänä, joka omaa tyhmyyttään ajautui tapettavaksi ristille. Moni kuitenkin uskoo hänen olleen paljon enemmän.
Niin islamissa kuin monissa "idän" uskonnoissa tunnetaan myös Jeesus. Näissä hän on enemmän kuin vain historian henkilö ja suuri ajattelija. Hän oli ehkä yksi valaistumisen saavuttanut. Tai kuten mm. muslimit uskovat, suuri profeetta. Mutta hän on, tai siis oli, vain yksi muiden suurten aikoinaan eläneiden ihmisten kaltainen. Edelleen moni uskoo hänen olleen paljon enemmän.
Moni uskoi Jeesuksen olleen ja uskoo edelleen hänen olevan Jumalan Poika. Eli ehdottomasti enemmän kuin tavallinen ihminen tai profeetta. Kristilliset seurakunnat, mormonit, Jehovan todistajat (JT) ja monet muut opettavat näin. Ensisilmäyksellä moni ajattelee edellisten uskovan täsmälleen samanlailla. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Monet eri uskonnot uskovat Jeesuksen olleen Jumalan Poika, mutta eivät kuitenkaan tarkoita sillä samaa asiaa. Samat sanat merkitsevät siis uskonnosta riippuen eri asioita. Näin on erityisesti JT:ien kohdalla.
JT:ien Jeesus on ainoan Jumalan, Jehovan, ensimmäinen luomus, ainokainen poika. Itse asiassa Jeesus on ainoa minkä Jumala suoranaisesti loi. Jeesus loi sitten kaiken muun. Hänen tehtävänään oli myös tulla alas ihmiseksi maailmaan osoittamaan, että ihmisen on mahdollista elää täydellinen synnitön elämä. Ja uhraamalla tämän nuhteettoman elämänsä (ruumiinsa) jokainen ihminen voi saada uuden mahdollisuuden syntiinlankeemuksessa menetettyyn paratiisiin. Ihminen sai mahdollisuuden yrittää kehittyä täydelliseksi tuhatvuotisen valtakunnan aikana (ks.pelastusvarmuus).
JT:ien lisäksi siisi myös mm. mormonit ja koko "kristikunta" uskoo Jeesuksen olleen Jumalan Poika. Nämä kaikki eivät siis opeta samaa asiaa? Kuka Jeesus, Jumalan Poika, on kenellekin? Vastauksen saamme tarkastelemalla asioita hieman tarkemmin.
Kuten jo edellä on mainittu, JT:ien mukaan Jeesus oli Jumalan luoma mahtava henkiolento. Ja koska hänet luotiin ensimmäisenä, häntä voidaan tässä mielessä kutsua Jumalan Pojaksi. Moni ei todellisuudessa tiedä mitä JT:t todella opettavat Jeesuksesta. Opetuksen mukaan Jeesus oli ennen maailmaan tuloa arkkienkeli Mikael, eli enkeli. Jeesus (Mikael) oli siis olemassa ennen maailmaan tuloaan henkipersoonana taivaassa. Jeesus eli maan päällä ja kuoli. JT:ien opetuksen mukaan ihmisen kuollessa, hän lakkaa olemasta. Jeesus kuoli. Mitä sitten tapahtui Jeesuksen ylösnousemuksessa? Kuka herätettiin kuolleista, kun maan päällä elänyt Jeesus lakkasi olemasta? Opetuksen mukaan Jumala loi Mikaelin uudestaan henkiolennoksi, kun Jeesus kuoli. Ylösnoussut Jeesus onkin uudelleenluotu Mikael. (Tästä seuraa monia kysymyksiä, johon en ole löytänyt vastausta. Mistä ylösnoussut Mikael sai ruumiin, jossa ilmestyä monille Jeesuksena. Eikö Jeesuksena ilmestyminen ollut petosta koska ruumis ei ollutkaan Jeesuksen tai koska ylösnoussut olikin Mikael? Toisaalta Mikael, joka nyt hallitsee taivaassa, ei olekaan koskaan elänyt maan päällä, koska häntä ei ollut olemassa Jeesuksen 33.5 vuotisen vaelluksen aikana. Kuinka voidaan sitten opettaa hänen olleen esimerkkinä ihmiselle kuinka elää maan päällä? Kysymyksiä olisi vielä, mutta missä ovat vastaukset?)
JT:ien Jeesus on Jumalan Poika, mutta vain hyvin rajatussa mielessä. Myös mormoneille Jeesus on Jumalan Poika. Myös heille Jeesus on Jumalan ensimmäinen luomus. JT:ien ja mormonien opit ovat tässä asiassa hyvin samankaltaiset. Mormonit tosin uskovat Jeesuksen olleen hieman enemmän, nimittäin välimies, puolestapuhuja, Vapahtaja. Mutta vieläkin moni uskoo hänen olevan paljon enemmän.
Edellä on lyhyesti esitetty erilaisia näkemyksiä siitä kuka Jeesus oli. Eri ihmiset ja uskonnot nostavat Jeesuksen hyvin erilaisiin asemiin. On paljon enemmän pitää Jeesusta suurimpana Jumalan luomana henkiolentona kuin mielipuolena. Mutta entä, jos sekään ei riitä? Mitä, jos Jeesus onkin vielä paljon enemmän kuin mitä edellä on mainittu? Henkilöstä erehtyminen voi olla tavallisessa elämässäkin varsin noloa, kuten seuraava esimerkki osoittaa.
Jokainen on varmasti törmännyt armeijajuttuihin, vaikka ei olisikaan sitä käynyt. Yksi asia, mistä kuulee juttuja on, kun alokas erehtyy nimittämään korkea-arvoista upseeria liian alhaisena. Ei elämän kannalta mikään kohtalokas virhe, mutta kyllä alokas saa siitä sitten kuulla. Mutta entä Jeesuksen suhteen erehtyminen? Eikö olisi paljon kohtalokkaampaa erehtyä siitä kuka Jeesus on ja pitää häntä alempiarvoisena kuin hän on!
Raamatussa kerrotaan monista tilanteista, joissa Jeesus joutui tiukoille varsinkin juutalaisten kanssa. Monesti käytiin nokkapokkaa siitä kuka Jeesus oli. Monet juutalaiset (erityisesti fariseukset ja kirjanoppineet) pitivät Jeesusta lähinnä vitsinä tai hulluna kansanvillitsijänä. Toisaalta he pitivät häntä riivattuna miehenä. Jokatapauksessa he kokivat Jeesuksen uhkaksi. Raamatun vanha testamentti on täynnä ennustuksia tulevasta Vapahtajasta. Juutalaisuuden opettajat, jos ketkä, tiesivät nämä kirjoitukset. Silti he eivät ymmärtäneet Jeesuksen olleen tämä Vapahtaja. He pitivät Jeesusta paljon vähempänä kuin mikä hän todellisuudessa oli. Jeesus joutui useampaan otteeseen melkein kivitetyksi. Minkä takia? Jumalanpilkan takia. Jumalanpilkan rangaistus oli kuolema. Miksi Jeesus sitten melkein joutui kivitetyksi? Koska juutalaiset eivät tunteneet häntä. He eivät pitäneet häntä sinä mikä hän oli. He pitivät Jeesusta vain ihmisenä...
"Minä [Jeesus] olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi." (Johannes 10:32-33 Kirkkoraamattu -38)
Ja nähdessään heidän uskonsa hän [Jeesus] sanoi: "Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut." Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: "Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?" (Luukas 5:20-21, Kirkkoraamattu -38)
...mutta he erehtyivät ja syyllistyivät itse Jumalanpilkkaan! Jeesus oli ja on paljon enemmän. Itse asiassa pelastuksemme riippuu juuri tästä kysymyksestä. Kuka Jeesus on sinulle? Tunnetko hänet? Juutalaiset käänsivät selkänsä Jeesukselle ja loppujen lopuksi tappoivat hänet jumalanpilkan takia, koska he eivät tunteneet häntä ja pitäneet häntä minä hän oli. Niin monessa uskonnossa on käynyt samoin, Jeesus on hylätty.
Hän [Jeesus] on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.' Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." (Pietarin pitämästä puheesta juutalaisille, Ap.teot 4:11-12, Kirkkoraamattu -38)
Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa kuin Jeesuksessa. Sentähden tämä on niin tärkeää. Älä hylkää Kulmakiveä! Tule, Hän haluaa pelastaa sinut!
Copyright © by Kulmakivi 1998, Clipart copyright ©Corel corporation et al.