"Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka." (Sananlaskut 4:18, Kirkkoraamattu -38)
Kautta Jehovan todistajien (JT) historian, heidän oppinsa on muuttunut. Nykyään harvat opinkohdat ovat enää kuten alkuaikoina. Tämä juuri todistaa heille heidän olevan Jumalan johdossa. Jumala antaa uutta valoa matkan varrella. Opetukset selkiintyvät askel askeleelta. Oppia uudesta valosta selvennetään esimerkillä, jossa ollaan aamuhämärässä ulkona. Aluksi edessä näkyy vain jotain epämääräistä ja suurta. Valon lisääntyessä näkyy tarkemmin, edessä onkin metsä. Aamun valjetessa näkyy aina vain enemmän, se on havumetsä jne. Tämän perusteella voidaan päätellä, että uusi valo aina rakentuu edellisen valon totuuksille. Ts. alussa nähdään metsä, sitten havumetsä jne. Ei näin: ensin metsä, eiku vuori, eiku sittenkin metsä, eiku talo jne. Ja edelleen on selvää, ettei uuden valon syrjäyttämä vanha valo voi enää muuttua uudeksi valoksi. Sehän olisi valon vilkkumista, eikä sopisi aamuruskon kirkastumiseen. Kuitenkin on monia esimerkkejä VTS:n historiasta, jolloin valo on vilkkunut. Kuinkahan moni tietää asiasta?
Katso myös sivua rokotuksista, elinsiirroista ja verensiirroista.
Copyright © by Kulmakivi 1998, Clipart copyright ©Corel corporation et al.