Kirje lapselta eronneille vanhemmille

Ajatuksia junnuvalmennuksesta

Kuka, missä ja miten, milloin terrorisoidaan?

”Pitääkö päihteiden väärinkäyttäjiä aina ymmärtää?”

Me ollaan porvareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan

Taas koulunkäynnin ohjaajat syntipukkeina!

Masentunut tarvitsee ihmisiä ympärilleen

Pelottelua vai painostusta?

Vaalivuosi lähestyy kovalla vauhdilla

Demarista pahin porvari

Urho palasi viheriölle

alku


 

 


Ajatuksia junnuvalmennuksesta


Futiskausi on ohi ja kentät ovat tyhjiä. Lapset ovat siirtyneet kiekkoiluun ja muihin sisälajeihin. Ohjaajan (jalkapallon opetuksen ohella) pitäisi pyrkiä viestittämään lapsille kasvatukseen liittyviä asioita, kuten kaveruutta, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoisuutta ja solidaarisuutta.
Tätä ohjaustyötä tehdään lasten ehdoilla. Ohjaaja ohjaa, opastaa ja auttaa lapsia heidän erilaisissa kehitysvaiheissaan, joka ei kuitenkaan korvaa missään nimessä kotikasvatusta.

Kun ohjaajalla on 15–18 lasta ohjattavana (ja usein on yksin), se ei ole helppo tehtävä. Vaikka leikinomaisuus on tärkeä osa junnuvalmennuksessa, pyrin opettamaan lapsia siten, että he ottaisivat lajin tosissaan.
Johdonmukaisuutta, kurinalaisuutta ja säännöllisyyttä pitää opettaa lapsille pienestä lähtien. Hiekkakakut on leivottu päiväkodissa ;)

Ohjaajia pitäisi olla vähintään kaksi, jotta voisimme huomioida lapsia enemmän yksilötasolla.
Lapsia pitäisi tarkastella kolmesta eri näkökulmasta: fyysisinä, henkisinä ja sosiaalisina olentoina. Silloin pystyy parhaiten vastamaan heidän tarpeisiinsa. Toiset lapset ovat kehitystasoltaan taitavia ja tarvitsevat haasteita, mutta usein myös turhautuvat ja heille täytyy antaa haasteita/kotiläksyjä. Toiset taas ovat sinä kehitysvaiheessa, että oivaltaisivat mistä on lajissa kysymys ja on aivan pienestä kiinni, että he nauttisivat palloilusta entistä enemmän. Voisimmeko vaikuttaa siihen vanhempina? Olemalla entistä kiinnostuneempia lastemme harrastuksista? On lapsia, jotka eivät välttämättä kehity juurikaan pelaajina, mutta nauttivat silti pelaamisesta aivan yhtä paljon kuin toisetkin. Kaikki lapset ovat kuitenkin yhtä tärkeitä ohjaajalle!! Päämääränä on kasvattaa terveitä yksilöitä fyysisesti ja henkisesti – terveiksi aikuisiksi. Jos jostakin heistä tulee futispelaajia, vielä parempi ;).

Oletko koskaan pohtinut miksi iso määrä lapsia lopettaa futisharrastuksen noin 13–15 vuoden iässä? Miten saisimme lapset pysymään lajin parissa? Miten saisimme uusia ohjaajia toimintaan mukaan? Jokaisessa seurassa pitäisi tehdä hyvää pohjatyötä niin, että aikuisista pelaajista tulisi potentiaalisia valmentajia. Onko näin Suolahdessa? Tiettyyn ikään asti lapset pitäisi peluuttaa tasapuolisesti. Se on ns. puolipelitakku. Valitettavasti se ei aina käy niin, joten vanhempien pitäisi rohkeasti ilmoittaa ohjaajalle, jos lapsi ei pääse tasapuolisesti pelaamaan.

Jokaisessa seurassa pitäisi olla ns. fair-play päällikkö. Onko Suolahdessa sellainen, joka valvoo miten seurassa noudatetaan sääntöjä? Hänen puoleensa voisi aina kääntyä. Myös minä olen tehnyt futisrintamalla kasvatuksellisia ja valmennuksellisia virheitä. En ole ollut aina paras mahdollinen esimerkki lapsille. Mutta kuka meistä aina on? Olkoon mikä laji tahansa, muistattehan aina kannustaa lapsianne – ei ainoasta katsomalla katsomossa, vaan myös kysymällä lapselta harrastukseen liittyvistä asioista, kuten miten viihdyit harkoissa? Opitko tänään jotain uutta?

Parhaimman kiitoksen olen saanut lasten taholta. Mistäpä sitä parempaa kiitosta voisikaan saada? Lapset ovat aina yhtä aitoja, reippaita ja iloisia, tuli sitten voitto tai tappio.
Iloista kautta junnuille sisälajeissa ja kiitos kaudesta kanssani!
Nähdään taas keväällä!

Ilídio Flores
Suolahti


Kirjoitus julkaistu 29.10.2005

sisä-suomen lehti

http://www.sisis.net/verkkolehti/?pg=juttua&act=uutinen&id=3370