Mielipidekirjoitus

Masentunut tarvitsee ihmisiä ympärilleen

Viitaten Salme Alapihan kirjoitukseen keskisuomalaisessa su 21.10. liikunta ei paranna kaikkea?
Kirjoituksessasi on paljon totuuksia. Olet oikeassa siinä että ymmärtämättömiä tietämättömiä ihmisiä on paljon ja näkevät masennuksesta sairastuvia ihmisiä hyvin kapeasti.
Ikävintä ja surullisinta siinä on että ymmärtämättömyys ja tietämättömyys tulee aika usein läheisten taholta,vaikka eivät tarkoita pahaa. Silloin masentunut ihminen masentuu entisestään kun hänelle tärkeät ihmiset eivät häntä ymmärrä.
Olet oikeassa kun sanot että lääkkeet ovat välttämättömiä jossain vaiheessa jos aikoo pysyä hengissä. Masennushoidossa syy/seuraus on looginen: lääkehoidolla voidaan oireita lievittää niin, että tekeminen ja toiminta alkavat kiinnostaa. Mutta ei saa vähätellä liikunnan merkitystä paranemisprosessissa. Liikunta ja hyvinvointi liittyvät jossain määrin toisiinsa.
Hyvinvoivat ihmiset liikkuvat keskimääräistä enemmän. Kysymys on varmaankin kehämäisistä vaikutuksista niin, että hyvä mieliala suosii kaikenlaisia tekemisiä ja harrastuksia ja vastaavasti harrastukset – vaikkapa juuri liikunta – kohottavat mielialaa.
Masennuksessa on tyypillistä yleinen haluttomuus ja tekemättömyys. Silloin ihmisen fyysinen ja henkinen kunto romahtavat ja sosiaalinen verkosto vähenee tuntuvasti, ihminen yksinkertaisesti ei jaksaa kiinnostua mistään.
Jotta voidaan auttaa ihmistä toipumisprosessissa hänet tulisi nähdä kokonaisvaltaisesti, fyysisenä, henkisenä ja sosiaalisena olentona. Toipuminen masennuksesta voi viedä vuosia ja pahimmassa tapauksessa masennus voi olla pysyvä ilmiö ihmisessä. Lienee paikalla kertoa että keskivaikea masennus on yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle Suomessa.
Monella alalla työtahti on yltiöpäinen ja epäinhimillinen. Resurssit vähennetään ja tehdään työtä minimillä määrällä varsinkin hoitoalalla. Loppuunpalaminen ja sen seurauksena vakava masennus ovat todellisia uhkia.
Paljon puhutaan lääkkeiden ja liikunnan merkityksestä masennuksen hoidossa mutta unohdetaan aika usein inhimillisiä tekijöitä.
Kaikki me tiedetään että Suomi on EI-kosketuskulttuuri. Halaaminen tai pelkkä kosketus vaikka olkapäähän on positiivinen kokemus. kosketus antaa turvaa ja hyväksymisen tunteen omasta kehosta, omasta itsestä, se viestittää hyvin paljon. Me tarvitaan jokainen päivittäin kosketusta.
Toinen inhimillinen tekijä on ihmisverkosto joka ympäröi masentunutta ihmistä. Silloin kun ihminen sairastuu ja menee pitkäksi ajaksi sairaslomalle ihmisverkosto vähenee ratkaisevasti. Silloin jopa läheiset ihmiset, ystävät vetäytyvät ja yhteydenpito masentuneisiin vähenee. Eivät halua häiritä. He eivät tiedosta kuinka paljon masentunut odottaa ystäviltä, yllätysvisiitti, soitto tai viesti.
Suomessa elämme individuaalisessa yhteiskunnassa jossa jokainen tuijottaa omaan napaansa. Jos olet muutenkin yksinäinen ihminen, ja sairastut masennukseen voit jäädä totaalisesti yksin. Kosketus muihin ihmisiin, normaaliin elämään voi hävittää ihan kokonaan.
Itse olin joskus sairastumassa Portugalissa. Meillä päin ystävät ja sukulaiset ovat melko päivittäin yhteydessä, koko yhteisö ympäröi sairastunutta ihmistä ja edesauttaa paranemisprosessissa. Siellä et ole yksin. Saat ymmärrystä ja kannustusta.
Ps. ehkä niistä ymmärtämättömistä tulee kenties ymmärtäväisiä kun heidän kohdalle osuu..

Ilídio Flores

Suolahti

Kirjoitus julkaistu 30.10.20077

sisä-suomen lehti

http://www.sisis.net/verkkolehti/?pg=juttua&act=uutinen&id=6851