Saima Kanerva 11.4.2002
Kiirastorstaina oli massuvauva Kunton laskettu aika, mutta kaksi viikkoa mentiin yli, niin kuin olin ajatellutkin ja ihmisille kertonut. Kun sitten sauna valmistui, kätilön työvuorot selvisivät, Hirppa pääsi hölläämään vähän työtahtiaan ja kaikki kotisynnytyshankinnat allasmuoveja myöten alkoivat olla hanskassa, saatoin keskittyä vain odotukseen.
Keskiviikkona 10.4.
Hirppa lähti aikaisin aamulla
Helsinkiin, ja alkuun tuntui aika apealta. Yöllä oli supistellut kipeästi, mutta
aivan sattumanvaraiseen tahtiin. Aurinkoinen aamu kuitenkin lohdutti
ajattelemaan, ettei tässä nyt kuitenkaan mitään hätää ole, ja yhdellä puhelulla
saisin miehen kotiin kahdessa tunnissa. Niinpä lähdin 3-vuotiaan Rauhan kanssa
leikkipuistoon.
Iltapäivällä Samuli toi tyttöystävänsä Sallan meille, joten yritin olla sosiaalinen ja edustava anoppikokelas. Kauhea reippausteeskentely sai minut vielä lämmittämään leivinuuninkin ja leivoin täyden satsin leipiä siinä illan mittaan. Kuuden aikoihin Hirppa sitten tuli kotiin, ja päätimme ryhtyä perijunttimaiseen tapaan katsomaan lätkämatsia Jokerit - Tappara. Pelin aikana tajusin, etten pystynytkään keskittymään. Tappara sai köniinsä ja pelasi tosi huonosti, mutta se ei tuntunut merkkaavan yhtään mitään.
Toisella erätauolla jostain möhömahani uumenista kuului/tuntui outo rusahdus. RUNTS! Kuin joltain pikkueläimeltä olisi väännetty niskat nurin. Ei kovin äidillinen kielikuva, mutta en parempaakaan keksi! Vaistosin, että kohta alkaa tapahtua. Kuulostelin kroppaani korvat höröllä, enkä tajunnut pelistä enkä muiden jutustelusta yhtään mitään. Leivätkin melkein paloivat uuniin. Ajattelin jo erehtyneeni, kun mitään ei tapahtunutkaan, mutta tunnin kuluttua rusahduksesta tuli ensimmäinen häijy supistus.
Tahti alkoi illan mittaan tihetä, mutta laitoimme lapsia nukkumaan ja kuulostelimme maltillisesti mitä tuleman pitää. Yritin ottaa supistuksia vastaan eteisessä, saunalla tai muuten poissa lasten tapahtumahorisontista. En halunnut heidän ryhtyvän vielä jännittämään, kun en itsekään ollut vielä varma, jatkuisiko lupaava tahti. Hirppa teki saunalle tilaa ja kokosi allasta vähin äänin. Kaisa kyllä kysyi kerran, että "Äiti, et kai sää nyt synnytä?" mutta vastasin, että tokkopa vain, mutta kenties huomenissa vois tapahtua jotain. Lupasin herättää halukkaat sitten, jos hetki koittaakin yöllä. Lasten mentyä nukkumaan supistukset muuttivat vallan inhottaviksi. Sattui niin että välillä pääsi pieni itkukin.
Klo 22 soitin
kätilöllemme Marja-Leenalle. Sovimme, että katselemme vielä tilannetta,
Marja-Leena kyllä ajaa hurauttaa Kangasalta tänne alle kymmenessä minuutissa jos
hoppu tulee. Sitten soitto Marikalle, toiselle kätilölle, joka lupautui olemaan
paikalla "oppipoikana", jospa vaikka joskus tulevaisuudessa lähtisi kotilon
hommiin. Marika halusi tulla heti, sillä puolivuotias Sami-poika oli juuri
sopivasti herännyt ja oli siten helppo pukea ja pakata mukaan. Marikan tultua
kävin saunassa ja huomasin, että nyt supistuksissa oli aivan selvä rytmi. Hirmu
kipeitä ne olivat, mutta samalla tunsin, miten kivunlievityshormonit lähtivät
kihisten mukaan. Sen jälkeen osasin rentoutua paremmin supistusten
välit, pystyin juttelemaan Marikan kanssa ja tuntui hyvältä puuhailla teetä
pöytään. Oli ikään kuin ote elämästä taas. Marja-Leenakin sitten saapui siinä
klo 23.30 aikoihin, ja hörpimme teetä kynttilän valossa Vox Silentiin
rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Rakas keitteli vettä ja kantoi sitä
altaaseen saunan pesuhuoneeseen. Ennen altaaseen menoa Marja-Leena tutki
kohdunsuun tilanteen, n. 4 cm oli avautumista tapahtunut. Keinuttelin vielä
hetken lattialla kontallaan ja nojailin lasten Kuu-keinutyynyyn (Ikeasta, ihana
vempain!!).
Altaaseen meno klo 01 (Oli siis jo torstai, 11.4.) oli taas upea, käsittämätön hetki! Vettä oli ruhtinaallisesti, se oli sopivan lämmintä ja pesuhuone oli sekin lämmin saunomiseni jäljiltä. Olin roudannut altaan äärelle viherkasveja ja ikonini sekä snorkkelin, kelluntatyynyni ja cd-soittimen. Tuntui tosi hyvältä ja turvalliselta, kun kaikki oli niin kuin olla piti ihan pikkujuttuja myöten. Kelluin tai lojuin laitoihin nojaillen supistusten välit, ja kivut otin vastaan tuttuun tapaan veden alla. Olin vain täysin rento ja annoin tapahtua. Tuntui kuin supistuskipua olisi seurannut lämmin, pistelevä tunne, kuin puudutusaine, joka valui kudoksiini. Tämä tuntui siinä ajanjaksona tosi pitkältä ja rauhalliselta ajalta. Tosiasiassa aikaa meni vain reilu puolisen tuntia. Vähitellen supistuksen loppupuolella tunsin selkeän pallon tunkevan alaspäin. Kipukin alkoi olla jo läsnä pidempään, "puudutus" ei enää vaikuttanut... tajusin, että kyllä sen nyt vaan on Kunto, joka sieltä on tulossa.
Viimeksi olin paennut häpeällisesti ponnistamista ja karannut Marja-Leenalta toisen päähän allasta. Nyt päätin kohdata tulevan kuin mies ;o) Hyvästelin snorkkelin ja otin ensimmäisen supistuksen vastaan polvillani. Hirppa tuli tuekseni altaan viereen, hän tiesi, miten vaikeaa minusta oli luopua vedenalaisesta helpotuksesta.
Ja olikin juuri oikea hetki nousta pinnalle; se supistus oli ihka oikea työntöpoltto. Tunsin kalvopussin pullistuvan ulos. Pyysin Marja-Leenaa puhkaisemaan kalvon, jos ei seuraavalla supistuksella itsestään puhkeaisi. Seuraava supistus kuitenkin puski Kunton pään kalvopussin reunoja myöten ja pää alkoi työntyä ulos. Sitten muistin lapset ja pyysin Marikaa juoksemaan herättämään isommat. Aloin muristen ja äristen työntää vauvaa ulos. Miten se voi olla näin iso, ihmettelin. "Marja-Leena, auta!", pyytelin vähän hädissäni. Tuntui, kuin Kunto olisi ollut tykinkuula. Marja-Leena kumartui altaan reunan yli ja yritti ilmeisesti saada kalvoa rikki, mutta niin Kunto putkahti kokonaan ulos kalvoineen kaikkineen, tiukassa paketissa. Kello oli 02.10
Ja siinä se oli, oma ihanaiseni!!! Marja-Leena sai kalvon rikki Kunton leuan alta ja niin pikkuinen kuorittiin esiin. Kalvo ajelehti pinnalla kuin iso valkoinen tukisukka (Olin juuri lainannut samanlaiset ystävältäni Marjalta pari päivää aiemmin!!) Lapset olivat tulleet paikalle omaan tahtiinsa, vain Kaisa oli ehtinyt näkemään itse syntymän hetken. Mutta kaikki olivat tyytyväisiä ja onnellisia, kukaan ei surrut, vaikka olikin H-hetki jäänyt näkemättä. Kurkkasin Kunton jalkojen väliin ja pieni tyttöhän se oli, ja sai heti nimekseen Saima Kanerva. Rauha ei vielä ollut herännyt, mutta saapui hänkin lopulta paikalle.
Olin altaassa hyvän tovin ihaillen Saimaa, tällä kertaa kun ei tullut vuotoakaan juuri yhtään. Sitten nousin ja asetuimme olohuoneen sohvalle, johon minulle oli pedattu valmiiksi hyvät oltavat. Saima imi rintaa rauhallisena, takkaan sytytettiin tuli ja perhe pörräsi onnellisena ympärilläni. Marja-Leena leikkasi napanuoran, tällä kertaa kukaan perheenjäsen ei ilmoittautunut halukkaaksi tähän seremoniaan. Istukka syntyi helposti, siinä tuntui auttavan erityinen rentouttaminen. Istukan synnytystä varten Saima napattiin minulta enkä tahtonut sitä takaisin saadakaan, mutta ei haitannut, katselin onnellisena, miten viisi paria rakastavia käsiä käpälöi ja tumpuloi, puki ja mittasi ja paijasi pikkusiskoa. Tunnelma oli ihanan touhukas, mutta juhlallinen. Sitten avattiin samppanjapullo ja Marikan mies Lasse saapui paikalle juuri sopivasti hakemaan perhettään, kun kohotimme Saiman synttärimaljat. Lapset saivat luvan pitää vapaapäivän koulusta, joten saivat valvoa niin pitkään kuin halusivat, mutta yksitellen tipahtelivat sänkyihinsä melko pian. Me taas emme malttaneet käydä nukkumaan ennen klo viittä, aamu siinä jo sarasteli, kun lopulta käperryimme Saima välissämme sänkyyn.
Teksti: Hanna Hirvonen
