Vilhon syntymä 10.5.1994

Klo 01.10 Herään napsaukseen alaselässäni. Nousen ylös, ripustelen pyykkiä ja kävelen portaita vakuuttuen siitä, että synnytys on alkanut- lopultakin, 18 päivää lasketun ajan jälkeen! Herätän Karin ja alamme pelata laivanupotuspeliä laskeskellen supistusten välejä. Tunnin kuluttua supistukset ovat jo hyvin voimakkaita. Olo väliin jäävinä viisiminuuttisina on uskomattoman upea, parempi olo kuin mikään normaali olotila.

Klo 2.40 Sijaamme vuoteen, puemme päällemme ja ryhdymme sytyttämään tulta uuniin. Kari käy ulkona taltioimassa aamuhämärän hetkiä videokameralla. Lintujen konsertti on korviahuumaava. Sitten on aika soittaa kätilö Marja-Leenalle, joka lupaa lähteä saman tien tulemaan. Uunin lämpö ja liekkien lepatus rauhoittavat. Talo on aivan hiljainen, lapset nukkuvat sikeintä untaan.

Klo 3.30 Istumme keittiön pöydän ympärillä. Kahvi ropsottaa keittimessä, juttelemme hiljaa eikä arkinen jutustelukaan riko juhlatunnelmaani. On kuin odottaisimme rakasta vierasta. Marja-Leena kuuntelee aika ajoin torvella vauvan sydänääniä. Supistusten alkaessa nousen ylös, nojaan pöydän reunaan ja keinuttelen itseäni. Joskus nojaan Kariin ja painan suuni hänen paidanhihaansa.

Klo 4.30 Aamu on jo aivan valoisa. Haluaisin lähteä käymään ulkona. Marja-Leena tutkii minut ensin ja toteaa, että kohdunsuu on avautunut viisi senttiä. Tutkimuksen aikana lämmin lapsivesi ryöpsähtää ulos. Lyllerrän pihassa olevalle sillalle ja ihailen aamua. Kari on vieressäni ja vitsailee jotain venäläisestä vesisynnytyshöperöstä Tsharkovskysta ja sillan alla virtaavasta kylmästä vedestä, ja minua naurattaa. Ulkona on vielä viileää, joten lähden jo sisälle sillä aikaa kun Kari hakee juuri tulleen lehden.

Klo 5.00 Takkia riisuessani supistus pääsee yllättäen huippuunsa. Kari on vielä ulkona ja Marja-Leena olohuoneessa. Haluaisin huutaa häntä tuekseni, mutta en saa ääntä kurkustani. Roikun naulakosta vavisten vielä supistuksen hellitettyäkin. Kun Kari tulee sisälle, hän halaa minua ja löytää heti oikeat sanat: "Hyvä, Hanna." Edellisessä synnytyksessä olin avautunut jo seitsemän senttiä, kun yhtäkkiä eteneminen pysähtyi tuntikausiksi. En siis uskalla mennä vieläkään veteen, ettei synnytys vain hidastuisi, vaan kuuntelen musiikkia ja tanssin hetken yksin.

Klo 5.20 Nyt paleltaa yhtäkkiä varpaita. Lämmin vesi houkuttelee. Menen suihkuun ja pesen hiukseni upouudella shampoolla, jonka tuoksu tulee aina muistuttamaan minua tästä yöstä. Kiipeän saunan lauteille siksi aikaa, kun Kari täyttää ammetta. Kuuntelen veden kohinaa eilisillalta lämpimässä saunassa ja olen onnellinen.

Klo 5. 30 Olen kaulaani myöten lämpimässä vedessä. Ihanaa, ihanaa, ylellistä. Melkein itken onnesta. Kari hakee kameran ikuistaakseen euforisen ilmeeni, kun yhtäkkiä tunnen kohtuni työntävän hirvittävällä voimalla. Supistus on hyvin lyhyt, ja ohi mentyään antaa minun rentoutua täysin. Yritän varovasti kuvailla Karille uutta tuntemusta, mutta en millään tajua itsekään, että synnytys on jo ponnistusvaiheessa. Sitten sisälläni vyöryy uudelleen sama voima, ja Kari huutelee kätilön olohuoneesta. Marja-Leena kyykistyy altaan viereen ja kehottaa rauhallisella äänellä minua ponnistamaan. En uskalla, voima tuntuu musertavan minut ja pikkuiseni. Läähätän, etten ponnistaisi.

Klo 5.45 Sisälläni järkkyy maa ja tulivuori purkautuu. Huudan hirveän pitkän karjaisun ja pikku Vilho liukuu veden alle. Huutoni herätti kaksivuotiaan Ellin, joka ilmestyy säikähtäneenä portaisiin. "Elli, tule katsomaan, vauva syntyi!" huudamme, itkemme ja nauramme yhteen ääneen. Samalla nostan upouuden, mutta niin tutun rakkaani veden alta rinnalleni. Vilho yhtyy heti kuoroon ja parkuu pontevasti.