Staffi

 

Ärrä (HH´s Helter-Skelter) ja Jussi -apina

 

Staffi on alunperin taistelukoira, ja vaikka niitä onkin jalostettu jo kymmeniä vuosia pelkästään seurakoiriksi, niin vuosisatojen kehityksen tulos on vieläkin nähtävissä toisissa yksilöissä. Varsinkin uros saattaa olla vieraita koiria kohtaan hyvin epäluuloinen, eikä yleensä siedä omassa laumassaankaan muita uroksia.

 

 

Hintula

"Hintula" eli HH´s In a Jiffy Hinrika

 

Ihmisiä, ja varsinkin lapsia kohtaan staffi on aina ylitsevuotavan ystävällinen, ja näyttää jopa nauttivan lasten kovakouraisesta käsittelystä. Se tulee hyvin toimeen myös perheen muiden lemmikkieläinten kanssa, kunhan vaan saa tottua niihin jo pentuna. "Auktoriteettiongelmia" ei staffin kanssa yleensä tule sen ihmisystävällisyyden takia, mutta tapakasvatusta annettaessa kannattaa olla tiukkana, koska staffi on usein hyvin vilkas ja omapäinen koira, joka rauhoittuu vasta todella vanhana, jos silloinkaan. Ilman minkäännäköistä kuria kasvanut staffi saattaa olla rasittava elinkumppani kiipeillessään pöydillä ja kirjahyllyillä.

 

Lehmän kanssa laitumella

Jos se ei saa purkaa tarmoaan tarpeeksi, voivat kotona huonekalut joutua koetukselle. Se ei välttämättä tarvitse joka päivä superpitkiä kävelylenkkejä, mutta kaipaa muunlaisia virikkeitä; keppien/pallojen perässä juoksemista, "aivotyöskentelyä", repimisleikkejä jne. Erilaisia virikkeitä on staffille helppo tarjota, jos on mahdollisuus pitää sitä paljon perheen mukana. 

Vonne ja lehmä

 

 

Staffi nauttii kyläilystä, autoilusta ja vieraista ihmisistä...vaikkakaan tunne ei aina ole molemminpuolinen, koska staffi osoittaa rakkautensa todella rajulla tavalla: ponkaisemalla syliin ja jakelemalla märkiä pusuja koko kielellään.

 

Vanja

Staffi on erittäin älykäs, kuten taistelukoirat yleensäkin, ja tottelevaisuuskoulutuskin onnistuu, vaikkakin staffi saattaa kieltäytyä esim. menemästä maahan jos maa on märkä. Staffi ei siis sokeasti tottele omistajaansa, vaan käyttää omiakin aivojaan.

 

HH´s Skiping Ham (Vanja)

 

Staffi on iloinen ja erittäin persoonallinen koira, jonka kanssa aika ei koskaan tule pitkäksi. Staffi sopii ihmisille, joille kodin siisteys ei ole maailman tärkein asia, ja jotka nauttivat koiran läheisyydestä ja siitä, että se nukkuu yöt kainalossa peiton alla. Staffia ei missään tapauksessa saa eristää omasta ihmislaumastaan, sitä sen luonne ei kestä, eli se ei ole mikään tarhakoira. Onnellisin staffi on silloin, kun se saa olla rakastamiensa ihmisten kanssa mukana kaikessa ja kaikkialla!

 

Staffin historiaa

 

Staffi on englantilainen rotu, joka on alunperin jalostettu taistelukoiraksi. Vuonna 1835, kun koirien ja härkien väliset taistelut kiellettiin Englannissa, alkoivat taisteluissa käyttettyjen bulldoggien omistajat järjestää uudenlaisia taisteluita. Niissä tappelutettiin koiraa toista koiraa vastaan. Tämän lajin keskuksiksi tulivat Lontoon Wesminster Pit ja monet eteläisen Staffordshiren alueet. Tämän lajin harrastajat kuitenkin huomasivat pian, että vaikka bulldoggi olikin erinomainen vastustaja härkiä kohtaan, niin koirien välisiin taisteluihin se oli liian hidas ja raskas.

HH´s Chattanooga CC

Bulldoggeja risteytettiin erilaisten metsästysterrierien kanssa, ja näin saatiin aikaan koira, jota kutsuttiin Bull-and-terrieriksi. Ne olivat eteviä koiratappeluissa, koska ne olivat vahvoja, ketteriä ja sitkeitä; muihin ominaisuuksiin ei tuohon aikaan juurikaan kiinnitetty huomiota. Koiran hyvä menestys tappeluissa teki omistajastaan arvostetun ja kunnioitetun, sillä koiratappelut olivat tuohon aikaan hyvin suosittua huvia.

 

HH´s Knuckleduster & HH´s Thermodynamics

1900-luvun alussa, kun koiratappelut lopulta kiellettiin, koirien omistajat alkoivat tarkastella luomaansa eläintä eri valossa; huomattiin koiran muut ominaisuudet, joihin ei tähän mennessä oltu pahemmin perehdytty. Huomattiin, että saadessaan tilaisuuden olla ihmisten parissa koira on lempeä, oppivainen ja miellyttämisenhaluinen. Bull-and-terrier -rodulle oli alkamassa aivan uudenlainen elämä. Rodulle päätettiin antaa nimeksi Staffordshirenbullterrieri sen alkuaikojen kasvatuspaikan mukaan.

 

HH´s Knuckleduster & HH´s Thermodynamics

 

Toukokuussa 1935 Iso-Britanniassa perustettiin Staffordshire Bull Terrier Club ja samana vuonna rekisteröitiin 174 staffia. Toisen maailmansodan jälkeen rodun suosio kasvoi suunnattomasti, ja vuosittain rekisteröityjä koiria oli jo n. 1000 kpl.

Suomeen ensimmäinen staffi tuotiin huhtikuussa 1964. Nykyään vuosittainen rekisteröinti maassamme on noin 100-150 koiraa.

 

Nita, Lukkari, Ilona & Kärppä

 

 

Rotumääritelmä

Brittiläinen rotu Hyväksytty FCI 24.6.1987, käännös SKL 8.3.1989

 

YLEISVAIKUTELMA: Sileäkarvainen, sopusuhtainen, kokoisekseen hyvin voimakas. Lihaksikas, toimelias ja ketterä

OMINAISPIIRTEET: Lannistumattoman rohkea ja sitkeä. Erittäin älykäs, pitää ihmisistä ja erityisesti lapsista

LUONNE: Rohkea, peloton ja ehdottoman luotettava

PÄÄ: Kallo lyhyt, syvä ja leveä. Hyvin korostuneet poskilihakset. Jyrkkä otsapenger, lyhyt kuono-osa, musta kirsu

SILMÄT: Tummat silmät toivottavat, mutta saattavat vivahtaa turkin väriin. Pyöreät, keskikokoiset; katse suuntautuu suoraan eteenpäin. Silmänympärykset tummat.

KORVAT: Ruusukorvat tai puolipystyt, eivät suuret eivätkä raskaat. Täysin luppa- tai pystykorvat erittäin epätoivottavat

SUU: Huulet tiiviit ja kuivat. Leuat vahvat, hampaat isot. Täydellinen ja tasainen leikkaava purenta, ts. alaleuan etuhampaat koskettavat kevyesti yläleuan etuhampaiden takapintaa

KAULA: Lihaksikas, melko lyhyt, kuiva ja lapoja kohden tasaisesti levenevä

ETURAAJAT: Suorat ja vahvaluiset, melko kaukana toisistaan. Ranne vahva, käpälät hieman ulospäin kääntyneet. Lavat hyvin kulmautuneet, kyynärpäät tiiviit

RUNKO: Lyhyt, lihaksikas ja hyvin muodostunut; selkälinja suora, etuosa leveä, rintakehä syvä, kylkiluut hyvin kaareutuneet

TAKARAAJAT: Hyvin lihaksikkaat, takaa katsottuna yhdensuuntaiset. Kinner matala, polvikulma selvä

KÄPÄLÄT: Päkiät voimakkaat, käpälät vahvat ja keskikokoiset. Kynnet mustat yksivärisillä koirilla

HÄNTÄ: Keskipitkä, matalalle kiinnittynyt, kapenee kärkeä kohti; koira kantaa sitä melko matalalla. Ei saa kiertyä paljon. Muistuttaa vanhanaikaista vesipumpun kahvaa

LIIKKEET: Vapaat, voimakkaat, ketterät ja vaivattomat. Raajat liikkuvat yhdensuuntaisesti sekä takaa että edestä katsottuna. Takaraajojen työntö selvä

KARVAPEITE: Sileä, lyhyt ja rungonmyötäinen

VÄRI: Punainen, vaalean ruskeankeltainen (fawn), valkoinen, musta tai sininen tai mikä hyvänsä näistä väreistä valkoisen kanssa. Mikä tahansa juovikas (brindle) tai juovikas valkoisen kanssa. Musta punaisin merkein (black and tan) ja maksanväri ovat erittäin epätoivottavia

KOKO: Paino uroksilla 12,7-17,2 kg, nartuilla 10,9-15,4 kg. Säkäkorkeus 36-41 cm, suhteessa painoon

Hoppingham´s Chocolate Kiss "Hilma"