T E A T T E R I   N A A M I O   JA   H Ö Y H E N

 ETUSIVU | ESITTELY | YHTEYSTIEDOT | OHJELMAPALVELUT | LIITY POSTITUSLISTALLE! | PALAUTE | IN ENGLISH 

« Takaisin

J Ä N I K S E N   V U O S I:   T Y Ö R Y H M Ä

Kuvat Atte Honkonen

Seppo Honkonen

Jäniksen vuoden ohjaaja Seppo Honkonen on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi syksyllä 2005. Hän erikoistui opinnoissaan ohjaamiseen ja käsikirjoittamiseen. Teatteri Naamio ja Höyhenessä Seppo on vaikuttanut vuodesta 2001 saakka monenlaisissa työtehtävissä, joista Seposta itsestään mieleenpainuvimpana on pantomiimikko-hahmo, jolla hän on kierrellyt lukuisissa paikoissa esiintymässä. Vuonna 2004 Seppo ohjasi Vanhankaupungin kesäteatteriin Paasilinnan Ulvovan myllärin. "Jäniksen vuoteen oli helppo tarttua Myllärin jälkeen, sillä teosten tunnelmissa oli paljon samankaltaisuuksia. Paasilinnan kirjat tuli jo nuorempana luettua moneen kertaan".

Jani Honkaselkä

Pohjois-Savosta kotoisin oleva kiharapää, joka on ollut teatterin riivaama jo 7-vuotiaasta asti. Pian Stadiasta valmistuva teatteri-ilmaisun ohjaaja, joka on opiskellut näyttelemistä mm. Lahden kansanopiston teatterilinjalla ja Koulutusstudio Alexiksen kameranäyttelijäkurssilla. Näytellyt muutamassa lyhytelokuvassa sekä ammatti- ja harrastajateattereissa, mm. Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa sekä Ilves-Teatterissa ja Kellariteatterissa Helsingissä. Kirjoittanut novelleja, runoja ja pari pienoisnäytelmää. Armoton erämies ja turvallisuusalan ammattilainen. Osaa sananmuunnokset ja tuhmat vitsit. Jäniksen vuosi on hänen ensimmäinen esiintymisensä Teatteri Naamio ja Höyhenessä.

Anssi Hyvönen

On vaikuttanut Teatteri Naamio ja Höyhenessä vuodesta 2002. Lahdesta ja Lahden kansanopiston teatterilinjan evästämänä helsinkiläistynyt teatterintekijä. Vahva underground ja spektaakkeliteatteritausta. Työkokenut esiintyjä lastenteatterista kiasmateatteriin, musiikkiteatterista lyhytelokuviin. Yhteisöt ja vapaat lahkot on koluttu. Ammattilasitumassa virallisesti elämäntapaansa Esittävän taiteen koulutusohjelmassa (Stadia). Tämä mies on intohimoinen ja täynnä yllätyksiä. "Tutustumisen arvoinen".

Anna Ranta

Lappilaissyntyinen teatteritaiteen moniottelija, joka keskittyy pääasiassa näyttelijäntyön eri osa-alueisiin. Vaikuttaa useissa vapaissa ryhmissä pääkaupunkiseudulla, teatteri Naamio ja Höyhenessä vuodesta 2001. Kouluttautunut ammattiinsa Stadian Esittävän taiteen linjalla, esiintyjäluokalla - saanut vaikutteita myös mm. Madridin Teatterikorkeakoulussa. Hän innostuu nykyteatterin parissa ja tekee rakkaudella improvisaatiota, fyysistä ja soveltavaa. Työkokemusta hankittu myös laitosteatterinäyttelijänä. Teatteri on sekä intohimo, sydämen asia että leipätyö. Anna on liikkuvainen ja rakastunut luonnonlapsi, joka on ehtinyt tarkkailla maailmaa ja kulttuureja monelta eri kantilta. Ympärillä hiipivän kyynisyyden keskellä hän pyrkii pitämään kiinni siitä osasta itseään, joka nauttii ja jaksaa olla hetkessä.

Sani Rounakari

Toiminut päätoimisena näyttelijänä ammattiteattereissa seitsemän vuoden ajan mm. Suomen Kansallisteatterissa, Tanssiteatteri Hurjaruuthissa ja Lahden Kaupunginteatterissa. Ohessa ohjannut suomalaisen teatterin marginaaliin nykysirkusta ja nukketeatteria. Kuvataiteilija ja nukenrakentaja. Kiinnostunut luovuudesta ja sen edellytyksistä taiteessa. Esiintynyt Teatteri Naamio ja Höyhenen tuotannoissa aikaisemmin Suuri koneisto 1:ssä ja Höyhensarjan jumalassa.

Korkeavuorenkatu 17, 00130 Helsinki, puh 09-2600 700 (toimisto), 045-671 1047 (lippuvaraukset)  hoyhen@nh.fi