Tampere Itsenäisyyspäivänä 2008
Olimme Niihamaan ratsastuskeskuksessa näyttelyissä Mukana oli myös Jyväskylästä Eerika, joka esitti Odessan todella hienosti. Näyttelytuloksena oli H, eli Hyvä. Pitää muistaa että hyvä on hyvä, eikä hyvä ole huono. Oonan ja Odessan näyttelystä löytyy tarkempi selostus keskustelupalstalta. Kehäsihteeri/kirjurin käsiala oli sellaista, että apteekkarille voisi näyttää, josko hän saisi siitä joitain selvyyttä.
Odessan ohella hieno juttu oli, kun näimme Rompun ja hänen "isän ja äidin". Rompullahan oli jossakin vaiheessa se varpaanmurtuma, mutta ei Romppu "yhren varpaan takia synkyyteen ole vaipunu". Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli kuten ennenkin. Oonassa ja Rompussa on paljon yhteistä sekä luonteessa, että ulkonäössä.
Odessa
Oona
Kuulumisia
Morjens
Syksy on taas vierähtänyt pitkälle tai nyt taitaa olla jo talvi, eipä ole tullut kirjoiteltua kuulumisia. Onneksi Elina on kirjoitellut jotain keskustelupalstalle.
Metsästyskausi alkoi perinteisellä sorsajahdilla, perinteisessä paikassa. Aluksi matkassa oli, metsästyskaverini Jarmon lisäksi kultsutyttömme Oona, jolle saimme ensimmäiset "oikeat" noudot. Iltapäivällä oli koiranvaihto ja mukaan tuli myös Eero, joka oli ollut päivän koulunpenkillä. (On nykyajan nuoriso tullut fiksuksi. Tarkoitan sillä sitä, että ainoa päivä, kun minä olen ollut poissa sorsajahdin avauksesta, oli vuonna 1987, jolloin olin armeijan harmaissa. No eipä nykyään ole enää armeijassakaan harmaita.) Niin, iltapäivällä oli siis koiranvaihto ja mukaan tuli Sunny, jonka työskentely oli jälleen varmaa kuin mikä. Sunny kuuluu sellaiseen"telaketjuosastoon", ei tarvitse paljoa jännitellä sen toimimista. No kaikki saimme ammuttua muutaman sorsan.
Oona
Viikko 39 oli jälleen perinteinen lintujahtiviikko pohjois-pohjanmaalle. Reissussa oli mukana Ismo, Jorma ja Pekka. Pekalla mukanaan oli pohjanpystykorva Elmeri ja minulla suomenpystykorva Usva. Mielestäni lintuja oli näkyvillä kohtuullisesti. Usvalla oli kaksi melko hyvää haukkua, ensimmäisessä haukussa kohteena oli teeri ja toisessa koppelo. En tiedä missä se neiti forttuna majailee, kun jälleen mukana se kuuluisa huono tuuri, eli ei tullut saalista. Viikkoon sisältyi paljon liikkumista koiran kanssa, puolukan poimimista ja hyvää ruokaa (kiitokset Ismolle). Moni luulee, että viikko miesporukassa erämaassa, niin ruokailut ovat 5x hernekeittoa ja jälkiruokana lenkkimakkaraa. Hernekeittoa emme syöneet kertaakaan.
Reissulla olemme perinteisesti viettäneet syyspäiväntasausta, pienten juhlien merkeissä. Tänä vuonna syyspäiväntasaus oli maanantaina, jolloin olimme saapuneet Saariveden kämppään. Illallinen oli tarjolla rapuja ja siihen kuuluvat lisukkeet. Reissu oli jälleen kerran onnistunut.
Syksyn metsästys jatkuu paljolti sorkkaeläinten merkeissä; hirvi, peura ja kaurisjahtia. Eeron kanssa olimme Pirkanmaalla peurajahdissa, missä ampui ensimmäisen peuransa.
Marraskuun puolessavälissä osui kohdalleni ensimmäinen hirven kaato. Sinänsä kaato oli erityisen hieno, koska kaato oli myös norjanharmaanarttu Mantalle ensimmäinen. Saaliiksi saimme ison noin 100 kg:n vasan.
Syksy jatkui hirvenmetsästyksen merkeissä.
Syksy jatkuu ja suunnitelmissa olisi saada kultsuille perheenlisäystä.
15.6.2008
Kevään kuulumisia
Kävimme Raumalla 19.04.08 Usvan ja Oonan kanssa. Usvalle tehtiin Pevisa-tutkimus, eli tutkittiin polvet ja silmät. Usvan polvet olivat 1 / 2 ja silmissäkin jotain "pientä vaivaa". Oonan silmät olivat onneksi terveet.
Onneksi tuli käytyä Pevisa-tutkimuksissa. Meillä oli vahvasti aikeissa astuttaa Usva, sulhanenkin oli jo etsitty. Huonot polvet olivat pettymys, mutta rotua ajatellen on erittäin hyvä, että jalostukseen kelpaamattomat yksilöt karsiutuvat pois jalostuskäytöstä.
Oona on ollut parissa näyttelyssä:
Raumalla 11.05.08, josta tuloksena oli EH ja
Laitilassa 17.05.08, josta kotiin tuomisena oli ERI. Näyttelyistä Elina kertoo tarkemmin keskustelupalstalla.
Iltaruskoa Sääksjärvellä 23.05.08
31.3.2008
30.3.08 oli Tuohikorven koiria näyttelykehissä:
Odessa aloitti näyttelynsä Korpilahden ryhmänäyttelyssä ja sai tuloksen H. Hieno juttu Eerika, kun kävit näyttelyissä, sellaista koiraa on mukava esittää, joka esiintyy hyvin.
Upponalle tyhjensi palkintopöytää Kokemäen ryhmänäyttelyssä SERT, ROP ja RYP2, hienoa Jari ja Nalle.
Arvostelut koirien omilla sivuilla.
23.3.2008
Kävimme helmikuun alussa Sunnyn kanssa keinosiemennyksellä ja odotukset olivat korkealla. Mutta........ultrassa todettiin tyhjäksi. Jos harmituksen määrää voisi jollakin asteikolla mitata, niin voisin sanoa, että Ilkan (Kanervan) tekstiviestit olivat lukumäärältään pieniä. Pentukuumetta on ilmassa, uusia suunnitelmia ja vanhan kertausta harkinnassa. Odotellaan ja mietitään.
Menemme seuraavaksi Porin Kultaisten järjestämään Golden Show tapahtumaan Oonan kanssa. Rauman KV ja Laitilan ryhmis ovat varmuudella kevään tapahtumia näyttely rintamalla. Tarkoitus myös kokeilla Oonaa taippareissa kesäkuussa. Oonan silmät ja Usvan silmät/polvet tarkoitus tarkistaa Raumalla. Ei tiedä, vaikka vielä pystykorvan pentujakin Tuohikorpeenkin tulisi. Itse olemme olleet pitkään sitä mieltä, että onko viisasta käyttää Usvaa jalostukseen hammaspuutosten vuoksi. Olen ollut jutuissa SPJ:n asiantuntijoiden kanssa, joiden mielestä hammaspuutokset eivät ole esteenä pennutukseen, pitää löytää vain täysi hampainen partneri.
29.1.2008
Olimme Sunnyn kanssa etsimässä haavoittunutta metsäkaurista lauantaina 26.01.2008.
Saimme tiedon, että perjantai-iltana oli metsäkauris haavoittunut laukauksesta. Niinpä lauantai-aamuna lähdimme Sunnyn kanssa ampumapaikalle.
Ampumapaikan tuntumaan oli "roiskunut" verta melko paljon, joten jäljestys näytti melko helpolta. Verta oli tihkunut kuitenkin hyvin vaihtelevasti, oli osuuksia, jossa verta ei ollut ollenkaan ja osuuksia, missä verta oli runsaasti. Metsässä oli hyvin vähän lunta, jos ollenkaan, joten jäljestäminen oli hyvin vaikeaa. Ilman koiraa se olisi ollut mahdotonta ja usko kauriin löytymiseen olisi loppunut moneen kertaan.
Kauris ei ollut kulkemansa matkan aikana mennyt makuulle kertaakaan, muutamassa ojassa se oli ollut haavakuumetta laskemassa. Kettu oli huomannut haavoittuneen kauriin ja seurannut sitä parisen kilometriä. Noin viiden kilometrin sitkeän seuraamisen jälkeen olimme tulleet paikkaan, jossa epäilimme kauriin oleilevan. Peltojen keskellä oli saareke, jonne meni useita kauriin jälkiä, myös meidän seuraamamme kauriin jäljet. Keräsimme kokoon muutaman miehen seurueen varmistaaksemme, että kauris ei pääsisi "motista" ulos.
Onnistuneen ja hyvin opettavaisen päivän päätteeksi saimme haavoittuneen kauriin lopetettua. Myöhemmin illalla kauriin ampuja kävi tuomassa minulle "pokaalin" onnistuneesta jäljestyksestä.
Terveystuloksia
Osku ja Oona kävivät lonkka- ja kyynärkuvissa.
Oona C/C 0/0 ja Osku A/A 0/0
Syksyn "satoa"
Parin näyttelyn ohella on toki muutakin tapahtunut.
Sunny oli Pomarkun nome kisoissa ja Oona Pomarkun taippareissa lokakuun alussa, joista juttua tarkemmin keskustelupalstalla.
Usvan kanssa olimme perinteisen syksyn metsästysloman Pohjois-Pohjanmaan maisemissa. Siellä Usvalla oli pari lintuhaukkua, mutta linnut olivat hyvin arkoja ruskan alkamisesta johtuen.
Synny teki varmaa työtä sorsajahdissa.
Yksi syksyn ehdoton kohokohta oli, kun olimme vieraana valkohäntäkauris-jahdissa (valkohäntäpeura) siskonmiehen ja heidän poikansa metsästysseuran vieraana Nokialla. Sunny oli pääroolissa haavoittuneen peurapukin onnistuneessa etsinnässä. Sunny seurasi verijälkeä paremmin kuin uskoinkaan.

Onnistuneen jäljityksen jälkeen, kuvassa kaataja Jarmo ja jäljestäjä Sunny
8 - 9.9.2007
8 - 9.9.2007 oli Äetsän koiranäyttely, jossa lauantaina oli näytelyissä mukana Tuohikorven Ukkopekka. Pekun näyttelytulos oli Avo H, tuomarina oli Esko Nummijärvi.
Sunnuntaina oli näyttelyissä kultsut, jossa mukana oli Oona ja näyttelykehissä debyytin tehnyt Osku. Molemmat esiintyivät mallikkaasti, Osku Virpin handlaamana ja Oona Elinan. Oskun näyttelytuliainen oli sininen nauha, eli H (hyvä) ja Oonalla punainen nauha eli EH (erittäin hyvä).
Sunnuntaina kultaiset arvosteli Esko Nummijärvi. Sanallinen arvostelu löytyy koirien omilta sivuilta.
Kiitokset Virpille hadlaamisesta ja Tainalle trimmaamisesta.
18.8.2007
Vesilahden ryhmänäyttely, jossa tuomarina oli Leni Finne. Oona sai EH:n

2.6.2007
Olimme Mouhijärven näyttelyssä Oonan kanssa. Näyttelyyn menon päällimäisenä ajatuksena oli katsoa miten Upponallen ja Usman näyttelyt sujuisivat.
Lauantai oli mitä hienoin, Oona sai JUN ERIn, josta olimme todella ylpeitä. Dalan lapset Usma sai AVO EH:n ja Upponalle "räjäytti pankin" AVO Serti, Rop ja Ryp 4.
Kunkin koiran arvostelu löytyy koirien omilta sivuilta.
Nyt on kaikki Tuohikorven pystykorvat käyneet näyttelyissä, tästä on hyvä jatkaa.... Kiitokset omistajille.
Tuohikorven Upponalle ROP! |
|
|
5. - 6.5.2007
Toukokuun eka viikonloppu tuli pitkästäaikaa oltua koiranäyttelytouhuissa Honkajoella.
Lauantaina olimme Oonan kanssa, josta tuloksena oli JUN EH. Sunnuntaina oli vuorossa Usva, joka sai niinikään EH, mutta AVO-luokassa. Olimme viikonloppuun tyytyväisiä
Kuitenkin yksi suuremmista ilonaiheista oli Virpin Hurrin menestys veteraani kehässä.
11.3.2007
Tuohikorven O-pentueen treffit pidettiin Kauvatsalla 11.03.2007.
Päivän
ohjelmassa oli mm ulkomuototuomari Pekka Teinin opastus näyttelymaailmaan ja pienimuotoinen näyttelyharjoitus.
Virpi Vaistomaa kertoi koiran kouluttamisesta ja trimmaamisesta.
Keskuslteltiin
molenlaisista asioista ja vaihdeltiin kokemuksia.

Lisää kuvia pentutreffeiltä löydät täältä
19.10.2006
Tuohikorvenm uusi keskustelupalsta opn avattu osoitteessa
http://www.foorumi.info/Tuohikorven/
23.9.2006
Sunnyn pennut ovat lähteneet maailmalle.... yhtä lukuun ottamatta.
Kuvia kasvatit -sivulla, lisää tulossa lähiaikoina.
31.7.2006
Sunnyn pennut, 5 narttua ja yksi uros syntyivät 31.7.
Lue lisää pennut - sivulta
Porin kaikkien rotujen näyttely 2.7.2006
Sunny osallistui pitkästä aikaa näyttelyyn. Tuloksena käyttöluokan toinen ERInomaisella.
Kiitos Taina!
P E N T UJ A
Sunny on astutettu!
Kihinön ryhmänäyttely 8.8.2005
Ukkopekka vietti 1-v syntymäpäiviään Kihniön ryhmänäyttelyssä.
Tuloksena: PU2 ja SERT hienolla arvostelulla, joka löytyy Pekun omalta sivulta
Ypäjän kaikkien rotujen näyttely 16.6.2005
Ukkopekka PU 2 ja SERT. Tuomarina norjalainen E. Mjaerum
Arvostelu Pekun omalta sivulta
Kesä meni ja syksy tuli... kuvamuisto kesältä
Pöytyän ryhmänäyttely 16.6.2005
Ukkopekka ja Upponalle olivat ensimäisessä virallisessa näyttelyssään, osallistuen junioriluokkaan. Kotiinviemisinä SERT ja vara-SERT! Tuomarina: Pekka Teini
T. Ukkopekka: ERI1, PU1, SERT, ROP; RYP2!!
T. Upponalle: ERI1, PU2 vara-SERT!
ONNITTELUT!
Peku Pöytyällä ryhmäkehässä
Nalle ja tuomari Pekka Teini
Suomen Pystykorvajärjestön päänäyttely Ikaalisissa 1.4.2005
Usvan näyttelyt alkoivat varsin lupaavasti Ikaalisissa 20.03.2005.
Usva oli SPJ:n talvipäivien päänäyttelyssä BIS-pentu. Tuomarina Juhani Hirvelä.
Valitettavasti mustan ja valkoisen koiran ROP-pennut olivat lähteneet kotiin väärän informaation vuoksi, joten kilpailu BIS-pennusta oli varsin helppo.
Upponalle ja Ukkopekka aloittivat myös näyttelyuransa SPJ:n talvipäivillä. Myöskin Usma kävi tutustumassa näyttelyilmapiiriin katselijan roolissa.
Tuohikorven pentutreffit 27.2.2005
Tuohikorven ensimmäiset pentutreffit järjestettiin 27.2.2005 Kauvatsalla. Paikalla oli U - pentue kokonaisuudessaan.
Päivän aikana käytiin läpi suomen pystykorvan rotumääritelmää ja näyttelysääntöjä sekä harjoiteltiin näyttelykäyttäytymistä ja pystykovan esittämistä.
Kuningatarottelun tukinäyttely 5.2 Ikaalisissa
DALA: KÄY ERI2, PN2. Tuomarina: Arvi Ellmen