Varoittava kertomus

Oli kesä kaksi vuotta sitten (1989). Olimme suuremmitta huolitta voineet jättää kaksi kissaamme naapurin pikkukaverin ruokittavaksi ja tehneet erinomaisen onnistuneen reissun Ruotsin Lappiin Borgafjälleniin ja Kebnekaiselle.. Odottelimme jo hyvissä ajoin varaamaamme, lokakuun alussa tapahtuvaa matkaa Samarkandiin, Buharaan ja Tashkentiin. Eli Rauhamaassa oli rauha maassa.

Sitten heinäkuun lopulla iski paikallinen kissavihaaja. Kahden viikon välein hävisivät jäljettömiin molemmat kollimme samoin kuin kaikki muutkin kylän kissat. Emäntä, joka koko ikänsä oli pitänyt jotain elävää, ei voinut ajatella jatkoakaan ilman niitä. "Kissaa ei näille nurkille uskalla ottaa, mutta koiraa ei noin vain uskalla kukaan tappaa. Koiraa olen muutenkin pitkään toivonut. Koira pitäisi saada ja mielellään heti." – oli hänen ajatuksenjuoksunsa.

Seurasi tietysti vilkasta keskustelua hankkeen mielekkyydestä. "Josko sitä nyt koiraa, olemme siinä aina kiinni, eikä päästä enää reissuunkaan. Eikö sitä voisi odottaa, että Samarkandissa on käyty." – yritin harata vastaan. Mutta ei, koira pitää saada, ongelmia ei tule olemaan.

• No, minkä rotuinen se voisi edes olla?

• Ilman muuta pystykorvainen, vain sellaiset näyttävät koirilta. Se voisi olla vaikka siperianhusky, sellaista olet joskus itsekin sanonut voivasi ajatella.

(Merkillistä, eihän minulla mitään tietoa koko rodusta tai edes koirista yleensä.)

Ei auttanut mikään. Muutaman päivän kuluttua oli kourassani nimi ja puhelinnumero, jonne oli soitettava.

Puhelimeen vastasi Seija Kuusinen ja niin alkoi tiukka tentti: "Miksi juuri siperianhusky? Minkäslaiset ne ovat kotiolot? Mitenkäs sitä asutaan? Onko isäntä kunnollinen ja lapsista huolehtiva? Joutuisiko hauva ihan yksin päivät olemaan?" Jne…, vähän niin kuin olen kuullut tapahtuvan ennen lapsen adoptiota.

Tentti meni kai kohtalaisesti, koska Seija alkoi vähitellen lientyä ja ilmoitti, että kyllähän meilläkin pentuja olisi, mutta yhtään ei myydä, ennen kuin on otettu yhteyttä Satomaan Esaan, joka voi kertoa kaikki hankintalähteet. Soitto Esalle ja häneltä lupa, että jos Seija nyt haluaa myydä, niin johan se hänelle ja muulle husky-seuran johdolle sopii. Taas soitto Seijalle ja sopimus siitä, että saamme tulla lauantaina katsomaan. Kyllä helpotti.

No, sinne Riuttaseenhan sitä sitten lauantaina. Ensimmäinen näky hieman hirvitti. Kolmisenkymmentä hurttaa parintuuman vahvuisilla kettingeillä kiinnitettyinä hyppimässä päin tarhassa liikkuvia. Mutta pentuaitauksessa valloittavia, vilkkaita eläviä, joita uskalsi ja halusi koskea.

Niin vain joukon vilkkain lähti mukaan erinomaisten kasvatusneuvojen saattelemana. Nukkui ensimmäisen yönsä ulkona – pihakeinun alla alkuillasta ja purtuaan kiinnitysnarun poikki, sievästi portailla seuraavana aamuna. Nyt tarvitaan äkkiä aitaus, kun pihassakin on vapaata tilaa.

Kului viikon päivät ja aloin ottaa varovasti puheeksi, että josko se nyt niin hauskaa ja tarpeellista on sinne Samarkandiin matkustaa, kun on tässä tämä pentukin. Voimmehan itse asiassa hankkia vielä yhden lisää, ettei tämä tuntisi oloaan niin yksinäiseksi.

Ei tarvinnut kauan houkutella. Taas soitto Seijalle, joka lupasi vielä yhden pennun ja hakeakin voisimme sen jo seuraavana lauantaina. Samarkandin reissunkin onnistuimme perumaan juuri päivää ennen suurempien peruuntumismaksujen lankeamista.

Hiukan se uusi isäntä Zolaa ensitapaamisella pelottaa

Zola ja Vita tykkäävät olla lähellä

 Siitä se sitten repesi. Tarha pian pystyyn. Lenkit koirien kanssa alkoivat. Merikarvian näyttelyyn piti tietysti mennä ja todeta siellä, että nämähän on ihan terveellisen pöljää porukkaa kaikki husky-ihmiset. Talvella katsomaan kilpailuja ja oppimaan koko ajan uutta. Kaksi koiraa nyt kulki auton takapenkilläkin, mutta kuka muu sinne nyt sen jälkeen istumaan. Autohan täytyy vaihtaa niin, että se kelpaa koirillekin. Mitä se emäntä nyt "pikkupösöllä" tekee, voihan se reissunsa ajaa koppiautollakin.

Sitten – On vähän iso kahdelle koiralle tuo VW Transporter, mahtuisihan sinne useampikin. Ja eihän kaksi huskya oikein jaksa rasvoittunutta miestä vetääkään.

* * * * * * * * * * * * * * *

Nyt niitä on neljä, kaikki narttuja. Sivulliset kuultuaan, että meillä on neljä koiraa, reagoivat kauhistuneina – niin monta, muut husky-ihmiset katsovat säälivästi – ai, vain neljä. Kopit lavalla on valmiina kuudelle ja sen verran niitä pihaankin mahtuisi. Saa nähdä. Ainakin naapurin penskat ovat sitä mieltä, että kun meillä on enemmän kuin kymmenen koiraa, meidän ilmeisesti pitää muuttaa. Sitä ennen he odottelevat lottovoittoa ostaakseen itselleen mukavimmat. Tarhaksi rakennettu piha rehotti aikaisemmin niin vihreänä antaen joka kesä monet mustikkapiirakka-ainekset, nyt se on kuin Attilan jäljiltä – ei ruohonkorsikaan kasva.

Tästä piti Zolan aloittaa pihan siivoaminen

Parin vuoden päästä alkoi jo olla aika siistiä.

Ulkomaan reissuja ei enää tarvitse suunnitella. Riittää kun onnistuu kesälomaksi vuokraamaan sopivan saarimökin riittävän viileään aikaan, että ennen kaikkea huskyt viihtyvät. Muutenkin on lomat työnantajan harmiksi yritettävä siirtää niin paljon kuin mahdollista talveksi.

Silloin kun koirien kanssa pelehtimisestä aikaa irtoaa, täytyy tietysti lukea kaikki, mitä maailmassa on huskyista tai yleensä valjakkokoirista kirjoitettu ja sitä (onneksi) löytyy. Samalla tietysti täytyy tarkoin selvittää, josko jostain maailman kolkasta löytyisi niin hieno sulhanen, että se ladyillemme kelpaisi, jos ne joskus sellaista kaipaisivat.

Jatko näyttää vääjäämättä vievän tiettyyn suuntaan. Talohan tässä on vaihdettava ja pohjoisen suuntaan muutettava, eihän täällä etelässä ole luntakaan. Perhana, kun on vielä kahdeksan vuotta eläkkeelle pääsyyn.

Voi, kuinka paljon helpompaa (mutta tylsempää) se oli pari vuotta sitten.

Hannu Rauhamaa

No, nyt sitä ollaan jo eläkkeellä. Taloa on vaihdettu ja pohjoisen suuntaan ollaan muutettu.
Metsässä asutaan, lähimpään naapuriin on pari kilometriä ja treenilenkit lähtevät pihasta.
Koiramääräksi näyttää vakiintuvan tuollaiset kahdeksan-yhdeksän kappaletta;
mahtuvat sopivasti autoon, kun liikkeelle lähdetään.
Elämä pyörii paljolti koirien ehdoilla ja ne antavat elämälle yhden tärkeimmistä sisällöistä,
eli olipa hyvä kun tuli silloin aloitettua.