Pentujen koulutus
Kathy Frost, Schlittenhund
Käännös Hannu Rauhamaa
Pentujen kouluttaminen on eräs palkitsevimmista puolista koiravaljakon omistamisessa ja treenauksessa. Ajajilta kysytään usein, kuinka he opettavat tai saavat pentunsa juoksemaan. Siihen ei liity mitään "tavaramerkkiä". Rekikoirapennut ovat jalostetut ja syntyneet juoksemaan - ne vetävät valjaissa yhtä luonnollisesti kuin labradorinnoutajan pentu juoksee pallon perässä tai australianpaimenkoiran pentu vartioi perheen lemmikkejä. (Mutta yritä opettaa huskypentu noutamaan palloa!) Ajajan tehtävä on opettaa tavat ja kuri, jotka liittyvät vetämiseen niin, että valjakko etenee koordinoidulla, organisoidulla tavalla ilman sotkuja ja liinojen pureskeluja.
Koulutus alkaa kauan ennen pentujen ensimmäistä valjastusta. Heti kohta syntymän jälkeen pentuja pitäisi säännöllisesti käsitellä ja tehdä ne sosiaalisiksi. Ihanneoloissa ne pitäisi saattaa kontaktiin useiden ihmisten kanssa. Ei ole parempaa tapaa tuottaa hyvin sopeutuvia ja mukautuvia koiria kuin antaa niiden olla kosketuksissa pienten lasten kanssa. Mitä enemmän pentuja pidetään selällään, rapsutellen ja käsitellen, sitä helpompaa niiden kanssa on työskennellä, kun ne ovat aikuisia. Pentu, jonka tassujen kanssa on leikitty pienenä, sallii helposti niiden tarkastamisen ja tossuttamisen aikuisena. Pentu, jolle puetaan nukenvaatteet, on helppo valjastaa.
Pentujen pitäisi kohdata uusia asioita. Niiden pitäisi saada juosta ympäri koiratarhaa (valvonnan alaisina), tulla mukaan kävelylle, tulla sisälle ja matkustaa autossa. Mitä enemmän uusia asioita pennut saavat kokea pienenä, sitä paremmin ne ovat luottavaisia kohtaamaan uusia tilanteita aikuisina. Pentujen pitäisi oppia oppimaan nuorina, jotta oppimisesta tulee tapa. Vaikka ajajat usein pitävät tarpeettomana tai turhaa aikaa vievänä opettaa sellaisia standardikomentoja kuin "tänne", "istu", "maahan" ja "paikka" samoin kuin sisäkäyttäytyminen, ne kaikki ovat hyödyllisiä koirilla-ajamisen taustalla.
Mitä tahansa komentoja pennuille opetetaan niiden tulee tapahtua hellästi ja mieluimmin positiivisen kuin negatiivisen vahvistamisen kautta. Pennut ovat niin vaikutuksille alttiita ja miellyttämisen haluisia, että mitä tahansa voidaan opettaa käyttäen erittäin vähän negatiivista palautetta (rangaistusta). Positiivisessa palautteessa tulisi käyttää eri keinoja - hyväilyä, leikkikäyttäytymistä, sanallista kiitosta ja/tai makupaloja.
Kun pennut valjastetaan ensimmäisen kerran, kaiken pitäisi tapahtua oikein. Ensimmäinen vetokerta pitäisi tapahtua hyvällä uralla hyvän johtajan ja kärsivällisen musherin avustuksella. Ensimmäisellä kerralla pentujen tulisi olla mukana pienessä valjakossa, kaksi-kolme pentua seuranaan vähintään kaksi hyvin käyttäytyvää aikuista, jotka saavat ne kulkemaan. Ajajalla pitäisi olla ainakin yksi avustaja, joka selvittää sotkut, jotka hyppivät ja kirkuvat pennut aiheuttavat tietämättä pitäisikö mennä eteen vai taaksepäin. Ensimmäisten ajojen pitäisi olla aika lyhyitä - usein vain kilometri - kaksi - sisältäen useita pysähdyksiä, jolloin pentuja taputellaan ja rauhoitellaan, että kaikki on hyvin.
Pennut oppivat huomattavan helposti kokemuksesta sekä muilta koirilta. Jos ne sijoitetaan valjakkoon hyvin käyttäytyvien aikuisten viereen, jotka ohittavat hyvin, juoksevat vesipaikkojen yli, eivät hypi ja kilju sekä pysähtyvät komennosta, pennut oppivat myös nämä tavat. Jos kaikki sujuu hyvin ensimmäisellä kerralla, on hyvät mahdollisuudet, että ne jatkavat oikeaan suuntaan. Vastaavasti pennut, joita ajetaan yhdessä rähisevien, huonosti käyttäytyvien aikuisten kanssa, tulevat saamaan kaikki samat pahat tavat. Vaatii kovaa työtä kitkeä pois huolimattomassa koulutuksessa opitut pahat tavat. Näin ollen on tärkeää kouluttaa pentuja parhaitten mahdollisten johtajakoirien kanssa.
Pentujen pitäisi aina juosta sellaisissa olosuhteissa, missä ajajalla on täydellinen kontrolli. Valjakoitten tulisi olla riittävän pieniä, jotta jokaisen pennun on työskenneltävä tasaisesti ja niin että ajaja voi pysäyttää ja saada koirat pysymään paikoillaan aina tarvittaessa. Valjakossa tulisi olla riittävästi aikuisia varmistamaan eteenpäin meno, muttei niin monta, että vauhti nousee liian kovaksi.
Huolimatta siitä kuinka hyvin tai kuinka kypsästi pentua kohdellaan, ajajan täytyy aina muistaa että kyseessä on silti vain pentu. Pennut ovat kykeneviä moniin asioihin, mutta niitä ei saa painostaa suorituksiin. Ei ole mitään syytä, etteikö pennut voisi juosta johdossa, oppia ohittamaan tai oppia muita peruskäskyjä, kuitenkin niiden keskittymiskyky on lyhyt ja ne väsyvät helposti. Pentuvaljakko on erittäin vastaanottavainen normaaliin koulutukseen. Pennut kuten aikuisetkin voivat juosta 3-4 kertaa viikossa.
Ensimmäisenä tai toisena kuukautena ajot eivät saisi olla yli 5 km. Sen jälkeen matkaa voi lisätä asteittain, kunnes pennut juoksevat 8-11 km iästä ja kypsyydestä riippuen. Jos pennut väsyvät pitemmän ajon aikana, ajajan pitää yksinkertaisesti pysähtyä ja antaa niiden levähtää muutaman minuutin ajan. Tämä on ihanteellinen aika opettaa pennuille, että pysähtyminen on hieno kokemus ja rohkaista ne hyviin tapoihin pysähdyksen aikana. Loka- tai marraskuussa valjakkoon otetuilla pennuilla saattaa olla jo 500 km ennen kevättä.
Niin kauan kuin pennut juoksevat samanikäisten pentujen kanssa eikä valjakossa ole enempää kuin pari aikuista, nopeus ei normaalisti ole ongelma. Pennut haluavat juosta sillä nopeudella, joka sopii niille. Tämä varsinkin, jos valjakon koko pidetään pienenä. Jos treenausta harjoitetaan mäkisessä maastossa, missä nopeus alamäissä saattaa kohota liian suureksi joillekin pennuille, ajajan täytyy tarkkaan vahtia ja hidastaa valjakkoa pennuille sopivaksi. Liika vauhti liian aikaisin voi pelästyttää pennut ja tehdä ne vauhdille varovaisiksi aikuisinakin.
Mitä tahansa ajaja tekeekin pentujen kanssa, on tärkeää muistaa, että sen tulee olla kivaa pennuille. Juuri silloin pitää pentujen oppia rakastamaan oloaan rekikoirina. Ensimmäisten kuukausien kokemukset valjaissa tulevat säilymään lopun elämää.