Nesteytys

Joe Runyan, "Winning Strategies for Distance Mushers

Käännös Hannu Rauhamaa

Tässä on nyt syytä mainita riittävän veden tärkeys ruokinnassa. Olemme käyneet läpi useita ruokintakokeiluja käyttäen erilaisia strategioita tarjota vettä, erityisesti arktisissa olosuhteissa, missä koirilla ei itsestään selvästi ole vettä saatavilla koko aikaa. Olemme huomanneet, että tapa, miten vesi annetaan koiralle, merkitsee suuresti, kuinka hyvin se voi sulattaa ruokansa. Niinpä meidän on ollut pakko standardoida ruokintatapamme saattaaksemme testitulokset johdonmukaisiksi. Veden antotavalla voi merkittävästi vaikuttaa ruoansulatukseen.

Luonnollisesti vettä annetaan, jotta estettäisiin nestevajausta, mikä voi tapahtua jopa treenaustilanteissa.

Eräs helpoimmista tavoista testata nestevajausta on nipistää koiran niskanahkaa. Jos koira on hyvin nesteytetty, nahka palautuu välittömästi takaisin entiseen asentoonsa. Jos koira on edes osittain nestevajauksessa, nahka on kuin taikinaa palautuen hyvin hitaasti. Vakavasti nestevajauksisen koiran nahka ja kudos on niin muovimaista, että siihen näyttäisi miltei jäävän sormenjäljet. Kokeneiden ajajien näkee tarkastavan koiransa useita kertoja päivässä.

Nestepuutos on eräs niistä tekijöistä, joita eläinlääkärit tarkkailevat pitkien matkojen kilpailuissa ja on eräs hyvä syy ottaa koira pois ajosta. Ylisuorituksen vaarat ovat ilmeiset ja eläimen terveys on vaarassa, mainitsemattakaan edes, että sen suorituskyky myöskin kärsii. Kohtuullisen järkevä ihminen ehdottaisi heti, että työskentelevälle koiralle on jotenkin annettava runsaasti vettä, jotta nestehukka torjuttaisiin.

Monet hyvää tarkoittavat ajajat ovat käyttäneet tätä filosofiaa yrittäessään välttää nestepuutosta. Eräs laajimmalle levinneistä käytännöistä on sekoittaa ruoka (olipa se lihaa tai kuivamuonaa tai molempia) riittävään määrään vettä tehden ruoasta vetistä velliä. Jos ruoka on riittävän hyvin sekoitettu, eläin pakotetaan juomaan suuret määrät vettä, jotta se saisi itseensä ruoan ja kalorit, joita se tarvitsee pysyäkseen kunnossa. Valitettavasti jotkut ajajat laittavat ruokaan niin paljon vettä, että koira on fysiologisesti kovilla tullakseen ravituksi. Eräs seuraus tästä, sen lisäksi, että ruoka tulee huonosti hyväksikäytetyksi, on ripuli. Havaitsimme Alpirodilla, että paras tapa antaa kuivamuonaa on tarjota se koirille kuivana. Kun koirat ovat syöneet, vettä annetaan säännöllisesti 2-4 tunnin välein. Sprinttiajajat käyttävät tätä strategiaa koko ajan ja saavat hyviä sulavuustuloksia ja kunnolliset ulosteet. Luonnollisesti tämä edellyttää mahdollisuutta koirien pitkiin lepoihin ja palautumisiin.

Iditarodilla tätä ylellisyyttä ei ole ja tavallisesti on tehtävä kompromissi ruokinnassa ja juottamisessa.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, pelkästään suuri määrä vettä ei takaa, että koirat pysyvät nesteytettyinä. Monet tekijät ovat toiminnassa, mukaan lukien ruuan elektrolyyttinen tasapaino sekä sulavuus. Vielä villimpää on, että koira, joka on vain syönyt kostutetun ruoan, on usein paremmin nesteytetty kuin koira, joka on saanut ylimääräistä vettä. Tämä koira voi pysyä hyvin nesteytettynä, jos se saa haukkoa lunta työskennellessään, mikä fysiologisesti vie vähän kaloreita, koska työskentelevä eläin joka tapauksessa kuumenee liikaa.

Tärkein tekijä, joka vaikuttaa nestetasapainoon on sulavuus. Tämä on käännettävissä kahdeksi skenaarioksi. Jos käytetty ruoka sisältää riittävästi kaloreita ja perusravinteita ja tuottaa hyvät ulosteet, eläimellä on erittäin hyvät mahdollisuudet pysyä nesteytettynä. Jos taas ruoka aiheuttaa ripulin, niin huolimatta ruoasta ja koiran juoman nesteen määrästä, se erittäin todennäköisesti saa nestepuutoksen useampipäiväisen pitkän matkan kilpailun aikana.

Kun Iditarod-kilpailu on käynnissä, noin 300-400 km:n kohdalla koirat tavallisesti jakaantuvat kolmeen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä ovat innokkaat syöjät, jotka hotkivat kaiken ruoan ja veden, mitä pomo tarjoaa. Tällaisia koiria jokainen Iditarod-ajaja haluaa omistaa, innokkaita syöjiä, jotka hyökkäävät ruokakupin kimppuun jokaisella tarkistusasemalla. Teoriassa tällaisesta koirasta on vähiten huolta ajatellen nestepuutosta, koska se saa kaiken nesteen syödessään.

Toisena ryhmänä ovat nirsot syöjät, jotka yrittävät huolellisesti poimia lihamuruset ruokakulhosta. Turhauttavasti ne välillä kippaavat ruokakupin nurin ja sitten valikoiden syövät lumelle jäänyttä kiinteää ruokaa. Ruoan neste tietenkin häviää lumeen. Se, että jotkut koirat tekevät tämän, tekee miltei hulluksi ajajan, jonka mielestä se on äärimmäisen turmiollista käytöstä. Sen jälkeen kun hän on huolellisesti valmistanut lämpimän aterian keittimessään ja ponnistellut sulattaessaan lunta vedeksi, on hänen masentavaa nähdä joku kovasti työskentelevistä huskyistaan kaatavan ruokakupin ja tuhlaavan veden, joka pitäisi sen nesteytettynä ja voimissaan.

Kolmantena ryhmänä on käsittämättömän itsepäinen ryhmä koiria, jotka viheliäisesti kieltäytyvät syömästä mitään kupista, ne nostavat kuononsa jopa valmistetulle ruoalle, joka kaadetaan niitä varten lumelle ja kärsivällisesti odottavat sellaisia herkkuja kuin lampaan tai maksan jäädytettyjä palasia. Kun ne ovat kieltäytyneet syömästä pari päivää, epätoivoinen kilpailija tarjoaa näille vastaan hangoittelijoille maksan paloja, jäistä kalaa tai lihaa. Pian koirat ovat kouluttaneet ajajan hyvin ja joka tarkistusasemalla ne rutiininomaisesti kieltäytyvät keittimellä valmistetusta ruoasta ja nauttivat vain jäistä maksaa ja valikoituja herkkuja. Tämä on kaikkein turhauttavin ryhmä, koska se ei nauti lainkaan nesteitä, syö sulattamatonta ruokaa ja totaalisesti kieltäytyy edes harkitsemasta syödä jotain, joka on ravinto-opillisesti tasapainossa.

Niin uskomattomalta se kuulostaakin, kokemus on osoittanut, että menestyksekkäissä Iditarodin maaliintulijoissa on kaikkia näitä kolmea ryhmää. Minulla on ollut erinomaisia työskentelijöitä, jotka ovat syöneet jäistä ruokaa koko matkan Nomeen ja pitäneet liinat tiukalla.

Yksinkertaisesti tärkein tekijä siinä, kulkevatko näiden kolmen ryhmän koirat Nomeen, on ruoan sulavuus ja stressi, jonka fyysinen ponnistus tai sairaus aiheuttaa. Toisin sanoen, jos koira saa ripulin, syystä riippumatta, se on vakavasti uhattuna saada nestepuutoksen, huolimatta nautitun veden määrästä.

Jos koira voi syödä outoja herkkuja koko matkan Nomeen ja välttää ripulin, se tulee maaliin hyvin nesteytettynä.

Ripuli on se yksinkertainen tekijä, joka määrää sen, pysyykö koira nesteytettynä. Terve koira saa riittävästi nestettä syömällä lunta, vaikka se käyttäisi ravintoa, josta selvästi puuttuu vettä.

Tämän tietäen useimmat ajajat keskittävät ponnistuksensa kehittääkseen ruokinta- ja hoitosuunnitelman, joka parantaa hyvää sulavuutta ja estää ripulin esiintymistä koirissa.

Mainitsemisen arvoinen tässä yhteydessä on huskyjen kyky nauttia paljon rasvaa tyydyttääkseen kaloritarpeensa. Iditarod-ruokinnassa tulevat kalorit voittopuolisesti rasvoista. Päinvastoin kuin proteiinit ja hiilihydraatit, joilla on alempi kaloritiheys kuin rasvalla, rasvat ovat erittäin puhtaita polttoaineita. Eräs rasvan palamisen sivutuotteista on vesi. Jotkut ravintotutkijat teoretisoivat, että tämä aineenvaihdunnallisesti tuotettu vesi voi auttaa nesteyttämään Iditarod-atleetin. Monella ajajalla, minä mukaan lukien, on sama tunne ja he uskovat, että ravinnon rasva on keino pitää koirat nesteytettyinä.