| TOIMEENTULOTUEN TAKAISINPERINTÄ - Asiakkaan näkökulmasta |
Läänin sosiaalitarkastaja vastaa: “…Myönnetty toimeentulotuki voidaan periä takaisin mm odotettavissa olevasta etuudesta, joka ei ole toimeentulotuen myöntämisen aikaan hakijan käytettävissä. Eli jos esimerkiksi työttömyyspäivärahan saanti viipyy ja sen vuoksi joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Päätös perinnästä on tehtävä toimeentulotukipäätöksen yhteydessä ja enempää ei voida periä mitä on toimeentulotukea myönnetty. Perintä voidaan tehdä vain samalle ajalle maksetuista etuuksista. Eli helmikuulle maksettua toimeentulotukea voidaan periä takaisin vain helmikuulle maksetuista työttömyyyspäivärahoista.
|
Käytännössä asiat ei mene näin
nätisti. Tuttuni on pakotettu sossuasiakkuuteen. Asia on
nyt hallinto-oikeudessa.|
Kun kunta perii
suoraan työttömyyskassalta
työttömyyspäivärahan, kassa maksaa sen
sosiaalitoimelle koko siltä ajalta mille on saatu
toimeentulotukea. Mutta sosiaalitoimesta tuo raha on
viivytyksettä maksettava hakijalle siltä osin
kuin mitä jää mahdollisen perinnän
jälkeen yli. Kehottaisin ottamaan yhteyttä
sosiaalitoimen virkailijaan, joka on asiaanne hoitanut tai
hänen esimieheensä ja
selvittämään asiaa. Se lienee nopein tapa
hoitaa asiaa. Mitään nopeaa valitustietä ei
ole. Asiasta voitte tehdä kirjallisen muistutuksen
sosiaalitoimeen. Muistutuksen teossa tarvittaessa avustaa
sosiaaliasiamies. Sosiaalitoimen toimintatavoista voidaan
tehdä myös kirjallinen kantelu
lääninhallitukseen, mutta käsittelyaika
selvitys- ja vastinepyyntöineen on kuukausia. Toimeentulotukipäätökseen
voi
hakea
valittamalla muutosta myös perinnän osalta
päätöksessä olevan
muutoksenhakuohjeen mukaan. Jos mahdollisesti liikaa perittyjä rahoja ei palauteta pikaisesti, on tarvittaessa mahdollisuus hakea lisää toimeentulotukea. Omaisuuden realisointiasiaa en ymmärtänyt. Kyseessä lienee kuitenkin tilapäinen toimeentulotuki…” Lainasin tämä
tekstin Lomautetun insinöörin blogista. Merkintä pvm
24.4.2009.
(Lainasin tekstiä koska siinä on hyvää yleistä tietoa sossun takaisinperinnästä - Viranomaisen vastaus.) lähde: poistettu blogi |
| - Sosiaali- ja terveysministeriö, Opas
toimeentulotukilain soveltajille 2003: Takaisinperinnän ei
pidä aiheuttaa asiakkaalle uutta toimeentulotuen
tarvetta eikä takaisinperintää saa
kohdistaa vastaisiin toimeentulotukiin. - Toimeentulotuen takaisinperintä - samasta aiheesta Sosiaaliturva-lehdessä 16/07. Tässä linkki suoraan pdf-tiedostoon. |
| Toimeentulotukilaki 21
§:n 1 momentti Takaisinperinnän edellytykset ja esteet "Toimeentulotuen takaisinperinnän edellytyksenä on, että korvausvelvollisella asiasta päätettäessä tai myöhemmin on oikeus saada sellaisia tuloja tai varoja, joista korvaus voidaan periä vaarantamatta korvausvelvollisen tai sellaisen henkilön toimeentuloa, josta hän pitää huolta tai on velvollinen pitämään huolta." Perheen elättäjä saa ansisidonnaista työttömyyskassalta. Sosiaalitoimisto kuitenkin perii ansisidonnaisen, ja maksaa toimeentulotukea. blogikirjoitus Seuraavassa oma tulkintani - Miksi sossu toimii virheellisesti
Kommentti jälkeenpäin, kesäkuussa 2010 Päätös - Toimeentulotuenhakija saa noin 70€ lisää rahaa vuoden takaisessa asiassa. Muuten sossu oli toiminut asiallisesti. Mitään laskelmaa Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä ei tullut mukana. Yhtenä seikkana oli tietenkin "ettei hakija ollut hakenut ensisijaista etuutta" tiettynä ajanjaksona. Kysymys taisi olla 10 päivästä. Tämä piti paikkansa. Mutta puolustukseksi sanottakoon että: toimeentulotuen hakija oli niin huonossa fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa (tätä kirjoittaessa sairaslomalla yhä vieläkin), ettei hakemisesta tullut mitään, juuri silloin. Säästöjä pitäisi olla! Näin pääsisi omatoimiseen alkuun työttömyyden/sairaspäivärahan kanssa, eikä kaikki energia menisi sossun kanssa vääntäessä - ja itkupuheluihin! Työelämässä ei saisi sairastua ja hyytyä. Jos saat tuntipalkkaa ja ansiot vähenevät, voi syntyä vuokra- ym velkoja joista on suoriuduttava joskus jotenkin. Sitten kun näitä makselee pois ansisidonnaisesta (ja sossu on pakkoperinyt jo osan) tuntuu ettei pääse rahaongelmista irti millään. Ehkäpä sossu on toiminut lain mukaan, mutta kohtuulliselta se ei tunnu. Ennaltaehkäisevästä toimeentulotuesta en puhuisi tässä. Sossu oli monta kuukautta ongelma nro 1. Korkeinpaan hallinto-oikeuteen ei enää asiaa viedä. |