KUKA ON JEESUS?                       Onko UT luotettava?

 

Kuka Jeesus on / Jeesus-Kuvia / Jeesuksen sanat / Muut lähteet

1. KUKA JEESUS ON?

1.1 Miksi niin vaikea?

1.2 Kristillisen opin näkemys

 

2  ERILAISIA JEESUS-KUVIA

2.1 Liberaaliteologiset (historiallis-kriittiset) näkemykset

2.2 Liberaaliteologien lähtöasetelmat

2.2.1 Ei tutkimustyötä vaan arvailua

2.2.2 Onko naturalismi totta?

2.3 Oliko Jeesus ainutlaatuinen?

2.3.1 Kristinusko ja mysteeriuskonnot

2.3.2 Jeesus ja antiikin ajan taikurit

2.3.3 Juutalaiset ihmeidentekijät

2.4 Ihmeiden ihme

2.4.1 Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus

2.4.2 Olisivatko kristityt voineet sepittää koko tarinan?

2.5 Silmäys koko todistusaineistoon

2.5.1 Paavalin suhde ylösnousemukseen

2.5.2 Olisiko voinut olla kyse joukkohallusinaatiosta?

2.5.3 Evankeliumien ylösnousemuskertomukset

2.5.4 Muita osoituksia historiallisesta luotettavuudesta

2.5.5 Asian ydin

 

3.  OVATKO JEESUKSEN SANAT LUOTETTAVIA?

3.1 Jeesus-seminaari

3.1.1 Seminaarin lähtöolettamukset

Miksi liberaalitutkijat eivät suhtaudu evankeliumeihin myötämielisesti?

Usean lähteen kriteeri (Autenttisuuskriteeri)

Erilaisuuden kriteeri

3.2 Evankeliumin luotettavuuden kriteerit

3.2.1 Evankeliumit ja juutalaisten suullinen perimätieto

3.2.2 Muutamia esimerkkejä evankeliumien luotettavuudesta

Omakohtaisiin kokemuksiin perustuva elävyys

Epäolennaisten yksityiskohtien merkitys

Kielteisesti vaikuttavien yksityiskohtien merkitys

Kirkon kannalta epäoleelliset seikat

Kirkon kannalta olennaisen tärkeän aineksen puuttuminen

Aramealaisuudet Jeesuksen sanoissa

Evankeliumien palestiinalainen tausta

Tietojen tarkkuus arkeologian valossa

3.2.3 Evankeliumien asema varhaiskirkossa

3.2.4 Evankeliumien Jeesus on "todellinen" Jeesus

3.2.5 Uusi testamentti historiallisesti luotettava

 

4. MUUT TUTKIJOIDEN KÄYTTÄMÄT LÄHTEET

4.1 Markuksen salainen evankeliumi

4.2 Pietarin evankeliumi

4.3 Tuomaan evankeliumi

4.4 Q-lähde

 

5.  LOPUKSI

 

6.  LÄHTEET JA AIHEESEEN LIITTYVÄ AINEISTO

------------------------------------------------------------------------

 

1. KUKA JEESUS ON?

 

1.1 Miksi niin vaikea?

 

Monet uskovat Jumalaan, mutta heidän saattaa olla vaikeata saada oikea kuva Jeesuksesta, hänen todellisuudestaan ja merkityksestään. Jeesuksesta on monenlaisia kuvia, jotka ehkä sinänsä voivat olla oikeita, mutta ne eivät edusta sitä kokonaisuutta, minkä Uusi testamentti meille välittää. Vaikeus johtunee siitä, että Jeesuksen elämäntehtävä oli ainutlaatuinen ihmiskunnan historiassa. Tämän ajan luonnolliselle ihmiselle ei ole helppoa hyväksyä, että Jumala voi ilmestyä ja toimia tavalla, joka poikkeaa tästä jokapäiväisestä elämänkulusta, johon olemme tottuneet.

Raamatusta kuitenkin saamme lukea näistä Jumalan toiminnoista monissa tilanteissa. Jo ihmiskunnan alku eli luominen oli tällainen, jota uteliaat ihmiset yrittävät saada kuvattua luonnollisella pikku hiljaa tapahtuvalla kehityssarjalla.

VT:n aikana oli monenlaisia tapahtumia, joita ihminen ei voi ymmärtää, ellei hän huomaa, että Jumala on tavalla tai toisella ollut näitten takana. Koska luonnollinen ihminen ei halua siihen uskoa, syntyy helposti ajatus, että Raamattu on täynnä mytologiaa ja ihmisten taruja.

Jeesuksen elämässä oli paljon tällaisia kertatapahtumia, jotka eivät toistu. Siihen kuuluvat mm. hänen syntymänsä sekä hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa. Lisäksi hän teki ihmeitä ja toiminnassaan vaikutti niin kuin sellainen, ’jolla valtaa oli’. Sitä itsekeskeinen ihminen ei helpolla halua hyväksyä. Sen takia hänestä luodaan erilaisia ’inhimillisiä’ kuvia, johon on helpompi samaistua.

 

1.2 Kristillisen opin näkemys

 

Tämä näkemys perustuu siihen, mitä UT meille kertoo Jeesuksen elämästä ja tehtävästään. En puutu siihen sen laajemmin. Mainitsen lyhyesti vain muutamia asioita:

Jeesuksen alkuperä on kuvattu mm. Joh.1:1-18, Kol.1:15-20

2 Kor.5: 19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

Paavali puhuu Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta näin:

1 Kor. 15. 3. Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa:

- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, 4. hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, 5. ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.

6. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? 13. Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. 14. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. 15. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. 16. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. 17. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. 18. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. 19. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.

20. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet.

 

Vielä Pietarin saarnasta: Apt.10: 38. Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan. 39. Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa. Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, 40. mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä -   41. ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista. 42. Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. 43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi."

 

Yhteenvetona vielä seuraavat miettimisen arvoiset ajatukset eräästä saarnasta :

Jos ajattelette suurimpia ihmeitä, mitä koskaan on tapahtunut, niin yksi suurin ihme on se, kun Jumala tuli ihmiseksi.

Jeesuksesta on monenlaisia kuvia. Sinänsä ne voivat olla oikeita. Hän voi olla humanistin Jeesus, vallankumouksellisen Jeesus, luonnon mystiikkaan perehtyneen Jeesus, karismaatikon tai tietyn uskonsuunnan Jeesus. Mutta kuka on syvimmiltään Raamatun Jeesus?

Jeesuksen ihmeet ja tunnusteot eivät riitä Vapahtajamme tunnistusmerkiksi. Maailmahan on täynnä ihmeitä ja tunnustekoja. Jeesus varoitti jopa uskomasta näihin.

Jeesuksen koko toiminta kiteytyy tähän: Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa, Jeesus kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi ja hän nousi ylös kuolleista. Kaikki muu kytkeytyy tähän.

Tämä aika hyväksyy hänet ihmisenä.  Jeesus auttoi köyhiä, sairaita ja syrjäytyneitä, sanoi kovia sanoja itseriittoisille, oli hyvä opettaja, jne. Ihmisyys tuo hänet meitä lähelle.

Tämän rinnalle on nostettava totuus: Hän on Jumala. Suurin, keskeisin työ on kuitenkin sovitus.  

Evankeliumin sanoma on, että monien muiden hyvien asioiden rinnalla ennen kaikkea ihminen pelastuu sen kautta iankaikkisesta kadotuksesta.

Sosiaalisesti suuntautuva maailma korostaa ihmisen menestymistä ajallisesti. Tarjotaanko saarnoissa pelastusta ajallisista vaikeuksista ja hyvää ulkonaista elämää vai iankaikkista pelastusta?

Vain sanoma Jeesuksen ristinkuolemasta voi meidät pelastaa.  Muu korostus johtaa harhaan.  Usein halutaan tämän vanhan totuuden lisäksi jotain uutta. Halutaanko voimaa, lisää voimaa taistellakseen vihollista vastaan?

Kuitenkin - voima on ristissä, Jeesuksen veressä, syntien anteeksiantamuksessa, ainoastaan sen voiman edessä sielunvihollisen on väistyttävä.

Pyhän Hengen työ ja toiminta on tärkeä, mutta se ei syrjäytä ristin ja Jeesuksen veren voimaa.

Ei ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet (Jeesuksen) pitää, koska hän oli Jumala.’

 

Paluu alkuun

2  Erilaisia Jeesus-kuvia

 

2.1 Liberaaliteologiset (historiallis-kriittiset) näkemykset

 

Tässä otan esille erilaisia kuvauksia Jeesuksesta ja evankeliumien luotettavuudesta, jotka erityisesti 1990-luvulla näkyvästi tuotiin esille julkisuuteen erityisesti USA:ssa. Siellä mainostettiin kovasti niitä mielipiteitä ja raportteja, jotka tuotiin esille nk. ’Jeesus-seminaarissa’. Enemmän tästä myöhemmin.

Tässä esille tuotavat näkemykset pohjatuvat enimmäkseen prof. Gregory A. Boyd´in selvityksiin, joista lyhennelmä on suomeksi julkaistu: ’Jeesus median myllyssä’. Julkaisijan luvalla on tässä esityksessä runsaasti otteita (lihavoidut korostukset allekirjoittaneen), joissa on tuotu esille tiettyjen tutkijoiden lähtökohdat ja väitteet. Sitten on esitetty niitä heikkouksia ja mahdottomuuksia, jotka näissä ovat.

Tullaan myös tarkastelemaan niitä lähteitä, joihin nämä tutkijat nojautuvat: esim. Q-lähde, Markuksen salainen evankeliumi, Tuomas evankeliumi, Pietarin evankeliumi. 

 

Liberaaliteologisen tutkimuksen ongelma (kts. myös ’Miksi juuri kristillinen usko?’ / Kohta 3.11)

Olen aikaisemmin kirjoittanut :

Mm. liberaaliteologiassa on ongelmana, että Jumalan ulottuvuus jää historiallis-kriittisen yliopistollisen Raamatun tutkimuksen ulkopuolelle, koska Jumalan olemusta ei voida tutkia tieteellisin keinoin. Jumala on meidän ulottuvuuksiemme ulkopuolella, johon nykyajan tieteelliset mittaus- ja tutkimusmenetelmät eivät ulotu.

Sen takia ei voi tieteen nimessä puhua Jumalasta konkreettisesti. Kuitenkaan Raamatun tutkimuksessa ei saisi jättää tätä Jumala-käsitettä huomioimatta. Tätä ongelmallisuutta kunniahimoinen tiede ei hallitse.

Sen takia liberaaliteologit lähtevät siitä ihmiskeskeisestä olettamuksesta, mikä ihmisen näkökulmasta kuulostaa miellyttävältä, että Raamattu on ihmisten kirjoittama, jossa ei tarvitse olla jumalallista inspiraatiota ollenkaan. Se vain kuvaa ihmisten sen ajan käsityksiä Jumalasta. Sen takia Raamattua voi tutkia yksinomaan ihmisten kirjoituskriteerien mukaan. Näitäkin voi toki huomioida, kun vaan ei unohdeta, että kaiken takana on kaikkivaltiaan ilmoitus. Tämän ilmoituksen esilletuomiseksi on Jumala valinnut vajavaisia ihmisiä, joiden omat luonteenpiirteet voi tulla esiin. Raamatun mukaan Jumala on kuitenkin valvonut Sanaansa, joten itse olen vakuuttunut siitä, että sanoma on meille riittävä pelastuksen suhteen, vaikka monien mielestä Raamatun sanoman olisi pitänyt olla selkeämpi. Mainittakoon, että liberaaliteologeja on monenlaisia laidasta laitaan.

Uskovaisten lähtökohta on, että Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisten kautta annettu ja huomioon otettaessa eri kirjallisuuslajeja ja kirjoitustyylejä, se on luotettava kristityn ohjenuoraksi (Luther).

Edellä mainittu liberaaliteologien lähtöasettelu on aikaansaanut melkoisesti vääristyneitä johtopäätöksiä.

He lähtevät mm. siitä, että koska ihmiset ovat Raamatun kirjoittaneet, siinä ei voi olla profetioita ja tulevaisuuden näkymiä. Tämän olettamuksen pohjalta on esim. eri osien kirjoittamisajankohta yritetty määrittää. Sekä UT:n että VT:n puolella on lukuisia esimerkkejä tästä. Tämä kuitenkin johtaa monenlaisiin vaikeuksiin Raamatun ymmärtämisessä. Myös kirjoittajien kohdalla on erimielisyyksiä (esim. Jesaja). Vähitellen on sotku valmis. Syntyy väite, että Raamattu on ristiriitainen.

Liian kriittinen asenne Raamatun ilmoitukseen johtaa myös siihen, ettei pelastuksen sanomaa voi vastaanottaa. Tämä itse asiassa merkitsee, että ihminen asettuu Jumalan yläpuolelle ja itsekkäästi yrittää määrittää, mitä Raamatussa on Jumalasta ja mitä ei. Tästä syntyy ihmisten luonteesta, kokemuksista ja kulloisistakin yleisvirtauksista johtuen johtopäätökset, jotka voivat olla hyvinkin ristiriitaisia. Tämä ei ole Jumalan vaikuttamaa uskoa vaan pelkkää uskottelua (=oma uskonto). Tämä voi kuitenkin estää meitä omaksumasta pelastavaa sydämen uskoa.
Olen aikaisemmin esittänyt joitakin tutkimuksen tutkimusperiaatteita. ja lyhyesti soveltanut niitä näihin liberaaliteologien tutkimuksiin.

 

2.2  Liberaaliteologien lähtöasetelmat

 

Kuten jo mainitsin, on liberaaliteologeja laidasta laitaan, joten mitä yhtenäistä kuvaa heistä ei voi muodostaa. Seuraavat seikat kohdistuvat lähinnä Jeesus-seminaarin vetäjiin, joskin tämä sama ajatusmalli on havaittavissa muuallakin (Suomessa mm. Heikki Räisänen, ym).

 

Liberaaliteologit eivät siis edes yritä ottaa selvää historiallisten todisteiden valossa, onko Raamatun sisältämä näkemys yliluonnollisesta Jeesuksesta oikea vai ei. He lähtevät liikkeelle siitä, että se on väärä. Siksi he pyrkivätkin selvittämään vain sitä, miten Raamatun sisältämä (heidän mielestään) myyttinen Jeesus-kuva on syntynyt. Heidän on jotenkin selitettävä, miten tavallinen ihminen muuntui seuraajiensa mielissä Jumalan Pojaksi, jonka kerrotaan väittäneen olevansa Jumala, tehneen ihmeitä ja jopa nousseen kuolleista.

Näiden tutkijoiden lähtökohtana on, ettei evankeliumien kertoma voi olla totta! He lähtevät siitä, ettei sellaista kuin neitseestäsyntyminen, ihmeparantaminen ja kuolleista nouseminen voi tapahtua, ja siksi heidän on pakko selittää, miksi Jeesuksen varhaiset seuraajat luulivat sellaista tapahtuneen. Sitä yksinkertaista ja järkeenkäypää selitystä, että Jeesuksen seuraajien mielipide johtui siitä, että sellaista oli todella tapahtunut, ei pidetä pätevänä "selityksenä".

Pyrkiessään löytämään Uuden testamentin kirjoitusten taustalta Jeesuksen, joka on pelkästään inhimillinen, nämä liberaaliteologit yrittävät sitten selittää, miten tämä tavallinen ihminen "yliluonnollistui" seuraajiensa mielissä. Kovin harvoin sen sijaan käydään vakavaa keskustelua siitä perustavasta kysymyksestä, onko evankeliumien sisältöä sinänsä pidettävä myyttisenä. Tämä kysymyshän on ratkaistu jo ennen tutkimustyön aloittamista ja ennen kuin sen tuloksena syntyneet johtopäätökset on julkistettu lehdistössä.

 

2.2.1 Ei tutkimustyötä vaan arvailua

 

Olettamus, jonka mukaan jumalallisia ihmeitä ei tapahdu eikä myöskään Raamatun yliluonnollinen Jeesus näin ollen ole historiallinen, aiheuttaa Uuden testamentin liberaalitutkijoille kiinnostavan ongelman. He haluavat Jeesus-näkemyksensä perustuvan konkreettisiin, historiallisiin todisteisiin, mutta heidän naturalistinen ennakkoasenteensa aiheuttaa sen, että he epäilevät suurinta osaa Uuden testamentin todistusaineistosta. Tämän vuoksi nämä tutkijat päätyvät Jeesuksesta esittämiinsä johtopäätöksiin Uuden testamentin sisällöstä huolimatta eivätkä sen perusteella. Ja koska Uuden testamentin ulkopuolista Jeesukseen liittyvää todistusaineistoa on hyvin vähän, nämä tutkijat joutuvat perustamaan näkemyksensä Jeesuksesta enemmän arvailujen kuin konkreettisten todisteiden varaan.

Jossakin mielessä tällainen liberaaliteologinen tutkimus on siis luonut itselleen ongelman, jota se ei pysty ratkaisemaan muutoin kuin arvailemalla. Naturalistisen tutkimuslähtökohtansa vuoksi nämä tutkijat ovat hylänneet niin suuren osan Jeesusta koskevista konkreettisista tiedoista, että he ovat samalla tulleet verhonneeksi historiallisen Jeesuksen läpitunkemattomaan pimeyteen. Kaikissa Raamatun sisältämissä varhaisimmissa tiedoissa Jeesus on ihmeitä tekevä Jumalan Poika, mutta sitähän nämä tutkijat eivät suvaitse. Tällöin ei ole tehtävissä muuta kuin arvailla, kuka on tämän myyttiverhon takana ja arvailla sitäkin, miten myyttiverho on syntynyt. Toisin sanoen ensin luodaan ongelma ja sitten arvaillaan miten se tulisi ratkaista.

Lähinnä tästä syystä nykyisten Uuden testamentin liberaalitutkijoiden parissa on niin monenlaisia käsityksiä Jeesuksesta. Heillä on kovin vähän konkreettisia tietoja tutkimustyönsä pohjaksi, ja … nimenomaan tästä syystä liberaaliteologiselle Uuden testamentin tutkimukselle on aina ollut ominaista yksimielisyyden puute.

 

Arvailututkimuksen historiaa

 

Ensimmäisiä niistä tutkijoista, jotka lähtivät "etsimään historiallista Jeesusta", oli Hermann Remeirus (1694-1768). Hänen ennakko-olettamuksensa perustui naturalistiseen ajatteluun, ja siksi hän pitikin Uuden testamentin Jeesuksesta antamaa kuvaa suurimmaksi osaksi epäluotettavana. Hän esitti sellaisen otaksuman, että Uuden testamentin kertomusten taustalla oleva henkilö oli ajanut poliittista kumousta.

Pian Remeiruksen näkemysten julkaisemisen jälkeen ilmaantui suuri joukko naturalistisen ajattelun omaksuneita "Jeesuksen elämäkerran kirjoittajia", jotka otaksuivat kukin omalla tavallaan, että historiallinen Jeesus oli korkean moraalin ja ylevien ihanteiden opettaja. Hänen seuraajansa olivat ehkä innostuneet nostamaan Hänet vähän liian korkealle jalustalle.

"Todellista" Jeesusta on sittemmin kuvattu monella eri tavalla. Hän on joko aitoon elämään kehottava saarnaaja (Rudolf Bultmann), juutalainen selootti (S. G. E Brandon), suhteellisen oikeaoppinen juutalainen (Joseph Klausner), taikuri (Morton Smith), poliittinen radikaali (Robert Eisler, Joel Carmichael), kekseliäs Messias-tittelin tavoittelija (Hugh Schofield), tai kokonaan ihmisten mielikuvituksen tuote (George Albert Wells). Nykytutkijoiden keskuudessa tällaisten arvailujen monenkirjavuus ei ole ollut ainakaan vähenemässä. Itse asiassa tilanne on muuttumassa entistä pahemmaksi, sillä jopa Crossan tunnustaa, että "historialliseen Jeesukseen kohdistuva tutkimus alkaa olla jo jonkinlainen akateeminen huono vitsi".

Niinpä onkin ilmaantunut yhä lisää Crossanin ja Mackin tapaisia tutkijoita, jotka väittävät historiallista Jeesusta kyynisen koulukunnan filosofiksi. John Kloppenborg ja James Robinson puolestaan hyväksyvät käsityksen, jonka mukaan Jeesus oli viisas tietäjä, mutta eivät välttämättä sitä, että Hän olisi kuulunut kyynikoihin. Ben Meyer ja John Meier sitä vastoin pitävät historiallista Jeesusta enemmänkin juutalaisella uudistajana. Susan Haskinsin mielestä Hän oli feministi. Anthony Harvey väittää Jeesusta profeetaksi ja opettajaksi, Richard Horsley puolestaan radikaaliksi yhteiskunnalliseksi profeetaksi. E. P. Sanders näkee Hänessä eskatologisen profeetan (profeetan, joka saarnasi tulevasta Jumalan tuomiosta). Luetteloa olisi helppo jatkaa.

Kaikilla näillä tutkijoilla on omat syynsä näkemykseensä Jeesuksesta. Kaikki he myös selittävät omalla tavallaan, miten "pelkkä ihminen" Jeesus muuttui mytologisesti evankeliumeissa kuvatuksi Jumalan Pojaksi. Mutta jo se, että historiallista Jeesusta etsittäessä on päädytty niin moniin erilaisiin selityksiin, kertoo että nämä näkemykset perustuvat enemmän arvailuihin kuin konkreettisiin historiallisiin tosiasioihin. Muuta on turha odottaakaan, kun muistaa näiden tutkijoiden lähtevän siitä olettamuksesta, että se yliluonnollinen Jeesus, johon kaikki historiallinen todistusaineisto viittaa, ei voi olla historian Jeesus.

Kaikissa näissä teorioissa on sekä vahvoja puolia että heikkouksia, mutta kaikkien niiden lähtökohtana on naturalismi, joka on niiden tärkein "myyntiargumentti". Nämä teoriat vetoavat niihin, joilla on samanlainen naturalistinen peruslähtökohta ja jotka siksi ovat sitä mieltä, että Raamatun antama kuva yliluonnollisesta Jeesuksesta ei voi olla tosi.

Tällainen lyhyt katsaus paljastaa myös sen, että liberaaliteologisessa Uuden testamentin tutkimuksessa joudutaan kovin usein tekemään kehäpäätelmiä.

Pyrittäessä pääsemään Uuden testamentin Jeesuksesta esittämän näkemyksen "taakse" on myös ratkaistava, millaiset todisteet kelpaavat todisteiksi historiallisesta Jeesuksesta. Näistä kriteereistä sen sijaan ei päästä yksimielisyyteen!

Miten tällainen ongelma on mahdollista ratkaista? Ei mitenkään!

Ratkaisevaa on nimittäin se, että tutkijat ovat ennakolta päättäneet, miltä Jeesus tulee näyttämään sitten kun he ovat "löytäneet" Hänet Uuden testamentin "takaa". Odotukset ohjaavat arviointiperusteita, ja ne puolestaan ratkaisevat mitä saadaan selville. Jotkut "löytävät" feministin, toiset taas tasa-arvon puolestapuhujan, profeetan, rabbin, taikurin, kyynisen filosofin tai poliittisen kumouksellisen. Tämä kaikki johtuu lopulta siitä lähtökohtaolettamuksesta, ettei evankeliumien kuva Jumalan Pojasta joka kuoli ja nousi kuolleista, voi olla tosi. Ja ellei se ole tosi, silloin kaikki arvaukset ovat samanarvoisia.

 

Ylimielinen olettamus

 

Nousee aivan luonnostaan eräs kysymys. Miksi nämä tutkijat olettavat, ettei Jumala ole voinut tulla ihmiseksi ja ettei jumalallisia ihmeitä voi tapahtua? Millä perusteella he voivat niin varmasti tietää, mitä historiassa voi tapahtua ja mitä ei? Mistä he ovat saaneet niin paljon tietoa Jumalasta ja luonnosta, että voivat itsevarmasti julistaa jo ennen todistusaineiston tutkimista, ettei Jumala ole koskaan puuttunut tämän maailman asioihin!? Voiko tällaista tietää kukaan muu kuin Jumala itse?

 

2.2.2 Onko naturalismi totta?

 

Tähän selitykseen voidaan kohdistaa kaksi vastaväitettä. Ensiksi, vaikka myöntäisimmekin nykyisen länsimaisen maailmankuvan naturalistiseksi, se ei merkitse sitä, että naturalistinen näkemystapa olisi tosi. Maailmankatsomukset ovat monesti vääriä. Sitä paitsi, jos pidetään kiinni siitä että naturalismi on totta, on samalla pidettävä väärinä kaikkia sellaisia maailmankatsomuksia, joissa on tilaa yliluonnolliselle. Naturalistinen maailmankatsomus voi siis olla oikeassa tai väärässä.

Historian Jeesukseen liittyvän tutkimustyön suhteen olisi edellisestä tehtävä seuraava johtopäätös: asia on ratkaistava todisteiden valossa, ei suinkaan ihmisen omaan maailmankatsomukseen perustuvien ennakkokäsitysten pohjalta. On oltava avoimia sille mahdollisuudelle, että evankeliumit ovat totta, sen sijaan että pyritään selittämään, miksi ne eivät ole totta. Jos todistusaineisto viittaa siihen, että Jeesus väitti olevansa Jumala ja teki evankeliumien Hänen nimiinsä panemia jumalallisia tekoja, meidän tulisi olla valmiita hyväksymään tämä riippumatta siitä, sopiiko se maailmankatsomukseemme vai ei.

 

Onko länsimainen maailmankatsomus todella naturalistinen?

 

Edellä olevaan selitykseen voi kohdistaa myös sen vastaväitteen, että olettamus, jonka mukaan länsimainen maailmankatsomus on naturalistinen, ei pidä paikkaansa. Oppineet ovat suurin joukoin inttäneet asiaansa toista sataa vuotta, mutta silti suurin osa länsimaisen kulttuurin piirissä eläneistä ihmisistä on jatkuvasti uskonut, että ihmeitä voi tapahtua. Tälläkin hetkellä länsimaalaisten - niin tunnustavien kristittyjen kuin muidenkin - enemmistö uskoo ilman muuta yliluonnollisiin asioihin.

Sitä paitsi yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vallalla tavattoman voimakas kiinnostus (ellei suorastaan pakkomielle) sellaisiin yliluonnollisiin asioihin kuin esim. ihmeet, enkelit ja kanavointi. Tämän voi havaita pistäytymällä minkä tahansa kirjakaupan new age-osastolla. Ollaanpa tästä ilmiöstä muutoin mitä mieltä tahansa, se riittää todistamaan, ettei liberaaliteologista Uuden testamentin tutkimusta niin vahvasti hallitseva naturalistinen ajattelu kuulu länsimaiseen kulttuuriin. Itse asiassa se on yhä selvemmin ristiriidassa länsimaisen kulttuurin kanssa.

 

Naturalistisen Jeesuksen etsintä

 

Tämä havainto paljastaa myös erään toisen asian, jossa liberaaliteologinen Uuden testamentin tutkimus on väärillä jäljillä.

Monet tutkijat ovat yrittäneet tehdä Jeesuksesta ajankohtaisemman nykyihmiselle. He pyrkivät "löytämään" myytin takaa ei-yliluonnollisen Jeesuksen, johon nykyihminen voi uskoa.

Etsitään "uutta", nykyihmiselle läheisempää Jeesusta. Tämän pyrkimyksen takana on luonnollisesti se olettamus, että nykyihminen ei enää voi, eikä hänen pitäisikään, uskoa yliluonnolliseen Vapahtajaan.

Jeesuksesta vain ei jää paljon jäljelle uskottavaksi sen jälkeen kun kaikki yliluonnolliset ominaisuudet on riisuttu pois. Tällaista ajattelua edustavien liberaaliteologien yritykset ovat täysin turhia. Heidän mielestään yliluonnollinen Vapahtaja ei kenties tunnu ajankohtaiselta, mutta suurin osa ihmisistä on toista mieltä. Se arvailujen varassa oleva ja naturalistisesti selitetty Jeesus, joka jää jäljelle liberaalitutkijoiden riisuttua pois kaikki Hänen yliluonnolliset ominaisuutensa, on länsimaalaisten mielestä kaikkea muuta kuin relevantti, tämän ajan ihmiselle sopiva! Tutkijoiden tuloksena syntyy Kristuksesta kehäpäätelmiin ja pelkkiin arvailuihin perustuvia käsityksiä.

 

2.3  Oliko Jeesus ainutlaatuinen?

 

Naturalistiseen ennakkokäsitykseen perustuvaan liberaaliteologiseen tutkimukseen, jossa pyritään löytämään "mies myytin takaa", sisältyy myös se ajatus, että olipa Jeesus kuka hyvänsä, ainakaan Hän ei ole voinut olla täysin ainutlaatuinen. Maailmassa vaikuttavat, myös ihmisen käytöstä säätelevät lainalaisuudet ovat olleet voimassa aina. Kun siis yritetään ottaa selvää, kuka Jeesus oli, tämän suunnan tutkijoiden mielestä on lähdettävä siitä, että Hän oli periaatteessa samanlainen kuin muutkin ihmiset.

Tässä on tietenkin se iso hankaluus, että Uudessa testamentissa Jeesuksesta puhutaan aina kaikista muista poikkeavana, ainutlaatuisella. Raamatun mukaan Jeesus esitti itsestään ennenkuulumattomia väitteitä, eli todella poikkeuksellisen elämän, teki ihmeitä, karkotti riivaajia ja nousi kuolleista. Miten tällainen ainutkertaisuus on mahdollista selittää, mikäli "todellinen" Jeesus ei ollut sen kummempi kuin muutkaan ihmiset?

Monet liberaaliteologit väittävät, että evankeliumien rinnalle, joissa Jeesus kuvataan ihmeitä tekeväksi "jumalalliseksi ihmiseksi", voidaan nostaa monia vastaavanlaisia esimerkkejä. Aleksanteri Suuren kerrotaan esimerkiksi syntyneen neitseestä. On myös säilynyt tarinoita miehestä nimeltä Apollonios, jonka väitetään herättäneen kuolleita, ja muinaisiin "mysteeriuskontoihin" liittyi kertomuksia kuolleista nousseista jumalista. Taikurien sanottiin parantaneen sairaita ja ajaneen ulos pahoja henkiä, ja muutamien juutalaisten pyhien miesten nimiin pantiin ällistyttäviä ihmetekoja.

 

(Kertomukset Aleksanterin yliluonnollisesta elämästä kehittyivät vähitellen yli tuhannen vuoden aikana. Niitä on senkin vuoksi kovin vaikea rinnastaa evankeliumien kertomuksiin, jotka syntyivät 30-40 vuoden kuluessa Jeesuksen maanpäällisestä elämästä.

Legendanomaiset kertomukset Aleksanterista saivat alkunsa kristinuskon syntymisen jälkeen - vasta sen jälkeen kun kristinusko oli levinnyt koko Rooman valtakuntaan. Siksi onkin todennäköistä, että kertomukset Kristuksesta vaikuttivat niihin.

Apollonioksesta on vain yksi kertomus, joka on kirjoitettu noin 150 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Jeesuksesta säilyneiden neljän kertomuksen vakuuttavuusarvo on aivan toista, sillä ne on kirjoitettu yhden sukupolven kuluessa pian Hänen kuolemansa jälkeen.

Tämän yhden ainoan kertomuksen historiallista luotettavuutta on mahdotonta arvioida, kun sitä vastoin evankeliumien luotettavuutta voidaan arvioida usealla eri perusteella.

On syytä olettaa, että Apollonioksen elämäkerran kirjoittaja Filostratos lisäili kertomukseensa perättömyyksiä taloudellisista syistä. Apollonioksen seuraajaksi tunnettu keisarinna Julia Damna oli antanut Filostratokselle tehtäväksi laatia kertomuksen, jonka nimenomaisena tarkoituksena oli nostaa Apollonios suurempaan maineeseen hänen kunniakseen rakennettavan temppelin valmistumisen yhteydessä. Filostratos oli saanut tehtäväkseen kirjoittaa Apolloniosta ylistävän elämäkerran, mutta siitä huolimatta hänen kertomuksensa on monelta osin varsin epämääräisen tuntuinen. Hän kirjaa muistiin, mitä Apollonioksesta on sanottu, kun taas evankeliumit on kirjoitettu silminnäkijöiden näkökulmasta.)

 

2.3.1 Kristinusko ja mysteeriuskonnot

 

Kreikkalais-roomalaisessa kulttuuripiirissä oli runsaasti uskonnollisia salaseuroja, joita on tapana nimittää mysteeriuskonnoiksi. Niissä oli monesti samantapaisia piirteitä, mutta jokaisella niistä oli oma jumala, omat mytologiset kertomukset, omat vihkiytymismenot ja muut uskonnonharjoitukseen liittyvät tavat.

1900-luvun alkupuolella liberaaliteologit väittivät usein, että monet kristinuskon ajatukset on lainattu näistä mysteeriuskonnoista.

Vielä Mack väittää suositussa kirjassaan The Lost Gospel esimerkiksi, että apostoli Paavali perusti "elinvoimaisen uskonnollisen liikkeen .. selvän mysteeriuskonnon, johon kuului sisäänpääsyn edellytyksenä kaste ... joukkoon kuulumista ilmaisevia riittejä ja rituaaliaterioita (Herran ehtoollinen)."

Esitän viisi syytä, jotka osoittavat, ettei kristinusko ole voinut lainata monia keskeisiä ajatuksiaan mysteeriuskonnoista.

-  Mysteeriuskontojen uskomuksista tai uskonnonharjoituksesta ei ole säilynyt varmaa tietoa ennen 100-luvun alkua. Lisäksi suurin osa niistä todisteista, joilla väitettyjä yhtymäkohtia kristinuskoon perustellaan, ovat peräisin paljon myöhemmältä ajalta. Ensimmäiset todisteet väitetyistä yhtymäkohdista ovat peräisin vasta 300-luvulta. On selvää, että jos mysteeriuskontojen ja kristinuskon välillä on yhtymäkohtia, mysteeriuskonnot ovat lainanneet vaikutteita kristinuskosta, ei päinvastoin.

-  Useimmat tutkijat tunnustavatkin, että näiden mysteeriuskontojen jumalat olivat vain vuodenaikojen vaihtelun symboleja. Kasvullisuus kuolee syksyllä ja talvella, mutta keväällä se "herää eloon". Muinoin syntyi usein tämän jatkuvasti toistuvan kiertokulun salaisuutta kuvaavia myyttejä. Evankeliumien kertomuksilla Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tällaisten myyttien kanssa.

-  Mysteeriuskontojen jumalat eivät ole mitenkään sidoksissa historiaan, toisin kuin evankeliumien Jeesus, joka on lujasti sidoksissa historiaan.

- Evankeliumien kirjoittamisen aikoihin oli yhä elossa ihmisiä, jotka tunsivat Hänet, Hänen äitinsä, Hänen veljensä (Jaakobin) ja Pontius Pilatuksen, jonka hallituskaudella Hänet ristiinnaulittiin. Evankeliumien ylösnousseen Kristuksen ja kasvullisuusjumalien rinnastamisyrityksiä on pakko pitää epätoivoisina.

- Lopuksi on vielä tärkeätä muistaa, ettei kristinusko syntynyt pakanallisessa vaan juutalaisessa ympäristössä.

 

2.3.2 Jeesus ja antiikin ajan taikurit

 

On säilynyt runsaasti todisteita siitä, että antiikin aikana uskottiin yleisesti suojaavien taikakalujen, lemmenjuomien, loitsujen ja manausten voimaan. Ja taikakeinoja käytettiin monesti ruumiin vaivojen parantamisessa tai pahojen henkien ulosajamisessa. Ei olekaan mikään ihme, että jotkut tutkijat (mm. Morton Smith ja John Hull) ovat pyrkineet todistamaan historiallisen Jeesuksen pelkäksi antiikin ajan taikuriksi.

Seuraavassa esitettävän kolmen näkökohdan valossa tämän teorian voi kuitenkin unohtaa lopullisesti.

- Evankeliumien Jeesus ei koskaan turvautunut taikuuteen parantaessaan ihmisiä tai karkottaessaan riivaajia. Kaikkien Hänen ihmeidensä perustana on (a) Jumalan huolenpito yksittäisestä ihmisestä ja (b) tämän ihmisen usko. Jeesus sanoi usein: "Tapahtukoon teille niin kuin uskotte" (Matt. 9:2,22,29). Tällä ei ole mitään yhteistä tuon ajan taikuudenharjoituksen ja sen kanssa, että esineisiin, loitsukaavoihin tai rituaaleihin katsottiin sisältyvän voimaa.

- Parantaessaan sairaita tai ajaessaan ulos riivaajia Jeesus ei myöskään käyttänyt mitään sellaisia keinoja, jotka olisivat tuoneet mieleen taikuuden.

- On selvää, ettei Jeesus käyttänyt loitsuja eikä manauksia eikä sellaisia taikakaluja kuin amuletteja, tuhkaa, koirankarvoja tai suitsuketta, jotka mainitaan hyvin usein antiikin taikakirjallisuudessa.

Väite, jonka mukaan Jeesus oli samanlainen kuin oman aikansa taikurit, on siis erittäin epäuskottava.

Evankeliumeissa ei kerrota taikakeinosta, jonka joku arvelee auttavan, vaan neljässä luotettavassa selonteossa kerrotaan erään hyvin harvinaisen miehen teoista. Jeesus oli ainutlaatuinen sekä siinä miten Hän paransi ja ajoi ulos pahoja henkiä että siinä miksi Hän paransi ja karkotti riivaajia.

 

2.3.3 Juutalaiset ihmeidentekijät

 

Lopuksi otan esiin eniten huomiota ansaitsevan alueen, johon vedoten jotkut viimeaikaiset tutkijat ovat kyseenalaistaneet Jeesuksen toiminnan ainutlaatuisuuden. Siitä käytetään usein nimitystä "karismaattinen juutalaisuus". Mm. Geza Vermesin rnukaan juutalaisuuden piirissä esiintyi "pyhiä miehiä", joihin liitettiin samantapaisia ihmekertomuksia kuin Jeesukseenkin. Jeesusta tulisi tämän näkemyksen mukaan pitää yhtenä pyhänä miehenä muiden joukossa, ainoana erona se, että Jeesuksen seuraajat lopulta loivat juutalaisuudesta irrottautuneen uskonnon.

Tämän näkemyksen hyvänä puolena on se, että se sijoittaa Jeesuksen juutalaiseen ympäristöönsä.

Väitän kuitenkin, että yhtymäkohdiksi väitetyt piirteet eivät kestä lähempää tarkastelua juuri sen paremmin kuin kolmessa edellisessäkään tapauksessa.

- Kertomukset ihmeitä tekevistä pyhistä miehistä ovat oikeastaan kertomuksia Jumalan vastauksista heidän rukouksiinsa. Käytettävissä olevissa lähteissä nämä miehet pyytävät Jumalalta sadetta ja saavat sen. He rukoilevat ihmisten paranemisen puolesta ja nämä paranevat. Evankeliumeissa Jeesus itse käskee tauteja, demoneja ja kuolemaa, ja ne "tottelevat". Osaksi juuri tästä syystä Hänen opetuslapsensa ja muu kansa ihmettelivät Hänen valtaansa, jollaista he eivät olleet ennen nähneet (Luuk. 8:24-25). Silloinkin kun Jeesus rukoilee Isää ennen Lasaruksen herättämistä, Hän sanoo tekevänsä sen ainoastaan ympärillä olevien tähden (Joh. 11:42). Tällainen arvovalta on täysin poikkeuksellista.

- . Ihmeiden syyt poikkeavat toisistaan ratkaisevasti. Kuten odottaa saattaa, niissä juutalaisissa kirjoituksissa, joissa viitataan eräiden pyhien miesten saamiin rukousvastauksiin, tarkastellaan näitä rukousvastauksia ihmisten auttamisen ja Jahven kunnian näkökulmasta. Jeesuksen kohdalla ihmeiden tarkoituksena ei ollut vain ihmisten auttaminen ja Jumalan kunnian kirkastaminen, vaan myös Jeesuksen itsensä kunnian esiintuominen.

Johanneksen evankeliumin Jeesus väittää Isän antaneen Hänelle vallan, "jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää" (Joh. 5:23). Toisin sanoen, Jeesuksen kohdalla Jumalan ja Hänen itsensä kunnioittaminen olivat olennaisesti sidoksissa toisiinsa. Jopa siinä määrin, että Hän saattoi lisätä: "Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt" (Joh. 5:23). Samoin Hän sanoo Lasaruksen sisarille, ettei Lasaruksen tauti "ole kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi: se tuo julki Jumalan Pojan kirkkauden" (Joh. 11:4).

Tämä on täysin ennennäkemätöntä! Juutalaisuudessa ei ole.vastineita miehelle, joka esittää näin ällistyttäviä väitteitä ja joka väitteidensä tueksi tekee ihmeitä omalla vallallaan!

 

2.4 Ihmeiden ihme

 

Selviä rinnakkaistapauksia Jeesuksen ainutlaatuiselle toiminnalle on siis mahdotonta löytää. Mutta lisäksi Hänen ihmeidensä lukumäärä, tekotapa ja syyt olivat kaikki täysin poikkeuksellisia. On selvää, että Jeesus on ainoa laatuaan.

Vielä en kuitenkaan ole maininnut suurinta syytä siihen, että Jeesus poikkeaa tyystin paitsi kaikista muista antiikin ajan ihmeidentekijöistä, myös kaikista muista ihmisistä. Tämä ihmeidentekijä nimittäin nousi kuolleista eikä enää kuollut! Tämä ilmoitus on kaiken sen perusta, mitä Uudessa testamentissa sanotaan Jeesuksesta. Hänen olemuksensa, opetuksensa ja ihmetekonsa vakuuttivat kansanjoukot siitä, että Hän oli enemmän kuin pelkkä opettaja ja profeetta. Mutta ennen muuta Hänen ylösnousemuksensa vakuutti heidät lopullisesti siitä, että tämä mies oli Jumalan Poika!

Tämä tapahtuma erottaa Jeesuksen täysin kaikista muista historian henkilöistä. Ne tutkijat, joilla on naturalistiseen ajatteluun perustuvat lähtökohdat, eivät kuitenkaan voi myöntää Jeesuksen ylösnousemusta todeksi.

 

2.4.1 Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus

 

Jeesuksen elämä, Hänen väitteensä itsestään ja Hänen ihmeitä sisältänyt toimintansa erottavat Hänet kaikista muista ihmisistä, mutta ennen muuta ylösnousemus osoittaa Hänet Jumalan ainokaiseksi Pojaksi. Naturalismiin sitoutuneet tutkijat eivät kuitenkaan voi hyväksyä tätä käsitystä nimenomaan siitä syystä, että

se edellyttää Jeesuksen ainutlaatuisuutta ja yliluonnollisten asioiden olemassaolon hyväksymistä historiassa. Siksi se on selitettävä mitättömäksi.

Naturalistisesti ajattelevat tutkijat ovat viimeisten 200 vuoden ajan yrittäneet selittää Jeesuksen ylösnousemuksen mahdottomuutta erilaisten teorioiden avulla. Jotkut ovat väittäneet, ettei Jeesus kuollut oikeasti. Hän vain näytti kuolleelta ja virkosi hautakammiossa. Toiset ovat esittäneet, että opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin ja sepittivät tarinan Hänen ylösnousemuksestaan. Toiset taas ovat vakuuttaneet, että opetuslapset olivat aistiharhan vallassa luullessaan nähneensä Jeesuksen. Vielä on niitäkin, joiden mielestä koko ylösnousemuksen ajatus on Jeesuksen seuraajien mielissä ajan mittaan kehittynyt myytti.

Monet oman aikamme naturalistiseen ajatteluun taipuvaiset tutkijat ovat esittäneet näihin teorioihin, etenkin viimeksi mainittuun, perustuvia erilaisia muunnelmia. Mutta yksikään tällainen teoria ei ole koskaan saanut yhtä paljon julkisuutta kuin viime aikoina on saanut J. D. Crossanin esittämä teoria. Crossanin mukaan Jeesus kuoli ristillä tavallisena rikollisella, ja Hänen ruumistaan kohdeltiin sillä tavalla kuin muinaisessa Rooman valtakunnassa oli tapana kohdella tavallisten rikollisten ruumiita. Crossan väittää, että Jeesuksen ruumis haudattiin matalaan joukkohautaan, mikäli sitä haudattiin yleensä ollenkaan. Sitten kävi mitä suurimmalla todennäköisyydellä niin, että tällaisten hautauspaikkojen tienoilla oleilleet villikoirat kaivoivat sen nopeasti esiin ja söivät.

Crossanin mukaan Jeesuksen alkuperäiset seuraajat "tiesivät tuskin mitään Hänen ristiinnaulitsemisensa, kuolemansa tai hautaamisensa yksityiskohdista". Evankeliumien kertomukset Jeesuksen kuolemasta, hautaamisesta ja ylösnousemuksesta ovat niin ollen tekaistuja. Jeesuksen seuraajat eivät nimittäin kerta kaikkiaan pystyneet hyväksymään sitä, että heidän mestarilleen oli käynyt niin kuin tavallisille rikollisille, ja siksi he alkoivat ajatuksissaan luoda historiaa uudelleen.

Crossanin mielestä esimerkiksi kertomus, jonka mukaan Jeesus haudattiin varakkaan arimatialaisen Joosefin omistamaan hautakammioon, on täysin Markuksen mielikuvituksen tuotetta. Markuksen oli pakko keksiä joku sellainen henkilö, joka olisi (a) halunnut järjestää Jeesukselle kunnollisen hautauksen (siksi hänen kerrotaan olleen Jeesukseen uskova), ja joka (b) saattoi päästä Pilatuksen puheille pyytämään ristiinnaulitun ruumiin luovuttamista (siksi hänen kerrotaan olleen juutalaisten Suuren neuvoston vaikutusvaltainen jäsen). Crossanin mukaan myös kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisistä ilmestymisistä ovat sepitettyjä. Kristityt muokkasivat historiaa sellaiseksi kuin olisivat toivoneet sen olevan.

 

2.4.2 Olisivatko kristityt voineet sepittää koko tarinan?

 

Crossanin teoriassa ja kaikissa samankaltaisissa teorioissa on useita ongelmia. Ensinnäkin on tavattoman vaikea hyväksyä ajatusta, jonka mukaan jokin ihmisryhmä (puhumattakaan ensimmäisen vuosisadan juutalaisista koostuvasta ryhmästä) olisi voinut luoda niin täydellisesti uutta lähihistoriaa tyhjästä ja sitten vielä pakottautua uskomaan siihen. Crossanin teorian mukaan yksikään Jeesuksen ensimmäisistä seuraajista ei uskonut Hänen nousseen kuolleista. Mutta sitten muutaman vuosikymmenen kuluttua kaikki Hänen seuraajansa uskoivat siihen. Onko tämä uskottavaa? Voidaan syystä kysyä, esiintyykö suurissa ihmisjoukoissa koskaan taipumusta sellaiseen perusteellisuuteen tarinan sepittämisessä, että lähihistoria kirjoitetaan kokonaan uusiksi. Tätä voisi kenties odottaa yksittäisistä mielenvikaisilta ihmisiltä. Mutta entä tavallisista ihmisistä koostuvilta suurilta joukoilta? Mahdotonta!

Pitäisikö tosiaan uskoa, ettei tässä ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan ihmisistä koostuneessa joukossa olisi ollut edes muutamia henkisesti tasapainoisia yksilöitä, jotka olisivat vastustaneet tällaista tekaistua tarinaa? Luulisi, että joku tähän joukkoon kuuluva olisi huomauttanut, ettei tässä joukossa ennen ole puhuttu Jeesuksen oletetusta ylösnousemuksesta.

Ja vaikka oletettaisiinkin, ettei kukaan liikkeen sisällä olisi tehnyt tällaista, eikö monien ulkopuolisten olisi luullut osoittavan innokkaasti sormella tapahtunutta suunnanmuutosta? Tiedetäänhän, että monet korkeassa asemassa olleet henkilöt vastustivat alusta alkaen jyrkästi kristillistä liikehdintää. Eivätkö nämä vastustajat olisi aivan helposti kyenneet paljastamaan kristinuskon valheellisuuden - tätähän he halusivat - yksinkertaisesti tekemällä julkisesti tiettäväksi, että puhe ylösnousemuksesta oli keksitty tarina, johon kristitytkin olivat alkaneet uskoa vasta äskettäin? Tällaista vastaväitettä ei kuitenkaan koskaan esitetty!

Eivätkö kristinuskon vastustajat sitä paitsi olisi kyenneet osoittamaan tämän kristittyjen "uuden" kertomuksen perättömäksi? Kristitythän puhuivat vain muutaman vuosikymmenen takaisista asioista, jotka olivat tapahtuneet varsin lähellä (Jerusalemissa) ja monien vastustajien silmien edessä. Sitä paitsi kristityt käyttivät (keksityssä) tarinassaan melkoisen tunnettujen henkilöiden nimiä: maaherra Pilatus, ylipappi Kaifas ja juutalaisten Suuren neuvoston jäsen, arimatialainen Joosef. Eivätkö vastustajat olisi kyenneet aivan helposti todistamaan nämä kertomukset perättömiksi?

Totta kai he olisivat voineet todistaa ylösnousemuskertomuksen perättömäksi, mikäli se olisi ollut perätön, kuten Crossan väittää. Muta sitähän se selvästikään ei ollut.

Crossanin ajatuksilta vie uskottavuutta myös se, että väitettä Jeesuksen kuolemasta ei suinkaan esitetä ensimmäisenä evankeliumeissa. Apostoli Paavalihan puhuu samasta asiasta - ikään kuin se olisi jo vakiintunut kristillinen oppi - noin 10-20 vuotta ennen ensimmäisen evankeliumin kirjoittamista (1. Kor. 15: 1-8)!

 

Arimatialainen Joosef

 

Yhtä ongelmallisia ovat monet Crossanin arvailujen yksityiskohdat. Varsin kyseenalaisena on esimerkiksi pidettävä sitä väitettä, että Markus vain keksi arimatialaisen Joosefin hahmon. Miksi hän valitsi nimenomaan tämän nimen? Ja miksi juuri vähäisen Arimatian kylän? Jos Markus olisi halunnut keksiä henkilön, miksi hän olisi "valinnut" tunnetun julkisuuden henkilön, jollaisia Sanhedrinin 71 jäsentä kaikki olivat?

Juutalaiset olivat hyvin selvillä Sanhedrinin jäsenten henkilöllisyydestä, ja siksi tällaisen hahmon keksiminen olisi taatusti paljastanut koko kertomuksen vaiheeksi.

 

2.5 Silmäys koko todistusaineistoon

 

Jo nämäkin ongelmat ovat ylipääsemättömiä, mutta Crossanin teorian ja kaikkien samantapaisten kuvitelmien varsinainen ongelma on siinä, että ne ovat täydellisessä ristiriidassa todistusaineiston kanssa. Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuudesta kertovat todisteet ovat tavattoman vakuuttavia. Ellei sitten lähdetä siitä olettamuksesta, että kaikki asiaan liittyvät todisteet ovat perättömiä. Monet sellaiset historian ja Uuden testamentin tutkijat, jotka eivät ole sitoutuneet tiukan naturalistisiin ennakko-olettamuksiin, ovatkin sitä mieltä, että yhdenkään toisen antiikin ajan tapahtuman historiallisuuden puolesta ei ole esittää ainakaan vahvempia kirjallisia todisteita kuin Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuuden puolesta.

Itse en ole ainakaan huomannut, että Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta puhuvia todisteita olisi esitelty laajasti tiedotusvälineissä, kun sitä vastoin ylösnousemuksen kiistävien tutkijoiden näkemyksiä on esitelty varsin perusteellisesti. Jos halutaan olla selvillä, mistä tässä asiassa todella on kysymys, on ainakin yleisluontoisesti tarkasteltava myös asian toista puolta. Siksi esittelen lyhyesti tärkeimmät perustelut Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuuden puolesta. Ensinnä otan esiin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen 15. luvun ja sitten neljän evankeliumin ylösnousemuskertomukset.

 

2.5.1 Paavalin suhde ylösnousemukseen

 

Paavali mainitsee kirjeessään Korintin seurakunnalle, että oltuaan "haudattuna" kolme päivää Kristus ilmestyi Pietarille "ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa". Sen jälkeen Hän ilmestyi vielä veljelleen Jaakobille, sitten kaikille apostoleille ja lopuksi vielä Paavalille itselleen (1. Kor. 15:3-8). Tästä tekstikohdasta nousee neljä asiaa, joiden perusteella kertomuksen Jeesuksen ylösnousemuksesta voidaan päätellä perustuvan historiallisiin tosiasioihin.

 

Voisiko Jeesuksen ylösnousemus olla myytti?

 

Tämä kirje korinttilaisille kirjoitettiin vain parikymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, ajallisesti siis hyvin lähellä itse tapahtumaa. Pelkästään tämä sulkee pois sen mahdollisuuden, että kertomus Jeesuksen ylösnousemuksesta olisi pelkkä myytti. Myyttien syntymiseen menee pitkä aika silloinkin kun tilanne on niiden syntymiselle otollinen. Mutta tässä tapauksessa ollaan tekemisissä oikeaoppisen juutalaisen (Paavalin) ja ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan juutalaisuuden kanssa, eikä se ollut otollinen maaperä myyttien syntymiselle. Sitä paitsi Paavali puolustaa tässä sellaista asiaa, joka on jyrkässä ristiriidassa juutalaisten keskeisten uskomusten kanssa. Jos Paavali olisi keksinyt myytin, ei hän ainakaan tällaista olisi keksinyt! 

Useimmat juutalaiset uskoivat, että tuomiopäivänä tapahtuu yleinen ylösnousemus, mutta he eivät tunteneet sellaista ajatusta, että yksi ihminen nousisi erikseen. Eivätkä he taatusti olleet taipuvaisia pitämään tätä tai mitään muutakaan ihmettä todisteena siitä, että tämä mies oli jollakin tavalla Jumalan ruumiillistuma! Mutta nimenomaan näin Paavali opettaa! Mistä Paavali sitten saikin sen käsityksen, että ylösnousemus osoittaa Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi (Room. 1:2-4), ainakaan ei voi olla kyse myytistä, joka noin vain itsestään syntyi hänen oikeaoppisen juutalaisuuden läpitunkemassa mielessään.

 

Paavalin tietojen ikä

 

Paavali mainitsee ohimennen saaneensa nämä tiedot ja antaneensa ne edelleen tiedoksi. Kaikki tutkijat ovat selvillä siitä, että nimenomaan näitä ilmaisuja käytettiin juutalaisuudessa pyhän ja arvovaltaisella pidetyn perinteen edelleen siirtämisestä. Sitä ei ollut lupa mennä muuttamaan. Tästä juutalaiset olivat tavattoman tarkkoja. On myös tärkeätä panna merkille, että Paavali sanoo "annoin teille", eikä "annan nyt". Tämä ilmaisee selvästi, että korinttilaiset olivat jo saaneet tämän tiedon.

Haluan tähdentää, että Paavalin antamat tiedot eivät ole ainoastaan varhain - kahdenkymmenen vuoden kuluessa tapahtumasta - vaan hyvin varhain syntyneitä! Kahdessakymmenessä vuodessa tästä tiedosta oli ehtinyt tulla vakiintunut osa kirkon uskontunnustusta! Siksi tämän tiedon täytyy olla huomattavasti vanhempaa perua kuin Paavalin ensimmäinen kirje korinttilaisille. Paavali ei kerro, milloin hän itse oli saanut tämän tiedon, mutta varmastikin viimeistään silloin kun hän kolme vuotta kääntymyksensä jälkeen oli päättämässä viidentoista päivän vierailuaan Pietarin ja Jaakobin luona (Gal. 1:18-19). Tämän aineksen on näin ollen täytynyt syntyä muutaman vuoden kuluessa Jeesuksen kuolemasta.

Tämä pakottaa meidät erään hyvin kiinnostavan kysymyksen eteen. Miten nämä tiedot tyhjästä haudasta ja ylösnousemuksen jälkeisistä ilmestymisistä ovat selitettävissä, elleivät ne ole lujasti sidoksissa historiaan? Ellei Jeesus noussut kuolleista ja ilmestynyt opetuslapsilleen, miten on selitettävissä se vastaansanomaton tosiasia, että lähes välittömästi Hänen kuolemansa jälkeen Hänen seuraajansa luulivat Jeesuksen nousseen kuolleista ja ilmestyneen heille? Vastauksen löytäminen on tavattoman vaikeata, ellei yksinkertaisesti myönnetä, että Jeesus todella nousi kuolleista.

 

Olisiko Paavali voinut keksiä nämä tiedot?

 

Jotkut liberaalitutkijat ovat yrittäneet väistää Paavalin 1. Kor. 15:ssä antamien tietojen historiallisuuteen liittyviä johtopäätöksiä väittämällä, että Paavali sepitti tiedot ja antoi tieten tahtoen sen kuvan, että oli välittämässä perimätietoa eteenpäin. Toisin sanoen Paavali toimi epärehellisesti. Mm. Mack ja Crossan esittävät tällaista.

Ensiksi on kysyttävä, miksi Paavali olisi tehnyt tällaista. Hänellä ei ollut kerrassaan mitään syytä valehdella. Mack ja Crossan yrittävät selittää, että Paavali yritti lujittaa omaa auktoriteettiaan ja halusi antaa sen kuvan, että oli muiden apostolien vertainen. Mutta miksi Paavali sitten myöntää olevansa "apostoleista vähäisin", joka ei "edes ansaitse apostolin nimeä" (1. Kor. 15:9)? Ei tämä kuulosta mieheltä, joka yrittää mainostaa itseään!

Sitä paitsi Paavali sanoo, että elleivät hänen antamansa tiedot ole tosia, silloin hän itse ja muut tämän sanoman saarnaajat ovat antaneet "Jumalasta väärän todistuksen" (1. Kor. 15:15). Toisin sanoen he ovat tehneet synnin, joka juutalaisten silmissä oli jumalanpilkkaa. Joten vaikka Paavalilla olisikin ollut jokin syy valehdella, on erittäin epätodennäköistä, että hän olisi valehdellut tässä asiassa. Sitä paitsi kaikki muu, mitä Paavalista voidaan päätellä hänen kirjeidensä perusteella, kertoo vilpittömästä, uhrautuvasta ja hurskaasta miehestä, joka tuskin olisi tahallaan syyllistynyt jumalanpilkkaan.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin huomata, että useimmat Paavalin mainitsemista silminnäkijöistä olivat kirjoittamisen aikoihin edelleen elossa ja että monet tunsivat heidät. Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden, että olisi ollut kyse petoksesta. Crossan, Mack ja monet muut esittävät, että Paavali ja hänen "Kristus-kulttiin" antautuneet seurakuntansa olivat aivan yksin uskossaan Jeesuksen ylösnousemukseen. Jos näin olisi ollut, miksi Paavali olisi yhtäkkiä ruvennut vetoamaan sellaisiin merkkimiehiin kuin Pietariin ja Jaakobiin? Ja miksi hän olisi kehottanut lukijoitaan tarkistamaan hänen tietonsa, jonka mukaan yli 500 kristittyä oli nähnyt Kristuksen samalla kertaa? Tähänhän Paavali oikeastaan kehottaa lisätessään "joista useimmat ovat yhä elossa" (1. Kor. 15:6).

On myös pakko ihmetellä sitä, ettei tätä Paavalin ja muiden kirkon johtajien välistä "suurta mielipide-eroa" otettu puheeksi heidän tavatessaan. Tapaamisia oli ainakin kaksi (Gal. l: 1 8-19, 2:1-10). Jälkimmäisellä kerralla Paavali meni Jerusalemiin nimenomaan varmistaakseen, että hänen opetuksensa piti yhtä muiden kirkon johtomiesten opetuksen kanssa. Nämä "arvohenkilöt  ... ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi" (Gal. 2:6-9). Tämä olisi ollut mahdotonta, mikäli nämä muut kirkon johtomiehet eivät vielä tässä vaiheessa olisi uskoneet ylösnousemukseen, kuten eräät tutkijat väittävät!

Lisäksi kaikki se, mitä alkukirkosta tiedetään, viittaa siihen, että Paavalin lisäksi monet muut kiersivät laajalti lähetysmatkoilla eri maissa. Sekä Paavalin kirjeistä että Apostolien teoista saa sen kuvan, että useimmat alkukirkon johtomiehet kiertelivät eri maiden kristillisissä seurakunnissa (1. Kor. 16:5-12). Alkukirkkoon oli toisin sanoen syntynyt varsin tiivis yhteysverkko. Siksi Crossanin, Mackin ja muutamien muiden väitettä siitä, että Paavalilla ja hänen seurakunnillaan oli aivan toisenlainen käsitys Jeesuksesta kuin muilla Jeesuksen seuraajina ja että ainoastaan he uskoivat ylösnousemukseen, on pidettävä täysin epäuskottavana.

Tämä herättää jälleen erään kiinnostavan ja hyvin tärkeän kysymyksen. Ellei Jeesuksen hauta ollut tyhjä ja ellei Jeesus ollut noussut kuolleista, miten on selitettävissä, että heti Jeesuksen kuoleman jälkeen kaikki Hänen seuraajansa luulivat vilpittömästi Hänen hautansa olevan tyhjä ja uskoivat Hänen nousseen kuolleista ja olivat valmiita panemaan henkensä alttiiksi tämän vakaumuksen puolesta?

 

2.5.2 Olisiko voinut olla kyse joukkohallusinaatiosta?

 

Voitaisiin tietenkin selittää, että Paavalin raportti pitää paikkansa: ne ihmiset, joiden hän kertoo nähneen Jeesuksen, näkivät jotakin sellaista mitä luulivat Jeesukseksi. Mutta itse asiassa olikin kyse joukkohallusinaatiosta. Varsin monet liberaaliteologit ovat nykyisin kallistuneet tälle kannalle. Tämän teorian kannalta on ikävää vain se, että sekä 1. Kor. 15 että evankeliumi-kertomukset tukkivat tämän pakotien. Paavali mainitsee niin monia todistajia ja Kristus ilmestyi näille ihmisille niin monissa eri tilanteissa, että pelkästään tämä sulkee pois joukkohallusinaation mahdollisuuden. Myös se, että Paavali antaa ymmärtää Kristuksen haudan olleen tyhjä (1. Kor. 15:4), sulkee pois hallusinaatioteorian. Hallusinaatioteoriassa ei sitä paitsi puututa lainkaan siihen, miten tyhjä hauta on selitettävissä! Myös evankeliumien kertomusten ylösnousseesta Herrasta antama kuva osoittaa hallusinaatioteorian mahdottomuuden. Näistä kertomuksista käy mm. ilmi, että Jeesuksen seuraajat tunnistavat Hänet selvästi. Hän ilmestyi heille jotenkin näkyvässä hahmossa. Hänenhän kerrotaan viettäneen useassa yhteydessä runsaasti aikaa ja jopa syöneen näiden seuraajiensa kanssa. Tällainen tuskin onnistuisi harhanäyltä! Jälleen onkin kysyttävä: miten on selitettävissä se, että kaikki todellisen historiallisen Jeesuksen tunteneet uskoivat siihen, että Hänen hautansa oli tyhjä, ja että he uskoivat nähneensä ylösnousseen Jeesuksen useita kertoja fyysisessä hahmossa? Yksinkertaiseksi selitykseksi riittää se, että Jeesus todella nousi kuolleista, lähti haudastaan ja ilmestyi seuraajilleen - juuri niin kuin Paavali sanoo.

Jos tämä selitys torjutaan, mihin muuhun yksittäiseen selitykseen olisi mahdollista uskoa? Onko kyse pelkästä myytistä? Sen syntymiseen ei kuitenkaan ollut vielä kulunut tarpeeksi aikaa, ja kulttuuriympäristökin oli väärä. Oliko Paavali epärehellinen? Siihen hänellä ei ollut mitään motiivia, eikä se sovi lainkaan hänen henkilökuvaansa. Oliko kyseessä joukkohallusinaatio? Ihmisiä oli liikaa, ilmestymistä oli liian monta, ja lisäksi oli vielä tyhjä hauta. Söivätkö villikoirat Jeesuksen ruumiin? Mihin se muka olisi vastaus?

Tämän ihmeiden ihmeen puolesta puhuva todistusaineisto pysyy sitkeästi muuttumattomana. Sitä on kovin vaikea selittää mitättömäksi. Tämä on huono uutinen niille tutkijoille, jotka ovat sitoutuneet yksinomaan naturalistisiin selitysmalleihin. Ja uutiset käyvät aina vain huonommaksi, kun ryhdytään tarkastelemaan evankeliumien sisältämiä todisteita Jeesuksen ylösnousemuksesta.

 

2.5.3 Evankeliumien ylösnousemuskertomukset

Lehdissä kirjoitetaan jatkuvasti oman aikamme tutkijoista, jotka hylkäävät evankeliumit vedoten niiden legendanomaisuuteen ja jotka siksi hylkäävät myös evankeliumien kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta. Me haluamme kuitenkin olla todella perusteellisesti selvillä asioista ja siksi on hyvä tietää, että tälläkin asialla on toinen puoli.

 

Viiden ylösnousemuskertomuksen itsenäisyydestä

 

Historian suhteen tilanne on sama kuin oikeudenkäynnissä: mitä enemmän on todistajia, sitä varmemmin saadaan oikeata tietoa tapahtuneesta. Useimpien antiikin ajan tapahtumien kohdalla on pakko luottaa yhteen ainoaan lähteeseen. Lisäksi nämä lähteet ovat yleensä paljon myöhemmällä ajalta kuin se tapahtuma josta ne kertovat. Esimerkiksi suurin osa niistä tiedoista, mitä on säilynyt Aleksanteri Suuresta, on peräisin yhdestä ainoasta lähteestä, joka kirjoitettiin nelisensataa vuotta hänen elämänsä jälkeen.

Ihmiset eivät kuitenkaan yleensä ole järjestelmällistä valehtelijoita, ja siksi historiantutkijat ovat taipuvaisia luottamaan tällaisiin lähteisiin. Ellei näin olisi, antiikin ajasta kertovat historiateokset olisivat huomattavasti ohuempia. Olisi pakko tunnustaa, että useimmista antiikin ajan merkkihahmoista tiedetään kovin vähän. Historiantutkijat voivat aivan aiheellisesti onnitella itseään silloin harvoin, kun tietolähteitä löytyy enemmän kuin yksi ja kun (tämä on vielä harvinaisempaa) tietolähteet ovat syntyneet pian niiden tapahtumien jälkeen, joista ne kertovat.

Historiantutkijat siis luottavat periaatteessa tietolähteisiin, ja siksi liberaaliteologien epäluuloisuus ylösnousemuskertomusta kohtaan tuntuukin oudolta tai jopa epäilyttävältä. Ollaanhan tekemisissä lähes vailla vertaa olevan todistajajoukon kanssa, joka lisäksi kirjoittaa varsin pian sen tapahtuman jälkeen josta kertovat. Olemme jo tutustuneet Paavalin todistukseen ja havainneet sen vakuuttavaksi. Mutta sen lisäksi on tarjolla Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen todistus. He kirjoittivat väljästikin arvioiden suhteellisen lähellä itse tapahtumia - korkeintaan 40-50 vuotta niiden jälkeen. Lisäksi heidän ylösnousemuskertomuksensa ovat toisistaan riippumattomia.

Sekä liberaali- että konservatiivitutkijat esittävät usein, että Matteus ja Luukas käyttivät lähteenään Markuksen evankeliumia. Tätä on esitetty siksi, että merkittävät tekstijaksot Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa ovat lähes sanasta sanaan samoja kuin Markuksella. Tämä teoria saattaa pitää paikkansa tai sitten ei. On tärkeätä ymmärtää, että vaikka se pitäisikin paikkansa, sillä ei ole merkitystä evankeliumien ylösnousemuskertomuksia arvioitaessa. Kaikki tutkijat nimittäin ovat yhtä mieltä siitä, että tässä suhteessa eri evankeliumeilla on tuskin mitään yhteistä!

Lisäksi nämä kertomukset poikkeavat merkittävästi Paavalin selonteosta, jota tarkasteltiin edellä. Crossanin, Mackin ja muutamien muiden mielestä Paavalin seurakuntien ulkopuolella olleet Jeesuksen seuraajat aikoivat uskoa ylösnousemukseen vasta vuoden 70 tienoilla, jolloin (näiden tutkijoiden ajoituksen mukaan) evankeliumeja alettiin kirjoittaa. Edelleen he väittävät tämän osoittavan, että Paavalin seurakunnissa vallalla ollut ylösnousemuskäsitys vaikutti muihin seurakuntiin. Mutta jos tämä pitäisi paikkansa, eikö evankeliumien ylösnousemuskertomusten luulisi silloin ainakin pääpiirteittäin noudattelevan Paavalin kertomusta? Näin ei kuitenkaan ole! Ne ovat selvästi riippumattomia toisistaan, mutta lisäksi myös Paavalin kertomuksesta.

Yhteistä näille kaikille kertomuksille (myös Paavalin) on väite, jonka mukaan Jeesus lähti haudasta oltuaan kuolleena ja ilmestyi sitten opetuslapsilleen eri aikoina ja eri paikoissa. Jos halutaan pitää kiinni historiantutkimuksessa normaalisti käytössä olevista arviointiperusteista, tähän väitteeseen on pakko suhtautua hyvin vakavasti, koska se on peräisin viidestä lähteestä, jotka selvästikään eivät ole lainanneet materiaalia toisiltaan ja jotka kirjoitettiin niin pian itse tapahtumien jälkeen.

 

Ovatko ylösnousemuskertomukset ristiriitaisia?

 

Eri ylösnousemuskertomusten väliset erot ovat itse asiassa niin selviä, että monet liberaalitutkijat turvautuvatkin tässä kohden toisenlaiseen taktiikkaan pyrkiessään osoittamaan ne perättömiksi. He väittävät, ettei ylösnousemuskertomuksiin voi uskoa niiden ristiriitaisuuden vuoksi. Esimerkiksi Michael Martin sanoo kirjassaan The Case against Christianity ("Todisteet puhuvat kristinuskoa vastaan"):

 

Matteuksen mukaan kivi on haudan suulla Magdalan Marian ja sen toisen Marian tullessa aamunkoitteessa haudalle ... Markuksen mukaan naiset saapuvat haudalle kohta auringon noustua, ja silloin kivi on jo vieritetty pois ... Matteuksessa enkeli istuu kivellä haudan ulkopuolella  ... Markus kertoo nuorukaisesta, joka oli haudan sisällä  ... Luukkaan mukaan hautakammiossa on kaksi miestä  ... Matteuksessa haudalla ovat Magdalan Maria ja se toinen Maria  ... Markuksessa haudalla ovat molemmat Mariat sekä Salome  ... Luukkaassa paikalla on Magdalan Marian ja laakobin äidin Marian ohella Johanna ja vielä muita naisia  ... Johanneksen mukaan haudalle tuli vain Magdalan Maria, kun oli vielä pimeätä. Tämä on ristiriidassa muiden kolmen evankeliumin kanssa.

 

Martin päättelee näiden "ristiriitaisuuksien" vuoksi, että evankeliumien kertomukset Jeesuksen ylösnousemuksesta ovat epäluotettavia.

Nämä usein esille nostetut ristiriitaisuudet on selitetty moneen kertaan kirkkohistorian aikana. Jos esimerkiksi Matteuksen evankeliumia lukee tarkasti, havaitsee. ettei Matteus sano, että hauta oli naisten saapuessa yhä suljettu. Hän ei siksi ole myöskään ristiriidassa muiden kertomusten kanssa, joiden mukaan kivi oli vieritetty sivuun naisten tulessa paikalle. Mitä tulee väitettyihin aikaeroihin naisten haudalle saapumisessa, on todella vaikeata sanoa, mitä eroa on aamunkoiton ja auringonnousun ajankohdilla. Tällaiset yritykset, joissa vähäisistä eroavuuksista yritetään tehdä suuri ristiriita, ovat todella epätoivoisia.

Kertomuksissa esiintyvistä paikoista ja enkeleiden lukumäärien eroista voidaan sanoa, että kirjoittajista kukaan ei kiistä sitä mitä toinen kertoo. Kertomukset ovat erilaisia mutta eivät ristiriitaisia. Sitä paitsi kertomusten välillä on juuri sellaisia eroja kuin voisi odottaakin, kun silminnäkijät kertovat samoista tapahtumista kukin omasta näkökulmastaan. Sama koskee eroja haudalla olleiden naisten luettelossa. Yksikään kirjoittaja ei kiistä sitä, mitä toinen väittää, eikä kukaan heistä väitä luetteloansa täydelliseksi. Johanneksen kertomus, jossa mainitaan ainoastaan Magdalan Marian haudallakäynti, suorastaan edellyttää muiden naisten läsnäoloa. Sillä kertoessaan tapahtuneesta opetuslapsille Maria sanoo: "Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu" (Joh. 20:2). Monikon ensimmäisen persoonan käyttäminen ilmaisee, että haudalla oli Marian ohella myös muita naisia, vaikka Johannes keskittyykin kertomuksessaan Mariaan. Joka tapauksessa Martin on väärässä väittäessään, että "Johanneksen mukaan haudalle tuli vain Magdalan Maria". Niinhän Johannes ei suinkaan sano.

Nämä ristiriitaisuuksiksi väitetyt erot eivät ole sen suurempia kuin missään muussakaan sellaisessa tilanteessa, jossa tapahtuman silminnäkijöinä olleet ihmiset kertovat samasta asiasta hiukan eri tavoin. Ajatellaanpa vaikka John E Kennedyn murhaan liittyviä lukuisia ristiriitaisilta vaikuttavia silminnäkijälausuntoja - ja tämä tapaus sentään kuvattiin videolle! Kertomuksia tästä traagisesta tapauksesta tuntuu olevan vaikeata sovittaa yhteen, mutta kukaan ei kuvittelekaan sillä perusteella voivansa väittää, että kenties presidentti Kennedyä ei loppujen lopuksi murhattukaan.

Kuitenkin nimenomaan näin jotkut Uuden testamentin liberaalitutkijat tekevät evankeliumien ylösnousemuskertomuksille. Koska kertomusten välillä näyttää olevan ristiriitoja joita ei ole ollenkaan vaikeata sovittaa yhteen), he haluavat olettaa, ettei mitään niissä kerrottua ole edes tapahtunut. Itse arvelen, että jos näissä kertomuksissa ei olisi eroja, nämä tutkijat päätyisivät aivan samaan lopputulokseen - sillä perusteella, että eri kertomukset eivät ole itsenäisiä! Missään tapauksessa tällaista skeptistä suhtautumista ei voida nimittää puolueettomaksi historiantutkimukseksi.

Kaikkein tärkeintä näiden väitettyjen ristiriitojen suhteen on huomata, mitä ne kertovat neljän evankeliumin ylösnousemuskertomuksista. Ne kertovat sen, että kaikki kertomukset ovat toisistaan riippumattomia! Tämä puolestaan on omiaan lisäämään huomattavasti niiden yhteisten piirteiden uskottavuutta.

Edellä jo todettiin, että ne kaikki ovat yhtä mieltä kahdesta keskeisestä asiasta: ensinnäkin Jeesuksen hauta oli tyhjä ja toiseksi Jeesus ilmestyi osalle opetuslapsistaan useita kertoja eri paikoissa (tässä suhteessa Markus saattaa olla poikkeus). Lisäksi kaikki tämä yhteinen aines on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Paavali oli kertonut Jeesuksesta korkeintaan parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Jos siis tutkijat haluavat selittää tiedot Jeesuksen ylösnousemuksesta perättömiksi, heillä on edessään yhden kertomuksen sijasta viisi. Olemme jo havainneet, että on vaikeata uskoa selitykseen, jonka mukaan joukko ihmisiä (joka jo ennestään tiesi tarinan perättömäksi) keitti kokoon yhden version tästä tarinasta ja alkoi uskoa siihen. Mitä onkaan sanottava teoriasta, jonka mukaan näin tapahtui viiteen eri otteeseen?

 

(Minusta on huomioitava myös, että koko tilanne oli näille kaikille varsin sekainen kaiken tapahtuneen jälkeen. Tilanne oli kaikille shokkimainen. Ei silloin ole mahdollista suunnitelmallisesti edetä rauhallisesti ja rationaalisesti. Siitä tulee pakosta hätäinen juoksu sinne ja tänne ja reaktiot ja ajatukset ovat sen mukaisia. Eivät enkelinäyt välttämättä ole kaikille samanlaisia. Tilanne on täysin erilainen kuin tutkijalle, joka viikkokaupalla istuu kammiossaan ja mieti, miten hätäisten ihmisten suruissaan olisi pitänyt toimia. Minusta tutkijoiden yritykset piiloutua tällaisten mahdollisten ristiriitaisuuksien taakse ovat kerta kaikkiaan surkuhupaisat. Ne pikemmin paljastavat tutkijoiden todellisuustajun puutetta.)

 

Naisten mukanaolo

 

Useat muutkin näkökohdat puhuvat Raamatun neljän evankeliumin ylösnousemuskertomusten luotettavuuden puolesta. Niistä kenties yllättävin on se, että kaikkien kertomusten mukaan naiset havaitsivat ensimmäisinä haudan tyhjäksi. Tämä ei ehkä nykyisin tunnu merkittävällä tiedolta, mutta tuon ajan juutalaisessa yhteiskunnassa naisia pidettiin suoraan sanoen parantumattomina juoruajina. Useimmissa tapauksissa heitä ei edes kelpuutettu todistajiksi oikeuteen!

Ei siis mikään ihme, etteivät miespuoliset opetuslapset uskoneet naisia näiden tullessa ensimmäisinä kertomaan että hauta oli tyhjä (Luuk. 24: 11). Ei ole myöskään ihme, ettei Paavali mainitse naisia luetellessaan niitä, joille Herra oli ilmestynyt (1 Kor. 15:5-8). Tämä kertomus oli kiertänyt juutalaisten keskuudessa jo ennen sen Paavalille päätymistä, ja naisten todistusta siinä olisi pidetty merkityksettömänä, ellei peräti vahingollisena. Siksi naisten osuus puuttuu seurakunnan varhaisimmasta, ylösnousemukseen liittyvästä tunnustuksesta.

Mutta se, että naisille on annettu niin keskeinen rooli evankeliumien ylösnousemuskertomuksissa, lisää suuresti kertomusten uskottavuutta. Mikäli evankeliumien kertomukset olisivat keksittyjä, kuten jotkut viime aikoina julkisuudessa esiintyneet tutkijat ovat halunneet väittää, missään tapauksessa kertomusten sepittäjät eivät olisi valinneet naisia Jeesuksen tyhjän haudan ensimmäisiksi löytäjiksi. Matteus ja Johannes toteavat vieläpä, että Jeesus ilmestyi ensimmäisenä naisille. Se, että kertomukset sisältävät tällaisen tiedon, puhuu vahvasti sen puolesta, etteivät nämä kertomukset ole sepitelmiä. Tällaisten kertomusten kirjoittajien ainoana motiivina on voinut olla se, että näin asiat todellisuudessa tapahtuivat.

 

2.5.4 Muita osoituksia historiallisesta luotettavuudesta

 

Monien tutkijoiden mielestä evankeliumien ylösnousemuskertomuksiin sisältyy useita muita sellaisia kiinnostavia seikkoja, jotka puhuvat niiden luotettavuuden puolesta. Seuraavassa niistä muutamia.

 

Evankeliumien kertomukset ovat tulvillaan sellaisia vähäisiä yksityiskohtia, jotka eivät suoranaisesti liity juonenkulkuun. Historiantutkijat (ja lakimiehet) ovat yleisesti sitä mieltä, että tällainen on merkkinä silminnäkijäkertomuksesta (tai ainakin kertomuksesta, joka on silminnäkijän välittämä). Johannes esimerkiksi mainitsee voittaneensa Pietarin kilpajuoksussa haudalle. Hän kertoo edelleen, että hän kurkisti hautakammioon ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta ettei hän itse mennyt sisälle. Saavuttuaan paikalle Pietari meni hautaan ja huomasi "että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään" (Joh. 20:4-8).

Näiden yksityiskohtien lisäämiseen ei ole mitään selvää syytä; ne eivät lisää yhtään mitään siihen, mikä kertomuksessa on keskeistä. Ne ovat päinvastoin varsin odottamattomia. Kuka olisi tarkoituksellisesti sepittänyt kertomuksen, josta voi päätellä Jeesuksen nousseen kuolleista alastomana? Tällaisten yksityiskohtien olemassaolo voi merkitä vain yhtä - sitä, että juuri näin kaikki tapahtui.

Johanneksen ohimennen mainitsema hautaan kurkistaminen on kiinnostava myös toisesta syystä. Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa ainoat hautakammiot, joihin  sisään meneminen edellytti kumartumista olivat ns. penkkihaudat (arcosolium). Tällaiset haudat olivat harvinaisia, sillä niihin haudattiin vain varakkaita ja huomattavia henkilöitä. Tämä yksityiskohta pitää tarkasti yhtä sen evankeliumien tiedon kanssa, että Jeesus haudattiin varakkaan ja huomattavan Sanhedrinin jäsenen ostamaan hautaan. Kannattaa myös panna merkille, että arkeologisissa tutkimuksissa on löydetty useita muita arcosolium-hautoja Jeesuksen perinteisen hautapaikan läheltä.

Kaikki evankeliumien kertomukset ovat huomattavan maltillisia, liioittelemattomia ja realistisia. Kun niitä vertaa samoihin aikoihin syntyneisiin legendanomaisiin kertomuksiin, havaitsee tavattoman suuren eron tässä suhteessa.

Evankeliumeissa ei pyritä "teologisoimaan" ylösnousemusta. Toisin sanoen niissä kerrotaan vain mitä tapahtui, mutta ei juurikaan yritetä selittää tapahtunutta. Johannes esimerkiksi kertoo, että Magdalan Maria yritti syleillä ylösnoussutta Jeesusta, mutta että Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo" (Joh. 20:17). Tätä Jeesuksen odottamatonta ja outoa reaktiota ei selitetä mitenkään. Keksityissä kertomuksissa ja myöhemmissä legendanomaisissa kertomuksissa ei mitään jätetä selittämättä. Toisaalta näistä kertomuksista puuttuu paljon sellaista, mitä odottaisi legendanomaisilta kertomuksilta. Niissä nimittäin pyritään yleensä kaikin mahdollisin tavoin vastaamaan kysymykseen: "Mistä voisi tietää, että tämä on totta?"  Esimerkiksi 200- luvulta peräisin olevassa Jaakobin protoevankeliumissa kirjoittaja haluaa kuvata Marian neitsyeksi sen jälkeen kun tämä on synnyttänyt Jeesuksen. Niinpä paikalla onkin sopivasti kätilö, joka auttaa Jeesuksen synnyttämisessä ja todistaa Marian neitsyeksi. Ja yhtä sopivasti paikalla on toinen nainen, joka tutkii Marian ja vahvistaa kätilön kertomuksen! Lisäksi Joosef näkee vähän tämän jälkeen koko luomakunnan seisahtuvan hetkeksi - linnut jähmettyvät lentoon, purot lakkaavat virtaamasta jne. - lisävahvistukseksi sille, mitä kertomuksen kirjoittaja tahtoo sanoa. Tällaisista seikoista tunnistaa legendan.

 

Evankeliumeissa sen sijaan ei ole tällaisia ilmeisiä (ja täysin uskomattomia) apologeettisia yksityiskohtia. Jos ne olisivat apologeettisia legendoja, niissä todennäköisesti todisteltaisiin jotenkin arimatialaisen Joosefin henkilöllisyyttä, mainittaisiin haudan ja sen ympäristön tarkasta tutkimisesta, vartijoiden kääntymyksestä tai jostakin taivaallisesta merkistä koko jutun luotettavuuden todisteena. Mutta evankeliumien kertomuksissa naiset (!) havaitsevat haudan tyhjäksi ja kertovat siitä hämmennyksen ja pelon vallassa Jeesuksen raukkamaisille miespuolisille seuraajille, jotka ovat aivan yhtä ymmällään koko asiasta. Ja sitten seuraa Matteuksen täysin odottamaton huomautus, jonka mukaan jotkut epäilivät vielä ylösnousseen Herran nähtyäänkin (Matt. 28:17)! Eikä Matteus (tyypillistä kyllä) kerro näiden epäilysten syytä.

 

2.5.5 Asian ydin

 

Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisia todisteita ei siis ole kovin helppo kiistää. Tuskin on toista antiikin ajan historiallista tapahtumaa, josta olisi käytettävissä yhtä paljon tietoa ajallisesti niin läheltä itse tapahtumaa ja joka olisi yhtä täynnä luotettavaa sisäistä todistusaineistoa. Jos näissä viidessä kertomuksessa käsiteltäisiin mitä tahansa sellaista tapahtumaa, joka olisi mahdollista selittää naturalistisin perustein, yksikään historiantutkija ei epäilisi niitä.

Tämä todistaa jälleen kerran vain sen, etteivät tutkijat kiistä Kristuksen ylösnousemusta ja Hänen ainutlaatuisuuttaan suinkaan historiallisin perustein. Taustalla on erittäin mielivaltainen ennakko-olettamus siitä, millainen tämä maailma on. Ja mikäli torjutaan se mahdollisuus, että Paavali ja evankeliumien kirjoittajat ovatkin alun alkaen puhuneet totta, silloin on tietenkin pakko keksiä jokin toinen selitys. Mutta silloin se on pakko laatia historiallisista todisteista huolimatta, ei suinkaan niiden perusteella. Todisteet pääsevät puhumaan puolestaan vasta kun on päästy eroon naturalistiseen ajattelumalliin perustuvasta ennakkoasennoitumisesta.

Kun meille selviää asian toinen puoli, eräiden Uuden testamentin liberaalitutkijoiden ’löydöt’ eivät enää tunnu ollenkaan vakuuttavilta.

Timo Eskola kirjoittaa (s.261):

’Jos Uuden testamentin tietoja yritetään lähteä historiatieteen keinoin epäilemään, pitäisi historioitsijalla olla käytettävissään yhtä laajoja, kymmeniä sivuja pitkiä, vanhoja ja aitoja tekstejä, joissa kerrottaisiin samoista asioista toisella, Uudesta testamentista poikkeavalla tavalla. Vasta silloin vastaväitteet olisivat dokumentoituja ja perusteltuja. Tieteen vaatimukset itse asiassa paljastavat ongelmanasettelun koomisuuden. Löytyisikö jostain vanhaa käsikirjoitusta, jossa kerrottaisiin Jeesuksen hautaamisesta joukkohautaan? Onko olemassa kertomusta, jonka mukaan opetuslapset ajettiin alueelta ja naisia estettiin seuraamasta ruumista hautaan asti? Huikeat väitteet pääsiäisen tapahtumien toisenlaisesta kulusta eivät tietenkään perustu historialliseen todistusaineistoon.’

 

Paluu alkuun

3.  OVATKO JEESUKSEN SANAT LUOTETTAVIA?

 

3.1 Jeesus-seminaari

 

Ns. Jeesus-seminaarin kutsui ensi kertaa koolle Robert Funk v. 1985, ja nykyisin se kokoontuu säännöllisesti. Jäseninä on 70-80  Uuden testamentin tutkijaa, jotka edustavat lähinnä liberaalia raamattunäkemystä.

1990-luvun puolivälin mennessä Jeesus-seminaarissa oli päätetty värillisillä helmillä äänestäen, että 82 % evankeliumeissa Jeesuksen suuhun pannuista sanoista ei ole Hänen sanojaan. Suurin osa lopuistakin on hiukan epäilyksenalaisia. Ainoastaan kahta prosenttia näistä sanoista voidaan perustellusti pitää Jeesuksen puhumina sanoina. Jeesus-seminaari on julkistanut päätöksensä kirjassa nimeltä The Five Gospels: The Search for the Authentic Words of Jesus ("Viisi evankeliumia: Jeesuksen alkuperäisiä sanoja etsimässä"). Tähän teokseen sisältyy Jeesuksen kaikkien sanojen uusi (osittain kiistanalainen) käännös, jolle on annettu nimi "Scholars Version" ("Tiedemiesten käännös").

Jeesus-seminaari on tämän jälkeen alkanut tutkia Jeesuksen tekoja, ja tarkoituksena on päättää (jälleen äänestämällä), mitkä Jeesuksen evankeliumeihin kirjatuista teoista ovat "autenttisia" ja mitkä eivät. Tuskin olen väärässä, kun arvelen, ettei evankeliumien Jeesus selviä tässä äänestyksessä yhtään paremmin (saattaa selvitä huonomminkin!) kuin Hänen sanansakaan. Lisäksi parhaillaan ollaan muodostamassa "kaanonneuvostoa", jonka on tarkoitus äänestää Raamatun kaanonin sisällöstä Jeesus-seminaarin yhteydessä. Ei ole kovin vaikeata ennustaa, millaiseen tulokseen tämä neuvosto tulee päätymään.

 

Kaikkein raivostuttavinta on kuitenkin se tapa, millä Jeesus-seminaarin osanottajat yleensä esiintyvät niin kirjoituksissaan kuin tiedotusvälineissä. Tämä näkyy esimerkiksi koko "The Five Gospels"-kirjassa, jossa sellaiset sanat kuin scholar ('tutkija, tiedemies') ja scholarly ('tieteellinen, oppinut') liitetään poikkeuksetta Jeesus-seminaarin mielipiteisiin. Sellainen lukija, joka ei ole asioista perillä, saattaakin luulla kaikkien Uuden testamentin tutkijoiden olevan näiden mielipiteiden takana. Samaten lehdistä saa jatkuvasti lukea, että "kriittinen tutkimus on päätynyt tälle kannalle" tai "tutkijat ymmärtävät nyt" jne. Tästä saa sen mielikuvan, että nämä liberaalitutkijat edustavat kaikkien alan asiantuntijoiden mielipiteitä.

Tämä ei pidä paikkaansa! Jeesus-seminaarin osanottajien johtopäätökset edustavat yleensä ainoastaan Uuden testamentin tutkimuksen vasenta äärilaitaa. Tämä on hyvä tietää pyrittäessä saamaan asiasta kokonaiskuva. Se on myös hyvä muistaa, kun seuraavan kerran lukee lehdestä, mitä "tutkijat sanovat".

 

3.1.1 Seminaarin lähtöolettamukset

 

Kenties merkittävin "The Five Gospels"-kirjassa julkaistuista "Tieteellisen oppineisuuden seitsemästä peruspylväästä" on olettamus, jonka mukaan evankeliumien sisältämä tekstiaines on epäluotettavaa, ellei toisin todisteta. Tämä on ollut Uuden testamentin liberaaliteologisen tutkimuksen ennakko-olettamus ainakin Rudolf Bultmannin maailmansotien välisestä valtakaudesta alkaen. Tämän mukaan "tieteellinen oppineisuus" edellyttää, että jos joku väittää Jeesuksen todella sanoneen sellaista, mitä Hän evankeliumien mukaan sanoi, hänen on osoitettava väitteensä todeksi. Toisin sanoen lähtökohtana on se olettamus, että evankeliumit eivät ole historiallisia, ellei toisin todisteta. Kun lähtökohta on tällainen, ei olisi ollut mikään ihme, jos Jeesus-seminaari olisi päätynyt siihen, ettei historiallinen Jeesus ole sanonut yhtään mitään!

Tämähän on täysin vastoin yleistä käytäntöä. Useimmat historiantutkijat ovat sitä mieltä, että todistustaakan tulisi yleensä olla sillä historiantutkijalla, joka haluaa väittää, ettei jokin vanha tietolähde pidä paikkaansa.' Historiantutkijan on siis yleensä todistettava vanha lähde vääräksi, ei sitä että siinä esiintyvät tiedot pitävät paikkansa.

Yleensähän lähdetään nimittäin siitä, että ihmiset puhuvat totta, ellei päinvastaiseen mielipiteeseen ole perusteltua syytä. Ei ole mitään syytä olla soveltamatta tätä olettamusta myös antiikin ajan ihmisiin., Mainitsin jo edellisessä luvussa, että elleivät historiantutkijat olisi valmiita uskomaan tätä myös antiikin ajan kirjailijoista, suurin osa antiikin ajasta säilyneistä tiedoista olisi pakko hylätä epäluotettavina. Jos historiantutkijat esimerkiksi lähtisivät siitä, että sellaisten antiikin ajan historioitsijoiden kuin Josefuksen, Suetoniuksen, Tacituksen tai Liviuksen kirjoituksiin ei ole luottamista, ennen kuin jokaisen kirjoituksen luotettavuus on todistettu erikseen, olisi pakko todeta, ettei Kreikan ja Rooman valtakausista tiedetä juuri mitään!

Toisinaan historiantutkijat tietenkin päätyvät siihen, että joku antiikin ajan kirjailija on erehtynyt tai että hänen kirjoituksensa sisältävät virheellisiä, legendaan perustuvia tai muutoin puutteellisia tietoja. Mutta tällaiseen johtopäätökseen ei päädytä, ellei siihen ole hyviä perusteita. Silloinkaan, kun päädytään siihen että jokin kirjoitus sisältää jossakin määrin virheellistä, puolueellista tai legendaan perustuvaa tietoa, ei kirjoitusta ilman muuta hylätä kokonaisuudessaan.

 

Miksi liberaalitutkijat eivät suhtaudu evankeliumeihin myötämielisesti?

 

Tähän on lähinnä kaksi syytä.

-  Ensinnäkin evankeliumit sisältävät runsaasti yliluonnollista ainesta, ja monet näistä tutkijoista liittävät "yliluonnollisen" myytteihin ja legendoihin. Siksi he pitävät selvänä, että evankeliumit ovat ensisijaisesti "mielikuvituksen tuotetta", ja mikäli niissä on historiallista ainesta, se on pystyttävä todistamaan.

Tässä ajatuksessa on vain se vika, että evankeliumit eivät ole samanlaisia kuin myyttiset ja legendanomaiset kertomukset. C. S. Lewis huomautti usein, että tämä selviää heti kun evankeliumikertomuksia vertaa antiikin ajan mytologiseen kirjallisuuteen. Evankeliumeja lukiessa on helppo uskoa, että tarkoituksena on ollut kirjata muistiin historiallisia tapahtumia.

- Toiseksi, monet liberaalitutkijat hylkäävät evankeliumit siksi, että ne ovat luonteeltaan teologisia. Tarkoituksenahan oli Johanneksen sanoin ilmaistuna saada ihmiset uskomaan Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikana (Joh. 20:31). Evankeliumien kirjoittajat olivat jo ennen kirjoittamista omistautuneet sille asialle, josta he kirjoittivat. Monien tutkijoiden mielestä tämä osoittaa, etteivät he kirjoittaneet historiallisesti luotettavaa tekstiä.

On tietenkin selvää, etteivät evankeliumien kirjoittajat olleet mitään neutraaleja ja puolueettomia tarkkailijoita. Mutta miksi tämän pitäisi merkitä, etteivät heidän kertomuksensa ole historiallisesti luotettavia? Miksi sen, että ihminen uskoo palavasti siihen mistä kertoo, pitäisi merkitä, ettei hän puhu totta?

Jos evankeliumien kirjoittajat puhuvat totta, on aivan luonnollista, että he ovat kiihkeästi asialleen antautuneita. Ei kai heidän raporttejaan voi pitää epäluotettavana tähän seikkaan vedoten. Päinvastoin on niin, että jos heidän kirjoitustensa totuusarvo kiistetään, on täysin mahdotonta käsittää heidän kiihkeätä antautuneisuuttaan Kristuksen asialle. Jos he keksivät tämän kertomuksen, kuinka on selitettävissä, että he olivat valmiita panemaan henkensä alttiiksi sen puolesta?

Eräs toinenkin näkökohta paljastaa tämän liberaaliteologisen järkeilyn mahdottomuuden. Antiikin aikana nimittäin kaikilla historiankirjoittajilla oli voimakas poliittinen ja/tai teologinen motiivi. He kaikki pyrkivät kirjoituksillaan todistamaan jotakin, opettamaan jotakin tai edistämään jotakin poliittista suuntausta. Kukaan ei kirjoittanut historiaa ainoastaan kertoakseen "miten kaikki tapahtui".

Tiedetään esimerkiksi aivan hyvin, että Josefuksen historiankirjoituksen motiivina oli sysätä syy juutalaisten onnettomasta kohtalosta roomalaisten sijasta juutalaisten vallankumouksellisten niskoille. On selvää, että tämä värittää Josefuksen raportteja. Mutta kukaan ei kuitenkaan tähän vedoten väitä, ettei Josefus olisi kirjoittanut historiallisista tapahtumista! (Itse asiassa ilman Josefusta tietäisimme paljon vähemmän ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan tapahtumista.) Miksi evankeliumeihin ei voitaisi suhtautua samalla tavalla? Toisenlaiseen suhtautumiseen ei ole mitään perusteluja.

 

Tutkimuksen kriteerit

 

Tutkimuksen lähtökriteereiksi on yritetty soveltaa seuraavia olettamuksia :
1. Jos asia on mainittu vain yhdessä evankeliumissa, on kyseenalaista onko se ollenkaan tapahtunut.
2. Jos asia heijastaa alkukirkon tarpeita, kysymyksiä tai ongelmia on kyseenalaista onko se Jeesuksen sanoma tai tekemä. Sen sijaan nämä asiat on kirjoitettu takaisin evankeliumeihin.
3. Jos asia viittaa siihen, mikä on jo opetettu juutalaisuudessa tai jossakin toisessa sen ajan filosofiassa, on kyseenalaista onko se Jeesuksen opetus.
4. Jos siinä on yliluonnollinen elementti, se ei ole tapahtunut.
5. Evankeliumin kirjoittajat ovat voineet lisätä omia tulkintoja tai lisäyksiä Jeesuksen opetuksiin.
6. Monet Jeesuksen sanat on keksitty vain tiettyä tilannetta varten.
7. Vain ne Jeesuksen sanat tai teot, jotka sopivat tiettyyn Jeesuksen kuvaan, ovat aitoja.

On ilman muuta selvä, että näillä eväillä todistetaan VAIN omien mieltymysten oikeudellisuutta. Kysymys on täydellisestä kehäpäättelystä, eikä todellisesta varteenotettavasta tutkimuksesta.

Nämä tutkijat ovat kuitenkin varsin erimielisiä siitä, millaisia kriteerejä Jeesuksen sanoihin tulisi soveltaa, mutta lähes kaikki ovat yksimielisiä kahdesta kriteeristä. Ja kun me kerran haluamme ottaa selvää kaikesta asiaan liittyvästä, meidän on tunnettava nämä kriteerit ja tiedettävä myös, että on tutkijoita, joiden mielestä Jeesus-seminaarin osanottajat käyttävät niitä aivan väärin.

 

Usean lähteen kriteeri (Autenttisuuskriteeri)

Tämän näkemyksen mukaan jonkin evankeliumeissa mainitun Jeesuksen lausuman (tai teon) voidaan uskoa olevan peräisin historialliselta Jeesukselta, mikäli se esiintyy useammassa kuin yhdessä varhaiskirkon tekstilähteessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi arvioitava alkuperäiseksi silloin, kun se esiintyy useammassa kuin yhdessä evankeliumissa, sillä kuten aiemmin mainitsin, lähes kaikki tämän suunnan tutkijat katsovat Matteuksen ja Luukkaan lainanneen materiaalia Markukselta. Jos siis jokin Jeesuksen lausuma esiintyy Matteukselle, Markukselle ja Luukkaalle yhteisessä tekstiaineksessa, se lasketaan vain yhdeksi lähteeksi. Autenttisena tällaista lausumaa tai tekoa pidetään vain, jos se esiintyy myös muualla, esimerkiksi Johanneksen evankeliumissa, Q-lähteessä tai Tuomaan evankeliumissa.

Tämän arviointiperusteen tällä tavalla käyttämisessä on kaksi perusheikkoutta. Ensinnäkään kaikki Uuden testamentin tutkijat eivät usko Matteuksen ja Luukkaan käyttäneen Markusta lähteenään laatiessaan evankeliumejaan. Yhä useammat konservatiivi- ja liberaaliteologit ovat alkaneet suhtautua tähän teoriaan suurin varauksin. Jos tämä teoria hylätään, silloin tällaiselta usean lähteen kriteerin suppealla käytöltä autenttisuuden perusteena menee pohja.

Jonkin lausuman esiintyminen kahdessa tai kolmessa lähteessä todistaa sen luotettavaksi, mutta ei ole mitään syytä pitää selvänä, että jonkin lausuman puuttuminen kahdesta tai kolmesta lähteestä vahvistaa sen epäaidoksi. Toisin sanoen Jeesuksen joitakin lausumia ei voida pitää epäaitoina sillä perusteella, että ne esiintyvät vain yhdessä lähteessä.

Kun otetaan huomioon, miten paljon Jeesus opetti kolmen vuoden aikana ja miten valikoivia evankeliumit ovat, ei ole mikään ihme, että jotkut Jeesuksen sanat esiintyvät vain Matteuksella, vain Luukkaalla tai vain Johanneksella. Ellei päinvastaiseen mielipiteeseen ole perusteluja, nämä Jeesuksen yksittäiset lausumat tulisi hyväksyä aidoiksi.

 

Erilaisuuden kriteeri

 

Toinen merkittävä kriteeri, jota nykyisin kannattavat lähes kaikki Jeesus-seminaarin osanottajat ja muutkin julkisuutta viime aikoina saaneet tutkijat, on ns. erilaisuuden kriteeri. Sen mukaan Jeesuksen mitä tahansa lausumaa voidaan pitää aitona, ellei se ole voinut syntyä varhaiskirkossa ja ellei - tämän monet tutkijat haluavat lisätä - se voi olla peräisin juutalaisesta traditiosta. Toisin sanoen: jos Jeesuksen suuhun pannut sanat kuulostavat liian juutalaisilta tai liian kristillisistä, ne joutavat romukoppaan!

Tämän kriteerin kestämättömyys on osoitettavissa kolmen näkökohdan perusteella. Ensinnäkin Jeesus oli juutalainen, joka oli saanut oman aikansa uskonnollisen juutalaisen kasvatuksen, ja siksi olisi yllättävää, ellei Hänen opetuksessaan olisi merkittäviä aineksia tuon ajan juutalaisuudesta. Sanotaanhan evankeliumeissa, ettei Jeesus tullut kumoamaan lakia, vaan toteuttamaan sen. Miten kukaan voi epäillä Jeesuksen sanoja sillä perusteella, että niissä on selviä yhtymäkohtia juutalaisuuteen?

Toiseksi, koska varhaiskirkko syntyi Jeesuksen opetusten pohjalle, miksi pitäisi päätellä, että kun samankaltaisuuksia esiintyy, opetus on syntynyt kirkon piirissä? The Five Gospels antaa esimerkiksi kenkää Jeesuksen viimeisellä ehtoollisella lausumille sanoille: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini" (Mark. 14:22), koska varhaiskristittyjen tiedetään nähneen viimeisessä ehtoollisessa Jeesuksen uhrikuolemaan liittyvää vertauskuvallisuutta. Jeesuksen sanat kuulostavat näin ollen liian "kristillisiltä", ja sillä perusteella ne arvioidaan epäaidoiksi!

Eikö olisi kuitenkin perustellumpaa olettaa, että varhaiskirkossa uskottiin näin nimenomaan siksi, että Jeesus opetti näin? Ja koska varhaiskirkko keskittyi Jeesukseen, eikö ole enemmän kuin todennäköistä, että sen ja Jeesuksen opetusten välillä on merkittäviä yhtymäkohtia? Eikö olisi suurempi ihme, ellei näin olisi?

Kolmanneksi, tämän kriteerin käyttötapaan sekä Jeesus-seminaarissa että muualla vaikuttaa ratkaisevasti käsitys siitä, kenellä on todistamisvelvollisuus. On täysin perusteetonta väittää, että aitoa evankeliumien kertomuksissa Jeesuksen opetuksesta on ainoastaan se mikä on odottamatonta ja aivan uutta. Se, että evankeliumeissa esiintyy myös Jeesuksen opetustyöhön ja muuhun toimintaan liittyviä odottamattomia ja ainutkertaisia (joskus kenties jopa luotaantyöntäviä) piirteitä, osoittaa pikemminkin niiden olevan yleisesti ottaen luotettavia Jeesuksen opetuksista ja teoista kertoessaan. Esimerkkejä tästä ovat Jeesuksen suhtautuminen naisiin (etenkin huonomaineisiin), oudolta tuntuva viikunapuun kiroaminen, vaatimus uskollisuudesta Hänelle ennen kaikkia muita (jopa ennen omaa perhettä), hylätyn Jeesuksen huuto ristillä - näiden asioiden hyväksyminen tai ymmärtäminen ei olisi ollut helppoa Hänen opetuslapsilleen tai myöhemmille kristityille. Ja siellä ne joka tapauksessa ovat, osana evankeliumeja.

Jos evankeliumeihin on siis uskollisesti talletettu tällaisia Jeesuksen opetuksiin ja muuhun toimintaan liittyviä, vaikeasti ymmärrettäviä yksityiskohtia, eikö ole todennäköistä, että yhtä uskollisesti talletettiin myös Hänen toimintansa tavanomaisemmat piirteet? Erilaisuuden kriteerin käyttäminen ei siis suinkaan heikennä evankeliumien luotettavuutta, vaan oikein käytettynä se todistaa evankeliumien yleisen luotettavuuden puolesta.

 

3.2 Evankeliumin luotettavuuden kriteerit

 

3.2.1 Evankeliumit ja juutalaisten suullinen perimätieto

 

Jeesus-seminaarin osanottajat ja muut julkisuudessa nykyisin esiintyvät liberaaliteologit pitävät selvänä, että historiallisen Jeesuksen ja evankeliumien kuvaaman varhaiskirkon Jeesuksen välillä on varsin syvä kuilu. He väittävät, että varhaisten kristittyjen "luova mielikuvitus" täytti tämän kuilun. Kristittyjen arvellaan keksineen Jeesuksen lausumia tarpeen mukaan ja panneen niitä jälkikäteen Jeesuksen suuhun. Heidän arvellaan koristelleen Jeesukseen liittyviä kertomuksia legendanomaisilla piirteillä tai suorastaan keksineen ne. Ja kun nämä lausumat ja kertomukset vihdoin koottiin (evankeliumeiksi), jäljellä oli vain kalpea aavistus todellisesta historiallisesta Jeesuksesta.

Edellä tätä näkemystä vastaan esitettyjen mielipiteiden lisäksi monien tutkijoiden mielestä se ei kerta kaikkiaan sovi yhteen sen tosiasian kanssa, että sekä Jeesus että Hänen ensimmäiset opetuslapsensa olivat juutalaisia. Etenkin Skandinaviassa monet Uuden testamentin tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, ettei liberaalitutkijoiden ajatus leveästä kuilusta historiallisen Jeesuksen ja evankeliumien Jeesuksen välillä olisi ollut mitenkään mahdollinen!'

Nämä skandinaavitutkijat ovat mm. sitä mieltä, että paras tapa oppia ymmärtämään Jeesuksen ja opetuslapsien välistä suhdetta on tarkastella eräiden antiikin ajan juutalaisrabbien suhdetta omiin oppilaisiinsa. Juutalaisten opiskelijoiden tiedetään arvostaneen suuresti maineikkaiden rabbien opetusta. Sitä pidettiin monesti "pyhänä perimätietona", joka tuli opetella tarkasti ulkoa ja siirtää uusille opiskelijapolville mahdollisimman muuttumattomana. Ei ole liioittelua sanoa, että Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset pitivät Mestariaan tavattoman suuressa arvossa. Uudessa testamentissa on useita esimerkkejä tästä juutalaisille tyypillisestä tarkkuudesta pyhän perimätiedon edelleen siirtämisessä (1 Kor. 15:3-8, Gal. 2: 1-10, Kol. 2:7 ja 1. Tess. 2:13).

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on selvinnyt lisäksi, että muinaisessa juutalaisuudessa ulkoa opetteleminen oli hyvin tärkeä oppimismenetelmä. Nyt tiedetään, että monet juutalaiset kykenivät uskomattomiin muistisuorituksiin. Muutamat tutkijat ovat osoittaneet vakuuttavasti, että monilla evankeliumien sisältämillä Jeesuksen opetuksilla on selvästi havaittava mieleen painamista ja ulkoa opettelemista helpottava muoto.

 

Tämä on omiaan lisäämään sen käsityksen uskottavuutta, että Jeesuksella oli samantapainen suhde opetuslapsiinsa kuin rabbilla oppilaisiinsa. Se puolestaan viittaa vahvasti siihen, että näkemys, jonka mukaan evankeliumit ovat suurimmaksi osaksi varhaiskristittyjen mielikuvituksen tuotetta, on väärä, ja että tämä näkemys onkin itse asiassa muutamien liberaalitutkijoiden mielikuvituksen tuotetta!

Tuntuu mahdottomalta, että Jeesuksen juutalaiset opetuslapset olisivat voineet (a) unohtaa kuka Jeesus todella oli ja mitä Hän todella oli opettanut sekä (b) muokata Jeesuksen persoonan ja opetukset omien tarpeidensa mukaisiksi.

Näiden skandinaavisten teologien tutkimustulokset pakottavat vähintäänkin toteamaan, että niiden, jotka haluavat väittää Uuden testamentin evankeliumeja epäluotettavaksi, on kyettävä osoittamaan väitteensä todeksi. On väärin väittää, että evankeliumit ovat mielikuvituksen tuotetta ja vaatia että niiden totuudellisuus on siksi kyettävä näyttämään toteen.

 

3.2.2 Muutamia esimerkkejä evankeliumien luotettavuudesta

 

Omakohtaisiin kokemuksiin perustuva elävyys

 

Wolfgang Schadewaldt, yksi vuosisadan arvostetuimmista kielitieteilijöistä, sanoi evankeliumeista näin:

Filologina olen hankkinut jonkinmoisen kirjallisuuden tuntemuksen, ja sen pohjalta haluaisin tähdentää tässä yhteydessä erityisesti sitä, että synoptisia evankeliumeja lukiessa ei voi muuta kuin ihastella niille tunnusomaista kokemuksellista elävyyttä  ... En tiedä mitään toista historiankirjoituksen, elämäkerta- kirjallisuuden tai runouden aluetta, jossa olisi yhtä runsaasti materiaalia yhtä tiiviissä muodossa.

 

Evankeliumien kertomukset ovat tulvillaan havainnollisia yksityiskohtia sellaisista asioista kuin ihmisten tunteista, Jeesuksen poikkeuksellisista eleistä, maantieteestä sekä eri tapahtumien ajankohdasta ja tapahtumapaikoista. Liberaalitutkijat yrittävät mitätöidä kaiken tämän puhumalla sepitelmistä.

 

Epäolennaisten yksityiskohtien merkitys

 

Evankeliumit sisältävät tavattomasti vähäisiä yksityiskohtia. Erityisen merkillepantavaa tämä on siksi, ettei näillä pikkudetaljeilla ole yleensä mitään merkitystä itse asian kannalta. Ne ovat siis epäolennaista kertomuksen sisällön kannalta. Tämä on yksi silminnäkijäkertomusten tuntomerkeistä.

 

Kielteisesti vaikuttavien yksityiskohtien merkitys

 

Vielä näitä voimakkaammin evankeliumikertomusten luotettavuuden puolesta puhuu se, että toisinaan nämä yksityiskohdat tuntuvat haitallisilta kertomuksen tavoitteen ja tarkoituksen kannalta.

Miksi näihin kertomuksiin sisältyy niin paljon opetuslasten kannalta noloja tapauksia. Heidäthän kuvataan niissä kaikissa vähäuskoisiksi, raukkamaisiksi, penseiksi ja kenties peräti Saatanan vaikutuksen alaisiksi (Matt. 16:23). Ja evankeliumeissa paljastetaan jopa sellainen seikka, että Jeesuksen oma perhe vastusti Häntä ja Hänen toimintaansa. He olivat sitä mieltä, että Hän oli järjiltään (Mark. 3:21). Ei tunnu mahdolliselta, että varhaiskirkon piirissä muka vaikuttanut "luova mielikuvitus" olisi voinut loihtia tällaisia yksityiskohtia!

 

Kirkon kannalta epäoleelliset seikat

 

Jos kirkko keksi evankeliumien Jeesuksen omiin tarpeisiinsa, silloin luulisi Hänen opetustensa aina olevan oleellisia tämän kirkon kannalta. Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Jeesuksen muut pois sulkeva asennoituminen Israeliin (Matt. 10:5-8) olisi ollut täysin epäoleellinen (ja kenties vastenmielinenkin) 50- ja 60-lukujen tilanteessa, koska kirkosta oli ehtinyt jo tulla monikansallinen.

 

Kirkon kannalta olennaisen tärkeän aineksen puuttuminen

 

Jos kerran evankeliumien Jeesus on suurimmaksi osaksi varhaiskirkon luomus, on myös kummallista, että evankeliumeista puuttuu paljon sellaisia aineksia, joita niissä pitäisi olla. Jos Jeesuksen opetukset olisivat suurelta osalta myöhemmän kirkon "luovassa mielikuvituksessa" syntyneitä ja kirkon sisäisiä kysymyksiä käsitteleviä, eikö Jeesus silloin olisi antanut arvovaltaisen vastauksen useimpiin, kenties kaikkiin, kysymyksiin? Näin ei kuitenkaan ole!

 

Aramealaisuudet Jeesuksen sanoissa

 

Jeesus ja Hänen ensimmäiset opetuslapsensa puhuivat arameaa, mutta tiedetään että vuoden 50 tienoilla lähtien seurakuntien valtakielenä oli kreikka. Joka tapauksessa on mahdollista osoittaa hyvin vakuuttavasti, että monet (elleivät peräti kaikki) evankeliumeihin sisältyvistä Jeesuksen lausumista ovat alun perin olleet ararneankielisiä

Tämä on myös omiaan vahvistamaan sitä näkemystä, etteivät evankeliumeihin sisältyvät Jeesuksen sanat ole suinkaan varhaiskirkon "luovan mielikuvituksen" tuotetta vaan todella peräisin arameaa puhuneelta historialliselta Jeesukselta.

 

Evankeliumien palestiinalainen tausta

 

Evankeliumeissa on lisäksi sellaisia seikkoja, jotka viittaavat ehdottomasti palestiinalaiseen taustaan ja jotka nekin osaltaan vahvistavat sitä käsitystä, että evankeliumit välittävät historialliselta Jeesukselta peräisin olevaa tietoa. Esimerkiksi Jeesuksen vertaus viljelijästä, joka kylvää siementä kallioiseen ja hyvään maahan, on ymmärrettävissä vain palestiinalaista taustaa vasten, sillä siellä siemen kylvettiin ennen pellon kyntämistä (Mark. 4: 1-8, Luuk. 8:5-8). Kaikkialla muualla Rooman valtakunnassa kynnettiin ensin pelto. Tällaiset tarkat yksityiskohdat kertovat siitä, että Jeesuksen puheet kirjattiin muistiin alkuperäisessä muodossa, silloinkin kun Hänen opetuksensa sisältö oli kenties vaikeaselkoinen.

 

Tietojen tarkkuus arkeologian valossa

 

Myös arkeologia tarjoaa todisteita evankeliumien luotettavuuden puolesta. Arkeologisten löytöjen (tai arkeologisten löytöjen tulkinnan) ja Uuden testamentin tekstien välillä on aina jännitteitä, mutta yleensä nämä löydöt ovat tukeneet evankeliumien luotettavuutta. (Nasaret, Kapernaum, rakennustapa) Evankeliumeissa kuvataan oikein temppeliä, Pilatuksen palatsia, Jeesuksen piikkikruunua ja Hänen teloittamistapaansa

 

3.2.3 Evankeliumien asema varhaiskirkossa

 

Lopuksi tarkastelemme vielä eräitä yhteenkuuluvia näkökohtia, jotka ovat omiaan entisestään lisäämään luottamusta evankeliumeihin. Ne liittyvät siihen auktoriteettiin, minkä nämä evankeliumit saivat välittömästi varhaiskirkossa. Lyhyesti: miksi varhaiskirkossa oltiin niin valmiita hyväksymään evankeliumien arvovaltaisuus, jos ne olivat syntyneet 40-50 vuotta Jeesuksen elämän jälkeen ja jos ne olivat joidenkuiden kekseliäitten mutta nimettömien kristittyjen mielikuvituksen tuotetta?

100-luvun alkupuolelta lähtien on säilynyt lähteitä, joissa kirkon johtomiehet väittävät luotettavan perimätiedon kertovan, että nämä evankeliumit tunnetaan niiden kirjoittajien nimellä. Tästä perimätiedosta ei ole varhaiskirkon piirissä yhtään poikkeusta. Tämä olisi täysin käsittämätöntä, mikäli kirjoittajat olisivat olleet tuntemattomia.

Miten tämä olisi selitettävissä, elleivät evankeliumeja ole kirjoittaneet Matteus, Markus, Luukas ja Johannes? Kaikkein parhaiten näiden tietojen todenperäisyyden pystyivät varmistamaan ihmiset, jotka elivät evankeliumien kirjoittamista seuranneiden viiden vuosikymmenen aikana. Muutamat kirkon johtomiehet (mm. Papias) tunsivat henkilökohtaisesti osan apostoleista. Luulisi, että näillä ihmisillä jos kenellä oli vahva motiivi ottaa selvää evankeliumien luotettavuudesta. Hehän joutuivat usein maksamaan uskostaan hengeltään.

Jos siis joku tutkija haluaa väittää kirkon olleen väärässä tässä yksimielisessä ja itsepintaisessa vakaumuksessaan, hänen on esitettävä melkoinen määrä todisteita mielipiteensä tueksi. On selitettävä, miksi näiden muka sepitettyjen kirjoitusten auktoriteetti hyväksyttiin välittömästi ja miten se tapahtui. Tyydyttävää selitystä ei ole kuitenkaan esitetty.

 

3.2.4 Evankeliumien Jeesus on "todellinen" Jeesus

 

Viimeksi mainitun näkökohdan luulisi osoittavan vähintään sen, että todistustaakka on niillä, jotka haluavat väittää varhaiskirkon yksimielisen evankeliumeihin liittyvän perimätiedon olevan väärässä. Lisäksi edellä esitettyjen todisteiden luulisi riittävän osoittamaan, että evankeliumeihin tulisi suhtautua samalla tavalla kuin muihin antiikin ajan kirjallisiin lähteisiin yleensä suhtaudutaan: niihin luotetaan, ellei niitä voida todistaa perättömiksi.

Mutta nimenomaan tähän Jeesus-seminaarin osanottajat ja muut uutisvälineissä esillä olevat liberaalitutkijat eivät suostu. He torjuvat jo etukäteen evankeliumien esittelemän täysin ainutlaatuisen Jeesuksen ja niiden sisältämät yliluonnolliset asiat ja pitävät sillä perusteella evankeliumeja epäluotettavana, ellei toisin todisteta. Ja koska heidän mielestään on täysin mahdotonta uskoa, että Jeesuksen todelliset opetuslapset olisivat itse kyenneet luomaan mitään tällaista, he asettavat kyseenalaiseksi myös perinteisen käsityksen evankeliumien kirjoittajista. Kun työhypoteesit ovat tällaisia, ei ihme että nämä tutkijat päättelevät, ettei Jeesus ole sanonut suurinta osaa siitä, mitä Hän evankeliumien mukaan sanoi. Mutta juuri tästä päätelmästähän he lähtivät liikkeelle!

On täysi syy uskoa, että evankeliumien Jeesus on todellinen Jeesus - mikäli tätä mahdollisuutta ei suljeta pois jo etukäteen, ja mikäli todistusaineistoa tarkastellaan objektiivisesti. Loppujen lopuksi varhaiskirkossa muka esiintyneen "luovan mielikuvituksen" kyseenalaistamisen sijasta tulisi asettaa kyseenalaiseksi eräiden populaarilehdistössä usein esillä olevien liberaalitutkijoiden "luova mielikuvitus".

 

3.2.5 UT on historiallisesti totuudenmukainen

 

Jos hyväksymme liberaalitutkijoiden rekonstruktion, joudumme vaihtokaupassa myös luopumaan Raamattuun sisältyvästä varhaisesta kirkkohistoriasta eli Apostolien teoista. Mikäli tässä varhaisen kirkkohistorian rekonstruktiossa on perää edes siteeksi, Apostolien tekojen antaman kuvan täytyy olla täysin väärä! Sillä ellei Apostolien tekojen pohjalta mikään muu ole selvää, selvää on ainakin se, että alkukirkko uskoi ja julisti syntymästään alkaen, että Jeesus Kristus on kuolleista noussut Jumalan Poika. Apostolien tekojen mukaanhan kristillinen kirkko syntyi vain muutama viikko Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.

Siksi on kysyttävä, kenen historiankirjoitus on luotettavaa? Liberaaliteologien vai Luukkaan? Hyvin monet tutkijat ovat lukuisista eri syistä sitä mieltä, että Luukas on näistä luotettavampi. Tämän kysymyksen perusteellinen tarkasteleminen ei ole tässä yhteydessä mahdollista, mutta silti voidaan nostaa esiin muutamia keskeisiä näkökohtia, jotka puhuvat Apostolien tekojen luotettavuuden puolesta.

 

Apostolien tekojen kirjoittaja

 

Varhaiskirkossa oltiin yksimielisiä siitä, että tämän kirjan samoin kuin sitä vanhemman evankeliumin kirjoittaja oli lääkäri Luukas, joka oli Paavalin mukana monilla matkoilla (Ap.t. 1:1, Kol. 4:14, 2. Tim. 4: 11, Filem. 24). Vain kaikkein radikaaleimmat raamatuntutkijat ovat kyseenalaistaneet tämän tiedon. Kirjoittaja osoittaa tuntevansa yksityiskohtaisesti Paavalin elämää.

Lisäksi hän puhuu toisinaan monikon ensimmäisessä persoonassa merkkinä siitä, että oli itse mukana. Muun muassa nämä seikat perimätiedon ohella vahvistavat, että Luukas kirjoitti "Apostolien teot (Ap.t. 16:10-17, 20:5-21:18, 27:1-28:16). Pelkästään näiden tietojen perusteella on syytä esittää eräs hyvin tärkeä kysymys. Kenellä on parhaat edellytykset kertoa luoteltavasti kristillisen seurakunnan synnystä ja alkuvaiheista? Toinen vaihtoehto on Paavalin matkakumppani, joka omien sanojensa mukaan, on silminnäkijöihin tukeutuen kirjoittanut järjestelmällisen ja tarkan selonteon tapahtuneesta (Luuk. 1:1-3). Vaihtoehdoista toisessa muutamat teologit tutkivat asioita kaksituhatta vuotta myöhemmin tukeutuen hypoteettisen tekstilähteen hypoteettisesta rekonstruktiosta tehtyihin kyseenalaisiin päätelmiin.

 

Apostolien tekojen ajoittaminen

 

Apostolien teot  päättyy aivan odottamatta tilanteeseen, jossa Paavali on Roomassa kotiarestissa v. 62. Miksi? Tämän kysymyksen kiinnostavuutta lisää se, että Paavalin, Pietarin ja Jaakobin tiedetään pian tämän jälkeen kärsineen marttyyrikuoleman Neron vainoissa. Sekin tiedetään, että Luukas otti mielellään mukaan kertomuksia huomattavien kristittyjen marttyyrikuolemasta. Hänhän kertoo Stefanoksen kivittämisestä (7:57-59) ja Johanneksen veljen Jaakobin marttyyrikuolemasta (12:2). Miksi hän ei sitten mainitse sanallakaan kirjansa kolmen päähenkilön marttyyrikuolemaa?

Luontevin vastaus on se, etteivät nämä marttyyrikuolemat olleet vielä tapahtuneet Luukkaan laatiessa kertomustaan. Tällä perusteella monet tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että Apostolien teot on syntynyt kohta vuoden 62 jälkeen.

Muutamat muutkin seikat puhuvat Apostolien tekojen varhaisen ajoituksen puolesta.

Luukas ei mainitse Jerusalemin tuhoa (v. 70), vaikka teoksen tapahtumapaikkana on keskeisesti Jerusalem.

Luukkaan käsitys Rooman hallintokoneistosta on varsin myönteinen koko teoksessa. Tämäkin tukee varhaista ajoitusta, sillä kristittyjen laajat vainot alkoivat Neron käskystä v. 65.

Luukkaan varhaisemmassa teoksessa Jeesus ennustaa Jerusalemin temppelin tuhon. Luukas ei kuitenkaan toisessa teoksessaan mainitse mitään profetian täyttymisestä. Tätä on täysin mahdotonta selittää muutoin kuin siten, että Luukas kirjoitti ennen temppelin hävitystä.

 

Tällaiset seikat puhuvat sen puolesta, että Luukas laati historiakirjaansa vuoden 60 vaiheilla. Näin ollen hän kirjoitti sekä evankeliumiinsa että Apostolien tekoihin varsin tuoreista tapahtumista. Tämä nostaa uudelleen esiin edellä esittämäni tärkeän kysymyksen. Oliko tällä kirjoittajalla huonommat edellytykset tietää, mitä todella tapahtui, kuin muutamilla nykyisillä Q- lähdettä analysoivilla tutkijoilla? Ilmiselvä vastaus kuuluu: tuskinpa.

 

Luukkaan tietojen luotettavuus

 

Vielä Apostolien tekojen kirjoittajan henkilöllisyyttä ja ajoittamistakin tärkeämpi kysymys on, missä määrin se pitää (tai ei pidä) yhtä sen kanssa, mitä muiden antiikin tietolähteiden perusteella tiedetään Rooman valtakunnasta ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Vastaus kaikessa lyhykäisyydessään kuuluu: hyvin monet lähteet tukevat sitä käsitystä, että Apostolien tekojen tiedot pitävät paikkansa harvinaisen hyvin. Seuraavassa vain muutamia esimerkkejä.

 

Luukkaan kertomus pitää monesti yhtä sen kanssa, mitä muut antiikin historioitsijat kertovat. Esimerkkeinä mainittakoon hänen hätkähdyttävä kertomuksensa Agrippan äkillisestä kuolemasta ja suuresta nälänhädästä "Claudiuksen aikana", maininta Ananiaasta ylipappina v. 47 ja kertomus eräästä egyptiläisestä kapinallisesta, joka vei mukanaan kuolemaan tuhansia muita. Kaikki nämä pitävät yhtä Josefuksen kirjoitusten kanssa.

Kenties kaikkein suurimman vaikutuksen tutkijoihin on kuitenkin tehnyt se, että Luukas käyttää eräistä arvohenkilöistä täsmälleen oikeita nimityksiä. Tämä oli hyvin hankalaa muinaisessa Rooman valtakunnassa, koska virkamiesten ja arvohenkilöiden tittelit samoin kuin heidän hallitsemiensa alueiden asema muuttui useasti. Luukas käyttää erehtymättä oikeita nimityksiä, ja siksi voimme entistä suuremmalla syyllä uskoa hänen historiankirjoituksensa luotettavuuteen. Stephen Neill on ilmaissut asian näin: "Kokemus osoittaa, ettei mikään ole vaikeampaa kuin käyttää tarkalleen oikeita virkanimikkeitä tai titteleitä." Mutta Luukkaan tekstissä "käytetään tarkalleen oikeata nimikettä tarkalleen oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa".

Jos Luukas oli erehtymätön tällaisissa yksityiskohdissa, millä perusteella voidaan kyseenalaistaa hänen kertomuksensa yleisluontoisempien asioiden kohdalla - mm. siinä mitä ensimmäiset kristityt uskoivat Jeesuksesta?

Arkeologisissa tutkimuksissa on varmistunut Luukkaan tietojen tarkkuus myös monessa muussa asiassa. Hän tuntee yksityiskohtaisesti Rooman valtakunnan jatkuvassa muutostilassa olleen poliittisen kartan, sen maantieteen, kulkureitit ja matkustustavat. Erityisesti voidaan nostaa esiin Luukkaan hämmästyttävän tarkka selonteko Paavalin merimatkasta ja haaksirikosta (27. luku). Sitä on nimitetty "yhdeksi muinaisen merenkulun parhaista tietolähteistä". Samoin on pantu merkille Luukkaan tarkkuus ja asiantuntemus Rooman valtakunnan eri alueiden suuresti toisistaan poikkeavien kulttuurien ja tapojen sekä mutkikkaiden oikeuskäytäntöjen kuvaamisessa.

Tri Sherwin-White, jota voidaan syystä pitää oman aikamme etevimpänä roomalaisen lain tuntijana, on lausunut mm. tämän todistusaineiston perusteella: "Apostolien tekojen historiallinen tarkkuus on osoittautunut ällistyttäväksi  ... yrityksiä osoittaa edes sen yksityiskohtia historiallisesti epäluotettavaksi on nykyisen tietämyksen valossa pidettävä naurettavina.’

 

 

Lisää luettavaa Raamatun luotettavuudesta alalinkkeineen.

Paluu alkuun

4. MUUT TUTKIJOIDEN KÄYTTÄMÄT LÄHTEET

 

Väitetään, että Uuden testamentin tutkijat ovat äskettäin "löytäneet" sellaista uutta Jeesukseen liittyvää aineistoa, joka on ristiriidassa Raamatun Jeesus-näkemyksen kanssa. Sellaisten lähteiden kuin Tuomaan evankeliumin, Markuksen salaisen evankeliumin, Pietarin evankeliumin ja erityisesti ns. Q-lähteen sanotaan sisältävän aineistoa, joka on ollut kateissa tai jonka julkisuuteen pääseminen estettiin silloin kun varhaiskirkko hyväksyi Uuden testamentin evankeliumit. Nyt kun nämä lähteet on "löydetty", on vihdoinkin mahdollista - kuten muuan liberaalitutkija asian ilmaisi - vapautua "synoptisen Jeesuksen hirmuvallasta" ja esittää vaihtoehto Raamatun Jeesukselle.

Neljästä tärkeimmästä ns. löydöstä, joihin tukeutuen liberaalitutkijat keksivät uutta historiallista Jeesusta, kahta (Q ja Markuksen salainen evankeliumi) ei ole edes löydetty!  Ne ovat hypoteettisia lähteitä, joiden nämä tutkijat luulevat joskus olleen olemassa. Lähteistä kolmas (Tuomaan evankeliumi) löydettiin 50 vuotta sitten ja neljäs (Pietarin evankeliumi) yli 100 vuotta sitten.

 

4.1 Markuksen salainen evankeliumi

 

Eräässä 100-luvun lopulta peräisin olevassa kirjeessä, jonka kirjoittajaksi väitetään Kleemens Aleksandrialaista, on lainauksia tästä ’salaisesta evankeliumista", jonka kirjoittajaksi puolestaan väitetään Markusta. Kleemens sanoo, että tämän teoksen laati opetuslapsi Markus kohta nimellään tunnetun evankeliumin kirjoittamisen jälkeen. Jotkut Uuden testamentin liberaalitutkijat ovat antaneet tälle lainaukselle tavattoman suuren painoarvon. Tässä yhteydessä ei ole tarpeen paneutua Kleemensin lainauksen varsinaiseen sisältöön. Riittää kun sanon, että jotkut tutkijat ovat käyttäneet tätä lainausta varsin kiistanalaisten näkemysten perusteluna. Kleemensin kirjeen löytäjä Morton Smith on kirjoittanut sen pohjalta useita kirjoja, joissa historiallista Jeesusta väitetään taikuriksi.

Oli miten oli, Markuksen salaisen evankeliumin käyttämistä näin vakavasti otettavana lähteenä on hyvin ongelmallista. Ensinnäkään kukaan ei ole nähnyt sitä. Vielä ikävämmäksi asian tekee se, että Morton Smithin ohella kukaan ei ole nähnyt sitä Kleemensin 100-luvulla kirjoittamaa kirjettä, jossa Markuksen salainen evankeliumi mainitaan. Se hävisi jotenkin salaperäisesti siitä luostarista, josta Smith oli sen löytänyt! Tämän vuoksi sitä ei monien tutkijoiden mielestä voida pitää vakavasti otettavana, Jeesukseen tai Hänen varhaisimpiin opetuslapsiinsa liittyvänä tietolähteenä.

Vaikka Smithin väite tästä viittauksesta Markuksen salaiseen evankeliumiin hyväksyttäisiinkin, ei ole perusteltua syytä pitää sitä vanhempana kuin Markuksen evankeliumia. Ensimmäinen maininta Markuksen salaisesta evankeliumista on vasta 100-luvun lopulta tai 200-luvun alkupuolelta. Sitä paitsi on osoitettavissa, että se on sisällöltään (samoin kuin useat muut apokryfiset evankeliumit) pelkkä Markuksen evankeliumin muunnelma ja ettei se siksi ole mitenkään voinut syntyä ennen Markusta.

Huomionarvoinen näkökohta on myös se, että toisin kuin useimmat muut 100- ja 200-lukujen kirkkoisät, Kleemens Aleksandrialainen hyväksyi yleensä varsin kritiikittömästi epäaitoja "salaisia" kirjoituksia. Tämä heikentää hänen Markuksen salaiseen evankeliumiin liittyvän lausuntonsa uskottavuutta.

Markuksen salainen evankeliumi on siis olematon teos, jota lainataan olemattomassa 100-luvun lopun tekstissä, jonka kirjoittaja tunnetaan herkkäuskoisuudestaan. Osoittaa arvostelukyvyn puutetta pitää tätä hypoteettista teosta luotettavampana kuin kanonisia evankeliumeja, joiden luotettavuus voidaan osoittaa.

 

4.2 Pietarin evankeliumi

 

Varhaisten kirkkoisien kirjoituksissa Pietarin evankeliumi mainitaan usein, mutta sitä ei lainata suoraan, ja enimmäkseen sitä pidetään harhaoppisena. Vuonna 1886 Ylä-Egyptissä löydettiin 800-luvulta peräisin oleva Pietarin evankeliumin kopio. Useat tutkijat, etenkin John Dominic Crossan, ovat yrittäneet väittää, että sen sisältämä kärsirnyskertomus (jota Crossan nimittää "Ristin evankeliumiksi") on vanhempi kuin Uuden testamentin evankeliumien kärsimyskertomukset. Lisäksi Crossan selittää, että Markuksen evankeliumin kirjoittaja käytti "Ristin evankeliumia" lähteenään.

Useimmat tutkijat eivät kuitenkaan ole hyväksyneet Crossanin teoriaa. Tähän on hyvä syy. Ensinnäkään ei ole mitään todisteita siitä, että Pietarin evankeliumi tai jokin sen osa olisi syntynyt ennen toista tai kolmatta vuosisataa. Crossan ajoittaa "Ristin evankeliumin" varhaiseksi lähinnä siksi, että osa sen sisällöstä tukee hänen teoriaansa siitä, miten Uuden testamentin evankeliumien "mytologiset" kärsimyskertomukset ovat kehittyneet.

Sitä paitsi on osoitettavissa, että Pietarin evankeliumiin on lainattu aineksia Raamatusta. Lisäksi se on tulvillaan sellaista eriskummallista legenda-ainesta, jota on totuttu odottamaan 100-luvun lopun ja 200-luvun alun apokryfisiltä kirjoituksilta. Tämän teoksen Jeesus ei esimerkiksi tunne kipua ristillä riippuessaan. Ja kun Kristus tulee ulos haudasta, Hänellä on seurassaan kaksi miestä, joiden pää hipoo taivasta, kun sitä vastoin Hänen oma päänsä ulottuu taivaan yläpuolelle! Ja kaiken huippuna näiden kolmen perässä haudasta tulee ulos puhuva risti!

Kun tätä kertomusta vertaa Raamatun omiin realistisiin ristiinnaulitsemis- ja ylösnousemuskertomuksiin, on helppo todeta, miksi käytin kahdessa edellisessä luvussa evankeliumien kertomuksista sanaa "liioittelematon". Se, että jotkut tutkijat luottavat mieluummin Pietarin evankeliumin tapaisiin mielikuvituksellisiin sepitelmiin kuin Uuden testamentin evankeliumien liioittelemattomiin kertomuksiin, kertoo vain siitä miten tavattoman ennakkoluuloisesta he suhtautuvat Raamatun sisältöön.

 

4.3 Tuomaan evankeliumi

 

Tuomaan evankeliumi kuuluu laajaan tekstilöytöön, joka tehtiin Nag Hammadista vuonna 1945. Viime aikoihin asti on ollut tapana ajoittaa se toisen vuosisadan puoliväliin. Useimmat tutkijat pitävät yhä kiinni tästä ajankohdasta. Mutta osa tutkijoita, joille on annettu myös runsaasti palstatilaa, väittävät että suuri osa sen sisällöstä on syntynyt ennen Uuden testamentin evankeliumeja. Esimerkiksi Crossan väittää, että osa sen sisällöstä on peräisin kristinuskon varhaisimmasta vaiheesta (30-60 jKr). (Suurimman osan evankeliumien sisällöstä hän ajoittaa myöhäisemmäksi.) Jeesus-seminaari asettui Crossanin kannalle päättäessään sijoittaa Tuomaan evankeliumin Uuden testamentin neljän evankeliumin rinnalle julkaisussaan The Five Gospels.

Näitä tutkijoita viehättää Tuomaan evankeliumissa varsinkin se, että se on pelkkä Jeesuksen sanojen ja puheiden kokoelma ja että suuri osa niistä on samoja tai ainakin samankaltaisia kuin Uuden testamentin evankeliumeissa. Tuomaan evankeliumissa ei siis esitellä Jeesusta ihmeidentekijänä tai ruumiillisesti ylösnousseena Herrana. Tämä sopii tietenkin hyvin yksiin sen näkemyksen kanssa, että Jeesus oli pelkkä opettaja ja että Häneen liittyvät evankeliumikertomukset ovat varhaiskirkon luomuksia.

Tätä näkemystä vastaan voidaan esittää kolme näkökohtaa. Ensinnäkin on mahdollista, että Tuomaan evankeliumi saattaa sisältää Jeesuksen alkuperäisiä sanoja, mutta ei ole pystytty vakuuttavasti osoittamaan, että yksikään Uuden testamentin evankeliumeihin sisältyvä Jeesuksen lausuma olisi riippuvainen jostakin Tuomaan evankeliumiin sisältyvästä lausumasta. On aivan eri asia väittää, että nämä lausumat ovat autenttisempia kuin evankeliumeihin sisältyvät, kuin sanoa että Tuomaan evankeliumi sisältää Jeesuksen autenttisia sanoja.

Toiseksi, Tuomaan evankeliumissa on selviä vaikutteita toisella ja kolmannella vuosisadalla vaikuttaneesta gnostilaisuudesta, joka kuitenkin oli erilaista kuin ensimmäisen vuosisadan gnostilaisuus. Tuomaan evankeliumissa Jeesus esimerkiksi sanoo: "Jokainen nainen, joka tekee itsensä mieheksi, pääsee taivasten valtakuntaan." Tällainen naista halventava käsitys oli ominainen gnostilaisuudelle, mutta täysin vieras historialliselle Jeesukselle.

Kolmanneksi, se ettei Tuomaan evankeliumissa ole kertomuksia Jeesuksesta, ei todista ettei kirjoittaja (tai kirjoittajat) tiennyt mitään Jeesuksen toiminnasta ja siihen sisältyneistä ihmeistä, Tuntuu selvältä, että Tuomaan evankeliumi on tarkoitettu Jeesuksen sanojen kokoelmaksi. Siksi sen perusteella, mitä tässä teoksessa ei sanota, ei voida päätellä mitään siitä mitä kirjoittaja ei uskonut (mitä kirjoittajat eivät uskoneet).

Näitä perusteluja ei edes mainita Jeesus-seminaarin kirjassa The Five Gospels, mutta ne osoittavat selvästi, ettei Tuomaan evankeliumi ole muuta kuin toisella vuosisadalla syntynyt, Jeesukseen liittyvän hiukan vääristyneen materiaalin tiivistelmä. Osassa sen sisällöstä saattaa olla Jeesukselta lähtöisin olevaa, autenttista ainesta, mutta osa siitä kertoo yksinkertaisesti gnostilaisten mielikuvituksesta. Siksi niiden tutkijoiden yritykset, jotka haluavat pitää Tuomaan evankeliumia Uuden testamentin evankeliumeja luotettavampana, ovat vailla pohjaa.

 

4.4 Q-lähde

 

Lähinnä tämän oletetun Q-tekstilähteen pohjalta nykyiset liberaalitutkijat muovaavat radikaaleja näkemyksiään Jeesuksesta - näkemyksiä joista tiedotusvälineet kertovat.

Q:n (saksan Quelle, 'lähde') olemassaolosta alettiin puhua viime vuosisadalla. Sen avulla pyrittiin selittämään Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien yhtymäkohtia silloin, kun tätä materiaalia ei esiinny Markuksen evankeliumissa. Mikäli Matteuksella ja Luukkaalla olisi ollut käytössään (lähinnä) Jeesuksen sanoja sisältänyt teksti, silloin olisi mahdollista selittää, miksi monet Jeesuksen sanat esiintyvät niin samankaltaisilla näissä kahdessa evankeliumissa.

Olisi tietenkin mahdollista selittää nämä samankaltaisuudet muullakin tavalla kuin vetoamalla oletettuun tekstilähteeseen. Sen perusteella mitä tiedetään juutalaisten suullisesta perimätiedosta ja ulkoa opettelemisen perinteestä voitaisiin väittää varsin uskottavasti, että Luukkaan ja Matteuksen väliset yhtäläisyydet kertovat pelkästään niiden taustalla olevan suullisen perimätiedon luotettavuudesta. Monet arvostetut tutkijat ovat tällä kannalla. On myös esitetty, että kenties Luukas käytti Matteusta yhtenä lähteenään laatiessaan evankeliumiaan (Luuk. 1:1-4). Tällaisessa tilanteessa sanamuotojen samankaltaisuus on enemmän kuin todennäköistä.

Ollaanpa näistä vaihtoehtoisista teorioista mitä mieltä hyvänsä, ne muistuttavat siitä, että puhuessaan Q-lähteestä tutkijat eivät tarkoita varsinaista tekstilähdettä vaan työhypoteesia. Mitään tähän lähteeseen viittaavaa ei ole löydetty. Tällä en halua sanoa, että tässä hypoteesissa olisi sinänsä mitään väärää. Se saattaa jopa pitää paikkansa. Mutta tähän hypoteesiin perustuvat teoriat eivät ole sen varmempaa kuin itse hypoteesikaan. Jotkut tutkijat näyttävät kuitenkin unohtaneen tämän.

 

Q-lähteen analysointia

 

Monet liberaalitutkijat väittävät, että Q:sta löytyvä Jeesus on täysin erilainen kuin evankeliumien Jeesus. Q:n Jeesus on samanlainen kuin Jeesus Tuomaan evankeliumissa, toisin sanoen enemmänkin opettaja kuin ihmeitä tekevä Vapahtaja. Tämä Jeesus - niin väitetään - ei esitä niin suurellisia itseensä liittyviä väitteitä. Hän ei tee ihmeitä. Hän ei kuole syntien puolesta. Eikä Hän taatusti palaa kuolleista. Ja koska Q (tämän hypoteesin mukaan) on Uuden testamentin evankeliumeja varhaisempi, sen sisältöä - näin väitetään - on pidettävä evankeliumien sisältöä luotettavampana. Tällä todisteluketjulla on ollut arvaamattoman suuri vaikutus moniin niistä tutkijoista, jotka ovat nykyisin erityisen paljon esillä julkisuudessa.

Ne tutkijat, jotka käyttävät Q:ta tärkeimpänä tutkimuslähteenään, ovat alkaneet väittää sellaistakin, että Q-lähdekin voidaan jakaa eri tasoihin tai kerrostumiin, jotka heijastelevat Jeesus-näkemyksen muuttumista yhä "mytologisemmaksi". Yleisimmän näkemyksen mukaan ensimmäisellä tasolla (josta käytetään usein nimitystä Q1) on viisas Jeesus, joka on pelkkä opettaja. Toisella tasolla (Q2) tulee vastaan profeetallinen ja apokalyptinen Jeesus, joka nuhtelee vastustajiaan ja julistaa Jumalan tuomion tulemista. Sitten kolmannessa vaiheessa (Q3) on edessä yli-inhimillinen Jeesus, jolla on jumalallinen arvovalta ja jossa Jumalan viisaus on ruumiillistunut.

Näiden tutkijoiden mielestä tällainen "kehityskulku" osoittaa, ettei evankeliumien Jeesus ole historian Jeesus. Se osoittaa, että Jeesuksen varhaisimmat seuraajat (Q-lähteen varhaisemmassa kerrostumassa) pitivät Jeesusta ihmisenä muiden joukossa. Se osoittaa, että he alkoivat vasta vähitellen nähdä Hänessä korkeamman olennon. Ja siksi on selvää, että evankeliumien kuva Jeesuksesta Kristuksesta ihmeitä tekevänä Jumalan Poikana, joka kuoli syntien tähden ja nousi kuolleista, ei ole historiallinen. Evankeliumien Jeesus on siis pelkkä varhaiskristittyjen "luovan mielikuvituksen" tuote.

 

Olettamuksia olettamusten päälle

 

Mitä tämän kaiken perusteella pitäisi päätellä? Aluksi tämä kirkkohistorian alkuvaiheiden rekonstruktio saattaa vaikuttaa jopa hiukan vakuuttavalta. Lähempää tarkastelua se ei kuitenkaan kestä.

Ensinnäkin koko rakennelma perustuu pelkkään arvailuun. Nämä tutkijat pyytävät vaihtamaan evankeliumien luotettavan Kristus-kuvan hypoteettiseen historian uudelleenkirjoitukseen, joka perustuu hypoteettisen tekstilähteen hypoteettiseen rekonstruktioon. Monien muiden tutkijoiden mielestä tämä olisi surkea vaihtokauppa.

 

Tämän rakennelman heikkous kävisi entistäkin selvemmäksi, jos tarkemmin lähtisi tarkastelemaan niitä olettamuksia ja kehäpäätelmiä, joita esim. Burton Mack esittää suositussa teoksessaan: The Lost Gospel: The Book of Q and Christian Origins ("Kadonnut evankeliumi: Q- lähde ja kristinuskon syntyvaiheet") Tilan säästämiseksi niitä ei tässä esitetä. Liberaaliteologien ajatusten epäloogisuuksia ovat jo runsaasti tulleet esille tässä aikaisemmin.

 

5  LOPUKSI

Millainen on SINUN oma Jeesus-kuvasi tämän lukemisen jälkeen?

 

Paluu alkuun

6. LÄHTEET JA AIHEESEEN LIITTYVÄ AINEISTO

 

Gregory A. Boyd: Jeesus median myllyssä  (Uusi Tie 1996)   (Tästä on luvalla runsaasti otteita.)

Alkuperäinen: Jesus under siege, joka on tiivistelmä  Boydin teoksesta  Cynic Sage or Son of God (Bridgepoint, Victor Books 1995). Viimeksi mainittu yli 400-sivuinen teos sisältää yli 80-sivuisen noottiapparaatin ja on malliesimerkki hyvästä tieteellisestä tutkimuksesta.

 

Timo Eskola: Juutalainen nimeltä Jeesus. Monikasvoinen Messias.  Karas-Sana  2000

 

Perusteellisemmin ylösnousemusta selvitetään mm. seuraavissa  kirjoissa: W. Craig, The Son Rises (Chicago: Moody Press, 198 1); G. Haberman, The Resurrection of Jesus: An Apologetic (Grand Rapids: Baker, 1984); C. Ladd, I Believe in the Resurrection of Jesus (Grand Rapids. Eerdmans, 1975)-, G. Boyd, Epäilijän kirjeet Aika Oy, 1996).

 

Crossan J.D.: The Historical Jesus. The Life of a Mediterranean Jewish Peasant. Harper  1991

B. Mack, A Myth of lnnocence (Philadelphia: Fortress Press, 1988

 

B. Mack, The Lost Gospel: The Book of Q and Christian Origins (Harper, San Francisco, 1993),

 

Jesus-Seminar Report: The Five Gospels: What Did Jesus Really Say? (Macmillan, 1993)

Jesus-Seminar-aiheesta löytyy internetista paljon muuta aineistoa esim. Googlen kautta

 

Suosittelen: Who does the Jesus Seminar really speak for?  

Lisää tietoa Uuteen testamenttiin luottavien tutkijoiden ajattelusta saa esimerkiksi kirjasta Jesus under Fire, toim. M. J. Wilkins & J. P. Moreland (Zondervan 1995). Artikkelikokoelma käsittelee muun muassa ihmeitä, Jeesuksen sanojen luotettavuutta ja ylösnousemusta.

 

Teologisen Instituutin luentoja , jotka korostavat Raamatun luotettavuutta

 

 

Muut viittaukset:

Uuras Saarnivaara: Voiko Raamattuun luottaa?

Onko Raamattu luotettava ?

Ylösnousemuksen todisteet
Tämänhetkinen ylösnosemustutkimus.

 

Jeesus historian henkilönä - Raamatun ulkopuoliset lähteet

Tacitus, Thallus, Josephus, ym

Löydämmekö Jeesus Nasaretilaista?
Uuden Testamentin historiallisen luotettavuuden kynnyskysymyksiä.
Matti Kankaanniemi

Aitouskriteerien ihmeellinen maailma
Aidon ja epäaidon erottamiseksi on kehitelty lukuisia aitouskriteerejä, joiden valossa erilaisia traditioita ja tekstejä on arvioitu. Usein Jeesuksen elämästä uutta rekonstruktiota luovat teokset sijoittavat teostensa alkupäähän aitouskriteerien käsittelyn. Suhtautuminen näihin kriteereihinkin vaihtelee, joten niiden tarkka määrittäminen on hankalaa. Tässä artikkelissa tutustutaan yleisluonteisesti tavallisimpiin aitouskriteereihin.
Matti Kankaanniemi

Kuka kirjoitti Synoptiset evankeliumit?
Perusteet, joilla Uuden testamentin kirjoja pidetään pseudonyymisinä ovat siis tarkemmin tutkittuna kiistanalaisia. Mm. tyyliseikat, sanavarastovaihtelut ja "hän ei olisi kirjoittanut näin -argumentit" voidaan melko helposti selittää myös konservatiivisen näkökulman puitteissa. Laajemmin Uuden testamentin kritiikkiä arvioitaessa on olennaista huomata, että nykyinen Ut:n kritiikki lähtee pääsääntöisesti etenemään aitoperäisyyden kieltävästä lähtökohdasta.
Matti Kankaanniemi

Uusi testamentti - tarua vai totta?
Onko meillä käsissämme sama Uusi testamentti kuin varhaiskristityillä? Onko kirkko sepittänyt jossain pimeän keskiajan hämärässä tämän teoksen, jotta kansaa olisi helpompi hallita? Miten arkeologialla ja Ut:lla synkaa nykyisin? Koska Ut on itse asiassa kirjoitettu? Tässä artikkelissa Uusi testamentti pannaan samalle viivalle muiden vanhojen kirjojen kanssa - lue ja katso miten Ut:n käy!
Matti Kankaanniemi

Pontius Pilatuksen viralliset asiakirjat Rooman keisari Tiberiukselle.
Esko Halme: AVAINSANOMA nro 3/2004-artikkelin pohjalta.

 

 

Paluu alkuun
Paluu kotisivulle