![]() Kikkomanin testamentti ~ Nykyhetken Helsinkiin sijoittuva dekkarilarppi pelattiin 4.3.2001 Puistolassa. Hahmoni, Kouta Kikkoman, ja koko 13 hengen peli, oli Markku Soikkelin kirjoittama. Markku järjesti saman pelin myöhemmin keväällä Turussa. ~ Maustekeisari William Kikkoman oli ensimmäinen suomalainen miljonääri, jonka kuolemaan liittyy rikos. Olimme kokoontuneet vainajan kotiin kuulemaan hänen viimeistä tahtoaan. Kikkoman co. on kansainvälinen yritys. Niinpä johtolangat olivat hajallaan ympäri maailmaa, mm. USAn ja Singaporen asiat ja tapahtumat olivat tapetilla. Firmojen omistussuhteiden, perintörahojen ja muun omaisuuden jakaminen sekä kimurantit perhesuhteet takasivat sen, että aika ei tullut pitkäksi. ~ Hahmoni oli murhatun Kikkomanin
parikymppinen nörtti-poika. Haaveena oli oma pelifirma,
mutta koodaus ja simulaattoripelini idean markkinointi
takkuili pahasti. Todellisuuteen sijoittuvaa hahmoa oli
mielenkiintoista pelata, niinpä kävin mm. katsomassa
netistä tietoja liittyen surmatyöhön käytettyyn
myrkkyyn. © r e i m a - 27.04. 2001 |