Mitä liverooli-pelaaminen on? Elävä
peli |
Pelissä eli larpissa pelaajan tärkein tehtävä on eläytyä hahmonsa. Yleensä näin tehdään koska se on kivaa. Pelaaminen on siis huvittelua, joka tapahtuu yrityksinä toteuttaa pelinjohtajan hahmolle suunnittelemia (tai muuten sopivia) tavoitteita. Tavoitteet voivat olla helpon tai vaikean tuntuisia, ja yleensä ne ovat saavutettavissa. Välillä pelaaja voi hetkeksi unohtaa tavoitteensa, improvisoida, ja tehdä mitä mieleen juolahtaa. Koko pelin ajan pelaaja yrittää kuitenkin käyttäytyä, suhteessa tilanteisiin ja muihin hahmoihin, niin kuin hänen hahmonsa pelin maailmassa käyttäytyisi. Noin pähkinän kuoressa
- minun mielestäni... Larppaus kehittyi ns.
pöytäpeleistä. Roolipelikerho Excaliburin
sivulla on valotettu hieman harrastuksen historiaa. Sääntöjä: Kaikki mitä pelaaja näkee, kuulee ja kokee pelin aikana (ingame), on oletettavasti osa pelin maailmaa. On kuitenkin yleistä, että pelipaikka joudutaan kuvittelemaan joksikin muuksi kuin se on. Nuorisotalo on siis pelissä esim. avaruusasema tai keski-aikainen taverna. Peliin kuulumaton tavara ja pelin aikana mahdollisesti kuolleet pelaajat pyritään kuitenkin jemmaamaan niille osoitettuun paikkaan. Nämä paikat, eli offgame-alueet on merkitty järjestäjien toimesta. Vaihtoehtoisesti pelialue on merkitty (tai sovittu suullisesti) ja mikään sen ulkopuolella oleva ei kuulu peliin. Pelialueelle eksyviä ulkopuolisia ihmisiä (mundus, mundane) et myöskään näe, ellei ole pakko selittää mistä oikein on kyse. Pelaamista varten pelaaja tarvitsee yleensä ns. proppeja (vaatteet, aseet ja muut tavarat), jotka on kuvattu hahmon esittelyn yhteydessä hahmolomakkeessa. Pelin järjestäjä saattaa lainata pelaajalle osan propeista. Etukäteen on myös kerrottu tärkeimmät hahmon
ominaisuudet, joista jotkut, kuten taistelutaito
on pisteytetty. Hahmolle kirjoitettujen
ominaisuuksien määrä vaihtelee pelistä riippuen.
Jotta peli toimisi mukavasti pelaajan tulisi muistaa
nämä ominaisuudet ja toimia niiden edellyttämällä
tavalla. Etukäteissuunnittelulla pelaaja voi vaikuttaa todella paljon oman ja muiden pelin onnistumiseen. Pelaajan suurimpana haasteena on olla mahdollisimman saumattomasti osa pelin kokonaisuutta. Tähän pelin järjestäjäkin pyrkii. Omnionin larpeissa tärkeintä on pelaajan rento asenne. Pukeutumiseen tai tekoihin liittyvät "hairahdukset" saa anteeksi olemalla muuten täysillä mukana hauskanpidossa.
~ Pysy roolissasi. Jos sinulla on peliin kuulumatonta asiaa käytä sovittua offgame-tunnusta. Jos joudut liikkumaan pelin aikana pelialueella silloin kun et ole mukana pelissä, käytä sovittua offgame -tunnusta myös silloin, se tekee sinut näkymättömäksi muille pelaajille. ~ Älä pelaa päihtyneenä, se lisää tarpeettomasti onnettomuusriskiä ja voi siten pilata koko homman! ~ Todellisen vaaran uhatessa tai tapaturman sattuessa keskeytä muidenkin peli huutamalla "Hold!". Muut pelaajat toistavat tämän, kun tilanne on ohi, peliä jatketaan GM:n merkistä. ~ Hahmojen välisiä kiistatilanteita varten on yleensä pelikohtaiset taistelusäännöt. Näitä sääntöjä kutsutaan konfliktimallinukseksi. Taistelut ovat Omnionin
peleissä melko harvinaisia ja mahdollisuuksien mukaan
niissä vältetään fyysistä kontaktia (ellei toisin
sovita!). Kun puhe ei enää riitä hamon tavoitteiden
läpiviemiseen, pelaaja esittää toiselle pelaajalle
haasteen. Haaste esitetään säännöissä
sovitulla tavalla (esim. huutamalla:"haaste!").
Lähistöllä olevat pelaajat keskeyttävät taistelun
ajaksi oman pelinsä. Voittaja ja taistelun lopputulos
ratkeaa asiasta sopimalla, kun
molemmat pelaajat ovat ensin kertoneet toisilleen
hahmonsa ominaisuuksista. Lopuksi taistelu leikitään. Pelinjohtaja (lyh. PJ tai GM) kirjoittaa hahmoja ja suunnittelee peliin juonia. Hahmot pyritään aina sovittamaan pelaajalle, eli ns. mahdottomia tehtäviä ei kellekään haluta antaa. GM auttaa pelaajaa vielä pelin aikanakin epäselvissä tilanteissa - ja tuomaroi jos pelaajien välille tulee riitaa. Pelinjohtajasi on kuin äitisi. Hänen puoleensa voit käntyä kaikissa peliin ja sen järjestelyyn liittyvissä ongelmissa. Jos tämä tapahtuu pelin aikana, käytä offgame-merkkiä. Muista, että pelaajana GM on saman arvoinen kuin muutkin. Hän ei käytä hahmoonsa liittymättömiä tietoja hahmonsa hyväksi pelatessaan. Joskus pelinjohtaja ohjailee peliä (railroading) offgame-kehoituksin tai offgame-lappusin. Jos pelinjohtaja ohjailee peliä hahmonsa kautta ingame, pelaaja ei tiedä tästä, eikä sillä ole hänen kannaltaan siten myöskään merkitystä. Railroadingia pyritään yleensä mahdollisimman pitkälle välttämään suunnittelemalla alkuasetelmat niin, ettei peliin tarvitse turhaan puuttua. ~ Ilmoittaudu ja maksa peli ajoissa, niin sinulle jää riittävästi aikaa pelivalmisteluihin. ~ Tutustu pelin maailmaan niin hyvin kuin suinkin viitsit. ~ Tutustu saamaasi hahmoon ja työstä se itsellesi sopivaksi. Visioi! Ota isoissa asioissa yhteyttä pelinjohtajaasi. Jos sinusta tuntuu, että et halua pelata saamaasi hahmoa kerro asiasta välittömästi pelinjohtajalle. ~ Kehitä hahmollesi taustamateriaalia jota voit käyttää pelin aikana. Mieti mitä hahmosi tekee kun ei ole muuta tekemistä. Voit myös suunnitella ja harjoitella pelitilanteita jo etukäteen. Suunnitelmista poikkeaminen on helpompaa kuin kokonaan uusien suunnitelmien tekeminen pelin aikana. ~ Ennen varsinaista peliä voit pelata hieman kokeeksi hahmollesi tuttujen hahmojen kanssa jos haluat. Tuttujen hahmojen kanssa on joka tapauksessa hyvä sopia joistakin asioista ennen peliä. ~ Pelaamista helpottaa huomattavasti, kun opettelet tuttujen hahmojen nimet ja omat tavoitteesi ulkoa tai kirjoitat ne muistiin (lapulle tai iholle). Silmiinpistävä faktojen lunttaaminen pelin aikana aiheuttaa yleensä kiusaantumista tai humoristisia tilanteita. ~ Varmista, että tunnet pelin
säännöt. ~ Pelin alkubriiffi on "viimeinen" tilaisuus tehdä kysymyksiä pelinjohdolle. Mieti, mitkä kysymykset ovat yleisiä, mitkä koskevat vain omaa hahmoasi.. Pelaajan vastuu (rautalangasta) Jokainen pelaaja on vastuussa siitä miten peli kulkee. Pelin onnistumiseksi nähdään paljon vaivaa. Siksi pelinjärjestäjät eivät kaipaa pelaajien taholta ylimääräisiä ongelmia, heillä on yleensä niitä jo riittävästi muutenkin. Vaikka innostuisitkin, vältä turhien riskien ottamista. Nopean ensiavun saaminen pelipaikalle sattaa olla hankalaa ja loukkaantumiset vaikuttavat kaikkien pelaamiseen. Pelaajia ei ole yleensä pelin puolesta vakuutettu. Sinun on hyvä olla selvillä omasta vakuutusturvastasi. Saavu pelipaikalle ajoissa ja kuuntele alkubriiffi. Tee voitavasi sen suhteen, että pelin aloitus ei viivästy tarpeettomasti. Nytelmäroolipelissä pelaaja on paitsi näyttelijä, myös käsikirjoittaja, kuiskaaja, puvustaja ja lavastaja. Voit auttaa pelin aikana (hahmosi rajoissa) muita pelaajia, jos huomaat että heidän pelinsä ei oikein kulje. Älä häiritse, pelin aikana, tarpeettomasti muita pelaajia offgame -jutuilla. Sovi valokuvaamisesta GM:n kanssa. Yleensä pelin aikana ei kuvata! Jos huomaat kesken pelin, että pelaaminen ei huvita/onnistu, ilmoita asiasta pelinjohtajalle ja poistu pelipaikalta vähin äänin. Kuuntele pelinjohtajien loppupuheenvuoro. Palauta kaikki pelin aikana sinulle joutuneet "pelivälineet" pelinjohtajalle tai suoraan tavaroiden oikeille omistajille. Pelin järjestäjä ilahtuu suunnattomasti, jos vaivaudut antamaan vielä palautetta pelistä (debriiffi), joskus pelin seuraavan osan kehittely jopa edellyttää tätä. © Reima Mäkinen 2000, 2001 |