UEE -MENU

- Hillary Lewinsky (s. 1968) Aloitti videoiden purkittaamisen jo -80 luvulla. Hänen töissään on selkeäst nähtävissä kaksi suuntausta. Vanhempi linja kommentoi usein verhotusti seksuaalisuutta ja naisen asemaa Yhdysvalloissa. Viimeaikoina Lewinskyn töiden synkkyys on ollut vähentymään päin. Hän antaa nyt enemmän tilaa ironialle ja elämänuskolle. Maailma ei sittenkään ole niin paha paikka kuin miltä näyttää, tuntuu Lewinsky julistavan. Hän on kuvannut myös muutamia teoksia Afrikassa.

- Steve McCannon (s. 1971) ryhtyi maalaamaan kahdeksanvuotiaana. Hän kuuluu Round Cuben perustajäseniin ja on taiteilijaseuran itseoikeutettu puheenjohtaja. McCannonin vankka tekninen osaaminen lyö läpi jokaisesta hänen työstään. Hän on erittäin tarkkanäköinen ihmisten kuvaaja, eikä karta vaikeisiinkaan plastisiin sommitelmiin tarttumista. Viime aikoina hänen töihinsä on pesiytynyt kollaasinomaisuutta ja naivistia piirteitä.

- Michael Leigh (s. 1980) on ryhmän kuopus. Piirustuksillaan hän on kuitenkin lunastanut paikkansa sen täysivaltaisena jäsenenä. Leighin kynä saattaa vaihtua lyijystä tussiin tai kuulakärkeen, mutta hänen töidensä tunnistettava herkkyys säilyy silti suvereenisti. Leigh aloitti uransa omakustannesarjakuvien piirtäjänä, mutta yhtä kotonaan hän on hieman suurempien alustojen kanssa. Galleria Rajatilalla on kunnia ensimmäisenä maailmassa esitellä Leighin töitä Pohjois-Amerikan ulkopuolella.

- Kevin Spacewagon (s. 1972) aloitti kuvanveistäjänuransa Los Angelesin metrossa, sijoittamalla töitään nähtäväksi maanalaisesn asemille. Spacewagon edustaa edelleen Yhdysvalloissa voimissaan olevaa arte povera suuntausta. Hänen töissään kulutusyhteiskunnan mielettömyys polarisoituu äärimmilleen. Veistoksista heijastuva eksistentialismin problemaattinen suhde liian pieneen egoon tekee vaikutuksen keneen tahansa.

- Tommy Tigerbalm (s. 1970) valmistui taidemaamaalariksi Seattlen taideakatemiasta vuonna 1995. Tämän jälkeen hänen töitään on nähty U.S.A:n lisäksi myös suurissa yhteisnäyttelyissä Euroopassa ja Japnissa. Tigerbalmin suosio on helppo ymmärtää , sillä nänen työnsä ovat iloisen värisiä ja niillä on yleensä joku sanoma. Maalausten kätketty seksuaalinen jännite ei jätä ketään kylmäksi. Vuonna 1998 Tigerbalm liittyi taiteilijaryhmä Round Cubeen.

Ryhmän jäsenet graafikko Torbjrörn Wasa ja käsitetaiteilija Frank Furuholm jäivät Suomen tuliin.

Tampereella 21.6.2000, Galleria Rajatilan puolesta: Marika Höghammmas

© r e i m a - 03.07. 2000