Khenchen Thrangu Rinpoche

Lojong – seitsenkohtainen mielenharjoitus

 

Teksti perustuu Thrangu Rinpochen luentoihin Kaliforniassa vuonna 2003. Luennot ovat kuunneltavissa tiibetiksi ja englanniksi osoitteessa www.rinpoche.com/lojong.htm  

 

Lojong on Buddhan opettama harjoitus, ja kuten kaikki muutkin hänen opetuksensa, se tähtää mielen kesyttämiseen. Tämä harjoitus keskittyy siihen erityisesti, sillä jos aikoo olla itselleen hyödyksi eikä vahingoksi, oma mieli on saatava kuriin. Jos sen lisäksi vielä toivoo, että voisi olla hyödyksi muille, niin kuin haluaisimme, on varottava joutumasta intohimojen, vihan ja muiden tunnekuohujen valtaan.

 

Kagyu-perinteemme arvostaa nämä ohjeet korkealle, sillä ne muodostavat toisen kahdesta tiedon virrasta, jotka yhdessä luovat koko perimyslinjan. Linjassa yhdistyvät Atishan Tiibetiin tuoma kadampa-perinne ja mahamudra-ohjeet, jotka Marpa toi Tiibetiin, ja joita hänen oppilaansa Milarepa ansiokkaasti harjoitti. Milarepan oppilas Gampopa hallitsi kummatkin suuntaukset, joista kagyu-linja siis muodostuu. Lojong mielenharjoitus kuuluu Atishan kadam-perinteeseen.

 

Kadampa-ohjeet ymmärtää parhaiten, jos on tutustunut buddhadharman keskeiseen opetukseen siitä, että tuntuma minästä on harhaa. Buddhalaiset opetukset johdattavat meidät käsittämään sen, että sekä itse, että itsen ympärillä olevat ilmiöt, ovat pelkkää tyhjyyttä.

 

On olemassa suhteellinen eli sovinnainen totuus ja lopullinen eli aito totuus. Kadampa-perinteen harjoitusohjeissa korostetaan suhteellista puolta, ja vaikkei itseä loppujen lopuksi löydy, henkisellä tiellä kuljettaessa ja hyviä ominaisuuksia kehitettäessä käyttäydytään, niin kuin itse olisi olemassa. Pidetään itseä itsestäänselvyytenä, niin opetti Serlingpa, jolta Atisha nämä ohjeet sai. Tässä neuvotaan, miten uskomusta itsen olemassaoloon käytetään hyväksi, tienä totuuteen.

 

Serlingpa kysyi, millaisen maan tarvitsee, jos haluaa kasvattaa kukkia, vehnää tms. Kylväessään mihin sattuu, huonolle maaperälle ja roskien joukkoon, saa tuskin runsasta satoa tai kukkasia. On löydettävä hyvin kynnetty pelto, ravinnerikas maa, jossa on sopivasti lämpöä, kosteutta ym. Niin saadaan hyvä sato. Samalla tavoin, jos tahtoo kehittää itsessään hyviä ominaisuuksia, joiden avulla voi olla suureksi avuksi muille, ei voi keskittyä pelkästään itsen olemattomuuden oivaltamiseen eikä siihen, että ymmärtää kaiken tyhjyyden.

 

Mitä sitten on tehtävä? Asetetaan toistaiseksi tyhjyyttä ja minän olemattomuutta koskevat opetukset syrjään, siis aito totuus, ja tyydytään siihen, miltä asiat näyttävät: olen tässä, olen olemassa ja niin ovat muutkin. Pidetään suhteellisia ilmiöitä harjoitusvälineinä; niiden avulla kehitetään rakkautta ja myötätuntoa. Sitä kautta on realistista toivoa, että meissä kehittyy epätavallisia ja jaloja ominaisuuksia.

 

Loistava Atisha antoi lukemattomia ohjeita mielen harjoittamiseen, siihen, miten rakkaus ja myötätunto alkavat toimia omassa elämässä. Meillä on onnea saada eteemme seitsemäksi pääkohdaksi kerätty kooste, jonka laati eräs perinnettä tutkinut oppilas, Chekawa Yeshe Dorje. Kagyu-perimyslinjassa, jota kutsutaan myös siunauksen perinteeksi, nämä seitsemän pääkohtaa sisältävät ohjeet mielen harjaannuttamiseksi sillä tavoin, että kokemus tulee eläväksi.

 

Kohta yksi

Ensimmäinen ohje kuuluu: ”Tee ensin alkuharjoitukset, ngöndro.” Olemme voineet tulla Buddhan opetusten äärelle eri teitä. Ehkä vastoinkäymiset johdattivat meitä tutkimaan niitä, ehkä ystävän neuvo. Se, että olemme kohdanneet dharman, on sinänsä valtavan harvinaista, ihmeellistä ja onnekasta, mutta inspiraatiota on vahvistettava, jotta jaksaisi tehdä harjoituksia pitkän aikaa. Etenkin on saatava tietää, mitä hyötyä harjoituksesta on – perusteluja on tutkittava, kunnes käsittää, että ilman dharmaa ja omaa dharmaharjoitusta itsellä ei ole mitään toivoa, ei voimavaroja tehdä mitään todella hyödyllistä. Jotta tähän johtopäätökseen tulisi, asiaa on pohdittava ja alkuharjoituksissa perustellaan, miksi harjoitus kannattaa.

 

Alkuharjoituksiin kuuluu neljä tavallista ja neljä erityistä alkuharjoitusta. Erityiset alkuharjoitukset ovat tärkeitä, ja niitä pyritään tekemään intomielisesti, mutta Lojong korostaa tavallisia alkuharjoituksia. Ne tekevät dharmanharjoittajasta sitkeän ja peräänantamattoman. Tavallisten alkuharjoitusten ideoita pohdiskellaan, kunnes ne ovat ajatuksina tuttuja ja kunnes ne muuttavat meitä sisäisesti. Jos niistä on tullut osa itseämme, harjoitamme dharmaa luonnollisesti, emmekä voi ajatellakaan, että toimisimme toisin.

 

Ensimmäinen näistä tavallisista alkuharjoituksista liittyy vaikeuteen löytää vapaa-aikaa harjoitusta varten. Olemme syntyneet ihmisiksi, ja siksi voimme ottaa vastaan dharmaopetuksia ja seurata niitä. On tärkeää, että käyttää hyväksi ihmiskehon antamat mahdollisuudet. Tämä keho on tukenamme koko elinaikamme, ja niin kauan kuin meillä on se, meidän pitäisi käyttää sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Parasta mitä voisi tehdä alkajaisiksi, olisi lakata vahingoittamasta yhtään ketään. Ensinnäkin voisi lakata vahingoittamasta itseään, ja sen jälkeen muita. Ajatusta voi laajentaa ympäristön suojeluun, sillä ympäristö on paikka, missä olennot elävät. Tuntevat olennot ovat kallisarvoisinta, mitä ympäristö pitää sisällään.

 

Kun lakkaa vahingoittamasta itseään, muita sekä ympäristöä, on päässyt hyvään alkuun. Edelleen haluaisimme olla hyödyksi kaikille niin hyvin kuin voimme. Aloitamme itsestämme, ja kun kykenemme siihen ja viisaus kasvaa, voimme olla hyödyksi muillekin. Jos voi suojella ympäristöä, se tukee elämää, arvokasta elämäneliksiiriä maailman muodostamassa astiassa. Näin toimiminen tekee omasta elämästä mielekkään, ihmiselämän antaman harvinaislaatuiset mahdollisuudet on käytetty hyväksi. Jos kuitenkin toimii toisin ja tuottaa vahinkoa itselleen, muille ja ympäristölle, elämä kuluu hukkaan. Vaikka on syntynyt ihmiseksi, ei käytä mahdollisuuksiaan saavuttaakseen niitä päämääriä, joihin tämä keho voi yltää ja joita kohti pyrkimiseen se sopii mitä parhaimmin. Siispä, tällä kertaa, kun on syntynyt ihmiseksi, kaikki mitä voimme tehdä itsemme ja muiden eteen on varsin hyvä. Jos voi toteuttaa sen suuressa mittakaavassa, se on tietenkin erinomaista, mutta pienikin hyvä teko on arvokas. On tärkeää miettiä elämän tarkoitusta tällä tavoin ja ymmärtää mitä mahdollisuuksia se tarjoaa, sekä toimia sen mukaan.

 

Vaikka ymmärtäisi ensimmäisen alkuharjoituksen sisällön selkeästi, laiskuus voi toisinaan yllättää, eikä harjoitus suju. Siksi meillä on kolme muuta tavallista alkuharjoitusta pohdiskeltavana. Ne selvittävät tilanteen vakavuutta, sillä kaikki asiat ovat pysymättömiä. Lisäksi niiden avulla ymmärretään syyn ja seurauksen laki ja se, mikä olennainen vika olemassaolon kiertokulussa on. Alkuharjoitukset siis auttavat elämään siten, että tuottaa itselleen ja muille hyötyä pikemminkin kuin vahinkoa. Elämästä tulee elämisen arvoista.

 

Kohta kaksi

Tämä pohdiskelu tuo meidät pääaiheeseen, joka on bodhimieli, valaistuneen mielen ja sydämen ydin. Bodhicitta eli bodhimieli sisältää kaksi aspektia: aidon ja sovinnaisen. Useimmat dharmaopetukset neuvovat alkamaan sovinnaisesta eli suhteellisesta bodhimielestä, ja sitä kehittämällä lähestymään aitoa, ääretöntä bodhimieltä. Seitsenkohtaisessa mielenharjoituksessa tehdään päinvastoin ja tutustutaan ensin aitoon bodhicittaan. Sen jälkeen kehitetään suhteellista bodhimieltä. Syy tähän on se, että aloittelijan mieli ei ole vakaa, ja vaikka kuinka yrittäisi, puolueetonta rakkautta ja myötätuntoa voi olla vaikea tuntea. Äärettömän bodhimielen harjoitus koostuu tyyneysmietiskelystä, jonka avulla sisäinen oivallus tai tuntuma aidosta todellisuudesta saattaa välähtää mielessä. Sen pohjalla ryhdytään sitten työskentelemään suhteellisella tasolla ja yritetään kehittää rakkautta ja myötätuntoa.

 

Äärettömän, aidon totuuden löytämiseksi on kolme ohjetta, joiden avulla mieli voi helposti tunnistaa asioiden todellisen luonnon ja levätä siinä kokemuksessa. Ensinnäkin neuvotaan pitämään kaikkea unenkaltaisena. Toiseksi neuvotaan analysoimaan tietoisuutta, joka on syntymätön. Ja kolmanneksi annetaan neuvojen jäädä omaan arvoonsa. Näin mieli rentoutuu ja muuttuu luonnolliseksi. Se on vakaa ilman, että sitä täytyisi pidellä paikoillaan tiukasti.

 

Suuren joogin Milarepan eräät ydinohjeet tiivistävät nämä neuvot hyvin. Hän sanoi: "Suorista keho ja pidä se paikoillaan, kuin se olisi juurtunut maahan." Se on tärkeää, kehoon liittyvä avainasia. Myös puhe pidetään paikoillaan siinä mielessä, että lakataan puhumasta ja keskitytään sisään ja uloshengitykseen. Tarkkaillaan, miten ilma tulee kehoon ja lähtee siitä. Kolmas ohje on nimeltään "käärmeensolmu", tuo solmu on mielen liittyvä avainasia. Tässä neuvotaan työskentelemään oman mielen kanssa samalla tavoin kuin käärme avaa omat solmunsa. Vaikka käärme olisi mennyt solmuun, se kiertyy auki solmuistaan luontevasti ja vapautuu. Mielikin pitää jättää rauhaan, omiin oloihinsa, kiristämättä sitä.

 

Tämäntyyppiset ohjeet koskevat muodollista mietiskelyistuntoa, jolloin mielen annetaan levätä tyynenä. Mietiskelyn jälkeen tulisi suhtautua elämään harhanomaisena olentona, olla niin kuin itse olisi pelkkä harhakuva. Se tarkoittaa, että suhtautuu elämään suhteellisen rennosti, eikä takerru asioihin liikaa. Jonkinlaista itsekuria tarvitaan, jottei elämästä tule holtitonta, mutta tulisi tunnistaa ilmiöiden ja oman itsensä unenkaltaisuus. Sitten voi suhtautua asioihin rauhallisesti ja suoralla, yksinkertaisella tavalla, sanotaan, että tässä mielessä pitäisi olla lapsen kaltainen.

 

Yllä olevat ohjeet siis neuvovat, kuinka tulla tutuksi äärettömän tai aidon valaistumismielen (bodhicittan) kanssa. Sen jälkeen jatkamme työstämällä itsessämme suhteellista bodhicittaa; se merkitsee myötätunnon kehittämistä. Intialainen mestari Shantideva on selittänyt hyvin tarkkaan, kauniisti ja selkeästi minkälaista aito myötätunto on ja mitä hyötyä siitä on. Vaikka hänen tekstiään on miellyttävä lukea, sen lisäksi käytännön ohjeet ovat tarpeen, ja niitä annetaan tässä seitsenkohtaisessa harjoituksessa. Ohjeissa neuvotaan, miten bodhimieli saadaan vähitellen heräämään ja kehittymään itsessä.

 

Pääasiallinen ohje on aloittaa antamalla oma onni muille ja kantamalla itse kaikki vaikeudet. Tässä ensimmäisessä ohjeessa sanotaan, että lähettämistä ja vastaanottamista tulee tehdä vuorotellen ja yhdistää se hengitykseen. Kun hengitämme sisään, hengitämme muiden vaikeudet itseemme ja kun hengitämme ulos, annamme heille vastalahjana oman onnemme ja hyvinvointimme. Se on bodhimielen perustyökalu ja huomaamme sen avulla, miten voimakas on taipumus asettaa itsensä muiden edelle. Ihmiselle on ominaista suhtautua menetelmään epäilyksellä: "En usko tähän, olisi kauheaa, jos minulle tapahtuisi jotain pahaa, kunpa minulle tapahtuisi jotain hyvää." Sitä kutsutaan itsen asettamiseksi etusijalle, ja meillä on siihen vahva taipumus. Siinä ei sinänsä ole mitään erityisen väärää, mutta siinä on sudenkuoppa, johon langetessa kaikki voi muuttua painajaiseksi. Jos pyrkii omiin päämääriinsä muiden kustannuksella, sellainen asenne riistää muita. Voi jopa ajatella, että omien etujen takia jonkun muun täytyy kärsiä. Se on hirvittävä ajatus.

 

Aivan kuten me emme toivo itsellemme tapahtuvan mitään pahaa, muutkaan eivät tahdo, että heille kävisi huonosti. Asetamme itsemme etusijalle ja pidämme itseämme arvokkaana, ja muutkin asettavat itsensä etusijalle ja pitävät itseään arvokkaana. Aivan kuten me itse, kaikki muutkin kokevat onnea ja nauttivat siitä, ja kipu saa heidät kärsimään kovasti. Omien etujen ajaminen muiden kustannuksella ei ole hyvä tapa toimia, ja tämä harjoitus, missä kärsimys otetaan muilta pois itsemme kannettavaksi ja oma onni annetaan heille, saa tunnistamaan muiden ja itsen samankaltaisuuden. Yleensä ottaen muut eivät ole meille niin tärkeitä kuin oma itse. Seitsenkohtainen mielenharjoitus korostaa muiden arvoa samalla, kun  itsen tärkeys vähenee. Vähitellen kehitämme entistä lämminsydämisemmän lähestymistavan muihin.

 

Tämä on tonglen-harjoitusta. Tong merkitsee "lähettää" ja len "ottaa vastaan". Lähetämme tai annamme pois oman onnellisuutemme muille ja otamme vastaan heidän kärsimyksensä, kantaaksemme sen itse. Välikappaleena tässä harjoituksessa on hengitys; ikään kuin ratsastamme hengityksellä. Ulos hengittäessämme annamme muille onneamme ja mitä he sitten tarvitsevatkin, ja sisään hengittäessämme otamme itsellemme heidän kärsimyksensä. Kun kuulee sellaisen ohjeen, niin joskus käy niin, että ihminen pelästyy. Hän ajattelee, että hän todella antaa onnensa pois ja muiden kärsimys tulee hänen osakseen. Pelko on turha, koska niin ei tapahdu. Onni ja suru riippuvat jokaisen omista teoista, sanskritiksi sitä kutsutaan karmaksi. Onni ja suru riippuvat teoista, ei sisään ja uloshengityksestä. Kun siis käyttää hengitystä apuna kuvitellessaan, mietiskellessään, sisään hengittäessään ei saastu muiden ongelmista, eikä oma onni lipsahda itsestä ulos hengityksen mukana.

 

Joku voi tietenkin kysyä, mitä hyötyä koko harjoituksesta siinä tapauksessa on. Vastaus on, että teemme tätä vähentääksemme itsekeskeisyyttämme ja lisätäksemme muista huolehtivaa asennetta. Teemme tätä, jotta lakkaisimme pitämästä itsemme muita ylempänä, oppiaksemme tuntemaan aitoa rakkautta ja kunnioitusta muita kohtaan ja huomataksemme, että olemme kaikki samassa veneessä. Meistä jokainen pitää itseään arvossa ja tahtoo olla onnellinen, eikä kukaan tahdo kärsiä.

 

Jotta harjoitus vahvistuisi, kaikki tuntevat olennot voidaan kuvitella läsnä oleviksi, että edessämme on rajaton joukko olentoja. Kun hengitämme ulos, kehomme säteilee valkoista valoa, jonka myötä onnemme ja hyvinvointimme siirtyy heihin, kun valo koskettaa heitä. Kaikkien tuntevien olentojen ruumis ja mieli täyttyy onnesta ja hyvinvoinnista, ja mitä hyvää olemmekaan tehneet, mitä hyviä tapoja olemme itsessämme kehittäneet ja vaalineet, hyveittemme siemenet tai juuret kylvetään tai istutetaan nyt muihin.

 

Ulos hengittäessämme kuvittelemme, että huonot tavat, kaikki vaikeudet ja viat, joita muut kokevat, virtaavat heistä ulos savuna, tms. mustana aineena. Se tulee itseämme kohti ja samalla kun se menee syvälle sisäämme, muut vapautuvat siitä. Näin harjoitellen meissä vähitellen syntyy tuntuma siitä, että jokaiselle oma itse on tärkeä samalla tavalla kuin itse olemme itsellemme tärkeä. Harjoitusta täytyy tehdä kauan ja ahkerasti, jotta taipumus pitää itseään muita tärkeämpänä vähenisi. Asteittain omat halut, vihantunteet, kateus, ylpeys ym. heikkenevät, muut tulevat tärkeämmiksi ja pelko harjoitusta kohtaan poistuu. Mikä tärkeintä, toive olla avuksi muille vahvistuu, rakastava ja ystävällinen asenne voimistuu.

 

Asian toinen puoli on se, että saattaa sydämestään toivoa, että voisi auttaa jotakuta läheistään tällä harjoituksella. Ellei hengityksellä voi siirtää onnea ja kärsimystä toiselta toiselle, miksi sitä tekisi. Se on väärä johtopäätös. Tekemällä tätä harjoitusta muut tulevat meille paljon tärkeämmiksi kuin aikaisemmin, suuremmassa määrin kuin koskaan olimme kuvitelleetkaan. Sinnikäs harjoitus kasvattaa rakkauttamme ja myötätuntoamme todella, ja eräänä päivänä meillä on tarpeeksi voimaa auttaa ja lisätä muiden onnea. Vaalimme tätä syvää ja aitoa toivetta ymmärtää muita, joka ovat itsemme kaltaisia, tunnistaa heidän kärsimyksensä ja onnentarpeensa, jotta voisimme antaa heille juuri sen, mitä he tarvitsevat ja haluavat.

 

Muodollisten mietiskelyistuntojen aikana lähettämistä ja vastaanottamista vaihdellaan täten hengittämällä muiden kärsimystä sisään ja antamalla omaa onnea ja hyvää oloa muille uloshengityksen mukana. Sitten seuraa ohjeita siitä, mitä tehdä mietiskelyistuntojen välisenä aikana.

 

Kaksi ensimmäistä ohjetta liittyy siihen, miten suhtautua erilaisiin tapaamiimme ihmisiin. Ne ovat: "Kolme kohdetta, kolme myrkkyä, kolme hyveen juurta." ja "Kaikissa tilanteissa noudata tätä ohjetta." Elämässä tulee eteen erilaisia asioita. Kun tapaamme mukavia ja avuliaita ihmisiä, kiinnymme heihin. Kun vastaan tulee joku epämiellyttävä, jopa vahinkoa aikaansaava henkilö, joka vaikuttaa pahalta, tunnemme vihaa ja vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Jotkut ihmiset tuntuvat meistä neutraaleilta, eivätkä synnytä meissä sen enempää rakkauden kuin vihankaan tunteita.

 

Oikea asenne heitä kaikkia kohtaan on, että jos voi jotenkin auttaa tai olla hyödyksi, tekee mitä voi. Ellei voi hyödyttää muita, ainakin toivoo, että voisi. Kehitämme pyrkimyksen auttaa muita tulevaisuudessa – niin mukavia, epämiellyttäviä kuin pitkästyttäviäkin henkilöitä. Hyvä asenne sisältää ilon tunteen ja toiveen olla hyödyksi. Ehkä tapaamme jonkun, jolla on paljon hyviä ominaisuuksia – joka on jo hyvä ja ystävällinen muita kohtaan – sellaisen, jolla on ne hyvät ominaisuudet, joita itse koetamme vasta kehittää. Kun tapaamme sellaisen henkilön, se on ilon aihe, pidämme häntä esimerkkinä ja iloitsemme siitä, mitä hän on saavuttanut omassa harjoituksessaan. Tällä tavoin bodhicittaa kehitetään käytännössä realistisella tavalla ja lisätään hyviä ominaisuuksia itsessä ja kaikissa muissa jokaisen teon kautta.

 

Seitsemän mielenharjoituksen toisen kohdan viimeinen iskulause kehottaa aloittamaan lähettämisen ja vastaanottamisen itsestä. Jos alussa kyky asettaa muut itsen edelle on heikko, silloin tekee sen verran kuin voi. Vaikeassa tilanteessa ehkä huomaa, että tahtoisi ottaa muiden tuskan itselleen, mutta sitä on liian vaikea toteuttaa edes ajatustasolla, ja oma kipu on tärkeintä. Silloin se otetaan itselle ensin. On harjoiteltava hyväksymään omat vaikeudet, olivatpa ne pieniä tai suuria. Sitten saa voimaa kääntää huomionsa muihin.

 

Kysymys:

Joissakin ohjeissa neuvotaan aloittamaan itsestä, mutta olen nähnyt myös ohjeet, joissa sanotaan, että on parasta tehdä tonglenia vain niille läheisille ihmisille, joihin on karminen yhteys. Milloin tonglenia kannattaa tehdä itselle ja milloin muille, milloin kannattaa valita kohteeksi yksi tai kaksi olentoa ja milloin kaikki?

 

Rinpoche: Perinteinen ohje on aloittaa itsestä. Se on kuitenkin osoitettu aloittelijoille, ihmisille, joilla ei ole vielä voimaa ajatella muiden parasta, mutta jotka huomaavat itse olevansa vaikeuksissa. Aloitetaan hyväksymällä omat kärsimykset, se on askel kohti sitä, että voi ajatella muiden kokemaa kärsimystä. Harjoitus laajenee vähitellen, sen päämääränä on ottaa omille niskoille kaikkien olentojen kärsimykset huolimatta siitä, onko itsellä heihin joku erityinen yhteys vai ei. Aivan tuntemattomienkin - kaikkien olentojen kärsimykset eri maailmankaikkeuksissa, jättämättä ketään pois.

 

Kysymys: Opetuksissa puhutaan paljon siitä, että arvostamme itseämme liikaa. Mutta monet länsimaalaiset ovat hyvin rikkonaisia ihmisiä. Miten voi tuntea myötätuntoa muita kohtaan, ellei tunne sitä itseään kohtaan?

 

Rinpoche: Tässä uskoa itsen olemassaoloon käytetään hyväksi, jotta ymmärretään totuus ja jalot ominaisuudet voivat kehittyä. Buddhan opetukset on usein suunnattu tietylle kohderyhmälle. Nuo ohjeet on tarkoitettu erityisesti niille, jotka asettavat itsensä etusijalle hyvin voimakkaasti.

 

Kohta kolme

Kolmas seitsemästä mielenharjoituksesta käsittelee harjoituksen soveltamista käytäntöön. Voi olla, että harjoitus sujuu hyvin, kun olosuhteet ovat suotuisat, mutta entä sitten, kun eteen tulee vaikeuksia? Lannistaako se meidät? Vaikeuksia ei välttämättä tarvitse pitää arvottomina, niitä voidaan käyttää työkaluina dharmaharjoituksessa. Ohjeen mukaan kaikki vaikeudet käännetään voitoiksi valaistumisen tiellä. Iskulause kuuluu näin: "Kun maailma on täynnä pahuutta, muuta vastukset osaksi valaistumisen tietä."

 

Vaikeudet voivat tulla ulkoisten elementtien kautta. Ehkä joudumme kokemaan maanjäristyksiä, tulipaloja tms. Vaikeudet voivat myös tulla toisten tuntevien olentojen taholta vihollisina, sotatilanteena tai sairauksina ja nälänhätänä, jotka ovat vaikean ajan merkkejä. Tietenkin sellainen riuduttaa, mitä siis tehdä?

 

Ensinnäkin voi pohdiskella sitä, että ennen kuin tuli tutuksi mielenharjoituksen kanssa ja sai ohjeet, kuinka mieltä voidaan puhdistaa, tämän kaltaisia vastuksia oli äärimmäisen vaikea kestää. Ei todella tiennyt mitä tehdä, ei ollut mitään menetelmää poistaa esteitä ja tehdä niistä osa harjoitusta., hankaluuksia ei voinut mitenkään muuttaa ilon ja juhlinnan aiheiksi. Kärsimme paljon, menetimme rohkeutemme ja olimme tuskan vallassa. Nyt on toisin, vähitellen, harjoittelemalla pääsemme pisteeseen, jossa vastukset eivät lannista meitä enää. Mitä enemmän siinä onnistumme, sitä voimakkaammin pyrimme siihen, että vaikeuksista tulisi heti osa henkistä tietä ja apu oivalluksen kehittymisessä.

 

Vaikeuksien kanssa voi työskennellä kahdella eri tavalla: ensinnäkin suhteellisen bodhicittan kautta sovinnaisia menetelmiä käyttäen ja toiseksi käyttämällä aitoa, ääretöntä bodhicittaa. Suhteellisen bodhicittan piiriin kuuluu kaksi eri ohjetta, joista toinen neuvoo hylkäämään itsekeskeisyyden ja toinen korostamaan muita.

 

Ensimmäinen neuvo kuuluu näin: "Aja kaikki syytökset itseesi." Yleensä, kun jotain pahaa tapahtuu ja joudumme hankalaan tilanteeseen, suuttumus kasvaa ja ajattelemme: "Miksi näin kävi juuri minulle? Tämä ei ole omaa syytäni." Nyt muutamme asenteen päinvastaiseksi ja tutkimme vaikeuksien juuria. Kaikki nämä ongelmat ovat ilmestyneet, koska uskon vakaasti itseni olemassaoloon ja asetan itseni etusijalle. Juuri siksi, että olen ns. rakastunut itseeni, nämä vaikeudet tulivat eteeni, muuten näin ei olisi käynyt. Näin syytökset ajetaan yhteen pisteeseen ja havaitaan, mitä on tehtävä: on lakattava rakastamasta itseään enemmän kuin muita ja oivallettava, että muut ovat yhtä arvokkaita kuin itse olemme. Jos oivaltaa, että itsen yliarvostus on syy omiin vaikeuksiin, voi hiukan laskeutua jalustaltaan.

 

Toinen neuvo liittyy siihen, että oivaltaa toisten arvon, että he ovat kunnioituksen ja rakkauden arvoisia. Ohje on suorasukainen: "Pidä muita varsin ystävällisinä." Yleensähän arvostamme niitä, jotka ovat meitä kohtaan mukavia, ja tunnemme halveksuntaa sellaista kohtaan, joka asettaa eteemme pienimmänkin esteen, suoranaisesta vahingoittamisesta puhumattakaan. Tässä siis neuvotaan arvostamaan kaikkia tuntevia olentoja ja oivaltamaan, että heistä jokainen on meitä kohtaan erittäin ystävällinen. Tämä liittyy siihen, että ainoa tapa tehdä henkistä harjoitusta on suhteessa muihin tunteviin olentoihin. Muuten ei voi kehittää rakkautta ja myötätuntoa, epäitsekkyttä ja bodhimieltä. Se kaikki riippuu muista olennoista. Eristyksissä näitä asioita ei voi harjoitella ollenkaan. Siitä näkökulmasta jokainen tunteva olento on meitä kohtaan erittäin ystävällinen. Erityisesti ne, jotka järjestävät meille vaikeuksia ansaitsevat kiitoksen tarjotessaan meille harjoitusmahdollisuuden. Jokainen vaikeus ja loukkaus tuo erinomaisen tilaisuuden kehittää kestävyyttä ja voimaa, jota polulla tarvitaan. Aito rakkaus ja myötätunto eivät perustu siihen, että olennot ovat meitä kohtaan mukavia, se perustuu tunteviin olentoihin sellaisina kuin he ovat. Vihollisten aiheuttamaa vahinkoa on siis pidettävä tilaisuutena kehittää ehdotonta rakkautta kaikkia kohtaan. Jos huomaa, että onneton tapahtuma oli tällä tavoin hyödyllinen, on onnistunut kehittämään taitojaan tehdä vaikeuksista osa täydelliseen valaistumiseen johtavaa tietä.

 

Vastuksia voi käsitellä myös äärettömän bodhicittan näkökulmasta, sekin on muiden kannalta hyödyllistä. Ohje kuuluu näin: "Näe sekaannus neljänä buddhakehona, se on tyhjyyden aikaansaama suoja vailla vertaa." On ymmärrettävä, että kaikki kokemukset, vaikeat kokemukset mukaan lukien, ovat väärinkäsitystä sen takia, että emme ymmärrä asioiden todellista luontoa. Keskitymme tässä sietämään sitä, että emme ymmärrä tyhjyyttä täysin. Voi olla, että ymmärrämme hiukkasen sen teoriasta, voi olla, että olemme saaneet jonkin todellisen kokemuksen siitä teorian pohjalla. Aito kokemus tyhjyydestä on se, minkä perusteella vaikeuksia voi pitää pelkkänä väärinkäsityksenä siitä, mikä itse asiassa on tyhjyyttä, todellinen luontomme.

 

Kysymys: Voiko teoreettisen ymmärryksen pohjalla pitää vastuksia ja itseä tyhjinä?

 

Rinpoche: Tämä iskulause neuvoo soveltamaan eri tilanteisiin sitä käsitystä tyhjyydestä, joka itsellä on. On tietenkin parasta, jos on saanut siitä jonkin suoran kokemuksen, silloin tällä ohjeella on enemmän merkitystä. Ellei todellista kokemusta vielä ole, vaan kokemus rajoittuu yritykseen ymmärtää tyhjyyttä teorian pohjalla, voi olla, että täytyy tyytyä sinetöimään harjoitus lausumalla mantra om sobhawa shuddha sarva dharma sobhawa shuddho ham. Se tarkoittaa, että kaikki dharmat (ilmiöt) ovat luonnostaan puhtaita ja niin myös minä. Tässä puhtaus liittyy vapauteen sellaisista äärimmäisyyksistä kuin olemassaolo ja olemattomuus ym. Se on tapa puhua tyhjyydestä ja mantraa lausumalla käsitys siitä vahvistuu.

 

Vaikeudet voidaan muuttaa osaksi tietä myös neljällä erityismenetelmällä. Ohjeen mukaan nämä neljä menetelmää ovat kaikista parhaat. Mitä menetelmiä ne siis ovat ja mitä apua niistä on? Ensimmäinen on tehdä tekoja, joista syntyy suuria ansioita. Vajrayanassa suuria ansiota kerätään nopeasti harjoituksiin liittyvin erityismenetelmin. Teemme sellaisia tekoja, koska ymmärrämme, että emme halua kokea kärsimystä jatkossa. Itse asiassa emme halua kokea kärsimystä myöskään nyt. Parasta mitä voimme tehdä, on keskittää voimat onnen syiden luomiseen ja luopua luomasta uusia kärsimyksen syitä. Toden totta, hyvät teot saavat aikaan ajallista onnea, jonka voi kokea tässä elämässä. Muuta tietä omaan onneen ei ole. Ensimmäisen ohjeen mukaan kannattaa siis yrittää tehdä hyvää ja lakata tekemästä pahaa siinä missä voi.

 

Toinen menetelmä liittyy tehtyjen virheiden tunnistamiseen ja julkituomiseen. Menneitä huonoja tekoja voi puhdistaa havaitsemalla, että ne olivat väärä tapa toimia, katumalla niitä ja tunnustamalla ne Kolmelle jalokivelle, niin että ei enää salaa niitä. Vajrayanassa tähän liittyy voimakas harjoitus, jossa lausutaan sadan tavun mantraa ja visualisoidaan Vajrasattva istumassa päämme yläpuolella. Todellisuudessa Vajrasattva on läsnä henkilökohtaisesti tuhoutumattoman puhtaan luonnon ilmentymänä. Samalla kun rukoilemme Vajrasattvaa lausumalla hänen mantraansa, kadumme pahoja tekojamme aidosti ja päätämme välttää sellaisia tekoja tulevaisuudessa. Puhdistava elämänneste, nektari (skrt. amrita) virtaa Vajrasattvan sydämestä päälakemme kautta kehoomme ja täyttää sen. Samalla se pesee ja puhdistaa pois kaikki huonot tekomme, halun, vihan ym., mikä meitä elämässä vahingoittaa. Jokaisen istunnon lopuksi kehitämme itsessämme varmuutta ajattelemalla: "Nyt olen puhdistunut, en salaa enää mitään, olen ilmaissut kaiken selkeästi ja pessyt sen pois." Ja jatkamme eteenpäin tunnustettuamme huonot tekomme tällä tavoin.

 

Kolmas erityismenetelmä on tarjota uhrikakku eli torma vahingollisille olennoille. Tässä on ymmärrettävä, että kärsimys, jonka kohtaamme, johtuu itse muille menneisyydessä aiheuttamastamme kärsimyksestä. Aikaisemmissa elämissä, joita on ollut lukemattomia ajassa ilman alkua, olemme vahingoittaneet muita yhä uudelleen ja uudelleen eri tavoin. Olemme tappaneet, varastaneet, panetelleet muita ja tehneet kaikki kuviteltavissa olevat kauheudet. Nyt koemme sen seurauksia, vaikka se heijastaakin kaikkea tekemäämme aivan minimaalisesti.

 

Joskus tekojemme vaikutukset tulevat eteemme sellaisten olentojen välityksellä, jotka voimme nähdä, joskus sellaisten, joita emme näe. Uhraamme torman näille näkymättömille olennoille katuen vilpittömästi vahinkoa, jonka olemme aiheuttaneet heille aiemmin. Pidämme vaikeuksia joita kohtaamme nyt, pelkästään maksuna, jonka olemme velkaa muille pahojen tekojemme tähden. Annamme siis velkojillemme lahjoja ja toivomme heidän parastaan sen sijaan, että hautoisimme kostoa. Voimme suorastaan kiittää heitä heidän itsellemme aiheuttamasta vahingosta, joka puhdistaa pahat tekomme, ja kiitoksena annamme uhrikakun. Lähtökohta on aina huomata, että tekemiemme vääryyksien syy on itsekeskeinen asenne. Tämä harjoitus on eräs menetelmä puhdistaa pois kielteisten tekojen aiheuttamat ongelmat, ja siihen liittyy vilpitön toive olla hyödyksi muille.

 

Neljäs menetelmä on uhrata torma dharmansuojelijoille ja dakineille. Ne eivät ole vahingollisia henkiä, vaan suojelevat dharmaa ja toimivat kumppaneina dharmanharjoittajille polulla kulkiessa. Dharmansuojelijat ja dakinit vastaavat vajaryanassa turvautumisen kohteista jaloa, oivaltanutta Sanghaa, joka tekee hyviä tekoja ja auttaa meitä samaan suuntaan. Alamme ymmärtää, että meidän ei tarvitse ponnistella yksin. Nämä auttajat eivät ole ihmishahmossa, vaan buddhien ja bodhisattvojen heijastuksia tai ilmestyksiä, tai heidän siunaamiaan olentoja Dharmansuojelijat eli dharmapalat ja dakinit (tiib. khandroma) ilmestyvät erilaisina dharmansuojelijoina ja ymmärrämme, että kokemamme vaikeudet ovat itse asiassa näiden suojelijoiden yrityksiä muistuttaa meitä tarpeesta harjoittaa dharmaa. He toimivat edistämällä dharmanharjoitukselle suotuisten olosuhteiden syntymistä ja muistuttavat meitä tavalla, joka saa viestin menemään perille. Siksi uhraamme heille torman.

 

Torma on useimmiten ohrajauhosta tehty kakku, joka on koristeltu monimutkaisin voista tehdyin koristein. Tor on tiibetin kieltä ja tarkoittaa ”heittää pois”. Heitämme pois torman myötä väärät ajattelutapamme, itsekeskeiset asenteemme, itsepäisen uskon itsen olemassaoloon, halut, intohimot, vihan, kateuden, ylpeyden jne. Pahat teot ja kielteiset tunteet ovat se, mistä pitää luopua, ja uhraamme torman sillä tarkoituksella, että luovumme väristä ajattelutavoista ja toimintamalleista.

 

Neljää menetelmää käytetään istuntojen aikana. Istuntojen väliaikana neuvotaan tekemään näin: ”Mitä sitten eteen tuleekin, yhdistä se mietiskelyyn.” Jos itselle tai muille tapahtuu jotain ikävää, tulee muistaa ajatella asiaa lojong-näkökulmasta ja toivoa, että vastoinkäyminen muuttuu keinoksi, jolla dharmaharjoitus tehostuu, ja että pian kaikki saavutamme täydellisen buddhuuden. Jos taas kohtaa iloisia sattumia, on varottava, ettei kokonaan joudu niiden valtaan, koska miellyttävissä olosuhteissa näkökulma voi hämärtyä. Silloin luisuu takaisin itsekeskeisiin ympyröihinsä. Mukavissa tilanteissa voi toivoa, että kaikilla olisi asiat yhtä hyvin. Kun jotakuta toista johtaa hyvä onni, siitä pitää iloita ja toivoa, että se jatkuu sen sijaan, että olisi kateellinen.

 

Kohta neljä

Nämä ovat käytännön elämänohjeita. Tässä on kaksi osaa: ensin käsitellään sitä, miten tulee elää ja toiseksi sitä, miten tulee kuolla. Elämää varten on viisi voimaa. Ensinnäkin meitä kannustetaan pitämään motivaatiota yllä ja olemaan laiskistumatta, on uskottava siihen, että mikä tahansa voidaan ottaa osaksi henkistä tietä, silloin mikään ei lannista. Rakkautta ja myötätuntoa tulee kehittää rohkeasti ja olla valmis toimimaan muiden hyödyksi vilpittömästi kaikissa tilanteissa.

 

Toiseksi tulee pitää yllä tarkkaavaisuutta siitä, mitä mielessä kulloinkin on ja käyttää mielensä sisältöä perustana rakkauden ja myötätunnon jatkuvalle kehittämiselle. Se ikään kuin tulee tavaksi, ja tuo tapa antaa voimaa.

 

Kolmanneksi ei pidä tyytyä saavutuksiinsa vaan muistaa, että vaikka motivaatio on tärkeä, sen mukaiset teot ovat tärkeimpiä. Ansion kerääminen, uhrilahjojen antaminen sen arvoisille kohteille, pahojen tekojen tunnustaminen ja puhdistaminen ja hyvyyden harjoitus, jotta kyky tuntea rakkautta ja myötätuntoa kypsyy meissä, näihin tekoihin täytyy pyrkiä bodhicittan kehittymiseksi.

 

Neljäs on karkottamisen voima. Kun huomaamme virheitä itsessämme, emme piilota rakkauden puutettamme, itsekkyyttämme tms., vaan tunnustamme ne rehellisesti virheiksi ja päätämme luopua sellaisista tavoista.

 

Viides on rukouksen voima, se tarkoittaa toivetta olla hyödyksi muille. Sen avulla omistetaan kaikki hyvät teot pienimmästä suurimpaan kaikkien olentojen valaistumisen hyväksi. ”Toivon voivani tehdä sellaisia harjoituksia, jotka vievät täydelliseen valaistumiseen ja edistävät kaikkien olentojen hyvinvointia.”

 

Nämä viisi voimaa kattavat teot syntymästä kuolemaan. Niitä sovelletaan myös kuollessa. Jos on omistanut elämänsä dharmalle, olisi vahinko kuolla aivan tavallisesti, ilman buddhadharman näkökulmaa. Tahtoisimme sellaisen jälleensyntymän, jossa dharmaharjoituksemme voi jatkua ja tahtoisimme välttää syntymästä paikkaan, jossa dharmaa ei kerta kaikkiaan ole. Samoin toivomme, että meissä säilyy muille hyvää toivova asenne ja voimme edelleen vahvistaa sitä.

 

Jotta jälleensyntymä ohjautuu oikeaan suuntaan, otamme käyttöön viisi voimaa, joista ensimmäinen on hyvien siementen kylväminen ansiota keräämällä. Kuoleman lähestyessä tulee pohtia mitä on saanut aikaan, omistaa hyvät teot muille ja antaa lahjoituksia. Toiseksi voimme rukoilla Kolmea jalokiveä (Buddhaa, Dharmaa ja Sanghaa) katsomaan meitä myötätunnolla ja auttamaan erityisesti kuoleman vaikeana aikana, kun meidän täytyy siirtyä elämästä toiseen. Toivomme, että meille jatkossakin tarjoutuu mahdollisuus kulkea rakkauden, myötätunnon ja bodhicittan tietä. Kolmanneksi tulee nähdä, että kuolemaa edeltävä sairaus, kuolema itse ja kaikki vaikeudet ovat tyhjyyttä. Koska olemme jättäneet tyhjyyden huomioon ottamatta ja kuvitelleet sellaista, mikä ei ole todella olemassa, olemme nyt vaikeuksissa. Kehitettyämme erilaisia päähänpinttymiä olemme kiintyneet niihin, varsinkin kuvitelmaan omasta itsestä. Se on ongelmiemme perussyy ja siksi halu, viha ja muut tunteet vaikuttavat meissä eri tavoin. Rukoilemme, että voisimme voittaa kaiken tämän. Neljäs voima on toive siitä, että voi olla hyödyksi muille kuollessaan, sen jälkeen bardossa ja myös seuraavassa elämässä. Se on enemmän kuin pelkkä toive, se on päättäväisyyttä tehdä niin antamatta minkään estää. Viidenneksi käytetään tottumuksen voimaa vahvistamaan hyviä asenteita, joiden tahdotaan jatkuvan.

 

Kohta viisi

Tässä mitataan edistymistä mielenharjoituksessa. Itsen olemattomuutta opiskellaan buddhalaisittain siksi, että voitettaisiin usko todella olemassa olevaan itseen. Kun itsen käsite hävitetään, väärinkäsityksen kohde häviää itsestään. Lojong-harjoituksissa itseä pidetään itsestään selvänä ja olemassa olevana, mutta se ei ole ristiriidassa edellisen kanssa, vaan tässä itsen käsitteestä tulee työkalu, joka auttaa voittamaan värinkäsityksen todella olemassa olevasta itsestä. Lojong vähentää itsekeskeisyyttä ja lähestyy näin itsen olemattomuuden ideaa. Ensimmäinen iskulause sanoo: ”Kaikki dharma on yhtä mieltä yhdestä asiasta.” Kaikki dharma tähtää itsekeskeisyyden vähentämiseen ja murentaa uskoa todella olemassa olevaan itseen.

 

Seuraava neuvo kuuluu näin: ”Kahdesta todistajasta usko päätodistajaa.” Toinen todistaja on itse ja toinen on muut ihmiset. Kumpikin todistaja on arvokas. Muut näkevät tekomme, ja on syytä kuunnella, jos jonkun mielestä teoissamme on huomauttamista, vaikka itse luulemme toimivamme puhtaasti dharman mukaan. Muut voivat arvioida ulkoista käytöstämme, mutta he eivät näe ajatuksiamme eivätkä todellisia syitä kaikkiin tekoihimme. Teko voi näyttää hyvältä, vaikka motivaatio on väärä. On siis oltava varuillaan ja tarkkailtava itseään. Ei pidä kuunnella imarteluja, jos tietää, että oman mielen sisällä on korjaamista.

 

Seuraava lause kuuluu: ”Ole aina iloinen.” Kun dharmanharjoittaja näkee omat virheensä, se ei tunnu rohkaisevalta ja saattaa masentaa. Mitä enemmän välitämme muista ja mitä vähemmän itsestämme, sitä kauemmas kartoittamattomalle alueelle liikumme. Lopulta voitamme itsen käsitteen kokonaan ja se voi välillä tuntua hyvin pelottavalta. Kadotamme suunnan viitekohtien hävitessä ja samalla tiedämme, että teemme edelleen paljon virheitä, edessä on vielä pitkä matka. Se tekee surulliseksi, mutta mitä enemmän edistyy muiden asettamisessa etusijalle, mitä enemmän pääsee irti siitä käsityksestä, millainen itse on, sitä rohkeammaksi ja iloisemmaksi muuttuu. Sitten kun ei enää usko todelliseen olemassaoloonsa, eikä pidä itseään muita tärkeämpänä, ei ole mitään pelättävää, eikä itse asiassa mitään syytä kärsiä. Siinä vaiheessa voi olla aina iloinen huolimatta ympäröivistä olosuhteista. Selviää kaikissa tilanteissa ja sitä iskulause tarkoittaakin: ole luottavaisin mielin; luota mieleesi, joka on tällä tavoin harjaantunut ja läpikotaisin onnellinen.

 

Seuraava lause sanoo: ”Jos voit harjoittaa dharmaa silloinkin, kun sinua häiritään, olet hyvässä kunnossa.” Se tarkoittaa, että niin kauan kuin istuu rauhassa mietiskelytyynyllä, asiat ehkä sujuvat hyvin, mutta entä sen jälkeen? Käyttäydymmekö edelleen vanhan tavan mukaan, kun elämän monimutkaiset haasteet vievät huomiomme? Onko itse meille edelleen tärkeämpi kuin muut? Vievätkö halut, aggressio, ylpeys ym. mielen mukanaan? Vaikka häiriintyisimmekin hiukan, jos harras toive olla muille hyödyksi on juurtunut mieleen ja kasvaa siellä vakaasti, elämän pyörteet, joihin väistämättä joudumme, eivät saa meitä unohtamaan sitä. Toive ja aikomus auttaa muita pysyvät, emmekä yritä tuoda itseämme esiin. Kun niin on kaikissa tilanteissa, harjoitus on alkanut tuottaa hedelmää.

 

Kohta kuusi

Nämä ovat lojong-harjoituksen sitoumuksia, joita sanskritiksi kutsutaan samayaksi (tiib. damtsig). Sana samaya tekee monet levottomiksi, se saa tuntemaan, että on vaikeuksissa jo valmiiksi. Todellisuudessa niin ei tarvitse ajatella. Tiibetinkielinen tavu dam tarkoittaa sitoumusta, lupausta tehdä jotain, ja tsig on sanat, siis lupauksen sanat. Se ei ole mitenkään kauhistuttava asia, eikä pelkääminen ei tee asiaa helpommaksi. Ei sitä kuitenkaan voi kevyesti ottaa, koska jotain on luvattu, ja tulisi tehdä parhaansa täyttääkseen lupauksensa. Ellei täytä, miksi sitten luvata, se ei auta itseä eikä muita.

 

Tässä siis selkeytetään omaa ymmärrystä harjoituksen tärkeydestä, ja siihen kuuluu 16 erillistä iskulausetta. Ensimmäinen niistä neuvoo pitämään kolme periaatetta aina mielessä. Ensinnäkin lupaukset on pidettävä. Mitä olemme luvanneet? Olemme luvanneet vähentää itsekeskeisyyttämme niin paljon kuin voimme ja että asetamme muut etusijalle. Siihen sitouduimme silloin, kun ryhdyimme tähän harjoitukseen, eikä sen suhteen voi muuttua välinpitämättömäksi.

 

Toiseksi ei pidä käyttäytyä huonosti. Joskus ihmiset alkavat käyttäytyä hullun lailla todistaakseen muille, että ovat hylänneet egonsa. ”Katsokaa, en välitä mistään enää, en pelkää mitään, minulla ei ole enää itseä.” Se on pelkkää hölynpölyä; huolimatta siitä, mitä olemme dharman tiellä saavuttaneet, meidän on oltava käytöksemme suhteen hyvin varovaisia ja käyttäydyttävä moitteettomasti.

 

Kolmas periaate on puolueettomuus. Kehitämme rakkautta ja myötätuntoa kaikkia olentoja kohtaan huolimatta siitä, millaisia he ovat. On ymmärrettävä, että meillä on syvällinen suhde jokaiseen olentoon; ei voi mietiskellä ystävällisyyttä läheisiään kohtaan ja jättää ulkopuolelle niitä, jotka uhkaavat itseä. Tämä on ensimmäisen sitoumuksen kolmas periaate.

 

Toinen 16 sitoumuksesta käskee muuttamaan asennetta, mutta pysymään luonnollisena. Asennemuutoshan koskee sitä, että alkaa ajatella muita enemmän kuin itseään. Kun niin on tehnyt, sitä ei pitäisi julistaa kaikille, ei tehdä suurta numeroa omasta sisäisestä muutoksestaan.

 

”Älä puhu rikkoontuneista raajoista.” Se tarkoittaa toisten heikkouksia, fyysisiä tai muita. Ehkä ystävälläsi on jokin ruumiillinen vika, ehkä pidät hänen bodhicitta-motivaatiotaan heikkona, mitä sitten oletkin huomannut, pidättäydy kertomasta kaikille, kuinka tarkkanäköiseksi olet tullut muiden virheiden havainnoinnissa. Puhu rauhallisesti ja lempeästi ja levitä ympärillesi ennemminkin hymyä kuin kriittisiä arvioita.

 

”Älä puutu muiden asioihin.” Tämä ja edellinen ohje liittyvät siihen, miten suhtautuu muihin ja mitä heistä puhuu. Pitäisi olla hyvin varovainen sen suhteen, mitä sanoo muista ihmisistä. Älä keskity muiden tekemisiin, älä tuhlaa voimiasi toisten motiivien ja salaisten vikojen kaiveluun, vaan anna heidän olla rauhassa ja keskitä huomiosi siihen, miten itse käyttäydyt.

 

Seuraava ohje neuvoo työstämään ensin omista heikkouksista suurimmat. Joillekin viha on suurin ongelma, toisille halu, kateus tai ylpeys. Mikä se onkaan sinun kohdallasi, ota siitä selvää ja käy heti töihin voittaaksesi sen.

 

Sitten teksti jatkuu: ”Luovu toiveista saavuttaa minkäänlaisia tuloksia.” Tämä liittyy itsekeskeisyyden voittamiseen. Ei voi toivoa, että saavutettuaan tuloksia mielenharjoituksessa muuttuisi huomattavaksi henkilöksi. Sellainen piilotettu motivaatio harjoituksen takana tuhoaa työsi, jonka tarkoitus on muuttua muille hyödylliseksi.

 

”Hylkää myrkyllinen ruoka.” Se tarkoittaa, että hyvää harjoitusta ei pidä tehdä väärin motiivein, muuten tulos myrkyttyy. Jos koettaa kesyttää mielensä ja kehittää rakkautta ja myötätuntoa toivoen muiden kehuja, se on kuin ravitseva ruoka muuttuisi myrkyksi ja sairastumme sen sijaan että paranisimme. Lojong-harjoitusta ei voi käyttää lisätäkseen omaa onneaan tai vahvistaakseen itsekeskeisyyttään.

 

”Älä toimi niin ennustettavalla tavalla.”  Ennustettavuus tarkoittaa, että tavallisesti kohtelemme ihmisiä sen mukaan miten he kohtelevat meitä. Jos joku loukkaa meitä, emme unohda sitä, ja kostamme kun tilaisuus tulee, vuosienkin kuluttua. Tässä neuvotaan tekemään jotakin odottamatonta: luopumaan suuttumuksesta ja unohtamaan itseä kohtaan tehdyt vääryydet.

 

”Älä hauku muita.” Älä käytä kovia sanoja, älä etsi toisista heikkoja kohtia, joihin iskeä.

 

”Älä odota väijyksissä.” Jos joku on haavoittanut meitä, ei ole syytä odottaa tilaisuutta maksaa samalla mitalla. Jos suunnittelee kostoa ja etsii sopivaa hetkeä, jolloin toinen on heikoilla, lyödäkseen häntä kaikin voimin, sitä sanotaan väijyksissä odottamiseksi. Se on vastoin pyrkimyksiä kehittää rakkautta ja myötätuntoa kaikkia olentoja kohtaan, ja sellaiset strategiat täytyy hylätä.

 

”Älä nöyryytä muita.” Tämäkin liittyy puheeseen. Pitäisi varoa sanomasta toisille mitään loukkaavaa tai puhumasta muille heidän virheistään. Iskulauseista kolme vaikuttavat samankaltaisilta: ”älä puhu rikkoontuneista raajoista”, ”älä hauku muita” ja tämä, ”älä nöyryytä muita.” Ne kaikki kieltävät puhumasta toisten heikkouksista. Niillä on kuitenkin eroa. ”Älä puhu rikkoontuneista raajoista” tuo esiin tottumukseen perustuvan tavan kommentoida sitä mikä muissa on hullusti: heidän ulkonäössään, puhetavassaan, motivaatiossaan tms. ”Älä hauku muita” tarkoittaa kovaa kielenkäyttöä ja pahantahtoisuutta. ”Älä nöyryytä muita” on edellistä epäsuorempi tapa loukata. Sanat kuulostavat miellyttäviltä ja hymyilemme, mutta viesti on tarkoitettu loukkaamaan. Se on älykäs tapa näyttää syyttömältä samalla kun saa aikaan suurta vahinkoa. Näillä neuvoilla meitä siis kehotetaan varomaan sanojamme eri tavoin puhuessamme toisille tai toisista.

 

”Älä siirrä dzon kuormaa härälle.” Dzo on tiibetiläinen jakki, ja paljon kalliimpi kuin tavallinen härkä. Joku saattaa ajatella, että siirtää jakin kuorman härälle, niin että kallis eläin säästyy. Härkä tulee kohdelluksi väärin jakin kustannuksella. Se on vertaus, joka tarkoittaa, että ihminen voi välttää vastuunsa syyttämällä muita, jotka eivät ole niin arvokkaita kuin hän itse ja joiden joutaa kärsiä. Voi myös auttaa vaikeuksissa olevaa ystävää tai sukulaista manipuloimalla asioita niin, että hänen taakkansa siirtyy muille. Läheiset ovat kuin kallis jakki ja muut tavallisia härkiä, joiden kohtalolla ei ole niin suurta väliä. Keskeisesti kyse on kuitenkin siitä, että tunnustaa omat virheensä ja pyrkii korjaamaan ne.

 

”Älä yritä olla nopein.” Dharmanharjoitus ei ole minkäänlaista kilpailua. Kilpailussa tavoitellaan omaa voittoa muiden kustannuksella, eivätkä muut ole silloin etusijalla.

 

”Älä hyväksy häviötä tai tappiota nyt siinä toivossa, että se toisi itsellesi etusijan myöhemmin.” Se on itsekäs motivaatio.

 

”Älä tee jumalista paholaisia.” Lojong-harjoitus on erinomaista, mutta sillä ei voi ylpeillä. ”Minä olen oppinut pitämään muita etusijalla, mutta entä he - mitä he ovat saaneet aikaan?” Sillä tavoin lojong muuttuu paholaismaiseksi. Sitä olisi hyvä välttää.

 

”Älä rakenna omaa onneasi muiden tuskan varaan.” Jotta omat asiat olisivat hyvin, jonkun muun täytyy kärsiä. ”Jos ystäväni kuolisi, saisin hänen työpaikkansa.” Tällainen ajattelu ei todellakaan aseta muita itsen edelle. Sen sijaan, että miettisi miten saa etusijan muihin nähden, kun heidän elämältään putoaa pohja, muita täytyy vaalia aidosti.

 

Nämä iskulauseet on tarkoitettu välineiksi, joilla voi tutkiskella motivaatiotaan ja korjata sitä. Ne ovat tärkeitä lupauksia tai sitoumuksia, samaya.

 

Kohta seitsemän

Tämän kohdan ohjeet tarkentavat edellisen kohdan sitoumuksia. Jos todella pystyy toimimaan näiden ohjeiden mukaan, se on erinomaista ja siinä kannattaa ponnistella. Tämä viimeinen kohta neuvoo 21 iskulauseen avulla, miten harjoitusta voi viedä entisestäänkin eteenpäin.

 

”Kaikkeen mitä tekee, pitäisi liittää yksi pyrkimys.” Tämä pyrkimys on tavoite olla muille hyödyksi: kun syö, pukeutuu, kävelee tai tekee mitä tahansa. Se on hyvin erityinen tavoite ja avara näkemys verrattuna tavalliseen tapaan toimia. Pitäen tavoitteen jatkuvasti mielessä yritämme olla aina hyödyksi muille. Jos meille tarjoutuu tilaisuus olla hyödyksi, teemme niin välittömästi, jos on mahdollista auttaa joku pois vaikeuksista, teemme sen. Koetamme liittää auttavaisuuden jokaiseen tekoomme.

 

”Korjaa kaikki vääryydet yhdellä aikomuksella.” Aina kun kohtaamme vaikeuksia muistamme, että niiden syynä on yksi ainoa asia. Se, että asetan itseni etusijalle, on vaikeuksieni juuri. Samalla pohdiskellaan, miten lukemattomat olennot ponnistelevat samaan aikaan vaikeuksissa tästä nimenomaisesta syystä ja toivotaan, että kärsimys vähenisi. Toiveenamme on, että kaikki olennot vähitellen pääsisivät kokonaan eroon kärsimyksen syystä ja kärsimyksestä itsestään.

 

Seuraava lause kuuluu näin: ”Kaksi tehtävää, yksi alussa ja toinen lopussa.” Ohjeen tarkoitus on edesauttaa sitä, että dharmasta tulee elämäntapa. Aloitamme aamulla ylös noustessamme ajattelemalla oikeaa motivaatiota: ”Koko päivän ajan pidän yllä tämän epätavallisen asenteen ja ajattelen muiden etua oman etuni sijaan, kehitän rakkautta ja myötätuntoa sekä bodhimieltä.” Näin harjoitusta ylläpidetään koko päivän ajan niin hyvin kuin mahdollista, ja illalla arvioidaan, miten päivä on sujunut. Verrataan aamun aikomusta toteutuneisiin tekoihin ja jos asiat ovat menneet hyvin, siitä voi olla iloinen ja toivoa, että asiat edistyvät vakaasti yhä parempaan suuntaan päivä päivältä. Jos kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, virheitä on sattunut, eikä itsestä ole ollut paljon hyötyä muille, on hyvä tarkastella virheitä ja pyrkiä poistamaan ne tulevaisuudessa. Tavoitteen asettaminen aamuisin ja päivän arviointi sen päättyessä ovat kaksi tehtävää, joita soveltamalla harjoitus tuottaa vähitellen tulosta.

 

”Kävi kummalla tavalla tahansa, jatka harjoitusta.” Kävipä elämässä hyvin tai huonosti, sattumien valtaan ei pitäisi vaipua niin täysin, että harjoitus unohtuu. Jos asiat ovat kovin hyvin, dharma unohtuu helposti ja kiintyy kovin onneensa ja nautintoihin, mistä seuraa ongelmia. On tehtävä vakaa päätös olla hylkäämättä mielensä puhdistusharjoituksia, ja ystävällistä asennetta kaikkia kohtaan. Samoin jos vastaan tulee sairautta, menetyksiä tai muita esteitä, niiden alle ei pidä lannistua. Vaikeuksista voi oppia ja muistaa, miten niistä tehdään osa henkistä tietä, joka edistää kaikkien hyvinvointia. Buddhan opetukset yleisesti ja lojong-harjoitukset erityisesti tulisi pitää mielessä kaikissa tilanteissa ja muistaa niiden tärkeys.

 

”Vaali näitä kahta vaikka henkesi uhalla.” Ne ovat juuri nämä: Buddhan opetukset yleisesti ja lojong-ohjeet erityisesti. Lojong-harjoituksissa keskitytään kehittämään rakkautta toivomalla, että kaikki olennot olisivat onnellisia ja heillä olisi onnen syyt. Myötätuntoa kehitetään toivomalla, että kaikki olisivat vapaita kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä. Rakkauden ja myötätunnon tuloksena on valaistumismieli eli bodhicitta, joka inspiroi itseämme kohti buddhuutta. Se merkitsee, että työskentelemme poikkeuksetta kaikkien tuntevien olentojen ajallisen ja lopullisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Joskus harjoituksemme kohtaa vakavia vastoinkäymisiä, ja tämän ohjeen mukaan voimme tehdä päätöksen, että emme luovu siitä missään tilanteessa, ei vaikka henkeämme uhattaisiin. Se on todella tärkeää ja hyödyksi sekä itsellemme että muille elämästä elämään. Yksi elinaika on loppujen lopuksi varsi lyhyt.

 

”Harjoittele kolmea vaikeaa asiaa.”

 

Nämä vaikeat asiat viittaavat tiettyihin vaiheisiin lojong-harjoituksessa. Alussa päätetään hylätä viha, halu, kateus ym. senkaltaiset tunteet, mutta niiden tunnistaminen ei ole helppoa. Niitä voi myös luulla hyödyllisiksi, vaikka ne todellisuudessa johtavat kurjuuteen.

 

Vaikka sitten vakuuttuisikin siitä, että näistä tunteista on päästävä eroon, se ei ole helppoa, jos ne ovat jo saaneet vallan. Olemme tottuneet niihin ja tapoja on vaikea muuttaa.

 

Lopuksi niiden täydellinen poistaminen ei ole helppoa, vaikka väliaikaisesti voisikin hillitä itsensä. Sen sijaan, että käyttäisi jotakin hetken aikaa tehoavaa menetelmää, on kehitettävä voimakas meditatiivinen tyyneys, jonka avulla viha, kateus ja ylpeys ym. poistetaan mielestä lopullisesti. Mieli puhdistuu niin, että ei koskaan enää joudu noihin kielteisiin mielentiloihin.

 

”Tuo yhteen kolme päätekijää.” Ne ovat hyvä opettaja, joka osaa selittää henkisen harjoituksen vaiheet tarkkaan, oma hyvä ja puhdas motivaatio, sekä hyvät harjoitusolosuhteet. Jos on saavuttanut kaikki kolme, voi olla iloinen, sillä se on varsin onnekasta. Jos nämä tekijät tai jokin niistä puuttuu, täytyy ponnistella, että saisi ne itselleen. Jos huomamme, että joku muu on siunattu näillä voimavaroilla ja pystyy aitoon harjoitukseen, olkaamme iloisia hänen puolestaan. Jos häneltä puuttuu jokin osatekijä, toivokaamme, että hän saisi sen.

 

”Harjoita kolmea pääasiaa.” ”Älä anna niiden koskaan heikentyä.”

 

Ensinnäkin tulee kunnioittaa dharmaa ja opettajaa, joka välittää dharman meille. Ilma dharmaa emme voi saada yhtään mitään kaikesta siitä mitä haluamme, ei edes maallisia asioita puhumattakaan siitä, mikä ulottuu syntymän ja kuoleman tuolle puolen. Kun ymmärtää buddhadharman kallisarvoisuuden ja sen opettajan arvon, jossa opetukset ruumiillistuvat, tuntee suurta kunnioitusta kumpaakin kohtaan, ja sitä kutsutaan hartaudeksi. Hartauden tähden jaksamme ponnistella henkisellä tiellä.

 

Toiseksi täytyy tunnistaa, että bodhicitta, aikomus valaistua täysin voidakseen auttaa kaikkia olentoja valaistumaan, se on dharman ydin. Siihen on pyrittävä innolla, joka ei vähene. Tahtoipa tehdä jotain ajallista tai ääretöntä, tekemisen into on tarpeen, jotta päämäärään päästään. On siis pidettävä huolta siitä, että tekee lojong-harjoitusta ilolla ja innokkaasti.

 

Kolmas tärkeä asia on seurata harjoitusohjeita ja pitää ottamansa valat ja lupaukset. Erityisen tärkeitä ovat Buddhan neuvot siitä, mitä tulisi omaksua ja mitä hylätä. Ne auttavat suunnistamaan, kun tie mutkistuu.

 

”Pidä nämä kolme toisistaan erottamattomina.” Nämä kolme ovat ruumiilliset ja sanalliset teot sekä ajatukset. Kehon, puheen ja mielen kautta tulee tehdä hyvää ja hylätä pahat teot ja ajatukset.

 

”Tee harjoitusta ilman puolueellisuutta. ”Hyvän tahdon tulee koskea kaikkia olentoja, sekä ihmisiä että muita, esimerkiksi eläimiä. Emme tahdo vahingoittaa ketään ja toivomme hyvää kaikille, niin pienille kuin suurille. Teemme kaikkemme, että kaikki olisivat vapaita kärsimyksestä ja sen syistä, että kaikilla olisi onni ja onnen syyt. Emme sulje rakkautemme ja myötätuntomme piiristä ketään, vaan huolehdimme kaikista niin hyvin kuin voimme. Ei vain pinnallisesti, vaan syvällisellä tavalla, mikä voi alussa olla vaikeaa, mutta sitoudumme siihen kuitenkin.  Vähitellen siitä tulee meille ominainen, luonnollinen asenne.

 

”Mietiskele erityisesti ärsyttäviä asioita.” Jos aikoo tehdä harjoituksestaan kaikenkattavan, täytyy oppia rakastamaan erityisesti niitä, jotka aiheuttavat kiusaa, ja vielä paljon pahempaakin: todellisia vihollisia, jotka pyrkivät tuhoamaan meidät. Vaikein kohde ovat ne, joille olemme osoittaneet ystävällisyyttä, joista olemme huolehtineet, ja jotka palkinnoksi vihaavat ja vahingoittavat meitä. Sellaista ihmistä kohtaan ei ole helppoa olla rakastava ja myötätuntoinen. Heidät, jotka sitä vähiten ansaitsevat, olisi siis erityisesti muistettava pitää mielessä ja toivottava heille hyvää, eikä se ole helppoa. Paitsi että pitää niistä, jotka ovat mukavia, olisi tunnettava rakkautta ja myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat vaarallisia, vaikeita, ärsyttäviä ym. Harjoituksen kohteina ovat kaikki olennot ja erityisesti ne, jotka tuntuvat vähiten olevan sen arvoisia, ne, jotka kantavat kaunaa ja toivovat meille käyvän huonosti.

 

Seuraava iskulause neuvoo olemaan riippumaton ulkoisista olosuhteista. Ei pidä antaa ulkoisten seikkojen vaikuttaa itseensä, sillä toisinaan asiat sujuvat hyvin, toisinaan huonosti. Toisinaan olosuhteet ovat dharmaharjoitukselle suotuisat, toisinaan jotain puuttuu. Joskus voi hyvin, joskus taas ei. Olosuhteet vaihtelevat koko ajan, eikä harjoitusta voi tehdä niiden ehdoilla. On keskityttävä aikomukseen kehittää rakkautta ja myötätuntoa joka tapauksessa.

 

”Kerrankin, keskity pääasiaan.” Se tarkoittaa, että ei kierrä asian ydintä hehkuttamalla kauniita sanoja. Pelkkä puhuminen ei riitä, vaikka ymmärtäisi asian, sitä ei voi jättää edes siihen, vaan luonteen täytyy muuttua. Niiden hyvien ominaisuuksien, jotka meissä jokaisessa on, täytyy vahvistua ja kyky muuttaa itseään kehittyy mietiskelemällä.

 

”Älä käsitä väärin.” Se tarkoittaa, että saattaa pitää oikeana rakastaa ystäviään ja vihata vihollisiaan. Bodhimieltä kehitettäessä rakkauden ja myötätunnon tulee kuitenkin koskea kaikkia tuntevia olentoja, eikä ketään saa jättää sen ulkopuolelle.

 

”Älä muuta mieltäsi.” Jos toisinaan tekee harjoituksia suurella innolla ja välillä unohtaa ne kokonaan, eikä välitä koko asiasta, se merkitsee, että ei ole ymmärtänyt, miksi harjoitus on tarpeen. Ei ole oivaltanut, mitä hyötyä dharmasta on. Silloin on aika opiskella lisää.

 

”Harjoita sydämen pohjasta,” tarkoittaa suurta rohkeutta ja itseluottamusta, jonka kautta voi omistautua dharmaharjoitukseen kaikin voimin, yhtään empimättä. Itse asiassa ei ole mitään sen tärkeämpää.

 

”Vapauta itsesi tutkimalla ja analysoimalla.” Syvällinen harjoitus vaatii kunnollista itsetutkiskelua, pinnallinen raapaisu ei riitä. Silloin joutuu kohtaamaan omat tunteensa, joihin on tottunut niin monissa elämissä: intohimot ja aggressiot, ja niiden taustalla piilevän pohjimmaisen syyn, joka on usko pysyvään itseen. Tuodaan siis mieleen haasteellisia asioita ja katsotaan mitä tapahtuu. Reagoinko entiseen tapaan? Ellei se yllytä halua ja vihaa mielessä, kaikki on hyvin ja voi jatkaa harjoitusta. Jos taas mieli kiihtyy, täytyy käyttää sopivia vastalääkkeitä, kunnes ristiriitaiset tunteet saadaan laantumaan.

 

Seuraavasta iskulauseesta on erilaisia käännöksiä, mielestäni paras on ”älä saa kohtauksia.” Se tarkoittaa asioiden suurentelua tyyliin ”Olen harjoittanut mielenharjoitusta ja kehittänyt rakkautta ja myötätuntoa, mutta kukaan ei tunnu huomaavan sitä.” Tuntee olevansa muita parempi koska on nöyrempi kuin muut. Se on tietenkin ristiriitaista, joten on parasta olla kehumatta itseään. Todellisuudessa kaikki mitä teemme on velvollisuutemme, vastuullamme muutenkin, ja hyödymme siitä itse suuresti, joten siihen ei tarvitse lisätä mitään.

 

”Älä ärsyynny,” tarkoittaa itsehillintää, kun jotain epämukavaa äkkiä tapahtuu. Itsehillintä auttaa harjoituksessa, tyyneyden tila säilyy elämän melskeissä.

 

”Älä ole julkea” tarkoittaa, että pysyy hiljaa mieluummin kuin kertoo mielipiteensä joka asiasta.

 

Lopuksi, ”älä odota kiitosta,” viitaa tehtyyn harjoitukseen. Ei pidä odottaa, että oltuaan muille suureksi hyödyksi, saisi heiltä lämpimät kiitokset, että joku ylistäisi harjoituksen tekijää ja saisi hänet tuntemaan olonsa hyväksi. Sen sijaan että istuisi odottamassa tilaisuutta, jossa saa kehuja kehitettyään rakkautta ja myötätuntoa, voisi ruveta todellakin olemaan hyödyksi muille.

 

Ytimekkäitä neuvoja seuraa muutama säe, joissa puhutaan harjoituksen viitekehyksestä. ”Nämä ainutlaatuiset ohjeet tarjoavat keinot, joilla muuttaa ajan kulku poluksi, joka johtaa täydelliseen heräämiseen. Näin ollen ne ovat tiivistettyä nektaria, kuolemattomuuden eliksiiriä. Tämä perinne välittyy Serlingpalta…” – Atisha matkusti kaukaiseen Intian kolkkaan saadakseen nämä ohjeet Serlingpalta, joka hallitsi ne. Atisha vietti oppilaana ja harjoittelijana Serlingpan luona kaksitoista vuotta. ”Nämä ohjeet neuvovat, miten toimia silloinkin, kun ajat ovat varsin huonot, ja miten saada ajat muuttumaan paremmiksi. Se on kuin erottaisi myrkystä lääkeaineksia.” Sen jälkeen Chekawa Yeshe Dorje pohtii omaa suhdettaan näihin opetuksiin sanomalla: ”Aikaisemmissa elämissäni olen ilmeisestikin saanut tässä jotain harjoitusta ja se herätti tässä elämässä vahvan kiinnostuksen näiden ohjeiden kokoamiseen. Siksi kestin kaikki koettelemukset, panettelun ja kovat sanat, en välittänyt niistä, vaan vastaanotin ja kokosin yhteen ohjeet siitä, kuinka uskomus itsen todellisuuteen kesytetään. Nyt, sen tehtyäni, vaikka kuolisin tähän paikkaan, minulla ei ole mitään kaduttavaa.”

 

Näin Chekawa Yeshe Dorje pohti sitä, miten hän tunsi ponnistelunsa olleen vaivan arvoista. Se, mikä oli mahdollista hänelle, on meillekin mahdollista, joten voimme kuolla ilman katumusta ja tuntea käyttäneemme elinaikamme hyödyllisesti.

 

Jotkut oppilaat pystyvät harjoitukseen erinomaisesti, jotkut eivät. Ympäristössä on liikaa häiritseviä tekijöitä, elämässä tulee eteen yllätyksiä ja harjoitus jää. Onko se hyvä vai paha? – Se on hyvä, sillä olemme kaikki vaeltaneet samsarassa ikiajat saavuttamatta mitään hyödyllistä ja kärsien kauheasti. Syntymä ja kuolema, syntymä ja kuolema jne. Nyt meillä on ihmiskeho, eikä vain se, vaan tämän kehon kautta olemme päässeet buddhadharman äärelle. Olemme kohdanneet dharman ja menneet sen portista sisään. Olemme tunteneet kiinnostusta ja luottamusta opetuksiin. Antautumalla dharmalle olemme kylväneet vapautumisen siemenet olemuksemme virtaan. Se ei katoa eikä huku, vaan säilyy muassamme, kunnes lopulta johtaa päämäärään. Siksi kaikkia ponnistuksiamme ja hyvää onneamme tässä elämässä kannattaa juhlia. Dharman kohtaaminen tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden, ja olemme ymmärtäneet käyttää sen hyväksi.

 

Mielenharjoituksen seitsemän kohtaa (kooste eri lähteistä)

kotisivulle