17. Karmapan Ogyen Trinley Dorjen videohaastattelu

Heinäkuu 2011, New York City

Video (25:04)  English transcript

 

Kysymys: Hyvää huomenta, teidän pyhyytenne. Millainen on tyypillinen päivä kotonanne?

 

Hänen pyhyytensä Karmapa: Aikatauluni ei ole kovin kiinteä, se vaihtelee. Tavallisesti opiskelen kuitenkin englantia aamuisin ja toisinaan minulla on sen jälkeen yksityistapaamisia. Lounaan jälkeen on aika usein ryhmätapaamisia. Hiljaisempina aikoina kirjoitan runoja, työskentelen kuvataiteen parissa, sanoitan ja sävellän lauluja ynnä muuta, mutta en koko ajan. Opiskelen mielelläni myös muita vieraita kieliä.

 

Kysymys: Puhutte jo useita eri kieliä, vai kuinka?

 

Karmapa: En sanoisi, että puhun niitä vielä, paitsi tiibetiä. Puhun vanhoissa kirjakokoelmissa käytettyä vanhakantaista kiinankieltä paljon paremmin kuin nykyaikaista puhekieltä. Opiskelen myös korean, hindin, japanin ja vietnamin alkeita.

 

Kysymys: Teidän pyhyytenne, vetoatte moniin länsimaisiin ihmisiin. Vierailunne lännessä ovat harvinaisia, miten länsimaalaiset voivat olla oppilaitanne ja miten he parhaiten ylläpitävät dharmaharjoitustaan kun ette ole paikalla?

 

Karmapa: Pidän itseäni oppilaana, joten minulla ei ole vahvaa tuntumaa siitä, että minulla olisi oppilaita. En koe omaavani muodollisesti täysin pätevän ”gurun” asemaa. Olen mielestäni opiskelun ja kehittymisen vaiheessa. Näin ollen, opiskelijana en ajattele, että minulla olisi oppilaita, joiden yläpuolella olisin. Mutta minulla on länsimaissa ystäviä ja dharmanäkökulmasta on monia, joita tuen ja jotka myös tukevat minua.

 

Dharman päivittäinen harjoittaminen arjen keskellä on tavallaan hyvin samanlaista. Gurujen suulliset ohjeet ja Buddhan kirjallisessa muodossa olevat opetukset antavat vain yleisnäkemyksen siitä, mitä oikea henkinen harjoitus on. Harjoituksen todelliset yksityiskohdat muodostuvat elämänkokemuksistamme, asioista, jotka kohtaamme käytännössä. On tärkeää ymmärtää dharma tällä tavalla. Minulla itselläni ei ole mahdollisuutta viettää paljon aikaa opettajieni kanssa, joten on omalla vastuullani harjoittaa dharmaa niin hyvin ja niin paljon kuin voin. On toki asioita, joita en ymmärrä ja joiden suhteen tarvitsen lisäopastusta. Mutta aito dharmanharjoitus liittyy tunteisiimme. Sellainen harjoitus on verrattavissa säännöllisen liikunnan tarpeeseen.

 

K: Länsimaissa erilaiset buddhalaiset perinteet sekoittuvat usein toisiinsa: zen, theravada, tiibetinbuddhalaisuus. Miten tiibetinbuddhalaisuus voi mielestänne hyötyä tästä vuorovaikutuksesta?

 

Karmapa: Mitä kirjallisuuteen tulee, tiibetinbuddhalaisuus on hyvin laajapohjaista. Tämä perinne sisältää ”kolmen kulkuneuvon” mukaiset opetukset sekä sutran ja tantran. Tiibetinbuddhalaisuudessa on siis aineksia theravadabuddhalaisuuteen kuuluvista ”kuulijoiden” [sravaka] ja ”erakkona valaistuvien” [pratyekabuddien] kulkuneuvoista. Ja tiibetinbuddhalaisesta mahayana-perinteestä löytyy aineksia kiinalaisesta buddhalaisuudasta ja Japanin zenistä. Lisäksi japanilaisen vajrayanan osa-aineksia löytyy tiibetiläisittäin esitetystä vajrayanasta.

 

Mitä kirjallisuuteen tulee, tiibetinbuddhalainen polku on siis hyvin kattava. Mutta mitä harjoitusten soveltamiseen tulee, tiibetinbuddhalaisuudessa korostetaan erityisesti vajrayanaa. Emme siis tee harjoitusta aivan sen mukaan, miten polku on kirjoissa esitetty. Nykyisin maailma käy yhä pienemmäksi. Henkiset perinteet joutuvat keskenään vuorovaikutukseen, niin myös buddhalaisuuden eri perinteet. Se voi tehdä tiibetinbuddhalaisuuden harjoitusmuodoista entistä yhdenmukaisempia kirjallisten lähteiden kanssa.

 

K: Kun opetitte KTD:ssä, kääntäjä käytti useasti sanaa ”ohitustie”, jonka arvelen viitanneen henkiseen oikopolkuun, josta Chogyam Trungpalla oli tapana puhua. Sanoitte, että toisinaan oppilaina takerrumme korkealentoisiin opetuksiin ja tunteeseen siitä, että harjoittamalla korkeampia opetuksia alamme ilmentää niitä. Tosiasia kuitenkin on, että me silloin ohitamme juuri ne perusopetukset, jotka meidän tulisi oppia. Voitteko sanoa tästä jotain? Tapahtuuko sitä mielestänne paljon länsimaissa?

 

Karmapa: Uskoisin, että länsimaissa on joitakin ihmisiä, jotka tekevät harjoitusta tällä tavalla, mutta ongelma ei ole alueeseen sidottu. Toisaalta jotkut voivat ajatella, että henkisyys vaatii uskomaan johonkin. Eräät taas saattavat käyttää dharmaa jonkinlaisena henkisenä hierontana.

 

Itse näen asian niin, että dharman suhteen äly ja tutkiminen ovat uskoa tärkeämpiä. Dharmanharjoitus merkitsee sitä, että tutkii oman elämänsä sisältöä hyvin syvällisellä tavalla. Jotta voisi sen tehdä, täytyy kyetä erottelemaan omat vahvuudet ja heikkoudet. Sitä ei voi tehdä pelkästään uskon varassa.

 

Jotkut ihmiset pitävät henkisyyttä menetelmänä, jolla voi rauhoittaa mielensä tarvittaessa. Henkisyydestä on heille ajallista hyötyä. Heillä ei ole pitemmän aikavälin tavoitetta saavuttaa mielenrauha tai yritystä vapauttaa mieli kokonaan ristiriitaisista tunteista. Täten monet ihmiset toivovat välittömiä tuloksia, nopeaa polkua ilman kovia koettelemuksia. Koska materialismi on nykyisin niin laajalle levinnyttä, ihmiset, jotka haluavat nopeita tuloksia, lähestyvät henkisyyttäkin materialistisesti. Sillä tavalla meistä tulee henkisiä materialisteja.

 

Se, mitä tarkoitan dharmalla, on siis syvällistä elämää ja itsetuntemusta. Eräs ensimmäisistä asioista, joita meitä kehotetaan pohdiskelemaan dharmapolkumme aluksi, on arvokas ihmiselämä – oman elämämme arvostaminen. Kun näemme elämämme ja etiikan arvon, voimme antaa elämällemme selkeän suunnan.

 

Muuttumalla hyviksi ihmisiksi meistä tulee hyviä henkisien tien kulkijoita. Ilman, että on hyvä ihminen, on mahdotonta olla hyvä henkisessä harjoituksessa. Se on yksi syy, miksi sanomme että alkuharjoitukset ovat pääharjoitustakin tärkeämpiä. Ensin on opittava tuntemaan itsensä. Kun on tutustunut itseensä, voi elää syvällisempää elämää. Syvällinen elämä on dharman tarkoitus.

 

K: Olette sanonut, että haluaisitte viettää täällä kaksi kuukautta vuodesta. Jos oleskelette täällä, mihin haluaisitte keskittyä?

 

Karmapa: Sellaisen oleskeluluvan saaminen näyttää juuri nyt hyvin kaukaiselta, joten en ole juuri miettinyt asiaa.

 

K: Karmapan tehtävänä on perinteisesti ollut dharman opettaminen, mutta tuntuu, että teillä on laajempi tehtävänkuva. Miten näette roolinne tämän päivän tiibetinbuddhalaisuudessa?

 

Karmapa: Yleisesti ottaen, ensimmäisen Karmapan, Düsun Khyenpan syntymästä on kulunut 900 vuotta. Düsum Khyenpasta alkaen aina 16. Karmapaan asti Karmapoiden päätehtävät ovat liittyneet dharmaan. He ovat olleet henkisiä johtajia. 16. Karmapan aikana kiinalaiset kuitenkin tulivat Tiibetiin ja moni tiibetiläinen joutui jättämään kotimaansa. Siitä syystä tiibetiläinen yhteiskunta jakautui kahtia: Tiibetissä asuviin ja pakolaisiin. Kumpikin näistä tiibetiläisryhmästä tarvitsee johtajia, joiden avulla suojella henkisiä opetuksia ja Tiibetin kulttuuria.

 

Voimakkaimmat ja hyödyllisimmät johtajat ovat sellaisia, joita ihaillaan ja kunnioitetaan maailmanlaajuisesti. Meidän tapauksessamme sellaista johtajuutta edustaa itse Dalai Lama. Näin on sekä pakolaisten että Tiibetissä asuvien keskuudessa. Hänen johtajuutensa kautta tiibetiläinen dharma ja kulttuuri on säilynyt.

 

Myös tulevaisuudessa, kun Hänen pyhyytensä ei enää ole keskuudessamme, tarvitsemme vahvaa johtajaa, sekä poliittisesti että yleensä. Tiibetiläisethän eivät toistaiseksi ole onnistuneet poliittisissa tavoitteissaan, mutta he eivät myöskään tunne politiikkaa kovin yksityiskohtaisesti. Tiibetiläiset eivät ole erityisen poliittisesti suuntautuneita. Sen takia yleinen yhteiskunnallinen johtajuus on hyvin tärkeää. Hänen pyhyytensä on korostanut monta kertaa, että Tiibetin tulevaisuuden kannalta nuoret tarvitsevat vahvan johtajan.

 

Mielestäni olen vain yksi niistä, jotka ovat valmiita johtajuuteen, ei vain henkisesti, vaan myös yhteiskunnallisesti, ihmisiä palvelemalla. Jos jatkan samalla tavalla, uskon että se on hyvin sopusoinnussa Karmapan henkisen roolin kanssa. Karmapan tehtävänä on olla muille hyödyksi tavalla, joka on dharman mukainen. En näe muuta roolia, minkä voisin ottaa. Minua pidetään jo Karmapana ja Karmapan oletetaan olevan joku, joka täyttää kaikkien buddhien toiminnan. Jos tutkii tällaista vastuuta tosissaan huomaa, että se on varsin rankka. Joten en tarvitse muita rooleja kuin sen, mikä minulla jo on.

 

K: Uusi sukupolvi buddhalaisia on astumassa johtajan rooliin, eikä yhteiskunnallinen aktivismi tai ympäristönsuojelu ole aikaisemmin kuulunut buddhalaisuuteen. Erityisesti länsimaissa osallistuva buddhalaisuus on kuitenkin saanut suosiota erityisesti nuorten keskuudessa. Mikä rooli aktivismilla on buddhalaisuudessa nyt ja tulevaisuudessa?

 

Karmapa: Olen aina sanonut, ettei dharmaharjoitus voi olla erillisessä lokerossa tai sivussa muista asioista. Todellinen dharmaharjoitus johtaa muutokseen, myönteiseen muutokseen. Siksi dharman täytyy vaikuttaa elämäämme sekä yleisellä tasolla että työtehtäviimme. Jos esimerkiksi liike-elämän palveluksessa työskentelevän henkilön liiketoimet ja dharmaharjoitus eriytyvät toisistaan, sanomme, että henkilö on eriytynyt dharmasta. Jos taas buddhalaiset periaatteet ohjaavat liiketoimia ja tekojen motivaatio on hyvä, työ on dharmaharjoitusta.

 

Sama koskee aktivismia. Yleisesti ottaen aktivistit haluavat muuttaa asioita myönteiseen suuntaan ja tehdä maailmasta paremman paikan. Niin ympäristönsuojelijatkin. Riippuen omista kiinnostuksen kohteistamme ja työmme laadusta voimme soveltaa buddhalaisia periaatteita omaan elämäntilanteeseemme. Kun yritämme olla muille hyödyksi, meidän ei pitäisi ajatella vain lähiympäristöämme. Mielestäni meidän on tärkeä miettiä sitä, miten saamme aikaan myönteisen muutoksen sekä siinä yhteisössä missä elämme että yhteiskunnassa laajemmalti.

 

Maallikoiden asema on kuitenkin erilainen kuin luostarivalan ottaneiden. Luostarivihityillä dharmanharjoittajilla on oma tapansa osallistua, sellainen, mikä sopii heille. Hänen pyhyytensä Dalai Lama neuvoo samoin: uskonto tulee pitää erillään maallisesta elämästä, jotta demokratia toimisi. Luostarivihityillä on siis joitakin erityisvaatimuksia, mutta muuten hekin voivat osallistua aktivismiin.

 

K: Teidän pyhyytenne, olette teknologian aikakauden ensimmäinen Karmapa, ehkä myös ensimmäinen keskeinen buddhalainen johtaja, joka aikuistuu tällä aikakaudella. Itse asiassa Newsweek-lehden toimittaja kutsui teitä ”itseoppineeksi facebook-hiiviskelijäksi”. Miten käytätte teknologiaa? Olette varoittanut siitä, sillä on hyvät ja huonot puolensa ja sanonut, että yksi huonoista puolista on sen taipumus lisätä mieltymystä itseen. Pohdimme siis, miten käytätte teknologiaa, miten meidän mielestänne pitäisi sitä käyttää ja miten voimme vähentää teknologian aikaansaamaa itsekeskeisyyttä?

 

Karmapa: On hassua, että koska olen tavallaan ”perinteinen lama”, pienikin teknologian käyttö kiinnittää joidenkin ihmisten huomion siinä määrin, että he tuovat sen esiin sanomalla: ”Hän käyttää teknologiaa!” Jos ripustaisin kameran kaulaani perinteisessä munkin asussa, ehkä ihmiset reagoisivat taas ja sanoisivat: ”Katsokaa, hän käyttää kameraa!” Vaikuttaa siltä, että vaatteeni tekevät teknologian käytöstä numeron, vaikka tavallisten ihmisten kohdalla se ei ole sitä. Se ei tosiaan ole iso asia.

 

Mitä teknologiaan sinänsä tulee, yleensä ottaen ajattelen, että toisaalta se voi helpottaa taakkaamme ja joidenkin asioiden tekemistä. Esimerkiksi internet auttaa meitä pitämään yhteyttä kaukanakin asuviin ystäviin. Dharmankin kannalta on hyvä, että ne, joilla ei esimerkiksi ole varaa matkustaa pitkien matkojen päähän, voivat kuunnella opetuksia suorana.

 

Vaikka teknologia helpottaa joidenkin asioiden tekemistä, tiedämme entistä vähemmän siitä, miten asiat toimivat. Ennen vanhaan meidän ehkä täytyi nousta ylös ja kävellä ikkunan luo sulkemaan verhot, mutta nyt meillä saattaa olla nappi, jota painamalla asia hoituu, eikä ylös tarvitse nousta ollenkaan. Aiemmin tiesimme miten verhot toimivat, koska käsittelimme niitä suoraan. Nyt mahdollisuus tuntea verhojen toimintamekanismi on viety meiltä pois. Mielestäni teknologialla voi joskus olla sellainen vaikutus. Se voi tehdä asiat helpommiksi, mutta myös lisätä tietämättömyyttämme. Jos elämänkokemuksemme keskittyy liikaa teknologian ympärille (aineellisiin arvoihin), on vaikea sanoa voimmeko jatkaa tyynesti eteenpäin. En tiedä!

 

Kotisivu

 

 

Video Interview with the 17th Karmapa Ogyen Trinley Dorje

July 2011, New York City

Video (25:04) Draft transcript in English can be read also here.

 

Question: Good morning, your Holiness. What would a typical day be like for you at home?

 

His Holiness Karmapa: There is nothing too solid about my schedule, it changes quite frequently. Usually however, I have an English lesson in the morning, which is sometimes followed by private audiences. After lunch I may give a public audience; that happens quite often. Occasionally during downtimes, I will write poems, make artwork, compose songs and so forth, but not all the time. I also enjoy learning other languages.

 

Q: You already speak several languages, don’t you?

 

HHK: I wouldn’t say I speak any of them “already” except for Tibetan. My classical Chinese, which is used in the old texts, is much better than my modern colloquial Chinese. I’m also in the early stages of studying Korean, Hindi, Japanese and Vietnamese.

 

Q: Your Holiness, so many people in the West are drawn to you. How can a Westerner be your student, and, since you visit so infrequently, how would a Western student sustain their practice while you’re not here?

 

HHK: I always regard myself as a student so I never have a strong sense that I actually have students. I don’t see myself as someone who has formally taken the role or position of being a fully qualified “guru”. I see myself as being in the process of studying, in the process of improving. So since I myself am a student, I don’t feel that I have students in relation to whom I am superior in quality. However, I do have friends in the West, and, from a dharma perspective, there are many people who I offer support to and who support me as well.

 

Practicing the dharma in our day to day lives is in a way a very similar exercise. The oral instructions of the gurus, as well as the scriptures of the Buddha, merely provide a general understanding of what true spiritual practice is. The real details are filled in by our actual life experiences, meeting them face to face. It is important to understand the dharma in this way.  In my case, I don’t have many opportunities to spend time with my teachers, so it is up to me to practice the dharma as best I can and as much as I can. Sometimes there will be things that we really do not understand and need more clarification about. But the real practice of dharma is relating to our emotions. Practicing in this way is similar to the need to have regular exercise in our lives.

 

Q: In the West, there’s a lot of cross-fertilization between the different Buddhist traditions: Zen, Theravada, Tibetan. What do you think Tibetan Buddhism in the West can gain from this exchange?

 

HHK: In terms of the scriptural layout of Tibetan Buddhism this tradition is very vast. Within this tradition we have the presentations of the “three vehicles”, as well as sutra and tantra. So we find elements of the Theravada tradition within the Tibetan Buddhist presentation of the vehicles of the hearers and solitary realizers. And we can find elements of Chinese Buddhism and the Zen of Japan within the Tibetan Buddhist presentation of the Mahayana. We can also find elements of Japanise Vajrayana within the Tibetan presentation of Vajrayana.

 

So in terms of the scriptural structure of the Tibetan Buddhist path it is very vast. However, when it comes to actually putting the teachings in the practice, in Tibetan Buddhism, Vajrayana is emphasized more. So, we don’t practice in exactly the same way the path is laid out scripturally. These days, the world is getting smaller. Spiritual traditions are coming into closer contact with each other, as are the different traditions of Buddhism. I think that this could have the effect of bringing Tibetan Buddhism still further in line with the scriptural presentation of its paths of practice.

 

Q: When you were teaching at KTD, the translator used the term “bypassing”, which I think was a reference to “spiritual bypassing”, as Chogyam Trungpa used to say.  You mentioned this idea that sometimes we students get caught up in the high teachings and the feeling that if we do the higher teachings that we will embody those teachings. And yet, we are bypassing the very basic teachings and learning that we need to do. Can you say something about that? Do you see that a lot in the West?

 

HHK: I think there are probably some people who practice in this way in the West, but actually this issue isn’t limited by geography. On the one hand, some people may think of spirituality as the practice of having faith in something. Some others may see the dharma as being like a spiritual massage.

 

The way I see the dharma, however, is that intelligence and investigation are even more important than faith. To practice the dharma is to look into the content of one’s life in a very deep way. To do this, one must be able to discern between one’s strengths and one’s shortcomings. This is not possible through faith alone.

 

Some people approach spirituality as a method by which, if their minds are feeling disturbed, it will calm them down. It is seen as a temporary benefit. There is no long-term view of bringing peace to the mind, or freeing the mind from disturbing emotions altogether. So in this way many people look for immediate results, some type of swift path without too many hardships. Since materialism is so prevalent these days, that approach comes into spirituality as well, with people wanting fast results. In this way we become spiritually materialistic.

 

So what I mean by the dharma is living our lives deeply and knowing ourselves. One of the first contemplations that is encouraged when we enter into the dharma is that of the precious human birth—seeing our life as something very valuable. Seeing the value of our lives and of moral conduct, we can give our lives a strong direction.

 

In this way, we become good spiritual practitioners by becoming good human beings. Without being a good human being, it is impossible to become a good spiritual practitioner. This is one of the reasons why we say, “The preliminaries are even more profound than the main practice.” First, one must get to know oneself. Then, having become familiar with oneself, one can live one’s life more deeply. Living one’s life more deeply is the meaning of dharma.

 

Q: You have been quoted as saying you’d like to spend two months a year here. If you spend more time here, what would you like to focus on?

 

HHK: I haven’t had much time to think about that, since that type of permission seems so far out of reach at the moment.

 

Q: The Karmapa’s traditional role is to transmit the teachings, but you seem to be called to a sort of wider role. How do you see your role in Tibetan Buddhism today?

 

HHK: In general, 900 years have passed since the birth of the First Karmapa, Düsum Khyenpa. From Dûsum Khyenpa through the Sixteenth Karmapa, the Karmapas have mainly performed activities connected to the dharma. Their role was as spiritual leaders. However, during the time of the Sixteenth Karmapa the Chinese came to Tibet and many Tibetans had to part from their homeland. For this reason, Tibetan society was split into two groups; those living in Tibet and those in exile.  But both of these groups of Tibetan society need to rely on leaders, in order to protect the spiritual teachings and the culture of Tibet.

 

The most powerful and beneficial leaders are the ones who are universally respected and admired. In our case, this type of leadership is embodied by none other than His Holiness the Dalai Lama. This is the case not only within the exile community but within Tibet as well. Through his leadership Tibetan dharma and culture have been able to survive.

 

In the future as well, when His Holiness is no longer with us, we will also need the presence of strong leadership, both political leadership and general leadership. Of course, we Tibetans haven’t yet had the political success that we have wanted to have, but, on the other hand, most Tibetans do not have an intricate knowledge if politics.  Nor are Tibetans a very political people. What is very important, therefore, is overall societal leadership. His Holiness has emphasized many times that strong leadership for youth will be very important for Tibet’s future. 

 

In my opinion, I’m just one part of those who are ready to provide leadership, not just in a spiritual way, but in a societal way, in terms of serving the people. If I continue that way I think that this will be very harmonious with the spiritual role of the Karmapa. The Karmapa’s role is to benefit others in a way that befits the dharma. I don’t see any other role that I could take on. I’m already supposed to be the Karmapa and the Karmapa is supposed to be someone who accomplishes the activity of all the buddhas. If you look seriously at that responsibility, you can see that it is a very heavy one. So I don’t need any more roles than the one I already have.

 

Q: On that note of this new generation of Buddhists stepping into roles of leadership, traditionally social activism and environmental activism haven’t been a part of Buddhism. But, especially in the West now, engaged Buddhism is very popular among young practitioners. What role does activism play in Buddhism today and in the future?

 

HHK: I always say that the practice of dharma can’t be something that we just compartmentalize or set off to the side. The true practice of dharma involves bringing about change, change for the positive.  Therefore, the dharma must end up affecting both our lives in general and the work that we do.  So, for example, if one is a Buddhist business person, then if one’s business activities and one’s dharma practice become separate things, that is what we call “the dharma becoming separate from the person”. If conversely, you allow your business practices to be guided by Buddhist principles, and if you undertake them with a pure motivation, then your work will be dharma practice.

 

The same thing applies to activists. Activists in general want to bring about positive change and make the world a better place. The same goes for environmentalists. Depending on what our individual interests are and what kind of work we do, we can bring Buddhist principles to bear in a way that fits our own specific situation. When we endeavor to benefit others, we shouldn’t just be thinking exclusively about those in our immediate environment. I think that it is also important for us to think about bringing positive change to the larger society in which we live, and to our communities.

 

However, the situation for lay practitioners is different from that of monastics. Ordained practitioners have their own way of engaging, a style that is suitable to them. This falls in line with what His Holiness the Dalai Lama has been saying: that we must separate religion from secular life in order to have a genuine democracy. So the ordained have some specific requirements that apply to them, but apart from that it is fine for them to engage in activism as well.

 

Q: Your Holiness, you are the first Karmapa, and maybe even the first major Buddhist leader, to come of age in the age of technology. In fact, a Newsweek reporter called you “a self-professed Facebook stalker.” How do you use technology? You have warned about it and said that it has both its good sides and its bad sides, and one of the down sides of it is that it increases our fixation on the self. So we wonder how do you use the technology, how you think we should use it, and how we can counteract this effect of technology in terms of fixating on the self?

 

HHK: It’s kind of funny: since I am in some ways a “traditional lama”, if I use technology a little bit, then some people make a very big deal about that saying, “He uses technology!” If I wear traditional robes and then put a camera around my neck, perhaps people would react the same way: “Look! He is using a camera!” It seems that the clothes I wear make the fact that I use technology a big deal, whereas if ordinary people did the same thing, it wouldn’t be seen as momentous. So it really isn’t a big deal.

 

In terms of technology itself, in general I think that, on the one hand it is something that can ease burdens for us and make certain things more conveniently accessible. For example, because of the Internet, we can keep in touch with even our friends who live far away from us. And even in terms of dharma, those who cannot afford to travel long distances and so forth can listen to teachings that are taking place.

 

But on the other hand, even as technology makes it easier for us to do certain things, it also in some ways makes us less knowledgeable about how things work. Whereas previously we may have had to get up and walk over to the window to close the blinds perhaps now we have a button to press so that we don’t have to get up at all. Before, we knew how the blinds worked because we related directly to them. But now, our opportunity to get to know the blinds has been taken away. So I think technology can have this type of effect sometimes. Technology can make things easier, but it can also increase our ignorance. If we invest our lives and our experience too heavily in technology (HHK in English: “too much materialistic”), it is difficult to say whether we be able to continue onward in a stable way. I do not know!

 

Home