Analyyttinen mietiskely

Lama Jinpa Gyamtson opetuksia Brysselissä (tammikuu 1995), Berliinissä (kesäkuu 2000), Barcelonassa (huhtikuu 2001) ja Purelands retriittikeskuksessa Skotlannissa (lokakuu 2002).

 

In English:  The Wheel of Anyalytical Meditation: The 5 Aggregates (Ch 1)

                The Wheel of Anyalytical Meditation: Impermanence (Ch 2)

                The Wheel of Anyalytical Meditation: Suffering (Ch 3)

                The Wheel of Analytical Meditaton - Egolessness (Ch 4)

 

 

Viisi aggregaattia (Viisi osatekijöiden muodostamaa ryhmää)

   Esipuhe

   Neljä virhettä

       1. Osista kootun pitäminen ei osista koottuna

       2. Pysymättömän pitäminen pysyvänä

       3. Kärsimyksen pitäminen onnellisuutena

       4. Olemattoman pitäminen olemassa olevana

   Harjoitusmenetelmä

       1. Ilmiöt on koottu osista, se on ilmiöiden luonto

             Keho

                 Ensimmäinen aggregaatti: Muoto

                 A. Analyysi kehon rakenteesta

                 B. Keskinäinen riippuvuus

                 C. Kehon hienorakenne

             Mieli

                Toinen aggregaatti: Tunne

                Kolmas aggregaatti: Havaitseminen

                Neljäs aggregaatti: Mentaaliset muodostelmat               

                Viides aggregaatti: Tajunta

             Yhteenveto

             Todellisuuden subjektiivinen havaitseminen

       2. Pysymättömyys

                A. Ulkoinen pysymättömyys

                B. Sisäinen pysymättömyys

                C. Hetkellinen pysymättömyys

       3. Kärsimys

              Ilmeiset kärsimykset

                i)  Se, ettei saa haluamaansa

                ii) Sen halussa pitäminen, mitä on onnistunut saavuttamaan

                iii) Sen menettäminen mitä rakastaa

                iv) Sen kohtaaminen, mistä ei pidä

             Muutoksen kärsimys

             Kärsimys, joka sisältyy kaikkeen osista koottuun

       4. Egottomuus

  Yhteenveto

  Loppusanat

 

 

 

Viisi aggregaattia (Viisi osatekijöiden muodostamaa ryhmää)

 

Esipuhe

 

Tämä teksti sisältää menetelmän, jolla tutkitaan olemassaoloa sen perusteella, mitä kutsutaan viideksi aggregaatiksi. Buddhalaisuudessa niillä luokitellaan kaikki ilmiöt. Viisi aggregaattia on monimutkainen ja laaja aihe ja siihen sisältyy paljon erikoista sanastoa, luokituksia ja luetteloita. Tämä kuitenkin on käytännöllinen harjoitusohje, eikä teoreettinen opetus. Nämä ohjeet on tarkoitettu harjoitettaviksi, ei filosofoinnin aiheeksi. Puhuminen ja opiskelu voi ottaa paljon aikaa ilman, että se muuttaa todella elämää, ja se voi olla pitkäveteistäkin. Käsittelemme aihetta siis tekstin kirjoittajan, Mipham Rinpochen tarkoittamalla tavalla, ja yritämme oivaltaa tämän viittä skandhaa koskevan tekstin merkityksen.

 

Itse asiassa buddhalaisuus kokonaisuudessaan on tarkoitettu harjoitettavaksi. Kaikki Buddhan ja hänen jälkeensä tulleiden suurten opettajien opetukset ovat olemassa siksi, että niitä harjoitettaisiin ja sitä kautta koettaisiin jotakin. Kokemus on päämäärä, ja se on tärkeää tietää. Buddhalaisuus on kokemuksellista, ei pelkkä opinkappale. Sitä täytyy opiskella, jotta tietäisi miten sitä voi soveltaa käytäntöön ja kuinka saada siitä kokemus. Ilman kokemusta buddhalaisuutta ei ole.

 

Buddhalaisuutta voidaan kutsua uskonnoksi, filosofiaksi, elämäntavaksi tms. Sitä voidaan verrata toisiin uskontoihin ja filosofioihin ja puhua paljon. Buddhalaisuuden päätarkoitus on kuitenkin kokea jotain. Kun kokee sen, mistä buddhalaisuus yrittää kertoa, mikään muiden luoma teoria ei voi muuttaa omaa kokemusta. Itse tietää parhaiten mitä buddhalaisuus on, koska sen kokee itse. Se on buddhalaisuuden ydin, eikä sillä ole nimeä. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Se on vain jotain mikä on totta, koska itse kokee sen. Kaikkien buddhalaisten opetusten ja koulukuntien tarkoituksena on johtaa tähän kokemukseen ja sen täyteen oivallukseen.

 

Mitä meidän sitten pitäisi kokea? – Sama, minkä Buddha koki. Buddhalaisuus alkoi, kun prinssi Gautama saavutti kokemuksen ja oivalluksen tason – jota kutsumme valaistumiseksi tai aidon todellisuuden luonnoksi – ja ymmärsi, että se ratkaisee kaikki ongelmat, konfliktit ja kärsimykset; ja hän käsitti, että kuka tahansa voi kokea sen. Hän ryhtyi opettamaan, kuinka oivallus saavutetaan, jotta jokainen voisi saavuttaa sen.

 

Näin buddhalaisuus tulisi ymmärtää. Ei ole tarvetta leikkiä sanoilla, ei pohtia, ovatko opetukset päteviä vai eivät, ovatko ne nykyaikaan sopivia vai vanhanaikaisia jne. Eri aikoina ja eri paikoissa tapa, jolla opetukset esitetään voi tietenkin vaihdella ja niitä voidaan muokata. Niiden ainoa tarkoitus on joka tapauksessa johtaa kokemukseen, todelliseen kokemukseen, joka on kaikkien ulottuvilla.

 

Buddhalainen mietiskely jakaantuu kahteen päätyyppiin: shamataan (tiib. shine) ja vipashyanaan (tiib. lhaktong). Tämä teksti on vipashyanaopetus. Shamata merkitsee tyyneyttä, ja sen menetelmät auttavat rauhoittamaan mieltä ja kehoa, jotta täydellinen tyyneys ja rauha saavutetaan. Vipashyana merkitsee selkeää ymmärtämistä. Se tarkoittaa selkeää ymmärrystä maailmankaikkeuden ja siinä olevien olentojen luonnosta; kirkasta havaintoa siitä, keitä olemme ja mikä on asioiden todellinen luonto.

 

Tavallisesti shamataa harjoitetaan ensin, sillä kirkkaaseen ymmärrykseen tarvitaan vakaa ja tyyni mielentila. Shamata-mietiskely on täten pelkkä keino, jonka avulla mieli johdetaan kokemaan vipashyana. Tyyni mieli sinänsä ei ole tavoite, tavoite on vipashyana. Pelkkä shamatan harjoittaminen, olipa se kuinka loistava shamatakokemus tahansa, ei ole lopullinen ratkaisu, sillä se ei pysy.

 

Jos harjoittaa shamataa kunnolla, sen avulla voi saavuttaa mielentilan, jossa on syvä rauha ja ilo, voi kokea palkitsevaa helppouden ja keveyden tunnetta, keho tuntuu untuvankevyeltä. Mietiskelyistunnon jälkeen yrittää liikkua hitaasti ja pitää kokemusta yllä, mutta maailma ympärillä liikkuu eri tahtia, paljon nopeammin ja karkeammin. Ihmiset juoksevat ja huutavat ja ajattelet: ”Mitä he oikein tekevät? Mihin heillä on tuollainen kiire? Miksi he toimivat noin huolimattomasti? Eivätkö he tajua, että olen tässä tilassa? Ihmisten pitäisi olla rauhallisempia!” Sinulla on ongelma, sillä vastakohta on suuri. Ehkä luulet, että buddhalaisuus, tie valaistumiseen, on pilven lailla leijumista ja teet jyrkän eron henkisen ja ei-henkisen välillä. Saatat pitää maailmaa ”ei-henkisenä” paikkana ja sinulla on tarve eristää itsesi siitä pitääksesi yllä ”henkisyytesi”, tuon rauhallisen transsin.

 

Tähän liittyy toinenkin ongelma. Jos pitää shamataa pääasiana, eikä ymmärrä vipashyanaa, voi luulla, että mietiskelytila tai oikea harjoitus edellyttää täydellistä mielentyyneyttä. Kun mieli ei ole tyyni tuntuu siltä, ettei tee harjoitusta oikein, tai että jokin on vikana. Tulee tehneeksi jyrkän eron rauhallisen ja levottoman mielentilan välillä ja pitää edellistä hyvänä ja jälkimmäistä huonona. Luulee, että edellinen pitää saavuttaa ja jälkimmäistä välttää. Sillä tavoin taistelee itsensä kanssa ja mietiskelyharjoituksesta muodostuu taistelu. Yleensä käy niin, että voi mietiskellä vain silloin, kun on rauhallisessa ympäristössä yksin, ja sitten kun joutuu kohtaamaan muun maailman, mietiskelytila häviää.

 

Vipashyana-mietiskelyyn kuuluu todellisuuden tutkiminen, jotta näkemys ja ymmärrys, joista puhuimme, kirkastuvat. Kun Buddha valaistui, hän oli valaistunut koko ajan. Kokemus, jonka hän hankki, oli jatkuva kokemus, ja sellaisen kokemuksen yritämme saavuttaa vipashyanaa harjoittamalla. Tuota selkeää näkemystä voidaan kutsua sanalla ”viisaus”. Viisaus on kokemus, josta puhumme ja se on kaikkien buddhalaisen opetusten ainoa päämäärä.

 

Tällä viisaudella on monia nimiä, mutta sen pääominaisuus on se, ettei sitä voi sanoin kuvata eikä järjellä käsittää. Se tarkoittaa, että vaikka siitä voi sanoa paljon, nuo sanotut asiat eivät ole viisaus itsessään, sitähän ei voi kuvata. Sen voi vain kokea. Edes Buddha ei kyennyt selittämään viisautta niin, että joku olisi voinut kuunnella häntä ja ymmärtää. Vaikka olisi kuinka valaistunut, ei voi selittää toisille millaista se on. Kaikki erilaiset menetelmät, harjoitukset ja opetukset on tarkoitettu tämän yhden asian oivaltamiseen; eikä tuosta asiasta voi sanoa mitään!

 

Tätä on tärkeää pohtia, sillä se voi auttaa ymmärtämään, mitä merkitsee olla buddhalainen. Buddhalaisuus on valtava menetelmien kokoelma, ja toisinaan ihmiset epäilevät noita menetelmiä, koska ne voivat näyttää olevan keskenään ristiriidassa ja koska niitä on niin paljon erilaisia. Ne voivat näyttää omituisilta ja vierailta verrattuna siihen, mihin on tottunut omassa arjessaan ja niiden tarkoitus voi jäädä hämäräksi. Jos kuitenkin tuntee buddhalaisten harjoituksen olennaisen tavoitteen – tuon yhden kokemuksen, joka meitä odottaa – sitten tietää, missä tie kulkee, ja sen myötä ymmärtää nuo erilaiset opetukset ja menetelmät. Se antaa luottamusta ja vakuuden buddhalaisuuden suhteen; koska se on jotain, minkä itse kokee, tietää, että se on totta. Totuus on vain totuus, se ei ole pelkästään buddhalainen totuus.

 

Esimerkki tästä voisi olla rakastumisen kokemus, joka on hyvin henkilökohtainen ja todentuntuinen kokemus. Silti sitä ei voi selittää muille. Ei voi kokea rakastumisen tunnetta, vaikka joku kuinka selittäisi, millainen kokemus se on. Se on sanoinkuvaamaton kokemus, mutta hyvin totta, ja kun on rakastunut, kokee maailman erilaisena kuin tavallisesti. Se on hyvin voimakas kokemus. Siitä on kirjoitettu paljon kirjoja, siitä on väitelty, kirjoitettu novelleja, runoja ja lauluja. Sitä on yritetty kuvata niillä, ja filosofit saattavat tutkia asiaa määritelläkseen rakkauden. Nuo sanat ja ajatukset rakkaudesta eivät ole rakastumista, mutta kun todellinen kokemus siitä syntyy, se on läsnä, vaikkei siitä voi puhua muille. Jos on rakastunut tietää olevansa, ei tarvitse mennä kirjastoon eikä lukea kirjoja tietääkseen, kokeeko rakkauden tunnetta vai ei. Itse asiassa moiset spekulaatiot tuntuvat silloin luultavasti merkityksettömiltä ja pitkäveteisiltä. Buddhalaisen polun tavoitteena oleva kokemus on siihen verrattavissa.

 

Tämä on itse asiassa hyvä esimerkki, koska rakastuminen vaikuttaa tapaan nähdä maailma ja se vaikuttaa myös omiin tekoihimme. Ihmiset huomaavat meissä muutoksen. Niin käy myös silloin, kun kokee sen, mikä buddhalaisuudessa on olennaisinta.

 

Mahayanassa sanotaan, että buddhalainen polku voidaan jakaa kahteen: viisauteen ja myötätuntoon. Viisautta olemme käsitelleet ja myötätunto liittyy tapaan, jolla toimii maailmassa. Se seuraa viisaudesta automaattisesti. Tarkalleen ottaen myötätunto ei seuraa viisaudesta, vaan nuo kaksi ovat toisistaan erottamattomat. Kun on viisautta, ei voi välttää olemasta myötätuntoinen. Bodhicittaa ei tarvitse harjoittaa, koska ”valaistuneen mielen olemus on myötätuntoa”, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.

 

Kun viisautta ei ole, sitä täytyy kehittää, ja se tehdään kahdella tavalla: harjoittamalla vipashyana-mietiskelyä ja kehittämällä myötätuntoa. Myötätuntoa kehitetään harjoittamalla kuutta paramitaa ym., bodhicittan tietä. Myötätunto on jotain, jonka voi käsittää ainakin jollain tavoin, mutta viisaus vielä puuttuu, se tulee vasta lopuksi. Myötätunnon harjoittaminen on käyttäytymistä siten, kuin olisi jo valaistunut. Se on kuin koettaisi käyttäytyä rakastuneesti, vaikka ei ole rakastunut. Kun siihen tottuu, oikea kokemus voi lopulta syntyä.

 

Shamata ja vipashyana voidaan myös kuvata siten, että shamata kehittyy vipashyanasta. Jos harjoittaa vipashyanaa, shamata syntyy siitä. Se on eräs tapa mietiskellä ja siksi tätä tekstiä, joka on analyysimenetelmä, voidaan myös pitää tapana kehittää shamataa. Esimerkiksi, jos analysoi kehon pysymättömyyttä ja keskittyy siihen, mieli on pidettävä paikoillaan tarkkaavaisesti. Mielen täytyy muuttua vakaaksi, jottei tutkimuksen kohde unohdu. Joillekin ihmisille tämä tie on inspiroivampi tapa keittää tyyneyttä kuin vaikkapa pienen kiven katseleminen, sillä analysoidessa mielen täytyy olla hereillä. Silloin ei ehdi tylsistyä eikä muutu liian passiiviseksi.

 

Oli miten oli, on tärkeää harjoittaa myös vipashyanaa, ei vain istua hiljaa paikoillaan pitkiä aikoja patsaan tavoin. On tärkeää tutkia todellisuuden luontoa ja kysellä. Ei ole tosibuddhalainen, ellei aseta kaikkea kyseenalaiseksi. Buddhalaisuus ei ole menetelmä, jolla saavutetaan erityisiä mielentiloja tai miellyttäviä kokemuksia. Se on tapa löytää totuus, ja jotta sen löytäisi, täytyy analysoida. Kaikkiin vipashyanamenetelmiin liittyy kyselevä asenne. Itse asiassa kysymykset usein tuovat ihmiset buddhalaisuuden pariin. Jossain vaiheessa elämäänsä he kysyvät: ”Kuka olen? Mikä on elämäni tarkoitus?”

 

Tuo kyselevä asenne on todella tarpeen. Kun on asennoitunut siten, on hereillä. Ja buddhalaisuuden koko idea on herätä. Valaistumisen saavuttaminen merkitsee täydellistä heräämistä samsaran unesta. Jotta voisi herätä, täytyy haluta herätä. Sitä bodhicitta eli bodhimieli merkitsee mieltä, joka pyrkii olemaan hereillä. On kuitenkin tunnettava oikea tie heräämiseen, ja se on vipashyanan harjoitus. Vipashyana on menetelmä, jolla asioita analysoidaan oikein ja läpikotaisin, jotta herättäisiin. Siitä tämä teksti kertoo. Sen ensimmäisessä luvussa sanotaan: ”Mielessämme olevien ristiriitaisten tunteiden voima luo kaikki olemassaolon virheet. Nämä ristiriitaiset tunteet johtuvat huonosta asenteesta. Se on korvattava oikealla asenteella.” Oikea asenne on viisautta, tapa nähdä asiat niin kuin ne todella ovat. Kun viisautta ei ole, ihminen näkee asiat puutteellisesti ja käyttäytyy tavalla, joka ei vastaa totuutta. Siitä syntyy kaikenlaisia kielteisiä mielentiloja, mikä on kaiken kärsimyksen syy. Kunnes pystyy havaitsemaan asiat oikein, kaikki on huonosti, koska ei näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan väärinkäsityksen valossa.

 

Edellä mainittu huono asenne tarkoittaa sitä, mitä buddhalaisuudessa tavallisesti kutsutaan tietämättömyydeksi tai väärinkäsitykseksi. Sen vallassa ei näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan luulee niitä joksikin, mitä ne eivät ole. Kuten sanottu, buddhalaisen tutkimuksen lopullinen päämäärä on nähdä kaiken todellinen luonto, ja sitä voidaan kutsua mahamudraksi, dzogcheniksi, tyhjyydeksi, buddhaluonnoksi ja monilla muilla nimillä. Mutta jotta sen ymmärtäisi, mieltä täytyy harjoittaa hyvin kauan, onhan vääränlainen tapa nähdä asiat syvään kaiverrettu ajatusmalli. Pelkkä hetkellinen asioiden todellisen luonnon tunnistaminen ei muuta sitä. Jotta tunnistaminen muuttuisi pysyvämmäksi kokemukseksi mielessämme ja todella korvaisi vääränlaisen tavan nähdä asiat, kaikki vanhat väärät näkemykset täytyy purkaa hyvin järjestelmällisesti ja perusteellisesti. Muuten, vaikka näkisimme mielen todellisesta luonnosta väläyksen vaikkapa mahamudra-harjoituksen kautta, taipumus nähdä asiat väärin on edelleen vahva. Siksi saatamme vahvasti epäillä tuota väläystäkin ja kysyä mielessämme yhä uudelleen: ”Onko tämä todella se, mitä minun pitäisi mietiskellä? Teenkö harjoituksen oikein? Eikö pitäisi tehdä jotain muuta harjoitusta?”

 

Monet suuret opettajat sanovat, että mitä enemmän opiskelee ja tutkii asioita, sitä helpompi myöhemmin on vakauttaa asioiden todellisen luonnon tunnistaminen. Esimerkiksi madhyamaka-filosofian kunnollinen tuntemus auttaa suuresti poistamaan esiin nousevia kysymyksiä, kun mietiskelee. Päätyy varmuuteen helpommin. On tärkeää aloittaa alusta ja kävellä hitaasti, askel askelelta. Siten kehittyy. Siinä mielessä tämä teksit on suureksi avuksi, koska se alkaa alusta, ja jos sen mukaan tekee harjoituksia, se on oivaa valmistautumista mahamudra-harjoitusta varten; se auttaa ymmärtämään mahamudran oikein.

 

Teksti jakaantuu kolmeen pääosaan:

 

- Mietiskelymenetelmä

- Edistymisen merkit mielessä

- Niiden merkitys

 

Tutkimme näistä kahta ensimmäistä.

 

Mipham Rinpoche sanoo kommentaarissaan, että ennen kuin harjoitus alkaa, tulisi pohdiskella ihmiselämän kallisarvoisuutta ja kehittää innostus mietiskelyharjoitukseen. Sen jälkeen tulee visualisoida opettajamme, Buddha Shakyamuni oman pään yläpuolella ja hänen ympärillään hinayana ja mahayana sangha. Tuntien syvää hartautta heitä kohtaan lausutaan seitsenosainen rukous ja muita rukouksia ja pyydetään kaipauksella ja sydämen pohjasta: ”Antakaa siunauksenne, jotta tämän täydellisen tutkimusharjoituksen kaikki vaiheet selkiintyvät mielessäni ja kaikkien olentojen mielessä.”

 

Sen jälkeen kehitetään bodhimieli ajattelemalla näin: ”Minun täytyy saavuttaa täydellinen valaistuminen kaikkien olentojen hyödyksi, siksi mietiskelen täydellisen tutkimusharjoituksen eri vaiheita.”

 

Sen jälkeen ryhdytään soveltamaan ohjeita.

 

Neljä virhettä

 

Ensimmäinen osa, mietiskelymenetelmä, liittyy siihen, miten todellisuus nähdään tietämättömästä näkökulmasta väärin, virheitä on neljä.

 

1. Osista kootun pitäminen ei osista koottuna

 

Pidämme monista eri osista koostuvia ilmiöitä yksikköinä, sellaisinaan kokonaisina. Esimerkiksi oma kehomme koostuu monista alkuaineista ja elementeistä, mutta emme näe sitä niin, vaan pidämme sitä yhtenä kokonaisuutena. Siksi näemme sen vain pinnallisesti, sen miltä se näyttää ulkoisesti, ja uskomme, että se on sellaisenaan toivottu.

 

Omaa mieltä pidetään myös yhtenä yksikkönä, vaikka se todellisuudessa koostuu erilaisista ajatuksista, toimintamalleista, tunteista ym. Ja ne ovat jatkuvasti muuttuvia. Silti pidämme mieltämme, persoonallisuuttamme, yhtenä ja samana emmekä ole täysin tietoisia sen moninaisuudesta. Täten meillä on pinnallinen ja liian yksinkertainen näkemys siitä mitä itse olemme ja mitä muut ovat. Tuohon pinnalliseen näkemykseen kiinnytään ja asiat nähdään pinnallisesti samalla kun sitä pidetään koko totuutena. Syntyy kokonainen arvojärjestelmä, jossa pinnallisin perustein luokitellaan asiat toivotuiksi ja ei-toivotuiksi. Sellainen tunteellinen suhtautuminen johtaa moniin virheisiin, koska se perustuu virheeseen. Saattaa esimerkiksi puolustaa joitain asioita intohimoisesti ja hyljeksiä toisia asioita ilman, että näkee mitä ne kokonaisuudessaan ovat. Ja saattaa olla aivan väärässä.

 

“Osista koottu” ei tarkoita pelkästään sitä, että jokin on koottu erilaisista osista, vaan myös sitä, että se on erilaisten syiden ja olosuhteiden tulos. Asiat riippuvat monista aiemmista ja senhetkisistä syistä ja olosuhteista, ne ovat riippuvuussuhteessa moniin muihin asioihin ja olemassa niiden ehdoilla. Otamme asiat liian vakavasti, kun kiinnymme tiettyihin asioihin kovasti ja inhoamme toisia siksi, että pidämme niitä erillisinä niiden luojasta, itsestämme, ja kaikesta muusta, mikä johti siihen että loimme ne.

 

Kiintymys ja viha johtavat valtaviin virheisiin, kuten keskiajan inkvisitioon. Se perustui siihen, että oltiin kiintyneitä tiettyihin mielipiteisiin, ja jos joku ajatteli toisin kuin mikä oli hyväksyttyä, hänet poltettiin elävältä! Sellainen mielipiteistä kiinni pitäminen johtaa fanaattisuuteen, sotiin ja suureen kärsimykseen.

 

2. Pysymättömän pitäminen pysyvänä

 

Tämä on uskoa asioiden vakauteen ja kestoon. Eräs pysymättömyyden aspekti on, että meidän kaikkien täytyy kuolla. Kun sanotaan, että on tietämättömyyttä pitää pysyvänä sitä, mikä on pysymätöntä, ei tarkoiteta, etteivät ihmiset tietäisi kuolevansa joskus. Jokainen tietää sen. Ihmiset eivät vain elä sen mukaisesti. Odotamme elävämme pitkään ja siihen saakka elämme aivan kuin kuolemaa ei olisi olemassa. Teemme suunnitelmia ikään kuin elämämme jatkuisi ikuisuuksiin, ja näin elämä perustuu siihen, miltä asiat pinnallisesti katsottuna näyttävät. Syvällinen näkemys puuttuu.

 

Toinen tämäntyyppiseen tietämättömyyteen liittyvä virhe on, että ei ole tietoinen ajatusten pysymättömyydestä. Ajatukset muuttuvat ihmisten, kulttuurin ja olosuhteiden mukaan. Mielipiteet muuttuvat, eivätkä säily samanlaisina ikuisesti. Myös tunteet ovat hyvin pysymättömiä. Pidämme onneamme ja suruamme usein hyvin todellisena, olemme tunteen ja sen lähteen vallassa, ikään kuin ne kestäisivät kauan aikaa. Pidämme joitakin asioita tavoittelemisen arvoisina koska uskomme, että ne tuovat meille onnea ikuisesti. Sitten syntyy jyrkkiä mielipiteitä siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa, ja sen tähden toisiin asioihin kiinnytään ja toisia hyljeksitään. Vahva tunteenomainen suhde asioihin johtuu siitä, että ei ole täysin tietoinen niiden pysymättömyydestä.

 

Jos tiedostaa pysymättömyyden selkeämmin, ei osallistu kaikkeen niin vahvasti, tietää että asiat eivät pysy samanlaisina vaan muuttuvat, ne eivät ole jatkuvasti huonosti tai hyvin. Ei ole niin tärkeää, saako haluamansa vai ei, muuttuu joustavammaksi, sopeutuu paremmin.

 

3. Kärsimyksen pitäminen onnellisuutena

 

Tämä tarkoittaa, että pohjimmiltaan pidämme elämää luonnostaan nautittavana asiana, iloisena kokemuksena. Tai uskomme, että täytyy olla jokin tietty paikka tai olemassaolon muoto, joka on todella nautinnollinen ja miellyttävä, ilman minkäänlaisia ongelmia. Tiedämme, että kärsimys on olemassa, mutta pidämme sitä väliaikaisena, virheiden tuloksena, ja että voimme korjata nuo virheet. Virheet ovat vain ärsyttäviä lipsahduksia, mutta eivät kuulu tosielämään. Elämän tulisi olla onnellista – niin me ajattelemme – mutta ajoittain koemme petollisia takaiskuja. Käytämme paljon aikaa ”korjataksemme” elämää, korjataksemme kaiken, yritämme saada kaiken sujumaan niin kuin sen pitäisi sujua. Paljon voimia kuluu, kun yritetään poistaa epätäydellisyyttä, joka pilaa olemassaolon. Tämäkin on jyrkkä näkemys onnellisuuden ja onnettomuuden vastakohtaisuudesta. Hyvä ja paha nähdään hyvin todellisina: sitä, mitä pidetään hyvänä suojellaan, samalla kuin se, mitä pidetään pahana, pitäisi poistaa. Se johtaa kiintymykseen ja vihaan, ja ongelma on juuri siinä.

 

4. Olemattoman pitäminen olemassa olevana

 

Olemassa oleminen merkitsee näiden opetusten yhteydessä luontaista, erillistä ja ehdotonta olemassaoloa. Keskeisin virhe tässä on pitää omaa henkilöään todella olemassa olevana: ”Minä olen.” Kun sanoo ”minä olen”, siihen liittyy vaistomainen hämärä aavistus, mitä se tarkoittaa. Mutta se on varsin pinnallista tietoa. Meillä on vain jonkinlainen idea siitä, kuka olemme ja keitä muut ovat. Yhdistämme tunteen minästä tiettyyn nimeen, ammattiin, kansallisuuteen, kulttuuriin, perheeseen ja uskomusjärjestelmään (poliittiseen, uskonnolliseen tms.), tietynlaiseen tapaan ajatella ja joihinkin mieltymyksiin ja inhon aiheisiin ja pidämme kaikkea tätä yhtenä ainoana asiana, jota kutsumme minäksi. Toisin sanoen mielemme samastuu kaikkeen tuohon yhtenä yksikkönä. Koska uskomme, että tämä minä on todellinen, kiinnymme siihen ja sen omaisuuteen, olipa se henkistä tai aineellista.

 

Buddhalaisuudessa tämä on vain se, miltä asiat näyttävät ulkoisesti, se ei ole totuus. Asiat eivät ole jakamattomia itsenäisiä ilmiöitä, ne eivät ole pysyviä, ne eivät ole luonnoltaan onnea, eikä niillä ole luontaista olemassaoloa. Siltä ne näyttävät, mutta niin ei todellisuudessa ole. Buddhalainen polku lepääkin sen peruspilarin päällä, että erotetaan se, mikä todella on olemassa siitä, mikä vain näyttää olevan olemassa. Vipashyanan tarkoitus on erottaa nämä kaksi toisistaan, nähdä asiat sellaisina kuin ne todella ovat, niin että toimii suhteessa maailmaan oikein, eikä väärän oletuksen pohjalla. Kun näkee asiat sellaisina kuin ne todella ovat, kielteisillä tunteilla ei ole pohjaa juurtua, ja löydämme rauhan.

 

Mitä enemmän yllä olevat neljä virhettä maailmankatsomusta vallitsevat, sitä voimakkaammin on järjettömyyden vallassa ja sitä enemmän kärsii. Väärä näkemys asioista tekee niistä monimutkaisia ja elämästä farssin kaltaista. Elämme kuin näyttelijä, jolla on oletettu rooli, pidämme roolia aitona elämänä ja yritämme elää sen mukaan. Se on kuitenkin aika mahdotonta, koska se ei ole sitä, millainen todellisuudessa olemme. Se on vain idea siitä millainen olemme. Meillä on käsitys siitä kuka olemme ja keitä muut ovat, aivan kuin olisimme jakaneet kaikille näytelmän roolit. Ongelma on siinä, että pidämme rooleja todellisuutena. Lopputulos on, että vaikutamme mielenvikaiselta.

 

Tämä on se, jota tavallisesti kutsutaan suhteelliseksi tai sovinnaiseksi totuudeksi. Sovinnainen merkitsee, että olemme kaikki ikään kuin sopineet suhtautua asioihin tämän maailmankatsomuksen mukaan. Olemme yhtä mieltä näytelmästä ja rooleista, joita esitämme siinä. Sillä on tietenkin hyvät puolensa, koska voimme toimia yhteistyössä. Mutta jos sitä pitää lopullisena totuutena ja suhtautuu siihen sen mukaisesti, toimii hullun lailla, koska joutuu olemaan levoton jatkuvasti. Yrittää pitää yllä väärää kuvaa itsestään ja maailmasta. On mahdotonta olla se, joka luulee olevansa, sillä odotuksia omasta itsestä, muista ja maailmasta ei voi koskaan täyttää. Kaikkea ei koskaan saa sujumaan täysin oman mielen mukaan, koska asiat eivät ole niin kuin luulemme niiden olevan.

 

Vipashyanan harjoittamisen tarkoituksena ei ole luoda teoriaa tai filosofiaa maailmankaikkeudesta. Emme yritä tehdä mitään uutta, emmekä tuhoa vanhaa. Kun esimerkiksi sanotaan, että itseä ei ole olemassa, tarkoitus ei ole poistaa omaa persoonallisuutta tms. Yritämme vain nähdä asiat niin kuin ne ovat, ilman virheitä, ja olla se, mikä olemme. Yritämme elää sen totuuden mukaan, ei niiden käsitysten mukaan, joita muilla voi meistä olla. Toisin sanoen, emme pakota itseämme olemaan jotain, mitä emme ole. Se on tärkeä muistaa.

 

Perinteisesti tämä selitetään esimerkillä köydestä, jota voi hämärässä erehtyä luulemaan käärmeeksi. Jos niin kävisi, reaktio olisi pelko ja tietynlainen käyttäytyminen, joka perustuisi väärään oletukseen. Vipashyana-harjoitus on köyden näkemistä selkeästi. Kun sen näkee, havainta käärmeestä häviää saman tien, eikä reagoi väärin perustein.

 

Harjoitusmenetelmä

 

Buddhalaisessa vipashyana-mietiskelyssä on kolme vaihetta:

  • Yksilöllisen itsen tyhjyyden ymmärtäminen

  • Ilmiöiden tyhjyyden ymmärtäminen

  • Suuren tyhjyyden ymmärtäminen, mikä merkitsee buddhaluonnon tai oman mielen todellisen luonnon oivaltamista

Tässä esitetyt mietiskelymenetelmät liittyvät ensimmäiseen vaiheeseen, niiden tarkoituksena on edesauttaa itsen poissaolon eli egottomuuden oivallusta. Yritän kuitenkin esittää ne myös kahden muun tyhjyyden tyypin kannalta vajrayana-näkökulmasta, jotta ymmärrätte mihin ne johtavat laajemmassa yhteydessä.

 

Jokaista mietiskelyä tulisi harjoittaa vähintään viikko. Kaikki harjoitukset yhteensä kestävät 3 – 4 kuukautta säännöllisesti harjoitettuina ja niiden merkitys pitäisi alkaa näkyä selvemmin lopussa.

 

Jokaisessa neljästä luvusta todellisuutta tutkitaan ohjeiden mukaan. Kun jotakin on ymmärretty, lakataan tutkimasta ja annetaan mielen levätä tuossa ymmärryksessä, yritetään pitää sitä yllä ja tehdä siitä vakaa. Kun ymmärrys horjuu, ryhdytään uudelleen tutkimaan, kunnes tullaan johonkin tulokseen, ja sitten levätään siinä. Harjoitus on näiden kahden lähestymistavan yhdistelmä.

 

Jos on jo hankkinut kokemusta shamatasta, mieli on luultavasti tavallista vakaampi, ja siitä on etua. On oikein hyvä, jos on tehnyt shamataa, mutta ellei ole, tämä harjoitus itsessään on sitä: sen sijaan, että katsoisi buddhapatsasta tai seuraisi hengitystä, keskittyy tutkimaan seuraavaa ajatuksissaan.

 

 

1. Ilmiöt on koottu osista, se on ilmiöiden luonto

 

Kaikkien ilmiöiden osista koottua luontoa analysoidaan pohdiskelemalla viiden osatekijän ryppäitä, joista olemuksemme ja koko todellisuus buddhalaisuuden mukaan koostuu. Kutsumme niitä viideksi aggregaatiksi tai skandhaksi. Nämä viisi voidaan esittää myös kahtena aspektina:

 

– Se, mitä pidämme ulkoisina ilmiöinä, aineellinen maailma kehomme mukaan lukien, on buddhalaisittain ”muoto”.

– Kaikki sisäiset ilmiöt, jotka ovat mentaalisia luonnoltaan. Buddhalaisten opetusten mukaan ne muodostuvat neljästä päätekijästä: tunteista, havainnoista, ajatuksista ja tajunnasta.

 

Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että muoto, tunteet, havainnot, ajatukset ja tajunta, nämä viisi muodostavat kehon ja mielen. Meillä on keho ja mieli asuu kehossa halliten sitä. Tällä hetkellä keho ja mieli ovat yhdessä, ja siksi olemme elossa. Kun mieli ja keho erkaantuvat toisistaan, se, mitä kutsumme kuolemaksi, tapahtuu.

 

Keho

 

Ensimmäinen aggregaatti: Muoto

 

A. Analyysi kehon rakenteesta

 

Kuvittele, että edessäsi on suurimman kiintymyksesi kohde. Teksteissä yleensä oletetaan, että se on toisen henkilön keho, todennäköisemmin jonkun, joka on toista sukupuolta. Sanotaan, että maailmassa ei ole mitään, mihin kiintyisimme enemmän. Seksuaalinen vetovoima on kiintymyksen prototyyppi, koska siinä kaikki viisi aistia ovat kokonaan mukana, ja koska sen kautta ihmiset tuntevat saavansa mahdollisimman suuren nautinnon elämässä.

 

Mielestäni tätä on kiintoisaa pohtia. Se kertoo siitä, että elämän suurin ongelma on erillisyyden tuntu, jota kutsumme dualismiksi. Dualismi, kaksinaisuus merkitsee erillisyyden tilassa elämistä ja eri keinoin yritämme löytää takaisin ykseyden tilaan, jossa meidän ei tarvitse kokea tätä erillisyyttä ja yksinäisyyttä. Ykseyden kokemuksen korkein muoto olisi tuntea olevansa yhtä koko maailmankaikkeuden kanssa: ei olisi pelkoa, ei riitaa eikä surua. Alitajuisesti me jokainen tunnistamme, että dualismi on pääongelmamme, se tosiasia, että olemme erillään muusta maailmasta, ja yksi tapa koettaa voittaa se on yhdynnän kautta.

 

On kuitenkin tutkittava, pääseekö sitä tietä todella ykseyden tilaan, koska kaikki olennot ovat sitä yrittäneet, iät ja ajat. Seksuaalisen vetovoiman kautta on yritetty päästä siihen tilaan. He eivät näytä saavuttaneen valaistumista vielä.

 

Asiaa pitää analysoida, jotta nähdään, kannattaako siihen asettaa niin paljon odotuksia, ja onko sellainen käytös viisasta ja hyödyllistä vai ei. Luullakseni olemme kuitenkin vielä kiintyneempiä omaan kehoomme kuin muiden. Kiintymys on mielessä, eikä ole mitään, mihin mieli olisi kiintyneempi kuin kehoon, jossa se asuu. Ryhdymme siis tutkimaan ensin omaa kehoamme.

 

Tavallisesti omaa kehoa pidetään ensisijaisena todisteena minän olemassaolosta. Mieli samastuu kehoon varmistuakseen, että se on todistettavasti itsenäinen kokonaisuus. Siten kehosta tulee kiintymyksen pääkohde. Tosiasiassa keho koetaan vääristyneellä tavalla: se joko yli- tai aliarvioidaan. Syntyy mielipiteitä siitä, miltä oman kehon tulisi näyttää. Seuraavan meditaatioharjoituksen tarkoitus on tuoda kehon merkitys oikeisiin mittasuhteisiin ja osoittaa, mikä se todellisuudessa on.

 

Keho vastaa osittain muodon aggregaattia. Ryhdymme analysoimaan sitä tutkimalla sen osia ja aineksia, joista se koostuu: liha, veri, luut, luuydin, rasva, elimet ja onkalot; raajat ja aistielimet; ulosteet, virtsa, mikrobit, karvat, kynnet jne. Sillä tavalla tullaan tietoiseksi kehosta kokonaisuutena, ei vain sen pinnallisesta ulkonäöstä. Perinteisissä teksteissä on 36 kohdan luettelo aineksista, joista keho muodostuu, joitakin niistä on mainittu yllä.

 

Tämä on ensimmäinen mietiskelyharjoitus, ja se voidaan tehdä juuri näin, tutkimalla näitä aineksia yksi toisensa jälkeen. Se voidaan tehdä myös toisella tavalla, järjestelmällisemmin, ja suosittelen sitä.

 

Tutki ensin kehosi pintaa, ihoa. Koeta pysyä tietoisena ihosta kaikkialla kehon pinnalla muutaman minuutin ajan, ajattele, että iho on kuin kääremateriaalia, kuin jonkinlainen laukku tai pallon pinta.

 

Toiseksi, kuvittele kuorivasi ihoa pois pinnasta ja tutki lihaa. Älä ajattele enää ihoa, vaan keskity katsomaan lihaa ja lihaksia. On kuin selailisi anatomian kirjaa. Ensimmäisellä sivulla esitellään keho kokonaisuutena ulkoa päin katsottuna, seuraavalla sivulla on kuva kehosta ilman ihoa, seuraavassa ilman lihaksia jne.

 

Poista ajatuksissasi liha, ja tutki verenkiertoa. Jokaisella tasolla keskitytään tutkimuksen alla olevaan järjestelmään ja unohdetaan edelliset tutkimuskohteet. Nyt koetetaan saada mielikuva sydämenlyönneistä, laskimoista ja valtimoista, ja siitä, miten veri virtaa niissä jatkuvasti. Se tapahtuu kehoissamme parastaikaa.

 

Seuraavaksi mietiskellään hermojärjestelmää, aivoja ja selkärankaa, joista hermot ulottuvat kehon eri osiin kuin oksat puun rungosta. Hermot kuljettavat kaikenlaisia viestejä koko ajan, hermosto on hyvin aktiivinen.

 

Tule sitten tietoiseksi ruoansulatusjärjestelmästä suusta peräaukkoon saakka, ja kaikista elimistä niiden välillä. Siellä on mm. ruokatorvi, mahalaukku, munuaiset, maksa, suolisto, ja niiden sisältö. Voi myös ajatella syömäänsä ruokaa ja analysoida, mitä kakunviipaleelle tapahtuu aina siitä kun sen panee suuhunsa siihen saakka kun se tulee ulos toisesta päästä.

 

Keskity sitten hengitysjärjestelmään, johon kuuluu henkitorvi, keuhkot ja ilma, joka kulkee sisään ja ulos ja muuttuu energiaksi, joka jaetaan kehon eri osiin. Voi myös tutkia imusolmukkeita ja lymfatiehyitä.

 

Viimeiseksi keskitytään luurankoon. Tunne luurankosi kallosta varpaankärkiin. Kuvittele itsesi pelkkänä luurankona. Luurangon mietiskeleminen on keskeinen menetelmä joissakin buddhalaisissa opetuksissa.

 

Jokaisessa vaiheessa voi kuvitella siirtävänsä osan kehosta syrjään, niin että lopuksi, kun on nähnyt luurangon kasana luita, jäljellä on iso kasa erilaisia aineksia. Se on oma kehosi!

 

Sitten voi jatkaa päinvastaisessa järjestyksessä vaiheesta toiseen nopeasti, jotta kehosta saa kokonaiskuvan.

 

Ajatuksena on tutkia keho läpikotaisin ulko- ja sisäpuolelta, jättämättä mitään pois. Tarkoitus ei ole ajatella kovasti, eikä ole tarpeen muistaa elinten nimiä kuten anatomian opinnoissa, tarkoitus on kuvitella osat mielessään ja keskittyä niihin ilman erittelevää ajattelua; koeta katsoa ja kokea.

 

Tarkkaile omia reaktioitasi jokaisessa vaiheessa. Tutki, tunnetko mieltymystä tai vastenmielisyyttä johonkin kehon osaan. Esimerkiksi sydän. Kuvittele se kehosta erillään ja katso, tunnetko siihen mieltymystä tai tuntuuko se vastenmieliseltä. Luulisin, että olemme kiintyneitä sydämiimme, koska jokainen tarvitsee sydämen ollakseen elossa. Silti, jos voisimme nähdä sen esteettä, se todennäköisesti tuntuisi pelottavalta. Joku voisi jopa pyörtyä! Emme varmaankaan pelkäisi vain sitä, että se on epämiellyttävä, vaan pelko syntyy tiedosta, että on niin kovin riippuvainen siitä, eikä itsellä ole valtaa sen yli. Päinvastoin, sydän hallitsee itseä. Ja se voi pysähtyä milloin tahansa… No, en halua pelotella teitä. Vaikka emme näe sitä, siellä se kuitenkin on koko ajan.

 

Jos seisoisimme peilin edessä ja näkisimme itsemme luurankona, eikö sekin olisi pelottavaa? Siitä huolimatta tulisi olla tietoinen siitä, että meissä on koko ajan luuranko, vaikka emme tahdo samastua siihen. Minäkuvamme liittyy vain osaan siitä, mitä olemme, ei kaikkeen, mutta sekin, mihin emme samastu, on koko ajan olemassa. On hyvä olla tietoinen kaikista asioista, jotka kuuluvat kokonaisuuteen, jotta ei enää tunne niin suurta viehätystä omaa kehoaan kohtaan.

 

Kiintyneisyys omaan (ja muiden) kehoon näkyy siinä, että siitä huolehditaan kovasti, erityisesti sen ulkonäöstä. Se perustuu siihen, että suhtautuu kehoonsa pinnallisesti. Nyt tutkimme tunteitamme sitä kohtaan, kun näemme kehon läpikotaisin. Jos kaikki kulkisimme alastomina ilman erilaisia keinoja manipuloida kehon ulkonäköä, alkaisimme jo suhtautua ruumiiseen eri tavalla. Ja jos meiltä puuttuisi iho, suhtautuminen olisi vallan toisenlaista!

 

Mieti tekojasi, jotka liittyvät kehosi ylläpitoon ja ruokkimiseen tästä uudesta näkökulmasta. Tämän harjoituksen kautta voit ymmärtää ruumistasi syvällisemmin kuin ennen; se on vain luuranko, jonka ympärille on kiedottu nahka, ja tyhjä tila täyttyy lihasta ja elimistä, joilla on erilaisia tehtäviä.

 

Tee tätä harjoitusta ja keskity yhteen elimeen kerrallaan, kunnes olet ymmärtänyt asian selkeästi. Lepää sitten varmuudessa, että uusi ymmärryksesi kehosta vastaa totuutta. On tärkeää pitää yllä kehon todellisen luonnon tunnistamista ja oivaltaa, ettei todella ole kiintynyt mihinkään sen osiin, aineksiin tai elimiin, joista se koostuu.

 

Harjoiteltuasi oman kehosi kanssa, voit mietiskellä toisen henkilön kehoa, erityisesti sellaisen, johon tunnet viehtymystä. Visualisoi se edessäsi ja ala kuoria sitä kerros kerrokselta nähdäksesi millainen se todellisuudessa on ja tutki, tunnetko vetoa johonkin tuon kehon osista erillisinä kappaleina. Lopuksi tätä tutkimusta voi tehdä kenen tahansa sellaisen henkilön kehosta, johon tuntee kiintymystä, tai mistä tahansa kohteesta, joka saa hyvin tunteellisen reaktion aikaan itsessä. Se voi olla myös kielteinen vihan, kateuden tms. tunne. Jos tekee tutkimusta edellä kuvatulla tavalla huomaa, että tunteiden kohde ei olekaan niin erikoinen.

 

Paitsi säännöllisillä mietiskelyistunnoilla tämä harjoitus pitäisi tuoda mieleen niin usein kuin mahdollista. Kun kävelee kadulla, voi yrittää nähdä itsensä ja muut luurankoina, joissa luiden väliin on tungettu lihaa ja erilaisia elimiä. Ihmisten lisäksi myös erilaiset esineet on tehty osista. Koeta nähdä esineet osina, ja koko maailma.

 

B. Keskinäinen riippuvuus

 

Analysoi nyt sitä, miten kehon eri osat ja elimet ovat toisistaan riippuvaisia ja yhteydessä toisiinsa, miten ne yhdessä muodostavat tämän kehoksi kutsutun pienoisuniversumin. Keho puolestaan on riippuvainen ulkomaailmasta: vanhemmista, muiden huolenpidosta, ruoasta, vedestä, hapesta, tietynlaisesta ilmapiiristä, lämpötilasta ym. ja se tarvitsee myös vaatteita, suojaa, erilaisia esineitä jne. Emme todella omista kehoamme, se on maailman tuottama, monien tekijöiden tulos. Me vain käytämme sitä väliaikaisena asuntona.

 

Tutki, miten kaikki inhimillisen sivistyksen osatekijät saivat alkunsa menneisyydessä ja miten kaikki nykyiset ja menneet aspektit ovat yhteydessä toisiinsa. Se mitä tänään tiedämme, koulutus ja sivistys, on monien ihmisten tuhansien vuosien aikana tekemien ponnistusten ja kokemusten tulosta. Pyri arvostamaan sitä ja tuntemaan kiitollisuutta.

 

Lopuksi tutki ulkomaailmaa samalla menetelmällä: maata, vuoria, metsiä, puita ja hedelmiä. Kaikki luonnossa ja maailmankaikkeudessa on toisistaan riippuvaista ja yhteydessä toisiinsa. Kaikki on osa kaikesta, myös me itse.

 

C. Kehon hienorakenne

 

Hajotamme kehon nyt sen peruselementteihin. Buddhalaisuuden mukaan kaikki aineelliset ilmiöt koostuvat neljästä elementistä: maasta, vedestä, tulesta ja ilmasta. Toisinaan tila (avaruus) lasketaan viidenneksi elementiksi. Ne kuvaavat ennemminkin aineen toimintatapoja kuin erilaisia aineita. Keho koostuu kiinteästä aineesta kuten liha ja luut (maaelementti); nesteistä ja juoksevista aineista kuten veri ja lima (vesielementti); ilmasta ja kaasusta (ilmaelementti) ja rei’istä ja onteloista (tilaelementti).

 

Maaelementti merkitsee myös aineen kovuutta ja tukea, jonka varassa kaikki muu voi levätä. Vesielementti merkitsee koossapysyvyyttä, aineen yhtenäiseksi massaksi sulautumisen ominaisuutta, se tekee aineesta juoksevaa ja joustavaa. Tulielementti merkitsee lämpötilaa, matalaa tai korkeaa. On kehon luontainen lämpö ja aineenvaihdunnan aikaansaama lämpö. Lämpö saa kehon kasvamaan ja kypsymään sekä vanhenemaan. Tuli pehmentää kehon. Ilmaelementti tarkoittaa liikettä, liikkuvuutta ja laajenemista. Sen avulla keho seisoo pystyssä kaatumatta. Ilma virtaa kehoon sisään ja siitä ulos, ilmaelementti saa veren virtaamaan ja mahdollistaa hermoimpulssit sekä hengityksen. Tilaeementti merkitsee myös tilaa, jonka keho tarvitsee.

 

Tutkikaamme omaa ja muiden kehoja oivaltaaksemme, että ne ovat vain näiden viiden elementin yhdistelmiä. Katso, tunnetko elementteihin kiintymystä.

 

Huomaa, että ulkomaailma muodostuu myös näistä neljästä peruselementistä: kiinteästä aineesta, nesteistä, ilmasta ja tulesta tilan lisäksi. Koeta hankkia varmuus siitä, että oma kehosi on vain ulkomaailman jatke, ja että olemme kaikki osa niitä elementtejä, jotka muodostavat maailman. Kuten aiemminkin, lepää tässä ymmärryksessä.

 

Seuraava aste on oivaltaa, että nuo elementit rakentuvat loppujen lopuksi atomeista tai hiukkasista. Koeta tuntea kehosi hiukkasten yhdistelmänä, eikä minään muuna. Se on kuin hiekkalinna: sillä on linnan muoto, mutta todellisuudessa se on tehty hiekanjyväsistä, jotka on kasattu yhteen. Tutki ulkomaailmaa ja näe, että sekin muodostuu hiukkasista. Koko aineellisessa maailmassa ei ole mitään ydinolemusta. Fyysiset ilmiöt ilmestyvät kuin meren aallot, jotka loppujen lopuksi ovat osa aaltoilevan meren perushiukkasia. Ne nousevat merestä, kestävät jonkin aikaa, ja sulautuvat lopussa takaisin mereen.

 

Modernin fysiikan mukaan atomiytimen ja sitä kiertävien elektronihiukkasten välinen matka on suhteessa auringon ja planeettojen väliseen matkaan. Aine on siis melkein pelkkää tyhjää tilaa. Sen lisäksi, kun atomin kiinteät osaset halkaistaan, saadaan pienempiä hiukkasia, jotka loppujen lopuksi näyttävät olevan pelkkää energiaa.

 

Niin asiat nykytieteen valossa ovat. Miljoonia vuosia sitten se, mikä nyt on meidän planeettamme ja aurinkokunta, oli pelkkä kaasu- ja tomupilvi. Aurinko ja planeetat, vuoret ja meret, kasvit ja eläimet sekä oma kehomme on muodostunut siitä alkuperäisestä pilvestä. Tulemme kaikki tuosta kaasusta ja tomusta ja eräänä päivänä koko aurinkokunta palaa kaasumaiseen ja tomumaiseen tilaan. Ei ole yhtäkään aineellista ilmiötä, joka ei olisi rakentunut pienemmistä osista ja ontto. Tämä harjoitus saa tietoiseksi asioista sellaisina kuin ne todella ovat. Kun ymmärrät sen, lepää siinä ja tunne kaikkien aineellisten ilmiöiden erottamattomuus toisistaan. Se koskee myös kehojamme. Pysy puolueettomana ilman kiintymystä.

 

Niin kuin aikaisemminkin kummassakin vaiheessa, analysoituasi omaa kehoasi voit analysoida muiden kehoja samalla tavalla, ja aineellisia ilmiöitä maailmassa. Elementit ja hiukkaset, nämä kaksi vaihetta muodostavat istunnon. Vielä kerran, koeta muistuttaa tämä ymmärrys mieleesi niin usein kuin voit. Koeta olla tietoinen siitä eri tilanteissa ja riko mielessäsi osasiin kaikki, mikä ympärilläsi vaikuttaa kiinteältä. Tässä on kyse vain siitä, että mieli harjaantuu näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat. Sen avulla ei yritetä muuttaa mitään, vaan tullaan tietoiseksi asioiden todellisesta luonnosta. Se on hyvin yksinkertainen, mutta käytännöllinen ja tehokas menetelmä. Se ei ole tehokas ainoastaan elämän aikana, vaan se auttaa myös olemaan kärsivällinen, kun kokee fyysistä kipua tai sairautta, ja se auttaa kuoleman hetkellä.

 

Lopuksi juuriteksti neuvoo pohtimaan sitä, että se, mitä kutsumme ”kehoksi”, ei ole muuta kuin kasauma epäpuhtaita osasia. ”Näe se likaisena koneena, sisälmysröykkiönä, roskakasana tai kuplivana vaahtona ja pidä mielessäsi, mitä se merkitsee.”

 

Jotkut voivat luulla, että mustamaalaamme kehoa, mutta itse asiassa tutkimme vain asioita sellaisina kuin ne ovat. Ennen kuin voi havaita kehon puhtauden ja nähdä sen jumaluutena, on aloitettava perustasolta. Se ei tarkoita, että pitäisi kehittää itsessään inhon tunnetta. (Joku saattaa jopa kuvitella, että tämä tutkimus johtaisi masentuneeseen tai itseä vähättelevään asenteeseen!) Pääasia on oivaltaa, että kehossa ei ole mitään sisäisesti viehättävää tai haluttavaa. Koetamme nähdä kehon entistä tasapainoisemmin, ilman että liioittelemme joitain osia ja jätämme toiset huomiotta. Ei ole mitään syytä olla niin kiintynyt omaan tai muiden kehoihin. Itse asiassa tämän harjoituksen tuloksena voi tuntea myötätuntoa. Voi myös alkaa arvostaa kehoaan ja tuntea kiitollisuutta siitä, että kaikki elimet toimivat luotettavasti omin neuvoin ja että koko järjestelmä pitää elämäämme yllä. Tavallaan emme omista kehoamme. Se on jotain, mikä on annettu meille ajallisesti ja se työskentelee puolestamme. Näin meille syntyy läheisempi suhde kehoomme, nöyrempi, kunnioittavampi ja vähemmän tunteellinen asenne.

 

Mieli

 

Toinen aggregaatti: Tunne

 

Tutkimme seuraavaksi mieltä. Buddhalaisuudessa mieli ei ole pysyvä ajatusten ja tunteiden lähde, vaan mentaalisten tapahtumien jatkuva virta. Jokaisella hetkellisellä tapahtumalla on kaksi puolta: tajunta, joka on yksi aggregaateista ja mentaalinen tekijä, joka on joku kolmesta muusta aggregaatista [tunne, havainto tai mentaalinen muodostelma]. Tajunnalla tarkoitetaan kohteen pelkkää tiedostamista, eikä sitä voi erottaa muusta sellaisenaan. Siihen yhdistyneet mentaaliset tekijät värittävät sen tai antavat sille tietyt piirteet.

 

Tunteet ovat niin kuin tutka, joka arvioi havaintomme miellyttäviksi, tuskallisiksi tai neutraaleiksi. Tunne on automaattinen ja vaistomainen reaktio, joka antaa meille ensimmäisen subjektiivisen arvion tiedostetusta informaatiosta. Mitä sitten havaitsemmekin viiden aistimme kautta, synnyttää halun, vastenmielisyyden tai neutraalin tunteen. Se koskee myös mieltä: kaikki mitä tapahtuu mielessämme, mielen toiminnat, tuottavat onnen, surun tai neutraalin tunteen. Siksi meillä on 18 erilaista tunnetta: kolme jokaista kuutta henkistä kykyämme kohti. [Viittä aistia ja mieltä kutsutaan buddhalaisuudessa yhteisnimellä henkiset kyvyt.]

 

Tunteet perustuvat aikaisempiin kokemuksiin ja ehdollistumiin, jotka ovat syntyneet joko tässä elämässä tai aikaisemmissa elämissä. Joskus ne ovat toki hyödyllisiä: jos koskettaa tulta, kuumuus arvioidaan automaattisesti tuskalliseksi ja se saa ihmisen vetäisemään kätensä pois tulesta. Kiitos vaistomaisen reaktion hän ei saa palovammaa. Jos on näläntunne, etsii automaattisesti ruokaa, ja pysyy siksi hengissä. Nämä arviot ovat hyödyllisiä tavallisen elämän ylläpitäjinä.

 

Tunteet voivat kuitenkin olla myös hyvin väärässä. Enimmäkseen tietämättömyys on pohjimmainen tunteisiin vaikuttava tekijä. Arviomme hyvästä ja pahasta osuu usein vikaan. Huumeet voivat tuntua houkuttelevilta, koska ne tuottavat ensin miellyttävän tunteen, vaikka lopuksi ne aiheuttavat kärsimystä. Jotkut ihmiset voivat pitää metsästystä nautintona: ollaan lähellä luontoa, se on terveellistä liikuntaa ja voi kokea miellyttäviä tuntemuksia, vaikka todellisuudessa luo hyvin pahaa karmaa, josta seuraa paljon kärsimystä.

 

On hyvin tärkeää huomata, että näillä nautinnon ja tuskan tunteilla on taipumus saada meidät kokemaan todellisuus kiinteänä. Asioista tulee todellisempia, koska koemme tiettyjä tunteita niiden yhteydessä. Niin kauan kuin jokin asia on kaukainen, eikä aiheuta mielessämme mitään tunteita, se ei ole meille erityisen tärkeä. Mutta jos jokin saa meidät kärsimään tai muuttuu kovin halutuksi, asiasta tulee vakava, tärkeä ja meille hyvin todellinen. On oivallettava, että tunteisiin ei voi luottaa, että niitä on monenlaisia, ne ovat hyvin suhteellisia ja muuttuvat koko ajan. Siksi niissä ei ole mitään todellista. Tämä pitää ymmärtää selkeästi. Tunteet ovat hyvin tärkeä osa sitä, mistä meidät on tehty, koska ne ovat monimutkaisen ketjureaktion ensimmäinen askel: ne virittävät kolme myrkkyä – halun, vihan ja tietämättömyyden – ja siitä alkaa karman muodostuminen. Ne saadaan pois toiminnasta vain pitämällä yllä tarkkaavaisuutta, niin että ne eivät aikaansaa huonoja vaikutuksia. On siis hyvin tärkeää ymmärtää tunteet ja olla tietoinen siitä, mitä ne ovat.

 

Kuvitellaan, että menemme juhliin. Siellä on paljon ihmisiä, musiikkia, ruokaa ym. Viisi aistia toimii sellaisessa ympäristössä ja keräämme tietoa niiden kautta. Silmillämme näemme paikan: koristelu voi olla kaunis, ja meille syntyy siitä mukava tunne. Tai ehkä on liian hämärää, ja alkaa tuntua ahdistavalta. Samaan aikaan aistimme korvillamme ääniä. Hiljainen miellyttävä musiikki saa aikaan onnen tunteen. Tai ehkä soimassa on kappale josta emme pidä, tai ehkä musiikki on liian äänekästä ja saa aikaan päänsärkyä. Ehkä musiikki on miellyttävää, mutta jotkut keskustelevat liian äänekkäästi, niin että emme kuule musiikkia kunnolla, ja tunnemme suuttumusta noita ihmisiä kohtaan. Jopa yksi ja sama aistielin saa meidät kokemaan erilaisia tunteita. Hajuaistin kautta voimme havaita miellyttäviä parfyymejä, suitsukkeen tuoksua tai mahdollisesti monet polttavat tupakkaa ja meistä tuntuu epämukavalta. Voimme maistaa monenlaisia ruokia ja juomia. Jotkut voivat olla herkullisia ja niistä tulee hyvä olo, jotkut ovat aivan hirveitä ja saamme vatsanväänteitä. Koskettaessamme jotakin syntyy miellyttävä lämmön tunne, mutta hetken päästä se voi tuntua liian kuumalta ja muuttua epämiellyttäväksi. Tai ehkä hyvä ruoka, jota söimme alkaakin tehdä meidät nyt sairaaksi.

 

Samaan aikaa koemme tunteita myös ajatustasolla. Meillä voi olla odotuksia ja pelkoja juhlan suhteen. Voi olla jonkun kohtaamiseen liittyvä iloinen odotuksen tunne. Ehkäpä mieleemme muistuu kesken juhlien, että seuraavana aamuna on noustava aikaisin ja edessä on raskas työpäivä. Se alkaa äkkiä huolettaa. Ehkä juhliin tulee joku, jota pidämme kilpailijanamme tai josta muuten emme pidä, ja muutumme kireäksi ja vihaiseksi. Mielentila ja tuuli vaihtelevat päivän mittaan. Nyt juuri tuntuu jostain syystä hyvältä, seuraavassa hetkessä jokin muisto juolahtaa mieleen, ja tulee surullinen olo. Muutamaa hetkeä myöhemmin joku pieni kokemus saa tuntemaan kateutta. Mieli on varsin epävakaa.

 

Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että arvostelemme asioita hyviksi ja pahoiksi, miellyttäviksi ja epämiellyttäviksi hyvin suhteellisten, pysymättömien ja kokonaan subjektiivisten vaikutelmien nojalla. Näillä arvioilla ei ole omaa olemusta, ne eivät ole riippumattomia tekijöitä. Nautinto ja tuska, onni ja kärsimys eivät ole vakaita, kiinteitä tosiasioita. Ne ovat muuttuva sekoitus erilaisia tunteita ja ne ovat riippuvaisia kuluvan hetken monenlaisista olosuhteista ja menneisyyden ehdollistumista. Kaiken lisäksi samat olosuhteet tai asiat eivät tuota aina samoja tunteita.

 

Tämän mietiskelyn kautta tulisi oivaltaa, ettei tunteiden tarvitse antaa hallita elämää, kuten ne usein tekevät. Tavallaan tunteet liikuttavat koko maailmaa. Meillä on taipumus joutua niiden valtaan ja elämä on täynnä pitämisen ja vastenmielisyyden asettamia ehtoja, hyvän ja pahan välillä on jatkuva taistelu. Siksi olemme epävakaita, haavoittuvia, emmekä löydä syvää rauhaa. Jos oivallamme, että tunteet eivät ole niin pysyviä ja todellisia, emme enää joudu niiden orjiksi emmekä ole niin riippuvaisia hetken mielijohteista. Hallitsemme omaa elämäämme ja löydämme rauhan ja vapauden. Tunteisiin takertumattomuus on vapautta. Ihmiset puhuvat aina rauhasta ja ”maailmanrauhan” luomisesta. Jos todella haluamme rauhan, sisä- ja ulkopuolella, tämänkaltainen tunteiden hallinta on tarpeen.

 

Harjoitus koostuu pääasiassa siitä, että on tarkkaavaisen tietoinen kaikista erilaisista tunteista silloin kun ne syntyvät mielessä ja tunnistaa niiden osista kootun luonteen, eikä samastu niihin. Anna yhden tunteen mennä ja seuraavan tulla ilman että takerrut niihin. Sillä tavoin pidä huolta, etteivät tunteet saa sinua toimimaan harkitsemattomasti.

 

Kolmas aggregaatti: Havaitseminen

 

Ketjureaktion seuraava askel on havaitseminen. Se tapahtuu yhdessä hetkessä. Kun aistielin on kohdannut kohteen, tunnistamme kohteen automaattisesti havaitessamme sen. Tajunnan havaitsema kohde tulkitaan ja nimetään. Tulkinta tehdään niiden merkkien perusteella, jotka havaitaan ja havaitseminen perustuu karmaan, edellisiin kokemuksiin, muistiin ja hankittuun tietoon, jonka kautta tunnistetaan se, mikä havaitaan. Tämän aggregaatin yhtenä tehtävänä on merkitä asiat muistiin, jotta ne tunnistetaan tulevaisuudessa. Tällä tavoin keräämme tietoa asioista ja se varastoituu mieleen. Joka kerran, kun tajunta huomaa jotain, tuo mielen toiminto käy läpi kaiken alitajuntaan varastoituneen tiedon ja tunnistaa sen, mitä on havaittu, mitkä ovat sen piirteitä, mihin sitä käytetään jne. Usein tämä tunnistaminen tuottaa tietynlaisen tunteen, riippuen siitä miten kohdetta tulkitaan, pidämme sitä joko miellyttävänä tai epämiellyttävänä.

 

Näemme, että tämä tunnistamisprosessi on keinotekoinen, koska se perustuu tapoihin. Se perustuu henkilökohtaiseen kokemukseen, kulttuuriin ja koulutukseen, se perustuu sille tosiseikalle, että on ihminen. Se on sellainen tulkinta maailmasta, joka riippuu syistä ja olosuhteista. Kuten tunteilla, havaitsemisella on myös hyvin tärkeä tehtävä, koska suhtautumisemme maailmaan riippuu paljon siitä, millaisia havaintoja asioista teemme, mitä havaitsemme ja mitä käyttöä varten havaitut asiat mielestämme ovat. Tulkitsemme maailmaa mielessämme jatkuvasti ja tulkinnan mukaisesti käyttäydymme tavalla toisella suhteessa maailmaan. Siksi tämä aggregaatti on elämässämme avainasemassa.

 

Nähdäksemme sen osista koostuvan luonteen, meidän tulee olla tietoisia siitä, miten monista tekijöistä havaitseminen riippuu. Jos olemme tietoisia siitä, emme voi olettaa, että tietty tulkinta on ainoa oikea ja varmasti pätevä. Emme voi olettaa, että asiat todella ovat niin kuin me ne havaitsemme. Havainto on pelkkä tulkinta. Ellei ole tietoinen siitä, takertuu havaintoihinsa todella olemassa olevina totuuksina ja ajattelee, että asiat ovat todella olemassa siten, kuin on  itse ne havainnut.

 

Yleisesti ottaen havainnot ovat kyllä hyödyllisiä, elämmehän yhteiskunnassa, joka perustuu sopimuksiin, olemme yhtä mieltä tietyistä asioista; se auttaa elämään yhteisessä ympäristössä ja tekee viestinnän mahdolliseksi. Joskus havainnot kuitenkin muodostavat ongelman, koska teemme virheitä, tulkitsemme asioita väärin. Väärät oletukset ja virhetulkinnat saavat aikaan ristiriitoja. On kuin luulisi linnunpelättiä ihmiseksi. Kun luokittelee asiat automaattisesti, ei näe niitä uusin silmin. Tietämättömyys tulee mielen viisauden tukkeeksi. Asioiden nimeäminen on ennakkoluulojen alku. Luokittelemme ihmiset ja asiat ja yhdistämme ne tiettyihin tunteisiin ja reaktioihin. Ennakkoluulojen takia emme voi olla luonnollisia emmekä avoimia.

 

Kaikki ennakkoluulot, joita meillä on asioista ja ihmisistä, ovat osa tätä aggregaattia. Kun ei ole tietoinen siitä, että omat ennakkokäsitykset ovat osista koottu aggregaatti, niitä pitää pätevinä ja tosina. Kun pitää tiettyä ajatusta totuutena, muuttuu usein jyrkäksi mielipiteissään, eikä voi olla avoin ja joustava. Ei voi suhtautua asioihin tuoreella tavalla. Luokitteluprosessin tuloksena syntyy toiveita ja pelkoja. Joko havaitsemme asiat sellaisina, että niiden tulisi tuottaa meille nautintoa (jolloin ne aiheuttavat toiveita) tai havaitsemme ne uhkaavina (jolloin ne aiheuttavat pelon).

 

On hämmästyttävää, miten kovasti olemme tästä aggregaatista riippuvaisia ja miten paljon se elämäämme vaikuttaa. Tapamme elää ihmisinä on niin suuressa määrin erilaisten ajatusten ehdollistama! Ja ne kuitenkin ovat pelkkiä ajatuksia. Mietitäänpä vaikkapa ajatusta kauneudesta: miten paljon se on muuttunut historian aikana. Arvioimme ihmisiä kuitenkin muun muassa kauneuskäsitteidemme nojalla ja suhteemme heihin riippuu hyvin paljon tuon arvostelun tuloksesta. Saatamme käyttäytyä eri tavoin kauniita ja komeita ihmisiä kohtaan kuin rumia kohtaan. Meillä voi myös olla ajatuksia, joita kutsumme teorioiksi, ja joita puolustamme raivokkaasti, niiden pohjalla luodaan ystävyyssuhteita ja vihollisuutta, taistelemme, jopa tapamme niiden vuoksi.

 

Havainnot toimivat kuin mainokset: uskomme niihin ja juoksemme niiden perässä. Samsara kokonaisuudessaan on kuin jättiläismäinen mainos. Annamme sen huiputtaa itseämme ja siksi olemme samsarassa. Samsara on pelkkä käsite, tulkinta todellisuudesta; ja se muistuttaa mainosta, koska se viekoittelee. Uskomme samsaraan.

 

On tärkeää olla tietoinen tästä aggregaatista ja sen luonnosta, joka on osista koottu, niin että voi pysyä takertumatta ja avoimena ja havaita asiat uusin silmin, puhtaasti. Jos pysyy tietämättömänä ja antaa mielensä luokitella asiat automaattisesti, nimeää ne, jää harhanomaiseen käsitykseen maailmasta kuin loukkuun, joka rakentuu ennakkokäsityksistä. Jos sen sijaan antaa havaintojen virran soljua ilman, että takertuu havaintoihin, maailma voi näyttäytyä kirkkaana ja yllättävänä. Lapsenomaisella avoimella asenteella voi löytää ihmisistä ja asioista puolia, joita ei aiemmin havainnut.

 

Neljäs aggregaatti: Mentaaliset muodostelmat

 

Tämä aggregaatti sisältää kaikki mielen toiminnot, tunteet ja havaitseminen mukaan lukien, niitä on erään luokituksen mukaan 51. Tunteet ja havaitseminen luokitellaan kuitenkin erikseen, koska ne ovat niin keskeisiä toimintoja. Loput tähän aggregaattiin kuuluvista toiminnoista ovat sellaisia perusasioita kuin kohteeseen keskittyminen, huomion ylläpitäminen, muistaminen jne., jotka johtavat kohteen havaitsemiseen ja tunteisiin. Ne ovat myös erilaisia reaktioita, jotka syntyvät mielessä tunteiden ja käsitysten perusteella sekä ajatuksia ja emootioita, niin hyviä kuin huonojakin. Ne luovat karmaa.

 

Ristiriitaisista tunteista perustavanlaatuisimmat ovat perushalu, perusinho ja jonkinlainen epävarmuus tai epäröinti. Niistä kehittyy kaikenlaisia reaktioita kuten ärtymys, viha, himo, ylpeys tai kateus ja niiden poissaolosta johtuu avoimuus, rakkaus, ystävällisyys, anteliaisuus jne. Sen lisäksi on muita mentaalisia tekijöitä, jotka eivät välttämättä ole myönteisiä eivätkä kielteisiä, esimerkiksi ajatteleminen tai nukkuminen.

 

Mentaaliset muodostelmat värittävät tajuntaa ja ovat siitä erottamattomia. Yhdessä ne ovat mielentiloja, jotka tapahtuvat hetki hetkeltä. Aikaisemmat tavat, ajatukset ja muistot sekä tulevaisuus asettavat ehtoja mielentilallemme. Mielessä on meneillään monia toimintoja, se on kiireinen ja pulppuilee erilaisista reaktioista: viha yhtä asiaa kohtaan, halu toista asiaa kohtaan, ajatuksia tästä ja tuosta. Niitä ei voi pitää yhtenä ilmiönä, koska ne riippuvat muusta ja muuttuvat koko ajan. Persoonallisuutemme on palasten moninaisuus. Mietiskely liittyy yleensä tähän aggregaattiin: ajatuksiin ja emotionaalisiin reaktioihin, kuinka niihin suhtaudutaan viisaasti, niin että ne eivät vie mieltä mukanaan.

 

Harjoitus sisältää sen, että tarkkaavaisesti huomaa jokaisen mentaalisen tekijän läsnäolon silloin kun se ilmestyy ja on tietoinen sen luonteesta, siitä, että se on osista koottu. Niiden annetaan tulla ja mennä takertumatta niihin ja torjumatta niitä, olivatpa ne hyviä tai pahoja. Tällä tavalla mentaaliset tapahtumat vähitellen häviävät ja mieli muuttuu selkeämmäksi ja valppaammaksi.

 

Viides aggregaatti: Tajunta

 

Viides tekijä on tajunta. Kuten alussa kävi ilmi, buddhalaisuudessa se, mitä kutsumme tajunnaksi, ei ole itsenäinen yksikkö, vaan kokemus. Jos on tajuissaan tai tietoinen jostain, tajunta on. Ellei ole tajuissaan vaan tiedoton, tajuntaa ei ole missään. Esimerkiksi näkötajuntaan liittyy kuvallinen kokemus. Tajuntoja on kuusi: voi olla tietoinen näkyvistä kohteista, on kuuloon liittyviä havaintoja sekä hajuja, makuja, kosketusaistimuksia ja ajatustoimintaa.

 

Näkötajunta tarkoittaa näkyvien kohteiden pelkkää tiedostamista. Kuulotajunta tarkoittaa äänien pelkkää tiedostamista. Hajutajunta tarkoittaa hajujen pelkkää tiedostamista. Makutajunta tarkoittaa makujen pelkkää tiedostamista. Ja mentaalinen tajunta on mentaalisten muodostelmien pelkkää tiedostamista.

 

Nämä kaikki tajunnan lajit ovat kokonaan erilaisia kokemuksia. Jos vertaillaan esimerkiksi näkötajuntaa ja kuulotajuntaa, ensimmäinen on värien, muotojen ja valon ja varjon vaihtelujen maailma. Toinen on äänien ja värähtelyjen maailma. Ne ovat kerrassaan erilaiset. Kuvittele, että havaitsisit asiat pelkästään näköaistin kautta: havaintosi olisi yksipuolinen. Jos pelkästään haistaisit, asioista syntyisi erilainen kuva. Joidenkin eläinten hajuaisti on kehittyneempi kuin näköaisti. Norsun maailma on hajujen maailma. Niiden kuva todellisuudesta on erilainen. Miltä mahtaa maailma näyttää lepakon mielestä? Lepakot ja ihmisethän jakavat saman maailman. Täten tajunta on osista koottu ilmiö, mutta se ei merkitse sitä, että aivoissamme olisi kuusi erilaista aparaattia. Se on yksi tietoisuuden hetki, jolla kuusi erilaista toisiinsa yhteydessä olevaa toimintoa. Tajunta on jotain, mikä on koottu osista, se on moninainen ja muuttuu koko ajan. Jokaisen aistitajunnan voimakkuuskin voi vaihdella hetkestä toiseen.

 

Mieli ei ole yksi asia, koska se on moninainen, mutta se ei myöskään ole monta asiaa. On hiukan mystillistä, mikä mieli oikein on. Sen saattaa ymmärtää lisäharjoituksen kautta. Viisi aistitajuntaa ovat kaikki erityyppisiä kokemuksia ja kuudes, mentaalinen tajunta on sekin aivan omanlaisensa maailma. Jollakin tavoin kuudes tajunta kuitenkin käsittelee ja yhdistää muut tajunnat ja havaitsee tämän kuusinkertaisen kudelman jakamattomana todellisuutena. Kuudes tajunta koordinoi kaikkea ja antaa tunteen siitä, että viisi aggregaattia on yksi kokonaisuus.

 

Yhteenveto

 

Ymmärtääksemme paremmin viiden aggregaatin toimintaa esimerkin valossa, muotoa voitaisiin verrata huoneeseen ja tajuntaa sairaaseen henkilöön huoneessa. Mentaaliset muodostelmat voisivat olla joku, joka antaa meille pahaa ruokaa, sekä kiintymyksemme ruokaan. Havaitseminen on kuten ruoan päälle valutettu herkullisen näköinen kastike ja tunteet ovat kuin myrkyllinen ruoka, joka sairauden aiheuttaa.

 

Aiempien analyysien kautta olemme jo käsittäneet, että meistä jokainen ja koko todellisuus muodostuu viidestä erilaisesta puolesta, joista jokainen koostuu edelleen monista erilaisista palasista. Olemme purkaneet todellisuuden osatekijöihinsä. Buddha sanoo, että muoto on kuin vaahtoa, esimerkiksi saippuakuplien muodostama röykkiö, joka vie paljon tilaa, mutta on ontto. Tunteet ovat myös kuplien kaltaisia siinä, että ne kestävät vain hetken. Havaitseminen on kuin kangastus: väärä havainto. Mentaaliset muodostelmat ovat kuin bamburuoko ilman ydintä ja tajunta on harhan kaltainen: se pettää. Edellä olevien harjoitusten avulla pitäisi ruveta näkemään asiat tällä tavoin ja vakuuttautua täysin siitä, että tämä on niiden todellinen luonto. Tätä ymmärrystä tulisi pitää yllä kaikin tavoin. Kun näkee asiat niin, tietää, ettei niissä ole mitään erityisen haluttavaa, ja kehittää takertumattomuutta. Tietää myös, että osia lukuun ottamatta yhdessäkään viidestä aggregaatista ei ole mitään konkreettista ainesta.

 

Viisi aggregaattia ovat toisistaan riippuvaisia. Lyhyesti sanottuna keho ja mieli, aine ja henki riippuvat toisistaan kuin kaksi oljenkortta, jotka nojaavat toisiinsa. Ne toimivat yhdessä kuin sätkynukke ja henkilö, joka vetää naruista. Ne ovat kokonaan erilaisia, kuten rumpu ja sen ääni, mutta henkiset (mentaaliset) prosessit tapahtuvat kehon takia ja keho on siksi, että on mieli.

 

Mietiskelyn aikana voi harjoitella kuvittelemalla yhden tai useita erilaisia kohteita ja tilanteita, ja ymmärrys pitää ulottaa myös arkielämään. Sitä voi harjoitella missä tahansa ja milloin tahansa, kaikissa tilanteissa. Viiden aistin kautta tulevat havainnot ovat aina läsnä; mielemme on jatkuvasti monenlaisten reaktioiden näyttämönä. Siksi meillä on jatkuvasti mahdollisuus harjoitella ja pitää yllä tietoisuutta siitä, että asiat ovat osista koottuja eikä niillä ole omaa olemusta. Yritä pitää mieli avoimena ja olla puuttumatta asioihin, anna asioiden virrata.

 

Todellisuuden subjektiivinen havaitseminen

 

Syvennämme analyysiä siitä, että asiat on koottu osista, lähestymällä analyysin kohdetta toisesta suunnasta. Edellä kuvatuilla menetelmillä olemme oppineet ymmärtämään jossakin määrin sitä, että kaikki havaitut objektit ovat vain osiensa summa. Niillä ei ole itsenäistä olemassaoloa. Se koskee myös omaa kehoamme.

 

Näemme nyt, kuinka kaikki, mitä koemme on itse asiassa tulosta siitä, mitä olemme luoneet omien aistiemme, havaintojemme ja tajuntamme kautta. Ulkomaailma ei voi olla olemassa itsenäisesti, vaan se on pikemminkin subjektiivinen kokemus. Verrataan kehoamme avaruusalukseen, jossa on viisi mittauslaitetta sen mittaamiseen, mitä on aluksen ulkopuolella. Ne ovat videokamera, nauhuri, ”hajuntallentaja”, kosketusaistimuksia rekisteröivä laite ja maistava kone. Laitteet käynnistyvät vain, kun syötettäviä tietoja on, ja ne tallentavat tiedot niitä tukeviin järjestelmiin (jotka ovat viisi aistitajuntaamme). Nämä laitteet on kytketty tietokoneeseen (mentaaliseen tajuntaamme), joka käsittelee kaikki tiedot ja antaa meille kokonaiskuvan siitä, mitä ulkopuolella on. Saame todellisuudesta yleiskuvan, mutta käytännössä se koostuu erillisistä kuvista ja tiedonpalasista. Jos joku niistä puuttuisi, kuva olisi erilainen.

 

Tutkitaan vaikka makua. Jos on pahasti vilustunut, makuaisti on tukossa eikä maista mitään syödessään. Ruoka ja makuelimet ovat läsnä, mutta makuaisti ei toimi; siksi ei ole makutajuntaakaan. Jos yksi osatekijä puuttuu, havaintoa ei synny. Toisaalta, vakka makuaisti toimisi moitteetta, mutta mieli keskittyy toisaalle (kuten silloin, jos syödessä lukee sanomalehteä), saattaa pureskella mitä maukkainta ruokaa huomaamatta sen makua lainkaan.

 

Jotta kokisi jotain, tarvitaan kolme asiaa: kohde, aistielin ja aistitajunta. Jos yksi puuttuu, kokemusta ei synny. Se koskee kaikkia aisteja. Ajatellaan näköaistia. Jos on sokea, maailman kauneus tai rumuus on samantekevää. Emme tässä pohdi sitä ovatko asiat olemassa vai eivät. Todistamme, että ei ole olemassa mitään, mitä voisi kutsua kauniiksi tai rumaksi, ellei meillä ole aisteja havaita sitä. Ja vaikka aistit olisikin, mutta ajattelee jotain muuta, ei huomaa asioita näkökentässään, koska mentaalinen tajunta on varattu. Sama koskee ääniä. Kuurolle mikään ääni ei ole miellyttävä tai ärsyttävä, sanat eivät loukkaa eivätkä kohota itsetuntoa, ellei niitä kuule. Vaikka kuulisikin, jos huomio on kiinnittynyt muualle, sanoilla ei ole vaikutusta. Sama koskee hajuja ja tuntoaistimuksia.

 

Jos tulivuori purkautuu yhdessä Jupiterin kuista, eikä ketään ole läsnä, tuottaako purkaus äänen? Jos autiomaassa kasvaa tuoksuva kukka, eikä kukaan ole lähettyvillä, tuoksuuko se vai ei? Ääni ja tuoksu ovat kokemuksia tuntevan olennon kuulo- ja hajuaisteissa ja tajunta havaitsee ne. Elleivät nuo tekijät ole paikalla, voi olla ääniaaltoja ja siitepölyhiukkasia ilmassa, mutta ei ääntä eikä tuoksua. Jotta kokemus olisi kokemus, täytyy olla joku, joka kokee sen.

 

Jos todellisuus on osista koottu, kokemuksemme on subjektiivinen. Koko maailmankaikkeus on subjektiivinen maailmankaikkeus. Se on jotain, mitä ”me” havaitsemme, emmekä sano sitä siksi, että havaitsemme sen tietyllä tavalla. Entä jos ”avaruusaluksemme” olisi varustettu kymmenellä laitteella viiden sijaan. Jos näkisimme röntgensäteet ja kaikki spektrin värit, jos olisimme selvänäköisiä, jos voisimme kuulla ääniä hyvin kaukaa tai nähdä menneisyyden ja tulevaisuuden, todellisuuskuvamme olisi aivan erilainen. Emme voi väittää, että yksi kuva on toista todellisempi. Jokainen havainto on todellinen kokemus, mutta se ei merkitse sitä, että havaintojen kohteet olisivat itsenäisesti todellisia.

 

Erilaisilla eläimillä on eriasteista herkkyyttä, mitä aistitajuntoihin tulee, joten niillä on erilaisia tapoja havaita maailma. Siksi emme voi sanoa, että asiat olisivat todella objektiivisesti olemassa niin kuin me ne havaitsemme.

 

Kun sanotaan, että kaikki koostuu osista, se ei tarkoita vain sitä, että kaikki on tehty osista ja hiukkasista, vaan myös sitä, että kaikki asiat riippuvat muista asioista. Mitä kuuteen tajuntaan tulee, ne riippuvat kuudesta aistista ja niiden aistikohteiden läsnäolosta. Millään, mikä riippuu syistä ja olosuhteista ei ole itsenäistä olemassaoloa. Kokemuksen jokaisena hetkenä siihen liittyy 18 eri osatekijää, jotka toimivat toisistaan riippuvaisina: kuusi objektia, kuusi aistielintä ja kuusi tajuntaa.

 

Tämän lisäksi yksi objekti voi tuottaa samanaikaisesti miellyttäviä vaikutelmia yhden aistin kautta ja epämiellyttäviä toisen aistin kautta. Kauniilla ihmisellä voi olla ärsyttävän kimeä ääni tai hän voi haista pahalle! Onko kohde haluttava tai ei, ei riipu siitä millainen se on, vaan siitä, miten sen havaitsemme.

 

Tullaksemme tästä tietoiseksi voimme tehdä seuraavan mietiskelyharjoituksen. Aseta eteesi jokin kohde, joka on haluttava tai viehättävä. Se voi olla henkilö, ruoka, maisema tai mikä tahansa esine. Keskity ensin näköhavaintoosi kohteesta: katso sitä ja ole tietoinen sen näkyvästä olemuksesta. Koeta sitten tulla tietoiseksi vaikutelmista, joita kohde saa aikaan silmissäsi: jatka katsomista, mutta rentouta katsettasi hieman ja siirrä huomiota vaikutelmiin silmissä. Rentoudu vielä lisää ja käännä huomiosi mielikuvaan kohteesta, itseensä näkötajuntaan. Tämän harjoituksen kautta tulee tietoiseksi kolmesta osatekijästä, jotka vastaavat toisiaan.

 

Keskity sitten toiseen aistiin, kuten kuuloon. Kuuntele musiikkia tai mitä tahansa ääntä ja keskity ääneen itseensä.  Rentoudu sitten ja keskity enemmän vaikutelmiin, joita ääni synnyttää korvissasi. Ääni on itse asiassa korvissasi, ei niiden ulkopuolella. Muutaman minuutin kuluttua mietiskele sitä, mikä äänen tajuaa (kuulotajunta).

 

Tee sama kolmen muun aistin kanssa. Näin harjoituksen ensimmäinen sisältää yhteensä viisitoista vaihetta. Niitä voidaan kaikkia soveltaa yhteen ja samaankin kohteeseen, jos se on näkyvä ja kosketeltavissa oleva, jos sillä on haju ja maku ja jos se lisäksi pystyy tuottamaan äänen. Tämä on siis harjoituksen ensimmäinen osa.

 

Toisessa osassa tarkkaillaan ja tunnetaan aspektien moninaisuus. Tarkoituksena on ymmärtää, että jokainen havainto tietystä kohteesta koostuu 18 eri osatekijästä, joista jotkut voivat olla miellyttäviä, jotkut epämiellyttäviä, jotkut voimakkaita ja jotkut heikkoja. Huomaa myös, että sama kohde voi muuttua hyvin erilaiseksi hetkestä toiseen. Oivalla havaintojesi suhteellisuus.

 

Kolmannessa vaiheessa kohde yritetään nähdä kangastuksen kaltaisena, tai niin kuin heijastus peilissä. Nähty kuva, jonka havaitset – onko se kohde ”tuolla ulkona”, onko se silmissäsi vai mielessäsi? Kun kuulet äänen, missä ääni tarkkaan sanoen on? Oivalla, että kaikki mitä havaitset, on todellisuudessa henkinen kokemus, joka koostuu monista osatekijöistä. Mieli työstää ne ja tuottaa vaikutelman ykseydestä, vaikka toiminnassa on monta eri tekijää. Lepää siinä ymmärryksessä.

 

Kuudenlaisia ilmiöitä näyttää olevan olemassa. Jos tarkastelemme niitä tarkkaan, huomaamme kuitenkin, että kaikki koostuu osista ja on toisistaan riippuvaista. Yhdelläkään 18 osatekijästä (kohteet, aistielimet ja tajunnat) ei ole itsenäistä yksilöllistä olemassaoloa. Emme myöskään voi sanoa, etteivät ne olisi olemassa, vaan ne ovat kaiun ja kangastuksen kaltaisia mielen heijastuksia. Anna niiden virrata takertumatta ja puuttumatta niihin: ei ole mitään mihin olla kiintynyt, eikä mitään pelättävää. Ymmärrä, että ilmiöt eivät ole niin todellisia kuin miltä ne näyttävät.

 

Jos uneksimme tiikeristä ja kykenemme unen kuluessa tutkimaan unikuvaa niin, että näemme, ettei se ole todella olemassa, emme pelkää, se ei voi vahingoittaa meitä. Jos uskomme, että tiikeri on oikea, koemme pelkoa ja tuskaa. Harjoituksen tarkoitus on nähdä asiat enemmän unen kaltaisina ja olla vähemmän osallisena niissä. Anna havaintojen virrata ja lepää täysin rentoutuneena havaiten asiat sellaisena kuin ne ovat. Kuin pieni lapsi pysy puolueettomana (tunteiden osalta), älä käsitteellistä asioita nimeämällä niitä liikaa (havaitsemisen osalta), pysy rauhallisena ja rentona (suhteessa mentaalisiin muodostelmiin), äläkä puutu asioihin (mitä tajuntaan tulee).

 

Tämä tila on tulosta aikaisemmasta tutkimuksesta; se ei ole käsite. Ei tarvitse ajatella: ”Se on kangastus ja heijastus.” Jätä vain mieli rennoksi ja ole samalla kokonaan hereillä, silloin koet luonnostaan kaikki aistihavaintosi heijastuksina ilman, että niihin tarvitsee takertua, ilman että niistä muodostuu käsitteitä. Kun ajatukset ilmestyvät ja häiriinnyt niiden myötä, ryhdy uudestaan analysoimaan, kunnes kehität tuon ymmärryksen ja voit antaa asioiden virrata. Voit tutkia yhtä kohdetta toisensa jälkeen tai koko olemassaoloa samalla tavalla.

 

Tähän keskinäiseen riippuvuuteen tai ehdollistumiseen liittyen on myös tärkeää olla tietoinen siitä, miten kaikki ristiriitaiset tunteet syntyvät näiden kolmen tekijän luoman kontaktin kautta. Se auttaa ymmärtämään, miten voi ennakolta estää niitä syntymästä ja poistaa ne.

 

Tämä harjoitus voi tuntua hiukan vaikealta, mutta se on keino tulla tietoiseksi siitä, mitä todella tapahtuu. Yleensä emme ole siitä tietoisia. Harjoituksen kautta opimme havaitsemaan asiat selkeämmin. Kun harjoittelemme viikon tai pari, se tulee helpommaksi. Nämä eri harjoitukset ovat tarpeellisia. Ellemme tee niitä, on hyvin vaikea oivaltaa, että erilaiset asiat ovat toisistaan riippuvia ilmiöitä, jotka eivät ole todella olemassa.

 

Näiden harjoitusten tarkoituksena on ymmärtää kaikkien asioiden keskinäinen riippuvuus, nähdä, että ne tapahtuvat monien eri tekijöiden ansiosta. Se merkitsee, että havaitsemamme maailma on itse asiassa osa meitä. Kannamme mukanamme omaa todellisuuttamme koko ajan. Sitä tarkoitetaan mandalan käsitteellä. Kuten ehkä tiedätte, vajrayanassa omaa kehoa pidetään jumaluuden kehona ja ympäristöä, kaikkia ilmiöitä, jumaluuden mandalana. Jumaluus on keskellä mandalaa ja ympäröivä maailma on osa jumaluutta. Keskusta ja ympäristö muodostavat kokonaisuuden, ja sitä kutsutaan mandalaksi.

 

Nämä menetelmät auttavat meitä myös ymmärtämään, miten luomme kiinteän todellisuuden ja teemme asioista niin vakavia, vaikka ensivaikutelma on pelkkä neutraali havainto jostakin. Kosketamme jotakin. Tunteet tekevät siitä hiukan vakavampaa: ”Oi, se tekee kipeää!” Sitten rupeamme ajattelemaan asiaa ja pelästymme. Kuva muuttuu entistä kiinteämmäksi. Jatkamme asian ajattelemista ja pohdimme: “Miten pääsen eroon tästä kivusta? Entä jos se pahenee? Miksi tämä kaikki tapahtuu?” Tähän mennessä siitä on jo tullut todellinen ongelma, joka voi häiritä meitä monta päivää. Teimme vain asioista kiinteitä.

 

Kun jatkaa mietiskelyä sinnikkäästi tehden havaintoja siitä, miten kaikki on onttoa ja osista koottua, se on kuin purkaisi asioita osiin tai rikkoisi ikkunasta lasin. Silloin ikkuna on auki ja on vapaa. Se on se, mitä meidän pitäisi oivaltaa: että ikkuna on auki jo. Jos tämän harjoituksen kautta opimme pysymään takertumatta kaikkeen, mikä eteemme ilmestyy, niin asiat virtaavat ja mielemme on vapaa!

 

 

2. Pysymättömyys

 

Teksti ei tässä kohtaa kuvaa niinkään paljon pysymättömyyttä kuoleman väistämättömyytenä eikä puhu siitä, miten tärkeää on olla tuhlaamatta elinaikaa, siitä puhuvat muut tekstit. Tässä kuvataan jotain, mitä kutsumme ”hienovaraiseksi pysymättömyydeksi”.

 

Tämä opetus pysymättömyydestä kertoo meille, että kaikki muuttuu, eikä mikään pysy samana. Kaikki osista koottu, siis viisi aggregaattia, joista todellisuus muodostuu, on pysymätöntä. Se, että asiat ovat osista koottuja, riippuvat toisistaan ja ehdollistuneita merkitsee luonnollisesti sitä, että ne ovat pysymättömiä. Nehän eivät tule toimeen itsekseen tai itsenäisesti. Pysymättömyys on osista kootun olemassaolon ensimmäinen piirre. Se sisältyy ilmiöiden muodostumiseen ja hajoamiseen. Ainoa, mikä ei ole pysymätön on avaruus, tila. Kaikki muu muuttuu luonnostaan, kaikki siirtyy pois, päätyy hajoamaan ja tuhoutuu.

 

Tämä muutos tapahtuu jatkuvasti, hetki hetkeltä. Syntymän hetkestä tuhoutumisen hetkeen saakka jokainen ilmiö käy läpi jatkuvan syntymisen ja lakkaamisen prosessia. Kaikki on jatkuvassa uudelleen muovautumisen tilassa, mikä merkitsee sitä, että todellisuus on kuin valtamerellinen muuttuvia ilmiöitä samaan tapaan kuin aaltojen muodot meressä vaihtuvat joka hetki.

 

A. Ulkoinen pysymättömyys

 

Mietiskelemme ensin ulkoavaruuden pysymättömyyttä. Koeta tulla tietoiseksi siitä, miten maailmankaikkeus kaikkine linnunratoineen ja erilaisine maailmoineen muuttuu jatkuvasti. Nykyaikaisen tähtitieteen mukaan maailmankaikkeus näyttäisi alkaneen ”suuresta pamauksesta” ja laajentuneen siitä asti aina. Siksi missään ei ole mitään, mikä ei liikkuisi. Jokainen linnunrata myös pyörii ympäri ja uusia tähtiä syntyy. Universumin massa kaikkinensa virtaa koko ajan. Koeta nähdä se kuvana mielessäsi, sen sijaan että ajattelisit sanoin.

 

Keskity sitten omaan planeettaamme ja kuvittele miten se kehittyi kaasupilvestä kiinteäksi aineeksi, miten se muuttui aikojen kuluessa, miten muuttuivat ilmakehä, kasvi- ja eläinlajit. Erilaiset olennot asustivat maassa satoja miljoonia vuosia, mutta ne ovat kaikki hävinneet; kaikki on muuttunut jatkuvasti tähän päivään saakka. Elämme nyt tiettyä aikaa planeetan kehityskulussa, mutta kehitys ei ole päättynyt. Planeetta muuttuu tälläkin hetkellä, maanosat liikkuvat, ilmakehässä tapahtuu muutoksia ja lajeja häviää. Muuttuminen jatkuu, kunnes maapallo tuhoutuu. Ja maailmankaikkeus jatkaa omaa kehitystään.

 

Tämän yleisen kehityskulun sisässä voidaan erottaa pienempiä kiertokulkuja, kuten muuttuvat vuodenajat. Mieti, miten maisema ympärillämme muuttuu vuoden kuluessa vuodenajan mukaan. On myös muita kiertokulkuja, kuten kuunkierto, josta tulevat kuukaudet ja maapallon pyöriminen, joka saa aikaan päivän ja yön vaihtelun. Yhdelläkään hetkellä ei ole samoja ominaisuuksia kuin edellisellä. Puolessa tunnissa kaikki muuttuu kokonaan. Elämme liikkuvassa maailmassa.

 

Ehkä näillä kiertokuluilla ei ole meille paljon merkitystä, koska elämme melko paljon erillään luonnosta, ja koska teknologia on vähentänyt riippuvuuttamme luonnon kierrosta. Ennen vanhaan ihmisillä oli elävä käsitys tämänkaltaisesta pysymättömyydestä. Tuhansien vuosien ajan kokonaiset sivilisaatiot perustuivat tälle totuudelle. Ihmisillä oli tapana rytmittää elämä kasvillisuuden vuotuisen tai kuukausittaisen kiertokulun mukaan. Heidän kulttuurinsa, uskontonsa, mytologiansa ja koko yhteiskuntansa rakentui luonnon päivittäisten, kuukausittaisten ja vuosittaisten muutosten mukaan. Heille nämä muutokset olivat mitä pyhin mysteeri, mitä suurin tuonpuoleisen totuuden ilmaisu. He ymmärsivät pysymättömyyden merkityksen hyvin syvällisesti. He uskoivat, että nämä olivat näkyviä merkkejä laeista, jotka hallitsivat maailmankaikkeutta ihminen mukaan luettuna, koska kaikki käyvät läpi samat muutosprosessit kuten kuun vaiheet, kasvillisuuden kiertokulku ja yön ja päivän vaihtelu.

 

Syvällinen pohdiskelu ulkoisen maailma pysymättömyydestä voi täten johtaa ymmärtämään, miten kaikki syntyy, kasvaa runsauteen saakka ja sitten vähitellen lahoaa ja kuihtuu pois vain jättääkseen tilaa uudelle esiin tulolle. Se tapahtuu jatkuvana virtana, kuten aaltojen liike.

 

Keskity sen jälkeen ihmisen historian muutoksiin: maat ja kansat ovat kehittyneet satojen vuosien aikana, muuttuneet ja hävinneet. Tieto, perinteet, tavat ja elämäntavat ovat kehittyneet vuosisatojen kuluessa. Mikään yhteiskunta ei kestä ikuisesti. Mietiskele myös tänä päivänä meidän maailmassamme tapahtuvia muutoksia ja huomaa, miten politiikka, talous, kulttuuri ja sosiaalinen tilanne eri maissa muuttuvat jatkuvasti, uusien sukupolvien arvojen korvatessa edelliset. Mieti, miten historian kuluessa ihmiset usein ovat yrittäneet tuoda esiin uusia ajatuksia tai elämäntapoja toivoen ja uskoen, että ne ovat parhaita ja oikeita. Vallankumous toisensa jälkeen, sota sodan jälkeen ihmiskunta on käynyt läpi niin monia muutoksia. Yksikään noista järjestelmistä ei kuitenkaan ole kestänyt ikuisesti; ennemmin tai myöhemmin ne kaikki loppuivat ja uusia tuli niiden tilalle. Kaikki mikä kukoistaa päätyy lahoamaan ja kuihtumaan; ja sekin, mikä vaikuttaa hirvittävän painostuksen tai kärsimyksen ajalta myös loppuu ja johtaa hyvinvoinnin aikaan. Jokaisella yhteiskunnalla on keväänsä, joka saavuttaa kesän lakipisteen, sillä on jakso, jolloin se lahoaa kuin syksy, joka vie talven pimeyteen. Mitään ei voi pitää yllä ikuisesti. Huolimatta siitä, miten paljon kesästä pidämme, emme voi pysäyttää aurinkoa kesätaivaalle.

 

Kokeile sitten samaa tutkimusmenetelmää ihmisiin ja näe, miten perusmuutokset tapahtuvat meissäkin. Keskitä huomio kehoosi ja muiden kehoihin. Ne muuttuvat hiukan päivästä toiseen. Vuodessa muutos voi olla jo huomattava. Syntymästä kuolemaan aika kuluu lakkaamatta, ikäännymme ja kulumme koko ajan kuin vierivä virta tai palava kynttilä. Elämä on polku kohti kuolemaa; kuolema on elämän matkan lopullinen päämäärä. Koska niin on, eikö olisi aika ruveta suunnittelemaan, mitä tekee, kun saapuu määränpäähän? Miksi tehdä niin monia suunnitelmia maisemista, joita matkan varrella on, jos ne väistämättä jäävät taakse? Synnyimme maailmaan yksin ja alastomina ja yksin alastomina myös lähdemme. Mitä itse asiassa täällä omistamme? Kaikki on lainattua, jopa ruumiimme. Mikään ei kuulu meille todella. Sen tietäen pitäisi kehittää kiintymättömyyden asennetta.

 

Vaikka eläisi sata vuotta se on hyvin lyhyt aika verrattuna ajan loputtomuuteen. Toisaalta kuolema on ikuisesti; emme koskaan synny samaksi henkilöksi uudelleen, tekemään samoja asioita. Jos yritämme verrata kumpi on painavampi, elämä vai kuolema, kuolema on tavattoman paljon painavampi ja voimakkaampi. Kuolemaa pitäisi pohtia tarkemmin, eikä jättää huomiotta. Kuolema on johtaja, sillä elämä on sen käsissä, eikä elämä koskaan voi voittaa. Kuolema on koko ajan ympärillä, elämän rinnalla, ja se voi ilmestyä milloin vain. Jos on siitä tietoinen, kunnioittaa kuolemaa. Kun tietää olevansa haavoittuva, elää nöyrästi ja valmistautuu kuolemaan. Siihen verrattuna nyky-yhteiskunta on hyvin kopea: kuvittelemme voivamme hallita luontoa ja yritämme unohtaa kuoleman. Kuitenkaan useimmat ihmiset elä vanhemmiksi kuin 70- tai 80-vuotiaiksi. Kuolemaa pitää kunnioittaa, jokainen elinpäivä on kuin ihme; voimme jättää turhuuksien tavoittelun ja elää täyttä elämää.

 

B. Sisäinen pysymättömyys

 

Tarkkaile sitten tunteiden pysymättömyyttä. Loputon virta tunteita syntyy ja häviää, yksi toisensa jälkeen. ”Tunne” on vain hetkellisten mentaalisten tapahtumien virta. Tunteet ovat ohimeneviä ja aineettomia. Niissä ei ole mitään todellista onnea tai kärsimystä. Muutkin mentaaliset tekijät syntyvät ja häviävät koko ajan. Mielentilat muuttuvat päivän mittaan. Mielemme pulppuaa uusia ajatuksia ja ideoita. Persoonallisuutemme, samoin kuin muiden ihmisten persoonallisuudet, ovat pysyvästi muutosvaiheessa.

 

Siksi kaikki ulkona ja sisällä – toisin sanoen jokainen viidestä aggregaatista – on vain hetkellisen syntymisen ja lakkaamisen jatkumoa, niin kuin rukousnauhan helmet, kuin salaman leimahdukset. Kaikki on muuttuvien elementtien virtaa. Emme voi tarkkaan osoittaa planeetan, yhteiskunnan, maan tai henkilön olemusta. Ne ovat kaikki käsitteitä, joita käytämme muutoksenalaisista tekijöistä. Itsessään niissä ei ole mitään erillistä kestävää kokonaisuutta. Muutos on ollut käynnissä menneisyydessä, se on käynnissä nyt ja se jatkuu tulevaisuudessa. Olemme jatkuvien muutosten keskellä. Olemassaolo kokonaisuudessaan on muutosten virta ilman omaa olemusta, kuten pilvet taivaalla. Pilvet voivat ottaa erilaisia muotoja ja näyttää eläimiltä tai linnoilta, mutta nämä muodot muuttuvat koko ajan.

 

Kun oivallat, ettei ole mitään mihin tarttua, lepuuta mieltäsi rauhassa tämän ymmärryksen parissa. Mieli on kuin taivas; siellä ajelehtii pilviä, jotka muuttuvat jatkuvasti, mutta taivas ei muutu. Mietiskelyn päämäärä on tulla sellaiseksi kuin taivas. Lopullinen ymmärrys on se, että meihin ei vaikuta mikään, emme ole osallisina missään, ja siksi meidän ei pitäisi takertua mihinkään. Jotta ymmärtäisimme sen ja saavuttaisimme tuon tilan, on tärkeää harjoitella asteittain ja seurata edellä kuvattuja askelmia. Pääasia on olla koko ajan tarkkaavainen ulkoisten ja sisäisten hetkellisten muutosten virrasta ja antaa kaiken lipua ohi takertumatta. Mietiskele vaihe vaiheelta, kunnes saavutat varmuuden siitä, että ilmiöt ovat vain muuttuvia ilmentymiä, kuin ohi purjehtivat pilvet tai salaman välähdykset. Kun tietoisuus siitä katoaa, ryhdy uudelleen analysoimaan, kunnes tulet asiasta uudelleen tietoiseksi ja lepuuta mieltäsi ”avaruudessa”. Mietiskely on analyysin ja levon vaihtelua.

 

C. Hetkellinen pysymättömyys

 

Pysymättömyyden mietiskely johtaa edelleen ymmärrykseen siitä, että ei ole muuta kuin kuluva hetki. Kaikki muutokset, jotka vaikuttivat menneisyyteen, ovat lakanneet. Mitä tulevaisuudessa tapahtuukaan, se on varmasti erilaista kuin nykyisyys. Menneisyys on ohi, tulevaisuus ei ole vielä täällä; ainoa todellisuus, joka meillä on, on tämä kuluva hetki. Kun näemme todellisuuden täten, jokainen hetki on ainutlaatuinen. Koko maailmankaikkeudessa ei ole yhtäkään hiukkasta, joka pysyisi samana hetkestä toiseen. Se merkitsee, että joka hetki kaikki on uutta. Kokemuksemme todellisuudesta on kuin salamanvälähdys. Tuleva hetki on uusi välähdys. Jokainen hetki luodaan uudelleen kuin kuvasarja, josta muodostuu filmi.

 

Matkustaessa sen voi kokea elävästi: se, mitä liikkuvan kulkuneuvon ikkunasta näkyy, on aina uusi maisema, näkymä ei pysy samana. Elämämme on kuin matka, jätämme asioita koko ajan taaksemme menneisyyteen, ne ovat loppuneet. Pohdi elämääsi vuosi sitten ja mieti, millä tavalla sen kokemukset olivat erilaisia kuin tapahtumat, joita koet nyt. Menneet kokemukset ovat menneitä. Mieti samoin kokemuksiasi kuukausi sitten ja eilispäivänä ja huomaa, kuinka havainnot siitä todellisuudesta ovat kadonneet. Jopa se, mitä koit tunti sitten, ei ole enää täällä. Mitään näistä kokemuksista ei voi toistaa. Viisi minuuttia sitten et ollut sama henkilö, ja kokemuksesi oli aivan erilainen (vaikkakin se voi olla samankaltainen) kuin kokemuksesi nyt. Jokainen hengenveto on uusi, se alkaa ja päättyy.

 

Joka hetki kaikki, mitä havaitsemme, on uutta, mikään ei pysy samana. Elämme jatkuvasti neulan kärjellä. Ei ole linjaa tai polkua, joka johtaisi menneisyydestä tulevaisuuteen. Meillä ei ole enempää tilaa kuin tuo neulan kärjen kokoinen tila, joka on tämä hetki, ja jokainen näistä hetkistä on ainutlaatuinen.

 

Jokaiseen hetkeen sisältyy myös loputtomia mahdollisuuksia: valaistumisen mahdollisuus. Joka hetki voi pitää yllä tietämätöntä näkökulmaa asioista tai nähdä asioiden absoluuttisen luonnon. Jos on siitä tietoinen, tietää, että jokaisella hetkellä on suuret mahdollisuudet. Yleensä päästämme ne karkuun, koska emme ole tietoisia siitä, että istumme neulan kärjellä. Ajattelemme jatkumon termein ja kuvittelemme, että tulemme menneisyydestä ja menemme tulevaisuuteen, huolehdimme liikaa asioista, jotka eivät ole todella olemassa (koska ne eivät ole olemassa enää tai vielä), ja siksi emme voi olla todella läsnä. Emme ole täysin läsnä, täysin tietoisia siitä, mitä on nyt, ja hukkaamme nykyhetken mahdollisuudet.

 

Kynttilän liekki näyttää pysyvän koko ajan samana, mutta se on täysin eri liekki joka hetki. Kaikki virtaa lakkaamatta kuin joki. Emme voi pitää mistään kiinni. Kun havaitsee pysymättömyyden karkeat ja hienovaraiset aspektit, syntyy jatkuva tarkkaavainen tila, jossa tunnistaa nykyhetken luonnon. Lepuuta mieltäsi täysin rentona ja tarttumatta ainoaan mahdolliseen todellisuuteen, nykyhetken olemukseen, joka on kuin avaruus. Älä puutu jatkuvuuden ilmentymään ja pidä mielessäsi, että se on ainutlaatuinen.

 

Elämä on loppumaton virta, kuin joki, jota ei voi pysäyttää. Jotenkin meistä kuitenkin tuntuu, että voimme pysäyttää sen. Rakennamme koko ajan patoja mielessämme. Sitten vesi alkaa kerääntyä: yritämme padota muistoja, ajatuksia, ideoita tai tunteita, jotka syntyivät tietyllä hetkellä, ajattelemme, että ne ovat hyvin arvokkaita ja yritämme pitää niistä kiinni. Lopulta varasto on liian suuri, veden voima on valtava, pato vuotaa yli ja tulvii kastellen kaikki. Tai sitten varasto räjähtää kuin tulivuori. Toisinaan taas kaikki mätänee hitaasti, niin kuin kosteus vaurioittaa rakennusta, joka lopulta romahtaa. Sitä ennen seisova vesi ehtii mädäntyä ja haisee pahalle. Kaikenlainen kauna, anteeksiantamattomat riidat ja paha mieli, ikävät muistot ja tukahdutetut kielteiset tunteet haisevat mielessämme. Meillä jokaisella on oma tuoksumme ja hajujen sinfonia. Meillä on henkilökohtaiset patoutumisjärjestelmät, ja tavat helpottaa jännityksiä. Kaikki se talteen kerätty aines antaa hajunsa mielemme jatkumolle, jopa elämästä toiseen.

 

Jos on tietoinen siitä, että patoutunut vesi purskahtaa yli joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin huolimatta siitä, miten kiinteän padon olemme yrittäneet rakentaa, ymmärtää, että terveellisin tapa elää on antaa asioiden virrata vapaasti alusta alkaen, koettamatta korjata mitään. Tulisi yrittää antaa asioiden mennä menojaan. Ei ole mitään, josta voi todella pitää kiinni, koska kaikki on pysymätöntä. Ole tietoinen siitä, että se, mikä on mennyt, ei ole enää olemassa ja että tulevaisuus ei ole vielä tullut. Lepää täysin nykyhetkessä takertumatta siihen, mitä tapahtuu, samalla tavalla kuin annat maisemien vilahtaa ikkunan ohi kun istut liikkuvassa kulkuneuvossa. Toisin sanoen, anna mielen levätä avarassa tilassa, siinä ainoassa asiassa, joka ei ole pysymätön.

 

Avaruus on erinomainen esimerkki, koska se ei ole kiinni missään, se on aivan vapaa, ja samalla se kattaa kaiken. Tämän pysymättömyyden mietiskelyn päämääränä on tähän mennessä ollut takertumattomuuden kehittäminen. Buddhalaisuudessa puhumme usein luopumisesta. Luopuminen ei tarkoita hylkäämistä. Maailmasta luopuminen ei ole maailman hylkäämistä ja siirtymistä elämään maailman ulkopuolella. Todellinen luopuminen sisältää takertumattomuuden ja väkivallattomuuden ja se on kuin avaruus.

 

 

3. Kärsimys

 

Koska kaikki on osista koottu ja johtuu tietyistä syistä ja olosuhteista, kaikki on pysymätöntä. Ja koska kaikki on epävakaata ja muuttuvaista, emme voi pitää mitään yllä pysyvästi eikä meillä ole valtaa oman olemassaolomme yli. Mikään ei ole varma turva ja siksi kaikki on epätyydyttävää; toisin sanoen, kärsimystä. Tämä on ”kärsimyksen kärsimys”, joka on läsnä jokaisena osista kootun olemassaolon hetkenä.

 

Vaikka nykyhetki vaikuttaisi onnelliseltakin, se ei kestä kuin hetken. Tätä sanotaan ”muutoksen kärsimykseksi”, joka sisältyy aggregaattien muuttuvaan jatkumoon.

 

Ja minkälainen nykyhetki sitten lieneekin, jokainen hetki synnyttää uuden, lakkaamatta. Siksi jokainen hetki on tulevan kärsimyksen syy, kuin söisi myrkyllistä ruokaa. Tätä on ”osista koottuun sisältyvä kärsimys”.

 

Näiden kärsimyksen kolmen aspektin takia tekstissä sanotaan, että viiden aggregaatin jatkumossa ei ole hiukkastakaan tai hetkistä, joka olisi vapaa kärsimyksen tahrasta. Aggregaatit – siis osista koottu olemassaolo – ovat kaikkien kärsimysten perusta.

 

Tutkikaamme näitä kolmea aspektia yksityiskohtaisemmin.

 

A. Ilmeiset kärsimykset

 

Nämä voidaan luokitella eri tavoin, mutta yksi hyvin hyödyllinen luokitustapa on jako neljään epätyydyttävään aspektiin elämässä:

 

i) Se, ettei saa haluamaansa

 

On joukko elämän perustarpeita, ja eloonjääminen sisältää tiettyjä vaikeuksia. Jotta saisi sen, mitä tarvitsee elääkseen, tai mitä luulee tarvitsevansa voidakseen elää mukavasti, täytyy tavallisesti ponnistella kovasti. Ellei saa haluamaansa, turhautuu ja pettyy. Toisaalta, vaikka saavuttaisikin päämääränsä, se ei tavallisesti ole täysin tyydyttävä. On ponnisteltava koko ajan. Tähän liittyy levottomuus siitä, että ei ehkä saavuta sitä mitä toivoo tai sitä, mitä muut odottavat.

 

ii) Sen hallussa pitäminen, mitä on onnistunut saavuttamaan

 

Tämä on vaikeus pitää sitä, minkä on saavuttanut tai hankkinut ja sen menettämisen pelko. Joskus saa haluamansa, mutta siitä ei voi nauttia loppuelämää, ei edes lyhyttä hetkeä. Alkaa kantaa huolta siitä, miten säilyttää se, mitä on, olipa se aineellista omaisuutta, henkilökohtainen ihmissuhde, kokemus tai mielentila. Pelko, levottomuus ja ponnistelu, joka tarvitaan sen suojelemiseksi, mitä omistaa, ovat varsin tavallisia kärsimyksiä elämässä.

 

iii) Sen menettäminen mitä rakastaa

 

Tämä on kärsimystä, joka syntyy, kun joutuu eroon jostakin, mihin on kiintynyt. Se voi olla henkilö, omaisuutta, tavaroita tai mielentila, yhteiskunnallinen asema, maine ja kunnia, kuuluisuus, muiden rakkaus ja huolenpito itsestä, nuoruus, voima, aistien kyvyt tai elämä itse.

 

iv) Sen kohtaaminen, mistä ei pidä

 

Epämiellyttävien asioiden ja olosuhteiden kohtaaminen on kärsimyksen neljäs aspekti. Vaikka emme etsi epämiellyttäviä tilanteita, niitä sattuu. Emme voi välttyä kohtaamasta olosuhteita, jotka aiheuttavat meille kärsimystä: vihollisia, arvostelua, ihmisiä jotka puuttuvat elämämme kulkuun, vaikeuksia ja esteitä tiellämme, ongelmia, joita ei voinut nähdä ennakolta, onnettomuuksia, sairautta, kipua ym. Ulkoiset muutokset ja olosuhteet vaikuttavat meihin, olemme haavoittuvia, ja tämäntyyppinen kärsimys sisältää pelon, että jotain pahaa saattaa tapahtua. On myös monia asioita, joista emme pidä, mutta joista ei pääse eroon, koemme ne taakkana, jota elämässä on pakko kantaa ja joka estää olemasta vapaa.

 

Kun tällainen kärsimys on voimakasta, mietimme vain, miten pääsisimme siitä eroon, ja kuvittelemme, että jos se ja se vain loppuisi, olisimme onnellisia. Läpi ihmiskunnan historian on tehty valtavia ponnisteluja näiden kärsimyksen neljän aspektin vähentämiseksi: olemme yrittäneet voittaa luonnon ja muuttaa ympäristöä välttääksemme kärsimyksiä. Mutta onnistua ei voi: kärsimys voi ilmetä monella tavalla. Ehkä poistamme yhden kärsimyksen lajin, mutta se ilmestyy uudelleen toisessa muodossa.

 

Buddhalaisuuden mukaan tärkeintä on ymmärtää näiden kärsimysten syyt. Mitä ne ovat? Ensimmäisen kärsimyksen lajin todellinen syy on halu tai odotukset. Toisen ja kolmannen lajin syynä on takertuminen. Neljännen syy on pelko ja vastenmielisyys. Jos analysoi näitä neljää kärsimyksen aspektia tarkkaan, huomaa kokevansa niitä, koska mielessä on halua ja takertumista sekä pelkoa ja vastenmielisyyttä. Kärsimyksestä ei pääse koskaan irti, ellei vapauta mieltään näistä perusreaktioista. Analysoi tämäntyyppistä kärsimystä siis analysoimasta päästyäsi ja ymmärrä sen syyt. Pidä mielesi rentoutuneena ja asian ulkopuolella, ilman että takerrut iloisiin kokemuksiin tai tunnet vastenmielisyyttä epämiellyttäviä kokemuksia kohtaan.

 

B. Muutoksen kärsimys

 

Tavallaan tämä on sama kuin kolmas aspekti edellä: se, mitä on saavuttanut ja mistä pitää voi muodostua kärsimyksen syyksi, jos saavutettuun tottuu ja takertuu. Kaikkihan on pysymätöntä. Kun asiat muuttuvat ja menetämme jotain tai joudumme eroon pitämästämme asiasta, se saa aikaan surun ja pettymyksen. Mitä kiintyneempi asioihin on, sitä suuremman surun syy niistä tulee, kun ne menettää.

 

Toisaalta elämässä ei ole mitään, joka antaisi pysyvän tyydytyksen tunteen. Vaikka joskus onnistuisikin poistamaan ilmeistä kärsimystä ja saavuttamaan sellaisen onnen mitä toivoo, jonkun ajan kuluttua nämä miellyttävät kokemukset muuttuvat, eivätkä enää tyydytä. Ne voivat aiheuttaa jopa kärsimystä itselle. Oma tapa nähdä tai kokea tuo asia on silloin muuttunut, kyky nauttia siitä on kadonnut. Ei ole olemassa mitään, vaikka kuinka miellyttävältä se vaikuttaisi, mihin ei ennemmin tai myöhemmin kyllästyisi. Ennemmin tai myöhemmin tunnemme itsemme taas tyytymättömiksi ja alamme etsiä jotain muuta; halu on palannut.

 

Ihmiset tekevät kaikkensa, taatakseen itselleen loputtomat mahdollisuudet tyydyttää toiveitaan. Kulttuurimme pursuaa valikoimien runsautta, mikä perustuu uskoon siitä, että kun jokin ei enää tyydytä, ratkaisu on vaihtaa se. Hanki uusi auto, uusi talo, uusi puoliso. Yhden asian korvaaminen toisella ei kuitenkaan koskaan voi olla lopullinen ratkaisu. Se on ennemminkin uusi tapa ruokkia halua, ja halu on kärsimystä. Jos ajattelemme asiaa kunnolla, ymmärrämme, että halu on todellinen ongelma. Todellinen pysyvä onni ei synny ulkoisten syiden nojalla vaan tulee sisältäpäin, ja ainoa tapa saada muutoksen kärsimys lakkaamaan on kehittää tyytyväisyyttä. Kuten aiemmin, pohdi muutoksen kärsimystä samalla kun pysyt tyytyväisenä ilman odotuksia.

 

C. Kärsimys, joka sisältyy kaikkeen osista koottuun

 

Vaikka emme kokisikaan ilmeistä kärsimystä emmekä olisi mihinkään takertuneita, koska meidät on koottu viidestä aggregaatista, kärsimys on aina läsnä piilevänä ja kaikenkattavana. Periaatteessa se viittaa siihen, että ehdollinen olemassaolo itsessään on kärsimystä, koska sitä ei voi hallita, se rajoittaa meitä. Meillä ei ole lainkaan valtaa vaikuttaa asioiden kulkuun tahdollamme, koska olemme keskinäisessä riippuvuussuhteessa olevia osia kokonaisuudesta, ja elämme monien ulottumattomissamme olevien tekijöiden ehdoilla; emme ole vapaita. Vaikka ehdollisessa olemassaolossaan ei kokisikaan kärsimystä juuri nyt, se on seuraavan kärsimyksen perusta. Se tekee olemassaolosta epätyydyttävää.

 

Siksi sanotaan, että viidessä aggregaatissa ei ole neulanpään vertaa onnea ja että ne kaikki ovat kärsimyksen läpitunkemia. Emme yleensä ole tietoisia tästä kärsimyksen kolmannesta aspektista, mutta luulisin, että on eräs tapa, jolla sen voi ymmärtää. Kun joskus on väliaikaisesti ratkaissut ilmeiset ongelmansa ja samanaikaisesti mielihyvä tai onni, jota koki, on kulunut pois, syntyy aukko: kokee eräänlaisen tyhjyyden ja yksinäisyyden. Sitten yrittää nopeasti jotain muuta; etsii viihdykettä mielelleen vetääkseen huomion pois ”mustasta aukosta”. Etsii jotain, mikä vie huomion tai keksii jotain haluttavaa. Tuossa aukossa on kuitenkin kokemus olemassaoloon kuuluvasta kärsimyksestä, koska ei ole mitään tunnetta, onnea tai surua, joka täyttäisi mielen, ja vähän aikaa on kasvotusten pelkän olemassaolonsa kanssa. Koska syvällä sisimmässämme emme tiedä, kuka olemme, miksi olemme siinä ja mihin menemme, meillä on syvä, hienosyinen pelko: tuntemattoman pelko ja pelko että olemme yksin, kuoleman pelko ja myös elämän pelko.

 

Ainoa keino päästä eroon tästä kolmannesta kärsimyksen lajista on kohdata se. Siitä ei pääse eroon niin, että yrittää unohtaa sen, koska se on aina läsnä, piilevänä. Täytyy löytää itsestään tarpeeksi rohkeutta, jotta voi kohdata sen. Itse asiassa tämä on buddhalaisen polun päämäärä ja kärsimystä koskevan opetuksen tarkoitus: pettymys, harhakuvitelmien menetys. Tavallisesti pettymystä pidetään pahana. Tässä yhteydessä kuvitelmien romahtaminen merkitsee harhan loppumista, virheellisten havaintojen loppumista. Kärsimystä pohditaan ja tutkitaan, jotta huomattaisiin samsaran mainosten pettävyys ja löydettäisiin totuus niiden takaa. Analysoi sen tähden tätä kolmannenlaista kärsimystä, kunnes olet vakuuttunut siitä, että ehdollisen olemassaolon juuret ovat kärsimyksessä.

 

Yhteenvetona voidaan sanoa, että aggregaatit ovat luonnollisesti kärsimystä, koska ne on osista koottu ja koska ne ovat pysymättömiä sekä liittyvät takertumiseen. Siksi olentojen luontainen taipumus pitää niitä pysyvinä ja yritykset ylläpitää onnen kokemuksia, yritys saavuttaa vapaus ja itsenäisyys, johtavat väistämättä tappioon. Siksi aggregaatteja sanotaan kaiken kärsimyksen aluksi ja perustaksi samalla tavalla kuin maa on kasvien perusta.

 

Kärsimys muuttuu aina ja ottaa lukemattomia muotoja, mutta se on olemassaolon perusluonne. Aggregaatteja kuvataan vankilaksi, suureksi pätsiksi jne., koska niissä ei ole pienintäkään onnen häivää ja koska karma ja tuleva kärsimys perustuvat niihin.

 

Analysoi jokaista kärsimyksen lajia kaikin mahdollisin tavoin, kunnes saavutat hiukan varmuutta siitä, että ehdollisessa olemassaolossa ei ole mitään toivoa minkäänlaisen pysyvän onnen kokemisesta; ettei mihinkään osista koottuun voi luottaa ikuisesti. Lepuuta mieltäsi siinä ymmärryksessä, irti kaikesta. Et ole enää takertunut kehoosi, omaisuuteesi, kehuihin, kuuluisuuteen tai mihinkään, ymmärrät, että kaikki ne muuttuvat ennemmin tai myöhemmin kärsimyksiksi. Lepuuta mieltäsi sen sisäisessä rauhassa ja selkeydessä ja oivalla, että se on todellinen turvasi, ainoa asia johon voit luottaa, ainoa todellisuus, joka on aina läsnä.

 

Sekaannus, usko että voimme pitää tilanteita yllä ja kiintymyksemme nautinnon kokemuksiin saavat meidät kärsimään. Kun ymmärrämme koko prosessin, emme enää odota paljon mistään, eivätkä elämän muutokset enää vaikuta meihin niin kuin ennen, kääntyipä tilanne parempaan tai huonompaan suuntaan. Tiedämme, että niin voi käydä, emmekä ota sitä niin vakavasti, annamme asioiden mennä tietoisina siitä, että niiden luonto on nimenomaan muuttua ja olla katoavaisia. Toisaalta luotamme yhä enemmän oman mielemme olennaiseen luontoon, koska tiedämme, että ”tuolla puolen” olevassa tilassa voimme löytää todellisen onnen ja inspiraation; se on pysyvästi luotettava.

 

Kärsimyksen mietiskeleminen saa myös myötätunnon kasvamaan. Kun tulee yhä tietoisemmaksi siitä, että olennot kaikissa olemassaolon muodoissa ovat alttiita kärsimykselle ja että hylkäämällä polun todelliseen onneen he yrittävät kaikin mahdollisin keinoin välttää kärsimystä siinä onnistumatta, ei voi muuta kuin tahtoa helpottaa heidän kärsimyksiään. Sitä kutsutaan myötätunnoksi, ja kärsimyksen pohdiskelun tulisi auttaa sitä kasvamaan sydämissämme.

 

 

4. Egottomuus

 

Olemme lopulta tulleet tutkimuksemme viimeiseen aiheeseen, joka on olemuksen tai ytimen puuttuminen kaikesta. Edellisten analyysien avulla olemme varmistuneet, että viiden osista kootun aggregaatin luonto on moninainen, pysymätön ja kärsimystä. Se johtaa aiheellisesti kysymään: ”Kuka minä olen?” Mikä se on, jota kutsutaan ”minäksi”? Voimme toistaa edelliset mietiskelyharjoitukset, mutta tällä kertaa keskitymme tuohon kysymykseen.

 

Mietiskele uudelleen sitä, että kaikki ulkoiset ja sisäiset ilmiöt, keho ja mieli on osista koottu, ja koeta löytää yksikkö, jonka voisi osoittaa olevan ”minä”. Huomioi sitten, kuinka kaikki virtaa ja muuttuu kuin vesiputous tai joki. Maailma näyttää värähtelyjen muodostamalta kentältä, joka vaihtaa väriä ilman mitään omaa olemusta. Anna asioiden virrata tällä tavoin ja lepuuta mieltäsi tässä ymmärryksessä. Lopuksi muistuta mieleesi, että kärsimys sisältyy kaikkeen olemassa olevaan ja oivalla, että ajatus itsenäisestä pysyvästä minästä on absurdi: joko tuon minän täytyisi olla luonnoltaan kärsimystä tai se olisi kokonaan erillään aggregaateista, jolloin se ei tuntisi eikä havaitsisi mitään.

 

Pohdiskelemalla täten asioiden osista koottua luontoa, pysymättömyyttä ja kärsimystä oivallamme, että asiat eivät ole kiinteitä, ne eivät ole konkreettisesti olemassa siten kuin ne näyttävät olevan. Näiden pohdiskelujen myötä ”minän” käsite häviää. Ymmärrämme, että itsenäinen kokonaisuus, henkilö tai minä on käsite, jota ei voi puolustaa, koska sillä ei ole itsenäistä olemassaoloa. Kun on valoa, silmä näkee köyden köytenä, eikä kuvittele sitä käärmeeksi, samalla tavalla viisauden silmä näkee, että osista koottujen aggregaattien hiukkasten ja hetkisten jatkumoa pidetään kokonaisuutena vain silloin, kun sitä ei tutkita ja analysoida kunnolla.

 

Tämän mietiskelyn tarkoitus on ymmärtää, että tämä ”minä” ei ole niin todellinen ja tärkeä kuin luulemme. Se on perusta henkisen kehityksen koko prosessille. Ilman, että ymmärtää siitä hiukan, ei ymmärrä mitään muuta harjoitusta kunnolla. Huolimatta siitä, miten ”edistyneitä” harjoituksia teemme, jos emme ymmärrä tätä keskeistä asiaa, harjoitus ei vastaa tarkoitustaan.

 

Egottomuuden, itsenäisen ja kokonaisen minän poissaolo ei ole jotain, mikä olisi ymmärryksemme ulottumattomissa. Kun kuulee sanan ”egottomuus”, vaikuttaa siltä, ettei sitä voi edes toivoa ymmärtävänsä. Ei kuitenkaan tarvitse olla erikoislahjakas eikä tavallista älykkäämpi ymmärtääkseen sen. Me kaikki ymmärrämme siitä ainakin jotain. Ja tuo ymmärrys on suureksi hyödyksi, se ei olevain teoriaa. Voimme kokea sen mietiskelyssä ja muistaa sen mietiskelyn jälkeen aina, kun kohtaamme ongelmia. Se on käytännöllistä ja saavutettavissa. Samalla se on sekä mahayanan että vajrayanan perusta. Jos tahtoo kehittää aitoa myötätuntoa tai harjoittaa vajrayana-sadhanaa ilman jonkinasteista ymmärrystä itsen olemattomuudesta, ei tee harjoitusta oikein.

 

Egottomuuden tai tyhjyyden ymmärtäminen ei ole kuin hyppäisi johonkin synkkään ja syvään kuiluun, tai tuhoaisi itsensä. Ihmiset ihmettelevät usein, miten he voisivat elää ilman ”minää”. Todellisuudessa kysymyksessä ei ole minkään hävittämisestä eikä nihilistisestä asenteesta. Päinvastoin, se on selkeää tietoa, ja sen varassa on enemmän järkeä olla elossa, elämä on kevyempää ja mielenkiintoisempaa, koska ei ota asioita niin raskaasti.

 

Avaruuden äärettömyyteen verrattuna ”minä” on hyvin pieni. Kun pitää ”minää” jonakin hyvin todellisena, ajattelee itseään erillisenä yksilönä, joka on erossa muusta maailmasta. Itsensä pitäminen yksilönä on samaa kuin sulkisi itsensä pikkuruiseen taloon, jossa on hyvin paksut seinät. Jos on erillinen, tuntee pakostakin yksinäisyyttä. Pienessä häkissämme olemme eristettyinä, eikä muille ole tilaa. Syntyy kitkaa, riitoja ja tunne, ettei missään ole mitään järkeä tai että on eksyksissä. Ja pelkää, koska on niin pieni ja haavoittuvainen.

 

Toisaalta, jos minää ei ole, ei ole itsenäistä itseäkään. Itsen poissaolo merkitsee kaiken keskinäistä riippuvuutta: ymmärrystä siitä, että olemme osa kaikesta muusta. Siksi ei tunne itseään erilliseksi eikä yksinäiseksi, ei ole kitkaa, ei pelkoa siitä, mitä ”muu” on, ja kaikille riittää tilaa. Toisin sanoen, on myötätuntoa. Se on tässä ajatuksena. Itsenäisen kokonaisuuden tyhjyys tarkoittaa todellisuudessa runsautta: seinien poissaoloa. Kun kokee tyhjyyden, tuntee suurta laajentumisen ja onnen tunnetta, Ei ole enää tunnetta siitä, että jotain puuttuu. Todellakin, mitä vahvempi ”minä”, sitä enemmän minulta puuttuu.

 

Mipham sanoo, että todellisuutta vastaamaton mielentila on kuin eläisi jatkuvasti naamio kasvoillaan. Kuvittele, että joku pakottaisi sinut kantamaan naamiota ja esittämään toista henkilöä. Elämä kuluisi yrityksissä vastata kuvaa, joka et todellisuudessa ole, teeskentelisit olevasi joku muu. Voi olla, että roolihahmosi on paljon parempi kuin itse olet, siitä huolimatta yrität esittää sitä, etkä voi koskaan olla luonnollinen oma itsesi. Kaikki mikä ei vastaa tuota kuvaa täytyy piilottaa, ja siitä syntyy monia ristiriitoja ja sisäistä tuskaa. Jos voisit ottaa naamion pois ja rentoutua, miten helpottunut olisitkaan, että saat olla oma itsesi! Meillä on koko ajan kasvoillamme omien ennakkokäsitystemme naamio siitä, kuka olemme: ”Olen se ja se”, tai ihan pelkästään: ”Minä olen.”

 

Kun alkaa hiukan ymmärtää tämän ”minän” olemattomuutta, se on kuin riisuisi naamionsa ja näyttäisi oikeat kasvonsa, se on paluuta luonnolliseen tilaan. Ei tarvitse saavuttaa enää mitään. Sitä egottomuuden ymmärtäminen on. Kyse ei ole itsensä kieltämisestä tai tukahduttamisesta, ainoastaan virheen poistamisesta. Se on vapautta. On se, mikä on. Sutrissa sitä kutsutaan taakan pudottamiseksi harteilta: helpotuksen huokaus. Se on nirvana: uloshengitys.

 

Yleensä kun sanomme ”minä”, emme tiedä tarkkaan, mitä sillä tarkoitamme. Onko se osa kehoamme vai mieltämme? Se on vain sana, jota käytämme määrittelemään monien kokemusten ja eri tekijöiden yhdistelmää. Yleensä emme huomaa sitä. ”Minän” idean poistaminen merkitsee virheellisen mielikuvan poistamista.

 

Egottomuuden oivaltaminen ei muuta mitään, se ei muuta maailmaa. Siinä vain palataan siihen, mikä on luonnollista, ilman että luotaisiin jotain keinotekoisesti tai tuhottaisiin jotain. Se on sinä olemista mikä on ilman vääristyneitä mielikuvia itsestä tai maailmasta. Toisin sanoen, tämän mietiskelyn tavoite on poistaa vääristyneet havainnot ja mielentilat.

 

Egottomuuden oivaltaminen poistaa kaiken takertumisen: vapautuu kaikista siteistä. Antaa periksi luonnolle, ja luopuu siitä, mitä on aikaisemmin virheellisesti pitänyt ”omanaan”, ja josta kärsimys on tullut rankaisuna. Heitämme pois kantamamme taakan, joka on pitänyt meitä samsaraan vajonneina, niin muutumme rajattomiksi. Päästämällä irti kaikesta muutumme kaikeksi.

 

On tärkeä ymmärtää, että tämä egottomuuden oivallus on tavoite, harjoitusten päämäärä. Sitten tietää, mistä tie kulkee. Ellei sitä tiedä, on hämmennyksissä, harjoittipa mitä tahansa. Voi lausua mantroja ja rukoilla, tehdä monenlaisia harjoituksia, mutta se ei toimi eikä auta löytämään ratkaisua ongelmiin, joita elämässään kohtaa, koska on unohtanut pääasian; on kadottanut tien. Siksi monissa opetuksissa sanotaan, että ainoa todellinen merkki siitä, että dharmaharjoitus edistyy, on se, että ego vähenee. Ellemme hanki lisää tilaa, niin että maailma, jonka koemme ympärillämme, mahtuu paremmin, emme edisty.

 

Polku ja päämäärä ovat itse asiassa sama asia. Päämäärä ei ole jotain, mikä eräänä päivänä täytyy saavuttaa. Se ei ole muuta kuin polku silloin, kun polusta tulee kaikenkattava. Jotta sen saavuttaisi, täytyy egon seinän läpi ensin onnistua kaivamaan pieni reikä mietiskelyn työkaluilla. Silloin näkee polun selvästi. Sen jälkeen näkökulmaa laajennetaan. Polku alkaa kapeana ja sitten se levenee, kunnes siitä tulee kaikenkattava. Ensi ymmärtää minän olemattomuuden, sitten ymmärtää kaiken tyhjyyden ja lopulta ymmärtää tuon tyhjyyden luonnon.

 

Egottomuuden ymmärtäminen ei ole ristiriidassa muiden harjoitusten kanssa. Se ei ole harjoitus kaikkien muiden yläpuolella, ennemminkin se on niiden perusta: se auttaa ymmärtämään kaikkien harjoitusten tarkoituksen. Jos esimerkiksi tekee jidam-harjoitusta ilman, että ymmärtää jotakin egottomuudesta, sitten on itse ”siinä” ja sen lisäksi siinä on jumaluus. Se on tietenkin monimutkaista. Egottomuus luo mieleen lisää tilaa. Kun on avarampi, sitten kaikki mahtuu sisään ilman ongelmia. Mutta jos jatkuvasti ajattelee: “Minä mietiskelen, minä visualisoin,” syntyy monia ongelmia. Visualisaatioille ei ole tilaa.

 

Maailma, ts. samsara, on viisi aggregaattia, ja vipashyana-menetelmä on kuin vasara ja taltta, jotka auttavat hajottamaan rakennuksen. Seuraavaksi käymme läpi sen, miten edelliset mietiskelyharjoitukset voivat johtaa egottomuuden ymmärtämiseen.

 

Tutki ensin viittä aggregaattia yksi kerrallaan. Huomaa, että aineellinen maailma ei ole muuta kuin osasten kokoelma ilman mitään konkreettista olemusta. Samoin mielessä on monenlaisia asioita: erilaisia tunteita, kaikki nimilaput, joilla nimeämme sen, mitä havaitsemme, erilaisia reaktioita ja eri tajunnat, jotka järjestävät tietomäärää. Yhdessäkään viidestä aggregaatista ei ole mitään itsenäistä kokonaisuutta. Jopa tajunta, kuten näimme, koostuu osista ja on pysymätön, joten ei ole mitään, minkä voisi tunnistaa itsenäisesti olemassa olevaksi.

 

Kun lopulta tulet siitä tietoiseksi, lepää siinä ymmärryksessä, reagoimatta tunteisiin, nimeämättä asioita, antamatta mielesi seurata mitään impulsseja tai mielitekoja; oivalla että ne kaikki ovat mielessäsi tapahtuvia asioita, äläkä ota niitä niin vakavasti. Olet analysoinut kaiken, mikä piti analysoida ja havainnut, että mikään ei ole luotettavaa. On fyysisen kehon aistikokemukset; on havaintoja ja tunteita, on mentaalisten tapahtumien jatkumo ja tajunnan eri aspektit, mutta kehossa ei asu kukaan, kukaan ei omista sitä, kukaan ei tee havaintoja, tunne tunteita eikä ole tietoinen.

 

Tutki nyt uudelleen kaikkien asioiden pysymättömyyttä. Kaikki muuttuu hetki hetkeltä, niin kuin joen virta. Virta syntyy lähteestä, käy läpi muodonmuutoksia, sopeutuu erilaisiin muotoihin ja ilmiasuihin ja virtaa sitten mereen. Pidämme sitä koko ajan yhtenä ja samana virtana. Jos kuitenkin voisimme jonain hetkenä ammentaa kaiken veden joesta ämpäreihin ja etsisimme itseään jokea, ei löytyisi muuta kuin vesipisaroita. Ei ole mitään joen kokonaisuutta, joka pysyisi samana koko matkansa ajan.

 

Otetaan esimerkiksi vuodenajat. Talven oletetaan kestävän kolme kuukautta ja sitten tulee kevät, sitä seuraa kesä jne. Onko kuitenkaan olemassa mitään, mitä voi kutsua talveksi? Missä talvi on? Milloin se alkaa ja loppuu? Se, mitä kutsumme talveksi muuttuu jatkuvasti. Mitä tapahtuu kun talvi loppuu? Milloin kevät alkaa? Käsitteellistä sopimusta lukuun ottamatta, onko jokin oikea alkukohta, jonka voi tunnistaa?

 

Näin huomaamme, ettei ole mitään varsinaista ”talvea”, ”kevättä” ja ”kesää”. Ne ovat vain nimiä, joita käytetään muutosprosessista, ilman että olisi mitään varsinaista muuttuvaa tekijää.

 

Otetaan toinen esimerkki: aaltoileva vehnäpelto. Korret huojuvat tuulessa ja näyttää siltä, kuin aallot liikkuisivat pellon laidasta toiseen. Erillisiä korsia lukuun ottamatta ei ole mitään ”aaltoa” ei liikkuvaa kokonaisuutta, on vain liike. Sama koskee meren aaltoja: näyttää siltä kuin aalto liikkuisi, vaikka ainoastaan vesipisarat aaltoilevat.

 

Elämäämme voi verrata näihin esimerkkeihin. Olimme ensin pieni vauva, josta myöhemmin tuli pieni lapsi, sitten nuori, aikuinen ja lopulta muutumme vanhaksi. Tavallisesti ajattelemme, että sama henkilö, jolla on tietty nimi, kävi läpi sen kehityskaaren, mutta todellisuudessa identiteettiä ei ole. On vain monimutkainen muutosprosessi syntymästä kuolemaan. Elämämme on muutoksen aalto, ilman mitään itsenäistä kokonaisuutta, joka olisi pysyvästi läsnä muuttuessaan. Pysyvän itsen käsite on harhaa.

 

Viisi aggregaattia ovat myös pysymättömiä ja siksi niissä ei ole minää. Ajattelemme tavallisesti: ”Minä voin koskettaa kehoani; minä tunnen; minä ajattelen…siksi olen.” Buddhalaisuuden mukaan kuitenkin minä ajattelen, siksi minä en ole! Se johtuu siitä, että ajatukset ovat kovin pysymättömiä ja katoavaisia. Sanomme siis, että ajatuksia on, muttei ajattelijaa, tunteet on, muttei niiden tuntijaa, on elämä, mutta kukaan ei elä.

 

Ole tietoinen tunteista ilman, että ajattelet niiden olevan ”sinun” tunteitasi tai että ”sinä” koet ne. Ole tietoinen siitä, että ne ovat vain lakkaamaton virta mentaalisten tapahtumien välähdyksiä, jotka eivät tule mistään eivätkä mene mihinkään, ilman että ne viittaavat subjektiiviseen itseen. Samalla tavoin ole tietoinen jokaisesta muustakin mentaalisesta tekijästä ilman että yhdistät niitä itseesi tai pidät niitä ominasi. Lepuuta sitten mieltäsi ilman että keskityt mihinkään, ole tietoinen tästä totuudesta, äläkä puutu mihinkään tunteeseen, käsitteeseen, reaktioon tai mihinkään ilmiöön sisä- tai ulkopuolella.

 

Ymmärrys pysymättömyydestä johtaa hyvin käytännölliseen johtopäätökseen: kuolemme joskus. Emme tiedä milloin, siitä ei voi olla koskaan varma: se voi tapahtua huomenna, jopa tänään, tai vasta 40 vuoden kuluttua. Se, mistä voi olla varma on, että se tapahtuu joskus. Mikä kuolema oikein on? Miten siihen pitäisi suhtautua?

 

Kun tutkii kuolemaa, sen voi määritellä tietyn kehon ja mielen yhdistelmän lakkaamiseksi. Kehomme ja mentaaliset tekijät muodostavat hyvin monimutkaisen elävän kokonaisuuden, joka eräänä päivänä lakkaa toimimasta. Sitä kutsutaan kuolemaksi. Kuolemamme jälkeen kaikki osatekijät, jotka ovat tällä hetkellä yhdistyneet muodostamaan elävän kokonaisuuden, erkanevat toisistaan. Mitkä ovat kuoleman syyt? Miksi meidän täytyy kuolla? On hyvin tärkeää ymmärtää, että kuoleman syy ei ole jokin yhtenä tiettynä päivänä tietyllä hetkellä tapahtuva asia, vaan kuuluu olennaisesti omaan olemukseemme, luomisprosessiimme. Syntymä on kuoleman syy, kuten jokainen hetki on seuraavan hetken syy. Olemme osista kootut, monien tekijöiden summa. Koska ne kaikki muuttuvat jatkuvasti, ne ovat toisiinsa yhteydessä muuttuvin sidoksin. Eräänä päivänä sidokset katkeavat, ja sitä kutsutaan ”kuolemaksi”. Se ei johdu tietystä onnettomuudesta tai tapahtumasta elämässä, vaan se on upotettu omaan syntymäämme. Voidaan sanoa, että syntymämme on kuolemamme alku, koska kaikki osista koottu hajoaa ja loppuu.

 

Itse asiassa kuolema tapahtuu koko ajan. Kaikki muuttuu joka hetki. Yksikään solu ruumiissamme ei pysy samana minuutista toiseen. Jätämme kaiken taakse jatkuvasti: kuolemme hetki hetkeltä. Ellei ole itsen kokonaisuutta, joka pysyisi samana elämän aikana, kukaan ei kuole. Kuolema on vain eräs muutos. Muuttuvien kokemusten virta jatkuu lakkaamatta kuoleman jälkeen, samoin kuin ennenkin.

 

Kun ymmärtää kuoleman tällä tavoin harjoituksen kautta, oivaltaa, että kuolema ei välttämättä ole jotain pahaa, vaan se voi olla vapauttava kokemus. Tämä on hyvin syvällistä, koska oivaltaa kuoleman olevan aina läsnä. Se on elämän olemus. Usein ajattelemme että kuolema alkaa kun elämä loppuu. Elämä ja kuolema tuntuvat olevan vastakohtia kuin yö ja päivä. Niitä ei voi sovittaa yhteen. Mutta jos elämä on todella olemassa, miten se voi koskaan lakata olemasta? Ja miten kuolema voisi alkaa elämästä, joka on sen vastakohta?

 

Elämän kannalta kuolema on tarpeellinen: joka hetki jotakin kuolee tehdäkseen mahdolliseksi uuden ilmestyksen. Itse asiassa kuolema on elämän perusta, kuin tila ja avaruus. Se tekee asioista mahdollisia. Ellei olisi kuolemaa, mikään ei muuttuisi, kaikki olisi liikkumatonta. Elämä ja kuolema ovat toisistaan erottamattomat. Emme voi määritellä kuolemaa tarkkaan; se on vain tila joka ilmestyy, kun osista koottu hajoaa, kun kaikki osatekijät erkanevat toisistaan. Kuoleman todellinen luonto on tyhjyys, avaruuden tai tilan tyhjyys, koska tyhjässä tilassa uudet muodot voivat jatkuvasti ilmentyä erilaisina.

 

Kuoleman olemus on mielen kirkas tyhjyys, ja elämän olemus on pysymättömyys. Kutsumme ”elämäksi” tuhoutuvissa olevien ilmiöiden jatkuvan muutoksen tilaa. Siksi joissain vajrayana-harjoituksissa rukoilemme yhtä aikaa elämää ja ikiaikaista viisautta. Ne ovat yksi ja sama asia. Kun mieli pysyy omassa olemuksessaan, se on ikiaikaista viisautta – tila jossa kaikki tapahtuu, se on todellista elämää. Kun mieli on kiintynyt pysymättömiin ilmiöihin ikään kuin ne olisivat todellisia, on kuin olisi kuollut.

 

Pelkäämme kuolemaa siksi, että emme tiedä, kuka olemme. Ajattelemme, että kokonaisuutemme itsenä, johon olemme kiintyneitä, häviää. Siitä pelko johtuu. Samastumme kehoomme, nimeemme, persoonallisuuteemme, rakkaimpiimme ja omaisuuteemme. Samastumme pysymättömiin osista koottuihin yhdistelmiin, jotka ovat katoavaisia ja epätodellisia. Tietenkin niiden yllä pitäminen on mahdotonta. Siksi pelkäämme.

 

Olennaisesti olemme muuttumatonta, tuhoutumatonta ikiaikaista viisautta, joka ei koskaan muutu, joka on täynnä elämää ja hyviä ominaisuuksia; koska emme tunnista sitä emmekä samastu siihen, pelkäämme kuolemaa. Todellinen syy kärsimykseen ja ahdistukseen joka kuoleman tuloksena koetaan, on takertuminen, se, että ryhdymme tekemisiin harhanomaisten ilmiöiden kanssa. Kuvittelemme, että kuolema on kuin putoaisi pimeään kaivoon. Meitä kauhistuttaa kadottaa keho ja jättää taakse kaikki, mikä meille kuului, kaikki ihmiset, jotka ovat lähellä sydäntämme. Tuntuu alastomalta ja on aivan eksyksissä. Jos kuitenkin havaitsemme, että kaikki asiat on osista koottu ja kaikki on pysymätöntä, ja että näiden jatkuvien muutosten ja onttouden takana on tuhoutumaton ja avara selkeys, joka on itse asiassa oman mielemme todellinen luonto, ja jos pidämme ymmärrystä tästä yllä elämämme aikana, kuolema ei enää pelota meitä. Kuolema on tosiasiassa hetki jolloin perusmieli, selkeys ja viisaus, jotka ovat lopullinen turvamme, paljastuvat.

 

Vajrayanassa sanotaan, että hyvälle harjoittajalle kuolema on vapautumisen hetki koska kaikki karkeat elementit hajoavat ja ydinolemus tulee näkyviin. Kuoleman hetkellä ikiaikaisen viisauden kirkas valo on täysin läsnä, ja sen voi tunnistaa, voi saavuttaa valaistumisen – lopullisen turvan – ja kuolemattomuuden. On vapaa. Joten egottomuus ei merkitse sammumista vaan kuolemattomuutta.

 

Ymmärtämätön näkemyksemme kuolemasta on väärinkäsitys, joka aiheuttaa kaikki muut pelot: häviämisen pelon, pelon että menettää jotakin, että muuttuu vähäisemmäksi kuin ennen. Nuo pelot liittyvät kaikki kuolemaan, joka perustuu väärinkäsitykseen. Harjoituksen ja mietiskelyn tulisi ihannetapauksessa paljastaa väärinkäsitys. Pelkojen pitäisi poistua ja tulisi oivaltaa, että se, mitä kutsumme kuolemaksi on itse asiassa oikeaa elämää, kun taas se, mitä kutsumme olemassaoloksi on vain harhaa.

 

Sitä voi mietiskellä seuraavasti. Muistele elämääsi, millainen olit ruumiillisesti ja henkisesti, eilen, vuosi sitten, kymmenen vuotta sitten jne., aina lapsuuteen saakka. Seuraa sitten läpikäymiäsi muutoksia menneisyydestä tähän päivään. Sillä tavoin saat kattavan kuvan kaikista muutoksista, joita olet käynyt läpi. Kun tulet takaisin nykyisyyteen, ajattele tulevaisuutta ja näe, miten tämän päivän ongelmat ja murheet muuttuvat pelkiksi muistoiksi seuraavana vuonna. Kuvittele, kuinka tulet vanhaksi, sairastut ja käsitä lopulta, ettei tätä ehdollista olemassaoloa voi pitää yllä, että olet voimaton kuoleman edessä. Koeta todellakin tuntea kuoleman hetki ja ymmärrä, että on turhaa kiintyä ihmisiin, paikkoihin ja asioihin, koska eräänä päivänä sinun täytyy hylätä ne kaikki. Pohdiskele tätä jonkun aikaa.

 

Kuvittele seuraavaksi mitä tapahtuu kuoltuasi. Näe, miten kehosi jäykistyy, hajoaa, haisee pahalle ja muuttuu mädäntyneeksi lihaksi, pelkiksi luiksi ja miten luut lopulta murenevat tomuksi. Vaikka kehosi hajoaa, saatat edelleen kokea mielentiloja, mutta ne ovat epävakaita ja käsittämättömiä. Tavallaan nekin ovat epätodellisia ja hajoamassa. Kun mitään ei ole jäljellä, pysyttele tässä tyhjyyden ymmärryksessä ja tule tietoiseksi, että mielesi olemus paljaana on todellinen yksilöllisyytesi, todellinen elämä ja todellinen turvasi.

 

Se on mietiskelyn ydin. Oivalla samalla, että tämä mielentila on aina läsnä: se on itse asiassa se, mitä koemme nyt. Tässä ymmärryksessä harjaantuminen on eräs parhaista tavoista valmistautua kuoleman hetkeen.

 

Jotkut ihmiset pitävät näitä mietiskelyharjoituksia kuivina; ne saattavat näyttää heistä nihilistisiltä. He ajattelevat, että yritämme tuhota jotain, poistaa kaiken sanomalla, että se ei ole todellista, että millään ei ole väliä eikä mikään ole todella olemassa. Meidän on vakuutettava yhä uudelleen, että näin ei ole, emme tuhoa tai yritä poistaa mitään. Emme myöskään – ja tämä on hyvin tärkeää – yritä paeta johonkin toiseen maailmaan, nirvanaan tai muualle. Tämän meditaation avulla jätämme kaiken ennalleen täsmälleen niin kuin se on. Ainoa asia mikä muuttuu on se, miten käsitämme asiat: näemme ne nyt sellaisina kuin ne ovat, ei sellaisina miltä ne näyttävät. Ymmärrämme niiden onttouden. Vaikka näytämme olevan ”joku”, totuus on, että emme ole kukaan. Vaikka itse näyttää olevan olemassa, todellisuudessa sellaista kuin itse ei ole olemassa. Meidän on myönnettävä, että näin asiat todella ovat, tämä on totuus.

 

Jokaisen mietiskelyn päätteeksi, kun tullaan siihen lopputulokseen, ettei ole mitään kiinteää, ei mitään, jolla olisi oma olemus, lepää siinä ymmärryksessä. Jotkut ihmiset ihmettelevät, missä lepuutamme mieltä, ellei millään ole olemusta. Lepäämme totuudessa. Sillä ei ole nimeä. Jos nimeäisimme sen, rakentaisimme taas jotain keinotekoista. Vaikka sillä ei ole nimeä, voimme kuitenkin viitata siihen ja kutsua sitä totuudeksi, sillä muut asiat ovat pelkästään suhteellisia. Joskus tuota totuutta kutsutaan buddhalaisuudessa ”tyhjyydeksi”. (On muistettava, että tässä esitettyjen neljän aiheen tarkoitus on johtaa erityisesti ymmärtämään yksilöllisen itsen tyhjyys, mikä on vasta ensimmäinen osio buddhalaisista tyhjyyden opetuksista.)

 

Mieli on ilman mitään ajatuksia, ilman viitekohtaa, mutta selkeä. On hereillä, mutta vapaa käsitteistä. Kutsumme sitä ”totuudeksi”, ”tyhjyydeksi” tai ”Dharmaksi”. Itse asiassa tyhjyys on Dharman ydin. Tuon oivalluksen tila on polku, jota on kuljettava, pysyttävä sillä vakaasti ja tukeuduttava siihen. Tuo polku vie valaistumiseen, buddhuuden tilaan; se on todellinen turva. Tuo tila on kuin alku tai polun pohja, maaperä, jolla valaistumisen kaikki ominaisuudet kasvavat. Kun ymmärrys siitä syvenee, sitä voi kutsua myös Prajnaparamitaksi, kaikkien Buddhien äidiksi, koska kaikki Buddhat ravitsevat mieltään tuossa tilassa.


Yhteenveto

 

Kaikki tässä esitellyt mietiskelymenetelmät voidaan jakaa kolmeentoista mietiskelynaiheeseen.

 

Viisi koskee asioiden osista koottua luonnetta:

kolme liittyy kehoon (osat ja ainekset, keskinäinen riippuvuus sekä elementit ja hiukkaset);

yksi liittyy mieleen, tässä mietiskelyn kohteena on neljä aggregaattia

yksi liittyy 18 elementtiin ja havaintojen subjektiivisuuteen.

 

Kolme koskee pysymättömyyttä: ulkoinen, sisäinen ja hetkellinen pysymättömyys.

 

Kolme koskee kärsimystä: ilmeinen kärsimys, muutoksen kärsimys ja kaikkeen sisältyvä kärsimys.

 

Kaksi koskee egottomuutta: egottomuus, joka johtuu osista kootusta luonnosta ja viiden aggregaatin pysymättömyydestä johtuva egottomuus.

 

Vaihtoehtoisesti voi myös analysoida ensin kehon osista koottua ja pysymätöntä luontoa ja toiseksi mentaalisten aggregaattien osista koottua ja pysymätöntä luontoa. Siihen voi vielä lisätä egottomuuden pohdiskelun suhteessa kuolemaan kolmantena erillisenä mietiskelynaiheena. Jos tekee niin, aiheita on yhteensä 14.

 

Voi olla erinomaista harjoitella näistä jokaista ensin erikseen asteittain ja järjestelmällisesti, vaikkapa viikko kutakin, niin että ohjelma kestää kolmisen kuukautta. Istuntojen välillä koeta pitää yllä ja kehittää ymmärrystä mietiskelysi aiheesta analysoidessasi kehoa ja mieltä. Sen jälkeen harjoitusta tulisi jatkaa ilman tiettyä järjestystä. Kaikin mahdollisin tavoin kaikkea analysoidaan koko ajan.

 

Mipham Rinpoche sanoo kommentaarissaan, että neljäs aihe [egottomuus] tulisi ymmärtää luonnostaan sitä kautta, että analysoi kolmea muuta kunnolla. Kun olet ymmärtänyt jotain, pidä yllä varmuutta itsenäisen kokonaisuuden poissaolosta, kunnes se häviää. Kun ajatukset alkavat taas liikkua, älä anna niiden vallata mieltä, vaan analysoi uudelleen paljoutta, pysymättömyyttä ja viiden aggregaatin luontoa, joka on kärsimystä. Varmistu niistä. Tutki toisinaan omia aggregaattejasi, toisinaan muiden ja joskus osista koottujen ilmiöiden kokonaisuutta yleensä. Syvenny siihen, mihin tunnet kiinnostusta.

 

Istuntojen jälkeen yritä jatkaa asioiden analysointia eri tavoin keskeytyksettä, käännä jatkuvasti analyyttisen meditaation pyörää. Keskity asian niihin puoliin, joita ymmärrät syvällisimmin, olipa se kuolema, kärsimys tai asioiden osista koottu luonto, äläkä anna muiden, hyödyttömien ajatusten vallata mieltäsi. Jokainen näistä aiheista voi auttaa sinua ymmärtämään kaikki muut. Ymmärrä, että kaikki on epätodellista ja että ilmiöiden takana on pelkästään mielesi absoluuttinen tila, todellinen totuus.

 

Pyri käyttämään näitä menetelmiä niin usein kuin mahdollista, erityisesti vaikeissa tilanteissa: kun tunnet vahvaa kiintymystä ja halua, voimakasta vastenmielisyyttä, kateutta tai ylpeyttä, tai kun asiat muuttuvat ”liian todellisiksi” tai musertaviksi. Riisu asiat näillä menetelmillä mielessäsi aseista, niin että pääset pakenemaan niiden otteesta tai pikemminkin siis omasta takertumisestasi niihin.

 

Teksti vertaa näiden metodien harjoitusta aavikkopaloon, jota ajatuksellisen tutkimustyön tuuli levittää. Ymmärryksen tuli leviää hyvin nopeasti ja polttaa pois kaiken sekaannuksen ja kielteisyyden, jäljelle jää vain avoimen tilan rauha.

 

Toisinaan, kun mielesi on väsynyt, älä ajattele mitään, rentoudu vain hämmästyneessä olotilassa. Kun erittelevät toiminnat palaavat, käytä ajatusenergia tutkiaksesi yhä uudelleen näitä asioita ilman, että hairahdut merkityksettömiin ajatuksiin. Kun sitoudut tähän, voimakas varmuus syntyy vaivatta. Harjoittelemalla tähän tapaan silloinkin, kun mieli ei ole varattu, istuntojen väliajalla, oivallat valtavan sanoman.

 

Loppusanat

 

Uskon ja toivon, että tämä opetus tuo suunnattoman hyödyn kenelle tahansa, joka harjoittaa sitä, itseni mukaan lukien. Jokaista neljästä aiheesta voi harjoittaa noin kolme viikkoa, niin että aikaa kuluu yhteensä 3 – 4 kuukautta, joskaan se ei merkitse, että olisi sitten suorittanut harjoituksen loppuun. Silloin siihen on tutustunut. Myöhemmin ymmärrystä tulisi vakaannuttaa ja kehittää kykyä lepuuttaa mieltä siinä ymmärryksessä. Itse asiassa se on elämänmittainen harjoitus.

 

kotisivulle