Sherab Palden Berun maalaama thangka Samye Lingin temppelissä Skotlannissa © Kagyu Samye Ling

 

Sherab Palden Beru:

Tarinoita Lingin sankarikuninkaasta, Gesarista

Kagyu Samye Ling 1997 © Rokpa Trust, Skotlanti. In English

Kertoja, Sherab Palden Beru, polveutui Lingin Gesarin Beru-nimisen pääministerin suvusta.

 

Ote lauluista

Äänite myytävänä verkkokaupassa (engl.)

 

Akong Rinpoche pyysi Sherab Paldenia kertomaan Lingin Gesarin tarinan, koska hän on siihen perehtynyt. Rinpochen mukaan monet pitävät Gesaria pelkkänä myyttinä ja keksittynä tarinana, vaikka se ei ole sitä. Sherab Palden voisi Rinpochen mielestä valottaa tarinan alkuperää ja kertoa asioista tarkemmin.

 

Sherab Palden paneutuu nyt Lingin Gesarin tarinan alkuun, sillä monet tuntevat kertomuksen keskikohdan, Gesarin teot, mutta on tärkeää tietää myös, miten kaikki alkoi. Sitten ymmärtää, miksi kertomus on totta.

 

Buddha Shakyamunin aikana Intiassa buddhalaisuus kukoisti ja hän opetti 84000 erilaista opetusta. Sanotaan, että kun dharma voi hyvin, kielteiset voimatkin voivat hyvin. Hyvät jumaluudet, jotka toivoivat kaikkea hyvää tunteville olennoille, joutuivat siis taisteluun vastakkaiseen suuntaan toimivien pahojen henkien kanssa. Jumaluudet toivoivat, että tuntevat olennot eivät ryhtyisi kymmeneen kielteiseen tekoon (tappaminen, valehtelu ym.) eivätkä tekisi niitä viittä asiaa, joiden seuraukset ovat mittaamattoman kielteisiä: omien vanhempien murhaaminen ym. On viisi sellaista asiaa, ja jumaluudet kehottivat olentoja välttämään niitä, kun taas pahat henget työskentelivät päinvastoin. Tämä on taistelua dharman ja kielteisten voimien välillä.

 

Dön on tiibetiä, käännän sen sanoilla paha henki, paholainen. Pahat henget toivovat aina, että olennot tekisivät pahaa, tappaisivat, varastaisivat tai tekisivät sellaisia äärimmäisiä tekoja kuin omien vanhempien murha. Siksi ne luovat esteitä ja onnettomuuksia, kun taas jumaluudet eivät toimi niin, vaan toivovat olentojen vapautuvan kärsimyksestä. Vaikka pahat henget eivät toimisi aktiivisesti, niiden läsnä ollessa ikävyyksiä tapahtuu itsestään, koska niillä on pahat aikeet.

 

Buddha Shakyamuni jälleensyntyi 500 kertaa puhtaasti ja 500 kertaa epäpuhtaasti auttaakseen olentoja, ja lopuksi hän valaistui. Sitten hän opetti muita. Pahat henget hermostuivat toden teolla ja pohtivat sitä, miten hänen opetustensa takia kaikki olennot vapautuisivat. Ketään ei jäisi jäljelle ja kaikki muuttuisivat hyviksi. Huolissaan ne kokoontuivat. On monenlaisia pahoja henkiä, mutta kahdeksan niistä on pääpaholaisia. Jotkut elävät tässä maailmassa, toiset muualla. Nämä kahdeksan keskustelivat ja päättivät, että jotain on tehtävä. Ne tekivät monia suunnitelmia ja jotkut niistä ottivat Buddhan palvelijoiden tai veljien muodon. Asettaakseen esteitä ne ilmestyivät näin. Eräs tietty paha henki nimeltä Lhajen oli erityisen innokas toimimaan näin.

 

Nuo henget saivat aikaan paljon pahaa. Kun ne inkarnoituivat Buddhan veljenä tai poikana, ne yrittivät murhata hänet. Toisinaan ne ottivat eläimen muodon ja yrittivät sitten tappaa hänet. Ne kutsuivat Buddhaa pilkkanimellä go-re, se tarkoittaa kaljupäistä. On paljon tarinoita siitä, kuinka henget aiheuttivat Buddhalle erilaisia esteitä eri elämissä, vaikka emme nyt puhu siitä sen enempää.

 

Esteistä huolimatta Buddha saavutti lopulta valaistumisen. Juuri silloin nuo kahdeksan paholaista kokoontuivat ja päättivät tehdä asialle jotain. Niin paljon esteitä kuin Buddhalle olikin asetettu, hän kuitenkin valaistui ja aikoi nyt opettaa, se oli henkien kannalta varsin kiusallista. Ne tiesivät olevansa hyvin voimakkaita. Jotkut niistä pystyivät syöksemään tulta suustaan, toiset myrkkyä ja skorpioneja; niiden suusta tuli kaikenlaista vahingollista. Ne tekivät myrkkymaljan ja laittoivat kaiken voimansa siihen. Kuka sitten haistaisikin tuota myrkkyä, ei uskoisi Buddhan opetuksiin, sitä ne tahtoivat.

 

Buddha opetti sitten oppilaitaan ja pahat henget toivat tämän maljan. Niitä pelotti kuitenkin mennä oppilaiden joukkoon, joten ne jäivät maljansa kanssa paikalle kokoontuneen joukon liepeille. Buddha puhui nirvanastaan ja sanoi: ”Elän 84-vuotiaaksi, mutta jos olennot pyytävät minua elämään kauemmin ja opettamaan, voin tehdä senkin.” Näin hän sanoi, mutta koska pahat henget olivat lähistöllä maljan kanssa, olennot eivät kuulleet sitä, että hän eläisi kauemmin, jos häntä pyydettäisiin. Kukaan ei kuullut sitä, he kuulivat vain, että hän kuolisi 84-vuotiaana.

 

Kun Buddha sitten oli siirtymässä pois täytettyään 84 vuotta, kaikki olennot kokoontuivat; eivät vain ihmiset, vaan myös nagat, jumalat ja kaikki ei-inhimilliset olennot. Kaikki tulivat paikalle. Jos tuolloin joku olisi esittänyt toiveen, se olisi toteutunut, mutta paholaisten vaikutuksesta kukaan ei muistanut toivoa mitään, paitsi paholainen itse, Lhajen. Hän oli yksi pääpiruista. Hän toivoi näin: ”Emme ole onnistuneet poistamaan dharmaa, mutta toivon, että onnistumme siinä jossain vaiheessa. Ja kuole jo.” Niin hän rukoili. Ellei kukaan olisi esittänyt toivetta siitä, ettei Buddha kuole, hän olisi kuollut, mutta paholainen toivoi hänen kuolevan pian ja että hän itse voisi tuhota dharman.

 

Vaikka paikalla oli paljon väkeä Buddhan kuollessa, kukaan ei tiennyt, että paha Lhajen rukoili siten, paitsi eräs pieni jumala, nimeltään Lha Tsampan poika. Hän teki pikaisesti vastatoivomuksen ja sanoi: ”Toivon tuhoavani myös tämän paholaisen.” Buddhan oppilas Ösung kuuli sen ja hän lisäsi: ”Toivon, että voin auttaa tätä nuorta jumalaa tuhoamaan pahan hengen.” Jumalatar Kunga Lhamo kuuli sekä paholaisen että nuoren jumalan toiveet ja toivoi voivansa auttaa jälkimmäistä.

 

Buddhan opetukset kukoistivat ajan kuluessa, ja kaikkialla missä niin oli, paikkaa suojasi tulirengas, aseiden muuri tms. Pahat henget eivät päässeet sen läpi näihin paikkoihin lainkaan. Jos ne yrittivät, taivaalta satoi aseita. Henget kulkivat suojelevan kehän ympäri, ne eivät voineet mennä sisään tuliympyrään tai aseiden keskelle. Vähitellen, kun sisällä olevien olentojen karma heikkeni, tulikin heikkeni ja muuttui valkohehkuisesta punaiseksi. Aseitakaan ei enää satanut niin paljon. Siitä huolimatta paholaiset eivät päässeet sisään ympyrään. Lopulta suojamuuri katosi, ja sitten ne pääsivät sisään. Niillä oli paljon myrkkymaljoja, joita ne heittivät eri suuntiin ja nousi myrskyjä.

 

Pahat henget ilmestyivät erilaisina olentoina ihmeenomaisesti ja ne myös syntyivät olennoiksi. Siellä, minne ne heittivät myrkkymaljoja, kasvoi kauniita kukkia ja viherkasveja, ja inkarnoituneet paholaiset sanoivat, että niiden syöminen tekee hyvää. Ihmiset haistelivat kukkia, ja ne tuoksuivat ihanalta. Sitten he maistoivat niitä. Kun he söivät näitä kukkia, dharman vaikutukset heissä vähenivät ja heidän uskonsa dharmaan heikkeni. Tarinoiden mukaan näillä asioilla on tekemistä sen kanssa, mistä myöhemmin tuli tupakointia. Se alkoi kukista, mutta näemme pahojen henkien vaikutuksen nyt savukkeina, huumeina ja kaikenlaisina humalluttavina aineina.

 

Näitä aineita pidetään pahojen henkien siunaamina. Kun ihmiset käyttävät niitä, dharma ei vaikuta heihin niin tehokkaasti. Vaikka he yrittäisivät tehdä dharmaharjoituksia, ne eivät ole juurikaan hyödyksi, tai sitten he eivät pysty harjoitukseen. Heidän harjoituksensa on tehotonta. Guru Rinpoche opetti myös paljon tästä aiheesta, näistä eri aineista ja tupakoinnin aiheuttamasta huonosta karmasta.

 

Pääpiru Lhahjen toivoi monia asioita. Toiveet toteutuivat niin, että maailmaan ilmestyi paljon paholaisia. Ne ottivat eri hahmoja: jotkut olivat kuninkaita ja muita mahtavia hallitsijoita, joilla oli erilaisia voimia. He pystyivät tekemään ihmeitä ja olivat selvänäköisiä. Pahojen henkien tavoitteena on aina syöstä olennot alempiin maailmoihin, kun taas buddhien tavoite on auttaa ja vapauttaa olentoja. Monenlaiset pahat henget aiheuttivat lukuisia esteitä myös Guru Rinpochelle (Padmasambhava), kun hän opetti maan päällä. Henkien joukossa oli neljä erityisen voimakasta, jotka tekivät paljon tuhotakseen dharman.

 

Intiassa, nykyisen Manalin lähellä oli kuningaskunta. Kuninkaalla oli tytär, ja kuningas valitsi prinsessalle puolison. Sulhanen oli paha henki, jolla oli yhdeksän päätä ja hänellä oli toive tuhota dharma niin perin pohjin, ettei kirjaintakaan jäisi jäljelle, ei yhtäkään munkinkaapua eikä ajeltua päätä. Tämän voimakkaan toiveen hän oli perinyt isältään.

 

Niin he menivät naimisiin ja saivat kolme poikaa: Michung, Tsachung ja Achung. Achung oli nuorin. Isä sairastui ja kutsui paikalle poikansa sanoen: “Olen aina halunnut tuhota dharman juuria myöten, mutta en ole onnistunut. Se, joka teistä pystyy siihen, hänelle annan valtakuntani.”

 

Michung, vanhin poika sanoi isälleen: ”En ehkä pysty tuhoamaan dharmaa kaikkialla maailmassa, mutta voisin tuhota joitain tekstejä. Jos se riittää, niin teen sen.” Toinen poika sanoi samoin, hän ei voisi tuhota kaikkea dharmaa, mutta hän tuhoaisi sanghan. Jos hän lupaisi muuta, hän ei pystyisi täyttämään lupaustaan. Nuorin poika Achung uskoi voivansa tuhota koko dharman ja lupasi myös tehdä sen. Hän sanoi, ettei dharmasta kuultaisi enää hiiskaustakaan, ja niin isä kruunasi hänet.

 

Hän sai nimen Lütsen Gyalpo. Lü tarkoittaa nagaa ja tsenit ovat kukkuloilla asustavia henkiä. Nimi tarkoittaa nagojen ja henkien kuningasta. Syntyessään hänellä oli kolme päätä: yksi keskellä ja kaksi olkapäillä. Hänen kehonsa oli tuhkanvärinen ja ihokarvat metallisia. Hän oli todella pelottavan näköinen, hänellä oli kaksi sarvea ja pitkä häntä. Jopa hänen paholaisvanhempansa pitivät häntä kauhistuttavan näköisenä.

 

Lütsen Gyalpo päätteli, ettei olisi hyvä esiintyä julkisesti sen näköisenä, joten hän otti komean nuorukaisen muodon. Ihmiset siis näkivät hänet vain tavallisena nuorena miehenä. Hänellä oli ihmeellisiä voimia: kun hän ravisteli päätään, sarvet ravistelivat jumalten maailmaa, ja kun hän liikutti häntäänsä, nagojen valtakunnassa kohdattiin nälänhätää ja kulkutauteja. Hänellä oli sellaiset voimat.

 

Lütsen Gyalpo ei tahtonut kruunajaisissaan saada lahjaksi kultaa ja hopeaa vaan kuolleita hevosia. Hänen vanhempansa istuivat hevosten raatojen röykkiön päällä. Hän piti verestä, joten ministerit käskivät armeijat eri suuntiin tappamaan ihmisiä. Ruumiit tuotiin kruunajaisiin, joissa oli sitten ruumisröykkiöitä, altaittain vuodatettua verta ja joka puolella kuolleiden ihmisten ja hevosten raatoja. Sen tarkoitus oli miellyttää kruunajaisseremonian päähenkilöä.

 

Koska pahat henget tekivät niin, nagojen maailmassa koettiin monia tauteja ja nälänhätää. Nagat elävät valtamerissä, ja tuhansittain nagoja menehtyi joka päivä Lütsen Gyalpon tekojen aiheuttamiin sairauksiin. Nagoilla oli dharmakuningas, joka huolestui kovasti ja vaipui mietiskelyyn nähdäkseen, mitä oikein oli tekeillä. Hän näki, että syy oli Lütsen Gyalpon kruunajaiset, tappaminen ja verenvuodatus. Hän pohti, miten estää Lütsen Gyalpoa toimimasta, ja näki, että on vain yksi olento, joka siihen pystyisi: nuori jumala nimeltä Lhadrung Thepaga. Hän on sama jumala (Lha Tsampan poika), josta puhuimme aiemmin. Vain hän voisi voittaa Lütsen Gyalpon.

 

Nagojen dharmakuningas syventyi mietiskelyssään edelleen ja näki, että hänen pitäisi lähettää joku kutsumaan nuori jumala paikalle. Hänelle selvisi, että eräs hänen omista ministereistään olisi ihanteellinen henkilö tähän tehtävään, koska ministeri oli sen Buddhan oppilaan jälleensyntymä, joka oli toivonut voivansa auttaa nuorta jumalaa. Vain hän pystyisi kutsumaan tämän. Kuningas kutsui ministerin luokseen ja selitti, että tällä oli oikeanlainen karma tehtävään, mutta että tiellä oli esteitä. Hän neuvoi ministeriä menemään Itä-Intiaan, erään tietynnimisen santelipuun luo. Siinä puussa pesii lintu Hashi. Lintu on saanut opetusta Buddhalta ja oivaltanut tyhjyyden täysin. Kuningas sanoi, että ministeri tarvitsi tämän linnun apua.

 

Hashi-lintu oli sen jumalattaren inkarnaatio, joka oli myös luvannut auttaa. Naga-ministeri löysi linnun, joka oli mietiskellyt puussa siitä lähtien, kun Buddha siirtyi pois. Ministeri kertoi asiansa linnulle, joka myöntyi ja sanoi: ”Tiedän, että pyydät tätä nyt sen takia, että teimme toivomusrukouksia Buddhan kuollessa. Meidän täytyy mennä pyytämään, että nuori jumala estää tätä pahaa henkeä toimimasta, sillä kohta maailmassa ei ole enää ihmisiä hänen tapettua heidät kaikki ruoakseen. Sen lisäksi hän tuhoaa dharman. Meidän on mentävä.” Niinpä ministeri ratsasti linnulla ja he lähtivät lentäen tapaamaan nuorta jumalaa.

 

He koettivat lentää, mutta kaikkien olentojen huonon karman tähden Hashi-linnun oli hyvin raskasta kantaa naga-ministeriä, ja heidän lentokorkeutensa putosi. Ministeri kehotti lintua jatkamaan matkaa yksinään. Lintu vastusteli, mutta lopulta kävi selväksi, että painoa oli liikaa, ja niin ministeri hyppäsi pois linnun selästä. Kun ministeri putosi maahan, kaikki hyväenteiset merkit ilmestyivät ja kukkulat muotoutuivat uudelleen kauniiksi. Sellaista tapahtui.

 

Hashi-lintu lensi jumalten maailmoihin, ja sinne tultuaan se löysi puun. Se oli hyvin erikoinen hasang-puu. Lintu istui sen oksalle ja katseli ympärilleen. Se näki, että jumalten maailmoissa kaikki olennot olivat hyvin kauniita, terveitä ja onnellisia. Kaikkea oli yltäkyllin; ruokaa saatiin puista ja rikkauksia oli kaikkialla. Kukaan ei näyttänyt tekevän töitä, kaikki tanssivat, lauloivat ja leikkivät. Linnun mielestä kaikki vaikuttivat hyvin onnellisilta ja häntä hävetti tulla maailmasta, jossa ihmiset syövät toisiaan, jossa on ruumisröykkiöitä, verta ja sellaista. Se päätti olla sanomatta mitään, ettei aiheuttaisi mitään pahaa näille puhtaille olennoille.

 

Samaan aikaan kun Hashi-lintu ajatteli tätä, muutama nuori jumala, tyttöjä ja poikia, sattui tulemaan puun luo, ja he näkivät linnun. He olivat hämmästyneitä, koska he eivät olleet aiemmin nähneet mitään sellaista jumalten maailmassa. He katselivat sitä tarkkaan ja palasivat johtajansa luo kuvaillen uskomatonta lintua. He eivät tienneet oliko se hyvä vai huono enne.

 

Nuoret jumalat siis kertoivat asiasta ja jumalten johtaja päätti lähteä katsomaan. Hän kokosi saattueen, ja kaikki menivät puun luo katsomaan Hashi-lintua. Sitten johtaja sanoi: ”Voi olla, että tämä ei ole hyvä merkki, sillä muutamia vuosia sitten täällä oli joitakin pahoja enteitä.” Esimerkiksi kultaisen vuoren väri himmentyi jonkin verran ja kaiken hyvyyden meren pinta laski hiukan. Johtaja sanoi, että sillä oli ehkä jotain tekemistä tämän linnun kanssa, ja hän pyysi, että se otetaan kiinni ja pannaan metalliseen astiaan. Lintu laitettiin metallimaljaan, joka suljettiin ja sinetöitiin ja heitettiin tuleen.

 

Todellisuudessa pahat enteet olivat ilmestyneet siitä syystä, että Lütsen-paholainen ravisteli sarviaan, mutta pahaksi onneksi Hashi-lintu sai syyn niskoilleen. Se jätettiin tuleen seitsemäksi päiväksi. Sitten jumalat päättivät avata maljan ja he epäilivät, ettei linnusta olisi enää jäljellä edes luita. Kun he avasivat kannen, he olivat hyvin yllättyneitä huomatessaan, että Hashi-lintu näytti aivan entisenlaiselta, sen siivissä oli jopa muutamia kastepisaroita ja kaiken kaikkiaan se oli hyvin kaunis.

 

Jumalten päällikkö Lha Tsampa Karpo oli kovin hämmästynyt nähdessään, ettei mitään ollut tapahtunut, ja linnun siivissä olevista kastepisaroista heijastui sateenkaarikin. Hän ajatteli, että linnun täytyykin olla bodhisattva, koska sille ei seitsemässä päivässä ollut käynyt kuinkaan. Niinpä hän kysyi: ”Kuka olet, bodhisattvako?” Hashi-lintu kertoi tulleensa sinne tuntevien olentojen takia. Se selitti, miten Lütsen Gyalpo aiheutti tuhoa Tiibetissä ja levitti maailmaan pahuutta. Sitten se kertoi Lha Tsampan pojan tekemistä rukouksista ja sanoi, että ainoastaan jumalten johtajan poika, tämä prinssi, voi voittaa paholaisen, koska hän oli toivonut sitä Buddhan eläessä.

 

Johtajajumala uskoi linnun kertomuksen täysin ja uskoi, että huonot merkit olivat paholaisen syytä. Niin hän vei linnun tapaamaan poikaansa, joka oli munkki ja mietiskeli yksikseen. Lintu Hashi ja isä selittivät asian nuorelle prinssille, joka peitti päänsä kaavullaan ja kauhisteli: ”En lähde tuohon paikkaan, missä ihmiset syövät toisiaan ja missä on suuria verilammikoita. Tahdon pysyä täällä mietiskelemässä, mutta rukoilen noiden olentojen puolesta.”

 

Nuori jumala ei siis luvannut lähteä. Guru Rinpoche näki tämän Kuparivuorelta, ja hän ilmestyi silloin nuoren jumalan, hänen isänsä ja Hashi-linnun edessä. Hän ilmestyi siellä fyysisesti kaikessa loistossaan dakinijoukkojen ympäröimänä. Hän muistutti, että nuori jumala oli tehnyt lupauksensa Buddha Shakyamunin itsensä läsnä ollessa, ja että hänen täytyisi nyt mennä eikä hänellä ollut vaihtoehtoja.

 

Kun Guru Rinpoche sanoi niin, nuori jumala uskoi ja syventyi meditaatioon nähdäkseen, mikä hänen tehtävänsä oli. Hän näki, miten auttaisi olentoja maailmassa ja tuhoaisi paholaisen.

 

Nuori jumala myöntyi, koska Guru Padmasambhava oli antanut määräyksen, mutta hänellä oli muutamia pyyntöjä. Hän tarvitsi yhdeksän erilaista koristetta, vaatteita ja aseistuksen jousineen ja nuolineen. Hän sanoi myös, että maailmaan syntyessään hän tahtoisi äidikseen nagan ja isäkseen nyen-olennon. Nyen ei ole ihminen vaan eräänlainen henki, joka on hyvin voimakas. Hän tahtoi myös voimakkaan veljen ja ministerin, joka olisi jumalan inkarnaatio. Edelleen hän tahtoi vaimon, joka olisi ristiriitainen henkilö ja aiheuttaisi oikeusjuttuja. Ja hän tahtoi syntyä maassa, jossa hänen esi-isiään kunnioitettaisiin, jotta hänellä olisi uskottavuutta. Yhden sukulaisen pitäisi myös olla riidanhaastaja ja työntää nenänsä toisten asioihin. Nuori jumala sanoi, että jos hän saa kaiken sen, hän lähtee.

 

Päätettiin, että Intian 80 siddhaa olisivat hänen ministereitään. Valkoinen Tara lupautui hänen kuningattarekseen ja vaimokseen nimetä Drumo. Eräs jumalista, Drogyal Tamdrin sanoi ryhtyvänsä viekkaaksi sedäksi. Hänellä olisi myös erityinen hevonen, joka osaa lentää ja ymmärtää puhetta, pystyy uimaan meressä kuin kala ja jolla on monia muitakin kykyjä. Buddha Amitabha syntyisi täksi hevoseksi.

 

Chenrezig ilmoittautui vapaaehtoiseksi veljen rooliin, sillä tarvittiin aivan erityinen veli. Myöhemmin tämän veljen nimi on Gyaltsa Shalkar. Eräs siddhoista lupasi olla viisas setä, jota kaikki kunnioittaisivat. Korkea bramiini rupesi nuoren jumalan isäksi. Dharmansuojelijoiden joukko ryhtyi yhdeksäksi ornamentiksi. Myös Gesarin aseet ovat suojelijoiden jälleensyntymiä, niitä eivät ole ihmiset takoneet. Aseet ilmestyivät merestä.

 

Jumalat veivät nämä tarvekalut ja piilottivat ne suuren vuoren taakse.  Nuori jumala lupasi, että hän tuhoaa kaikki pahat henget maailmasta ja saa paholaiset vielä uhraamaan khata-liinatkin itselleen. Monet Buddhat siunasivat hankkeen ja maailman kaikki kolkat. Guru Rinpoche siunasi erityisesti nuoren jumalan kehostaan lähettämillä valonsäteillä. Kun valonsäteet koskettivat häntä, hänen fyysinen kehonsa katosi ja hän muuttui valoruumiiksi.

 

Näin tehtiin kaikki valmistelut, jotta nuori jumala ottaisi Lingin Gesarin muodon, ja hänellä oli buddhien tuki ja siunaus. Puhumme seuraavaksi siitä, miten Gesar syntyi. Prinssi oli toivonut isäkseen nyen-olentoa ja äidikseen nagaa. Heidät täytyi nyt löytää. Äidin rooliin valittiin prinsessa, joka oli nagakuninkaan kolmesta tyttärestä nuorin. Hänestä tulisi jumala Guru Rinpochen kautta, sillä kuningas ei antaisi häntä kenellekään toiselle.

 

Tämä oli aikaa, jolloin nagojen valtakunnassa koettiin pahojen henkien vaikutus ja monet kuolivat. Naga-kuningas oli kovin huolissaan, koska ellei epidemia loppuisi, valtakunta tyhjenisi kokonaan. Hän pyysi astrologeja ja ennustajia kokoontumaan ja etsimään neuvoa. He päätyivät siihen tulokseen, että Guru Rinpoche, Padmasambhava on ainoa, joka voisi heitä auttaa. Niin lähetettiin eräs tietty naga nimeltä Nele Tökar kutsumaan Guru Rinpoche paikalle.

 

Guru Rinpoche tiesi tapahtumat ennakolta. Hänellä on monia puhtaita maita, joissa hän viettää aikaansa. Tavatakseen naga Nelen Guru Rinpoche valitsi olinpaikakseen luolan Intiassa. Naga Nele tuli Guru Rinpochen luo ratsastaen eläimellä, jonka nimi on tibetiksi dzö. Sillä on pitkä sarvi. Hän kertoi, että nagoilla oli suuria vaikeuksia: nälänhätää, sairauksia, tuhansia nagoja oli kuollut ja vaikeudet jatkuivat edelleen. Astrologit ja ennustajat olivat sitä mieltä, että vain Guru Rinpoche pystyisi auttamaan, joten hän oli tullut pyytämään tätä mukaansa nagojen luokse.

 

Guru Rinpoche lupasi vierailla siellä ja neuvoi naga Neleä menemään edeltä. Hän tulisi kuukalenterin kymmenentenä päivänä. Naga Nele palasi valtakuntaansa ja meni kuninkaan luo. Kuninkaan kysyessä hän selosti, miten Guru Rinpoche oli luvannut tulla. Kuningas tahtoi tietää, miltä Guru Rinpoche näytti, ja naga kuvaili häntä vanhahkoksi mieheksi, joskaan hän ei ollut varma, oliko kyseessä todella Guru Rinpoche. Joka tapauksessa tämä oli luvannut tulla ja auttaa.

 

Kuningas sanoi, että Guru Rinpoche oli korkea olento, jolla oli monia voimia ja jos hän lupasi, niin hän myös tulisi. Kuningas antoi käskyn tehdä valmisteluja kymmenettä päivää varten. Koska Guru Rinpoche pystyi ihmeisiin, hän saattaisi ilmestyä paikalle hyvin nopeasti ilman ennakkovaroituksia. Nagojen tulisi varautua ja valmistella hänen tuloaan monin tavoin.

 

Kymmenentenä päivänä nagat tekivät valtavia uhrauksia ja rukoilivat. Silloin Guru Rinpoche ilmestyi sateenkaaren kautta. Nagat olivat valmistaneet suuren kunniakorokkeen Guru Rinpochelle ja hieman matalamman valtaistuimen omalle kuninkaalleen. Guru Rinpoche kutsuttiin istumaan ja kuningas kumarsi hänelle sekä pyysi häntä auttamaan, sillä valtakunta kärsi kuolemaan johtavista sairauksista.

 

Guru Rinpoche antoi initiaatioita ja teki pujia (seremonioita) ja ilmestyi niiden nagojen edessä, jotka olivat liian sairaita tullakseen paikalle. Jokaisen sairaan nagan edessä Guru Rinpoche ilmestyi ja antoi initiaation bumpan (maljakon) ja melongin (pienen peilin) avulla. Oli kuin tuhannet Guru Rinpochet olisivat antaneet initiaatioita eri puolilla nagojen valtakuntaa samanaikaisesti.

 

Initiaation jälkeisenä päivänä kaikki nagat olivat täysin parantuneet, ja voivat aivan erinomaisesti, suorastaan säteilivät. Naga-kuningas ja kansa olivat hyvin mielissään ja onnellisia Guru Rinpochen siunauksesta ja ihmettelivät sen nopeaa vaikutusta. He kokoontuivat ja päättivät palkita Guru Rinpochen arvokkaalla uhrilahjalla.

 

Sitä varten nagat kokosivat valtavan määrän kallisarvoisia jalokiviä. Naga-kuningas selitti, miten joillakin noista kivistä oli erityisiä ominaisuuksia, eräs niistä esimerkiksi pystyi saamaan aikaan sateen kuivana kautena. Jos oli liian sateista, tätä kiveä rukoilemalla sada lakkaisi. Tuulen nostattamista varten oli toinen kivi, niin monia kiviä erityisominaisuuksineen. Kuningas selosti niiden käyttötarkoituksen ja ne lahjoitettiin.

 

Nagat olivat varmoja, että lahja miellyttäisi Guru Rinpochea, mutta kun he antoivat sen, Guru Rinpochen kasvot synkkenivät. Hän rypisti otsaansa, eikä ilmeisestikään pitänyt lahjasta. Vaikutti, ettei hän ollut siihen lainkaan tyytyväinen. Guru Rinpoche sanoi sitten, ettei hänellä ole värikkäille kiville mitään käyttöä, hän on auttanut nagoja, ja tässäkö nyt sitten kaikki mitä hän saa palkakseen. Hän sanoi lähtevänsä, ja epäili, että nagat sairastuisivat uudelleen.

 

Nagoja se tietenkin huolestutti kovasti ja he olivat aivan neuvottomia. Kuningas sanoi, että tämä oli parasta mitä he voivat uhrata, mitä muuta he voisivat antaa. Hän pyysi Guru Rinpochea jäämään. Tämä tuntui miettivän asiaa ja sitten he näkivät hänen hymyilevän hiukan. ”Olen kuullut, että sinulla on kolme tytärtä. Tahtoisin yhden heistä.”

 

Kun hän sanoi sen, nagat naureskelivat salaa ja ajattelivat, että hän on kummallinen lama. ”Olemme uhranneet kaikki nämä kallisarvoiset kivet, eikä hän tahdo niitä. Hän tahtoo vain tytön!” He nykivät toisiaan ja hihittivät. Naga-kuningas kysyi Guru Rinpochelta, minkä tyttäristä hän valitsisi. Hän oli huolestunut, sillä kaksi vanhinta tytärtä oli luvattu jo toisiin valtakuntiin. Kumpikin oli nuorinta tytärtä kauniimpi. Hän joutui kuitenkin antamaan Guru Rinpochelle valinnanmahdollisuuden. Guru Rinpoche myöntyi ottamaan nuorimman siitä huolimatta, ettei tämä ollut kaikista kaunein.

 

Taas nagat nauroivat. ”Hän ei edes osaa valita naista. Vaikka hänellä on valinnanvaraa, hän valitsee väärin!” Niin he ajattelivat, mutta Guru Rinpoche sanoi hiljaa tytölle: ”Sinä menet nyt ihmisten maailmaan. Ei kannata ottaa mukaan kallisarvoisia jalokiviä, mutta sinun täytyy pyytää isääsi antamaan eräs erityinen teltta. Lisäksi pyydä Prajnaparamita sutra ja kolmanneksi jakkilehmä. Tarvitset niitä kolmea ihmisten parissa, mutta et jalokiviä. Ja sano isällesi, että ellei hän anna niitä sinulle, et lähde.”

 

Kuningas sanoi tyttärelleen: ”Tämä on sinun karmaasi, nyt sinun on mentävä ihmisten maailmaan. Olen pahoillani, että joudun antamaan sinut pois. Koska olemme suuressa kiitollisuudenvelassa Guru Rinpochelle, en uskalla jättää lupaustani täyttämättä; hän voi raivostua. Koska joudun antamaan sinut pois, saat mukaasi mitä sitten tahdotkin ottaa.” Tytär pyysi kolmea asiaa Guru Rinpochen neuvon mukaan ja kuningas hämmästyi, sillä ne olivat hänelle kalliita. Sitten hän kuitenkin lupasi ne, sillä tytär joutuisi ihmisten maailmaan eikä saisi elää nagojen parissa. Häntä pidettiin todella epäonnisena, joten kuningas lupasi nuo asiat hänelle.

 

Tytär, nimeltään Dzedenma, sai isältään kolme lahjaa ja Guru Rinpochelta miekan siunauksena. Teltta oli valtavan suuri, mutta ihmeen avulla se saatiin mahtumaan aika pieneen tilaan, samoin sutrat, niin että kuormaa oli juuri sopivasti yhden jakin kannettavaksi. Naga Dzedenma ilmestyi meren pintaan jakkeineen, telttoineen ja sutrakokoelmineen. Pintaan tullessaan prinsessa ajatteli, että Guru Rinpoche tahtoi hänet vaimokseen tässä maailmassa. Hän oletti, että seuraisi tätä ja joutuisi matkustamaan. Guru Rinpoche näki prinsessan tulleen tähän maailmaan, ja hän mietti hetkisen. Sitten hän heitti hattunsa ilmaan. Se putosi Ngo-kansan päällikön teltan harjalle. Päällikkö oli nimeltään Ralo Tenpa Gyaltsen ja hänen kansansa paimentolaiskansaa.

 

Kun hattu putosi Tenpa Gyaltsenin teltan päälle, syntyi sateenkaaria ja suuria kipinöitä. Sattui uskomattomia luonnonilmiöitä ja Tenpa Gyaltsen ymmärsi heti, että kyse oli jostakin varsin tärkeästä asiasta. Hän tuli ulos teltastaan ja Guru Rinpochen tekemän ihmeen avulla Rinpoche itse ja prinsessa Dzeden jakkeineen olivat saapuneet ngo-kansan pariin. Tenpa Gyaltsen näki heidän kävelevän kohti telttaansa.

 

Tenpa Gyaltsen oli nähnyt enteitä ja enneunia jostakin erityisestä henkilöstä, ja hän päätteli, että enteet koskivat tätä tapahtumaa. Hän kumarsi lamaa ja tarjosi khata-liinan kysyen, mistä lama oli tulossa ja minne matkalla. Hän pyysi tätä viipymään luonaan pitkän aikaa. Guru Rinpoche sanoi päällikkö Tenpa Gyaltsenille: “Olen peräisin miljoonista puhtaista maista, joita on kaikkialla, eikä niitä voi edes kuvitella. Tänä aamuna olen kuitenkin tulossa nagojen maasta. En voi jäädä, mutta voin siunata sinut. Pyytäisin että pitäisit huolta tästä tytöstä ja jakista. Annan hänet huostaasi, mutta en vaimoksesi. Pidä hänestä huolta toistaiseksi, ja eräänä päivänä joku tulee hakemaan häntä.”

 

Tenpa Gyaltsen lupasi Guru Rinpochelle, että hän pitäisi tytöstä hyvin huolta ja odottaisi lisäohjeita. Näin puhuttuaan Guru Rinpoche hävisi, ja prinsessa jäi Ngo-kansan pariin. Vaikka hän oli prinsessa, hänestä alettiin käyttää nimeä Ngomo. Ngo on maan nimi ja mo tarkoittaa naispuolista. Hän eli ngo-kansan parissa, ja siitä nimi syntyi. On paljon tarinoita siitä, miten Ngomo eli Ngo-maassa, vaikka emme ehdi nyt perehtyä niihin.

 

Tarina vie meidät nyt Lingin maahan. Siellä asui mies nimetä Lingin Trotung, joka oli voimakas mies. Hän kuului yhteen Lingin heimoista. Hän hallitsi paikkaa, muttei ollut kuningas kuitenkaan. Oli toinenkin mies, Shipön, pienikasvuinen, mutta kansan kunnioittama, sillä hän oli oikeamielinen ja rehellinen. Häntä kunnioitettiin enemmän. Kolmantena oli Shinglen. Hän otti asiat rennosti ja mielellään tarkkaili taustalta kun muut toimivat. Nämä kolme miestä olivat keskenään sukua ja he kaikki asuivat Lingissä.

 

Shinglen oli bramiini-inkarnaatio, jonka iho vaikutti kullanväriseltä. Hänellä oli vaimo, kiinalainen prinsessa nimeltä Lhakar Döne, jota kuitenkin kutsuttiin nimellä Gyalsa, koska gyal tarkoittaa kiinalaista, ja hän oli tullut Kiinasta. Hänelle syntyi poika, jolla oli kuunväriset kasvot ja lämmin sydän, vaikka hän saattoi myös olla äkkipikainen. Tätä kaunista lasta kutsuttiin nimellä Gyaltsa Shalkar. Gyal on siis kiinalainen tsa merkitsee veljenpoikaa tai lapsenlasta. Hän oli kiinalaisen valtakunnan lapsenlapsi. Shalkar tarkoittaa “valkokasvoinen”, se oli siis pojan nimi.

 

Kiinan hallitsijalla oli kolme prinsessaa, joista yhdestä tuli Shinglenin vaimo ja Gyaltsa Shalkarin äiti. Toinen meni naimisiin Jongin maan kuninkaan kanssa ja sai myös pojan. Kolmas nai Horin maan kuninkaan ja synnytti tälle pojan. Nämä kolme sisarusta naitiin siis eri valtakuntiin.

 

Kun eri prinsessoille syntyneet pojat tulivat 13 – 14 -vuotiaiksi, heidän kiinalainen isoisänsä kutsui heidät Kiinaan muutamaksi kuukaudeksi. Vierailun lopussa isoisä antoi heille kullekin lahjaksi hevosen ja miekan. Miekat olivat hyvin erityisiä; ne olivat ikivanhoja ja ne oli pidetty hyvää ennustavassa laatikossa (jongam). Miekoilla oli nimet ja erilaisia ominaisuuksia, joihin emme nyt puutu.

 

Hevosetkin olivat erityisiä. Gyaltsa Shalkarin saama hevonen oli nimeltään Gyaisa Shokar. Se pystyi puhumaan ihmisille. Horin kuninkaan poika sai Mahya-nimisen hevosen ja Jongin prinssi sai hevosen nimeltä Chögya. Sen lisäksi pojat saivat paljon tavallisia lahjoja: silkkejä, brokadeja ym.

 

Kun Gyaltsa Shalkar oli isoisänsä luona vierailulla Kiinassa, Ling joutui riitaan naapurinsa, Ngo-kansan kanssa. Siellä Ngomo asui. Kaksi valtakuntaa joutui sotaan keskenään ja Shipönin, tuon kunnianarvoisan ja rehellisen miehen poika tapettiin. Lopulta Ling voitti ja valtasi Ngon maan.

 

Kun Gyaltsa Shalkar palasi, Lingin johtajat päättivät olla kertomatta hänelle koko taistelusta. He tiesivät, että Gyaltsa Shalkar, vaikka olikin lempeä läheisilleen, saattaisi vaatia kostoa ja sota syttyisi uudelleen.

 

Eräänä päivänä Gyaltsa Shalkar lähti metsästämään kauriita. Metsässä hän tapasi vanhan eukon, joka puhkesi ylistämään nuorukaista: ”On ihanaa että olet palannut! Poissa ollessasi jouduimme kauheaan sotaan Ngo-kansaa vastaan ja Shipönin poika kuoli.” Näin hän sai tietää asiasta.

 

Kun Gyaltsa Shalkar kuuli serkkunsa kuolemasta on kuin nuoli olisi ammuttu hänen sydämeensä, ja hän tuli hyvin onnettomaksi. Hän antoi saaliinsa tälle vanhalle mummolle ja lähti setänsä Shipönin linnaan vaatien selitystä. Setä koetti rauhoittaa häntä ja sanoi, että Ling voitti sodan, eikä enempää ollut tehtävissä. Ainoastaan Tenpa Gyaltsenin johtama noin 500 perheen heimo oli jäljellä koko Ngo-kansasta. He olivat sodan aikana piilossa, ja vaikutti siltä, että nagat tai jotkin henkiset voimat suojelivat heitä, koska heitä ei löydetty. Shipön ei halunnut jatkaa taistelua ja se hän sanoi Gyaltsa Shalkarille.

 

Vaikka Shipön selitti asian parhaansa mukaan, Gyaltsa Shalkarin päätä ei voinut kääntää, vaan kostaakseen hän tahtoi tuhota viimeisenkin ryhmän. ”En tahdo kuulla Ngo-kansan nimeä enää, heidät täytyisi tuhota maan päältä. Tahdon että armeija kutsutaan heti kokoon, lähden myös itse taisteluun.”

 

Setä Shipön mietti asiaa hartaasti. Hän tiesi, että Tenpa Gyaltsenin ryhmään kuului nagaprinsessa, joka oli tuonut heimolle muutamia erikoisia esineitä. Hän oli sitä mieltä, että he olivat nagojen ja jumalten suojeluksessa, ja siksi heitä oli mahdoton löytää. Toisaalta Gyaltsa Shalkar ei ollut koskaan hävinnyt taistelua ja hän oli hyvin voimakas. Shipön arvioi, että heillä oli voitonmahdollisuus, vaikkakin pieni.

 

Toinen setä, Trotung kuuli sotasuunnitelmista ja mieli prinsessaa sekä tämän tavaroita itselleen. Hän päätti kavaltaa sotajuonen ja pyytää prinsessaa palkkioksi itselleen. Niin hän lähetti viestin Tenpa Gyaltsenille. Trotung oli luonteeltaan viekas.

 

Viesti kulki nuolen mukana, joka osui Tenpa Gyaltsenin teltan kattoon. Trotungkin pystyi sellaiseen ihmeeseen. Kirjeessä luki, että Gyaltsa Shalkar oli palannut Kiinasta, ja vaikka kaikki Lingissä olivat yrittäneet saada häntä luopumaan aikeestaan, hän aikoi hyökätä tiettynä päivänä. Lisäksi siinä oli selitys, että Trotung tahtoi palkinnoksi avusta jotain, mitä hän pyytäisi sodan lopussa. ”Mene piiloon ja tee mitä voit suojellaksesi itseäsi.”

 

Tenpa Gyaltsen päätti lähteä heti pakoon. Kaikki 500 perhettä pakkasivat lähteäkseen vielä samana iltana. Mutta nagaprinsessan tavarat, jotka hän oli saanut isältään, muuttuivat kummallisen raskaiksi, eikä mikään hevonen tai muuli voinut niitä kantaa. Ainoastaan prinsessan oma jakkilehmä jaksoi kantaa niitä.

 

Prinsessa ratsasti hevosella ja kaikki lähtivät matkaan kohti pohjoista. He kulkivat kaksi vaivalloista päivää, joiden aikana jakkilehmä yritti koko ajan väkisin kohti vanhaa asuinpaikkaa. Muut eivät huomanneet sitä, ja vaikka prinsessa pyysi apua, kukaan ei ehtinyt hätiin, sillä kaikki kiirehtivät eteenpäin. Prinsessa ei tahtonut jättää jakkiaan, jonka selässä oli kaikki vanhemmilta saadut lahjat. Niinpä prinsessa juoksi jakin perään. Hän ajatteli, että se oli ainoa keino saada eläin kääntymään. Kun prinsessa juoksi, jakki juoksi ja kun prinsessa väsyi, jakkikin hidasti vauhtia. Niin he kulkivat yhä eteenpäin. Sillä aikaa Gyaltsa Shalkarin armeija oli löytänyt Ngo-kansan tyhjän leiripaikan hylättyine tulisijoineen. Vain muutama lintu lepatteli leirin yllä.

 

Esitettiin ehdotus, että karkulaisia seurattaisiin jalanjälkien avulla. Mutta toisaalta epäiltiin, että he olivat menneet pohjoiseen, eikä heitä ikinä löydettäisi. Lopulta päätettiin, että Gyaltsa Shalkarin isä Shinglen tekisi ennustuksen (mo). Pidettiin myös voitonjuhlat, sytytettiin uhrisavut (sang) ja niitä varten kerättiin monenlaisia hyväenteisiä yrttejä. Laulettiin ja pyydettiin ennustusta Shingleniltä, joka sanoi, että se oli varsin hyvä. Heidän tarvitsisi vain ottaa kolme askelta, ja kaikki olisi heidän. Ei tarvittaisi verenvuodatusta, ei tarvitsisi ampua nuolia, pelkän Lingin armeijan läsnäolon avulla kaikki voitettaisiin.

 

Trotung tiesi, että Tenpa Gyaltsen oli paennut ja hän arvosteli siksi ennustusta kovin sanoin. Hän ei voinut käsittää, miten muutamalla askeleella kaikki olisi heidän, mutta jos niin todella kävisi, mitä niin ikinä saavutettaisiin, pitäisi antaa Shinglenille.

 

He tekivät savu-uhrin ja päättelivät, että Ngo-kansan paosta ei ollut kulunut kauan. Ja sitten he näkivät jakin ja sen perässä kulkevan naisen. Trotung henkäisi: ”Hän on todella kaunis.” Hän lähti tyttöä vastaan muiden edellä ja lauloi tälle laulun, kysyen mistä hän tulee ja minne on menossa ja tunteeko hän Tenpa Gyaltsenia.

 

Ngomo kuuli kysymykset ja päätti, ettei voisi valehdella valtavan armeijan edessä. Niinpä hän kertoi totuuden ja valitti olevansa liian kiintynyt vanhempiensa lahjoihin, joten hänen karmansa oli tuonut hänet tähän. Hän pyysi, että miehet auttaisivat häntä saamaan jakin kiinni.

 

Lingin johtajat olivat tietenkin kuulleet prinsessasta ja lahjoista, jotka hän oli saanut naga-isältään, ja he olivat erittäin tyytyväisiä. Ennustus oli toteutunut, heidän ei tarvinnut tehdä mitään, vaan arvokas omaisuus käveli suoraan heidän luokseen.

 

Trotung vaati prinsessaa itselleen, koska oli nähnyt hänet ensimmäisenä. Asiasta neuvoteltiin, mutta kaikki olivat nähneet tytön, ei pelkästään Trotung. Sitä paitsi hän oli itse tahtonut, että kaikki annettaisiin ennustuksen tehneelle Shinglenille. Lopulta päätettiin antaa tyttö Shinglenille ja pitää tavarat, arvokas Prajnaparamita teksti ja teltta yhteisenä omaisuutena. Jakki antoi maitoa ainoastaan Ngomolle. Kukaan muu ei voinut lypsää sitä, joten Shinglen sai senkin. He palasivat Lingiin omaisuus mukanaan.

 

Shinglen oli Gyaltsa Shalkarin isä ja Gyaltsa Shalkarin äiti oli kiinalainen prinsessa. Shinglenillä siis oli jo vaimo, joka ei ilahtunut Ngomon tulosta. Myös Gyaltsa Shalkar oli ihastunut Ngomoon. Tämä oli ollut ensimmäinen suuri taistelu hänelle ja hän oli voittanut siinä suuresti arvostamansa Ngomon. Äiti kuitenkin tunsi mustasukkaisuutta, kun sekä aviomies että poika kumpikin olivat ihastuneita tähän naiseen, ja hän määräsi, että Ngomon tuli asua toisessa teltassa kuin he.

 

Gyaltsa Shalkar antoi hänelle salaa monenmoista, tavaroita ja ruokaa rakkaudenosoituksena. Ja Shinglen piti huolta molemmista vaimoistaan. Ngomolla oli vain yksi jakki, mutta se oli aivan ihmeellinen ja antoi maitoa aina kun Ngomo tarvitsi. Teltassa oli maitoa yllin kyllin. Kerrotaan, että jakilla oli kahdeksan utaretta.

 

Jumalten maailmoissa nuori jumala, joka oli tehnyt lupauksen Buddhan läsnä ollessa, näki, että oli tullut aika, jolloin hänen tulisi lähteä ihmisten pariin. Hän ilmestyi ihmisten maailmassa kultaisena vajrana, joka meni nagaprinsessa Ngomon pään sisään.

 

Kun kultainen vajra upposi Ngomon päähän, Shinglen oli yhdessä Ngomon kanssa. Ngomo heräsi unesta ja muisti nähneensä unta, että rakasteli uskomattoman olennon kanssa, jolla oli suuri sotavarustus ja joka näytti loistokkaalta. Ngomo kertoi unensa Shinglenille, joka sanoi, että hänelläkin oli ollut erikoinen uni. Hän uskoi, että heille syntyisi aivan erityinen lapsi, ja pyysi Ngomoa pitämään asian toistaiseksi salassa.

 

Ngomon raskaus ei edennyt kuten tavallinen raskaus. Hänen vatsansa ei kasvanut kovin suureksi. Juuri ja juuri saattoi erottaa, että hän oli raskaana, eikä hänestä tuntunut lainkaan epämukavalta. Hänen unessa näkemänsä mies oli Gesarin toinen isä, erään jumalan inkarnaatio, ei ihminen.

 

Raskaana oleva Ngomo tunsi olonsa eräänä päivänä aivan erityisen keveäksi, kuin höyhen ilmassa. Hän oli entisestään kaunistunut ja hänen ihonsa näytti läpikuultavalta, puhtaalta ja säteilevältä. Silloin valtava valkoinen valonsäde ilmestyi hänen päästään ja valosta syntyi olento, jolla oli tshung-linnun pää. Se piteli viiriä. Tullessaan ulos se sanoi runollisesti: ”Äiti, olen ensimmäinen poikasi, valloitan maailman.” Se sanoi monia erikoisia asioita ja hävisi ilmaan.

 

Lapsi Ngomon vatsassa lauloi ja kysyi laulussaan mihin hän oli tulossa ja mitä hänellä siellä on, olisiko hänellä perhettä. Se sanoi: ”Ellen saa kaikkea mitä tarvitsen, en tule ulos. En synny täällä, vaan menen muualle.” Se kysyi myös, miten sen tulisi syntyä.

 

Ngomo lauloi sille vastauksen: “Olet ollut vatsassani yhdeksän kuukautta ja alkaa olla myöhäistä katsella muita paikkoja, on aika syntyä.” Hän kertoi perheestä, Lingin maasta ja sen eri heimoista ja sanoi: ”Poikani, jos olet kyvykäs, täällä voit toimia, täällä on aarteita ja kaikkea mitä tarvitset. Jos sinä pystyt tehtävääsi, olosuhteet ovat valmiina.” Hän sanoi, että hänen puolestaan lapsi voisi tulla ulos mitä reittiä halusi: päälaesta, navasta tai tavallista tietä. Vauva syntyi normaalilla tavalla ja heti kun se oli syntynyt, se seisoi jaloillaan.

 

Tällainen erityinen poikalapsi siis syntyi Ngomolle, se pystyi puhumaan jo äitinsä kohdussa. Tuolloin pahat henget olivat koonneet voimansa ja ilmestyivät kolmena mustana lintuna. Ne pystyivät muuntautumaan valtavan suuriksi, niin että niiden siivet peittivät auringon pilvien tavoin, ja aivan pieniksi, niin että ne pysyivät piilossa kavionjälkeen kerääntyneessä vedessä.

 

Nämä linnut saivat aikaan suurta sekasortoa. Gesar tiesi, että ne olisi voitettava, muuten vahingonteko jatkuisi. Kaikkien buddhien voimalla ja siunauksella hän kutsui linnut paikalle. Nuori Gesar, ei päivänkään vanha, alastomana ilman vaatteita kutsui linnut ja ihmeen kautta hän sai jousen ja nuolen käsiinsä. Hän ampui kerran, ja kaikki kolme lintua kuolivat. Sitten hän meni hiukan lepäämään, istui kallion päälle ja jätti siihen jäljen. Tänäkin päivänä tuon kiven päällä on pikkulapsen takapuolen jälki. Kivi on Zako nimisessä paikassa Tiibetissä.

 

Guru Rinpoche ilmestyi taivaalle, teki puhdistusseremonian, antoi nuorelle Gesarille initiaation ja pitkän iän pillereitä. Tapahtui monia ihmeitä: kukkia satoi taivaalta, ja koko tienoon täytti ihana tuoksu. Gesarin toinen isä, jumalallinen olento ilmestyi, ja tarjosi Gesarille vaatteet.

 

Myös nagat toivat lahjoja. He antoivat Gesarille ruokaa, joka teki hänet immuuniksi myrkyille. Kaikki kymmenen ilmansuunnat buddhat ja bodhisattvat ilmestyivät myös taivaalle ja antoivat Gesarille siunauksensa kauniisti laskeutuvan sateen muodossa.

 

Gyaltsa Shalkarin äiti, joka oli Shinglenin ensimmäinen vaimo, näki kaiken tämän tapahtuvan Ngomon teltalla ja hän kuuli ihmisten laulavan ja tanssivan. Hän tuli uteliaaksi ja meni katsomaan. Ngomo huomasi vaimon tulevan ja pelästyi, sillä hänen lapsellaan oli kolme silmää. Yksi silmistä oli keskellä otsaa. Hän epäili, että Lingissä juoruttaisiin siitä ja sitä pidettäisiin huonona enteenä. Kenelläkään tässä maailmassa ei ollut kolmea silmää, ja niinpä hän pikaisesti pyyhki silmän pois. Se oli sääli, sillä se oli viisauden silmä. Myöhemmin Gesarin otsalla voitiin havaita merkki kohdassa, jossa viisauden silmä sijaitsi.

 

Kun Shinglenin kiinalainen vaimo Gyalsa näki lapsen hän huomasi, että se oli hyvin kaunis ja vastasyntyneenäkin se osasi istua, seistä ja puhua. Hän vertasi omaa poikaansa Gyatsa Shalkaria ja vastasyntynyttä lasta, jotka olivat kumpikin Shinglenin lapsia. Häntä huolestutti, että nuorempi poika olisi vanhempaa parempi, ja niin hän sieppasi pojan ja lähti kävelemään pois teltalta, vaikka Ngomo vastusteli. Kiinalainen vaimo meni poikansa Gyaltsa Shalkarin luo ja kertoi, että lapsi oli syntynyt Ngomolle. ”En tiedä, onko se hyvä vai huono merkki, mutta tavallinen poika se ei ole. Toin hänet sinun tutkittavaksesi.”

 

Hän antoi lapsen Gyaltsa Shalkarille, joka ilostui ja sanoi: ”Tämä on veljeni, tiedän että hän on aivan ertyinen! Hän on tullut jumalten luota, hän ei ole ihminen kuten me.” Ja hän halasi pientä poikaa ja laittoi hänet pöydälle seisomaan. Pienokainen pysyi pystyssä aivan ilman tukea hienosti. Gyaltsa Shalkar katsoi häntä ja antoi hänelle nimen Gyuru, joka merkitsee jotakuta, joka seisoo ja tuijottaa. Sitähän lapsi juuri teki. Gesaria kutsuttiin Gyuruksi kunnes hän oli 13-vuotias ja Gyaltsa Shalkar oli hänestä hyvin ylpeä.

 

Ainoastaan Gyurun äiti näki hänen todellisen muotonsa erityispiirteineen ja säteilevine valoineen. Muille Gyuru näyttäytyi tavallisen näköisenä, sillä se oli tarpeen hänen tulevaa tehtäväänsä ajatellen. Pian kaikki Lingissä tiesivät, että Ngomolle oli syntynyt poika, joka ei näyttänyt mitenkään erityiseltä, mutta joka osasi seistä ja puhua, ja jonka uskottiin olevan hyvin älykäs; hän oli tehnyt joitakin ihmeitä heti synnyttyään. Niin huhut kulkivat Lingin maassa.

 

Trotung kuuli huhut tietenkin myös. Lingin kolmesta heimosta hän johti suurinta, ja hänellä oli paljon valtaa, vaikka hän ei ollutkaan kuningas. Kun Gyaltsa Shalkar syntyi Shinglenille, hänen valtansa väheni hiukan, koska tämä oli suosittu ja tarvittaessa lujatahtoinen, vaikka toisaalta hyvä ja lempeä. Trotung tunsi asemansa uhatuksi jo Gyaltsa Shalkarin takia, ja nyt oli syntynyt toinenkin poika, Gyuru.

 

Trotung ajatteli näin: “Menetin puolet vallastani Gyaltsa Shalkarin takia ja nyt on syntynyt Gyuru. Parin päivän ikäisenä hän saa aikaan ihmeitä.” Hän aavisteli, että veljekset alentaisivat hänet tavallisen miehen asemaan Lingissä, eikä hän pitänyt ajatuksesta. ”On parasta toimia nyt, kun ongelma on vielä pieni.”

 

Trotung, joka oli myös Gyurun setä, suunnitteli myrkyttävänsä lapsen. Hän valmisti monenlaisia ruokia, lisäsi niihin hunajaa ja kaikenlaista hyvää, mutta myös tiettyä myrkkyä, joka tappaisi ihmisen kahdessa päivässä. Hän vei ruoat Ngomolle ja sanoi iloitsevansa, että tämän poika kuului olevan taitava puhumaan ja kävelemään heti synnyttyään. ”Tämän täytyy olla Lingin hyvää karmaa, ja on häpeä, ettei sitä juhlita. Shipön (toinen setä) taitaa olla tulossa vanhaksi, kun ei tee mitään. Minä kuitenkin olen tuonut kaikki nämä lahjat pojallesi.” Gyuru oli mielissään ja söi kaiken.

 

Trotung hymyili itsekseen ja ajatteli: “No niin, tuo myrkkymäärä tappaisi aikuisenkin kahdessa päivässä, ja hän syntyi vasta eilen. Hän ei selviä millään.” Gyuru näytti mietteliäältä hetken ja ojensi sitten sormensa. Musta mönjä valui hänen kynsistään lattialle. Se oli myrkkyä, joka tuli hänestä ulos. Trotungin mieleen juolahti samassa, että Gyurun äiti oli naga ja se selitti asian, sillä nagoihin myrkky ei vaikuta. Hän oli pettynyt, mutta keksi sitten toisen suunnitelman.

 

Hän tunsi suuren shamaanin, joka eli kauempana. Tällä oli voima kirota ihmisiä ja Trotung oli käyttänyt hänen palveluksiaan aiemmin. Se oli aina toiminut ja hän päätti lähteä tapaamaan Angye Gomparatsaa jotta Gyuru saataisiin kirotuksi.

 

Ngomolle Trotung sanoi: “On selvää, että Shipön-setä on tullut höperöksi. Poikasi syntymän johdosta ei ole järjestetty yhtään puja-seremonioita. Hän on veljenpoikani ja tarvitsee pitkän iän siunauksia ja muita rituaaleja. Tunnen erään suuren laman ja kutsun hänet tänne.”

 

Niin Trotug jätti Ngomon teltan ja lähti suoraan Gomparatsan luo. Sillä aikaa Gomparatsalla oli ollut pahoja unia ja huonoja enteitä. Hän oli huolissaan ja teki ahkerasti pujia kääntääkseen huonon onnen. Trotung saapui Gomparatsan luo kuljettuaan joltisenkin matkan ja kumarsi häntä kolme kertaa. Sitten hän kertoi, että paholaisnainen Ngomo oli synnyttänyt pienen paholaisen, josta on tulossa voimakas, koska hän osasi kävellä ja puhua jo muutaman päivän ikäisenä. Poika oli sanonut, että murmelit, varkaat ja munkit ovat kolme hyödytöntä asiaa Tiibetissä. Ilmeisestikin hän inhosi munkkeja ja hän oli erityisesti uhannut tappaa Gomparatsan. Trotung väitti lapsen sanoneen tämän kaiken ja kuvaili, miten Gyaltsa Shalkar ja hän itse muutamien muiden kanssa olivat yrittäneet saada häntä muuttamaan mieltään. Gyuru ei kuitenkaan Trotungin mukaan ollut kuunnellut ja siksi hän oli nyt tullut pyytämään kirousta, koska muuten Gomparatsan henki olisi vaarassa.

 

Angye Gomparatsa yhdisti kertomuksen ja pahat enteet, ja uskoi, mutta hän tiesi myös, että Trotung oli viekas mies. Jos hän heti suostuisi, Trotung ei antaisi hänelle paljon palkkioksi. Siksi hän päätti hiukan näytellä ja sanoi: ”No, Gyuru on Ngomon poika ja hän on naga. Hänen isänsä on Shinglen, jolla on valtaa Lingissä ja hänen veljensä on Gyaltsa Shalkar. En usko, että voin kirota tämän klaanin jäsentä.

 

Trotung kumarsi heti uudelleen ja rukoili: “Älä sano noin! Olet kaikkein voimakkain ja voit voittaa kenet tahansa tässä maailmassa. Kirouksesi ovat hyvin tehokkaita. Gyuru syntyi vasta äsken, eikä hänellä ole mitään. Jos teet tämän, lahjoitan sinulle Tarongin perhekalleudet alttarillamme olevasta jongam-laatikosta.” (Jokaisella perheellä on alttarillaan tällainen laatikko, jonne laitetaan vain kaikkein tärkeimmät tavarat.) ”On tärkeää, että teet työn kunnolla, jotta sopusointu säilyy sinun ja minun, laman ja sponsorin välillä. Kutsun sinut lamana Gyurun kotiin ja voit näytellä, että annat pitkän iän initiaation, kun itse asiassa heität pojan päälle kirouksia ja mantroja, niin että hän ei elä kauempaa kuin päivän.

 

Trotung lähti edellä pyytämään, että Ngomo valmistautuisi laman tuloon ja kertoi tälle, että hän oli mennyt kutsumaan kaikkien kunnioittamaa suurta lamaa nimeltä Ga Rabten Chöjong. Matkalla hän oli tavannut Gomparatsan, joka oli tiedustellut hänen matkansa tarkoitusta. Gomparatsa oli sanonut kuulleensa Gyurun syntymästä ja että hän oli Gyaltsa Shalkarin ja tämän äidin ystävä. Vaikka hän ei tuntenut Ngomoa, hän tulisi mielellään antamaan lahjoja ja initiaatioita tuntemansa perheen uudelle jäsenelle. Niinpä Trotungilla ei ollut tarvetta mennä enää toisen laman luo, koska Gomparatsa tulisi. Hän pyysi Ngomoa tekemään huolelliset valmistelut Gomparatsaa varten ja lähti kotiin.

 

Gyuru pyysi äitiään hakemaan muutamia erivärisiä kiviä. ”Tarvitsen niitä tänään tiettyyn tarkoitukseen.” Gyuru laittoi kivet taskuihinsa, istui ja mietiskeli. Hän visualisoi ja rukoili jumalia, esi-isiään ja nagoja ja heidän voimiaan. Hän pyysi voimaa taisteluun.

 

Gomparatsa lähti luolastaan kirotut ainekset mukanaan. Matkalla hän pysähtyi ja huusi: “Peh!” Hän näki miten Gyuru mietiskeli ja pyysi jumalten sotajoukkojen apua. Yksi ”peh” hävitti ne kaikki.

 

Silloin, kun Ngomo oli raskaana, hänen päästään ilmestyi valkoinen valonsäde ja sen mukana tshung-lintu – eräs Gyurun ei-inhimillisistä veljistä. Kun jumalat voitettiin, hän joukkoineen jäi jäljelle. Gyurulle oli silloin syntynyt myös toinen veli ja sisar, kaikki eri ”ovista”. He olivat nagoja, veljellä oli käärmeen pää ja sisar oli erittäin kaunis ja häntä koristivat korppikotkan sulat. Koska veljet ja sisar eivät olleet ihmisiä, ne eivät jääneet tähän maailmaan, vaan menivät muualle. Nyt hänen ns. lintu-veljensä Tshung auttoi. Hänellä oli viisisataa miestä armeijassaan.

 

Lausuttuaan “peh” Gomparatsa lähti eteenpäin, ja jonkin matkan päässä hän huusi uudelleen “peh”. Toinen ”peh” hävitti nyen-olentojen armeijan. Satatuhatta miestä hävisi eikä jäljelle jäänyt kuin muutama päällikkö. Hän lausui ”peh” kolmannen kerran tultuaan lähelle, ja silloin kymmenien tuhansien nagojen armeijasta kuolivat melkein kaikki. Jäljelle jäi vain muutama sata, joita johti Gyurun naga-veli.

 

Kaikki armeijat hävisivät, mutta Gyurun rukoillessa ne heräsivät uudelleen henkiin. Gomparatsa oli nyt tullut lähelle Gyurun telttaa. Kun Gyuru näki hänet, hän heitti äitinsä keräämät eriväriset kivet Gomparatsaa päin. Gomparatsalle syntyi vaikutelma, että nyen- ja naga-armeijat hyökkäsivät häntä kohti, ja hän pakeni suin päin. Pitkän matkan päässä hän pysähtyi ja katsoi taakseen. Hän varjosti silmiään kädellä nähdäkseen paremmin, missä armeijat olivat. Tänäkin päivänä Zakossa on paikka nimeltä Paikka jossa nostat kätesi ja katsot taaksesi. Nämä seudut ovat Ringu Tulkun luostarin lähellä. Siinä Gomparatsa seisoi nähdäkseen armeijat. Sitten hän juoksi suoraan luolaansa ja pohti tuskissaan: ”Mikä Gyuru sitten onkaan, paholainen, paha henki, häntä ei ole helppo voittaa.”

 

Gomparatsalla oli monia tormia (uhrikakkuja). Joidenkin myötä oli rukoiltu kokonainen vuosi, toisten kuukauden verran. Joidenkin tormien kohdalla rukouksia oli tehty päivän ajan. Gomparatsa päätti kerätä tormat yhteen ja käyttää niitä Gyurua vastaan. Hän syventyi rukouksiinsa.

 

Niin hän istui ja kutsui Gyurun eteensä mielikuvituksessaan. Gyuru ilmestyi ja sanoi: ”Isoisä, olet kutsunut minua päivin ja öin, joten tässä olen, miksi kutsuit minua?” ”Ah, Gyuru, sinä huonon karman kantaja, minulla on sinulle paljon annettavaa.” Hän heitti yhden päivän ikäisen tormakakun Gyurua kohti. Gyuru otti kopin ja kiitti ”isoisää” sanoen, että hän ja äiti tekisivät siitä illalla keiton.

 

 “Tämä epäonnen olento, yhden päivän vanha torma ei vaikuta,” Gomparatsa ajatteli ja päätti käyttää kuukauden vanhaa tormaa. Taas Gyuru otti kopin, kiitti ja sanoi, että siitä tehty keitto kestäisi useampia päiviä. Sitten Gyuru saoi: ”Isoisä, olet mainio. Istut täällä luolassa mietiskelemässä ja rukoilemassa. Ainoa mitä puuttuu on ovi.” Gyuru otti suuren kallionlohkareen ja sulki luolan suuaukon niin tiiviisti, että oli kuin purkin kansi olisi ruuvattu paikoilleen.

 

”Tuo pahalainen telkesi minut luolaan, mutta ei hätää, minulla on vielä vuoden ikäinen torma,” Gomparatsa ajatteli. Hän teki uusia rukouksia bön-jumalilleen ja muille ja heitti sitten torman. Koska luolan suuaukko oli teljetty, torma tavallaan räjähti luolassa ja kuului jylinää, näkyi tulta ja salamoita. Gomparatsa räjähti taivaan tuuliin. Kaiken sen tapahtuessa Gyuru istui mietiskelemässä. Hän lähetti Gomparatsan sielun Puhtaaseen maahan.

 

Gyuru muutti sitten itsensä Gomparatsaksi ja kantaen lapsi-Gyurun nahkaa olkapäällään hän ilmestyi Trotungin ovelle. Trotung oli mielissään: ”Miten onnistuit?” ”Onnistuin kyllä, vaikka siinä oli kova työ. Gyuru on vain puoliksi ihminen. Puoliksi hän tuntuu olleen jonkinlainen henki. Olen kuitenkin tehnyt sinun, Tarongin suvun johtajan ohjeiden mukaan ja nylkenyt hänet elävältä. Tässä on hänen nahkansa!

 

Trotung tarkasteli nahkaa läheltä ja vakuuttui, että se kuului Gyurulle, joten hän kutsui Gomparatsan sisään ja tarjosi teetä, juomia ja ruokaa. Vale-Gomparatsa näytti surulliselta ja Trotung tiedusteli syytä. Gomparatsa sanoi, että tappaessaan Gyurua hänelle tuli tunne, että tämä ehkä kuitenkin oli pohjimmiltaan hyvä, sillä kun hänen kaulansa katkaistiin, ruumiista ei valunut verta vaan maitoa. ”Ehkä tapoinkin jonkun hyvän olennon, ja se surettaa minua.”

 

Mutta Trotung lohdutti, että näin oli parempi, koska nyt he kaksi voivat elää sopusoinnussa, ja hän antaisi Gomparatsalle Tarongin perhekalleudet lupauksensa mukaan. Gomparatsan mielestä se ei kuitenkaan ollut riittävästi ja hän pyysi keppiä (jongkar pega), joka oli alttarilla. Se oli hyvin erikoinen keppi ja sitä tarvittiin Tamdrin jumaluudelle tehdyissä pujissa. Se oli santelipuuta ja liikkui itsekseen, vaikka tavallisesti se oli Tarongin perheen alttarilla. Gyuru tarvitsi kepin itselleen, koska se auttaisi häntä esiintymään mielenvikaisena.

 

Trotung kauhistui ajatusta, koska keppi oli ollut talossa sukupolvien ajan, eikä siihen yleensä uskallettu ollenkaan koskea. Se oli äkkipikainen keppi. Miten hän uskaltaisi ottaa sen alas ja antaa pois, varsinkin kun se kuului Tamdrin-jumaluudelle tehtyihin rituaaleihin. Niinpä hän vähätteli keppiä ja suositteli, että Gomparatsa ottaisi mieluummin pussin, mikä voi antaa omistajalleen kaiken tarvittavan. ”Jos tarvitset ruokaa, laitat vain kätesi pussiin, ja siellä on ruokaa. Jos tarvitset rahaa, siellä on rahaa. Keppi sen sijaan on äkkipikainen, emmekä edes koske siihen. Jos otan se käsiini, voimme kumpikin joutua vaikeuksiin.”

 

Gomparatsa tuntui ärsyyntyvän pahanpäiväisesti ja valitti, että hän oli tappanut Gyurun, eikä Trotung pystynyt luopumaan vaivaisesta tikusta. En tahdo keppiä enkä pussia, mutta kerron Gyaltsa Shalkarille, Gyurun veljelle ja Shipön-sedälle ja kaikille, mitä pyysit minua tekemään!”

 

Gomparatsa nousi ylös ja valmistautui lähtemään. Trotung hätääntyi ja teki nopeasti yhdeksän kumarrusta. ”Tiedäthän, että meidän, oppilaan ja opettajan ei pidä suuttua toisillemme pikkuasioista. Tottakai annan sinulle lahjan, lahjoitan kummatkin esineet.” Vale-Gomparatsa otti ne mukaansa ja Trotung saattoi hänet ovelle. Siellä hän katsoi Gyurun nahkaa uudelleen ja huokaisi helpotuksesta, että Gyuru oli kuollut. Läheltä katsottuna silmät ja suu tuntuivat hiukan liikahtelevan, mutta hän uskoi kuvitelleensa. Toisaalta Gyuru ei ollut kokonaan ihminen ja ehkä hän ei ole kokonaan kuollutkaan. Mutta ei hänellä ollut enää mitään mahdollisuuksia. Gomparatsa hävisi näkyvistä.

 

Trotung meni takaisin sisälle ja ihmetteli, miten paljon tavallista itsevarmemmalta Gomparatsa oli vaikuttanut. Hänen viekkaat petoksensa toivat tunnontuskia, ja hän epäili, että Gomparatsa oli suuttunut hänelle. Mutta koska mitään muuta ei sinä päivänä tapahtunut, Trotung rauhoittui.

 

Gyuru palasi äitinsä luo, joka kysyi missä poika oli ollut. ”Menin Gomparatsan luo ja tuhosin hänet!” Ngomo huolestui ja nuhteli Gyurua sanoen, että Gomparatsalla oli voimaa kirota muita, ja häntä oli syytä välttää. ”Mutta minä tuhosin Gomparatsan ja siirsin hänen sielunsa Puhtaaseen maahan,” Gyuru sanoi.

 

Guru Rinpoche ilmestyi silloin taivaalle ja ennusti seuraavaa: “Gyuru, olet tänään tappanut Gomparatsan, mutta Trotung on jäljellä ja häneen on mennyt paha henki. Hän suunnittelee juonta, joka onnistuessaan hajottaa Lingin ja monet kuolevat. Tee siis jotain.” Guru Rinpoche neuvoi Gyurua menemään Gomparatsan luolalle ja tekemään pienen reiän, josta hän pääsee sisään. Seuraavana päivänä Gyuru lähti Gomparatsan luolalle ja teki seinään pienen reiän. Sitten hän muutti itsensä haukaksi ja jäi pesimään vastakkaisen vuoren rinteelle.

 

Sillä aikaa Trotung nukkui huonosti, koska kaikki nämä asiat pyörivät hänen mielessään. ”Gyurun pitäisi olla kuollut, mutta en ole kuullut uutista. Mitähän on tapahtunut?” Hän pohti myös sitä, että Gomparatsa oli vaikuttanut erilaiselta ja että Gyurulla oli yllättäviä voimia. Hän päätti mennä tarkistamaan asian, sillä hän pelkäsi kovin menettävänsä asemansa Lingissä. Seuraavana päivänä hän lähti Gomparatsan luolalle.

 

Laakso pohjalta hän näki, että luolan suuaukosta tuli savua. Hän huokaisi helpotuksesta luullessaan Gonparatsan olevan teenkeittopuuhissa. Lähemmäksi tullessaan hän näki, että kallionlohkare sulki luolan suun. Hän hämmästyi, eikä voinut käsittää, mitä oli tapahtunut. Koska seinämässä oli pieni reikä, hän kurkisti sisään, ja siellä roikkui kuollut Gomparatsa ylösalaisin seinällä, missä olivat myös Tarongin perhekalleudet ja lahjaksi annettu keppi.

 

Reikä oli pieni, käsi mahtui siitä juuri sisään, eikä Trotung ylettynyt pussiin ja keppiin. Hänelläkin oli kuitenkin voimia ja hän pystyi ihmeisiin. Niinpä hän toisteli muutamia mantroja ja muutti itsensä niiden avulla pieneksi lapseksi. Sitten hän ryömi luolaan. Sinne päästyään hän ei nähnyt Gomparatsaa missään, pelkkää tuhoa, tulta ja tulikiveä vain.

 

Hän rupesi ajattelemaan, että se johtui ehkä lapsen kehosta. Lapsi ei näe asioita kunnolla. Niin hän teki taas mantroja ja muutti pään omaksi pääkseen. Edelleen hän näki samoin, ja pelästyi pahanpäiväisesti. Silloin hän uskoi jonkun paholaisen leikittelevän kanssaan ja koetti pikaisesti muuttua omaksi itsekseen. Se ei onnistunut ja sitten hän näki haukan, jonka muotoon Gyuru oli muuntautunut.

 

Trotung yritti tunkeutua ulos luolasta reiän kautta, mutta hänen päänsä jäi kiinni. Jostakin kuului askelia, ja hän jäi kuuntelemaan. Se oli Gyuru itse, ei enää linnun hahmossa, ja hän puhui ääneen: ”Olen tuhonnut Gomparatsan ja kaiken täällä, joka ikisen pahan hengen, ja olen yllättynyt kun minusta tuntuu, että joku on käynyt paikalla. Gyuru katseli Trotungia ja ihmetteli edelleen ääneen: ”Iso pää, pieni ruumis, tämä lienee paha henki, joka minun pitää myös tuhota. Trotung huusi hädissään: ”Älä tee sitä, tämä on setäsi Trotung, ei mikään paha henki! Älä tuhoa minua!” ”Trotung-setä, mitä oikein teet täällä? Tuhosin pahat henget täällä. Miksi sinulla on iso pää ja pieni ruumis?”

 

Trotung vastasi leperrellen: “Rakas herra rinpoche, muutin itseni tähän muotoon, enkä pysty muuttumaan takaisin ja jäin kiinni. Auta minua.” ”Setä, sinulla on oma pääsi, mutta lapsen ruumis. Missä ruumiisi on? On parasta, että leikkaan pääsi irti, etsitään ruumis ja liitetään se takaisin yhteen pään kanssa. Tämä keho, joka sinulla on nyt, on kummallinen.” “Ei ei,” Trotung huusi peloissaan. ”Tämä on oma ruumiini! Se on vain muuttunut hassukuriseksi, älä leikkaa päätäni irti.”

 

Gyuru ilmoitti, että hänestä setä oli muuttunut kummalliseksi ja ilmeisesti piti suuresta päästä yhdistettynä pieneen vartaloon. Gyuru valmistautui lähtemään ja Trotung huolestu lisää. Hän tiesi nyt, että Gyurulla oli suuret voimat ja ajatteli, että tämä olisi ainoa, joka voi häntä auttaa. Hän alkoi itkeä ja huuteli Gyurua kaikenlaisilla hyväilynimillä apua pyytäen. Gyuru palasi ja sanoi, että setään oli mennyt paha henki, ja että tällä oli suunnitelma hajottaa Ling. Jos hän lupaisi olla toteuttamatta suunnitelmaa, Gyuru auttaisi.

 

Trotung lupasi tehdä mitä tahansa häneltä pyydettiin, kunhan hän vain muuttuisi takaisin omaksi itsekseen. Gyuru asetti ehdoksi, että Trotung vannoi valat olla vahingoittamatta Lingiä kolmen eri jumaluuden edessä. Yksi niistä oli Tamdrin. Sitten Gyuru laittoi jongkar pega -kepin Trotungin pään päälle ja Trotung sanoi: ”Olen taipuvainen juonitteluun, mutta teen parhaani, että en ajattelisi tai tekisi mitään pahaa.” Hän lupasi monia yleviä asioita ja sitten Gyuru siveli hänen kehoaan muutamia kertoja.

 

Niin Trotung sai vanhan kehonsa takaisin. Gyuru sanoi: ”Kuulehan setä, sinä et pysynyt siellä minne kuulut, vaan olet tehnyt kaikenlaista hassua, tulit tänne luolille ja muutit itsesi kummalliseen muotoon ja ajattelet pahasti. Tänään olen kuitenkin tehnyt sinulle suuren palveluksen ja sinun täytyy muistaa mitä lupasit. Nyt minä lähden.” Gyuru ratsasti jongkar pegalla kuin hevosella ja hävisi paikalta. Hän oli nyt seitsemän päivää vanha ja ehtinyt tehdä jo kaksi suurta työtä. Bön-shamaani Gomparatsan tuhotessaan hän oli kolme päivää vanha ja kolme lintua hän tappoi ensimmäisen elinpäivänsä aikana.

 

Gyurusta oli tullut kuuluisa ja Trotung tiesi hänen erikoiset voimansa. Hän oli helpottunut, ettei Gyuru kertonut kenellekään, mitä hän oli yrittänyt tehdä. Hän uskoi Gyurun hyväsydämisyyteen ja koska ei ollut keinoja voittaa häntä, Trotung päätti olla enää yrittämättä. Viisi vuotta Gyuru sai olla rauhassa.

 

Gyuru asui äitinsä Ngomon kanssa ja eräänä päivänä hän sanoi: ”Äiti, on sanonta, että poikien täytyisi mennä tutkimaan maailmaa. Ajattelin lähteä etsimään itselleni kunnon vaatteita.” Niin hän meni metsäiselle kukkulalle ja tappoi vuorikauriin. Se oli tietenkin pahan hengen inkarnaatio, ja sillä oli upea turkki. Hän nylki kauriin ja teki nahasta hatun, mutta jätti sarvet paikalleen, niin että siitä tuli hullunkurinen hattu. Hän tuli kotiin se päässä. Tämä kaikki liittyi mielikuvaan, joka ihmisillä tuli olla Gyurusta: hän oli hiukan hullu ja luotaantyöntävä persoona.

 

Samoihin aikoihin Gyurun setä Shipön kuuli, että oli syntynyt kaksipäinen vasikka. Gyuru meni Shipönin navettaan ja tappoi vasikan. Hän teki sen nahasta takin itselleen, mutta jätti sorkat kiinni nahkaan niin, että ne riippuivat hänen helmoistaan. Sellaisena hän kulki ympäriinsä.

 

Yksi setä Trotungin hevosista oli varsonut, ja varsalla oli yhdeksän päätä: yksi iso ja kahdeksan pientä. Kaikki muut pitivät sitä huonona enteenä paitsi Trotung, joka oli jotenkin kiintynyt hassuun pikku varsaan. Mutta yöllä Gyuru varasti ja tappoi sen. Hän teki nahasta saappaat. Saappaiden pohjiin hän käytti leopardinnahkaa ja varsiin hevosennahkaa. Sillä tavoin hän voitti pahat henget ja teki itselleen hatun, takin ja saappaat.

 

Hassut vaatteet saivat Gyurun vaikuttamaan mielipuoliselta. Hänellä oli kummallinen keppi ja pussi ja kummalliset vaatteet. Saappaiden nauhoihin hän käytti hevosen häntäjouhia, eikä vaikutelma ollut todellakaan hieno. Niinpä kukaan ei kiinnittänyt häneen erityistä huomiota, mutta hänen asunsa oli nyt täydellinen. Hän sanoi äidilleen, ettei heidän kannattanut jäädä kylään, koska Shinglen, hänen isänsä, ei juuri välittänyt mistään eikä huolehtinut heistä. Shinglenin kiinalainen vaimo inhosi heitä. Veli Gyaltsa Shalkar piti heistä, mutta entä sitten? Paikka ei ollut hyvä ja heidän pitäisi mennä parempaan paikkaan. Siellä he voisivat elää syömällä juuria, joita voi kaivaa maasta (troma).

 

Ngomo uskoi poikansa lahjoihin, eikä tahtonut väitellä. Niinpä Gyuru meni seuraavana päivänä tapaamaan veljeään Gyaltsa Shalkaria ja esitti asian niin, että hänestä oli todella mukavaa asua Lingissä sukulaisten lähellä, mutta äiti, joka oli naga, kaipasi veden läheisyyttä. He tahtoivat muuttaa jonnekin lähelle järviä ja lähteitä ja he suunnittelivat muuttoa Drungoon, paikkaan nimeltä Käärmeenpäinen lähde.

 

Gyaltsa Shalkar esteli sanoen, että heidän olisi parempi olla hänen läheisyydessään ja hän huolehtisi heistä, mutta Gyuru painotti, että äiti tarvitsi vettä asuinpaikkansa lähelle. Hän piti äidin toiveiden täyttämistä velvollisuutenaan ja kiitti veljeään kaikesta. Hän oli nyt tarpeeksi suuri huolehtiakseen heistä kahdesta.

 

Gyaltsa Shalkar kertoi asiasta omalle äidilleen ja tahtoi, että tämä antaisi läksiäislahjan. Hän antoikin; yhden vanhan harmaan hevosen, vanhan vuohen, sairaanoloisen jakkilehmän ja erittäin vanhan lampaan. Siinä oli heidän osuutensa taloudesta. Gyurulle se oli kuitenkin suotuisa enne, sillä se merkitsi neljää yongia, neljää siunattua asiaa.

 

Gyuru ja Ngomo siis lähtivät eläinten kanssa, mukaan lukien Ngomon isän antama jakki, joka antoi maitoa aina tarvittaessa. Gyuru sanoi äidilleen menevänsä edeltä tekemään valmisteluja ja hän ratsasti kepillään.

 

Käärmeenpäinen lähde sijaitsi 6 – 7 päivämatkan päässä Lingistä. Se oli ihastuttava paikka kauniine lähteineen, vihreine niittyineen, kukkineen, kukkuloineen ja puineen. Siellä oli kerrassaan ihanaa ja Gyuru pystytti teltan ja rakensi tulisijan, niin että kaikki oli valmista, kun Ngomo saapui. Hän oli keittänyt ruokaakin.

 

He viihtyivät uudessa kodissaan hyvin, mutta eräänä päivänä Guru Padmasambhava ilmestyi Gyurulle ja neuvoi, että heidän pitäisi jättää mukavuutensa ja mennä suureen Machon maahan. ”Sinulla on siellä paljon tehtävää ja esiinnyt edelleen puolihulluna.”

 

Macho oli hyvin suuri maa, joka rajoittui etelässä Intiaan ja pohjoisessa Kiinaan. Idässä oli Tiibet ja lännessä Hor [Mongolia]. Machon paikallinen jumaluus oli Dorje Sempan inkarnaatio ja näytti hyvin mahtavalta. Hän oli kuningas paikallisten jumaluuksien joukossa ja hänen nimensä oli Magyal Pomra.

 

Machon valtava maa oli aivan tyhjä, eikä kukaan voinut sitä valloittaa. Siellä eli valtavasti murmeleita, jotka kaivoivat tunneleita maahan ja söivät kaiken ruohon. Sanottiin, että jotkut Machon murmelit olivat suuria kuin vuohet, vaikka nuo eläimet eivät tavallisesti ole paljon hiiriä suurempia. Jos jossain kasvoi vähän ruohoa, murmelit kävivät sen kimppuun heti, ja niinpä koko maa oli pelkkänä pölykenttänä.

 

Macho oli Lingiä suurempi, mutta Ling oli ihmisten asuttama tavallinen maa, kun taas Machossa ei ollut mitään. Guru Rinpoche oli pyytänyt Gesaria, siis nuorta Gyurua kesyttämään Machon maan. Hän neuvoi, että vaikka ihmiset eivät tavallisesti menneet sinne asumaan, Gyurun täytyisi tehdä tiettyjä asioita, joiden takia hänet karkotettaisiin Machoon. Hän piti siis pitää yllä hullun mainettaan ja rikkoa kaikkia Lingin sääntöjä.

 

Gyuru ryhtyi tappamaan eläimiä Käärmeenpäisen lähteen luona. Hän ajoi eläimiä takaa paljasjaloin, otti ne kiinni ja nitisti hengiltä. Jos ihmisiä kulki ohi, hän vangitsi heidätkin ja tappoi. Hän rupesi keräämään ihmisten nahkoja ja teki niistä itselleen istuimen. Hän teki sen ihmeiden kautta, vaikka nuo ihmiset näyttivät oikeilta. Levisi huhu, että Gyuru tappaa kenet vain saa käsiinsä, eläimet ja ihmiset. Hän rikkoi kaikkia metsästyslakeja ja tappamisen kieltäviä sääntöjä ja tuli siinä oikein kuuluisaksi.

 

Vaikkei Machon maassa asunut ihmisiä, kauppiaat kulkivat sen poikki Intiaan, Ladakhiin ja muualle. He ohittivat myös Käärmeenpäisen lähteen, Gyurun asuinpaikan. Gyuru alkoi hyökkäillä heidänkin kimppuunsa ja tappoi muutamia, niin että pian kukaan ei enää kulkenut sitä kautta. Lingin kansa ja sen henget alkoivat nähdä pahoja unia, ja kaikki viittasi Gyurun tekosiin.

 

Lingissä pohdittiin hartaasti mitä tehdä, varsinkin Gyurun viisas setä Shipön oli aivan ymmällään. Hän tiesi, että Gyuru oli erityinen, hän oli naga-kuningas Tsuna Gyalpon lapsenlapsi ja Gyalsa Shalkarin veli, hänellä oli maineikas perhetausta. Ja hänen syntyessään näkyi erityisiä merkkejä. Shipön oli toivonut Gyurusta niin paljon, että hänestä olisi hyötyä paitsi Lingille, myös muulle maailmalle. Nyt oli käynyt todella huonosti, mutta Gyuru ei ollut henkilö, joka kuuntelisi toisten neuvoja. Shipön päätyi siihen että hänet pitäisi vain jättää omiin oloihinsa ja ehkä hän rauhoittuisi.

 

Hashi-lintu, josta puhuimme aiemmin, syntyi äiti Neliksi, josta tuli Lingin maan jumalatar. Hänen vastuullaan oli huolehtia Lingistä ja hän antoi usein ennustuksia ja neuvoja. Tässä vaiheessa hän ilmestyi Shipön-sedän edessä ja selitti, että Gyuru todella oli erityishenkilö, ja hän toimi niin kuin toimi siksi, että hänellä oli tehtävää Machossa. Jumalatar toivoi, että Shipön auttaisi siinä, että Lingin kansa karkottaisi hänet sinne, ja että totuuden pitäisi pysyä salassa.

 

Shipönin huolet kaikkosivat äiti Nelin sanojen myötä. Neli näytti samanlaiselta kuin Tseringma, joka ratsastaa leijonalla, paitsi että Tseringma pitelee vajraa ja Neli moniväristä viiriä (dadar). Sellaiselta näytti äiti Neli Namchen Karpo. Se oli hänen koko nimensä.

 

Trotung lähetti kerran seitsemän metsästäjää matkaan suorittamaan jotakin tehtävää. Hänellähän oli aina jokin juoni mielessään. Metsästäjät kulkivat ratsain erään vuoren ohitse ja Gyuru puhui vuoren jumalalle, joka pukeutui mustaan. Hän pyysi jumaluutta piilottamaan metsästäjät ja odottamaan lisäohjeita. Hän sanoi siunaavansa heidän niin, että he eivät kuolisi.

 

Tämä paikallinen jumaluus nimeltä Gorsung piti miehiä piilossa kolme kuukautta. Kun he eivät palanneet, Trotung ja koko Tarongin suku ryhtyivät tutkimaan asiaa. Pian he kuulivat, että seitsemän hevosta ja seitsemän miehen päät oli löydetty Gyurun teltalta Käärmeenpäisen lähteen luota. Liikkeellä oli toinenkin tarina: Drumo niminen tyttö oli kulkenut vuorilla palvelijansa kanssa ja Drumo oli nähnyt metsästäjät kädet selän taakse sidottuina ja Gyuru oli pieksänyt heitä piikkisellä kepillä. Lingin kansa uskoi Gyurun syöneen heidät.

 

Trotung lähetti viestinviejän Shipönin luokse ja sanoi, että nyt oli Gyurusta saatu tarpeeksi. ”Hän on syönyt kaikki nämä kauppiaat ja nyt vielä seitsemän metsästäjääni. Siitä ei ole epäilystä, sillä Drumo näki miten heidät siepattiin ja heidän päänsä on löydetty.” Hän lähetti pitkän kirjeen ja kuvaili miten kaikki olivat Gyurua vastaan, mikä olikin totta. Kaikki pelkäsivät häntä, eikä kukaan uskaltanut mennä lähteelle. Shipön, joka oli saanut ennustuksen, ei kuitenkaan ollut huolissaan.

 

Ihmiset kutsuttiin koolle ja päätettiin, että Gyurua rangaistaisiin. Gyaltsa Shalkar oli eri mieltä ja kuvaili laajasti sitä, miten hän oli voittanut Ngomon ensimmäisessä taistelussaan ja Gyuru oli hänen veljensä. Shipönin oli pakko viedä Gyaltsa Shalkar syrjään ja kertoa ennustuksesta. Vasta sitten tämä antoi periksi. Suunnitelmana oli kutsua Gyuru tiettyyn paikkaan Lingissä, mistä hänet karkotettaisiin, mutta kukaan ei tahtonut lähteä viemään viestiä, sillä kaikki pelkäsivät.

 

Lopulta yksi Lingin ministereistä nimeltä Dema, nuori ja rohkea mies myöntyi ja sanoi lähtevänsä Lingin edun nimissä. Hän oli valmis vaarantamaan henkensä. Dema ratsasti kohti Käärmeenpäistä lähdettä, ja kun hän tuli laaksoon, hän kauhistui kuolleita ruumiita ja ympäriinsä roiskunutta verta. Hän ei voinut kuvitella, että kukaan Lingin esi-isän Tenpe Chöden Norbun jälkeläisistä voisi tehdä sellaista. Uskottiin nimittäin, että kaikki Lingissä periytyivät tästä dharmakuninkaasta.

 

Dema seisoi paikoillaan eikä voinut käsittää asiaa. Seitsemän metsästäjää oli kateissa ja liikkui paljon huhuja, että ihmisiä oli tapettu, mutta sittenkään siitä ei syntyisi tällaista määrää ruumiita. Vaikka puolet Lingin kansasta tapettaisiin, ruumiita olisi vähemmän. Hän pohti metsästäjien kohtaloa ja arveli, että heidän katoamiseensa olisi jokin muu selitys.

 

Dema lähestyi telttaa ja havaitsi, että se oli tehty ihmisennahasta. Hän vilkaisi ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt. Sitten hän vihelsi. Gyuru tuli ulos teltasta pidellen ihmisen kättä ja pureskellen sitä. Hän tuli ulos hitaasti, ja Dema istui satulassaan. Hän tahtoi viittoilla Gyurun lähemmäs ja ajatteli tehostaa elettä pitämällä piiskaa kädessään. Sitten hän muutti mieltään, sillä Gyuru oli erityishenkilö, vaikka hän olisikin tehnyt pahaa, ja piiskaa käytettiin hevosille ja palvelusväelle. Hän aikoi viittoa miekalla, mutta miekka on vihollista varten, ja Gyuru polveutui Lingin johtajista. Hän piti viiriä kypärässään, kuten sotilailla on tapana, ja lopulta hän irrotti sen ja viittoi sillä Gyurua lähemmäksi.

 

Gyuru käveli lähemmäs ihmiskättä purren ja Dema laskeutui alas satulasta. Gyuru tunnisti Deman ja otti suitset käteensä kutsuen Deman telttaansa. Dema tervehti kohteliaasti ja he menivät sisään telttaan. Dema hämmästyi taas, nyt sitä, että sisällä ei ollutkaan ruumiita. Päinvastoin siellä oli taivaallisen kaunista ja Ngomo oli kauniimpi kuin koskaan. Kaikki oli puhdasta ja tuoksui hyvältä, siellä oli paljon puja-tekstejä, eikä Dema voinut käsittää miten kaikki näytti niin erilaiselta kuin ulkona.

 

Sen nähtyään Dema oli aivan varma, että Gyuru oli jumalallinen inkarnaatio ja kaikki hänen näkemänsä pahuus illuusiota. Hän kumarsi Gyurulle ja sanoi: ”Olet todella erityinen olento, toivon voivani palvella sinua kaikissa toimissasi.”

 

Sisällä teltassa Dema myös näki Gyurun todellisen muodon, hän oli komea mies, eikä pukeutunut rääsyihin. Dema oli mielissään ja kertoi viestinsä. Gyuru sanoi tulevansa Lingiin seuraavana päivänä ja Dema valmistautui palaamaan. Gyuru vannotti Demaa, ettei tämä saisi kertoa mitään näkemästään, erityisesti siitä, mitä tämä oli nähnyt teltan sisällä, ja että koko tapaaminen oli salaisuus.

 

Lingissä oltiin jo huolissaan ja pelättiin, että Gyuru oli syönyt Deman. Kun hän palasi, kaikki olivat helpottuneita. He utelivat häneltä Gyurusta ja Dema kertoi menneensä melko lähelle paikkaa, mutta ei sisään telttaan. Hän sanoi antaneensa määräyksen Gyurulle matkan päästä ja Gyuru oli luvannut tulla huomenna. Dema kuitenkin epäili tulisiko hän vai ei.

 

Kansa vaelsi sovittuun paikkaan seuraavana aamuna. Se oli iso kokouspaikka, jossa ihmiset tavallisesti istuivat harvakseltaan, mutta nyt kaikkia pelotti ja he hakivat turvaa toisistaan. Trotung oli erityisen huolissaan, koska oli joutunut riitoihin Gyurun kanssa heti tämän synnyttyä. Ja viimeisin kiista koski hänen metsästäjiään. Hän epäili olevansa ensimmäinen, jonka Gyuru söisi. Siksi hän istui aivan väkijoukon keskellä ja yritti näyttää mahdollisimman pieneltä.

 

Väkijoukko näki sitten Ngomon ratsastavan heitä kohti vanhalla hevosella, jonka Gyaltsa Shalkarin äiti oli antanut hänelle. Se oli synnyttänyt pienen varsan, joka seurasi perästä. Gyuru tuli heidän jälkeensä ratsastaen kepillä. Ngomolla oli kädessään viiri.

 

Kun he lähestyivät, kaikki unohtivat pelkonsa ja katselivat ihastuneina, sillä Ngomo näytti hyvin kauniilta. He eivät voineet uskoa kaikkia pahoja tarinoita hänestä ja hänen pojastaan. Shipön, Gyurun setä, jota pidettiin viisaana, oli saanut tehtävän kertoa Lingin langettamasta tuomiosta Gyurulle. Hän aloitti kertomalla, miten he tiesivät Gyurun olevan Gyaltsa Shalkarin veli ja miten hänellä oli kunnianarvoisa sukupuu, mutta tekemiensä vääryyksien takia hänet nyt karkotettaisiin. Se oli pitkä saarna.

 

Karkotusseremoniassa sata ihmistä tavallisesti puhalsi torviin (kangling) ja sata ihmistä heitti tuhkaa. Gyaltsa Shalkar vastusti tuhkan heittämistä ja sanoi, että vaikka hänen veljensä oli tehnyt paljon pahaa, tuhkan heittäminen hänen päälleen oli sentään liikaa. Hän ehdotti, että käytettäisiin sen sijaan ohrajauhoja, ja niin tehtiin.

 

Gyuru laski keppihevosensa alas ja nojasi siihen sanoen: “En ole varma mitä vääryyksiä olen tehnyt vaikka olenkin tehnyt kaiken tämän pahan. Tämä on suurten isieni tuomio ja minun tulee totella. Lähden täältä, mutta en tiedä millaiset ajat Lingille koittaa, kun lähden.” Hän lauloi pitkän laulun.

 

Sitten alkoi jauhonheittoseremonia ja torviin puhallettiin ja nuolia ammuttiin jousipyssyillä. Ohrajauhon heitto näytti samalta kuin olisi sytytetty uhrisavuja (sang), joita yleensä sytytettiin silloin kun ihmiset saapuivat tai lähtivät. Se näytti rukoilemiselta. Nuolet eivät osuneet Gyuruun ja Gyurun takana töräytetyt torvet kuulostivat siltä, kuin Gyurun edessä olisi kulkenut joukko musikantteja. Kaikki meni päinvastoin kuin oli tarkoitus.

 

Gyuru karkotettiin Machoon, jonne oli melkein kuukauden matka Lingistä. Hän ratsasti kepillään ja omaisuutensa hän oli käärinyt nyyttiin, joka oli sidottu kepinpäähän. Ponille hän oli laittanut pienen satulan ja silläkin oli pieni kantamus. Äiti-Ngomo ratsati vanhalla harmaalla tammalla, niin he kulkivat. Sitten Gyuru löi ponia kepillä, niin että se lähti laukkaan. Gyuru seurasi ponia ja he hävisivät pölypilveen. Äiti yritti pysytellä perässä, mutta vanha hevonen oli liian hidas. Niinpä hän tyytyi etenemään hitaasti, eikä nähnyt ponia tai Gyurua enää ollenkaan. Oli jo ilta ja hän päätti leiriytyä. Laskeutuessaan satulasta hän näki valmiin leiritulen ja tuoretta leipää. Hän uskoi poikansa tehneen sen häntä varten, söi, kiitti ja nukahti.

 

Gyuru herätti äiti-Ngomon seuraavana aamuna. Hän ei käsittänyt missä oli ja katseli ympärilleen. Hän näki oman telttansa pystytettynä ja leiritulen palamassa. Näytti siltä kuin paikassa olisi asuttu vuosia ja äiti oli aivan ihmeissään. Gyuru olikin tehnyt ihmeen ja vienyt äitinsä yhdessä yössä kuukauden matkan päähän, niin että hän heräsi Machossa.

 

Ngomo ilostui, että pitkä matka oli taittunut ilman koettelemuksia pojan ansiosta. Hän tarttui hakkuunsa ja päätti lähteä etsimään juuria (troma). Heti löytyi valtava troma, hevosenpään kokoinen. Hän kaivoi toisesta suunnasta ja lampaanpään kokoinen troma ilmestyi. Hän kaivoi neljästä paikasta ja löysi neljä isoa juurta. Ne olivat paikallisten henkien lahjoja. Ne olivat myös ravinteikkaita ja maukkaita toisin kuin tavalliset syötävät juuret.

 

Machossa eli paljon murmeleita. Ne kaivoivat tunneleita ja söivät kaiken vihreän. Ne olivat hyvin järjestyneitä ja niillä oli omat johtajansa. Jotkut murmelit olivat isoja, toiset pieniä. Ne eivät päästäneet ihmisiä maahansa, kukaan ei pysynyt hengissä tässä murmeleiden maassa.

 

Gyuru otti ritsan ja kolme kiveä, nagakiven ja pari tavallista. Hän ampui ritsalla kerran ja murmeleiden kuningas kuoli. Samassa kuului valtava meteli, kaikkien pikkumurmeleiden tärykalvot puhkesivat ja ne kuolivat siihen paikkaan.

 

Gyuru siirsi murmeleiden sielut erilaisiin Puhtaisiin maihin ja näytti siltä kuin lintuparvi olisi lentänyt pois. Sillä tavalla nämä miljoonat murmelit siirrettiin hetkessä neljään Puhtaaseen maahan. Yleensä ottaen kaikki, joiden kuolema liittyi jotenkin Gyuruun, siirrettiin aina ylempiin maailmoihin tai Puhtaisiin maihin. Kukaan ei koskaan joutunut alempiin maailmoihin huolimatta siitä, millä tavalla he menettivät henkensä. Näin tapahtui, koska Gyurulla oli tuhannen Buddhan siunaus ja hän oli itse erityinen henkilö, jonka tarvitsi tehdä vain olematon omistusrukous.

 

Kun murmelit katosivat, kukat, puut ja kaikki vihreä kasvoi Machossa ja se näytti paratiisilta. Gyuru sitoi kuolleista murmeleista isoimpien ruumiit keppiinsä ja vei ne kotiin. Hän teki niistä keiton äidilleen ja itselleen. Vaikka se oli murmelinlihaa, Ngomo ja Gyuru kummatkin nauttivat sen mausta kovasti, sillä he olivat olentoja, joilla oli paljon hyvää karmaa, ja kaikki mitä he söivät maistui aina nektarilta. He voivat siis syödä kaikenlaista roskaruokaa ja se muuttui aina hyväksi ruoaksi. Sanotaan, että jos olennolla on hyvää karmaa, niin käy, kun taas sellainen, jolla on voimakas paha karma, voi yrittää tehdä mitä parhainta ruokaa, mutta jotenkin se ei maistu hyvältä. Koska Gyuru söi murmeleita, pahat henget kauhistuivat ja kutsuivat häntä Murmelinsyöjäksi.

 

Joudumme hyppäämään monien tarinan yksityiskohtien yli. Tässä on kertomus Ladakhin suuresta kauppiaasta nimeltä Panjor Rindu. Hänellä oli viisisataa alihankkijaa ja tuhansia muuleja ja hevosia.

 

Macholla ja Horilla oli yhteinen raja ja kauppiaat kulkivat usein sitä reittiä. Horissa majaili seitsemän ryövärin pahamaineinen joukkio, joka teki usein ryöstöjä rajan pinnassa. Tällä kertaa he hyökkäsivät ladakhilaisen kauppiaan, Panjor Rindun kimppuun. Jotkut kauppiaat tapettiin, toiset sidottiin kiinni ja toiset hakattiin. Rosvot ottivat kaikki tavarat ja veivät ne mukanaan. Ryöstetyt ja sidotut kauppiaat huusivat apua, mutta vaikutti siltä, ettei heillä olisi mitään mahdollisuuksia. He kaikki kuolisivat nälkään tuossa unohdetussa paikassa.

 

Gyuru kuuli heidän huutonsa ja ratsasti paikalle kepillään kysyen: “Mitä tämä meteli ja valitus on? Tämä on minun maani. Paikallinen jumaluus on Pomra, paikan ihminen on Gyuru, eikä muita ääniä pitäisi kuulua, ei itkua puhumattakaan laulusta ja tanssista. Mitä täällä on tapahtunut?” Ihmiset selittivät, että seitsemän Horista tullutta rosvoa oli ryöstänyt heidät. ”Auta meitä ja anna vähän ruokaa, jotta voimme palata kotimaahamme.”

 

Gyuru lohdutti heitä ja lupasi hankkia heidän tavaransa takaisin. Kaikki kiittivät vuolaasti vaikka mielessään ajattelivatkin, että olipa pojalla otsaa, lapsi ei voisi mitään niille aikuisille roistoille. He kuitenkin olivat edessäpäin kohteliaita, koska hän oli heidän ainoa toivonsa. Gyuru meni matkoihinsa keppeineen ja ajoi takaa ryöväreitä, jotka olivat palanneet Horiin. He olivat leiriytyneet arolle, missä Horin kuningas kävi huviretkillä. Leirin keskellä olivat kaikki ryöstösaaliina saadut tavarat. He jakoivat niitä parhaillaan keskenään.

 

Gyuru tuli paikalle ja otti ritsan esiin. Hän sinkosi kiven, ja se osui rosvoon nimeltä Shenpa. Kun hän näki Gyurun, hän tiesi heti mistä on kyse, sillä hän oli kuullut ennustuksen Gyurusta tai Gesarista, joka ratsasti kepillä. Hän kertoi kaikille, kuka oli tullut ja että häntä vastaan ei voi taistella vaan on paettava. Kaikki pakenivat suin päin.

 

Gyuru sinkosi toisen kiven, ja tällä kertaa se osui kalliovuoreen, joka oli Horin kuninkaan lempipaikka. Hänen armeijansa olivat siellä, ja lingottu kivi vangitsi armeijat. Sotilaat kantoivat Gyurun käskystä varastetut tavarat takaisin, ja myös nagat, jumalat ja henget auttoivat kantamaan. Hetkessä kaikki oli pakattu ja palautettu kauppiaille.

 

Kauppiaat hämmästelivät, ja ajattelivat, että Gyuru ei voinut olla ihminen. He epäilivät, että hän oli paikallinen jumaluus Pomra. Gyuru sanoi kauppiaille, että heidän tavaroidensa joukossa oli nyt muitakin esineitä. Se oli asevarustusta, jonka Gyuru oli ottanut Horin armeijalta. Hän käski kauppiaita viemään aseet eräälle vuorelle nimeltä Mamö Lütse. Sitten hän lähti itse pois.

 

Tuolloin liikkeellä oli toinenkin kauppiaiden joukko. He olivat Kiinasta, nimeltään Nyima Gyaltsen, Dawa Gyaltsen ja Gawa Gyaltsen. Gyaltsen-kauppiailla oli noin 200 eläintä sekä brokadeja, silkkejä ym. He käyttivät samaa reittiä ja olivat kuulleet rosvoista. Kauppiaat olivat hyvin peloissaan, heidän karavaanissaan oli yli tuhat ihmistä auttamassa tavaroiden kuljetuksessa.

 

Gyuru otti poninsa nimeltä Jongu. Siitä kasvaisi lopulta hänen hevosensa ja hän otti sen nyt mukaan ja lähti tapaamaan kiinalaisia kauppiaita. Hän teki ihmeen ja sai varsan näyttämään upealta hevoselta. Sen otsassa oli chakra ja sen korvia koristivat tshung-linnun sulat. Se oli yltä päältä koristeltu.

 

Gyuru lähestyi kauppiaita hevosta taluttaen ja sanoi: “Asun tässä maassa ja minua pelottaa omistaa tällainen hieno hevonen, koska Horista tulee rosvoja tänne ryöstöretkille. Voin menettää sekä hevosen että henkeni. Tahtoisin siis myydä hevosen. Täällä ei ole ketään, jolle sen möisin, mutta nyt näyttää tulleen tilaisuus, koska te olette kauppiaita. Ettekö tahtoisi tällaista hienoa hevosta itsellennekin, tämä on ainutlaatuinen tilaisuus?”

 

Kiinalaiset kauppiaat eivät olleet koskaan nähneet mitään sen kaltaista ja pitivät näkyä uskomattomana. He kutsuivat omat taikurinsa paikalle ja kysyivät heiltä, oliko kyseessä oikea hevonen vai taikuudella luotu harhakuva. Taikurit katsoivat hevosta ja vakuuttivat, että se oli oikea.

 

Sitten kauppiaat kysyivät sen hintaa. He olivat aidosti kiinnostuneita ja ajattelivat viedä hevosen keisarilleen lahjaksi. Gyuru määritteli hinnaksi sata laatikollista kultaa hevosen päästä. Korvista pitäisi maksaa sata laatikollista hopeaa ja sata laatikollista brokadia ja muita tavaroita loppuhevosesta. ”Sen lisäksi tarvitsen lahjoja äidilleni ja itselleni.”

 

Kauppiaat lupasivat miettiä asiaa. Keskenään he puhuivat, että Gyuru ei tiennyt mitään tavaroiden arvosta. Kaikki heidän tavaransa eivät olleet sadan kultalaatikon arvoisia ja lisäksi hän tahtoi hopeaa ja muuta. ”Hän on vain tyhmyri, eikä ymmärrä mistään mitään.” He päättivät, että olisi parasta tappaa hänet ja ottaa hevonen ja myydä se Kiinassa.

 

Kauppias Nyima Gyaltsen sanoi Gyurulle, että hinta oli naurettava. Hän kertoi myyneensä samanlaisen hevosen kerran Lingiin, ja silloin puhuttiin pienistä kultapusseista, hintana ei ollut laatikoittain kultaa ja hopeaa. Hevonen kuitenkin oli suurin piirtein yhtä hyvä. ”Sinä et näytä tietävän mitään asioiden arvosta, emme tee kauppaa kultalaatikoista. Minusta tuntuu, että vain nöyryytät meitä, emmekä tahdo olla tekemisissä kanssasi, mene pois.”

 

Gyuru vastasi kauppiaille: “Te röyhkimykset tulitte minun mailleni ja nyt puhutte minulle näin. Tiedän että aiotte varastaa hevoseni, enkä anna sen tapahtua.” Kiinalaiset kauppiaat suuttuivat ja ihmettelivät, miten yksi mies uskalsi puhua heille niin, kun heitä oli tuhansia. Johtajat antoivat merkin tappaa Gyuru, hänet otettiin kiinni ja hakattiin.

 

Kun yksi Gyuru kuoli, kaksi ilmestyi. Kun kaksi tapettiin, neljä ilmestyi. Kiinalaiset kauppiaat jatkoivat Gyurujen hakkaamista ja tappamista ja Gyurut moninkertaistuivat, Pian Gyuruja oli enemmän kuin kauppiaita ja sitten Gyurut hakkasivat kauppiaat ja sitoivat heidät kiinni. Joka paikassa oli Gyuruja.

 

Siten Gyurut varastivat kaikki kauppiaiden tavarat ja kauppiaat jäivät paikoilleen kädet selän taakse sidottuina. Kauppiaat päättelivät, että kysymyksessä ei ollut ihminen vaan paha henki. He katuivat virhettään ja pelkäsivät kuolevansa nälkään. Sitten ne huomasivat, että paikalla oli vielä yksi pieni Gyuru.

 

He kumarsivat pikku-Gyurulle ja pyysivät häneltä apua. He lupasivat jopa turvautua häneen, kunhan eivät kuolisi nälkään. Pieni Gyuru vastasi: ”Jos olette Gyuruille ystävällisiä, hekin ovat ystävällisiä teille, mutta jos käyttäydytte vihamielisesti, saatte samalla mitalla takaisin.” Päästän teidät nyt irti köysistä ja menemme kaikki Mamö Lütse -nimiseen paikkaan. Gyuru johti heidät sinne jalkaisin.

 

Ladakhilaiset kauppiaathan oli myös lähetetty sinne. Gyuru kertoi kiinalaisille, miten hän oli auttanut ladakhilaiset Horin ryövärien kynsistä. Hän sanoi tahtovansa kaikki tähän paikkaan, koska hänen tarkoituksenaan oli rakentaa vuorelle linna. Kun Gyuru saapui sinne kiinalaisten kauppiaiden kanssa, muut Gyurut olivat jo siellä ja kauppiaiden tavarat. Ladakhilaiset kauppiaat olivat myös tulleet ja he kantoivat omia tavaroitaan ja niiden lisäksi Horin kuninkaalta ryöstettyjä armeijan varustuksia.

 

Näin kaikki olivat paikalla, muutama Gyuru teki ruokaa, toiset Gyurut pitivät huolta hevosista ja kolmannet pystyttivät telttoja. Vuoren juurella suorastaan kuhisi. Kiinalaiset ja ladakhilaiset kauppiaat kertoivat toisilleen tarinoita Gyurusta, ja kaikki olivat sitä mieltä, ettei hänen kanssaan ollut leikkimistä.

 

Gyuru antoi sitten ohjeet linnan rakentamiseksi. Hän selosti suunnitelman ja sanoi, että sen toteuttaminen voi tarvittaessa kestää useamman vuoden. Hän jakoi ihmiset sadan hengen ryhmiin ja jätti heille evästä, juustoa, jauhoja ja voita ja kehotti heitä pyytämään lisää, jos ne uhkasivat loppua. Rakentaminen ei kuitenkaan saisi keskeytyä.

 

Kauppiaat ryhtyivät rakentamaan. Rakennuksessa oli useita osia. Itäisellä, läntisellä ja muilla osilla oli kullakin oma pitkä nimensä. Kauppiaat rakensivat 18 kerrosta ja siihen kului useita vuosia. Sitten Gyuru palasi. Hän sanoi, että he voivat lopettaa vaikkei työ vielä ollutkaan täysin valmis. Gyurun jättämät eväät eivät olleet koskaan loppuneet, vaikka niitä kulutettiin, eikä niitä tarvinnut pyytää lisää.

 

Kauppiaat olivat iloisia, että he saivat vapautensa, ja kiittivät Gyurua, joka oli pelastanut heidät ryöväreiltä. He tarjosivat palkkioksi puolta tavaroistaan. Gyuru sanoi: “En tahdo tavaroitanne, mutta muistakaa, että tämä on Gyuru-kuninkaan maa. Kun tulevaisuudessa käytätte tätä reittiä matkoillanne, antakaa minulle osuus voitosta. Toivottavasti vuosi on suotuisa liiketoimillenne ja menkää nyt omia teitänne.”

 

Gyuru järjesti kauppiaille suuret juhlat ja toisti, että jos hän saisi osuuden heidän voitostaan, hän suojelisi heitä Horin rosvoilta. Jos rosvot aiheuttaisivat hankaluuksia, he voisivat lähettää hänelle sanan ja hän tulisi apuun. Sitten he juhlivat ja erkanivat kukin omaan suuntaansa. Koska Horin rosvoilla oli huonot kokemukset Gyurusta, he eivät enää vaivautuneet Machon maille. Kauppiaista toiset menivät pohjoiseen ja toiset etelään, ja vuosi oli heille hyvin suotuisa.

 

Ihmisten osuus linnan rakentamisesta oli saatu päätökseen. Gyuru laittoi henget tekemään lopun työstä. Hän kutsui nagoja, jumalia ja nyen-henkiä. Ne alkoivat tehdä työtä ja leijonat ja tiikerit kantoivat tukkeja ja kiviä. Lopulta siitä tuli palatsi ja sitä kutsuttiin nimellä Tatse Podrang, ”Tiikerin ja leijonan palatsi,” sekä myös kiinalaiseksi ja ladakhilaiseksi palatsiksi. Se oli kerrassaan loistelias ja se oli ihmisten ja ei-ihmisten työllä aikaansaatu. Tuolloin sitä ei voinut nähdä, vaan se oli piilossa kaikkien katseilta. Tähän liittyy monta tarinaa, mutta emme nyt paneudu niihin vaan päätämme kertomuksen hyväenteiseen kohtaan.

 

13-vuotiaana Gyuru sai viestin Lingistä, missä kerrottiin, että siellä järjestetään hevoskilpailu. Voittajasta tulisi Lingin kuningas. Gyuru otti kilpailuun osaa ja voitti sen. Silloin ihmiset näkivät hänen todellisen hahmonsa. Aikaisemmin hän oli kulkenut rääsyisissä tamineissa, mutta nyt kaikki näkivät, miten komea ja loistelias hän oli. Hän näytti sitten myös linnansa ja avasi aseiden kätkön. Siitä lähtien hänestä tuli Lingin sankarikuningas Gesar.

 

Päätämme tarinan tällä kertaa tähän. Jos kertoisimme se kokonaisuudessaan, pelkästään hevoskilpailun kuvaamiseen kuluisi kaksi päivää, se yksin on kokonaisen kirjan mittainen kertomus. Kiitos että kuuntelitte.

 

Maailma ennen kuningas Gesarin valtaantuloa

Ote laulusta, joka kuvaa tilannetta ennen Gesarin, 'Lingin leijonan' saapumista. Se kuvaa maailmaa, johon hän syntyi. Tiibetiläiset bardit ovat laulaneet Gesarista tuhat vuotta. Kuvaus on ihmeen osuva nykyaikanakin. Perinteinen teksti, suom. Ani Sherab

 

Maapallomme on haavoittunut.

Maapallon meret ja järvet ovat sairaita;

joet kuin mätää vuotavia haavoja;

ilma täynnä kavalia saasteita.

 

Lukemattomien helvetinlieskojen öljyinen savu pimentää auringon.

Päivästä on tullut yö.

Kalat syntyvät epämuodostuneina; linnut putoavat hengettöminä taivaalta.

Metsät ja niityt kuihtuvat.

Eläimet juoksentelevat ympäriinsä etsien turhaan ruokaa,

ne nääntyvät ja kuolevat.

Miehet ja naiset, kaukana kotoa, perheestä ja ystävistä

vaeltavat ilman lohtua, epätietoisuudessa, auringon myrkyllisten säteiden paahteessa,

tyhjien haaveiden uhreina, alttiina oudoille taudeille ja äkkikuolemalle.

 

Yö ei ole viilentävä lepohetki kuun valossa

vaan kammottava kalpea tyhjyys,

jossa liikkuvat murhanhimoiset henget ja kirkuvat haamut.

 

Pelon vallassa, sokeassa epävarmuudessaan

jotkut turvautuvat vallantavoitteluun, tietoon ja teknologiaan;

joistakin tukee petoksen ja harhautuksen mestareita;

toiset turvautuvat itsetyytyväisen intohimon maailmoihin;

ja eräät rakentavat yksinkertaisesti omaisuuden kultaisen seinän.

 

Ihmisistä tuli robotteja ja käveleviä ruumiita,

kun he päästivät nuo toiveet ja pelot

armottomiksi ja pirullisiksi herroikseen.

 

Jos tässä maailmassa vielä on hyvyyttä ja rohkeutta

muutenkin kuin häivähdyksenä unten rajamailla,

jos viisaus ja sopusointu vielä vallitsevat täällä

muutenkin kuin lukemattoman kirjan sivuille kadotettuna unelmana,

ne on kätketty sydäntemme lyönteihin.

 

Ja sydämestämme me valitamme.

Valitushuutomme yhtyy yhdeksi tämän haavoitetun maan itkun kanssa.

Huutomme kiitää myrskynä läpi maapallon.

Katajansavu nousee tuulessa.

 

Ja hänestä laulaessamme, kaipauksemme siltaa myöten

Gesar itse, ikinuori leijonakuningas laskeutuu

lippujen ja viirien liehuessa,

takomaan aseet, jotka katkaisevat elinvoiman peloilta ja epäilyksiltä.

 

Hän laskeutuu alistamaan ja tuhoamaan paholaisten joukot,

ja perustaa vapauden, varmuuden ja ilon valtakunnan

ikuisesti jokaisen sydämeen.

 

kotisivu

 

Warrior king Gesar of Ling. Thangka painting by Sherab Palden Beru © Kagyu Samye Ling

 

Sherab Palden Beru

King Gesar of Ling Stories

Kagyu Samye Ling 1997, translated by Pema Lama ©Rokpa Trust, Scotland, UK

 

Recording for sale in Samye Ling Shop

Sherab Palden Beru belonged to the famous Beru family, descended from Beru, the Minister in Chief of Tibet's legendary King Gesar of Ling. 

 

Akong Rinpoche asked Uncle Sherab to tell the story of Gesar of Ling because Uncle Sherab has read a lot Gesar stories and also Rinpoche said lot of people think Gesar story is just some mythical made up story, which it is not. If Uncle Sherab would tell the story he could tell the origins and everything properly, that would be very nice, he said.

 

So Uncle Sherab would like to begin with the origin of Ling Gesar story, because many people hear the middle of the story or just the activities of Gesar, but not the origin, and it is quite important to get the origin. Then one sees why the stories are true.

 

At the time of Buddha Shakyamuni in India Buddhism flourished a lot and he taught 84000 teachings. It is said that when Dharma flourishes, then the negative spirits also flourish. So there is this struggle between the Deities wishing all the goodness for sentient beings and the negative spirits working in opposition to that. All the Deities wish the sentient beings would not commit the ten negative things (not to kill, lie etc.) and not to do the five things which would accumulate immeasurable negativity, like killing ones parents etc. There are five things like that. So the Deities urged beings not to do things like that whereas the negative spirits were working in a different way. This is the struggle between Dharma and the negative spirits.

 

Dön is a Tibetan word and I translate that as a negative spirit, devil. The negative spirits’ intention is always that beings would commit the ten negative things like killing and stealing or that they would commit these five immeasurable things like killing one’s parents. That is more like their work and because they have this intention they cause all sorts of obstacles and all the bad things happen to beings, whereas the Deities would wish that beings would not commit these things and that they would get liberated. That’s the difference. The negative spirits even they might not work actively, because they have this intention and motivation, these things happen by itself as well in their presence.

 

Buddha Shakyamuni took five hundred pure reincarnations and five hundred impure reincarnations to help other beings, and then got the realisation at the end of it. Then he gave the teachings to the beings. These döns or negative spirits got really worried thinking: “Right, now he is going to give all these teachings and all the beings are going to get liberated. And there is not going to be any beings left, everybody is going to be very positive.” So they worried and got together. There are many döns, but there are eight main ones; some of them live in this world and others live in other worlds. These eight main spirits got together, had a discussion and said: “We should do something to stop this.” They had lots of different plans and some of them took the form of Buddha’s servants or Buddha’s so or brother, just to cause obstacles they took different forms. There is one particular dön, his name is Lhahjen, and he was very keen to do these things.

 

These döns were doing lots of negativities. If they took Buddha’s brother’s or son’s form, they tried to kill him. Or maybe they took an animal form and tried to kill him. They had a nickname for Buddha: go-re, which just means “funny head”, someone who has no hair. They used to call Buddha that and cause all sorts of obstacles for him. There are lots of stories how they caused different obstacles in Buddha’s various lives, although we are not going to all those details now.

 

The döns caused lots of obstacles but still at the end Buddha reached enlightenment. That’s when the eight big döns had the meeting and arrived to the conclusion: “We have to do something now, we have done all these obstacles and yet he reached enlightenment. Now he is going to give the teachings and it is going to be really harmful for us. They said, “Right, what do we have? We are all very powerful.” Some of them could produce fire from their mouths or others maybe poison and scorpions, all really harmful things could come out from their mouths. They made a bowl of poison and put all their power in it and they said that whoever even smells this poison will not take Buddha’s teaching as truth. That’s what they wanted, so they made this bowl.

 

The Buddha was teaching his disciples and the döns brought this bowl, but they were too frightened to go right across to them, so they were sort of in the area with this bowl. Then Buddha talked about his nirvana and he said: “I will live till the age of 84, and then I will pass away. But if beings request me to live longer and give teachings, then I would do that as well.” He gave this teaching, but because the döns were there with the bowl, the beings did not hear the part about if they requested, he would live longer. So no-one heard that part. They just heard that he was going to pass away at age of 84.

 

So, at the age of 84, when Buddha was passing away, all beings gathered; not just human beings but nagas and gods, all the non-human beings, everybody was there. At that time, if anyone made a wishing prayer, it would come true, but because of the effect of the negative döns, nobody remembered to do any wishing prayer, except for the dön himself, Lhahjen, one of the main negative spirits. He made this prayer saying: “We haven’t been successful in wiping out your Dharma but I pray that I would do that at some point. And I hope, please would you die now.” That was his prayer. If somebody hadn’t prayed that he wouldn’t die he would have died but the dön made this prayer that Buddha would die soon and he would cause the destruction of the Dharma.

 

So, even though there were many people present, when the Buddha was passing away, nobody knew that the negative Lhahjen was making those prayers, except for one small young god, his name was Son of the Lhatsampa. He saw the dön was making this prayer and very quickly he made another prayer saying: “May I destroy this dön as well.” There was a disciple of Buddha called Ösung, and he heard the prayer made by the young god and he made another prayer saying: “May I help this young god in his work destroying the negative spirit. Another goddess called Kunga Lhamo heard the prayer of the dön (negative spirit) and the young god, and she also made this prayer: “May I help the young god in his work.”

 

Over the time Buddha’s Dharma flourished, and wherever it did so, the place was protected with a circle of fire or lot of weapons or things like that. The döns or negative spirits could not enter these places at all. If they tried to enter there would be a rain of weapons etc.

 

The negative spirits would go just round and round, thy just could not enter the circle of fire and weapons. Over the time, when the karma of the beings inside diminished slowly the fire would not be so fierce, and then it became red in colour, which meant a smaller fire. Also the rain of weapons would not be as much. Even these things diminished a wee bit; still the negative spirits could not enter. Towards the end this fence of fire and weapons completely disappeared, so that the döns could enter. They had many bowls of poison and they threw these bowls in all the directions and caused big winds.

 

The döns entered this place. They take miraculous forms of many beings and are born as beings. In all the places where they threw the bowls some beautiful flowers with leaves would grow and the döns in forms of beings would say, “This is a very nice flower and if one eats this flower then it does a lot of good.” So they enticed people to try these flowers, and when people smelled it, it had lovely scent. Then they ate it. When they ate the flower, the effect of Dharma was reduced when they heard it and things like that. In the stories we say, these things eventually are related to smoking and things which are coming from the wish of the negative spirits. In the beginning they start with a flower, but now we see in the form of cigarettes and different intoxicants.

 

These things are seen as ingredients that have been blessed by döns, the negative spirits. When people take them the effect of Dharma is reduced for these people. Even if these people try to practice, it’s not so beneficial or they are not able to practice. Their practice doesn’t have any effect or benefit. Guru Rinpoche has also taught quite a lot on this subject on these different ingredients and the negative karma of cigarettes.

 

The main negative spirit called Lhahjen made different prayers. The prayers came true in such form that many döns appeared in the world. They took different forms: some became kings etc. with lots of powers. They could perform miracles and had clairvoyance. The main aim of döns is always to take the beings in the lower realms, whereas the buddhas’ aim is to help and liberate the beings. The many döns that appeared in the world in different forms caused lots of obstacles for Guru Rinpoche (Guru Padmasambhava) when he gave teachings as well. Out of the many döns that appeared there were four very powerful ones called the Great Döns. (They have long names.) They did a lot to destroy Dharma.

 

There was a kingdom in India near present Manali. The king had a princess and the king found a bridegroom for the princess. He had nine heads and he was a dön. When he came to marry the princess he had a great wish to destroy all Dharma, not to have even a single letter of Dharma and not to see any being with red clothes or hair shaved. He had this great wish which he had been taught by his father as well.

 

So he married the princess and they had three sons. They were called Michung, Tsachung and Achung. Achung was the youngest son. The father became ill and he called his three sons and said: “I have always had this great wish to destroy the Dharma completely, but I haven’t managed to it. So whoever among the three of you can manage that job, I will give my kingdom to that son.”

 

Michung was the oldest son and he said to his father: “I might not manage to destroy the whole Dharma in the whole world, but I could maybe manage to destroy some Dharma texts, so if that is enough, I can do that.” The second son said the same thing, that he didn’t think he would manage to destroy all Dharma, but he could destroy the Sangha. He said if he managed to destroy all of Dharma he would be breaking the promise and he didn’t want to make that promise. The youngest son called Achung said, “Oh yes, I can manage to destroy the whole Dharma.” So he promised to do that. He promised that there would not be a sound of single Dharma word and having made that promise the father enthroned him.

 

He was given a new name Lütsen Gyalpo. are the nagas and tsen are beings who live in the hills, not human beings but spirits. He was given a name as king of nagas and spirits. When he was born he had three heads. One here and two heads on each of the shoulders. His body was the colour of ash and the body hair was sort of iron, metal hair. He really looked frightening and he had two horns and a very long tail. Even his parents who were döns thought he looked fiercesome.

 

Lütsen Gyalpo decided that if he went out like that it would not be very good, so he took a form of a very handsome young man. So people would just see him as an ordinary handsome man. He had great powers as well, like if he shook his head a little bit his horns would shake the gods’ realms and if he moved his tail that would cause diseases and famines in the naga realms. He had that kind of power.

 

For the enthronement ceremony of Lütsen Gyalpo he did not like offerings of gold and silver but he liked offerings of dead horses. His parents were on top of a mountain of bodies of horses. Also he liked lots of blood, so the ministers took armies and went in all directions, killed many people and brought back these dead bodies and blood. So he had mountains of flesh and a sea of blood and all around dead bodies of humans and horses. That was to please him for the enthronement ceremony.

 

Because the döns did that and had a sea of blood, this caused famine and many diseases in the naga realms. So the nagas who live in ocean were dying by thousands each day from diseases caused by Lütsen Gyalpo. The nagas had a Dharma king who got very worried. He got into a meditation state to see what is going on, why this was happening. In his meditation he saw that this was because of the enthronement ceremony of Lütsen Gyalpo and how he had killed all these beings and had a sea of blood. He looked further to see what could stop this and he realised that there was only one being – he was a god – who could stop Lütsen Gyalpo’s activities. It was the god called Lhadrung Thepaga, the young god, the same god [we talked previously], he saw that only he could stop Lütsen Gyalpo.

 

The naga Dharma king went further in a meditation state to see what he can do and he saw that he should send someone to invite the young god. He saw that one of his ministers was the ideal person to be sent, because this minister happened to be the reincarnation of the Buddha’s disciple, who had prayed: “May I help the young god.” Only he could go and invite the young god. The naga Dharma king called his minister and said, “You have good karma and therefore I would like you to go and invite this young god, but you will have obstacles on your way.” He said, “You would have to ho to the eastern part of India where there is a sandalwood tree with a special name. There is a bird which stays on that tree and the name of the bird is Bird Hashi.” This bird had teachings from Buddha and had the full realisation of emptiness. So the king urged his minister that he would need help from this bird.

 

The Bird Hashi was a reincarnation of the goddess, who also had made a prayer that she would help. The naga minister found the Bird Hashi. This bird had been staying in a meditation state on this tree since the Buddha passed away. The minister told the bird the story and the bird said: “Yes I understand it and I understand that this is because of our prayers that we made at the time of Buddha’ passing away. So I think we have to go and request the young god to stop the activities of this dön, because even just by killing all the beings just for his food, he is going the make the world without any people. Not only that, on top of that he is destroying the Dharma. “We have to go and do that,” the bird said. So the minister rode on the bird and they flew to see the young god.

 

They started flying, but due to the negative karma of all the beings the Hashi Bird was finding it very hard to carry the naga minister, even it tried to fly it kept sort of coming down. Then the naga minister said, “I’m heavy, so that you are not able to carry me. But one of us has to go to the gods’ realm and find the young god, and request him to come and help. So, I suggest that you leave me and you should fly by yourself to the gods’ realm.” But the Hashi Bird disagreed and said, “No, I’m not leaving you, we should try.” So the minister sat on the bird and they kept trying but really they were not managing to fly very high. So the naga minister jumped off Hashi Bird.

 

When the minister fell on the ground all the eight auspicious signs appeared and the hills became shaped into beautiful shapes, things like that happened. The Hashi Bird carried on flying to the gods’ realm.

 

The Hashi Bird arrived to the gods’ realm and found a tree. It’s a very special tree called Hasang tree. It sat on one of the branches of the tree and looked at the gods’ realm. And it saw that all the beings there were very beautiful, healthy and happy. It could see everything was in abundance; all the food etc. came off the trees and there was great prosperity and happiness. Nobody seemed to work, they were all dancing and singing and playing. The bird saw that everybody seemed very happy and he taught, “Gosh, I come from this world where people eat each other and there are stacks of corpses and blood and everything.” He thought “Maybe I shouldn’t open my mouth, because the way I speak would be too impure and cause bad things for these pure beings.”

 

At that time when the Bird Hashi was thinking these things there were few young gods, boys and girls, who happened to come by the tree and see the Bird Hashi. They were very surprised to see it, because it was something they had never seen in the gods’ realm. They took a good look and went back and reported to their boss that they saw this incredible bird. They said they did not know whether it was a sign of good things or bad things.

 

The young gods reported this to the god chief and he said, “Right, we should go and have a look.” So he took an entourage of his people and they all went to the tree and looked at the bird. Then the chief said, “Maybe this bird is not a good sign, because a few years ago we had a few bad omens.” For example the colour of the golden mountain had gone off a bit and the sea of all the goodness had gone down. The chief said it might have had something to do with this bird, so he ordered the bird to be caught and put into a big metal container. The bird was put into the metal bowl which was sealed and thrown in a fire.

 

In fact the reason why they had these few bad omens was because the dön Lütsen shook his horns - that was the reason, but unfortunately the Bird Hashi got the blame. So the Bird Hashi was left in this fire for seven days. After seven days they said they should open this container and they thought: “Oh, there might not even be bones left.” But when they opened the container they were very surprised to see the Bird Hashi looked exactly the same, in fact it had even few dewdrops on its feather wings, and it really looked beautiful.

 

The god chief, his name was Lha Tsampa Karpo, he was very surprised to see nothing had happened, in fact Bird Hashi had the dewdrops and there was a rainbow coming out of the tip of the wings. He immediately thought this bird must be a bodhisattva because nothing had happened to it after being in fire for seven days. So he asked “What are you? Are you a bodhisattva?” The Bird Hashi said that “I have come here for the benefit of all sentient beings.” The bird started to explain about dön Lütsen Gyalpo and how he was causing all this destruction and negativity in Tibet and in the world. Then he explained the prayers made by the prince of Lha Tsampa Karpo and said that “Only your chief, the prince can destroy this dön because of his positive prayers at the time of Buddha, that’s why I have come to request for help from your son.”

 

The god chief completely believed in the story and realised the bad omens were from the dön. So he took the bird with him to see his son, who was in robes and doing meditation. The Bird Hashi and the father explained the story to the young prince. He just covered his head with his zen [robes] and said, “I’m not going to this place where people eat each other and there are seas of blood. I just want to stay here and meditate, but I will pray for these beings in my meditation.”

 

So the young god was not going. At that time Guru Rinpoche was on the Copper Coloured Mountain and he saw this happening. Immediately he appeared in the gods’ realm, in the presence of the young god, the Bird Hashi and the father. Guru Rinpoche actually physically appeared in the gods’ realm with all his magnificence and his entourage of dakinis. He said to the young god that ”You have made this promise in the presence of Buddha Shakyamuni himself, so you must go this time and you have no choice about it.”

 

When Guru Rinpoche said that to him the young god thought well, this is Guru Rinpoche telling him. He went into a meditation state to see what his work was. Then he saw his field of activity which was in the world, and how he would help the beings and destroy the dön. He could see all that in his meditative state.

 

The young god said, “All right, this is an order from Guru Padmasambhava, so I must go, but I have some requirements.” He said he needed a set of ornaments and clothes. He had arrows and bows and armaments. There were nine items in this set and he asked for that. Also he said that when he is reborn in the world he would like his mother to be a naga and his father to be nyen-person. Nyen is not an ordinary human being but a nyen-being. They have great physical power. And he said that he would like a brother who is very powerful and a minister who is a reincarnation of a god. And he said he would like a wife who would cause many legal suits, who is quite controversial. And he would like to be born in a country where his ancestors have great regard, so that everybody believes in his ancestors. And also he would like a relative who is again very controversial, a person who puts his nose in everybody’s business. In Tibetan there is an expression: when we roast barley we use a stick which has a small head, and you just stir it and stir it. So it’s like a person like that.

 

The young god said, “If you can meet all these requirements, then I will go.” Also it was decided that the eighty siddhas in India would become his eighty ministers. White Tara said that she would become the queen, later to become wife Drumo. Another god called Drogyal Tamdrin said he would become an uncle who would mind everybody’s business. He would have a very special horse who can fly and understand human language and who can swim in ocean like a fish plus many other abilities. Buddha Amitabha would be reincarnated as this horse for him.

 

Chenrezig volunteered to become his brother, because he wanted a very special brother. Later this brother is called Gyaltsa Shalkar. And he had asked for a very wise uncle who would be regarded very high by the people, so one of the siddhas volunteered to become him. A high brahman volunteered to become the young god’s father.

 

A group of protectors promised to become the set of nine ornaments. All the armaments of Gesar are not made by human welding; they are also incarnations of these protectors. These armaments appeared out of a famous sea, because the protectors had incarnated as these armaments they spontaneously appeared from the sea.

 

Then the gods took these things and hid them in a huge rocky mountain. The young god promised that he would go to the world and destroy all the döns and even make all the döns to offer khatas (scarves) to him. In progression for the young god to go in this world many Buddhas blessed the world and its eight directions. Guru Rinpoche in particular blessed the young god by sending out rays of light from his body to the young god. When the rays entered his body his physical body disappeared and he became like a body of light.

 

That way all the preparation happened to the young god to take the form of Gesar of Ling, and he had all the support and blessing of the Buddhas. This afternoon we talk about Gesar’s birth. (Break)

 

This morning we stopped at the place where all the gods decided the young prince was going to the world and destroy the döns. For the prince we also said that his father would be a nyen-person and he his mother would be a naga-lady. Now they needed to get the naga mother for Gesar. For the naga mother they decided it would be the youngest princess of the naga king who had three daughters. She would only be god through Guru Rinpoche, because the naga king wouldn’t give her to anybody else. We also said that the naga kingdom was having lot of deaths from the döns' influence. That went on continuing and naga king was getting very worried that if this goes on then his kingdom would be empty. So he got astrologers and people who do divinations together and asked them to see what they can do. They all did their divinations and came up to conclusion that to stop this death of the nagas then they would have to get the help of Guru Rinpoche, Guru Padmasambhava. That was their decision and so they decided that they would invite Guru Rinpoche. The naga king sent a particular naga, his name is Nele Tökar, he was sent to invite Guru Rinpoche.

 

Meanwhile Guru Rinpoche knew all this was going to happen. He has many Pure Lands and normally he stays in them. For this time, for the naga Nele to come and see him he decided he would take the form in a cave in India, so he was staying there. The naga Nele came to Guru Rinpoche riding an animal called dzö, which has a long horn. Naga Nele told Guru Rinpoche that they have lots of problems in the naga world: they had had famine, diseases and thousands of nagas had died and this process was still going on. Their astrologers and teachers who did divinations decided that only Guru Rinpoche could help, so he asked if Guru Rinpoche would go to the naga world and help them to stop this process of death, famine and diseases.

 

Guru Rinpoche said that was fine and he would visit the naga world, and that naga Nele should go ahead, and he would come on the tenth day to the naga world. Naga Nele returned to his naga kingdom and saw their king. The king asked “What happened,” and the naga said Guru Rinpoche had given his word to him that he would come to the naga world. The king asked “What did Guru Rinpoche look like?” and the naga said: “He looks like a sort of older man, and he wasn’t hundred percent sure whether that was Guru Rinpoche, but he certainly gave his word and he said that he could help.

 

The king said “Well, Guru Rinpoche is a very high being with lots of power. So, if he has given his word, then he will come.” So the king gave order to make preparations for the 10th day. He said that Guru Rinpoche had miraculous powers, so he could just appear very quickly out of nowhere. So all the nagas should make many preparations.

 

On the 10th day the nagas made huge offerings and prayers. When they were doing it Guru Rinpoche appeared through a rainbow. They had prepared a big throne for Guru Rinpoche and a slightly lower throne for their king. Guru Rinpoche was invited to sit on this throne and the king made prostrations to Guru Rinpoche and requested that he help his kingdom, because the kingdom was suffering from lot of death and disease.

 

So Guru Rinpoche gave empowerments and did pujas there and the nagas who were too ill or disabled to come to the empowerment, Guru Rinpoche appeared in front of those nagas. So every naga who was not able to come to the place had one Guru Rinpoche in front of them giving empowerment with his bumpa (vase) and melong (small mirror). There were like thousands of Guru Rinpoches all over the naga world giving empowerments.

 

The next day after the empowerment all the nagas were completely cured and healed. Not only were they cured but after the empowerment all the nagas felt completely healthy and well and they looked radiant and beautiful and just felt great. So the naga king and all the public were very pleased and happy with Guru Rinpoche’s blessing, and they were amazed that they gave them the empowerment the day before and just the next day everybody felt so wonderful. They came together and decided that they had huge devotion to Guru Rinpoche and should make an offering to him – a very special offering to him.

 

For the offering they gathered together a huge pile of precious jewels and they made this offering to Guru Rinpoche. The naga king explained some of the jewels – they all had special qualities, like with some jewel if there was no rain and you used this jewel rain would come. If there were excess rain, if you prayed to this jewel ran would stop. If you wanted windy you had another jewel, there were all these different jewels with many qualities. King explained these qualities and made the offering.

 

The nagas were very pleased thinking “Now we have made a great offering to him and Guru Rinpoche is going to be very pleased with it.” But when they made the offering they could see that Guru Rinpoche’s face turned black, he was frowning his forehead and obviously he was not happy with the offering. Guru Rinpoche made the appearance of not being happy at all. Guru Rinpoche looked at the offering and said: “Well, I have no use of these different coloured stones, and I have helped you, great, but this is all you can offer to me. He said, “I’m going now and I don’t know whether the disease will come back to you.”

 

When he did that, the nagas obviously got very worried and thought: “My God, what is happening now?” The king said “This is the best we thought we can offer to you, what else can we offer, please don’t leave.” He was saying these things. Then Guru Rinpoche sort of at down again and started to think. They could see that he smiled a little bit. Then Guru Rinpoche said: “I hear you have three daughters. I would like to have one of them.”

 

When he said that all the nagas were quietly laughing inside thinking “He is a funny lama, we have offered all these precious jewels and he doesn’t want to, he just wants a girl!” They were nudging each other and laughing at Guru Rinpoche.

 

So the naga king asked Guru Rinpoche which daughter he would like. Now the naga king was getting very worried because he had promised to give the first daughter to another kingdom and the second daughter was going to another kingdom. They were both prettier than the third daughter and he thought “Oh, now he is going to choose one of the two older ones, and I’m going to get into a trouble about this.” But anyway, he had no choice and he asked which daughter Guru Rinpoche would like. And Guru Rinpoche said, “Well I’ll take the third one even though she is not the prettiest!”

 

Again the nagas were laughing “He doesn’t even know how to choose a girl! He has lots of choice but he has made the wrong choice here.” There were thinking that in their heads. So the king promised to give this daughter, and then Guru Rinpoche quietly spoke to this daughter and said that “Now you are going to the realm to the human beings. There is no use for you to take precious jewels there, but you must ask your father to give this special tent.” (We call it ba.) “Then the second thing you should ask is a set of Prajnaparamita text and the third thing you must ask is a dri, which is a female yak. You need those three things to go to the human realm, but there is no need for precious jewels. And you must say that unless he gives you these you are not going to go.”

 

The king said to his daughter that “This is your karma, now you have to go to human world. I’m sorry that I have to give you away. Because we are all very grateful to Guru Rinpoche for all his help, I dare not fulfil this promise, because he is quite fierce. So I have to give you away but for you to go away I will give you anything you want from me, so that you can take with you.

 

The daughter asked for those three things that Guru Rinpoche had advised her and the king was very surprised, because they were very precious to him. But then he decided that he really did not have much choice, his daughter would have to go to the human world and she could not live in the naga world. That was considered very unfortunate by the family. So he said yes, he would give these things to her.

 

Guru Rinpoche’s blessing for the daughter was a sword, her name was Tsedenma, the youngest daughter, and the father gave these three things to her. The ba or the tent is normally very big, but they made a miracle, so it turned quite small and also the texts all were turned small, so that it would be just enough load for one dri, a female yak. Guru Rinpoche made this miracle and the naga, Tsedenma, appeared on the surface of the ocean with her yak and the load of the tent and the texts.

 

When she came on the surface of the water the princess Tsedenma thought Guru Rinpoche must have asked her to go to this world to be his wife. So she thought maybe she would be following him or going with him to different places. When princess Tsedenma came to this world Guru Rinpoche paused for a moment and thought where would be the best place for her to go. Guru Rinpoche threw his hat in the air, and it fell on the tent of the chief of the Ngo-people. His name was Ralo Tenpa Gyaltsen. He was the chief and the hat landed on his tent. He was a nomad.

 

When the hat landed on the tent of Tenpa Gyaltsen suddenly rainbows appeared and huge sparks. Incredible natural things happened and the chief Tenpa Gyaltsen immediately knew this was something very special. He came out of his tent (ba) and through the miracle of Guru Rinpoche within moments Guru Rinpoche himself and the princess Tsedenma with the dri had arrived in Ngo-country and they were walking towards the ba. Tenpa Gyaltsen saw that.

 

As soon as Tenpa Gyaltsen saw Guru Rinpoche and Tsedenma coming towards his tent, because he had these premonitions and special dreams about some special being, then he knew this must be the being he had all his dreams about. He quickly prostrated to this lama, made offerings of a khata and said to the lama: “Where have you come from, where are you going? Please do stay in my tent and I hope you can stay with me for a long time.” Guru Rinpoche said to Tenpa Gyaltsen, the chief, that “My origin is the land of millions of Pure Lands, it’s all over the world and you can’t imagine it. But this morning I have come from the naga land. I can’t stay with you, but I can bless you, and I have come to ask something from you, which is to look after this girl and the dri. I am giving her to you as safe keeping but I am not giving her to you. I want you to look after her and keep her for me. And some day someone will come for her.”

 

The ngo Tenpa Gyaltsen promised to Guru Rinpoche that he would look after the girl and he would wait for any further instructions and do exactly what Guru Rinpoche wished. He said that he would look after the princess very well.

 

Having said that Guru Rinpoche disappeared in a moment and the princess was left behind. Even though she was a naga princess her name became as Ngomo. Ngo is the name of the country and mo means female. Because she lived with the ngo-people her name became Ngomo in there. There are many stories about Ngomo’s staying in the Ngo country, but uncle Sherab will not go into that.

 

So now we are going to the Ling side of the story, which is the country of Ling. There was a man called Ling Trotung, who was a powerful man, he belonged to a powerful tribe in the Ling country. He was ruling the place but he wasn’t a king as such. There was another man called Shipön. He was a small man, but highly regarded by all people of Ling, because he was a very honest man and people had more respect for him.

 

The third character was Shinglen. He was quite relaxed man, he didn’t do very much and he was happy sitting back watching other people. These three men had some blood relation, family relation and they lived in the kingdom of Ling.

 

Shinglen was a reincarnation of a brahman, who had a complexion of gold. He had a wife, a princess of a Chinese king, her name was Lhakar Döne, but she was also called Gyalsa, because gyal means Chinese and she had come from China. A son was born to this Chinese princess and he had face of moon and very kind heart at the same time, but he could also be very fierce. This beautiful son was called Gyaltsa Shalkar. Gyal again is Chinese and tsa is nephew or grandson. He was a grandson of a Chinese kingdom. Shalkar just means “white face”, so the boy was called with that name.

 

The Chinese king had three princesses and one of them became the wife of Shinglen. That was Gyaltsa Shalkar’s mother. Another one went and married a Jong king and she also gave birth to a son. The third one married another king called Hor and she also gave birth to a son there. So they were three sisters who married to three different kingdoms.

 

These three sons born to three different princesses, when they came to age about 13 or 14, they were invited back to China by their grandfather. The young boys stayed with the Chinese king, their grandfather for few months, and at the end of their stay the grandfather gave presents to them. It was one horse and one sword for each boy. The three swords that the grandfather gave to his grandsons were very special; they were ancient swords that the kingdom had kept in an auspicious box (jongam). The swords were very special and they had names. There are lots of descriptions about the qualities of the swords and their names but we are not going to the details. Just that they were very special swords. So the three grandsons each got one.

 

The three horses also were special. The horse which was given to Gyaltsa Shalkar had a name Gyaisa Shokar. This horse could talk with human beings. Another horse called Mahya was given to the son of Hor-king. The son of Jong-king got the horse called Chögya. On top of that the king gave many other offerings, just ordinary things, silks and brocades and things like that. Anyway he saw that the grandsons got the three swords, the ancestry swords and the three special horses.

 

While Gyaltsa Shalkar was visiting his grandfather in China, the Ling kingdom had some dispute with its neighbour. Its neighbour was Ngo-kingdom, where Ngomo was staying. So they had a dispute and then a fight broke out between the two kingdoms. In that fight Shipön (remember he was revered by the people and they considered him very honest man), his son got killed in the fight and so the fight became quite bad. In the end Ling won Ngo and took it over.

 

When Gyaltsa Shalkar returned, the Ling leaders decided that they wouldn’t tell Gyaltsa Shalkar about this fight. Knowing Gyaltsa Shalkar who could be very fierce to his enemies even though he had a very kind heart to his own people they thought if they told the story, then Gyaltsa Shalkar might want to take revenge and fight again. That’s why they kept it a secret from him.

 

One day Gyaltsa Shalkar was hunting deer. While he was doing that he saw an old woman. She was very pleased to see Gyaltsa Shalkar and said: “Oh, it’s so lovely to have you back, because when you weren’t here we had this major fight with the Ngo people and it was not very good. The son of Shipön got killed in this fight,” she told all about it.

 

As soon as Gyaltsa Shalkar heard the story about killing of son of Shipön, who was a cousin of Gyaltsa Shalkar, since they were all related, the three characters in the beginning, it was like an arrow hitting his heart, and he became very hurt about the story. He gave his deer hunt to this old lady and quickly marched to the fort of Shipön, his uncle. It was some distance away, so he marched and said: “What is this I hear about my cousin having been killed and you had this fight with the Ngo-kingdom?” Shipön said “Okay, don’t worry, I will tell you all about it.” So he told him that they had this fight and there is nothing that he needed to do because they had taken the revenge and the Ngo kingdom was completely subdued by Ling now. “It’s unfortunate my son got killed but his life had come to an end and we have taken revenge for him. There is nothing you need to do about it.”

 

He said that the only thing remaining about Ngo was that there was a small group of Tenpa Gyaltsen, he had about 500 families with him, this tribe. “He is the only one we haven’t destroyed because when the fight happened somehow his group was hidden and we think it might have something to do with nagas and other spiritual powers that he got hidden and they couldn’t find him. So he is the only small group left and we should just forget about them. The revenge is over and I don’t want you to do anything about it.” That is what Shipön said to Gyaltsa Shalkar.

 

But even though Shipön did his best to explain all this to Gyaltsa Shalkar, he could see that his anger was not going down at all and Gyaltsa Shalkar said: “No, that’s not enough, if there is one group left we have to destroy that as well. He said “I don’t want to hear anything about Ngo in this world at all. The name Ngo should be destroyed.” He said “I want the army to be called immediately, we are going, and I’m going personally.”

 

So uncle Shipön did his best but he was not successful. Gyaltsa Shalkar decided that he is going to take the army and go to Ngo. Then uncle Shipön had a long thought and he knew this particular Ngo-group of Tenpa Gyaltsen had a naga princess. He knew that they had some special things from the naga world with the princess. He thought “We didn’t succeed the last time because the nagas were protecting this group and they were hidden away so that they couldn’t find them at all. So he knew that Tenpa Gyaltsen had the protection of the nagas and god realms. But at the same time he also thought that Gyaltsa Shalkar was very powerful, he had never lost any battle and he thought, “Maybe he would win but this is going to be a difficult case.”

 

Anyway, the other uncle called Trotung, he also knew about the war that was going to happen and he also knew about the princess that the Ngo had. So he taught, right, he would really like the princess and her naga things. So he thought “What would be a good thing to do, if I told the Ngo people that Ling is going to wage a war on them, so maybe they would give me the princess and her special naga things.” So he decided to send a message to Tenpa Gyaltsen.

 

Uncle Trotung (one of the main characters we began with: Shipön, Trotung and Shinglen) liked to do these things, he had a cunning character. He wrote the letter to Tenpa Gyaltsen and put it on an arrow. He fired the arrow, which landed on Tenpa Gyaltsen’s ba. Even Trotung had miraculous powers. In the letter he said that “Gyaltsa Shalkar had returned from China and everybody in Ling had persuaded him not to wage war on you, but we have not managed. So, on this particular date he is coming with his army to destroy your group.” He said that “I’m helping you by telling you all this now, and for this I expect that you will give me whatever I want, that I will ask from you at the end of this war.” I urge that you hide or do whatever you can to protect yourself.”

 

As soon as Tenpa Gyaltsen saw the letter he said “Right, we have to run. Then they all packed their tents and the 500 families decided to go that same night. But when they were packing, the things that the naga princess got from her farther had somehow become heavy, and whichever horse or mule they put them on, they just could not carry it. Maybe the mule’s leg was broken or whatever. Just that there was no animal that could carry all the things of the princess. In the end they brought the dri which she had brought herself, and when they put the things on the dri, then she was quite happily able to carry them.

 

The princess rode a horse and all the group set off that night. They headed towards north and they were going along for about two days, but they were having great difficulty with the dri, because the dri was refusing to go with the group towards north, it kept wanting to turn back to their old Ngo-place. The dri turned back and went back towards their old areas. Only the princess Ngomo saw that. Everybody was running and going except for the dri which refused. When Ngomo saw that she called people to help and said “This dri is not going with us, please help me, he have to get her to go with us.” But everybody was in such hurry and nobody was able to help her, and she felt she could not go without the dri, because the dri was carrying all the gifts from her parents. She just felt she was not willing to go without her parents’ things with her and so she ran and followed the dri.

 

She thought “I have to catch the dri because it’s the only way it is going to turn and go with the group.” So she got off from the horse and tried to catch the dri, but when she run after the dri the dri would run. Then she got tired and slowed down, and the dri slowed down. This went on and on. Ngomo was getting nowhere and in the meantime Gyaltsa Shalkar’s army had arrived in the Ngo’s old place. When the army arrived they saw that there was nobody in the Ngo-place, all they could see were old stoves and some birds hovering over the place.

 

So the Ling army found the place was deserted. Some of the people suggested they would go after them and find them by looking for their footmarks. Others said “No they have gone North to some place and we will never find them.” There was lot of commotion about what to do next. In the end they decided the Shinglen, the father of Gyaltsa Shalkar (you remember the relaxed man, who quite enjoyed looking other people doing things, who would always sit back) he was very good in doing divinations (mo). They said, “Let’s do a mo with Shinglen and see what he says.” Anyway, they decided to celebrate the victory and make a sang offering, smokepuja, and they collected many kinds of auspicious herbs for that. They did a song and asked Shinglen to do a mo about what they should do next.

 

Shinglen did the mo and said, “The mo is extremely good. It says that we only have to take three steps and everything will be ours. There would be no need for bloodshed or arrows; just with the authentic presence of the Ling everything will be subdued. That was the mo.

 

Because Uncle Trotung knew that Tenpa Gyaltsen had run away, he said “What a rubbish mo, I can’t see how, just by taking few steps and without any horse race, arrows etc., how we are going to subdue the Ngo and get all these things without doing anything. Anyway, whatever we get by just taking few steps that should be given to you, Shinglen!”

 

So they did smoke offerings and said: “It was not long ago the Ngo set off,” and they saw dri and a girl on foot walking after the dri. So, the army saw the girl and a dri in front of it and as soon as uncle Trotung saw the girl he said: “Oh, she is really pretty.” So he went ahead of everybody and sang a song to her saying “Oh, girl, where are you from, where are you going? Have you heard of Ngo Tenpa Gyaltsen?” He sang this wonderful song with all the questions.

 

Ngomo, having heard the song from Trotung thought: “Right, there is no point in lying now, I am in front of this huge army.” Then she sang back saying that “I do know Ngo Tenpa Gyaltsen and then she explained that she was going to run away with Tenpa Gyaltsen and the group, but she had to return following this dri. She explained all about the dri carrying all the special gifts from her parents, and she was too attached and was not able to let go of this gift of her parents. Now this is her karma that she is landed in front of this army, and she explained she hoped that they would help her and catch this dri.

 

Of course the Ling leadership knew about the princess and how she had the special gifts from her naga-father, and they were extremely pleased, they thought “Really the mo is true!” They hadn’t done anything and here was the precious thing walking towards them. It was happening right in front of their eyes.

 

Then uncle Trotung said: “I saw the girl first and I sang to her first and this girl should belong to me now.” A great debate happened, because Trotung was saying the girl belonged to him. They got together and decided that everybody saw the girl, so it wasn’t Trotung only. They all could see her coming and walking towards the army. Also, because Trotung had said in the beginning, that whatever you would get by doing nothing we would just give it to you, Shinglen, the divinator, the girl with her things should go to Shinglen, who did the mo. Then they decided that the precious Prajnaparamita text and the ba, the tent that Ngomo’s father had given to her, those two things would go to the Ling society in general and the girl would go to Shinglen.

 

Then Ngomo was given to Shinglen. The dri would give milk to Ngomo only. If anybody else tried to milk the dri, they wouldn’t get any milk from it. Because the dri was no use to anybody else, they said “Okay, the dri can also go with Ngomo and then the dri and Ngomo would be for Shinglen.” So then they decided to return to Ling, and they had got Ngomo and the main thing was the texts and the tent from the nagas.

 

If you remember, Shinglen was father of Gyaltsa Shalkar and Gyaltsa Shalkar’s mother was a Chinese princess. So he had a wife already and when Ngomo came, the Chinese princess was not happy about that. Gyaltsa Shalkar, Shinglen’s son also had a regard for Ngomo, because he thought that this was his first major battle, and he had won Ngomo in this battle. He had great regard for her. Anyway the mother was getting quite jealous of all this; her husband and son both having special feelings for Ngomo and she said “Ngomo will not stay in the household but she will stay in another tent.”

 

So Ngomo was placed in this other tent. Gyaltsa Shalkar quietly gave her lot of things: food and everything she needed, because he had this special feeling for her. So he would give all these things without telling her mother. Shinglen, the father, kept on looking after both his wives.

 

Ngomo had just one dri, but this dri was so special that it would give her milk anytime that Ngomo needed. So there was always like a sea of milk in the tent. The story goes that this dri had eight udders.

 

In the gods’ realm the young god, who took the promise in front of the Buddha, he saw that the auspicious time for him to go to the human realm had come. So he came to the human realm in the form of a golden dorje (vajra), which went into the naga princess Ngomo’s head.

 

When the golden vajra went into Ngomo’s head, at that time Shinglen and Ngomo were together. When Ngomo awakened from sleep she thought she had had a dream of sleeping with an incredible being, which really had lots of armour and looked very magnificent. She thought she had dreamed that she was sleeping with this person. Ngomo told this dream to Shinglen. Then Shinglen said that he also had special dreams, so he deducted that they were going to have a very special son born to them. He said to Ngomo that he would like to have that kept secret at present.

 

When Ngomo became pregnant it wasn’t like an ordinary pregnancy. She didn’t have a huge belly. You could just see that she was pregnant but she wasn’t in any discomfort from it at all. The dream the Ngomo had about sleeping with this other man was the second father of Gesar. He is also a reincarnation of another god and not a human being.

 

So, Ngomo was pregnant, and one day she felt very happy and really light, like a small piece of wool in the air, very buoyant. She was looking very beautiful as well and she didn’t look like human flesh at all, she just looked like glass, everything was so pure and radiant. At that time a huge white light came out of Ngomo’s head, and out of that light a being came out with the head of Bird Tshung. It was holding a flag. It came out of her head and said very poetically: “Mother, I’m your first son. I’m going to subdue the world.” It said many special things and then disappeared in the air.

 

When the child was in Ngomo’s stomach it sang a song asking what the situation was like. “Which world I’m coming into and what do I have? Do I have any family?” It asked all these things and said: “If I don’t have all the right things I’m not going to come out.” It also asked how the baby should come out, and thus the baby sang a song to the mother.

 

The baby sang the song and in the song it had said: “If the conditions are not right I will not come but will go somewhere else.” So, Ngomo sang back saying: “Well, you having been in my body for nine months, it might be a wee bit late for you to look for another place now, so it’s time for you to come. For your family this is the name of the family, Ling is the country and she talked about all the different tribes in Ling.

 

She explained everything and said, “My son, if you are capable, in this world you can do everything, there are treasures and everything is there. If you are capable, then all the conditions are there for you.” As for you to come out, she said she didn’t mind which door the baby came out from. It could come out from her crown or her bellybutton or the normal route, and she had no objection, whichever way it came. The baby came out the normal route and as soon as it came out, it was standing right on its feet.

 

This very special son was born to Ngomo. He was able to talk even when he was in the mother’s body. Also at time the döns, negative spirits, had all got together and taken a form of three black birds. These birds had powers to change themselves into really very big size; such big that its wing could cover the sun like a cloud, or it could become so small that it could hide in a foot print of a horse. You know, if there was some water collected in the footprint of a horse, the bird could become so small that it would hide in that water.

 

These three birds were causing a lot of havoc. When Gesar was born, he knew that the birds had to be subdued; otherwise they would go on doing more harm. So through the power and blessing of all the Buddhas he called the three birds to this place. Young Gesar had just born, not even a day old and with no clothes, he called the birds and miraculously produced a bow and arrow. He shot once and killed all the three birds together. From there the Tibetan expression appeared that Gesar, not even a day old, subdued these three demon-birds. Having killed the birds the young Gesar decided to take a short rest. He sat on a rock mountain and left a print there. Even today one can see a print of a small child’s bottom on this rock. This rock is in his homeland in Tibet (Ringu Tulku’s fatherland). The place is called Zako.

 

Guru Rinpoche appeared in the sky and gave purification and empowerment to young Gesar, and also gave him long life pills. At that time many miraculous things happened, like there was a rain of flowers and lovely scent, smell in the whole area. And so the second father of Gesar, the other father that Ngomo had a dream about, who is not a human being, he appeared and made an offering of clothes for young Gesar.

 

The naga people also made an offering. They made an offering of food to Gesar, and when Gesar eats this food, he will not be harmed by any poison. So this was a special food that the nagas had offered him. And all the Buddhas and Bodhisattvas of ten directions also appeared in the sky, in the place where the young Gesar was, and they gave their blessing to him in the form of a beautiful rain.

 

Gyaltsa Shalkar’s mother (the other wife of Shinglen), she saw all these strange happenings in Ngomo’s tent and also she could hear lots of singing and dancing. She thought “I wonder what is going on,” and she decided to come down to have a look.

 

Ngomo saw that the other wife of Shinglen was coming down and she also saw that her baby had thee eyes. It had one eye in the middle of the forehead. She thought “Ling people, they really like to talk, and they might say something about my baby having three eyes, they might think it’s a bad omen.” She got worried about that and very quickly wiped this third eye, because she thought that nobody had three eyes in this world, and this might not be a good thing. So she wiped the third eye, which was unfortunate, because that was the wisdom eye. Later on one sees that Gesar has a mark in the middle of the forehead, which was the wisdom eye.

 

When Gyalsa, the Chinese wife of Shinglen saw the baby, she saw it was a very beautiful baby, and even it was just born it could talk, sit and stand, etc. The Chinese wife thought “Oh dear, my son, who is also the son of Shinglen, is the oldest son, and this little boy is also son of Shinglen.” She got worried that the smaller son would outshine is brother, and so she grabbed the baby and walked away from the tent. Ngomo tried to resist that but she just could not. Chinese wife went straight to Gyaltsa Shalkar, her son. She said “This boy has been born to Ngomo, and it is a strange boy. I’m not sure whether this is a good omen or a bad omen boy, but it is certainly not an ordinary boy.” She said “I have brought it to you to see.” 

 

She gave the boy to Gyaltsa Shalkar, and as soon as he saw it he said, “This is my brother, I know this is a special brother! He is from gods; he is not human like us. This is a very special brother!” And he cuddled him and stood him in front of him on the table and the little boy was just able to stand like that. He stood there beautifully. Gyaltsa Shalkar looked at him and gave him the name Gyuru, which just means someone who is standing there staring. That’s what the baby was doing standing in front of him. So he said “I’m going to call my brother Gyuru,” and he was very happy with him. Gesar was called Gyuru until the age of thirteen, because everybody called him Gyuru as well.

 

We will stop here, Gesar has been born. (Break)

 

Yesterday we stopped at Gyaltsa Shalkar meeting brother Gesar for the first time. He was only one day old and yet he was able to stand straight on his feet and talk. Gyaltsa Shalkar decided to call his brother with the name Gyuru and till the age of thirteen he was not called Gesar, just Gyuru, and Gyaltsa Shalkar was very proud of his brother.

 

The young Gyuru, his real body was only seen by his mother, because after that he just looked like an ordinary baby. Only when he was first born his mother saw that he was very special, he had lights and special characteristics. But after that he just looked like an ordinary baby. That was again for the future activities of Gyuru, that he didn’t look any special. So, all the people in Ling just saw him as an ordinary baby.

 

It soon became known in the Ling country, that Ngomo had given birth to a son and he doesn’t look any special but he is able to stand and talk and he is meant to be very clever and he did some special things just on his first few days of being born. That was the sort of talk going around in Ling country.

 

Of course uncle Trotung, he heard this as well. Uncle Trotung belonged to a particular tribe in Ling. At that time Ling had three main tribes. They were called the large, middling and small tribes. Trotung belonged to the large tribe and they wielded a lot of power in Ling. Even though Trotung wasn’t a king as such he had a lot of power in being the head of this largest tribe in Ling. When Gyaltsa Shalkar was born to the Chinese princess and Shinglen, his power reduced a bit, because Gyaltsa Shalkar became very popular and he was a very special person being fierce, where-ever it was needed to be fierce, and being very kind where kindness was deserved. So, Trotung was feeling a bit threatened already from Gyaltsa Shalkar, and now he was thinking about the birth of the second boy, Gyuru.

 

Trotung thought like this: “I lost half of my power with the birth of Gyaltsa Shalkar and now this young Gyuru is born. He is only about day or two old and he is doing these things already.” He could see that with two brothers all his power would be taken away and he would just be an ordinary Ling man, and he really didn’t like that very much. So he thought “Well, he is small right now, so it’s best to tackle when the spark is small.”

 

Trotung, who was also an uncle of Gyuru, really, decided: “I think I will poison Gyuru.” The next day he prepared a variety of foods and honey and lovely things, and put this particular poison, which would kill the person in two days. He took all these things and went to Ngomo, Gyuru’s mother and said: “I have heard that you have given birth to a son. From what I hear he sounds very special, he is able to talk and walk already. This must be good karma of Ling that we have this special boy born to you. I am ashamed that there are no celebrations or parties for the birth of your son. Uncle Shipön (the other uncle) must be going senile that he is not doing anything for the birth of your son. Anyway, that is Ling, but I have brought all these offerings for your son.” So he offered the food to Gyuru, who was very pleased with it and ate everything up.

 

Trotung was happy and thought “That’s it. With this poison even a grown up person would die in two days and he is just born yesterday. There is no chance for him.” He was quietly smiling there. After having eaten all the food Gyuru sort of paused for a minute and it looked like he was thinking and then he put his hands out and all the black liquid came out dropping from his nails. That was the poison coming out.

 

Immediately it came to Trotung’s mind that Gyuru’s mother is a naga lady, so he thought “That explains it, nagas are not affected by poison. Oh dear.”

 

“Doesen’t matter,” Trotung thought. He knew a great bön meditator, who lived in a valley up the hill, in another place. This bön meditator had great skills for cursing people and Trotung had used him in the past and it always worked. He was very powerful in cursing and he thought, “Right, I go to Angye Gomparatsa (that was his name) and get Gyuru cursed.”

 

Then he said to Ngomo: “Definitely uncle Shipön has gone senile that he hasn’t organised any pujas for the birth of your son, who is also my nephew. He needs long life blessings and pujas done for him. I know this great lama and I’m going to invite him and get him to bless my nephew.”

 

So Trotug left Ngomo’s tent and went straight to the valley where Gomparatsa lived. Gonparatsa in the meanwhile had been having lots of bad omens; he had bad signs and bad dreams and everything. So he was very worried and he was busy doing pujas to counteract these bad signs that he had been experiencing.

 

Trotung arrived to Gomparatsa, who lived quite far away, and he prostrated three times to him. Then he said “Devil woman Ngomo has given birth to a small devil child. He is meant to be quite powerful, because he can already walk and talk, and he was only born few days ago. And he has said abras, (which is a small animal in Tibet) [marmot?] thieves and monks are the useless three things that we can do without. Apparently he is very angry with monks, and he has also said there is someone called Gomparatsa, who is also a monk, and I’m going to kill him.” Trotung claimed that the baby had said so, and he said that Gyaltsa Shalkar and himself and few of them had tried to stop him and explain that it wasn’t a good thing to do. “But I think Gyuru is not going to listen to our advice. I have just come to let you know that and I think it’s best that maybe you should curse him straight away, otherwise he definitely wants to kill you.”

 

Angye Gomparatsa thought “Gosh, that makes sense, because I have had all these bad omens and signs in the last few days.” But then he also thought “Well, I know Trotung, he is a cunning man, and if I agreed to him straight away, he is not likely he would make any big offerings to me. I just play a bit hard to get, and he said “Well, Gyury is a son of Ngomo, and she is a naga lady. His father is Shinglen, who also belongs to a big family in Ling, and his brother is Gyaltsa Shalkar. Gyuru being a descendent of this clan, I don’t think I can curse him.”

 

So Trotung immediately prostrated again to Angye Gomparatsa and said “Please don’t say that! You are the most powerful person, you can vanquish anyone in this world, and your powers for cursing are very effective. Gyuru was only born two days ago and he has nothing. If you do this then I will make an offering of a pouch which has been in our household in a jongam. (It’s a special box, where you only put most special things. Every family has this box in their shrine.) He said “I will take that pouch out of our jongam and make this offering to you”. Their household name was Tarong, he said “I will bring the Tarong pouch for you.”

 

He said, “It’s really quite important that we do this job properly, because if we don’t do this, then there will not be any harmony for yourself as a lama and myself as your sponsor. So, Trotung said that I will invite you as a lama to Gyuru’s house, and then you can pretend to give long life empowerment, but you’ll be giving all these curses and mantras, so that he only lives for a day.

 

Trotung said “I will go ahead to Ngomo and ask her to make the preparations, and you can follow me later. So Trotung came back to Ngomo and said “I went to invite this other lama. He is a very good lama and revered by all Ling people. His name is Ga Rabten Chöjong. On my way I met Gomparatsa (this curse-lama) and he asked me where I was going, so I explained. He said he had heard about the birth of Gyuru and he said that he was a friend of Gyaltsa Shalkar and his Chinese mother. Gyuru being Gyaltsa Shalkar’s brother he would really like to see him and do an offering and make empowerments to him. Even though he did not know Ngomo it would not matter because he knows Gyuru’s brother well and their family.” That’s what Trotung said that he was told by Gomparatsa, and then Trotung said that he had agreed that he could come and do that and Trotung thought there was no need for him to go any further to get the other lama. So he said to Ngomo that Gomparatsa was coming.

 

He told Ngomo that she should make very good preparations for Gomparatsa and get him to bless Gyuru. Then he said “I’m going home now.” Gyuru asked his mother to bring some pebbles of different colours and he said “I need those pebbles for some purpose today.” So Gyuru put the pebbles in different pockets in his outfit and he sat and meditated and made a visualisation and prayers to all the gods, his ancestor gods and nagas and all their powers. He was making prayers that all their powers could help him in fighting.

 

Gomparatsa set off from his cave and he was carrying his cursed ingredients. On the way he stopped and made a noise: “Peh!” He did one “peh” and saw how Gyuru was doing meditation and visualisation and seeking the help of all the gods’ armies. With his one “peh” all the gods’ armies got vanquished.

 

When Ngomo was about to give birth to Gyuru, something came out from her crown: a white light, and a bird called Tshung appeared – this was one of his non-human brothers. In this army there was this non-human brother called Tshung, who had an army of five hundred. Only he remained and the rest of the gods got vanquished. In fact, when Gyury was born one brother and one sister was born at the same time, they were both non-human. One was a sister, she was born from another door and another brother was born from another door. He had a naga body. Gyuru’s brothers and sisters were born at the same time as he was born, and they were all non-humans, so they did not stay in this world but went away in their different worlds. This time he was getting the help from his so called bird-brother.

 

The naga-brother had a snake head and his non-human sister was very pretty. She was wearing something of vulture feathers and she was an extremely beautiful sister.

 

So, Gomparatsa set off again after his first “peh” and after some distance he did a second “peh.” When he did his second “peh” Gyuru, who had the army of nyen, again non-human army, a very big army of about hundred thousand nyens, all of them except for few chief ones disappeared with the second “peh.” So he did a third “peh” after some short distance. In his third “peh” all the naga armies, tens of thousands, most of them got killed except for the few hundred, who were headed by his naga brother.

 

All these armies disappeared, but after a short time Gyuru was doing prayers again, and then they got restored. Gomparatsa was approaching quite close to Gyuru’s tent. As soon as Gyuru saw Gomparatsa, he took all his pebbles together and he threw the pebbles to Gomparatsa. When he threw the pebbles, Gomparatsa had the impression that all the gods, nyens and naga-armies with their armoury and weapons were charging at him. That was his impression, and then he just run like hell. He ran for a long distance and then he stopped and looked back. He put his hand to his forehead to get a better view to see where this army was. Even today there is this place in Zako called The Place Where you put your Hand up and Look Back. That’s where Gomparatsa was looking to see where the armies were. All these places are quite close to Ringu Tulku’s monastery in Tibet.

 

So he ran straight to his cave and felt great grief. He thought “Whatever this Gyuru is, a negative spirit or devil, he is not going to be easy to vanquish.”

 

He had many tormas (offering cakes). Some tormas were prayed for one whole year and others were prayed for one month. There were other tormas which were prayed for a day. So he thought “I must get all these different tormas together and use them against Gyuru.” Then he started to do his prayers immediately.

 

So he sat there and visualised, and called Gyuru in front of him in his visualisation. Gyuru appeared in front of Gomparatsa and said “Grandfather, you have been calling me day and night, and here I have come, what have you called me for?” He said: “Oh, yes, Gyuru, you with the negative karma. I have lots to give to you.” So he threw the one-day torma at Gyuru. When this torma was thrown at Gyuru he caught it in is two hands and said “Oh, thank you very much grandfather, mother and I could use this to make tuba (Tibetan soup) tonight!”

 

Gomparatsa thought “This inauspicious being, I’m not managing with a one-day torma. I must use my one-month torma.” So he threw his one-month torma at Gyuru. Again Gyuru caught the torma in his two hands and said “Oh, grandfather, thank you very much. This is even bigger than the first one. This can last us for few days for making tuba.” Then Gyuru said “Grandfather, you are great. You do well, you sit in this cave and do meditation and prayers and everything, but I don’t see a door for your cave. I think I should make a door for your cave. So Gyuru got hold of a big boulder and closed the cave door. When he put the boulder on the cave door it was like putting a cap over a jar. The cave got completely sealed.

 

Gomparatsa thought “This devil closed my cave door, but it doesn’t matter, I still have the one-year torma. So he made fresh prayers to his bön-gods and other gods and then he threw his one-year torma. When he threw this one-year torma, because the cave door was closed, the torma sort of exploded in his cave and made an incredible thunder sound, a dragon-sound and lightning and fire. He just got completely exploded with no remains at all left. When that happened Gyuru sat down and did a meditation. He transferred Gomparatsa’s soul to Pure Land.

 

When Gomparatsa got defeated, Gyuru transformed himself into Gomparatsa and carried the skin of baby-Gyuru on his shoulder and appeared in front of Trotung. Gomparatsa appeared at Trotung’s door and Trotung was very pleased to see him and asked: “Have you managed?” “Yes I have managed,” he said. “It was very hard work, because Gyuru is only half-human. Other half he seems to be some spirit, he is not fully human. Anyway I have listened for you, Tarong-leader (Trotung) and skinned Gyuru alive and brought the skin for you to see.”

 

Trotung took a very good look at the skin and he was convinced that was Gyuru’s skin, so he invited Gomparatsa in his house and made offering´s of food, tea and drinks. (All the time we know this is not Gomparatsa but Gyuru in disguise.) While receiving the offerings Gomparatsa pretended to look sad and Trotung asked what had happened. Gomparatsa said “Well, I have said to you that Gyuru is not really fully human, he is the grandson of the naga king and Gyaltsa Shalkar’s brother. When I killed him I got the feeling that he might be actually a positive being, because when I cut his throat there was no blood but only milk came out. I’m just not really happy having killed this being who might have been a god being.”

 

But Trotung said, “Oh, you have killed him, that’s good! It’s better you did that, because now we both can live in harmony and as I promised to you, I’m going to make the offering of the Tarong pouch to you.” The Gyuru-Gomparatsa said “Really, the pouch is not enough, I have killed Gyuru and I need something more. I heard that you have this very special stick, (the name of the stick is jongkar pega, pega is a stick). I would like that stick,” he said. The jongkar pega was the special stick belonging to the Tarong family and that stick was used as a basis for doing pujas to the Tamdrin Deity. This was a sandalwood stick and the stick was known to move by itself. It normally sat on the Tarong shrine. Gyuru needed that stick for himself, because with that stick then he could pretend being a mad person.

 

Trotung thought “This stick has been in their household for generations and normally nobody even dared to touch the stick, because it was kind of a temperamental stick, and he thought: “How can I take it down and give it to him? This is the basis for Tamdrin deity’s prayers.” So he said to Gomparatsa, “This stick is really nothing much, it’s just an ordinary stick. I would take the pouch. With this pouch you can get food when there is no food and whatever you need. Just you put your hand in the pouch and it’s there. When you need money there is money in the pouch, when you need food, there is food in the pouch,” and he said “The stick is quite temperamental. We don’t even touch it, and if I took it down, this might cause problems for both of us.”

 

So, Gomparatsa pretended to be really angry and he said “Oh well, okay. You can’t even let go off a stick and I have killed Gyuru for you.” He said “I don’t want your stick, I don’t want your pouch, I’m going now, I will talk to Gyaltsa Shalkar, Gyuru’s brother and Shipön, the uncle and everybody and tell them what you asked me to do and what I have done!”

 

So, Gomparatsa got ready to go and stood up. Trotung said “Please don’t do that.” He quickly did nine prostrations and said “You know, between student and teacher you must not get angry with small things like that. Of course I will make the offering; I will offer both these things to you.” Trotung offered the stick and the pouch and the pretend Gomparatsa took these things and then Trotung walked Gomparatsa till the door to see him off. When they got to the door and Gomparatsa started walking, Trotung took another look at Gyuru’s skin and thought “Oh yes, he is dead!” When he took a close look he could kind of see the eyes and the mouth moved a bit. He thought “I must have been imagining.” But then he thought, “Well, Gyuru is known to be sort of slightly non-human and funny, so maybe it was just a small thing, and maybe he is not completely dead. But ah, there is no chance!” He thought that to himself and stood at the door. After few minutes he looked again and he saw that Gomparatsa had disappeared.

 

He went back to his room and thought “Hmm, Gomparatsa seemed a bit funny today. He seemed more confident and unlike his normal self. Then he thought “I did lie between Gyuru and Gomparatsa, maybe he got an inkling of that and maybe he was slightly angry with me.” All these thoughts were going through his mind.

 

So, nothing happened that day and Trotung settled quite happily.

 

Then Gyuru returned to his mother. Ngomo, Gyuru’s mother asked “Where have you been today?” He said “Well, I went to visit Gomparatsa and I destroyed him!” Ngomo immediately got very worried and said “Gyuru, you know, Gomparatsa is not someone to play with. He has many cursing powers and we should just stay away from people like Gomparatsa, and I don’t really like you having anything to do with him.” Gyuru said “But I have destroyed him and I have transferred his soul to the Pure Land!”

 

At that time Guru Rinpoche appeared in the sky and gave a premonition to Gyuru and said: “You have done well by killing Gomparatsa today, but there is Trotung (Gyuru’s uncle) and a dön, a negative spirit has entered into Trotung. He is knifing a bad plan and with this plan the white Ling would be split and many lives would be lost with this cunning plan. So something must be done about it.” Guru Rinpoche said that “Gyuru, I want you to go to Gomparatsa’s cave, which you have closed, and make a small hole in the cave, so that you can go in the cave.”

 

The next day Gyuru set off to the valley, where Gomparatsa’s cave was, and he made a small hole to this cave. Then he transformed himself into a hawk and perched on the hill opposite to the cave.

 

Meanwhile Trotung was thinking hard and not sleeping very well pondering about this. “Gyuru really should be dead by now, but I haven’t really heard anything about his death. I wonder what happened.” But then he thought that Gomparatsa was very powerful and he couldn’t see how Gyuru could have escaped him. But at the same time it was worrying him that he hadn’t heard about Gyuru’s death. Again he couldn’t get rid of the thought that Gomparatsa had seemed different and he thought “I wonder what… maybe Gyuru was meant to be powerful,” and he had an uneasy feeling about it. He thought “Maybe I will just go and check out.” All this time the main worry was that he would lose his power in Ling. So the next day he set off to the valley where Gomparatsa’s cave was.

 

Then he came fairly close to the valley, to the bottom of the valley and there he could see Gomparatsa’s cave. He saw smoke coming out of the cave. When he saw the smoke he had a sigh of relief and he thought “Yes, Gomparatsa is busy making his tea. He is fine.” When he came close to the cave, then he saw the cave was closed with the boulder. He was surprised and couldn’t understand what that was. And he also saw that there was a small hole, so he decided to peep in this hole and when he peeped he saw Gomparatsa was dead upside down in the cave and on the wall of the cave behind Gomparatsa was hanging his Tarong family-pouch and stick that he had offered.

 

The hole was quite small, like only your hand could go in it, and he couldn’t reach his pouch and stick. Trotung also had powers; he knew mantras and could do miraculous things. So he did all his mantras and transformed his body into a very small child’s body. As a small baby he entered the cave. As soon as he got in the cave there was no dead body of Gomparatsa or a stick or the pouch and in fact he could just see all destruction, smoke and fire.

 

He thought “All right, I have changed my body into a very small child’s body” and he thought, maybe the small child’s senses are a bit funny. A child is not seeing the things right, I will just do another mantra and change my head into my own head. So he did his mantras and put his own head on the baby’s body. He looked with the big head and saw the same thing. Then suddenly he got very frightened and thought “This is something really bad. A negative spirit or dön has played a trick on me. I must quickly change back.” And he did his other mantras to transform back into himself. It didn’t work and he saw the Gyuru-bird. Gyuru had transformed himself into a bird, so he saw this bird.

 

Trotung couldn’t transform himself back and he tried to get out of the hole, but his head got stuck. He was trying this way and that way and then in that process he could hear some footsteps. He listened. That was Gyuru himself, not a bird anymore and he was talking loudly: “Oh, I have destroyed Gomparatsa and I have destroyed everything here, whatever negative or negative spirit, everything has been destroyed, but I am surprised I get this feeling that someone has been doing something around here.” Gyuru entered the cave and said: “This must be a negative spirit, a big dön, a big head and funny body and I must destroy and subdue this dön.” Trotung very quickly shouted “Don’t do that, this is your uncle Trotung. It’s not a negative spirit, you mustn’t do that.” He was shouting and pleading. Gyuru said “Uncle Trotung, what are you doing here? I destroyed Gomparatsa and the negative spirits round here, what’s happened to you? Your head is big and body is small, what are you doing here?

 

Trotung said “Oh dear Jowo (loving-kindness) Rinpoche,” adding another name. “I transformed myself into the small body and then I can’t go back and I’m stuck and I really need your help.” Then Gyuru said “Uncle, you’ve got your own head, where is your body? You just have a baby’s body. What would be the best thing to do is to cut off your head and I find your body, and then we will put your body and head together. The body you’ve got just now is a funny body.” Trotung got very scared and said “Don’t do that, don’t do that. This body is my body! It has just been transformed funny, you must not cut this!”

 

Then Gyuru said “Oh, really, I don’t know uncle, you are funny. You must like this big head and small body. Okay, anyway, I’m going.” So Gyuru started to go away from the cave and Trotung got very worried. He knew Gyuru was really powerful, there was no doubt now. He thought only Gyuru could help him this time. Then he started crying out calling him with all these loving names. “My dear Gyuru, Jowo Rinpoche, you must help me, I don’t think there is anybody who can help me now.” He started crying “Don’t go away, please.” Gyuru came back and said “Well, you have this plan to split Ling, a negative spirit has entered you. If you promise me not to do that and not to cause split in Ling, then I can help you.”

 

Trotung promised to do anything, as long as Gyuru turned him back into his old self. Gyuru said “You must make vows to these three different Deities, one of them being Tamdrin, and promise them you will not harbour these negative plans and thoughts about Ling. Promise never to do anything to harm Ling.” Trotung said “Yes, yes, I promise all that you say, and I will promise more, whatever you need,” and so he took vows from Tamdrin and these two other Deities. Then Gyuru put the stick, the jongkar pega on his head, and also Trotung said “Normally I have had this tendency to have bad thoughts, but I will do my best not to have any bad thoughts or do anything bad.” All that sort of things he promised, he made all these wonderful promises. Then Gyuru stroke his body a few times.

 

So Gyuru turned Trotung into his old self and then he said “Well, uncle, you really do these funny things, you don’t stay where you belong and you are coming to caves and transform yourself into strange beings and have all these bad thoughts in your head. But anyway, I have done a great favour to you today and you must remember all your promises. So, I’m going now.” Gyuru rode his jongkar pega, the stick, it worked like a horse, and he went off.

 

Now Gyuru was seven days old and he had done these two jobs already. When he subdued Angye Gomparatsa, the bön-meditator, he was only three days old. From there two expressions arose: “Gyuru subdued the birds before he was one day old and he subdued Gomparatsa before he was three days old.

 

There was all this fame about Gyuru and Trotung was thinking “Really Gyury is very powerful and special.” He knew that and thought: “I have done all these bad things and he hasn’t told anyone about my activities, and he was quite relieved about that, because Gyuru hadn’t told to his brothers or the rest of the family about any of his workings. He thought “Maybe Gyuru doesn’t have a bad heart.” Trotung decided that there was no way he could defeat Gyuru and he thought “Just as well I might not try,” and for five years Trotung did nothing harmful to Gyuru.

 

So Gyuru lived with his mother, Ngomo. One day Gyuru said to his mother “Mother, there is this expression that boys should go outdoors and find things.” He said “I’m going today to find some clothes for myself. I have no nice clothes.” He went in the forest hills and killed a deer, goa, a special deer. This deer was an incarnation of a dön, of course, and it had a wonderful coat. So he skinned the deer and made a hat out of its skin. He kept the deer’s horns on the hat, so it was a very funny hat with the deer’s horns, and he came home with this hat.

 

He put on this hat – again this was all Gyuru’s image of being slightly mad and an unattractive personality. He wore this hat, and it really wasn’t nice-looking at all with the horns in the middle of the hat. At that time one of Gyuru’s uncles, Shipön heard, that a calf had been born. This calf had two heads. Gyuru went to Shipön’s cow barn and he killed this calf, skinned it and made a chuba (coat) out of it. The hems of the chuba had the calf’s legs all dangling. That was his outfit.

 

One of uncle Trotung’s horses had given birth to a baby horse and this baby horse was meant to have nine heads. It had one big head and eight small heads. Everybody thought it a bad omen, but Trotung somehow didn’t think that and he quite liked the funny baby horse. But Gyuru at night stole the baby horse and killed it. He took the skin and made boots out of the skin. He used leopard skin for making the soles and the rest of the boots were made out of the horse skin. There are all sorts of expressions for all his hat, chuba and boots. That way he subdued three döns and made a hat, chuba and boots for himself.

 

All this was being made towards making Gyuru not looking attractive and kind of slightly mad. He had this funny stick and strange clothes. His bootlaces were made of horse tail and he just wasn’t at all nice to look at. This outfit made Gyuru to look out as if he wasn’t anybody special, and then nobody would pay very much attention, because he just looked so unattractive. This was all towards him for subduing different human and non-human beings.

 

Gyuru had his outfit complete: his boots, hat, chuba, stick and pouch. He said to his mother: “We really don’t have much in this place. My father and your husband does not do much for us, he doesn’t care, whatever people say: positive of negative, he just sits back and does nothing. Our Chinese mother doesn’t like us and normally she doesn’t have any word about us. Brother Gyaltsa Shalkar seems to like us, but then nothing much happens. This place is really not very good. We should move to another nicer place, and then we could dig tromas [roots] in this new place.

 

Ngomo thought: “My son is special and there is no point in arguing with him. He knows best.” She said “my dear son, we will do what you want, I really don’t know much about anything and I think I should agree with you and we can do what you want.

 

So the next day Gyuru went to see his brother Gyaltsa Shalkar and said: “Dear brother, mother and I, we really like living in Ling. It’s nice being close to you and the rest of the family, but Ngomo, my mother being a naga lady, she would like the affinity to water. And I feel it would be nice for her if we moved somewhere, where there were some pond, lake and springs. So I think we will maybe move to a place called Drungo, a Spring with a Snake Head.

 

Gyaltsa Shalkar said “I really don’t think it’s a good idea. I think it’s better that you stay close to me, I can look after you and your mother, both, and I can provide everything for you.” But Gyuru insisted “My mother does have this great affinity to water and I feel I should take her there, I feel this is my duty, she is close to water. Brother, you have been very kind to us all this time and I feel now I can look after my mother and myself. I think I can provide for the two of us and I have heard this place with a snake head spring is a nice place. I think we will go there.”

 

Gyaltsa Shalkar spoke to his own Chinese mother and said “Gyuru and Ngomo are leaving us and I would like you to give as much as you can for the two of them. I hope that you can let go of a bit and give as much as possible, because they are leaving.” So she gave Gyuru and Ngomo one grey old horse, one old goat and one old and sick-looking dri and one very old sheep, as a departing gift and their share of the household. But that was seen as a very good and auspicious sign by Gyuru, because it meant four yongs, four auspicious and blessed things.

 

Gyuru and Ngomo set off and they took the four animals that were given to them as well as the dri that Ngomo had always had, which was given to her by her father. This dri kept on producing milk, so they had no shortage of milk at all at any time. They packed their things and Gyuru said to his mother that he would go ahead and she could come following him. “I will go and make preparations.” So Gyuru rode on his jongkar pega, the stick.

 

The Snake-Head Spring was about six or seven days journey from Ling. It was a lovely place with beautiful spring, green meadows, flowers, hills and trees. It was just really nice and Gyuru put the tent up with the stove and made all the preparations. When Ngomo arrived it was just ready for her to walk in and he had prepared the food as well.

 

They made this new place their home and they were sort of quite happily settled in this place. One day Guru Padmasambhava appeared again to Gyuru and said “This is a very nice place, but I would like you to go to another place, which is much bigger, Macho. You have further activities there. You would be appearing as mad and funny character there as well. (Break)

 

This morning we stopped at a place where Guru Rinpoche appeared in front of Gyuru and gave a premonition, that even though the Snake-Head Spring was a lovely place, Gyuru and his mother would have to go the Macho, where he had many future activities to do.

 

Macho was a very big country. It bordered at the top with India and on the other side with China. On one side was Tibet and another side was Hor. So it was bordered with all these four countries, and Macho itself was a very big place. The local Deity of Macho was an incarnation of Dorje Sempa [Vajrasattva]. Obviously he was a very powerful looking Deity, also a kind of king among the local Deities. His name was Magyal Pomra.

 

Macho was a huge empty country and nobody was able to subdue this country. It had this local Deity Pomra and the country was known to be just totally empty. No grass would grow because it had many small animals called abra [marmot?], which eat away all the grass. They bore holes and some of the Macho abras were known to be as big as a goat. Normally they are just like about the size of mice, very small and they just bore holes. Even if a small grass grew, the abras attacked it and it was a country where just dust flew in the air.

 

Macho was larger that the Ling country, but Ling had people living. It was a normal country, whereas Macho was this empty land and really huge. Guru Rinpoche had asked Gesar, the young Gyuru, to subdue this country. Guru Rinpoche also said to Gyuru, that normally people wouldn’t go and live in Macho but Gyuru had to do some things in such a way, that he was banished to Macho. So he had to pretend this mad image he had built for himself. So he would do mad things and break all the Ling rules and then he would be banished to Macho.

 

Gyuru started killing all the animals around the Snake-Head Spring and he would chase the animals barefoot and kill them. If there were any people passing the place, he caught them and killed them as well. He started collecting human skins and made a seat out of the human skins. He was doing it all miraculously, the people just looked like real. Soon it became known that Gyuru was killing anyone he could lay seat, whether it was an animal or a human being it didn’t matter. He was breaking all the rules of hunting and not killing. He became known of breaking all the rules of Ling.

 

Even though there was no people living in Macho country, there used to be traders who would go to India, Ladakh and elsewhere. They would pass the Snake-Head Spring where Gyuru was living. There was this route for the traders and Gyuru started attacking them and killing them off. Soon there was nobody going up and down those routes. Also all the people and spirits of Ling started having inauspicious dreams and they all pointed to the way Gyuru was behaving.

 

The Ling people were thinking hard, especially Gyuru’s uncle Shipön, he was the wise man, and he just couldn’t understand. He knew Gyuru was very special person; he was the grandson of the naga king Tsuna Gyalpo and also a brother of Gyalsa Shalkar, and belonged to this prestigious family. And he had special signs at birth. He had such high hopes for Gyuru, he thought that Gyuru was not only to benefit Ling but he would benefit the world. He thought this had all turned out really badly, but Gyuru was someone he couldn’t advice, he just wouldn’t listen to advice. He thought “Maybe we should just leave him alone and maybe he will come out of this behaviour.” That was what uncle Shipön thought.

 

The Hashi Bird we talked about previously, got born as the mother Neli, and she became the Deity of Ling. She had the responsibility of looking after the Ling country and she would often give premonitions and advice to Ling. At this point she appeared in front of uncle Shipön and she explained that Gyuru is truly special, and he is doing this, because of his field of activities is in Macho. He is doing this so that the Ling people would feel revulsion for him and expel him to Macho. He really needs to go there and the Deity hoped Shipön would help with this. She asked Shipön not to tell anyone what she had said.

 

When mother Neli said that Shipön was hugely relieved. Neli looks like Tseringma riding a lion, except that Tseringma is holding a dorje, and she holds a multicoloured flag, dadar. That’s how mother Neli Namchen Karpo looks like. That is her full name.

 

Uncle Trotung was always quite cunning. He once sent seven horsemen, who were hunters on some mission. These horsemen were going pass this hill where there was a particular local Deity. This local Deity usually wore black things and Gyuru talked to this Deity and asked him to hide these seven hunters. He said he would give them blessing so that they wouldn’t die but he said the local Deity should hide these seven men, until he gave him further instructions.

 

Gorsung, the local Deity hid the seven men for three months. When they did not return, the Tarong-family, which was Trotung’s family started investigated. Soon they heard that seven horses and heads of the seven men were seen in the Snake-Head Spring near Gyuru’s tent.

 

Afterwards there was another story that Drumo, a girl was on the hills with her servant and it was said that Drumo saw the seven hunters being hands tied at the back and Gyuru was beating them with a thorny stick. With the two stories together the Ling people decided that Gyuru had eaten the seven hunters.

 

Trotung sent his one particular servant to uncle Shipön with the message that Gyuru has become impossible. “He has been eating all these traders and now he has eaten my seven hunters. There is no doubt about it, Drumo has seen them being take away and now their horses and heads have been seen.” He just sent this long message and said that something had to be dome with Gyuru and everybody was fighting against him, which was true. Everybody was really very frightened of Gyuru by then and nobody dared to go anywhere near the Snake-Head Spring. But uncle Shipön, because he had the premonition, he wasn’t worried at all.

 

Then they had the meeting and everybody decided that Gyuru had to be banished. In the meeting, in discussion about Gyuru, Gyaltsa Shalkar was very upset when the people decided that Gyuru had to be banished, because he definitely didn’t accept it, and he gave a long talk about how Gyuru was his brother and how mother Ngomo was his first reward for his first major battle. He didn’t want to accept the Ling decision about banishing him.

 

Then uncle Shipön quietly took Gyaltsa Shalkar aside and had to tell him about the premonition. Only after that Gyaltsa Shalkar gave in. In the meeting they decided that Gyuru would be called on a particular ground in Ling and then he would be banished from Ling from there. But there was nobody volunteering to go and give that message to Gyuru. People were just too frightened to go to Gyuru, but somehow he had to be told that he was being banished from Ling.

 

After long discussion Dema, one of the ministers of Ling, a fine and brave young man, said he would go for the good of the Ling country. He was willing to go and risk his life. Dema set off to the Snake-Head Spring and when he got to the bottom of the valley, he was horrified because he saw all these dead bodies; dead animals and blood thrown everywhere in this place. He couldn’t believe that the descendent of Tenpe Chöden Norbu, which was the first person of Ling [could do this.] It was believed that whole of the Ling country were descendents of this Dharma king, the Ling people thought they were all related because of their one origin. Dema was totally shocked how a descendent of their great Dharma king could do such a thing.

 

He stood there and thought again and it did not make sense to him. Seven hunters were lost from Ling and he had heard many stories of people being killed, but still it didn’t account for so many dead bodies. He thought “Even if half of the Ling people were killed it would only make so many bodies.” He could only think about the seven hunters and traders they were told about. So he thought there must be another explanation.

 

Dema went towards the tent and he saw that the tent was made of human skin. He looked around and there was nobody to be seen around. Then he whistled. Then Gyuru came out of the tent and he was holding a human hand and biting it. He came out of the tent slowly. Dema was on his horse. He wanted to make a gesture to Gyuru asking him to come towards him.

 

So he thought “I maybe use the whip and do this gesture.” Then he thought “Maybe I mustn’t use the whip because whip is for your horses and servants and whatever bad things Gyuru is doing he is meant to be a special being.” Then he thought of his sword and again he thought “Well, you would use a sword for your enemies, but Gyuru is a descendent of Ling leadership.” So he thought, and they used to wear a flag in their headgear of the armour. He took that down and he used that to a gesture Gyuru to come towards him.

 

So Gyuru walked towards Dema biting the human hand and Dema got off his horse. Gyuru said “Oh, it’s Dema,” and Gyuru took Dema’s horse reins in his hand and said, “Come in please.” By then Dema was off the horse and he paid his respect to Gyuru and then the two of them went inside the tent. Dema was again very surprised that inside the tent there was no sign of any dead bodies but it was like a heavenly house. And he saw Ngomo, who looked as pretty as ever, very beautiful. He looked again around the house and everything was just clean and wonderful scent, he saw lots of puja texts and he just could not believe that inside the house was so different to what was outside.

 

When he saw all this, Dema became hundred percent sure that Gyuru definitely was a reincarnation of the gods and all the bad things he was seeing were just miracles. He quickly prostrated to Gyuru and said “You are indeed a special being, may I serve you in all your activities.”

 

Also when Dema went inside the tent he saw Gyuru in his true form, which was very handsome person, nothing like the sort of tatty skin-clothes that he normally wore. Dema became very pleased with everything and gave his message. Gyuru said that he would come to this ground in Ling tomorrow and Dema should go back now. He asked Dema not to say anything about what he had seen, especially what he had seen inside the tent, and he asked Dema to keep the encounter as secret.

 

Back in Ling people were beginning to get worried: maybe they thought Dema had got eaten by Gyuru. So when Dema came back everybody became very happy and they said “Thank goodness, you have come back safely. We were worried about you.” They asked what Gyuru was doing and everybody had all these questions for him. So Dema said that he just went fairly close to the place but he didn’t go inside. From distance he gave the message about Gyuru having to come to this ground and he said Gyuru had promised to come tomorrow, but Dema said “I’m not sure whether he will come or not.”

 

The next day people gathered on this ground. Normally the ground is very big and all can sit scattered quite happily. But everybody was very unsure what to do that day, because they thought “I might get eaten by Gyuru.” So they all started huddling in this one group and sat together. Trotung in particular was very worried and he thought, “We have got this grudge with Gyuru from right at the beginning, when he was first born. And then the last one was about his hunters and this summon had also to do with his hunters.” He thought, “My God, I will probably be the first one to be eaten by Gyuru.” So he sat right in the middle of the crowd and he was sort of sitting very quietly pretending to be very small. 

 

So, all the people were gathered on this ground and they saw that Ngomo was riding the horse that Gyaltsa Shalkar’s mother had given to her, the old horse. That old horse had given birth to a small pony, so she was riding the old horse and the pony was following her. Behind her there was Gyuru riding his stick and they were coming towards the ground. Ngomo was also holding a dadar, which is like a flag, a pennant.

 

Once they approached everybody forgot their fright and they all felt such loving-kindness towards Ngomo and her son. She looked so beautiful and they couldn’t believe all these bad stories about the mother and her son. Shipön, Gyuru’s uncle, who was the wise man and also head of Ling at the time, he had the job of telling the Ling verdict to Gyuru. So he started his discourse of how he knew that Gyuru was the brother of Gyaltsa Shalkar and how his father and family, everything was very wonderful, but “You have done all these misdeeds and broken many Ling’s rules and you have to be banished.” He gave this long discourse to Gyuru.

 

Usually there was a banishment ceremony, in which a hundred people had to blow kangling (horn), a hundred people had to throw ash and all the bad things had to be done to banish Gyuru. When they started to do this Gyaltsa Shalkar objected and said “I know he has done many bad things but he is my brother, please don’t use ash.” He urged people to use tsampa instead and all the Ling people agreed with him and said “Yes, we should use tsampa, not ash.”

 

Gyuru put his jongkar pega, the special stick in the ground, leaned to the stick and sang back saying “I’m not sure what my misdeeds are, even though you say that I have done all these bad things. But this is the verdict of my great fathers and I should listen to that. I will leave Ling, and I’m not sure what time will Ling face after I have left.” He sang a long song.

 

So they started the ceremony where tsampa was thrown and the kangling was blown and arrows were shot. When tsampa was thrown it just looked like the smokepuja (sang) which people would normally do when somebody was going or coming. It looked like praying, the tsampa had that effect. The arrows didn’t really hit Gyuru, and instead sounding the kangling which should go behind Gyuru, it was sounding like as if there was a group of musicians in front of Gyuru. It all seemed contrast to what the effect was.

 

Gyuru was banished to Macho and Macho was nearly a month journey from Ling. Gyuru rode his stick and whatever belongings he had was put in a sack and tied at the end of the stick. And he had also put a small saddle on the pony and that pony was carrying a small load as well. Ngomo, his mother, was riding the old grey horse. They all went like that. After a short distance Gyuru hit the pony with a stick, and the pony run fast. Gyuru followed the pony with the stick and they both disappeared in the dust. His mother tried to catch them but her horse was too slow. So she just went slowly after them and she couldn’t see Gyuru and the pony at all. By the night fall and she thought there is no way she was going to catch up with Gyuru. So she decided to stay the night there. She got off from her horse and then she saw there was fresh tsampa, we call it alo, made for her and in fact warm. She thought “Thank goodness, this must be my son making it for me,” and she had this alo and sat there for the night and slept.

 

Mother Ngomo was awakened by Gyuru the next morning. “Mother, mother wake up!” She couldn’t understand where she was and she looked around. Then she saw that she was in her own tent and everything was in place, there was fire going and she got really confused. It looked like the tent had been there for years and she just couldn’t understand. What had happened was that Gyuru had miraculously taken his mother’s one month distance in one night and there she was, waking up in Macho.

 

Ngomo became very happy and thought “Thanks to my son I have done this long journey without any hardship and here I am!” She got up and took her pickaxe and decided to go dig troma [roots], something you dig in the ground. When she dug once she found a huge troma size of a horse head. Then she put her pickaxe in another direction and another huge troma size of a sheep head appeared. She dug in four places and found four really big tromas. This was a gift from the local spirits. They were also not like ordinary tromas but nutritious and delicious.

 

(Turning the tape) …boring holes everywhere and not letting any grass or greenery to grow. The abras were very organised, and some of them were big and some were small. They had their own king and everything. They just wouldn’t allow any human being to go in that place and nobody could survive in this abra country.

 

Gyuru took his sling. He took three pebbles, a naga pebble and ordinary pebbles and he threw one pebble and killed the king. When that happened an incredible noise broke out and all the small abras got their ear drums exploded and they all died instantly!

 

Gyuru transferred the souls of all these abras to four different Pure Lands and it was like if a flock of birds had flown away by a slingshot. Just like that the souls of these millions of abras were instantly transferred to the four Pure Lands. In general anyone who got killed in connection with Gyuru, always got transferred to the upper realms and Pure Lands. No one ever would go to the lower realms. So it didn’t matter how they were killed, they would instantly be transferred to the Pure Lands.

 

This is because Gyuru had the blessing of thousand Buddhas and he himself being a special being, so he just needed to do a very small dedication, and that was enough to send all the beings that he killed to the Pure Lands.

 

Once the abras were gone all flowers and trees and everything grew in Macho and it looked like a Pure Land. Having killed all the abras Gyuru dragged the bigger abras’ dead bodies and tied them to his stick, and he brought the dead bodies home, and made tuba-soup for his mother and himself with abra meat. Ngomo and Gyuru both enjoyed this soup very much, even though it was abra meat, because for Ngomo and Gyuru, both being beings of very positive karma, it didn’t really matter what they ate, everything turned always up like nectar. So they could eat most rubbish thing and it just turned out lovely food. It’s also said that if a being has positive karma, this will happen, whereas if a being has a very strong negative karma, then even if one tried to make the best food, it just wouldn’t taste right somehow. Because Gyuru ate abra meat all the döns, the negative spirits thought “This is terrible.” They called Gyuru The Person Who Eats Abra Meat.

 

Sherab says he is going to skip many details here. Now we come to the story about a big businessman from Ladakh. He had five hundred sub-traders with him and thousands of mules and horses. His name was businessman Panjor Rindu.

 

Macho and Hor shared border and traders often went along this border route. Hor was known to have a band of bandits. The group was made of seven very vicious bandits. These bandits often roamed in the border area and this time they attacked the Ladakhi businessman Panjor Rindu. They killed some of the traders and tied some up and others were beaten. They took all their things and loaded them and took them with themselves.

 

The traders all got robbed and they were tied and they all cried hard and thought, now there was no chance for them, they were going to starve and die in this forgotten place. Gyuru heard the wailings. So he came there with his stick and asked “What is this crying loud and all this noise? This is my country. The local Deity of this place is Pomra and the human being of this place is Gyuru and there is no other sound, there shouldn’t be crying, let alone any singing and dancing. What’s happened here?” Then the people explained that they had been robbed by the seven bandits of Hor. They said “Please, do help us, maybe you can give us some food so that we can return to our fatherland.”

 

So, Gyuru said “Oh, don’t worry, I will bring back your things and then you can go and set off again.” Everybody said “Thank you very much!” and quietly they were thinking “My God, this child has got a mouth, these bandits are big people and there is no way he is going to get anything from them.” But they thought, “Well, there is no harm in just sweet talking to him. He is our only hope.” Gyuru went away on his stick again. He went after the bandits who had gone back to Hor. They camped on grassland, which was the picnic place of the Hor-king. They happily camped there and had all their things gathered in the middle. They were in a process of dividing the goods that they had robbed.

 

Gyuru came there and took his sling out. He threw a pebble with the sling and it hit one of the bandits, Shenpa. As soon as he saw Gyuru he knew immediately, because he had heard about this premonition of a person called Gyuru or Gesar, who often rode a stick. He quickly told to everybody that “This is Gyuru and we really have no chance, we must run.” And they all run like hell.

 

Gyuru threw his sling again at this huge rocky mountain, which was the rocky mountain of the Hor king; this was the favourite place of the king. He had armies there. Throwing with the sling once all these armies were captured and Gyuru got them to take all the businessmen’s things and there were not only the armies, but nagas, gods and other spirits helping. Instantly he had packed all the things and came back to the business people’s group.

 

Gyuru had all the traders’ things with him and he gave them to the traders. They were very surprised and thought he can’t be a human being. “He must be the local Deity Pomra.” Then Gyuru said to the traders, that ”In the things there are not only your business things but there are other things in this load.” Those were the armoury things that he had captured of Hor armies. He said to the traders that they must bring the armoury to another mountain called Mamö Lütse. He said that and went.

 

At that time there was another group of traders. They were Chinese and their names were Nyima Gyaltsen, Dawa Gyaltsen and Gawa Gyaltsen. They were Gyaltsen traders and they had about 2000 animals, and they were carrying keys, brocades and silks. They were coming on this route as well and they had heard about the bandits. They were really very frightened. The three traders had more than thousand people to help with the loads as well.

 

Gyuru took his pony, whose name was Jongu, which eventually becomes Gyuru’s horse, so he took Jongu with him and came to the group of Chinese traders. He miraculously turned his pony into magnificent looking horse. It had a chakra in the forehead and it had feathers of Tshung-bird on its ears. It was an elaborately decorated horse.

 

Gyuru came to this group of Chinese traders. He was not riding the pony but he was leading it. He came there and said, “I live in this country and I have this magnificent horse. I am frightened to keep it because there are these Hor bandits. That’s why I want to sell this horse. But there aren’t many people in this country, so I don’t get a chance. This seems like an opportunity, real traders are here, and for yourself as well, I don’t think you will get another chance to buy a horse like this.”

 

Also Gyuru said that if I keep this horse, not only it is going to be robbed by the Hor bandits but it might end up being the cause of my death, because the bandits would want it. So I really want to sell it. The Chinese merchants had never seen a horse like that and they thought it was an incredible horse. So they called their magicians and said “Maybe this is some sort of magic horse and not a real horse.” The magicians looked at the horse and said “This is definitely a real horse; it’s not just an illusionary horse.”

 

Then the merchants said “Okay, what is the price for this horse?” They really wanted to buy it because they thought even the emperor didn’t have a horse like this one.” Gyuru said “Well, for the price of this horse I need hundred boxes of gold for the head of the horse. Hundred boxes of brocades for its ears, and hundred boxes of other things for all the parts of the horse.” “And also,” he said, “I need presents for my mother, and I need presents for myself on top.”

 

They said they needed to discuss about it. They said “This is a very ignorant person. He doesn’t seem to know the value of things at all,” they said to themselves. Even all their merchandise put together would not be hundred boxed of gold and then he is asking for hundred boxes of silver and everything for all parts of the horse. “He is just an ignorant man who doesn’t know anything.” They decided this horse definitely belonged to this man and said the best thing to do would be just to kill him and rob the horse of him. “We will take this horse back to China and sell it there.” They decided that.

 

The merchant Nyima Gyaltsen said to Gyuru, “This is a ridiculous price. I have sold a horse similar to this in the past to Ling and at time we were talking only about small bags of gold, forget about boxes of gold and silver. That horse wasn’t very far of this horse you have here. You don’t seem to know the value of things at all. We don’t do business in terms of boxes of gold. I think you are just humiliating us here and I don’t want to have anything to do with you, please go away.”

 

Gyuru said to the merchants: “You are outrageous people, because you have come to my place, this place belongs to me. And now you talk these bad things to me. I know that you are scheming to rob my horse and I will not allow you to do this. This is definitely my own horse.” The Chinese merchants became very angry and said, “How dare you, one person, talk like that to us, we are thousands and we are Chinese merchants.” The big merchants immediately gave order to kill him and they all started beating Gyuru up.

 

When they killed one Gyuru two Gyurus would appear. When they killed two Gyurus, four would appear. The Chinese merchants carried on killing and beating these Gyurus who would multiply, and very soon there were more Gyurus than merchants. Then the Gyurus were beating the merchants back and they got tied up. The land was full of Gyurus.

 

So the Gyurus beat all the Chinese merchants up and then loaded all the merchandise, took and robbed these things. The merchants were all left there their hands tied at their back. The merchants said “That person must not be human being but a dön, a big negative spirit. We have done some mistakes here and it looks like we are going to end up starving.” They were saying this among themselves, and then they noticed there was a small Gyuru left behind.

 

So they started prostrating to this small Gyuru and said “Please, do help us! At least do something so that we don’t starve to death.” We take refuge in you and all these things they started to talk that way. The small Gyuru said: “If you are kind to the Gyurus, then the Gyurus will be kind to you, but if you are aggressive to the Gyurus, then the same returns. So I will untie your hands and we should all go to Mamö.” Gyuru took all these people on foot.

 

The small Gyuru explained to the Chinese merchants that they were going to the place called Mamö Lütse, where the Lhadakhi traders were sent as well, and he told them about the Lhadakhi traders and how he helped them from the Hor bandits. He said “I want everybody go there, because I want a fort built on this mountain.” So, they arrived at this mountain and when the Chinese merchants and the small Gyuru arrived, there were already the other Gyurus and the Chinese merchandise. The Ladachi merchants had arrived there as well and they were carrying their own things as well as the armoury robbed by Gyuru from the king of Hor.

 

So everybody was there and some Gyurus were busy cooking while other Gyurus were tending to the horses and other Gyurus were putting the tents up. It was like absolutely a buzzing place at the foot of the mountain.

 

The Chinese and Ladakhi merchants exchanged stories about Gyuru and they were all convinced that Gyuru is very powerful and not someone to play around with. Then Gyuru gave them instructions to build the fort. He gave them the plan and said “I want this fort built. You can take few years if need be,” and he left provisions for each group of hundred persons. He left tsampa and butter and said “When you run out of these provisions you can send me a message, but I want you all carrying on building this fort.”

 

The merchants started building. The building had many sections and each section had its own name. The Eastern section with long names and Western section etc. They started building it and they built eighteen stories. It took them few years and then Gyuru returned. He said “All right, this is not completely finished but you can stop.” The provisions that were left by Gyuru never seemed to run out, the tsampa just kept on… they ate it all the time and it never run out and it was the same with other food, too, like butter and cheese and everything. They never had to send a message to Gyuru to send more provisions for them.

 

Anyway, the merchants became very happy that now they are be going to be let go and they said “Oh, Gyuru, we are really grateful to you, you helped us from these bandits.” They said that Gyuru could have half of their merchandise, if he wanted. Gyuru said “No I don’t want any of your merchandise, but remember this is the land of king Gyuru. So in the future, when you do business and go up and down this route then you will have to give me some share of your business. I hope you have a good year of business and you go your own way now.”

 

Gyuru held a great party for the merchants and again said that if they do future business, they would have to give a share to Gyuru and he would protect the merchants from the Hor bandits, that if they had any trouble with the bandits they should just let him know and he would help. Having said that and having had the great party, everybody went their own way.

 

The Hor bandits also having had that bad experience with Gyuru never really bothered in Macho again. Some of the merchants went north and others went towards south and the year was very profitable for them.

 

The human input for he forth was finished. Now Gyuru made the spirits to do the rest of the work. He called upon the nagas, gods and nyen-spirits. They started doing the work and the lions and tigers would carry the wood and stones. Eventually it became a palace. It was called Tatse Podrang, something like “Tiger and Lion Palace” and also Chinese Palace and Ladakhi Palace. A very glorious palace was built.

 

This palace was the work of humans and non-humans, and it was completed. For the time the palace was hidden from anyone’s vision. Uncle Sherab will skip many stories from here and conclude with an auspicious place, which is the following.

 

At the age of thirteen Gyuru got a message from Ling saying that there was going to be a horse race in Ling. Whoever wins the race becomes the king of Ling. Gyuru took part in the race and won it. When he won it he showed his true form. Before he was always wearing the tatty clothes, and now he showed his true form, which was very handsome and glorious. Also he showed his palace and opened the treasury of the armoury that he had buried. From there on he became the magnificent King Gesar of Ling. This is a good place to stop.

 

Gesar got enthroned and Uncle Sherab says, if we told the story in full, just the horse race would be told for two days. The horse race itself is a volume by itself. Thank you very much for listening.

 

home