Elämän  tarkoitus ja kuoleman kokemus

 

 

Kaikki olennot tahtovat olla onnellisia ja ilman kärsimystä. Vaikka joku tuhoaisi toisten onnen, hän tekisi niin tuottaakseen onnea. Vaikka tavoittelisimme kärsimystä, tekisimme niin vapautuaksemme siitä. Tietämättömyyden tähden tavoittelemme kärsimystä ihan vahingossa koettaessamme löytää onnea ja vältellessämme kärsimystä. Eri kulttuureissa ja uskonnoissa on erilaisia elämäntapoja: aineellisia ja henkisiä, sisäisiä ja ulkoisia. Elämän perustarkoitus on kuitenkin aina sama: olla onnellinen ja ilman kärsimystä.

 

Siitä syystä, kun tekniikka kehittyy, tuotetaan uusia keinoja tehdä elämästä mukavaa ja rauhallista. Voimme tutkia avaruuttakin ja yrittää hallita sitä lisätäksemme omaa onneamme ja rauhaa. Tietotekniikalla ei ole rajoja, aina voi koettaa tehdä elämästään entistä parempaa ja merkityksellisempää. Samalla kun tutkimme kaikkea sitä, mikä on ulkopuolellamme avaruudessa, unohdamme tutkia sitä, mikä keksi teknologian: sisäpuolella olevaa mieltä. Sitä tutkiakseen ei tarvitse mennä minnekään, se on ihan lähellä, ja sittenkin se unohtuu. Kadotamme tunteen siitä, että kaikella on mentaalinen luonne. Osaamme arvioida asioita, muita ihmisiä ja tekniikkaa, mutta emme omaa mieltämme.

 

Buddha eli prinssin suojattua elämää, kunnes hän sai selville, että ihmiset vanhentuvat, sairastuvat ja kuolevat. Sitä ei voi välttää kukaan. Hän tunsi olonsa vaivaantuneeksi sillä kansa luotti häneen. Mitä apua hänellä oli heille tarjota kuoleman edessä? Hänen itsensäkin täytyisi kohdata vanhuus. Miten hän voisi tehdä sen myönteisesti? Ja hän ajatteli: "En voi vain elää kiintyneenä tähän kauniiseen rakennukseen ja näihin kauniilta näyttäviin ihmisiin. Minun on löydettävä vastaus." Niin hän jätti kuningaskuntansa. Hän ei tehnyt sitä itsekkäistä syistä eikä heikkoudesta vaan suuresta myötätunnosta ja viisaudesta. Myötätunnossaan hän tahtoi löytää viisaat keinot, joilla auttaa kaikkia väistämättömissä koettelemuksissa. Hän harjoitti asketismia ja paastosi, mutta vastausta ei löytynyt. Jos vastausta ei löydy palatsin nautinnoista eikä niistä luopumisesta, miten sitten voi olla onnellinen ja vapaa kärsimyksestä? Hän tutki asiaa edelleen ja oivalsi, että ratkaisu liittyy mieleen. Mieli on salaperäinen asia. Meillä on se, mutta emme tiedä miltä se näyttää, eikä sitä voi paikallistaa. Se hallitsee mielialojamme emmekä voi määrätä niistä itse. Voi herätä aamulla iloisena ja iltapäivällä olla raivoissaan. Ellei tunne mieltään, vaikka tutkisi koko maailmankaikkeuden, onnea ja rauhaa ei löydy.

 

Tämä ei tarkoita, että pitäisi kulkea ilman vaatteita ja ruokaa. Voi omistaa kaikkea, mutta totuus on, ettei täydellistä onnea ja rauhaa löydy, ennen kuin oppii tuntemaan oman mielensä. Sen takia prinssi Siddharta istui bodhipuun alle ja päätti, ettei nouse ylös, ennen kuin hän oivaltaa mielensä luonnon. Hän mietiskeli suurella päättäväisyydellä ja hänestä tuli Buddha, herännyt.

 

Niin kauan kuin on tilassa, missä ei tiedä oman mielensä luontoa, on kuin unessa, ilman tietoisuutta. Voi luulla olevansa terävä-älyinen, mutta ei ole älykästä tuhota omaa onneaan, ei ole viisasta lisätä omaa ja muiden kärsimystä. Niin me kuitenkin teemme, koska emme tunne mielen todellista luontoa. Kallisarvoisessa ihmiselämässämme on kaikki mahdollisuudet herätä tietämättömyydestä ja lopettaa kaikkinainen kärsimys. Kaikki kärsimyksen syyt voidaan puhdistaa ja hyvät ominaisuudet saada näkyviin. Dharmaopetusten avulla voimme käyttää aikamme tehokkaasti ja suunnata tarmomme parhaalla tavalla totuuden oivaltamiseksi. Siksi Buddha opetti valaistumisensa jälkeen Neljä jaloa totuutta.

 

Hän sanoi: "Tämä on kärsimystä, se meidän kaikkien tulisi tietää." Kun tutkii kärsimystä ja sen syitä, voi oppia keinot välttää kärsimys kokonaan. Siksi Buddha neuvoi olemaan kärsimyksestä tietoinen. Ellei tunne kärsimystä, käy niin, että vaikka tahtoisi siitä irti, tulee lisänneeksi kärsimystä vahingossa. Vaikka kärsimys on kielteistä, eikä toivoisi kenenkään kärsivän, valaistumisen, täydellisen buddhuuden saavuttamiseksi siitä on hyötyä. Usein on niin, että kun kohtaa vaikeuksia, henkiset asiat tulevat mieleen ja sitten kun kaikki on taas hyvin, mietiskely unohtuu. Kun harjoittelee kärsivällisesti, vilpittömästi ja asialle omistautuneena, oppii kärsimyksestä, sen syistä ja sen, miten vältetään luomasta uusia kärsimyksen syitä. Se on suurta viisautta. Kärsimys on siis ensin kohdattava ja hyväksyttävä. Ellei niin tee, pienestä ongelmasta tulee suuri.

 

Kun kehittää itsessään vilpittömän toiveen siitä, että kaikki olennot olisivat onnellisia ja ilman kärsimystä, sitä sanotaan suureksi myötätuntoiseksi mieleksi, bodhimieleksi. Suuri myötätunto on rauhan, rohkeuden ja pelottomuuden todellinen alkulähde. Se auttaa meitä saamaan voimavaramme käyttöön ja lähentymään mielemme todellista luontoa. Suuret bodhisattvat ovat tehneet suuria ja rohkeita tekoja muita auttaakseen. Heidän rohkeutensa kumpuaa myötätunnosta.

 

Mieli on rajaton kuin avaruus. Ellei sitä oivalla, katsantokanta kapenee, muuttuu ahdasmieliseksi. Itsekeskeinen ego, halu ja viha harhauttavat meitä ja luovat lisää kärsimystä. On kuin verho peittäisi mielen todellisen luonnon, jossa ei egoa, halua eikä vihaa ole. Halu, viha ja muut ristiriitaiset tunteet ovat vain huonoja tapoja. Ego on oma luomuksemme ja sitä vaaliessamme vaalimme jotain, mikä ei ole olemassa. Siksi kärsimme. Jos ego olisi olemassa, meidän ei pitäisi kärsiä. Kuitenkin on niin, että rauhan vallitessa on mukavaa ja sodassa on epämukavaa. Se todistaa, että mielen luonto ei sisällä egoharhaa. Jotta mielen luonto voisi ilmentyä sellaisena kuin se on, pahat tavat pitää puhdistaa pois, mieli itse ei kaipaa puhdistusta. 

 

Puhdistaminen tehdään mietiskelemällä hyvän opettajan ohjauksessa. On myös opittava rentoutumaan, jotta voisi nähdä mielen luonnollisena, siinä ei ole mitään keinotekoista. Kun mielen luonnon oivaltaa, se merkitsee täydellistä vapautta. Suuri viisaus ja myötätunto ovat kaikkein tärkeimmät menetelmät, joilla voimme kokonaan vapauttaa itsemme kärsimyksestä. Sitten elämällä on tarkoitus.

 

Syntyminen, vanheneminen, sairaus ja kuolema ovat kaikkien osa, ei vain joidenkin. Sitä ei voi kieltää. Kieltäminen ei auta meitä vapautumaan kärsimyksestä. Kärsimyksen syitä on tutkittava kuin lääkäri, joka tutkii sairautta ja sen syytä voidakseen määrätä oikean lääkkeen. Jos tahtoo vapautua kuoleman kärsimyksestä, on tutkittava kuolemaa. Kuolema on hyvä mahdollisuus vapauttaa itsemme kärsimyksestä ja saavuttaa valaistuminen. Kuolema on väistämätön.

 

Kaksi mestaria keskusteli kerran Buddhan opetuksista ja omista kokemuksistaan. Ensimmäinen sanoi: "Koska olet suuri mestari ja opettaja, sinulla voi olla jokin erityinen menetelmä, jolla välttää kuolema. Kerro minulle siitä." Toinen vastasi: "Sinun ei olisi pitänyt syntyä, ei olla täällä ollenkaan. Älä luo karmaa. Kun on syntynyt, niin eräänä päivänä varmasti kuolee."

 

Kuolemaan on hyvä valmistautua. Uneen vaipuminen on kuoleman kaltaista, siinä ollaan tiedottomassa tilassa. Aamulla herääminen on kuin syntymä. Kaikki mitä yöstä muistaa on joitakin unia. Uhraamme joskus aamupäivän onnen iltapäivän onnellisuuden hyväksi. Onni ja rauha tänään voidaan uhrata, jotta olisi rauha huomenna ja ensi vuonna. Miksi ei sitten voisi uhrata tätä elämää sen hyväksi, että on onnellinen ja rauhallinen kuoleman hetkellä? Elämässä meillä on paljon auttajia: ystävät ja sukulaiset, opettajat ja oma perhe. Kuollessa kukaan heistä ei voi tehdä oikein mitään. Kuolema täytyy kohdata yksin ja siksi on tärkeää käyttää elämä niin, että voi kuolla ilman pelkoa, iloisesti. Se on elämän todellinen tarkoitus. Tämä on tärkeää, sillä huolimatta siitä, miten onnellinen elämämme onkaan ollut, kuoleman hetkellä se on kuin uni, harhakuva ja muisto, siitä ei voi pitää kiinni.

 

Jos kuoleman hetkellä on hyvin valmistautunut myötätuntoa ja viisautta kehittämällä, kuolee ilman pelkoa. Muussa tapauksessa ihaninkin elämä muuttuu kuollessa unen kaltaiseksi. Elämän aikana täytyy siis muistuttaa itseään siitä että kuolee; ei siksi, että synkistyisi, vaan herättääkseen myötätunnon ja viisauden, ollakseen hyvä ihminen, ollakseen itselleen aivan vilpitön. Me tarvitsemme onnea ja rauhaa nyt ja on aivan varmaa, että tarvitsemme niitä kuollessamme. Ne eivät kuitenkaan ilmesty itsestään. Tietokoneen nappia on helppo painaa, mutta sen kehittelyyn on tarvittu vuosien puurtaminen. Meidän on valmistauduttava nyt kuolemaa varten kehittämällä itsessämme tarvittavat ominaisuudet.

 

Kuollessa mieli vetäytyy ulkomaailmasta - ulos heijastamistaan asioista - ja vaipuu sisäänpäin. Ei kuule enää niin hyvin, ei näe eikä pysty ajattelemaan selvästi. Keho koostuu neljästä elementistä (maa, vesi, tuli ja ilma) ja kaikki sen toiminnot perustuvat niihin. Kun keho toimii, on terve, kun se ei toimi hyvin, sairastuu ja kun se lakkaa toimimasta, kuolee. Riippuu yksilöstä, miten sen kokee. Jos tuntee mietiskelymenetelmiä ja on hankkinut oivaltavaa tietoisuutta, kuoleminen on kuin menisi tuttuun paikkaan. Ellei ole valmistautunut, tuntee menevänsä johonkin tuntemattomaan ja se pelottaa.

 

Buddhalaisuudessa käytetään viisauteen ja myötätuntoon perustuvia mietiskelymenetelmiä, joilla mieli tyynnytetään ja organisoidaan. Mieli tuo meille sisäisen näkemyksen, johon tulee tutustua sen sijaan, että torjuisi sen. Prosessiin kuuluu, että kielteiset ajatukset muunnetaan ja käytetään hyväksi kuin lannoite pellolla. Siemen, joka peltoon kylvetään, on suuren myötätunnon siemen, ja vaikka se on vain siemen, siitä kasvaa suuri puu. Kaikilla on valaistumisen siemen itsessään ja meillä on kyky ja velvollisuus herättää sen antamat mahdollisuudet, niin että näemme suoraan valaistuneen mielemme. Kunnes heräämme kokonaan tietämättömyydestämme, meidän on ponnisteltava ja tehtävä harjoituksia kärsivällisyydellä.

 

Lähde: Khenchen Konchog Gyaltshen Rinpochen esitelmä 19.elokuuta 1997 Ratnashri mietiskelykeskukessa Ruotsissa

 

kotisivulle