Jalo kahdeksanosainen polku – keino saada kärsimys lakkaamaan

Bikkhu Bodhi 1984   in english

 

Bikkhu Bodhi syntyi New Yorkissa vuonna 1944. Hän opiskeli filosofian tohtoriksi Amerikassa ja muutti sitten Sri Lankaan ja tuli munkiksi vuonna 1972. Bikkhu Bodhi on julkaissut Theravadaan liittyviä tekstejä, kääntänyt palinkielisiä sutria ja kirjoittanut niihin kommentaareja. Tämä teksti on lyhennys internetissä julkaistusta tekstistä, joka on vapaasti kopioitavissa. Suomennos Ani Sherab.

 

       
 

Sisällysluettelo:

  Jalo kahdeksanosainen polku:
       
 

ALKUSANAT 

 

MITEN KÄRSIMYS SAADAAN LAKKAAMAAN

Luku 1

Kärsimyksen eri muodot

Kärsimyksen syyt 

Kärsimyksen syiden poistaminen

 

OIKEA NÄKEMYS

Luku 2 

Maallinen oikea näkemys 

Ylimaallinen oikea näkemys

 

OIKEA AIKOMUS

Luku 3

Luopumisen aikomus

Hyvän tahdon aikomus 

Väkivallattomuuden aikomus

 

OIKEA PUHE, OIKEA TOIMINTA, OIKEA ELINKEINO

Luku 4

Oikea puhe

1.   Valehtelemisen välttäminen.

2.   Juoruamisen välttäminen.

3.   Kovien sanojen välttäminen.

4.   Tyhjänpuhumisen välttäminen.

Oikea toiminta

1.   Tappamisen välttäminen.

2.   Välttää ottamasta sitä mitä ei ole annettu.

3.   Seksuaalisen väärinkäytöksen välttäminen.

Oikea elinkeino

 

OIKEA PONNISTUS

Luku 5 

1.   Estää niiden huonojen mielentilojen syntyminen jotka eivät ole syntyneet

2.   Hylätä jo syntyneet huonot mielentilat

3.   Synnyttää sellaiset hyvät mielentilat jotka eivät ole vielä syntyneet

4.   Pitää yllä jo syntyneet hyvät mielentilat

 

OIKEA TARKKAAVAISUUS

Luku 6

1.   Kehon pohdiskeleminen

a)   Hengityksen tarkkailu.

b)   Asennon tarkkailu.

c)   Tarkkaavaisuus ja selkeä käsitys.

d)   Kehon luonnon analysointi.

e)   Hautausmaameditaatiot.

2.   Tuntemuksien pohdiskeleminen

3.   Mielen tilan pohdiskeleminen

4.   Ilmiöiden pohdiskelu

Keskittymisen kehittyminen

Keskittymisen tilat

 

VIISAUDEN KEHITTYMINEN

Luku 8

 

LOPPUSANAT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1. Oikea näkemys

kärsimyksen ymmärtäminen

sen alkuperän ymmärtäminen

sen lakkaamisen ymmärtäminen             

sen lakkaamiseen johtavan tien ymmärtäminen

 

2.   Oikea aikomus

luopumisen aikomus

hyväntahdon aikomus

väkivallattomuuden aikomus

 

3. Oikea puhe

valehtelemisesta pidättäytyminen

juoruilusta pidättäytyminen

kovista sanoista pidättäytyminen

tyhjänpuhumisesta pidättäytyminen

 

4. Oikea toiminta

tappamisen välttäminen

varastamisen välttäminen

seksuaalisen väärinkäytöksen välttäminen

 

5. Oikea elinkeino

väärästä elinkeinosta luopuminen

elannon ansaitseminen oikealla elinkeinolla

 

6. Oikea ponnistus

niiden huonojen mielentilojen syntymisen estäminen, jotka eivät ole syntyneet

jo syntyneiden huonojen mielentilojen  hylkääminen

uusien hyvien mielentilojen kehittäminen

jo syntyneiden hyvien mielentilojen ylläpitäminen

 

7. Oikea tarkkaavaisuus

kehon tarkkaavainen pohdiskelu

aistihavaintojen tarkkaavainen pohdiskelu

mielen tarkkaavainen pohdiskelu

ilmiöiden tarkkaavainen pohdiskelu

 

8. Oikea keskittyminen

ensimmäinen dhyana

toinen dhyana

kolmas dhyana

neljäs dhyana

 

 

 

ALKUSANAT

 

Buddhan opetus sisältyy kahteen perusperiaatteeseen: Neljään jaloon totuuteen ja Jaloon kahdeksanosaiseen polkuun. Neljä jaloa totuutta on oppi, joka kasvattaa tietoa ja ymmärrystä. Jalo kahdeksanosainen polku taas sisältää käyttäytymissäännöt joiden avulla oppia harjoitetaan käytännössä. Nämä kaksi periaatetta kietoutuvat yhteen ja sisältävät toisensa (dhamma-vinaya, oppi ja säännöt).

Jos kysytään kumpi on tärkeämpi, oppi vai harjoitus, niin tietenkin harjoitus, joka tekee opista elävän, auttaa pääsemään päämäärään ja vapautumaan kärsimyksestä. Se on käytännöllistä, ei pelkkää teoriatietoa, mutta toisaalta, jotta voisi harjoittaa kunnolla, täytyy tietää miten. Oikea ymmärrys tai näkemys on kahdeksanosaisen polun ensimmäinen osa, ja siksi kypsä harkinta on olennaista harjoituksen onnistumiseksi, vaikka alkuinnostuksessa olisikin hyllyttänyt älyllisen ymmärryksen ikävystyttävänä sivuseikkana.

 

 

MITEN KÄRSIMYS SAADAAN LAKKAAMAAN

 

Luku 1

 

Henkinen tie alkaa kärsimyksen kautta. Jotta kokemamme kärsimys sytyttäisi henkisen etsinnän kipinän, siitä täytyy tulla enemmän kuin kohtalo, joka otetaan vastaan passiivisesti. Sen täytyy johtaa oivallukseen siitä, että jalkojemme alla ammottaa koko ajan turvattomuus kuin kuilu, johon voi pudota milloin tahansa. Kun sen havaitsee, se johtaa henkilökohtaiseen kriisiin, sillä entiset päämäärät ja arvot menettävät merkityksensä ja elämästä tulee kertakaikkisen epätyydyttävää.

Jos emme vaivu takaisin entiseen elämänmalliin vain joitain pinnallisia järjestelyjä tekemällä ja tyytymällä totuttuun optimismiimme, joka on kuin paikka totuuden päällä ja vaarassa taas pudota, niin kysymysten liekki, kun se kerran on sytytetty, loistaa entistä kirkkaammin. Syvät totuudet alkavat sarastaa ja etsimme pysyvää onnea. Sokea ajelehtiminen vallitsevien yhteiskunnan normien mukaan aistinautintojen perässä ei enää tyydytä.

Juuri silloin kohtaamme uuden ongelman. Huomaamme, että tarjolla olevat henkiset vaihtoehdot ovat moninaisia eikä niitä voi edes verrata keskenään. Pitäisi osata päättää mikä niistä sisältää todella ratkaisun ja mikä taas vie harhateille.

Yksi suosittu tapa ratkaista tämä pulma on poimia sopivia kohtia eri perinteistä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu ja koota niistä henkilökohtaisesti tyydyttävä kokonaisuus. Yhdistellään buddhalaista mietiskelyä hindulaiseen mantranlausuntaan, kristillinen rukous sufilaisiin tansseihin ja juutalaisten kabbala tiibetiläisiin visualisaatioharjoituksiin. Vaikka sellainen suvaitsevaisuus ja perinteiden yhdistely muuttaakin aikaisemman materialismimme henkisemmäksi tieksi, se on puolitien krouvi ja vesittää ne perinteet joihin se nojaa. Suuret henkiset traditiot eivät itse pidä oppejaan ja menetelmiään jonakin, mitä voi soveltaa oman harkinnan mukaan sopivissa kohdissa elämää, jotta olo paranee. Henkinen tie ei ole pikku puronen jossa varpaat kastellaan. Se on vyöryvä virta joka jyrisee koko elämän maiseman halki. 

Eri perinteitä ei voi yhdistellä senkään vuoksi, että niistä kullakin on omat päämääränsä. Niiden lopulliset päämäärät osoittavat kohti omanlaisiaan kokemuksia, joihin päästään aivan tiettyä tietä, eikä voida helposti väittää, että ne ovat vain vaihtoehtoisia tapoja sanoa sama asia.

Kun sitten tuntee itsensä valmiiksi valitsemaan yhden tien, täytyisi tietää, mikä vaihtoehdoista johtaa valaistumiseen. Perusvaatimus on, että tien täytyisi johtaa kärsimyksestä vapautumiseen. Sen pitäisi päättää kärsimys sen kaikissa muodoissa lopullisesti ja eri polkuja voi arvioida sen mukaan, miten tehokkaasti ne tässä toimivat.

Ensinnäkin opetuksen tulee antaa tarkka kuva siitä, mitä kärsimys on. Toiseksi sen täytyy sisältää oikea analyysi kärsimyksen syistä. Kolmanneksi siihen tulee sisältyä menetelmä jolla kärsimys saadaan lakkaamaan poistamalla kärsimyksen syyt.

Tässä ei syvennytä vertailemaan eri uskontoja näiden kriteerien perusteella, vaan tutkimme ainoastaan sitä, millaisen ratkaisun Buddhan opetus tarjoaa. Siinä ei ole opinkappaleita asioiden alusta ja lopusta, joihin pyydettäisiin uskomaan, vaan siinä on viesti joka väittää, että jokainen voi itse helpottaa omaa kärsimystään. Menetelmänä on Jalo kahdeksanosainen polku, joka on Buddhan opetuksen ydin. Polun löytäminen on se, mikä teki Buddhan omasta valaistumisesta maailmanlaajuisesti merkittävän ja nosti hänet viisaasta ja hyväntahtoisesta pyhimyksestä maailman opettajan asemaan.

 

Kärsimyksen eri muodot

 

Kärsimys on Buddhan opetuksen kulmakivi. Se on syvempää kuin pelkkä tuska ja kurjuus, se on elämän epätyydyttävyyttä, ja koskee kaikkia paitsi valaistuneita. Vaikka epätyydyttävyys joskus muuttuu avoimeksi suruksi, se useimmiten koetaan tunteena siitä, ettei kaikki ole aivan täydellistä, asiat eivät täysin vastaa odotuksiamme eivätkä ole niin kuin niiden pitäisi olla. Tämä on Buddhan mukaan ainoa todellinen henkinen ongelma. Metafyysiset ja teologiset näkökohdat hän siirtää syrjään asioina jotka ”eivät edistä vapautumista”. Se mitä hän opettaa on vain kärsimys ja sen lakkaaminen.

Buddha jatkaa katsomalla kärsimystä tarkemmin. Se näyttäytyy läheisenä kaikkien elämässä syntymän, ikääntymisen ja kuoleman tapahtumissa, se on läsnä alttiudessamme sairastua, joutua onnettomuuksiin ja loukkaantua, nälässä ja janossakin. Se ilmenee siinä miten reagoimme ei-toivottuun surun, vihan, turhautumisen ja pelon tuntein: kun joudumme eroon rakkaistamme, kohtaamme jotain epämiellyttävää tai epäonnistumme yrityksissä saada sitä mitä haluamme. Nautinnot, vaikka ovatkin miellyttäviä, eivät kestä ikuisesti ja hävitessään ne jättävät puutteen tunteen. Elämämme kuluu näiden nautintojen haussa ja tuskan pakenemisessa.

Buddhan opetuksen mukaan edes kuolema ei vapauta meitä kärsimyksestä, sillä kun elämä loppuu yhdessä kehossa, yksilön tajunnan virta jatkaa ja ottaa toisen kehon. Olemassaolon kaipuu saa meidät kokemaan syntymän, vanhenemisen ja kuoleman yhä uudelleen. Elämä on pysymätön olotila, siihen liittyy aina epävarmuus. Tämä epävarmuus juuri on se, mitä kärsimys on syvimmältä merkitykseltään. Jos haluaa päästä eroon kärsimyksestä, on päästävä eroon epävakaasta kiertokulusta. Mikään maallinen saavutus tai arvoasema ei riitä.

 

Kärsimyksen syyt

 

Jos tahtoo saada kärsimyksen lakkaamaan, on katsottava mistä kärsimys johtuu, tiedettävä tarkkaan sen syyt ja koko syntymekanismi. Buddha paikallistaa kärsimyksen alkulähteen itseemme, olemme pysyvästi sairaita. Sairauden merkkejä ovat huonot mielentilat, heikkoudet eli klesat. Itsekeskeinen halu, viha ja suuttumus ja tietämättömyys ovat perusheikkouksia ja niistä syntyy halveksunta, kateus, ylpeys ja lukemattomia muita huonoja mielentiloja, jotka saavat aikaan kärsimystä. Vapautuaksemme kärsimyksestä on vapauduttava näistä mielentiloista. Se ei onnistu vain tahtomalla, vaan on tutkittava miten voimme viedä heikkouksilta pohjan pois.

On yksi heikkous, johon muut pohjautuvat: tietämättömyys. Se ei ole pelkkää tiedon puutetta vaan tietämättömyys voi vallita yhtä aikaa eriytyneen informaation tulvan kanssa. Se voi verhota mieltä ja estää ymmärtämästä asioita oikein tai luoda joukoittain vääristyneitä havaintoja ympäröivästä maailmasta. Virheelliset havainnot on se maaperä, joka ravitsee heikkouksia. Kun nautinnon mahdollisuus tulee näköpiiriin, mieli hyväksyy sen itseisarvona ja tuloksena on halu. Jos nälän tyydyttäminen on uhattuna, syntyy suuttumus. Ajamme takaa pilvenhattaroita tietämättömyyteen hukkuneina.

 

 

Kärsimyksen syiden poistaminen

 

Jos poistamme kärsimyksen perussyyn, tietämättömyyden, muutkin heikkoudet poistuvat. Tietämättömyys tarkoittaa, että ei tiedä, miten asiat ovat. Täytyy siis hankkia tietoa asioista sellaisina kuin ne todella ovat. Ei pelkkää käsitteellistä tietoa vaan havainnollista tietoa, joka on samalla asioiden näkemistä suoraan. Sitä kutsutaan viisaudeksi.

Viisautta ei voi saavuttaa pelkästään oppimalla, mutta viisautta voi kehittää. Se syntyy, kun tietyt tekijät tulevat yhteen ja luovat viisaudelle oikeat olosuhteet ilmentyä. Nämä osatekijät ovat oikea näkemys, oikea aikomus, oikea puhe, oikea toiminta, oikea elinkeino, oikea ponnistus, oikea tarkkaavaisuus ja oikea keskittyminen. Ne muodostavat Jalon kahdeksanosaisen polun joka johtaa viisauteen.

Buddha kutsuu sitä keskitieksi, Se on keskellä siksi, että se hylkää kaksi äärimmäistä tapaa koettaa välttää kärsimystä. Äärimmäisyyksistä toinen on nautintoihin uppoaminen. Se saa aikaan karkeanlaatuista nautintoa, joka on pysymätöntä ja onttoa. Buddha sanoi että se on ”alhaista, maallista eikä johda päämäärään.”

Toinen äärimmäisyys on asketismi, yritys saavuttaa vapautuminen kehoa vahingoittamalla. Virhe on siinä, että pidetään kehoa kahleena, kun ongelma todellisuudessa on mielen tasolla: halun, vihan ja tietämättömyyden vallassa oleva mieli. Keho on tarpeellinen työväline, eikä sitä pidä huonontaa. Buddha sanoi että tämä tie on ”tuskallinen, ei ylevä eikä johda päämäärään”.

Jalo kahdeksanosainen polku ei ole kompromissi näiden äärimmäisyyksien välillä vaan voittaa kummankin äärivaihtoehdon siinä, että se välttää niiden virheet. Polku tunnistaa aistinautintojen turhuuden ja painottaa luopumista, mutta luopuminen ei edellytä itsekidutusta. Jotta voisi ryhtyä henkiseen harjoitukseen, kehon täytyy olla hyvässä kunnossa. Tämä polku saa ymmärryksen kasvamaan, syventää tietämystä ja johtaa rauhaan, kokemusperäiseen tietoon ja valaistumiseen, nirvanaan.

 

 

OIKEA NÄKEMYS

 

Luku 2

 

Kahdeksanosaisen polun osatekijät eivät ole portaita siinä mielessä, että niitä seurattaisiin askel askeleelta, vaan kaikki osatekijät ovat läsnä yhtä aikaa ja toisiaan tukien. Ennen kuin siihen päästään, tietty järjestys on tarpeen. Osatekijät jaetaan kolmeen ryhmään:

 

1.   Itsekuri
- oikea puhe
- oikea toiminta
- oikea elinkeino
2. Keskittyminen
- oikea ponnistus
- oikea tarkkaavaisuus
- oikea keskittyminen
3. Viisaus
- oikea näkemys
- oikea aikomus
 

Kärsimyksestä vapautuminen riippuu viime kädessä tietämättömyyden poistamisesta, ja se poistuu kun oppii näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat. Tämä on viisautta ja viisaus kasvaa vähitellen. Pieninkin oivallus edellyttää, että mieli on keskittynyt ja häiriintymätön. Jotta saisimme huomion keskittymään yhteen asiaan ja rauhoittuisimme, on tarkkailtava huonoja asenteita, jotka tavallisesti hajottavat huomion moniin kohteisiin. Jos ilmaisemme nämä asenteet sanoilla ja teoilla, niin ne hallitsevat edelleen, ja siksi ensimmäiseksi täytyy rajoittaa toimintaa, niin ettei teoista tule heikkouksien työkaluja. Siksi polku kulkee kolmen eri vaiheen kautta: hyvä käytös tekee keskittymisestä mahdollisen, keskittyminen on viisauden perusta ja viisaus on työkalu jolla vapaus saavutetaan.

Oikea näkemys ja oikea aikomus on asetettu myös polun alkuun, koska tarvitaan suunta. Oikea näkemys on niin kuin kartta maastosta, jossa polku kulkee. Kun mieli on hienostunut itsekurin ja keskittymisharjoituksen kautta, päädytään korkeampaan näkemykseen ja aikomukseen, jotka sisältyvät kolmanteen vaiheeseen, viisauden kehittämiseen.

Näkemyksemme asioista hallitsee asenteitamme ja tekojamme vaikka se olisi hämäräkin. Näkemyksellä on kauaskantoiset vaikutukset, sillä tulkitsemme kaiken sen kautta ja toimimme sen mukaan. Näkemys on päämääriemme ja valintojemme takana, se määrittelee sen mikä meille on oikein ja totta. Koska niin on, näkemykset jakautuvat oikeisiin ja vääriin. Oikea näkemys vastaa sitä mikä on totta ja väärä näkemys eroaa totuudesta ja korvaa sen sillä mikä on valhetta. Buddha opettaa, että nämä näkemykset johtavat erilaisiin tekoihin ja vastakkaisiin tuloksiin. Jos meillä on väärä näkemys, vaikka hämäräkin, se saa toimimaan tavalla joka lisää kärsimystä. Jos omaksumme oikean näkemyksen, toimimme oikein ja se vie kärsimyksestä vapautumiseen. Vaikka käsitteellinen suuntautumisemme maailmassa ei tuntuisi kovin tärkeältä eikä selkeältä, tarkemmin katsottuna se määrää tulevaisuutemme. Buddha sanoi, ettei ole mitään muuta yksittäistä tekijää, joka saisi huonot mielentilat syntymään, kuin väärä näkemys. Vastaavasti hyvät mielentilat syntyvät oikean näkemyksen ansiosta.

Oikea näkemys tarkoittaa dharman virheetöntä ymmärtämistä. Käytännössä jaotellaan maallinen oikea näkemys ja ylimaallinen oikea näkemys joka johtaa vapautukseen.

 

Maallinen oikea näkemys

 

Maallinen oikea näkemys liittyy karmaan: aineellista ja henkistä kehitystä sääteleviin lakeihin jälleensyntymien kierrossa, siihen mikä johtaa maalliseen onneen ja maalliseen onnettomuuteen. Buddhan mukaan ”olennot omistavat tekonsa, perivät omat tekonsa, syntyvät teoistaan, ovat niihin sidottuja ja niiden ylläpitämiä.”

Karma tarkoittaa tekoa, toimintaa. Buddhalaiselle olennainen teko on tahdonalainen. Buddha sanoi: ”Munkit, se mitä tarkoitan teolla, on tahtominen. Tahdottuaan ihminen tekee teon kehonsa, puheensa tai mielensä kautta.” Siksi karma on ajatustason tapahtuma, se syntyy mielessä joka pyrkii toteuttamaan omat päämääränsä. ”Kun jalo oppilas ymmärtää mikä on karmisesti hyvästä ja pahasta, hänellä on oikea näkemys.”

Teot ovat lukemattomat, mutta Buddha valitsi kymmenen keskeistä asiaa. Kymmenen huonoa tekoa ovat seuraavat:

1.   Elämän tuhoaminen

2.   Sen ottaminen mitä ei ole annettu

3.   Aistinautintoihin liittyvä huono käytös

4.   Valehtelu

5.   Juoruaminen

6.   Kovat sanat

7.   Tyhjä puhe

8.   Himoitseminen

9.   Pahantahtoisuus

10. Väärä näkemys

 

Onko teko hyvä tai paha riippuu sen motiivista eli ”juuresta”. Huonot juuret ovat kolme heikkoutta: halu, viha ja tietämättömyys. Hyvät juuret ovat niiden vastakohdat. Ei-halu tarkoittaa luopumista, kiintymättömyyttä ja anteliaisuutta, ei-viha merkitsee rakastavaa ystävällisyyttä, sympatiaa ja lempeyttä. Ei-tietämättömyys viittaa viisauteen. Näistä motiiveista tehdyt teot ovat hyvää karmaa.

Tahto on se, joka jättää jäljen tajunnan jatkumoon ja säilyy siellä varastoituna mahdollisuutena. Kun varastoitunut karma kohtaa suotuisat olosuhteet se kypsyy vaikutukseksi, joka kompensoi alkuperäisen teon. Kypsyminen voi tapahtua samassa elämässä tai jossain tulevista elämistä. Se voi kypsyä tuottamalla jälleensyntymän, jolloin se määrää elämänmuodon, tai se voi tuottaa onnen tai tuskan kokemuksia elämän aikana. Sama sääntö vallitsee kuitenkin aina: hyvät teot tuottavat miellyttävän tuloksen ja huonot teot epämiellyttävän tuloksen.

Kun tunnistaa tämän periaatteen, se on oikea maallinen näkemys. Jos ajattelee niin, välttyy monilta vääriltä näkemyksiltä. Silloin ei ajattele nihilistisesti niin, että tämä elämä on ainoa ja se päättyy kuolemassa. Oikea näkemys erottaa oikean väärästä ja niin ollen välttyy pitämästä hyvää ja pahaa pelkästään henkilökohtaisina mielipiteinä tai ulkopuolisen valvonnan välineinä. Olosuhteiden sallimissa rajoissa kukin voi valita tekonsa vapaasti, eikä ole niin että valinnat tehtäisiin aina tarpeen sanelemina eikä moraalista vastuuta omista teoista olisi.

Opetus hyvästä ja pahasta ei ole sidoksissa sovinnaisiin mielipiteisiin siitä mikä on hyvä tai paha. Kokonainen yhteiskunta voi olla väärässä mitä arvoihin tulee. Dharmaan sisältyy objektiivinen moraalistandardi, muuttumaton kosminen oikeudenmukaisuus, johon ei liity jumalallista tuomaria. Teot tuottavat seuraukset tekijälleen teon motiivin mukaisesti.

Tekojen karminen teho on useimmille uskonasia. Syvän keskittymisen kautta voidaan kuitenkin kehittää selvänäkökyky, jonka avulla karman lakia voi tutkia. Silloin voi itse suoraan havaita, miten olennot siirtyvät pois elämästä ja syntyvät muualla karmansa mukaisesti, miten he kohtaavat onnea ja kärsimystä hyvien ja huonojen tekojen kypsyessä.

 

Ylimaallinen oikea näkemys

 

Karman lain ymmärtäminen ei saa ketään pyrkimään kohti karmasta vapautumista. Siihen tarvitaan syvällisempi näkökulma. Ylimaallinen oikea näkemys, joka johtaa kärsimyksestä vapautumiseen on Neljän jalon totuuden ymmärtäminen. Tämä on Jalon kahdeksanosaisen tien ensimmäinen osatekijä. Buddha opetti: ”Mikä on oikea näkemys? Se on kärsimyksen ymmärtäminen, kärsimyksen alkuperän ymmärtäminen, kärsimyksen lakkaamisen ymmärtäminen, sen tien ymmärtäminen, joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen.” Tämä oikea näkemys on sekä polun alku että loppu.

Ensimmäinen jalo totuus kärsimyksestä kuuluu näin: syntyminen on kärsimystä, ikääntyminen on kärsimystä, sairaus on kärsimystä, kuolema on kärsimystä, suru, valitus, tuska, murhe ja epätoivo ovat kärsimystä, epämiellyttävän kohtaaminen on kärsimystä, miellyttävästä eroon joutuminen on kärsimystä, kun ei saa sitä mitä haluaa, se on kärsimystä; lyhyesti, takertumisen viisi tekijää ovat kärsimystä.

Viisi osatekijää eli aggregaattia ovat aineellinen muoto, aistimukset, havainnot, mielentoiminnot ja tajunta. Ne kaikki liittyvät takertumiseen. Me olemme ne viisi ja ne ovat sama kuin me. Ne ovat se mihin samastumme, mitä pidämme itsenämme. Aggregaatit on se mikä kehittää valtavan määrän ajatuksia, tunteita, ideoita ja mielipiteitä, ”maailman”, jossa elämme. Buddha julisti, että viisi aggregaattia ovat kärsimystä, koska ne ovat pysymättömiä, ja silloin kun alati muuttuvaan virtaan takerrutaan pysyvyyttä toivoen, sukelletaan kärsimykseen.

Toinen jalo totuus on: kärsimyksen syy on halu. Se tuottaa toistuvan olemassaolon, joka on sidoksissa himoitsemiseen, olemassaolon joka kaipaa aistinautintoja, kaipaa olemassa olemista ja olemattomuutta.

Kolmanneksi, jos haluaa olla ilman kärsimystä, on poistettava halu. Tätä täydellistä rauhan tilaa kutsutaan nirvanaksi. Se on ei-ehdollinen tila joka koetaan elämän aikana, kun halun, vihan ja tietämättömyyden liekit on sammutettu.

Neljäs jalo totuus näyttää tien nirvanan oivallukseen, se on kahdeksanosainen polku.

Oikea näkemys Neljästä jalosta totuudesta kehittyy kahdessa vaiheessa. Ensin saavutetaan näkemys, joka on yhteneväinen näiden totuuksien kanssa. Tässä vaiheessa opiskellaan ja pohdiskellaan niiden merkitystä omassa elämässä. Totuuksia ei kuitenkaan ole havaittu suoraan ja liikutaan käsitteiden tasolla.

Toisessa vaiheessa totuudet ymmärretään syvemmällä tasolla. Jotta voisi oivaltaa totuudet oman kokemuksen kautta, tarvitaan mietiskelyä, jossa ensin vahvistetaan keskittymiskykyä ja sitten ymmärrystä. Sisäinen ymmärrys tai viisaus syntyy pohdiskelemalla aggregaatteja, olemassaolon osatekijöitä, niin että ymmärtää niiden todellisen olemuksen. Silloin sisäinen silmä siirtää huomionsa ulkoisista asioista ei-ehdolliseen tilaan ja näkee nirvanan, sen tilan joka on kärsimyksen tuolla puolen. Samalla mietiskelijä käsittää Neljä jaloa totuutta syvällisesti. Viisi aggregaattia nähdään kärsimyksenä koska ne ovat ehdollisia ja muuttuvat koko ajan. Tällöin halu loppuu automaattisesti, nirvana oivalletaan rauhan tilana, ja koska oivallus on saavutettu kulkemalla Jaloa kahdeksanosaista polkua, sen tietää nyt todellakin olevan menetelmä jolla kärsimys saadaan lakkaamaan.

 

OIKEA AIKOMUS

 

Luku 3

 

Polun toinen tekijä on oikea aikomus. Kun on syvällisesti pohdiskeltu ja ymmärretty olemassaolon luonne, arvot muuttuvat. Oikea aikomus on se asennemuutos joka tarvitaan, jotta uusien arvojen mukainen päämäärä on mahdollista saavuttaa.

Buddha jakaa oikean aikomuksen kolmeen osaan: luopumisen aikomus, hyvän tahdon aikomus ja väkivallattomuuden aikomus. Ne ovat halun, pahan tahdon ja vahingoittamisen aikomusten vastakohdat. Kun Buddha mietiskeli metsässä ennen valaistumistaan, hän havaitsi, että ajatukset voidaan jakaa kahteen luokkaan. Toiseen kuuluvat halun, pahantahtoisuuden ja vahingoittamisen ajatukset, toiseen luopumisen, hyvän tahdon ja väkivallattomuuden ajatukset. Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat ajatukset vahingoittavat itseä ja muita, estävät viisautta syntymästä ja vievät poispäin nirvanasta. Hän karkotti ne mielestään ja vahvisti niiden sijaan hyödyllisiä ja viisautta lisääviä ajatuksia.

Aikomus on se, mikä yhdistää ajatuksen ja teon, määrää teon laadun. Ahneuden ja vallanhalun alla tehdyt teot johtavat loputtomaan kilpailuun, riitoihin, epäoikeudenmukaisuuksiin ja sortoon. Kun aikomus on oikea, teko johtaa onneen. Keskeisintä oikean aikomuksen syntymisessä on ymmärtää Neljä jaloa totuutta. Kun näkee oman elämänsä kärsimyksen vallassa ja että kärsimyksen syy on halu, luopuu haluamasta sitä mikä kärsimykseen sitoo. Tätä oivallusta laajennetaan koskemaan kaikkia olentoja. Itsemme tavoin muutkin haluavat onnea mutta kokevat kärsimystä. Näin pohdiskellen hyväntahtoisuus ja väkivallattomuuden asenne vahvistuvat, myötätuntoinen toive siitä että kaikki olisivat vapaita kärsimyksestä.

Halua ja vihaa voi poistaa itsestään korvaamalla ajatukset toisilla, paremmilla. Toisilleen vastakkaiset ajatukset eivät voi olla olemassa yhtä aikaa. Aistilliset ja omistavat ajatukset korvataan luopumisen ajatuksilla. Pahantahtoiset, vihamieliset, uhkaavat ja kostonhimoiset ajatukset sekä väkivaltaiset, julmat ja tuhoavat ajatukset korvataan hyvän tahdon ja väkivallattomuuden ajatuksilla.

 

Luopumisen aikomus

 

Maailmallinen tie on halun tie, ja Buddha sanoi opetuksensa kulkevan päinvastaiseen suuntaan. Halua pitää vastustaa ja lopulta hylätä se. Ei siksi että se on moraalisesti väärin, mutta koska se on kärsimyksen syy. Nautinnoista luopuminen on onnellisuuden avain, se tuo vapauden kiintymyksen kahleista.

Vaikkei Buddha vaatinut kaikkia luopumaan maallisesta elämästä heti, polulla etenemisen mitta on, missä määrin on luopunut haluistaan.

On lähes mahdotonta muuttaa pitkän ajan kuluessa muodostuneita tapoja tahdonvoimalla. Miten se käytännössä tehdään? Buddha ei suositellut, että haluja tukahdutettaisiin, sillä niin ne vain ajetaan syvemmälle. Työkaluna mielen vapauttamiseksi haluista on ymmärrys. Oikea luopuminen ei tarkoita itsensä pakottamista luopumaan asioista joihin on edelleen kiintynyt vaan näkökulman muutosta sellaiseksi, että nuo asiat eivät enää houkuta. Kun ymmärtää halun luonnon, se häviää ilman ponnistusta.

Halu sitoo meitä koska pidämme sitä keinona saavuttaa onnea. Jotta näkemys muuttuisi, on harkittava viisaasti, arvioitava tavoitteiden arvo uudelleen. On oltava valmis havaitsemaan totuus mukavuuden kustannuksellakin, sillä todellinen turva on totuuden eikä mukavuuden puolella.

Kun tutkii halua tarkkaan, huomaa miten kärsimys varjostaa sitä. Kun halu tai toive syntyy, se luo puutteen tunnun, haluamisen tuskan. Jotta se loppuisi, ponnistelemme toiveet täyttääksemme. Ellemme onnistu, turhaudumme, petymme, vaivumme epätoivoon. Jos onnistumme saamaan sen mitä haluamme, on ponnisteltava sen säilyttämiseksi, varjeltava sitä, hankittava lisää, noustava korkeammalle ja tiukennettava turvajärjestelmiä. Halu vaatii ikuisuutta: että se, minkä olemme saaneet, kestäisi ainiaan. Mutta kaikki halun kohteet ovat pysymättömiä, omaisuus, valta, asema ja toiset ihmiset. Eroon joutumisen tuska on suhteessa omistamisenhalun määrään.

Haluun liittyvän kärsimyksen mietiskeleminen on yksi tapa johtaa mieli luopumisen tielle. Toinen tapa on miettiä niitä hyötyjä, jotka luopuminen tuo tullessaan. Halusta luopumiseen siirtyminen ei ole muuttamista runsaudesta kurjuuteen. Siinä vaihdetaan karkeat nautinnot ylevään onneen ja rauhaan, muututaan palvelijasta itsensä herraksi. Halu lisää pelkoa ja ikävää, luopuminen tuo ilon ja pelottomuuden ja ravitsee viisauden siementä.

 

Hyvän tahdon aikomus

 

Hyvä tahto on pahan tahdon vastalääke. Pahaa tahtoa voi käsitellä kahdella tapaa väärin. Toinen on antaa sille periksi ja ilmaista vihaa kehon tai puheen kautta. Toinen on tukahduttaminen joka muuttaa sen itsehalveksunnaksi, depressioksi tai hallitsemattomiksi vihanpurkauksiksi. Buddha neuvoi vastustamaan pahaa tahtoa rakkauden ja ystävällisyyden avulla. Palinkielinen sana metta tarkoittaa ystävää, mutta kyseessä on enemmän kuin tavallinen ystävällisyys. Rakastava ystävällisyys tarkoittaa voimakasta epäitsekästä rakkaudentunnetta muita olentoja kohtaan. Se näkyy ulospäin heidän hyvinvoinnistaan ja onnestaan välittämisenä. Metta ei ole tunteellista eikä velvollisuudentuntoista vaan välitöntä lämpöä.

Tähän verrattuna aistillinen rakkaus, halun ensimmäinen muoto, on itsekeskeinen. Sitä lievempi henkilökohtainen mieltymyskin sisältää takertumista: rakastamme henkilöä koska hän antaa meille nautintoa, kuuluu perheeseemme, voimistaa minäkuvaamme. Se on aina rajoittunut tiettyyn henkilöön tai ryhmään, jonka ulkopuolelle muut jäävät.

Rakastavaa ystävällisyyttä voi harjoitella mietiskelyn avulla. Välittömät hyvän tahdon tunteet pulpahtavat harvoin pintaan eivätkä ne riitä pahan tahdon vastavoimaksi. Vaikkei mieltä voi käskeä rakastamaan, sille voi näyttää tien rakkauden kehittämiseksi. Ensin harjoituksessa tarvitaan harkintaa ja ponnistusta, mutta lopulta rakkaudentunne muuttuu mielen luonnolliseksi taipumukseksi.

Metta-bhavana, rakastavan ystävällisyyden meditaatio on yksi buddhalaisuuden tärkeimmistä menetelmistä. Se alkaa rakkauden ja ystävällisyyden kehittämisestä itseä kohtaan. Vasta sitten muita kohtaan voi tuntea sympatiaa.

Kun välittämisen tunne itseä kohtaan on viritetty, seuraava askel on laajentaa tunnetta ja tässä opitaan samastumaan muihin. Se heikentää identiteettiämme siinä mielessä, että voimme jakaa muiden kanssa sen miltä heistä tuntuu, katsoa asioita toisten näkökulmasta. Aloitamme taas itsestämme ja huomaamme, että se mitä todella haluamme, on olla onnellinen ja vapaa kärsimyksestä. Sen kautta ymmärrämme, että jokainen toivoo olevansa terve, onnellinen ja turvassa. Sitten toivomme sitä heille. Itse on tässä avain muiden ymmärtämiseen.

Käytännössä harjoitus etenee asteittain, niin että hyväntahtoiset toivomukset kohdistetaan yksilöille, jotka edustavat tiettyjä ryhmiä, aloittaen sellaisista, jotka ovat meille läheisimpiä. Sitten siirrytään kauempana oleviin, neutraaleihin ja lopulta niihin, jotka ovat vihamielisiä. Vaikka ryhmä tuodaan mieleen sen mukaan, millainen suhde itsellä siihen on, rakkaus jota tässä kehitetään, ei perustu henkilökohtaisiin suhteisiin, vaan jokaisen henkilön omaan toiveeseen olla onnellinen. Jokaisen kuva tuodaan mieleen yksi kerrallaan ja toivotaan hänelle kaikkea hyvää. Vasta kun se onnistuu aidosti, voi siirtyä seuraavaan.

Kun on saanut kokemusta hyvistä toivotuksista yksilötasolla, kohteeksi otetaan suurempia yksiköitä. Voi opetella tuntemaan rakastavaa ystävällisyyttä kaikkia ystäviään kohtaan, neutraaleja ihmisiä ja vihamielisiä henkilöitä kohtaan. Sen jälkeen mettaa voi laajentaa kaikkiin ilmansuuntiin ja koskemaan kaikkia olentoja, niin että lopulta koskettaa koko maailmaa rakastavan ystävällisyyden mielellä.

 

Väkivallattomuuden aikomus

 

Väkivallattomuus on ajatus, jota ohjaa myötätunto ja joka syntyy vastustamaan julmia ja tuhoavia ajatuksia. Myötätunto on rakastavan ystävällisyyden kumppani. Rakastava ystävällisyys on toive siitä, että kaikki olisivat onnellisia ja myötätunto on toive siitä, että kaikki olisivat ilman kärsimystä. Mettan tavoin myötätunto syntyy, kun samastuu muihin ja näkee asiat heidän näkökulmastaan. Se syntyy kun tietää, että vaikka itsemme tavoin kukaan ei halua kärsiä, olennot kokevat kipua, pelkoa ja surua.

Kun myötätuntoa kehitetään mietiskelyn keinoin, täytyy aloittaa jostakusta, joka parhaillaan kokee kärsimystä. Tätä henkilöä ajatellaan – joko niin että hän on läsnä tai mielikuvituksen kautta, ja pohditaan sitä, että hän haluaa olla vapaa kärsimyksestään. Sitä jatketaan, kunnes voimakas myötätunnon tunne on syntynyt. Sitten harjoitusta laajennetaan muihin tunteviin olentoihin. Apukeinona voi käyttää Ensimmäistä jaloa totuutta ja pohtia, miten olennot kokevat syntymän, ikääntymisen, sairauden ja kuoleman kärsimykset, ovat alttiita surulle, tuskalle jne.

Kun tämä harjoitus sujuu hyvin voi ottaa kohteeksi olennot, jotka parhaillaan kokevat onnea, joka on hankittu moraalittomin keinoin. Heillä voi olla paha omatunto ja vaikkei olisikaan, lopulta he korjaavat pahojen tekojensa katkerat hedelmät.

Lopulta pohdiskellaan sitä miten kaikki olennot samsarassa ovat halun, vihan ja tietämättömyyden ikeessä yhä uudelleen alttiita syntymän ja kuoleman kärsimyksille. Jos tunnetta on vaikea virittää niitä kohtaan jotka ovat aivan tuntemattomia, voi mietiskellä Buddhan sanoja, joiden mukaan aluttomassa jälleensyntymien kehässä on vaikea löytää ketään, joka ei joskus olisi ollut läheisemme.

Kertauksena: luopuminen, hyvä tahto ja väkivallattomuus toimivat vastalääkkeinä halulle, pahantahtoisuudelle ja vahingoittamisen halulle. Kehittääksemme luopumisen aikomuksen pohdiskelemme kärsimystä, joka maallisiin nautintoihin liittyy. Kehittääksemme hyväntahtoisuuden aikomuksen pohdiskelemme sitä miten kaikki olennot toivovat onnea itselleen. Kehittääksemme väkivallattomuuden aikomuksen pohdiskelemme sitä miten kaikki olennot haluavat olla vapaita kärsimyksestä. Huono ajatus on niin kuin ruostunut naula mielessä, hyvä ajatus on niin kuin uusi naula. Kontemplaatio toimii kuin vasara jolla vanha naula vedetään ulos ja uusi pannaan tilalle. Harjoitus on kuin vasarointia yhä uudelleen, kunnes uusi naula on entisen tilalla. Buddha vakuutti, että mitä sitten ajatteleekin useasti, siihen suuntaan mieli taipuu.

 

OIKEA PUHE, OIKEA TOIMINTA, OIKEA ELINKEINO

 

Luku 4

 

Vaikka etiikalla on oikeutuksensa hyvinvoinnin ylläpitäjänä, eikä sitä Buddhan opetuksissa pidä aliarvioida, nämä periaatteet eivät tässä yhteydessä ole niinkään eettisiä kuin henkisiä. Niitä ei esitetä toimintaohjeina vaan ennen muuta ajatustason puhdistautumiskeinoina päämäärän saavuttamiseksi.

Kahdeksanosaisen polun osatekijöiden kolmesta ryhmästä itsekuri on ensimmäinen, muttei vähäisin. Se on koko polun perusta ja muiden harjoitusten onnistuminen riippuu siitä. Buddha itse neuvoi oppilaitaan pitämään itsekuriin liittyvät säännöt ja ”näki vaaran pienimmässäkin rikkomuksessa.”

Buddhalainen termi shila ei tarkoita moraalia velvollisuuden tai tottelemisen merkityksessä, mikä siihen kristillisesti liitetään. Buddhalanen ei-teistinen [jumalaa vailla oleva] etiikka ei perustu tottelemiseen vaan sopusointuun. Shila voidaan kääntää myös sanalla ”yhteistyö”.

Shila johtaa sopusointuun yhteiskunnallisella tasolla, psykologisella tasolla, karmisesti ja meditatiivisella tasolla. Yhteiskunnassa se vaikuttaa ihmissuhteisiin niin että järjestys säilyy ja konfliktit vähenevät. Psykologisesti shila lisää sopusointua mielessä ja suojelee sisäisiltä ristiriidoilta vähentämällä tekoja joita myöhemmin katuisi. Karmisesti se saa toimimaan sopusoinnussa karman kosmisen lain kanssa, niin että kokee tekojensa miellyttävät tulokset. Shila tukee myös meditaatiota puhdistamalla mieltä niin että se tyyntyy ja oivallusten on mahdollista syntyä.

Moraaliin kuuluu tiettyjen asioiden välttäminen ja sitoumus tiettyihin asioihin. ”Pysyä poissa kaikesta pahasta, kehittää hyvettä ja puhdistaa oma mieli, se on buddhien opetus.” Tätä itsekuria harjoitetaan puheen, toiminnan ja elinkeinon osa-alueilla.

 

Oikea puhe

 

Buddha neuvoo välttämään valheita, juoruamista, kovia sanoja ja tyhjänpäiväistä juttelua. Vaikkei sanojen vaikutus ole niin suoraan havaittavissa kuin tekojen, niillä voi olla valtava voima.

 

1.  Valehtelemisen välttäminen.

 

Se tarkoittaa, että ei tahallaan kerro valetta omaksi hyödykseen, muiden hyödyksi, ei minkään hyödyn tähden. Valheeseen liittyy aikomus pettää. Jos sanoo jotain mikä ei ole totta mutta luulee puhuvansa totta, tätä sääntöä ei ole rikottu. Valheen motiivi voi olla ahneus, viha tai tyhmyys: sen avulla voi koettaa hankia itselleen tai läheisilleen henkilökohtaista hyötyä, sillä voi loukata ja vahingoittaa tai sen voi kertoa huvin vuoksi.

Buddha oli valehtelua vastaan useasta eri syystä. Ensinnäkin ihmiset voivat elää yhdessä luottamuksen ja kunnioittamisen ilmapiirissä vain, jos heillä on syytä uskoa, että muut puhuvat totta. Muussa tapauksessa järjestynyt yhteiskunta hajoaa kaaokseen. Valheet lisääntyvät ja kietovat valehtelijan verkkoon, josta on vaikea päästä ulos. Kohentaakseen uskottavuuttaan valehtelija joutuu peittämään valheen toisella.

On sanottu, että vaikka bodhisattva rikkoisikin muut moraalisäännöt, hänen tulisi aina puhua totta. Tämä on ulkoinen merkki, joka heijastaa sisäistä sitoutumista totuuteen, siihen miten asiat todella ovat. Oivaltaaksemme totuuden koko olemuksemme täytyy olla sen kanssa sopusoinnussa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Totuudenmukainen puhe on yhtäpitävä ilmiöiden sisäisen luonnon kanssa ja jos puhumme totta, viisaus saa tilaa ilmentyä.

 

2. Juoruamisen välttäminen.

 

Juorun tarkoituksena on synnyttää eripuraa ja vihollisuutta. Sen motiivina on useimmiten suuttumus tai kateus. Juorulla voi myös koettaa voittaa muita puolelleen tai vain iloita sitä että ystävykset joutuvat toisistaan erilleen. Se on vakava rikkomus sellaisenaankin ja se saattaa vielä yhdistyä valheeseen. Sen tuloksena on jälleensyntyminen kurjuuteen.

Juorun vastakohta on puhe, joka luo ystävyyttä ja sopusointua. Se syntyy rakastavasta ystävällisyydestä ja muista välttämisestä. Sellainen puhe saa muut luottamaan itseen ja karmisena tuloksena omat ystävät eivät kuuntele muiden juoruja.

 

3.  Kovien sanojen välttäminen.

 

Kovia sanoja lausutaan vihan vallassa tarkoituksena tuottaa tuskaa. Halveksunta, loukkaukset, sarkasmi ja ironia ovat sen muotoja. Sen seuraukset ovat vähemmän vakavat kuin juoruilun, sillä se tapahtuu usein ilman suunnittelua, hetken mielijohteesta. Huonoja seurauksia kuitenkin on sekä itselle että muille. Kovien sanojen vastalääke on kärsivällisyys, se että oppii sietämän syytöksiä ja kritiikkiä muilta ja sietää heidän puutteitaan, kunnioittaa erilaisia näkemyksiä, eikä kosta joutuessaan kokemaan vääryyttä. Buddha neuvoo pysymään maltillisena, sydän täynnä rakkautta suurimmankin koettelemuksen ja vääryyden edessä.

 

4.   Tyhjänpuhumisen välttäminen.

 

Tyhjä puhe on puhetta jolla ei ole tarkoitusta eikä syvyyttä. Se ei ole hyödyksi kenellekään ja vain herättää heikkoudet sekä omassa että muiden mielessä. Buddha neuvoo rajoittamaan puheen niihin aiheisiin, joilla on todella merkitystä, puhumaan oikeaan aikaan, kohtuullisesti ja järkevästi.

Tyhjä puhe pommittaa meitä jatkuvasti eri viestintävälineistä. Tarpeettoman viihteen virta tekee mielestä passiivisen ja kuurouttaa mietiskelevän elämäntyylin kutsulle. Lapsellisesti sitä kutsutaan ”kehitykseksi” vaikka se tylsistyttää herkkyyden kauneudelle ja henkisyydelle. Vakavat harjoittajat harkitsevat tarkkaan miten paljon he antavat itsensä olla alttiina tälle viestinnän virralle.

 

Oikea toiminta

 

Oikea toiminta tarkoittaa, että välttää tekemästä tiettyjä tekoja kehon kautta.

 

1.   Tappamisen välttäminen.

 

Tappaminen ei tässä rajoitu vain ihmisiin vaan koskee kaikkia tuntevia olentoja. ”Tunteva olento” on mikä tahansa elävä olento jolla on mieli tai tajunta. Kasveja ei pidetä tuntevina olentoina, koska niillä ei ole täysin kehittynyttä tajuntaa. Jotta teko olisi tappo, siihen täytyy sisältyä myös aikomus tappaa.

Tappamisen välttäminen perustuu siihen, että kaikki olennot rakastavat elämää ja pelkäävät kuolemaa, kaikki tahtovat olla onnellisia ja välttää tuskaa. Itsemurha on rikkomus, mutta tahaton tappaminen ei. Pahinta on elämän tuhoaminen mutta väkivallattomuus edellyttää, ettei tämän periaatteen rajoissa tieten tahtoen vahingoita eikä kiduta, vaikka uhri jäisi henkiinkin. Karmisesti ihmisen tappamisella on raskaammat seuraamukset kuin eläimen, koska ihmisellä on suurempi henkinen potentiaali. Ihmisistä omien hyväntekijöiden tappaminen tai vahingoittaminen on kaikkein vakavin seurauksiltaan. Sellaisia ovat esimerkiksi vanhemmat ja opettajat.

Tappamiseen voi johtaa ahneus, viha tai tietämättömyys. Vihan takia tappaminen on raskain seuraamuksiltaan, varsinkin jos teko on etukäteen suunniteltu ja sen onnistumiseksi on ponnisteltu.

Tappamisen vastakohta on ystävällisyyden ja myötätunnon osoittaminen muille. Oppilas ei pelkästään vältä elämän vahingoittamista vaan elää sydän täynnä myötätuntoa ja toivoo kaikkien olentojen hyvinvointia.

 

2.   Välttää ottamasta sitä mitä ei ole annettu.

 

Tämä tarkoittaa muiden omaisuuden ottamista. Jos ottaa maaperään kuuluvia kalleuksia tai luonnonvaroja, jotka eivät kuulu kenellekään, se ei ole rikkomus siitä huolimatta että niitä ei ole annettu. Mutta jos estää jotakuta saamasta sitä mikä heille oikeudenmukaisesti kuuluu, se on rikkomus.

Tapoja ottaa mitä ei ole annettu on useita. Varastaminen tapahtuu salaa, ryöstö avoimesti ja voimalla. Pihistyksessä käytetään hyväksi nopeutta ja vilpissä valheita. Muita voi pettää myös käyttämällä väärennettyjä mittoja ja valheellista mainontaa.

Teon vakavuus määräytyy sen mukaan miten arvokkaasta esineestä on kysymys, mikä on teon kohteen moraalinen tila ja mikä on varkaan mielentila. Jos varkaus tehdään ahneudesta, se on vähemmän vakavaa kuin vihan motivoima varkaus, jossa tekijä ei niinkään halua tavaraa itselleen kuin vahingoittaa kohdetta.

Varkauden vastakohta on rehellisyys, muiden omaisuuden kunnioittaminen. Toinen tähän liittyvä hyve on tyytyväisyys siihen mitä jo omistaa. Voimakkain vastavoima on anteliaisuus, oman omaisuuden jakaminen muiden hyödyksi.

 

3.   Seksuaalisen väärinkäytöksen välttäminen.

 

Väärinkäytöstä on käyttää seksuaalisesti hyväksi alaikäisiä, sukulaisia, naimisissa olevia ja kihlattuja sekä luostarivalan ottaneita. Tämän säännön tarkoitus on suojella avioliittoa ja estää uskottomuus. Hengelliseltä kannalta se vähentää liiallista seksuaalista halua ja ohjaa kohti luopumista, jonka äärimuoto on selibaatti. Sääntö ei rajoita seksuaalisia suhteita ainoastaan avioliittoon, vaan sallii itsenäisten aikuisten ihmisten vapaat suhteet, kunhan ketään ei loukata.

 

Oikea elinkeino

 

Maallikoiden tulisi hankkia omaisuutensa laillisin keinoin ja muita vahingoittamatta. Muita vahingoittavia elinkeinoja ovat asekauppa, elävien olentojen kauppa (teuraseläinten kasvattaminen, orjakauppa ja prostituutio), myrkkyjen ja huumaavien aineiden myyminen. Epärehellisiä tapoja hankkia toimeentulo ovat vilppi, kavallus, ennustaminen, petkutus ja koronkiskonta.

Kaikki elinkeinot, joissa rikotaan oikean puheen ja toiminnan sääntöjä ovat vääriä, mutta sellaisetkin toimet, joissa niitä ei rikota, kuten asekauppa, ovat väärin niiden seurauksien takia, mitä niistä muille koituu.

 

OIKEA PONNISTUS

 

Luku 5

 

Tässä siirrytään moraalisen pidättäytymisen tasolta henkisen harjoituksen puolelle. Oikea ponnistus yhdessä tarkkaavaisuuden ja oikean keskittymisen kanssa muodostaa keskittymisen ryhmän, jos polun osatekijät ryhmitellään. Tämän ryhmän tekijät on suunnattu samaan päämäärään: siihen että kykenee pitkäkestoiseen keskittymiseen yhteen kohteeseen. Tällainen kyky tarvitaan viisauden ja sisäisen näkemyksen kehittymisen tueksi. Viisaus on työkalu, jonka avulla kärsimyksestä voi vapautua, ja asioiden ytimeen menevä ymmärrys avautuu vain rauhallisessa ja hallitussa mielessä.

Oikea keskittyminen hiljentää mieleen yhdistämällä sen sopivaan kohteeseen ilman häiriöitä. Oikea tarkkaavaisuus tarjoaa tietoisuudelle kohdat, joissa se voi tulla vakaaksi, ja oikea ponnistus tuo tarvittavan energian tähän tehtävään. Kun oikealla keskittymisellä on oikean ponnistuksen tuki ja tarkkaavaisuus tasapainottaa sen, keskittyminen kokoaa hajanaiset ajatukset ja kiinnittää mielen tiukasti kohteeseen.

Ponnistus, kun se on oikea, syntyy positiivisessa tajunnantilassa joka on suunnattu kohti vapautumista. Muuten ponnistus vain lisää karmaa ja vie toistuviin hyviin tai huonoihin jälleensyntymän tiloihin. Ponnistus on tärkeä, sillä jokainen työskentelee oman vapautumisensa edestä. Lähtökohta on mieli heikkouksien vallassa ja tavoitteena on heikkouksista puhdistunut mieli. Itsensä kasvattaminen ei ole helppoa eikä sitä voi tehdä puolestamme kukaan muu. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, Buddha itse on siitä esimerkkinä.

 

Oikea ponnistus sisältää neljä suurta tehtävää:

 

1.   estää niiden huonojen mielentilojen syntyminen jotka eivät ole syntyneet

2.   hylätä jo syntyneet huonot mielentilat

3.   synnyttää sellaiset hyvät mielentilat jotka eivät ole vielä syntyneet

4.   pitää yllä jo syntyneet hyvät mielentilat.

 

 

1.   Estää niiden huonojen mielentilojen syntyminen jotka eivät ole syntyneet

 

Keskittymistä estää viisi heikkoutta: aistillinen halu, paha tahto, tylsyys ja uneliaisuus, levottomuus ja huolestuneisuus sekä epäily. Kaksi ensimmäistä, halu ja pahantahtoisuus estävät mietiskelyä eniten, sillä niiden juurina on ahneus ja viha. Muut esteet ovat tietämättömyydestä lähtöisin ja vähemmän myrkyllisiä, mutta silti voimakkaita.

Aistillinen halu voi koskea miellyttäviä aistimuksia, mutta myös omaisuutta, asemaa tms. Paha tahto eli viha sisältää kaikki aggression muodot jotka voivat kohdistua muihin tai itseen, esineisiin tai tilanteisiin. Kolmas este, tylsyys ja uneliaisuus on joko henkistä velttoutta tai fyysistä uneliaisuutta. Levottomuus on kiihtyneisyyttä, jossa mieli rientää ajatuksesta toiseen ja huolestuneisuus viittaa menneisyyden katumiseen ja ahdistukseen mahdollisista seurauksista. Viides este on epäily, tässä se tarkoittaa erityisesti kykenemättömyyttä sitoutua henkiseen harjoitukseen, koska epäilee Buddhan viitoittaman tien tehokkuutta.

Ponnistus estää huonoja mielentiloja nousemasta tarvitaan kaikessa mietiskelyssä. Esteet eivät tule ulkopuolelta vaan ne syntyvät omassa mielessä. Aistikokemukset sytyttävät niiden kipinän, ja jos mieli suhtautuu aistimuksiin huolettomasti, ne saavat huonot mielentilat viriämään joko heti tai myöhemmin muistikuviin perustuvina fantasioina. Yleisesti ottaen miellyttävät aistikohteet aikaansaavat halun, epämiellyttävät vihan ja neutraalit kohteet tietämättömyyden heikkouden.

Aistikokemuksia ei voi välttää, eikä niiden välttäminen ratkaise ongelmaa. Ongelma on mielessä, ei aistielimissä eikä niiden kohteissa. Aistien hallinta tarkoittaa sitä, että on tarkkaavainen ja ymmärtää selkeästi aistien kautta tulevan informaation arvon, eikä antaudu hetken ihastuksen vietäväksi. Kun mieli pidetään aistimusten tasolla keskittyneenä ainoastaan aistimukseen sellaisenaan, haluun, vihaan ja tietämättömyyteen perustuvat ajatukset eivät kehity. Kirkas tietoisuus oppaanaan mieli ymmärtää kohteen sellaisena kuin se on.

 

2.   Hylätä jo syntyneet huonot mielentilat

 

Ponnistuksesta huolimatta huonot mielentilat voivat pulpahtaa pintaan pahan karman tähden. Kun niin käy, ne hylätään, karkotetaan, tuhotaan ja saadaan häviämään. Häiritsevien ajatusten karkottamiseen on viisi menetelmää:

- Ensimmäinen on korvata huono ajatus hyvällä. Jokaista viittä estettä varten on oma lääkkeensä. Halun vastalääkkeenä mietiskellään pysymättömyyttä. Jos kysymyksessä on seksuaalinen himoitseminen pohdiskellaan kehon epämiellyttävää laatua. Paha tahto karkotetaan mietiskelemällä rakastavaa ystävällisyyttä: sitä epäitsekästä toivetta että kaikki olennot voisivat hyvin ja olisivat onnellisia. Tylsyyden ja uneliaisuuden karkottamiseen on useita menetelmiä. Voi visualisoida kirkkaan valopallon, mennä reippaalle kävelylle, pohdiskella kuoleman tulon aavistamattomuutta tai vain päättää voittaa tylsistymisen tunne. Levottomuus ja huolet haihdutetaan keskittymällä yksinkertaiseen kohteeseen, tavallisimmin sisään ja uloshengitykseen. Epäilyn lääke on asian tutkiminen, kyseleminen ja opiskelu kunnes asia selviää.

- Toinen menetelmä käyttää moraalia ja häpeän tunnetta ei-toivotun ajatuksen poisajamiseksi.

- Kolmanneksi, huomion voi tietoisesti suunnata muualle kun häiritsevä ajatus tulee esiin.

- Neljänneksi ei-toivotun voi kohdata suoraan ja tutkia sitä ja sen alkulähdettä. Ei-toivottu ajatus tulee kuin varas ja aiheuttaa vahinkoa vain, jos sen toiminta pysyy salassa.

- Viimeinen keino on häiriön tukahduttaminen tahdonvoimalla.

 

3.   Synnyttää sellaiset hyvät mielentilat jotka eivät ole vielä syntyneet

 

Samalla kun heikkouksia raivataan, hyviä mielentiloja vahvistetaan. Buddha painottaa seitsemää valaistumisen tekijää, jotka ovat tarkkaavaisuus, ilmiöiden tutkiminen, energia, haltioituminen, tyyneys, keskittyminen ja tasapaino. Ne johtavat valaistumiseen ja myös muodostavat sen. Täydellinen ymmärrys, valaistumisen kokemus, tarkoittaa näiden tekijöiden yhteistoimintaa kärsimyksen kahleiden irrottamiseksi.

Tie valaistumiseen alkaa tarkkaavaisuudella, joka tuo ilmiöt tutkittaviksi tässä ja nyt ilman henkilökohtaisia tulkintoja. Kun tarkkaavaisuus on tuonut ilmiöt valokeilaan sellaisinaan, tutkitaan niiden ominaisuudet, olotila ja seuraamukset. Tutkiminen on aktiivista analysointia.

Tutkimiseen tarvitaan energiaa ja innostusta, joka muuttuu kestävyydeksi ja lopulta peräänantamattomuudeksi tehtävän loppuun saattamisessa. Siinä vaiheessa mikään este ei voi pysäyttää kontemplaatiota.

Kun energia voimistuu, syntyy haltioitumisen tila, joka on nautinnollista kiinnostusta aihetta kohtaan. Vähitellen se kohoaa ekstaasiksi, autuuden aallot käyvät kehon läpi ja mieli hehkuu iloa, innostusta ja varmuutta. Vaikka kokemus on rohkaiseva siinä on levottomuuden siemen. Vähitellen innostus laantuu ja harjoittajan mieli tyyntyy. Haltioituminen säilyy,  mutta kesytetyssä muodossa, ja harjoitus jatkuu vakavalla arvokkuudella.

Kun mieli on tyyntynyt, se keskittyy ja yhtyy yksipisteisyyden tilassa. Syvä keskittyminen tuo toimintaan valaistumisen viimeisen osatekijän, tasapainon kiihottuneisuuden ja velttouden välillä. Harjoitus sujuu nyt ponnistuksetta, sillä energiaa ei tarvitse lisätä eikä vähentää ja mieli pysyy asemassaan ilmiöitä tarkkaillen.

 

4.   Pitää yllä jo syntyneet hyvät mielentilat

 

Tämä on ponnistusta pitää yllä syntyneitä myönteisiä ominaisuuksia. Niiden ylläpitäminen ja vartiointi vakiinnuttaa valaistumisen seitsemän osatekijää, jotka voimistuvat ja lopulta johtavat päämäärään.

 

 

OIKEA TARKKAAVAISUUS

 

Luku 6

 

Äärimmäinen totuus on suoraan nähtävissä, ajaton ja aina saatavilla, sillä paikka, jossa se oivalletaan, on sisäpuolellamme. Jotta siitä tulisi vapauttava, se on itse nähtävä, uskominen ei riitä. Näkeminen tapahtuu tarkkaavaisuuden tai tietoisuuden avulla, joskin tämä tietoisuus poikkeaa tajuntamme tavallisesta tavasta toimia. Tietoisuus on läsnä tajunnassa aina siinä mielessä, että kohde tunnistetaan tai koetaan. Oikean tarkkaavaisuuden harjoituksessa mieli pidetään tieten tahtoen pelkän havaitsemisen tasolla, huomioidaan sitä mitä itsessä ja ympärillä nykyhetkessä tapahtuu. Mieli harjaantuu pysymään nykyhetkessä avoimena, hiljaa, valppaana ja kuluvaa hetkeä pohdiskelevana. Kaikki arvioinnit ja tulkinnat jätetään sivuun, ja jos niitä tulee mieleen, ne vain huomataan ja sitten jätetään. Tehtävänä on vain huomata se mitä tapahtuu silloin kun se tapahtuu, tapahtumien muutoksen harjalla ratsastetaan kuin surffaaja aallonharjalla. Tämä on keino pysyä nykyhetkessä.

Saattaa luulla, että on muutenkin aina nykyhetkessä, mutta se on harhakuva. Olemme harvoin tietoisia nykyhetkestä niin täsmällisellä tavalla kuin mitä tarkkaavaisuuden harjoittamisessa vaaditaan. Tavallinen tajunta alkaa tiedollisen prosessin nykyhetken antamasta vaikutelmasta, mutta se ei pysy siinä vaan käyttää sitä hyppytelineenä. Alkuvaikutelma laukaisee ajatusten sarjan, kohdetta analysoidaan, koetetaan tehdä siitä itselle ymmärrettävä omien luokitusten ja oletusten mukaisesti. Sen tehdäkseen mieli luo käsitteitä ja rakentaa niistä monimutkaisia rakennelmia. Alkuperäinen kohde on himmeä kuin kuu pilviverhon takana.

Sen lisäksi tietämätön mieli heijastaa omat sisäiset rakennelmansa kohteeseen ja kuvittelee sille ominaisuuksia, mitä alkuperäisessä havainnossa ei lainkaan ollut. Lopullinen kohde, jota sitten käytämme arvojemme, suunnitelmiemme ja tekojemme pohjana on tilkkutäkki mielen luomia kudelmia.

Tämän tehtailun lähteenä ovat mielen heikkoudet, jotka pysyvät piilossa. Heikkoudet luovat kudelmat, heijastavat ne ulospäin ja käyttävät niitä pinnalle päästäkseen, missä ne saavat aikaan sekasortoa. Virhehavaintojen korjaamiseen tarvitaan viisautta, ja viisauden täytyy ensin saada nähdä kohde sellaisena kuin se on, ilman käsitteellistä monimutkaistamista. Oikea tarkkaavaisuus raivaa tämän tilan ja valaisee kokemuksen sellaisenaan ennen tulkintoja. Tarkkaavaisuuden harjoittaminen näin on ennemminkin vanhan purkamista kuin uuden rakentamista: ei-arviointia, ei-assosiointia, ei-suunnittelua, ei-kuvittelua, ei-toivomista. Toivominen jne. ovat nimittäin keinoja joilla mieli manipuloi kokemusta ja antaa sille vallan. Pelkkä havaitseminen vain katsoo kun kokemus syntyy, säilyy ja häviää. Sellaista kokemusta ei satuloida haluilla, siihen ei takerruta. Mieli pidetään nykyhetkessä pitkään, tarkasti ja sitkeästi. Kun tarkkaavaisuus on vahva, mieli pysyy kohteessa ja syventyy sen ominaisuuksiin.

Tämä harjoitus johtaa joko syvään keskittymisen tilaan tai viisauden kehittymiseen riippuen siitä miten harjoitusta sovelletaan. Jos tavoitellaan absorptioita, syviä keskittymisen tiloja, tarkkaavaisuuden tehtävä on pitää mieli kohteessa ja vartioida, niin etteivät häiriöt yllätä. Jotta oivallus syntyisi ja viisaus kasvaisi, tarkkaavaisuutta käytetään eri tavalla. Silloin sen tehtävänä on huomioida ilmiöitä ja erotella niiden ominaisuudet kunnes niiden kaikkein perustavimmanlaatuiset ominaisuudet saadaan selville.

 

Oikeaa tarkkaavaisuutta harjoitetaan neljällä perusmenetelmällä.

 

1.   Kehon pohdiskeleminen

 

a)   Hengityksen tarkkailu.

 

Vaikka hengityksen tarkkailu on usein ensimmäinen mietiskelymenetelmä joka opetetaan, se ei ole vain aloittelijoita varten. Se oli myös se menetelmä jota Buddha käytti yönä jolloin hän valaistui.

Tässä harjoituksessa hengitykseen ei mitenkään puututa, ollaan vain tietoisia luonnollisesta hengityksestä kun ilmavirta koskettaa sieraimia tai ylähuulta sisään ja ulos mennessään. Hengityksestä voi olla tietoinen ainoastaan nykyhetkessä eikä samanaikaisesti voi uppoutua monimutkaisiin ajatusrakennelmiin.

Hengityksen tarkkailussa on neljä seikkaa, jotka tulee ottaa huomioon. Niistä kaksi ensimmäistä voivat tapahtua missä järjestyksessä vain. Niiden jälkeen tulevat kohdat kolme ja neljä.

1.   pitkä sisään tai uloshengitys huomataan kun se tapahtuu

2.   lyhyt sisään tai uloshengitys huomataan kun se tapahtuu

3.   seurataan hengitystä liikkeen alusta loppuun

4.   hidastetaan ja kevennetään hengitystä ja siihen liittyviä kehon toimintoja

Näiden lisäksi on edistyneempiä menetelmiä, jotka suuntaavat hengityksen tarkkailun syvän keskittymisen ja viisauden saavuttamiseen.

 

b)   Asennon tarkkailu.

 

Keho voi omaksua neljä perustoimintoa: käveleminen, seisominen, istuminen ja makaaminen. Tarkkaillaan missä asennossa keho on, tietoisena kävelemisestä kun kävellään jne., ja kun muutetaan asennosta toiseen, ollaan tietoisia muutoksesta. Harjoitus saa ymmärtämään että keho ei ole itse eikä itselle kuuluvaa omaisuutta, vaan ainetta joka on tahdon alla.

 

c)   Tarkkaavaisuus ja selkeä käsitys.

 

Toimintaan liitetään

1. tietoisuus toiminnan tarkoituksesta,

2. ymmärrys tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta,

3.jatkuva meditatiivinen tila myös suorituksen aikana,

4. ymmärrys teosta ei persoonallisena prosessina jossa ei ole määräävää egoa. Tuleminen ja meneminen, katsominen eteenpäin ja katsominen sivulle, taivuttaminen ja oikaiseminen, pukeminen, syöminen, juominen, virtsaaminen, ulostaminen, nukahtaminen, herääminen, puhuminen ja hiljaa oleminen, nähdään tässä valossa.

 

d)   Kehon luonnon analysointi.

 

Eri menetelmistä voidaan mainita kehon epämiellyttävyyden pohdiskelu, joka on vastalääke halulle, sekä kehon rakennusainesten erotteleminen neljäksi elementiksi.

Epämiellyttävyyttä pohdiskellaan mielikuvaharjoituksen keinoin. Harjoittaja hajottaa ruumiin ajatuksissaan osiin ja tutkii niitä yksi kerrallaan, niin että niiden luotaantyöntävä laatu käy selväksi. Teksti mainitsee 32 osaa: hiukset, ihokarvat, kynnet, hampaat, iho, liha, jänteet, luut, luuydin, munuaiset, sydän, maksa, pallea, perna, keuhkot, paksusuoli, ohutsuoli, vatsalaukku, uloste, aivot, sappi, lima, märkä, veri, hiki, rasva, kyyneleet, ihra, räkä, sylki, onteloiden neste ja virtsa. Tarkoituksena ei ole tuottaa inhoa ja vihaa kehoa kohtaan, vaan ymmärtää että kauneus on kangastus ja sammuttaa himon liekit poistamalla polttoaine.

Toinen harjoitus, jossa analysoidaan kehon rakenneosia elementtien tasolla auttaa ymmärtämään ruumiin epäpersoonallisuutta. Keho muodostuu maasta, vedestä, tulesta ja ilmasta ja tässä pohdiskellaan sitä, miten ne ilmenevät kiinteytenä, virtaavuutena, lämpönä ja edestakaisena liikkeenä. Kiinteys näkyy elimissä, kudoksissa ja luissa, virtaavuus ruumiin nesteissä, lämpö kehon lämmössä ja liike hengityksessä. Elementit ovat samat, joista ympäristökin rakentuu, ja vaihdantaa kehon ja ympäristön elementtien kanssa tapahtuu jatkuvasti. Kun oivaltaa sen selkeästi meditaation kautta, lakkaa samastumasta kehoonsa, takertumasta siihen. Ymmärtää että keho on vain vaihtuvien ainesosasten yhteen tulemisen summa, tuki alati muuttuvalle ajatusten virralle. Siinä ei ole mitään mitä voisi pitää todella olemassa olevana itsenä, omana identiteettinä.

 

e) Hautausmaameditaatiot. Lopuksi kehoa pohdiskellaan ”hautausmaamietiskelyillä”, joissa tutkitaan kehon hajoamista kuoleman jälkeen. Sitä voidaan pohdiskella mielikuvituksessa, kuvien kautta tai tutkimalla oikeaa ruumista. Kun on saanut selkeän mielikuvan hajoavasta ruumiista, tietoa sovelletaan omaan kehoon ja pohditaan: ”Tämä keho, joka on niin täynnä elämää, kokee saman kohtalon. En voi paeta kuolemaa ja hajoamista vaan kuolen ja hajoan.” Tätäkään meditaatiota ei pidä käsittää väärin kuoleman ja ruumiitten ihannointina, vaan tarkoituksena on luoda vahvoja mielikuvia, jotka tekevät tyhjäksi pysyvän olemassaolon harhaluulon. Ruumis opettaa pysymättömyyttä.

 

2. Tuntemuksien pohdiskeleminen

 

Tuntemus voi olla miellyttävä, epämiellyttävä tai neutraali. Tuntemus on läsnä kaikessa mitä koetaan, havaintoa seuraa aina joku tunne. Tunne syntyy kun tajunta tulee kosketukseen kohteen kanssa aistien kautta. Tajunta ”koskettaa” kohdetta, joka esittäytyy mielelle aistielimen kautta. On silmä-kosketus, korva-kosketus, nenä-kosketus, kieli-kosketus, iho-kosketus ja ajatus-kosketus, joista syntyy kuudenlaisia tuntemuksia.

Tunne on tärkeä pohdiskelun kohde, koska tunne ravitsee piileviä heikkouksia ja sysää ne toimintaan. Kun miellyttävä tunne tulee, lankeamme ahneuteen ja takerrumme miellyttävään tunteeseen. Se on halun heikkous. Kun tuskallinen tunne tulee, vastaamme inholla, vihalla ja pelolla. Ne ovat kaikki aggression muotoja. Kun neutraali tunne tulee, emme tavallisesti huomaa sitä tai annamme sen tuudittaa itsemme pettävään turvallisuuden tunteeseen. Se on tietämättömyyden heikkous.

Linkki tunteen ja siitä seuraavan heikkouden välissä voidaan katkaista jos tahdotaan. Heikkous voi päästä pintaan vain jos sen syntyä ei havaita, ja jos hemmottelee sillä itseään sen sijaan että tarkkailisi tilannetta. Jos tekee heikkoudestaan tarkkailun kohteen, tarkkaavaisuus vie siltä ponnen. Sitten, sen sijaan että suhtautuisimme tunteeseen vanhan tavan mukaan halun, vihan tai apatian kautta suhtaudummekin siihen pohdiskellen ja käytämme sitä hyväksi ymmärtääksemme kokemuksen luonteen.

Aloitteleva mietiskelijä havaitsee tunteensa sen mukaan, ovatko ne miellyttäviä, epämiellyttäviä vai neutraaleja. Tunteeseen ei samastuta pitämällä sitä omana, itsenä tai ”jonakin mikä tapahtuu minulle”. Tunteen laatu vain havaitaan. Kun harjoitus edistyy, huomio siirtyy tunteiden laadusta tunneprosessiin itseensä. Tuntemisessa on kyse lakkaamattomasta virrasta tunteita, jotka syntyvät ja häviävät toisiaan seuraten, pysähtymättä. Tässä prosessissa ei ole mitään pysyvää. Tunne itsessään on sarja tapahtumia, tunteiden leimahduksia, jotka häviävät heti synnyttyään. Näin kasvaa ymmärrys tunteiden väliaikaisuudesta, ja kun ymmärtää sen, se kiskoo heikkoudet juuriltaan. Miellyttäviä tunteita ei ahnehdita, tuskallisia tunteita ei torjuta, neutraaleista tunteista ei olla tietämättömiä. Kaikki nähdään muuttuvina tapahtumina ilman painoarvoa, todellista nautintoa tai syytä osallistua.

 

3.   Mielen tilan pohdiskeleminen

 

Yleensä mieltä pidetään pysyvänä. Kun kokemukset muuttuvat, mieli joka kokee ne, näyttää pysyvän samana, sen identiteetti säilyy. Buddhan opetuksen mukaan mieli on mentaalisten toimintojen jatkumo. Nämä toiminnat eivät ole kiinni toisissaan, niiden yhteys on vain syy-yhteys.

Tajunnan yhtä erillistä toimintoa kutsutaan nimellä citta. Siihen viitataan tässä termillä ”mielentila”. Jokainen citta muodostuu eri osatekijöistä, joista keskeisin on tajunta itse. Tajuntaa kutsutaan myös cittaksi. Tajunnan lisäksi jokaiseen cittaan kuuluu mentaalisia tekijöitä eli cetasikoja. Niitä ovat havaitseminen, tahto, tunteet jne., kaikki ajatustason toiminnot lukuun ottamatta kohteen tajuamista sinällään, joka on citta eli tajunta.

Koska tajunta itsessään on pelkkä kohteen kokeminen, sitä ei voi tulkita sen oman luonnon kautta, vaan ainoastaan siihen liittyvien mentaalisten tekijöiden kautta. Cetasikat värittävät cittan ja antavat sille ominaispiirteet. Kun haluamme osoittaa cittan pohdiskelun kohteeksi, meidän on tehtävä se cetasikojen kautta. Buddhan opetusten mukaan erotetaan kuusitoista erilaista cittaa: mieli himon vallassa, mieli ilman himoa, mieli vihan vallassa, mieli ilman vihaa, mieli tietämättömyyden vallassa ja ilman tietämättömyyttä, ahdistunut mieli, höpsähtänyt mieli, kehittynyt mieli, kehittymätön mieli, verrattavissa oleva mieli, vertaansa vailla oleva mieli, keskittynyt mieli, keskittymätön mieli, vapautettu mieli, vapautumaton mieli.

Käytännössä riittää, kun alussa tutkii kuutta ensimmäistä, joissa mieli on sidoksissa johonkin kolmesta perusheikkoudesta. Kun jokin citta on läsnä, pelkästään pohdiskellaan sen läsnäoloa mielentilana. Sitä ei samasteta itseen tai omisteta jonakin joka on ”minun”. Olipa mielentila hyvä tai huono, siitä ei iloita eikä sitä hylätä, ainoastaan havaitaan se selkeästi ja annetaan sen mennä takertumatta haluttuun ja torjumatta ei-haluttua.

Kun kontemplaatio syvenee, mielen sisältö jalostuu, tarkkaavaisuus kasvaa ja ajatukset, mielikuvat ja tunteet heikkenevät. Mieli on intensiivisen tietoinen omaa kehkeytymisprosessiaan katsellessaan. Lopulta sekin, joka vaikuttaa tarkkailijalta – pysyvältä ja kiinteältä näyttävä mieli itse – sulautuu cittojen virtaan niiden välähtäessä näkyviin ja pois näkyvistä hetkestä toiseen.

 

4.   Ilmiöiden pohdiskelu

 

Sanalla dhamma (ilmiöt) on tässä kaksi merkitystä. Dhamma tarkoittaa mentaalisia tekijöitä (cetasikat), joihin suhtaudutaan nyt sellaisinaan, ilman sitä roolia mikä niillä on mielen tilojen värittäjinä. Ja dhamma tarkoittaa myös todellisuuden rakenneosia. Buddhan opetuksen mukaan todellisuuden rakenneosat ovat pelkkiä ilmiöitä ilman mitään aineellista tukea niiden takana.

Pohdiskelu jakaantuu viiteen alakohtaan, jotka liittyvät eri ilmiöihin: viisi estettä, viisi aggregaattia, viisi sisäistä ja ulkoista aistiperustaa, seitsemän valaistumisen osatekijää ja Neljä jaloa totuutta. Näistä viisi estettä ja seitsemän valaistumisen osatekijää ovat dhammaa kapeassa cetasika-merkityksessä. Tarkastelemme niitä nyt. Muut kuuluvat todellisuuden rakenneosiin laajassa merkityksessä ja niitä käsitellään viisauden kehittymisen yhteydessä.

Viisi estettä ovat valaistumisen pääasialliset esteet ja valaistumisen seitsemän osatekijää ovat pääasialliset apuneuvot vapautumisen tiellä. Esteet ovat aistillinen halu, paha tahto, tylsistyminen ja uneliaisuus, levottomuus ja huolet sekä epäily. Ne ilmenevät yleensä mietiskelyssä sitten kun alkuinnostus ja karkeat häiriöt ovat laantuneet. Kun este ilmestyy, se pitäisi havaita ja kun se häviää, sekin pitäisi huomata. Jotta onnistuisi tekemään niin, on ymmärrettävä miten esteet syntyvät, miten ne voi poistaa ja miten niitä voi estää nousemasta esiin tulevaisuudessa.

Samadhi on mielen ja mentaalisten tekijöiden keskittämistä kohteeseen oikein ja tasaisesti. Hyvä keskittymisen tila kokoaa tavallisesti hajallaan olevat mielentilat yhteen. Katkeamattomasta tarkkaavaisuudesta seuraa mielen toimintojen tyyneys. Siihen verrattuna harjaantumaton mieli liikkuu hajanaisella tavalla: Buddha vertasi sitä kalaan, joka poukkoilee kuivalla maalla. Mieli ei voi pysyä paikoillaan vaan ryntää ajatuksesta toiseen hallitsemattomana. Hajanainen mieli on myös itsepetoksen vallassa. Huolien kuormittamana se on altis lankeamaan heikkouksiin ja näkee osatotuuksia, joita satunnaiset ajatukset vääristävät. Kun mieli on harjaantunut keskittymisharjoituksen kautta, se on vapaa heikkouksista, sävyisä ja seesteinen, hyvä työkalu syvälliseen oivallukseen. Niin kuin järven pinta ilman värettäkään keskittynyt mieli heijastaa mitä sen eteen laitetaan juuri sellaisena kuin se on.

 

Keskittymisen kehittyminen

 

Keskittymiskyky paranee joko varta vasten kehittämällä syviä keskittymisen tiloja eli absorptioita tai sivutuotteena polulla, jonka päätarkoitus on kehittää viisautta. Ensimmäistä menetelmää kutsutaan shamataksi ja toista vipashyanaksi. Kumpaakin kuuluu samat alkuharjoitukset. Moraalinen perusta on luotava ja puutteet korjattava, on löydettävä hyvät ohjeet, mieluiten myös opettaja, ja on järjestettävä ympäristö meditaatioon sopivaksi. Shamatan harjoittajan tulee sitten valita keskittymisen kohde. Opettaja valitsee kohteen oppilaan luonteen mukaisesti. Ellei opettajaa ole, joutuu itse kokeilemalla etsimään sopivan kohteen. Tyyneysmietiskelyn aiheita on neljäkymmentä: kymmenen kasinaa, kymmenen epämiellyttävää kohdetta, kymmenen muistettavaa asiaa, neljä hienostunutta tilaa, neljä aineetonta tilaa, yksi havainto ja yksi analyysi.

Kymmenen kasinaa kuvaavat maailmankaikkeuden ominaisuuksia. Neljä edustaa elementtejä maa, vesi, tuli ja ilma; neljä värejä sininen, keltainen, punainen ja valkoinen, yksi on valo ja yksi avaruus. Esimerkiksi maata mietiskellään tuijottamalla pyöreää savilevyä ja toistamalla ”maa, maa”.

Kymmenen epämiellyttävää kohdetta ovat ruumis sen hajoamisen eri vaiheissa. Nyt tarkoituksena ei ole pohdiskella pysymättömyyttä vaan mielen ainoastaan annetaan levätä kohteessa ilman ajatuksia.

Kymmenen muistettavaa asiaa ovat seuraavat: Buddhan ominaisuudet, Dharman ominaisuudet, Sanghan ominaisuudet, itsekuri, anteliaisuus, omat mahdollisuudet kehittää jumalallisia ominaisuuksia, kuolema, kehon epämiellyttävä luonto, hengitys ja rauha eli nirvana.

Neljä hienostunutta tilaa ovat rakastava ystävällisyys, myötätunto, sympaattinen ilo ja tasapuolisuus.

Neljä aineetonta tilaa ovat absorptiotiloja: loputtoman avaruuden perusta, loputtoman tajunnan perusta, olemattomuuden perusta ja ei-havaitsemisen ja ei-ei-havaitsemisen perusta.

Yksi havainto liittyy tässä ruuan epämiellyttävyyden pohdiskeluun tarkoituksena vähentää ruuanhimoa.

Yksi analyysi on kehon pohdiskelua neljänä elementtinä.

Kohde valitaan luonteen mukaan. Epämiellyttävyys sopii mietiskelyn kohteeksi henkilölle jota vaivaa halu, rakkaus sopii vihaiselle luonteelle, Buddhan, Dharman ja Sanghan ominaisuudet ovat tehokkain keskittymisen kohde hartauteen taipuvaiselle. Luonteesta riippumatta levottomuus ja ajatusten hajanaisuus vaivaavat kaikkia aloittelijoita, ja siksi yleensä suositellaan ensin keskittymistä hengitykseen. Myös myöhemmin, kun etsitään syviä keskittymisen tiloja, hengitykseen keskittyminen tulee avuksi. Kun meditaation aikana ilmenee voimakkaita tunnetiloja, niiden vastalääkkeisiin keskitytään: paha tahto taltutetaan rakastavalla ystävällisyydellä, halu epämiellyttävyyden pohdiskelulla, hartautta lisätään miettimällä Buddhan ominaisuuksia ja kuolemaa pohditaan, jotta vakuututaan harjoittamisen kiireellisyydestä.

 

Keskittymisen tilat

 

Keskittyminen kehittyy asteittain. Ensin mieli vaeltaa pois keskittymisen kohteesta ja se tuodaan lempeästi takaisin niin usein kuin tarpeen. Kun on rauhoituttu, jokin viidestä esteestä saattaa pulpahtaa pintaan ajatuksina, tunteina tai kuvina. Ne voidaan voittaa kärsivällisyydellä ja pitkitetyllä ponnistuksella. Toisinaan keskittymisen kohde on jätettävä syrjään ja ryhdyttävä poistamaan esteitä vastalääkkeillä, toisinaan on vain tuotava mieli takaisin yhä uudelleen.

Harjoitus herättää viisi mentaalista tekijää, jotka uinuvat tavallisessa tajunnassa. Ne yhdistävät nyt voimansa meditaation ansiosta ja johdattavat kohti samadhia. Nämä syventymisen jhana-tekijät ovat mielen suuntaaminen tehtävään, pitkitetty suuntaaminen, haltioituminen, onnellisuus ja yksipisteisyys. Mielen suuntaaminen on kuin kellon kilistys, pitkitetty suuntaaminen kuin kilinän kaiunta. Haltioituminen on kuin tunne vettä autiomaassa nähdessä, ja onnellisuus on kuin joisi tuota vettä. Yksipisteisyys yhdistää mielen kohteeseen.

Nämä viisi mentaalista tekijää ovat viiden esteen vastavoimat. Mielen suuntaaminen kohottaa mieltä ja estää uneliaisuuden. Pitkitetty suuntaaminen ajaa epäilyt pois. Haltioituminen estää pahantahtoisuuden ja onnellisuus poistaa levottomuuden ja huolet. Yksipisteisyys vastustaa aistihalua, kaikkien pettävintä häiriötekijää. Esteitä ei ole vielä poistettu, mutta ne on tyynnytetty eivätkä ne enää estä keskittymistä.

Ensin keskitytään karkeisiin fyysisiin kohteisiin kuten savikiekkoon tai hengitykseen. Se on ”alkuharjoituksen merkki.” Sitten siirrytään ”oppimisen merkkiin”. Silloin keskitytään visualisoituun kuvan kiekosta tai heijastuskuvaan siitä miten ilma koskettaa sieraimia.

Aikanaan oppimisen merkistä syntyy vielä uusi kohde, ”vastaparin merkki”. Se on puhdistunut ajatuskuva, joka on paljon kirkkaampi ja selkeämpi kuin oppimisen merkki. Oppimisen merkki on kuin kuu pilviverhon takana ja vastaparin merkki kuin kuu pilvettömällä taivaalla. Kun vastaparin merkki ilmestyy, viisi mentaalista tekijää tukahduttaa viisi estettä, ja mieli lähestyy absorptiota vaikka ei vielä uppoudukaan kohteeseen. Se on absorption rajalla upacara-samadhissa.

Harjoituksen jatkuessa tullaan varsinaiseen absorptioon, appana-samadhiin, jossa myös keskitytään vastaparin merkkiin. Tässä jhana-tekijät vahvistuvat. Absorptiossa on kahdeksan tasoa. Ensin neljä dhyanaa ja sitten neljä aineetonta tilaa. Ensimmäisessä dhyanassa läsnä on mielen suuntaaminen kohteeseen ja pitkitetty suuntaaminen, haltioituminen ja onnellisuus. Toisessa dhyanassa mielen suuntaamista ei tarvita, haltioituminen, onnellisuus ja yksipisteisyys täyttävät mielen. Siinä on muitakin tekijöitä, mm. itseluottamus.

Haltioituminen on eräänlaista levottomuutta joka täytyy hylätä. Kolmas dhyana onkin tasapainotila, josta haltioituminen jää pois, ja jäljelle jää onnellisuus ja yksipisteisyys. Muita tekijöitä ovat mm. tarkkaavaisuus, selkeä ymmärtäminen ja samanarvoisuus. Neljännessä ei ole tuskaa eikä nautintoa. Se määritellään yksipisteisyydeksi ja neutraaliksi tunteeksi, ja siinä on erityinen tarkkaavaisuuden puhtaus, koska samanarvoisuus on pitkälle kehittynyt. Tätä kutsutaan oikeaksi keskittymiseksi.

Kun harjoittaja saavuttaa ensimmäisen dhyanan, hänen pitäisi tehdä harjoitusta edelleen hallitakseen sen täysin. Harjoitusta ei pidä jättää siksi että luulee osaavansa, eikä myöskään pidä rynnätä seuraavan tason harjoituksiin. Absorptiota toistetaan kunnes siihen osataan mennä, pysyä siinä, tulla siitä ulos ja katsoa sitä jälkeenpäin vaikeuksitta.

Vaikka tämä mielentila on paljon rauhallisempi ja autuaampi kuin tavallinen tajunta, se on vielä lähellä aistitajuntaa ja esteitä.

Neljän dhyanan tuolla puolen on neljä aineetonta tilaa, joissa ei ole häivääkään mielikuvista jäljellä. Tässä ei hienosteta mentaalisia tekijöitä niin kuin dhyanoissa vaan keskittymisen kohteet käyvät hienovaraisemmiksi. Ne ovat loputon avaruus, loputon tajunta, olemattomuus ja ei havaintoa eikä havaitsemattomuutta. Näitä ei voi selittää sanoilla. Mieli on niissä mahdollisimman keskittynyt. Niistä kuitenkin puuttuu jotakin. Niistä puuttuu sisäisen oivalluksen viisaus, eikä niiden avulla voi saavuttaa vapautumista.

Yllä olevissa keskittymismenetelmissä tajunta kiinnitetään kohteeseen ja jätetään muu ulkopuolelle. On olemassa keskittymismenetelmä, joka ei rajoita tietoisuutta, keskittyminen kuluvaan hetkeen. Sitä kutsutaan ”hetkelliseksi tajunnaksi” ja siinä pysytään mihinkään takertumatta tietoisena kustakin ilmiöstä silloin kun se ilmenee, liittyipä ilmiö kehoon tai mieleen. Lopulta keskittyminen voimistuu, niin että mieli pysyy yksipisteisesti keskittyneenä muuttuvaan tapahtumien virtaan. Vaikka kohde muuttuu, ajatukset ovat yhdentyneet vakaasti. Tällainen virtaava keskittyminen kehittyy harjoittamalla tarkkaavaisuuden neljää perustusta sisäisen näkemyksen (vipashyanan) tiellä. Kun se on tarpeeksi vahva, se vie polun viimeiseen vaiheeseen, viisauden syntymiseen.

 

VIISAUDEN KEHITTYMINEN

 

Luku 8

 

Keskittyminen tuo autuuden, tyyneyden ja voiman, mutta se ei vapauta kärsimyksen kahleista. Siihen tarvitaan näkemys asioiden absoluuttisesta luonnosta ja sen kehittymiseksi kaikki kahdeksanportaisen polun osatekijät täytyy yhdistää. Oikea näkemys ja oikea aikomus kohotetaan ja näkemys muuttuu käsitteiden tasolta ilmiöiden luonnon suoraksi näkemiseksi. Oikea aikomus muuttuu ymmärryksen kasvettua heikkouksien aidoksi hylkäämiseksi.

Keskittyminen ei riitä vapauttamaan, koska se ei kosketa heikkouksia niiden perustasolla. Buddha opettaa, että heikkoudet kerrostuvat kolmelle eri tasolle. On piilevä taipumus, ilmentymisen vaihe ja rikkomuksen vaihe. Niistä syvimmällä on piilevä taipumus, jolloin heikkous ei näy päällepäin. Toisessa vaiheessa se ilmentyy ajatuksena tai tunteena ja kolmannessa se motivoi kielteisen teon joko puheen tai kehon kautta.

Itsekuri estää kielteisten tekojen tekemisen. Keskittymällä ajatukset ja tunteet voi hallita. Tajunnanvirran piileviä taipumuksia ei kuitenkaan voi kitkeä edes täydellisellä absorptiolla, sillä siihen vaaditaan enemmän kuin pelkkä rauhan tila. Siihen tarvitaan viisautta, ymmärrys ilmiöiden todellisesta luonteesta.

Viisaudella voi katkaista piilevien taipumusten juuret, sillä kaikista heikkouksista pohjimmaisena on tietämättömyys. Tietämättömyys ruokkii muita heikkouksia, ja viisaus hävittää tietämättömyyden. Tietämättömyys ei ole pelkkää ei-tietämistä, vaan voimakas elementti joka vaikuttaa havaintoihimme, ajatuksiimme ja vääristää kokemukset. Kolme pääasiallista vääristymää ovat seuraavat: pysymätön nähdään pysyvänä, epätyydyttävässä nähdään jotain tyydyttävää ja itsettömässä nähdään itse. Vaikka kaikki on muuttuvaa ja tuhon alaista uskomme olevamme pysyviä olentoja pysyvässä maailmassa. Vaikka kohtaamme tuskaa, petymme ja turhaudumme yhä uudelleen, uskomme kuitenkin, että meillä on oikeus nautintoon ja ponnistelemme lisätäksemme nautintoja. Ja uskomme oman identiteettimme pysyvyyteen ja todellisuuteen, takerrumme niihin käsityksiin jotka olemme itse itsestämme luoneet; havaitsemme itseriittoisen egon.

Viisauden kautta näemme asiat suoraan ja elävästi sellaisina kuin ne ovat. Viisaus kehittyy sisäisen näkemyksen kautta vipashyana mietiskelyssä. Koemme totuuden omasta olemassaolostamme. Yleensä samastumme kokemuksiimme emmekä sen tähden ymmärrä niitä. Elämme ymmärtämättä kokemuksiemme luonnetta. Kaikista harhoista syvimmällä on se, että meillä olisi ”minä”. Buddha sanoi, että se on vain oletus ilman todellista viitekohtaa. Vaikka se on vain oletus, siitä on paljon seurauksia, jopa kuolemanvakavat seuraukset. Kun tarkastelemme maailmaa minän näkökulmasta, jaamme kaiken siihen mikä on minun ja mikä ei ole minun. Jäämme kaksinaisuuden vangiksi ja syntyy halu takertua ja tuhota. Sen seurauksena kärsimme vääjäämättä.

Itsen illuusio täytyy hävittää, jotta vapautuu heikkouksista ja kärsimyksestä. On oivallettava itsettömyys. Juuri siksi viisautta on kehitettävä. Kokemuksen kenttää tutkitaan järjestelmällisesti ja katsotaan, voiko jokin yksittäinen tekijä tai tekijöiden yhdistelmä muodostua itseksi. Kokemus ei ole niin kuin auto jonka voisi hajottaa osiin. Sen kokonaisuus ei muodostu aineesta vaan toiminnoista, mutta vaikka kokemus syntyy, sen syntyminen ei vaadi minkään itsen läsnäoloa.

Analyysissä erotellaan tavallisesti viisi takertumisen osatekijää eli aggregaattia. Ne ovat muoto, aistimus, havainto, mielenliikkeet ja tajunta. Harjoittaja keskittyy yhteen kerrallaan ja tutkii miten se syntyy ja häviää.

Vaihtoehtoisesti voidaan pohdiskella kuutta aistia ja niiden kohteita sekä heikkouksia (”kahleita”), jotka saavat alkunsa aistimuksista. Tutkitaan miten heikkous syntyy, miten se hylätään ja miten estetään sen syntyminen uudelleen. Näin käydään läpi silmä ja muodot, korva ja äänet, nenä ja tuoksut, kieli ja maut, keho ja tuntemukset sekä mieli ja ajatusten kohteet.

Analysoinnin lisäksi olemassaolon tekijöitä tutkitaan myös suhteellisina, muista tekijöistä riippuvaisina.

Nämä menetelmät saavat älyllisesti vakuuttumaan siitä, että itseä ei ole, mutta virhehavaintoon perustuva takertuminen egoon ei lakkaa. Siihen tarvitaan suora näkeminen ilmiöiden tyhjään luontoon. Se saadaan aikaan pohtimalla olemassaolon osatekijöiden kolmea universaalia ominaisuutta: pysymättömyyttä, epätyydyttävyyttä ja itsettömyyttä.

Tällä sisäisen näkemyksen tasolla pysymättömyys ei merkitse pelkästään sitä että kaikki loppuu joskus. Ehdolliset ilmiöt muuttuvat jatkuvasti, niissä on tapahtumia jotka häviävät melkein heti synnyttyään. Vakaalta näyttävät aistikohteet paljastuvat hetkellisten muodonmuutosten sarjoiksi. Henkilö sulautuu aineellisten tapahtumien virraksi (muodon aggregaatti) ja mentaalisten tapahtumien virraksi (aistimusten, havaintojen, mielen toimintojen ja tajunnan aggregaatit).

Kun pysymättömyys on havaittu, epätyydyttävyys ja itsettömyys havaitaan helpommin. Koska aggregaatit muuttuvat koko ajan, niihin ei voi asettaa toivoaan pysyvästä nautinnosta. Ne ovat syvimmiltään kärsimystä. Koska aggregaatit ovat pysymättömiä ja epätyydyttäviä, niitä ei voi pitää itsenä. Jos ne olisivat itse tai kuuluisivat itselle, itse voisi hallita niitä tahdolla ja ne voisi muuttaa ikuiseksi autuuden lähteeksi. Ne ovat kuitenkin pettymyksen ja tuskan tuottajia, ja koska niitä ei voi hallita, ne eivät ole itse vaan pelkkiä tyhjiä ilmiöitä ilman omistajaa. Ne ilmentyvät olosuhteista riippuvaisina.

Tässä vaiheessa polun kahdeksan osatekijää yhdistyvät tukemaan toisiaan päämäärän saavuttamiseksi. Niin kauan kuin mietiskellään viittä aggregaattia jotta ymmärrettäisiin niiden pysymättömyys, epätyydyttävyys ja itsettömyys, ollaan tekemisissä ehdollisten tapahtumien kanssa ja harjoitus kuuluu maalliseen polkuun. Kun nämä ominaisuudet täysin ymmärretään, mieli läpäisee ehdollisen ja oivaltaa ehdottoman, nirvanan. Se näkee nirvanan suoraan, nirvana on oivalluksen välitön kohde.

Ehdottomaan johtaa ylimaallinen polku, tajunnantila jossa on neljä astetta. Nämä neljä toinen toistaan täydellisempää vapautumista voidaan saavuttaa yhden mietiskelyistunnon aikana, joskin useimmiten niihin kuluu pitkä aika, jopa useita elämiä. Ylimaallisiin polkuihin kuuluu Neljän jalon totuuden ymmärtäminen ilman käsitteitä, intuitiivisesti ja kaikki yhtä aikaa.

Mieli ymmärtää kärsimyksen totuuden ja kaiken epätyydyttävyyden. Samalla se hylkää halun, josta kärsimys syntyy. Lakkaaminen, kuolematon nirvana on sisäisin silmin nähtävissä. Ja mieli kehittää kahdeksanosaisen polun, jolla on valtava voima siksi, että nirvana nähdään nyt suoraan. Näitä samanaikaisia mielentoimintoja verrataan kynttilän kykyyn polttaa sydäntä, kuluttaa steariinia, poistaa pimeyttä ja tuoda valoa.

Heikkoudet on jaettu kymmeneen ”kahleeseen”:

1.   henkilökohtainen näkemys

2.   epäily

3.   takertuminen riitteihin ja sääntöihin

4.   aistihalu

5.   viha

6.   hienoaineksisen olemassaolon halu

7.   aineettoman olemassaolon halu

8.   itserakkaus

9.   levottomuus

10. tietämättömyys.

Neljästä ylimaallisesta polusta jokainen poistaa tietyn heikkouksien kerrostuman. Ensimmäinen, ”virtaan astunut” katkaisee kolme ensimmäistä kahletta. Henkilökohtainen näkemys poistuu koska oivalletaan itsettömyys. Epäilys poistuu, koska on itse nähnyt Buddhan ilmoittaman totuuden. Takertuminen riitteihin ja sääntöihin lakkaa koska tietää, että päämäärään vie ainoastaan kahdeksanosainen polku, ei tiukat moraalisäännöt eikä seremoniat.

Jokaista polkua seuraa sen hedelmä, jolloin hetken nautitaan nirvanan autuaallisesta rauhasta ennen palaamista maalliseen tajunnantilaan. Kun henkilö on nauttinut virtaan astumisen hedelmän, hänestä tulee ”virtaan astunut”, hän kulkee kohti vapautumista eikä voi enää vaipua valaistumattoman olennon maallisuuteen. Heikkouksia on kuitenkin jäljellä ja niiden poistamiseen voi mennä seitsemän elämää.

Älykäs harjoittaja ei lepää vaan ponnistelee entistä ahkerammin ja saavuttaa ”kerran palaavan” polun. Siinä ei katkaista yhtään kahletta, mutta halun, vihan ja harhan juuria heikennetään. Kun hedelmä on nautittu, harjoittajasta tulee ”kerran palaava”, joka palaa tähän maailmaan korkeintaan kerran ennen täydellistä vapautumista.

Kolmas polku on ei-palaavan polku, jossa katkaistaan aistihalun ja pahantahtoisuuden kahleet. Ellei hän saavuta viimeistä polkua tässä elämässä hän syntyy hienoaineksisella tasolla ja vapautuu siellä.

Ponnistuksella ja sisäisellä näkemyksellä voidaan saavuttaa neljäs polku, arhattius, jolla katkaistaan viisi viimeistä kahletta: hienoaineksisen olemassaolon halu, aineettoman olemassaolon halu, itserakkaus, levottomuus ja tietämättömyys.

Hienoaineksiset taivaalliset tasot, Brahma maailmat, voidaan saavuttaa meditatiivisella keskittymisellä, neljällä dhyanalla. Aineeton olemassaolon taso saavutetaan hallitsemalla aineettomat meditaatiot. Itserakkaus ei tässä tarkoita karkeaa omien kykyjen ja hyveiden yliarviointia vaan jäljellä olevaa tuntumaa egosta, joka säilyy vaikka käsitteelliset näkemykset itsestä on hävitetty. Levottomuutta on hiukan jokaisessa valaistumattomassa mielessä. Tietämättömyys on tiedollinen verho, joka estää täysin käsittämästä Neljää jaloa totuutta. Se säilyy jopa ei-palaavan mielessä.

Arhattiuden polku poistaa tämän tietämättömyyden viimeisen verhon ja sen myötä kaikki jäänteet heikkouksista. Nyt kärsimyksen totuus ymmärretään, halu poistetaan, nirvanan rauha oivalletaan ja kahdeksanosaisen polun osatekijät kehitetään täydellisiksi.

Hedelmän saavutettuaan oppilaasta tulee arhat, joka on tässä elämässä vapautunut kaikista siteistä. Hän on kulkenut kahdeksanosaisen polun loppuun asti, hän on polun ruumiillistuma. Hän nauttii sen hedelmistä, valaistuneena ja vapautuneena. Arhatin ja buddhan saavutukset toisiinsa verrattuina.

 

LOPPUSANAT

 

Vaikka korkea päämäärä saattaa nyt vaikuttaa kaukaiselta, polku sinne löytyy jalkojemme alta. Voimme vakiinnuttaa polun kahdeksan osatekijää mielessämme jos olemme päättäväisiä ja ponnistelemme. Meidän on ensin oikaistava näkemyksemme ja selvitettävä aikomuksemme. Sitten on puhdistettava käytös: puhe, teot ja elinkeino. Tällä perustalla harjoitamme tarkkaavaisuutta ja ponnistelemme kehittääksemme keskittymiskykyä ja sisäistä näkemystä. Harjoitus etenee hitaasti ja asteittain, eikä kannata odottaa nopeita tuloksia. Joidenkin kohdalla eteneminen on nopeaa, toisten kohdalla hidasta, mutta siitä ei pitäisi tehdä innostuksen eikä lannistumisen aihetta. Vapautuminen on vääjäämätön tulos polusta, ja se saavutetaan sinnikkäällä harjoituksella.

Neljä jaloa totuutta ja jalo kahdeksanosainen polku 

kotisivulle