Ken Holmes:

Tantran vallankumous

In English

 

Siitä, milloin ja miten tantrinen buddhalaisuus syntyi, on erilaisia käsityksiä. Jotkut uskovat, että Buddha Shakyamuni opetti sen aikanaan muutamille uskotuille oppilailleen, ja että se pysyi salaisena lähes tuhat vuotta, kunnes suurempi joukko ihmisiä oli valmis vastaanottamaan sen ja siitä tuli julkista tietoa. Toiset pitävät sitä alkuperäisen opetuksen vääristyneenä muunnoksena. Kumpaakin näkökantaa puoltavia seikkoja on esitetty, mutta ei varmaa todistusta kummastakaan. Tässä tutkitaan tantraa siitä näkökulmasta, millaisena sen näkevät sen oman elävän perinteen kannattajat: buddhalaisuuden kolmesta tasosta korkeimpana.

 

Kaikki buddhalaisuuden muodot perustuvat eettiseen elämäntapaan, mielen hallintaan mietiskelyn keinoin sekä egon olemattomuutta koskevan viisauden hankintaan. Tämä sinänsä jo vapauttaa yksilön hänen omasta kärsimyksestään. Koska se kuitenkin auttaa vain opin harjoittajaa itseään, sitä pidetään opetusten vähäisempänä ulottuvuutena (hinayanabuddhalaisuus). Paljon pidemmälle voi edetä. Laajentamalla viisautta niin, että on suoraan tietoinen kaikkien asioiden (ei pelkän egon) harhanomaisuudesta ja herättämällä mielen rajattomat mahdollisuudet tuntea myötätuntoa, voi tulla buddhaksi ja auttaa lukemattomia muita. Se on opetusten laaja ulottuvuus, mahayanabuddhalaisuus.

 

Mahayanan tie on kuitenkin toisinaan varsin pitkä. Jotkut ihmiset voivat taittaa matkan suuremmalla nopeudella käyttämällä voimakkaita menetelmiä, jotka virittävät huomaamaan harhan peitossa olleen mielen ikiaikaisen puhtauden ja täydellisyyden kaikkialla. Noita menetelmiä kutsutaan tantraksi, joka tarkoittaa lankaa tai kuitua, koska menetelmät yhdistävät yksilön hetkessä alkuperäisiin loimiin, jotka juoksevat koko kudoksen läpi; ne yhdistävät yksilön kokonaisuuteen, maailmankaikkeuden kudelmaan. Tämä on tuhoutumaton vajrayana-ulottuvuus. Joskus hinayanan perustaa verrataan teevadiksi, mahayanaa kupiksi ja vajrayanaa teeksi, jota kuppi pitää sisällään.

 

Näiden vähäisten, laajojen ja tuhoutumattomien opetusten tasojen täytyy löytää oma paikkansa ihmisen elämässä, niihin täytyy tutustua kuhunkin kerrallaan, oikeassa järjestyksessä. On sanottu, että intialaisten kollektiivisessa tajunnassa voitaisiin nähdä nämä kolme vaihetta. Hyvin yleisellä tasolla voisi sanoa, että Buddhan opetuksista hinayana oli valta-asemassa ensimmäiset viisisataa vuotta, mahayana seuraavat seitsemänsataa ja vajrayana on ottanut hallitsevan paikan viimeisten viidensadan vuoden aikana, samalla kun buddhalaisuus elävänä ja kasvavana uskona on kypsynyt.

 

Kalachakra tantran ja Hyvän aikakauden sutran mukaan tässä maailmassa ilmestyy 1002 Buddhaa sen olemassaolon aikana, ja he tulevat opettaakseen universaaleja totuuksia. Shakyamuni on heistä kuitenkin ainoa, joka opettaa tantraa. Muut Buddhat ilmestyvät kulta-aikoina, jolloin maailman asukkaat ovat hyveellisiä ja rauhanomaisia ihmisiä, joilla on suuret ansiot ja joita on helppo opettaa. Noina aikoina ympäristö on sopusointuinen, sadot runsaita, hyvänmakuisia ja ravitsevia. Shakyamuni, joka näistä Buddhista tuli neljäntenä, on kaikkein rohkein, hän ilmestyi huonompana aikana kuin yksikään muu Buddha. Hänen rappeutuvan maailmansa ihmiset ovat tunnetasolla rikkinäisiä, ja ainoastaan tantran psykologiset muutosvoimat voivat auttaa heistä joitakin.

 

Tantran neljä päätasoa ovat kriya, carya, jooga ja anuttarajooga. Kriya eli toimintatantra painottaa fyysistä toimintaa, kuten puhdistusrituaaleja. Carya eli menetelmätantra tasapainottaa ulkoista toimintaa sisäisen mietiskelevän tyyneyden kanssa. Jooga eli ykseystantra käsittelee lähinnä henkisen ykseyden sisäistä kokemista. Näitä kolmea kutsutaan yhteisellä nimellä mantrayanaksi. Anuttarajooga eli korkeimman ykseyden tantra on niistä erillään. Se on kaikkein hienovaraisin tantra ja voimakas henkinen keino, jonka avulla täydellinen valaistuminen voidaan saavuttaa yhdessä elämässä, ja toisin kuin muut tantrat, se valmistaa paitsi tämän elämän kokemuksiin, myös kuolemaan ja ajanjaksoon kuoleman ja seuraavan elämän välissä. Sitä kutsutaan vajrayanaksi.

 

Shakyamunin katsotaan saavuttaneen valaistumisen taivasmaailmassa, ennen kuin hän ilmestyi tässä maailmassa prinssi Gautamana, joka oli maan päällä 80 vuotta, noin vuosina 624 – 544 eKr. Tämä lyhyt ilmestys (nirmanakaya) oli vain pieni osa hänen saavutuksistaan. Se auttoi tuomaan maan päälle hänen opetustensa pääkohdat, joiden on määrä säilyä kymmenen 500 vuoden mittaista ajanjaksoa. Näiden viidentuhannen vuoden aikana puhdassydämiset bodhisattvat voivat nauttia hänen läsnäolostaan sambogakayana, joka ilmentyy puhtaina maina ja monina vertauskuvallisina buddhan muotoina, sillä tavoin kuin niitä mietiskellään.

 

Buddhan nirmanakaya-aspekti antoi jotkut tantraopetuksista aikanaan maan päällä. Opetuksia sai yleisö, johon kuului ihmisiä ja taivaallisia bodhisattvoja, ja ne annettiin eri paikoissa pohjoisen Oddiyanasta etelän Dhanyakatakaan, jossa hän opetti Ajan pyörän eli Kalachakra tantran. Kun Buddha oli siirtynyt pois, perimyslinjoja pidettiin yllä salaisesti maan päällä ja avoimemmin ei-maallisissa ulottuvuuksissa. Muut tantrat opetettiin myöhemmin sambhogakaya-aspektin kautta joko suoraan ihmisille tai sitten ihmiset vastaanottivat ne bodhisattvojen, kuten Ratnabhadran kautta.

 

Kun mahayanaopettajia ilmaantui 200-luvulta eKr. aina 400-luvulle jKr., tantran mantrayana-osa tuli paremmin tunnetuksi, vaikka sitä edelleenkin harjoittivat pääasiassa erakot yksin ja kaukana muusta asutuksesta. Se oli hartauden ja suoran hengellisen toiminnan tie vastakohtana luostareissa kehittyneelle oppineisuudelle ja älyllisyydelle. Ei ollut mahdotonta, että suuret oppineet varmistuttuaan oppilaidensa opetuksen jatkuvuudesta, jättivät arvostetun paikkansa luostariyliopistoissa ja käyttivät lopun elämäänsä etsien korkeinta totuutta tantrisen mietiskelyn kautta. Siitä huolimatta monet buddhalaiset epäilivät tantraa, jonka opeista ja harjoituksista jotkin näyttivät olevan aivan vastakkaisia Buddhan opetusten kanssa. Suuri osa sekaannuksesta johtui siitä, että tantra käytti salakieltä (sandhyabhasa), joka oli täynnä kaksoismerkityksiä ja paradokseja, joiden tarkoitus oli karkottaa pois pelkät harrastelijat. Se ei ollut uusi keksintö. Jopa kaikkien hyväksymä Dhammapada sanoo säkeessä 294: ”…tapettuasi äidin, isän ja kaksi Ksattrya-kuningasta, tuhoa kuningaskunta ja kaikki sen asukkaat.”

 

Se ei kuulosta erityisen buddhalaiselta, ellei ymmärrä symboliikkaa. Äiti tarkoittaa itsekkyyttä, isä on itsekäs halu, kaksi kuningasta ovat kaksi keskeistä väärinkäsitystä: luulo, että yksilöllisyys on pysyvä ja sen vastakohta, täydellinen kaiken kieltäminen. Kuningaskunta ja sen asukkaat ovat tapoja havaita subjektiivinen tajunta ja objektiivinen todellisuus, jotka perustuvat näihin väärinkäsityksiin.

 

Tantran eri tasot antavat välineitä mielikuvitukselle ja ne saavat ajatukset, tunteet, havainnot ja tajunnan toimimaan niin, että väärinkäsitysten pilvet puhalletaan pois ja ihminen kasvaa henkisesti eheäksi. Kun kehoa, puhetta ja mieltä käytetään älykkäästi ja oivaltavasti, kaikesta mitä elämässä kohtaa, tulee tie totuuteen.

 

Muinaisten intialaisten ei tarvinnut opetella kokonaista uutta uskontoa, heille tuttuja uskonnollisia muotoja voitiin muokata tantran kautta buddhalaisittain järkeviksi. Alkukantaiset riitit, kuten eläinuhrit, korvattiin samanlaisilla seremonioilla, jotka tehtiin vain kuvitteellisella tasolla, ja uhrialttarille vietiin epäonnisen vuohen sijaan omat itsekkäät harhauskomukset. Uhrin vastaanottava jumaluus korvattiin ikiaikaisen minää vailla olevan tyhjyyden viisauden ja myötätunnon edustajalla.

 

400-luvulla Asanga-nimisen mestarin aikana korkeammat joogatantrat alkoivat löytää tiensä joihinkin opinahjoihin. Seuraavina vuosisatoina Gupta-kuninkaiden hallitessa Intiaa, vallitsevana suuntauksena oli hartauden harjoitus pikemminkin kuin oppineisuus. Kaikki tantrat tasot tulivat tutuiksi joissain luostareissa Buddhan opetusten eräänä aspektina.

 

Näyttää selvältä, että buddhalainen tantra oli olemassa ennen hindulaista tantraa, joka luultavasti syntyi edellisestä. On otettava huomioon useita tekijöitä, kun tutkitaan tantran historiallista kehitystä. Ennen Buddhaa kolme ylintä kastia (traivarnika eli arya) olivat oikeutettuja tutkimaan Vedaa ja Upanishadeja. Bramaanipapit vartioivat mustasukkaisesti oppiaan, joka koski erityisesti sielun (atman) luontoa. Buddha sen sijaan teki selväksi, että hänen opetuksensa kuuluivat kaikille riippumatta sukupuolesta, kastista tms. Hän kritisoi jyrkästi Veda-perinteeseen kuuluvia eläinuhreja, eikä ryhtynyt hyödyttömään pohdiskeluun henkilökohtaisen identiteetin olemassaolosta. Sen sijaan hän korosti hyviä tekoja jokaisen yksilön tienä henkilökohtaiseen vapauteen.

 

Kun hän oli kuollut, mahayanan harjoittajat rupesivat korostamaan rukousta mielen harjoittamisen menetelmänä ja hengellisenä apukeinona. Se sattui samaan aikaan, kun Bhagavad-Gita ilmestyi muuttamaan hindulaisuutta selvästi suvaitsevampaan suuntaan. Oppi tuli alempien kastien ulottuville ja se muotoutui entistä jumaluusopillisemmaksi: tavallisia ihmisiä rohkaistiin rukoilemaan ja hartaudenharjoitukseen (bhakti), jonka kautta voi löytää pelastuksen.

 

Vanhan ja keskiaikaisen intialaisen kulttuurin keskeinen kysymys ei ole, kumpi, buddhalaisuus vai hindulaisuus alun perin loi laajalle levinneet tavat harjoittaa hartautta ja rukoilla, rituaalit, jotka näyttivät jumalanpalvonnalta, vaikka eivät olleet sitä, ym. Tärkeämpää on, että nämä uskonnot käyttivät samoja välineitä varsin eri tavalla.

 

Kun tullaan 700-luvulle, tantra oli levinnyt todella laajalle, ja sitä opetettiin avoimesti monissa suurissa luostariyliopistoissa, kuten Nalandassa ja Oddiyanassa. Tantra puhkesi kukkaan Pala-dynastian hallituskaudella (800 – 1200 -luvuilla), jolloin buddhalaisuutta tuettiin aktiivisesti, erityisesti mantrayanaa. Kuuluisat oivalluksen saavuttaneet mahasiddhat elivät tuona aikana. Vikramashilan luostariyliopisto muodostui asteittain Nalandaakin loistavammaksi ja sekä mahayana että vajrayana levisivät Aasiassa laajalti. Ne kotiutuivat erityisesti Tiibetiin, jossa ne säilyivät, kunnes Tiibet liitettiin Kiinaan 1900-luvun puolivälissä.

 

1100- ja 1200 -lukujen toistuvat muslimihyökkäykset tuhosivat ensin Kashmirin suuret buddhalaiset keskukset, sitten poltettiin Nalanda ja Bengalin luostarit. Vuoteen 1335 mennessä turkkilais-afgaanit hallitsivat koko Intiaa. Tuo ainutlaatuinen maa oli tullut sen tien päähän, jonka Buddha Shakyamuni oli ennalta nähnyt, laskeutuessaan Tushitan taivasmaailmasta sinne. Hän näki, että se oli sivistynyt maa, jossa hänen opetuksensa kunnolla juurtuisivat vaihe vaiheelta, ja josta ne ajan ollessa kypsä, leviäisivät maailman kaikkiin kolkkiin.

 

Epäilemättä alkuaikojen buddhalaisille oli traumaattinen kokemus ensin perustaa uskonsa kivijalka, ja nähdä sen sitten murentuvan laajemman ja syvällisemmän päämäärän edessä. Tuo prosessi näyttää toistuvan yhä uudelleen samalla, kun Buddhan opetukset kokonaisuudessaan paljastuvat. Muutoksen tuulet voivat olla virkistäviä tai uhkaavia. Niiden edessä joko kaivautuu taisteluasemiin tai hyväksyy uudistukset. Näin muodostuivat erilaiset buddhalaiset ”koulukunnat” aikojen kuluessa. Kertomuksen jokainen luku merkitsi pientä vallankumousta, ja tantra oli näistä vallankumouksista luultavasti suurin.

 

 

kotisivulle