Gelong Thubten

Johdatus mietiskelyyn

Helsinki, Pasilan kirjaston auditorio 8.1.2004, käännös: Mari Jyväsjärvi

 

 

Hei, nimeni on Thubten ja olen munkki Samye Lingin luostarissa, joka on Rokpa Finlandin päämaja. Olen tullut tänne puhumaan mietiskelystä. Ennen kuin aloitan, minun on tunnustettava teille jotakin: en ole kovin hyvä mietiskelyssä. Olen pikemminkin aloittelija. Niinpä yritänkin esittää mietiskelyopetukset sen mukaan kuin omat tiibetiläiset opettajani ovat minua opettaneet. Toivon, että voin välittää nuo opetukset teille selkeästi, sekoittamatta niihin omia ajatuksiani, ja siten pitää ne puhtaina.

Meidän perinteessämme opettajien täytyy viettää useita vuosia eristäytyneellä retriitillä, ennen kuin he ovat riittävän päteviä toimimaan henkisinä opettajina. Minä en ole tehnyt tätä; niinpä en varsinaisesti ole opettaja, vaan sen sijaan yritän auttaa ihmisiä heidän polullaan.

Pidän tämän luennon hyvin yleisellä tasolla. Kuka tahansa voi harjoittaa mietiskelyä, ei tarvitse olla buddhalainen voidakseen mietiskellä. Mietiskelyä voi harjoittaa, vaikka olisi sitoutunut johonkin toiseen uskontoon tai vaikkei olisi kiinnostunut uskonnosta lainkaan. Mutta yleensä buddhalaisissa opetustilanteissa on tapana sanoa aluksi muutamia rukouksia, varsinkin jos on munkki tai nunna. Aloitan siis muutamilla rukouksilla, joiden tarkoituksena on lähinnä auttaa minua pääsemään oikeaan mielentilaan. Älkää antako näiden rukouksien vieraannuttaa teitä.

 

Turvautuminen

 

San-dze tshö dang tsho tsi tso nam la

dzang-tsub bardu da ni tsab-su-tsi

da gi dzin sok dzi pe sö-nam tsi

dro la pen dzir san dze dru par sho.

 

Turvaan Buddhaan, Dharmaan ja jaloimpaan Sanghaan

kunnes saavutan valaistumisen.

Anteliaisuuden ja muiden hyveiden synnyttämän hyvellisyyden kautta

saavutan Buddhan tilan kaikkien olentojen hyväksi.

 

Epäitsekäs pyrkimys

 

Sem-tshen tam-tshe de-va dang de-ve dzju dang den-par dzjur-tsig

dugnal dang dugnal tsi tsju dang dral-var dzjur-tsig.

Dugnal me-pei de-va dam-pa dan min dral-var dzjur-tsig

nje ring tsha dan dang dral-vei tan-njom tshen-po la ne par dzjur-tsig.

 

Olkoot kaikki olennot onnellisia ja olkoon heillä onnen syyt.

Olkoot he vapaita kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä.

Löytäkööt he sen onnen, jota kärsimys ei koskaan voi tahrata.

Saavuttakoot he koko maailman kattavan, puolueettoman myötätunnon vapaana maailmallisesta puolueellisuudesta ystäviä ja vihollisia kohtaan.

 

Rukous juuri-gurulle

 

Pal-den tsa-we la-ma rin-po-che                 

da-gi chi-wor pe-de den-shu la

ka-drin chen-pö go-ne tse-zung te              

ku  sung tu chi ngö-drup tsal-du sol

 

Loistava juuriguru

joka istut pääni päällä lootuksen ja kuun päällä,

ota minut ystävällisesti vastaan

ja suo minulle ruumiin, puheen ja mielen siddhit.

 

Kun puhutaan mietiskelystä, on hyvä puhua ensin tavallisesta kokemuksestamme ihmisinä ja siitä, miksi haluamme parantaa sitä. Joka ainoa ihminen etsii onnea ja haluaa vapautua ongelmistaan. Jokaisen elämä on erilainen, pinnalta katsoen kaikki tekevät eri asioita, mutta syvällä sisimmässä toive on sama: jokainen toivoo onnea ja haluaa vapautua ongelmistaan. Jotkut pitävät siitä, että ovat onnettomia. Jotkut taas pitävät kärsimyksen aiheuttamisesta toisille ja itselleen, mutta hekin etsivät onnea, vain vääristyneellä tavalla.

 

Meillä on taipumus etsiä tätä onnea asioista, jotka ovat itsemme ulkopuolella. Katsomme ympärillemme ja haluamme noiden ulkopuolisten asioiden tekevän meidät onnellisiksi. Itse asiassa elämämme koostuukin tällaisesta onnen metsästämisestä: tavoittelemme aina tiettyjä olosuhteita toivoen, että ne tekevät meidät onnellisiksi. Mutta käykin niin, että jatkamme vain juoksemista, jatkuvaa jonkin etsimistä. Sillä huomaamme että silloin kun saamme haluamamme, se ei olekaan riittävän hyvää, meidän on saatava jotain lisää tai jotain muuta.

 

Ja jos tavoittelemme tiettyjä asioita saavuttaaksemme onnen, niin samalla pakenemme toisia asioita, jotka tekevät meidät onnettomiksi. Nämä kaksi kulkevat käsi kädessä. Tämä onkin stressin määritelmä: olla jatkuvasti liikkeessä, vähän niin kuin pieni hiiri tai hamsteri juoksupyörässä, juosten ympäri ja ympäri yhä uudelleen. Jos tilannetta tarkastelee loogisesti, voi sanoa että tämä jatkuva liikkeessä oleminen kasvattaa sekä sitä, mitä kohti pyrimme että sitä, mistä poispäin pyrimme. Juuri tämän juoksemisen kautta me luomme kärsimyksen. (Puhun tietenkin kuvaannollisesti; en tarkoita lenkkeilyä!)
 

Tämä käsitys, että onni ja kärsimys tulevat ulkopuolellamme olevista asioista, tekee meistä noiden ulkoisten asioiden uhreja. Meistä tulee elämän kaikkien olosuhteiden uhreja, koska ne eivät juuri ole meidän hallinnassamme. Kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa, kaikki on katoavaista. Joten jos etsimme onnea ja onnemme riippuu ulkoisista asioista, seisomme hyvin epävarmalla pohjalla, sillä niiden asioiden varaan ei voi laskea elämäänsä, ne muuttuvat koko ajan. Olemme riippuvaisia asioista, jotka ovat epävakaita ja epäluotettavia, ja tiedämme sen itsekin. Tämä saa meidät tuntemaan hiipivää pelkoa.

 

Tällaisen ajattelun perusvirhe on se, että katsomme asioita hieman väärin päin. Tosiasiassa ihmisen mieli on tärkeintä mitä on, sillä sekä onnen että kärsimyksen kokemus tapahtuu mielessä. Tuo kokemus on meissä itsessämme. Uskomme, että onni ja kärsimys piilevät ulkopuolellamme olevissa asioissa ja että meidän on saatava itsellemme mukavat asiat ja päästävä eroon ikävistä asioista. Mutta se ei ole totta. Onni ja kärsimys ovat meissä itsessämme.

 

Voimme tehdä yksinkertaisen kokeen tämän todistamiseksi. Otetaan 20 ihmistä ja laitetaan heidät samaan huoneeseen, niin kuin me olemme nyt. Soitetaan kaikille samaa musiikkia, annetaan kaikille samaa ruokaa, annetaan kaikille sama kokemus. Tietenkin jokaisen kokemus on erilainen. Joillakin on hauskaa, toisilla ei, jotkut eivät välitä. Jokaisella on erilainen kokemus riippuen hänen senhetkisestä mielentilastaan. Tämä on yksinkertainen tapa todistaa, että tilanteella itsellään ei ole merkitystä, vaan tietyssä tilanteessa olevan ihmisen mieli määrittää kokemuksen joko miellyttäväksi tai epämiellyttäväksi.

 

Voimme nähdä tämän omassa elämässämmekin. Voimme nähdä, miten paljon olemme muuttuneet lapsuudesta tähän hetkeen saakka, kuinka olemme vuosien kuluessa alkaneet pitää asioista joista ennen emme pitäneet tai toisin päin. Kaikki riippuu mielestä. Tämän ymmärtäminen onkin ensimmäinen askel mietiskelyn harjoittamisessa.

 

Voidaankin sanoa, että mietiskelijänä sinun on aivan ensimmäiseksi otettava vastuu omasta kokemuksestasi. Jos kehitämme joustavamman mielen, rauhallisemman mielen, saatamme joutua moniin eri tilanteisiin ja olla aivan tyytyväisiä. Joten juuri sisäisen rauhan, sisäisen vapauden kehittäminen on mietiskelyn tavoite.

 

Monet luulevat mietiskelyn tarkoittavan sitä, että on lakattava ajattelemasta, luovuttava ajattelusta, mutta tämä ei ole totta. Siksi ei olekaan hyväksi lukea mietiskelystä kertovia kirjoja ja yrittää sitten seurata kirjan opetuksia, koska siitä saattaa saada aivan väärän käsityksen. Näin monille käykin. Yleensä kirjoissa nimittäin kuvaillaan mietiskelyn tulosta, ja sitten ihmiset lukevat kirjan ja yrittävät matkia tuota tulosta. Tämä on kuin yrittäisi hypätä kallion huipulle – se on mahdotonta.

 

On tärkeää, ettette ajattele: ”Mietiskely tarkoittaa, että minun on tyhjennettävä pääni tai lakattava ajattelemasta tai puhdistettava mieleni”, sillä jos yritätte tehdä sen, te vain jännitytte. Entä jos käskisin teidän nyt vain istua ja lakata ajattelemasta – kokeilkaa sitä! Älkää ajatelko. Teidän ei ole lupa ajatella. Ei ajattelua. Ette saa ajatella porkkanaa. Ette saa ajatella taivasta. Ette saa ajatella mitään. Huomaatte varmastikin, että se on hyvin vaikeaa. Ainakin minusta se on; en pysty lopettamaan ajattelua, pystyttekö te? Jos ihminen yrittää lakata ajattelemasta, hän vain ajattelee entistä enemmän. Monet yrittävät mietiskellä tällä tavoin ja hermostuvat. Jos omalle mielelleen asettaa rajoituksia, se tekee lopulta vallankumouksen. 

 

Eli tavallisesti käy niin, että ihmiset istuutuvat mietiskelemään ja yrittävät lakata ajattelemasta, sitten ajatukset tulevat, he yrittävät pysäyttää niitä ja sitten lannistuvat. Heistä tuntuu, ettei heistä ole mihinkään, ja he luovuttavat. Monet yrittävät mietiskellä ja sanovat sitten: ”En osaa mietiskellä.” Mutta mitä tarkoittaa sanoa ”En osaa mietiskellä”? Mitä luulet ’mietiskelyn’ tarkoittavan, kun sanot näin? Siitä tässä on kyse. Jos luulet mietiskelyn tarkoittavan sitä, että sinun pitää olla erityisessä tyhjyyden tilassa, silloin sinulla tulee olemaan paljon ongelmia ja voit hyvin sanoakin ettet osaa mietiskellä.

 

Tosiasiassa mietiskely tarkoittaa, että annamme mielellemme paljon vapautta. Meidän on sisimmässämme annettava mielellemme vapautta, meidän on annettava itsellemme tilaa. Mutta jos yrität siivota ajatukset tiehensä, et anna itsellesi vapautta, teet itsestäsi pikemminkin kireän. Mietiskely on sitä, että antaa mielen olla. Jos mieli ajattelee paljon, olkoon sitten niin, sen ei tarvitse vaivata sinua.

 

Kuvitellaan esimerkiksi, että seisot tien reunassa ja katselet ohiajavia autoja. Tässä esimerkissä tie on mieli ja autot ovat ajatuksiamme ja tunteitamme. Tie saattaa olla vilkas moottoritie ja sillä liikkuu paljon autoja. Jos yrität pysäyttää autoja, ne vain ajavat toistensa päälle ja seurauksena on suuri kolari. Juuri näin ihmiset usein tekevät mietiskellessään ja sitten he hermostuvat, ja se onkin väärä tapa mietiskellä. Sen sijaan voimme vain seistä tien reunassa ja katsella autojen ajavan ohi. Oletetaan, että jotkut noista autoista ovat takseja. Jos viittaat kädelläsi, taksi pysähtyy, nouset kyytiin ja lähdet ajelulle. Näin meillä on tapana tehdä ajatustemme ja tunteidemme kanssa. Hyppäämme niiden mukaan kuin taksiin ja lähdemme pitkälle ajelulle, kierrämme ympyrää ja kun vihdoin palaamme takaisin, emme edes tiedä missä olemme olleet.

 

Itse asiassa meidän tarvitsee vain tarkkailla ja antaa taksien ajaa ohi pysäyttämättä niistä yhtään. Mietiskelyä onkin juuri se, kun antaa mielen olla, mutta pysyy tietoisena. Juuri tietoisuus on avain. Jos kehitämme kykyämme pysyä tietoisena, silloin ei ole väliä sillä, mitä ajatukset tekevät. Mietiskelyn myöhemmässä vaiheessa meidän on myös alettava ymmärtää, etteivät nuo ajatukset loppujen lopuksi olekaan niin kiinteitä.

 

Ajatukset ja tunteet eivät ole niin kiinteitä kuin luulimme, joten niiden ei tarvitse vaivata meitä. Yleensä meille käy näin: tunnemme esimerkiksi vihaa, masennusta tai pelkoa, se tuntuu siltä kuin sisällämme olisi jotain hyvin raskasta, joten meidän on tehtävä asialle jotain. Haluamme päästä eroon tuosta tunteesta, niinpä joko ilmaisemme sen tai tukahdutamme sen. Mutta jos kumpikaan näistä ei onnistu, seuraa vain lisää kärsimystä. Mietiskellessämme meidän on siis ymmärrettävä, että tunteet ja ajatukset eivät ole kiinteitä eikä meidän tarvitse tehdä niille mitään, riittää kun opimme olemaan tietoisia niistä.

 

Puhun tässä mietiskelyn eri vaiheista, käyn sitä läpi tavallaan vaihe vaiheelta. Tämän prosessin kautta meidän on pikku hiljaa opittava ymmärtämään, että itse asiassa me olemme hyviä ja kaikkien ongelmiemme pinnan alla meillä on kaikki hyvin. Tämä on ’buddhan’ merkitys. ’Buddha’ tarkoittaa puhtautta, ja tuo puhtaus on meissä itsessämme, mutta emme hämmennykseltämme näe sitä. Mietiskelyn myötä ymmärryksemme ja kykymme nähdä selkeästi syvenee, ja alamme vähitellen tunnistaa tuon puhtauden.

 

Olen antanut muutamia esimerkkejä, jotka kuvaavat mietiskelyn eri vaiheita alkeistasolta edistyneemmälle tasolle. Kuinka mietiskelyn harjoittaminen sitten aloitetaan? Mitä aloittelijan tulisi oikein tehdä? Siitä meidän tulisi puhua seuraavaksi. Aloittelijan on hyvin vaikea tehdä sitä, mistä juuri puhuin. Jos palaamme esimerkkiini autojen katselemisesta tienvarressa, se on aloittelijalle hyvin vaikeaa, koska meillä on automaattinen taipumus nousta noiden autojen kyytiin ajattelematta edes, mitä olemme tekemässä. On hyvin vaikeaa vain seistä tienvarressa, olla tietoinen ja antaa asioiden olla. Aloittelijoina tarvitsemme siis jotakin, tarvitsemme vahvan tekniikan avuksemme.

 

Aloittelijalle paras tapa on oppia keskittymään omaan hengitykseensä. Sen avulla emme ole niin helposti ajatusten ja tunteiden vietävissä. Tämä on aloittelijoiden tekniikka, joka auttaa kehittämään sisäistä voimaa. Annan teille siis ohjeet siitä, kuinka harjoittaa tätä tekniikkaa. Ensin puhun siitä ja kuvaan sitä vähän yleisemmällä tasolla.

 

Lyhyesti sanottuna tässä tekniikassa on kyse oman hengityksen tiedostamisesta, sen havainnoimisesta. Silloin mieli aivan varmasti lähtee harhailemaan. Teidän ei tarvitse huolehtia, siinä ei ole mitään pahaa, se on osa tätä prosessia. Teette vain yksinkertaisesti näin: kun huomaatte, että mieli on lähtenyt harhailemaan – voi kestää kauankin ennen kuin huomaatte sen – mutta kun huomaatte, tuotte vain huomionne takaisin hengitykseen. Sitten olette ehkä tietoisia taas muutaman hengenvedon ajan, kunnes mieli taas alkaa vaellella. Sitten vain tuotte sen takaisin hengitykseenne. Ette ehkä muista tätä heti, se voi kestää kauankin, mutta kun muistatte, kiinnitätte huomion taas hengitykseen.

 

Se on niin kuin olisitte merellä veneessä, joka on kiinnitetty pitkällä köydellä merenpohjassa olevaan ankkuriin. Ankkuri on hengitys. Vene ajelehtii aina poispäin, mutta palaa aina takaisin ankkurin luo. Opimme siis, kuinka ottaa asioihin hieman etäisyyttä. Etäännyttäminen on hankala sana, koska siitä voi saada sellaisen käsityksen, että yritämme päästä ajatuksistamme eroon, ja siitähän ei ole kyse. Päinvastoin, kyse on siitä, että alamme oppia jotain siitä, miten voimme vapautua. On kuin olisimme tarttuneet liimalla kiinni ajatukseen, ja päästäksemme irti meidän on irrottauduttava liimasta.

 

Ajatuksia ja tunteita ei tarvitse analysoida, ei tarvitse huolehtia tai pohtia: ”Mistä tämäkin oikein tulee?” Teidän tarvitsee vain palata hengitykseenne. Tämä ei ole tukahduttamista. Ette yritä päästä ajatuksesta eroon, vaihdatte vain keskittymisen kohdetta. Tämä on hyvin tärkeää, koska kun länsimaalaiset kokeilevat tätä tekniikkaa he sanovat: ”Eikö tämä ole tukahduttamista? Tunne herää, ja sitten minun on vältettävä sitä ja palattava hengitykseen.” Mutta se ei ole tukahduttamista eikä välttelyä.

 

Annan teille esimerkin. Jos oletetaan, että katson tämän huoneen oikeanpuoleista seinää pitkän aikaa, olen siitä hyvin kiinnostunut – ja sitten käännyn ja katson vasemmanpuoleista seinää. Ei minun tarvitse päästä eroon yhdestä seinästä voidakseni katsoa toista, sen ei tarvitse kadota. Minä vain käännyn. Ensimmäisessä seinässä ei ole mitään vikaa, sen ei tarvitse vaivata minua. Joten eihän se ole tukahduttamista?

Nyt olen siis antanut teille alustavan käsityksen tekniikasta ja siitä miten se toimii, ja nyt haluan antaa teille ohjeet siitä, kuinka sitä harjoitetaan käytännössä. Seuraavaksi yritämme sitä yhdessä, ja sitten puhumme vähän siitä, miten soveltaa mietiskelyä päivittäiseen elämäämme ja hyödyntää sitä, kun kohtaamme vaikeita tilanteita.

On pari asiaa, joita tarvitsemme tueksemme tämän tekniikan ja yleensäkin mietiskelyn harjoittamisessa. Ensimmäinen on asento ja toinen motivaatio. Haluan ensiksi puhua asennosta.

 

Mietiskelyssä on erittäin tärkeää oppia istumaan hyvässä asennossa. Se myös osaltaan tukee mieltä, auttaa sitä rauhoittumaan. Voitte istua joko tuolilla tai lattialla. Ei tarvitse huolehtia, tämä asento ei ole erityisen vaikea.

Mielemme ja ruumiimme ovat yhteydessä toisiinsa, ne vaikuttavat toisiinsa. Esimerkiksi se, mitä mielessämme tapahtuu, ilmenee ruumiissamme, ja vastaavasti tunnemme mielessä sen, mitä ruumiissa tapahtuu. Otetaan esimerkiksi kipu: jos joku nipistää sinua, tunnet sen. Mutta kuka tuntee kivun? Mieli tuntee kivun, ei ruumis. Jos esimerkiksi nipistää kuollutta ruumista, se ei tunne mitään koska sillä ei ole mieltä, tietoisuutta. Toivottavasti tämä auttaa teitä ymmärtämään mielen ja ruumiin välillä olevan yhteyden. Kun harjoitamme mieltä, meidän on pidettävä ruumis oikeassa asennossa, niin että se tukee mieltä.

Perusohje on istua hyvin suorassa, ei kuitenkaan liian suorassa, ei kireänä ja jäykkänä. Tavallisesti kun haluamme rentoutua, nojaudumme taaksepäin, erityisesti meidän kulttuurissamme. Selkä suorana istumista ei pidetä rentouttavana. Todellisuudessa se on kuitenkin rentouttavampaa, sillä kun ruumis on tasapainossa, mielikin voi olla tasapainossa. On myös joitakin asioita, joita voi tehdä tämän asennon helpottamiseksi. Teidän ei tarvitse pysyä siinä ihan ilman tukea. Kuten sanoin, tärkeintä on pitää selkä suorana. Jos istutaan lattialla, istutaan jalat ristissä ja ehkä pienen tyynyn päällä. Jos istutaan tuolilla, pidetään vain jalat vierekkäin ja tasapainossa, niitä ei laiteta ristiin.

Jos haluatte oppia mietiskelemään lattialla istuen, voitte opetella eri tapoja laittaa jalat ristiin. Sen voitte oppia myöhemmin mietiskelynopettajalta. Toistaiseksi opetan teille vain tuolissa istumisen. Istu tuolissa, älä nojaa taaksepäin selkänojaa vasten, koska se voi tehdä sinut uniseksi. On tärkeää löytää oikeanlainen tuoli, niin että siinä voi istua suorassa tuntematta oloaan epämukavaksi. Usein ihmisistä alkaa tuntua, että selkärangan alaosa jännittyy ja alkaa aiheuttaa kipua. Jos emme nojaa selkänojaan, selällä ei ole mitään tukea, ja niin se puristaa itseään, mikä voi olla aika kivuliasta 

Tämä on onneksi hyvin helppo korjata. Otetaan vain pyyhe tai huopa ja kääritään se rullalle niin kuin makkara. Voitte kokeilla itse, kuinka ohut tai paksu sen tulee olla, jotta se tuntuisi sopivalta. Asetatte tämän tuen takamuksenne alle niin, että se kallistaa lantiotanne hieman eteenpäin. Juuri nyt, kun joudutte istumaan näillä tuoleilla, tehkää mitä voitte, mutta kotona voitte etsiä itsellenne sopivan tuolin ja ottaa allenne tällaisen tuen, niin että selällä on hyvä olla. Perusajatuksena on, että selän tulisi tuntua siltä kuin se kasvaisi ylöspäin niin kuin aurinkoa kohti kasvava ruohonkorsi.

 

Istukaa siis tällä tavoin selkä suorana. Voitte asettaa kädet syliin, kämmenet ylöspäin ja oikea kämmen vasemman päälle niin, että peukalot koskettavat toisiaan. Yrittäkää istua tällä tavoin tasapainossa ja pitää myös olkapäät tasapainossa. Vetäkää päätä hieman taaksepäin niin että se on suoraan niskan jatkeena, ja painakaa leukaa vähän rintaa kohti. Ei niin, että kasvot kääntyvät alaspäin, vaan pitäkää kasvot eteenpäin suunnattuina, vain hiukan kumartuneina, niin kuin nukkuvan linnun pää. Yrittäkää pitää kasvot hyvin rentoina, ikään kuin ne olisivat vettä. Ihmisillä on yleensä paljon jännitystä hartioissa ja niskassa, joten olkaa siitä tietoisia ja yrittäkää pitää hartiat ja niska rentoina. Jättäkää huulet ja hampaat aavistuksen verran avoimiksi: suu ei saisi olla auki mutta ei myöskään hampaat yhteen purtuina. Pitäkää se vain hieman avoinna. Asettakaa kielenkärki aivan ylähampaiden eturivin taakse niin, että se koskettaa kitalaen etuosaa. Näin kieli on luonnollisessa lepotilassa. Näin ette myöskään kuolaa mietiskellessänne!

Kun mietiskelette, teidän tulisi pitää silmät auki. Monet mietiskelevät mieluiten silmät kiinni, mutta itse asiassa tämä ei ole hyväksi. Syy siihen, miksi haluamme sulkea silmät mietiskellessämme on se, että pelkäämme kaiken ulkoisen häiritsevän meitä ja olevan mietiskelyllemme haitaksi. Tällainen suhtautumistapa voi olla ongelmallinen, koska silloin alatte pelätä, että ulkoiset asiat häiritsevät teitä ja että ne on suljettava huomionne ulkopuolelle. Mutta kuinka me silloin voisimme soveltaa mietiskelyä päivittäiseen elämään? Onko meidän pidettävä silmämme suljettuina koko ajan voidaksemme rauhoittua? Se on huono tottumus. Pitäkää siis silmät auki mietiskellessänne, mutta niitä ei tarvitse pakottaa auki niin että ne alkavat vuotaa ettekä voi räpyttää silmiänne.

Monet sanovat: ”En osaa mietiskellä silmät auki, se on liian vaikeaa.” Mutta mitä te sitten teette päivät pitkät? Silmänne ovat auki. Ei tämä ole yhtään erilaista. Antakaa silmienne olla. Ne ovat auki, mutta eivät katso mitään erityistä, ne on ikään kuin sammutettu. Tiedättehän mitä tapahtuu, jos istutte jossakin ja alatte vaipua unelmiinne, kääntyä sisäänpäin. Saatatte jopa olla töissä tylsässä kokouksessa ja jopa katsoa jotakuta suoraan kasvoihin, mutta olette vaipuneet ajatuksiinne ettekä edes näe tuota ihmistä. Tiedättehän sen tunteen? Antakaa silmienne olla samalla tavoin mietiskelyssäkin. Ne ovat avoinna, mutta eivät katso mitään, ne eivät tee mitään.

 

Aloittajien on usein helpompi pitää katse hieman alaviistoon suunnattuna, ei kuitenkaan kohdistettuna mihinkään tiettyyn, vain siihen suuntaan. Katse ei ole tarkentunut mihinkään. (En tiedä onko teillä täällä niitä kirjoja, joiden kuvissa kaikki näyttää olevan vain pieniä pisteitä, ja kun katsottekin toisella tavalla, näette kuvan. Tämä on vähän samanlaista, silmänne eivät ole tarkentuneet vaan rennot.) Nyt olemme siis puhuneet vähän mietiskelyasennosta. Jos haluatte oppia siitä lisää, voitte tulla mietiskelytunnille jonkun toisen kerran ja saada yksityiskohtaisemmat ohjeet, mutta toistaiseksi tämä riittää nyt, kun vain istumme tuoleilla.

Seuraava asia on motivaatio. Tämä on hyvin tärkeää. Jokaisen istunnon alussa, ennen kuin alatte mietiskellä, teidän pitäisi luoda itsessänne hyvä motivaatio, ja jokaisen istunnon päätteeksi teidän pitäisi uudistaa se. Hyvän motivaation määritelmä on, että sen on oltava rajaton ja epäitsekäs. Kun siihen liittyy itsekkyyttä, silloin tavoittelemme vain itsellemme jotakin emmekä tule koskaan saamaan sitä. Hyvä motivaatio on sellainen, että istumme mietiskelemään ja ajattelemme: ”Haluan tehdä tämän siksi, että löytäisin vapauden, mutta myös kaikkien muiden hyväksi, ei vain itseni vuoksi.”

Saatat ehkä ajatella: ”No, miten mietiskely voi auttaa ketään muuta? Miten se liittyy tähän?” Selvä yhteys on kuitenkin olemassa, sillä olemme kaikki yhteydessä toisiimme, olemme kaikki vuorovaikutuksessa toistemme kanssa koko ajan. Niinpä jos mietiskelemme ja tulemme siten rauhallisemmiksi, anteeksiantavammiksi ja kärsivällisemmiksi, se on selvästikin hyväksi myös muille. Edelleen, jos meistä tulee epäitsekkäämpiä, voimme tulla myötätuntoisemmiksi ja olla hyödyksi toisille, olemme kiinnostuneempia auttamaan muita.

 

Mietiskelyn tarkoitus on siis auttaa meitä kehittymään myötätuntoisemmiksi. Tällä hetkellä myötätuntomme on melko rajallinen, koska meillä on taipumus ajatella itseämme koko ajan. Silloinkin kun autamme toisia, haluamme itsellemme jotain. Joskus saatamme tehdä paljon jonkun toisen hyväksi, näemme todella paljon vaivaa, ja sitten jonakin päivänä he kääntävätkin takkinsa ja käyttävät meitä hyväkseen tai loukkaavat meitä. Meistä tuntuu kauhealta, ja ajattelemme: ”Kaiken sen jälkeen, mitä tein auttaakseni heitä – kuinka he saattoivat tehdä tämän minulle?” Tämä on kiinnostavasti sanottu, sillä se paljastaa, että myötätuntomme oli ehdollista. Ehdoton rakkaus merkitsee sitä, että rakastaa toista huolimatta siitä, mitä tämä tekee – vähän niin kuin äiti, joka rakastaa lastaan. Jos olet pienen vauvan äiti, vauva voi potkia sinua tai puklata päällesi etkä pistä sitä pahaksesi. Jos jonkun toisen vauva oksentaa päällesi, et ehkä ole kovin mielissäsi!

 

Buddhalaisuudessa myötätunnon käsitteellä tarkoitetaan sitä, että jokainen on lapsemme ja jokainen voi oksentaa päällemme. Se ei tarkoita, että annamme ihmisten käyttää meitä hyväkseen ja tuhota meidät. Se tarkoittaa, että asenteemme on kuin äidin, joka antaa anteeksi, ymmärtää ja on kärsivällinen. Mietiskelyn kautta voimme alkaa kehittää ehdotonta myötätuntoa… sillä juuri mietiskelyn avulla alamme voittaa oman egomme ja omia pelkojamme, jotka ovat esteitä myötätunnolle. Jos kehitämme tällaista myötätuntoa, sen seurauksena olemme valmiita auttamaan muita. Siten mietiskelymme on hyödyksi toisille, sillä se auttaa meitä kehittämään tällaista avarampaa, avoimempaa mieltä ja siten tulemaan paremmiksi ihmisiksi ja ottamaan toiset paremmin huomioon.

 

Monet sanovat, että buddhalaisuus on laiska ja itsekäs uskonto, koska buddhalaiset istuvat niin mielellään yksin huoneessa tekemättä mitään. Se vaikuttaa ulkopuolisista laiskalta ja itsekkäältä: ”He puhuvat toisten auttamisesta, ja sitten menevät omaan huoneeseensa ja ovat siellä tekemättä mitään. Mistä on kyse?” Jos ymmärrät sen, mitä juuri sanoin motivaatiosta, et voi esittää tällaista syytöstä. Kun buddhalaisuuden harjoittajat menevät huoneeseensa ollakseen tekemättä mitään, he vahvistavat itsessään harjoittamisen asennetta kaikkien olentojen hyväksi, eli tosiasiassa he tekevät jotain.

 

Kenties juuri nyt emme voi auttaa moniakaan ihmisiä. Jos kuitenkin mietiskelemme säännöllisesti pitäen mielessämme tämän motivaation, opimme ja kehitämme taitojamme niin, että myöhemmin voimme auttaa toisia. Siksi on hyvin tärkeää, että joka kerta kun istut mietiskelemään, aloitat asettamalla itsellesi oikean motivaation, jotta muistuttaisit itseäsi myötätunnosta ja siitä, miksi mietiskelet. Tämä on tärkeää siksi, että jos aloitamme jokaisen istunnon keskittymällä tähän motivaatioon, silloin kirjaimellisesti sijoitamme kaikki istuntomme oikealla tavalla.

 

Se on vähän sama asia kuin rahan pistäminen pankkiin. Oletetaan, että menet pankkiin joka viikko ja laitat yhden euron tilillesi. Kun kannat yhtä euroasi pankkiin ja katselet kolikkoa, saatat tuntea itsesi hyvin köyhäksi, onhan sinulla vain yksi euro. Se ei tunnu kovin paljolta, eihän? Mutta koska viet sen pankkiin joka viikko, summa kasvaa. Lopulta rahaa on kertynyt paljon ja olet hyvin rikas. Sama pätee mietiskelyynkin. Joka kerta, kun istumme mietiskelemään 15 - 20 minuutiksi, se tuntuu yhdeltä eurolta, se ei tunnu oikein miltään. Mutta koska asetamme mieleemme oikean motivaation jokaisen istunnon alussa, se on kuin tallettaisimme jokaisen istunnon pankkiin, ja lopulta siitä alkaa kertyä jotain.

 

Oikean motivaation asettaminen jokaisen istunnon alussa on kuin asettaisimme koko harjoittamisemme yksille raiteille, jotka vievät kohti tiettyä päämäärää. Se tehdään niin, että istutaan hyvässä asennossa ja ennen mietiskelyn aloittamista ajatellaan oikeaa motivaatiota. Sinun ei tarvitse miettiä ja analysoida: ”Onko minulla myötätuntoa?” ja sitten sättiä itseäsi, koska et ole myötätuntoinen. Se ei toimi niin. Se on hyvin yksinkertaista: voit käyttää joko rukousta tai vakuutusta, vahvistusta.

 

Jos uskot johonkin tiettyyn uskontoon, kuten buddhalaisuuteen tai kristinuskoon, osoitat rukouksesi sille Jumalalle tai totuudelle, johon uskot. Rukoilet siis ketä sitten rukoiletkin ja sanot: ”Olkoon niin, että mietiskelen omani ja muiden olentojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Suo minun saavuttaa puhtaus niin kuin Sinäkin olet sen saavuttanut.” Silloin ihminen tuntee, että häntä tuetaan. Tietysti tämä vaihtelee vähän uskonnosta toiseen. Jos olet kristitty, olisi jumalanpilkkaa sanoa esimerkiksi: ”Tulkoon minusta Jumala”, mutta sen sijaan voitte sanoa: ”Olkoon niin, että seuraisin esimerkkiäsi ja tulisin sellaiseksi kuin toivot minun tulevan.” Voitte sanoa näin Jumalalle. Me buddhalaiset olemme aika kunnianhimoisia: me haluamme tulla buddhan kaltaisiksi, joten me rukoilemme, että meistä tulisi buddhia. Tätä ei tarvitse käsitteellistää liikaa. Rukoilette vain omalla tavallanne – sen mukaan mikä tuntuu oikealta – että mietiskelisitte oikean motivaation varassa.

 

Tämä pätee siis niihin, joista rukoileminen yleensäkin tuntuu oikealta. Jotkut eivät pidä rukoilemisesta, he eivät halua rukoilla. Heitä varten on olemassa toinen tapa. Oikean motivaation voi asettaa myös vahvistuksen kautta. Silloin vain istutaan hyvin hiljaa, ja hiljaa sisimmässään luodaan vakuuttuneisuus ja lupaus ja toive, että haluaa mietiskellä itsensä ja kaikkien olentojen hyväksi. Riittää, kun tekee näin jokaisen istunnon alkajaisiksi. Sitä ei tarvitse ajatella erityisen paljon eikä siitä tarvitse tehdä hienoa tai erikoista. Tehkää se vain joka kerta, ja kun toistatte sitä uudestaan ja uudestaan, se alkaa jättää teihin jälkensä.

 

Jokaisen istunnon päätteeksi tehdään omistaminen. Se on samankaltainen kuin motivaatio, nämä kaksi kuuluvat yhteen. Omistaminen tarkoittaa, että jokaisen istunnon päätteeksi ajatellaan: ”Nyt olen päättänyt tämän istunnon ja omistan sen kaikille olennoille.” Omistamme sen siinä hengessä, että kaikki olennot – me itse mukaan luettuina – saavuttaisivat täydellisen vapauden, että kaikki valaistuisivat ja tulisivat onnellisiksi.

 

Tämä antaa teille käsityksen istunnon rakenteesta. Istuudutte hyvään asentoon ja aloitatte keskittymällä oikeaan motivaatioon. Teette mietiskelyharjoituksen ja sen päätteeksi omistatte harjoituksen kaikille olennoille. Seuraava kysymys onkin, miten varsinainen harjoitus sitten tehdään. Se on hyvin helppoa. Syy siihen, miksi pidämme sitä vaikeana on se, että odotamme liikaa. Älä odota liikaa, silloin se on paljon helpompaa.

Kun olet käynyt läpi motivaatiovaiheen istu ja rentoudu. Istuessasi ole aluksi tietoinen ruumiistasi. Voit palauttaa mieleesi, missä olet, ja tuntea fyysisen hahmosi läsnäolon, ruumiisi painon tuolia tai lattiaa vasten. Etsi itsellesi tällä tavoin hyvä perusta. Yritä tulla tietoiseksi liikkumattomuuden tunteesta. Sitten alat huomata, että tuossa liikkumattomuudessa tapahtuu liikettä, nimittäin oman hengityksesi liikettä. Alat hyvin hitaasti huomata, että vatsasi ja palleasi liikkuvat vähän; voit tuntea, että kehossasi tapahtuu pientä liikettä, hengityksen liike. Tunne se vain aivan yleisesti. Monet tekevät sen virheen, että kun he alkavat tiedostaa omaa hengitystään, he luulevat että heidän kuuluu alkaa hengittää – ikään kuin he eivät hengittäisi jo ennestään – ja he alkavat hengittää hyvin voimakkaasti. Jatka vain hengittämistä normaalisti ja ole siitä tietoinen. Älä hengitä raskaammin tai hitaammin. Monet tekevät niin, ja se tekee heistä vain entistä jännittyneempiä. Hengitä vain tasaisesti ja normaalisti, älä muuta hengitystäsi. 

Tämä on hyvin tärkeää ja länsimaalaisille melko vaikeaa, koska länsimaissa on monia lääketieteellisiä ajatuksia syvähengityksen avulla rentoutumisesta. Se sopii silloin, jos haluat rauhoittaa itseäsi paniikkitilanteessa, mutta mietiskely on eri asia. Jos mietiskelet sillä tavoin, raskaasti ja syvään hengittäen, tulet ennen pitkää vain entistä pingottuneemmaksi. Ja jos jatkat sitä kauan, voit lopulta tulla vainoharhaiseksi – voit todella tulla vähän hulluksi. Hengitä siis normaalisti.

Kuten sanoin, ensimmäinen askel on ruumiissasi tapahtuvan liikkeen tiedostaminen. Sitten voit alkaa seurata hengityksen kulkua mielelläsi. Voit seurata hengitystä kun vedät henkeä sisään, kun ilma kulkee alas ja palaa ulos. (Parasta olisi hengittää nenän kautta jos vain voit tehdä niin, mutta jos se tuntuu vaikealta, älä yritä väkisin, hengitä vain suun kautta.) Ole tietoinen hengityksestä kun se kulkee sisään ja tulee ulos; tätä kutsutaan hengityksen tiedostamiseksi.

Jokainen on erilainen. Joistakin tuntuu että he eivät he pysty tähän, kun taas toisten mielestä hengityksen seuraaminen on liian epämääräistä ja he haluavat jotain vähän tarkemmin rajattua. Jos haluat, voit jonkin ajan kuluttua tarkentaa huomiosi nenänpäähäsi, siihen missä tunnet ilman liikkuvan sisään ja ulos. Keskity hengitykseen joko yleisesti tai tarkemmin nenänpäässäsi, joka on hengityksen sisään- ja ulosmenoreitti. Tämä on pysymistä läsnä nykyhetkessä, koska hengität aina tässä hetkessä. Et seuraa henkäystä jonka hengitit kymmenen minuuttia sitten, et ajattele kuinka mahdat hengittää ensi viikolla. Hengität nyt, ja tuo hetki on juuri tässä, nykyisyydessä. Tämä onkin mietiskelyn ydin: oppia olemaan ajattelematta mennyttä tai huolehtimatta tulevaisuudesta. Pysy vain yksinkertaisesti läsnä nykyhetkessä.

 

Mitä yksinkertaisuus tarkoittaa? Se tarkoittaa vain sitä, että olemme tietoisia hengityksestä. Meidän ei tarvitse ajatella: ”Nyt minä hengitän, nyt mietiskelen, hengitänkö oikein?” Se on monimutkaista, älkää tehkö niin. Yksinkertaisuus on sitä, että vain hengittää ja on tietoinen siitä suoralla tavalla, ei mitenkään monimutkaisesti. Tämä on erityisen tärkeää meille, jotka elämme tässä kulttuurissa, sillä meillä on tapana olla niin monimutkaisia, ajatella aina kaikkea. Olemme aina analysoimassa ja tulkitsemassa kaikkea sen sijaan, että vain olisimme.

 

Seuraatte siis hengitystänne - voin taata teille, että mielenne lähtee varmasti harhailemaan… Se ei haittaa. Tämän suhteen monet tekevät virheen, sillä he ajattelevat: ”Nyt mieleni on harhaillut, en mietiskele, olen tehnyt sen väärin.” Mieli saa vaeltaa; itse asiassa se on aika hyvä asia, sillä se antaa teille tilaisuuden tuoda mieli takaisin. Älkää siis pitäkö häiriytymistä ongelmana, vaan tilaisuutena palauttaa huomio hengitykseenne.

 

Mieli siis harhailee jonnekin ja saattaa ehkä viipyä pitkäänkin. Sitten muistatte taas kääntää huomionne takaisin hengitykseen, ja tuo mielen tuominen takaisin on mietiskelyä. Ei sen kummempaa. Tässä aloittelijavaiheessa se riittää, meidän ei tarvitse pyrkiä mihinkään tietynlaiseen tilaan. Palaamme vain toistuvasti takaisin. Se takaisin palaaminen on harjoitusta. Joka kerta kun palaamme, harjoitamme eräänlaista psykologista lihasta, kykyä olla häiriintymättä tunteiden tai ajatusten vuoksi. Se on kykyä olla tietoinen ja pysyä nykyhetkessä. Se on hyvin tehokas ja hyödyllinen työväline, ja kehitämme sitä joka kerta kun keskitämme huomion jälleen hengitykseen.

 

Yritetään tätä nyt vähän aikaa. Ensiksikin istutaan – selitän sitä mukaa, kun teemme tätä.

Ajattele motivaatiotasi.

Rentoudu ja ole tietoinen kehostasi kokonaisuudessaan.

Ala hitaasti tiedostaa hengitystäsi.

Tiedosta hengityksesi joko yleisesti tai erityisesti, riippuen siitä, kumpaa pidät parempana.

Istunnon lopuksi rentoudu vain tietoisuuteen koko kehostasi, päästä irti hengitykseen kohdistuvasta tietoisuudesta.

Päätä istunto omistamisella.

 

Se oli hyvin lyhyt istunto. Jos haluatte alkaa tehdä tätä tosissanne, suosittelisin että istutte 15 minuuttia kerrallaan. On tärkeää tehdä se joka päivä. Voitte tehdä sen aamulla, se on paras aika, mutta jos tämä tuntuu mahdottomalta, tehkää se illalla. Etsikää kotoanne joku paikka, jonne voitte mennä istumaan hiljaa ja jossa teitä ei häiritä. Istukaa joka päivä – säännöllisyys on kaikkein tärkeintä.

 

Sitten, kun olette valmiita, voitte vähitellen pidentää aikaa 20 minuuttiin, 30 minuuttiin. Lopulta voitte jatkaa jopa tunnin, mutta en suosittelisi sitä vielä ainakaan ensimmäisen puolen vuoden aikana. Jokainen etenee omassa tahdissaan. Älä aloita heti kokonaisella tunnilla, ja valmistaudu siihen, että saattaa kestää kauan ennen kuin pystyt siihen.

 

Nyt kerron teille tempun, joka tekee mietiskelyn helpommaksi. Se on nimeltään ”lyhyitä ajanjaksoja usein toistettuina”. Yhden ainoan istunnonkin aikana voitte pitää monta pientä istuntoa. Aloittelijoina teidän ei tarvitse istua koko aikaa harjoittaen tekniikkaa; voitte tehdä sitä hetken ja sitten rentoutua. Teidän ei tarvitse liikkua mihinkään, rentoudutte vain. Sitten mietiskelette taas vähän ja rentoudutte taas, lyhyitä aikoja, toistaen usein. Päivän aikana voitte tehdä esimerkiksi 15 minuutin harjoituksia, ehkä vähän useampiakin – lyhyitä, mutta usein toistettuja.

 

Tämä saattaa kuulostaa huijaukselta, mutta tosiasiassa se ei ole huijausta, vain hyvin ovelaa. Jos mietiskelyä harjoittaa liian kauan kerrallaan, mieli saattaa ottaa tavakseen kapinoida. Tarkoitan sitä, että jos istuu liian kauan ja yrittää pakottaa mieltä jatkamaan mietiskelyä, mieli alkaa tuntea olevansa vangittu, rajoitettu. Silloin se luonnostaan häiriintyy vain entistä helpommin. Sitten tästä alkaa tulla tapa: joka kerran, kun istuudutte mietiskelemään, mielenne sanoo: ”Voi ei, nyt hän aikoo taas mietiskellä; nyt minun on paettava.”

 

Sama asia pätee rentoutumiseenkin. Jos opettelet rentouttamaan itsesi ja yrität ylläpitää rentoutumisen tilaa liian kauan, jännityt, koska rentona pysyminen alkaa tuntua itsesi rajoittamiselta. Rentoutuminen on tavallaan livautettava itseensä ennen kuin ehtii edes tietoisesti huomata tehneensä niin. Joka tapauksessa teidän on löydettävä oma tahtinne. Kun istutte mietiskelemään, jakakaa harjoitus vaikka pieniksi osasiksi jos se on tarpeen.

 

Seuraavaksi haluan puhua siitä, kuinka soveltaa mietiskelyharjoitusta päivittäiseen elämään. Tämä on oikeastaan hyvin tärkeää. Ei riitä, että vain mietiskelee kerran päivässä jos sitten loppupäivän aikana ei sovella sitä muuhun elämään. Sen sijaan meidän tulisi tehdä mietiskelyharjoitus joka päivä kurinalaisena harjoituksena, mutta koko loppupäivän aikana aina silloin tällöin tuoda itsemme nykyhetkeen. Tätä kutsutaan muistamiseksi, tietoisuudeksi (mindfulness) arkielämässä. Se on hyvin tärkeää, ja jos ette tee sitä, silloin mietiskelynne on melko hyödytöntä. Sillä jos mietiskelette puoli tuntia joka päivä, mutta vuorokauden muiden 23 ja puolen tunnin ajan ette edes muista sitä – kumpi puoli painaa vaa’assa enemmän? Teidän on tuona muunakin aikana säännöllisesti tuotava huomionne takaisin nykyhetkeen – ehkä aluksi vain kerran tunnissa tai parissa, sen mukaan kuin voitte. Älkää lopettako sitä mitä olette parhaillaan tekemässä, jatkakaa vain, mutta keskittäkää mielenne nykyhetkeen, ja sitten vapauttakaa se jälleen.

 

Joten kun tiskaatte astioita, siivoatte tai kävelette, tai mitä ikinä teettekin, teidän ei tarvitse lopettaa tai pysähtyä, kiinnittäkää vain huomionne tuohon toimintaan ja pitäkää se siinä. Jälleen kerran on tärkeää muistaa sana ’yksinkertaisuus’, suoruus.

 

Teidän ei tarvitse ajatella: ”Nyt minä siivoan, miksi minä siivoan? Mitä minä teen?” Olkaa vain läsnä sille, mitä ikinä teettekin, välittömällä ja yksinkertaisella tavalla. Älkää yrittäkö pitkittää tietoisuutta liian kauan, koska silloin jännitytte ja mielenne haluaa taas paeta. On hyödyllisempää tehdä sitä säännöllisesti lyhyissä pätkissä monta kertaa päivässä. Se on vähän kuin kuntoilu: ette te mene uimaankaan ja ui 16 tuntia kunnes uuvutte, vaan uitte säännöllisesti mutta lyhyempiä aikoja kerrallaan. Mietiskely onkin hyvin samanlaista kuin kuntoilu. Sitä täytyy harjoittaa säännöllisesti, eikä pidä olla liian kärsimätön tuloksien suhteen.

 

Jos teette jotain kuntoiluharjoitusta, esimerkiksi painonnostoa, olisi hyvin typerää jos jatkuvasti katsoisitte käsivarsianne nähdäksenne, kasvavatko ne. Tai jos olette laihdutuskuurilla, ettehän te jatkuvasti katso vatsaanne ja seuraa, miten se pienenee. Sen sijaan teette lihasharjoitusta tai olette laihdutuskuurilla, ja tulokset tulevat vähitellen. Tuloksiin takertumisen välttäminen on tärkeää, koska juuri tuo takertuminen on tuloksien este. Takertuminen synnyttää pingottuneisuutta, joka on mietiskelyn vastakohta. On tärkeää olla olematta liian kunnianhimoinen. Jos meillä on sellaisia odotuksia kuin ”Haluan sen onnistuvan, minun on pakko tuntea oloni paremmaksi, minun on oltava onnellinen”, olemme loppujen lopuksi vain masentuneita. Odotuksilla on nimittäin kaksoissisar tai -veli, pettymys. Ne kulkevat aina yhdessä niin kuin kaksoset. Ajatelkaa mietiskelyä siis pikemminkin kuntoharjoituksena, jonakin jota teette säännöllisesti, tuloksista huolehtimatta. Teette siitä vain osan elämäänne, niin että siitä tulee aivan luonnollista.

 

Onko teillä kysymyksiä ennen kuin lopetamme?

 

Kysymys: Kun mietiskellessään ottaa jonkun mietiskelyn aiheen, esimerkiksi elämän tarkoituksen tai myötätunnon, miten se tapahtuu? Pitäisikö minun ensin päättää, että mietiskelen nyt esimerkiksi myötätuntoa, ja sitten jättää mieli tyhjäksi? Vai mietiskelenkö tätä aihetta aktiivisesti istunnon aikana?

Vastaus: On kahdenlaista mietiskelyä. Se, josta juuri nyt puhut, on oma erityinen lajinsa. Puhut analyyttisestä mietiskelystä, jonka tiibetinkielinen nimi on che gom. Se on hyvin erityinen harjoitus, jossa ajatuksia käytetään rakentavalla tavalla. Itse asiassa se ei varsinaisesti ole mietiskelyä; kutsumme sitä kontemplaatioksi tai analyysiksi. Se tehdään siis niin, että istutaan samalla tavalla mietiskelyasentoon ja sitten muistutetaan mieleen motivaatio. Istunnon aikana ajatellaan tiettyä aihetta, kuten esimerkiksi myötätuntoa tai ihmiselämän kallisarvoisuutta tai katoavaisuutta. Eri teksteissä on ohjeita, jotka koskevat perinteisiä tapoja ajatella noita aiheita siten, että mietiskelijä kehittää samalla viisauttaan.

 

Kysymys: Käytit esimerkkinä katseen kääntämistä yhdestä seinästä toiseen. Minun kohdallani seinät tuntuvat kuitenkin kaatuvan päälleni.

Vastaus: Voitko selittää, miten se tapahtuu mielessäsi, ajatuksissasi?

Kysymys: Esimerkiksi tunteiden kohdalla – en voi vain jättää tunnetta tai ajatusta noin vain ja kääntää huomiotani johonkin muuhun.

Vastaus: Esimerkkini oli ehkä hieman harhaanjohtava, sillä kun sanoin, että katson tuota seinää ja tuo toinen seinä pysyy siellä missä on – oikeastaan se ei tapahdu aivan niin. Jos ei keskity johonkin asiaan, yhtä hyvin se voisi olla olematta olemassa, sitä ei tarvitse ajatella. Jos puhutaan ihan teknisesti, mieli voi ajatella vain yhtä asiaa kerrallaan; sillä ei voi olla monia ajatuksia yhtä aikaa. Se voi kuitenkin toimia hyvin nopeasti, liikkua nopeasti ajatuksesta toiseen. Ehkä tämä on se, mitä koet. Ratkaisu on keskittyä taas hengitykseen. Sitten mielesi lähtee taas eri ajatusten mukaan, ja tuot sen taas takaisin.

 

Ongelmasi voi olla se, että pidät ajatuksia vihollisinasi. Mielestäni sinun tulisi yrittää ajatella noita ajatuksia kuin pieninä painoina painonnostolaitteessa. Tiedäthän sellaiset laitteet, joissa on painot ja tanko, jota vedetään alaspäin? Jos vastuksena ei ole painoja, harjoituksesta ei ole hyötyä, eihän? Jos laitat toiselle puolelle vähän painoa, saat sopivasti vastusta, ja se auttaa sinua tekemään harjoituksesi niin, että tulet voimakkaammaksi. Ajatuksesi ja tunteesi ovat siis kuin nuo painot: ne antavat sinulle jotain, mistä palata takaisin – palaat takaisin hengitykseen juuri niiden vuoksi. Ajatukset ja tunteet toimivat muistuttajina, jotka auttavat sinua kääntämään huomiosi jälleen hengitykseen. Ne ovat ystäviäsi mietiskelyssä.

 

Olkaa vain erittäin kärsivällisiä. Tuokaa mieli aina takaisin hengitykseen ja luottakaa siihen, että kun teette niin, vähitellen mielenne kehittyy paremmaksi.

 

Osallistuja: Haluan sanoa paljon kiitoksia. Tämä oli kaunis opetus ja käytännöllinen harjoitus. Kiitos paljon!

Gelong Thubten: Kiitos, että kuuntelitte.

 

muita opetuksia

kotisivulle