17. Karmapa Ogyen Trinley Dorje täytti 25 vuotta 26.6.2010  Intiassa

 

Syntymäpäiväpuhe

 

 

Haluan kiittää teitä kaikkia siitä, että olette tulleet tänään tänne juhlimaan virallista syntymäpäivääni – virallista! Syntymä on elämän alku. Se on ikkuna, jonka kautta näemme maailman ja saamme tuntuman ainutlaatuisiin voimavaroihimme.

 

Syntymäpäivän tarkoitus on siis muistaa kaikkien niiden rakkautta ja ystävällisyyttä, jotka ovat osallistuneet elämämme ylläpitämiseen, kuten vanhemmat, muut perheenjäsenet, ystävät, opettajat ja koko yhteiskunta ja ympäristö.

 

Buddhalaisina uskomme, että kaikki elämänmuodot ovat yhteydessä toisiinsa ja toisistaan riippuvaisia: koska me olemme olemassa, muut ovat olemassa ja päinvastoin. Kaikki elämä on mittaamattoman arvokasta ja yhdenvertaista – koosta riippumatta. Olisi virhe ajatella, että suuren kokonsa vuoksi norsun elämällä on enemmän arvoa kuin muurahaisen. Vaikka elämänmuodot ovat erilaisia, kaikkien elämä on yhtä tärkeä. Jokaisella elävällä luontokappaleella on ainutkertainen tehtävä ympäristöön nähden ja jokainen on korvaamaton.

 

Kerron erään tarinan. Synnyin 25 vuotta sitten eräällä syrjäseudulla Tiibetissä. Tuo räkänokka pikkupoika sai vain yhden makeisen kerran vuodessa. Hän eli perheensä parissa niin suuren kiintymyksen ja lämmön ympäröimänä, että hän ei koskaan kaivannut makeisia. Perheensä turvin hän oppi vastuuntuntoiseksi ihmiseksi. Mitä se vastuu pitää sisällään?


Kyse on siitä, että ei välitä pelkästään itsestään, vaan rakastaa ja huolehtii muista. Isoäitini oli sokea. Vaikka hän oli vammainen, eikä voinut liikkua yksin, hän näytti aina onnelliselta ja hymyili leveästi. Hän istuskeli teltan ovensuussa, pyöritti rukousmyllyä ja lausui Chenrezigin mantraa kaikkien olentojen hyödyksi. Hän näytti aina iloisemmalta kuin me muut. Isoäitini oli ensimmäinen, joka opetti minulle miten olla todella onnellinen.

 

Minulla oli hyvin ystävälliset vanhemmat – he olivat ensimmäiset henkiset opettajani. He opettivat lapsiaan kunnioittamaan kaikkea elävää ja välttämään vahingoittamasta edes pienimpiä hyönteisiä. Eräänä päivänä sisareni ja minä olimme huolimattomia ja tapoimme leppäkertun. Niinpä rakensimme loppupäivän pieniä stupia ja omistimme niistä kertyvät ansiot tuolle leppäkertulle. Emme pitäneet edes lounastaukoa. Ja asetimme leppäkertun ruumiin yhteen stupista.


Oli miten oli, jätin kotini seitsenvuotiaana ja Tiibetin 14-vuotiaana. Ja nyt olen länsimaisittain laskettuna 25-vuotias (tiibetiläisessä kalenterissa olen vuotta vanhempi – haluan tietysti olla nuorempi). Fyysinen välimatka minun ja vanhempieni välissä on suurempi kuin koskaan, mutta vieläkin muistan heidän rakkautensa ja epäitsekkyytensä ja kiitollisuuteni ja kiintymykseni heitä kohtaan kasvaa päivä päivältä. Ja tunnen olevani lähempänä heitä nyt kuin koskaan aiemmin; tahdon siis omistaa tämän syntymäpäivän heille kiitollisuuden osoituksena.

Buddhan mukaan kaikki tuntevat olennot ovat joskus olleet vanhempiamme, ja silloin he antoivat meille elämän sekä olosuhteet pitää tuota elämää yllä. On tärkeä muistaa, että joku, joka on vihollisemme tässä elämässä, on voinut olla ystävällinen vanhempamme monissa edellisissä elämissä.

 

Meillä voi olla monenlaisia vanhempia yhden elämän aikana, mukaan lukien ne vanhemmat, jotka antoivat meille kehomme, he jotka huolehtivat meistä ja he, jotka olivat meille hyödyksi. Minullakin oli mielestäni monia erilaisia vanhempia: kun menin Tsurphun luostariin, jätin syntymävanhempani taakse, mutta avustajistani tuli vanhempien kaltaisia. Niin opettajistani tuli vanhempiani, vaikka he antoivat minulle toisinaan selkään. Joskus isäni ja äitini vierailivat luostarissa ja he pyysivät minua pitämään avustajiani ja opettajiani kakkosvanhempina. Mutta sitä oli vaikea hyväksyä, jouduin oppimaan sen. Te kaikki tiedätte sen pienen ontuvan vanhan munkin, joka seuraa minua kuin varjo. Hän on avustajani, mutta jo aika vanha, hän pakeni kanssani Tiibetistä. Kutsun häntä aina sanomalla: ”Ashang, Ashang!” Se tarkoittaa setää. Onko hän tosiaan setäni? Ei – se on läheisyyden osoitus.

 

Minulla on dharmakumppaneita ja ystäviä, jotka tulevat luokseni kaukaa osoittaakseen rakkauttaan ja luottamustaan, sekä aiemmin Tiibetissä että nyt Intiassa. Tunnen olevani hyvin lähellä heitä ja olen heille kiitollinen.

 

Päivänä, jolloin minusta tuli ”Karmapa”, menetin henkilökohtaisen itsemääräämisvaltani ja sain harteilleni suuren vastuun, johon liittyy paljon stressiä ja paineita. Koska luonani käy paljon ihmisiä, heidän osoittamastaan rakkaudesta, välittämisestä, uskosta ja luottamuksesta on tullut minulle sisäisen voiman lähde, ja se antaa elämälleni uuden suunnan ja todellisen tarkoituksen. Hekin ovat kakkosvanhempiani.

 

Tiedämme tänä päivänä, että ihmiset ovat vain yksi laji maapallon miljoonista lajeista, eikä ollenkaan tärkein. Ymmärrämme, että kaikki lajit jakavat tämän yhden planeetan ja sen voimavarat, kuten veden ja hapen. Ja kaikki tuntevat olennot ovat yhtä tärkeitä ekosysteemin osia. Terve ja tasapainoinen ekosysteemi pitää kaikkea elämää yllä. Ikävä kyllä me ihmiset käytämme planeetan luonnonvaroja väärin omiin itsekkäisiin tarkoituksiimme ja sen seurauksena tuhoamme ekosysteemin tasapainoa. Maapallo jolla elämme, on kuitenkin kolmas vanhempamme, ystävällinen äitimme, joka on hyödyksi kaikelle elolliselle ja tuottaa elämänvoiman itsensä.


Syntymäpäivänäni minun ei pitäisi ajatella vain itseäni ja kuluneen vuoden saavutuksia, ei myöskään viimeisten kymmenen tai 25 vuoden saavutuksia. Sen sijaan minun tulisi pohtia elämäni tarkoitusta. Olen edelleen vaiheessa, jossa opiskellaan ja pohdiskellaan, siitä huolimatta olen saanut osakseni ylenpalttista rakkautta ja ystävällisyyttä muiden taholta.
Olen saanut paljon enemmän kuin pystynyt antamaan.


Monet kiitokset, puheeni päättyy tähän, kiitos kun tulitte syntymäpäivilleni, se on minulle inspiraation lähde.

 

Kotisivu