Khenchen Thrangu Rinpoche:
Intian buddhalaisuuden historia
Opetus on annettu Kagyu Samye Lingissä Skotlannissa 1981
tiibetin kielellä. Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut ja toimittanut
Ani Sherab.
Ensimmäinen päivä
Aina kun saamme opetusta buddhalaisessa perinteessä motivaatio,
jolla opetusta kuuntelemme on tärkeä. Meidän on kehitettävä oikeanlainen
asenne, asetettava mieli valaistumiseen. Se merkitsee sellaisen asenteen
ottamista, joka on puhdas ja myönteinen. Sitä kutsutaan valaistumisen
mielialaksi eli bodhichittaksi ja sillä on kaksi piirrettä: toinen on
myötätunto ja toinen on hienoimmanlaatuinen ymmärrys, prajna.
Miten myötätunto määritellään? Täytyy käyttää itseään asteikkona
ja tutkia, mitä itse haluaa itselleen ja siitä oivaltaa, mitä muut haluavat.
Jos siis katsoo itseään näkee, että se mitä etsii, on onnellisuus ja vapaus vaikeuksista.
Ja ettei ole tyytyväinen pieneen onnentunteeseen vaan haluaa olla niin
onnellinen kuin voi, haluaa kaiken mahdollisen onnen tulevan omalle tielleen.
Mitä kärsimykseen tulee, sitä ei halua kokea hiukkastakaan, ei
edes hiuksen kärjellistä, ei halua kerrassaan minkäänlaista kärsimystä.
Yleisesti ottaen asenteemme on siis koettaa löytää niin paljon
onnea ja tyydytystä kuin mahdollista ja eliminoida kärsimys niin tehokkaasti
kuin mahdollista. Kun oivaltaa sen olevan oma päämäärä, oma pyrkimys, tarvitsee
vain ymmärtää, että niin on kaikkien muidenkin olentojen laita, se on
universaali pyrkimys. Jokainen tahtoo onnea niin paljon kuin mahdollista ja
jokainen haluaa olla vapaa kivusta ja kärsimyksestä. Ei pidä ajatella, että
ehkäpä on olemassa henkilöitä joita miellyttää kärsiä, eivätkä he välttäisi
sitä tai että ehkä on heitä, jotka eivät tahdo onnea, eivät ole siitä
kiinnostuneet. Ei ole ketään sellaista, vaan tämä on kerta kaikkiaan
universaali toive ja pyrkimys haluta onnea ja välttää kärsimystä.
On siis ymmärrettävä, että jokainen etsii samaa ja koettaa
välttää samaa. Mitä sitten koettaakaan tehdä omaksi hyväkseen ja mitä
välttää, pitäisi olla halukas tekemään sama muille. Sitä tarkoitamme
myötätunnolla.
Toinen puoli, bodhichitta on se, mitä kutsutaan prajnaksi. Se on
hengellinen ymmärryksen, älyllisen mielen hienoin muoto. Se voidaan
määritellä seuraavasti.
Jos katselee ihmisiä ympärillään, tavallisesti kaikki ovat
kiireisiä ja koettavat saavuttaa omat päämääränsä. Jokainen koettaa
työskennellä omaksi tyydytyksekseen, tavoittelee omaa onneaan ja koettaa
eliminoida kaikki omat kärsimyksensä ja vaikeutensa.
Huomaa kuitenkin, että useimmat eivät voi saavuttaa tuota
päämäärää. He eivät löydä etsimäänsä onnea eivätkä pysty vapauttamaan itseään
kärsimyksestä, jota eivät halua. Mikä on heidän menetelmässään vikana,
mikseivät he voi saavuttaa päämääräänsä? Se johtuu siitä, että he koettavat
väärällä tavalla. Heillä ei ole oikeita työkaluja löytääkseen sen, mitä
etsivät. Jos siis tahtoo löytää onnen ja päästä eroon kärsimyksestä, se on
tehtävä oikealla tavalla.
Oikea tapa on seurata polkua, jonka Buddha opetti. Se on polku,
joka johtaa todelliseen onneen. Ja samalla tavoin kuin Buddha ja monet muut
pystyivät löytämään todellisen onnen tuon polun kautta menneisyydessä,
samalla tavoin myös itse voi löytää todellisen onnen tulevaisuudessa kun
itsestämme tulee Buddha.
Toinen puoli valaistumisen mielialasta on siis oivaltaa, että se,
mitä todella etsii on buddhuus, tämä todellinen onni, joka tulee
valaistumisen myötä. Sen haluaa itse löytää ja haluaa auttaa myös muita
löytämään sen.
Nämä kaksi ominaisuutta, jotka Rinpoche on juuri käynyt läpi,
myötätunto ja prajna muodostavat valaistumisen mielialan, bodhichittan. Se on
se mielentila, joka meillä pitäisi olla nyt, kun kuuntelemme tätä opetusta.
Käsiteltävänä olevan opetussarjan aiheena on buddhalaisuuden
historia sen kahdessa aspektissa. Ensin on buddhalaisuuden kukoistus Intiassa
ja sitten tapa, jolla se levisi Tiibetissä. Kertomus buddhalaisuuden
kehittymisestä Intiassa alkaa tietenkin Buddha Shakyamunista, joka on
opettajamme. Hän on kaikkien buddhalaisten opas. Se alkaa siitä, kun hän
saavutti valaistumisen ja sen seurauksena alkoi opettaa Dharmaa. Sitä seurasi
hänen opetustensa leviäminen kaikkialle Intiaan.
Useimmat kuulijoista ovat luultavimmin olleet työelämässä jo
pitkään ja työskennelleet kovasti jotta pääsisivät tänne ja saisivat
opetuksia. Ettei kaikki tämä työ menisi hukkaan, on oivallettava, miten
kallisarvoisia opetukset ovat. Sitä ei pidä epäillä, Dharma on jotain hyvin
arvokasta.
Joillain ihmisillä saattaa joskus olla tunne siitä, että ehkä
siinä on jotain arvokasta, jotain hyvää, mutta he eivät ole aivan varmoja
siitä, miten käyttökelpoista tai hyödyllistä se on. Mutta emme saa pitää
Dharmaa tavanomaisena, se ei ole mitään sellaista jonka voi poimia tai jättää
poimimatta roskakorista. Se on äärimmäisen kallisarvoista, jotain, mikä voi
todella auttaa meitä. Se on arvokkaampaa kuin mikään muu, mitä meillä voi olla
tai mitä kohti voimme maailmassa pyrkiä.
Buddha itse sanoi niin. Hän ei ollut tavallinen ihminen, vaan
hänellä oli erityislaatuinen tietämys ja ymmärrys kaikesta. Ja jos hän sanoi,
että tämä opetus on mitä suurimmaksi avuksi ja kallisarvoinen, niin meidän
tulisi arvostaa hänen sanaansa ja ymmärtää Dharman arvo. Sen tähden ennen
kuin Rinpoche varsinaisesti aloittaa Dharman historian hän haluaa aloittaa
kertomuksella Buddhasta itsestään.
Kuten tiedätte, Buddha syntyi Intiassa. Se ei saisi johtaa teitä
väärinkäsitykseen, sillä jotkut saattavat ajatella: no jos Buddha syntyi
Intiassa, hän oli tietenkin intialainen, tyypillinen intialainen mies joka
ajattelee intialaisittain ja hänen opetuksensa on intialaistyylinen opetus.
Se olisi väärinkäsitys, sillä kun Buddha tuli, sillä oli aivan erityinen
tarkoitus. Hän tuli auttamaan koko ihmiskuntaa ja kaikkia erilaisia olentoja.
Hän tuli opettamaan heille tietä, joka johtaa onneen ja siinä vaiheessa hän
syntyi Intiaan. Ei kuitenkaan sen tähden, että olisi ollut tärkeää, että hän
on intialainen mies ja että hänen opetuksensa olisi erityisesti intialainen
opetus. Hän tuli universaalista päämäärää varten kaikkien olentojen hyödyksi.
Emme siis saa pitää Buddhaa tyypillisesti ja erityisesti intialaisena
ilmiönä. Hänen päämääränsä oli universaali.
Jos tutkii maailman pääuskontoja huomaa, että kaikki suuret
opettajat, jotka ovat johtaneet tärkeimpiä opetussuuntia, ovat olleet hyvin
erityislaatuisia henkilöitä. Tutkiipa kristittyjä, muslimi- tai buddhalaisia
opetuksia, ne kaikki ovat sellaisten olentojen antamia, joiden pääpiirteenä
on erittäin puhdas motivaatio. Heillä kaikilla oli mitä puhtain pyrkimys
auttaa muita olentoja. Kun he tulivat maailmaan he eivät tulleet sotaisasti
valloittaen. He toivat opetuksen jonka tarkoitus oli auttaa kaikkia muita
löytämään onnellisuus.
Kuten näemme, useimmat näistä opettajista opettivat asioita,
jotka ovat nyt meillä ja saattaa ihmetellä miksi nuo opetukset levisivät niin
laajalle ja miksi ne ovat vielä tänäkin päivänä olemassa. Syy on tuo hyvin
puhdas motivaatio, joka opettajilla oli alusta saakka. He tekivät sen
auttaakseen lähimmäisiään. Siksi polku, jonka he opettivat ei johda harhaan
vaan se on tosi ja puhdas tie, joka voi johtaa onneen. Siksi nämä opetukset
ovat edelleen täällä tänään meidän maailmassamme.
Buddha Shakyamunin tarina voidaan lukea monesta eri teoksesta ja
nähdään, että hänen opetuksensa on ollut saatavilla 2500 vuotta. Jos tutkii
historiaa huomaa, etteivät opetukset ole saaneet aikaan ongelmia tai
vaikeuksia. Päinvastoin suuri määrä ihmisiä on pystynyt tuota polkua harjoittamalla
löytämään todellisen onnen, rauhan ja vapautuksen.
Buddhan 12 tekoa:
1.opetti Tushitassa
2.meni kohtuun
3.syntyi
4.ilmensi tietoja ja taitoja
5.nautti kuningatarten seurasta
6.luopui
7.harjoitti asketismia
8.nautti maitovelliä ja meni bodhipuun juurelle
9.taltutti kielteiset voimat
10.valaistui
11.opetti
12. siirtyi parinirvanaan
Buddhan suuria tekoja on paljon. Kuuluisimmat ja tärkeimmät ovat
12 tekoa muiden auttamiseksi. Ensimmäinen niistä oli opettaminen Gadenin paratiisissa,
joka on yksi jumalten paratiiseista. Kerrotaan että hänellä oli siellä viisi
näkyä meidän maailmastamme. Hänellä oli näky paikasta, jossa hänen pitäisi
syntyä, kastista ja perheestä, johon hänen pitäisi syntyä, näky isästään,
äidistään ja ajasta, joka olisi oikea syntymäajankohta. Kun hän oli kokenut
tuon näyn, hän päätti jättää Gadenin paratiisin, jota kutsutaan myös
Tushitaksi, tulla alas ja syntyä maailmassamme.
Tämä Tushitan taivaan jättäminen on teko, jolla oli erityinen
merkitys. Sen tarkoituksena oli opettaa meille, että joku, joka on
saavuttanut valaistumisen ei ole oman karmansa orja enää. Hänellä on valta
yli kaiken sen mitä hän tekee, hän voi valita tehdä tietyn teon, jos se on
tarpeen. Siksi Buddhan valinta oli syntyä maailmaamme, koska aika oli kypsä.
Hän todisti, että valaistunut olento hallitsee kaikkia tekojaan.
Toinen Buddhan 12 suuresta teosta oli hänen syntymänsä äitinsä
Mayadevin kohdusta. Ensin hän meni sisään äitinsä kohtuun ja sitten syntyi
tavanomaisella tavalla kohdusta. Saattaa ihmetellä, miksi hän syntyi siten.
Jos hänellä oli täydellinen valta kaiken yli, miksei hän syntynyt
lootuksenkukasta ihmeenomaisesti. Hän olisi myös voinut tipahtaa avaruudesta.
Syy miksei hän tehnyt sitä on, että hänellä oli erityinen syy tehdä toisin.
Jos hän olisi pudonnut taivaasta tai syntynyt lootuksesta, se
olisi tietenkin ollut jotain hyvin vaikuttavaa useimpien mielestä, niin suuri
ihme, että se olisi tehnyt vaikutuksen ja houkutellut ihmisiä. Hän ajatteli
kuitenkin tulevia oppilaitaan. He olisivat ajatelleet, että sellainen kuin
Buddha pystyy harjoitukseen ja saavuttamaan valaistumisen, koska hän oli
alusta alkaen hyvin erityinen. Mutta tavallisille ihmisille valaistuminen ei
olisi mahdollista, koska heillä ei ole samoja kykyjä.
Olisi ollut vaara lannistua. Siksi Buddha syntyi hyvin
tavallisella tavalla todistaakseen, että jopa sellainen, joka on hyvin
tavallinen ihmisolento voi saavuttaa korkeimman oivalluksen. Sen
tarkoituksena oli siis vahvistaa hänen tulevien oppilaidensa vakuuttuneisuutta
ja varmuutta, siksi hän valitsi tavanomaisen ihmissyntymän.
Buddhan kolmas erityinen teko oli hänen syntymänsä Lumbinin
puutarhassa. Vaikka Rinpoche kertoi hänen syntyneen tavallisella tavalla,
siihen liittyi kuitenkin jotain hyvin erityislaatuista. Tämä oli sellaisen
henkilön syntymä, josta tulisi kuin toiveet täyttävä jalokivi kaikille muille
olennoille. Syntymä oli erityislaatuinen. Tapa, jolla hän syntyi oli tulla
ulos äidin oikeasta kyljestä. Jotkut saattavat silloin pohtia, miten se oli
mahdollista ja ihmettelevät miten se tarkkaan ottaen tapahtui. Menivätkö
kylkiluut poikki, irtosiko napanuora, mitä tapahtui? Rinpoche sanoo, että ei
ole tarpeen ajatella anatomisia ongelmia, on tarpeen vain ajatella, että se
oli hyvin ihmeellinen syntymä, koska Buddha syntyi noin vain äitinsä oikeasta
kyljestä.
Hänen syntymäpaikassaan tapahtui monia erityisiä asioita.
Yhtäkkiä aivan spontaanisti vilja alkoi kasvaa, paikkaan ilmestyi puita ja
erikoisia kukkia, joita ei sillä alueella koskaan kasvanut, alkoi kukkia
kaikkialla. Näin tapahtui sitä hetkestä alkaen, kun hänelle annettiin nimi
Siddharta (sanskritiksi) tai Dönyö Drup tiibetiksi. Se tarkoittaa häntä, joka
saa kaiken tapahtumaan, joka tekee kaikesta mahdollista.
Kun Buddha oli hiukan kasvanut, hän teki neljännen suurista
teoistaan. Hän ilmensi silloin tietoja, oppineisuutta ja erilaisia taitoja
kaikilla tiedonaloilla ja kaikissa mahdollisissa taiteissa ja käden taidoissa
sekä tieteissä. Tämä voi olla hieman yllättävää, olihan hän jo valaistunut
tai vaikka ajattelisimme hänen näyttävän bodhisattvan tien, joka tapauksessa
hänen ei olisi tarvinnut oppia mitään noista asioista, koska hän osasi ne jo.
Siihen oli kuitenkin erityinen syynsä. Se tapahtui, jotta poistettaisiin
väärinkäsityksiä, joita ihmisten mieliin saattaa tulla.
Yksi väärinkäsitys on ajatella, että Buddha oli tyhmä ja
oppimaton eikä voinut opetella taitoja. Toinen on epäilys, että koska
Buddhalle kaikki oli sisäisesti selvää koko ajan, eikä hänen tarvinnut oppia,
niin tavallisilla ihmisillä ei olisi mitään toivoa koskaan saavuttaa mitään
tuloksia, koska heidän täytyy oppia. Buddhan tarkoituksena oli siis poistaa
nämä kaksi erilaista väärinkäsitystä ilmentymällä oppineena henkilönä, joka
oli taitava taiteiden ja käsityön aloilla.
Viides Buddhan suurista teoista oli nauttia kuningatarten
seurasta ja kaikista kuninkaallisuuden nautinnoista. Jonkin aikaa Buddha siis
asui kuningattariensa seurassa ja nautti kaikista kuninkaallisen elämän
nautinnoista. Siihen oli syynsä. Syy oli tietenkin se, etteivät tulevat
oppilaat ajattelisi, että hänellä ei ollut mahdollisuutta nautintoihin.
Tarkoituksena oli osoittaa, että vaikkakin hänellä oli ollut kaikkein
parhaimmat ja hienoimmat nautinnot, hän ei ollut niihin täysin tyytyväinen,
sillä hän oli ymmärtänyt, että on onnellisuuden korkeampi muoto, jota tuli
etsiä.
Kuudes Buddhan 12 teosta oli ilmentää luopumista, jättää taakse
valtakunta. Palatsi oli hyvin korkeiden muurien ympäröimä ja neljään
pääilmansuuntaan oli portit, itäinen, eteläinen, läntinen ja pohjoinen portti.
Ja tarina kertoo, miten Buddha lähti kävelylle palatsin ulkopuolelle mennen
joka kerran ulos eri portista. Joka kerralla hän näki jotain erilaista, sai
elämänopetuksen.
Ensimmäisen kerran hän meni ulos palatsin itäisestä portista.
Siellä hän havaitsi ensimmäistä kertaa, mitä vanhuus on, nähdessään vanhan
miehen kärsimykset. Toisen kerran hän jätti palatsin eteläisen portin kautta
ja oppi, mitä tarkoittaa sairauden aiheuttama kärsimys. Seuraavan kerran hän
meni ulos läntisestä portista ja löysi kuoleman tuskan. Ykskaks tämä kaikki
vavahdutti häntä suuresti, sillä hän oivalsi, että olipa hän miten rikas
tahansa, miten paljon valtaa ihmisellä onkaan
– kuten hän itse oli prinssi kokonainen kuningaskunta jalkojensa
juuressa – miten paljon
nautintoja ihmisellä onkaan, ei ole mitään, millä välttää sairauden,
vanhuuden ja kuoleman kärsimyksiä. Ei kuningaskaan, rikas mies, voi ostaa
niitä pois eikä voittaa niitä. Jos on tullut ihmiseksi, on näiden kolmen
kärsimyksen armoilla.
Sitten hän ajatteli, että ehkäpä on kuitenkin tie ulos. Se tie on
henkinen polku. Tämän hän ymmärsi silloin, kun hän lähti palatsista pohjoisen
portin kautta. Silloin hän kehitti suuren kyllästymisen maailmaan ja hylkäsi
sen.
Hän luopui kuningaskunnasta ja lähti pois, se oli hänen kuudes
tekonsa. Seitsemäs oli askeettinen elämä kuuden vuoden ajan joen rannalla
Intiassa. Tarkoitus oli todistaa, että niin kauan kuin ihminen on täysin
rahan, ruoan, vaatteiden ja kaikkien elämän nautintojen pauloissa, hän ei
pysty todella omistautumaan hengelliselle harjoitukselle. Mutta jos ne
hylkää, buddhuuden saavuttaminen tulee mahdolliseksi.
Buddhan kahdeksas teko oli juoda maitovelliä ja mennä sitten
bodhipuun luo, jossa hänen oli määrä saavuttaa valaistuminen. Hän nautti tätä
ravitsevaa ruokaa, antoi keholleen jonkin verran lepoa ja pukeutui taas
vaatteisiin.
Tarkoituksena oli näyttää ihmisille, jotka harjoittaisivat
Dharmaa tulevaisuudessa, että pääasia harjoituksessa on oma mieli, se mitä
sisäpuolella tapahtuu merkitsee eniten. Meidän on päästävä eroon kielteisyydestä
ja kehitettävä tiedon ja ymmärryksen kaksi ominaisuutta. Se on paljon
tärkeämpää kuin se, mitä ulkopuolellamme tapahtuu.
Asketismi ei sinänsä ole päämäärä. Hän halusi näyttää meille,
että todellinen harjoitus pitäisi löytää kahden äärimmäisyyden välistä.
Meidän on vältettävä kahta äärimmäisyyttä. Ensimmäinen on harjoittaa
kieltäymystä pelkästään kieltäymyksen takia ja toinen on uppoutua
nautintoihin ylen määrin. Ensimmäinen äärimmäisyys on siis nälkiinnyttää
itsensä, olla juomatta tai kylmettää tai polttaa itsensä. Laittaa itsensä
liian äärimmäisiin fyysisiin olosuhteisiin. Se on mieltä vailla, sillä ei ole
todellista merkitystä.
Toinen äärimmäisyys on itsensä ylenmääräinen hemmotteleminen,
jolloin seuraa kaikkia halujaan. Se on loputonta, sillä halut vain
lisääntyvät. Jos on sata, haluaa tuhat, jos on tuhat haluaa kymmenentuhatta
sitten satatuhatta, miljoonan, kymmenen miljoonaa ja se on kerrassaan
loputonta. Ei koskaan löydä mitään tyydytystä eikä tietenkään pysty myöskään
harjoittamaan yhtään Dharmaa. Buddha halusi siis osoittaa, että on vältettävä
kumpaakin äärimmäisyyttä, liikaa asketismia ja ylenmääräisiä nautintoja ja
harjoituksen täytyy olla jossain siinä keskellä.
Buddhan yhdeksättä tekoa kutsutaan kaikkien kielteisten voimien
taltuttamiseksi. Se tapahtui, kun Buddha istui bodhipuun alla. Hänen täytyi
silloin kohdata kaikki erilaiset esteet, joita kielteisyys loi. Kuten
tiedätte, päämielenmyrkkyjä on kolme. Nämä myrkyt ilmestyivät Buddhalle
muodoissa, jotka koettivat pettää hänet ja ryöstää hänen tulevan
oivalluksensa. Ne yrittivät petkuttaa häntä. Tietämättömyyden voima teki
ensimmäisen harhautuksen. Se tapahtui niin, että Buddhalle esitettiin
yhtäkkiä kirje, jossa sanottiin, että hänen isänsä, kuningas oli kuollut ja
että Devadatta oli tulossa valtaan. Joten Buddhan ei kannattaisi jäädä
meditoimaan vaan hänen pitäisi tulla heti ja kruunautua kuninkaaksi.
Mielihalun este otti ällistyttävän viehättävien nuorten naisten
muodon, hyvin kauniit jumalattaret koettivat vietellä hänet. Vihan este otti
miljoonien pelottavien sotilaiden muodon ja he heittivät aseita kohti Buddhan
kehoa. Mutta Buddha onnistui välttämään häiriöt eikä hänen meditaationsa
keskeytynyt kaikista näistä kielteisyyden ilmauksista. Ne eivät petkuttaneet
häntä. Hän pysyi uppoutuneena myötätuntoon ja lempeyteen ja voitti ne.
Buddhan kymmenes teko on hänen valaistumisensa, jonka hän
saavutti bodhipuun alla. Koska Buddha oli kehittänyt kaikki mietiskelyn
taidot huippuunsa hän pystyi saavuttamaan valaistumisen. Ja hän teki sen näyttääkseen,
että myös me voimme saavuttaa valaistumisen. Itse asiassa yksi buddhalaisen
filosofian pääasioita on todistaa, että buddhuus ei ole ulkopuolellamme vaan
jotain, minkä voimme saavuttaa sisäistä kautta. Samoin kuin Buddha Sakyamuni
saavutti valaistumisen mekin voimme saavuttaa sen, eivätkä ominaisuudet,
jotka saavutamme poikkea niistä, jotka hän saavutti. Minkä hän onnistui
poistamaan, mekin voimme poistaa.
Buddhan yhdestoista teko oli kääntää Dharman pyörää kolme kertaa,
hän antoi kolme suurta opetuskierrosta. Niinä aikoina kun Buddha eli Intiassa,
pää hindu-uskomus oli jumalan olemassaolo. Jos tälle jumalalle antoi lahjoja
ja rukoili häntä, jumala olisi tyytyväinen ja iloinen ja vastalahjana antaisi
vapautuksen ja onnen. Jos ei antanut lahjoja eikä rukoillut häntä hän olisi
hyvin vihainen ja heittäisi ihmisen helvettiin tai kärsimyksen tiloihin. Jos
ajattelee jumalaa sellaisena, se ei ole mikään erityinen jumaluus. Se on vain
kielteisyyden ruumiillistuma, se ei ole erityinen jumala.
Buddhalaisuudessa on erilainen käsitys. Me emme odota iloamme
emmekä kärsimyksiämme Buddhalta. Emme ajattele, että jos teemme Buddhan
iloiseksi hän auttaa meitä ja jos emme miellytä häntä hän heittää meidät
kärsimyksiin. Buddhalaisuudessa uskotaan, että mitä sitten teemmekin ja
olemme riippuu meistä itsestämme. Onnellisuuden mahdollisuus ja kärsimyksien
mahdollisuus, mahdollisuutemme saavuttaa vapautuminen on kokonaan
riippuvainen meistä itsestämme eikä kestään muusta. Se ei ole jotain, jonka
täytyisi tulla joltakulta muulta, Buddhalta tai keneltäkään muulta.
Jos siis harjoitamme polkua joka johtaa onnellisuuteen, löydämme
buddhuuden. Mutta jos emme harjoita sitä emme voi odottaa tuon tilan
saavuttamista. Valinta on siis omamme, se on kokonaan meistä kiinni, omissa
käsissämme, haluammeko löytää onnen vai kärsimyksen. Se ei ole jotain, mikä
tulee palkintona Buddhalta. Mutta jotain Buddhalta tulee. Se on tie. Hän
opetti tien, joka voi johtaa yksilön onneen ja pois kärsimyksestä. Hän opetti
meille tuon tien, joka on vapautumisen keino. Jotta hän voisi antaa meille
keinon vapautua Buddha käänsi Dharman pyörää ja se on hänen yhdestoista
tekonsa.
Rinpoche jatkaa huomenna kahdennellatoista teolla ja kaikilla
muilla tämän opetuksen aiheilla. Koska tämä on vasta ensimmäinen opetustilaisuus
hän ei usko, että kysymyksiä olisi noussut esiin paljon. Lopetamme tämän
istunnon ja sinetöimme opetuksen omistamalla se muille. Ajattelemme, että
kaikki hyve, joka muodostui opetuksen antamisesta ja kuuntelemisesta
omistetaan kaikkien muiden olentojen hyväksi.
Tämän ansion kautta toivon saavuttavani
tietoisuuden kaikesta, voittavani pahuuden ja vapauttavani olennot olemassaolon
merestä, missä myllertää syntymän, sairauden, vanhenemisen ja kuoleman
aallokko.
Toinen päivä
Rinpoche pyytää, että yrittäisimme ajatella hyvin selkeästi
haluavamme saavuttaa valaistumisen kaikkien olentojen tähden. Sillä mielellä
meidän tulisi kuunnella opetuksia. Se on tietenkin jotain, mikä toistetaan
päivä toisensa jälkeen, mutta siihen on syynsä, se ei ole vain tyhjiä sanoja.
Se tehdään sen tähden, että vaikka joka päivä opimme, että meillä täytyisi
olla valaistumisen asenne, me silti saatamme unohtaa sen tai ajatella, että
se ei ole kovin tärkeää. Siitä syystä buddhalaisuudessa on perinteenä, että
jokaisen opetuksen aluksi muistutetaan tämän puhtaan motivaation tärkeydestä.
Halusta saavuttaa valaistuminen kaikkien olentojen tähden.
Päivittäin opetuksia kuunnellessamme tätä ei pitäisi ottaa vain
yhtenä rutiiniasiana. Se ei ole samaa kuin mennä syömään joka päivä. Tulisi
ajatella, että se, mihin osallistumme on hyvin erityinen ja poikkeuksellinen
asia, ja meidän tulisi muistaa lähestyä sitä hyvin selkeällä ja tuoreella
tavalla ja puhtaalla motivaatiolla. Siitä syystä Rinpoche taas kerran muistuttaa
meitä tästä hyvin tärkeästä asiasta saattaa mielemme valaistumisen
asenteeseen.
Eilen Rinpoche kertoi meille siitä, miten Buddha Shakyamini tuli
meidän maailmaamme ja työskenteli olentojen hyödyksi kahdentoista teon
kautta. Yksi hyvin tärkeä tapa, jolla Buddha voi olla olennoille hyödyksi on
antaa heille ohjeita siitä, miten seurata polkua. Se antaa meille ja muille
oppilaille, jotka tulevat myöhemmin, valaistumiseen johtavan polun
suuntaviivat. Sen tähden Dharman pyörän kääntäminen on niin tärkeää. Eilen pääsimme
tähän Buddhan yhdenteentoista tekoon, joka on Dharman pyörän kääntäminen.
Mitä Dharman pyörän kääntäminen tarkoittaa? Dharmalla on kaksi
puolta. Yksi on kirjoitettu Dharma, joka tulee meille Buddhalta. Toinen on
oivalluksen Dharma. Todellisuudessa kaiken Dharman juuri on valaistuminen.
Valaistuminen tässä tarkoittaa sitä, kun yksilö ymmärtää kaiken todellisen
luonnon juuri sellaisena kuin se on. Jotta saisi sellaisen ymmärryksen on
ensin kehitettävä mietiskelyn taitoa suurella ahkeruudella, ponnistuksin ja
peräänantamattomasti.
Sellaisen työn kautta mietiskelyssä tullaan vaiheeseen, jossa
nousee hyvin erityinen ymmärrys, tieto ja sisäinen näkemys, jollaista ei ole
ennen kokenut. Silloin saavuttaa äärimmäisen tuloksen, todellisen
oivalluksen. Sitä tarkoitetaan oivalluksen Dharmalla. Jotta saavuttaisimme
oivalluksen tarvitsemme työskentelypohjan. Oivalluksen juuri, joka on syy sen
saavuttamiseen, on kirjoitettu Dharma, opetus jonka Buddha on meille antanut.
On monenlaisia ihmisiä. Erilaisia luonteenlaatuja, eri
pyrkimyksiä ja erilaiset voimavarat. Sen mukaan tarvitaan erilaisia
opetuksia, jotka auttavat kaikkia erilaisia henkilöitä.
Buddha antoi opetuksensa kahdessa pääluokassa. Sutraopetukset ja
tantraopetukset eli vajrayana, jota lähestytään kun jo on perustaa muista
aikaisemmista opetuksista. Mitä sutraopetuksiin tulee ne annettiin kolmessa
eri aallossa, kolmessa Dharman pyörän käännössä. Ensimmäinen opetusaalto oli
hinayana, sitä kutsutaan Dharman pyörän ensimmäiseksi kääntämiseksi. Nämä
opetukset on aiottu ihmisille, joiden mieli ei ehkä ole vielä kovin avoin,
kapeakatseisille, joilla on alemmanlaatuinen pyrkimys.
Toista opetusaaltoa kutsutaan keskimmäiseksi Dharman pyörän
kääntämiseksi. Nämä ovat opetukset tyhjyydestä ja Prajnaparamitasta. Nämä ovat
mahayana-opetuksia. Lopuksi on kolmas opetusaalto, Dharman pyörän kolmas
kääntäminen. Sitä kutsutaan sutrien ja tantrojen väliseksi sillaksi. Se on
opetus, jossa Buddha kertoi kaikille, että jokaisen mielessä on buddha-aines,
että se on osa mielen varsinaisesta luonnosta. Se on kolmas Dharman pyörän
kääntäminen.
Ensimmäinen opetusaalto annettiin Varanasissa. Se löytyy
nykyisinkin Intiasta. Buddha opetti Kauriiden lehdossa, joka siihen aikaan
oli hyvin syrjäinen ja yksinäinen paikka.
Kun Buddha oli saavuttanut valaistumisen hän pysyi täydellisessä
hiljaisuudessa seitsemän viikkoa eikä opettanut. Tarkoitus oli näyttää, että
Dharma, opetukset ovat jotain hyvin harvinaista, erikoislaatuista ja
arvokasta. Sen tähden Buddha pysyi vaiti jonkin aikaa, kunnes häntä
pyydettiin opettamaan. Pyynnön esittivät kaksi jumalaa, Indra ja Brahma.
Silloin hän meni Varanasiin ja antoi opetukset Kauriiden lehdossa.
Hän opetti silloin viittä miestä, joita kutsuttiin viideksi
hyväksi mieheksi. Heillä oli yhteys Buddhaan aikaisemman karman kautta ja sen
yhteyden tähden heidän täytyi olla ensimmäiset Buddhan opetuksen
vastaanottajat.
Ensimmäisen Dharman pyörän kääntämisen aiheena oli Neljä Jaloa
Totuutta. Se antoi selkeän kuvan siitä mikä opetus oli, miksi sitä tulisi
harjoittaa ja millaisia tuloksia siitä on odotettavissa. Selventääkseen sitä
Buddha esitti sen hyvin selkeästi Neljän Totuuden muodossa.
Hän todisti, että ellei polkua harjoita, vaeltaa jatkuvasti
samsarassa. Jos harjoittaa Dharmaa, se on tie nirvanan vapautukseen. Hän esitti
sen harjoituksen kahtena puolena. Yksi puoli on samsara ja toinen nirvana.
Samsaran aspektiin liittyen Buddha opetti, että kärsimys on sisäänrakennettu
ominaisuus samsarassa. Toiseksi tuon kärsimyksen syy on kielteisyys ja karma.
Samsaraa vastaan on toinen puoli, nirvana. Lakkaamisen totuus
näyttää, että se on se, mikä voidaan saavuttaa, nirvana eli lakkaaminen on
rauha ja tapa saavuttaa se on polku, Polun totuus. Koska Samsara on
luonnoltaan kärsimystä meidän täytyy ylittää se, mennä sen toiselle puolelle.
Koska nirvana on rauha, meidän tulee saavuttaa se. Jotta saavuttaisimme
nirvanan ja pääsisimme eroon samsarasta on työstettävä syitä, jotka
eliminoivat samsaran ja johtavat nirvanan löytymiseen, se ei tapahdu
automaattisesti.
Voimme siis saavuttaa päämäärämme työskennellen syiden kanssa,
jotta saavuttaisimme päämäärämme. Sen tähden kun Buddha esitti Neljä totuutta
hän teki sen kahden syy- ja seuraussuhteen avulla. Samsaran sisällä hän
näytti, että siellä on kärsimystä (1.totuus) ja tuon kärsimyksen
poistamiseksi (2.totuus) meidän täytyy eliminoida karma ja kielteiset
tunteet. Jos eliminoi kärsimyksen syyn poistaa kärsimyksen. Mitä toiseen
aspektiin, nirvanaan tulee, se on se, minkä koetamme saavuttaa. Jos haluamme
saavuttaa nirvanan, joka on lakkaamisen totuus, meidän on saavutettava syy,
joka nirvanaan johtaa ja se on polku, polun totuus.
Tällä tavoin Buddha näytti opetuksensa koko kehykset näiden
neljän totuuden muodossa. Kummassakin aspektissa, samsarassa ja nirvanassa on
tämä kausaalisuhde syyn ja seurauksen välillä.
Dharman pyörän toinen kääntäminen, jota kutsutaan myös
keskimmäiseksi opetusten kierroksi on nimeltään Dharman pyörän kääntäminen
ilman ominaispiirteitä. Buddha opetti sen Korppikotkavuorella Intiassa.
Ihmiset jotka olivat läsnä olivat enimmäkseen arhateja ja myös suuri joukko
bodhisattvoja.
Opetus itsessään oli prajnaparamitan esitys. Silloin Buddha antoi
kaikki opetukset tyhjyydestä sekä bodhisattvakäytöksestä kuuden paramitan
opetusten kautta.
Mikä on syy esittää opetus tällä tavoin?
– Dharman pyörän ensimmäisessä kääntämisessä
Buddha näytti, että se, mitä täytyy jättää taakse on samsara ja nirvana on
se, mikä tulee saavuttaa. Miten se on mahdollista? Täytyykö mennä kauas pois
löytääkseen nirvanan? Täytyykö luoda jotain uutta, joka olisi nirvana.
Todellisuudessa niin ei lainkaan ole. Tarvitsee ainoastaan ymmärtää asioiden
todellinen luonto sellaisena kuin se on. On nähtävä mikä oma virhe oli,
harha, omat epäpuhtaudet. Ne on poistettava ja kun kerran on nähnyt asiat
niin kuin ne ovat silloin voi saavuttaa buddhuuden.
Sitten tuli Dharman pyörän viimeinen kääntö. Sitä kutsutaan
joskus opetuksiksi, jotka selvensivät kaiken. Nämä opetukset annettiin
Sravastissa Intiassa. Niissä olivat läsnä kaikki suuret bodhisattvat. Tuon
opetuksen luonne oli se, että buddhaluonto on läsnä luonnollisella tavalla
kaikkien olentojen mielessä.
Buddhan täytyi opettaa se, koska Dharman pyörän toisessa
käännössä hän selitti kaiken olevan tyhjää. Silloin on aina mahdollista
ajatella, että nirvana saattaa olla täydellinen sammuminen. Että nirvana ei
merkitse mitään, se on pelkkää tyhjää. Jotta sellainen virhe vältettiin,
Buddha antoi kolmannen opetuksen, jolla hän todisti, että mieli ei ole sillä
tavalla tyhjä vaan kun saavuttaa buddhuuden alkuperäinen mielen sisäinen
selkeys ilmenee. Mielen selkeys tarkoittaa, että luonnoltaan mieli ei ole
pimeä hämärä asia vaan sillä on sen oma sisäinen älykäs selkeys. Ja että kun
kerran paksu tietämättömyyden peite on siirretty pois, vallitsee mielen
sisäinen selkeys, tuo kirkas älykkyys, joka loistaa täyteydessään. Kun tuo
mielen selkeys on ilmennyt voi tietää kaikki asiat samsarassa ja nirvanassa
hyvin selkeästi. Eikä ainoastaan ole kaikkien asioiden tietämystä vaan tietoa
seuraa suurin autuus ja rauha.
Nämä opetusten kolme aaltoa vastaavat sutria. Sutraopetusten
lisäksi Buddha opetti myös tantrat, vajrayana opetukset. Buddha antoi
neljänlaiset tantrat ja niiden ensimmäinen luokka tunnetaan kriya-tantroina,
toinen upa-tantroina, kolmas yoga-tantroina ja viimeinen anuttara-tantroina.
Jotkin opetuksista Buddha antoi jumalten asuinsijoilla joissakin
paratiiseista. Jotkut hän saattoi antaa Tushitassa ja jotkut Intiassa.
Opetuksia kuuntelivat bodhisattvat ja myöskin dakat ja dakinit.
Nämä opetukset antoivat erityiskeinoja saavuttaa polun oivallus
hyvin nopeasti. Sutrat antoivat tietenkin jo hyvin syvällisiä ja laajoja
opetuksia, mutta vajrayanan avulla Buddha antoi ihmisille mahdollisuuden
saavuttaa polun hedelmä hyvin nopeasti ja ilman suuria koettelemuksia.
Työkalut siihen olivat meditaation luomisvaihe, visualisaatiotaso, jolloin
kuvitellaan jumaluus, sekä täydellistämisvaihe. Toinen työkalu oli mielen
todellisen luonnon mietiskeleminen.
Nämä ovat keinot jotka vajrayana tarjoaa, niiden avulla oivallus
voidaan saavuttaa nopeammin kuin muuten. Siksi Buddha opetti vajrayanan
sutrayanan jälkeen.
Tällä tavoin Buddha käänsi Dharman pyörää ja antoi kaikki eri
opetukset hinayanasta, mahayanasta ja vajrayanasta eri paikoissa eri ihmisten
läsnä ollessa edellä kerrottuina aikoina. On myös muistettava, että milloin
Buddha opettikaan, hän suuntasi opetuksensa erilaisille yleisöille. Hän
osoitti opetuksensa erilaisille ihmisille eri aikoina niin, että joskus
kuulijoista tuntui, että hän antoi etusijan hinayanalle tai toisinaan, jos
kuunneltiin mahayana kierrosta, hän antoi etusijan mahayanalle. Ja sitten voi
myös näyttää siltä, että hän antoi etusijan vajrayanalle.
Se johtui tietenkin vain tavasta, jolla ihmiset asennoituivat
Buddhaan. Heistä näytti, että Buddha opetti yleisölleen pelkästään hinayanaa tai
pelkästään mahayanaa kun Buddha samaan aikaan oli myös jossain muualla
ihmeenomaisesti ja opetti siellä muita asioita.
Sen tähden joillekin ihmisille tuli sellainen kuva, että Buddha
oli antanut vain yhden tyyppistä opetusta eikä ollenkaan muita ja jotkut
alkoivat ajatella, että ehkä Buddha antoi ainoastaan hinayana opetuksen eikä
mahayanaa. Että mahayana oli joidenkin muiden ihmisten keksintöä. Jotkut
hyväksyivät sen, että hän oli opettanut mahayanan, mutta ei vajrayanaa.
Mistä sellainen epäusko tai hämmennys tämän asian ympärillä
johtui, on hyvin selvää. Syy löytyy asenteesta. Jotkut ihmiset eivät nähneet
Buddhaa sellaisena erityislaatuisena olentona, joka hän oli, että hän tuli
maailmaan auttamaan ihmisiä suuressa myötätunnossaan, suojelemaan heitä ja
johtamaan heidät vapautukseen. Sen sijaan jotkut pitivät häntä tavallisena
intialaisena miehenä, jolla ei ollut mitään erityisiä ominaisuuksia. Jos
häntä pitää tavanomaisena, sitten tietenkin nousee epäilys opettiko hän vai
ei ja minkä opetuksen hän itse antoi ja mitkä ovat muiden luomia. Kaikki nämä
epäilyt ja virheet syntyvät yhdestä kapeakatseisesta asenteesta, joka näkee
Buddhan tavallisena intialaisena miehenä.
On todellakin virhe pitää Buddhaa tavallisena henkilönä ja alkaa
ajatella, että ehkäpä Buddhalla oli jotain tietoa, muttei täydellistä. Tai
ajatella, että ehkä hän pystyi opettamaan jossain määrin, mutta ei
täydellisesti. Ja että ehkä Buddha pystyi opettamaan tässä paikassa mutta ei
tuossa. Ei kannata viljellä sellaisia epäilyjä, koska Buddha ei ollut
tavallinen henkilö.
Kuten Rinpoche on aikaisemmin sanonut, emme saa pitää Buddhaa
jumalana, joka lähettää sinut suoraan taivaaseen, jos miellytät häntä ja
heittää helvettiin, ellet miellytä. Samaan aikaan se ei tarkoita, että
ajattelisit häntä tavallisena henkilönä, jolla ei ole erityisominaisuuksia
tiedossa, älykkyydessä ja ymmärryksessä, jolla ei olisi suoran intuition ja
sisäisen näkemyksen erityistaitoja. Hän oli hyvin erityinen olento, joka
antoi kaikki Dhaema opetukset täydellisinä. Hän käänsi Dharman pyörää sen
kaikissa aspekteissa. Eikä mikään asia näissä opetuksissa ole tietenkään
ristiriidassa muiden kanssa. Jokainen on omalla paikallaan, jokaisella on oma
merkityksensä. Ja kuka sitten opetusta harjoittaakin, jos hän tekee sen
kunnolla, hän pystyy saavuttamaan vastaavan tuloksen, joka liittyy siihen
tiettyyn polkuun, jonka hän on valinnut.
Tämä oli Buddhan yhdestoista teko, Dharman pyörän kääntäminen, ja
jos Rinpoche selitti sen yksityiskohtaisemmin kuin muut teot, se on siitä
syystä, että se tietenkin on meille kaikkein merkityksellisin, se, jonka
kautta meille on suoraan hyötyä Buddhan toiminnasta.
Buddhan kahdestoista teko on hänen siirtymisensä pois. Hän olisi
voinut tietenkin jäädä maailmaamme moniksi tuhansiksi vuosiksi ja ehkä se
olisi ollut melko hyödyllistä. Toisaalta olisi ollut vaara, että ihmiset
alkavat ajatella Buddhan olevan pysyvä. Se olisi voinut synnyttää
väärinkäsityksiä. Kun Buddha näytti, että jopa sellaisen kuin hänen täytyi
kuolla, sitten jokaisen aivan varmasti täytyy kuolla. Sen tarkoituksena oli
tehdä jokainen tietoiseksi elämän väliaikaisuudesta jotta kehittyisi
luopumisen tunne, tunne harjoittamisen kiireellisyydestä ja tunne
kyllästymisestä tähän maailmaan, jonka joka tapauksessa täytyy päättyä
kuolemaan. Sen tarkoituksena oli myös synnyttää tunne siitä, että Buddhan
opetus oli hyvin harvinaista ja arvokasta. Sen tähden Buddha siirtyi pois
Kushinagarassa Intiassa.
Tällä tavoin kahdentoista tekonsa kautta Buddha pystyi auttamaan
olentoja laajasti meidän maailmassamme, erityisesti antamalla heille Dharma-opetukset.
Miksi Buddha tuli maailmaamme ja teki kaksitoista tekoa? Syy on
tietenkin Buddhan erityislaatuinen myötätunto, hänen hyväntahtoinen
huolenpitonsa meistä. Hän halusi auttaa kaikkia olentoja ja johtaa heidät polulle,
joka johtaa todelliseen onneen. Hän ei halunnut näyttää heille sellaista
tietä, joka johtaa entistä suurempiin vaikeuksiin, suurempaan kielteisyyteen
ja vihaan, hän halusi näyttää rauhan tien. Ja hän opetti sen Neljän totuuden
tai Kahden Totuuden keinoin, jotka kuvaavat kaiken todellisen luonnon.
Hän näytti siis meille kaikille, että meillä on
valintamahdollisuus, että voimme rakentaa oman onnemme ja voimme kulkea
tietä, joka johtaa äärimmäiseen vapautukseen ja onneen. Buddha halusi opettaa
sen kaikille olennoille suuresta rakkaudestaan ja myötätunnostaan meitä
kohtaan. Ellei hänellä olisi ollut sellaista rakkautta ja myötätuntoa, hän
olisi voinut pitää sen omana tietonaan.
Kun Buddha oli siirtynyt pois, hänen opetuksensa säilyivät
muuttumattomina ja katoamatta kolmen suuren neuvoston avulla. On muistettava
Buddhan opetustyyli. Hän ei puhunut kirjoittamistaan kirjoista eikä hän
kirjoittanut mitään käsikirjaa opetuksesta. Mutta ihmiset tulivat ja tekivät
kysymyksiä ja Buddhan opetus tapahtui vastauksina ihmisten erilaisiin
kysymyksiin ja epäilyihin. Ne olivat mahdollisuuksia levittää totuutta, puhua
kaiken todellisesta luonnosta.
Saattaa sanoa, että jos kaikki oli vain Buddhan sanomaa eikä
mitään kirjoitettu ylös, miten ihmeessä asiat eivät hävinneet ja muuntuneet
ajan kuluessa? Buddhan opetuksia kuuntelivat munkit, jotka olivat kokonaan
omistautuneita Buddhan polulle ja saavuttamaan tuon polun tulokset. Ja kun he
kuuntelivat opetusta, he eivät tehneet sitä huolimattomasti vaan täydestä
sydämestään pannen käytäntöön välittömästi kaiken mitä kuulivat. Näin he
oivalsivat polun erittäin nopeasti, mikä toisin sanoen tarkoittaa, että
kaikki älykkyyden ominaisuudet kukoistivat heissä nopeasti. Muun muassa he
saavuttivat täydellisen muistin voiman, ja jokainen sana, jonka Buddha
lausui, kaivertui hyvin syvään heidän mieleensä. Näin jokainen opetus heidän
muistissaan, eikä mitään joutunut kadoksiin.
Kun Buddha oli siirtynyt pois, eräs bikkhuista, Kashyapa, oli
tavallaan hänen edustajansa. Kashyapa kokosi 500 arhatia neuvostoon
säilyttääkseen Buddhan opetukset koskemattomina. Paikka, jossa kokoonnuttiin,
oli suuri luola nimeltään Nayargroda luola Vajra huipun lähellä olevien
kuumien lähteiden rannalla. 500 arhatia kokoontui siis siellä ja kolme heistä
johti kokousta. He olivat Ananda, Kashyapa ja Nyilvakor (sanskritin kielinen
nimi puutuu).
He resitoivat ulkoa jokaisen muistamansa Buddhan sanan, jonka he
olivat kuulleet. Jokainen näistä kolmesta keskittyi yhteen Buddhan opetuksen
aspektiin. Yksi heistä puhui Vinaya opetuksista, yksi sutrista ja yksi
abhidharmasta. He aloittivat aina sanomalla: näin olen kuullut, näin Buddha
puhui, ja sitten he lausuivat ulkoa kaiken mitä olivat kuulleet. Tällä tavoin
he määrittivät hyvin selkeästi ja muodollisesti sen, mikä Buddhan opetus oli
niin, että siitä lähtien kaikki opetukset luokiteltiin ja pidettiin tallessa
hyvin järjestelmällisesti.
Ilmeistä on, että tarkoitus oli säilyttää Buddhan tahrattomat
sanat puhtaina, niin että ne eivät katoaisi eivätkä menisi hukkaan.
Esimerkiksi, jos yksikin sutra olisi unohtunut tai osa sutraa kadonnut, koko
Buddhan opetus olisi kadottanut jotain sen merkityksestä. Siksi se haluttiin
pitää koskemattomana.
On tietenkin mahdollista, että joku epäilee sitä. Voi tuntea,
että jos Buddha itse ei kirjoittanut mitään ylös, ellei pidetty mitään kirjaa
hänen opetuksistaan, ehkäpä jotkut opetukset eivät ole täydellisiä tai ehkä
hänen seuraajansa keksivät joitakin niistä tai ehkä hän sanoi kirjoissa
joitain asioita mutta ei kaikkea.
On mahdollista, että meillä on sellaisia epäilyjä ja että ihmiset
voivat ajatella, että sutrat eivät itse asiassa ole ollenkaan puhdas opetus.
Mutta meidän ei tarvitse viljellä sellaista ajatusta, koska arhatit olivat
suuria olentoja, jotka syvästi kunnioittivat Buddhan opetuksia ja välittivät
niistä niin paljon, että he halusivat pitää ne hyvin puhtaina, niin kuin
Buddha oli ne alunperin antanut.
Ensimmäisen neuvoston päätös tuo meidät tämän päivän opetuksen
loppuun, mutta voitte kysyä kysymyksiä, jos haluatte selventää jotain kohtaa.
Kysymys: (kuulumaton)
Rinpoche: Alkuharjoituksissa on kaksi osaa.
Tavalliset alkuharjoitukset ovat osa sekä sutria että tantroja, koska ne ovat
opetuksia, joiden tarkoitus on muuttaa ajatustapaamme. Ne kuuluvat sekä sutriin
että tantroihin. Erityiset alkuharjoitukset kuuluvat tantraharjoituksiin.
Kolmas päivä
Kun kuuntelemme opetuksia tai myöhemmin ajattelemme opetuksia
jotka olemme vastaanottaneet ja kun lopulta harjoitamme niitä meditaatiossa,
kaikissa tämän prosessin vaiheissa on tärkeää, että nämä teot eivät ole
hyödyksi ainoastaan lyhyellä tähtäyksellä vaan jotain, mikä antaa lopullisen
tuloksen, johtaa buddhuuteen. Eikä vain johda jokaista harjoittajaa
buddhuuteen vaan antaa mahdollisuuden tuoda kaikki muut olennot
valaistumiseen myöskin. Se on päämäärämme. Ja jos haluamme saavuttaa tämän
päämäärän, siihen täytyy olla tarpeeksi voimaa.
Mistä tämä voima ja kyky tulee? Se on itse asiassa juurtuneena
motivaatioomme. Jos meillä on sellainen päämäärä, sitten saavutamme sellaisen
tavoitteen, ilman tavoitetta emme tietenkään saavuta. Siksi on tärkeää
ajatella: teen tämän tullakseni Buddhaksi ja jotta voisin auttaa muita
olentoja tulemaan myös Buddhiksi. Siksi Rinpoche pyytää meitä asettamaan
mielemme tähän hyvin puhtaaseen valaistumisen asenteeseen, kallisarvoiseen
bodhichittaan.
Tulemme takaisin tähän opetukseen, joka on buddhalaisuuden
historia. Rinpochen mukaan sille voidaan antaa kaksi eri nimeä. Yhdellä tapaa
sitä voidaan kutsua Dharman alkuperän historiaksi ja toisaalta sitä voidaan
kutsua korkeiden olentojen vapautuksen tekojen historiaksi.
Tämä selitetään tarkemmin. Dharman alkuperän historia on meille
tärkeä, koska Dharma on se, mitä meidän täytyy harjoittaa saavuttaaksemme
äärimmäinen tulos, vapautus. Meidän on siis oltava varmoja, että dharmaopetus
on hyvin puhdas, hyvin täydellinen. Mutta on vaikeaa tietää sitä itse
varmasti. Emme voi noin vain tietää onko Dharmassa kaikki hyvät
laatuominaisuudet eikä mitään heikkouksia, sillä itsellämme ei ole tarpeeksi
ymmärrystä voidaksemme erottaa sellaisia asioita. Ja mitä mietiskelyyn tulee,
olemme vielä aloittelijoita. Emme siis pysty arvioimaan tulosta, jonka
meditaatiolla voi saavuttaa.
Tässä Dharman historia tulee mukaan kuvaan ja on tärkeä. Jos
opiskelee Dharman historiaa voi vakuuttua siitä, että se on hyvin puhdas ja
arvokas opetus. Näemme, miten Buddha opetti sen ja miten hänen seuraajansa
säilyttivät sen muuttumattomana ja puhtaana eri neuvostojen kokoontumisissa
ja sen jälkeen eri oppineet ja oivaltaneet olennot jatkoivat opetusten
säilyttämistä koskemattomina kirjoittaen monia säkeitä jotka selvensivät sen
tarkoitusta muille ihmisille.
Dharman alkuperän historian kautta voimme vakuuttua opetuksen
autenttisuudesta ja puhtaudesta. Se on yksi historian aspekti, näyttää
Dharman alkuperä. Toinen aspekti on monien oivaltaneiden olentojen
elämäntarinat. Näitä elämäntarinoita kutsutaan tiibetiksi nimellä namtar,
joka tarkoittaa täydellistä vapautumista. Syy on se, että nämä elämäntarinat
kertovat, miten erilaiset olennot dharmaharjoituksen kautta onnistuivat
saavuttamaan täydellisen vapautumisen tilan samsaran tuolla puolen. Näillä
kahdella tapaa lähestymme aihetta, jota kutsutaan Dharman historiaksi.
Kuulimme, että ensimmäisen kokouksen tarkoituksena oli varmistaa
se, että kaikki Buddhan opetukset pidettiin koskemattomina eikä niitä tuhlata
eikä kadoteta. Tämä tapahtui jonkin aikaa Buddhan kuoleman jälkeen. Se oli
pääasiassa kaikkien opetusten kokoamista yhteen ja myös jokaisen luokan
pitämistä erillään hyvin määriteltynä. Jokainen sutra pidettiin täydellisenä
ja jokainen luku täysin erillisenä niin ettei mitään mennyt sekaisin eikä
muuttunut. Tällä tavoin ensimmäinen kokous määritteli sen, mikä todella oli
Buddhan opetus ja missä muodossa Buddha oli sen esittänyt.
Myöhemmin näemme, että kutsuttiin toinen neuvonpito, jota
sanotaan myös keskimmäiseksi. Se tapahtui 110 vuotta Buddhan kuoleman
jälkeen. Siihen aikaan Sanghaan oli liittynyt suuri määrä nuoria munkkeja ja
jotkut heistä alkoivat ajatella, että ehkä jotkut Buddhan säätämät kuriin
liittyvät säännöt olivat hieman liian tiukkoja. He perustivat kymmenen uutta
sääntöä neljään pääperiaatteeseen perustuen. He koettivat sanoa, että Buddha
oli asettanut nuo periaatteet, vaikka itse asiassa he olivat keksineet ne. Se
oli syy toiselle neuvonpidolle, jotta varmistettiin, etteivät opetukset
muuttuisi näiden ihmisten aloitteen takia.
Jotta saisimme kuvan siitä, millaisia asioita nämä munkit
koettivat ajaa, Rinpoche kertoo, että esimerkiksi, jos joku oli tehnyt jotain
kielteistä, olisi riittävää liittää kätensä yhteen sydämen kohdalla ja sanoa
jotain sellaista kuin "hulu hulu" ja se puhdistuisi, tai jos munkki
teki jotain luostarikuria vastaan, hänen tarvitsisi vain sanoa "minä
tunnustan sen" ja toinen munkki sanoisi "se on oikein hyvä",
ja se riittäisi ja kaikki puhdistuisi. He koettivat siis esittää monia
yksinkertaistuksia ja uusia tapoja tehdä asioita.
Tuohon aikaan oli hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen yksilö,
arhat nimeltä Drakpa. Hän näki sen tapahtuvan ja oivalsi, että ellei mitään
tehtäisi, Buddhan opetukset muuttuisivat ja vääntyisivät. Jotta se
estettäisiin hän kutsui koolle toisen kokouksen. 700 arhatia osallistui
kokoukseen.
Kuinka tämä ongelma sai alkunsa, että uudet munkit koettivat
luoda uusia sääntöjä?
Siihen aikaan oli kuusi suurta keskeistä kaupunkia ja munkkien
ryhmä, joka tahtoi tuoda nämä uudet säännöt tulivat yhdestä kaupungista
nimeltä Yangparchen. Kun arhat Drakpa kutsui kaikki muut 700 arhattia
tapaamaan neuvostossa, hän johti kokousta näin: Hän sanoi: "Nyt meillä
on nämä kymmenen uutta asiaa, jotka nuoret munkit ovat tuoneet esiin ja
kysymys, joka meidän pitäisi kysyä itseltämme on, tulevatko nämä kymmenen
asiaa jostakin sutrasta, mistä ne löytyvät sutrissa, tai löytyvätkö ne
vinayasta tai abhidharmasta." Tällä tavoin hän kysyi ja kaikki arhatit
vastasivat tietenkin, ettei niitä löytynyt mistään näistä teoksista.
Hän kysyi myös olivatko nämä asiat ristiriidassa Buddhan sanojen
kanssa sutrissa, vinayassa ja abhidharmassa ja johtopäätös oli, että tietenkin
ne olivat ristiriidassa. Tuloksena he päättivät, että säännöt hylättäisiin,
koska ne eivät olleet sopusoinnussa Buddhan opetusten kanssa eikä hän
varmastikaan ollut niitä opettanut.
Päätettiin, että yritys tuoda uusia sääntöjä pitäisi pysäyttää ja
säännöt itse poistaa. Neuvosto käytti sitten tilaisuutta hyväksi määritellä
vielä kerran hyvin selvästi, mikä on Buddhan opetus ja järjestettiin kaikkien
sutrien, koko vinayan ja abhidharman läpi lukeminen, jotta varmistettiin,
että nämä opetukset olivat ainoat, jotka tulee tunnistaa Buddhan opetuksina
ja ne pysyisivät koskemattomina.
Toisen kokouksen jälkeen vähitellen munkkiyhteisöt alkoivat
erkaantua eri ryhmiin. Ensin oli neljä ryhmää ja sitten se jakaantui
kahdeksaantoista sravakaluokkaan, melkein kuin lahkoihin, niin he itsensä
näkivät. Sitten eri ryhmät alkoivat tuntea, että juuri he todella
harjoittivat Buddhan opetuksia, että heidän näkemyksensä oli oikea. Ja että
kaikki muut ryhmät olivat väärässä eivätkä seuranneet Buddhan oikeaa
opetusta. Se johti tietenkin moniin väittelyihin ja riitoihin. Nyt oli uusi
vaara, että Buddhan opetukset saattaisivat muuttua ja vähentyä. Silloin
kutsuttiin kokous kolmannen kerran.
Neuvostossa oli 500 arhattia ja heitä johti arhat nimeltä Tsiklo.
Oli myös 600 suurta oppinutta, pääoppineena Vasumitra. Kokous tapahtui
Kashmirissa uudessa temppelissä, jonka kuningas oli erityisesti rakennuttanut
tapahtumaa varten.
Oli 18 sravakaryhmää ja neuvoston täytyi määritellä mitkä niistä
olivat todella Buddhan seuraajia ja mitkä eivät. Ohjeena päätökselle
käytettiin yhtä Buddhan sutrista, jota kutsutaan Kultaketju sutraksi. Siinä
on kertomus tapahtumasta, joka sattui aikaisemman, ennen Buddha Sakyamunia
olleen Buddhan, Buddha Kashyapan aikana.
Buddha Kashyapan aikana oli kuningas nimeltä Trike. Eräänä yönä
kuninkaalla oli ollut hyvin ihmeellisiä unia. Ne olivat niin epätavallisia,
että hän alkoi todella ihmetellä, mitä hänelle oli tapahtumassa. Hän
ajatteli, että ehkä unet olivat merkki siitä, että jotain pahaa oli
tapahtumassa, joko hänen kuningaskuntaansa uhkasi jokin todella hirveä vaara
tai jopa hänen omaa elämäänsä. Hän kutsui sisään bramiinin, joka oli
erikoistunut unien tulkintaan ja pyysi tätä sanomaan, mitä hän ajatteli
unista.
Bramiini sanoi, että todellakin hänen kuningaskuntaansa ja hänen
omaa elämäänsä uhkasi monta vaaraa ellei hän tappaisi sitä, joka oli lähinnä
hänen sydäntään. Tietenkin lähinnä hänen sydäntään oli hänen oma tyttärensä.
Hänen tyttärensä nimi oli Kultaketju, joka oli Buddhan seuraaja ja joka ei
pitänyt bramiineista. Kun kuningas oli kuullut unen tulkinnan hänen
tyttärensä sanoi: "Helpointa on mennä tapaamaan Buddha Kashyapaa ja
kysyä häneltä onko hänestä oikein tappaa minut. Jos hän ajattelee niin, ole
hyvä vain."
Kuningas meni tapaamaan Buddha Kashyapaa ja kertoi hänelle
unensa. Buddha Kashyapa vastasi, että todellisuudessa uni ei tarkoittanut
vaikeuksia kuninkaalle itselleen tai hänen valtakunnalleen vaan se oli
ennusuni tapahtumista, jotka tapahtuisivat paljon myöhemmin, kun Buddha
Sakyamuni on maailmassa. Jokainen unista kuvasi tapahtumia, jotka
tapahtuisivat Buddha Sakyamunin aikana.
Niiden joukossa oli yksi hyvin tyypillinen esimerkki. Siinä
kuningas näki pitkän kangassuikaleen, jota 18 miestä repi koettaen kukin
saada siitä palasen. Lopulta jokainen sai palan ja oli 18 kangaspalasta.
Buddha Kashyapa tulkitsi sen seuraavasti:. Hän sanoi: "Tällä unella ei
ole mitään tekemistä oman elämäsi kanssa kuninkaana, mutta Buddha Shakyamunin
aikana on 18 eri sravakaryhmää. Itse asiassa ei pidä ajatella, että heidän
näkemyksensä olisi ristiriidassa Buddha Shakyamunin opetusten kanssa, vaan
että Buddha Shakyamunin koko opetus pysyy puhtaana ja koskemattomana ja
jokainen polku, jota he seuraavat on oikea. Buddha Shakyamunin tie johtaa
hänen tarkoittamaansa oikeaan tulokseen. Ei siis pitäisi ajatella, että
jotkut niistä ovat hyviä ja toiset huonoja vaan että kaikki kuuluvat Buddhan
oikeaan polkuun." Näin Buddha Kashyapa ennusti sutrassa. Siksi neuvoston
kerääntyessä heidän täytyi tulla lopputulokseen, että kaikki 18 sravakaryhmää
olivat aivan oikeassa ja todellisia Buddha Shakyamunin seuraajia ja että
heidän seuraamansa opetukset olivat todella Buddha Shakyamunin antamia.
Samassa kokouksessa saatettiin myös päätökseen aikaisempi työ,
vinayan, sutrien ja abhidharman kerääminen. Edellisissä kokouksissa oli
alettu kirjoittaa muistiin Buddhan opetusten osia ja jotkut oli jo saatettu
päätökseen. Kolmannessa kokouksessa tarkistettiin kirjoitukset niin, että
opetukset olivat nyt ehdottoman puhtaat ja voitiin kiistämättä luokitella Buddhan
opetuksiksi. Ne opetuksista, joita ei vielä oltu kirjoitettu muistiin
kirjoitettiin nyt.
Voidaan siis sanoa, että kun kolmas kokous oli pidetty, kaikki
Buddhan opetukset oli lopultakin kirjoitettu ylös ja korjattu. Siitä lähtien
todellisia opetuksia ei voisi vääristää, tulkita väärin eikä muuttaa. Tämä
oli oppineiden arhatien työ, henkilöiden, joilla oli suuri määrä henkistä
sisäistä näkemystä ja hyvin selkeä ymmärrys. Heidän työnsä kautta Buddhan
koko opetus säilytettiin sen katoamatta ja vääristymättä, täysin
koskemattomana.
Näin säilyivät erityisesti hinayana-opetukset, varsinkin vinaya.
Mahayana-perinteessä tapahtui samalla tavoin. Jonkin aikaa Buddhan
poissiirtymisen jälkeen miljoona bodhisattvaa tapasi Etelä-Intiassa vuoren
huipulla ja kolmen suuren bodhisattvan, Vajrapanin, Maitreyan ja Manjushrin
johdolla kaikki Buddhan opetukset jaettiin sutriin, vinayaan ja abhidharmaan.
Bodhisattva Vajrapani levitti sutria, bodhisattva Maitreya levitti vinayaa ja
bodhisattva Manjushri levitti abhidharmaa.
Nyt olemme nähneet, miten hinayanan ja mahayanan seuraajat
kokosivat Buddhan opetukset. Samoin kävi vajrayana-opetusten kohdalla. Buddha
antoi neljä tantrojen luokkaa: kriya-tantran, upa-tantran, yoga-tantran ja
anuttara-tantran.
Näiden neljän tantran luokan joukossa kolmea ensimmäistä
kutsutaan alemmiksi tantroiksi. Oli erityinen kaikkien bodhisattvojen kokous
eräässä jumalten paratiiseista kaikkien näiden alempien tantrojen
kokoamiseksi yhteen. Tätä kokousta johti Vajrapani, Jnanadorje tiibetiksi.
Jnanadorjelle annettu nimi merkitsee esoteeristen opetusten mestaria. On
muutamia syitä, miksi hänellä on sellainen nimi.
Salaiset tai esoteeriset opetukset tarkoittavat tässä vajrayana-opetuksia. Silloin kun Buddha antoi tantraopetukset, bodhisattvoista
pääoppilaana oli Vajrapani. Kun bodhisattvat myöhemmin kokoontuivat
kerätäkseen alemmat tantrat, Vajrapani johti heidän kokoustaan ja hänen
ansiostaan tantrat ovat säilyneet tähän saakka. Siksi Varjapania kutsutaan
salaisten eli esoteeristen opetusten mestariksi.
Mitä korkeimpaan anuttara-tantraan tulee, se sisältää erilaisia
yksittäisiä tantroja. Dorje Phagmo ja dakinit olivat ne, jotka lähinnä
vastaanottivat äiti- ja isätantrat silloin, kun Buddha antoi ne. Neuvosto,
joka kokoontui säilyttämään kaikkia noita opetuksia oli kaikkien dakinien
tapaaminen.
Hevajra-tantra välitettiin pääasiasiallisesti bodhisattva Dorje
Nyingpolle, sanskritiksi Vajraprata. Hän on myös se, joka myöhemmin keräsi
opetuksen ja välitti sen kokonaisuudessaan.
Kalachakra-tantra välitettiin pääasiallisesti bodhisattvalle
nimeltä Chöchi Dzjalwa Dawa Zangpo, Dharmakningas Hyvä Kuu. Hän oli itse
asiassa Manjushrin ilmestyskeho (emanaatio) ja hän oli se, joka myös säilytti opetuksen,
keräsi sen ja välitti edelleen.
Näemme, miten kaikissa Buddhan opetuksen eri luokissa, hinayanassa,
mahayanassa ja vajrayanassa ja sen tantrojen eri luokissa Buddha ensin antoi
opetukset ja sitten oppilaat muistivat ja säilyttivät ne, niin että ne
välittyivät koko matkan meille saakka virheettöminä ja muuttumattomina.
Mainittiin että Dharman sisällä on kaksi eri pääluokkaa, Buddhan
varsinaiset opetukset ja shastrat, jotka ovat Buddhan opetuksen merkitystä
valaisevia teoksia. Olemme nähneet, miten Buddhan kahdentoista teon kautta ja
myöhemmin kolmen kokouksen kautta kaikki Buddhan varsinaiset opetukset
säilytettiin ja että pysyivät koskemattomina ja virheettöminä tähän asti.
Sitten buddhalaisuus kehittyi ja levisi Intiassa, monet oppineet
kirjoittivat teoksia, jotka oli tarkoitettu valaisemaan ja selventämään
opetusten tarkoitusta muille. Nämä teokset ovat se, mitä kutsutaan
shastroiksi. Nämä teokset on tarkoitettu ainoastaan tekemään opetuksesta
helpommin ymmärrettävää. Ne eivät sisällä kirjoittajien henkilökohtaisia
mielipiteitä, he eivät esitä omia teorioitaan mistään.
Shastrat saattavat esittää esimerkiksi Buddhan pitkät ja
yksityiskohtaiset opetukset suppeampina, helpompina ymmärtää. Silloin, kun
jokin aihe on löydettävä useista eri opetuksista, se on siroteltuina eri
kirjoihin, niin shastra kokoaa kaikki eri näkökohdat, jotka liittyvät yhteen
aiheeseen, yhden otsikon alle.
Se on shastrojen tarkoitus, ne esittävät Buddhan opetuksen
merkityksen muodossa, joka on helppo ymmärtää. Voisi sanoa, että shastrojen
merkitys on niin lähellä Buddhan opetusta, että ne voidaan lähes tulkoon
laskea osaksi Buddhan varsinaisia opetuksia.
Joskus ihmiset epäilevät tätä ja ajattelevat, että ehkä shastrat
ovat vain eri kirjoittajien ja oppineiden omia luomuksia, joilla ei ole
mitään tekemistä Buddhan opetuksen kanssa. Ihmiset tekevät liian suuren eron siinä,
mikä on Buddhan opetus ja mikä shastra. Ei pitäisi ajatella, että Buddhan
opetusten, shastrojen ja suurten buddhalaisten mestarien mystisten laulujen
ja ohjeiden välillä on suurta eroa. Niitä pitäisi pitää kaikkia samana
opetuksena, joka on lähtöisin siitä, mitä Buddha opetti.
Olimmepa tekemisissä Buddhan varsinaisten sanojen, shastrojen tai
oivaltaneiden mestareiden ohjeiden kanssa, niitä kaikkia pitäisi pitää yhtä
arvokkaina. Harjoitimmepa Buddhan antamia opetuksia tai shastrojen esittämiä
opetuksia, siinä ei ole mitään eroa, paitsi että shastrat voivat tuntua
hieman helpommilta. Sen tähden Tiibetissä shastroja suosittiin erittäin
paljon, koska niiden harjoittamista pidettiin helpompana.
Buddha opetti siis Dharman eri tasot yhden toisensa jälkeen. Hän
antoi hinayana, mahayana ja vajrayana opetukset. Sutrissa on myös sanottu,
että milloin tahansa Buddha puhuu yhdenkin sanan, tuo sana voidaan tulkita
eri paikoissa eri aikoina joka kerta eri tavoin sen mukaan mikä on kunkin
henkilön oma hengellinen kypsyysaste.
Se merkitsee, että kun Buddha opettaa, he, jotka ovat valmiit
hinayana opetukselle ymmärtävät hänen opetuksensa hinayana tavalla ja
harjoittavat sen mukaan saavuttaen hinayanan tuloksen. Samaan aikaan joku,
joka on mahayanaan valmis kuulee opetuksen ja ymmärtää sen mahayana
merkityksessä. Sitä harjoittamalla hän voi saavuttaa mahayana tuloksen.
Samaan aikaan joku, joka on vajrayanaan valmis ottaa opetuksen merkityksen
vajrayanan mukaisena ja sitä harjoittamalla pystyy saavuttamaan vajrayanan tuloksen.
Historiallisesti näemme, miten ihmisten erilaisen hengellisen
kypsyyden ja valmiuden mukaan Buddhan opetukset levisivät eri aaltoina.
Intiassa oli aika, jolloin hinayana oli vallitseva. Silloin oli seitsemän
suurta opettajaa, mahatheraa. Myöhemmin oli opetusaalto, jolloin mahayana
kukoisti. Se oli Nalandan suuren yliopiston aikoina, jolloin sellaisia suuria
opettajia kuin Nagarjuna ja Asanga. Vielä myöhemmin, Vikramashilan yliopiston
aikoihin vajrayana kukoisti, silloin vaikuttivat Tilopa, Naropa ja 84
mahasiddhaa elivät Intiassa.
Rinpoche ei haluaisi jäädä pelkästään teoreettiselle asteelle.
Hän haluaisi, että panisimme opetukset myös käytäntöön. Siihen, mitä olemme
oppineet tänään ja edellisenä päivänä, ei liity mitään erityistä
meditaatioaihetta, koska olemme puhuneet Buddhan historiasta. Yleisesti
buddhalaisuudessa sanotaan kuitenkin, että on kuusi muistamisen kohdetta.
Tänään Rinpoche haluaisi korostaa kolmea niistä. Ne ovat Buddha, Dharma ja
Sangha. On sanottu, että kaikkina aikoina tulisi pitää mielessä Buddha,
Dharma ja Sangha.
Miten Buddha pidetään mielessä? Ajattelemme Buddhaa hänen
ominaisuuksiensa kautta, hänen kehonsa, puheensa ja mielensä ominaisuuksia.
Buddhan ominaisuuksien muistaminen on tärkeää, koska se on jotain, mikä
nostattaa suuren hartauden tunteen Buddhaa kohtaan ja sen seurauksena suuren
vakuuttuneisuuden ja uskon hänen opetuksiinsa, Dharmaan. Jos meillä voi olla
sellainen vakuuttuneisuus uskoharjoituksemme muuttuu automaattisesti hyvin
myönteiseksi ja tulos harjoituksesta seuraa myös automaattisesti. Sen tähden
on aina tärkeää koettaa pitää mielessä Buddha ja hänen ominaisuutensa.
Rinpoche antaa meille nyt muutamia käytännöllisiä ohjeita siitä,
miten voimme sen tehdä. Mietiskelyn visualisaatiovaiheessa ajatellaan Buddhan
fyysisiä ominaisuuksia visualisoimalla hänen kehonsa puhtaan kullan värisenä
ja kaikkien erityistuntomerkkien koristamana. Se näyttää hyvin kauniilta,
majesteettiselta ja vaikuttavalta. Buddhan sanojen ajatellaan olevan se, mikä
voi poistaa kaiken kielteisyydestämme tulevan kärsimyksen. Buddhan mielen
ominaisuuksista ajatellaan erityisesti hienostunutta älykkyyttä, jnanaa. Se
on mielen alkuperäinen tila, joka ei ole likainen eikä tahrattu millään
tiedollisilla verhoilla. Se on myös suuri käsiteistä vapaa myötätunto, joka
kohdistuu samalla tavoin kaikkiin olentoihin. Tämä Buddhan puhdas mieli on
se, joka voi nähdä näkyvän ilmentymän ja samalla asioiden luonnon juuri
sellaisena kuin ne ovat. Näin ajattelemme Buddhan ominaisuuksista. Nyt
meditoimme näin vähän aikaa.
* * *
On hyvin hyödyllistä, jos silloin tällöin voimme muistuttaa
mieleen Buddhan erityisominaisuudet, ruumiilliset, sanalliset ja mielen
ominaisuudet hyvin puhtaana mielenä, puhtaana älynä, joka voi nähdä asiat
juuri sellaisina kuin ne ovat ja suuren myötätunnon, joka yltää kaikkiin
olentoihin erotuksetta.
Työskenteletpä, rentoudutpa, kävelet ympäri tai mietiskelet,
kaikkina aikoina, jos voit milloin tahansa muistuttaa mieleesi Buddhan
ominaisuudet, se on jotain, mikä auttaa hyvin paljon mietiskelyssä, Sitten
huomaa, että edistyy, koska se stimuloi päättäväisyyttä, pyrkimystä
harjoittaa. Rinpoche neuvookin meitä käyttämään tätä menetelmää niin paljon
kuin voimme. Päätämme nyt tämän istunnon omistusrukouksella kaikkien
olentojen tähden.
Tämän ansion kautta toivon saavuttavani
tietoisuuden kaikesta, voittavani pahuuden ja vapauttavani olennot olemassaolon
merestä, missä myllertää syntymän, sairauden, vanhenemisen ja kuoleman
aallokko.
Neljäs päivä
Rinpoche pyytää meitä taas kuuntelemaan opetusta niin, että
mielessämme on valaistumisen asenne hyvin selkeänä. Se tarkoittaa, että kun
kuuntelemme opetusta, meidän tulisi ajatella, että siitä muodostuu syy
tulevaan valaistumiseemme. Eikä vain omaamme, vaan että auttaisimme kaikkia
muita saavuttamaan asteittain saman tilan.
Se on hyvin tärkeää vaikka olisimme vain aloittelijoita, sillä
jos totumme kehittämään puhtaan asenteen, meillä on hyvin jalo motivaatio.
Tämä valaistumisen asenne on se, mikä myöhemmin tuottaa voiman auttaa, se
tekee meidät kykeneviksi todella toimimaan kaikkien olentojen hyväksi. Mutta
jos tällä hetkellä emme voi ottaa sellaista asennetta, meillä ei myöhemmin
ole voimaa auttaa kaikkia, emme kykene tekoihin heidän puolestaan. Sen
tähden, kun kuuntelemme opetusta meidän tulisi ajatella, että todella teemme
sen jotta voimme tulla Buddhaksi ja sen myötä auttaa kaikkia olentoja. Se on
asenne, joka meillä täytyy olla, kun kuuntelemme opetusta.
Mitä tulee varsinaiseen Dharman harjoittamiseen, siihen liittyy
kaksi hyvin tärkeää seikkaa. Yksi on suuri varmuus ja toinen erityislaatuinen
hartaus. Jos meillä on nämä varmuuden ja hartauden ominaisuudet, pystymme
todella harjoittamaan ja voimme saavuttaa harjoituksen todellisen päämäärän.
Mutta ellei varmuutta ja hartautta ole, emme voi odottaa harjoituksen olevan
todella hedelmällistä, tuovan täyttä tulosta.
Miten voimme kehittää tämän varmuuden ja hartauden itsessämme?
Kyse ei ole vain ylimalkaisesta tunteesta, että Buddhan opetukset ja shastrat
ovat luultavasti hyviä. Kyse on opetusten perinpohjaisesta tutkimisesta
kunnes vakuuttuu niiden arvosta ja pätevyydestä. Se antaa vakaan pohjan
todelliselle varmuudelle ja hartauden opetusta kohtaan.
Oli Buddhan itsensä neuvo, että meidän ei pitäisi noin vain
niellä opetuksia tutkimatta niitä. Buddha ei sanonut: "Tämä on sanani ja
luottakaa niihin koska sanon niin. Ette saa ajatella itse." Ensin opetus
pitää tutkia nähdäkseen sen arvon. Kuinka opetukset sitten tutkitaan?
Buddha antoi esimerkin. Hän sanoi, että jos joku yrittää ostaa
kultaa, hän voi mennä kauppaan ja hänelle kerrotaan: tämä on kultaa. Jos hän
uskoo, koska hänelle sanotaan niin ja ostaa sen, se ei ole oikea tapa, sillä
se ei ehkä olekaan kultaa. Ostajan täytyy tutkia onko näytetty tavara kultaa
vai ei. Ensin on viisasta kokeilla tulessa tai lämmönlähteessä, reagoiko se
kullan tavoin. Jos tuloksena on oikeanlainen reaktio, varmistuu, että se
saattaa olla kultaa. Mutta siihen ei voi vielä lopettaa tarkastusta, sillä
voi olla, että metallipala on päällystetty kullalla, mutta sisällä kultaan on
sekoitettu muuta ainesta. On siis viisainta leikata palanen ja katsoa, onko
harkon sisäpuoli myös puhdasta kultaa. Kun toinen tarkastelutapa on tehty,
voi olla hyvä jatkaa kolmannenlaisella testillä hangaten kultapaloja, jotta
nähdään, onko kulta todella hyvin puhdasta ja hienoa.
Jos ostaja etenee tällä tavoin, hän saa tietää varmuudella, että
se mitä hän ostaa ei ole väärennettyä eikä sekoitettu toiseen metalliin.
Sitten hän voi ostaa sen luottavaisena, hän voi olla varma että hän saa
kultaa ja voi käyttää sitä siten kuin kultaa yleensä käytetään.
Sama koskee Buddhan opetuksia. Niitä ei pitäisi vain hyväksyä sen
takia, että meille on kerrottu, näin Buddha sanoi. On tehtävä kuten kullan
kanssa ja tutkittava mikä tämä opetus on. Onko opetus hyödyllinen itselle ja
onko siitä hyötyä myös muille. Jos huomaa sen olevan todella hyödyllinen,
sitten voi luottaa opetukseen. Ymmärtää että se on todella avuksi.
Todellinen testi on tietenkin harjoitus. Jos joku harjoittaa
opetuksia kunnolla, hän voi lopulta toteuttaa harjoituksen tulokset ja
tietenkin siinä vaiheessa on täysin ilmeistä, että opetuksella on voima, kyky
auttaa itseä löytämään äärimmäinen oivallus. Silloin on ilmeistä, että opetus
on totuus.
Mutta ennen kuin saavuttaa harjoituksen absoluuttisen tason on
mahdollista logiikalla tutkia opetusta ja sen pätevyyttä. Aloittelija ei
kuitenkaan pysty todistamaan opetuksen pätevyyttä eikä voi välittömästi
vakuuttua sen todenmukaisuudesta sen kuullessaan. Emme myöskään voi vielä
nähdä mitään tuloksia harjoituksesta. Silloin on avuksi tuntea Dharman
historia, tutkia mikä Buddha oli ja mitä hän sanoi, miten hänen opetuksensa
levisivät ja miten ne, jotka harjoittivat hänen opetuksiaan menneisyydessä
hyötyivät niistä. Sillä tavoin voimme nähdä, että opetus ei tuo vaikeuksia
tai huolia vaan sillä on kaikki hyvät ominaisuudet ja se auttaa löytämään
oivalluksen.
Harjoitus on kaikkein tärkeintä mutta historiantuntemuksesta on
hyötyä, koska siten voi varmistua opetusten pätevyydestä ja arvosta. Historia
on tietenkin vanha asia. Se on sellaisten asioiden muistiinmerkitsemistä,
jotka tapahtuivat satoja tai tuhansia vuosia ennen omaa aikaamme. Tämä vanha
asia voi antaa meille hyvin tuoreen ymmärryksen, varmuuden siitä, että opetus
on luottamuksen ja vaivan arvoinen. Siinä mielessä historiasta on hyötyä ja
se on tärkeää.
Edellisten päivien aikana kuulimme, että Buddhan kuoleman jälkeen
hänen opetuksensa säilytettiin ja kerättiin yhteen eri kokouksissa ja että
hinayana aspektia kehittivät seitsemän suurta mahatheraa. Heidän joukossaan
tärkeimpiä olivat sravakat.
Kun puhutaan hinayanasta, se tarkoittaa alempaa tai pientä
kulkuneuvoa. Se on tietenkin vain nimi, eikä pitäisi ajatella, että se on
huonompi osa Buddhan opetuksista. Oli vain niin, että koska Buddha oli hyvin
taitava ja viisas tavassaan opettaa ihmisiä, tämä oli tie, jota kautta jotkut
tulivat polulle ja lopulta saavuttivat vapautumisen. Tietynlaisille ihmisille
tämänlaatuinen opetus oli tarpeen. Sitä kutsutaan hinayanaksi, mutta se on
hyvin voimallinen polku. Se vain edustaa yhdenlaista tietä vapautukseen. Kun
puhumme mahayanasta, korostus siinä on hyvin avoin ja motivaatio suuri ja se
on siksi suuri polku. Vajrayanan erityisominaisuus on, että se on hyvin nopea
polku, joka voi käyttää monenlaisia keinoja saavuttaakseen päämääränsä.
Tämä ei tarkoita, että siihen verrattuna hinayana on
käyttökelvoton tai merkityksetön. Se on polku, jonka Buddha opetti
tarkoituksenaan auttaa monia olentoja saavuttamaan ensin henkilökohtaisen
vapautuksen ja lopulta buddhuuden. Siksi Buddha opetti ensin tämän hinayana polun,
se oli opetusten ensimmäinen puoli joka kehittyi ja levisi Intiassa. Suuri
määrä olentoja harjoitti sitä ja kykeni saavuttamaan tuon polun tulokset.
Itse asiassa asteittainen polku vapautukseen on kaikkein tärkein.
Sen takia ensimmäinen opetus, jonka Buddha opetti maailmassamme ollessaan,
oli aikajärjestyksessä hinayana. Ja ensimmäinen opetus, joka levisi ja jota
monet ihmiset harjoittivat oli hinayana.
Sama on totta myös mitä tulee omaan yksilölliseen harjoitukseemme.
Se mitä tapahtui historiassa on kuin ulkoinen ilmaus siitä, mitä yksilöille
tulisi tapahtua. Tarvitsemme hinayanapohjan kaikelle harjoituksellemme, ts.
meidän täytyy tietää karmasta: väistämättömästä yhteydestä tekojemme ja
niiden seurausten välillä. Meidän on kehitettävä hyvin voimakas luopumisen
tunne samsaraa kohtaan. Kaikki nämä asiat meidän täytyy tietää ja kehittää
itsessämme ennen kuin voimme siirtyä muille harjoituksen tasoille.
Tämä asteittainen lähestymistapa on välttämätön, sillä jos joku
koettaa kuunnella hyvin korkeaa opetusta, ottaa heti kaikkein syvällisimmät
opetukset, niin tietenkin tuolla syvällisellä opetuksella on kaikki hyvät
ominaisuutensa ja se on voimakas. Mutta aloittelija ei voi odottaa
saavuttavansa välitöntä ymmärrystä kaikkien asioiden syvällisimmästä
luonnosta, hän ei ole valmis ymmärtämään absoluuttista totuutta.
Tervehenkisempi lähestymistapa tässä on ajatella kiipeävänsä tikapuita. Jos
haluaa mennä talon harjalle, täytyy nousta askelma kerrallaan. Jos koettaa
hypätä alhaalta ylös, kaatuu tietenkin ja katkaisee jalkansa ja tulee paljon
vaikeuksia. Mutta jos nousee ylös vakaasti ja asteittain, eteneminen on
taattua ja varmaa. Sama koskee Dharmaa. Tarvitsemme vakaan hinayana pohjan
kehittyäksemme kunnolla harjoituksen muilla tasoilla.
Tämä on esimerkki siitä, mitä Milarepalle tapahtui alussa, kun
hän etsi Dharmaa. Hän etsi opettajaa, joka voisi antaa hänelle syvällisen
opetuksen ja vapauttaa hänet kaikista pahoista teoista. Milarepa kulki kohti
Keski-Tiibetiä, U:n ja Tsangin provinsseja ja hän kysyi joltakulta, mistä
löytää oikein hyvä opettaja, joka voisi antaa hänelle todella hyviä
opetuksia. Hänet johdatettiin suuren laman luo, tämä antoi Dzogchen
mahasompana Suuri Täydellisyys opetuksia.
Milarepa tunnusti opettajalle: "Olen kauhea ihminen, suuri
syntinen ja tarvitsen opetuksen, joka auttaa minua saavuttamaan buddhuuden
tässä elämässä." Lama sanoi: "Älä sure, minulla on opetus juuri
sinua varten, minulla on hyvin syvällinen opetus, dzogpachenpo opetus,
mahasompana opetus. Jos käytät tätä opetusta ja mietiskelet aamulla, sinä
samana aamuna voit tulla Buddhaksi. Jos meditoit yöllä jo illalla voit tulla
Buddhaksi. Ja jos olet hyvin erityinen henkilö, joka on henkisesti kypsä,
niin sitten tietenkin sinun ei tarvitse edes mietiskellä vaan valaistut heti
paikalla. Joten älä huoli, se luultavasti auttaa sinua."
Milarepa ajatteli itsekseen: "Minun täytyy olla yksi noista
erityisistä henkilöistä, olen varma että olen henkisesti tarpeeksi kypsä,
joten todennäköisesti oivallan hyvin nopeasti." Ja hän meni pois
meditoidakseen. Muutaman päivän päästä lama tuli paikalle ja kysyi:
"Miten sujuu, onko sinulla niitä merkkejä ja näitä merkkejä,
kerro." Milarepan täytyi myöntää, ettei hänellä ollut minkäänlaisia merkkejä.
Lama sanoi: "No sitten asian täytyy olla niin kuin sanoit, että olet
todella suuri syntinen. En usko, että onnistut muuttumaan Buddhaksi. Parasta
on, että menet ja kysyt joltain muulta. Sinun pitäisi mennä tapaamaan
kääntäjien kuningasta, Marpaa. Luulisin, että hän voi auttaa sinua."
Opetus, jonka voimme saada tästä tarinasta ei ole, että Milarepa
oli huono mietiskelijä tai että mahasompana opetukset olivat huonot. Milarepa
oli hyvin erityinen henkilö ja niin on tämä opetuskin. Mutta jos joku koettaa
alkuvaiheessa omaksua opetuksen syvällisintä puolta, se ei toimi, sillä
tarvitaan pohja, valmisteluja ennen kuin edetään niin korkeisiin opetuksiin.
Se on juuri se syy, miksi Buddha aloitti kaikki opetusten eri
aallot hinayana opetuksella. Se tietenkin myös todistaa meille, että
asteittainen lähestymistapa on paras. Ei siis pidä pitää hinayanaa alhaisena
opetuksena, se on todella hyvin erityinen ja tarpeellinen opetuksen taso.
Buddhan elinaikana hänellä oli pääoppilaita ja niistä tärkein oli
sravaka Kashyapa. Buddha teki hyvin selväksi, että hän piti tätä omana
edustajanaan jopa siinä määrin, että antoi hänelle tilaa omalla istuimellaan.
Kun Buddha oli siirtynyt pois Kashyapa järjesti ensimmäisen kokouksen, johon
osallistui 500 arhatia. Kokouksen jälkeen Kashyapa itse siirtyi pois. Hänen
seuraajansa oli toinen Buddhan suuri oppilas Ananda.
Anandasta tuli hinayanaopetusten johtaja Kashyapan jälkeen. Kun
Ananda oli kuollut seuraava opetusten haltija oli Anandan oppilas nimeltä
Njerbe tiibetiksi ja luultavasti Upagupta sanskritiksi. Hänellä oli
hämmästyttävä voima tehdä ihmetekoja.
Eräänä päivänä kun hän opetti, läsnä oli tuhansittain, jopa
kymmeniä tuhansia ihmisiä niitä kuulemassa. Mutta sitten hän oivalsi, että
eräät demonit aikoivat häiritä opetusta ja aiheuttaa paljon vahinkoa, eivätkä
ihmiset eivät enää voisi tulla opetuksiin. Demonit tulivat ja alkoivat
tanssia villisti. Sitä seuraavana päivänä kuulijoiden määrä väheni,
kolmantena ja neljäntenä päivänä heitä oli vielä vähemmän ja Upagupta alkoi
epäillä, että kohta ketään ei olisi enää jäljellä. Hänen täytyi siis tehdä
jotain pysäyttääkseen demonit.
Ihmevoimillaan hän meni ylös tanssivien demonien luo ja antoi
jokaiselle kukkaköynnöksen kaulaan. Kun se kosketti demonin kaulaa kukat
muuttuivat ruumiiksi, jotkut olivat ihmisruumiita, toiset koirien ruumiita.
Demonit eivät voineet siirtää ruumiita mihinkään. Ne yrittivät kovasti, mutta
eivät päässeet ruumiista eroon. Niiden oli pakko antautua Upaguptalle ja
pyytää häntä ottamaan kamalat ruumiit pois. Upagupta sanoi: "Jos lupaatte,
että lakkaatte aiheuttamasta meille vaikeuksia ja häiritsemästä opetuksia,
sitten siirrän ruumiit." Demonit lupasivat ja Upagupta otti ruumiit
pois. Sen jälkeen demonit myönsivät, että ne eivät koskaan nähneet ketään
hänen kaltaistaan, jolla olisi sellaiset ihmevoimat. Ne kertoivat
häirinneensä Buddhaa menneinä aikoina, mutta koskaan siitä ei ollut
seurauksena sellaista ällistyttävää reaktiota hänen taholtaan.
Sitten demonit kysyivät Upaguptalta: "Tapasitko koskaan
Buddhaa?" Upaguptan täytyi sanoa, että hän ei ollut, koska hän ei ollut
elossa Buddhan aikana ja demonit tietenkin olivat tavanneet hänet. Mutta
Upagupta vastasi: "En tavannut hänen fyysistä ruumistaan mutta olen
tavannut hänen mielensä, Dharmakayan." Hän voi sanoa niin, koska hän oli
oivaltanut arhat. Demonit sanoivat: "Voitko näyttää meille
Buddhan?" Upagupta pystyi luomaan Buddhan emanaation, hän ilmensi Buddhan
muodon. Vaikkei se ollut tarkalleen täydellinen kuten Buddha, se oli niin
samankaltainen, että demonit olivat aivan häkeltyneitä tunnistaessaan Buddhan
ja he tunsivat voimakasta uskoa tätä opettajaa kohtaan. He alkoivat tehdä
kumarruksia hänelle, mutta opettaja esti heidät sanoen: "Lopettakaa,
sillä jos teette noin, minun kykyni ja voimani vähenee." Hän ei halunnut
niiden kumartavan itseään.
Tämä on vain esimerkki tavasta, millä Upagupta taltutti demoneja.
Hän oli hyvä ja voimakas opettaja ja hänen johdollaan monet hänen
oppilaistaan saavuttivat arhatin tason. Yksi tai kaksi ihmistä tuli arhatiksi
päivittäin. Joka kerta Upagupta otti pienen puupalikan ja kätki sen luolaan.
Lopulta niin paljon ihmisiä oli tullut arhateiksi, että koko luola oli täynnä
palikoita.
Arhat Upaguptan aikana oli myös monia muita ihmisiä, jotka
saavuttivat arhatin tason. Arhatit aloittivat uuden perinteen, shastrojen
kirjoittamisen perinteen. He kokosivat kaikki Buddhan opetukset ja
suodattivat niistä niiden olennaisen merkityksen. Sen tehtyään he
kirjoittivat Buddhan opetuksista uuden selitysteoksen.
Ensimmäinen shastra sai nimen Shedra tu shepe dzö, se tarkoittaa
ensimmäistä teosta, joka on tiivistetty kaikista Buddhan opetuksista yksiin
kansiin. Sitä oli helppo lukea ja helppo ymmärtää. Tämä oli alku shastrojen
kirjoittamisen perinteelle, joka sitten kukoistikin myöhemmin.
Kashyapa, Ananda ja Upagupta olivat tärkeimpien opettajien
joukossa. Useimmat seitsemästä suuresta opetusten haltijasta elivät
Varanasissa, jossa oli sen ajan suuren oppineisuuden ja harjoituksen
valtapaikka.
Harjoitusperinne on edelleen hyvissä voimissa, se jatkuu
edelleen. Sutrien ja tantrojen perinne välitettiin uusille sukupolville.
Pääkeskus opetukselle ja harjoitukselle oli ensin Varanasi. Myöhemmin se
siirtyi Nalandaan ja sen jälkeen Vikramashilaan.
Kagyu-perinteessä kaikki perinteen siirtolinjat ovat
rikkoutumattomia. Mahapandita Naropa siirsi tantrayanaperinteen Marpalle ja
sutraperinne siirrettiin Atishalle. Atisha siirsi sutrat Gampopalle ja Marpan
kautta tantraperinnekin tuli Gampopalle. Näin Gampopassa ruumiillistuivat
molemmat, sutra- ja tantraperinne. Vanha sravakoiden perinne, joka jatkuu
taaksepäin Kashyapaan saakka on vieläkin elävänä kagyu-perinteessä Naropalta
Gampopalle tullutta linjaa myöten.
Sanokaamme sitten muutama sana shastrojen perinteestä, näistä
teoksista, jotka on kirjoitettu selventämään Buddhan opetusten merkitystä.
Jos ajatellaan kristillistä opetusta, kaikkein tärkeintä on tietenkin se mitä
Jeesus itse sanoi. Jos ajattelemme hinayana perinnettä Buddhan opetukset ovat
tärkeimmät. Tiibetissä buddhalainen perinne kehittyi kuitenkin niin, että
shastroista tuli erittäin tärkeitä. Voisi ajatella, että se oli melko
kummallista, varsinkin kun shastroista tuli jopa varsinaisia Buddhan sanoja
tärkeämpiä.
Se ei saisi johtaa meitä ajattelemaan, että Buddhan opetukset
unohdettiin, pantiin syrjään ja korvattiin shastroilla, jotka olivat vain sen
ajan oppineiden tekemiä. Tapahtui niin, että jotkut henkilöt Buddhan
opetuksia harjoittaessaan omaksuivat merkityksen niin hyvin, että opetuksen
voimasta he onnistuivat saavuttamaan polun hedelmän. Joten jos he
harjoittivat polun sravaka-aspektia, heistä tuli arhateja, jos he
harjoittivat mahayanaa he saavuttivat bodhisattvatasot ensimmäisestä nimeltä
Häkellyttävä ilo aina kymmenenteen nimeltä Dharman pilvi. Ja jos he
harjoittivat vajrayanaa he saavuttivat tavalliset ja ylivertaiset hengelliset
saavutukset, erityisesti suoran intuitiivisen tiedon voiman. Kun he olivat
saavuttaneet polun hedelmät, he yksinkertaisesti jättivät jäljen siitä
taakseen, opasviitan heidän jälkeensä tuleville näyttääkseen, että jos tuntee
Buddhan opetukset oikein hyvin ja harjoittaa niitä kunnolla, näin käy, näin
voi edetä ja näin se pitäisi ymmärtää. Heidän kirjoittamansa shastrat eivät
siis olleet ristiriidassa Buddhan opetusten kanssa. Päinvastoin ne
vahvistivat niitä ja todistivat, että jos niitä käyttää kunnolla tämä voidaan
saavuttaa ja näin se tehdään.
Oli panditoja, jotka kirjoittivat shastroja ilman, että olisivat
kirjoittaneet omaa oivallustaan, mutta kun he kirjoittivat tietoaan, tulos
oli sama. He olivat niin läpikotaisin perehtyneet Buddhan opetuksen merkitykseen,
että he olivat sulattaneet sen täydellisesti ja mitä he sitten
kirjoittivatkaan, perustui heidän täydelliseen vakuuttuneisuuteensa Buddhan
opetuksen pätevyydestä. He eivät kirjoittaneet omia ideoitaan tai
fantasioitaan, vaan tarkoituksena oli tehdä Buddhan opetuksia helpommin
saataviksi ja ymmärrettäviksi suurille joukoille. Siksi shastroja tulee
todellakin pitää samana kuin Buddhan opetukset eikä niistä eroavina tai
vieraina.
Tänään olemme päättäneet sen ajan tutkimisen, jolloin eniten
levinnyt ja kehittynyt opetus oli hinayana. Jos haluatte selventää jotain
kysymyksillä, Rinpoche vastaa kysymyksiin.
Kysymys:
Haluaisin selvemmän kuvan siitä mitä tapahtui
Buddhan opettaessa hinayana ja mahayana sutria. Mahayana sutria on niin
paljon - menivätkö bikkhut ja arhatit pois kun Buddha opetti ne tai olivatko
he paikalla mutta eivät kuulleet?
Rinpoche:
Kun puhumme sravakoista ja arhateista sen voi
ymmärtää kahdella tavoin. Yksi tapa on ajatella, että oli ihmisiä, jotka
polkua harjoittamalla olivat saavuttaneet tuon tason. Mutta jotkut arhatit
olivat itse asiassa bodhisattvoja, jotka ilmestyivät arhatteina. Näin
tapahtui erityisesti Prajnaparamita sutria opetettaessa. Esimerkiksi
Sariputra oli bodhisattva, joka arhatoppilaan muodossa kysyi Buddhalta kysymyksiä,
jotta opetus voisi tapahtua.
Mutta jos puhutaan arhateista tai sravakoista tavallisessa
mielessä, niistä jotka olivat saavuttaneet sen tason harjoituksen kautta,
samalla kun Buddha puhui kaikki kuulijat ymmärsivät opetuksen oman
ymmärryksensä tason mukaisesti. Suuressa vaatimattomuudessaan Rinpoche sanoo,
että ei ole niin kuin hän opettaessaan, että jos hän sanoo yhden asian,
kymmenen tai sata ihmistä ymmärtää saman asian. Kun Buddha puhuu, hänen
ihmetekojensa ansiosta kuulijat ymmärtävät sen mitä pystyvät ymmärtämään.
Buddhan yhden ja saman opetuksen voivat sravakat täten ymmärtää hinayana
sutrana, ihmiset, joilla on mahayana ymmärrys voivat pitää sitä mahayana
opetuksena ja jollekulle, joka on valmis vajrayanaan se voi olla tantra.
Koska kysyit, mitä tapahtui niille, jotka olivat hänen kanssaan
koko ajan, siinä ei ollut mitään ongelmaa. Buddhan ei tarvinnut sanoa, no
niin sravakat, tänään opetan hinayanaa, muut menkööt pois ja seuraavana
päivänä, tänään opetan mahayanaa, sravakat eivät voi tulla. Ei ollut tarvetta
siihen, sillä aina kun Buddha teki jotain, jokainen yksilö ymmärsi sen
automaattisesti siten kuin se oli hänelle olennaista. Tämän ansion kautta toivon saavuttavani tietoisuuden kaikesta, voittavani pahuuden ja vapauttavani olennot olemassaolon merestä, missä myllertää syntymän, sairauden, vanhenemisen ja kuoleman aallokko.
| osa2 | |