Khenchen Thrangu Rinpoche:

Intian buddhalaisuuden historia

Opetus on annettu Kagyu Samye Lingissä Skotlannissa 1981 tiibetin kielellä. Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut ja toimittanut Ani Sherab.

Ensimmäinen päivä

Aina kun saamme opetusta buddhalaisessa perinteessä motivaatio, jolla opetusta kuuntelemme on tärkeä. Meidän on kehitettävä oikeanlainen asenne, asetettava mieli valaistumiseen. Se merkitsee sellaisen asenteen ottamista, joka on puhdas ja myönteinen. Sitä kutsutaan valaistumisen mielialaksi eli bodhichittaksi ja sillä on kaksi piirrettä: toinen on myötätunto ja toinen on hienoimmanlaatuinen ymmärrys, prajna.

Miten myötätunto määritellään? Täytyy käyttää itseään asteikkona ja tutkia, mitä itse haluaa itselleen ja siitä oivaltaa, mitä muut haluavat. Jos siis katsoo itseään näkee, että se mitä etsii, on onnellisuus ja vapaus vaikeuksista. Ja ettei ole tyytyväinen pieneen onnentunteeseen vaan haluaa olla niin onnellinen kuin voi, haluaa kaiken mahdollisen onnen tulevan omalle tielleen.

Mitä kärsimykseen tulee, sitä ei halua kokea hiukkastakaan, ei edes hiuksen kärjellistä, ei halua kerrassaan minkäänlaista kärsimystä.

Yleisesti ottaen asenteemme on siis koettaa löytää niin paljon onnea ja tyydytystä kuin mahdollista ja eliminoida kärsimys niin tehokkaasti kuin mahdollista. Kun oivaltaa sen olevan oma päämäärä, oma pyrkimys, tarvitsee vain ymmärtää, että niin on kaikkien muidenkin olentojen laita, se on universaali pyrkimys. Jokainen tahtoo onnea niin paljon kuin mahdollista ja jokainen haluaa olla vapaa kivusta ja kärsimyksestä. Ei pidä ajatella, että ehkäpä on olemassa henkilöitä joita miellyttää kärsiä, eivätkä he välttäisi sitä tai että ehkä on heitä, jotka eivät tahdo onnea, eivät ole siitä kiinnostuneet. Ei ole ketään sellaista, vaan tämä on kerta kaikkiaan universaali toive ja pyrkimys haluta onnea ja välttää kärsimystä.

On siis ymmärrettävä, että jokainen etsii samaa ja koettaa välttää samaa. Mitä sitten koettaakaan tehdä omaksi hyväkseen ja mitä välttää, pitäisi olla halukas tekemään sama muille. Sitä tarkoitamme myötätunnolla.

Toinen puoli, bodhichitta on se, mitä kutsutaan prajnaksi. Se on hengellinen ymmärryksen, älyllisen mielen hienoin muoto. Se voidaan määritellä seuraavasti.

Jos katselee ihmisiä ympärillään, tavallisesti kaikki ovat kiireisiä ja koettavat saavuttaa omat päämääränsä. Jokainen koettaa työskennellä omaksi tyydytyksekseen, tavoittelee omaa onneaan ja koettaa eliminoida kaikki omat kärsimyksensä ja vaikeutensa.

Huomaa kuitenkin, että useimmat eivät voi saavuttaa tuota päämäärää. He eivät löydä etsimäänsä onnea eivätkä pysty vapauttamaan itseään kärsimyksestä, jota eivät halua. Mikä on heidän menetelmässään vikana, mikseivät he voi saavuttaa päämääräänsä? Se johtuu siitä, että he koettavat väärällä tavalla. Heillä ei ole oikeita työkaluja löytääkseen sen, mitä etsivät. Jos siis tahtoo löytää onnen ja päästä eroon kärsimyksestä, se on tehtävä oikealla tavalla.

Oikea tapa on seurata polkua, jonka Buddha opetti. Se on polku, joka johtaa todelliseen onneen. Ja samalla tavoin kuin Buddha ja monet muut pystyivät löytämään todellisen onnen tuon polun kautta menneisyydessä, samalla tavoin myös itse voi löytää todellisen onnen tulevaisuudessa kun itsestämme tulee Buddha.

Toinen puoli valaistumisen mielialasta on siis oivaltaa, että se, mitä todella etsii on buddhuus, tämä todellinen onni, joka tulee valaistumisen myötä. Sen haluaa itse löytää ja haluaa auttaa myös muita löytämään sen.

Nämä kaksi ominaisuutta, jotka Rinpoche on juuri käynyt läpi, myötätunto ja prajna muodostavat valaistumisen mielialan, bodhichittan. Se on se mielentila, joka meillä pitäisi olla nyt, kun kuuntelemme tätä opetusta.

Käsiteltävänä olevan opetussarjan aiheena on buddhalaisuuden historia sen kahdessa aspektissa. Ensin on buddhalaisuuden kukoistus Intiassa ja sitten tapa, jolla se levisi Tiibetissä. Kertomus buddhalaisuuden kehittymisestä Intiassa alkaa tietenkin Buddha Shakyamunista, joka on opettajamme. Hän on kaikkien buddhalaisten opas. Se alkaa siitä, kun hän saavutti valaistumisen ja sen seurauksena alkoi opettaa Dharmaa. Sitä seurasi hänen opetustensa leviäminen kaikkialle Intiaan.

Useimmat kuulijoista ovat luultavimmin olleet työelämässä jo pitkään ja työskennelleet kovasti jotta pääsisivät tänne ja saisivat opetuksia. Ettei kaikki tämä työ menisi hukkaan, on oivallettava, miten kallisarvoisia opetukset ovat. Sitä ei pidä epäillä, Dharma on jotain hyvin arvokasta.

Joillain ihmisillä saattaa joskus olla tunne siitä, että ehkä siinä on jotain arvokasta, jotain hyvää, mutta he eivät ole aivan varmoja siitä, miten käyttökelpoista tai hyödyllistä se on. Mutta emme saa pitää Dharmaa tavanomaisena, se ei ole mitään sellaista jonka voi poimia tai jättää poimimatta roskakorista. Se on äärimmäisen kallisarvoista, jotain, mikä voi todella auttaa meitä. Se on arvokkaampaa kuin mikään muu, mitä meillä voi olla tai mitä kohti voimme maailmassa pyrkiä.

Buddha itse sanoi niin. Hän ei ollut tavallinen ihminen, vaan hänellä oli erityislaatuinen tietämys ja ymmärrys kaikesta. Ja jos hän sanoi, että tämä opetus on mitä suurimmaksi avuksi ja kallisarvoinen, niin meidän tulisi arvostaa hänen sanaansa ja ymmärtää Dharman arvo. Sen tähden ennen kuin Rinpoche varsinaisesti aloittaa Dharman historian hän haluaa aloittaa kertomuksella Buddhasta itsestään.

Kuten tiedätte, Buddha syntyi Intiassa. Se ei saisi johtaa teitä väärinkäsitykseen, sillä jotkut saattavat ajatella: no jos Buddha syntyi Intiassa, hän oli tietenkin intialainen, tyypillinen intialainen mies joka ajattelee intialaisittain ja hänen opetuksensa on intialaistyylinen opetus. Se olisi väärinkäsitys, sillä kun Buddha tuli, sillä oli aivan erityinen tarkoitus. Hän tuli auttamaan koko ihmiskuntaa ja kaikkia erilaisia olentoja. Hän tuli opettamaan heille tietä, joka johtaa onneen ja siinä vaiheessa hän syntyi Intiaan. Ei kuitenkaan sen tähden, että olisi ollut tärkeää, että hän on intialainen mies ja että hänen opetuksensa olisi erityisesti intialainen opetus. Hän tuli universaalista päämäärää varten kaikkien olentojen hyödyksi. Emme siis saa pitää Buddhaa tyypillisesti ja erityisesti intialaisena ilmiönä. Hänen päämääränsä oli universaali.

Jos tutkii maailman pääuskontoja huomaa, että kaikki suuret opettajat, jotka ovat johtaneet tärkeimpiä opetussuuntia, ovat olleet hyvin erityislaatuisia henkilöitä. Tutkiipa kristittyjä, muslimi- tai buddhalaisia opetuksia, ne kaikki ovat sellaisten olentojen antamia, joiden pääpiirteenä on erittäin puhdas motivaatio. Heillä kaikilla oli mitä puhtain pyrkimys auttaa muita olentoja. Kun he tulivat maailmaan he eivät tulleet sotaisasti valloittaen. He toivat opetuksen jonka tarkoitus oli auttaa kaikkia muita löytämään onnellisuus.

Kuten näemme, useimmat näistä opettajista opettivat asioita, jotka ovat nyt meillä ja saattaa ihmetellä miksi nuo opetukset levisivät niin laajalle ja miksi ne ovat vielä tänäkin päivänä olemassa. Syy on tuo hyvin puhdas motivaatio, joka opettajilla oli alusta saakka. He tekivät sen auttaakseen lähimmäisiään. Siksi polku, jonka he opettivat ei johda harhaan vaan se on tosi ja puhdas tie, joka voi johtaa onneen. Siksi nämä opetukset ovat edelleen täällä tänään meidän maailmassamme.

Buddha Shakyamunin tarina voidaan lukea monesta eri teoksesta ja nähdään, että hänen opetuksensa on ollut saatavilla 2500 vuotta. Jos tutkii historiaa huomaa, etteivät opetukset ole saaneet aikaan ongelmia tai vaikeuksia. Päinvastoin suuri määrä ihmisiä on pystynyt tuota polkua harjoittamalla löytämään todellisen onnen, rauhan ja vapautuksen.

Buddhan 12 tekoa:

1.opetti Tushitassa

2.meni kohtuun

3.syntyi

4.ilmensi tietoja ja taitoja

5.nautti kuningatarten seurasta

6.luopui

7.harjoitti asketismia

8.nautti maitovelliä ja meni bodhipuun juurelle

9.taltutti kielteiset voimat

10.valaistui

11.opetti

12. siirtyi parinirvanaan

Buddhan suuria tekoja on paljon. Kuuluisimmat ja tärkeimmät ovat 12 tekoa muiden auttamiseksi. Ensimmäinen niistä oli opettaminen Gadenin paratiisissa, joka on yksi jumalten paratiiseista. Kerrotaan että hänellä oli siellä viisi näkyä meidän maailmastamme. Hänellä oli näky paikasta, jossa hänen pitäisi syntyä, kastista ja perheestä, johon hänen pitäisi syntyä, näky isästään, äidistään ja ajasta, joka olisi oikea syntymäajankohta. Kun hän oli kokenut tuon näyn, hän päätti jättää Gadenin paratiisin, jota kutsutaan myös Tushitaksi, tulla alas ja syntyä maailmassamme.

Tämä Tushitan taivaan jättäminen on teko, jolla oli erityinen merkitys. Sen tarkoituksena oli opettaa meille, että joku, joka on saavuttanut valaistumisen ei ole oman karmansa orja enää. Hänellä on valta yli kaiken sen mitä hän tekee, hän voi valita tehdä tietyn teon, jos se on tarpeen. Siksi Buddhan valinta oli syntyä maailmaamme, koska aika oli kypsä. Hän todisti, että valaistunut olento hallitsee kaikkia tekojaan.

Toinen Buddhan 12 suuresta teosta oli hänen syntymänsä äitinsä Mayadevin kohdusta. Ensin hän meni sisään äitinsä kohtuun ja sitten syntyi tavanomaisella tavalla kohdusta. Saattaa ihmetellä, miksi hän syntyi siten. Jos hänellä oli täydellinen valta kaiken yli, miksei hän syntynyt lootuksenkukasta ihmeenomaisesti. Hän olisi myös voinut tipahtaa avaruudesta. Syy miksei hän tehnyt sitä on, että hänellä oli erityinen syy tehdä toisin.

Jos hän olisi pudonnut taivaasta tai syntynyt lootuksesta, se olisi tietenkin ollut jotain hyvin vaikuttavaa useimpien mielestä, niin suuri ihme, että se olisi tehnyt vaikutuksen ja houkutellut ihmisiä. Hän ajatteli kuitenkin tulevia oppilaitaan. He olisivat ajatelleet, että sellainen kuin Buddha pystyy harjoitukseen ja saavuttamaan valaistumisen, koska hän oli alusta alkaen hyvin erityinen. Mutta tavallisille ihmisille valaistuminen ei olisi mahdollista, koska heillä ei ole samoja kykyjä.

Olisi ollut vaara lannistua. Siksi Buddha syntyi hyvin tavallisella tavalla todistaakseen, että jopa sellainen, joka on hyvin tavallinen ihmisolento voi saavuttaa korkeimman oivalluksen. Sen tarkoituksena oli siis vahvistaa hänen tulevien oppilaidensa vakuuttuneisuutta ja varmuutta, siksi hän valitsi tavanomaisen ihmissyntymän.

Buddhan kolmas erityinen teko oli hänen syntymänsä Lumbinin puutarhassa. Vaikka Rinpoche kertoi hänen syntyneen tavallisella tavalla, siihen liittyi kuitenkin jotain hyvin erityislaatuista. Tämä oli sellaisen henkilön syntymä, josta tulisi kuin toiveet täyttävä jalokivi kaikille muille olennoille. Syntymä oli erityislaatuinen. Tapa, jolla hän syntyi oli tulla ulos äidin oikeasta kyljestä. Jotkut saattavat silloin pohtia, miten se oli mahdollista ja ihmettelevät miten se tarkkaan ottaen tapahtui. Menivätkö kylkiluut poikki, irtosiko napanuora, mitä tapahtui? Rinpoche sanoo, että ei ole tarpeen ajatella anatomisia ongelmia, on tarpeen vain ajatella, että se oli hyvin ihmeellinen syntymä, koska Buddha syntyi noin vain äitinsä oikeasta kyljestä.

Hänen syntymäpaikassaan tapahtui monia erityisiä asioita. Yhtäkkiä aivan spontaanisti vilja alkoi kasvaa, paikkaan ilmestyi puita ja erikoisia kukkia, joita ei sillä alueella koskaan kasvanut, alkoi kukkia kaikkialla. Näin tapahtui sitä hetkestä alkaen, kun hänelle annettiin nimi Siddharta (sanskritiksi) tai Dönyö Drup tiibetiksi. Se tarkoittaa häntä, joka saa kaiken tapahtumaan, joka tekee kaikesta mahdollista.

Kun Buddha oli hiukan kasvanut, hän teki neljännen suurista teoistaan. Hän ilmensi silloin tietoja, oppineisuutta ja erilaisia taitoja kaikilla tiedonaloilla ja kaikissa mahdollisissa taiteissa ja käden taidoissa sekä tieteissä. Tämä voi olla hieman yllättävää, olihan hän jo valaistunut tai vaikka ajattelisimme hänen näyttävän bodhisattvan tien, joka tapauksessa hänen ei olisi tarvinnut oppia mitään noista asioista, koska hän osasi ne jo. Siihen oli kuitenkin erityinen syynsä. Se tapahtui, jotta poistettaisiin väärinkäsityksiä, joita ihmisten mieliin saattaa tulla.

Yksi väärinkäsitys on ajatella, että Buddha oli tyhmä ja oppimaton eikä voinut opetella taitoja. Toinen on epäilys, että koska Buddhalle kaikki oli sisäisesti selvää koko ajan, eikä hänen tarvinnut oppia, niin tavallisilla ihmisillä ei olisi mitään toivoa koskaan saavuttaa mitään tuloksia, koska heidän täytyy oppia. Buddhan tarkoituksena oli siis poistaa nämä kaksi erilaista väärinkäsitystä ilmentymällä oppineena henkilönä, joka oli taitava taiteiden ja käsityön aloilla.

Viides Buddhan suurista teoista oli nauttia kuningatarten seurasta ja kaikista kuninkaallisuuden nautinnoista. Jonkin aikaa Buddha siis asui kuningattariensa seurassa ja nautti kaikista kuninkaallisen elämän nautinnoista. Siihen oli syynsä. Syy oli tietenkin se, etteivät tulevat oppilaat ajattelisi, että hänellä ei ollut mahdollisuutta nautintoihin. Tarkoituksena oli osoittaa, että vaikkakin hänellä oli ollut kaikkein parhaimmat ja hienoimmat nautinnot, hän ei ollut niihin täysin tyytyväinen, sillä hän oli ymmärtänyt, että on onnellisuuden korkeampi muoto, jota tuli etsiä.

Kuudes Buddhan 12 teosta oli ilmentää luopumista, jättää taakse valtakunta. Palatsi oli hyvin korkeiden muurien ympäröimä ja neljään pääilmansuuntaan oli portit, itäinen, eteläinen, läntinen ja pohjoinen portti. Ja tarina kertoo, miten Buddha lähti kävelylle palatsin ulkopuolelle mennen joka kerran ulos eri portista. Joka kerralla hän näki jotain erilaista, sai elämänopetuksen.

Ensimmäisen kerran hän meni ulos palatsin itäisestä portista. Siellä hän havaitsi ensimmäistä kertaa, mitä vanhuus on, nähdessään vanhan miehen kärsimykset. Toisen kerran hän jätti palatsin eteläisen portin kautta ja oppi, mitä tarkoittaa sairauden aiheuttama kärsimys. Seuraavan kerran hän meni ulos läntisestä portista ja löysi kuoleman tuskan. Ykskaks tämä kaikki vavahdutti häntä suuresti, sillä hän oivalsi, että olipa hän miten rikas tahansa, miten paljon valtaa ihmisellä onkaan kuten hän itse oli prinssi kokonainen kuningaskunta jalkojensa juuressa miten paljon nautintoja ihmisellä onkaan, ei ole mitään, millä välttää sairauden, vanhuuden ja kuoleman kärsimyksiä. Ei kuningaskaan, rikas mies, voi ostaa niitä pois eikä voittaa niitä. Jos on tullut ihmiseksi, on näiden kolmen kärsimyksen armoilla.

Sitten hän ajatteli, että ehkäpä on kuitenkin tie ulos. Se tie on henkinen polku. Tämän hän ymmärsi silloin, kun hän lähti palatsista pohjoisen portin kautta. Silloin hän kehitti suuren kyllästymisen maailmaan ja hylkäsi sen.

Hän luopui kuningaskunnasta ja lähti pois, se oli hänen kuudes tekonsa. Seitsemäs oli askeettinen elämä kuuden vuoden ajan joen rannalla Intiassa. Tarkoitus oli todistaa, että niin kauan kuin ihminen on täysin rahan, ruoan, vaatteiden ja kaikkien elämän nautintojen pauloissa, hän ei pysty todella omistautumaan hengelliselle harjoitukselle. Mutta jos ne hylkää, buddhuuden saavuttaminen tulee mahdolliseksi.

Buddhan kahdeksas teko oli juoda maitovelliä ja mennä sitten bodhipuun luo, jossa hänen oli määrä saavuttaa valaistuminen. Hän nautti tätä ravitsevaa ruokaa, antoi keholleen jonkin verran lepoa ja pukeutui taas vaatteisiin.

Tarkoituksena oli näyttää ihmisille, jotka harjoittaisivat Dharmaa tulevaisuudessa, että pääasia harjoituksessa on oma mieli, se mitä sisäpuolella tapahtuu merkitsee eniten. Meidän on päästävä eroon kielteisyydestä ja kehitettävä tiedon ja ymmärryksen kaksi ominaisuutta. Se on paljon tärkeämpää kuin se, mitä ulkopuolellamme tapahtuu.

Asketismi ei sinänsä ole päämäärä. Hän halusi näyttää meille, että todellinen harjoitus pitäisi löytää kahden äärimmäisyyden välistä. Meidän on vältettävä kahta äärimmäisyyttä. Ensimmäinen on harjoittaa kieltäymystä pelkästään kieltäymyksen takia ja toinen on uppoutua nautintoihin ylen määrin. Ensimmäinen äärimmäisyys on siis nälkiinnyttää itsensä, olla juomatta tai kylmettää tai polttaa itsensä. Laittaa itsensä liian äärimmäisiin fyysisiin olosuhteisiin. Se on mieltä vailla, sillä ei ole todellista merkitystä.

Toinen äärimmäisyys on itsensä ylenmääräinen hemmotteleminen, jolloin seuraa kaikkia halujaan. Se on loputonta, sillä halut vain lisääntyvät. Jos on sata, haluaa tuhat, jos on tuhat haluaa kymmenentuhatta sitten satatuhatta, miljoonan, kymmenen miljoonaa ja se on kerrassaan loputonta. Ei koskaan löydä mitään tyydytystä eikä tietenkään pysty myöskään harjoittamaan yhtään Dharmaa. Buddha halusi siis osoittaa, että on vältettävä kumpaakin äärimmäisyyttä, liikaa asketismia ja ylenmääräisiä nautintoja ja harjoituksen täytyy olla jossain siinä keskellä.

Buddhan yhdeksättä tekoa kutsutaan kaikkien kielteisten voimien taltuttamiseksi. Se tapahtui, kun Buddha istui bodhipuun alla. Hänen täytyi silloin kohdata kaikki erilaiset esteet, joita kielteisyys loi. Kuten tiedätte, päämielenmyrkkyjä on kolme. Nämä myrkyt ilmestyivät Buddhalle muodoissa, jotka koettivat pettää hänet ja ryöstää hänen tulevan oivalluksensa. Ne yrittivät petkuttaa häntä. Tietämättömyyden voima teki ensimmäisen harhautuksen. Se tapahtui niin, että Buddhalle esitettiin yhtäkkiä kirje, jossa sanottiin, että hänen isänsä, kuningas oli kuollut ja että Devadatta oli tulossa valtaan. Joten Buddhan ei kannattaisi jäädä meditoimaan vaan hänen pitäisi tulla heti ja kruunautua kuninkaaksi.

Mielihalun este otti ällistyttävän viehättävien nuorten naisten muodon, hyvin kauniit jumalattaret koettivat vietellä hänet. Vihan este otti miljoonien pelottavien sotilaiden muodon ja he heittivät aseita kohti Buddhan kehoa. Mutta Buddha onnistui välttämään häiriöt eikä hänen meditaationsa keskeytynyt kaikista näistä kielteisyyden ilmauksista. Ne eivät petkuttaneet häntä. Hän pysyi uppoutuneena myötätuntoon ja lempeyteen ja voitti ne.

Buddhan kymmenes teko on hänen valaistumisensa, jonka hän saavutti bodhipuun alla. Koska Buddha oli kehittänyt kaikki mietiskelyn taidot huippuunsa hän pystyi saavuttamaan valaistumisen. Ja hän teki sen näyttääkseen, että myös me voimme saavuttaa valaistumisen. Itse asiassa yksi buddhalaisen filosofian pääasioita on todistaa, että buddhuus ei ole ulkopuolellamme vaan jotain, minkä voimme saavuttaa sisäistä kautta. Samoin kuin Buddha Sakyamuni saavutti valaistumisen mekin voimme saavuttaa sen, eivätkä ominaisuudet, jotka saavutamme poikkea niistä, jotka hän saavutti. Minkä hän onnistui poistamaan, mekin voimme poistaa.

Buddhan yhdestoista teko oli kääntää Dharman pyörää kolme kertaa, hän antoi kolme suurta opetuskierrosta. Niinä aikoina kun Buddha eli Intiassa, pää hindu-uskomus oli jumalan olemassaolo. Jos tälle jumalalle antoi lahjoja ja rukoili häntä, jumala olisi tyytyväinen ja iloinen ja vastalahjana antaisi vapautuksen ja onnen. Jos ei antanut lahjoja eikä rukoillut häntä hän olisi hyvin vihainen ja heittäisi ihmisen helvettiin tai kärsimyksen tiloihin. Jos ajattelee jumalaa sellaisena, se ei ole mikään erityinen jumaluus. Se on vain kielteisyyden ruumiillistuma, se ei ole erityinen jumala.

Buddhalaisuudessa on erilainen käsitys. Me emme odota iloamme emmekä kärsimyksiämme Buddhalta. Emme ajattele, että jos teemme Buddhan iloiseksi hän auttaa meitä ja jos emme miellytä häntä hän heittää meidät kärsimyksiin. Buddhalaisuudessa uskotaan, että mitä sitten teemmekin ja olemme riippuu meistä itsestämme. Onnellisuuden mahdollisuus ja kärsimyksien mahdollisuus, mahdollisuutemme saavuttaa vapautuminen on kokonaan riippuvainen meistä itsestämme eikä kestään muusta. Se ei ole jotain, jonka täytyisi tulla joltakulta muulta, Buddhalta tai keneltäkään muulta.

Jos siis harjoitamme polkua joka johtaa onnellisuuteen, löydämme buddhuuden. Mutta jos emme harjoita sitä emme voi odottaa tuon tilan saavuttamista. Valinta on siis omamme, se on kokonaan meistä kiinni, omissa käsissämme, haluammeko löytää onnen vai kärsimyksen. Se ei ole jotain, mikä tulee palkintona Buddhalta. Mutta jotain Buddhalta tulee. Se on tie. Hän opetti tien, joka voi johtaa yksilön onneen ja pois kärsimyksestä. Hän opetti meille tuon tien, joka on vapautumisen keino. Jotta hän voisi antaa meille keinon vapautua Buddha käänsi Dharman pyörää ja se on hänen yhdestoista tekonsa.

Rinpoche jatkaa huomenna kahdennellatoista teolla ja kaikilla muilla tämän opetuksen aiheilla. Koska tämä on vasta ensimmäinen opetustilaisuus hän ei usko, että kysymyksiä olisi noussut esiin paljon. Lopetamme tämän istunnon ja sinetöimme opetuksen omistamalla se muille. Ajattelemme, että kaikki hyve, joka muodostui opetuksen antamisesta ja kuuntelemisesta omistetaan kaikkien muiden olentojen hyväksi.

Tämän ansion kautta toivon saavuttavani tietoisuuden kaikesta, voittavani pahuuden ja vapauttavani olennot olemassaolon merestä, missä myllertää syntymän, sairauden, vanhenemisen ja kuoleman aallokko.

Toinen päivä

Rinpoche pyytää, että yrittäisimme ajatella hyvin selkeästi haluavamme saavuttaa valaistumisen kaikkien olentojen tähden. Sillä mielellä meidän tulisi kuunnella opetuksia. Se on tietenkin jotain, mikä toistetaan päivä toisensa jälkeen, mutta siihen on syynsä, se ei ole vain tyhjiä sanoja. Se tehdään sen tähden, että vaikka joka päivä opimme, että meillä täytyisi olla valaistumisen asenne, me silti saatamme unohtaa sen tai ajatella, että se ei ole kovin tärkeää. Siitä syystä buddhalaisuudessa on perinteenä, että jokaisen opetuksen aluksi muistutetaan tämän puhtaan motivaation tärkeydestä. Halusta saavuttaa valaistuminen kaikkien olentojen tähden.

Päivittäin opetuksia kuunnellessamme tätä ei pitäisi ottaa vain yhtenä rutiiniasiana. Se ei ole samaa kuin mennä syömään joka päivä. Tulisi ajatella, että se, mihin osallistumme on hyvin erityinen ja poikkeuksellinen asia, ja meidän tulisi muistaa lähestyä sitä hyvin selkeällä ja tuoreella tavalla ja puhtaalla motivaatiolla. Siitä syystä Rinpoche taas kerran muistuttaa meitä tästä hyvin tärkeästä asiasta saattaa mielemme valaistumisen asenteeseen.

Eilen Rinpoche kertoi meille siitä, miten Buddha Shakyamini tuli meidän maailmaamme ja työskenteli olentojen hyödyksi kahdentoista teon kautta. Yksi hyvin tärkeä tapa, jolla Buddha voi olla olennoille hyödyksi on antaa heille ohjeita siitä, miten seurata polkua. Se antaa meille ja muille oppilaille, jotka tulevat myöhemmin, valaistumiseen johtavan polun suuntaviivat. Sen tähden Dharman pyörän kääntäminen on niin tärkeää. Eilen pääsimme tähän Buddhan yhdenteentoista tekoon, joka on Dharman pyörän kääntäminen.

Mitä Dharman pyörän kääntäminen tarkoittaa? Dharmalla on kaksi puolta. Yksi on kirjoitettu Dharma, joka tulee meille Buddhalta. Toinen on oivalluksen Dharma. Todellisuudessa kaiken Dharman juuri on valaistuminen. Valaistuminen tässä tarkoittaa sitä, kun yksilö ymmärtää kaiken todellisen luonnon juuri sellaisena kuin se on. Jotta saisi sellaisen ymmärryksen on ensin kehitettävä mietiskelyn taitoa suurella ahkeruudella, ponnistuksin ja peräänantamattomasti.

Sellaisen työn kautta mietiskelyssä tullaan vaiheeseen, jossa nousee hyvin erityinen ymmärrys, tieto ja sisäinen näkemys, jollaista ei ole ennen kokenut. Silloin saavuttaa äärimmäisen tuloksen, todellisen oivalluksen. Sitä tarkoitetaan oivalluksen Dharmalla. Jotta saavuttaisimme oivalluksen tarvitsemme työskentelypohjan. Oivalluksen juuri, joka on syy sen saavuttamiseen, on kirjoitettu Dharma, opetus jonka Buddha on meille antanut.

On monenlaisia ihmisiä. Erilaisia luonteenlaatuja, eri pyrkimyksiä ja erilaiset voimavarat. Sen mukaan tarvitaan erilaisia opetuksia, jotka auttavat kaikkia erilaisia henkilöitä.

Buddha antoi opetuksensa kahdessa pääluokassa. Sutraopetukset ja tantraopetukset eli vajrayana, jota lähestytään kun jo on perustaa muista aikaisemmista opetuksista. Mitä sutraopetuksiin tulee ne annettiin kolmessa eri aallossa, kolmessa Dharman pyörän käännössä. Ensimmäinen opetusaalto oli hinayana, sitä kutsutaan Dharman pyörän ensimmäiseksi kääntämiseksi. Nämä opetukset on aiottu ihmisille, joiden mieli ei ehkä ole vielä kovin avoin, kapeakatseisille, joilla on alemmanlaatuinen pyrkimys.

Toista opetusaaltoa kutsutaan keskimmäiseksi Dharman pyörän kääntämiseksi. Nämä ovat opetukset tyhjyydestä ja Prajnaparamitasta. Nämä ovat mahayana-opetuksia. Lopuksi on kolmas opetusaalto, Dharman pyörän kolmas kääntäminen. Sitä kutsutaan sutrien ja tantrojen väliseksi sillaksi. Se on opetus, jossa Buddha kertoi kaikille, että jokaisen mielessä on buddha-aines, että se on osa mielen varsinaisesta luonnosta. Se on kolmas Dharman pyörän kääntäminen.

Ensimmäinen opetusaalto annettiin Varanasissa. Se löytyy nykyisinkin Intiasta. Buddha opetti Kauriiden lehdossa, joka siihen aikaan oli hyvin syrjäinen ja yksinäinen paikka.

Kun Buddha oli saavuttanut valaistumisen hän pysyi täydellisessä hiljaisuudessa seitsemän viikkoa eikä opettanut. Tarkoitus oli näyttää, että Dharma, opetukset ovat jotain hyvin harvinaista, erikoislaatuista ja arvokasta. Sen tähden Buddha pysyi vaiti jonkin aikaa, kunnes häntä pyydettiin opettamaan. Pyynnön esittivät kaksi jumalaa, Indra ja Brahma. Silloin hän meni Varanasiin ja antoi opetukset Kauriiden lehdossa.

Hän opetti silloin viittä miestä, joita kutsuttiin viideksi hyväksi mieheksi. Heillä oli yhteys Buddhaan aikaisemman karman kautta ja sen yhteyden tähden heidän täytyi olla ensimmäiset Buddhan opetuksen vastaanottajat.

Ensimmäisen Dharman pyörän kääntämisen aiheena oli Neljä Jaloa Totuutta. Se antoi selkeän kuvan siitä mikä opetus oli, miksi sitä tulisi harjoittaa ja millaisia tuloksia siitä on odotettavissa. Selventääkseen sitä Buddha esitti sen hyvin selkeästi Neljän Totuuden muodossa.

Hän todisti, että ellei polkua harjoita, vaeltaa jatkuvasti samsarassa. Jos harjoittaa Dharmaa, se on tie nirvanan vapautukseen. Hän esitti sen harjoituksen kahtena puolena. Yksi puoli on samsara ja toinen nirvana. Samsaran aspektiin liittyen Buddha opetti, että kärsimys on sisäänrakennettu ominaisuus samsarassa. Toiseksi tuon kärsimyksen syy on kielteisyys ja karma.

Samsaraa vastaan on toinen puoli, nirvana. Lakkaamisen totuus näyttää, että se on se, mikä voidaan saavuttaa, nirvana eli lakkaaminen on rauha ja tapa saavuttaa se on polku, Polun totuus. Koska Samsara on luonnoltaan kärsimystä meidän täytyy ylittää se, mennä sen toiselle puolelle. Koska nirvana on rauha, meidän tulee saavuttaa se. Jotta saavuttaisimme nirvanan ja pääsisimme eroon samsarasta on työstettävä syitä, jotka eliminoivat samsaran ja johtavat nirvanan löytymiseen, se ei tapahdu automaattisesti.

Voimme siis saavuttaa päämäärämme työskennellen syiden kanssa, jotta saavuttaisimme päämäärämme. Sen tähden kun Buddha esitti Neljä totuutta hän teki sen kahden syy- ja seuraussuhteen avulla. Samsaran sisällä hän näytti, että siellä on kärsimystä (1.totuus) ja tuon kärsimyksen poistamiseksi (2.totuus) meidän täytyy eliminoida karma ja kielteiset tunteet. Jos eliminoi kärsimyksen syyn poistaa kärsimyksen. Mitä toiseen aspektiin, nirvanaan tulee, se on se, minkä koetamme saavuttaa. Jos haluamme saavuttaa nirvanan, joka on lakkaamisen totuus, meidän on saavutettava syy, joka nirvanaan johtaa ja se on polku, polun totuus.

Tällä tavoin Buddha näytti opetuksensa koko kehykset näiden neljän totuuden muodossa. Kummassakin aspektissa, samsarassa ja nirvanassa on tämä kausaalisuhde syyn ja seurauksen välillä.

Dharman pyörän toinen kääntäminen, jota kutsutaan myös keskimmäiseksi opetusten kierroksi on nimeltään Dharman pyörän kääntäminen ilman ominaispiirteitä. Buddha opetti sen Korppikotkavuorella Intiassa. Ihmiset jotka olivat läsnä olivat enimmäkseen arhateja ja myös suuri joukko bodhisattvoja.

Opetus itsessään oli prajnaparamitan esitys. Silloin Buddha antoi kaikki opetukset tyhjyydestä sekä bodhisattvakäytöksestä kuuden paramitan opetusten kautta.

Mikä on syy esittää opetus tällä tavoin? Dharman pyörän ensimmäisessä kääntämisessä Buddha näytti, että se, mitä täytyy jättää taakse on samsara ja nirvana on se, mikä tulee saavuttaa. Miten se on mahdollista? Täytyykö mennä kauas pois löytääkseen nirvanan? Täytyykö luoda jotain uutta, joka olisi nirvana. Todellisuudessa niin ei lainkaan ole. Tarvitsee ainoastaan ymmärtää asioiden todellinen luonto sellaisena kuin se on. On nähtävä mikä oma virhe oli, harha, omat epäpuhtaudet. Ne on poistettava ja kun kerran on nähnyt asiat niin kuin ne ovat silloin voi saavuttaa buddhuuden.

Sitten tuli Dharman pyörän viimeinen kääntö. Sitä kutsutaan joskus opetuksiksi, jotka selvensivät kaiken. Nämä opetukset annettiin Sravastissa Intiassa. Niissä olivat läsnä kaikki suuret bodhisattvat. Tuon opetuksen luonne oli se, että buddhaluonto on läsnä luonnollisella tavalla kaikkien olentojen mielessä.

Buddhan täytyi opettaa se, koska Dharman pyörän toisessa käännössä hän selitti kaiken olevan tyhjää. Silloin on aina mahdollista ajatella, että nirvana saattaa olla täydellinen sammuminen. Että nirvana ei merkitse mitään, se on pelkkää tyhjää. Jotta sellainen virhe vältettiin, Buddha antoi kolmannen opetuksen, jolla hän todisti, että mieli ei ole sillä tavalla tyhjä vaan kun saavuttaa buddhuuden alkuperäinen mielen sisäinen selkeys ilmenee. Mielen selkeys tarkoittaa, että luonnoltaan mieli ei ole pimeä hämärä asia vaan sillä on sen oma sisäinen älykäs selkeys. Ja että kun kerran paksu tietämättömyyden peite on siirretty pois, vallitsee mielen sisäinen selkeys, tuo kirkas älykkyys, joka loistaa täyteydessään. Kun tuo mielen selkeys on ilmennyt voi tietää kaikki asiat samsarassa ja nirvanassa hyvin selkeästi. Eikä ainoastaan ole kaikkien asioiden tietämystä vaan tietoa seuraa suurin autuus ja rauha.

Nämä opetusten kolme aaltoa vastaavat sutria. Sutraopetusten lisäksi Buddha opetti myös tantrat, vajrayana opetukset. Buddha antoi neljänlaiset tantrat ja niiden ensimmäinen luokka tunnetaan kriya-tantroina, toinen upa-tantroina, kolmas yoga-tantroina ja viimeinen anuttara-tantroina.

Jotkin opetuksista Buddha antoi jumalten asuinsijoilla joissakin paratiiseista. Jotkut hän saattoi antaa Tushitassa ja jotkut Intiassa. Opetuksia kuuntelivat bodhisattvat ja myöskin dakat ja dakinit.

Nämä opetukset antoivat erityiskeinoja saavuttaa polun oivallus hyvin nopeasti. Sutrat antoivat tietenkin jo hyvin syvällisiä ja laajoja opetuksia, mutta vajrayanan avulla Buddha antoi ihmisille mahdollisuuden saavuttaa polun hedelmä hyvin nopeasti ja ilman suuria koettelemuksia. Työkalut siihen olivat meditaation luomisvaihe, visualisaatiotaso, jolloin kuvitellaan jumaluus, sekä täydellistämisvaihe. Toinen työkalu oli mielen todellisen luonnon mietiskeleminen.

Nämä ovat keinot jotka vajrayana tarjoaa, niiden avulla oivallus voidaan saavuttaa nopeammin kuin muuten. Siksi Buddha opetti vajrayanan sutrayanan jälkeen.

Tällä tavoin Buddha käänsi Dharman pyörää ja antoi kaikki eri opetukset hinayanasta, mahayanasta ja vajrayanasta eri paikoissa eri ihmisten läsnä ollessa edellä kerrottuina aikoina. On myös muistettava, että milloin Buddha opettikaan, hän suuntasi opetuksensa erilaisille yleisöille. Hän osoitti opetuksensa erilaisille ihmisille eri aikoina niin, että joskus kuulijoista tuntui, että hän antoi etusijan hinayanalle tai toisinaan, jos kuunneltiin mahayana kierrosta, hän antoi etusijan mahayanalle. Ja sitten voi myös näyttää siltä, että hän antoi etusijan vajrayanalle.

Se johtui tietenkin vain tavasta, jolla ihmiset asennoituivat Buddhaan. Heistä näytti, että Buddha opetti yleisölleen pelkästään hinayanaa tai pelkästään mahayanaa kun Buddha samaan aikaan oli myös jossain muualla ihmeenomaisesti ja opetti siellä muita asioita.

Sen tähden joillekin ihmisille tuli sellainen kuva, että Buddha oli antanut vain yhden tyyppistä opetusta eikä ollenkaan muita ja jotkut alkoivat ajatella, että ehkä Buddha antoi ainoastaan hinayana opetuksen eikä mahayanaa. Että mahayana oli joidenkin muiden ihmisten keksintöä. Jotkut hyväksyivät sen, että hän oli opettanut mahayanan, mutta ei vajrayanaa.

Mistä sellainen epäusko tai hämmennys tämän asian ympärillä johtui, on hyvin selvää. Syy löytyy asenteesta. Jotkut ihmiset eivät nähneet Buddhaa sellaisena erityislaatuisena olentona, joka hän oli, että hän tuli maailmaan auttamaan ihmisiä suuressa myötätunnossaan, suojelemaan heitä ja johtamaan heidät vapautukseen. Sen sijaan jotkut pitivät häntä tavallisena intialaisena miehenä, jolla ei ollut mitään erityisiä ominaisuuksia. Jos häntä pitää tavanomaisena, sitten tietenkin nousee epäilys opettiko hän vai ei ja minkä opetuksen hän itse antoi ja mitkä ovat muiden luomia. Kaikki nämä epäilyt ja virheet syntyvät yhdestä kapeakatseisesta asenteesta, joka näkee Buddhan tavallisena intialaisena miehenä.

On todellakin virhe pitää Buddhaa tavallisena henkilönä ja alkaa ajatella, että ehkäpä Buddhalla oli jotain tietoa, muttei täydellistä. Tai ajatella, että ehkä hän pystyi opettamaan jossain määrin, mutta ei täydellisesti. Ja että ehkä Buddha pystyi opettamaan tässä paikassa mutta ei tuossa. Ei kannata viljellä sellaisia epäilyjä, koska Buddha ei ollut tavallinen henkilö.

Kuten Rinpoche on aikaisemmin sanonut, emme saa pitää Buddhaa jumalana, joka lähettää sinut suoraan taivaaseen, jos miellytät häntä ja heittää helvettiin, ellet miellytä. Samaan aikaan se ei tarkoita, että ajattelisit häntä tavallisena henkilönä, jolla ei ole erityisominaisuuksia tiedossa, älykkyydessä ja ymmärryksessä, jolla ei olisi suoran intuition ja sisäisen näkemyksen erityistaitoja. Hän oli hyvin erityinen olento, joka antoi kaikki Dhaema opetukset täydellisinä. Hän käänsi Dharman pyörää sen kaikissa aspekteissa. Eikä mikään asia näissä opetuksissa ole tietenkään ristiriidassa muiden kanssa. Jokainen on omalla paikallaan, jokaisella on oma merkityksensä. Ja kuka sitten opetusta harjoittaakin, jos hän tekee sen kunnolla, hän pystyy saavuttamaan vastaavan tuloksen, joka liittyy siihen tiettyyn polkuun, jonka hän on valinnut.

Tämä oli Buddhan yhdestoista teko, Dharman pyörän kääntäminen, ja jos Rinpoche selitti sen yksityiskohtaisemmin kuin muut teot, se on siitä syystä, että se tietenkin on meille kaikkein merkityksellisin, se, jonka kautta meille on suoraan hyötyä Buddhan toiminnasta.

Buddhan kahdestoista teko on hänen siirtymisensä pois. Hän olisi voinut tietenkin jäädä maailmaamme moniksi tuhansiksi vuosiksi ja ehkä se olisi ollut melko hyödyllistä. Toisaalta olisi ollut vaara, että ihmiset alkavat ajatella Buddhan olevan pysyvä. Se olisi voinut synnyttää väärinkäsityksiä. Kun Buddha näytti, että jopa sellaisen kuin hänen täytyi kuolla, sitten jokaisen aivan varmasti täytyy kuolla. Sen tarkoituksena oli tehdä jokainen tietoiseksi elämän väliaikaisuudesta jotta kehittyisi luopumisen tunne, tunne harjoittamisen kiireellisyydestä ja tunne kyllästymisestä tähän maailmaan, jonka joka tapauksessa täytyy päättyä kuolemaan. Sen tarkoituksena oli myös synnyttää tunne siitä, että Buddhan opetus oli hyvin harvinaista ja arvokasta. Sen tähden Buddha siirtyi pois Kushinagarassa Intiassa.

Tällä tavoin kahdentoista tekonsa kautta Buddha pystyi auttamaan olentoja laajasti meidän maailmassamme, erityisesti antamalla heille Dharma-opetukset.

Miksi Buddha tuli maailmaamme ja teki kaksitoista tekoa? Syy on tietenkin Buddhan erityislaatuinen myötätunto, hänen hyväntahtoinen huolenpitonsa meistä. Hän halusi auttaa kaikkia olentoja ja johtaa heidät polulle, joka johtaa todelliseen onneen. Hän ei halunnut näyttää heille sellaista tietä, joka johtaa entistä suurempiin vaikeuksiin, suurempaan kielteisyyteen ja vihaan, hän halusi näyttää rauhan tien. Ja hän opetti sen Neljän totuuden tai Kahden Totuuden keinoin, jotka kuvaavat kaiken todellisen luonnon.

Hän näytti siis meille kaikille, että meillä on valintamahdollisuus, että voimme rakentaa oman onnemme ja voimme kulkea tietä, joka johtaa äärimmäiseen vapautukseen ja onneen. Buddha halusi opettaa sen kaikille olennoille suuresta rakkaudestaan ja myötätunnostaan meitä kohtaan. Ellei hänellä olisi ollut sellaista rakkautta ja myötätuntoa, hän olisi voinut pitää sen omana tietonaan.

Kun Buddha oli siirtynyt pois, hänen opetuksensa säilyivät muuttumattomina ja katoamatta kolmen suuren neuvoston avulla. On muistettava Buddhan opetustyyli. Hän ei puhunut kirjoittamistaan kirjoista eikä hän kirjoittanut mitään käsikirjaa opetuksesta. Mutta ihmiset tulivat ja tekivät kysymyksiä ja Buddhan opetus tapahtui vastauksina ihmisten erilaisiin kysymyksiin ja epäilyihin. Ne olivat mahdollisuuksia levittää totuutta, puhua kaiken todellisesta luonnosta.

Saattaa sanoa, että jos kaikki oli vain Buddhan sanomaa eikä mitään kirjoitettu ylös, miten ihmeessä asiat eivät hävinneet ja muuntuneet ajan kuluessa? Buddhan opetuksia kuuntelivat munkit, jotka olivat kokonaan omistautuneita Buddhan polulle ja saavuttamaan tuon polun tulokset. Ja kun he kuuntelivat opetusta, he eivät tehneet sitä huolimattomasti vaan täydestä sydämestään pannen käytäntöön välittömästi kaiken mitä kuulivat. Näin he oivalsivat polun erittäin nopeasti, mikä toisin sanoen tarkoittaa, että kaikki älykkyyden ominaisuudet kukoistivat heissä nopeasti. Muun muassa he saavuttivat täydellisen muistin voiman, ja jokainen sana, jonka Buddha lausui, kaivertui hyvin syvään heidän mieleensä. Näin jokainen opetus heidän muistissaan, eikä mitään joutunut kadoksiin.

Kun Buddha oli siirtynyt pois, eräs bikkhuista, Kashyapa, oli tavallaan hänen edustajansa. Kashyapa kokosi 500 arhatia neuvostoon säilyttääkseen Buddhan opetukset koskemattomina. Paikka, jossa kokoonnuttiin, oli suuri luola nimeltään Nayargroda luola Vajra huipun lähellä olevien kuumien lähteiden rannalla. 500 arhatia kokoontui siis siellä ja kolme heistä johti kokousta. He olivat Ananda, Kashyapa ja Nyilvakor (sanskritin kielinen nimi puutuu).

He resitoivat ulkoa jokaisen muistamansa Buddhan sanan, jonka he olivat kuulleet. Jokainen näistä kolmesta keskittyi yhteen Buddhan opetuksen aspektiin. Yksi heistä puhui Vinaya opetuksista, yksi sutrista ja yksi abhidharmasta. He aloittivat aina sanomalla: näin olen kuullut, näin Buddha puhui, ja sitten he lausuivat ulkoa kaiken mitä olivat kuulleet. Tällä tavoin he määrittivät hyvin selkeästi ja muodollisesti sen, mikä Buddhan opetus oli niin, että siitä lähtien kaikki opetukset luokiteltiin ja pidettiin tallessa hyvin järjestelmällisesti.

Ilmeistä on, että tarkoitus oli säilyttää Buddhan tahrattomat sanat puhtaina, niin että ne eivät katoaisi eivätkä menisi hukkaan. Esimerkiksi, jos yksikin sutra olisi unohtunut tai osa sutraa kadonnut, koko Buddhan opetus olisi kadottanut jotain sen merkityksestä. Siksi se haluttiin pitää koskemattomana.

On tietenkin mahdollista, että joku epäilee sitä. Voi tuntea, että jos Buddha itse ei kirjoittanut mitään ylös, ellei pidetty mitään kirjaa hänen opetuksistaan, ehkäpä jotkut opetukset eivät ole täydellisiä tai ehkä hänen seuraajansa keksivät joitakin niistä tai ehkä hän sanoi kirjoissa joitain asioita mutta ei kaikkea.

On mahdollista, että meillä on sellaisia epäilyjä ja että ihmiset voivat ajatella, että sutrat eivät itse asiassa ole ollenkaan puhdas opetus. Mutta meidän ei tarvitse viljellä sellaista ajatusta, koska arhatit olivat suuria olentoja, jotka syvästi kunnioittivat Buddhan opetuksia ja välittivät niistä niin paljon, että he halusivat pitää ne hyvin puhtaina, niin kuin Buddha oli ne alunperin antanut.

Ensimmäisen neuvoston päätös tuo meidät tämän päivän opetuksen loppuun, mutta voitte kysyä kysymyksiä, jos haluatte selventää jotain kohtaa.

Kysymys: (kuulumaton)

Rinpoche: Alkuharjoituksissa on kaksi osaa. Tavalliset alkuharjoitukset ovat osa sekä sutria että tantroja, koska ne ovat opetuksia, joiden tarkoitus on muuttaa ajatustapaamme. Ne kuuluvat sekä sutriin että tantroihin. Erityiset alkuharjoitukset kuuluvat tantraharjoituksiin.

Kolmas päivä

Kun kuuntelemme opetuksia tai myöhemmin ajattelemme opetuksia jotka olemme vastaanottaneet ja kun lopulta harjoitamme niitä meditaatiossa, kaikissa tämän prosessin vaiheissa on tärkeää, että nämä teot eivät ole hyödyksi ainoastaan lyhyellä tähtäyksellä vaan jotain, mikä antaa lopullisen tuloksen, johtaa buddhuuteen. Eikä vain johda jokaista harjoittajaa buddhuuteen vaan antaa mahdollisuuden tuoda kaikki muut olennot valaistumiseen myöskin. Se on päämäärämme. Ja jos haluamme saavuttaa tämän päämäärän, siihen täytyy olla tarpeeksi voimaa.

Mistä tämä voima ja kyky tulee? Se on itse asiassa juurtuneena motivaatioomme. Jos meillä on sellainen päämäärä, sitten saavutamme sellaisen tavoitteen, ilman tavoitetta emme tietenkään saavuta. Siksi on tärkeää ajatella: teen tämän tullakseni Buddhaksi ja jotta voisin auttaa muita olentoja tulemaan myös Buddhiksi. Siksi Rinpoche pyytää meitä asettamaan mielemme tähän hyvin puhtaaseen valaistumisen asenteeseen, kallisarvoiseen bodhichittaan.

Tulemme takaisin tähän opetukseen, joka on buddhalaisuuden historia. Rinpochen mukaan sille voidaan antaa kaksi eri nimeä. Yhdellä tapaa sitä voidaan kutsua Dharman alkuperän historiaksi ja toisaalta sitä voidaan kutsua korkeiden olentojen vapautuksen tekojen historiaksi.

Tämä selitetään tarkemmin. Dharman alkuperän historia on meille tärkeä, koska Dharma on se, mitä meidän täytyy harjoittaa saavuttaaksemme äärimmäinen tulos, vapautus. Meidän on siis oltava varmoja, että dharmaopetus on hyvin puhdas, hyvin täydellinen. Mutta on vaikeaa tietää sitä itse varmasti. Emme voi noin vain tietää onko Dharmassa kaikki hyvät laatuominaisuudet eikä mitään heikkouksia, sillä itsellämme ei ole tarpeeksi ymmärrystä voidaksemme erottaa sellaisia asioita. Ja mitä mietiskelyyn tulee, olemme vielä aloittelijoita. Emme siis pysty arvioimaan tulosta, jonka meditaatiolla voi saavuttaa.

Tässä Dharman historia tulee mukaan kuvaan ja on tärkeä. Jos opiskelee Dharman historiaa voi vakuuttua siitä, että se on hyvin puhdas ja arvokas opetus. Näemme, miten Buddha opetti sen ja miten hänen seuraajansa säilyttivät sen muuttumattomana ja puhtaana eri neuvostojen kokoontumisissa ja sen jälkeen eri oppineet ja oivaltaneet olennot jatkoivat opetusten säilyttämistä koskemattomina kirjoittaen monia säkeitä jotka selvensivät sen tarkoitusta muille ihmisille.

Dharman alkuperän historian kautta voimme vakuuttua opetuksen autenttisuudesta ja puhtaudesta. Se on yksi historian aspekti, näyttää Dharman alkuperä. Toinen aspekti on monien oivaltaneiden olentojen elämäntarinat. Näitä elämäntarinoita kutsutaan tiibetiksi nimellä namtar, joka tarkoittaa täydellistä vapautumista. Syy on se, että nämä elämäntarinat kertovat, miten erilaiset olennot dharmaharjoituksen kautta onnistuivat saavuttamaan täydellisen vapautumisen tilan samsaran tuolla puolen. Näillä kahdella tapaa lähestymme aihetta, jota kutsutaan Dharman historiaksi.

Kuulimme, että ensimmäisen kokouksen tarkoituksena oli varmistaa se, että kaikki Buddhan opetukset pidettiin koskemattomina eikä niitä tuhlata eikä kadoteta. Tämä tapahtui jonkin aikaa Buddhan kuoleman jälkeen. Se oli pääasiassa kaikkien opetusten kokoamista yhteen ja myös jokaisen luokan pitämistä erillään hyvin määriteltynä. Jokainen sutra pidettiin täydellisenä ja jokainen luku täysin erillisenä niin ettei mitään mennyt sekaisin eikä muuttunut. Tällä tavoin ensimmäinen kokous määritteli sen, mikä todella oli Buddhan opetus ja missä muodossa Buddha oli sen esittänyt.

Myöhemmin näemme, että kutsuttiin toinen neuvonpito, jota sanotaan myös keskimmäiseksi. Se tapahtui 110 vuotta Buddhan kuoleman jälkeen. Siihen aikaan Sanghaan oli liittynyt suuri määrä nuoria munkkeja ja jotkut heistä alkoivat ajatella, että ehkä jotkut Buddhan säätämät kuriin liittyvät säännöt olivat hieman liian tiukkoja. He perustivat kymmenen uutta sääntöä neljään pääperiaatteeseen perustuen. He koettivat sanoa, että Buddha oli asettanut nuo periaatteet, vaikka itse asiassa he olivat keksineet ne. Se oli syy toiselle neuvonpidolle, jotta varmistettiin, etteivät opetukset muuttuisi näiden ihmisten aloitteen takia.

Jotta saisimme kuvan siitä, millaisia asioita nämä munkit koettivat ajaa, Rinpoche kertoo, että esimerkiksi, jos joku oli tehnyt jotain kielteistä, olisi riittävää liittää kätensä yhteen sydämen kohdalla ja sanoa jotain sellaista kuin "hulu hulu" ja se puhdistuisi, tai jos munkki teki jotain luostarikuria vastaan, hänen tarvitsisi vain sanoa "minä tunnustan sen" ja toinen munkki sanoisi "se on oikein hyvä", ja se riittäisi ja kaikki puhdistuisi. He koettivat siis esittää monia yksinkertaistuksia ja uusia tapoja tehdä asioita.

Tuohon aikaan oli hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen yksilö, arhat nimeltä Drakpa. Hän näki sen tapahtuvan ja oivalsi, että ellei mitään tehtäisi, Buddhan opetukset muuttuisivat ja vääntyisivät. Jotta se estettäisiin hän kutsui koolle toisen kokouksen. 700 arhatia osallistui kokoukseen.

Kuinka tämä ongelma sai alkunsa, että uudet munkit koettivat luoda uusia sääntöjä?

Siihen aikaan oli kuusi suurta keskeistä kaupunkia ja munkkien ryhmä, joka tahtoi tuoda nämä uudet säännöt tulivat yhdestä kaupungista nimeltä Yangparchen. Kun arhat Drakpa kutsui kaikki muut 700 arhattia tapaamaan neuvostossa, hän johti kokousta näin: Hän sanoi: "Nyt meillä on nämä kymmenen uutta asiaa, jotka nuoret munkit ovat tuoneet esiin ja kysymys, joka meidän pitäisi kysyä itseltämme on, tulevatko nämä kymmenen asiaa jostakin sutrasta, mistä ne löytyvät sutrissa, tai löytyvätkö ne vinayasta tai abhidharmasta." Tällä tavoin hän kysyi ja kaikki arhatit vastasivat tietenkin, ettei niitä löytynyt mistään näistä teoksista.

Hän kysyi myös olivatko nämä asiat ristiriidassa Buddhan sanojen kanssa sutrissa, vinayassa ja abhidharmassa ja johtopäätös oli, että tietenkin ne olivat ristiriidassa. Tuloksena he päättivät, että säännöt hylättäisiin, koska ne eivät olleet sopusoinnussa Buddhan opetusten kanssa eikä hän varmastikaan ollut niitä opettanut.

Päätettiin, että yritys tuoda uusia sääntöjä pitäisi pysäyttää ja säännöt itse poistaa. Neuvosto käytti sitten tilaisuutta hyväksi määritellä vielä kerran hyvin selvästi, mikä on Buddhan opetus ja järjestettiin kaikkien sutrien, koko vinayan ja abhidharman läpi lukeminen, jotta varmistettiin, että nämä opetukset olivat ainoat, jotka tulee tunnistaa Buddhan opetuksina ja ne pysyisivät koskemattomina.

Toisen kokouksen jälkeen vähitellen munkkiyhteisöt alkoivat erkaantua eri ryhmiin. Ensin oli neljä ryhmää ja sitten se jakaantui kahdeksaantoista sravakaluokkaan, melkein kuin lahkoihin, niin he itsensä näkivät. Sitten eri ryhmät alkoivat tuntea, että juuri he todella harjoittivat Buddhan opetuksia, että heidän näkemyksensä oli oikea. Ja että kaikki muut ryhmät olivat väärässä eivätkä seuranneet Buddhan oikeaa opetusta. Se johti tietenkin moniin väittelyihin ja riitoihin. Nyt oli uusi vaara, että Buddhan opetukset saattaisivat muuttua ja vähentyä. Silloin kutsuttiin kokous kolmannen kerran.

Neuvostossa oli 500 arhattia ja heitä johti arhat nimeltä Tsiklo. Oli myös 600 suurta oppinutta, pääoppineena Vasumitra. Kokous tapahtui Kashmirissa uudessa temppelissä, jonka kuningas oli erityisesti rakennuttanut tapahtumaa varten.

Oli 18 sravakaryhmää ja neuvoston täytyi määritellä mitkä niistä olivat todella Buddhan seuraajia ja mitkä eivät. Ohjeena päätökselle käytettiin yhtä Buddhan sutrista, jota kutsutaan Kultaketju sutraksi. Siinä on kertomus tapahtumasta, joka sattui aikaisemman, ennen Buddha Sakyamunia olleen Buddhan, Buddha Kashyapan aikana.

Buddha Kashyapan aikana oli kuningas nimeltä Trike. Eräänä yönä kuninkaalla oli ollut hyvin ihmeellisiä unia. Ne olivat niin epätavallisia, että hän alkoi todella ihmetellä, mitä hänelle oli tapahtumassa. Hän ajatteli, että ehkä unet olivat merkki siitä, että jotain pahaa oli tapahtumassa, joko hänen kuningaskuntaansa uhkasi jokin todella hirveä vaara tai jopa hänen omaa elämäänsä. Hän kutsui sisään bramiinin, joka oli erikoistunut unien tulkintaan ja pyysi tätä sanomaan, mitä hän ajatteli unista.

Bramiini sanoi, että todellakin hänen kuningaskuntaansa ja hänen omaa elämäänsä uhkasi monta vaaraa ellei hän tappaisi sitä, joka oli lähinnä hänen sydäntään. Tietenkin lähinnä hänen sydäntään oli hänen oma tyttärensä. Hänen tyttärensä nimi oli Kultaketju, joka oli Buddhan seuraaja ja joka ei pitänyt bramiineista. Kun kuningas oli kuullut unen tulkinnan hänen tyttärensä sanoi: "Helpointa on mennä tapaamaan Buddha Kashyapaa ja kysyä häneltä onko hänestä oikein tappaa minut. Jos hän ajattelee niin, ole hyvä vain."

Kuningas meni tapaamaan Buddha Kashyapaa ja kertoi hänelle unensa. Buddha Kashyapa vastasi, että todellisuudessa uni ei tarkoittanut vaikeuksia kuninkaalle itselleen tai hänen valtakunnalleen vaan se oli ennusuni tapahtumista, jotka tapahtuisivat paljon myöhemmin, kun Buddha Sakyamuni on maailmassa. Jokainen unista kuvasi tapahtumia, jotka tapahtuisivat Buddha Sakyamunin aikana.

Niiden joukossa oli yksi hyvin tyypillinen esimerkki. Siinä kuningas näki pitkän kangassuikaleen, jota 18 miestä repi koettaen kukin saada siitä palasen. Lopulta jokainen sai palan ja oli 18 kangaspalasta. Buddha Kashyapa tulkitsi sen seuraavasti:. Hän sanoi: "Tällä unella ei ole mitään tekemistä oman elämäsi kanssa kuninkaana, mutta Buddha Shakyamunin aikana on 18 eri sravakaryhmää. Itse asiassa ei pidä ajatella, että heidän näkemyksensä olisi ristiriidassa Buddha Shakyamunin opetusten kanssa, vaan että Buddha Shakyamunin koko opetus pysyy puhtaana ja koskemattomana ja jokainen polku, jota he seuraavat on oikea. Buddha Shakyamunin tie johtaa hänen tarkoittamaansa oikeaan tulokseen. Ei siis pitäisi ajatella, että jotkut niistä ovat hyviä ja toiset huonoja vaan että kaikki kuuluvat Buddhan oikeaan polkuun." Näin Buddha Kashyapa ennusti sutrassa. Siksi neuvoston kerääntyessä heidän täytyi tulla lopputulokseen, että kaikki 18 sravakaryhmää olivat aivan oikeassa ja todellisia Buddha Shakyamunin seuraajia ja että heidän seuraamansa opetukset olivat todella Buddha Shakyamunin antamia.

Samassa kokouksessa saatettiin myös päätökseen aikaisempi työ, vinayan, sutrien ja abhidharman kerääminen. Edellisissä kokouksissa oli alettu kirjoittaa muistiin Buddhan opetusten osia ja jotkut oli jo saatettu päätökseen. Kolmannessa kokouksessa tarkistettiin kirjoitukset niin, että opetukset olivat nyt ehdottoman puhtaat ja voitiin kiistämättä luokitella Buddhan opetuksiksi. Ne opetuksista, joita ei vielä oltu kirjoitettu muistiin kirjoitettiin nyt.

Voidaan siis sanoa, että kun kolmas kokous oli pidetty, kaikki Buddhan opetukset oli lopultakin kirjoitettu ylös ja korjattu. Siitä lähtien todellisia opetuksia ei voisi vääristää, tulkita väärin eikä muuttaa. Tämä oli oppineiden arhatien työ, henkilöiden, joilla oli suuri määrä henkistä sisäistä näkemystä ja hyvin selkeä ymmärrys. Heidän työnsä kautta Buddhan koko opetus säilytettiin sen katoamatta ja vääristymättä, täysin koskemattomana.

Näin säilyivät erityisesti hinayana-opetukset, varsinkin vinaya. Mahayana-perinteessä tapahtui samalla tavoin. Jonkin aikaa Buddhan poissiirtymisen jälkeen miljoona bodhisattvaa tapasi Etelä-Intiassa vuoren huipulla ja kolmen suuren bodhisattvan, Vajrapanin, Maitreyan ja Manjushrin johdolla kaikki Buddhan opetukset jaettiin sutriin, vinayaan ja abhidharmaan. Bodhisattva Vajrapani levitti sutria, bodhisattva Maitreya levitti vinayaa ja bodhisattva Manjushri levitti abhidharmaa.

Nyt olemme nähneet, miten hinayanan ja mahayanan seuraajat kokosivat Buddhan opetukset. Samoin kävi vajrayana-opetusten kohdalla. Buddha antoi neljä tantrojen luokkaa: kriya-tantran, upa-tantran, yoga-tantran ja anuttara-tantran.

Näiden neljän tantran luokan joukossa kolmea ensimmäistä kutsutaan alemmiksi tantroiksi. Oli erityinen kaikkien bodhisattvojen kokous eräässä jumalten paratiiseista kaikkien näiden alempien tantrojen kokoamiseksi yhteen. Tätä kokousta johti Vajrapani, Jnanadorje tiibetiksi. Jnanadorjelle annettu nimi merkitsee esoteeristen opetusten mestaria. On muutamia syitä, miksi hänellä on sellainen nimi.

Salaiset tai esoteeriset opetukset tarkoittavat tässä vajrayana-opetuksia. Silloin kun Buddha antoi tantraopetukset, bodhisattvoista pääoppilaana oli Vajrapani. Kun bodhisattvat myöhemmin kokoontuivat kerätäkseen alemmat tantrat, Vajrapani johti heidän kokoustaan ja hänen ansiostaan tantrat ovat säilyneet tähän saakka. Siksi Varjapania kutsutaan salaisten eli esoteeristen opetusten mestariksi.

Mitä korkeimpaan anuttara-tantraan tulee, se sisältää erilaisia yksittäisiä tantroja. Dorje Phagmo ja dakinit olivat ne, jotka lähinnä vastaanottivat äiti- ja isätantrat silloin, kun Buddha antoi ne. Neuvosto, joka kokoontui säilyttämään kaikkia noita opetuksia oli kaikkien dakinien tapaaminen.

Hevajra-tantra välitettiin pääasiasiallisesti bodhisattva Dorje Nyingpolle, sanskritiksi Vajraprata. Hän on myös se, joka myöhemmin keräsi opetuksen ja välitti sen kokonaisuudessaan.

Kalachakra-tantra välitettiin pääasiallisesti bodhisattvalle nimeltä Chöchi Dzjalwa Dawa Zangpo, Dharmakningas Hyvä Kuu. Hän oli itse asiassa Manjushrin ilmestyskeho (emanaatio) ja hän oli se, joka myös säilytti opetuksen, keräsi sen ja välitti edelleen.

Näemme, miten kaikissa Buddhan opetuksen eri luokissa, hinayanassa, mahayanassa ja vajrayanassa ja sen tantrojen eri luokissa Buddha ensin antoi opetukset ja sitten oppilaat muistivat ja säilyttivät ne, niin että ne välittyivät koko matkan meille saakka virheettöminä ja muuttumattomina.

Mainittiin että Dharman sisällä on kaksi eri pääluokkaa, Buddhan varsinaiset opetukset ja shastrat, jotka ovat Buddhan opetuksen merkitystä valaisevia teoksia. Olemme nähneet, miten Buddhan kahdentoista teon kautta ja myöhemmin kolmen kokouksen kautta kaikki Buddhan varsinaiset opetukset säilytettiin ja että pysyivät koskemattomina ja virheettöminä tähän asti.

Sitten buddhalaisuus kehittyi ja levisi Intiassa, monet oppineet kirjoittivat teoksia, jotka oli tarkoitettu valaisemaan ja selventämään opetusten tarkoitusta muille. Nämä teokset ovat se, mitä kutsutaan shastroiksi. Nämä teokset on tarkoitettu ainoastaan tekemään opetuksesta helpommin ymmärrettävää. Ne eivät sisällä kirjoittajien henkilökohtaisia mielipiteitä, he eivät esitä omia teorioitaan mistään.

Shastrat saattavat esittää esimerkiksi Buddhan pitkät ja yksityiskohtaiset opetukset suppeampina, helpompina ymmärtää. Silloin, kun jokin aihe on löydettävä useista eri opetuksista, se on siroteltuina eri kirjoihin, niin shastra kokoaa kaikki eri näkökohdat, jotka liittyvät yhteen aiheeseen, yhden otsikon alle.

Se on shastrojen tarkoitus, ne esittävät Buddhan opetuksen merkityksen muodossa, joka on helppo ymmärtää. Voisi sanoa, että shastrojen merkitys on niin lähellä Buddhan opetusta, että ne voidaan lähes tulkoon laskea osaksi Buddhan varsinaisia opetuksia.

Joskus ihmiset epäilevät tätä ja ajattelevat, että ehkä shastrat ovat vain eri kirjoittajien ja oppineiden omia luomuksia, joilla ei ole mitään tekemistä Buddhan opetuksen kanssa. Ihmiset tekevät liian suuren eron siinä, mikä on Buddhan opetus ja mikä shastra. Ei pitäisi ajatella, että Buddhan opetusten, shastrojen ja suurten buddhalaisten mestarien mystisten laulujen ja ohjeiden välillä on suurta eroa. Niitä pitäisi pitää kaikkia samana opetuksena, joka on lähtöisin siitä, mitä Buddha opetti.

Olimmepa tekemisissä Buddhan varsinaisten sanojen, shastrojen tai oivaltaneiden mestareiden ohjeiden kanssa, niitä kaikkia pitäisi pitää yhtä arvokkaina. Harjoitimmepa Buddhan antamia opetuksia tai shastrojen esittämiä opetuksia, siinä ei ole mitään eroa, paitsi että shastrat voivat tuntua hieman helpommilta. Sen tähden Tiibetissä shastroja suosittiin erittäin paljon, koska niiden harjoittamista pidettiin helpompana.

Buddha opetti siis Dharman eri tasot yhden toisensa jälkeen. Hän antoi hinayana, mahayana ja vajrayana opetukset. Sutrissa on myös sanottu, että milloin tahansa Buddha puhuu yhdenkin sanan, tuo sana voidaan tulkita eri paikoissa eri aikoina joka kerta eri tavoin sen mukaan mikä on kunkin henkilön oma hengellinen kypsyysaste.

Se merkitsee, että kun Buddha opettaa, he, jotka ovat valmiit hinayana opetukselle ymmärtävät hänen opetuksensa hinayana tavalla ja harjoittavat sen mukaan saavuttaen hinayanan tuloksen. Samaan aikaan joku, joka on mahayanaan valmis kuulee opetuksen ja ymmärtää sen mahayana merkityksessä. Sitä harjoittamalla hän voi saavuttaa mahayana tuloksen. Samaan aikaan joku, joka on vajrayanaan valmis ottaa opetuksen merkityksen vajrayanan mukaisena ja sitä harjoittamalla pystyy saavuttamaan vajrayanan tuloksen.

Historiallisesti näemme, miten ihmisten erilaisen hengellisen kypsyyden ja valmiuden mukaan Buddhan opetukset levisivät eri aaltoina. Intiassa oli aika, jolloin hinayana oli vallitseva. Silloin oli seitsemän suurta opettajaa, mahatheraa. Myöhemmin oli opetusaalto, jolloin mahayana kukoisti. Se oli Nalandan suuren yliopiston aikoina, jolloin sellaisia suuria opettajia kuin Nagarjuna ja Asanga. Vielä myöhemmin, Vikramashilan yliopiston aikoihin vajrayana kukoisti, silloin vaikuttivat Tilopa, Naropa ja 84 mahasiddhaa elivät Intiassa.

Rinpoche ei haluaisi jäädä pelkästään teoreettiselle asteelle. Hän haluaisi, että panisimme opetukset myös käytäntöön. Siihen, mitä olemme oppineet tänään ja edellisenä päivänä, ei liity mitään erityistä meditaatioaihetta, koska olemme puhuneet Buddhan historiasta. Yleisesti buddhalaisuudessa sanotaan kuitenkin, että on kuusi muistamisen kohdetta. Tänään Rinpoche haluaisi korostaa kolmea niistä. Ne ovat Buddha, Dharma ja Sangha. On sanottu, että kaikkina aikoina tulisi pitää mielessä Buddha, Dharma ja Sangha.

Miten Buddha pidetään mielessä? Ajattelemme Buddhaa hänen ominaisuuksiensa kautta, hänen kehonsa, puheensa ja mielensä ominaisuuksia. Buddhan ominaisuuksien muistaminen on tärkeää, koska se on jotain, mikä nostattaa suuren hartauden tunteen Buddhaa kohtaan ja sen seurauksena suuren vakuuttuneisuuden ja uskon hänen opetuksiinsa, Dharmaan. Jos meillä voi olla sellainen vakuuttuneisuus uskoharjoituksemme muuttuu automaattisesti hyvin myönteiseksi ja tulos harjoituksesta seuraa myös automaattisesti. Sen tähden on aina tärkeää koettaa pitää mielessä Buddha ja hänen ominaisuutensa.

Rinpoche antaa meille nyt muutamia käytännöllisiä ohjeita siitä, miten voimme sen tehdä. Mietiskelyn visualisaatiovaiheessa ajatellaan Buddhan fyysisiä ominaisuuksia visualisoimalla hänen kehonsa puhtaan kullan värisenä ja kaikkien erityistuntomerkkien koristamana. Se näyttää hyvin kauniilta, majesteettiselta ja vaikuttavalta. Buddhan sanojen ajatellaan olevan se, mikä voi poistaa kaiken kielteisyydestämme tulevan kärsimyksen. Buddhan mielen ominaisuuksista ajatellaan erityisesti hienostunutta älykkyyttä, jnanaa. Se on mielen alkuperäinen tila, joka ei ole likainen eikä tahrattu millään tiedollisilla verhoilla. Se on myös suuri käsiteistä vapaa myötätunto, joka kohdistuu samalla tavoin kaikkiin olentoihin. Tämä Buddhan puhdas mieli on se, joka voi nähdä näkyvän ilmentymän ja samalla asioiden luonnon juuri sellaisena kuin ne ovat. Näin ajattelemme Buddhan ominaisuuksista. Nyt meditoimme näin vähän aikaa.

* * *

On hyvin hyödyllistä, jos silloin tällöin voimme muistuttaa mieleen Buddhan erityisominaisuudet, ruumiilliset, sanalliset ja mielen ominaisuudet hyvin puhtaana mielenä, puhtaana älynä, joka voi nähdä asiat juuri sellaisina kuin ne ovat ja suuren myötätunnon, joka yltää kaikkiin olentoihin erotuksetta.

Työskenteletpä, rentoudutpa, kävelet ympäri tai mietiskelet, kaikkina aikoina, jos voit milloin tahansa muistuttaa mieleesi Buddhan ominaisuudet, se on jotain, mikä auttaa hyvin paljon mietiskelyssä, Sitten huomaa, että edistyy, koska se stimuloi päättäväisyyttä, pyrkimystä harjoittaa. Rinpoche neuvookin meitä käyttämään tätä menetelmää niin paljon kuin voimme. Päätämme nyt tämän istunnon omistusrukouksella kaikkien olentojen tähden.

Tämän ansion kautta toivon saavuttavani tietoisuuden kaikesta, voittavani pahuuden ja vapauttavani olennot olemassaolon merestä, missä myllertää syntymän, sairauden, vanhenemisen ja kuoleman aallokko.

Neljäs päivä

Rinpoche pyytää meitä taas kuuntelemaan opetusta niin, että mielessämme on valaistumisen asenne hyvin selkeänä. Se tarkoittaa, että kun kuuntelemme opetusta, meidän tulisi ajatella, että siitä muodostuu syy tulevaan valaistumiseemme. Eikä vain omaamme, vaan että auttaisimme kaikkia muita saavuttamaan asteittain saman tilan.

Se on hyvin tärkeää vaikka olisimme vain aloittelijoita, sillä jos totumme kehittämään puhtaan asenteen, meillä on hyvin jalo motivaatio. Tämä valaistumisen asenne on se, mikä myöhemmin tuottaa voiman auttaa, se tekee meidät kykeneviksi todella toimimaan kaikkien olentojen hyväksi. Mutta jos tällä hetkellä emme voi ottaa sellaista asennetta, meillä ei myöhemmin ole voimaa auttaa kaikkia, emme kykene tekoihin heidän puolestaan. Sen tähden, kun kuuntelemme opetusta meidän tulisi ajatella, että todella teemme sen jotta voimme tulla Buddhaksi ja sen myötä auttaa kaikkia olentoja. Se on asenne, joka meillä täytyy olla, kun kuuntelemme opetusta.

Mitä tulee varsinaiseen Dharman harjoittamiseen, siihen liittyy kaksi hyvin tärkeää seikkaa. Yksi on suuri varmuus ja toinen erityislaatuinen hartaus. Jos meillä on nämä varmuuden ja hartauden ominaisuudet, pystymme todella harjoittamaan ja voimme saavuttaa harjoituksen todellisen päämäärän. Mutta ellei varmuutta ja hartautta ole, emme voi odottaa harjoituksen olevan todella hedelmällistä, tuovan täyttä tulosta.

Miten voimme kehittää tämän varmuuden ja hartauden itsessämme? Kyse ei ole vain ylimalkaisesta tunteesta, että Buddhan opetukset ja shastrat ovat luultavasti hyviä. Kyse on opetusten perinpohjaisesta tutkimisesta kunnes vakuuttuu niiden arvosta ja pätevyydestä. Se antaa vakaan pohjan todelliselle varmuudelle ja hartauden opetusta kohtaan.

Oli Buddhan itsensä neuvo, että meidän ei pitäisi noin vain niellä opetuksia tutkimatta niitä. Buddha ei sanonut: "Tämä on sanani ja luottakaa niihin koska sanon niin. Ette saa ajatella itse." Ensin opetus pitää tutkia nähdäkseen sen arvon. Kuinka opetukset sitten tutkitaan?

Buddha antoi esimerkin. Hän sanoi, että jos joku yrittää ostaa kultaa, hän voi mennä kauppaan ja hänelle kerrotaan: tämä on kultaa. Jos hän uskoo, koska hänelle sanotaan niin ja ostaa sen, se ei ole oikea tapa, sillä se ei ehkä olekaan kultaa. Ostajan täytyy tutkia onko näytetty tavara kultaa vai ei. Ensin on viisasta kokeilla tulessa tai lämmönlähteessä, reagoiko se kullan tavoin. Jos tuloksena on oikeanlainen reaktio, varmistuu, että se saattaa olla kultaa. Mutta siihen ei voi vielä lopettaa tarkastusta, sillä voi olla, että metallipala on päällystetty kullalla, mutta sisällä kultaan on sekoitettu muuta ainesta. On siis viisainta leikata palanen ja katsoa, onko harkon sisäpuoli myös puhdasta kultaa. Kun toinen tarkastelutapa on tehty, voi olla hyvä jatkaa kolmannenlaisella testillä hangaten kultapaloja, jotta nähdään, onko kulta todella hyvin puhdasta ja hienoa.

Jos ostaja etenee tällä tavoin, hän saa tietää varmuudella, että se mitä hän ostaa ei ole väärennettyä eikä sekoitettu toiseen metalliin. Sitten hän voi ostaa sen luottavaisena, hän voi olla varma että hän saa kultaa ja voi käyttää sitä siten kuin kultaa yleensä käytetään.

Sama koskee Buddhan opetuksia. Niitä ei pitäisi vain hyväksyä sen takia, että meille on kerrottu, näin Buddha sanoi. On tehtävä kuten kullan kanssa ja tutkittava mikä tämä opetus on. Onko opetus hyödyllinen itselle ja onko siitä hyötyä myös muille. Jos huomaa sen olevan todella hyödyllinen, sitten voi luottaa opetukseen. Ymmärtää että se on todella avuksi.

Todellinen testi on tietenkin harjoitus. Jos joku harjoittaa opetuksia kunnolla, hän voi lopulta toteuttaa harjoituksen tulokset ja tietenkin siinä vaiheessa on täysin ilmeistä, että opetuksella on voima, kyky auttaa itseä löytämään äärimmäinen oivallus. Silloin on ilmeistä, että opetus on totuus.

Mutta ennen kuin saavuttaa harjoituksen absoluuttisen tason on mahdollista logiikalla tutkia opetusta ja sen pätevyyttä. Aloittelija ei kuitenkaan pysty todistamaan opetuksen pätevyyttä eikä voi välittömästi vakuuttua sen todenmukaisuudesta sen kuullessaan. Emme myöskään voi vielä nähdä mitään tuloksia harjoituksesta. Silloin on avuksi tuntea Dharman historia, tutkia mikä Buddha oli ja mitä hän sanoi, miten hänen opetuksensa levisivät ja miten ne, jotka harjoittivat hänen opetuksiaan menneisyydessä hyötyivät niistä. Sillä tavoin voimme nähdä, että opetus ei tuo vaikeuksia tai huolia vaan sillä on kaikki hyvät ominaisuudet ja se auttaa löytämään oivalluksen.

Harjoitus on kaikkein tärkeintä mutta historiantuntemuksesta on hyötyä, koska siten voi varmistua opetusten pätevyydestä ja arvosta. Historia on tietenkin vanha asia. Se on sellaisten asioiden muistiinmerkitsemistä, jotka tapahtuivat satoja tai tuhansia vuosia ennen omaa aikaamme. Tämä vanha asia voi antaa meille hyvin tuoreen ymmärryksen, varmuuden siitä, että opetus on luottamuksen ja vaivan arvoinen. Siinä mielessä historiasta on hyötyä ja se on tärkeää.

Edellisten päivien aikana kuulimme, että Buddhan kuoleman jälkeen hänen opetuksensa säilytettiin ja kerättiin yhteen eri kokouksissa ja että hinayana aspektia kehittivät seitsemän suurta mahatheraa. Heidän joukossaan tärkeimpiä olivat sravakat.

Kun puhutaan hinayanasta, se tarkoittaa alempaa tai pientä kulkuneuvoa. Se on tietenkin vain nimi, eikä pitäisi ajatella, että se on huonompi osa Buddhan opetuksista. Oli vain niin, että koska Buddha oli hyvin taitava ja viisas tavassaan opettaa ihmisiä, tämä oli tie, jota kautta jotkut tulivat polulle ja lopulta saavuttivat vapautumisen. Tietynlaisille ihmisille tämänlaatuinen opetus oli tarpeen. Sitä kutsutaan hinayanaksi, mutta se on hyvin voimallinen polku. Se vain edustaa yhdenlaista tietä vapautukseen. Kun puhumme mahayanasta, korostus siinä on hyvin avoin ja motivaatio suuri ja se on siksi suuri polku. Vajrayanan erityisominaisuus on, että se on hyvin nopea polku, joka voi käyttää monenlaisia keinoja saavuttaakseen päämääränsä.

Tämä ei tarkoita, että siihen verrattuna hinayana on käyttökelvoton tai merkityksetön. Se on polku, jonka Buddha opetti tarkoituksenaan auttaa monia olentoja saavuttamaan ensin henkilökohtaisen vapautuksen ja lopulta buddhuuden. Siksi Buddha opetti ensin tämän hinayana polun, se oli opetusten ensimmäinen puoli joka kehittyi ja levisi Intiassa. Suuri määrä olentoja harjoitti sitä ja kykeni saavuttamaan tuon polun tulokset.

Itse asiassa asteittainen polku vapautukseen on kaikkein tärkein. Sen takia ensimmäinen opetus, jonka Buddha opetti maailmassamme ollessaan, oli aikajärjestyksessä hinayana. Ja ensimmäinen opetus, joka levisi ja jota monet ihmiset harjoittivat oli hinayana.

Sama on totta myös mitä tulee omaan yksilölliseen harjoitukseemme. Se mitä tapahtui historiassa on kuin ulkoinen ilmaus siitä, mitä yksilöille tulisi tapahtua. Tarvitsemme hinayanapohjan kaikelle harjoituksellemme, ts. meidän täytyy tietää karmasta: väistämättömästä yhteydestä tekojemme ja niiden seurausten välillä. Meidän on kehitettävä hyvin voimakas luopumisen tunne samsaraa kohtaan. Kaikki nämä asiat meidän täytyy tietää ja kehittää itsessämme ennen kuin voimme siirtyä muille harjoituksen tasoille.

Tämä asteittainen lähestymistapa on välttämätön, sillä jos joku koettaa kuunnella hyvin korkeaa opetusta, ottaa heti kaikkein syvällisimmät opetukset, niin tietenkin tuolla syvällisellä opetuksella on kaikki hyvät ominaisuutensa ja se on voimakas. Mutta aloittelija ei voi odottaa saavuttavansa välitöntä ymmärrystä kaikkien asioiden syvällisimmästä luonnosta, hän ei ole valmis ymmärtämään absoluuttista totuutta. Tervehenkisempi lähestymistapa tässä on ajatella kiipeävänsä tikapuita. Jos haluaa mennä talon harjalle, täytyy nousta askelma kerrallaan. Jos koettaa hypätä alhaalta ylös, kaatuu tietenkin ja katkaisee jalkansa ja tulee paljon vaikeuksia. Mutta jos nousee ylös vakaasti ja asteittain, eteneminen on taattua ja varmaa. Sama koskee Dharmaa. Tarvitsemme vakaan hinayana pohjan kehittyäksemme kunnolla harjoituksen muilla tasoilla.

Tämä on esimerkki siitä, mitä Milarepalle tapahtui alussa, kun hän etsi Dharmaa. Hän etsi opettajaa, joka voisi antaa hänelle syvällisen opetuksen ja vapauttaa hänet kaikista pahoista teoista. Milarepa kulki kohti Keski-Tiibetiä, U:n ja Tsangin provinsseja ja hän kysyi joltakulta, mistä löytää oikein hyvä opettaja, joka voisi antaa hänelle todella hyviä opetuksia. Hänet johdatettiin suuren laman luo, tämä antoi Dzogchen mahasompana Suuri Täydellisyys opetuksia.

Milarepa tunnusti opettajalle: "Olen kauhea ihminen, suuri syntinen ja tarvitsen opetuksen, joka auttaa minua saavuttamaan buddhuuden tässä elämässä." Lama sanoi: "Älä sure, minulla on opetus juuri sinua varten, minulla on hyvin syvällinen opetus, dzogpachenpo opetus, mahasompana opetus. Jos käytät tätä opetusta ja mietiskelet aamulla, sinä samana aamuna voit tulla Buddhaksi. Jos meditoit yöllä jo illalla voit tulla Buddhaksi. Ja jos olet hyvin erityinen henkilö, joka on henkisesti kypsä, niin sitten tietenkin sinun ei tarvitse edes mietiskellä vaan valaistut heti paikalla. Joten älä huoli, se luultavasti auttaa sinua."

Milarepa ajatteli itsekseen: "Minun täytyy olla yksi noista erityisistä henkilöistä, olen varma että olen henkisesti tarpeeksi kypsä, joten todennäköisesti oivallan hyvin nopeasti." Ja hän meni pois meditoidakseen. Muutaman päivän päästä lama tuli paikalle ja kysyi: "Miten sujuu, onko sinulla niitä merkkejä ja näitä merkkejä, kerro." Milarepan täytyi myöntää, ettei hänellä ollut minkäänlaisia merkkejä. Lama sanoi: "No sitten asian täytyy olla niin kuin sanoit, että olet todella suuri syntinen. En usko, että onnistut muuttumaan Buddhaksi. Parasta on, että menet ja kysyt joltain muulta. Sinun pitäisi mennä tapaamaan kääntäjien kuningasta, Marpaa. Luulisin, että hän voi auttaa sinua."

Opetus, jonka voimme saada tästä tarinasta ei ole, että Milarepa oli huono mietiskelijä tai että mahasompana opetukset olivat huonot. Milarepa oli hyvin erityinen henkilö ja niin on tämä opetuskin. Mutta jos joku koettaa alkuvaiheessa omaksua opetuksen syvällisintä puolta, se ei toimi, sillä tarvitaan pohja, valmisteluja ennen kuin edetään niin korkeisiin opetuksiin.

Se on juuri se syy, miksi Buddha aloitti kaikki opetusten eri aallot hinayana opetuksella. Se tietenkin myös todistaa meille, että asteittainen lähestymistapa on paras. Ei siis pidä pitää hinayanaa alhaisena opetuksena, se on todella hyvin erityinen ja tarpeellinen opetuksen taso.

Buddhan elinaikana hänellä oli pääoppilaita ja niistä tärkein oli sravaka Kashyapa. Buddha teki hyvin selväksi, että hän piti tätä omana edustajanaan jopa siinä määrin, että antoi hänelle tilaa omalla istuimellaan. Kun Buddha oli siirtynyt pois Kashyapa järjesti ensimmäisen kokouksen, johon osallistui 500 arhatia. Kokouksen jälkeen Kashyapa itse siirtyi pois. Hänen seuraajansa oli toinen Buddhan suuri oppilas Ananda.

Anandasta tuli hinayanaopetusten johtaja Kashyapan jälkeen. Kun Ananda oli kuollut seuraava opetusten haltija oli Anandan oppilas nimeltä Njerbe tiibetiksi ja luultavasti Upagupta sanskritiksi. Hänellä oli hämmästyttävä voima tehdä ihmetekoja.

Eräänä päivänä kun hän opetti, läsnä oli tuhansittain, jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä niitä kuulemassa. Mutta sitten hän oivalsi, että eräät demonit aikoivat häiritä opetusta ja aiheuttaa paljon vahinkoa, eivätkä ihmiset eivät enää voisi tulla opetuksiin. Demonit tulivat ja alkoivat tanssia villisti. Sitä seuraavana päivänä kuulijoiden määrä väheni, kolmantena ja neljäntenä päivänä heitä oli vielä vähemmän ja Upagupta alkoi epäillä, että kohta ketään ei olisi enää jäljellä. Hänen täytyi siis tehdä jotain pysäyttääkseen demonit.

Ihmevoimillaan hän meni ylös tanssivien demonien luo ja antoi jokaiselle kukkaköynnöksen kaulaan. Kun se kosketti demonin kaulaa kukat muuttuivat ruumiiksi, jotkut olivat ihmisruumiita, toiset koirien ruumiita. Demonit eivät voineet siirtää ruumiita mihinkään. Ne yrittivät kovasti, mutta eivät päässeet ruumiista eroon. Niiden oli pakko antautua Upaguptalle ja pyytää häntä ottamaan kamalat ruumiit pois. Upagupta sanoi: "Jos lupaatte, että lakkaatte aiheuttamasta meille vaikeuksia ja häiritsemästä opetuksia, sitten siirrän ruumiit." Demonit lupasivat ja Upagupta otti ruumiit pois. Sen jälkeen demonit myönsivät, että ne eivät koskaan nähneet ketään hänen kaltaistaan, jolla olisi sellaiset ihmevoimat. Ne kertoivat häirinneensä Buddhaa menneinä aikoina, mutta koskaan siitä ei ollut seurauksena sellaista ällistyttävää reaktiota hänen taholtaan.

Sitten demonit kysyivät Upaguptalta: "Tapasitko koskaan Buddhaa?" Upaguptan täytyi sanoa, että hän ei ollut, koska hän ei ollut elossa Buddhan aikana ja demonit tietenkin olivat tavanneet hänet. Mutta Upagupta vastasi: "En tavannut hänen fyysistä ruumistaan mutta olen tavannut hänen mielensä, Dharmakayan." Hän voi sanoa niin, koska hän oli oivaltanut arhat. Demonit sanoivat: "Voitko näyttää meille Buddhan?" Upagupta pystyi luomaan Buddhan emanaation, hän ilmensi Buddhan muodon. Vaikkei se ollut tarkalleen täydellinen kuten Buddha, se oli niin samankaltainen, että demonit olivat aivan häkeltyneitä tunnistaessaan Buddhan ja he tunsivat voimakasta uskoa tätä opettajaa kohtaan. He alkoivat tehdä kumarruksia hänelle, mutta opettaja esti heidät sanoen: "Lopettakaa, sillä jos teette noin, minun kykyni ja voimani vähenee." Hän ei halunnut niiden kumartavan itseään.

Tämä on vain esimerkki tavasta, millä Upagupta taltutti demoneja. Hän oli hyvä ja voimakas opettaja ja hänen johdollaan monet hänen oppilaistaan saavuttivat arhatin tason. Yksi tai kaksi ihmistä tuli arhatiksi päivittäin. Joka kerta Upagupta otti pienen puupalikan ja kätki sen luolaan. Lopulta niin paljon ihmisiä oli tullut arhateiksi, että koko luola oli täynnä palikoita.

Arhat Upaguptan aikana oli myös monia muita ihmisiä, jotka saavuttivat arhatin tason. Arhatit aloittivat uuden perinteen, shastrojen kirjoittamisen perinteen. He kokosivat kaikki Buddhan opetukset ja suodattivat niistä niiden olennaisen merkityksen. Sen tehtyään he kirjoittivat Buddhan opetuksista uuden selitysteoksen.

Ensimmäinen shastra sai nimen Shedra tu shepe dzö, se tarkoittaa ensimmäistä teosta, joka on tiivistetty kaikista Buddhan opetuksista yksiin kansiin. Sitä oli helppo lukea ja helppo ymmärtää. Tämä oli alku shastrojen kirjoittamisen perinteelle, joka sitten kukoistikin myöhemmin.

Kashyapa, Ananda ja Upagupta olivat tärkeimpien opettajien joukossa. Useimmat seitsemästä suuresta opetusten haltijasta elivät Varanasissa, jossa oli sen ajan suuren oppineisuuden ja harjoituksen valtapaikka.

Harjoitusperinne on edelleen hyvissä voimissa, se jatkuu edelleen. Sutrien ja tantrojen perinne välitettiin uusille sukupolville. Pääkeskus opetukselle ja harjoitukselle oli ensin Varanasi. Myöhemmin se siirtyi Nalandaan ja sen jälkeen Vikramashilaan.

Kagyu-perinteessä kaikki perinteen siirtolinjat ovat rikkoutumattomia. Mahapandita Naropa siirsi tantrayanaperinteen Marpalle ja sutraperinne siirrettiin Atishalle. Atisha siirsi sutrat Gampopalle ja Marpan kautta tantraperinnekin tuli Gampopalle. Näin Gampopassa ruumiillistuivat molemmat, sutra- ja tantraperinne. Vanha sravakoiden perinne, joka jatkuu taaksepäin Kashyapaan saakka on vieläkin elävänä kagyu-perinteessä Naropalta Gampopalle tullutta linjaa myöten.

Sanokaamme sitten muutama sana shastrojen perinteestä, näistä teoksista, jotka on kirjoitettu selventämään Buddhan opetusten merkitystä. Jos ajatellaan kristillistä opetusta, kaikkein tärkeintä on tietenkin se mitä Jeesus itse sanoi. Jos ajattelemme hinayana perinnettä Buddhan opetukset ovat tärkeimmät. Tiibetissä buddhalainen perinne kehittyi kuitenkin niin, että shastroista tuli erittäin tärkeitä. Voisi ajatella, että se oli melko kummallista, varsinkin kun shastroista tuli jopa varsinaisia Buddhan sanoja tärkeämpiä.

Se ei saisi johtaa meitä ajattelemaan, että Buddhan opetukset unohdettiin, pantiin syrjään ja korvattiin shastroilla, jotka olivat vain sen ajan oppineiden tekemiä. Tapahtui niin, että jotkut henkilöt Buddhan opetuksia harjoittaessaan omaksuivat merkityksen niin hyvin, että opetuksen voimasta he onnistuivat saavuttamaan polun hedelmän. Joten jos he harjoittivat polun sravaka-aspektia, heistä tuli arhateja, jos he harjoittivat mahayanaa he saavuttivat bodhisattvatasot ensimmäisestä nimeltä Häkellyttävä ilo aina kymmenenteen nimeltä Dharman pilvi. Ja jos he harjoittivat vajrayanaa he saavuttivat tavalliset ja ylivertaiset hengelliset saavutukset, erityisesti suoran intuitiivisen tiedon voiman. Kun he olivat saavuttaneet polun hedelmät, he yksinkertaisesti jättivät jäljen siitä taakseen, opasviitan heidän jälkeensä tuleville näyttääkseen, että jos tuntee Buddhan opetukset oikein hyvin ja harjoittaa niitä kunnolla, näin käy, näin voi edetä ja näin se pitäisi ymmärtää. Heidän kirjoittamansa shastrat eivät siis olleet ristiriidassa Buddhan opetusten kanssa. Päinvastoin ne vahvistivat niitä ja todistivat, että jos niitä käyttää kunnolla tämä voidaan saavuttaa ja näin se tehdään.

Oli panditoja, jotka kirjoittivat shastroja ilman, että olisivat kirjoittaneet omaa oivallustaan, mutta kun he kirjoittivat tietoaan, tulos oli sama. He olivat niin läpikotaisin perehtyneet Buddhan opetuksen merkitykseen, että he olivat sulattaneet sen täydellisesti ja mitä he sitten kirjoittivatkaan, perustui heidän täydelliseen vakuuttuneisuuteensa Buddhan opetuksen pätevyydestä. He eivät kirjoittaneet omia ideoitaan tai fantasioitaan, vaan tarkoituksena oli tehdä Buddhan opetuksia helpommin saataviksi ja ymmärrettäviksi suurille joukoille. Siksi shastroja tulee todellakin pitää samana kuin Buddhan opetukset eikä niistä eroavina tai vieraina.

Tänään olemme päättäneet sen ajan tutkimisen, jolloin eniten levinnyt ja kehittynyt opetus oli hinayana. Jos haluatte selventää jotain kysymyksillä, Rinpoche vastaa kysymyksiin.

Kysymys: Haluaisin selvemmän kuvan siitä mitä tapahtui Buddhan opettaessa hinayana ja mahayana sutria. Mahayana sutria on niin paljon - menivätkö bikkhut ja arhatit pois kun Buddha opetti ne tai olivatko he paikalla mutta eivät kuulleet?

Rinpoche: Kun puhumme sravakoista ja arhateista sen voi ymmärtää kahdella tavoin. Yksi tapa on ajatella, että oli ihmisiä, jotka polkua harjoittamalla olivat saavuttaneet tuon tason. Mutta jotkut arhatit olivat itse asiassa bodhisattvoja, jotka ilmestyivät arhatteina. Näin tapahtui erityisesti Prajnaparamita sutria opetettaessa. Esimerkiksi Sariputra oli bodhisattva, joka arhatoppilaan muodossa kysyi Buddhalta kysymyksiä, jotta opetus voisi tapahtua.

Mutta jos puhutaan arhateista tai sravakoista tavallisessa mielessä, niistä jotka olivat saavuttaneet sen tason harjoituksen kautta, samalla kun Buddha puhui kaikki kuulijat ymmärsivät opetuksen oman ymmärryksensä tason mukaisesti. Suuressa vaatimattomuudessaan Rinpoche sanoo, että ei ole niin kuin hän opettaessaan, että jos hän sanoo yhden asian, kymmenen tai sata ihmistä ymmärtää saman asian. Kun Buddha puhuu, hänen ihmetekojensa ansiosta kuulijat ymmärtävät sen mitä pystyvät ymmärtämään. Buddhan yhden ja saman opetuksen voivat sravakat täten ymmärtää hinayana sutrana, ihmiset, joilla on mahayana ymmärrys voivat pitää sitä mahayana opetuksena ja jollekulle, joka on valmis vajrayanaan se voi olla tantra.

Koska kysyit, mitä tapahtui niille, jotka olivat hänen kanssaan koko ajan, siinä ei ollut mitään ongelmaa. Buddhan ei tarvinnut sanoa, no niin sravakat, tänään opetan hinayanaa, muut menkööt pois ja seuraavana päivänä, tänään opetan mahayanaa, sravakat eivät voi tulla. Ei ollut tarvetta siihen, sillä aina kun Buddha teki jotain, jokainen yksilö ymmärsi sen automaattisesti siten kuin se oli hänelle olennaista.

Tämän ansion kautta toivon saavuttavani tietoisuuden kaikesta, voittavani pahuuden ja vapauttavani olennot olemassaolon merestä, missä myllertää syntymän, sairauden, vanhenemisen ja kuoleman aallokko.

| osa2 |

kotisivulle