Khenchen Thrangu Rinpoche: Buddhalaisuuden historia Intiassa   

Viides päivä                                                                                                                         Osa 1

Kagyupoiden suuri erikoisala on dharmaharjoituksen tekeminen. Harjoittaminen merkitsee meditaation harjoitusta niin että kyky mietiskellä kasvaa. Kunnollisen mietiskelyn juurena on hartaus. On sanottu, että hartaus on mietiskelyn pää. Rukous auttaa lisäämään hartautta. Siksi aloitamme jokaisen istunnoistamme lyhyellä rukouksella Dorje Changille ja kagyu-perinteelle, jotta nostattaisimme tämän hartauden tunteen mielessämme.

Rinpoche pyytää meitä kuitenkin välttämään yhtä asiaa, sitä että antaisimme tästä tulla rutiinia, että se muuttuisi vain tavaksi, rukoukseksi jonka teemme joka päivä ajattelematta mitä se todella merkitsee. Teemme tämän rukouksen siksi, että kykenisimme todella sisäiseen ymmärrykseen mielessämme syntyneen meditaation kautta, ja se on mahdollista, jos meillä on todellista hartautta. Sen tähden joka kerran kun teemme tämän rukouksen, meidän tulisi aloittaa se hyvin tuoreesti ja ajatella, että jotain hyvin erikoislaatuista on tapahtumassa, koetamme sytyttää hartauden liekin sydämemme pohjasta.

Otammepa opetuksia vastaan tai annamme niitä, tietenkin toivomme että se olisi inspiroiva kokemus. On avuksi, jos emme tee niitä vain tavan vuoksi vaan joka kerran yritämme uudistaa päättäväisyytemme ja tehdä harjoituksestamme hedelmällistä. Joten kun teemme tämän rukouksen Dorje Changille ja perimyslinjalle meidän tulisi koettaa ravistella mieltämme, uudistaa ja elävöittää sitä ajatellen, että todella haluamme löytää hartautta sisällämme voidaksemme harjoittaa kunnolla.

Rinpoche pyytääkin meitä siis rukousta tehdessämme ajattelemaan sanoja hyvin selvästi, visualisoimaan hyvin selvästi ja keskittymään hartauden tunteeseen sisällämme.

Eilen näimme, miten hinayana opetukset levisivät Intiassa, missä keskuspaikka oli Varanasi ja miten seitsemän opetusten haltijaa tuolloin tulivat esiin. Kun aika kului, kaikki ne, jotka olivat olleet henkisesti valmiita hinayana-opetukselle, olivat saaneet tuon opetuksen, ja asteittain Intia siirtyi aikaan jolloin tuli uusi ihmisten aalto, jotka olivat nyt valmiita mahayanalle.

Mahayanan levitys tapahtui pääasiallisesti Nalandan luostariyliopistosta käsin. Nalandassa oli monia oppineita mestareita, panditoja. He opettivat siellä sutria ja erityisesti Lankavatara sutran perusteella he kehittivät cittamatra filosofisen näkemyksen "vain mieli". Tuon filosofisen näkemyksen laadittuaan he julistivat myös kaikkien ulkoisten ilmiöiden olevan tyhjiä. Kun se oli tehty, se tarjosi perustan Madhyamaka näkemykselle, Keskitien näkemykselle.

Jos opiskelee sutria, jotka kertovat cittamatra näkemyksestä, ja shastroja, jotka niitä selittävät, huomaa että on annettu keinoja ymmärtää illuusio, joka samsaran luo ja keinot vapautua harhasta. Tämän filosofisen näkemyksen mukaan on selitetty, että kaikkien kärsimystemme ja ongelmiemme lähde saa alkunsa virheestä, väärinymmärryksestä, harhasta.

Se voidaan poistaa ymmärtämällä asioiden todellinen luonto. Kun näkee, mikä todella on asioiden luonto, väärinkäsitys automaattisesti häviää, ihan omia aikojaan. Tämä cittamatrassa esitetty näkemys vallitsee myös kaikissa ylemmän tasoisissa opetuksissa mahamudraan asti. Se on näkemys, joka kattaa kaiken cittamatrasta korkeimmille vajrayanan tasoille. Kaikissa noissa opetuksissa ohjeet on annettu, jotta poistettaisiin illuusio tietämällä asioiden todellinen luonto. Se on tapa, jolla mahayanassa edetään aina korkeimpiin vajrayana opetuksiin asti, kun taas hinayanan lähestymistapa on yksinkertaisesti vastustaa kielteisyyttä. Se on enemmänkin kuin väliaikainen lääke väliaikaisen vapauden saavuttamiseksi kielteisyyksistä ja niiden aiheuttamista kärsimyksistä. Mutta mahayanassa, aina vajrayanan korkeimpiin opetuksiin saakka, on ideana oppia ymmärtämään asioiden luonto juuri sellaisena kuin se on. Se tarjoaa vapautuksen harhoista ja väärinkäsityksistä.

Cittamatrat uskovat "vain mieli" filosofiaan. Tämän filosofian pääajatuksena on, että kaikki ulkoiset ilmiöt nousevat mielestä. Sitä on tietenkin vaikea aloittelijana uskoa, koska näyttää siltä, että kaikki mikä on ulkopuolellamme todella on siellä, emmekä voi ymmärtää, miten se tulisi melestämme. Jos tutkimme sitä tarkemmin, huomaamme, että cittamatrojen väite on totta.

Ottakaamme uni esimerkiksi ymmärtääksemme tämän selvemmin. Jos uneksii ja unessa ilmestyy yhtäkkiä tiikeri, pelkkä tiikerin näkeminen saa pelon tunteen nousemaan. Siis näky tiikeristä kehittää pelkoa mielessä. Ensimmäinen arvio tämän ilmiön tulkinnassa on, että näky ulkoisesta asiasta, tiikeristä, kehitti pelon mielessä. Jos kyseessä on uni, tiikeriä ei ensinnäkään ollut, joten se mitä tapahtui, tapahtui päinvastaisessa järjestyksessä. Ei ollut jotain ulkopuolista, joka loi jotain mielessä vaan mieli loi jotain ulkopuolelle. Unen tapauksessa mieli on se, joka kehitti tiikerin ilmentymän ja sitten tietenkin reagoi ilmentymään.

Jos siirrämme tämän tavalliseen elämään samsarassa, niin kaikki mitä elämässä koemme, nämä ulkoiset ilmiöt, jotka meitä ympäröivät, näyttävät määrittävän mielemme tilat ja mitä sitten koemmekin, miellyttävää tai epämiellyttävää, luulemme sen johtuvan siitä, mitä ympärillämme tapahtuu. Todellisuudessa on toisin päin. Mitä meille ilmestyykin, tekee niin mielestämme lähtöisin. Cittamatra filosofia väitti juuri näin näyttääkseen, että kaiken juuri on mielessämme. Mielemme määrää kaiken, mitä koemme.

Cittamatra filosofia oli itse asiassa pääasiallinen mahayana-filosofian edelläkävijä. Voidaan sanoa, että mahayana- filosofian keskeisin asia on madhyamaka-näkemys. Madhyamaka näkemys on Buddhan sutrissa opettama. Dharman pyörän toisen käännön yhteydessä Buddha opetti suurimmaksi osaksi sen, mikä tunnetaan madhyamakana sen aspektissa "itsessään tyhjä" tai "itsestään tyhjä", tiibetiksi rangtong.

Dharman pyörän kolmannessa ja viimeisessä käännössä Buddha opetti madhyamakan sen toisessa aspektissa, joka tunnetaan shengtongina tiibetiksi, se tarkoittaa tyhjä kaikesta muusta, tyhjä kaikesta ulkoisesta.

Katsomme nyt, miten madhyamakan levittäminen tapahtui Intiassa Nalandan yliopiston keskuksesta käsin. Yksi Nalandan suurista mestareista oli Nagarjuna. Buddha itse oli ennustanut Nagarjunan tulemisen sutrissa. Buddha sanoi, että tulevaisuudessa Etelä-Intiassa paikassa nimeltä Beta tulisi munkki nimeltä Palden ja häntä kutsuttaisiin myös nimellä Naga. Mikä tämän olennon tehtävä olisi? Hänen tehtävänsä olisi poistaa kaikki puolueellisuus olemassaolon ja olemattomuuden välillä ja perustaa tyhjyyden keskitie. Nagarjuna opettaisi mahayanaa ja siinä elämässä hän saavuttaisi bodhisattvan ensimmäisen tason ja kuoltuaan hän menisi Devacheniin, suuren autuuden, onnen maahan. Näin sitten tapahtuikin tarkalleen tämän Buddhan ennustuksen mukaisesti ja Nagarjuna syntyi maailmaamme.

Buddha antoi opetukset tyhjyydestä Prajnaparamita sutrissa. Niiden pisin muoto sisältää sata miljoonaa shlokaa, shloka on joukko yhteen liitettyjä säkeitä. Toinen pitkä muoto on miljoonan shlokan sutra. Nämä kaksi hyvin pitkää muotoa Prajnaparamitasta eivät levinneet meidän maailmassamme. Mutta muita muotoja levittivät lähinnä Nagarjuna ja hänen seuraajaansa. Niinpä Prajnaparamitan pisin muoto, jota maailmassa levitettiin Nagarjunan toimesta, on sadantuhannen shlokan sutra. Sitten on hieman lyhyempi muoto, 25 000 shlokan sutra. Vielä lyhyemmässä on 8000 shlokaa, Hyvin lyhyt muoto on sangdu ja kaikkein lyhin, ydin koko Prajnaparamita sutrasta on Om gate gate samgate para samgate bodhi svaha.

Nagarjuna levitti Prajnaparamita sutria ja selitti niiden merkityksen. Sen lisäksi hän myös kirjoitti joitain shastroja selittääkseen näiden Buddhan opetusten merkityksen. Hänen erityinen lähestymistapansa oli perustella tyhjyyden näkemyksen pätevyys logiikan keinoin. Tämä oli hänen erityistehtävänsä ja monet hänen seuraajistaan jatkoivat sitä, erityisesti Aryadeva. Nagarjunalla oli paljon seuraajia, jotka jatkoivat Buddhan opetusten levittämistä. Heidän joukossaan olivat Aryadeva, Dharmakirti ja Shantideva.

Jos muistatte Intian historiallisen tilanteen siihen aikaan, siellä ei ollut pelkästään buddhalaisia, vaan myös ei-buddhalaisia, jotka buddhalaisen terminologian mukaan ovat "ulkopuolisia". Eräs tuolloin harrastetuista asioista oli suuret loogiset väittelyt, joissa koetettiin järkeillä toinen toistaan paremmin. Se, joka voitti, oli todistanut opetuksensa oikeellisuuden ja pätevyyden.

Näitä väittelyjä oli siis monia ja Nagarjunan seuraajat, Aryadeva ja muut olivat niissä taitavia. Virheettömän logiikkansa avulla he onnistuivat voittamaan vastustajansa ja perustelemaan buddhalaisen opetuksen pätevyyden.

Siihen aikaan Nalandaan saapui kerran ei-buddhalainen, ns. tirthika. Hän oli hyvin kuuluisa oppinut nimeltä Tarjang. Hän oli äärimmäisen taitava väittelijä ja hyvin älykäs. Hän ei ollut pelkästään oppinut vaan oli myös oivaltanut oman uskonsa jumaluuden, Ishvaran voimat todellistuivat hänessä. Hänen maineensa oli suuri ja useimmat ihmiset pelkäsivät joutua väittelyyn sellaisen miehen kanssa, olihan hän pitkälle päässyt.

Tarjang siis haastoi Nalandan yliopiston ja kysyi kuka asettuisi väittelyyn hänen kanssaan. Ellei ketään ilmaantuisi, koko yliopiston täytyisi kääntyä hänen uskontoonsa, hän julisti.

Kaikki joutuivat paniikkiin, sillä kukaan ei katsonut voivansa haastaa Tarjangia. He tiesivät hänen oppineisuutensa ja että hän oli myös oivaltanut Ishvara jumaluuden. Ketään ei siis ilmaantunut. Salissa alkoi näyttää niin tyhjältä, että päätettiin tehdä rukouksia Mahakalalle. He tiesivät, etteivät voisi voittaa Tarjangia ja pyysivät nyt Mahakalaa lähettämään jonkun väittelyyn.

He päätyivät siihen, ettei kukaan muu päästäisi heitä pälkäästä kuin Nagarjuna, joka siihen aikaan eli Etelä-Intiassa paikassa nimeltä Padzi Riwo, se on eräs vuori. Mahakalaa pyydettiin antamaan Nagarjunalle viesti, että häntä tarvittiin väittelyssä Nalandassa. He jatkoivat rukouksia ja toivoivat, että Nagarjuna ilmestyisi. Samaan aikaan Tarjang vain istui laskien ihmisiä kuin lehmiä, hän piti heitä niin tyhminä kuin härät ja lehmät ja laski vain tuossa on yksi, tuossa toinen ja kolmas... Ihmisparat sen kuin rukoilivat odottaen Nagarjunaa.

Nagarjuna ei tullut itse vaan lähetti oppilaansa Aryadevan. Matkalla Aryadeva kohtasi vaikeuksia ja hän päätyi antamaan pois toisen silmistään, niin että kun hän saapui Nalandaan, hänellä oli vain yksi silmä jäljellä. Ja Tarjang laski, yksi lehmä, toinen ja kolmas, ja nähdessään tämän miehen tulevan sisään hän lisäsi: "Ja yksi uusi silmätön lehmä." Aryadeva sanoi: "Indralla on tuhat silmää, mutta hän ei pysty näkemään kaikkien ilmiöiden luontoa. Sinun Ishvarallasi on kolme, mutta hänkään ei näe. Minulla on ehkä vain yksi silmä, mutta minä pystyn näkemään kaikkien ilmiöiden todellisen luonnon." Sitten hän otti vastaan väittelyhaasteen Tarjangilta.

Aryadeva sanoi: "Kohtaan sinut väittelyssä huomenaamulla. Tule ja tuo kaikki tavarat, mitä siinä tarvitset, nähdään aamulla." Aryadeva rukoili Manjushria ja pyysi neuvoa mitä hänen tulisi ottaa mukaan väittelyyn. Manjushri sanoi: "Ota pullo öljyä, kissa ja vanha kenkä." Aamulla Tarjang istui kauniin koristellun valkoisen päivänvarjon alla. Aryadeva sitoi vanhan kengän päivänvarjoon ja se jäi riippumaan Tarjangin pään päälle.

Tarjangilla oli mukanaan muutamia esineitä. Hänellä oli erittäin kirkas ja säihkyvä peili ja papukaija. He alkoivat väitellä ja toisinaan, kun Tarjang tarvitsi inspiraatiota, hän katsoi peiliinsä saadakseen vastauksia ja ideoita, Aryadeva kaatoi öljyn peilin päälle niin, ettei Tarjang voinut nähdä enää mitään siinä. Kun Tarjangilta loppuivat vastaukset, hän pani papukaijan vastaamaan. Silloin Aryadeva päästi kissan irti ja kissa piti linnun poissa paikalta.

Kun kissa oli tehnyt selvää papukaijasta, Tarjang näki, että hän oli häviämässä ja kutsui Ishvaraa apuun. Ishvara aikoikin tulla, mutta kun hän näki kauhean vanhan kengän riippumassa valkoisesta päivänvarjosta Tarjangin pään yläpuolella, hän piti sitä hirveänä eikä halunnut tulla alas. Tarjang jäi yksin voimattomana.

Niinpä heidän täytyi vain jatkaa tavallisin keinoin ja Tarjang voitettiin, hän hävisi kilpailun kokonaan. Siitä päivästä lähtien ei enää ollut hankaluuksia ja buddhalaiset pystyivät aina käyttämään logiikkaa voittaakseen vastustajansa väittelyissä.

Tällä tavoin Dharman pyörän keskimmäinen kierros levisi Intiassa Nalandan yliopistosta. Sitten tuli aika Dharman pyörän kolmannen kierroksen opetuksille levitä Intiassa. Se oli lähinnä niiden työtä, joita kutsuttiin Intian kuudeksi ornamentiksi, heistä tärkeimpänä Asanga.

Rinpoche kertoo nyt hiukan Asangan taustasta. Eräänä aikana Intiassa eli eräs ei-buddhalainen, joka vastusti kovasti Nalandaa ja sen munkkeja. Hän käytti maagisia voimiaan ja teki loitsun, joka sytytti Nalandassa tulipalon. Nalandan suuri kirjasto paloi ja sen mukana suurin osa abhidharma opetuksista, sutrat ja shastrat. Silloin kävi todennäköiseksi, että suurin osa abhidharma opetuksista ja perinteestä häviäisi, ellei jotain tehtäisi.

Siihen aikaan eli naispuolinen bodhisattva ja nunna Tsave Tsultrim, joka oivalsi, mitä oli tapahtumassa. Hän ei voinut kestää ajatusta, että suuri osa näistä Buddhan kallisarvoisista opetuksista häviäisi ja hän päätti tehdä jotain säilyttääkseen abhidharma opetuksen. Hän käsitti kuitenkin, ettei itse voisi tehdä sitä ja keksi sitten suunnitelman. Hän päätti synnyttää lapsia toivoen, että lapset voisivat luoda ahidharma opetuksen perustan uudelleen ja levittää sitä. Hän luopui nunnanvalasta ja hankki suhteen kuninkaallisen perheen jäseneen. Sen seurauksena syntyi Asanga.

Sitten hänellä oli toinen suhda bramiinin kanssa ja sen seurauksena syntyi Vasubandu, nuorempi poika. Kaksi lasta kasvoivat ja Intiassa oli siihen aikaan sellainen tapa, että mitä isä teki, lasten täytyi jatkaa samaa ammattia. Joten kun lapset olivat hiukan kasvaneet he kyselivät isästään: mikä hänen ammattinsa oli, meidän tulisi jatkaa sitä. Heidän äitinsä sanoi heille: "En synnyttänyt teitä jotta seuraisitte isienne jälkiä ja tekisitte samaa työtä. Teidät hedelmöitettiin, koska oivalsin, että abhidharma opetukset olivat katoamassa ja halusin teidän molempien tekevän kaikkenne tämän opetuksen säilyttämiseksi ja auttaa sen levittämisessä uudelleen. Ryhtykää siis tähän tehtävään!"

Asanga seurasi polkua, jonka hänen äitinsä oli viitoittanut. Itse asiassa Buddha oli ennustanut Asangan tulon kirjoituksessa nimeltä Manjushri mula tantra. Tässä kirjoituksessa Buddha sanoo, että 900 vuotta hänen poissiirtymisensä jälkeen tulisi munkki, joka olisi erityisen taitava shastrojen kirjoittaja ja pystyisi selventämään kaikki Buddhan opetukset, levittämään ja selittämään ne hyvin selkeästi sekä absoluuttisessa merkityksessä että johdattelevassa merkityksessä. Tämän munkin kautta opetus tuotaisiin esiin kaikessa selkeydessään. Se oli Buddhan ennustus Asangasta.

Pääharjoituksenaan Asanga teki sadhanaa Maitreyalle. Hän pystyi oivaltamaan Maitreyan ja tapaamaan hänet kasvoista kasvoihin. Sen jälkeen hän työskenteli laajasti abhidharman parissa ja hänen kauttaan koko abhidharma esitettiin hyvin selkeästi.

Asangalla oli monia hyvin hienoja oppilaita ja seuraajia, heidän joukossaan Vasubandu, hänen veljensä. Niinpä Asangan ja hänen seuraajiensa työn ansiosta Dharman pyörän kolmannen kääntämisen merkitys levisi ihmisten tietoisuuteen ja se selitettiin hyvin selkeästi ja kaikille ymmärrettävästi

Nalandan luostariyliopisto oli tuolloin keskuspaikkana mahayana opetuksen kehitykselle. Monet suuret mestarit olivat Nalandassa. Tenjurissa, teoksessa joka sisältää kaikki shastrat jotka käännettiin tiibetin kielelle, on kaksi osaa. Niiden sisältö liittyy osittain sutriin ja osittain tantroihin. Käytännöllisesti katsoen kaikki sutriin liittyvät kirjoitukset Tenjurissa ovat niitä, jotka kirjoitettiin Nalandassa tuohon aikaan.

Nalandan mestareiden joukossa oli kuusi tai kahdeksan kaikkein merkittävintä, joita kutsutaan Intian kuudeksi tai kahdeksaksi ornamentiksi riippuen siitä miten lasketaan. Jos puhutaan kuudesta, kaksi on laskettu vielä merkittävämmiksi, heitä kutsutaan toisinaan kahdeksi kaikkein erinomaisimmaksi tai kahdeksi suureksi. He ovat Nagarjuna ja Asanga. Nagarjuna oli Dharman toisen kierroksen levittämisen tärkein mestari ja Asanga oli pääopettaja Dharman pyörän kolmannen kääntämisen opettamisessa. Näiden Nalandan suurten henkilöiden kokoontumisen kautta mahayana opetukset kukoistivat ja levisivät tehokkaasti Intian joka kolkkaan.

Madhyamaka filosofia kehittyi kahdessa aspektissaan: tyhjä itsessään ja jonkin ulkoisen tai toisen tyhjyys. Mikä on tämän filosofian varsinainen merkitys harjoituksellemme? Se mitä meidän tarvitsee tietää meditoidessamme on, mikä on asioiden todellinen luonto. Meidän on kehitettävä varmuus ja luottamus siihen, että asiat ovat niinkuin ne ovat. Ennen sitä meille on annettava selkeät ja vakuuttavat perusteet niin, että varmuus sellaisesta näkemyksestä kehittyy. On kehitettävä sellainen varmuus jota ei voi horjuttaa vastaväittein. Jos joku sanoisi, ettei asia ole totta, itsellä täytyy olla niin pätevät perusteet, ettei mikään saa mieltä muuttumaan.

Nämä madhyamaka opetukset voivat auttaa oikeaa näkemystä kehittymään. Mitä vajrayanaan tulee, asia on hiukan eri tavalla. Siinä meitä eivät enää koske syyt, me vai katsomme suoraan, mikä on asioiden varsinainen luonto. Kyse on suorasta tunnistamisesta ennemminkin kuin että ajattelisi syitä ja sitä miten asioiden pitäisi olla.

Kun Rinpoche opetti Buddhan teot harjoittelimme tarkkaavaisuutta pitämällä Buddha mielessämme. Nyt kun olemme nähneet, miten opetus kehittyi Intiassa, meidän täytyy ymmärtää, miten Buddhan opetus on oma polkumme. Kun koetamme vapautua samsaran kärsimyksistä Dharma on työkalumme. Dharman harjoituksella voimme suojautua kärsimystä vastaan. On sanottu, että Buddha on paras opettaja ja Dharma on paras suoja. Dharma on paras suoja sen tähden, että jos harjoitamme sitä kunnolla, se suojaa meitä kärsimystä vastaan. Tämä voima, suoja kärsimystä vastaan löytyy ainoastaan Dharmasta eikä mistään muualta. On siis oivallettava että ainoa toivo ja suojan antaja on Dharma.

Koetamme nyt olla tietoisia Dharman ominaisuuksista. Jos olemme tietoisia siitä, harjoituksemme paranee. Jos harjoitus edistyy kärsimyksemme vastaavasti vähenee ja lopulta saavutamme todellisen äärettömän onnen.

Siksi Rinpoche haluaisi meidän nyt mietiskelevän näitä Dharman ominaisuuksia hetken muistaaksemme ne.

Tämän ansion kautta toivon saavuttavani tietoisuuden kaikesta, voittavani pahuuden ja vapauttavani olennot olemassaolon merestä, missä myllertää syntymän, sairauden, vanhenemisen ja kuoleman aallokko.

Kuudes päivä

Meidän tulisi kuunnella tätä opetusta mieli sisäisesti valaistumista kohti kääntyneenä. Shantideva sanoi, että kun toimii hyveellisesti, se tietenkin tuottaa suuren hyveen kertymän, mutta näiden hyvien tekojen hedelmä voidaan nauttia vain kerran. Kun on saanut hyödyn tekemästään hyvästä teosta, se on loppu, sitä ei voi saada yhä uudestaan. Se on verrattavissa puuhun, joka kantaa hedelmää vain kerran. Jos haluaa lisää hedelmiä on istutettava toinen puu.

Jos sen sijaan hyveelliset teot ovat kokonaan bodhichittan puhtaan motivaation läpitunkemat, sitten sellaisen asenteen tuottama hyve on jotain, mikä kasvaa kasvamistaan eikä koskaan lopu. Sitä verrataan suureen ja terveeseen puuhun, joka antaa hyvän sadon, paljon hedelmiä joka vuosi, vuosi toisensa jälkeen saa aina vai parempia hedelmiä.

Mitä hyviä tekoja teemmekään, kun niitä seuraa puhdas bodhichitta-motivaatio, ne tuottavat hyviä tuloksia heti ja myös kaukana tulevaisuudessa näiden tekojen tulokset säilyvät ja lisääntyvät kunnes saavutamme buddhuuden. Siksi on tärkeää varmistaa, että mitä myönteistä teemmekään, sitä seuraa tämä puhdas motivaatio. Siispä koettakaamme taas pitää tämä mielessämme opetuksia kuunnellessa.

Mahayana opetusten kehitys ja leviäminen Intiassa oli pääasiassa Nalandan luostariyliopiston ansiota. Sitä seurasivat vajrayana opetukset. Eilen Rinpoche mainitsi lyhyesti kuusi ornamenttia. Se oli nimi, joka oli annettu suurille opettajille, jotka olivat Nalandassa ja liittyivät tuohon mahayanan leviämiseen. Rinpoche ajatteli, että kuuden nimen luetteleminen olisi ikävystyttävää ja jätti ne mainitsematta, mutta ilmeisesti kuulijoista jotkut ovat siitä kiinnostuneita, joten tänään hän kertoo asiasta lisää.

Kun Tiibetissä opiskelee Buddhan opetuksia ja perehtyy teoriaan, on neljä perustekstiä. Ensimmäinen on kaikki madhyamakaa käsittelevät opetukset. Siinä on selvitetty, että kaikki ilmiöt ovat tyhjiä. Toinen suuri opetus on abhidharma. Siinä on selitys tiestä, jota täytyy kulkea eri tasojen ja polkujen kautta, jotka johtavat valaistumiseen, ja mitä matkalla on oivallettava ja mikä hylättävä.

Kolmas pääopetus on Prajnaparamita. Se antaa hyvin yksityiskohtaisen selityksen tasoista ja tiestä. Neljäs suuri osa on vinaya opetus. Siitä löytyvät kaikki käyttäytymissäännöt, luostarivalat noviisin valoista täydellisiin valoihin.

Nämä ovat neljä päätekstiä, joita teoreettisissa opinnoissa opiskellaan. Se voidaan vähentää kolmeen luokkaan, jos madhyamaka ja prajnaparamita lasketaan yhteen, koska itse asiassa aihe niissä on hyvin paljon sama. Näitä kolmea opetuksen pääjaksoa voidaan verrata opetukseen, jonka kuusi suurta mestaria antoivat, ne, joita kutsutaan kuudeksi ornamentiksi.

On kolme pääopettajaa, jotka levittivät jokainen yhtä kolmesta perusopetuksesta. Nagarjuna esitti, selkeytti ja selitti madhyamakan. Asanga esitti, selitti ja kommentoi abhidharma osuuden ja pääasiallisesti Gunaprabha esitti vinaya osuuden. Nagarjuna, Asanga ja Gunaprabha olivat siis ne kolme opettajaa, jotka levittivät opetuksen kolmea pääjaksoa mitä alkuperäiseen perusmerkitykseen tulee. Heistä jokaisella oli oppilas, joka kirjoitti kommentaareja näihin, selitti ja kommentoi niitä edelleen. Nagarjunan oppilas Aryadeva jatkoi opettajansa työtä. Vasubandu jatkoi veljensä Asangan työtä. Sakyabrabha jatkoi Gunabrabhan työtä. Tässä on siis kolme mestaria, jotka selittivät madhyamakan, abhidharman ja vinaya opetusten juurimerkityksen ja kolme muuta mestaria, heidän oppilaansa, jotka kommentoivat ja selittivät näitä samoja opetuksia.

On vielä yksi opetuksen puoli, jota voi kutsua logiikan aspektiksi. Sen tarkoitus on tunnistaa pätevyys, sanskritiksi pramana, tiibetiksi tsema. Tämä osa on hyvin tärkeä, sillä sen avulla voi tutkia opetusta loogisesti niin, että vakuuttuu sen pätevyydestä. Sitä levitti pääasiassa kaksi opettajaa, Didnaga ja Dharmakirti. Jos kuuteen ornamenttiin Nagarjuna, Asanga, Gunaprhaba, Aryadeva, Vasubandu ja Sakyaprhaba lisätään nämä kaksi, Dignaga ja Dharmakirti puhutaan kahdeksasta ornamentista.

Tarkastelemme nyt vajrayana opetusten kehitystä. Kuten aiemmin on mainittu, Buddha käänsi Dharman pyörää tantran neljässä luokassa. Löydämme tantraopetukset tiibetiläisistä teksteistä sekä Kanjurista että Tenjurista. Vajrayana on tiibetiksi sa-nga. Rinpoche antaa selityksen sanan merkityksestä. Sana nga on se, millä tiibetiläiset käänsivät sanan mantra. Sana mantra voidaan rakentaa kahdesta eri sanasta. Ma tarkoittaa mieltä, sisäistä aspektia. Tra tarkoittaa sitä, mikä suojelee. Tämä sana voidaan tulkita keinoksi suojella mieltä, omaa sisäistä aspektia, joka on mieli.

Nga on sana joka antaa idean muutoksen mahdollisuudesta, onnen saavuttamisesta hyvin nopeasti, hetkessä ilman että tarvitsee ponnistella suuresti tai kohdata paljon vaikeuksia. Se on hyvin voimallinen keino saada aikaan äkillinen muutos parempaan.

Tantra käännettiin tiibetiksi sanalla dzjy. Se merkitsee jatkuvuutta ja viittaa mielen jatkumoon. Harjoituksen päämäärä on muuttaa tuo jatkumo, joka voi olla kielteinen myönteiseksi ja hyvin täydelliseksi mielen jatkumoksi, kuten Buddhilla.

Vajrayana on opetus, jossa on paljon erilaisia keinoja harjoituksen päämäärän oivaltamiseksi. Sutrayanassa vaaditaan vakuuttuneisuutta ja suuri määrä harjoitusta, paljon ahkeruutta ja ponnistusta. Vajrayanassa tarvitaan tietenkin uskoa ja hartautta, harjoitusta, ahkeruutta jne., mutta se, mitä vajrayanalla on erityisesti annettavanaan on kokonainen valikoima erilaisia keinoja, jotka tekevät harjoituksesta hyvin tehokasta ja mahdollistavat päämäärän saavuttamisen hyvin nopeasti.

Siinä käytetään erilaisia meditaatiojumaluuksia ja keinoja tunnistaa mieli suoraan. Vajrayana on hyvin erityinen ja erinomainen opetus, sillä se tekee meille mahdolliseksi seurata tietä, joka ei ole liian pitkä eikä liian vaikea. Tämä polku on tarkoitettu terävä-älyisille ihmisille joilla on uskoa, motivaatiota, hartautta ja kiinnostusta harjoitukseen.

Tämä opetus kehittyi sen jälkeen, kun mahayana oli suurena aaltona levinnyt Intiassa Nalandasta käsin. Vaikka vajrayana levisi Intiassa lähes kaikkialle, kehityksen huippu oli Vikramashilan luostariyliopisto, jossa oli kuusi johtavaa opettajaa. He olivat juurena tälle opetuksen uudelle kehitykselle.

Nämä mahapanditat olivat suuria opettajia, jotka asuivat Vikramashilan yliopistossa. Heistä jokainen hallitsi yhtä yliopiston porttia ja vartioi yhtä ilmansuuntaa. Panditoilla oli kaksi päätehtävää. Toinen oli kääntää pois ei-buddhalaisten hyökkäykset, joskus ei-buddhalaisia nimittäin saapui yliopistoon ja he koettivat kieltää vajrayanaopetuksen joko logiikalla tai ihmevoimien avulla. Yksi yliopiston portteja vartioivien panditojen tehtävistä oli siis pitää silmällä näitä ei-buddhalaisia, jotka tulivat kieltämään opetukset.

Toinen tehtävä oli huolehtia dharman, erityisesti vajrayanan harjoittajista. Mahapanditojen täytyi olla paikalla antaakseen opetusta niille, jotka olivat sen tyyppiselle opetukselle valmiita.

Itäisen portin luona oli mahapandita nimeltä Ratnakara Shantipa. Eteläisen portin luona oli mahapandita nimeltä Sherab Jungne, läntisen portin luona oli mahapandita Ngak Wangchuk ja pohjoisen portin luona oli Kagyupa opetuksissa paljon mainittu mahapandita Naropa.

Luostarirakennuksen keskellä oli kaksi suurta pilaria. Niistä toisen lähellä asui mahapandita nimeltä bramiini Rinchen Dorje Ratnavadza. Toisen pylvään lähellä asui mahapandita nimeltä Jnana Shri, tiibetiksi Yeshepa. Nämä kuusi mahapanditaa vartioivat portteja ja muita alueita Vikramashilan luostariyliopistossa. Heitä voidaan pitää seuraajina kuudelle ornamentille eli kuudelle suurelle mestarille, jotka olivat Nalandassa mahayana-opetusten leviämisen aikaan.

Voimme siis nähdä, että Buddhan opetukset levisivät kolmena suurena aaltona. Ensimmäinen pääaalto on hinayana opetus, joka levisi seitsemän perinteen haltijan aikana. Nalandan aika on pääasiallinen jakso, jolloin mahayana opetus levisi. Vikramashilan luostariyliopiston aikana taas kehittyi pääasiallisesti vajrayana.

Ei kuitenkaan pidä ajatella, että yhden tietyn yanan kehittyminen olisi sulkenut pois muut. Esimerkiksi, kun hinayana laajeni, ei ollut niin, ettei mahayanaa tai varjayanaa olisi harjoitettu. Ne kaksi olivat olemassa. Mutta harjoituksen pääpaino oli tuolloin hinayana. Samalla tavoin, kun mahayanan leviäminen oli voimakkaimmillaan, se ei merkitse, ettei hinayana- tai vajrayana-harjoitusta olisi ollut, mahayana vain oli niistä voimakkainta. Sama koskee aikaa, jolloin vajrayana oli vallitsevin.

Esimerkki tästä on, että Nalandan aikana, jolloin mahayana levisi suuresti, maailman kahdeksan ornamentin joukossa jotkut näistä mestareista, kuten Nagarjuna ja Dharmakirti, harjoittivat vajrayana-opetuksia ja saavuttivat niiden kautta korkeimman oivalluksen, niin heidän elämäntarinansa kertovat.

Harjoituksen kautta saattoi saavuttaa henkisen päämäärän yhdessä elämässä, sen mitä kutsutaan äärimmäiseksi tai korkeimmaksi henkiseksi saavutukseksi. Silloin oli kahdeksan mahasiddhaa ja myöskin 84 mahasiddhaa, jotka saavuttivat vajrayana-harjoituksen täydellisen tuloksen.

Vajrayana harjoituksessa on kolme askelmaa sen mukaan, miten kehittynyt harjoituksessa on. Näistä tasoista jokaisella on erilainen tapa käyttäytyä ja toimia. Ensimmäisen jakson aikana, kun on aloittelija, kaikki meditaation hyvät ominaisuudet eivät vielä ole läsnä mielessä. Mitään erityisominaisuuksia ei vielä ole. Silloin tulisi seurata täydellisen hyveellistä käytöstä. Silloin käytöksen pitäisi siis olla täysin myönteistä, niin että toimii aina kunnollisesti ja itsekurin alla, varoen.

Toisella asteella, kun on hankittu jo jonkin verran kokemusta ja ymmärrystä meditaation kautta, käytös on kääntynyt enemmän sisäänpäin. Ollaan keskittyneitä harjoitukseen, siihen mitä itsessä, mielessä tapahtuu, mietiskely on etusijalla. Sitten tulee kolmas taso. Silloin on meditaation kautta saavuttanut ihmevoimia ja epätavallisen määrän tietoisuutta ja ymmärrystä. Silloin käytöstä kutsutaan kaikkiin suuntiin voittoisaksi. Silloin ihmevoimien avulla voi mennä minne tahansa, tehdä mitä vain, monistaa itsensä mihin tahansa muotoon tarpeen mukaan ja pystyy vastustamaan toisten epäilyksiä tai vääriä näkemyksiä ihmeitä tekemällä.

Sen tason henkilöitä sanotaan mahasiddhoiksi, jotka ovat saavuttaneet henkisen päämäärän. He voivat siinä vaiheessa käyttäytyä tavalla, joka on kokonaan tavallisten ihmisten käytöksen mittapuiden ulottumattomissa. Jotkut heistä näyttivät esimerkiksi ratsastavan tiikereillä, lentävän taivaalla tai tekevän muita mitä epätavallisimpia asioita. Mitä he tekevätkään tai syövät ja minne menevätkään, se on aivan täysin kaikkien tavallisten inhimillisten käyttäytymissääntöjen ulottumattomissa. Ei koskaan tiedä missä he ovat ja mitä tekevät. Joskus he ovat rannalla meren tai järven tuntumassa, toisinaan luolassa. Nämä ihmiset toteuttavat käytöstä, joka on kokonaan kaikkien normaalien mittapuiden ulkopuolella. He ovat siis niitä, joita kutsutaan äärimäisen tai korkeimman päämäärän saavuttaneiksi, mahasiddhoiksi.

Kuvatakseen näitä eri käytöstasoja Rinpoche kertoo meille Dorje Tipupan tarinan. Kun hän aloitti vajrayana- harjoituksen, hän seurasi kaikkia käyttäytymissääntöjä hyvin tarkkaan, toteutti Rinpochen kuvaamaa erittäin hyveellistä käytöstä. Harjoituksessaan hän oli aina erittäin ahkera ja tarkkaavainen, todella hyvä, erinomainen. Koska hänen harjoituksensa oli niin huomattavaa, hän tuli kuuluisaksi ja hänen nimensä kiiri kuninkaan korviin. Kuningas päätti pyytää tätä munkkia luokseen saadakseen opetusta ja lähetti jonkun hakemaan Tipupaa.

Kun Dorje Tipupalle kerrottiin kuninkaan kutsusta hän ajatteli: "Minulla ei ole mitään toivetta mennä sinne, koska kuninkaan palatsi on minulle kuin vankila. En pidä sitä hienona vaan kuin vankilana ja mitä kuninkaan hovin nautintoihin tulee, ne ovat minulle kuin tulipätsi. En tahdo mennä sinne, minulla ei ole siihen minkäänlaista halua. Pysyn mieluummin yksinäisyydessä ja meditoin."

Nämä uutiset annettiin kuninkaalle ja hän tietenkin pettyi. Halutessaan kovasti tavata tämän munkin hän itse lähti tapaamaan häntä ja kysyi, jos tämä suostuisi tulemaan palatsiin opettamaan. Mutta munkki Dorje Tipupa antoi hänelle saman vastauksen kuin ennenkin, että hän ei halunnut tulla palatsiin, joka on kuin vankila ja kaikki hovin nautinnot kuin tulipätsi. Kuningas oli aikalailla harmissaan ja vähän onneton. Ja hän palasi takaisin.

Dorje Tipupa jatkoi harjoitustaan ja saavutti mahasiddhan tason. Sen saavutettuaan hän otti puolison ja heille syntyi poika ja tytär. Hän myös tapasi juoda paljon changia, olutta, jota silloin juotiin. Kuningas kuuli hänestä. Kuullessaan Dorje Tipupan olevan tulossa kaupunkiin kuningas kutsui kaikki kokoon, kaikki ministerit, kuningattaret, hovin ja kansan. Kun Dorje Tipupa tuli, kuningas sanoi: "Siinä sinä olet, hyveellinen munkki, niin oikeamielinen, ettet voinut kestää tulemista palatsiini minua opettamaan, koska ajattelit sen olevan kuin vankila ja kaikkien nautintojen kuin tulipätsi. Mitä nyt näenkään, kuka tämä on?" Dorje Tipupa vastasi: "Se on vaimoni."

Kuningas ja kaikki muut alkoivat tietenkin sättiä häntä ja sanoa kauheuksia. Tipupa kielsi sanoen: "Älkää tehkö noin, sillä tämä on jotain, mitä ette voi ymmärtää, tämä kuuluu vajrayana-harjoitukseen, minun tekoni ja käytökseni, tämä on jotain teille kerta kaikkiaan käsittämätöntä." Mutta he eivät lopettaneet ja kuningas kysyi sitten: "Keitä nämä lapset ovat?" Ja Tipupa vastasi: "Tuo on poikani ja tuo tyttäreni." Taas he loukkasivat ja sättivät häntä.

Dorje Tipupa kantoi astioita täynnä olutta, ja ihmiset herjasivat häntä uudelleen, sillä hän joi. Kun Dorje Tipupa oivalsi, että he eivät lopettaisi hänen herjaamistaan, mikä tietenkin on hyvin kielteinen teko, hän pystytti Korlo Demchogin mandalan ja asetti poikansa ja tyttärensä mandalaan. He muuttuivat vajraksi ja kelloksi. Hän käänsi olutastiat nurin ja sisältö muuttui valtavaksi järveksi, joka peitti koko alueen niin, että kaikki, kuningas, kuningattaret ja ministerit olivat hukkumaisillaan olueen. He kaikki pyysivät tietenkin kovasti anteeksi ja katuivat. Kun he olivat huomanneet virheensä, olut lakkasi valumasta ja pinta nousemasta.

Tuloksena tästä suuresta ihmeenomaisesta näytelmästä kuningas ja kaikki muut paikallaolijat vakuuttuivat vajrayanan suuresta arvosta ja uskoivat, ottivat opetukset ja harjoittivat niitä.

Toinen esimerkki ihmeellisistä voimista, joita meditaatio tuottaa voidaan nähdä mahasiddha Njatopan tarinassa. Hän eli pienessä luolassa Gangesjoen rannalla ja eräänä päivänä luolan seinämään ilmestyi halkeama. Kun hän mietiskeli, hän putosi siitä Gangesjokeen ja suuri kala nielaisi hänet. Hän istui kalan vatsassa mietiskellen. Valtava kala jäi kalastajan koukkuun ja se tapettiin. Vatsasta löytyi Njatopa edelleen mietiskelemässä. Se todistaa meditaation uskomattomsta voimasta ja tälle mahasiddhalle annettiin sitten nimi Njatopa, joka tarkoittaa "kalanvatsa".

Rinpoche mainitsi eilen kahdeksan mahasiddhaa, jotka olivat kuuluisia Intiassa. Heistä ensimmäinen oli Sarahapa, toinen oli Nagarjuna. Kolmas oli Kukuripa, neljäs Dorje Tipupa, viides Burwapa, kuudes Dombi Heruka, seitsemäs oli suuri kuningas Indraboddhi ja kahdeksas Njatopa.

Jos opiskelee historiaa voi huomata, että jokin mahasiddha on saatettu mainita tietyssä yhteydessä kerran ja toisen kerran pari kolmesataa vuotta myöhemmin. Silloin voi ajatella, että esimerkiksi Nagarjunan ja Sarahan kohdalla on ollut useampia samannimisiä, koska sama nimi esiintyy eri aikoina. Mutta ei ole niin, että olisi ollut kaksi Nagarjunaa tai Sarahaa, vaan on vain niin, että nämä olennot ovat kokonaan tavallisen inhimillisen käyttäytymisen ulkopuolella. He pystyivät elämään vaikkapa 900 vuotta ja joskus he elivät yhdessä paikassa sata vuotta ja siirtyivät sitten toiseen, jossa viettivät toiset sata vuotta.

Joskus he ilmentivät yhden kehon, yhden muodon, toisinaan kaksi samanaikaisesti. Rinpoche sanoo, ettei kannata epäillä sellaisia asioita, koska emme voi arvioida heitä pelkästään tavallisin mitta-asteikoin. He ovat saavuttaneet korkeimman henkisen saavutuksen ja on osa tuon saavutuksen voimaa, että nämä olennot ovat kerrassaan sellaisella tasolla missä me emme ole. Emme siis voi arvioida heitä omilla mitoillamme eikä tämän takia kannata kehittää epäilyksiä.

Kaikki mahasiddhat eivät olleet Vikramashilassa. Itse asiassa suurimman osan aikaa he elivät kaikenlaisissa paikoissa, on hyvin epävarmaa, missä he tarkkaan ottaen olivat ja miten pitkään missäkin paikassa. On näet osa mahasiddhojen elämäntapaa ilmestyä eri muodoissa ihmeitä tehden.

Olemme tulleet tämän päivän opetuksen loppuun ja Rinpoche haluaa antaa tilaisuuden tehdä kysymyksiä niin, että jokainen voi saada tästä opetuksesta juuri sen mitä itse haluaa ja selventää epäilyt.

Kysymys: Naropan elämäntarina, jonka moni on lukenut etenee siten, että hän on Nalandan yliopiston apotti, joka lähtee sieltä tavatakseen Tilopan. Sen jälkeen hän vaeltelee jonkin aikaa ja menee sitten Pullahariin. Onko käännöksessä jokin virhe ja oliko hän Vikramashilassa ennen kuin tapasi Tilopan?

Rinpoche: Näyttää siltä, että elämäntarinoiden versioissa on paljon eroja. Joissain versioissa voi olla huolettomasti kirjoitettu Nalanda Vikramashilan sijasta koska Nalanda oli paljon kuuluisampi. Toisissa elämäntarinoissa Vikramashila on kuitenkin mainittu hyvin selkeästi myös kuuden suuren mahasiddhan olinpaikkana, jotka vartioivat portteja. Riippuu siis mitä versiota käytetään. Vikramashila oli paikka, jossa Naropa kulutti aikaansa opettaen jne. Mutta hänellä näyttää olleen yksityinen asunto myös Pullaharissa, joka on pohjoiseen Vikramashilasta ja Nalandasta.

Kysymys:Hän opetti Vikramashilassa juuri ennen kuin tapasi Tilopan?

Rinpoche:Kyllä, ja näyttää, että hän pysyi siellä myös jonkin aikaa Tilopan tavattuaan.

Kysymys: Onko Tipupa se, jolta Rechungpa sai opetukset?

Rinpoche: (Vastauksena tähän kysymykseen Rinpoche kertoo kokonaisen tarinan.)

Marpa sai Naropalta powa ohjeet (tajunnan sinkoaminen ulos ruumiista kuoleman hetkellä) ja myös ohjeet siirtymisestä kuolleeseen ruumiiseen, joka sitten elävöityy. Kun Naropa antoi Marpalle ohjeet tästä hän sanoi, että 13 sukupolven ajan tämä opetus pitäisi siirtää kerrallaan vain yhdelle henkilölle. Se ei saisi levitä laajemmalle millään kerralla.

Marpa välitti tämän harjoituksen pojalleen Dharma Dodelle. Tiettyjen kielteisten olosuhteiden vaikutuksesta Dharma Dode halkaisi kallonsa onnettomuudessa. Hän oli kuolemassa ja joutui käyttämään powa-ohjeita ja kuolleen ruumiin elävöittämistä. Oli vaikeaa löytää tuoretta ruumista, ainoa saatavilla oleva oli kyyhkysen kuollut ruumis. Niin hän siirsi mielensä kyyhkysen ruumiiseen ja lensi Intiaan laskeutuen siinä muodossa kuuluisalle hautausmaalle nimeltä Tsilvey Tsal. Siellä hän löysi kuolleen bramiinin ruumiin ja siirsi tajuntansa bramiiniin.

Ihmiset näkivät sen tapahtuvan ja pitivät sitä tietenkin ällistyttävänä. He antoivat uudelle bramiinille, uudelle henkilölle, joka oli tullut kuolleesta kyyhkysen ruumiista nimen Tipupa, Kyyhkysmies. Niin hän sai nimen Tipupa. Myöhemmin Tipupa otti paljon opetuksia suurilta intialaisilta mestareilta ja myös Marpalta. Kun Rechungpa myöhemmin tuli Intiaan hän otti opetuksia erityisesti tältä Tipupalta, joka siihen mennessä oli tullut hyvin kuuluisaksi suurena opettajana

Kysymys: Guru Rinpoche on vielä maailmassamme, johtuuko se näistä samoista ihmeellisistä voimista?

Rinpoche: Kyllä tietenkin, muuten hän ei voisi olla täällä, koska muut ihmiset eivät voi viipyä niin pitkään. Muuten hän kulkisi ympäriinsä kahden suuren kepin varassa, olisihan hän niin vanha!

Kysymys: Mikä on Guru Rinpochen 10. päivän merkitys?

Rinpoche: Guru Rinpoche syntyi kuukautena, jota kutsutaan nimellä Tildsi dawa. Kuukalenterissa se on vuoden neljäs kuukausi. Tämä 10. päivä on Guru Rinpochen syntymäpäivä ja sen juhlasta muodostui joka kuukausi juhlittava 10. päivä.

Guru Rinpoche itse sanoi, että 10. päivänä hän erityisesti huolehtii kaikista oppilaistaan, katsoo heidän puoleensa silloin. Siksi jos rukoilee Guru Rinpochea tuona päivänä se on erityisen hyödyllistä.

Kysymys: Jos Guru Rinpoche kuolee, onko silloin eroa siinä siunauksessa, jonka hän voi antaa?

Rinpoche: Ei, mutta emme ole kuulleet, että hän olisi kuollut.

Kysymys: Onko Guru Rinpochesta perimyslinjaa samoin kuin Naropasta Karmapojen kautta meille?

Rinpoche: Kyllä. Jos ajattelemme nyingmapa opetuksia, niillä on kaksi aspektia, kama ja terma. Kama on opetus Buddhalta ja terma on opetukset, jotka kätkettiin maan alle. Nyingmapa opetusten kama aspektilla on rikkoutumaton perimyslinja Padmasambhavalta meille. Terma aspektin perimyslinja on suora transmissio, jota ei voi pitää tavallisena perimyslinjana siten kuin kama aspektin linja.

Tämän ansion kautta toivon saavuttavani tietoisuuden kaikesta, voittavani pahuuden ja vapauttavani olennot olemassaolon merestä, missä myllertää syntymän, sairauden, vanheneminen ja kuoleman aallokko.

Seitsemäs päivä

Rinpoche pyytää meitä kuuntelemaan tätä opetusta sillä mielellä, että haluamme saavuttaa valaistumisen kaikkien olentojen hyödyksi. Tämä puhdas bodhichitta motivaatio on hyvin tärkeä, jotta emme kuuntele opetusta vain omaksi hyödyksemme, itsekkäällä motivaatiolla. Meidän tulee ajatella, että kun kuuntelemme opetusta tai harjoitamme sitä, se ei ole vain itseämme varten vaan kaikkien muiden olentojen hyväksi. Se ei myöskään ole sitä varten että saavuttaisi jotain lyhyellä tähtäyksellä vaan että se hyvin pitkällä aikavälillä saisi aikaan kaikkien olentojen äärimmäisen vapautumisen.

Seuratessamme buddhalaisuuden historiaa Intiassa kuulimme ensin, miten Buddha syntyi meidän maailmassamme ja miten hän sen jälkeen auttoi olentoja 12 tekonsa avulla. Erityisesti tutkimme miten hän käänsi Dharman pyörää ja antoi opetuksensa sen mukaan, mitkä olivat olentojen pyrkimykset ja kyvyt. Buddha antoi siten hinayana, mahayana ja vajrayana opetukset.

Tämä kaikki tapahtui Intiassa, ja sen tähden buddhalaisessa historiassa viitataan Intiaan pyhänä maana. Se on maa, johon Buddha ensin tuli ja missä kaikki opetus annettiin ja missä myöhemmin elivät kaikki suuret mestarit ja opettajat harjoittaen ja oivalluksen saavuttaen. Näimme miten kuusi suurta mestaria, maailman ornamentti, elivät Intiassa ja myöhemmin kahdeksan mahasiddhaa ja toiset 84 mahasiddhaa. Koska kaikki tärkeä Dharman historiassa tapahtui ensin Intiassa, buddhalaisuudessa Intiaa kutsutaan pyhäksi maaksi.

Buddhan opetukset annettiin kolmen yanan muodossa, ja niistä jokaiseen kuuluu oma erityinen näkökulmansa, harjoituksensa ja mietiskelynsä. Kolmen yanan lisäksi on myös ns. tiedon kymmenen oksaa, kymmenen tiedettä. Ne eivät ole välttämättömiä vapautuksen ja kaikkitietoisuuden ts. buddhuuden saavuttamiseksi, koska siihen tarvitaan mietiskelyä. Nämä tiedon oksat ovat kuitenkin tärkeitä osana sitä, mikä voi auttaa ihmisiä ymmärtämään sekä vakuuttumaan opetuksista. Näitä kymmentä tiedon oksaa pidetään buddhalaisen opetuksen toissijaisena aspektina.

On kymmenen buddhalaisen tieteen aspektia, jotka voidaan jakaa kahteen luokkaan. On viisi buddhalaista päätiedettä ja viisi pienempää. Jos katsomme viittä päätiedettä, niistä ensimmäistä kutsutaan sisäiseksi eli esoteeriseksi tieteeksi. Se koskee mielen todellista luontoa. Siihen kuuluvat kaikki opetukset, jotka koskevat sen oivaltamista, mikä tämä mielen luonto on. Itse asiassa se on tarkalleen johdonmukainen sen kanssa, mitä Buddha opetti Dharman pyörän kolmessa käännössä. Sen tarkoituksena on auttaa ihmisiä mielen todellisen luonnon oivaltamisessa ja kärsimykseltä suojautumisessa.

Ensimmäinen viidestä päätieteestä on jo käsitelty siinä, mistä olemme puhuneet edellisinä päivinä. Jää vielä neljä päätiedettä ja viisi pienempää buddhalaista tiedettä. Jos nyt katsomme neljää päätiedettä, niistä ensimmäinen on aiottu auttamaan meitä selventämään sanoihin liittyviä kysymyksiä ja terminologiaa. Se on kieliopin ja lingvistiikan tiede, kaikki, millä on tekemistä sanojen ja niiden ymmärtämisen kanssa.

Sekä Buddhan omia opetuksia että shastroja tutkiessamme meidän on tunnettava sanat ja ymmärrettävä miten niitä käytetään. Sillä nämä opettajat välittivät ajatuksensa meille sanojen kautta. Ymmärtääksemme mitä he halusivat sanoa, meidän on ymmärrettävä sanojen käyttötapa. Tiede, joka mahdollistaa sanojen varsinaisen merkityksen, voiman jokaisen erillisen sanan takana, yksittäisten sanojen ilmaisukyvyn, on kielioppi ja lingvistiikka.

Toinen päätiede auttaa selventämään kysymykset sanojen merkityksestä. Emme puhu tässä vain sanoista vaan niiden varsinaisesta merkityksestä. Tämä tiede on logiikka. Jotta ymmärtäisi, mitä Buddha tai suuret mestarit sanoivat on nähtävä perustelut sen takana, mitä he sanoivat. On ymmärrettävä, miksi he sanoivat asioita tietyllä tavalla ja mikä oli sanojen ilmaisun laajuus. Jos voimme käyttää logiikkaa kunnolla voimme ymmärtää, mitä heillä oli mielessään, entistä selvemmin ja epäilyksettä. Emme myöskään käsitä asioita väärin emmekä tee virheitä. Se takia on tuo buddhalaisen tieteen toinen haara, logiikka ja se on tiede pranamasta eli tsemasta (=valid cognition, pätevä tunnistaminen).

Kolmas tiede on taide. Taiteet tai buddhalaisen tieteen käytännöllinen puoli on tarpeen, jotta voidaan tehdä Buddhan muotoa edustavia kuvia, joko patsaina tai piirroksina. Se on tietenkin tärkeää sikäli, kun se voi auttaa kehittämään uskoa ja hartautta Buddhaa kohti. Kun oppii nämä taiteet kunnolla tietää, miten kuvata Buddha kaikkine erityistuntomerkkeineen. Tietää kaikki siihen liittyvät säännöt ja standardit. Sitä voi käyttää myös jidam jumaluuksiin. Tietää miten kuvata eri jidameja, niin rauhallisia kuin raivokkaita. Oppii kaiken heidän tunnusmerkeistään ja mandaloistaan ja muista jumaluuksista, jotka ovat mukana mandaloissa. Sen kautta, että pystyy kuvaamaan jidamit, heidän tunnusmerkkinsä ja heidän mandalansa saa visuaalisen tuen meditaation luovalle vaiheelle, visualisaatiovaiheelle. Oppii myös näiden jidamien tunnusmerkkien ja muotojen symboliikasta. Kaikki se kuuluu kolmanteen päätieteeseen, taiteeseen.

Neljäs buddhalainen päätiede on lääketiede. Sen tarkoituksena on tietenkin suojella kärsimykseltä, vapauttaa fyysisistä kärsimyksistämme. Koska kolme mielenmyrkkyä häiritsevät mieltämme koemme sairautta. Se on kolmen mielenmyrkyn karminen hedelmä. Ja koska kaikki universumissa on toisistaan riippuvaa, sairauteen joka vaikuttaa kehoomme voidaan vaikuttaa elementeillä, jotka löytyvät kehomme ulkopuolelta, ulkoisesta maailmasta. Se johtuu siis siitä että ulkoisten elementtien ja sisäisten elementtien välillä on riippuvaisuussuhde. Lääketiede on tiede joka tietää miten käyttää tätä toisistaan riippuvuutta sairautemme diagnosointiin ja parantamiseen.

Nämä olivat neljä buddhalaista päätiedettä. Siihen aikaan kun nämä neljä tiedettä kehittyivät Intiassa siellä tietenkin oli jo nämä tiedon eri aspektit olemassa, mutta ne eivät olleet erityisesti buddhalaisia, ei-buddhalaiset olivat kehittäneet ne. Niiden erityinen buddhalainen aspekti kehittyi asteittain buddhalaisten opettajien vaikutuksesta.

Jos tarkastellaan ensimmäistä buddhalaista päätiedettä, kielitiedettä, se kehittyi sanskritiksi, käytettiinhän tätä kieltä siellä opetusten antamisen aikaan. Päätyö aloitettiin Nalandassa suuren opettajan ohjauksessa. Häntä kutsuttiin nimellä lopön (mestari) Tsendra Chome. Hän oli suuri opettaja ja myös bodhisattva, mutta hän ei esiintynyt munkkina vaan piti kaikki maallikkovalat. Sen tähden hänen lempinimensä oli Chome, joka kuvaa tietynlaista maallikko-oppilasta. Hän kirjoitti ensimmäisen tärkeän kielitieteen shastran, jota kutsuttiin Dra Tsendrapaksi.

Toinen opettaja nimeltä Wanchuk Gotsha kirjoitti kielitieteen shastran nimeltä Dra Kalapa. Pohjois-Intiassa oli opettaja nimeltä lopön Anupa, jolla oli suora puhdas visio Yangchenpasta, joka on naispuolinen jumaluus. Hän välitti Anupalle hyvin tärkeän tekstin, josta tuli perusta koko kieliopille ja kielitieteelle ja myöhemmin se oli äärimmäisen hyödyllinen silloin, kun täytyi kääntää kaikki opetukset tiibetiksi. Tämän shastran nimi oli Solasod, joka Rinpochen mukaan on Yanghenman itsensä nimi. Bayakarana oli teoksen nimi joten teoksen koko nimi oli Solasod Bayakarana.

On kolme pääshastraa, joihin koko kielioppi ja kielitiede perustuu. Mainitsimme niistä ensimmäisen, Dra Tsendrapa, sitten on Dra Kalapa ja viimeisenä Yanghenman antama Solasod Bayakarana.

Katsokaamme nyt logiikan alkuperää. Logiikan tarkoitus on auttaa kehittämään varmuus, suuri luottamus ja vakuuttuneisuus Buddhan opetuksista. Logiikan tieteellä on kaksi aspektia, jotka auttavat sellaista varmuutta kehittämään. Ensimmäinen aspekti on suora pätevä tunnistaminen (direct valid cognition). Tämä on hieman tekninen termi. Se tarkoittaa mielen kykyä ymmärtää huomion kohde suoralla ja pätevällä tavalla. Se on suora ja pätevä tapa tunnistaa asioita. Suoran huomion lisäksi on väliin tuleva aspekti, jolloin asiat ymmärretään pätevästi, mutta päättelyn kautta, se ei ole enää suoraa, vaan johdettua. Näiden kahden avulla voi saavuttaa vakuuttuneisuuden siitä, että Buddhan opetukset ja shastrat ovat oikeita ja päteviä.

Pranamaan, suoran pätevän tunnistamisen tieteeseen viitataan siellä täällä, mutta sitä ei ole tarkemmin selitetty. Myöhemmin se selvennettiin ja selitettiin yksityiskohtaisemmin. Eräs kahdeksasta suuresta opettajasta, joka luettiin Intian suurten ornamenttien joukkoon, kirjoitti tästä teoksen. Mestari oli Dignaga ja hän kirjoitti kirjan nimeltä Abhidharma Samudzaja joka käsittelee pätevää tunnistamista. Sanskritiksi sitä kutsutaan pranamaksi ja tämä buddhalaisen filosofian piirre on hyvin lähellä 1800 luvun rationalismia. Se on järjellisen mielen korkein muoto, pätevä tunnistaminen.

Dignagan jalkeen Dharmakirti kirjoitti samasta aiheesta seitsemän shastraa ja siitä alkaen pramanan tiede kehittyi ja levisi suuresti.

Kun Dignaga oli kirjoittamassa teostaan abhidharma Samudzaja hän alkoi ensin kirjoittaa puhtaaksi muistiinpanojaan ja pani ylimmäisiksi riveiksi pari säettä, joiden tarkoituksena oli ylistää Buddhaa. Hän sanoi tässä ylistyksessä: "Osoitan kunnioitusta Buddhalle, joka on järki itse, joka on tosi järjellinen mieli itsessään." Näin sanoessaan hän halusi ilmaista, että Buddhalla on sekä täydellisen järjellinen mieli, joka ymmärtää kaiken pätevällä tavalla että kyky auttaa ja hyödyttää kaikkia olentoja.

Hän sai muistiinmerkityt asiat kirjoitettua ja palatessaan jatkamaan työtä hän huomasi, että sanat olivat hävinneet. Eräät ei-buddhalaiset olivat kielteisten ihmevoimiensa kautta pyyhkineet sen pois. Hän kirjoitti sen uudelleen ja taas se hävisi, koska ei-buddhalaiset pyyhkivät sen uudestaan pois. Silloin Dignaga mietti, pilailiko joku hänen kustannuksellaan, vai koettiko joku vastustaa häntä ja haastaa tavalla tai toisella.

Niinpä hän sanoi: "Kuka oletkaan, jos vain pilailet, lopeta, sillä se mitä teen on tärkeää. Mutta jos haluat väittää vastaan, tule esiin ja väittelemme. Se vie asioita enemmän eteenpäin. Silloin paikalle ilmestyi ei-buddhalainen tirthika nimeltä Topgyal Nakpo sanoen, että hän haluaisi väitellä. Väittely Topgyal Nakpon ja Dignagan välillä järjestettiin ja Dignaga voitti vastustajansa. Sen jälkeen hän vei päätökseen teoksen Abhidharma Samudzaja kirjoittamisen ja sitten pranaman tiede kehittyi ja levisi.

Taide on kolmas buddhalainen päätiede. Ensimmäinen kuva Buddhasta tehtiin hänen elinaikanaan. Oli Sri Lankan kuninkaan tytär Selanissa, joka ei ollut koskaan tavannut Buddhaa. Kuullessaan vain hänen nimensä tyttö tunsi valtavaa uskoa Buddhaan ja kirjoitti tälle. Buddha näki, että oli aika johdattaa joitakin selanilaisia Sri Lankassa Dharman pariin. Hän teki erityisen ihmeen. Kuninkaan tyttärellä oli kangaspala, jolle Buddhan kehosta säteilevän valon vaikutuksesta ilmestyi Buddhan kehon koko muoto ja myöskin säe Budhan sanoja. Heti kun kuninkaantytär näki sen hän oivalsi kaiken todellisen luonnon. Sen jälkeen Buddhan opetukset voivat levitä Sri Lankassa.

Tätä Buddhan ensimmäistä muotoa, joka ilmestyi kankaalle, käytettiin jälkeenpäin mallina Buddhan piirteiden esittämisessä. On itse asiassa paljon tarinoita tankamaalauksen, Buddhan muodon kuvaamisen taiteen kehittymisestä. Rinpoche epäilee, että se ei ehkä ole yleisen kiinnostuksen aihe, eikä aikaa ole mennä syvälle yksityiskohtiin nyt.

Neljäs päätiede on lääketiede. Siitä aineksia löytyy Dharman pyörän ensimmäisestä käännöstä, kun Buddha opetti vinayaa. Vinayassa on joitakin parannuskeinojen ja lääkkeiden kuvauksia, ja niiden tarkoituksena on parantaa keho ja saada aikaan parempi terveydentila ja hyvinvointi. Myöhemmin Nalandan aikoihin metsässä eli rishi, joka oli Lääkäribuddhan emanaatio. Hänen kauttaan kirjoitettiin ja selitettiin lääketieteen neljä suurta tantraa, ja sen kautta kehittyi lääketiede sellaisena kuin se myöhemmin Tiibetissä tunnettiin.

Nyt tulemme viiteen pienempään buddhalaiseen tieteenhaaraan. Niistä johtavin on astrologia. Astrologialla on yleinen universaalinen puoli, joka tutkii planeettojen ja tähtien liikkeitä. Liikkeiden kautta voi määrittää, mikä on kohtalo tai maailmantapahtumat tiettynä ajanjaksona. Sitä voi käyttää myös yksilötasolla. Jos tietää jonkun henkilön syntymäajankohdan, voi ennustaa tapahtumia henkilön elämässä. Mielenkiintoista tässä on se, että jos näkee etukäteen monia vaikeuksia, voi koettaa löytää keinot välttää vaikeudet, muuttaa asioita, joista voi muuten tulla ongelma.

On myös tapa käyttää astrologiaa vuoden kiertoon liittyvissä asioissa. Joka vuosi elementit ovat eri asemassa, niin ulkoiset kuin sisäiset ihmisissä olevat elementit. Vastaavuuksien mukaan ulkoisten ja sisäisten elementtien välillä vuosittain on eri mahdollisuuksia, joko sairautta tai sairauden poissaoloa. Kun tietää, mitä todennäköisesti tapahtuu tiettynä vuonna, voi yrittää käyttää keinoja, jotka muuttaisivat tapahtumien kulun silloin, kun ne todennäköisesti menevät huonoon suuntaan.

Astrologiaa voi käyttää myös avioliitossa, tutkia ovatko kahden avioliittoa suunnittelevan henkilön elementit sopusoinnussa. Tämän tieteen lähde on Kalachakra tantrassa, jossa on kolme aspektia, ulkoinen, sisäinen ja salainen. Ulkoinen eli eksoteerinen aspekti kuvaa eri planeettojen ja tähtien liikkeet. Tantran sisäinen eli esoteerinen aspekti selittää kaiken olennaisen luonteen ja salainen aspekti kuvaa jumaluuksien mandalan. Kalachakra tantran teoreettisesta lähteestä astrologian tiede kehittyi ja sitten levisi.

Toinen pienemmistä buddhalaisista tieteistä on runous. Kun kirjoitetaan jokin teos tai opetus, täytyy vain tietää, miten kirjoitetaan kunnolla hyvällä tyylillä. Mutta kun kirjoitetaan rukouksia tai lauluja tai mikä tahansa teksti, jonka tarkoituksena on todella liikuttaa jotain ihmisten sisällä, sytyttää hartaus tai tuoda vakuuttuneisuus, on tärkeää tietää miten runoutta käytetään. Siksi runous on osa buddhalaisuuden pienemmistä tieteistä.

Buddhalaisen runouden alkua ei ole ilmaistu suoraan missään sutrassa, vaan se löytyy epäsuorasti eri teosten viittauksissa. Buddhalaisen runouden varsinaisen kehityksen juuret ulottuvat Nalandan aikoihin. Kuulimme tarinan Aryadevasta, jonka ei-buddhalainen Tarjang haastoi väittelyyn. Tarjang hävisi väittelyn lopulta ja perinne noihin aikoihin oli, että häviäjä kääntyy toisen uskoon. Vaikka Tarjang oli hävinnyt, hänen oli hyvin vaikea todella olla vakuuttunut, hän ei hyväksynyt häviötä sydämessään, ei tullut buddhalaiseksi sydämessään. Perinne oli, että hänet pidettiin Nalandassa siihen saakka, että hän kääntyisi ja niinpä hänet päätettiin panna vankilaan Nalandan kirjastoon. Pitkästyneenä hän alkoi lueskella kirjoja ja ihastui sitten kovasti Buddhan opetuksiin. Hän oli niin vakuuttunut, että kirjoitti teoksen nimeltä 34 tarinaa Buddhan aikaisemmista elämistä, ja tämä on buddhalaisen perinteen ensimmäinen oikea runoteos. Sen ensimmäinen tarina kertoo, miten Buddha antoi ruumiinsa tiikereille ollessaan prinssi ja sen jälkeen on 33 muuta kertomusta siitä mitä Buddhalle tapahtui eri elämissä.

Kolmas pienempi buddhalainen tiede on runomitta. Kun kirjoitetaan säkeitä, tämä tiede määrää, miten pitkiä sanojen tulisi olla ja millainen paino niillä pitää olla lauseessa ym. Se antaa ohjeet miten sanat asetellaan, millaista rytmiä käytetään.

Neljäs pienempi tiede on synonyymit. Se sisältyy synonyymisanakirjaan, joka on lista sanoista, joita voidaan käyttää merkitsemään samaa asiaa.

Viides on pyhät tanssit. Tanssiperinne ei levinnyt tuolloin Tiibettiin ollenkaan, vaan näyttää siltä, että se ilmaistiin ainoastaan Intian kielillä.

Nämä kolme viimeistä pienempää tiedettä löytyvät eri kirjoituksista tietyistä shastroista reunamerkintöinä siellä täällä.

Tähän päättyy Rinpochen selitys siitä miten buddhalaisuus juurtui ja kehittyi Intiassa ja miten buddhalaisuuden yhdeksän haaraa kehittyivät.

Kysymys: (lääkäribuddhaan liittyvä)

Rinpoche: Rinpoche selittää, että lääkäribuddha, Sange Menla on itse asiassa Puhtaassa maassa kuten Buddha Amitabha, mutta äsken mainitut rishi Jilitsi ja Rigpe Yeshe olivat todellisuudessa lääkäribuddhan emanaatioita (ilmestyskehoja). Heitä ei kuitenkaan pidä pitää jonkin sellaisen emanaatioina joka on syntynyt, elää ja kuolee, vaan he ovat hetkellisiä emanaatioita jotka ilmestyvät tiettynä hetkenä täyttääkseen tietyn tehtävän ja häviävät taas. He opettivat lääketiedettä. Syy, miksi sitä kutsutaan neljäksi lääketieteen tantraksi on, että se on Buddhan itsensä varsinainen suora opetus emanaatioiden kautta.

Kysymys: Aikaisimpina aikoina Buddhan jälkeen hinayana-opetukset vallitsivat ja sen jälkeen mahayana levisi suuresti. Miksi kieli muuttui palista sanskritiksi? Muuttuiko Intia?

Rinpoche: Meidän täytyy palata kolmannen neuvoston aikaan. Silloin oli kahdeksantoista eri sravakaryhmää. Kun puhutaan hinayana sutrista, ne eivät välttämättä ole palinkielisiä, koska nämä 18 ryhmää olivat jakaantuneet neljään osaan käyttämänsä kielen mukaan. Yksi pääryhmä käytti sanskritia, toinen palia ja kolmas kieltä nimeltä avabramsa. Intiassa on vielä muutama mystinen laulu jäljellä tuolla vanhalla kielellä. Neljäs kieli oli vidzjatse.

Nämä neljä kieltä olivat tuolloin muodostuneiden neljän eri ryhmän käytössä. Sen mukaan, mistä perinteestä tietty teksti tuli, se oli joko sansritiksi, paliksi tai yhdellä muista käytetyistä kielistä. Vinaya teksti jota käytettiin tuli ryhmältä, jonka kieli oli sanskrit ja kaikki nuo opetukset vietiin Tiibetiin niiden sanskritinkielisessä muodossa. Mutta jos ajatellaan vaikkapa theravada-perinnettä, he ottivat oman tekstinsä ryhmältä, joka käytti palin kieltä. Eri maihin vietyjen tekstien kieli riippuu siis täysin tekstin alkuperästä, mistä ryhmästä se otettiin, palin vaiko sanskritin kieltä käyttävästä. Ja Rinpoche luulee, että suurin osa Tiibetiin viedyistä teksteistä tulivat sanskritia käyttävältä ryhmältä.

Kysymys: Tunnustettiinko musiikki tieteeksi Intiassa?

Rinpoche: Kelloon ja damaruun viitataan tantroissa, mutta symbaalien ja rumpujen käyttö on intialainen perinne. Jarling ja radong, erilaiset torvet, joita tiibetiläiset käyttävät pujissa, kehitettiin alunperin Tiibetissä ja näyttää siltä, että ensimmäisen kerran niitä käytettiin, kun mahapandita Atisha meni Tiibetiin. Kun hän saapui, soitettiin radonia ja sitä kutsuttiin sitten musiikiksi, jota oli käytetty kutsumaan pandita. Siitä lähtien radonia alettiin käyttää.

Kysymys: Missä paratiisissa Buddha opetti?

Rinpoche: On totta, että jotkut opetukset annettiin taivaissa. Niistä eräät tuotiin meidän maailmaamme suurten mestarien kuten Nagarjunan, Tilopan ja Sarahan ihmeellisillä voimilla.

Kysymys: Jumaluudet ja jidamit, joita buddhalaisissa järjestelmissä harjoitetaan, harjoitetaanko niitä ollenkaan Intiassa nykyisin vai onko siellä nojauduttu hindulaiseen perinteeseen niin että buddhalaiset jumaluudet ovat kadonneet?

Rinpoche: Rinpoche sanoo, että hänellä ei ole tuoretta raporttia tästä eikä suoraa kokemusta miten asia nykyisin on, mutta 40 vuotta sitten hyvin oppinut tiibetiläinen munkki nimeltä Gendun Chöpel matkusti Intian läpi aina Sri Lankaan ja Burmaan saakka ja matkalta palattuaan hän kertoi, että Orissassa ja Bangladeshin Tsitagomin alueella näytti olevan jonkin verran jäänteitä vajrayana-harjoituksesta, mutta se oli 40 vuotta sitten, eikä Rinpochella ole tuoretta tietoa asiasta.

Tehkäämme omistusrukous.

Tämän ansion kautta toivon saavuttavani tietoisuuden kaikesta, voittavani pahuuden ja vapauttavani olennot olemassaolon merestä, missä myllertää syntymän, sairauden, vanhenemisen ja kuoleman aallokko.

kotisivulle