Buddhalaisuudeksi kutsutaan kaikkia niitä opetuksia, joiden juuret ovat Buddhan opetuksissa. Prinssi Gautama, josta tuli Buddha, eli Pohjois-Intiassa n. 623 - 544 eaa. Valaistumisensa jälkeen hän opetti 45 vuoden ajan, ja sen jälkeen on syntynyt useita koulukuntia, joista jokainen korostaa jotakin puolta hänen opetuksistaan.

Buddha ei ole pelastaja vaan opettaja. Hänen opetuksensa, dharma, opettaa meille kuinka saavuttaa sama tila minkä hän saavutti. He jotka ovat saavuttaneet erehtymättömän näkemyksen pitävät dharmaa yllä läpi aikojen sekä valaistuneen kokemuksen elävänä perinteenä että filosofiana. Heitä kutsutaan oivaltaneeksi sanghaksi.

*

Useimmat uskonnot koskevat yksilön ja Jumalan välistä suhdetta, tai joissakin uskonnoissa yksilön ja useiden jumalien. Jumaluuden tai jumaluuksien uskotaan oleva hallitseva voima maailmankaikkeudessa: maailmankaikkeuden luoja. Buddhalaisuus on erilaista. Siinä ei ole uskoa Luojajumalaan. (Ks. Kenting Tai Situ Rinpochen opetukset: linkki 1 ja linkki 2.)

Siinä missä  ihmiset muissa uskonnoissa rukoilevat yhtä tai useampia jumalia avukseen, buddhalaisuudessa rukous on järjestelmä jolla muutetaan mieltä. Toistamalla hyviä ajatuksia vilpittömästi ja sydämen pohjasta yhä uudelleen, niistä tulee totuttuja ajatusmalleja. Jatkuvan rukoilemisen ansiosta ihminen reagoi elämäntilanteisiinsa eri tavalla kuin ilman rukousta.

Suhteellisella tasolla hartaus on tehokas työväline, ja siksi buddhalaisuudessa voidaan rukoilla myös valaistuneita olentoja: buddhia ja bodhisattvoja sekä inhimillisiä guruja. Lukemattomat olennot ovat kulkeneet dharman polkua ennen meitä ja myötätuntonsa tähden he ovat valmiina auttamaan.

*

Buddhalaisuus koskee vain ja ainoastaan sitä, miten työstetään inhimillisen mielen tarjoamia mahdollisuuksia. Se on itsensä ymmärtämistä ja muuttamista. Sen avulla herätään näkemään elämän tarjoamat mahdollisuudet ja erityisesti opitaan käyttämään tätä ihmeellistä asiaa – omaa mieltä – täydellisesti: tulemaan entistä viisaammaksi, ystävällisemmäksi ja rauhanomaisemmaksi henkilöksi. Buddhalaisuudessa uskotaan, että on olemassa ajaton, täydellinen puhtaus ja syvä rakkaus, joka koskettaa jokaista olentoa, täydellinen rauha ja häikäisevä viisaus syvällä meissä jokaisessa. Elämän tarkoitus on löytää se.

Erityisesti vajrayana (tiibetinbuddhalaisuus) korostaa pyhän todellisuuden olemassaoloa. Se on viisautta, rakkautta ja myötätuntoa, jonka voima on niin suuri, että se koskettaa jokaista, joka sille avautuu. Mielemme on täynnä uskomattomia ominaisuuksia, joihin kuuluu esimerkiksi parantamisen kyky. Nuo ominaisuudet ovat olemassa niin kuin eriväriset valonsäteet, joita timantin hiotut särmät heijastavat. Tavallaan värien ja valojen leikki on olemassa, koska sen voi nähdä, mutta toisaalta värejä ei voi kaivaa ulos timantista. Sellainen on mielen luonto, kun "timantti" on puhdistettu sitä peittävästä liasta: erillisen itsen tuntemuksesta ja sen mukana tulevasta itsekkyyden ongelmasta.

*

Me kaikki ihmettelemme sitä, miksi asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat. Olet varmasti miettinyt joskus, miksi olet juuri sinä ja erilainen kuin vierustoverisi. Mistä johtuu elämän ihastuttava kauneus? Miksi elämässä on julmia kauheuksia? Useimmat uskonnot selittävät nämä asiat Jumalan tarkoituksella: jumalalliset voimat vetelevät elämän naruista ja painelevat nappuloita. Buddhismi taas väittää, ettei Jumala ole luonut tapahtumia, vaan ne ovat pitkällä tähtäyksellä seurausta omista teoistamme: teoistamme yksiöinä ja ryhminä. Tekomme muovaavat meitä ja maailmaa. Opettaessaan karman lait – tekojemme aiheuttamat syyt ja seuraukset – Buddha ei ainoastaan yrittänyt auttaa ihmisiä auttamaan itseään, hän pyrki tekemään yhteiskunnasta vähemmän väkivaltaisen, rehellisemmän ja lisäämään ihmisten kunnioitusta toisiaan kohtaan.

Buddha ei ollut kiinnostunut abstraktista filosofiasta itsetarkoituksena vaan hän opetti ihmisiä seuraamaan polkua joka johtaa vapautukseen, polkua joka vie yhä lähemmäksi totuutta ja loittonee harhasta ja sen tuskallisista seurauksista. Koska sen avulla voi oivaltaa asioiden todellisen luonnon suoraan havainnoimalla, polkua kutsutaan dharmaksi, joka merkitsee ilmiötä. Se näyttää kaikki ilmiöt sellaisina kuin ne ovat ehdollisen mielen luomien mielikuvien tuolla puolen. Ilmiöiden todellista luontoa ei voi kuvitella, siinä on odottamatonta pyhyyttä joka liittyy rauhaan, viisauteen ja rakastavan myötätunnon kokemukseen. Dharma ei ole kylmä tieteellinen analyysi asioista vaan sen oppimista, miten ottaa vastaan elämän ilot ja surut ja miten käyttää niitä polulla täydelliseen vapautukseen kärsimyksestä.

*

Vapautumisen tie rakentuu mietiskelyn perustalle. Buddhalaisuudessa on tuhansia eri menetelmiä, joilla avata silmät näkemään se, mitä älyllä ei voida ymmärtää.

Buddhalaisuutta voidaan kutsua uskonnoksi, filosofiaksi, elämäntavaksi tms. Sitä voidaan verrata toisiin uskontoihin ja filosofioihin ja puhua paljon. Buddhalaisuuden päätarkoitus on kuitenkin kokea jotain. Itse asiassa buddhalaisuus kokonaisuudessaan on tarkoitettu käytäntöön sovellettavaksi. Kaikki Buddhan ja hänen jälkeensä tulleiden suurten opettajien opetukset ovat olemassa siksi, että niitä sovellettaisiin ja sitä kautta koettaisiin jotakin. Kokemus on päämäärä, ja se on tärkeää tietää. Buddhalaisuus on kokemuksellista, ei pelkkä opinkappale. Sitä täytyy toki myös opiskella, jotta tietäisi miten sitä voi soveltaa käytäntöön ja kuinka saada siitä kokemus. Mutta ilman kokemusta buddhalaisuutta ei ole.

*

Kun kokee sen, mistä buddhalaisuus yrittää kertoa, mikään muiden luoma teoria ei voi muuttaa omaa kokemusta. Itse tietää parhaiten mitä buddhalaisuus on, koska sen kokee itse. Se on buddhalaisuuden ydin, eikä sillä ole nimeä. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Se on vain jotain mikä on totta, koska itse kokee sen. Kaikkien buddhalaisten opetusten ja koulukuntien tarkoituksena on johtaa tähän kokemukseen ja sen täyteen oivallukseen.

Mutta mitä meidän sitten pitäisi kokea? – Sama, minkä Buddha koki. Buddhalaisuus alkoi, kun prinssi Gautama saavutti kokemuksen ja oivalluksen tason – jota kutsumme valaistumiseksi tai aidon todellisuuden luonnoksi – ja ymmärsi, että se ratkaisee kaikki ongelmat, konfliktit ja kärsimykset; ja hän käsitti, että kuka tahansa voi kokea sen. Hän ryhtyi opettamaan kuinka oivallus saavutetaan, jotta jokainen voisi saavuttaa sen.

Näin buddhalaisuus tulisi ymmärtää. Ei ole tarvetta leikkiä sanoilla, ei pohtia, ovatko opetukset päteviä vai eivät, ovatko ne nykyaikaan sopivia vai vanhanaikaisia jne. Eri aikoina ja eri paikoissa tapa, jolla opetukset esitetään voi tietenkin vaihdella ja niitä voidaan muokata. Niiden ainoa tarkoitus on joka tapauksessa johtaa kokemukseen, todelliseen kokemukseen, joka on kaikkien ulottuvilla.

*

Ensin Buddha merkitsee meille vain tiettyä henkilöä, historiallista hahmoa, joka opetti buddhalaisuutta. Sitten oivallamme, että historiallinen Buddha Shakyamuni saavutti yksinkertaisesti vain sen, minkä jokainen jonain päivänä, jossain elämässä saavuttaa. Se, minkä hän löysi, on meidän jokaisen sisimmässä. Se on todellinen luontomme, buddhaluonto. Se ei tarkoita sitä, että jokainen meistä on sisimmässään intialainen prinssi! Se tarkoittaa, että jokaisessa on täydellinen rakkaus, täydellinen myötätunto, loputon viisaus ja suuri kyky auttaa ja ohjata muita. Se on sisäinen valomme. Meidän täytyy vain löytää se ja siirtää syrjään kaikki harhan verhot, jotka vievät sen voiman.

Tämä ajaton valo, universaali rauha tai kosminen viisaus ilmenee kolmella tavalla, joita kutsutaan kolmeksi kayaksi:

1.   Buddhaluonto sellaisena kuin ainoastaan buddha voi sen tuntea on nimeltään dharmakaya. Dharmakaya on ilman muotoa, väriä, ääntä ja tuoksua. Se on suurta kosmista viisautta, tyhjyyden viisautta.

2.   Pyhimysmäiset bodhisattvat, jotka eivät enää synny ihmisten maailmoissa ja joilla on valokehot, kokevat tämän buddhaluonnon aistiensa suodattamana. Vaikka se on ilman muotoa, he näkevät tuhansia erilaisia buddhia erilaisissa puhtaissa paratiiseissa. He kuulevat sen ikään kuin syvällisinä ja koskettavina opetuksina, jotka ilmaisevat totuuden universaaleja lakeja. Heidän aistiensa kokemus on tuonpuoleisen täydellisyyden jatkuvaa mentaalista "elokuvaa". Sitä, miten buddhaluonto ilmenee näiden bodhisattvojen mielissä, kutsutaan sambhogakayaksi, nautintokehoksi, mikä tarkoittaa puhtaita näkyjä ja kokemuksia, joista pyhimyksen kaltaiset bodhisattvat nauttivat.

3.   Tavallisemmat olennot, jotka ovat vielä jälleensyntymän ja kärsimyksen maailmoissa, saavat myös kokemuksia buddhaluonnosta. Heillä on uskonnollisia kokemuksia, he saattavat nähdä buddhan tai valo-olennon näyssä tms. Se tapahtuu hetkellä, kun heidän mielensä on puhdas ja avoin. Kokemus ei kestä pitkään eikä se ole läheskään niin puhdas tai tarkka kuin bodhisattvojen. Bodhisattvojen kokemus on jatkuva eikä sitä keskeytä mikään. Siitä huolimatta, kun maalliset olennot kokevat buddhaluonnon, se on yleensä huomattava hetki ja muuttaa koko heidän elämäänsä. Tätä buddhaluonnon tai buddhamielen aspektia kutsutaan nirmanakayaksi.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Opetukset

Buddhan opetus levisi Intiasta läpi Aasian ja ulottui jopa Kreikkaan asti. Idässä se levisi Kiinan ja Burman kautta Japaniin, Indonesiaan, Mongoliaan ja Venäjälle. Nykyisin Buddhan opetukset löytyvät joka puolelta maailmaa.

Opetukset on suunnattu kolmenlaiselle yleisölle:

• Niille, jotka tahtovat parantaa maallista olotilaansa tässä ja tulevissa elämissä ymmärtämällä paremmin olemassaolon syy- ja seuraussuhteita.

• Heille, jotka tunnistavat maallisen olemassaolon rajallisen ja tukahtuneen luonteen ja toivovat voivansa vapauttaa itsensä siitä lopullisesti löytämällä pysyvän rauhan ja onnen.

• Niille, jotka eivät toivo pelkästään vapautusta kärsimyksestä ja henkilökohtaista onnea vaan tavoittelevat täysin valaistuneen tilan lukemattomia hyviä ominaisuuksia. Niiden avulla on mahdollista olla suureksi hyödyksi kaikille elämänmuodoille, niin kuin Shakyamuni Buddhan esimerkki osoittaa.

Jokainen on ainutlaatuinen. Meillä kaikilla on erilaisia tarpeita ja pyrkimyksiä ja sen mukaan voimme astua eri kulkuneuvoon. Erotetaan kolme pääluokkaa tai kulkuneuvoa (yana):

• Hinayana – kaksi ensimmäistä yleisötyyppiä. Heidän henkisen tiensä avainkohtina voidaan mainita väkivallattomuus, puhdas moraali ja keskittymisharjoituksiin pohjautuva mietiskely.

• Mahayana – kolmas yleisötyyppi. Eettisesti laveampi ja meditatiivisesti syvällisempi polku, jota sävyttää sen kaikissa vaiheissa myötätuntoinen kaipaus toteuttaa oman olemassaolon rajattomat mahdollisuudet, jotta sen kautta voisi olla hyödyksi muille.

• Vajrayana – mahayanabuddhalaisuuden erityishaara. Sen erityisyys liittyy voimakkaisiin ja ritualistisiin mietiskelymenetelmiin. Tätä kolmatta yanaa tai kulkuneuvoa voi soveltaa  vain pätevän opettajan eli gurun alaisuudessa ja sen jälkeen kun mieli on kypsä ja vakaa.

Buddhalaisuus on kehittynyt 2500 vuoden aikana. Useimmat tänä päivänä olemassa olevat perinteet saivat alkunsa ensimmäisten 1700 vuoden aikana. Jokainen näistä suurista traditioista tuntee luonnollisesti omaavansa Buddhan "oikean sanoman" ja näkee historiansa sen mukaan. Kaikkiin väitteisiin "alkuperäisestä todenperäisyydestä" tulisi suhtautua varauksella, sillä varsinaiset historialliset todisteet ovat monisyisiä. Olet onnekas, ellei sinun tarvitse pohdiskella sitä, mikä oli alkuperäinen muoto. Voit oppia kunkin perinteen pääkohdat ja tietää, että niistä jokainen pitää itseään vilpittömästi kaikkein todenperäisimpänä. Muista myös, että uskonto on elävä asia. Alkuperä on tietenkin hyvin tärkeä, mutta tärkeää on sekin, mitä tapahtuu, kun vuosisadat kuluvat.

Kannattaa muistaa, että kaikkien buddhalaisten perinteiden opit kehittyivät ja pysyivät olemassa vieri vieressä Intiassa yli tuhannen vuoden ajan. 1000- ja 1100-luvuilla buddhalaisuus ajettiin sieltä kuitenkin pois ja se jäi perinteenä eloon vain niissä maissa, joihin se oli levinnyt. Vaikka mahayana-buddhalaisuutta kutsutaan oikeutetusti "pohjoisen buddhalaisuudeksi", koska se kukoisti Tiibetissä, Kiinassa, Japanissa ja Koreassa, se sai alkunsa Intiasta aivan kuten "eteläinen" theravada-buddhalaisuuskin, jota on Sri Lankassa, Myanmarissa ja Thaimaassa. (Theravada on hinayanabuddhalaisuuden näihin päiviin asti säilynyt muoto).

Tiibetinbuddhalaisuutta pidetään toisinaan melkeinpä kolmantena buddhalaisuuden muotona: lamalaisuutena, jonka oletetaan poikkeavan mahayanasta ja hinayanasta. Se on väärin, ja tiibetinbuddhalaisuutta täytyy puolustaa. Buddhalaisuus levisi Tiibetiin 700 – 1100 -luvuilla, aikana, jolloin kaikki perinteet vielä kukoistivat Intiassa. Hinayana- ja mahayanaopetukset sekä eräät vajrayanaksi kutsutut opetukset siirrettiin kaikki sinne pikkutarkasti yli Intian rajan, joka on tuhansia kilometrejä pitkä. Intian kautta opetuksia saatiin myös Kashmirin, Biharin ja Bengalin suurista buddhalaisista luostariyliopistoista. Itse asiassa tiibetinbuddhalaisuus sisältää buddhalaiset opetukset täydellisimpänä kaikista nykyisin elossa olevista perinteistä. Siihen sisältyy kaikki ne opetukset ja menetelmät, jotka löytyvät theravadasta, zenistä, c'hanista, puhtaan maan buddhalaisuudesta jne. Näitä opetuksia käytetään päivittäin dharmanharjoittajien yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Buddhalaisuus Tiibetissä     Maailma on havahtumassa siihen, mikä merkitys Tiibetillä on buddhalaisuudelle. Viime vuosisadalla mielikuva buddhalaisuudesta muotoutui enimmäkseen theravada- ja zen-buddhalaisuuden pohjalla. Harvat tiesivät, etteivät nämä kaksi koulukuntaa edustaneet kuin murto-osaa Intiassa 1800 vuotta vaikuttaneen opin rikkaudesta. Intia oli sen syntymäsija, kehto ja koti aina 12.vuosisadalla tapahtuneisiin muslimivalloituksiin asti.   Theravada-buddhalaisuus, joka levittäytyy läpi Lounais-Aasian, kasvoi yhdestä ainoasta alkubuddhalaisuuden koulukunnasta kahdeksantoista muun joukossa. Kiinan ja myöhemmin Japanin buddhalaisuus kehittyi siemenistä, jotka siellä syntyneiden koulujen perustajat kylvivät tuotuaan Intian matkoiltaan ne opetukset, jotka he siellä olivat onnistuneet kohtaamaan tai joita he itse arvostivat.

Tiibet, Intian lähin naapuri, nukkui tuolloin Himalajan kainalossa.  700-luvulta 1100-luvulle ulottui kuitenkin tärkeä 400 vuoden jakso, jolloin koko buddhalaisuuden kirjo levisi sinne ja Intian suurten buddhalaisten keskusten mestarit vaikuttivat  suoraan Tiibetissä.

Länsi-Tiibet oli lähellä Kashmiria ja Punjabia, Itä-Tiibet oli yhteydessä Kiinaan ja Keski-Tiibet oli yhteydessä Nepalin suuriin luostariyliopistoihin, Nalandaan ja Vikramashilan sekä Bengaliin. Pohjoisessa alueen halki kulki silkkitie, jota pitkin harvinaisten tavaroiden lisäksi virtasi henkisiä ideoita.

Tiibetinbuddhalaisuus tuli näin sisältämään laajemman kokoelman buddhalaisia opetuksia kuin missään muussa maassa. Sen sisältä löytyvät myös ne yksittäiset harjoitusmenetelmät ja filosofiat, jotka muodostivat tunnetuiksi tulleet buddhalaisuuden muodot: theravadan, c'hanin, zenin jne. Noista ajoista lähtien buddhalaisuutta on huolellisesti säilytetty Tiibetissä. Viimeisen puolen vuosisadan aikana se on levinnyt maailmanlaajuisesti ja hyödyttää nyt miljoonia ihmisiä.

Intiasta Tiibetiin tuotiin buddhalaisuuden kaikki opetukset:

• hinayanan universaali opetus

• mahayanan bodhisattvaopetukset

• vajrayana, eli tantristen transmissioiden laaja valikoima

Tähän myötävaikutti yhtä lailla intialaisten kuin tiibetiläistenkin mestarien näkemys siitä, että koettelemukset ovat vaivan arvoisia. Matkustaessaan näiden kahden maan välillä he kestivät puolin ja toisin äärimmäisiä lämpötilan muutoksia, jotta dharma saatiin tuotua kunnolla ja täydellisesti maailman katolle. Syntyi neljä pääkoulukuntaa: nyingma, kagyu, sakya ja geluk, jotka säilyttivät buddhalaisuutta sen eri aspekteissa.

Dalai-laman, Karmapan ja muiden johtavien tiibetiläisten maastapako vuonna 1959 teki tuntemattomasta Tiibetistä kuuluisan. Tiibet oli jatkanut Intian buddhalaisuuden perinteitä läpi niiden vuosisatojen, kun suuret luostariyliopistot tuhottiin Intiasta. Sen ylängöillä oli kymmenentuhatta luostaria ja joka neljäs mies oli munkki. Kansan keskuudessa buddhalaiset rukoukset mietiskely kuuluivat erottamattomasti arkielämään ja luostarit huolehtivat yhteiskunnallisista tehtävistä. Ajan myötä tiibetiläisten maine henkisen ja lääketieteellisen tiedon haltijoina levisi Keski- ja Pohjois-Aasiassa ja he toimivat Kiinan ja Mongolian keisareiden neuvonantajina. Lhadakissa, Nepalissa, Bhutanissa ja Sikkimissä käytettiin tiibetiläisiä pyhiä tekstejä buddhalaisessa harjoituksessa.

Syvään juurtunut animistinen bön-uskonto väistyi Tiibetistä vasta tuhat vuotta Buddhan kuoleman jälkeen ja sitä voidaan pitää merkkinä buddhalaisuuden elinvoimasta.

Loppujen lopuksi Tiibetistä tuli ainoa paikka maailmassa missä vajrayana-buddhalaisuuden rikkaus täysin säilytettiin. Vajrayanan menetelmät, jotka oli erityisesti tarkoitettu voimakkaiden tunteiden ja ennakkoluulojen voittamiseen, toivat Tiibetiin – joka tunnettiin kesyttömänä seutuna – rauhan tien. Ehkäpä on niin, että niistä syntyy hyödyllinen lahja, jonka Tiibet voi tarjota kaupallisuuden ja viihteen kiihkeässä rytmissä eläville nykyihmisille.