Khenpo Tsultrim Gyamtso:

Mahamudra-perinne

Tiibetistä englanniksi kääntänyt Ari Goldfield

In English

 

29.9.2000 aamupäivä

 

Ennen kuin kuuntelette opetuksia Rinpoche pyytää teitä kehittämään bodhichittan erinomaisen motivaation. Kuuntelemme, pohdiskelemme ja mietiskelemme aidon dharman opetuksia siis niin, että voimme olla hyödyksi kaikille tunteville olennoille, joita on yhtä rajattomasti kuin taivas on laaja. Kehittäkää siis bodhichitta ja kuunnelkaa.

 

Syy siihen, miksi voimme saavuttaa valaistumisen tuntevien olentojen hyväksi on se, että mielen perusluonto on selkeyttä ja tyhjyyttä toisistaan erottamattomina. Se on buddhaluonnon valaistunut olemus. Se on mahamudra, perustan Suuri Sinetti, kaikkien tuntevien olentojen varsinainen olemus ja siksi voimme sen oivaltaa, voimme poistaa kaikki satunnaiset esteet, jotka estävät meitä ilmentämästä sitä täysin ja sillä hetkellä saavutamme valaistumisen kaikkien hyödyksi.

 

Siitä lauloi eräs Intian suurimmista mahasiddhoista, loistava Saraha, joka kuului 84 mahasiddhan joukkoon:

 

Kaiken juuri olemassaolossa ja sen tuolla puolen – todellakin – on mieli.

Kun oivallat, ettei ole mitään mietiskelytehtävää, rentoudu, ole vapaalla, anna mennä.

Kun lepäät siinä, mitä olet – miksi etsiä muuta – se olisi typerää.

Älä ajattele "on näin", älä ajattele "ei ole noin", kaikki on hyvin luonnollisessa tilassa.

 

Jos kysymme, miksi mielen luontoa kutsutaan sekä samsaraksi että nirvanaksi, olemassaoloksi ja siksi mikä on sen tuolla puolen, niin ensinnäkin voimme nähdä, että se on samsaran juuri, koska oivalluksen puutteemme mielen kirkkaan valon luonteesta johtaa siihen, että vaellamme samsarassa. Tämä toimii siten, että kun emme tiedosta mielemme luontoa, olemme alttiita uskomaan, että kaksinaiset ilmiöt (se, että on kohteita ja joku joka havaitsee kohteet, objekti ja subjekti) ovat tosia.

 

Kun uskomme näiden kaksinaisten ilmiöiden todellisuuteen, kleshat (tietämättömyys, halu ja viha) ilmaantuvat, huolet ja murheet vaivaavat ja teemme niiden motivoimia karmisia tekoja. Nämä karmiset teot ovat perimmäinen syy sille, että vaellamme samsarassa, niiden johdosta koemme samsarista onnea ja kärsimystä. Vaellamme siis samsarassa siksi, että olemme tietämättömiä mielen todellisesta luonnosta, sitä kutsutaan samsaran juureksi.

 

Mielen todellinen luonto on myös nirvanan juuri, koska siinä tapauksessa että oivallamme mielen olemuksen, joka on tietoisuutta, se on rigpa, tietämättömyyden eli marigpan vastakohta. Tämä tietoisuus on siis se, mikä toimii täsmälääkkeenä tietämättömyyteemme mielen todellisesta luonnosta, tietoisuus ilmenee alkuperäisenä viisautena, joka on itsestään noussut ja itsetietoinen. Kun se ilmenee, kun koemme tämän viisauden, niin kleshat (halu, viha jne.) lakkaavat luonnostaan sen takia, että niillä ei ole enää mitään syytä nousta. Ei ole enää tietämättömyyttä, joka ne synnyttää.

 

Kun ne lakkaavat, niin kaikki niiden motivoimat karmiset teot myös lakkaavat ja kärsimys loppuu siksi, ettei kärsimykseen ole enää syytä. Vapaudumme kärsimyksestä ja samsarisesta olemassaolosta oivaltamalla mielen luonnon. Siksi se on myös nirvanan juuri.

 

Tämä on sopusoinnussa joogi Milarepan laulun kanssa. Näin kuuluu vajralaulun neljäs säkeistö:

 

Mentaalisen tajunnan toiminta sisäpuolella –

oivaltamattomana se on itse tietämättömyys,

se on kaiken karman ja kärsimyksen juuri;

oivallettuna se on itsestään tietoinen viisaus,

juuri siinä myönteiset ominaisuudet kukoistavat täyteydessään.

 

Saatamme ajatella: "No, niin se luultavasti on, mutta minussa on edelleen tietämättömyyttä enkä pääse siitä eroon. Minulle on mahdotonta hävittää tai poistaa tätä tietämättömyyttä." Mutta itse asiassa meidän on mahdollista poistaa tietämättömyys siitä syystä, että muuna kuin pelkkänä ei-tietämisen tilana tietämättömyyttä ei ole, se ei ole konkreettisesti olemassa oleva asia. Voimme sanoa niin siksi, että jos etsimme tietämättömyyden syytä, emme voi löytää sitä mistään. Jos etsimme perustaa, josta tietämättömyys syntyy, emme löydä mitään olemassa olevaa. Sen tähden, jos voimme harjaantua tässä tietämättömyyden olennaisen luonnon puuttumisessa, voimme olla siitä vapaa.

 

Dharman pyörän toisen kääntämisen yhteydessä Buddha sanoi: "Ei ole tietämättömyyttä eikä tietämättömyyden lakkaamista." Vaikka hän sanoi, ettei tietämättömyyttä ole, se ei merkitse, ettei tietämättömyys ilmenisi, sillä sen ilmentymä kyllä on, joskaan sillä ei ole olennaista luontoa. Se ei ole minkään todellisen ilmentymä. Ja koska mitään todellista tietämättömyyttä ei ole, se ei myöskään lakkaa. Todellisuuden luonne ylittää nämä kummatkin käsitteelliset luomukset. Tämä on se minkä Buddha opetti Dharman pyörän keskimmäisessä käännössä.

 

Jos haluamme ymmärtää enemmän buddhaluonnosta sutrien ja tantrojen näkökulmasta, niin voimme ensin tutkia sutrien lauselmaa, missä Buddha sanoi, että valaistunut olemus kattaa kaikki tuntevat olennot ja sen tähden tuntevissa olennoissa on sisällään Buddhaksi tulemisen syy. Kaikki tuntevat olennot voivat itse asiassa saavuttaa valaistumisen, koska se on ollut heidän varsinainen luontonsa alusta asti. Valaistunut olemus on heidän luontonsa ja siksi, jos he tekevät harjoitusta, he voivat saavuttaa korkeimman tuloksen.

 

Tantroissa, erityisesti Hevajra tantrassa Buddha sanoi: "Tuntevat olennot eivät ole mitään muuta kuin Buddhia. Heitä varjostavat kuitenkin ohikiitävät tahrat. Kun nuo tahrat poistetaan he ilmentävät valaistumisensa."

 

 Ja Rinpoche selittää Buddhan lausumat rivit. Ensinnäkin: "Tuntevat olennot eivät ole mitään muuta kuin Buddha." Mitä se voi mahdollisesti merkitä? Tässä Buddha puhuu mielen todellisesta luonnosta. Joka ikisen tuntevan olennon mielen todellinen luonto on aito Buddha. Todellinen tai ääretön Buddha.

 

Jos niin on, miksi näytämme nyt olevan tuntevia olentoja Buddhan sijasta? Toinen rivi vastaa kysymykseen: " Mutta ohikiitävät tahrat varjostavat heitä." Jos siis kysymme, miksi olemme nyt tuntevia olentoja, niin vastaus on, että me emme näe valaistunutta olemustamme, emme koe sitä, koska satunnaiset tahrat peittävät sitä.

 

Se ei kuitenkaan ole pysyvä ongelma, sillä viimeinen rivi sanoo: "Kun nämä tahrat poistetaan he ilmentyvät Buddhina." Kun nämä ajalliset tahrat pestään pois, sillä niin voidaan tehdä, nehän eivät ole mielen luonto, niin silloin tuntevien olentojen varsinainen luonto, joka on valaistuminen, ilmentyy.

 

Kun he ilmentävät valaistumisen tilan kypsyttyään, sitä kutsutaan buddhuudeksi, jossa on kahdenlainen puhtaus. Sekä luonnollinen puhtaus, joka on mielessä luonnostaan ja puhtaus, joka on vapaus satunnaisista tahroista, se on merkki valaistumisen ilmentymisen näkyvästä ulkomuodosta.

 

On myös niin, että mielen luonnossa on itsessään erottamattomana osana syyt tuon tuloksen saavuttamiseen: nimittäin myötätunto ja viisaus tai täsmällinen tieto. Voimme nähdä siitä todisteen. Ensinnäkin myötätunto on läsnä mielen luonnossa, sillä vaikka tuntevilla olennoilla ei ole myötätuntoa – he eivät ilmennä sitä – myötätunto ulottuu kaikkiin ja heillä on kuitenkin myötätunnoin juuret. He pystyvät ilmentämään sitä esimerkiksi niin, että vanhemmat rakastavat lapsiaan. Ihmiset, eläimet ja mitkä tahansa olennot tekevät niin. Se on siemen, josta rakkaus voi kasvaa. Jos saamme ohjeet siitä miten kasvattaa myötätuntoa, niin voimme lisätä sitä kunnes siitä on tullut rajaton silloin kun saavutamme valaistumisen. Sitten se ei ole vain myötätuntoa vaan suurta myötätuntoa, jaloa myötätuntoa.

 

Voimme myös nähdä todisteen siitä, että mielen luonnossa on tiedon siemen, prajna. Se ilmentyy jopa eläimissä, joiden näemme osaavan juosta pakoon vaaraa. Ne tietävät jo pieninä miten paeta ja miten koetetaan löytää paikka, missä voi olla ilman pelkoa pedoista. Se ei ole suurta älykkyyttä, mutta se on merkki siitä, että äly on läsnä mielen luonnossa. Ja aloitimmepa mistä älyn määrästä tahansa, voimme jatkaa kehittämällä sitä. Voimme saada sen kasvamaan kuuntelemalla, pohdiskelemalla ja mietiskelemällä dharmaopetuksia kunnes siitä tulee rajaton ja se on kypsynyt tulokseksi.

 

Mahayana-harjoitukset ovat sekä uskomattoman syvällisiä että laajoja ja monilukuisia, mutta jos niistä halutaan esittää yhteenveto, voidaan sanoa, että ne ovat tyhjyyden harjoituksia joiden sydämenä on myötätunto. Tämä löytyy kirjoituksista, jotka tiivistävät mahayanan ytimen, esimerkiksi Mielenharjoituksen seitsemän kohtaa, joissa keskitytään ensin äärettömään bodhichittaan. Tämä harjoitus kehittää tarkkaa tietoamme tyhjyyden realiteetista ja suhteellista bodhichittaa, joka on rakastavan ystävällisyyden ja myötätunnon harjoitus.

 

Juuri nyt huomaamme olevamme tietämättömyyden tilassa mitä todellisuuden luonteeseen tulee, mutta voimme tehdä asialle jotakin: voimme tulla siitä tietoisiksi, ja kuvataksemme sitä, millaisia nämä kaksi tilaa ovat, voimme tutkia uniesimerkkiä. Unen aikana, kun emme tiedä että uneksimme, olemme epätietoisia siitä mitä on todella tapahtumassa. Epätietoisuuden tähden emme tunnista, että kyseessä on vain uni ja luulemme kaikkea todeksi.

 

Heti kun voimme ymmärtää, että se mitä koemme, on vain uni, niin tietämättömyys häviää ja jäämme hyvin miellyttävään tilaan. Se on hyvin avoin, avara ja rentoutunut. Unen jäljittäminen uneksimisen aikana on sellainen kokemus ja täsmälleen näin asia on myös päiväsaikaan. Kun uskomme, että kokemuksemme päivän aikana ovat tosia niin se varjostaa ymmärrystämme niiden todellisesta luonnosta ja aiheuttaa meissä levottomuutta ja jännitystä. Kokemukset tuntuvat meistä siltä kuin olisimme takertuneet verkkoon, mutta jos oivallamme, ettei niiden todellisuuteen tarvitse uskoa, niistä tulee hyvin avoin, avara ja rentoutunut kokemus.

 

Katsokaamme tätä kokemusta, jota kutsumme "elinajaksi". Puolet siitä vietämme päiväsaikaan käsitellen päiväsajan kokemuksia ja puolet unikokemuksia. Päiväsaikaan koetamme jatkuvasti tehdä tiettyjä asioita ja välttää toisia, hyväksymme tietyt asiat ja hylkäämme toiset asiat ja kun vaivumme uneen ja uneksimme teemme täsmälleen samoin. Vaikka vietämme niin suuren osan ajasta uneksien, tuskin koskaan havaitsemme uneksivamme. Luulemme sitä todeksi ja luulemme itse asiassa, että on päivä. Niin me teemme. Koska luulemme että on päivä, unitapahtumat heittelevät meitä ja hylkäämme ja hyväksymme koko ajan.

 

Jos pohdimme miten asiat ovat unen aikana, voimme ymmärtää miten samanlaista on päiväsaikaan. Se johtuu siitä, että emme oivalla näiden päiväajan ilmentymien olevan tulos ilmentymien ja tyhjyyden erottamattomuudesta. Sen seurauksena koemme sitten kaikenlaista levottomuutta, kärsimystä ja kireyttä.

 

On olemassa sekaannus ja vapautuminen sekaannuksesta. Tulee pohtia, millaisia nämä tilat ovat. Ensin tutkimme esimerkkiä, sitten kokemusta. Jos käytämme unta esimerkkinä sekaannuksesta ja vapautumisesta, niin pohdimme ensin sitä, millaista on uneksia tietämättä että uneksii ja sitten sitä, millaista on uneksia tietoisena siitä että kyseessä on uni. Ovathan ne esimerkkejä siitä, mistä sekaannuksessa ja vapautumisessa on kyse. Sen jälkeen voidaan pohtia sekaannuksen ja vapautumisen kokemusta. Silloin pohditaan ensin sitä, millaista on olla hyvin vihainen jollekulle, sitten katsotaan vihaa suoraan, päästetään siitä irti ja rentoudutaan.

 

Suoraan vihan olennaiseen luontoon katsominen on hyvin avoin ja avara kokemus. Sellaisia virhekäsityksen vallassa olemisen ja siitä vapautumisen kokemukset ovat. Jos ajattelemme mitä niiden takana on, niin ensin siellä on tietämättömyys sekaannuksen tilassa, mutta sen jälkeen tietoisuus. Ja koska tietoisuus on tietämättömyyden täydellinen vastakohta, niin sieltä missä tietoisuutta on, tietämättömyys häviää, sitä ei voi olla missään. Kolme asiaa, joista meidän tulee hankkia varmuus sekaannukseen ja vapautumiseen liittyen ovat siis esimerkki, kokemus ja tietoisuus. Se on resepti.

 

Koska samsarasta voi vapautua, se todistaa meille, että samsara ei ole jotakin todellista, oikeasti olemassa olevaa. Se on hyvin tärkeä ymmärtää, koska koko ongelmamme tulee siitä, että pidämme samsaraa totena. Pidämme kaikkia kokemuksiamme olemassaolossa juuri sellaisina minä ne ilmenevät. Ja sen tuloksena kärsimme. Jos samsara todella olisi totta, mitään ongelmia ei syntyisi siitä, että pidämme sitä totena – havaitsisimme sen vain sellaisena kuin se todella on eikä missään olisi epäsointua. Olemme sekaannuksen tilassa siitä syystä, että pidämme jatkuvasti totena sellaista mikä ei ole totta.

 

Tilanne on samanlainen kuin unessa. Ajatellessamme unessa että on päivä, ajattelemme, että uni-ilmiöt ovat tosia, ja se on ainoa ongelmien aiheuttaja; ainoastaan se, että teemme tämän peruserehdyksen. Se on sekaannuksemme määritelmä. Loogisesti päätellen voimme sanoa, että jos ajatuksissamme pidämme jotain todellisena, ajatukset ovat väärässä, koska se mitä ne havaitsevat totena, ei itse asiassa ole totta. Sen erehdyksen me teemme.

 

Samsaran syy on uskomus itsen olemassaoloon. Koska uskomme että on itse, koemme samsaran. Voimme havaita, että tämä uskomus itseen ei ole todellisuudessa olemassa ja siitä voi päätellä, ettei sen tulos, samsara, myöskään ole todella olemassa. Me kaikki koemme tämän uskomuksen itseen suhteellisen todellisuuden näkökulmasta, ilmeisen todellisuuden.

 

Kuljemme ympäriinsä ajatellen "minä, minä", "minun, minun" koko ajan. Mutta kun tarkastelemme ajatusta siitä että on itse, emme voi havaita sen tulevan mistään emmekä näe sen menevän mihinkään. Se on vapaa tulemisesta ja menemisestä. Emme voi havaita sen syntyvän ollenkaan, sillä tutkiessamme asiaa huomaamme, ettei se synny itsestään, se ei synny mistään mikä olisi eri kuin se itse, se ei synny mistään sellaisesta mikä olisi sekä se itse että eri kuin se itse ja lopuksi itsen alku ei synny ilman syytä. Näin ollen se ei synny mistään näistä neljästä mahdollisesta äärimmäisyydestä.

 

Noiden neljän lisäksi muita mahdollisuuksia ei ole ja voimme päätellä, että tämä usko itseen ei todellisuudessa tapahdu, se ei koskaan todella ala. Siksi ei myöskään voi sanoa sen lakkaavan, eihän se ole alkanutkaan. Koska se ei synny eikä lakkaa, ei voida sanoa että se olisi jossain nyt, se ei asu missään. Tämä on todiste jostakin mitä ei ole aidossa todellisuudessa, se on pelkästään sen riippuvainen ilmentymä! Tämä on sama kuin joutuisi punaisiin valoihin unessa, pysäyttäisi auton ja kun valot vaihtuvat vihreiksi jatkaisi eteenpäin. Opetusten valossa ei todella ole mitään pysäytettävää eikä mitään saavutettavaa. Aidon todellisuuden luonnossa ei ole mitään pysäyttämistoimintaa tai saavuttamista, pysäyttäminen ja saavuttaminen ovat vain totuttujen tapojen mukaisia ilmentymiä.

 

Kun jatkamme tätä egoon tarrautumisen tarkastelua – koska emme havaitse sen syntyvän, pysyvän tai lakkaavan, voimme päätellä, ettei sitä todella ole olemassa. Se on vain peilikuvan kaltainen ilmentymä. Ja koska egoon tarrautuminen ei syynä ole itsessään olemassa niin voidaan sanoa, ettei sen seurauksella, samsaralla, myöskään ole mitään todellista olemassaoloa, eihän sen alkusyytä ensinkään ole.

 

Jos mietitään, millaisia haittoja itseen uskomisesta seuraa, niin huomataan että niitä on paljon, sen takia että se mikä meitä sitoo, on usko itseen. Ainoastaan usko itseen saa aikaan kärsimyksemme. Meillä on kärsimystä vain sen ajatuksen takia, että on olemassa joku joka kärsii.

 

Näyttää siltä että egoon takertumisessa on paljon vikaa ja että siitä kannattaisi luopua. Mutta kun tutkimme itseen uskovaa ajatusta, havaitsemme, ettei se tule mistään, se ei mene minnekään, sen ei voi nähdä syntyvän, pysyvän eikä lakkaavan. Se opettaa meille todellisuudesta joka on sitomisen ja vapautumisen tuolla puolen. Aidon todellisuuden luonto ylittää sen, että ensinnäkin olisi jokin side ja että sen takia jälkeenpäin olisi jonkinlainen vapautuminen ja tämä on Dharman pyörän toinen kääntö.

 

Lyhyesti, koska näin on, kun tutkimme asiaa, voimme nähdä, että tämä egoon takertuva mieli ei todellisuudessa sido meitä ja siksi ei oikeastaan ole myöskään mitään vapautumista. Kun sitten katsomme sen luontoa kokemuksen kautta, se on avoin ja avara ja rentoutunut kokemus.

 

Voimme katsoa sitä myös siitä näkökulmasta, jota egoon tarrautuva mieli oletettavasti sitoo: itsen näkökulmasta. Etsiessämme itseä emme voi havaita sen olevan yhtä kuin viisi skandhaa (muoto, havaitseminen, tuntemukset, ajatukset ja tajunta) emmekä näe sen olevan jotain muuta kuin ne, olevan olemassa erillään noista viidestä skandhasta eli kertymästä ja näin ollen mitään itseä ei todella ole. Alun alkujaan ei siis ole ketään jonka voisi sitoa.

 

Miten egoon takertuva mieli voisi sitoa jonkun, ellei ole ketään jonka se voisi sitoa? Voimme tutkia sidosta nyt samoin kuin tutkimme sitä mikä sitoo (egoon takertuva ajatus) ja kuka sidotaan. Koska niistä kumpaakaan ei löydy, ei ole mitään sellaista kuin side.

 

Milarepa lauloi samsaran sisäisen todellisuuden puuttumisesta seuraavalla tavalla:

 

"Kaikki elolliset ja elottomat asiat kolmessa maailmassa

ovat syntymättömiä ja olemattomia ulkonaisesti,

niillä ei ole perustaa jolla levätä, ne eivät synny yhtäaikaisesti,

ei ole karmista tekoa eikä sen kypsymistä.

Edes samsaran nimi ei ole olemassa."

 

Kun Milarepa laulaa, ettei samsaralla ole olemusta, ettei se ole olemassa, että se ei synny, hän ei tarkoita, että se olisi kokonaan olematon, koska niin sanomalla hän kieltäisi samsaran ilmentymän syntymisen, eikä sitä voi kukaan kieltää. Samsara ilmenee varmasti juuri niin kuin asiat unissa varmasti ilmenevät eikä kukaan voi kieltää niiden ilmentymistä. Asian ydin on se, että ne eivät ole todellisia. Eikä samsarakaan ole. Samsara ilmenee samalla kun siltä puuttuu kaikki sisäinen luonto.

 

Milarepa laulaa, että ei ole karmisia tekoja eikä noiden tekojen karmisia tuloksia. Miten hän voi sanoa niin? Hän voi niin sanoa, koska yksi ensimmäisistä asioista, jotka opimme dharmassa, on, että itseä ei ole olemassa. Itsettömyyden totuus. Jos itseä ei olisi mutta karma ja karmisten tekojen tulokset olisivat, siinä olisi ristiriita. Se olisi epäloogista, koska kukaan ei tekisi karmisia tekoja eikä kukaan kokisi niiden tuloksia todella. Sen takia Milarepa sanoo, että koska tiedämme, ettei itseä ole, ei itsen tekemiä karmisia tekojakaan ole eikä niiden tuloksia kenenkään itsen kokemana. Kun todella tutkii, niin sen havaitsee. Sitten opetus on johdonmukainen.

 

Milarepa laulaa:"Edes samsaran nimi ei ole olemassa." Miten hän voi sanoa niin? Kun katsomme mitä tahansa kohdetta, on olemassa sekä nimi, jonka sille annamme, että perusta jolla annamme sen. Meillä on tässä nimi samsara. Mitä me oikein siksi kutsumme? –Viittä skandhaa. Viisi skandhaa ovat se kohde, jolle annamme nimen "samsara". Ensin tulee tutkia onko todella olemassa jokin kohde jolle annamme tämän nimen. Tarkastellessamme viittä skandhaa täsmällisen tiedon avulla näemme, että ne eivät ole yksi asia eivätkä myöskään monia asioita. Koska kolmatta mahdollisuutta ei ole, voimme päätellä että viisi skandhaa eivät todella ole olemassa. Ne ovat juuri niin kuin viiden skandhan ilmentymä unessa, ne ilmenevät mutta eivät todella ole läsnä, eikä näin ollen ole mitään perustaa, jolle antaa nimi "samsara". Nimen perusta ei ole todella olemassa.

 

Entä sitten nimi? Vaikkei perustaa nimen antamiselle ole, onko nimi olemassa? Voimme tarkastella myös sitä täsmällisen tiedon avulla. Tiibetiksi samsaraa kutsutaan nimellä korwa. Siinä on kaksi tavua, kor ja wa. Kumpikin tarvitaan, jotta nimi syntyisi, mutta kun tarkastellaan tavua kor, siinä ei ole mitään wa:aa, niin että nimi ei ole siinä. Tavussa wa taas ei ole kor:aa. Kun on yksi, nimi ei ole siinä, ja kun pääsee toiseen, siinäkään ei ole nimeä. Kun lausuu korwa, lausuessaan kor, wa ei ole läsnä ja kun pääsee tavuun wa, kor on mennyt, se on olematon kokonaisuus. Samsaran nimeäkään ei siis voi sanoa.

 

Tässä käy niin, että käsitteellistämme nämä asiat ja pidämme sanaa korwa tai olemassaolo yhtenä asiana ja otamme sitten toisen askeleen ajatuksissamme pitämällä nimeä ja perustaa, jolle nimen annamme, samana asiana. Emme ymmärrä, että kyseessä on nimi ja perusta, jolle nimi annetaan, silloin kun käsitteellistämme sen. Nämä ovat ne kaksi asiaa, jotka seuraavat sellaisista ajatuksista, jotka pitävät asioita todellisina. Ne pohtivat sitä, että on nimi ja sitten sitä, että nimi ja kohde ovat sama asia. Uskomus todelliseen olemassaoloon syntyy näin. Kun sitä tutkitaan, se hajoaa.

 

Ilmentyvän todellisuuden suhteellisen totuuden kokeminen on niin kuin kokemus unesta tai harhasta, kuin kuun heijastus vesiastiassa, koska nämä ovat ilmentyminen ja tyhjyys erottamattomina. Ne ilmenevät, mutta samalla ne ovat vailla minkäänlaista luontoa. Kun pidämme niitä todellisina, koemme ne ikään kuin ne olisivat todellisia, ei ole mitään mikä osoittaisi, että ne eivät ole sitä sillä hetkellä. Niin kauan kuin ajattelemme niitä tosina, kokemuksemme näyttää vahvistavan sen. Heti kun ymmärrämme, että niiden todellinen luonto on ilmentymä ja tyhjyys, niistä tulee hyvin avoimia, avaria ja rentoutuneita, juuri niin kuin kuu vesikulhossa.

 

Jos se on kokemiemme ilmiöiden luonto, miten meidän tulisi ajatella menneistä ja tulevista elämistä, mitä ajatella toimimisesta ja tekojen karmisista tuloksista? Tästä Suojelija ja Vartija puhui kun hän kirjoitti:

 

"Kun ymmärtää sen, että kaikki ilmiöt ovat kuin kuu vesikulhossa,

eivät tosia eivätkä epätosia,

se suojelee yksilön mieltä, niin etteivät huonommat näkemykset varasta sitä."

 

Se tarkoittaa, ettei pitäisi jäädä kiinni oikeisiin ja vääriin ajatuksiin. Olemassaolo määritellään olemattomuudella. Esimerkki siitä on kuun kuvajainen vedessä. Kuvajainen ei ole todellinen. Eikä se ole kokonaan olematon koska sen ilmennys on olemassa. Se ilmenee samalla kun se on tyhjä kaikesta sisäisestä todellisuudesta. Kun ymmärrämme, että asiat ovat niin, emme vaivu realismin emmekä nihilismin näkökulmiin.

 

Edelleen Suojelija Nagarjuna sanoo perusteoksessaan Keskitien viisaudessa:

 

"Niin kuin uni, harha, gandharvojen kyvyt,

näin syntymän, elämän ja kuolemisen opetetaan olevan."

 

Nagarjuna sanoo näin, koska hän omisti suuren osan kirjoituksistaan aidon todellisuuden väitteiden analysointiin. Ja hän kielsi ne kaikki. Ei näet ole mitään teoriaa, jolla voitaisiin kuvata mitä todellisuus oikeastaan on. Aidossa todellisuudessa ei varmastikaan tapahdu mitään syntymistä, lakkaamista tai pysymistä. Miten sitten ymmärtää kaikki ilmentymät, jotka koemme? No, ne ovat juuri niin kuin unet, harhaa, niiden ilmentymillä ei ole mitään aineellista todellisuutta.

 

Suhteellisten ilmentymien luonnon mietiskeleminen tällä tavoin on mahayanassa nimeltään samadhi, joka näkee kaiken illuusion kaltaisena. Vajrayanassa sitä kutsutaan epäpuhtaan illusorisen kehon ja muodon harjoitukseksi. Tämä on ollut lyhyt selitys syistä, miksi sekaannusta on ja miksi on vapautuminen. Rinpoche selittää seuraavalla luennolla laulun nimeltä Väliaikaisen (ehdollisen) erottaminen lopullisesta (ehdottomasta) mahamudran yhteydessä. Laulamme sen nyt yhdessä.

 

Dharman laulamisen perinne alkaa itsestään Buddhasta. Eräs Buddhan opetusten kahdestatoista haarasta on Kauniin sävelen haara. Buddha lauloi nuo opetukset oppilailleen ja se perinne jatkui kagyu-perimyslinjan suurille mestareille. Tilopa, Naropa ja Marpa Kielenkääntäjä kaikki lauloivat uskomattoman määrän vajralauluja. Ja erityisesti niitä lauloi Milarepa, sanotaan hänen laulaneen satatuhatta laulua. Meillä on siis varmastikin laulamisen perinne ja erityisesti meidän perimyslinjassamme se on oma perinteensä. Kagyu-linjan erityinen harjoitus on laulaa ja niin meidänkin tulisi tehdä.

 

Voimme muistella tarinaa siitä, miten Milarepa mietiskeli metsässä ja hänen polulleen juoksi pelästynyt kauris jota ajettiin takaa. Milarepa lauloi kauriille laulun ja kauris rauhoittui asettuen hänen jalkoihinsa. Sitten tuli vihainen metsästyskoira, joka ajoi kaurista takaa. Milarepa lauloi koiralle laulun ja koira rauhoittui asettuen kauriin viereen niin kuin ne olisivat veljeksiä. Lopulta tuli myös metsästäjä nimeltä Gonpo Dorje, joka oli uskomattoman vihainen nähdessään koiransa istumassa kauriin vieressä. Hän aikoi ampua Milarepan jousipyssyllään mutta Milarepa sanoi: "Voit ampua minut mutta kuuntele ensin lauluni." Milarepa lauloi hänelle laulun ja Gonpo Dorje asetti jousen ja nuolen syrjään, istui alas Milarepan jalkoihin ja rupesi hänen oppilaakseen. Siinä näemme laulun voiman. Niin se on.

 

Väliaikaisen (ehdollisen) erottaminen lopullisesta (ehdottomasta) mahamudran yhteydessä:

Milarepan vajralaulu

 

Keskellä maailmaamme, Jambudvipassa, Voittajan valtakunnassa

on eräs, jonka sanotaan olevan toinen Buddha.

Niiden opetusten voitonviirissä jotka eivät painu mailleen,

hän on kuin kruunaava jalokivi kaikkein korkeimmalla,

kaikkien kunnioittama ja lahjojen arvoinen.

Hänen kuuluisuutensa liehuvan viirin soinnukas sävel

kaikuu kaikkiin suuntiin.

Eikö tämä olekin valtias herra ja kaiken saavuttanut mestari Maitripa?

 

On eräs joka palveli hänen lootusjalkojaan kunnioittaen

ja joi täysin siemauksin olennaisen eliksiirin,

mahamudran, näkemyksistä korkeimman,

joka sai hänet kosketuksiin paljaan ja yksinkertaisen todellisuuden kanssa.

Kaikki hyvät ominaisuudet täydellistivät häntä,

pieninkään vika ei häntä tahrannut,

sugata emanaatio ihmisen muodossa

olennoista korkein, valtias Marpa opetti näin:

 

Ilmenivätpä ilmiöt ulkona millä tavalla tahansa,

ellei niitä oivalla, ne ovat harhaanjohtavia heijastuksia.

Kohteisiin takertuminen on se mikä sinut sitoo,

niille jotka tietävät, ne ovat harhanomaisia ilmiöitä.

Heille ne, mitkä näyttävät objekteilta, ovat mielen parhaita ystäviä.

Loppujen lopuksi sellaista kuin ilmiöt ei ole,

ja syntymättömänä dharmakaya on äärettömän puhdas,

hän opetti sen puhtaudesta syntymättömänä dharmakayana.

 

Mentaalisen tajunnan toiminta sisäpuolella –

oivaltamattomana se on itse tietämättömyys,

se on kaiken karman ja huolien juuri;

oivallettuna se on itsestään tietoinen viisaus.

Siinä juuri myönteiset ominaisuudet kukoistavat täyteydessään.

Loppujen lopuksi sellaista kuin viisaus ei ole,

jatkukoot ilmiöt niin pitkälle kuin niitä riittää ja siihen saakka.

Tähän asti ne jatkuvat eikä sen pidemmälle, hän sanoi.

 

Tämä muodon skandha johon pakottaudutaan,

oivaltamattomana se on neljä elementtiä muodostaen kehon.

Siitä seuraa sairautta ja kärsimystä,

jos se oivalletaan, se on jumaluuden ykseyskeho.

Kun yleinen luulo jota vaalimme, käännetään toisin päin,

loppujen lopuksi sellaista kuin keho ei ole.

Se on yhtä harvinainen kuin pilvetön taivas, hän sanoi,

yhtä puhdas kuin pilvetön taivas, niin hän sanoi.

 

Mies ja naispuolisten demonien ilmestykset

ovat maroja niin kauan kuin naamiotasi ei ole paljastettu,

esteiden asettajia joista seuraa pelkkää harmia.

Kun valepukusi on paljastettu, ne ovat dharmansuojelijoita,

varsinainen kykyjen valikoima.

Loppujen lopuksi jumalia ja peikkoja ei ole.

Anna käsitteiden mennä niin pitkälle kuin ne ulottuvat eikä sen pidemmälle,

tähän saakka ne ulottuvat, ei edemmäs, hän sanoi.

 

Äärettömässä kulkuneuvossa, yleisesti sanoen,

salaisen mantran anuttarayogan kautta,

kun dhatun tiivistymä sattuu yhteen nadien kanssa,

henkien muotoja nähdään ulkopuolella, hän opetti.

 

Tietämättä etteivät nuo itseilmennykset ole sitä miltä ne näyttävät

ja ajatellen että ne ovat todellisia, et pääse minnekään.

Oli aika jolloin sekaannus sai pääni pyörälle,

paremmasta tietämättä rakensin harhan pesän

ja pidin jumalia jotka auttavat ja henkiä jotka vahingoittavat, tosina.

Mutta nyt jetsun siddhan ystävällisen ohjauksen ansiosta

ymmärrän, että samsaran pysäyttäminen ja nirvanaan pääseminen ei auta;

pidän kaikkea mikä ilmenee mahamudrana!

 

Oivaltamalla sen ettei harhalla ole pohjaa

tietoisuuden kuu loistaa veden pinnassa selkeänä

kirkkauden aurinko valaisee pilvettömänä

tietämättömyyden pimeyden sen reunoihin saakka.

Sekaannuksesta pyörällä oleva pääni ei pyöri enää,

perusolennon loisto säihkyy sisällä,

miten kallisarvoinen on nyt ajatus kummituksen kohtaamisesta

se paljastaa syntymättömän lähteen, miten ihmeellistä ja hämmästyttävää!

 

Katso suoraan mielen nykyhetken olemusta. Irrota ja rentoudu.

 

Katsomalla yhä uudestaan mieltä, jota ei voi katsoa

näkymätön todellisuus nähdään elävästi, juuri niin kuin se on.

Katkaisemalla kaikki epäilyt siitä onko sitä vai eikö ole,

tunnistakaamme virheettä omat kasvomme.

Tämän ansion voimalla täydellistäkööt kaikki olennot hyvien tekojen ja viisauden kertymät ja saavuttakoot he niiden kautta aidon valaistumisen kaksi ulottuvuutta.

 

Buddhan kehon muuttumattoman vuoren voimalla olkoon kaikki onnellista.

Buddhan valaistuneen puheen voimalla, jossa on 60 ominaisuutta, olkoon kaikki onnellista.

Buddhan tahrattoman ja äärimmäisyyksistä vapaan mielen voimalla olkoon kaikki onnellista.

Voittajien valaistuneen Kehon, Puheen ja Mielen voimalla olkoon kaikki onnellista.

 

Täyttyköön tämä paikka onnella ja erinomaisuudella päiväsaikaan.

Täyttyköön tämä paikka onnella ja erinomaisuudella yöllä.

Täyttyköön tämä paikka onnella ja erinomaisuudella keskipäivällä.

Olkoon se aina täynnä onnea ja erinomaisuutta.

Kolmen Harvinaisen ja Korkean voimalla olkoon kaikki onnellista.

 

 

29.9.2000 iltapäivä

 

Kuten aikaisemmin, kehittäkää korkein bodhimielen motivaatio niin kuin mahayanassa opetetaan ja kuunnelkaa.

 

Kaikista lamoista joihin Marpa Kielenkääntäjä luotti, hänen läheisimmät opettajansa olivat Khenchen Naropa ja kaikkivaltias Maitripa. Nimenomaan Maitripa oli se, joka pääasiassa antoi Marpalle opetuksen näkemyksestä. Siksi Milarepa laulaa tässä laulussa Maitripalle, Maitripa opetti näkemyksen Marpalle, Marpa opetti sen Milarepalle ja nyt Milarepa esittää sen Tseringma-sisaruksille lauluna.

 

Ensimmäisessä säkeistössä Milarepa ylistää valtias Maitripaa. Hän aloittaa sanomalla: Keskellä maailmaamme, Jambudvipassa, joka on niin kuin Buddhan puhdas valtakunta – se on Voittajien valtakunta. Hän, jonka maine kiiri niin, että häntä pidettiin toisena Buddhana, oli valtias Maitripa. Ja hän on niin kuin Buddhan opetusten voitonviirin huipun kruunaava jalokivi.

 

Buddhan opetuksia verrataan tässä siis voitonviiriin ja sen huipussa oleva jalokivi on se, jota Milarepa tässä ylistää. Kaikki kunnioittavat häntä ja tuovat uhrilahjoja hänelle. Hänen kuuluisuutensa liehuvan viirin soinnukas sävel kulkee kaikkialle ja tunnetaan joka paikassa, niin kuin viiri suuren laivan keulamastossa; Maitripan maine on sen kaltainen ja kattaa kaikki ilmansuunnat. Näin siis hän, jota ylistetään tämän ensimmäisen säkeistön jokaisella rivillä, nimetään nyt viimeisimmällä: "Eikö tämä olekin valtias herra ja kaiken saavuttanut mestari Maitripa?"

 

"On eräs joka palveli hänen lootusjalkojaan kunnioittaen", Maitripan lootusjalat. "Ja joi täysin siemauksin olennaisen eliksiirin." Olennainen eliksiiri viittaa ydinohjeisiin, opetuksiin. Kun hän oli juonut ne pohjiaan myöten, hän oivalsi täydellisesti mahamudran, joka on näkemyksistä korkein, kaikkien näkemysten huippujen huippu. Ja se sai hänet kosketuksiin paljaan ja yksinkertaisen todellisuuden kanssa, todellisuuden, joka on äärimmäisyyksistä vapaa, mielen perusluonto.

 

Sen seurauksena: "Kaikki hyvät ominaisuudet täydellistivät häntä, pieninkään vika ei häntä tahrannut, sugata emanaatio ihmisen muodossa." Marpan sanottiin olevan Hevajran emanaatio. Hevajran mandalassa on kahdeksan ympäröivää jumaluutta sekä Hevajra, pääjumaluus. Marpaa siis pidettiin tuon mandalan keskuksen, Hevajran, emanaationa. Ja vaikka hän ilmestyi ihmisen muodossa, hän oli olennoista suurin ja hän opetti näin.

 

Sen jälkeen ehdollinen erotetaan ehdottomasta eri tavoin. Ensimmäinen asia, jonka mukaan se erotetaan, on sen ulkoinen olemus. Ensin siis sanotaan: "Ilmenivätpä ilmiöt ulkona millä tavalla tahansa, ellei niitä oivalla, ne ovat harhaanjohtavia heijastuksia. Kohteisiin takertuminen on se mikä sinut sitoo, niille jotka tietävät, ne ovat harhanomaisia ilmiöitä. Heille ne mitkä näyttävät objekteilta, ovat mielen parhaita ystäviä, loppujen lopuksi sellaista kuin ilmiöt ei ole. Ja syntymättömänä dharmakaya on äärettömän puhdas, hän opetti sen puhtaudesta syntymättömänä dharmakayana."

 

Tässä ulkoiset ilmiöt jaetaan kolmeen luokkaan. Ensin on vaihe, jossa niiden luontoa ei oivalleta, toiseksi on vaihe, jossa se oivalletaan ja kolmanneksi on niiden ääretön todellisuus. Ilmenivätpä ilmiöt ulkona millä tavalla tahansa, ilmiöt ottavat aistitajunnoillemme ilmenevien viidenlaisten kohteiden muodon. Ne voivat olla näköhavaintoja, ääniä, tuoksuja, makuja ja tuntohavaintoja.

 

Voimme luokitella ne hyviin, siis sellaisiin joista pidämme, sekä niihin joista emme pidä ja niihin, joiden kohdalla tunne on neutraali. Huolimatta siitä miten ne ilmenevät, mikä niiden ulkomuoto on tai mitä niistä ajattelemme, ensimmäisessä vaiheessa edellä kuvattujen ilmiöiden kanssa joudutaan tekemisiin oivaltamatta niiden luontoa. Ja koska niin on, ne ovat harhaanjohtavia heijastuksia. Ne ovat sekaannuksen vallassa koettuja ilmiöitä samalla tavoin kuin unessa ilmestyvät ilmiöt käsitetään väärin silloin, kun emme tiedä että uneksimme. Nämä väärinkäsitetyt ilmiöt ilmestyvät totuttujen taipumusten takia. Ja silloin kun emme tiedä niiden todellista luontoa, pidämme niitä todellisina ja se sitoo meitä, se on se mikä meidät sitoo.

 

Kohteisiin takertuminen siis sitoo sinut. Se tarkoittaa, että kohteet itse eivät tee mitään omalta puoleltaan. Yksilön usko siihen, että ne ovat todellisia aiheuttaa ongelman. Siitä syntyvä ongelma on se, että siitä seuraa huolia, jotka saavat aikaan kärsimystä. Juuri samalla tavalla kuin silloin kun uneksii tietämättä että uneksii. Ei ole niin että kohteet itsessään aiheuttaisivat ongelman, että olisi ylimalkaan mitään, mutta ongelma on se, että emme tiedä kyseessä olevan uni. Ja näin on myös suhteessa ulkoisiin kohteisiin ei-oivaltaneessa vaiheessa.

 

Uni on myös hyvä esimerkki siinä mielessä, että se kattaa kaikenlaiset ilmiöt, miten ilmiöt sitten saattavatkin ilmetä. Mitä ikinä onkin, kun takerrumme siihen todellisena silloin kun se ei sitä oikeasti ole, se on harhaanjohtava heijastus. Niiden havaitsemiseen sisältyy sekaannus koska teemme virheen siinä, mitä ne todella ovat.

 

Seuraava vaihe on se, jolloin oivallus on läsnä ja niin Milarepa laulaa: "Niille jotka tietävät, ne ovat illusorisia ilmiöitä. Heille ne mitkä näyttävät objekteilta, ovat mielen parhaita ystäviä." Tässä ne jotka tietävät tarkoittaa niitä, jotka tietävät mielen luonnon. Niille jotka ovat oivaltaneet tämän mielen luonnon perustavan olennaisen todellisuuden, esineet ilmenevät harhanomaisina, eivätkä ne millään tavoin estä mietiskelyä. Pikemminkin ne ovat ystäviä meditaatiossa.

 

Jos näemme unta ja tiedämme uneksivamme, voimme tehdä sellaisia harjoituksia, jotka tunnetaan emanaationa (ilmestyskehoina) ja transformaationa. Noita harjoituksia tehdäksemme meillä kuitenkin täytyy olla jokin ilmentymä jota transformoida (muuttaa) ja emanoida (monistaa). Ilmentymät ovat siis hyödyksi mietiskelyssä eivätkä estä sitä, ja voimme ajatella näin yleisesti ottaen kaikista ilmiöistä. Emme voi saada niiden ilmentymistä lakkaamaan, ei ole mitään syytä miksi niiden pitäisi lakata, sen sijaan tulee oivaltaa että ne ovat pelkästään ystävä meditaatiossa, ne voivat ainoastaan tehdä meditaatiosta entistä parempaa.

 

Olemme nyt kuulleet, miten asiat ovat silloin kun oivallusta ei ole ja miten ne ovat silloin kun oivallus on. Mikä sitten on näiden ilmiöiden lopullinen luonto? Absoluuttinen luonto on se, että ne eivät ole koskaan ilmentyneet. Että sellaista kuin ilmiö ei ole. Ilmiöt eivät ole todella olemassa. Koska näin on, mikään ei koskaan ole syntynyt. Todellisuuden luonto on syntymätön, mikään ei koskaan ilmene ja sellaisenaan se on dharmakaya. Ja täsmälleen näin Milarepa laulaa: ilmentymän olennainen luonto, syntymätön dharmakaya. Dharmakaya, jossa mikään ei ilmene. Ja koska dharmakaya on tahraton ja viaton, sen olemus on puhtaus. Näin Milarepa laulaa: "Loppujen lopuksi sellaista kuin ilmiöt ei ole, ja syntymättömänä dharmakaya on äärettömän puhdas."

 

Seuraava säkeistö erottaa ehdollisen ehdottomasta suhteessa sisäisiin tajuntoihin, erityisesti mentaaliseen tajuntaan. Siinä sanotaan: "Mentaalisen tajunnan toiminta sisäpuolella – oivaltamattomana se on itse tietämättömyys, se on kaiken karman ja huolien juuri; oivallettuna se on itsestään tietoinen viisaus. Siinä juuri myönteiset ominaisuudet kukoistavat täyteydessään, loppujen lopuksi sellaista kuin viisaus ei ole. Jatkukoot ilmiöt niin pitkälle kuin niitä riittää ja siihen saakka. Tähän asti ne jatkuvat eikä sen pidemmälle, hän sanoi."

 

Mentaalisen tajunnan toiminta sisäpuolella. Mentaalinen tajunta on tässä toimelias, se tekee asioita, liikkuu. Miksi, saatamme kysyä. Se mainitaan tässä erityisesti jonakin joka liikkuu yltympäriinsä. Jos ajattelemme viittä aistitajuntaa, ne pysyttelevät kukin oman tietyn kohteensa parissa: näkötajunta havaitsee näkymiä, kuulotajunta ääniä, hajutajunta tuoksuja, makutajunta makuja ja ruumiin tuntotajunta havaitsee kosketustuntemuksia eikä muuta. Ne eivät havaitse muuta kuin kukin oman kohteensa, kun taas ajatustajunta hyppii ympäriinsä niiden kaikkien välissä. Siksi se on kuudesta tajunnasta se todellinen liikkuja.

 

Sellainen tila, missä ei ole mitään ymmärrystä tuon tilan todellisesta luonnosta, mahamudran luonnosta, mielen luonnosta, on tietämättömyyttä. Se on tietämättömyyttä, koska on tietämätön omasta luonnostaan, perusolemuksestaan. Ei tunne sitä. Mikä siinä sitten on vikana? Onko siinä jokin ongelma?

 

Tietämättömyys kuvaillaan seuraavalla rivillä: "Se on kaiken karman ja huolien juuri." Siksi että ensin on tietämätön, tulee yhä tietämättömämmäksi ja sen myötä syntyvät ajatustason murheet, kleshat (halu, viha, kateus, ylpeys jne.) Koska mieli on niiden vallassa, teemme sen mukaisia tekoja. Se on karmaa, karman kertymistä. Olipa se hyvää tai pahaa, se on kokonaan ajatustason huolten vaikutuksen alla, niin että tuloksena on joko samsarinen onni tai samsarinen kärsimys, jotka kumpikin ovat tahrattuja. Se on siis vikana siinä, että on tietämätön todellisuuden luonnosta.

 

Jos sitten katsomme tietämättömyyden luontoa tarkemmin, näemme, että se on pelkästään tiedon puutetta siitä, mikä on mielen todellinen luonto. Ei-tietoisuuden tilalle on annettu nimi tietämättömyys, mutta muuten mitään sellaista kuin tietämättömyys ei todella ole olemassa. Sillä ei ole mitään olemassa olevaa olemusta tai luontoa. Tämän Buddha myös opetti Viisauden sydän -sutrassa sanoessaan: "Ei ole tietämättömyyttä eikä tietämättömyyden loppumista."

 

Toisinaan pohdimme sitä, miten suunnaton tietämättömyytemme on. Ajattelemme: "Olen niin tietämätön, tyhmä." Mutta jos tutkimme tätä tietämättömyyttä, joka oletamme olevan niin suuri, emme löydä sitä mistään. Emme löydä sitä kehojemme ulkopuolelta. Kehojen sisään katsoessamme emme löydä sitä sieltäkään. Emme löydä yhtään tietämättömyyttä aivoistamme, sydämestämme, emme mistään, jos etsimme sitä prajnan (erottelevan viisauden) avulla.

 

Koska tietämättömyydellä ei siis ole olemusta, olisi tietämätöntä uskoa että se on totta. Koska se on todiste siitä, ettei tiedä sitä, että tietämättömyydellä ei ole olennaista luontoa. Ettei tiedä sitä että se ei ole todellinen ja sen takia pitää sitä totena. Se on tietämättömyyttä.

 

Hyvä uutinen on se, että voimme tutkia Buddhan sanoja. Buddha sanoi: "Tietämättömyyttä ei ole." Kun tutkimme sitä tarkan tiedon avulla huomaamme: emme löydä mitään. Ja siksi päättelemme että tietämättömyyttä ei todella ole olemassa.

 

Bodhisattvan käytöksen oppaan viisautta käsittelevässä luvussa bodhisattva Shantideva kuvaa, miten ajatustason huolia, kleshoja, ei voi löytää kohteissa jotka havaitaan, niitä ei voi löytää niissä taidoissa, joiden avulla nämä kohteet havaitaan, eikä missään niiden välimaastossa. Tällä tavoin hän osoittaa, että kleshoilla ei ole sisäistä todellisuutta. Pääsyy siihen, että ajatustason murheet eivät todella ole olemassa on se, että niiden oletettu juuri eli tietämättömyys ei todella ole olemassa.

 

Ajatustason huolista voimakkain on viha; sen vaikutus meihin on raivoisa, sillä kun todella suutumme ajatuksemme tulevat uskomattoman kiihtyneiksi. Voi olla suorastaan vaikea kestää sitä, ettei tiedä mitä tekisi kun on niin vihainen. Mutta vaikka viha on niin voimakas, voimme kuitenkin tutkia sitä ja havaita, että se ei ole tullut mistään eikä se mene minnekään, eikä vain tämä; se ei koskaan tapahdu. Se ei koskaan ala ja siksi se ei koskaan lopu. Kun viha siis on tapahtumassa, jos olemme älykkäitä voimme tutkia sitä ja nähdä että se ei tule eikä mene, se ei ala eikä lakkaa. Eikö se ole hyvä tehtävä?

 

Jos sellaista on silloin, kun ei ole oivaltanut mielen luontoa, millaista on sitten kun on oivaltanut sen? – Kun mielen luonto on oivallettu, niin sen tähden että tämän ajatustajunnan olennainen luonto on kirkas valo, se koetaan kokemuksena itsestään tietoisesta viisaudesta. Itsestään tietoinen, itsestään syntynyt alkuperäinen tietoisuus. Se on täsmälleen tietämättömyyden vastakohta. Tietämättömyys on tiibetiksi marigpa. Ma tarkoittaa ei, siis tietoisuutta ei ole. Nyt meillä on rigpa, tietoisuus on. Se on vain sen vastakohta.

 

Voidaan kysyä: "Entä sitten? Suurentelua. Mitä hyötyä mielen luonnon oivaltamisesta on? Siitä että tämä tietoisuus ilmenee?" Sen hyöty on se, että kaikki hyvät ominaisuudet syntyvät siitä kun oivaltaa sen, että tämä itsestään tietoinen viisaus on mielen luonto. Kaikki polun hyvät ominaisuudet ja kaikki täyttymyksen hyvät ominaisuudet syntyvät siitä täydellisinä.

 

Kirjoituksessa nimeltä Uttaratantrashastra, joka on mahayana-opetuksien korkein kokonaisuus, buddhaluonto kuvataan sen mukaan mitä siihen kuuluu. Se kuvataan sen mukaan, millaisia ominaisuuksia siinä on. Ne ominaisuudet, mitkä siinä luonnostaan ja spontaanisti ovat, ovat valaistumisen syy. Nämä ovat myötätunnon ja viisauden juuret. Koska ne ovat välittömästi läsnä mielen luonnossa, sen valaistuneessa olemuksessa, niin voimme kehittää niitä syvällisten harjoitusten kautta, niin että ne kasvavat ja muuttuvat ensin Buddhien rajattomaksi suureksi myötätunnoksi ja toiseksi Buddhien tietoisuudeksi kaikesta.

 

Ja edelleen, koska buddhaluonnon valaistuneella olemuksella on nämä ominaisuudet täysin luonnostaan ja spontaanisti myös silloin kun tulos ilmentyy, itsestään erottamattomina, voimme viedä nämä ominaisuudet täyttymyksen tasolle, missä ne ovat rajattomat ja tuo tulos pysyvä. Se ei vähene tältä tasolta. Koska se ei ole osista koottu eikä rakennettu tai luotu asia, se ei hajoa.

 

Nämä hyvät ominaisuudet kuvataan kahtenatoista eri tyyppinä. Silloin kun ensimmäinen bodhisattvataso eli bhumi saavutetaan, nämä kaksitoista ominaisuutta satakertaistuvat. Juuret, jotka mahdollistavat sen toteuttamisen ovat ensinnäkin tyhjyyden oivaltava viisaus ja toiseksi myötätunto. Kun ne viedään ensimmäiselle bodhisattvatasolle, nämä kaksitoista ominaisuutta satakertaistuvat.

 

Tärkeintä näissä kahdessatoista ominaisuudessa on, että ne ovat hyödyksi muille. Ne ovat voimia ja kykyjä tehdä asioita, joiden perimmäisenä vaikuttimena on muiden hyödyttäminen. Mitä se merkitsee asioiden äärettömän luonnon kannalta? Milarepa laulaa: "Loppujen lopuksi sellaista kuin viisaus ei ole, jatkukoot ilmiöt niin pitkälle kuin niitä riittää ja siihen saakka. Tähän asti ne jatkuvat eikä sen pidemmälle, hän sanoi."

 

Todellisuuden absoluuttisessa luonnossa ei siis ole mitään tunnistettavaa asiaa, joka olisi viisaus. Kun sitä analysoi, ei voi löytää siinä mitään sellaista. Meidän täytyy seurata ilmiöitä niin pitkälle kuin ne menevät eikä sen pidemmälle. Se tarkoittaa että meidän on johdettava kaikki ajatuksemme asioiden olemassaolosta niiden lakkaamiseen. Jos voit ymmärtää että ilmiöiden erheelliset ilmentymät eivät ole tosia, niin niiden ajatteleminenkin loppuu. Se toimii niin päin. Ymmärrät tässä, että viisauden ilmiö ei ole olemassa ja sitten virheellinen havainto siitä, että se olisi jotain todellista, loppuu myöskin.

 

Tämä perusteltu selitys, jonka Milarepa antaa, on sopusoinnussa Dharman pyörän toisen kääntämisen opetusten kanssa. Esimerkiksi Viisauden sydän -sutrassa Buddha opetti: "Ei ole polkua, ei viisautta, ei saavutusta, ei ei-saavutusta." se on sopusoinnussa sillä tavoin opettamisen kanssa.

 

Tässä viisauden opetetaan olevan olematon, jotta meidät autettaisiin sen yli, että takerrumme viisauden olemassaoloon. Siksi se esitetään näin. Todellisuuden absoluuttinen luonto on yhtä lailla viisauden olemattomuuden kuin olemassaolonkin tuolla puolen. Huomaamme, että se oli Buddhan tapa opettaa myös silloin kun hän sanoi: "Ei ole tietämättömyyttä eikä tietämättömyyden lakkaamista." Se ei ole olemassa eikä todellisuuden luonnossa myöskään ole sen olemattomuutta.

 

Ja edelleen dharman pyörän toisen käännön sutrissa sen tavan, jolla samsara on tyhjä, selitetään olevan sama kuin se, millä tavalla nirvana on tyhjä. Tavan, jolla tuntevat olennot ovat tyhjiä, selitetään olevan sama kuin tapa, jolla Buddhat ovat tyhjiä.

 

Keskitien perustavassa viisaudessa sanotaan: "Samsara ei ole vähimmässäkään määrässä erilainen kuin nirvana, nirvana ei ole vähimmässäkään määrässä erilainen kuin samsara. Aivan samalla tavoin unessa ei ole mitään eroa sillä onko sidottu kahleisiin vai vapautetaanko kahleista."

 

Tämä on ollut lyhyt selitys ehdollisen erottamisesta ehdottomasta ulkoisten ilmiöiden ja sisäisen mentaalisen tajunnan yhteydessä. Säkeet ovat lyhyet mutta niiden merkitys on uskomattoman syvällinen ja laaja.

Nyt olkaa hyvät ja katsokaa tämän liikkuvan mentaalisen tajunnan tämänhetkistä olemusta viisautenne silmällä. Katsokaa sitä suoraan, irrottakaa ja rentoutukaa. Mahayanan korkeimmasta kokonaisuudesta ei tarvitse poistaa pienintäkään asiaa, eikä siihen ole kerrassaan mitään lisättävää. Katsomalla todellisuutta todella totuus nähdään ja sen näkeminen on täydellinen vapautuminen. Tämän merkitys on, että mielen luonto, kirkas valo, on kekseliäisyyden tuolla puolen, se on minkään luomisen tuolla puolen ja se on minkään lopettamisen tuolla puolen ja me katsomme sen luontoon ja rentoudumme. Sitten voimme vapauttaa itsemme kaksinaisen ilmentymisen virhekäsityksestä.

 

Katsomalla yhä uudelleen ja uudelleen mieltä, jota ei voi katsoa, näkymätön todellisuus nähdään elävänä, juuri niin kuin se on. Katkaisemalla kaikki epäilykset sen olemassaolosta ja olemattomuudesta tunnistakaamme virheettä omat kasvomme.

 

30.9. aamupäivä

 

Rinpoche toivottaa teille tashi deleg (hyvä onni vallitkoon) tänä aamuna ja sen myötä hän toivoo, että me kaikki oivaltaisimme mielen kirkkaan valon luonnon, kokisimme sitten tämän elämän ilmiöt harhanomaisina tyhjyys-ilmentyminä ja sitä kautta olisimme suureksi hyödyksi kaikille olennoille, joita on lukemattoman paljon.

 

Ennen kuin kuuntelemme opetuksia Rinpoche pyytää, että kehittäisimme korkeimman bodhichittan motivaation, mikä tarkoittaa, että me ensin ajattelemme tämän elämän äitiämme ja isäämme kiitollisuudella ja rakkaudella ja sitten laajennamme sen saman tunteen, mikä meillä on heitä kohtaan, asteittain koskemaan jopa vihollisiamme ja kaikkia tuntevia olentoja. Ja me pyrimme täydellistämään myötätunnon ja viisauden, mikä on valaistuneisuuden tila, kaikkien heidän hyödykseen.

 

Tiedämme, että niin tehdäksemme meidän täytyy kuunnella, pohdiskella ja mietiskellä aidon dharman opetuksia sydämemme pohjasta kumpuavalla innostuksella. Tämä on bodhichitta, mitä korkein pyrkimys, muodostakaa se ja kuunnelkaa.

 

Se, että pystymme kuuntelemaan, pohtimaan ja mietiskelemään aidon dharman opetuksia, on suoraan ystävällisten vanhempiemme ansiota, joten tämä on meille hieno tilaisuus muistaa heidän suurta ystävällisyyttänsä. Jos on niin, että ette pidä vanhemmistanne tai tunnette suuttumusta heitä kohtaan, että ette ole kiitollisia, niin teidän tulisi käyttää mahayana harjoitusta mahdollisuutena kehittää tuota kiitollisuutta ja rakkautta. Se, että kaikkien kuuden maailman olentojen kehojen joukosta olemme kyenneet saavuttamaan ihmiskehon ja meillä on mahdollisuus harjoittaa dharmaa tässä kehossa, on suoraan vanhempiemme ystävällisyyden ansiota. Meidän tulisi siis pohdiskella sitä ja olla kiitollisia heille.

 

Olemme tulleet säkeistöön jossa ehdollinen erotetaan ehdottomasta pakonomaisesti omaksutun muodon skandhan yhteydessä.

 

Ensimmäiset kolme riviä kuuluvat siis näin:

 

Tämä muodon skandha, johon pakottaudutaan,

oivaltamattomana se on neljä elementtiä muodostaen kehon.

Siitä seuraa sairautta ja kärsimystä,

 

Syy siihen, miksi muodon kertymää eli kehoa kutsutaan pakonomaisesti omaksutuksi skandhaksi, on se, että takertumisemme egoon omaksuu kehon pakonomaisesti, meillä ei ole valinnanvaraa. Jos uskomme itsen olemassaoloon, jaamme asiat itseen ja muuhun ja ajattelemme: "Tämä on itse." Tuo egoon takertumisen ajatus jähmettää viisi yhteen tullutta osatekijää minuksi. Heti kun meille on syntynyt ajatus uskomisesta itseen, viisi osatekijää on läsnä.

 

Kaikki viisi skandhaa omaksutaan itse asiassa pakonomaisesti ja näiden viiden joukosta se, jota tässä tutkitaan, on muodon skandha. Muodon skandhan sanotaan yleisesti ottaen muodostuvan viidestä aistielimestä ja viidestä kohteesta, jotka ne havaitsevat. Puhumme tässä erityisesti viidestä aistista, lihasta ja verestä, jotka muodostavat kehon. Yleisesti voidaan sanoa, että tämä keho muodostuu neljän elementin hiukkasista. Se on skandhan kertymä siinä mielessä, että näitä hiukkasia on kerätty yhteen paljon. Koska niitä on paljon, ne muodostavat kertymän tai röykkiön.

 

Kun emme oivalla aidon todellisuuden luonnetta, millä tavoin suhtaudumme kehoihimme? Silloin ajattelemme, että kehomme ovat todellisia ja kehoamme katsoessamme ajattelemme: "Tämä on minä." Sen seurauksena koemme sairauden kärsimyksen. Kun ajattelemme, että tässä kehossa on jotain vialla, niin ajattelemme: "Minä olen sairas", ja se saa meidät kärsimään. Voimme kärsiä monella tapaa kehon kautta, mutta pääasiallisesti näin.

 

Kun pidämme kehoamme todellisena ja itsenämme, niin sen seurauksena koemme enimmäkseen sairauden kärsimystä, että "minussa on jotain vikana, kehossani on jotain vikaa", mutta myös monia muita kärsimyksiä. Voimme esimerkiksi ajatella: "Voi, minulla ei ole mitään hyvää syötävää eikä juotavaa" tai "Ruokani ja juomani eivät ole hyviä". Voimme kärsiä myös siksi, että ajattelemme: "Kehollani ei ole vaatteita" tai "Ne vaatteet, joita minulla on, eivät ole erityisen kauniita" tai "Vaatteeni ovat kauniita mutta likaisia, en ole ehtinyt pestä niitä." Voimme kärsiä sen tähden. Voimme kärsiä ajatellessamme: "Minulla ei ole asuntoa tai "Paikka jossa asun ei ole erityisen hyvä." Voimme kärsiä uskoessamme kehomme itseen koska meistä tuntuu, että tapaamme jatkuvasti henkilöitä joista emme pidä. Tai emme tapaa niitä joista pidämme, olemme heistä erossa. Tai koska ihmiset, joista pidämme muuttuvat epämiellyttäviksi! Jopa päinvastainenkin voi aiheuttaa kärsimystä. Tästä seuraa siis monenlaisia kärsimyksiä.

 

Tällaisia vikoja on siis siinä, että pitää kehoa itsenään. Ja kun alamme tutkia sitä mitä seurauksia näistä vioista on huomaamme, että niitä on paljon.

 

Sravakayana perinteessä sen kautta että kehon ajatellaan olevan itse, koko samsarista olemassaoloa ruvetaan pitämään tulipätsinä, myrkkykäärmeiden pesänä, loan täyttämänä likakaivona, ihmissyöjien saarena. Kun samsara nähdään sellaisena, siitä kehittyy luopuminen ja vapautumisen kaipaus. Jos mietiskelee niin ja pohtii sitten yksilön itsettömyyttä ja meditoi sen jälkeen, niin pystyy saavuttamaan arhatin tilan. Mutta ellei aloita pohtimalla sitä, että samsara on luonteeltaan kärsimystä, on mahdotonta tulla arhatiksi.

 

Mahayanassa päämeditaationa on pohtia sitä, että keho ei oikeastaan ole olemassa. Ja että kärsimys ei ole oikeasti olemassa. Niillä ei ole sisäistä olemusta. Se on siis pääosin tyhjyyden mietiskelyä. Mahayanassa onnen ja kärsimyksen selitetään olevan olemassa toisistaan riippuvaisina: koska ellei meillä ole mitään havaintoa siitä mitä onni on, meillä ei voi olla minkäänlaista havaintoa siitä mitä on suru. Toisaalta ellei koskaan ole surua, emme tiedä mitä onni on. Näin ne ovat olemassa toisistaan riippuvaisina ja koska ne voivat olla olemassa ainoastaan siten, ne eivät ole todella olemassa.

 

Jos jollakulla ei koskaan ole ollut kokemusta onnesta, hän ei voi tietää, mitä onnettomuus ja kärsimys ovat, koska hänellä ei ole viitekohtaa. Hän ei sanoisi: "Voi sentään, en ole onnellinen, kärsin." Jos hän ei ole koskaan ollut onnellinen, miten hän voisi tietää mitä merkitsee olla ei-onnellinen. Samalla tavoin, jos jollain ei koskaan ole ollut onnetonta kokemusta, miten hän voisi ikinä tietää mitä onni on. Kärsimys ja onni ovat siis olemassa ainoastaan toisistaan riippuvina, niin kuin kärsimys ja onni joita koemme unissa. Sen takia niistä kummallakaan ei ole mitään todellista olemassaoloa.

 

Kun oivaltaa todellisuuden oikean luonnon, niin ymmärtää, että keho on ilmentymä ja tyhjyyttä. Ilmetessään se on tyhjä, tyhjänä se ilmenee. Kun vajrayanassa mietiskellään sitä, että oma keho on jumaluuden keho, niin mietiskellään kehon olevan ilmentymä-tyhjyys. Todellisen luonnon oivaltaminen valmistaa tähän meditaatioon.

 

Siksi, jos voimme oivaltaa että keho on ilmentymä-tyhjyys, niin voimme käsittää kehon olevan oikeastaan jumaluuden keho. Ja se on se, mikä kääntää toisin päin kehojamme koskevat yleiset luulot, joita vaalimme: ensinnäkin sen, että keho olisi itse, että se on jotain puhdasta ja että se on jotain todellista. Kaikki nämä olettamukset käännetään päinvastaisiksi. Sen tähden on hyvin tärkeää, että ennen kuin mietiskelee vajrayanaharjoitusten mukaisesti kehonsa olevan jumaluus, määrittelee sen, että keho on luonteeltaan ilmentymän ja tyhjyyden ykseys. Syy tähän on, että kun tietää kehon olevan ilmentymä-tyhjyys niin mietiskellessään olevansa jidam-jumaluus ymmärtää, että sekin on vain ilmentymää ja tyhjyyttä, eikä kiinny jidamiin jonakin todellisena. Ja mikä on absoluuttinen luonto?

 

loppujen lopuksi sellaista kuin keho ei ole.

Se on yhtä harvinainen kuin pilvetön taivas, hän sanoi

yhtä puhdas kuin pilvetön taivas, niin hän sanoi.

 

Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Buddha opetti Viisauden Sydänsutrassa: "Teidän tulisi nähdä selvästi, että viisi skandhaa ovat tyhjät luonnostaan, että niiden luonto on tyhjyys." Koska viisi skandhaa ovat luonnoltaan tyhjyyttä, niin kuin ne pohjimmiltaan ovat, niin sitten tämä muodon skandha ei tietenkään ole todella olemassa, se on tyhjyyttä luonnoltaan ja sitten sekin mitä sisältyy siihen mikä on keho, on luonnoltaan tyhjyyttä.

 

Viisauden Sydänsutrassa opetetaan myös tyhjyyden neljä sovellutusta. Ne opetetaan siinä, missä Buddha sanoo: "Muoto on tyhjyyttä, tyhjyys on muoto, muoto ei ole mitään muuta kuin tyhjyyttä, tyhjyys ei ole mitään muuta kuin muoto." Tällä tavoin Buddha opettaa ilmentymän ja tyhjyyden ykseydestä. Jos yhdistämme sen kehoon, niin voisimme sanoa: keho on tyhjyyttä, tyhjyys on keho. Keho ei ole muuta kuin tyhjyyttä ja tyhjyys ei ole mitään muuta kuin keho.

 

Kun tutkimme kehoa ja havaitsemme, ettei se ole yksi asia eikä monta, niin näemme, että se on luonnoltaan tyhjyyttä ja tästä tyhjyydestä kehon ilmentymä loistaa syiden ja olosuhteiden tultua yhteen. Se ilmenee siis riippuvaisena tämän tyhjyyden sisällä. Muualla kuin tämä pelkästään riippuvaisesti ilmennyt keho ei ole tyhjyyttä ja tyhjyys ei ole missään muualla kuin olemassa kehon pelkän riippuvaisesti ilmentyneen ilmentymän luontona.

 

Mentaaliset murheet, niiden tuloksena tekemämme karmiset teot ja keho, joka on tulos näistä karmisista teoista, ovat olemassa vain toisistaan riippuvaisina. Siksi kaikki kolme ovat tyhjiä sisäisestä olemuksesta. Tämä on se, mitä suojelija Nagarjuna opettaa perustavassa Keskitien viisaudessa sanoessaan: "Karmistien tekojen syy on kleshat. Kleshat itse syntyvät karmisista teoista ja karmiset teot ovat kehon syy. Siksi kaikki kolme ovat tyhjiä olemukseltaan."

 

Mentaaliset murheet luovat karman, koska näiden mentaalisten murheiden tuloksena ryhdymme karmisiin tekoihin. Ne sysäävät toimintaan. Karman kertyminen on suora tulos siitä että meillä on kleshat. Mutta päinvastainenkin on totta, koska ei ole olemassa tuntevaa olentoa jolla olisi mentaalisia murheita ja joka ei sitä ennen olisi kerännyt jotakin karmaa. Jollakin tavoin karma on siis myös mentaalisten murheiden syy.

 

Karma on ennen tuntevaa olentoa, jolla on mentaalisia murheita. Ne ovat olemassa toisistaan riippuvina. Ja vihdoin sitten on keho, jonka saamme tuloksena siitä, että olemme menneisyydessä tehneet karmisia tekoja. Keho on myös näiden karmisten tekojen syy, koska on oltava keho voidakseen tehdä jonkinlaisia karmisia tekoja. Keho ja karmakin ovat olemassa vain toisistaan riippuvaisina. Kaikki kolme, mentaaliset murheet (kleshat), karmiset teot ja keho ovat sen tähden vailla mitään sisäistä olemusta.

 

Kun Milarepa laulaa: loppujen lopuksi sellaista kuin keho ei ole, meidän on muistettava, että hän laulaa absoluuttisesta näkökulmasta. Silloin kun olemme hämmentynyt tunteva olento, näyttää varmasti siltä, että meillä on keho, eikä Milarepa koeta kieltää sitä.

 

Jos tutkimme näitä kehon kolmea tilaa unen näkökulmasta, huomaamme, että silloin kun uneksimme tietämättä, että kyseessä on uni, unessa meistä näyttää siltä, kuin meillä olisi siinä oikea keho. Mistä tämä oikea keho tulee? Se tulee vain sen ajattelemisesta, että se on oikea. Sillä ei ole mitään muuta alkulähdettä. Kun meillä unessa on oikea keho, se on sen tähden koska ajattelemme, että meillä on sellainen, eikä mistään muusta syystä.

 

Toinen vaihe on silloin kun uneksimme ja tiedämme, että kyseessä on uni. Silloin tiedämme, että kaikki, mikä unessa ilmenee, on ilmentymistä ja tyhjyyttä, joten millainen keho meillä on? Ilmenevä mutta tyhjä keho, koska niin havaitsemme sen olevan. Ja mikä sitten on kehon absoluuttinen luonto tässä unessa?

 

Ensinnäkin mitään kehoa ei ole koskaan syntynyt, kuinka se siis voisi olla olemassa? Aivan niin kuin unessa keholla on kolme tasoa, kolme erilaista näkökulmaa, niin on päivän aikanakin, tällä päiväsaikaisella kehollammekin on kolme eri tasoa. Kun kerran olemme varmistuneet, että nämä kolme tasoa ovat olemassa unikehon kohdalla, meidän on sovellettava niitä kehoon, joka meillä on päiväsaikaan ja tutkittava, miten ne sopivat siihen. Mutta koska meillä on tämä keho tuloksena kaikesta entisissä elämissä vaalitusta kiintymyksestä, niin on hyvin vaikea luopua kiintymyksestä siihen tässä elämässä. Tämä säkeistö, joka opettaa kehon kolmesta tasosta on vajrayana-mietiskelyn jumaluuksien ja mandaloitten kannalta hyvin tärkeä.

 

Tämä muodon skandha johon pakottaudutaan,

oivaltamattomana se on neljä elementtiä muodostaen kehon.

Siitä seuraa sairautta ja kärsimystä,

jos se oivalletaan, se on jumaluuden yhtynyt keho.

Kun yleinen luulo jota vaalimme käännetään toisin päin,

loppujen lopuksi sellaista kuin keho ei ole.

Se on yhtä harvinainen kuin pilvetön taivas, hän sanoi,

yhtä puhdas kuin pilvetön taivas, niin hän sanoi.

 

Seuraavaksi tulee ehdollisen erottaminen ehdottomasta mies- ja naispuolisten demonien ja pahojen henkien ilmestymiseen liittyen. Ensimmäinen taso on silloin, kun oivallusta ei ole ja tässä Milarepa laulaa:

 

Mies ja naispuolisten demonien ilmestykset

ovat maroja niin kauan kuin naamiotasi ei ole paljastettu,

esteiden asettajia joista seuraa pelkkää harmia.

 

Tiibetinbuddhalaisessa perinteessä voidaan sanoa olevan lukematon määrä erilaisia henkiä, demoneja ja jumalia. Ensinnäkin se johtuu siitä, että bonpo-uskonnossa, joka oli Tiibetissä ennen buddhalaisuutta, oli erittäin voimakas perinne olettaa jumalten ja demonien olemassaolo. Myös buddhaisuudessa oletettiin niiden olemassaolo vahvasti, koska buddhalaisuus tuli Intiasta. Kiinasta Tiibetiin tuli astrologia, johon myös sisältyi usko jumalten ja demonien olemassaoloon. Kun se kaikki yhdistetään, niin Tiibetissä buddhalaisilla oli vahva usko jumaliin ja demoneihin.

 

Jotkut saattavat sanoa, että ei sellaisia todella ole. Toiset väittävät että on. Kuka on oikeassa ja kuka väärässä on kysymys, johon ei voi todella vastata, koska minkä tahansa olemassa oleminen suhteellisessa totuudessa on ainoastaan käsitteellinen. Onko se siis olemassa tai ei alun alkaen, on jotain, mikä vain riippuu siitä, onko sen olemassa olemisen käsite. Suhteelliselta kannalta kaikki ovat oikeassa, mitä he sitten sanovatkaan ja absoluuttisen todellisuuden termeillä asian laita on henkien olemassaolon ja olemattomuuden tuolla puolen.

 

Tiibetiksi henkiä kutsutaan sanalla lhandre, joka on yhdistelmä sanoista jumala tai jumaluus ja demoni. Miksi joku kutsuisi yhtä henkeä tai olentoa sekä jumaluudeksi että demoniksi? Se riippuu siitä, miten henget kohtelevat häntä sillä hetkellä. Jos henkiä miellytetään uhriahjoin ja kunnioittamalla ne voivat suojella ja auttaa, ja silloin ne ovat niin kuin jumaluus. Mutta jos tehdään jotain mikä vihastuttaa ne, niin ne vahingoittavat ja niin ne ovat demonimaisia. Nämä kaksi vastakkaista sanaa on siis yhdistetty niiden nimessä, koska niillä on muuttuva persoonallisuus. Tiibetiläisessä perinteessä uskotaan, että nämä jumaluus-demonit asuvat sellaisissa paikoissa kuin suuret lumivuoret, valtavat kalliomuodostelmat ja järvet, ja jos menee sellaiseen paikkaan, oletetaan, että siellä elää henkiä, niillä on omat nimensä ja niihin liittyy tarinoita. Hautausmailla asuu henkiä, jumaldemoneja, samoin lähteissä ynnä muualla.

 

Yleensä ottaen dharmaa harjoittaessa on hyvä uskoa näiden henkien olemassaoloon, koska jos on olemassa havainto siitä, että on jonkin tyyppisiä henkiä, jotka voivat vahingoittaa itseä, niin sitten on helppo synnyttää havainto hengestä tai jumaluudesta, jidamista, joka voi auttaa ja suojella itseä. Ensin on siis ajatus siitä, että on pahantahtoisia henkiä jotka voivat vahingoittaa ja sitten muodostamme voimakkaan käsityksen jidameista jotka voivat suojella, siksi dharman harjoituksessa tarvitaan usko henkiin. Jos esimerkiksi uskoo, että ulkona on vahingollisia henkiä, se motivoi turvautumaan Kolmeen Harvinaiseen ja Korkeaan [Buddhaan, Dharmaan ja Sanghaan]. Sillä tavoin henkiin uskominen on hyvä asia.

 

Ilmeisen todellisuuden eli suhteellisen maailman puitteissa sekä jumalia että demoneja on. Tämä on se tilanne, jossa emme analysoi, emme tutki niiden todellista luontoa ja niin voimme sanoa että kumpiakin on; joskin todellisuuden absoluuttisen luonnon puitteissa analysoidessamme huomaamme, että jumalat ovat olemassa ainoassaan suhteessa demoneihin ja päinvastoin eikä kumpiakaan todellisuudessa ole.

 

Kun oivallamme mielen todellisen luonnon, mahamudran, joka on myös näiden demonien ja jumalien olennainen luonto, niin millaista sitten on? Milarepa laulaa:

 

Kun valepukusi on paljastettu ne ovat dharmansuojelijoita,

varsinainen kykyjen valikoima.

 

Kun Milarepa oivaltaa mielen luonnon ja näiden hänen vahingoittamistaan yrittävien demonien olennaisen luonnon, ne eivät olekaan ollenkaan vahingollisia, vaan dharmansuojelijoita. Näin on, koska juuri niiltä Milarepa hankkii oivalluksensa mietiskelemällä niiden todellista luontoa, pohtimalla sen todellista luontoa mikä hänelle ilmestyy. Siten hän saavuttaa siddhinsä, voimansa. Ja hän laulaa näin hengille, Tseringma sisarille, jotka tuolloin ilmestyivät hänen edessään. Siksi hän sanoo "te". Hän sanoo: "Kun oivallan luontonne, ette ole vahingollisia vaan dharmansuojelijoita. Teiltä saan kaikki suurenmoiset kykyni."

 

Kun viisi Tseringma-sisarta ilmestyi Milarepalle ensimmäisen kerran, ne tulivat hyvin raivokkaassa, kauhistuttavassa muodossa, ne uhkailivat häntä kaikenlaisilla vihamielisillä herjoilla ja todellakin tahtoivat vahingoittaa häntä. Milarepa vastasi heille laulamalla oivalluksen lauluja ja silloin he sekä alkoivat uskoa Milarepaan että muuttuivat hänen dharmansuojelijoikseen, ja tähän päivään asti he ovat olleet kagyu-perinteen dharmansuojelijoita ja kagyu-harjoittajat ovat uhranneet heille lahjoja. Jos tekee Tseringma-sisarten jumaluusharjoitusta, sisarista tulee rikkauksia antavia jumaluuksia. Tekemällä heidän harjoitustaan voi tulla rikkaaksi.

 

Mikä on näiden jumalten ja henkien absoluuttinen luonto? Milarepa laulaa:

 

Loppujen lopuksi jumalia ja peikkoja ei ole.

Anna käsitteiden mennä niin pitkälle kuin ne ulottuvat eikä sen pidemmälle,

tähän saakka ne ulottuvat, ei edemmäs, hän sanoi.

 

Ensinnäkin on ymmärrettävää, että vahingolliset henget voivat olla olemassa ainoastaan riippuvuussuhteessa auttaviin, suotuisiin jumaliin, ja päinvastoin. Ne ovat sen tähden vain toisistaan riippuvasti olemassa, eikä niillä siksi ole mitään todellista olemassaoloa. Se on niiden absoluuttinen luonto, niitä ei todella ole.

 

Entä sitten? No, ohjeena on saada käsitteemme jumalista ja demoneista lakkaamaan. Antaa käsitteiden mennä niin pitkälle kuin ne ulottuvat, eikä sen pidemmälle. Siinä se. Havainnot hengistä todellisina viedään loppuun. Näin se on totuttu kuvaamaan, mutta varsinainen harjoitus on katsoa jumalten ja demonien käsitteiden luontoa ja nähdä, että niihin liittyvät ajatukset tai käsitteet eivät todella ole olemassa. Näillä ajatuksilla itsellään ei ole mitään olemusta. Ohjeessa neuvotaan seuraamaan käsitteitä niin pitkälle kuin ne ulottuvat eikä sen pidemmälle ja että annetaan niiden loppua. Mitä me kuitenkin itse asiassa harjoituksissa teemme katsoessamme ajatuksiemme luontoa on, että koska ajatukset eivät alun alkaen ole todella olemassa, näemme, että ne eivät myöskään voi lakata.

 

Syy siihen miksi todellisuuden absoluuttisessa luonnossa ei ole jumalia eikä demoneita on se, että samsara ja nirvana eivät ole todella olemassa. Ne eivät ole kaksi eri asiaa. Samsara ei ole todellinen, nirvana ei ole todellinen, ja siksi ei ole vahingollisia henkiä eikä auttavia jumaluuksia. Jos ajattelisimme, että jumalat ja demonit ovat todellisia, niin meidän olisi kysyttävä, kummat ovat olleet ensin. Onko jumala ollut ensin vai demoni? Jos jumaluudet tulevat ensin, niin mikä viitekohta meillä on kutsuessamme jumaluuksia hyviksi, auttavaisiksi olennoiksi siinä vaiheessa, kun ei ole mitään pahaa. Mikä on tämän hyvän havainnon viitekohta? Toisaalta, jos demonit ovat olemassa ensin ja ne ovat vahingollisia henkiä, mutta niiden olemassa ollessa jumaluuksia ei ole, mistä silloin löytyy viitekohta jonka perusteella niitä voi sanoa vahingollisiksi? Meillä ei ole havaintoa siitä, että yksikään henki olisi hyvä. Ei siis ole viitekohtaa, jonka perusteella ne olisivat pahoja. Näin ollen on paljon todisteita siitä, että nämä asiat eivät ole todellisia, eikä yhtään todistetta, joka näyttäisi että ne ovat.

 

Mies ja naispuolisten demonien ilmestykset

ovat maroja niin kauan kuin naamiotasi ei ole paljastettu,

esteiden asettajia joista seuraa pelkkää harmia.

Kun valepukusi on paljastettu, ne ovat dharmansuojelijoita,

varsinainen kykyjen valikoima.

Loppujen lopuksi jumalia ja peikkoja ei ole.

Anna käsitteiden mennä niin pitkälle kuin ne ulottuvat eikä sen pidemmälle,

tähän saakka ne ulottuvat, ei edemmäs hän sanoi.

 

Chod eli poikki leikkaamisen harjoitusperinne on erittäin hyvä, koska ensin tehdään harjoitusta olettaen, että jumalat ja demonit ovat olemassa ja niille uhrataan, ja sitten harjaannutaan todellisuuden absoluuttisessa luonnossa ja ylitetään sekä jumalten että demonien olemassaolo. Tiibetissä chodiä harjoitettiin niin, että mentiin johonkin hyvin yksinäiselle ja kaukaiselle hautausmaalle ja vietettiin siellä yö, jotta syntyi hyvin voimakas havainto, käsite jumalista ja demoneista siinä paikassa. Sitten niille uhrattiin, ja kun hyvin voimakas ajatus jumalista ja demoneista syntyi mielessä, totuteltiin siihen, että niiltä puuttuu todellinen luonto.

 

Pysymättömyyden puitteissa Milarepa myös piti kiinni jumalista ja demoneista, mutta kaikkein pahimmaksi demoniksi hän sanoi uskoa itseen. Kaikkein lukuisampia demoneja olivat käsitteet.

 

Milarepa lauloi laulun Kallionhalkeaman demonittarelle. Laulu on nimeltään Sulautumisen 27 tapausta joista 12 esitetään esimerkein ja niistä kolme viimeistä ovat tässä:

 

Se mikä ilmestyy haamuna, havaitaan haamuna ja ymmärretään haamuna,

milloin niitä ilmestyykin, ne ilmestyvät joogista

ja kun ne sulautuvat, joogiin ne sulautuvat.

 

Tässä Milarepa opettaa, että demonin ilmentymä on pelkästään oma virheellinen projektio, ei muuta, mitään ei todella ole olemassa ulkopuolella. Milarepa harjoitteli hyvin syrjäisissä paikoissa vuoristoretriitillä ja niissä paikoissa asui henkiä. Ennen kuin Milarepa sai ihmisoppilaita, hänen oppilainaan oli paljon henkiä ja sitten vähitellen ihmisistäkin tuli hänen oppilaitaan. Ne ihmiset, joihin Milarepa muodosti hyvin voimakkaan yhteyden, olivat metsästäjiä, koska he vaeltelivat niissä paikoissa, missä Milarepa meditoi. Hänellä oli vahva yhteys moniin metsästäjiin, mm. Gonpo Dorjeen. Paimenet ja jakinajajat veivät laumansa myös ylös ja kiipesivät vahtimaan laumojaan sinne, missä Milarepa mietiskeli. Milarepa tarkkaili heitä ja solmi yhteyden moniin paimeniin, mm. paimenpoikaan nimeltä Lutse Repa, ja monista heistä tuli hänen oppilaitaan.

 

Kun Milarepan maine kasvoi, hän kiehtoi oppineita, jotka halusivat väitellä ja todistaa, ettei hän itse asiassa tiennyt mitään. Väittelemään tulleet oppineet hävisivät ja sen seurauksena heidän uskonsa Milarepaan kasvoi ja heistäkin tuli hänen oppilaitaan, oli Lotön Gendun ja muita. Näin tapahtui vasta sitten kun hänestä oli tullut kuuluisa, koska oppineet eivät halua tuhlata aikaansa väittelemällä jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole kuuluisa. Sitten ihmiset tosiaan yrittivät todistaa, että hän ei osaa mitään, ja siksi oppineet haastoivat hänet väittelyyn.

 

Kun Milarepa kehitti suuret ihmevoimat, niin hän tapasi muita suuria siddhoja Intiasta kuten Dampa Sangyen ja Dharmabodhin. Ja kun hän siirtyi nirvanaan, hän oli retriitillä vuoristossa ja kaikki jotka olivat paikalla, kuvasivat sitä ihmeelliseksi tapahtumaksi.

 

Kun Milarepa alkoi harjoituksensa, kun hän ensimmäistä kertaa lähti harjoittamaan, hän lauloi laulun siitä, miten hän aikoi mennä mietiskelemään Valkoisen kallion hevosenhampaan luolaan. Siitä alkaen kuolemaansa asti hän mieluiten meditoi luolissa ja hakeutui aina niihin. Hän siis kuolikin syrjäisessä luolassa. Se tekee hänen elämänkerrastaan ihmeellisen ja hämmästyttävän olennoille, tällä planeetalle asuville ihmisille.

 

On monia selityksiä siitä, miksi demonit ja henget ylimalkaan ilmenevät. Tässä selitys annetaan absoluuttisen kulkuneuvon näkökulmasta ja sen sisällä tantran neljästä luokasta korkeimman, anuttarayogatantran salaisen mantran harjoituksesta käsin. Tapa jolla se selitetään, on että demonit ja henget ilmestyvät kun tehdään tsa, lung ja tigle (sanskritiksi prana, nadi ja bindu) harjoitusta. Kun tigle eli bindu, ydinaines, kiertyy yhteen chakroissa, joko kruunuchakrassa päälaella, kurkussa, sydämessä tai navassa, niin tiglen ja tuulen yhteen kiertymisen tuloksena noissa chakroissa, ulkopuolella voi ilmetä henkiä.

 

Äärettömässä kulkuneuvossa, yleisesti sanoen,

salaisen mantran anuttarayogan kautta

kun dhatun tiivistymä sattuu yhteen nadien kanssa

henkien muotoja nähdään ulkopuolella, hän opetti.

 

Dagpo Rinpochen [Gampopan] elämänkerrassa kerrotaan, että hän näki Hevajran kahdeksan mandalajumaluuden ympäröimänä – yhteensä yhdeksän jumaluutta. Hän kertoi siitä Milarepalle joka vastasi, että tigle kiertyy nyt hänen sydänchakrassaan, jossa on kahdeksan haaraa sekä yksi kolmesta pääkanavasta, joka menee sen läpi yhdeksäntenä. Näiden yhdeksän haaran takia Hevajra-mandalan jumaluudet ilmenivät. Se on selitys siihen, miksi nämä henget ilmestyvät.

 

Milarepan tarinat on jaettu kahteen osaan. Toinen on hänen elämäntarinansa ja toinen on laulujen kokoelma. Elämäntarinassa puhutaan pääasiallisesti siitä, mitä hänelle tapahtui ja laulujen kokoelma kertoo hänen ja hänen oppilaidensa tapaamisista. Kirjassa Milarepan satatuhatta laulua [Hundredthousand Songs of Milarepa] on kerrottu hänen tapaamisestaan Dagpo Rinpochen kanssa ja lukemalla sen nämä asiat selkenevät teille.

 

Lyhyesti sanottuna merkitys on seuraava: tässä on termi, joka on käännetty sanalla dhatun tiivistymä. Tiibetiksi se on khamdu, ja se merkitsee elementtien yhteen kokoontumista tai yhteen kiertymistä. Kun siis harjoitatte tsa, lung, tigle meditaatioita voitte kokea tämän elementtien yhteen kiertymisen kokemuksen eli khamdun. Joskus se tuo mukanaan visioita jumaluuksista, toisinaan demoneista.

 

Sakya-perinteessä khamdu selitetään jonakin erinomaisena, se on enteellinen tapahtuma ja sen eri muotoja selitetään.  Kagyu-perinteessä sanotaan, että kun khamdu tapahtuu, niin on katsottava ajatusten olennaiseen luontoon, ajatusten, jotka muodostavat käsityksen tähän liittyvistä kokemuksista. Se on tärkeää. Ellemme tiedä, että mitä sitten koemmekin, on vain tulos siitä että elementit kokoontuvat yhteen, ja pidämme sitä jonakin todellisena, niin siinä sekaannus astuu kuvaan. Jos tiedämme, että kysymys on vain elementtien kokoontumisesta yhteen, voimme liittää khamdu-tapahtuman polkuun ja siitä tulee ystävä meditaatiollemme.

 

Asian ydin on, että kun meillä on kokemus siitä, että jotakin ilmestyy khamdun seurauksena, niin se on vain oman mielemme hämmentynyt projektio, eikä siellä ole mitään todellista. Niinpä Milarepa laulaa seuraavan säkeistön alussa:

 

Tietämättä etteivät nuo itseilmennykset ole sitä miltä ne näyttävät

ja ajatellen että ne ovat todellisia, et pääse minnekään.

 

Se, että erehtyy pitämään näitä ajatusprojektioita todellisina, ei ole pelkästään typerää, Milarepa on sitä mieltä, että se on uskomattoman typerää. Shintu mong tarkoittaa, että on ällistyttävän tyhmää tehdä niin: se ei johda mihinkään. Jos se on yleinen väittämä, mitä Milarepalle tapahtui? Mikä hänen kokemuksensa oli? Oli aika jolloin hän teki niin. Hän sanoo:

 

Oli aika, jolloin sekaannus sai pääni pyörälle,

paremmasta tietämättä rakensin harhan pesän

ja pidin jumalia jotka auttavat ja henkiä jotka vahingoittavat tosina.

 

Ensin Milarepa siis arvostelee tähän tapaan sitä, että pitää henkiä tosina eikä tiedä, että ne ovat vain itsen projektioita. Mutta sitten hän sanoo: "Niin minäkin tein. Siihen aikaan oli kuin olisin asunut oman sekaannukseni ja tietämättömyyteni harhan pesässä. Kun ajattelin, että jumalat, joiden oletin olevan auttavaisia ja demonit joiden oletin olevan vahingollisia, ovat todellisia, niin tämä sekaannus sai minut pyörryksiin. Jos voimme ensin havaita oman sekaannuksemme, niin on helpompaa nähdä miten sekaannus vaikuttaa muihin.

 

Entä miten on nyt? Noin oli aiemmin ja Milarepa laulaa nykykokemuksestaan säkeistön viimeisellä kolmella rivillä:

 

Mutta nyt jetsun siddhan ystävällisen ohjauksen ansiosta

ymmärrän että samsaran pysäyttäminen ja nirvanaan pääseminen ei auta;

pidän kaikkea mikä ilmenee mahamudrana!

 

Marpa Kielennkääntäjän, jetsun siddhan suuren ystävällisyyden kautta oivallan nyt, että samsara ja nirvana ovat luonnoltaan samaa. Ne ovat tasa-arvoiset. Ei siis ole mitään tarvetta yrittää tuoda esiin nirvanaa ja päästä eroon samsarasta. Näen, että niiden luonto on täsmälleen sama ja sen takia, mitä sitten ilmeneekin, on mahamudran sisäisen säteilyn luovaa säteilyä. Mielen luonnon leikki ja tanssi on mahamudra.

 

Oivaltamalla ettei harhalla ole pohjaa – oivaltamalla ettei näillä sekavilla ilmentymillä ole olemassaolon pohjaa, juuria missään todellisuudessa, tietoisuuden kuu loistaa veden pinnassa selkeänä. Tässä itsestään tietoista, itsestään noussutta alkuperäistä viisautta verrataan kuun kuvajaiseen täysin kirkkaan järven pinnassa. Mielen todellisen luonnon kirkkautta verrataan aurinkoon, joka paistaa pilvettömällä taivaalla, sillä tavoin mielen todellinen luonto paistaa ajatuksista vapaassa tilassa. Se valaisee tietämättömyyden pimeyden ja karkottaa sen ääriä myöten.

 

Perusolennon loisto säihkyy sisällä. Perusolento, jos haluaa kuvailla sitä, voi sanoa vain, että se on se mikä se on. Miten se ikinä onkin, sellainen se on. Ja Milarepa kokee täsmälleen sen. Kun hän kokee sen täsmällisesti, hänellä on erilaisten tyhjyyksien säihke. Yksi niistä on ilmentymis-tyhjyyden kokemus, yksi autuus-tyhjyys. Milarepa laulaa, että nämä ja monta muuta kokemusta saa oivaltaessaan sen miten asiat ovat. Kaiken tämän kattaa yleinen avoimuuden, tilan ja rentoutuneisuuden kokemus. Koska Milarepa kokee tämän suoraan, hän ei enää epäile sitä, onko hän oivaltanut mielen luonnon vai ei. Hän ei ihmettele onko hän ymmärtänyt vai ei, hän on sen tuolla puolen.

 

Viimeisillä kahdella rivillä Milarepa laulaa:

 

miten kallisarvoinen on nyt ajatus kummituksen kohtaamisesta

se paljastaa syntymättömän lähteen, miten ihmeellistä ja hämmästyttävää!

 

Milarepa pitää haamun kohtaamisen ajatusta nyt hyvin kallisarvoisena, rinpoche. Se on parasta mitä voi tapahtua, hyvä asia, koska se muistuttaa häntä todellisuuden syntymättömän luonnon, mahamudran, mietiskelystä. Mahamudra ylittää ajatukset, demonien ja henkien käsitteet. Niin demonin ilmentymä muistuttaa meitä mahamudran mietiskelemisestä ja siksi ajatus demonin ilmestymisestä on niin mainio.

 |osa2 |

kotisivulle