Dharmakayan osoittavat ohjeet

Laaja ja yksityiskohtainen tapa tarkastella mieltä                                          alkuperäinen teksti (pdf)

Kunnianarvoisan Khenchen Thrangu Rinpochen kommentaari 9.Karmapan Wangchuck Dorjen mahamudraohjeisiin Moon Lake -retriittikeskuksessa Brittiläisessä Kolumbiassa lokakuussa 1997. Opetus on annettu tiibetiksi. Shenpen-Osel verkkojulkaisun englanninkielisestä käännöksestä julkaisijan luvalla suomentanut ja toimittanut Karma Sherab Zangmo.

Kirjaa myyvät mm. Snow Lion Publications  ja Booky (suomalainen nettikappa) nimellä Pointing Out the Dharmakaya.

Mahamudran alkuharjoitukset

Shamata

        Mielen asettaminen aloilleen ulkoisen tuen avulla

        Mielen asettaminen aloilleen sisäisesti

        Mielen asettaminen aloilleen ilman tukea

        Mielen asettaminen aloilleen hengityksen avulla

Vipashyana johtaa vapauteen

        Tyynen mielen katsominen

                Tyynen mielen tarkastelemista on harjoiteltava monta kertaa

        Liikkuvan mielen katsominen

                Onko mielen luonto aidosti tunnistettu

        Mielen tarkasteleminen ilmiöiden keskellä

        Ovatko keho ja mieli samanlaisia vai erilaisia

        Ovatko tyyneys ja tapahtuminen samaa vai eri asioita

Lisäohjeita

Aloitamme perimyslinjan rukouksella, sillä hartaus vaikuttaa siihen, miten mietiskeleminen sujuu. Kehittäkää siis luja luottamus ja kunnioitus perimyslinjan opettajia kohtaan, kun lausutte rukouksen.

Kagyu-perinteeseen kuuluu kaksi eri tietä: vapautuksen polku eli mahamudra ja taitavien menetelmien tie, joka viittaa Naropan kuuteen joogaan. Kumpikin erikseen johtaa samaan päämäärään. Jotkut harjoittajat yhdistävät nämä tiet. Perinteessämme mahamudra on korostunut.

Jos opiskelee ja harjoittaa dharmaa aikomuksenaan saada siitä hyötyä itselleen, motivaatio on rajoittunut, eikä voi saavuttaa täydellistä tulosta. Harjoittaakseen dharmaa kunnolla on otettava motivaatioksi ajatus siitä, että pyrkii buddhuuteen, jotta voisi vapauttaa kaikki olennot. "Kaikki olennot" tarkoittaa kaikkia olentoja poikkeuksetta läpi avaruuden. Jos tekee harjoitusta tällä bodhicitta-motivaatiolla, siitä on suuri hyöty.

Bodhicitta (valaistumismieli) on rakkauden ja myötätunnon asenne. Ollakseen aito siinä täytyy olla kaksi ominaisuutta. Ensinnäkin myötätunnon täytyy koskea kaikkia samalla tavalla: on ymmärrettävä, että kaikki olennot toivovat vapautuvansa samsaran kärsimyksistä, mutta eivät tiedä miten, ja bodhicittan harjoittajan vastuulla on suojella heitä ja vapauttaa heidät. Toiseksi tähän myötätuntoon lisätään viisaus: emme pyri poistamaan ainoastaan nykyisiä ongelmia vaan kaikki samsaran kärsimykset. Siksi toivotaan, että voitaisiin auttaa olentoja valaistumaan täydellisesti. Koettakaa muistaa tämä aina opiskellessanne ja myös kun teette harjoitusta.

* * *

Mahamudran alkuharjoitukset sisältävät ngöndron (neljä peruskontemplaatiota, täyskumarrukset, Vajrasattva, mandalan uhraaminen ja gurujooga) sekä neljä erityistä olosuhdetta, joista puhun nyt. Nämä neljä asiaa pitää ymmärtää ja muistaa jatkuvasti.

Ensimmäinen erityinen olosuhde on maailmallisuuden hylkääminen. Se on tarpeen, jotta alkaisi mietiskellä ja siihen liittyy se, että arvostaa ihmiselämän tarjoamia mahdollisuuksia. Vaikka meillä onkin maallisia velvollisuuksia, dharman harjoitus on kaikkein tärkeintä. Kun havaitsee dharman harjoittamisen tärkeyden muihin asioihin verrattuna, maailmallisuuden hylkääminen vahvistuu asenteena. Neljästä peruskontemplaatiosta erityisen keskeinen on pysymättömyyden pohdiskeleminen. Vaikka se voi aiheena olla masentava, siitä on suuri hyöty, innostaahan se ponnekkaaseen harjoitukseen, jonka kautta voi valaistua tai ainakin olla kuollessaan tyytyväinen siihen miten on elämänsä käyttänyt.

Toinen erityinen olosuhde mahamudran harjoittamiselle on luotettava guru. Gurulla on neljä aspektia.

Perimyslinjan guru on henkilö, toinen yksilö. Vaikka monia asioita voi oppia itsekseen, shamathan ja vipashyanan syventymisen tilat (samadhi) ovat tuolla puolen sen, mihin tässä maailmassa on totuttu, ja niihin tarvitaan ohjausta henkilöltä, joka tuntee ne oman kokemuksensa kautta. Siksi on luotettava henkilökohtaiseen opettajaan tai juuriguruun, jolla itsellään on perimyslinja.

Samalla kun harjoitetaan gurun ohjeiden mukaisesti, opiskellaan myös Buddhan opetuksia ja niiden kommentaareja, tämä on gurun toinen aspekti. Opiskelemalla gurun ohjeet täydentyvät ja selkiytyvät. Jos kysyy, mitä kirjoja kannattaa lukea, niin tärkeimpiä ovat meditaatio-ohjeet. On hyvä tutkia kirjoja löytääkseen ohjeita juuri niiden ongelmien ratkaisemiseen, joita omassa harjoituksessa kohtaa. Jos ongelmana on selkeyden puute tai levottomuus, etsitään vastalääkkeet tähän. Jos uskoa ja hartautta puuttuu, etsitään harjoituksia, joilla niitä kehitetään. Jos maalliset asiat kiehtovat, perusteluja maailmallisuuden hylkäämiseksi on opiskeltava lisää. Opiskelemme harjoituksen parantamiseksi, emme lisätäksemme tietoa, jonka pohjalla väitellä tai esiintyä.

Gurun kolmas aspekti on absoluuttinen totuus, dharmata, joka oivalletaan luottamalla henkilökohtaiseen opettajaan ja kirjoituksiin. Absoluuttinen totuus tarkoittaa asioita sellaisina kuin ne ovat, ja mahamudran yhteydessä se tarkoittaa mielen luontoa.

Neljäs gurun aspekti on kaikki kokemukset: ulkoiset ilmentymät ja mielessä ilmenevät ajatukset, kuten ilo ja suru. Ulkoiset ilmentymät ovat guru siksi, että ne demonstroivat aina asioiden luontoa, ovat tuon luonnon merkki. Jos ilmiöihin takertuu, ne syöksevät syvemmälle samsaraan, mutta ellei niihin takerru, ne valaisevat siksi, että ne ovat harhanomaisia ja unenkaltaisia ja muistuttavat pysymättömyydestä. Ne ovat merkkejä tyhjyydestä.

Mahamudran harjoittamisen kolmas erityinen olosuhde on mietiskelyn kohde, kaikkien asioiden todellinen luonto, joka pyritään tunnistamaan suoraan havainnoimalla. Se on monin tavoin parempi menetelmä kuin analysointi. Hinayana-koulukunta mietiskelee henkilöiden itsettömyyttä ja mahayana kaiken tyhjyyttä. Vajrayanan erityiskulkuneuvo keskittyy mielen luontoon siksi, että nautinto ja tuska kehittyvät mielessä ja siksi, että mieli on aina läsnä ja se on kenen tahansa helppo havaita suoraan. Ensin mieli tyynnytetään shamatalla, niin että sitä voi tutkia, ja sitten käytetään vipashyanan kahta menetelmää: katsotaan mieltä ja identifioidaan tai osoitetaan sen luonto, jotta vähitellen voidaan tunnistaa se.

Neljäs olosuhde on takertumattomuus mietiskelykokemuksiin. Jotta voisi mietiskellä menestyksellisesti, täytyy heittää pois toiveet edistymisestä ja pelot epäonnistumisesta. Tarkoituksena on vakaa harjoitus tuloksiin katsomatta. Siihen liittyy se, että ei ajattele: "Minä meditoin" tai "Tämä mietiskelytila ei ole selkeä, minun on tehtävä siitä selkeä. Tämä ei ole tyhjä, minun on jotenkin tehtävä siitä tyhjä, koska oletan että se on tyhjä." Sellainen asenne, että pitäisi saavuttaa miellyttäviä kokemuksia, huonontaa harjoitusta. Olipa millaisia kokemuksia tahansa tai ei lainkaan kokemuksia, se on yhtä hyvä. Jos voi ajatella niin, ei innostu liikaa, kun selkeyden ja kirkkauden kokemuksia syntyy. Muuten niihin kiintyy ja pettyy, kun seuraavalla istunnolla kokemus ei toistukaan. Vähitellen koko harjoitus sitten häiriintyy. Lepää siis kaiken luonnossa, mitä se onkaan, olipa mietiskelytilasi miellyttävä tai epämiellyttävä, selkeä tai horroksen vallassa. Havaitse vain suoraan sen luontoa, mikä ilmenee. Se on olosuhteista neljäs ja viimeinen. Nämä neljä eivät ole erillisiä, vaan ne muistetaan ja pidetään kaikki yhtä aikaa mielessä.


Vipashyanan perustana täytyy olla shamata, jotta se johtaisi tulokseen

Jos on vastaanottanut gurultaan osoittavat ohjeet, shamatan harjoittaminen sen jälkeen vakauttaa tunnistamisen selkeyttä. Ellei ole vielä saanut osoittavia ohjeita, shamata on olennaista, jotta voisi vastaanottaa ohjeet myöhemmin.

Monet opettajat ovat korostaneet hengitykseen keskittymistä shamata-harjoituksena. Buddha itse sanoi: "Jos ajatuksia on paljon, keskity hengitykseen." Tässä tekstissä, Dharmakayan osoittavat ohjeet, neuvotaan useita eri menetelmiä.

Ensimmäinen menetelmä sisältää joukon keskittymisen kohteita. Tässä käytetään aistitajuntoja shamatan aikaansaamiseksi. Ensinnäkin näkötajunta. Kun näemme muodon, se johtaa tavallisesti ajatuksen tai käsitteen syntymiseen ja huomio siirtyy pois alkuperäisestä havainnosta. Harjoittelemme katseen lepuuttamista kohteessa niin, että ajatukset eivät lähde harhailemaan. Erilaisia kohteita katseen lepuuttamiseksi on esitelty kuusi. Ne ovat vaihtoehtoja joista voi valita, ei ole tarpeen tehdä niistä jokaista.


Mielen asettaminen aloilleen ulkoisen tuen avulla

1.      Pieni kivi
Kivi asetetaan jollekin alustalle eteen. Sitä katsotaan, mutta sen ominaisuuksia (muoto, väri jne.) ei analysoida. Tavoitteena on pysyä tietoisena kivestä.

2.      Buddhan patsas tai kuva
Tätä kutsutaan puhtaaksi tai pyhäksi tueksi. Yleensä ottaen Buddhaa esittävien kuvien tarkoituksena on inspiroida hartautta, ja se voi olla osa tätäkin harjoitusta, mutta ei sen olennaisin osa. Tässä vain katsotaan kuvaa, lepuutetaan siinä katsetta. Tämä on parempi menetelmä kuin kiven katsominen sen takia, että Buddhan siunaus voimistaa shamataa. Jos uneliaisuus valtaa mielen, katse voidaan nostaa hahmon keskikohdasta päähän, erityisesti päälakikohoumaan. Jos levottomuus kasvaa, katse lasketaan hahmon jalkoihin ja lootukseen sekä kuunkiekkoon, joiden päällä Buddha kuvataan istumassa. Ellei uneliaisuutta eikä levottomuutta esiinny, vaan mieli on luonnollisen selkeä ja vailla käsitteitä, mietiskelijä voi suunnata huomionsa koko hahmoon tai erityisesti sydämen kohdalle.

3.      Liekki
Kivi ja buddhapatsas ovat kiinteitä ja kovia esineitä ja niistä on hyvä alkaa. Kun on oppinut lepuuttamaan katsetta niissä, siirrytään aineettomampaan kohteeseen. Liekillä on muoto, mutta se ei ole niin kiinteä ja tässä lähestytään sitä, että annetaan mielen levätä tyhjyydessä. Tarkkaavaisuutta tarvitaan samalla tavalla kuin kahdessa ensimmäisessäkin harjoituksessa.

4.      Reikä seinässä
Tässä katsotaan avaruutta, joka on liekkiäkin aineettomampi. Avaruutta katsotaan seinässä olevasta aukosta tai paperiin tehdyn reiän läpi. Reiän ei pitäisi olla suurempi kuin kämmenen kokoinen, se voi olla pienempi. Ohjaa huomiosi avaruuteen tämän aukon kautta, älä kiinnitä huomiota materiaaliin aukon ympärillä.

5.      Om, ah, hung -visualisaatio
Viides menetelmä käyttää kolmea tiibetiläistä kirjainta, jotka kuvitellaan edessä. Om, ah ja hung kuvaavat kaikkien buddhien ja bodhisattvojen kehoa, puhetta ja mieltä. Kirjaimet kuvitellaan eteen pystysuorassa rivissä. Valkoinen om on ylimpänä, sen alapuolella punainen ah ja alimpana sininen hung. Kirjaimet voi piirtää ja pitää kuvaa ensin mietiskelyn tukena ja siirtyä sitten vähitellen visualisaatioon. Ellei alussa pysty kuvittelemaan niitä yhtä aikaa, voi ajatella niitä yksi kerrallaan.

6.      Kolme väriä
Kirjainten sijaan visualisoidaan niitä vastaavat valopallot. Valkoinen valopallo kuvaa buddhien kehoa, punainen puhetta ja sininen mieltä. Nekin voi ensin piirtää.

Kaikissa näissä menetelmissä tarkkaavaisuus suunnataan kohteeseen ilman, että pohdittaisiin kohteen ominaisuuksia, sen aineellisuutta tai aineettomuutta tms. Tietoisuus kohteesta on tarkoitus säilyttää koko ajan. Harjoittaja itse valitsee, käyttääkö hän yhtä vai useampaa yllä olevista kuudesta vaihtoehdosta.

Alussa toiveet ja pelot harjoituksen onnistumisen suhteen vaivaavat. Kun huomaa ajattelevansa: "Mietiskelyni täytyy sujua hyvin" tai: "Pelkään, että mietiskelyni häiriintyy", on hyvä rentoutua ja kohdistaa huomio mietiskelykohteeseen tarkkaavaisuudella.

Älä tuijota esinettä liian tiukasti, etteivät silmien lihakset väsy. Muuten näkemäsi esine voi vääristyä ja silmiin alkaa koskea. Jos niin käy, keskeytä harjoitus ja opettele rentoutuneempi tapa kohdistaa katse. Tarkoituksena on, että silmien lisäksi myös mieli lepää kohteessa rentoutuneesti.

Tässä harjoituksessa vaipuu helposti horrokseen. Kun huomaa nukahtavansa, täytyy tarkkaavaisuutta terästää ja koettaa selkeyttää meditatiivista tilaa.

Näköhavaintojen lisäksi myös muiden aistien havaintoja voi käyttää hyväksi meditaatiossa. Voimme keskittyä ääniin, joita kuuluu. Jos on hiljaista, voi kuitenkin suunnata huomion kuuloaistin havaintoihin, tulla tietoiseksi äänistä yleisesti ja sitten levätä siinä tietoisuudessa.

Samoin voimme kohdistaa huomion hajuaistimuksiin. Ehkä haistamme jotain miellyttävää tai epämiellyttävää tai niiden sekoituksen. Ehkä emme haista mitään, mutta kohdistamalla huomion tulemme tietoisiksi hajuista yleensä. Sama pätee maku- ja tuntoaistimuksiin.

Kun harjoitamme shamataa, käy usein niin, että ajatus riistää huomion pois keskittymisen kohteesta. Kun mietiskelijä tulee tietoiseksi siitä, että ajatus on syntymässä tai syntynyt, hän palaa vain käyttämään sitä mietiskelymenetelmää, jonka kulloinkin on valinnut.

Mietiskelyharjoituksen päätyttyä ei ole syytä rentoutua kokonaan toisenlaiseen mielentilaan, vaan häiriytymätön tarkkaavaisuus pidetään yllä kaikissa toimissa. Erityisen tarkkaavainen on oltava omasta käytöksestä kaikilla kolmella kehon, puheen ja mielen osa-alueilla, eikä pidä kiihtyä niin, että menettää meditatiivisen tilan.

Katseen voi mietiskelyn jälkeenkin pitää alas luotuna, tarkasti terävöitettynä lähellä oleviin esineisiin. Puheen osalta voi koettaa puhua harkiten, ei liian nopeasti eikä liian paljon. Mieleen ei anneta nousta karkeita ajatuksia, vaan pysytään rentona ja tyynenä.


Mielen asettaminen aloilleen sisäisesti

Tässä luetellaan keinoja levottomuuden ja horrokseen vaipumisen voittamiseksi.

Shamatan harjoittajalla täytyy olla valpas tarkkaavainen mieli, jotta kaikki mikä mieleen tulee, havaitaan. Horrokseen vaivuttaessa mielen selkeys on kadonnut. Jos niin käy, on hyvä palauttaa mieleen iloisia, piristäviä asioita, ajatella Dharman hyviä ominaisuuksia ja mietiskelystä koituvaa hyötyä. Mietiskelytilan valaistusta voi lisätä ja lämpötilaa viilentää.

Kiihtyneisyys voi aiheutua jostakin miellyttävästä asiasta tai se voi olla epämiellyttävää ja häiritsevää, esim. syyllisyyden tunnetta. Kummassakin tapauksessa voimakkaat ajatukset vievät huomion pois keskittymistehtävästä. Ajatukset palaavat samaan asiaan yhä uudelleen. Mietiskele silloin surullisia asioita: samsaran heikkouksia, alempien maailmojen kärsimyksiä ja pysymättömyyttä, se vähentää kiintymistä maailmallisiin asioihin. Jos syyllisyys vaivaa, pyri vakuuttumaan siitä, ettei katumuksessa rypeminen auta. Rentouta mietiskelyasentoa, anna ryhdin hieman painua. Hämärä lämmin huone edesauttaa tämän esteen voittamista.

Horroksen ja levottomuuden ehkäisemiseen on olemassa myös mielikuvaharjoitus eli visualisaatio. Kun uneliaisuus vaivaa, visualisoi kehosi keskikohdalla, sydämen korkeudella valkoinen, sädehtivän kirkas nelilehtinen lootus. Sen keskellä on pieni valkoinen valopallo. Kuvittele, että valopallo singahtaa ylöspäin, ja menee päälakesi läpi ylös avaruuteen. Tämä harjoitus piristää.

Levottomuuden vähentämiseksi voi visualisoida sysimustan nelilehtisen lootuksen kehonsa keskikohdalla, sydämen korkeudella. Kukka on ylösalaisin ja sen keskellä on pieni musta valopallo, joka singahtaa kehon läpi maan syvyyksiin. Tämä harjoitus rauhoittaa.


Mielen asettaminen aloilleen ilman tukea

Tässä menetelmässä visualisoidaan elementit valona niiden geometrisissa perusmuodoissa. Maa on etummaisena ja sen takana muut elementit järjestyksessä, viimeisenä on avaruus eli tilaelementti. Symbolien koolla ei ole väliä, mutta ne kasvavat suhteessa toisiinsa edestä taaksepäin mentäessä.

Maa on keltainen valosta muodostunut neliö, jolla on hieman paksuutta. Sen takana on hieman sitä suurempi vesielementti pyöreän valkoisen levyn muodossa. Sen takana on punainen tulielementti. Se on kolmionmuotoinen levy, jonka kärki osoittaa alaspäin. Se takana on vihreä tuulielementti. Se on puolipallo, jonka litteä sivu on ylöspäin. Takimmaisena on avaruus, kolmisivuinen sininen pyramidi, jonka kärki osoittaa alaspäin.

Kun ne on visualisoitu, kuvitellaan, että ne sulautuvat toisiinsa. Maaelementti sulautuu ensin veteen, niin että jäljelle jää neljä elementtiä. Vesi häviää sitten tuleen, tuli tuuleen ja tuuli avaruuteen. Avaruus häviää tyhjyyteen. Tämän harjoituksen avulla mieli lepää lopulta ajatuksettomassa tilassa. Sitä pidetään yllä sopivalla määrällä tarkkaavaisuutta. Kun mieli on rentoutunut, tarkkaavaisuutta tarvitaan vain vähän, niin että tehtävä ei unohdu. Jos mielentilassa on kiihtymystä tai uneliaisuutta, tarkkaavaisuutta täytyy lisätä. Tässä tilassa ei ole mitään ajatuksia. Kun ajatus syntyy, meditaatio on häiriintynyt.

On kuitenkin niin, että vaikka ajatus syntyykin, jos mietiskelijä ei uppoudu sen sisältöön seuraamalla sitä, tutkimalla sitä tai arvioimalla sen laatua (hyvä/paha ym.), vaan pelkästään tunnistaa ajatuksen syntymisen, niin ajatuksesta muodostuu tarkkaavaisuuden seuraava kohde. Näin harjoitellaan tyhjyydessä lepäämistä.


Mielen asettaminen aloilleen hengityksen avulla

Seuraavana menetelmänä on mielen asettaminen aloilleen erityisellä hengitystekniikalla. Sitä kutsutaan maljahengitykseksi, joskin se eroaa siitä maljahengityksestä, jota käytetään sisäisen lämmön (tummo/kundalini) joogaharjoituksessa. Tässä menetelmässä tunkkainen ilma hengitetään ulos 9-kertaisella uloshengityksellä: Sulje vasen sieraimesi vasemmanpuoleisen käden sormella ja hengitä ulos tunkkaista ilmaa oikeasta sieraimesta kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla hengitä ulos hyvin varovaisesti, toisella voimakkaammin ja viimeisellä jokseenkin voimakkaasti. Toista toisen puolen sieraimella. Hengitettyäsi ulos kuusi kertaa aseta kädet polvien päälle kämmenet alaspäin, ja hengitä ulos kolme kertaa kummastakin sieraimesta voimakkuutta lisäten.

Kun hengität taas sisään, tee se hitaasti ja rauhallisesti ja ajattele, että tuot ilman navan alapuolelle, missä painat sitä alaspäin, niin että kaikki ilma on niin alhaalla kehossasi kuin mahdollista. Anna mielesi levätä siinä kohdassa kehoa, missä tunnet ilman olevan. Ajattele, että siinä on tyhjä tila, joka on nyt ilman täyttämä ja pidätä hengitystä hetkinen. Kun et enää jaksa pidättää, hengitä ulos. Tätä harjoitusta suositellaan aikaiseksi aamuharjoitukseksi. Sitä ei pitäisi tehdä silloin kun vatsa on täynnä eikä myöskään silloin, kun vatsa on aivan tyhjä. Tärkeintä on, ettei ilmaa pidätetä keuhkojen yläosalla. Vatsan alaosaan työnnetty ilma muodostaa perustan, johon mieli luonnostaan asettuu lepäämään.

Joillekin mielen lepotila on suhteellisen helppo saavuttaa tällä menetelmällä, toisten kohdalla se kestää kauan ja on vaikeaa. Ei kuitenkaan ole syytä luopua, on vain niin, että useimmat kokevat ensin ns. vesiputous-kokemuksen, jolloin harjoituksen tekijästä näyttää siltä, että hänen ajatuksensa ovat itse asiassa lisääntyneet entisestään. Ajatukset näyttävät virtaavan mielen läpi yhtä nopeasti kuin vesi vesiputouksessa. Ei kuitenkaan ole niin, että ajatukset olisivat lisääntyneet, vaan mietiskelijä havaitsee ensimmäistä kertaa, miten paljon ajatuksia hänellä on. Aikaisemmin hän ei ollut siitä tietoinen. Koska tämä on tilanteen tunnistamista ja tyyneyden ensimmäinen edellytys, sitä pidetään hyvänä kokemuksena, eikä sen takia pidä masentua, vaikka se tietenkin on aloittelijan merkki.

Jos jatkaa harjoitusta, ajatusten vyöryvä virta rauhoittuu ja muuttuu hiljaa virtaavan joen kaltaiseksi. Lopulta kokee vakaan tyyneyden, joka on kuin meri ilman aaltoja.

Shamatan kehittyessä vaihe vaiheelta käytetään kolmea eri lähestymistapaa: jännittämistä, rentoutumista ja päinvastaisuutta. Jännittäminen tarkoittaa tässä sitä, että kehon lihakset ja mielen asenne jännitetään niin, että huomiokyky herkistyy eikä häiriinny pois keskittymisen kohteesta. Siinä vahvistetaan päättäväisyyttä pysyä häiriintymättä tapahtuipa mitä tahansa. Jännittämistä käytetään kerralla vain lyhyen aikaa.

Toinen lähestymistapa on rentoutuminen. Tässä menetelmässä keho ja mieli rentoutetaan tietoisesti ja annetaan mielen levätä kohteessa luonnollisesti. Tässä tarvitaan vielä tarkkaavaisuutta, jotta rentoutuneisuudesta huolimatta mieli ei vaella pois kohteesta. Tätä voi harjoittaa pitempään kuin edellistä harjoitusta.

Kolmas menetelmä on päinvastaisuus. Siinä käytetään päinvastaista menettelyä kuin tavallisesti: jos mietiskelyn aikana yleensä vältetään ajatuksia ja koetetaan rauhoittaa mieltä sekä toivotaan tilaa jossa ajatuksia ei ole, niin nyt ajatuksia oikein kutsutaan paikalle, iloitaan niistä ja tullaan pettyneeksi, ellei ajatuksia ilmaannu. Tarvittava määrä tarkkaavaisuutta pidetään yllä, jotta ajatusten ilmestyminen havaitaan. On niin, että jos kovasti toivoo ajatusten tuloa, ne eivät tulekaan, ja mieli pysyy rentona hyvin luonnollisella tavalla.

Ajoittain mieli saattaa olla tyyni. Tämä kokemus on lähellä shamatan tilaa, mutta ei varsinainen vakaan shamatan saavuttaminen. Siinä shamatan tilassa, jota harjoituksen kautta koetetaan saada syntymään, ei mielessä ole ajatuksia, mutta mielen kyky tietää säilyy esteettömänä selkeytenä. Silloin mieli on niin rentoutunut, että sen asettaminen mihin tahansa valittuun kohteeseen on helppoa ja vaivatonta. Tämä tila, joka voidaan saavuttaa ja pitää yllä ponnistuksella ja jonka erityispiirteenä on mielen kirkkaus, on se, mitä shamatalla tarkoitetaan.

Kysymys: Voiko mahamudra mietiskelyä harjoittaa muodollisen istunnon ulkopuolella arkielämässä?

Rinpoche: Kyllä siinä mielessä, että jokin määrä tarkkaavaisuutta säilyy istunnon jälkeen. Toisin sanoen, mietiskelijä ei anna mielensä mennä minne tahansa. Meditaation jälkitila ei ole todellista shamata-mietiskelyä siinä määrin kuin istunto voi olla, mutta tietoisuus ja tarkkaavaisuus, joita shamata-mietiskelyssä harjoitetaan, jatkuvat.

Kysymys: Pitäisikö meidän hallita kaikki eri shamata mietiskelyn menetelmät?

Rinpoche: Menetelmiä on monia siksi, että jos käyttää vain yhtä, saattaa tylsistyä. Kun ottaa käyttöön uuden menetelmän, virkistyy. Ei kuitenkaan ole määrätty missä järjestyksessä niitä pitäisi soveltaa eikä sitä, kuinka kauan pitäisi viipyä yhden tekniikan parissa. Tärkeintä on, miten se vaikuttaa omaan mieleen. Kokemuksen kautta huomaa, mikä niistä toimii parhaiten omalla kohdalla, ja sitten voi käyttää sitä.

Vipashyana johtaa vapauteen heikkouksien vallasta ja korkeimman siddhin saavutukseen

Ryhdyn nyt käsittelemään vipashyanaa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että vipashyana oivalluksen perustana shamata korostuu harjoitusmenetelmänä aina siihen asti, kunnes vakaa tyyneys on saavutettu. Sen jälkeenkin shamatan jatkumo täytyy säilyttää. Sitten vipashyana johtaa mielen luonnon tunnistamiseen ja sitä kautta vapauteen kleshoista eli mielenmyrkyistä ja korkeimman siddhin saavutukseen. Vipashyanan harjoittaminen ilman shamataa ei ole kovin tuloksekasta.

Buddhadharmassa on kolme osa-aluetta: näkemys, mietiskely ja käytös eli toiminta. Näkemys on harjoituksen perusta ja siksi hyvin tärkeä. Näkemys kehittyy kahta kautta. Ensiksikin se muodostuu opiskelun ja pohdiskelun kautta ajattelemalla asioiden luontoa ja analysoimalla sitä. Sitä on vaikea soveltaa mietiskelyyn. Toinen tapa kehittää näkemystä onkin kokea asiat suoraan meditaatiossa. Tämä on luonteenomaista vajrayanalle, jossa mietiskelyn kautta kehitetty viisaus eli prajna tunnistaa todellisen luonnon suoraan.

Vipashyana harjoitus keskittyy näkemykseen, joka hankitaan suoran kokemuksen kautta. Näkemyksessä harjaantuminen jakaantuu kahteen aspektiin: mielen katsomiseen ja mielen luonnon osoittamiseen. Kummassakin on viisi alakohtaa.

Mielen katsominen

A Tyynen mielen katsominen
B Liikkuvan mielen katsominen
C Mielen katsominen ilmiöiden keskellä
D Sen tutkiminen ovatko keho ja mieli sama vai eri asia
E Sen tutkiminen ovatko tyyneys ja tapahtuminen sama vai eri asia

A. Tyynen mielen katsominen

Ensiksi tutkitaan mieltä tyynessä tilassa, joka syntyy shamatan tuloksena. Shamatan avulla karkeat ajatukset lakkaavat ja tulee rauhallinen olo.

Tässä harjoituksessa istutaan seitsemän kohdan mietiskelyasennossa, jossa katse on suunnattu tavallisuudesta poikkeavasti. Sen sijaan, että katsottaisiin alaviistoon, katse kohotetaankin hivenen yläviistoon ja tuijotetaan eteen sivuille vilkuilematta. Tässä asennossa rentoudutaan shamatan tilaan ja pidetään yllä tarkkaavaisuutta ja tietoisuutta, niin että ei hukuta ajatuksiin. Kun mieli lepää näin, se on vapaa horroksen ja levottomuuden virheistä. Koska ajatukset eivät häiritse, mieli ei ole hajallaan, häiriintynyt eikä kiihtynyt. Vaikka mieli on rauhan tilassa, se ei ole unelias, vetäytynyt, typertynyt eikä pimentynyt. Jotta mieli pysyisi tässä tilassa ilman horrosta ja levottomuutta, tarvitaan jonkin verran tarkkaavaisuutta.

Näin levätessään mietiskelijä kokee, minkälaista on, kun mieli on rauhallinen. Rauhan kokemus syntyy, ja tuon kokemuksen aikana koetetaan nähdä suoraan sen mielen luonto joka luo tuon tyyneyden tai rauhan. Tässä mielen luonnon katsominen ei tarkoita ajattelemista, analysointia eikä arvailua siitä minkälainen mieli mahtaa olla. Se ei tarkoita sellaisten kysymyksien esittämistä kuin: "Minkälainen on mielen luonto?" Älä koeta kehittää vastausta siitä millainen sen pitäisi olla. Tässä harjoituksessa ei filosofoida pohtimalla, että ei ole mitään nähtävää, joten mielen täytyy olla aineeton jne. Tässä koetetaan vain suoraan kokea oma mieli sellaisena kuin se on ilman käsitteellisiä ajatuksia ja odotuksia.

Se mitä koemme, on suhteellinen totuus, ja mielen luonto itsessään on absoluuttinen totuus. Tavallisesti meistä näyttää siltä, että mieli on olemassa. Koemme tyyneyden erillisenä ja siksi tuntuu, että se on olemassa tilana. Ja kun mieli ei ole hiljaa vaan levoton ja ajatuksia syntyy, meillä on taipumus luulla, että ajatukset ‒ koska näyttää, että koemme ne ‒ ovat todella olemassa. Niin käy, koska emme ole katsoneet mieltä, vaan oletamme asioita sen mukaan miltä ne kokemusperäisesti näyttävät. Kokemuksillamme on tietty pätevyysarvo, koska koemme sen mitä koemme, mutta shamatassa kokemamme tyyneyden tila syntyy shamata-harjoituksemme luomien syiden ja olosuhteiden seurauksena. Jotta näkisit mikä on tuon tilan todellinen luonto, sinun on katsottava sitä mikä on hiljaa tai lepää, ts. mieltä. Sitä katsoessasi: onko sillä muotoa vai ei? Onko sillä siis jotain aineellisia tunnusmerkkejä? Jos sillä on muoto, minkälainen? Ellei sillä ole muotoa, mitä piirteitä sillä on? Älä sano, ettet voi nähdä tai jäljittää sitä; loppujen lopuksi, sehän on sinun mielesi. Se on aivan lähellä ja jos sillä on jotain piirteitä, näet ne kyllä.

Me koemme jotakin, ja jos jotakin on, sen on täytynyt alkaa joskus. Sen on oltava jossain, ja jos se loppuu, sen on loputtava jossain. Koska koet mielesi ja se näyttää olevan jotain, katso nähdäksesi: alkaako se jossakin? Pysyykö se jossain? Missä se loppuu? Jos se alkaa, niin missä se alkaa ja miten? Tässä mielellä tarkoitetaan samaa kuin ajatukset, tutkimme sitä miten ajatukset alkavat. Koemme ajatuksemme, jossain vaiheessa ne siis syntyvät. Miten ne syntyvät? Syntyvätkö ne jossakin? Mistä ne tulevat? Ja kun ne ovat läsnä, missä ne pysyvät? Mitä tarkoittaa, että ne pysyvät jossakin? Kun ajatukset häviävät, lakkaavatko ne? Jos ne loppuvat, missä ja miten? Mistä tässä ajatusten häviämisessä on kysymys?

Erityisesti, kun katsot mieltä, voit katsoa sitä sekä rauhan tilassa eli levossa, että ajatusten läsnä ollessa eli niiden syntyessä. Kummassakin tapauksessa tutki, voitko löytää alkulähdettä, paikkaa tai päämäärää. Esimerkiksi, kun mieli lepää, lepääkö se kehossa tai sen ulkopuolella? Minkälainen se on? Ja kun ajatukset nousevat, syntyvätkö ne kehossa ja jos niin missä? Tai jos ne syntyvät kehon ulkopuolella, missä siellä? Ja mitä se tarkkaan ottaen on kun sanotaan, että ajatukset syntyvät?

Jos katsot mieltäsi näin pitemmän aikaa tyytymättä pelkkään ideaan tai arvioon siitä minkälaisen luulet mielen olevan, jos katsot sitä kunnes päädyt suoraan ja selkeään kokemukseen sen luonnosta, se on ensimmäinen osa mielen katsomisesta tyyneydessä.

Toinen osa sisältää sen, että tyyneyden tilassa tutkitaan, onko mielellä mitään aineellisia ominaisuuksia kuten sijaintia, muotoa jne.

Kolmas kysymys koskee sitä löytyykö mitään. Mieltä katsoessa eri henkilöillä on erilaisia kokemuksia. Jotkut ajattelevat, ettei mitään ole, että mieli on kuin jäniksen sarvet, olematon, eikä sillä sen tähden ole aineellisia ominaispiirteitä kuten muotoa, väriä tai paikkaa. Tutki onko tämä sinun kokemuksesi.

Neljänneksi tutki, onko kokemuksesi sellainen, että vaikka ei voida sanoa mielen olevan jotakin, tiedollinen selkeys on erehtymättömästi läsnä, koska mielellä on kyky tietää.

Neljännessä kohdassa painottui tiedollinen selkeys, viidennessä tavassa katsoa mieltä koetaan kaikkien käsitteellisesti luokiteltavissa olevien asioiden puuttuminen kuten hyvä ja paha tai selkeyden läsnäolo ja puuttuminen. Koetko tiedottomuutta, joka ei ole edes pimeyttä vaan täydellistä hämminkiä?

Kuudenneksi, jotkut ihmiset kokevat mieltä näin katsoessaan jotakin selkeästi olemassa olevaa. Koetko niin?

Seitsemäs kysymys liittyy kokemukseen, jota Gampopa kutsui "ymmärtämisen ja kokemuksen sekoittamiseksi". Tämä on tilanne, jossa mietiskelyn aikana opitut ideat tulevat mieleemme ajatuksina ja luulemme niitä kokemukseksi mielestä. Olemme esimerkiksi saattaneet oppia, että mieli ylittää olemassaolon ja olemattomuuden. Se on kuivaa tietoa, joka ei voi kasvaa eikä johda sellaiseen tulokseen, missä viisaus oivalletaan ja heikkoudet poistuvat. Näin käy myös silloin, kun olemme omaksuneet dharmaan liittyvää sanastoa ja koetamme saavuttaa sen pohjalta kokemuksen mielen tyhjyydestä tai kirkkaudesta, niiden yhdistymästä tai sanoinkuvaamattomuudesta ym. opituista asioista. Vaikka voisimmekin vakuuttua kokeneemme jotain, mitä emme ole kokeneet ja kertoisimme siitä muille haltioituneella ammattislangilla, se johtaa vain harhaan sekä itseämme että muita. Sen sijaan katso mieltäsi suoraan ja näe se sellaisena kuin se on, ilman opittuun perustuvia ennakko-odotuksia.

Tekstissä jaotellaan nämä seitsemän erilaista mietiskelykokemusta. Mietiskelijän tehtävä on tunnistaa, onko hänellä joku näistä kokemuksista.

Kysymys: Minusta tuntuu että koen niitä kaikkia hieman.

Rinpoche: Jatka katsomista, se auttaa.

Buddhadharman ydin on henkilöiden itsettömyys, jota hinayana painottaa. Sen tunnistamalla saavuttaa arhatin tilan ja se on mietiskelyharjoitusten olennainen sisältö. Me oletamme itsen olevan henkilöiden keho ja varsinkin mieli. Oletus henkilöiden itsen olemassaolosta perustuu virheelliseen havaintoon siitä, että mieli olisi todellinen ja aineellinen ja siksi sopiva itseksi. Harjoituksen kautta mieltä katsomalla näemme, ettei sillä ole aineellisia ominaispiirteitä. Henkilöiden itsen olemassaolo perustuu olettamukseen, jolla ei ole aineellista perustaa, siispä tunnistamme henkilöiden itsettömyyden automaattisesti.

Vaikka tätä oivallusta pidetään vaikeana saavuttaa, jos ihminen katsoo mieltään ja näkee sen luonnon, hän oivaltaa itsettömyyden. Ei tarvitse vakuuttaa itselleen, ettei mielessä ole itseä, tarvitsee vain katsoa. Kun katsoo, näkee, ettei mieltä ole eikä siis itseäkään, joka voitaisiin olettaa mielestä johtuvana.

Prajnaparamita sutrassa Buddha opetti, että kaikki dharmat eli ilmiöt ovat tyhjiä. Tavallisesti päättelemme niin madhyamaka-koulukunnan mukaisesti ja tulemme käsitteelliseen ymmärrykseen kaiken tyhjyydestä. Tämä ymmärrys on ajatus, joka on syntynyt analyysin kautta, se ei ole mikään suora kokemus. Analyysin sijaan menneisyyden siddhat kehottivat vain katsomaan mieltä suoraan. Vaikka luulemme, että se on aineellinen, kun katsomme niin huomaamme, ettei sitä löydy mistään. Tähän ei tarvita mitään ulkoisia apuneuvoja eikä logiikkaa. Pelkästään katsomalla ilman ennakkokäsityksiä näemme mielen luonnon tyhjyyden ja ihmettelemme: "Miksen ole oivaltanut tätä aikaisemmin?"

Tämä mietiskely on helppo, mutta on varottava "ompelemasta päälle käsitteiden paikkaa". Siksi kutsutaan yritystä muuttaa tai hallita omaa kokemusta meditaatiossa. Kaikenlaiset ideat eivät ole huonoja, mutta ne eivät sovi mietiskelyyn, koska ne ovat erossa suorasta kokemuksesta. Älä siis ajattele: "Mieli on tyhjä ja aion löytää sen. Aion löytää tiedollisen kirkkauden." On paljon hyödyllisempää vain katsoa mieltä suoraan tyynessä tilassa, joka on syntynyt shamatan tuloksena. Ei ole tarvetta kuvitella mielestä mitään eikä tuottaa tiettyä kokemusta. Ei tarvitse teeskennellä, että se, mikä ei näytä tyhjältä olisi tyhjä tai että se, mikä ei ole selkeä, olisi selkeä tai että se, mikä ei näytä tyhjyyden ja kirkkauden yhdistymältä, olisi sellainen.

Jotkut pettyvät, kun odotettua mielen luonnon tunnistamista ei synny. Mutta kun katsoo mieltä suoraan, näkee sen luonnon, jota voi kutsua tyhjyydeksi, itsettömyydeksi tms. Tarvitsee vain jatkaa katsomista, mitään muuta tehtävää ei ole. Kun väsyy, voi levätä ja jatkaa taas. Lopulta suora kokemus syntyy peruuttamattomasti. Älä pelkää, ettet koskaan voisi tunnistaa mielen luontoa, äläkä yritä saada kokemusta aikaan keinotekoisesti käyttämällä käsitteitä ja teorioita. Jatka mielen katsomista suoraan ilman ennakko-oletuksia. Suojele kokemustasi antamalla kokemuksen, mikä se onkin, jatkua.

Kysymys: Voiko mieli olla niin heikko ettei sitä näe? Pitäisikö sen olemassaolo johdatella jostakin muusta?

Rinpoche: Jos jokin on piilossa, on käytettävä johdattelua. Jos tulta ei näe, sen olemassaolon voi päätellä savusta, mutta jos jokin on ilmeistä, päättelyä ei tarvita. Jos esine on edessämme, ei ole tarpeen pohtia todisteita, koska esine on näkyvillä. Mitä mielen luonnon mietiskelyyn tulee, mieli ei ole piilossa vaan ilmeinen. Se on oma mieleni. Siksi voin tietää sen ja kokea sen luonnon suoraan ilman päättelyä.

Kysymys: Sairas mieli vaikuttaa erilaiselta kuin terve. Onko niillä eroa?

Rinpoche: Aivojen tuhoutuminen muuttaa tapaa, jolla mieli ilmentyy. Ja jos näköaisti heikkenee, se muuttaa sitä, miten näkee muodon. Pelkästään se, että painaa silmäluomiaan, saa näkemään kaiken kahtena. Kaikki muutokset fyysisessä kehossa, joilla on yhteys kuuteen tajuntaan (viisi aistitajuntaa ja ajatustajunta), vaikuttavat niiden toimintaan. On kuitenkin niin, että vaikka muutokset aivoissa vaikuttavat havaitsemiskykyyn eli siihen, miten mieli ilmenee, ne eivät vaikuta mielen luontoon, se pysyy samana.

Kysymys: Mistä syntyy olettamus, että mieli on ilmeinen kuten esine edessä? Eikö mielessä ole ominaisuuksia, jotka pysyvät piilossa tarkastelulta?

Rinpoche: Mieli ei ole piilossa koska se on oma mieli. Se on siinä missä olet. Piilotettu asia on jonkin sellaisen takana, joka on katselijan ja kohteen välissä. Ääni ei ehkä kuulu koska se on liian matala, jotain ei nähdä, koska se on liian pieni tai kaukana. Mieli on juuri siinä missä itse olet, sinun ja sen välissä ei ole mitään. Mieli on juuri niin esillä kuin esine pöydällä edessäsi. Siinä se on, ja kaikki voivat sen nähdä, mutta nähdäkseen täytyy katsoa. Emme näe mieltä, koska vältämme sen katsomista. Katsomme mielestä ulospäin. Menemme hyvin pitkälle ollaksemme näkemättä. Jos käännyn poispäin edessäni olevasta esineestä, se katoaa näkökentästä. Kunnes meidät ohjataan katsomaan mieltä, se on niin sanotusti näkökentän ulkopuolella.

Kysymys: Olen hyvin hidas visualisoimaan. Onko visualisointi samaa kuin kuvitteleminen?

Rinpoche: Olennaisesti ne ovat samanlaisia. Taustalla tässä on se, että yksi tavoista ajatella on kuvitteellinen. Jos ajattelee jotakin hyvin voimakkaasti, ajatukset eivät ilmene pelkästään kielellisinä vaan kuvina. Ajattelepa ystävääsi, vihamiestäsi tai jotakin paikkaa, niin kuva ilmestyy mieleesi. Tämä on visualisoimista. Jos yrittää liikaa, se ei toimi, mutta jos rentoutuu ja mietiskelee vaikkapa Guru Rinpochea, ajan myötä kuva ilmestyy. Rentous ja ajatuksen intensiteetti täytyy saada toimimaan yhdessä. Voit harjoitella ajattelemalla kotiasi ja tuttavia ja tutkimalla kuinka heidän kuvansa ilmestyy mieleen. Sitten siirrä sama tekniikka visualiaatioharjoitusten ikonografisiin kuviin.

Kysymys: Minusta vaikuttaa, että mieleni taustalla, melkein tavoitettavissa on jotain merkityksellistä, valtavaa ja ehkä jopa kirkasta. Mutta en saa siitä kiinni, en voi havaita sitä. Onko se harhaa vai pitäisikö siihen keskittyä? Olisiko parempi vain havainnoida tajuntaa?

Rinpoche: Usein mielen taustalla olevat asiat ovat pitkän ajan kuluessa hankittuja tapoja. Vaikka ne saisikin tietoisuuteensa, niistä ei juuri ole apua. Jätä kokemus siis omaan arvoonsa.

Kysymys: Sanoitte, että mielen voi nähdä koska se on minun. Mutta verisoluni ja geenini ovat minun enkä näe niitä. Kun tekniikka kehittyy, voisiko se auttaa löytämään mielen?

Rinpoche: Kehon osia ei näe, koska ne ovat ihon alla, mutta kun mieltä tarkastellaan objektin (mielen luonto) ja subjektin (mieltä tarkasteleva elin, mieli itse) välissä ei ole mitään. Mieli ei ole minkään kerroksen peitossa, joka estäisi sitä näkymästä. Se katsoo itseään. Mieli ei myöskään ole kokonsa puolesta niin pieni, että sitä olisi mahdoton havaita. Sitä ei tarvitse tutkia elektronimikroskoopilla. Ainoa syy, miksi mieltä ei näe on, että mieli itse on kääntynyt poispäin itsestään, se katsoo ulospäin ja näkee sen tähden kaiken muun mutta ei itseään. Katsomalla sillä tavoin ulospäin ei voi nähdä mieltä, vaikka käyttäisi kuinka hienoja laitteita. Kun katsotaan mieltä, ei koeteta nähdä jotakin olemattomuutena eikä olemattomuutta jonakin. Koetetaan vain nähdä mieli sellaisena kuin se on.


Tyynen mielen tarkastelemista on harjoiteltava monta kertaa

Edellä on puhuttu tyynen mielen tarkastelemisesta; mieli on tyyneyden tilassa, kun se lepää shamatan kokemuksessa. Kuten aika koostuu hetkien jatkumosta, samalla tavoin mieli koostuu hetkien jatkumosta. Mieli syntyy hetkessä ja se lakkaa ja syntyy uudelleen seuraavassa hetkessä ja niin edelleen. Näin ollen se mieli, joka on olemassa tiettynä hetkenä, ei ole olemassa enää seuraavana.

Jos mieltä tarkastellessa koettaa käyttää jälkimmäisen hetken mieltä katsoakseen edellisen hetken mieltä, katsoo menneisyyttä. Katsoo siis jotain, mikä ei enää ole läsnä, ja jota ei sen takia voi nähdä suoraan. Toisen, kolmannen ja neljännen hetken mieltä ei voi käyttää ensimmäisen hetken mielen katsomiseen. Ensimmäisen hetken mieltä on katsottava ensimmäisen hetken mielellä ja seuraavan hetken mieltä toisen hetken mielellä. Mielen katsominen on suoraa ainoastaan silloin kun katsominen ja se, mitä katsotaan, ovat yhtäaikaisia.

Mitä silloin kokee? Näkeekö jotain todella? Onko jotain, josta voi sanoa: "Tämä on se mieli jonka näin." ‒ Ei, mitään sellaista kuin mieli ei löydy, ja siksi Buddha puhui tyhjyydestä ja itsettömyydestä. Se, että emme löydä mitään, ei johdu siitä että emme osaisi etsiä oikeasta paikasta tai emme olisi tarpeeksi tarmokkaita, niin vain kerta kaikkiaan on. Mieli ei ole aineellisesti olemassa. Kolmas Gyalwang Karmapa sanoi: "Se ei ole olemassa, edes Buddhat eivät ole nähneet sitä." Toisaalta se ei ole täysi olemattomuus. Kun puhumme tyhjyydestä, emme tarkoita olemattomuutta siinä mielessä kuin jäniksen sarvet tai tyhjä avaruus. Mielen tyhjyys ei ole sellaista. Vaikkakaan mietiskelyharjoituksen aikana ei löydy väriä, muotoa tai mitään muuta mieltä kuvaavaa ominaisuutta, mielen luonto ei ole eloton. Se on tietoisuutta ja kykyä tietää, se tuntee kokemuksen.

Vaikka mieltä tarkastellessaan näemme tyhjyyttä, se ei saa itseä häviämään, emmekä muutu kuolleeksi ruumiiksi. Mielen tietoinen selkeys on erottamaton tyhjyydestä, joka on sen perusluonto. Siksi kolmas Karmapa jatkaa: "Se ei ole olematon, koska se on samsaran ja nirvanan perusta." Vaikka mielellä ei ole aineellista olemassaoloa, se on kaikkien buddhuuden ominaisuuksien perusta ja myös kaiken samsaran hämmennyksen perusta. Emme voi sanoa, että se on jotakin, koska sillä ei ole aineellisia piirteitä, joilla sitä voisi kuvata. Emme voi sanoa ettei sitä ole, koska kokemus syntyy sen pohjalla. Lopulta meidän on sanottava, että se on jonakin olemisen ja olemattomuuden tuolla puolen. Mietiskellessä ei myöskään ole syytä teeskennellä, että se mikä on olemassa, ei olisi olemassa, tai että se mitä ei ole, olisi olemassa. Mieltä vain katsotaan sellaisena kuin se on. Kun tässä äärimmäisyyksistä vapaassa tilassa lepää, millainen kokemus se on? ‒ Sitä kuvataan syvällisenä helppouden tunteena ilman kiihtymystä tai epämukavuutta. Se on miellyttävä ja mukava kokemus. Toisaalta sitä ei voi kuvata, se on kuin mykkä maistaisi sokeria. Hän on tietoinen sen makeudesta, mutta ei pysty kuvaaman sitä. Koska itse katsomme omaa mieltämme, olemme tietoisia siitä millainen se on, mutta emme voi kuvata sitä kellekään muulle.

Jos mieltään katsomalla todella kokee sen kuvatun kaltaisena ‒ jos katsoo, näkee ja kokee ‒ se todennäköisesti on oikea kokemus. Ainoa virhe joka voi syntyä on, että koettaa muuttaa kokemusta käsitteellistämällä sen. Jos on oppinut asioita kirjoista, on voinut tehdä sellaisen älyllisen johtopäätöksen, että mielen täytyy olla aineeton ja siksi olemassaolon tuolla puolen, ja koska se ei saa olla täysi olemattomuus, sen täytyy olla olemattomuuden tuolla puolen. Tämä ymmärrys on samanlainen kuin se, mikä koetaan suoraan. Vaikka se onkin hyvää ymmärrystä, sillä on taipumus estää edistymistä, sillä se ei kehitä heränneen mielentilan hyviä ominaisuuksia sillä tavoin, kuin kokemus voi kehittää niitä. Kun katsoo mieltä, se on tehtävä ilman ennakkokäsityksiä ja ymmärrys kehittyy kokemuksen pohjalla sisäisesti ja itsestään. Jos se kehittyy, se on vipashyanan tulos tyyneyden perustalla, joka on näin osoitettu.

Kun harjoitusta jatketaan, kokemus syvenee: tyyneys ja selkeys vahvistuvat. Kokemukset voivat kuitenkin vaihdella; joskus tuntuu että mietiskely on ällistyttävän upeaa, kun taas joskus ei tahdo syntyä minkäänlaista meditatiivista tilaa. Se on kokemuksen tunnusmerkki: se vaihtelee. Oivallus sen sijaan pysyy. Olivatpa kokemukset hyviä tai huonoja, ne tulisi tunnistaa vain kokemuksiksi, jotka ovat pysymättömiä. Sanotaan, että kokemus on kuin sumu, se hälvenee varmasti. Jos mietiskelykokemus on hyvä, siihen ei pidä kiintyä, sillä se katoaa. Jos kokemus on ahdistava, älä huolestu, sillä sekin häviää. Siinä tapauksessa, että kokemus on hyvä ja miellyttävä, harjoitusta on jatkettava, ja jos kokemus on huono ja epämiellyttävä, harjoitusta on myös jatkettava ja levättävä mielen luonnon tunnistamisessa. Mielen katsomista tyyneydessä on harjoiteltava, ei vain kerran vaan useita kertoja ja jatkuvasti.

Harjoitus alkaa siitä, että antaa mielen rauhoittua shamatan tilaan. Sitten katsotaan mieltä siinä tilassa, samalla kun mieli edelleen lepää. Tyyneys, jota tarkastellaan, saattaa olla joko mielen pimeyttä tai ei-käsitteellistä selkeyttä. Niistä selkeys on virheetöntä tyyneyttä, kun taas pimeys on pettävää hiljaisuutta. Jotta voisi katsoa mieltä tyynessä tilassa vipashyana-harjoituksen mukaisesti, tyyneyden täytyy olla kirkasta ja selkeää. Tämä valoisa hiljaisuus muodostuu tarkkaavaisuuden avulla yksipisteisesti suunnatusta mielestä. Huomiokyvyn hereillä ollessa yksipisteisyys on hyveellistä, sen sijaan että se olisi neutraalia tai pimentynyt.

Tässä katsotaan mielen luontoa, joka on tyhjyyttä, mutta jonka kuitenkin voi itse suoraan kokea. Kun tätä luontoa katsoo, sitä joka katsoo ja sitä mitä katsotaan, ei pitäisi kokea erillisinä. Muuten takerrutaan edelleen subjektiin ja objektiin. Se taas ei ole tarpeen, koska kumpikin, katsoja ja katsottava ovat aineettomia, vapaita syntymisestä ja lakkaamisesta. Katsottavan mielen ja katsovan mielen välillä ei todellakaan ole mitään eroa.

On tärkeää tunnistaa tämä luonto ja sitten vahvistaa tunnistamista. Miksi se on niin tärkeää? Buddhan mukaan dharmatan tunnistaminen ja siitä seuraava tulos, buddhuus, eivät ole helppoja saavuttaa. Sutrissa mainitaan, että buddhuuden saavuttamiseksi on kerättävä ansion ja viisauden kertymää kolmen mittaamattoman kalpan ajan ja pelkkään dharmatan oivallukseen päästäkseen on kuljettava loppuun kertymän ja yhdistämisen polut, mihin kuluu yhden maailmankaikkeuden iän verran aikaa. Se on siis pitkä ja ankara ponnistus. Suullisen perimyslinjamme siddhoilta tulevien ohjeiden mukaan se voidaan kuitenkin tehdä yhden eliniän aikana ja yhdessä kehossa. Tässä yhdessä elämässä on mahdollista saavuttaa Vajradharan tila, eikä se ole pelkkä sanonta. Se on tosiaankin mahdollista, koska ohjeet ovat syvälliset.

Koska ohjeet ovat hyvät, on tärkeää luottaa niihin ja arvostaa niitä. Kun niiden arvon ymmärtää, niitä mietiskelee. Joidenkin on kuitenkin vaikea luottaa ohjeisiin, koska ne ovat niin yksinkertaiset. Voivatko niin yksinkertaiset ohjeet johtaa buddhuuteen? Jotta tämä levottomuus poistuisi, erilaisia menetelmiä on opetettu. On esimerkiksi Naropan kuusi joogaa, johon kuuluu monimutkaisia visualisaatioita ja ruumiillisia harjoituksia, jotka tuntuvat mahamudraa luotettavammilta! Kuka vain pitää mahamudraa liian yksinkertaisena voi opiskella kehittelyvaiheen sadhanoita monine jidameineen, ja jos niihin uskoo ja luottaa niihin enemmän, ne ovatkin tehokkaampia. Se ei merkitse sitä, että mahamudrasta puuttuisi jotakin. Jos luottaa mahamudraan, se on vapautuksen polku alusta loppuun.

Vipashyana-harjoitus, tiibetiksi lhak tong, on hyvin tärkeä. Jamgon Kongtrul Lodro Thaye sanoi, että vaikka kaikki tuntuvat pitävän mielen luonnon oivaltamista vaikeana, miksi sen pitäisi olla sitä? Se ei ole missään kaukana. Ongelma on, että se on liian lähellä, juuri tässä keskellämme. Se ei ole monimutkainen eikä piilossa, vaan liian yksinkertainen ja ilmeinen. Mielen luonnolle ei tarvitse tehdä mitään jotta sen oivaltaisi, ei tarvitse muuttaa pahaa hyväksi, ei poistaa mitään eikä luoda uutta. Jos vain katsoo mieltään sellaisena kuin se on, se on suurta mietiskelyä. Se on sekä helppoa että syvällistä.

Vajrayana-harjoituksessa yleensä ja erityisesti mahamudrassa eli dzogchenissa on äärimmäisen tärkeää, että harjoittajalla on hartautta ja uskoa. Hartaus muodostuu innokkuudesta ja kunnioituksesta; innokkuudesta tunnistaa mielen luonto. Joskus nimittäin saattaa ajatella: "No, ei ole mitään näkemistä, joten harjoitus on merkityksetön." Silloin on muistettava, että tosiaankin on jotain, mikä voidaan kokea ja oivaltaa. Tämä on kaikkea muuta kuin merkityksetöntä. Jos huomaa ajattelevansa: "Hukkaankohan elämääni tätä tehdessäni?" on tärkeä muistaa, että tätä harjoitusta tekemällä voi oivaltaa absoluuttisen totuuden ja saavuttaa vapauden. Luottamalla ohjeiden oikeellisuuteen ja kunnioittamalla harjoitusta se sujuu hyvin ja tulokset tulevat.

Kun tekee harjoitusta ja kokemukset eivät ole yleviä, saattaa kyllästyä. Erityisesti silloin on kehitettävä uskoa ja luottamusta ja rukoiltava perimyslinjan gurujen siunausta. Rukouksen kautta siunaus tulee sydämeesi ja se johtaa erinomaisiin mietiskelykokemuksiin. Näin ollen, aina välillä mahamudraa harjoittaessasi lausu rukouksia sekä juurigurulle että perimyslinjan guruille ja yhdistä harjoitukseesi silloin tällöin myös kehittely- ja täydellistämisvaiheen harjoitukset.

Mahamudra ja dzogchen eroavat hieman toisistaan opetuksiltaan ja harjoituksiltaan. Kummallakin menetelmällä päädytään kuitenkin mielen ja kaikkien asioiden todellisen luonnon tunnistamiseen ja kummassakin se osoitetaan suoraan.

Teksti, jota tässä seuraamme, on 9. Gyalwang Karmapan Wangchuk Dorjen Dharmakayan osoittavat ohjeet (Pointing Out The Dharmakaya). Häntä aiemmin nämä ohjeet olivat ainoastaan suullisia, mutta 9. Karmapa kirjoitti kolme eripituista ohjetta. Tämä on niistä lyhyin. Hän järjesti ohjeet aiheittain mietiskelyistunnoiksi.

Jos opiskelette näitä ohjeita ja teette harjoituksia säännöllisesti, mielen luonnon aito tunnistaminen voi tapahtua suhteellisen nopeasti. Vaikka se ei ole vaikeaa, meillä on ikivanha, syvään juurtunut tapa olla katsomatta mieltämme ja siksi sekaannusta voi ilmetä. Voimme helposti sekoittaa erilaiset mietiskelykokemukset ja aidon tunnistamisen. Muut asiat voivat viedä meidät mukanaan ja estää näkemisen. Vaikka niin kävisi, kannattaa silti ponnistella harjoituksen tähden. Buddha sanoi, että jos joku menee mietiskelypaikkaan ja mietiskelee, se on erinomaista. Jos toinen ottaa askelen siihen suuntaan, mutta tulee keskeytys, eikä hän saavu perille, siitä on silti suuri hyöty. Se on ansiokasta ja onnekasta joka tapauksessa.

Buddha ei sanonut niin ilman syytä, siihen on aivan erityinen syy, miksi tämä on totta. Jotta harjoitus johtaisi lopulliseen tulokseen, meditatiivisen tilan on synnyttävä, ja jopa aikomus mietiskellä luo hienovaraisen muistijäljen, vahvistaa mietiskelyyn johtavaa käytöstä. Toive ei tietenkään saa aikaan samadhia silmänräpäyksessä, mutta asteittain luottamus harjoitukseen ja kunnioitus opetuksia kohtaan kasvaa ja tulee ahkerammaksi. Mielenkiinnon siemenestä kasvaa oivalluksen suuri puu.

B. Liikkuvan mielen katsominen

tarkoittaa ajatusten tarkastelemista silloin kun ne syntyvät

Olemme tarkastelleet tyyntä mieltä. Seuraavaksi katsotaan ajatusten luontoa samalla kun ajatus syntyy. On erotettava se, miten asiat ovat siitä, miten asiat ilmenevät. Hämmentymätön mieli kokee asiat sellaisina kuin ne todella ovat, kun taas harhan vallassa oleva kokee asiat sellaisina miltä ne näyttävät. Näitä kutsutaan absoluuttiseksi ja suhteelliseksi totuudeksi. Sekaannus luo ilmiöitä eli sekaannuksen heijastumia, siitä syntyy kärsimys ja kaikenlaiset rajoitukset ja järkytykset, joita koetaan. Koska kärsimys, järkytykset ym. syntyvät virhekäsityksen tuloksena, väärän näkemyksen takia, ne voidaan poistaa näkemystä korjaamalla. Kun asiat havaitaan oikein, tunnistetaan niiden luonto, kärsimys lakkaa, siksi keskitytään tarkastelemaan oman mielen olemusta.

On kaksi tekniikkaa: mielen katsominen tyynessä tilassa ja silloin kun se liikkuu. Siltä kannalta miten asiat ilmenevät, tyyneys ja tapahtuminen ovat erilaisia: tyynessä mielessä ajatuksia ei ole, liikkuvassa mielessä mielen liikkeet ovat ajatuksia, jotka voivat olla hyvinkin voimakkaita ja häiritseviä. Mutta siltä kannalta miten asiat todella ovat, näiden kahden tilan luonto ei ole lainkaan erilainen. Tyyntä mieltä tarkasteltaessa mitään ei löydy, ja jos katsoo liikkuvassa mielessä olevia ajatuksia, niiden luonto näyttää olevan aineeton; samalla tavoin tyhjä kuin tyynen mielen luonto. Jotta tämä kävisi selväksi, kumpaakin harjoitusta tehdään erikseen.

Liikkuvan mielen tarkasteleminen alkaa shamatalla samoin kuin edellinen harjoitus, jossa tarkasteltiin mieltä tyyneyden tilassa. Annetaan mielen levätä hiljaa, kunnes ajatus ilmestyy tai se luodaan tarkoituksella. Se voi olla mikä ajatus tahansa: myönteinen, kielteinen tai neutraali. Menetelmä on sama, vaikka edellisessä harjoituksessa tarkasteltiin hiljaisuutta kokevan mielen luontoa ja nyt katsotaan mieleen nousseen ajatuksen luontoa. Tutkitaan mistä se on tullut, mitä ainetta se on, mikä sen on saanut aikaan, kuka ajattelee jne. Ajatus on tullut, sitä ei voi kieltää, ajatuksen ilmeneminen on suhteellinen totuus, se, miten asiat ilmenevät.

Kun ajatus on havaittu, katsotaan sen luontoa, sitä miten asiat ovat, ajatusta katsomalla. Tässä ei yritetä löytää mitään kätkettyä eikä erityisen hienovaraista. Tarkkaillaan vaan ajatusta. Onko sillä muoto? Onko sillä väri? Jos on, niin minkälainen? Muotoa tai väriä ei ole, entä muita ominaisuuksia? Jos se on todella olemassa, sillä täytyy olla jotain piirteitä. Nykyhetken ajatusta täytyy katsoa nykyhetken mielellä, ei niin että katsoisi mennyttä ajatusta. Samalla kun olemme tietoisia ajatuksen läsnäolosta huomamme, ettei ole mitään minkä voisimme nähdä tai osoittaa suoraan.

Kuten tyynen mielen tarkastelussa, myös ajatuksen tarkastelussa on useita eri menetelmiä. Monia menetelmiä käytetään, koska niiden avulla saa monipuolisemman kuvan ajatusten luonteesta. On myös niin, että jokin menetelmä toimii joillekin paremmin ja toinen menetelmä toisille. Seuraavaksi esitetään yhdeksän menetelmää. Niistä ensimmäiset kolme ovat selkeitä erillisiä menetelmiä. Loput kuusi kuvaavat mietiskelykokemuksia, joita syntyy ajatuksia tarkasteltaessa.

Ensiksi katsotaan ajatuksen syntyä, pysymistä ja lakkaamista. Miten se syntyy ja mistä? Miten se pysyy, mitä tarkoittaa että ajatus on läsnä ja missä se silloin on? Miten se lakkaa? Miten se lakkaa olemasta läsnä ja mihin se menee? Mihin se joutuu kun se loppuu?

Toiseksi katsotaan ajatusketjua. Tällä menetelmällä työskennellään erityisesti heikkouksien kanssa, sellaisten ajatusten, joiden sisältö liittyy tietämättömyyteen, haluun ja vihaan. Tällainen ajatus voidaan myös luoda tarkoituksella. Tavallisesti haluamme erottaa itsemme sellaisista ajatuksista ja pitää itsemme ja esimerkiksi vihamme toisistaan erillisinä. Sanotaan: viha on noussut mielessäni, olen vihainen sille ja sille ja pidän häntä vihollisenani jne. Meitä huolestuttaa vihan sisältö, se miten ajatus ilmenee.

Harjoituksessa vihan ajatusta tarkastellaan toisin. Sitä katsotaan suoraan, paljaana, ilman että itsen ja ajatuksen välissä on mitään ja koetetaan löytää ajatuksen ydin, itse viha, pelkän ajatuksen muodon tai sisällön sijaan. Missä tarkkaan sanoen on viha, joka näyttää olevan läsnä? Mitä se tarkkaan ottaen on? Mitä ominaisuuksia sillä todella on? Kun katsomme vihaa näin, huomamme, että sen luonto on tyhjyyttä. Se ei tarkoita, että viha häviäisi, se on edelleen läsnä, mutta kun sen luonto on nähty, ajatus on vailla määrättyä käsitesisältöä. Samaa tekniikkaa sovelletaan kaikkiin mahdollisiin ajatuksiin: vihaan, ylpeyteen, kateuteen, nautinnon ajatuksiin, hyveellisiin ajatuksiin kuten rakkauteen ja myötätuntoon ym. Buddhan opetusten mukaan kaikki ajatukset ovat tyhjiä.

Kolmanneksi yritetään löytää ajatuksen kohde mielestä. Esimerkiksi vihastumisessa osa vihastumisesta liittyy siihen, että vihan kohteen kuva nousee mieleen ja asettuu heikkouden siis vihan kohteeksi. Missä se kuva mielessä on? Miten se syntyy, mistä se tulee jne. Tähän menetelmään liittyy myös sen tutkiminen, mikä ero on ajatuksilla, joiden luontoa on katsottu verrattuna niihin, joiden luontoa ei ole tarkasteltu.

Neljänneksi, ajatuksia katsoessaan jotkut kokevat, että eivät löydä mitään ajatuksien syntypaikkaa, sijaintipaikkaa eikä lakkaamispaikkaa. Tutki onko tämä sinun kokemuksesi.

Viidenneksi voi tapahtua niin, että tulet tietoiseksi ajatuksen synnystä ja kun katsot sitä, se häviää.

Kuudes kokemus on sellainen, että siitä asti kun ajatus syntyy, siinä ei ole mitään käsitettävää ja niin se vapautuu itsestään, toisin sanoen samalla kun se syntyy, sen aineettomuus koetaan selkeästi.

Ero viidennen ja kuudennen kohdan välillä on siinä, että viidennessä ajatus näyttää jossain määrin aineelliselta syntyessään, mutta häviää kun sitä katsotaan ja kuudennessa se on aineeton alusta asti.

Jos kuudennen kaltainen kokemus on syntynyt, seuraavaksi katsotaan aineettomuuden tai tyhjyyden kokemusta hiljaisuudessa ja tyhjyyden kokemista ajatuksen eli tapahtuman keskellä. Onko niillä eroa? Tietenkin niillä on eroa käsitteelliseltä kannalta, mutta kun katsoo tyyntä mieltä, ei löydy paikkaa missä mieli olisi hiljaa eikä hiljaista mieltä. Ja kun katsoo mieltä tapahtuman keskellä, ei ole paikkaa mistä ajatus tulisi, missä se pysyisi tai mihin se menisi eikä mitään aineellista ajatusta, joka syntyisi ja lakkaisi.

Kahdeksas kokemus syntyy, jos koetamme ymmärtää ajatuksen syntyä ja sen seurauksena annamme ajatukselle nimilapun, jonka olemme keksineet sen luontoa koskevien käsitteiden pohjalta. Ajatukseen voi liimata lapun "tyhjyys" tai "tiedostava selkeys," mikä ei ole yhtä kuin sen luonnon näkeminen ilman käsitteitä.

Yhdeksäs kokemus on sellainen, että ajatus näyttää syntyvän itsestään ja havaitsemme sen ilman ponnistusta tai käsitteellistämistä. Ilman että lainkaan koettaisimme nähdä ajatuksen tällä tavoin, se on vapautunut koska se on syntynyt ‒ koska se koetaan sen tyhjyyden ilmentymäksi mitä se luonnoltaan on.

Kuudes ja yhdeksäs kohta kuvaavat samaa asiaa, yhdeksäs vain painottaa lopuksi tekemään näin. Olennaisesti nämä yhdeksän kohtaa ja muissa mahamudra-teksteissä esitetty neliosainen mielen esittely, jossa ilmiöiden osoitetaan olevan mieltä, mielen osoitetaan olevan tyhjyyttä, tyhjyyden osoitetaan olevan välitöntä läsnäoloa ja välittömän läsnäolon osoitetaan olevan itsestään vapautuminen, ovat sama asia.

Näillä yhdeksällä tavalla katsotaan mieltä tapahtumisen keskellä ja on tärkeää harjoittaa sitä, koska shamatan myötä kehittyy tietty mieltymys tyyneyden tilaan. Kun alussa pyrkii häiriintymättömään tilaan, on iloinen kun mieli pysyy hiljaa ja pettynyt, jos ajatuksia nousee. Hiljaisuuteen kiintyy tapahtumien kustannuksella. Voi pitää ajatuksia jopa vihollisina ja tyyneyttä ystävänä. Shamata-harjoituksessa se ei ole virhe, koska tyyneyteen pyritään, mutta lopulta sellainen näkemys täytyy ylittää. Se ylitetään tällä menetelmällä, jossa nähdään dharmata ‒ asioiden luonto, joka itsessään on äärimmäinen rauha ‒ ajatusten keskelläkin, koska se on myös ajatusten luonto. Siksi rukouksessa sanotaan: "Ajatusten ydinaines on opetusten mukaan dharmakaya." Sillä tarkoitetaan ajatusten luontoa. Vaikka ajatukset saavat aikaan hämminkiä, niiden luontoa ei tarvitse vastustaa. Ajatuksista ei tarvitse yrittää päästä eroon jos näkee niiden luonnon, sillä niiden luonto on selkeyttä ja tyhjyyttä.

Rukous jatkuu: "Ne eivät ole kerrassaan mitään, silti ne ilmenevät minä tahansa." Huolimatta siitä miten voimakkaita ja eloisia ajatukset ovat, niiden luonto on aineeton. Ajatuksia voi verrata tuuleen, johon ei voi tarttua, mutta joka voi liikuttaa puiden oksia. Tämä ajatuksen luonto havaitaan kokemalla se, ei ajattelemalla sitä. Katsotaan löytyykö paikkaa mistä ajatukset tulevat, missä ne pysyvät ja mihin ne menevät ja kun mitään ei löydy, se on ajatuksen luonto.

Ei ole niin, että ajatus olisi ainetta joka tuhoutuu, kun sitä katsoo. Eikä ole niinkään, että ajatuksen luonnossa olisi joku vika, jonka voi korjata tarkastelemalla asiaa. Ajatukset ovat aina olleet vapaita, alusta asti, heti kun ne syntyvät. Ne ovat koko ajan tyhjiä. Siksi Buddha opetti mielen tyhjyydestä sekä hiljaisuudessa että tapahtumien keskellä. Luonnoltaan kumpikin on dharmataa, tyhjyyttä. Kumpikin on jonakin olemisen ja olemattomuuden äärimmäisyyksien tuolla puolen. Oivaltaminen ei tätä luontoa paranna, emme luo mitään uutta. Tunnistamalla ajatuksen luonnon saavuttaa vapauden, pelkkä ajatusten luonnon tunnistaminen riittää siihen.

Voi olla, että näiden ohjeiden avulla voi nopeasti vakuuttua ajatusten tyhjyydestä ikiajoiksi. Mutta on paljon mahdollista, että ajatusten eloisa sisältö: viha, intohimo jne. edelleen näyttää niin aineelliselta, että niiden luontoa ei näe. Jos niin käy, ei tarvitse lannistua, tehtävä ei ole vaikea, harjoitusta on vain jatkettava jonkin aikaa.

Kun nämä ohjeet on saatu, niitä on sovellettava, jotta niistä olisi hyötyä. Olennaisesti on kyse tyyneyden tilan kehittämisestä. Sitten annetaan ajatuksen syntyä tyyneyden keskellä ja katsotaan sitä suoraan. Tämä menetelmä on äärettömän tärkeä, sillä se voittaa kaikki väärinkäsitykset ja heikkoudet.

Kysymys: Minusta tuntuu että ajatukset tulevat alitajunnan varastosta.

Rinpoche: Alitajuntaan varastoituneet tottumukset ja tavat ovat ajatusten lähde, ajatusten ilmentyminen voidaan ymmärtää suhteellisena totuutena niin, että ne tulevat alitajunnan varastosta. Absoluuttinen totuus ei ole älyllisesti ymmärrettävissä, se voidaan vain havaita ja kokea katsomalla suoraan jotakin, tässä tapauksessa ajatuksia. Esimerkiksi, kun mietiskellessäsi syntyy ajatus: "Nämä ajatukset tulevat alitajunnasta", katso missä alitajunta on ja mistä se on tullut. Kun jatkat suoraan ‒ ei teoreettisesti vaan suoraan katsomista ‒ et löydä mitään mistään. Ei ole niin, että et tietäisi mistä tai miten katsoa. Et löydä mitään, koska ei ole mitään löydettävää. Se on asioiden luonto, ajatuksen luonto verrattuna siihen, miten asiat ja ajatukset ilmenevät.

Kysymys: Miten voi katsoa ajatusta samalla ajatuksella?

Rinpoche: Kun ajatusta katsoessa näyttää siltä, että ajatus on jo hävinnyt, katsoo menneisyyttä. Vähitellen alkaa saada ajatuksista kiinni, voi jäljittää ajatuksen synnyn ja pystyy katsomaan sitä jopa silloin kun se muodostuu, eikä ainoastaan silloin kun se on läsnä tai häviää.

Kysymys: Ilmiöiden osoitetaan olevan mieltä, mielen osoitetaan olevan tyhjyyttä, tyhjyyden osoitetaan olevan välitöntä (spontaania) läsnäoloa ja välittömän läsnäolon osoitetaan olevan itsestään vapautuminen. Mitä on välitön läsnäolo?

Rinpoche: Vaikka kaiken luonto on tyhjyyttä, tuo luonto ilmaisee itsensä tai ilmentyy itsestään (spontaanisti), toisin sanoen tyhjyyttä olevien asioiden ilmentymät eivät ole tehtyjä vaan luonnollisia eli spontaaneja. Kun välittömän läsnäolon osoitetaan olevan itsestään vapautuminen, se tarkoittaa, että koska ilmentymät ovat tyhjyyden spontaania esiintuloa, ne ovat luonnostaan vapaita kaikesta aineellisuudesta, joka vaatisi muutoksia tai parannuksia.

Kysymys: Mitä ovat pienet hetket, miten mieli toimii hetki hetkeltä?

Rinpoche: Ajatus siitä, että mieli on tehty hetkien jatkumosta, perustuu siihen, että kaikki osista kootut asiat voidaan jäljittää takaisin noihin osasiin ja asioita luonnehditaan osista kootuiksi sen tähden, että ne muuttuvat ainakin vähän joka hetki. Mikään ei pysy samana hetkeäkään. Myös mieli on koottu osista, jotka muuttuvat jatkuvasti, sillä vaikka ajatuksilla näyttääkin olevan tietty kesto, jotakin muutosta tapahtuu koko ajan. Hetkellisyys on ilmiöiden ominaisuus, mutta ei niiden luonnon. Kun katsoo mieltä suoraan meditaatiossa, näkee läpi alkuperän, sijainnin ja päämäärän ilmentymän. Kun näkee ajatuksen synnyn ilmentymän läpi, näkee aineellisuuden harhan läpi, ja koska ajatuksella ei ole ainetta joka pysyisi, se ei ole luonnoltaan pysyvien hetkien jatkumo.

Tämä koskee sekä tyyntä että liikkuvaa mieltä. Tyyni mieli on ilmeisen aineeton, eikä siinä tapahdu mitään muutosta; siksi sen luonnossa ei ole hetkien jatkumoa. Liikkuva mieli on myös aineeton, sillä jos näkee ajatuksen luonnon suoraan, huomaa, että se aineettomana on jo syntyessään vapaa luonnostaan, vapaa siitä mikä muuten ilmenisi harhan vallassa olevana tajuntana, joka on hetkien jatkumo.

Kysymys: Mahamudraohjeissa sanotaan, että mielen tyhjyyden voi tunnistaa milloin vain pelkästään katsomalla. Toisaalta tavallisesti (sutraopetuksissa) oppilaille sanotaan, että on täysin mahdotonta kenenkään aloittelijan, joka on kertymän polun tai yhdistymisen polun vaiheessa, kehittää suoraa tyhjyyden tai äärimmäisen totuuden oivallusta. Voimme parhaimmillaankin kehittää vain jotakin, joka muistuttaa sitä. Kysyisinkin, voiko näiden ohjeiden avulla ja hyvän opettajan ohjauksessa jotenkin hypätä polun alkuvaiheiden yli suoraan näkemisen tielle?

Rinpoche: Sutrajärjestelmässä (hinayana- ja mahayana-buddhalaisuus) käytetään älyllistä analyysiä ja loogista päättelyä. Siellä ei esitetä mielen luonnon suoran osoittamisen menetelmää. Jos käytetään pelkkiä sutramenetelmiä, on kerättävä ansion ja viisauden kertymät ja kehitettävä tyhjyyden abstraktiota, ja koska se on rajoittunutta, ei ennen näkemisen polulle pääsyä voi suoraan oivaltaa tyhjyyttä. Vajrayanassa yleensä ja mahamudrassa erityisesti korostetaan mielen luonnon suoraa osoittamista oppilaalle, ja koska mieli on jotakin, jonka voi helposti käsittää olevan tyhjä, sen kautta voi ymmärtää tyhjyyttä hiukan. Kun ymmärtää hiukan mielen tyhjyydestä, ymmärtää myös kaiken tyhjyydestä, koska mielen tyhjyys on samaa tyhjyyttä kuin tyhjyys muissakin asioissa. Sillä tavalla aloittelija kurkistaa dharmataan paljon ennen näkemisen polkua. Tämä kurkistus ei ole vakaa dharmatan oivallus, vaikkakin se asteittain vakiintuu ja syventyy mahamudra-harjoituksen kautta, kunnes harjoittaja saavuttaa näkemisen polun.

Kysymys: Jään kiinni intohimon ja vihan ajatuksiin.

Rinpoche: Katso jokaista ajatusta silloin kun se on läsnä. On samantekevää mikä niiden sisältö on. Jos ajatus on läsnä, on mahdollista katsella sen luontoa. Niiden kaikkien luonto on sama ja se on se, mitä koetat nähdä.

Kysymys: Kun tarkkailen ajatusta, se katoaa. Aiheuttaako tarkkailu sen, että se muuttuu aineettomaksi?

Rinpoche: Näin käy, kun katsomisyrityksen käsitteellinen sisältö korvaa edellisen ajatuksen ja niin ollen tämän ilmiön saa aikaan katsominen. Tapa, jolla katsot ajatusta ajaa sen pois, koska se korvautuu jollain muulla. Neuvo tähän on toinen yhdeksästä menetelmästä, jossa sen sijaan, että yrittäisit katsoa yhtä ajatusta annat ajatusketjun jatkua. Silloin tulee mahdolliseksi nähdä ajatukset kun ne ovat loppumaisillaan ja kun ne tulevat esiin.

Kysymys: Onko tyhjyydellä eri asteita? Onko katsojan tyhjyys samaa kuin ajatuksen tyhjyys?

Rinpoche: Ajatusten katsominen on menetelmä, jolla ajatuksen luonto havaitaan. Mielen luonto tyynessä tilassa ja liikkeessä on samanlainen.

Kysymys: Minusta tuntuu, että läsnä on jotain raskasta, ärsyyntymistä tai vastaavaa, joka pysyy eikä häviä.

Rinpoche: Kun totut tähän harjoitukseen näet ärsyyntymisen läpi.

Kysymys: On hyvin vaikea pysyä ajatuksen parissa eikä rynnätä seuraavaan.

Rinpoche: Ponnistus on tarpeen, se on tarkkaavaisuutta, mutta jos ponnistuksesta tulee häiriintymisen syy, tulee katsoa suoraan tuon häiriön luontoa, on katsottava ponnistuksen luontoa.

Sen määrittäminen onko mielen luonto aidosti tunnistettu

Tässä osoitetaan mielen luonto keskellä tapahtumaa. Kun harjoittelemme liikkuvan mielen luonnon tunnistamista, siitä syntyy kokemus. Onko kokemus aito tunnistus vai jokin muu, voi vaihdella, mutta kokemus itsessään on tärkeä, ja siihen osoittavat ohjeet liittyvät. Niillä autetaan oppilasta määrittämään, onko hänen kokemuksensa todella aito mielen luonnon tunnistaminen. Ohjeet ovat oppilaan ja opettajan välisen keskustelun muodossa. Kun on ohjeet saanut, niitä voi käyttää omassa harjoituksessaan ja testata oman kokemuksensa aitoutta niiden avulla.

Ensin tehdään harjoitusta katsomalla mieltä liikkuvassa tilassa ja koetetaan sitten arvioida kokemusta. Tekstissä on esitetty kolme vaihtoehtoa kokemuksiksi, joita oppilaalla saattaa olla. Ensinnäkin voi olla, että ei koe mitään, toiseksi saattaa tunnistaa mielen luonnon osittain ja kolmanneksi tunnistaminen voi olla täydellinen. Se, mikä kolmesta vaihtoehdosta on kyseessä, voidaan selvittää joko niin, että opettaja kysyy oppilaalta tai oppilas kysyy kysymykset itseltään. Jos opettaja kysyy, oppilas voi vastata esimerkiksi näin: "Koin että mieleni on tyhjyyttä ja siitä puuttuu kaikki aineellisuus." Siitä voi päätellä, ettei oppilaalla ole ollut minkäänlaista kokemusta, koska tällaista ammattislangia käyttää henkilö, joka vielä yrittää hallita mietiskelyään teoreettisilla ennakko-odotuksilla ja opinkappaleilla.

Toiseksi oppilas voi vastata näin: "Katson ajatusta, ja ensin se on läsnä, mutta kun sitä katsoo, se häviää olemattomuuteen." Se on mielen luonnon osittainen tunnistaminen.

Kolmanneksi oppilaalla on voinut aito kokemus, ja silloin hän todennäköisesti kertoo, ettei ole löytänyt mitään, mitä voisi sanoa joksikin tai ei miksikään. Ei näytä olevan mitään ymmärrettävää, mutta sen puuttumiseen ei takerruta. Ei ole edes erillistä katsojaa tai ajattelijaa, joka epäonnistuu ymmärtämään mielestä mitään. Usein sellainen oppilas sanoo, että hän on nähnyt ajatusten häviävän samalla kun ne syntyvät. Se viittaa kokemukseen ajatuksen samanaikaisesta syntymisestä ja vapautumisesta. Siinä tapauksessa oppilasta ohjataan jatkamaan harjoitustaan samalla tavoin ja tässä vaiheessa jatkaminen on todellakin hyvin tärkeää.

* * *

Tyyneyden luonto ja tyynen mielen luonto on vapaa syntymisestä, pysymisestä ja lakkaamisesta. Tämä on jotain mikä nähdään suoraan, kokemuksen kautta, kun tarkastellaan tyyntä mieltä. Ennen mietiskelyä saatamme pitää ajatustapahtumaa olennaisesti erilaisena kuin tyyneys, sillä ajatukset tekevät levottomaksi jne. Mietiskelyn kautta havaitsemme, että mielen luonnossa ei ole eroa, olipa se rauhan tilassa tai liikkeessä. Mielen luonto rauhan tilassa on vapaa syntymisestä, pysymisestä jossakin paikassa ja päättymisestä, ja tapahtumisen yhteydessä syntyvät ajatukset ovat tiedollisen selkeyden ja tyhjyyden yhdistymä. Kun ne ilmestyvät mieleen, tapahtuvat tai liikkuvat, kyse ei ole mistään aineellisesta, todella olemassa olevasta asiasta, joka ryntäilisi mielessä edestakaisin. Ajatuksilla on sama luonto kuin mielellä, joka ne luo. Kun se on huomattu, tyyneys ja tapahtuminen ovat samanarvoisia, eikä rauhaa tarvitse erikseen etsiä.

Tietoisuuden selkeys tyhjyydessä voidaan tunnistaa eri tavoin. Esimerkiksi, joku saattaa havaita, että ajatuksen luontoa katsoessa ajatus häviää ja jättää jälkeensä tietoisen selkeyden ja tyhjyyden tunnistamisen. Tunnistaminen on osittaista, koska se tapahtuu vasta ajatuksen hävittyä, eikä hän näe ajatuksen luontoa todella. Oikea tunnistaminen on sellainen, jossa mietiskelijä kokee ajatuksen syntyhetkestä häviämiseen saakka tiedollisena selkeytenä ja tyhjyytenä. Se on sitä aina eikä vasta sitten kun se häviää.

Tässä kohtaa teksti käyttää sanaa paljas ja sillä on tärkeä erikoismerkitys. Sitä käytetään erottamaan ymmärtäminen tunnistamisesta. On hyvin helppo sekoittaa ymmärtäminen kokemukseen tai tunnistamiseen. Saattaa ymmärtää jotakin mielestä ja ajatella sen takia, että on tunnistanut sen suoraan. Tässä sana paljas merkitsee suoraan, asia on koettu paljaana eli suoraan ilman käsitteitä.

Niin kauan kuin harjoitetaan shamataa, ajatukset muodostavat tietynlaisen uhan mietiskelylle. Vipashyanassa on tärkeää, ettei ajatuksia ajeta pois, vaan niiden luonto tunnistetaan, ja kun se on oikein tunnistettu, ajatuksista itsestään tulee meditatiivinen tila. Sitä tarkoittaa kun sanotaan: Mietiskelyn juuri on tunnistaa ajatuksen luonto.

Eräässä dohassa (laulussa) sanotaan: "Oppineet hyljeksivät ilmiöitä ja etsivät tyhjyyttä muualta. He hylkäävät vanhan äitinsä." Ja toisessa vertauksessa sanotaan, että olemme kuin äitinsä sylissä istuva lapsi, joka unohtaa istuvansa siinä ja alkaa etsiä äitiään levottomana. Tyhjyys on koko ajan kanssamme, läsnä, mutta meillä on taipumus etsiä sitä ulkopuoleltamme, jostain kaukaa. Kaukaa ei tarvitse hakea, jos vain tarkastelee ajatuksen luontoa sellaisena kuin se on.

Tähän asti ajatus itse on piilottanut ajatuksen luonnon meiltä, koska emme ole tienneet miten ajatuksiin suhtautua. Aiemmin ajatukset olivat mietiskelyn este, nyt ne ovat mahdollisuus oivallukseen. Älä siis taistele ajatuksia vastaan, tunnista ne. Se ei kuitenkaan merkitse, että riittäisi kun on tietoinen ajatuksen syntymisestä tai sisällöstä. Ei riitä, että havainnoimme: tuo on vihan tunne, tuo halun ja tämä on hartautta. Ajatuksen tunnistaminen merkitsee, että näemme sen tyhjän olemuksen, kaikkien ajatusten. Kun näkee ajatusten olennaisen luonnon, sitten ajatusten ilmeneminen ei pilaa meditaatiota eikä ajatusten poissaolo tee meditaatiota hyväksi, sillä mielen luonto ei koskaan muutu.

Jos on opiskellut buddhalaisuutta, on saattanut törmätä väitteeseen, että mieli ei voi olla tietoinen itsestään. Keskitien madhyamaka-opetuksissa sanotaan niin. Mahamudra-opetuksissa taas sanotaan että mieli on tietoinen itsestään. Ja sitten on vielä logiikan opinkappaleet jossa mielen itsetietoisuutta pidetään yhtenä suoran tunnistamisen neljästä tavasta. Tässä ei ole ristiriitaa, vaan sanaa itsetietoisuus käytetään merkitsemään eri asioita eri yhteyksissä.

Madhyamaka-opetuksissa se mielen itsetietoisuus joka kielletään, on mielen tietoisuus itsestään aineellisena esineenä, ilmiönä, jolla on todellinen olemassaolo ja joka voi suoraan kokea tai olla tietoinen omista todellisista olemassa olevista piirteistään. Jos asiat luokitellaan käsityskykyyn ja elottomaan aineeseen, niin mieli on tietenkin käsityskyky ja sellaisena tietoinen. Madhyamakassa kielletään, että tuo käsityskyky olisi todella tai absoluuttisesti olemassa ja voisi olla tietoinen itsestään aineellisena tai absoluuttisena olemassaolona. Mieli on tyhjä aineellisesta olemassaolosta, eikä sen tähden tietoinen mistään aineellisesta olemassaolosta itsessään. Mieli ei ole tietoinen siinä mielessä, että se näkisi itsensä jonakin esineenä.

Kun mahamudrassa sanotaan, että mieli voi olla tietoinen omasta luonnostaan, se tarkoittaa, että mieli on tietoinen luonnostaan, joka on tyhjyyttä. Kaikki asiat ovat tietenkin tyhjiä, mutta mieli on ilmeisen tyhjä. Mahamudra harjoituksessa huomataan, ettei sillä ole muotoa, väriä tai muita todellisia ominaisuuksia, se ei synny, pysy eikä lakkaa. Jos se olisi ainetta, se syntyisi, olisi olemassa ja lakkaisi. Omaa luontoaan katsoessaan mieli näkee sen todellisen olemassaolon puuttumisen.

Logiikassa itsetietoisuudella on kolmas merkitys. Se tarkoittaa omasta kokemuksesta tietoisena olemista. Se, minkä oma mieli kokee, ei ole itseltä piilossa eikä sitä tarvitse päätellä johdatellen. Se on itselle ilmeistä. Muuten emme tietäisi ajattelevamme, näkevämme, haistavamme jne. Viiden aistin ja ajatustajunnan kokemuskyky perustuu itsetietoisuuteen. Tämä tietoisuus omasta kokemuksesta, jota logiikka kutsuu itsetietoisuudeksi, ei ole sellaista tietoisuutta jolla on erillinen subjekti ja objekti. Se on suhteellisen totuuden muoto itsetietoisuudesta, ja eroaa siksi siitä itsetietoisuudesta, josta mahamudra puhuu. Mahamudrassa itsetietoisuus on tietoinen absoluuttisesta totuudesta.

Osoittavien ohjeiden tarkoituksena on vahvistaa kokemusta mieltä tapahtumien keskellä tarkasteltaessa. Jos sanoisin, että suuren myötätuntoni ja ihmeellisen siunaukseni ansiosta saatte kokemuksen ja oivalluksen tai että pelastan teidät samsarasta, valehtelisin. Minulla ei ole yhtään myötätuntoa eikä mitään siunausta, mutta en myöskään pyri johtamaan teitä harhaan. Tarkoitukseni on vain opettaa teille jotain hyödyllistä. En ole myöskään itse keksinyt näitä opetuksia. Nämä ovat perimyslinjamme intialaisten ja tiibetiläisten siddhojen opetuksia ja niitä seuraten he saavuttivat korkeimman siddhin. Sen takia olen täysin varma, että se mitä opetan teille, ei vie harhaan eikä petä, vaan on täysin autenttista ja vaivan arvoista. Sen tähden, mietiskelkää näiden ohjeiden mukaan niin paljon kuin pystytte.


C. Mielen tarkasteleminen ilmiöiden keskellä

Sen tutkiminen ovatko ilmiöt ja mieli sama vai eri asia

Vipashyana ohjeissa on viisi eri menetelmää tunnistaa mielen luonto. Niistä tärkeimmät ovat tyynen mielen ja liikkuvan mielen katsominen. Ne ovat hyödyllisiä sen takia, että tyyntä mieltä katsomalla oppii kehittämään viisautta samalla kun kokee rauhaa, ja ajatuksia katsomalla oppii, miten viisaus kehittyy ajatusten keskellä.

Kolmas menetelmä on tarkastella mieltä ilmiöiden keskellä. Ilmiöllä tarkoitetaan kokemuksen kahta puolta: ulkoisia ilmiöitä kuten esineitä ja sisäisiä ilmiöitä, jotka koetaan mielessä. Ulkoiset ilmiöt sisältävät kaikki aistikohteet: muodot, jotka havaitaan näköaistilla, äänet, jotka havaitaan kuuloaistilla, maut ja hajut, jotka havaitaan maku- ja hajuaistilla sekä tuntoaistilla havaitut aistimukset koko kehossa. Viiden aistielimen perusteella kehitetään viisi aistitajuntaa, jotka yhdistyvät kohteisiinsa, joista tullaan tietoiseksi. Kaikki aistikokemukset, myönteiset, kielteiset ja neutraalit ovat ulkoisia ilmiöitä.

Sisäiset ilmiöt alkavat yleensä aistivaikutelmiin perustuvina abstraktioina. Ne sisältävät myös sairaudet, tuskan ja nautinnon, kuuman ja kylmän, ilon ja surun ja monenlaiset muut kokemukset, heikkoudet ja mielen kielteisyyden, rakkauden ja myötätunnon ym.

Menetelmänä on tarkastella ulkoisten ja sisäisten ilmiöiden luontoa. Ulkoisia ilmiöitä on vaikea tarkastella siksi, että meillä on pitkän ajan kuluessa syntynyt tapa katsella ulkomaailmaa mielestämme erillisenä. Logiikan avulla voidaan todistaa, että ulkoiset ilmiöt eivät ole erillisiä sisäisestä havaintokyvystä, ja että havaitut ilmiöt sen perusteella eivät ole hiukkasista koottuja, vaan ajatusluomuksia, jotka perustuvat fyysisiin havaintoihin.

Koska luonnostaan kuitenkin koemme maailman siitä näkökulmasta, että olemme mieli, joka katsoo ulos maailmaan, joka on mielen ulkopuolella ja siitä jokseenkin erillään, meihin on iskostunut syvälle juurtunut tapa nähdä ulkoiset asiat itsestämme erillisinä.

Saattaa auttaa, jos mietiskellessä rentouttaa katseen, niin että ei näe esineitä kovin tarkasti. Näkyvien ilmiöiden eloisuus ja voimakkuus vähenee ja on helpompi kokea ilmiöiden ja mielen ei-kaksinaisuus.

Tässä kohtaa teksti neuvoo katsomaan tällä tavoin erilaisia kohteita: maljakkoa, seinää, vuorta ym. Kun katsomme niitä rentoutuneesti, yksityiskohdat eivät näy, ja se auttaa, sillä yksityiskohtiin keskittymällä pidämme yllä vanhaa tapaa takertua ilmeiseen erillisyyteemme. Katsetta rentouttamalla mielikin alkaa rentoutua, ja koemme havaittujen ulkoisten kohteiden ja havaitsevan tietoisuuden erillisyyden poistuvan. Näemme kohteet edelleen fyysisillä silmillämme, mutta emme pidä niitä itsestämme erillisinä. Kun tarkasteltiin tyyntä ja liikkuvaa mieltä, katsottiin kokijaa. Ulkoisia ilmiöitä tarkasteltaessa huomio kiinnitetään koettuun. Tarkastellaan siis ilmiöitä, jotka ilmestyvät mielelle, sen sijaan että katsottaisiin mieltä, jolle ilmiöt ilmestyvät.

Sisäiset tuntemukset ja havainnot, jotka syntyvät mielessä aistiärsykkeiden pohjalta, ovat sisäisiä ilmiöitä, joita tarkastellaan seuraavaksi, myös rentoutuneella tavalla. Menetelmiä on useita.

Ensin tutkitaan mielen ja sille ilmenevien kohteiden suhdetta. Puhuttiinpa tuntemuksista tai esineistä, jotka ilmestyvät mieleen oletettavasti ulkoisina kohteina, olemassa on kokeva tietoisuus ja koettu kohde.

Ensimmäinen tapa tarkastella mieltä ilmiöiden keskellä on katsoa onko kokeva tietoisuus ja se, mitä se kokee, sama vai eri. Tätä ei analysoida vaan kysytään itseltä: "Miten koen asian? Koenko mielen ja sen mitä se kokee samana vai erillisinä?"

Toiseksi: Tulevatko ilmiöt mieleen?

Kolmanneksi: Vai meneekö mieli jotenkin ilmiöihin?

Neljänneksi: Vaikka subjekti ja objekti ilmentyvät, ne voidaan kuitenkin kokea erottamattomina. Koetko, että on olemattomia kohteita, jotka kuitenkin ilmenevät ja olematon tietoisuus, joka kuitenkin havaitsee nuo kohteet? Koetko ilmiöiden ja tyhjyyden yhdentymän?

Viidenneksi kuvataan sellaista kokemusta, jossa mietiskelijä huomaa, että ilmiöt eivät lakkaa ilmenemästä, vaikka niihin ei takerru: ne ilmenevät, mutta niillä ei ole todellista, itsenäistä olemassaoloa. Ilmetessään ne ovat tyhjiä. Ja kun katsotaan mieltä joka ilmiöt kokee, havaitaan, että vaikka mieli kokeekin ilmiöt, sillä itsellään ei ole aineellista olemassaoloa missään. Näin ollen, vaikka ilmiöitä jatkuvasti koetaan, ei takerruta niiden eikä ilmeisen subjektiivisen tietoisuuden oletettuun olemassaoloon tai todellisuuteen. Koetaan näkevän mielen poissaolo ja sisäisesti tarkastellun kohteen poissaolo siitä huolimatta, että ilmiöt edelleen ilmestyvät ja mieli kokee ne. Sanotaan, että ilmiöt ilmenevät samalla kun ne ovat tyhjiä ja pysyvät tyhjinä ilmetessään. Sitä tarkoittaa ilmentymien ja tyhjyyden ykseys. Näin ilmiöiden katsomista verrataan tapaan, jolla lapsi astuu temppeliin: hän ei takerru näkemäänsä. Tehtävänä on tutkia onko oma kokemus sen kaltainen.

* * *

Analyyttisesti voidaan sanoa, että kaikki mikä ilmenee, on mielen luontoa ja mieli itsekin. Yleensä niin ei ajatella, vaan pidetään havaittuja esineitä hiukkasista koottuina, aineena. Mieltä taas pidetään pelkkänä tietoisena selkeytenä ja sillä tavoin perusolemukseltaan erilaisena kuin se, mitä koetaan. Jos asiaa analysoi huomaa, että se mikä ilmenee, on mielen luoma kuvasto, jossa on yhdistetty monia yksityiskohtia piirteineen. Jos analysoi sitä perustaa, jolla kuvat on luotu ‒ objektiivisia esineitä ‒ niin osat, joista ne on koottu, jakaantuvat yhä pienemmiksi hiukkasiksi ja häviävät lopulta kokonaan. Ne on koottu osista joita ei ole. Silti me aistimme erilaisia objekteja. Jos ne ovat pelkkiä kuvia, jotka syntyvät siitä, että asioita pidetään osien summana, miksi ne koetaan ulkopuolella olemassa olevina ja itsestä erillisinä? Yksinkertaisesti siksi, että ne ilmestyvät mieleen ja oletetaan, että ne ovat olemassa mielestä erillisinä. Ei oleteta, että jotakin olisi olemassa, ellei sitä ole havaittu. Peruste jonkin olemassaololle on, että se voidaan havaita.

Nyt kuitenkin on niin, että havainnot koskevat mentaalisia kuvia. Ei voida sanoa, että jotakin olisi olemassa muuten, kuin että sen havaitsee, ja kaikki havaittu on tietoisuuden havaintoa omasta selkeydestään mentaalisten kuvien muodossa. Dharmakirti ilmaisi asian näin: "Kaikki mitä koetaan, on vain tiedostavaa selkeyttä."

Siitä huolimatta kivet, puut ja vuoret näyttävät kiinteiltä ja itsestä erillisiltä. Näinhän on unessakin. Vaikka unikuvat ovat ajatusten luomia, ne näyttävät eloisilta ja itsenäisiltä. Unikuvat syntyvät tottumuksen voimalla. Ja kunkin olennon omat kokemukset maailmassa johtuvat olennon totutuista tavoista. Ne eivät todella ole havaitsijasta erillisiä, mutta ne koetaan ulkoisina havaitsijan tottumuksen takia.

Älyllinen ymmärtäminen ei ole tiukasti ottaen edellytys meditaatiolle, joka ei perustu logiikkaan. Järkiperäinen johdattelu johtaa kuitenkin älylliseen varmuuteen asiasta ja menetelmään syntyy luottamus. Kun tällä pohjalla mietiskelee, kokemus ulkoisten ilmiöiden olemassaolon puuttumisesta voi syntyä. Ajoittain voi tulla kokemus mielen ja ilmiöiden ykseydestä ym.

Mahamudra-näkemys kehitetään suoran kokemuksen kautta, ei analyyttisellä meditaatiolla. On kuitenkin avuksi jos tutustuu keskitien koulukunnan näkemyksiin informaationa. Ellei voi älyllisesti vakuuttua asiasta, on myös mahdollista mennä toista tietä ja tyytyä Longchenpan lausumaan: "Mielikuvat ja tuntemukset ovat mieltä, mutta näkyvät esineet eivät." Tämä ei ole lopullinen totuus mutta voi auttaa joitakin välivaiheena. Silloin harjoitusta tekee vain osittain, mutta toisaalta se, että ei voi täysin vakuuttua ulkoisten ilmiöiden olevan mieltä, ei ole hidasteena.


* * *

Seuraavaksi osoitetaan mieli ilmiöiden keskellä

Kun tarkastelemme havaittuja kohteita ja havaitsevaa mieltä, ne eivät häviä eivätkä lakkaa, vaan pysyvät läsnä kun niitä katsotaan aktiivisesti. Kumpikaan ei kuitenkaan ole olemassa ilman toista.

Kun katsomme näin ilmiöt kokevaa mieltä huomaamme, ettei ole mitään mitä voisi pitää todella olemassa olevana subjektina tai kokijana, mutta mieli kuitenkin näyttä kokevan jotain. Ja kun katsoo havaittuja kohteita, ne eivät häviä kun niitä tarkastellaan, vaan ne pysyvät eloisina ilmentyminä ilman mitään sellaista missään, mitä voisi pitää olemassa olevana, ilmiöiden ja mielen ei-kaksinaisuuden kokemuksesta erillisenä.

Kysymys: Kun joku kuolee maailma näyttää jatkavan olemassaoloa. Johtuuko se siitä, että muut kokevat maailman edelleen suunnilleen samanlaisena kuin kuollut sen koki, vaikka hän kuoltuaan kokeekin aivan toisenlaisia bardokokemuksia?

Rinpoche: Kun joku kuolee, ilmiöt eivät lakkaa, sillä muiden kokemukset syntyvät samankaltaisen karman tuloksena kuin poismenneellä. Yleensä ottaen, kun monet näkevät saman asian, heillä on samanlainen karma. Jokaisen kokemus on kuitenkin yksilöllinen. Jos pöydälle asetettaisiin maljakko ja sen ympärille sata peiliä, maljakko näkyisi niissä kaikissa, mutta kuvat olisivat erillisiä.

Kysymys: En uskalla mietiskellä koska pelkään, että häviän.

Rinpoche: Mietiskeleepä tai ei, asioiden luonto on muuttumaton. Ei ole mitään tuhottavaa, ja kun ymmärtää tämän tavan ajatella järjellään, häviämisen pelko voi vähentyä. On hyvä opiskella hieman lisää buddhalaista filosofiaa. Kaikilla on tunne, että oma mieli on pikkuruinen kiinteä esine, jota pitää suojella, ja että tyhjyys uhkaa hävittää sen. On katsottava mieltä ja nähtävä, ettei siinä ole mitään, mikä voisi kuolla, sitä ei tarvitse suojella. Kokemus siitä tuo itseluottamuksen ja poistaa pelon.

Kysymys: Minkälaisia kokemuksia syntyy, jos mietiskelee juurigurun fyysistä olemusta?

Rinpoche: Tästä näkökulmasta se on vain ilmiö muiden joukossa.


D. Sen tutkiminen ovatko keho ja mieli samanlaisia vai erilaisia

Gampopa sanoi: "Mieli itsessään on yhtä aikaa ilmestyvä dharmakaya." Se tarkoittaa, että kun tarkastelee mieltä tyyneydessä ja näkee sen sellaisena kuin se on, havaitsee, että se on tyhjä ja ilman aineellista olemassaoloa, mutta ei pelkästään tyhjä, vaan myös tiedostavaa selkeyttä. Mieli on dharmakayan saavuttamisen siemen, koska mielessä on ne ominaisuudet ja mahdollisuudet, joiden avulla kaikki esteet voi poistaa ja kaikki viisaudet täydellistää.

Gampopaa edelleen lainaten: "Ilmiöt ovat yhtä aikaa syntyneen dharmakayan valoa." Tämä koskee sekä sisäisiä että ulkoisia ilmiöitä. Sisäiset ilmiöt ovat mielen kokemuksia, jotka syntyvät mielessä niin kuin valo syntyy auringossa. Tyhjällä ja tietoisella mielellä on luonnollinen säteilynsä: voima olla tietoinen. Ennen kuin mietiskelemme ja tunnistamme asiat sellaisina kuin ne ovat, näemme mielen säteilyn ulkoisina kiinteinä esineinä, jotka ovat nautinnon ja tuskan lähde. Harjoituksen kautta tunnistamme ulkoiset ilmiöt ne kokevan mielen säteilyksi tai valoksi.

Eräs Gampopan pääoppilaista, Dagpo Gomtsul lisäsi tähän: "Ajatukset ovat yhtä aikaa syntyneen dharmakayan näyttäytymistä tai voimaa." Tämä viittaa liikkuvan mielen tarkastelemiseen. Ajatukset ovat kuin näyttelijöitä lavalla siinä mielessä, että ne liikkuvat, ovat eloisia ja muuttuvat. Ne ilmestyvät äkisti ja vaihtelevat voimakkuudeltaan suuresti. Ne voivat ilmetä äärettömän monella tavalla, hyvinä ja pahoina. Ajatukset luovat esteitä ja rajoituksia niin kauan kuin niiden luontoa ei ole tunnistettu. Kun mietiskelyssä näkee ajatusten luonnon, ne eivät enää häiritse meditaatiota. Ajatukset jatkuvat ja ne näyttäytyvät dharmakayana, joka on mielen luonto.

Näissä kolmessa menetelmässä ‒ tyynen mielen katsominen, liikkuvan mielen katsominen ja mielen katsominen keskellä ilmiöitä ‒ keskitytään katsomaan sitä mieltä, mitä tavallisesti pidämme aineellisesti olemassa olevana "itsenämme", minänä. Menetelmissä ei esitetä oletuksia siitä, että mieli ei ole itse tai että se on aineeton. Katsotaan vain suoraan ja havaitaan, että se on tyhjä ja ilman itseä. Näin määritellään 1. mielen luonto, 2. mielen sisällä (tai ulkopuolella) syntyvien ja liikkuvien ajatusten luonto ja 3. ilmiöiden luonto; sen ympäristön, jossa olemme.

Neljännellä menetelmällä yksilöidään kehon ja mielen luonto. Tutkitaan kehoa ja mieltä jotta nähtäisiin, ovatko ne sama vai eri. Se auttaa romuttamaan luutuneita käsityksiä. Omaan mieleen ja kehoon takerrutaan kaikista asioista eniten. Kun kummankin tyhjyys osoitetaan, takertuminen vähenee. Tutkitaan siis ovatko keho ja mieli sama vai eri.

Tavallisesti pidämme niitä toisistaan erillisinä, koska mieli on tietoista selkeyttä ja keho on fyysistä ainetta. Niillä on erilainen luonto, eri piirteet. Mieli on tiedostamista ja keho on ainetta. Se on totuus, mutta vain suhteellinen totuus. Mietiskelyssä tullaan toisenlaiseen johtopäätökseen. Jos tarkastelee kehoaan päästä varpaisiin, missä mieli on paitsi kehossa? Voiko mieltä löytää kehosta erillään jossakin sen ulkopuolella? Ei voi, ja kallistumme sanomaan, että mieli on kehon ominaisuus.

Jos sitten tutkimme, löytyykö kehoa mistään mielen ulkopuolelta, sitä ei näytä löytyvän, sillä samastuminen kehoon perustuu ajatukseen: "Tämä on kehoni", ja ajatus on mielessä. Keho koetaan sen perusteella miten se ilmenee mielessä. Tästäkin näkökulmasta on sanottava, ettei kehon ulkopuolella ole mieltä, mielestä erillisenä ei ole kehoa.

Keho vain ilmestyy mielessä, joka on kehosta erottamaton. Mielen ulkopuolella ei ole kehoa, mieli ei ole todella olemassa joten saman täytyy koskea kehoa: se ei ole todella olemassa. Kun sen kokee mietiskelyssä, ei käy niin, että häviäisi, mutta takertuminen kehoon kiinteänä lakkaa ja sen myötä kärsimyksen aiheuttaja poistuu. Harjoituksessa levätään tyynesti siinä luottamuksessa, että keho on pelkkä mielen ilmiö. Sillä tavoin kiintymys kehoon vähenee, ja tuntuma kehon olemassaolosta kiinteänä ja muusta erillisenä heikkenee, vaikka keho edelleen nähdään ja koetaan.

Tähän liittyy sen osoittaminen, ovatko keho ja mieli samanlaisia vai erilaisia.

Katsomalla yhä uudelleen päädytään siihen johtopäätökseen, että keho ja mieli eivät ole samanlaisia eivätkä erilaisia. Kumpikin ilmenee, mutta ilmetessään niillä ei ole todellista olemassaoloa, koska kummankin ilmentymä riippuu toisesta. Eloisat ilmiöt eivät omaa sitä olemassaoloa, joka niillä näyttäisi olevan. Ne ovat selkeyden ja tyhjyyden ykseyttä kuten kuun kuvajainen lammen pinnalla. Heijastus on siellä, mutta ei oikeaa kuuta.

Mitä hyötyä tämän kokemisesta on? ‒ Tavallisesti kehoon kiinnytään suunnattoman vahvasti ja sitä halutaan ylläpitää, mikä saa aikaan uhattuna olemisen tunteen. Kylmä, kuuma, nälkä, jano jne. uhkaavat, koska kehoa pidetään jonakin kiinteästi olemassa olevana asiana, jonka mieli omistaa. Jos tunnistaa, että kehon luonto on selkeyden tai ilmentymisen ja tyhjyyden ykseys, vaikka edelleen tuntee ruumiillista kylmyyttä, kuumuutta, nälkää ja janoa, niillä ei ole vaikutusta. Ne koetaan eloisina ilmiöinä, jotka havaitaan tyhjinä, ja siksi ne eivät saa aikaan kärsimystä.

Alussa ei voi kohdata suurta ruumiillista tuskaa ilman, että sillä olisi vaikutusta. Siksi harjoitellaan pienillä tuntemuksilla, ja vähitellen edistytään vaiheeseen, jossa kaikkien ruumiillisten tuntemusten läpi nähdään. Jotta saavuttaisimme tuloksen, meidän on tehtävä harjoitusta käytännössä. Sitten voimme kokea sellaista, mikä muuten olisi voimakasta ruumiillista kärsimystä, ilman että se tuottaa ongelmaa, emmekä myöskään joudu fyysisten nautintojen valtaan niin, että ne johtaisivat ylpeyteen, kateuteen tai muihin heikkouksiin.

Mahamudraa kutsutaan vapautuksen poluksi, koska se on hyvin yksinkertainen: se ei vaadi valmisteluja eikä välineitä. Sitä voi harjoittaa missä ja milloin vain, kunhan on tarkkaavainen. Tätä tarvitsevat sekä luostarivalan ottaneet että maallikot. Mahamudra-harjoituksen juuri on tarkkaavaisuuden ylläpito ja sitä on kehitettävä sekä mietiskelyistunnoilla että niiden välisenä aikana. Tarkkaavaisuus kaikissa toimissa: kävellessä, istuessa, puhuessa, syödessä jne. on aloittelijalle vaikeaa, mutta harjoittelemalla sen oppii ja sitä kautta voi vapauttaa mielensä kärsimyksestä.

Vaikka mahamudra riittääkin sellaisenaan harjoitukseksi, siihen voidaan hyvin liittää kehittelyvaiheen jidamharjoituksia, gurujoogaa, menetelmän polun harjoituksia kuten Naropan kuusi joogaa ynnä muita käsitteellistä ponnistelua vaativia harjoituksia. Ne eivät ole este, vaan edesauttavat mahamudraa. On tullutkin tavaksi, että jos on aikaa ja mahdollisuuksia, näitä monimutkaisia harjoituksia tehdään, valmistetaan jopa mandaloita, tormia (alttarikakkuja) jne. Jos ne tehdään samadhin tilassa selkeästi visualisoimalla, ne voivat suuresti tukea mahamudran perusharjoitusta. Aina näiden lisäharjoitusten ei tarvitse olla monimutkaisia. Voidaan tehdä esim. Chenrezig-, Amitabha- tai Lääkäribuddhan harjoitusta. Ei pidä ajatella, että välttämättä tarvitsee monimutkaisen harjoituksen. Olipa se millainen tahansa, kun sen yhdistää mahamudraan, se auttaa.

Tarkkaavaisuuden jatkuva ylläpito on perusvaatimus. Mahasiddhoilla Intiassa oli monenlaisia elämäntyylejä kerjäläisestä kuninkaaseen, mutta heille oli yhteistä se, että he kesyttivät mielensä. Kaikissa toimissaan he pysyivät tarkkaavaisina ja sitä kautta saavuttivat vapautumisen. Joidenkin mahasiddhojen elämäntapaa voi pitää hyvänä, toisten huonona, olennaista on, että he pysyivät tarkkaavaisina kaikissa tilanteissa. Mahamudra ei riipu elämäntavasta vaan mietiskelystä, samadhista. Jos voi mietiskellä pitkiä aikoja absoluuttisen hiljaa, se on erinomaista, mutta jos voi meditoida kiireen keskellä, myös se on erinomaista.

Tämä harjoitus on jotain, mitä kaikki nykyisin tarvitsevat, erityisesti kiireiset länsimaalaiset. Riippuu täysin siitä, miten saa mielestään otteen, eikä se välttämättä ole helppoa, mutta varmastikin mahdollista ja äärimmäisen suureksi hyödyksi.

Tämä esitys perustuu 9. Karmapan tekstiin Dharmakayan osoittavat ohjeet ja se on lyhin muoto täydellisistä ohjeista. On hyvin hyödyllistä tutustua myös pitempiin mahamudra-teksteihin. Kirjoitukset ovat gurun neljästä muodosta yksi: buddhien ja bodhisattvojen antamat ohjeet. Jos niitä opiskelee, ne varmastikin auttavat kehittämään näkemystä ja mietiskelyä.

Pisin teksteistä on nimeltään Lopullisen merkityksen valtameri.  Jos voi tutkia sitä ja muita kirjoituksia, siitä on hyötyä. Parasta on, jos on opettajan ohjauksessa, mutta muutenkin voi oppia, vertaamalla omia kokemuksiaan siihen mitä testissä on kuvattu.

Dagpo Tashi Namgyalin teksti Mahamudran kuunsäteet on olemassa englanniksi nimellä Moonbeams of Mahamudra. 16.Karmapa suositteli, että tämä tärkeä ja laaja teos käännettäisiin. Mahamudran keskipitkä ohje on käännetty englanniksi nimellä Dispelling the Darkness of Ignorance.

Jos lukee näitä kirjoja uteliaisuudesta ja oppimishalunsa tähden, se ei ole huono asia, oppiihan silloin jotain dharmasta. Mutta sellainen lähestymistapa sopii vain filosofille. Jos haluaa, että opittu vaikuttaa mietiskelykokemukseen, on luettava tekstistä ne kohdat, jotka auttavat parantamaan mietiskelyä ja poistavat häiriötekijöitä ja virheitä. Silloin löytää neuvoja asioihin, joita ei aikaisemmin ole ymmärtänyt tai voinut soveltaa ja äkkiä havaitsee: "Ai näinkö se on!" Se on osoittavan ohjeen saaminen gurulta, buddhien opetusta kirjallisena.

Suuret mestarit ovat sanoneet, että dharmakirjat ovat opettaja joka ei hermostu! Saman kohdan voi lukea uudelleen lukemattomia kertoja, kun taas elävä opettaja varmasti hermostuu, jos häneltä kysyy samaa asiaa sata kertaa. Kirja ei tule vihaiseksi vaikka lukisi saman kappaleen yhä uudestaan. Ja aika voi loppua, kirjan voi panna syrjään, eikä kirja taaskaan suutu, vaikka se suljettiin. Se on miellyttävä tapa oppia ja hyvin hyödyllistä sekä kokemuksen että oivalluksen kannalta.


E. Sen tutkiminen ovatko tyyneys ja tapahtuminen samaa vai eri asioita

Ensimmäinen viidestä tavasta tarkastella mieltä oli tyynen mielen katsominen ja toinen oli liikkuvan mielen katsominen. Tässä katsotaan kumpaakin, jotta nähtäisiin, ovatko ne sama vai eri asia. Se muistuttaa neljättä menetelmää, jossa tutkittiin ovatko keho ja mieli sama vai eri asia. Nyt on kuitenkin kyse pelkistä mielentiloista.

Kun mieli on tyyni, siinä ei ole ajatuksia ja kun ajatuksia on, mieli ei ole levossa. Siltä kannalta näyttää selvältä, että nämä kaksi mielentilaa ovat erilaiset. Ne ovat kuitenkin erilaiset vain siltä kannalta, miten ne ilmenevät; kun katsomme suoraan mielen luontoa, havaitsemme, että mielen luonto on kummassakin tilassa sama. Siltä kannalta miten asiat todella ovat, näiden kahden tilan voidaan sanoa olevan samaa.

Kun tutkitaan ovatko tyyneys ja tapahtuminen sama vai eri asia luonnoltaan, voidaan kysyä tiettyjä kysymyksiä. Yleensä ottaen selvitetään näiden mielentilojen ominaispiirteet ja verrataan niitä. Onko niillä tietty muoto, väri tai muu aineellinen piirre, jolla ne voidaan erottaa toisistaan? Sitten paneudutaan erityiskysymyksiin, jotka koskevat sitä, miltä tyyneys ja tapahtuminen näyttävät:

1. Ovatko ne yhtä aikaa läsnä ja yhtä todellisia, mutta erillään toisistaan, niin kuin kaksi köyttä?

2. Jos ne ovat erilaisia ja erillisiä, onko niillä joku suhde? Tukeeko toinen toista siten, että tyyneys on ympäristö, jossa tapahtuma tapahtuu, kuten puut kasvavat maassa?

3. Jos ne eivät näytä olevan yhtä aikaa läsnä, vaan eri aikaan, niin vuorottelevatko ne kuten palmikon nyörit, siten että kun on tyyntä, ei tapahdu, ja kun tapahtuu, ei ole tyyntä?

Näillä kolmella kysymyksellä tutkitaan, ovatko tyyneys ja tapahtuminen perusolemukseltaan erilaisia. Seuraavaksi tarkastellaan sitä mahdollisuutta, että niiden luonto on sama.

4. Jos ne näyttävät olevan sama asia, ovatko ne samaa niin kuin palanen rautaa, joka voi muuttua kullaksi ja taas takaisin raudaksi?

5. Onko kysymyksessä kahden erilaisen asian ykseys, niin kuin maito ja vesi olisi sekoitettu keskenään, yhdessä astiassa?

6. Ovatko niiden ominaispiirteet erilaiset, niin kuin vesi ja vedestä nousevat aallot, niin että silloin, kun on tyyntä, ei tapahdu ja kun tapahtuu, ei ole tyyntä, mutta niiden luonto on sama? Onko tyyneyden luonto tietoisen selkeyden ja tyhjyyden yhdentymä samoin kuin tapahtumisenkin luonto, mutta ne kuitenkin ilmenevät vuorotellen?

Jos vastauksesi kuudenteen kysymykseen on myöntävä ja sinusta näyttää, että sekä tyyneyden että tapahtumisen luonto on selkeyttä ja tyhjyyttä, mitä se oikein tarkoittaa? Viimeiset kolme kysymystä kuuluvat näin:

7. Muuttuvatko ajatukset selkeydeksi ja tyhjyydeksi siinä vaiheessa kun niiden luonto tunnistetaan?

8. Muuttuuko ajatus selkeydeksi ja tyhjyydeksi huolimatta siitä, tunnistetaanko sen luonto vai ei, mutta vasta kun se häviää?

9. Onko ajatuksen luonto selkeyttä ja tyhjyyttä sen alusta asti, huolimatta siitä tunnistetaanko sen luontoa vai ei ja onko ajatus hävinnyt vai ei?

Se, mitä tällä tutkimuksella havaitaan, on se, että tyyneys ja tapahtuminen ovat erillisiä kokemuksia, mutta niiden luonto on sama. Tapahtumisen luonto on selkeyttä ja tyhjyyttä; ajatukset, jotka liikkuvat mielen läpi eivät ole olemassa mielestä erillisinä ja niillä on mielen luonto, joka on selkeyttä ja tyhjyyttä. Tyyneys on saman mielen luonnon toisenlainen ilmaisu, ja siksi sekin on selkeyttä ja tyhjyyttä. Ne ilmenevät erilaisina ja kokemuksina ne vuorottelevat. Tyyneyden tila voidaan tunnistaa erilaiseksi kuin tapahtumisen tila ja päinvastoin, mutta niiden luonto nähdään samana: selkeytenä ja tyhjyytenä. Esimerkiksi, kun mieli lepää, ei löydy mitään, mikä olisi levossa, eikä lepopaikkaa. Aineettomuudesta huolimatta mielen tietoinen selkeys pysyy eikä vähene levossa. Lepäävän mielen luonto on tietoista selkeyttä, joka on tyhjää.

Kun ajatus ilmenee mielessä, sillä ei ole itsessään mitään olemassaoloa. Ajatukset eivät tule mistään olemassa olevasta paikasta, eivätkä ne mene mihinkään sellaiseen paikkaan hävitessään. Vaikka ne ilmenevät liikkeenä tai tapahtumana mielessä, ne ovat kuitenkin pelkästään samaa paljasta tietoista selkeyttä, joka ei vähene mielen ollessa levossa. Siksi nämä kokonaan aineettomat ajatukset ovat luonnoltaan tuota tietoista selkeyttä, joka on tyhjää. Kaikki ajatukset ovat syntyhetkestään asti selkeyttä ja tyhjyyttä. "Näe kaikki ajatukset niin kuin avaruuden halki liikkuva tuuli." Tuulen liike voidaan jäljittää, mutta se ei ole kiinteä, eikä sillä ole alkua eikä loppua. Samalla tavalla ajatuksetkaan eivät tule mistään, eivät ole olemassa missään paikassa aineellisina, eivätkä mene minnekään. Siksi ajatukset ovat selkeyttä ja tyhjyyttä samalla tavoin kuin mieli levossa ja tapahtuman keskellä.

Harjoittamalla tätä mietiskelyä voimme saavuttaa asiasta kokemuksen ja tunnistaa sen olevan niin.

* * *

Lisäohjeita

Tekstissä on vielä muutamia lisäohjeita, joista ensimmäinen liittyy sen osoittamiseen, että ilmiöt ovat mieltä. Tämä on yhteydessä kohtaan C., jossa määritettiin se, ovatko ilmiöt ja mieli sama vai eri asia. Ensin päädytään siihen, että sisäiset ilmiöt eli ajatuskokemukset ovat samaa kuin mieli ja lopulta havaitaan, että jopa ulkoiset ilmiöt ovat vain mieltä. Sen tunnistaminen, että mikään ilmiö ei ole mielen tuolla puolen, on ilmiöiden tunnistaminen mieleksi.

Kun se on havaittu, tunnistetaan tuon mielen luonto. Tässä käytetään kahta aikaisempaa menetelmää: katsotaan mieltä tyyneydessä ja tapahtumien keskellä. Huomataan, että vaikka ne koetaan tyyneyden tilana ja tapahtumisen tilana, niillä ei ole alkua, sijaintia eikä loppusijoituspaikkaa. Tyyneydessä ei ole mitään mikä olisi hiljaa eikä tapahtuman keskellä mikään liiku. Nämä erilaiset eloisat ilmiöt ovat aivan tyhjiä. Mieli on tyhjyyttä.

Kun on tunnistettu, että ilmiöt ovat mieltä ja mieli tyhjyyttä, lakkaako mieli olemasta olemassa kuin kynttilän liekki sammutettaisiin? ‒ Ei tietenkään. Samalla kun mieli on luonnoltaan tyhjyyttä, tyhjyys näyttäytyy lakkaamatta ja ilman rajoja lukemattomilla tavoilla. Se tyhjyys, joka on mielen luonto, ei ole absoluuttinen olemattomuus, kuollut, pysähtynyt tila. Se on tyhjyyttä joka näyttäytyy tietoisena selkeytenä esteettä, lakkaamatta ja rajoituksetta. Mielen tyhjyys on sen kykyä ilmetä kokemuksena, sen kyky ilmaista. Tyhjyys on välitöntä läsnäoloa.

Tyhjyyden loputon ja rajoittamattoman monipuolinen ilmentyminen on luonnoltaan suurta autuutta (mahasukha). Näin on, koska kun on tunnistettu että ilmiöt ovat mieltä ja mieli on tyhjyyttä, aineellisia asioita ei pidetä todellisuutena eikä itseoikeutettuun itseen samastuta osana näitä aineellisia asioita. Niin kauan kuin takerrumme aineelliseen todellisuuteen ja itseen, tietenkin kärsimme, koska takertuminen on kärsimyksen syy. Kun tyhjyyden moninaisuus takertumisen sijasta koetaan sellaisena kuin se on: välittömänä läsnäolona, jossa ei ole mitään aineellista eikä se ole itse, se ei tuota kärsimystä vaan suuren autuuden.

On tärkeää havaita, että tyhjyys on välitöntä läsnäoloa, sillä tavallisesti tyhjyys mielletään olemattomuudeksi. Se on nihilismiä. Mieli on tietenkin tyhjä, mutta oivalluksen saavuttaessaan ei muutu tyhjämieliseksi vaan loputtoman viisaaksi, tietoiseksi kaikesta. Se johtuu siitä, että kun mieli kokonaan paljastuu, sen tyhjyys on kykyä ilmentyä loppumattomilla tavoilla ja lakkaamatta. Buddha näkee kaikki asiat niin kuin ne ovat; olennot täsmälleen sellaisina kuin ne ovat ja on täysin kykenevä toimimaan olentojen hyödyksi rajoituksetta. Buddhalla on ne ominaisuudet siksi, että tyhjyys on välitöntä läsnäoloa.

Voidaan kysyä, jos tyhjyys ilmentyy sen jälkeenkin kun tyhjyys on tunnistettu, ilmeneekö se edelleen heikkouksina ja kärsimyksenä? ‒ Ei. Kun ilmentymisen luonto tunnistetaan siksi mitä se on: tyhjyyden spontaaniksi ilmentymäksi, se vapautuu itsestään. Samalla kun ajatuksia syntyy, niiden luonto tunnistetaan, ne ovat vapautettuja eivätkä saa aikaan takertumista. Välitön läsnäolo on itsestään vapautuminen. Itsestään vapautuminen on kuin solmuun menneen käärmeen vapautuminen omasta solmustaan. Sitä ei tarvitse kenenkään muun avata.

Vaikka mielen luonto ei koskaan muutu, meillä on piintyneitä tapoja, joita on kertynyt ajan kuluessa ilman alkua. Siksi mietiskely sujuu vaihtelevasti. Vaikka ihminen ei ole oivaltanut, toisinaan näyttää siltä että oivallus on syntynyt. Joskus, vaikka asiat edistyvät hyvin, vaikuttaa, että mietiskely ei suju vaan on hyödytöntä. On yleistä liittää monia pelkoja ja toiveita mietiskelyn kehittymiseen. Toivominen ja pelkääminen on epäolennaista meditaatiossa, koska siinä ei yritetä kehittää mitään uutta. Koetetaan vain havainnoida sitä mikä jo on, juuri sellaisena kuin se on, joten ei ole syytä olla levoton siitä, mitä havainnoidessaan kokee. Ainoastaan levätään sen näkemisessä mitä sitten nähdäänkin, eikä toivota, että nähtäisiin jotain muuta.

Tekemällä harjoitusta näiden ohjeiden mukaan jotkut saattavat tunnistaa mielensä luonnon. Minulla ei ole erityistä siunausta annettavana, mutta ohjeet ovat syvälliset. Jos tunnistatte mielen luonnon tämän harjoituksen kautta, älkää tulko siitä ylpeiksi vaan jatkakaa harjoitusta, mietiskelkää edelleen. On mahdollista, että joillakin on ohjeet saatuaan vielä monia kysymyksiä ja epäilyjä, eivätkä he tunnista mielen luontoa. Jos niin on, älkää lannistuko tai ajatelko: "En voi ymmärtää, se on toivotonta." Jatkakaa vain mietiskelyä ja varmasti pystytte tunnistamaan mielen luonnon. Vaikka ette tunnistaisi sitä heti ohjeet saatuanne, tunnistatte sen harjoituksen myötä. Se kannattaa, sillä tämä tie vie buddhuuteen. Tähän saakka olemme vaeltaneet samsarassa ilman lepoa ja hyödyttömästi, mutta nyt astumme buddhuuteen johtavalle tielle, jota emme alkuun päästyämme koskaan kadota. Riippuen omasta ahkeruudesta tottumus kulkea tätä polkua kasvaa joko nopeasti tai hitaasti, ja sen mukaisesti saavutamme buddhuuden joko nopeasti tai hitaasti, mutta saavutamme sen varmasti, ja siksi olette hyvin onnekkaita.

Kysymys: Mahamudra-oivallusta kuvataan sellaiseksi, että siinä tunnistetaan ja koetaan autuuden ja tyhjyyden ykseys ja samalla voidaan suoraan kokea kärsimystä ja olla herkkiä muiden kärsimykselle. Miten näin voi olla yhtä aikaa?

Rinpoche: Me pidämme myötätuntoa yleensä kärsimyksen tilana, koska muiden kärsimys nähdään, eikä sille voida mitään. Mahamudra-oivalluksen kautta nouseva myötätunto ei ole kurjuutta vaan suuren autuuden tila. Teksteissä sanotaan: "Ystävällisyyden hetkellä tyhjyys näkyy paljaana." Mahamudrassa myötätunto syntyy tyhjyyden tunnistamisesta, ja kun se syntyy, tyhjyyden kokemus syvenee. Oivalluksen kautta näemme, miten olennot voitaisiin vapauttaa ja tullaan vapauttamaan. Tiedämme tarkkaan miten voimme auttaa ja miten muut voivat saavuttaa sen oivalluksen mikä itsellä on. Se ei ole toivotonta myötätuntoa vaan suurta optimismia. Vaikka muunlainen myötätunto voi olla surun värittämää, mahamudran myötätuntoa pidetään autuaallisena oivalluksesta syntyvän varmuuden takia.

Kysymys: Miksi myötätunto nousee, kun autuus ja tyhjyys oivalletaan? Miten prosessi etenee johdonmukaisesti?

Rinpoche: Kolmas Karmapa kirjoitti mahamudra-rukouksessaan: "Olentojen luonto on aina buddha." Kun tunnistaa asioiden luonnon havaitsee, ettei kenelläkään ole mitään olennaista tarvetta kärsiä. Oman oivalluksen luonto ja olentojen kärsimyksen luonto ovat samaa, mutta koska olennot eivät ole oivaltaneet, ne kokevat loputtomia samsaran kärsimyksiä. Oivaltaessaan ymmärtää sen, että kaikki voisivat oivaltaa, mutta eivät ole tehneet sitä, ja se tuottaa automaattisesti valtavan myötätunnon sekä tiedon siitä, miten voi auttaa muita. Suurten mestarien mieli ei ole erilainen kuin omamme. Syy siihen, miksi joku on oivaltanut ja toiset eivät, on olosuhteissa ja erityisesti siinä, onko harjaantunut kulkemalla polkua vai ei. Jokaisesta voi tulla Buddha.

Kysymys: Miten ajatukset ilmenevät ja miten niihin suhtaudutaan valaistuneessa tilassa?

Rinpoche: Valaistuneessa tilassa ei ole ajatuksia sellaisina kuin me ne tunnemme, siis ajatuksia, jotka liittyvät jonkinlaiseen takertumiseen; iloon, epämiellyttävyyteen, kateuteen, kilpailuun, heikkouksiin ym. asioihin jotka tunnemme ajatuksina. Toisaalta ei voida sanoa, ettei Buddhalla ole ajatuksia, sillä hän ei ole tylsämielinen. Sanotaan, että Buddhalla on viisi viisautta, joista yksi on erottelukyvyn viisaus. Se vastaa ajattelua. Mutta se ei ole raskaalla tavalla käsitteellistä ajattelua kuten meillä, vaan syntyy kaikkien ympärillä olevien asioiden ominaispiirteiden luonnollisesta ja selkeästä havaitsemisesta.

Kysymys: Miten purkaa voimakasta taipumusta nähdä asiat omasta näkökulmastaan, omistaa kokemuksensa ja oivalluksensa?

Rinpoche: Se liittyy siihen, miten käsitellään takertumista itseen perustasolla. On kaksi tietä: sutrat ja tantrat. Sutrissa itsen olemassaoloa analysoidaan ja määritetään sen olemattomuus. Kun se on käsitteellisesti todettu, mietiskellään asiaa kauan aikaa, jotta uskomus itseen poistuu. Vajrayana- tantran näkökulman mukaan jonkin pitäminen itsenä syntyy mielessä; miten se ilmeneekin, se alkaa aina mielestä. Siksi katsotaan mieltä, ja kun havaitaan, että mielellä ei ole todellista olemassaoloa, ei jää pohjaa, jolla voisi pitää jotakin itsenä. Tällä keinolla ongelma ratkeaa kerralla, ei tarvitse katsoa erikseen omistussuhteita jne.

Kysymys: Miten meidän mahamudran harjoittajina pitäisi toimia haasteiden keskellä jotkut rohkenevat polttaa itsensä elävältä, seisovat tankkien edessä ym.

Rinpoche: Me harjoitamme dharmaa ja mietiskelyä, mutta emme sokeaa uskoa. Tarvitaan älykästä herkkyyttä, jotta tietäisi, mitä tehdä kussakin tilanteessa omaksi ja muiden hyödyksi. Kun on harjoitukseen sopivassa ympäristössä, eikä ole odotettavissa että karhu hyökkää tms., tee harjoitusta niin paljon kuin voit. Mutta on hyväksyttävä, että ihminen ei voi paeta syntymää, vanhenemista, sairautta ja kuolemaa. Me käymme ne kokemukset läpi ja luultavasti hyvän joukon muitakin epämiellyttäviä kokemuksia matkan varrella. On säilytettävä pitkäjännitteinen tavoite saavuttaa vapautuminen, ja lyhyellä tähtäyksellä toimittava mahdollisimman hyvin kulloisenkin tilanteen mukaan.

Kysymys: Miten hyödyllistä on puhua omista mietiskelykokemuksista muille?

Rinpoche: Joistakin kokemuksista puhuminen voi auttaa muita, mutta ei kaikista. Jos mietiskelyharjoituksen tuloksena alkaa nähdä jonkinlaisia näkyjä tai hallusinaatioita, ei niistä ole syytä kertoa muille. Jos sen sijaan saa selville, mitkä seikat kirkastavat omaa samadhin tilaa, sen kertominen ei varmastikaan vahingoita muita ja voi olla heille hyödyksi. Kun puhuu mietiskelyharjoituksestaan selkeästi ja teeskentelemättä, se inspiroi muita harjoitukseen.

Kysymys: Voiko tätä harjoitusta tehdä pienryhmissä?

Rinpoche: Näitä ohjeita seuraamalla voi luoda itselleen säännöllisen päiväohjelman ja opettaa sen muillekin dharmaoppilaille. Jotkut ymmärtävät nämä ohjeet, toiset eivät, mutta ihmiset voivat kokeilla tätä harjoitusta.

muita mahamudraopetuksia

kotisivulle