Vuosiraportti 2003

teksti ja kuvat © ROKPA INTERNATIONAL

 

 

 

 

 

 

 

 

Yushun kyläkoulun lapset kymmenvuotisjuhlassaan  

 

Valaiseva lahja

                                                                                                                                                      

TIIBET

Lea Wylerin raportti                                                                                               

Yushun orpokodin kymmenvuotisjuhlat                                                                      

Yushun terveysaseman kuulumisia                                                                           

Varpaat menivät mutta henki säilyi                                                                          

 

NEPAL

Hän luopui lapsistaan – tarina täynnä rakkautta

Köyhyyttä pakoon                                                                                                

Lenkkarit olympialaisia varten                                                                                  

Keitä olemme – mitä teemme                   

Valaiseva lahja

Saimme äskettäin kirjeen naiselta, joka oli siirtänyt huomattavan summan ROKPAN tilille Kathmandun lastenkotia varten. Hän sanoi, että oli saanut summan lahjaksi, mutta lahja ei ollut erityisemmin ollut hänelle mieleen, ja siksi olisi parempi, että joku neutraali taho saa sen. Lahja kosketti meitä kuin valonsäde, ja olemme hyvin kiitollisia tästä epätavallisesta lahjasta.

Jokaisen lahjan takana on tarina tai motiivi. Lahjoja annetaan ilosta, kun kauan toivottu lapsi on syntynyt tai kun mennään naimisiin, mutta myös surun hetkellä, rakastettujen ihmisten muistoksi ja myötätunnosta kaukaisia maissa kärsiviä lähimmäisiä kohtaan. Lahjoja annetaan kiitollisuudesta ja opintojen päättyessä valmistumisen johdosta. On tuhansia syitä, mutta kaikkien ROKPAN vastaanottamien lahjojen takana on yksi päämäärä: auttaa heitä, jotka ovat vähemmän onnekkaita kuin itse olemme, jotta he voisivat olla hyvin ravittuja, terveydenhoidon ja koulutuksen piirissä, itsenäisiä, onnellisia ja menestyneitä.

Siksi olen kiitollinen kaikista niistä lahjoista, joita päivittäin saamme. Siirrämme ne mielellämme edelleen teidän nimissänne, jotta monien lasten, naisten ja miesten silmät voisivat loistaa, hymy olisi herkässä ja kiitollisuus sydämessä. Noista silmistä loistava valo moninkertaistuu.

 

Kerran vielä monet kiitokset tuestanne ja osallistumisestanne tähän työhön, arvostamme apuanne aina suuresti. - Erika Roos

 

 


 

 

TIIBET

 

Hyvät ROKPAN ystävät,

 

Joka aamu jakkien ja hevosten selkä on jäässä. Kun kuoriudun makuupussista, kasvoni ja käteni ovat kylmät ja koko ruumista palelee. Lasken jalkani sementtilattialle ja pukeudun salamavauhtia.

 

Olen nyt matkustanut Akong Rinpochen kanssa melkein kolme kuukautta, olemme tarkastamassa ROKPAN projekteja. Tiibetissä matkustaessa alkaa arvostaa pieniä nautintoja, kuten auringon lämmittäviä säteitä selässä kylmän yön jälkeen tai lautasellista vihanneksia ilman chilipaprikoita vanhentuneen jakinlihan sijasta. Jakinliha leikataan kuutioiksi suurilla veitsillä ja äskettäin laskin oman kuutioni äkkiä takaisin lautaselle, kun naapurini ehdotti, että ravistelen sitä, niin että madot putoavat pois.

 

 

 

Arvostan uusia teitä, niitä on harvassa, sillä jo kolme vuotta vanha tie on täynnä kuoppia ja pää kolahtaa auton kattoon kuoppien kohdalla. Arvostan sitä, kun kuudentoista tunnin ajomatkan jälkeen löydän hammasharjan ja kuivan pyyhkeen rinkan pohjalta ja puoli rullaa sveitsiläistä vessapaperia.

On suuria hetkiä – kun ratsastamme hevosilla tiettömiä taipaleita, eikä missään näy jeeppejä eikä traktoreita, jakkeja ainoastaan, kun kuljemme koskemattomassa luonnossa ja puurajan yläpuolella 5000 metrissä. Siellä ilma on niin puhdasta, että hengittää mielellään ja se muistuttaa minua  lapsuudessani kokemista tuoksuista.

Ellen hengästy, kaivan kameran esiin ja otan henkeäsalpaavia kuvia. Ja kun saavumme ROKPAN projektikohteeseen, sellaiseen kuin Kepcha Gön – nunnaluostari, jota tuemme, unohdan kipeät lihakset ja ajatuksen kylvystä. Nunnat seisovat luostarin katolla ja puhaltavat tiibetiläisiin trumpetteihin, toiset tervehtivät värikkäisiin asuihin pukeutuneena kulkueena ja alkuvoimainen musiikki täyttää koko laakson. Hetken olen täysin läsnä, onnellinen ja valtavan kiitollinen tästä elämänkokemuksesta.

Oli unohtumaton kokemus vierailla myös Dapassa, paikassa, jota syrjäisempää on vaikea löytää. Se on pyhiinvaelluskohde ja talot siellä on rakennettu kivestä. Ne näyttävät pieniltä linnoituksilta. Paikallisessa koulussa lapset lauloivat meille tiibetiksi ja tanssivat tiibetiläisiä kansantansseja. Ennen kuin ROKPA tuli kylään, tiibetiläisetkin puhuivat siellä pelkästään kiinaa. ROKPAN koulu perustettiin viisi vuotta sitten, ja oppilaat sekä heidän vanhempansa ovat löytämässä takaisin juurilleen.

On suuri hetki, kun käymme jollakin terveysasemalla ja tapaamme pidetyn lääkärin, joka hoitaa päivittäin sata potilasta. Hänestä pidetään, koska hän pystyy parantamaan suurimman osan potilaista ja hänellä on myötätuntoa. Sellaisia ovat ROKPA-koulujen oppilaat, jotka sitoutuvat työskentelemään kotikylässään ainakin kuusi vuotta valmistumisensa jälkeen.

Pikkuiseen Pomén kylään korkealla vuoristossa Palyulin yläpuolella kapusimme ratsain. Aikuiset ja lapset kokoontuivat ympärillemme tarjoten voiteetä ja omenoita ja näimme, että ROKPAN kylään vetämät sähköjohdot olivat kunnossa ja kaikki valmista siihen, että paikalliset viranomaiset voivat ottaa sähköt vastuulleen. Kaikki ROKPAN projektit alkavat välittömien tarpeiden tyydyttämisestä ja paikallinen taho otetaan alusta asti mukaan. Heti kun he siihen pystyvät, vastuu annetaan heille ja niin projektit jatkuvat paikallisin voimin. Niin on jo käynyt terveysasemilla ja kouluissa ja monessa muussakin ROKPAN avustuskohteessa. Tuskin koskaan on käynyt niin, ettei projekti olisi jatkunut.

 

On niin monia merkittäviä hetkiä. Yushun orpokodissa oli kymmenvuotisjuhlat. Mitkä juhlat ne olivatkaan! (Lue 21-vuotiaan Chütso Drolman juhlapuhe, hän on ensimmäisiä oppilaitamme. Olen ylpeä hänestä, kuten myös monesta muusta.)

 

Yushussa ROKPA on tukenut 150 lasta kymmenen vuoden aikana ja rakentanut kylään koulun. Noin 40 näistä lapsista oli harjoitellut kauniita tiibetiläisiä kansantansseja kaksi viikkoa. Muut lapset siivosivat koulualuetta ja kantoivat rakennusjätteitä pois, niin että juhla-aamuna kaikki oli siistiä.

Lapset olivat ylpeitä saavutuksestaan ja totta on, että uusi koulu on myös heidän ansiotaan. Vaikka satoi kaatamalla, niin että juhlakenttä muuttui mutavelliksi, kukaan ei piitannut siitä, vaan juhlapöytä katettiin halliin tuoduille pöydille. Tilaa jäi vielä katsomolle ja esiintymislavalle, jossa esitettiin erilaisia ohjelmanumeroita aamuyhdeksästä iltaviiteen. Ohjelmassa oli virallisia puheita (onneksi ei kovin pitkiä) ja koulumme palkittiin parhaana kouluna. Sitten oli tanssiesityksiä, huumoria, runoja, lauluja ja sketsejä. Voi tarjoilun runsautta, kunpa kaikki maailman orvot olisivat voineet olla mukana!

 

 

 

Juhlimiseen liittyi myös muutamia kyyneleitä, koska koulun ensimmäiset 47 oppilasta saivat päästötodistuksen ja he lähtevät kolmeksi vuodeksi Hajnangiin Xiningin lähistölle opiskelemaan lääketiedettä ROKPAN kustannuksella sikäläisessä opistossa. (ROKPA on tehnyt päätöksen, että lapsia tuetaan ala-asteelta ammattiopintoihin tai yliopistoon saakka. Tätä varten on perustettu rahasto edesmenneen isäni nimissä: Veit Wyler Education Fund ottaa lahjoituksia vastaan.)

Nyt lähtevät oppilaat ovat olleet "isinä" ja "äiteinä" nuoremmille oppilaille vuosien ajan. Nyt heidän vastuunsa siirtyy näille nuorille, jotka vuorostaan huolehtivat itseään pienemmistä. Kuluneella viikolla kouluun hyväksyttiin 50 uutta oppilasta. Eräs 12-vuotia tyttö halasi "äitiään" kyynelten valuessa poskia pitkin ja häntä lohdutettiin hellästi. Olen vakuuttunut, että näiden jäähyväisten jälkeen hän kykenee osoittamaan rakkautta uudelle kuusivuotiaalle tulokkaalle varaäitinä, niin kuin häntä itseään on rakastettu. ROKPAN työ on syvällisempää kuin pelkkää laskujen maksua.

Vaikka onkin vaikea aina pyytää rahaa, tällaiset hetket antavat voimaa. Se on sen arvoista! Nämä lapset ovat todiste siitä, että me, ROKPAN ystävät ja tukijat muodostamme maapallonlaajuisen perheen ja että yhteistyö kantaa hedelmää. Sen tietäminen antaa merkityksen elämälleni ja uskon, että tunnet samoin. 

Lea Wyler ROKPA-lasten kanssa Yushussa.

Ja teen sen taas: pyydän rahaa tukijoiltamme. On niin monta rahanreikää ja pyytäjää, mutta katsotaan tätä nyt tarkemmin. Älkäämme katsoko sitä, mikä on meiltä pois vaan mahdollisuutta, joka tässä tarjoutuu olla osa suurta saavutusta. Saavutus on tuoda toivoa, terveyttä ja elämisen laatua Yushun lapsille, ja itsellesikin. Olen hyvin kiitollinen kaikille, jotka ROKPALLE lahjoittavat, lahjoitus yhdistää sinut järjestöömme. - Lea Wyler

 

Chütso Drolma:

Yushun orpokodin kymmenvuotisjuhlat

 

12. lokakuuta 2003 (avajaispuhe)

 

 

Hyvää huomenta kaikille ja tervetuloa Yushun tiibetiläisen lääketieteen koulun kymmenvuotisjuhliin! Edustan tänään kouluani ja tarkoitukseni on kertoa teille sen historia. Olemme olleet ROKPA INTERNATIONAL koulu kymmenen vuotta. Koulun perustaja on Akong Tulku Rinpoche yhdessä paikallishallituksen kanssa, ja koulu on tominut myös orpokotina Yushun alueen lapsille. Alussa oppilaita oli 48, jotkut täysorpoja, joillakin oli toinen vanhemmista elossa ja jotkut tulivat hyvin köyhistä oloista. Elämä oli vaikeaa, mutta siihen on tullut nyt suuri muutos. Koulu on antanut meille kaiken: ruoan ja vaatteet – jopa käsirasvan ja saippuan! Ja meillä on ollut hieno tilaisuus opiskella tiibetiläistä lääketiedettä, Tiibetin kulttuuria ja kieltä - ja myös kiinan kieltä ja englantia. Opettajamme ovat huolehtineet meistä kuin omista lapsistaan ja vuosittain täällä on vieraillut ulkomaalaisia englanninopettajia vapaaehtoistyöntekijöinä. He ovat kulkeneet yli korkeiden vuoristoalueiden ja ylittäneet suuria jokia, eivätkä tunnu välittävän vaikeuksista, joita korkealla merenpinnan yläpuolella asuminen aiheuttaa. He ovat hyvin tervetulleita ja tahdomme kiittää heitä kaikkia tuhannesti!

 

47 oppilasta saa tänään päästötodistuksen ja jatkaa opintojaan Hainangin opistossa seuraavat kolme vuotta. ROKPA tukee heitä, kunnes he valmistuvat ja palaavat kotiseuduilleen tiibetiläisinä lääkäreinä ja opettajina.

 

ROKPA on tukenut tuhansia lapsia, useita kouluja, orpokoteja, ammattioppilaitoksia ja klinikoita sekä kouluttanut lääkäreitä ja terveysalan ammattihenkilöstöä niin tiibetiläisen kuin länsimaisenkin lääketieteen asiantuntijoiksi. Ilman apuanne olisimme puutteen alaisia, emmekä olisi koskaan päässeet kouluun. Emme koskaan unohda ystävällisyyttänne.

 

Toivomme, ettei meistä koituisi pettymystä tukijoillemme ja lupaamme opiskella ahkerasti. Tuhansien elämään on tullut muutos anteliaisuutenne tähden. Myötätuntonne on antanut meille ihmeellisen mahdollisuuden – koulutuksen – ja epäitsekkyytenne ansiosta meillä on ollut onnellinen koti. Olemme ylpeitä siitä, mitä olemme saavuttaneet ja te olette siihen osallisia. Toivon, että uudet oppilaat viihtyvät hyvin tässä kauniissa koulussa. Olisivatpa kaikki maailman orvot yhtä onnekkaita kuin me. Kiitos osallistumisestanne, toivon teidän viihtyvän näissä juhlissa.

 

Lääkärit Tiibetissä – raportti syyskuussa 2003             

 

                                    


 

NEPAL

 

Lea Wyler:

Hän luopui lapsistaan – tarina täynnä rakkautta

 

Haluaisin kertoa teille äidistä, joka pääsi lopulta eroon lapsistaan. Onko se kummallinen tapa aloittaa? Täällä käy niin usein, mutta nyt se kosketti minua läheltä.

Menuka Chhetri on 24-vuotias ja hänellä on kaksi lasta: Roshan, pullea pienokainen, jolla on ikää kolme vuotta, ja Reema, noin kuusivuotias tyttö, vaikka ei juuri veljeään pidempi ja tuskallisen laiha. Menukan aviomies jätti perheen, kun vaimo odotti Roshania, eikä ole maksanut elatusmaksuja. Menuka työskenteli rakennuksilla ja kantoi (vauvan lisäksi) tiiliä palkkanaan vähemmän kuin 10 euroa kuussa. Aina töitä ei ollut. Hänellä ei ole varaa asuntoon, mutta hän saa nukkua ilmaiseksi koulun lattialla. Hänellä ei ole keittovälineitäkään, ja niinpä hän ostaa valmiiksi keitettyä halpaa riisiä jolla saa pidettyä nälän loitolla. Jos rahaa on, hän ostaa keitettyjä vihanneksia ja se on juhlapäivä. Viime vuosina hän ei enää ole saanut työtä, sillä luku- ja kirjoitustaidottoman naisen, jolla on enemmän kuin yksi lapsi, on vaikea työpaikkaa löytää. Siksi Menuka kerjää lapsineen. Häntä nolostutti kertoa se minulle, mutta lupasin lähettää Reeman kouluun ja ottaa Roshanin lastentarhaan päivähoitoon, niin että äiti voi mennä työnhakuun.

Ensimmäisenä iltana äitiä ei kuulunut, ja kun lastentarhan portit suljettiin, jäljelle jäi tämä pikku veikkonen. Koska näin tapauksen, ja lastenkotimme on naapurissa, kävin hakemassa pojan syömään. Hän söi noin kaksinkertaisesti sen, mitä 15-vuotias normaalisti. Hän ei voinut tai halunnut lopettaa. Meidän orpokotimme lapset ottivat hänet syliin ja pian hän nukahtikin rauhalliseen uneen. Seuraavana aamuna äiti sitten tuli, hän oli etsinyt töitä myöhään, ja iloitsi siitä, että lapsi kerrankin sai syödäkseen.

Sitten Menuka löysi töitä pyykkärinä. Hän työskentelee seitsemän päivää viikossa ja palkka on alle kuusi euroa. Hän tahtoo olla töissä ja on kiitollinen siitä, että voi ostaa ruokaa – itselleen, ei lapsille. Hän tuli taas luokseni, avuttomana ja onnettomana. Mitä voin sanoa? Olin tehnyt päätöksen, että lisää lapsia ei oteta, koska tilaa ei ole, kunnes uusi lastenkoti valmistuu. Ei varsinkaan aivan pieniä lapsia. Pyörsin pyhät päätökseni. Tarjosin Menukan lapsille paikkaa ROKPA kodissa aivan sydämeni pohjasta. Hän säteili: "MILLOIN? NYTKÖ?"

Äiti, joka tahtoi eroon lapsistaan. Miten hyvin ymmärsinkään häntä. Hän jätti heidät huostaani leveästi hymyillen. Iloisena ja "vapaana", viimeinkin. Poissa oli nakertava syyllisyys siitä, että ei pysty ruokkimaan lapsiaan, ei antamaan kotia eikä koulutusta. Nyt Roshan ja Reema saavat sen kaiken. Myöhemmin Menuka tuli katsomaan lapsiaan yllään uusi kirkkaankeltainen sari. Hän syleili lapsiaan ja sanoi, että elämä oli nyt helppoa, kun hän huolehti vain itsestään. Hän oli nyt onnellinen. Äiti, joka lopulta pääsi eroon lapsistaan – hän on vapaa, silti täynnä rakkautta.

 

 

              Menuka, Roshan ja Reema. Kesällä 2005 Reema osallistui tanssikiertueeseen Euroopassa.

 
 

Padma Shresta:

Köyhyyttä pakoon

 

Kiitos ROKPAN minä, Padma, koin oloni turvalliseksi ensimmäisen kerran elämässä. Ennen kuin Mummy Lea auttoi meitä, elämämme oli sekaisin köyhyyden vuoksi. Synnyin nepalilaisessa kylässä yli 30 vuotta sitten kuusilapsisen perheen vanhimpana. Isäni oli Intian armeijan palveluksessa, pelasi uhkapelejä, hävisi usein ja oli paljon pois kotoa. Huonosta terveydestään huolimatta äitini työskenteli pelloilla ja ansaitsi rahaa. Pienestä pitäen paljon jäi minun vastuulleni.

Kun kolme lasta oli syntynyt, isäni jätti armeijan, osti talon ja perusti kaupan. Koko omaisuutemme tuhoutui tulipalossa, selvisimme itse hädin tuskin hengissä. Palasimme Intiaan, lainasimme rahaa ja avasimme hotellin ja ravintolan. Elämä paranikin joksikin aikaa, ja voin jopa mennä kouluun. Kulttuurierot olivat kuitenkin suuria ja meitä pidettiin kastittomina. Meidän täytyi muuttaa takaisin Nepaliin, missä kuljimme ryysyissä.

16-vuotiaana menin naimisiin itseäni kuusi vuotta vanhemman miehen kanssa. Asuimme appivanhempieni talossa ja vähitellen minut alennettiin orjan asemaan. Kolme lasta syntyi. Viidentenä vuotena en enää kestänyt nöyryytystä, ja pakenin lapsineni. Sain työtä mattotehtaasta, mutta sairastuin, eikä ollut ketään auttamassa. Mieheni tahtoi avioeron, eikä suostunut ottamaan vastuuta lapsista. Olin epätoivoinen. Vähän aikaa saimme asia setäni tallissa ja lainarahoilla matkustin vanhempieni luo Kathmanduun. He pystyivätkin hieman auttamaan.

Sisareni kertoi minulle ROKPAN katukeittolasta. Masentuneina ja häpeissämme menimme sinne. Mummy Lea oli siellä riisiä jakamassa puhumassa ihmisten kanssa heidän ongelmistaan. Kerroin mitä osaan, ja hän antoi minulle töitä naisten työpajasta. Joudun oleman tarkka talouteni suhteen, mutta pystyn maksamaan velkani.

ROKPA on tehnyt elämästäni parempaa. Olen siitä kiitollinen ja teen työtä ROKPASSA, kunhan pysyn terveenä. Olen työpajan johtaja, neuvon muita naisia käsitöissä, teen sisäänostoja ja hoidan tilaukset.

Itseluottamukseni on kohentunut ja koetan olla minulle uskotun vastuun arvoinen. Lapseni käyvät koulua ja olen iloinen, että he saavat hyvän kasvatuksen. Toivon, että heistä tulee aikuisina anteliaita ja että he huolehtivat muista. Oma elämäni muuttui ROKPAN tuella sanomattomasti.

Lenkkarit olympialaisiin

 

Ajit syntyi pienessä kylässä Penautin alueella ja vietti siellä elämänsä ensimmäiset vuodet. Kun hän oli viiden vanha, hänen isoäitinsä toi hänet Kathmanduun. Tapahtui onnettomuus ja Ajit sai voimakkaan sähköiskun. Hänen henkinen kehityksensä taantui.

 

Vuonna 1991 Ajit ja hänen veljensä Rajit otettiin ROKPAN lastenkotiin. Ajit pääsi erityiskouluun, ja työharjoitteluun. Nyt hän on aika itsenäinen vammastaan huolimatta – itsenäisyys on kaikkien ROKPA-lasten tavoite.

Yllätys oli kuitenkin suuri, kun eräänä päivänä kuulimme, että Ajit ja neljä muuta vammaista lastamme Nepalista oli kutsuttu edustamaan Nepalia paraolympialaisissa Dublinissa 2003. Tietenkin halusimme ostaa hänelle uudet lenkkitossut ja muutamia T-paitoja tätä suurta seikkailua varten, sekä osallistua matkakustannuksiin.

ROKPAN edustaja Irlannissa tapasi Ajitin ja oli hurraamassa, kun hän ylitti maaliviivan neljäntenä. On hienoa, että hän ja nuo neljä muuta vammaista nuorta pääsivät näihin kisoihin.

Avullasi voimme auttaa useampia vammautuneita niin Nepalissa kuin Tiibetissäkin tulemaan itsenäisiksi ja saamaan tarvitsemaansa hoitoa.

Ajit saavutti neljännen sijan paraolympiakisoissa Dublinissa.  

 


 

 

Keitä olemme ja mitä teemme

 

ROKPA on sveitsiläinen hyväntekeväisyysjärjestö, joka tukee ihmisiä eri puolilla maailmaa uskonnosta, rodusta ja kulttuuritaustasta riippumatta. Työmme keskittyy lukuisiin projekteihin Tiibetissä ja Nepalissa:

  • lasten auttaminen (orpokodit, peruskoulut ja ammattikoulut)
  • kodittomat (katukeittola)
  • syrjäseutujen asukkaat (terveysasemat, uudelleenmetsitys)
  • Tiibetin kulttuurin säilyttäminen

 

Suora, tehokas ja pitkäaikainen apu.

ROKPAN projektit alkavat aina paikallisesta aloitteesta. Jotta apu kohdistuisi oikein ja virheiltä vältyttäisiin, paikalliset ihmiset saavat päättää mihin tukea tarvitaan. Projektit ovat tunnettuja tehokkuudestaan ja niitä arvostetaan kovasti. Monissa tapauksissa ROKPA tekee pioneerityötä. Kiitos monien vapaaehtoisten, hallintokulut ovat pienet ja hyötysuhde suuri.

 

Kiitos arvokkaasta tuestasi!

 

Humanitaarinen työ - pääsivu

 

Kotisivulle