Mahamudran neljä sinettiä

ote Kenting Tai Situ Rinpochen kirjasta Way to Go (toimitettu)   The Four Seals of Mahamudra

   

Neljää sinettiä kutsutaan toisinaan Buddhan opetusten neljäksi avaimeksi.

1. sinetti: Kaikki osista kootut asiat ovat pysymättömiä.

2. sinetti: Kaikkeen tahrattuun liittyy kärsimys.

3. sinetti: Oivallus on rauha.

4. sinetti: Mikään ei ole itsenäisesti olemassa.

 

Sinetit liittyvät läheisesti Neljään jaloon totuuteen:

1. Totuus kärsimyksestä.

2. Totuus kärsimyksen alkuperästä.

3. Totuus kärsimyksen lakkaamisesta.

4. Totuus polusta.

 

1. Kaikki osista kootut asiat ovat pysymättömiä

Kaikki, minkä olosuhteet ja erilaiset syyt saavat aikaan, on pysymätöntä. Ei vain siinä mielessä, että sen täytyy joskus päättyä, vaan myöskin sikäli, että se muuttuu hetki hetkeltä. Syntymän loppu on kuolema, hyvän loppu on paha, pahan loppu on hyvä, yhdessäolon loppu on eroaminen, luomisen loppu on tuhoutuminen ja kokoonpanon loppu on hajoaminen. Koska niin aina on, Milarepa sanoo:

          "Pysymättömyys, pysymättömyys, millään ei ole pysyvää olemusta."

Millään samsarisella ei ole pysyvää olemusta tai ydintä. Asiat ovat onttoja kuin banaanipuun runko: kuoren alla on toinen kuori ja sen alla kolmas, rungon ytimessä ei ole mitään, runko muodostuu päällekkäisistä kuorista. Samsarassa kaikki on harhaa ja sen takia, vaikka kaikki onkin pysymätöntä, me kuitenkin näemme asiat ja uskomme niihin "itsenämme ja "toisina." Esimerkki siitä, miten harhaa voi pitää totena on joki, joka näyttää samalta päivästä toiseen, vaikka sen vesi vaihtuu ja liekki, joka näyttää samalta, vaikka palava aines muuttuu koko ajan sitä katsellessamme. Itse asiassa mikään, mitä näemme, kuulemme tai muilla aisteilla koemme ei pysy samana sekuntiakaan. Hetki hetkeltä kaikki asiat ovat pysymättömiä.

Kuinka sitten lähestyä tätä? Pysymättömyys ei ole toivotonta, se on itse asiassa toivoa täynnä. Bodhisattva Shantideva sanoo tekstissään Bodhisattvacaryavatara näin:

"...käyttämällä tämän arvokkaan ihmiselämän lauttaa voimme ylittää samsarisen kärsimyksen valtavan joen".

Joen ylittämiseen tarvitaan lautta ja samsaran ylittämiseen arvokas ihmiselämä on ainoa väline. Samsarisen harhan ja pysymättömyyden keskellä se on hyvin kallisarvoinen. Milarepa sanoo:

"Elämässä ei ole aikaa tuhlattavaksi, koska elämä on täynnä tuhoa."

Biljoonat tuhoisat osatekijät vaanivat koko ajan mahdollisuutta päättää elämämme, ja siksi sanotaankin, että elämä on kuin vesikupla tai kynttilänliekki vetoisessa paikassa - hauras ja sammumaisillaan. Syntymän hetkellä kuolema on alkanut ja kuoleman jälkeen ei ole helppoa saada toista tämän kaltaista elämää. Kallisarvoinen ihmiselämä syntyy aiempien, varsin hyveellisten syiden ja olosuhteiden seurauksena. Sen takia tämä elämä voi viedä ihmisen kärsimyksen keskeltä suureen onneen. Se on hyvin arvokas, mutta pysymätön; helposti tuhottu. Siksi sitä ei pitäisi tuhlata, vaan käyttää hyvin kaikki mahdollisuudet ja rikkaudet joita se tarjoaa. Ei vain elämä, vaan kaikki asiat - ovat pysymättömiä.

 

2. Kaikkeen tahrattuun liittyy kärsimys

Tämä voidaan ymmärtää monella tapaa. Jokainen loppuun saatettu (ts.karmisesti merkitsevä) kielteinen teko on ilmeisen likainen, mutta myönteinenkin loppuun saatettu teko on tahrattu, jos se tehdään itsekkäällä motiivilla. Vielä hienovaraisemmin katsottuna muiden hyödyksi tehty loppuun saatettu myönteinen teko on tahrattu, jos siihen liittyy dualistinen ajatus. Näihin tahrattuihin tekoihin liittyvää kärsimystä voidaan tarkastella monella tasolla. Tässä jaotellaan kolmenlainen kärsimys: "kärsimyksen kärsimys", muutoksen kärsimys ja luontainen kärsimys.

Täysin toteutuneet kielteiset syyt johtavat kärsimyksen kärsimykseen, kuten syntymiseen helvetin kylmyyden tai kuumuuden kidutuksiin. Täysin toteutuneet myönteiset mutta itsekkäät syyt tuottavat muutoksen kärsimyksen eli rajallisen onnen tilan. Syyn myönteisyys saa aikaan onnellisuutta, mutta vaikka se kestäisi miljoona vuotta, lopulta se muuttuu kärsimykseksi. Täysin toteutunut myönteinen teko - vaikka se olisi kuinka hyvä - jos sitä seuraa dualistinen ajatus, se ei voi koskaan johtaa lopulliseen vapautumiseen, sillä siemen, ego, säilyy. Niin kauan kuin se säilyy, kärsimys on luontaista ja väistämätöntä. Miten tämä kärsimyksen siemen toimii? Esimerkiksi anteliaisuuden harjoituksessa erotetaan anteliaisuus ja anteliaisuuden tuonpuoleisuus eli anteliaisuuden paramita ja moraalin harjoituksessa oikea toiminta sekä oikean toiminnan tuonpuoleisuus (paramita). Pelkkä anteliaisuus ja moraalinen toiminta ovat hyvin hyviä mutta dualistisia - "hyvä" vastaan "paha"- ja silloin anteliaisuus on varastamisen vastakohta ja totuuden puhuminen valehtelun vastakohta. Sellainen hyvyys on tahrattua hyvyyttä, tahraista, koska tietämättömyyttä on vielä vähän.

Tietämättömyydestä puhuttaessa on olemassa eräs ratkaisematon arvoitus, arvoitus samsaran alkuperästä. Moni on kysynyt minulta (ja minusta se on hyvin ymmärrettävää): "Miten ihmeessä samsara on voinut alkaa?" He luulevat jäävänsä vaille vastausta! Mutta siitä on paljon sanottavaa. Alkuna on ego-harha. Se on kahdentoista toisistaan  riippuvaisen linkin alkulähde. Ensimmäinen näiden linkkien muodostaman ketjun renkaista on tietämättömyys, tietämättömyys siinä mielessä, että ei tiedä tai näe sitä, miten asiat ovat. Se on kaiken alku. Sitä, mikä ei ole "minä", pidetään "minänä". Koska minää ei ole, ei ole mitään, mikä olisi "minun", ja kuitenkin me uskomme minään ja minun omaani. Kaikki versoo tuosta kohdasta - tietämättömyydestä. Milloin se tapahtui? - Aina. Se tapahtuu koko ajan. Omalta kannalta miellyttävää harhaa tavoitellaan ja omalta kannalta epämiellyttävää harhaa koetetaan vältellä. Kaikki tulevat jälleensyntymät, nykyisen olemassaolon jatke, luodaan näin ja ne koetaan myöhemmin tuloksena.

Inkarnaation jatkumo minuutista toiseen, tunnista toiseen, vuodesta vuoteen muuttuu elämästä toiseen; ihmisestä eläimeksi, eläimestä haamuksi, haamusta helvettiolennoksi, helvetistä jumalolennoksi jne. Ylhäältä alas, alhaalta ylös, kuin pyörä pyörisi, elämä-unen pyörä. Elämä jatkuu jälleensyntymien kiertokulkuna ja kysymys kuuluu: "Oletko onnellinen, kun asiasi ovat hyvin? Suututko kun kohtaat vastoinkäymisiä? Teetkö koskaan virheitä?" Noihin kysymyksiin on vain yksi vastaus. Se, miltä asiat näyttävät ja miten asiat todella ovat, on kaksi eri asiaa. Meillä ei ole vielä tarpeeksi ymmärrystä nähdäksemme "sellaisuuden", absoluutin, jossa ei ole onnea eikä kärsimystä, eikä myöskään jälleensyntymää. Me näemme vain suhteellisen, missä on onnea ja kärsimystä, jälleensyntymä ja hyvät ja huonot teot. Se on aivan yksinkertaista, ne vain ovat. Jälleensyntymä, samsaran kiertokulku, ei ole kenenkään kokemus. Kukaan ei ole luonut sitä tahtomalla. Se on vain hämärtyneen karmisen tajunnan kokemus. Tietämättömyys on ketjun renkaista ensimmäinen, sen aiheuttama jatkuva jälleensyntyminen on toinen rengas ja siitä johtuva hämärtynyt karminen tajunta kolmas linkki.

Tämän tajunnan takia kerääntyy hyvää ja pahaa karmaa. Kun karman universaali laki aktivoituu, tapahtuu syntyminen; syntymä tiettyyn maailmaan, jonka olosuhteet määräytyvät syiden mukaan. Tuon elämäntilanteen mukanaan tuomat erilliset kokemukset määräytyvät myös syy-yhteyksien ehdollistamina ja siitä seuraa neljäs linkki: nimi ja muoto. "Nimi" viittaa viestintään ja muoto on fyysinen puoli. Mieli yhtyy kehoon ja puheeseen.

Seuraa viides linkki: kun karma on täysin kypsynyt, aistit muodostuvat. Niiden muodostumisen aste riippuu karmasta; jos esimerkiksi ei ole karmaa omistaa näkötajuntaa, syntyy sokeana. Aistien muodostuttua seuraa ketjun renkaista kuudes: kosketus erilaisiin aistikohteisiin. Kosketus voi olla miellyttävä, epämiellyttävä tai neutraali. Sitten syntyvät tunteet, seitsemäs linkki. Epämiellyttävää inhotaan ja miellyttävää arvostetaan ja automaattisesti seuraa kahdeksas linkki: omistamisenhalu. Omistamisenhaluinen mieli koettaa omistaa takertumisen kohteen ja tämä tarrautuminen on yhdeksäs rengas ketjussa. Kun otetaan se, mitä halutaan, ja hylätään ei-haluttu, seuraa kymmenes linkki: joksikin tuleminen. Se saa syntymään, joka on yhdestoista linkki. Syntymän kautta seuraa vanheneminen ja kuolema ja näin kahdestoista ketjun rengas täydentää ympyrän. Jälleensyntymisen ymmärtäminen ei ole vaikeaa. Eilisen ja tämän päivän henkilö on suurin piirtein sama henkilö, ja niin on myös henkilö tässä ja seuraavassa elämässä.

Yksikään tahrattu teko (olipa se kielteinen, itsekäs tai dualistinen) ei ole ilman ensimmäistä linkkiä, tietämättömyyden pimeyttä eli tuntumaa itsestä. Siksi sanotaan, että kaikkeen tahrattuun liittyy kärsimys. "Kärsimys" ei välttämättä tarkoita, että silmien täytyisi olla kyyneleitä täynnä ja jotkut itkevät onnestakin. "Kärsimys" kattaa tässä tapauksessa kärsimyksen itsensä ja kärsimyksen syyt. Tätä selittäessään Buddha opetti, että tavalliset olennot ovat kuin kämmen, joka ei voi tuntea kämmenellä olevan hiuksen kosketusta. Erityislaatuiset olennot ovat kuin silmä, jossa tuntuu hius ja pölyhiukkanenkin. Se tarkoittaa, että tavallisille olennoille kaksinaisuus, dualismi, ei ole suuri ongelma; se ei häiritse meitä. Voi tuntea dualismin ikävät seuraukset, joka on kuin kämmenelle kaadettaisiin kiehuvaa vettä. Pelkkä dualismi kuitenkin on kuin hius, jonka kosketusta ei tunne. Kun saavuttaa tietyn oivalluksen tason, harjoituksen kohteeksi (puhdistamisharjoitusten ja ymmärryksen syventämisharjoitusten) tulee kaksinaisuus itsessään, onhan se kaiken kärsimyksen siemen. Silloin dualismi ilmenee selkeänä. Se voidaan nähdä ja ymmärtää ja niin kuin hius silmässä, se tuntuu.

 

3. Oivallus on rauha

Tämä on sineteistä kolmas. "Oivaltaminen" ei merkitse mitään uutta tai ylimääräistä. Se merkitsee kertymän täyttymistä ja täyttä puhdistumista. Kun ei ole enää mitään  kerättävää eikä puhdistettavaa, itse oivaltaa äärimmäisen totuuden itsestä. Tämä ymmärrys on oivallus vailla vertaa.

Miten sellainen oivallus syntyy? - Se on koko ajan kanssamme kuin omat kasvomme. Myöskään tietämättömyys ei ole itsestämme erillään, ei mitään uutta. Kun oivallamme - se on viisautta. Kun emme oivalla - se on tietämättömyyttä. Saattaa ihmetellä: "Jos tämä ääretön totuus on koko ajan läsnä, miten en oivalla sitä?" Niin voi hyvinkin olla. Kukaan ei ole nähnyt omia kasvojaan. Kuvan on voinut nähdä, ja peilikuvan, mutta ei koskaan kasvoja suoraan. Olen 27-vuotias, enkä ole koskaan nähnyt kasvojani enkä näekään, ennen kuin kuolen tai valaistun.

Tietämättömyys peittää näköalan mielen ytimeen: "minä ja toinen" on tietämättömyyttä, jonka takia emme voi nähdä sitä. Kun ensimmäistä kertaa näkee mielen luonnon, oivaltaa, että se on jotain aivan muuta kuin itse. Näin asia on ensimmäiseltä bodhisattvatasolta kymmenennelle asti. Sillä tasolla oivallus on subjekti-objekti oivallus ja se on se, mikä erottaa mahabodhisattvat buddhista; buddhan oivallus ylittää subjektin ja objektin kokonaan, sillä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. En voi kuvata tätä. Kukaan ei voi. Ainoa mitä voi tehdä on saavuttaa oivallus, tuo kokemus selittää oivalluksen ilman sanoja ja kaksinaisuutta. Juuri nyt voidaan vain sanoa: "oivaltaa itse itsensä juuri niin kuin se on."

Miten tätä oivallusta lähestytään? Vaikka se on kaikissa ja jotain absoluuttista, on aloitettava jalat maassa, suhteellisella tavalla poistamalla esteitä, jotka ovat oivalluksen tiellä. Enimmäkseen esteet liittyvät haluun, vihaan ja tietämättömyyteen. Tyytyväisyys poistaa halun. Rakastava ystävällisyys puhdistaa pois vihan ja tieto ja viisaus puhdistavat pois tietämättömyyden.

Tyytyväisyys voidaan ymmärtää monella tavoin, ja kun ymmärrys syvenee, halu vähenee. Tavallinen ihmisluonto kokee hyvin vähän tyydytystä. Köyhä voi toivoa nukkumapaikkaa, ruokaa ja vaatteita, ja kuvittelee, että ne saatuaan hän on onnellinen. Kun hän sitten saa nuo asiat hän arvostelee: " Tämä ruoka ei ole hyvänmakuista, tahtoisin maukkaampaa. Vaatteet ovat kehnot, olisivatpa ne paremmat. Makuusijani tuntuu kylmältä, tarvitsen lämpimämmän paikan." Kun ne on saatu, hän edelleen tarvitsee lisää mukavuuksia. Kaiken tulee olla isompaa ja parempaa, ja kun hänellä sitten on kaikki mitä muillakin kyläläisillä, hän tahtoo olla kylän paras tai maan paras. Vaikka hänestä tulisi linnunradan rikkain henkilö, hänen mielensä pysyy tyhjänä. Suurin piirtein näin asia on jokaisen kohdalla.

Esteet on poistettava käytännön perustasolla yksi kerrallaan, askel askelelta kehittämällä tyytyväisyyttä, rakastavaa ystävällisyyttä, tietoa ja viisautta, kunnes vapautuu kärsimyksen kärsimyksestä, muutoksen kärsimyksestä ja luontaisesta kärsimyksestä, niin että kokonaan vapautuu dualismista, joka lopulta vapauttaa itse itsensä. Sillä tavoin oivallus kehittyy.

Heti kun on tyytyväinen, rauha on, ja voi nauttia siitä mitä omistaa. Kun on rakkautta ja ystävällisyyttä, on rauha, ja kun on tietoa ja viisautta, pysyy rauhassa. Jos tästä eteenpäin kehittyy asteittain oivalluksen rauhaa kohti, kohti sitä mikä on rauhan ja kärsimyksen tuolla puolen, niin lopulta ymmärtää mikä on dharmakaya, sambhogakaya ja nirmanakaya, niin luulen.

Oivaltaneet olennot auttavat toisia ponnistuksetta; jos ponnistelee, ei ole Buddha. He auttavat luonnostaan, se on jokaisen luonnon täyttä oivaltamista. Siksi heidän hyötynsä on kaikkien saatavilla jatkuvasti. Ei ole lainkaan niin, että kärsivien olentojen rukoukset liikuttaisivat heitä ja sitten he auttaisivat, ei ikinä. Jos niin olisi, kaikki olisivat jo buddhia, saavuttihan Buddha Shakyamuni valaistumisen yli 2500 vuotta sitten, ja se on pitkä aika olla toimimatta.

Jos ei luota eikä tunne kunnioitusta, ei ole ahkera eikä moraalinen, buddhien ja perimyslinjan hyötyä ei saa. Siemen tarvitsee lämpimän ja kostean maaperän kasvua varten. Ellei niitä ole, miten mikään voi kasvaa? Kuiva siemen pöydällä ei tuota mitään, vaikka se lojuisi siinä kymmenen vuotta. Samaten astian täytyy olla oikein päin, jotta sisältö pysyy siinä. Vaikka kaataisi nektaria vuosikaudet kumollaan olevan pytyn päälle, kippoon ei menisi pisaraakaan. Näiden esimerkkien tavoin Buddhan opetus, joka johtaa yhä suurempaan rauhaan, ei toimi niin, että Buddha tekee jotain ja sanoo: "Tahdon auttaa kaikkia olentoja." Buddhan opetukset ovat niin kuin lasso ilman silmukkaa. Sillä ei oteta olentoja kiinni, mutta se heitetään, ja jos joku siihen tarttuu, hänet voidaan vetää pois. Tai kuten avoin loukku, johon voi mennä, jos tahtoo vapautua kärsimyksestä ja kärsimyksen syistä. Jos taas tahtoo kärsiä tms., ansaan ei joudu, koska se ei toimi omasta tahdostaan. Se toimii vain hartauden ja myötätunnon vapaaehtoisin voimin.

Kun Madhyamaka opetukset viittaavat Dharmakayaan, Sambhogakayaan ja Nirmanakayaan ja niiden toimintaan, täytyy ajatella niitä kaksinaisuudesta vapaina. Ja kun sanotaan, että oivallus on rauha, rauha rauhan tuolla puolen, niin tämän oivalluksen tuoma hyöty on polku, joka johtaa rauhasta Rauhaan.

 

4. Mikään ei ole itsenäisesti olemassa

Tämä on neljäs sinetti. Itsellä on kaksi puolta: olentojen itse ja asioiden itse. Voidaan siis erottaa elollinen ja eloton itse. Elollinen itse koskee minua ja sitä mikä on minun. Kun sanoo "minä", on harhan vallassa. Minä on illuusio. Logiikan avulla johdattelemalla se voidaan helposti todistaa: jotta "minä" olisi olemassa, sen pitäisi olla riippumaton ja jatkuva. Minä on kuitenkin varsin riippuvainen ja suhteellinen asia, eikä sillä sellaisena voi olla todellista olemassaoloa. Toisistaan riippuvainen tapa, jolla "minä" ilmestyy on pelkkä harhakuva ja koska minää ei ole, ei ole mitään mikä olisi minun. Filosofiassa aihetta on käsitelty erittäin yksityiskohtaisesti.

Ilmiöiden itsettömyys (yksilöllisen muusta riippumattoman olemassaolon puute) todistaa lähinnä sen, että tilassa ja ajassa tapahtuvilla ilmiöillä ei ole itseä. Todistus perustuu aineen pienimpien hiukkasten analysointiin ja ajan jakamiseen mahdollisimman pieniin hetkiin. Lyhyintä hetkeä ei löydy: hetki, jota ei voi jakaa osiin, on vailla kestoaikaa. Hetkistä koostuvaa pitempää aikaa ei sen perusteella voi todella olla olemassa. Jos näin on, miten kaikki alkoi ja mitä aika on? Hiukkasia pohditaan samalla tavoin: kaikkein pienimmän hiukkasen täytyy olla niin pieni, ettei sitä voi jakaa osiin. Sillä ei voi olla ulottuvuuksia, ei etu- eikä takapuolta, ei sivuja, ulkopuolta eikä sisäpuolta. Jos sillä on, sen voi jakaa osiin, eikä se siten ole pienin mahdollinen hiukkanen. Ilman osia se on vailla kokoa, pituutta, leveyttä ja korkeutta, eikä se ole olemassa. Koko madhyamaka filosofia käsittelee tätä aihetta, ja kestää kauan käydä se läpi yksityiskohtaisesti. Madhyamakan kautta ymmärrys kehittyy analysoimalla neljää pääaihetta: syytä, seurausta, syytä ja seurausta yhdessä sekä yleisesti. Nämä analyysit johtavat madhyamakan neljään suureen pääteesiin, jotka ovat kuin aakkoset. Kun tuntee nuo aakkoset, se on avain koko madhyamaka kieleen.

Täten, äärettömässä ei ole itseä, mutta suhteellisesti itse on olemassa. Koska itse on, Buddha opettaa, että kaikki ilmiöt ovat toisistaan riippuvaisia. "Minä" on olemassa muusta riippuvaisena ilmiönä suhteellisessa, sovinnaisessa maailmassa. Kun "minä" luon hyvän karman kertymän, hyvät tulokset tulevat "minulle" eivätkä jollekin toiselle. Kun "minä" opiskelen, "minusta" tulee hyvin koulutettu. Suhteellisella tasolla ei ole mitään muusta riippumatonta ja näin ollen "minä" on varmasti olemassa. Absoluuttisesti, juuri siksi että kaikki riippuu kaikesta, millään ei loppujen lopuksi ole todellista olemassaoloa. Kaikki riippuu jostakin muusta eikä ole olemassa itsenäisesti eikä kiinteästi. Siksi on sanottu, että mikään ei ole pysyvää.

Mitä siitä voi päätellä? Toisaalta kaikki näyttää sekavalta, toisaalta se ei ole lainkaan sekavaa tai hämmentävää. Kun opiskelee madhyamakaa, saa tietää totuuden suhteellisesta ja absoluuttisesta tasosta ja miten ne käsitetään ilman että niitä sekoittaa toisiinsa. Olemme suhteellisella polulla, joka johtaa äärettömään. Ääretön on sisimpämme, näkemyksemme. Tämän näkemyksen omaksuva henkilö on suhteellinen. Siksi mystisissä lauluissa, jotka tunnetaan nimellä doha, sanotaan näin:

Maailmankaikkeudessa -  tässä maailmassa, joka on harhaa -
harhanomainen dharmanharjoittaja matkaa ikään kuin polkua
saavuttaakseen ikään kuin tuloksen.

Absoluuttisesti katsottuna se tarkoittaa, että suhteellinen on harhanomaista, mutta kuitenkin niiden, jotka ovat harhan vallassa, täytyy yrittää kehittyä, saavuttaa oivallus hankkiutumalla eroon harhan aiheuttamista esteistä. Jotta esteet voidaan poistaa, ensin luodaan hyviä harhoja, joilla huonot poistetaan.

Kun halu, viha ja tietämättömyys vallitsevat, oivallusta ei voi mitenkään saavuttaa. Ne on pakko poistaa luopumalla kaikesta, mikä voisi muodostaa syyn tai olosuhteet niiden kehittymiselle ja kasvulle. Samalla täytyy kehittää kaikkea hyvää lisääviä syitä. On siis lakattava tappamasta ja suojeltava elämää - siitä seuraa pitempi elämä. On lakattava valehtelemasta ja puhuttava totta - siitä seuraa hyvä ympäristö ja muiden kunnioitus jne.

Kaikki tämä on oikein hyvä, mutta se ei ole pääasia, koska se on harhaa ja harhan vallasta päästäkseen on mietiskeltävä hyvän ympäristön tarjoaman edun turvin, jotta vapautuu dualismista. Tästä esimerkkinä on aurinko, pilvet ja tuuli. Vaikka sää on pilvinen, aurinko on aina läsnä. Voimakas tuuli voi hajottaa pilvet, mutta auringon lämpö ei tunnu tuulessa. Tuulikin on este, josta täytyy päästä eroon. On siis luotava hyvä harha, jotta pääsee eroon huonosta harhasta ja lopulta poistettava tämä kahdesta harhasta parempi ei-kaksinaisuuden viisaudella.

Tärkeintä on muistaa, että näkemykseen kuuluu sekä suhteellinen että absoluuttinen puoli. Ellei sitä hyväksy, buddhadharman ydintä ei ole helppo ymmärtää, sillä kaikki opetukset perustuvat tähän kaksipuoliseen lähestymistapaan.

Miten soveltaa sitä harjoituksessa? Joskus on hyvällä tuulella, joskus huonolla. Opetuksen tarkoitus ei ole, että onnen hetkinä sanoisi itselleen: "No, se on vain tyhjyyttä." Eikä tarkoituksena ole, että kurjuuden keskellä toteaisi: "Ei se mitään, kaikki on kärsimystä." Dharman harjoittaja on iloinen ja surullinen siinä missä kaikki muutkin, mutta hänen tulisi olla sitä sillä ymmärryksellä, että onnellisuus ja kärsimys eivät ole kiinteästi olemassa eivätkä todellisia - ne ovat harhanomaisia, kokemus vain, kuin uni, eikä niitä tarvitse vältellä vastenmielisyyttä tuntemalla.

On koetettava välttää kärsimystä ilman, että tuntee vihaa, ilman että pitää kärsimystä totena ja ilman että takertuu onneen pysyvänä. Sillä asenteella työskennellään oman perheen hyväksi ja parannetaan omaa elämää. Se on ymmärryksen yksi aspekti. Toinen puoli liittyy harjoitukseen erityisesti. Kun tekee hyvää, harjoittaa moraalisia tekoja, hyvyyden harjoitusta ei pitäisi pitää minään erityisenä ansiona. Hyvää tehdään epäitsekkäästi, ilman että kovasti ajateltaisi tekoa hyvänä. Silloin se sisältää oikean näkemyksen kokonaisuudessaan. Se ei tietenkään onnistu jokaisen teon kohdalla, mutta tähän ajattelutapaan voi totuttautua.

Tätä kokonaisnäkemystä pidetään Buddhan todellisen opetuksen merkkinä tai sinettinä, ja sellaisena se on Dharman perustava näkemys.

 

Opetuksia Neljästä jalosta totuudesta

Kotisivu