Mahamudra: Lopullisen merkityksen valtameri

 

 

Khenchen Thrangu Rinpoche antoi nämä opetukset Kanadassa kesäkuussa 2002.

Tiibetistä englanniksi kääntänyt Lama Yeshe Gyamtso. Suomennos on lyhennelmä alkuperäisestä tekstistä. Se laajentaa Thrangu Rinpochen aikaisempaa opetusta Dharmakayan osoittavat ohjeet.

 

Opetukset seuraavat kirjaa Mahamudra: The Ocean of Definitive Meaning, joka on pisin kolmannen Karmapan kolmesta mahamudraa käsittelevästä teoksesta. Sen on julkaissut Nitartha International vuonna 2001 ja se on saatavilla niille oppilaille, jotka ovat opiskelleet mahamudraa riittävästi pätevän opettajan ohjauksella. Lisätietoa: Nitartha Publications

 

Mahamudran oivaltamiseksi tarvitaan hartautta ja uskoa, joten lausumme ensin perimyslinjan rukouksen. Lausukaa se niin syvästi eläytyen kuin voitte.

 

Länsimaissa asuvat ihmiset ovat nykyisin onnellisessa asemassa, koska Buddhan opetukset ovat saatavina täällä. Lisäksi ihmiset tuntevat niitä kohtaan aitoa kiinnostusta ja luottamusta. Jo se tekee elämästänne mitä merkityksellisimmän. Länsimaiset dharmanharjoittajat ovat kaiken lisäksi erityisen kiinnostuneita mietiskelystä, ja se on Buddhan opetuksissa tärkeintä. Vaikka tarvitaan hyviä tekoja eli ns. käsitteellinen ansion kertymä, tekojen tarkoitus on johtaa ymmärtämään ei-käsitteellinen viisaus. Kaikkien Buddhan opettamien polkujen keskeisin asia on oman mielen kesyttäminen, ja koska olette asettaneet meditaatioharjoitukset etusijalle, olette hyvin onnekkaita.

 

Kirja Lopullisen merkityksen valtameri jakaantuu kahteen osaan: tyyneys- ja viisausmietiskelyyn (tiibetiksi shine ja lhaktong; sanskritiksi shamatha ja vipashyana). Siihen kuuluu myös kolme erilaista alkuharjoitusta. Ensimmäinen alkuharjoitus sisältää [ngöndron] neljä perusajatusta, joiden tarkoituksena on kääntää mieli kohti dharmaa. Toinen sisältää ngöndron satatuhatta täyskumarrusta ja turvautumisrukousta, Vajrasattva-harjoituksen, mandalan uhraamisen ja gurujoogan. Kolmas alkuharjoitus on kuvattu tekstissä Dharmakayan osoittavat ohjeet.

 

Jos ette ole tehneet näitä harjoituksia, voitte siitä huolimatta osallistua tähän opetukseen. Alkuharjoitukset ovat kuitenkin hyvin hyödyllisiä ja edesauttavat mietiskelyä. Ngöndron neljä perusajatusta auttaa ymmärtämään sitä, miksi harjoituksia tehdään. Ngöndron pääharjoitukset auttavat keräämään ansion ja viisauden kertymät ja puhdistavat pois esteitä mahamudra-harjoituksen tieltä. Niitä voi toistaa, vaikka ne olisi tehty jo aiemmin, sillä ne edistävät tyyneys- ja viisausmietiskelyä suuresti.

 

Kagyu-perinne jakaantuu vapautuksen polkuun, joka on mahamudra, ja taitavien menetelmien polkuun, jolla tarkoitetaan Naropan kuutta joogaa (sisäinen lämpö eli tummo, harhanomainen keho, unijooga, kirkas valo ja tajunnan sinkoaminen eli powa). Aikojen kuluessa jotkut pyhimykset ovat saavuttaneet tämän perinteen avulla heränneen tilan seuraamalla näistä teistä vain toista ja jotkut taas yhdistämällä ne. Käsillä oleva teoksemme keskittyy antamaan ohjeet henkilölle, joka harjoittaa pelkästään mahamudraa ja sen lopputuloksena saavuttaa dharmakayan ei-mietiskelyn tilan. Fyysinen harjoitus tällä tiellä on seitsemän kohdan täysristi-istunta.

 

Seitsemän kohdan risti-istunta

 

1. Jalat tulisi pitää vajra-asennossa täysristi-istunnassa, niin että oikea jalka on päällimmäisenä. Se on tukeva asento, mutta jos se on liian vaikea voi istua myös tuolilla. Lattialla istuessa takamuksen alla on hyvä pitää tyyny, jonka ihannekorkeus on neljä (omaa) sormenleveyttä.

 

Mietiskellä voi myös kävellessään ja seisoessaan, mutta mieli ei pysy niin tyynenä liikkuvassa kehossa kuin paikallaan pysyvässä. Makuullaankin voi mietiskellä, mutta vaarana on horrokseen vaipuminen. Istuva asento on seisomisen ja makuullaan olon välimaastossa, ja mieli pysyy siinä helpoimmin vapaana kiihtyneisyydestä ja uneliaisuudesta.

 

2. Kädet asetetaan tasapainoisesti joko syliin kämmenet ylöspäin, niin että oikea kämmen lepää vasemman päällä tai reisien päälle lähelle polvia kämmenet alaspäin.

 

3. Selkärangan tulee olla suorassa, sillä keho ja mieli vaikuttavat toisiinsa. Mieli "ratsastaa" energioilla, jotka liikkuvat kehon energiakanavissa, ja jos asento on vino, kanavat kaartuvat eikä energia pääse virtaamaan vapaasti. Se aiheuttaa levottomuutta mielessä. Kun istuu suorassa, energia virtaa kunnolla ja mieli pysyy rauhallisena.

 

4. Olkapäiden tulisi olla ryhdikkäät, kuin levittäisi siipiään. Jos kämmenet ovat reisien päällä, käsivarret pidetään erossa kehosta suhteellisen suorina. Näin kehokin suoristuu, ja mieli selkeytyy.

 

5. Leuka on kohti kaulakuoppaa ja niska hiukan eteenpäin taivutettuna. Se lisää tarkkaavaisuutta ja huomiokykyä.

 

6. Kieli koskettaa kitalakea. Syljenmuodostus vähenee, joten ei ole tarpeen niellä niin usein kuin muuten. Tiheä nielemistarve häiritsee meditaatiota.

 

7. Jos silmät ovat kiinni, alkaa helposti nukuttaa. Jos pitää ne apposen avoimina, kaikki näkökentässä oleva häiritsee keskittymistä. Katse kohdistetaan suoraan eteenpäin luonnollisella tavalla. Tyyneysmietiskelyssä katsotaan alaviistoon ja viisausmietiskelyssä hiukan yläviistoon.

 

On tärkeää, että asento on rentoutunut ja ohjeita sovelletaan omien kykyjen mukaan.

 

 

Shamata

Ensin mieli kesytetään tyyneysmietiskelyn avulla

 

Sutrissa sanotaan: "Kesytä oma mielesi, se on Buddhan opetus." Kaiken dharmaharjoituksen päämäärä on mielen kesyttäminen. Siihen on monia menetelmiä, ja mahamudrassa käytetään kahta menetelmää. Ensin mieli tyynnytetään ja sitten harjoitetaan viisautta.

 

Mahamudran tueksi Kolmas Gyalwa Karmapa kirjoitti kolme kirjaa. Niistä laajin on Syvällinen sisäinen merkitys (Profound Inner Meaning), jota oikeastaan voi pitää Naropan kuuden joogan käsikirjana. Kaksi muuta lyhyempää teosta kirjoitettiin nimenomaan mahamudra-meditaation tausta-aineistoksi. Nämä kirjat ovat nimeltään Tajunnan ja viisauden erottaminen toisistaan (Distiguishing Between Consciousness and Wisdom) ja Selitys olennaisesta luonnosta (An Explanation of the Essential Nature).

 

Ne ovat lyhyitä mutta syvällisiä teoksia ja kuvaavat sitä, miten mieli toimii, niin että mahamudran harjoittaja voi tehdä harjoitusta sen perusteella. Kirjassa Tajunnan ja viisauden erottaminen toisistaan kerrotaan, että se, mitä kutsumme mieleksi, koostuu kahdeksasta tajunnan toiminnasta tai kahdeksasta eri tajunnasta. Niistä kuudes on ajatustajunta, joka harjoittaa tyyneysmietiskelyä. Ensimmäiset viisi ovat aistitajuntoja. Ne eivät muodosta sanoja, eivät arvioi eivätkä käsitteellistä asioita; ne vain kokevat kohteensa. Silmä näkee muodon, korva kuulee äänen jne. Ne eivät ole mukana tyyneysmietiskelyssä. Seitsemättä tajuntaa kutsutaan klesha-tajunnaksi ja kahdeksas on kaiken perusta, alaya-tajunta. Nekään eivät ole shamata-meditaatiossa aktiivisesti mukana.

 

Tyyneysmietiskelyn tarkoitus on saattaa kuudes tajunta tasapainoon, rauhoittaa ajatukset. Ajatusten tuoma kärsimys, ahdistus ja tuska vähenee siten jonkin verran.

 

Kaikki ajatukset eivät ole kielteisiä, jotkut ajatukset ovat hyviä ja toiset neutraaleja, mutta niihin liittyy aina käsitteellisyys: hyvän ja pahan käsite, pitämisen tai vastenmielisyyden tunne. Koska meillä on ajatuksia, mielemme on kesyttämätön.

 

Kuudes tajunta on käsitteellinen, sitä pidetään hämmentyneenä ja se tekee virheen, sillä se sekoittaa havainnon kohteen ja sitä kuvaavan sanan pitämällä niitä yhtenä ja samana. Kuudes tajunta siis kehittää aistitajuntojen suoran kokemuksen pohjalla karkeita yleistyksiä, ajatuksia, jotka ovat ilmeisiä ja aktiivisia.

 

Miten niin oikein tapahtuu? Ajatuksen syntyessä kuudes tajunta on se pääasiallinen mieli, joka projisoi ajatukset omaksi seurueekseen. Toisaalta kuudes tajunta on myös se ympäristö, jossa ajatukset syntyvät.

 

Ajatukset voidaan luokitella esimerkiksi 51 ajatusluokkaan (samskaraan). [Ajatuksen kohdistaminen, päättäväisyys, kosketus, pyrkiminen, kiinnostus, muistaminen, keskittyminen, ymmärtäminen, luottamus, huolenpito, pätevyys, tyyneys, itsetunto, häpeäntunto, kiintymättömyys, hyväntahtoisuus, tiedonhalu, väkivallattomuus, ahkeruus, tietämättömyys, halu, viha, ylpeys, epäily, väärät näkemykset, raivo, suuttumus, riehuminen, ärsyyntyminen, kateus, tyytymättömyys, petollisuus, tekopyhyys, omanarvontunnon puuttuminen, häpeäntunnon puuttuminen, teeskentely, saituus, omahyväisyys, uskon puute, laiskuus, piittaamattomuus, tarkkaamattomuus, tietoisuuden puute, tylsistyminen, levottomuus, täydellinen häiriintyminen, uni, katuminen, pohtiminen ja tutkiminen. Lähde: Kenjuk Lisätietoa]

 

Eräs kagyu-perinteen keskeisiä mietiskelyjumaluuksia on Vajrajoogini, jonka kaulassa roikkuu pitkä tuoreista ihmisen päistä tehty kaulanauha. Nuo 51 vasta katkaistua ihmisen päätä kuvaavat yllä olevia 51 erilaista ajatustyyppiä, jotka voivat esiintyä kuudennessa tajunnassa.

 

Kahdeksasta tajunnasta yhdenkään todellinen luonto ei kuitenkaan ole käsitteellinen eikä harhan vallassa. Siksi Vajrajooginin otsalla olevassa tiarassa on viisi kuivunutta pääkalloa. Niiden kuivuus kuvaa käsitteellisen hämmingin poissaoloa mielen toimintojen todellisessa luonnossa. Vastakatkaistujen päiden tuoreus kaulanauhassa kuvaa käsitteellistä sekaannusta, joka on katkaistava. Mm. visualisaatiot ja niihin liittyvä täydellistämisvaihe ovat menetelmiä, joilla käsitteellisen hämmennyksen läpi leikataan. Mahamudra käyttää menetelmänä tyyneysmietiskelyä, joka antaa ajatuksien ja käsitteiden rauhoittua luonnostaan kuudenteen tajuntaan.

 

Visualisaatioharjoituksissa mietiskelyjumaluudet kuvitellaan hahmoissa, joiden yksityiskohdat vastaavat mielen rakenteita. Sydämessä visualisoidaan viisi miespuolista ja viisi naispuolista buddhaa rauhallisissa muodoissaan. Ne kuvaavat kuudetta tajuntaa, pääasiallista mieltä. Tuon mielen luomat ajatukset kuvataan 58 raivoisana jumaluutena aivojen sisällä, koska fyysisesti ajattelu tapahtuu aivoissa. Jumaluuksien raivoisuus kuvaa ajatusten karkeutta ja voimaa. Rauhallisten jumaluuksien hahmot edustavat mahdollisuutta, että karkeat ajatukset tyyntyvät ja laantuvat pääasialliseen mieleen.

 

Kuudes tajunta on siis se, joka mietiskelee, ja kun puhumme mietiskelystä, viittaamme kuudenteen tajuntaan. Se on lakkaamatta selkeästi tietoinen, se tietää ja se kokee, vaikka ei ole aineellinen. Se, mikä ei koskaan lakkaa, ei ole aineellista; mieli ei ole niin kuin kiinteä kivi. Koska se on aineeton, se voi muuttua, ja siksi sen rauhoittaminen on mahdollista.

 

Ensimmäinen ohje kuuluu näin: "Älä pitkitä mennyttä, älä viittaa tulevaan. Lepää tyynesti tietoisessa selkeydessä ilman käsitteitä."

 

Kun muistelemme menneitä, jos muisto on miellyttävä, kiihdymme. Jos muisto on huono, kadumme. Kiihtyminen ja katuminen vievät tietoisuuden pois nykyhetkestä. Siksi ensimmäinen ohje on rentoutua ja antaa menneen olla.

 

Yleensä ajattelemme paljon tulevaisuutta, tiedämmepä siitä tai emme. Mietiskelyn jälkeen se onkin tarpeen, mutta luonnollisen tietoisuuden takia tulevaisuuden suunnitelmat jätetään syrjään istunnon aikana.

 

Ajatukset koskevat yleensä joko mennyttä tai tulevaa, ja jos jätämme syrjään sekä menneen että tulevan, mitä jää? Voisi kuvitella, että tietoisuus katoaa, mutta niin ei käy, sillä tietoinen selkeys ei riipu ajattelusta. Ohjeena on pysytellä selkeästi tietoisena ilman käsitteitä.

 

Niin voi ensin tehdä vain hyvin lyhyen aikaa. Vähitellen taito kasvaa, ja tähän liittyy yhdeksän kasvavan tyyneyden astetta. Harjoituksessa levätään tietoisena nykyhetkestä ilman, että sitä ajatellaan. Tämä on tyyneysmietiskelyn yleinen menetelmä, ja seuraavaksi käydään läpi erityismenetelmät, jotka jakaantuvat kolmeen ryhmään A, B ja C.

 

 

 

A. Mietiskelyn erityiset perustekniikat

 

         1. Käsitteellinen keskittymisen kohde

 

                       ulkoinen kohde

                                maallinen

                                      karkea (koko näkökenttä)

                                      hienovarainen (pienikokoinen esine)

                                 pyhä (buddhapatsas)

 

                       sisäinen kohde (buddha lootuksen keskellä -visualisaatio)

 

         2. Mietiskely ilman käsitteellistä kohdetta (elementtien sulauttamisen visualisaatio)

 

         3. Hengitykseen keskittyminen (maljahengitys ja kolminkertainen hengitys)

 

B. Mietiskelyn vakiinnuttaminen

 

             Mahabrahma samadhi (valkoinen lootus –visualisaatio)

             Maanalainen samadhi (musta lootus –visualisaatio)

 

             Tyyntymisen yhdeksän vaihetta

                      1. Paikoilleen asettaminen

                      2. Pidennetty lepotila

                      3. Paikoillaan pysyminen

                      4. Tarkka paikoilleen asettaminen

                      5. Kesyttäminen

                      6. Tyynnyttäminen

                      7. Täydellinen tyynnyttäminen

                      8. Yhdistäminen

                      9. Tasainen tyyneys

 

C. Miten edistyä

 

 

 

 

A. Mietiskelyn erityiset perustekniikat

 

1. Käsitteelliset keskittymisen kohteet

Karkea maallinen ulkoinen keskittymisen kohde tarkoittaa sitä, että huomio suunnataan edessä olevaan näkökenttään ja annetaan mielen levätä kohteessa, mikä se onkaan. Kohdetta vain havainnoidaan ilman, että sitä analysoitaisiin. Tämä menetelmä on esitetty ensin, koska se on helpoin.

 

Sen jälkeen harjoitellaan hienovaraisen tuen avulla, se on pienikokoinen neutraali esine. Esine asetetaan eteen ja sitä katsotaan. Koska se on pieni, keskittyminen voimistuu. Jotta huomio ei siirry muihin asioihin, kohteeseen on keskityttävä aktiivisesti, kuitenkin jännittymättä. Kohteen väriä, muotoa tms. ei myöskään analysoida, vaan mieli pysyy pelkässä näköaistimuksessa rentoutuneesti. On tärkeää, että mieli rentoutuu kohdetta havainnoidessaan, sitä ei pakoteta keskittymään.

 

Sitten harjoitukseen lisätään pyhyyden aspekti. Keskittymisessä käytetään hyödyksi uskon voimaa samalla kun hengellisen ansion kertymä kasvaa. Sutrat opettavat, että Buddhan muodon mielessä pitäminen on hyödyllistä, joten keskittymisen kohteeksi otetaan pyhä Buddhan kuva, joka asetetaan eteen. Nämä ovat ulkoisia keskittymisen kohteita.

 

Seuraavaksi mieli käännetään sisäänpäin ja visualisoidaan oman kehon keskellä sydämen korkeudella pieni 8-lehtinen lootus. Sen päällä, kukan keskellä kuvitellaan joko oma jidam tai muu mietiskelyjumaluus tai oma juuriguru tai joku perimyslinjan guruista. Jos nämä visualisaatiot ovat liian vaativia yksityiskohtineen, lootuksen keskelle voi kuvitella kirkkaan valopallon, joka kuvaa juurigurun tai jidamin olemusta. Siihen keskitytään niin hyvin kuin mahdollista.

 

2. Mietiskely ilman käsitteellistä kohdetta

 

Visualisoidaan eri elementit karkeimmasta hienosyisimpään tässä järjestyksessä: maa, vesi, tuli, ilma ja avaruus. Joskus tämä menetelmä esitetään niin, että ne romahtavat sisäkkäin, tässä ne sulautuvat toisiinsa laajenemalla ulospäin.

 

Ota näkökulma maaelementin sisältä päin. Älä kuvittele olevasi maan sisällä fyysisesti, tunne vain että olet sen piirissä. Maan mandala on keltaisesta valosta tehty neliö, jolla on hieman paksuutta. Se on kuin huone, jossa olet, ja sen ulkopuolella on sitä suurempi veden mandala. Se on paksu pyöreä kiekko, joka muodostuu valkoisesta valosta. Punainen tulen mandala sen ulkopuolella on kolmio, jolla myös on jonkin verran paksuutta, niin että se sisältää veden mandalan, ja sen ulkopuolella on vihreä tuulen mandala puolipallon muotoisena litteä sivu ylöspäin. Tuulen mandalan ympärillä on avaruus ilman erityistä muotoa.

 

Maan mandala, joka on sisimpänä, sulautuu ulospäin veden mandalaan, vesi sulautuu tuleen, tuli ilmaan ja ilma avaruuteen, jolloin levätään ilman keskittymisen kohdetta ja häiriintymättä.

 

Tekstissä mainitaan, että kun työskentelee näin mielensä kanssa, voi alkaa kuulla ääniä tai nähdä näkyjä. Tulee ymmärtää, että se johtuu mielen kanssa työskentelemisestä, eikä kokemuksilla ole erityistä merkitystä. Ne eivät ole hyviä eivätkä huonoja merkkejä, ne eivät viittaa erityisiin saavutuksiin sen enempää kuin virheisiinkään. Ei ole tarpeen kaivata merkkejä eikä myöskään pelätä niitä, ne ovat kuin unia.

 

3. Hengitykseen keskittyminen

 

Mahamudran maljahengitys on kevyt verrattuna sisäisen lämmön joogassa käytettyyn maljahengitykseen. Tummo-harjoituksissa tarkoitus on kehittää fyysistä lämpöä ja autuuden tunne, joten hengityksen täytyy olla voimakasta. Tässä hengitys on vain keino saada ote omasta mielestä ja se on rentoutunutta. Myös kehon asento on rento verrattuna tummoon, jossa kehoa täytyy jännittää.

 

Maljahengityksen ensimmäisessä vaiheessa tunkkainen ilma puhdistetaan pois kehosta hengittämällä se ulos. Tummossa menetelmä on monimutkainen, mutta mahamudrassa vain suljetaan oikea sierain ja hengitetään kaikki ilma ulos kevyesti vasemman sieraimen kautta. Toisen kerran ilma hengitetään ulos vähän voimakkaammin ja kolmannella kerralla käytetään paljon voimaa. Sitten suljetaan vasen sierain ja hengitetään samalla tavalla kolme kertaa oikean sieraimen kautta. Sitten kämmenet asetetaan polvien päälle kämmenet alaspäin ja hengitetään voimistuvalla tyylillä kolme kertaa kummankin sieraimen kautta.

   

Hengityksiä on siis kolmen sarjoissa yhteensä yhdeksän ja niillä on sama merkitys kuin kolmikasvoisilla jumaluuksilla ikonografioissa [kuvassa Dorje Phurba]. Niissä siniset kasvot ovat keskimmäisinä, valkoiset kasvot oikealla ja punaiset vasemmalla.

 

Epäpuhtaassa tilassa ne ovat kolme pääasiallista mielenmyrkkyä: tietämättömyys (sininen), viha (valkoinen) ja halu (punainen).

 

Kun harjoituksessa hengitetään ulos vasemman sieraimen kautta, ajatellaan, että halun mielenmyrkky poistuu kehosta. Kun hengitetään ulos oikean sieraimen kautta, ajatellaan, että viha poistuu, ja tietämättömyys poistuu kummastakin sieraimesta. Kevyellä hengityksellä poistuu karkein osa kustakin mielenmyrkystä, sillä Buddhan opetusten mukaan karkea klesha tarvitsee vaikutukseltaan heikoimman lääkkeen.

 

Mitä hienojakoisempi mielenmyrkky on, sitä syvemmällä se on, ja sitä vaikeampi se on poistaa. Siksi ajatellaan, että voimakkaimmalla uloshengityksellä poistuvat salakavalimmat mielenmyrkyt. Todellisuudessa kaikkein piintyneimmät kleshat poistuvat vasta buddhuuden kynnyksellä vajrankaltaisessa samadhissa.

 

Puhdistusharjoituksen jälkeen pääharjoituksena on hengityksen pidättäminen. Menetelmiä on muitakin, mutta tässä ilmaa pidätetään vatsassa sen jälkeen, kun on hengitetty sisään hitaasti ja varovasti. Mitään muuta ei tarvitse tehdä. Anna mielen levätä selkeässä ja tyhjässä tilassa, joka liittyy hengityksen pidättämiseen. Se auttaa mieltä pysymään paikoillaan, muuta tarkoitusta pidättämisellä ei ole. Kun et enää jaksa pidättää hengitystä, hengitä varovaisesti ulos ja sitten taas sisään.

 

Tehtyäsi näin useita kertoja yhdellä istunnolla voit siirtyä harjoituksen toiseen osaan ja harjoitella tarkkaavaisuutta lempeällä kolminkertaisella hengityksellä. Sitä sanotaan lempeäksi, koska hengitystä ei pyritä muuttamaan muuten, kuin että sisään hengittämisen jälkeen odotetaan, ennen kuin hengitetään ulos. Tämä eroaa maljahengityksestä siinä, että sisään hengittämisen, pidättämisen ja uloshengityksen tulisi olla yhtä pitkät. Aloittelija voi tehdä tämän esim. 21 kertaa. On tärkeää, että on koko ajan tietoinen siitä, mikä hengityksen vaihe on meneillään.

 

Maljahengitys ja lempeä kolminkertainen hengitys ovat ne kaksi menetelmää, joilla mieli pidetään paikallaan hengityksen avulla.

 

Kaikki mietiskelyn perusmenetelmät auttavat mieltä pääsemään luonnolliseen lepotilaan, joka ei ole turtunut eikä unelias. Vaikka mieli tyyneysmietiskelyssä pysyy paikallaan, se ei ole henkisesti pimentynyt eikä tyhjiön kaltainen, vaan kuten tyyni järven pinta, johon osuu tietoisuuden kirkas valo. Vaikka on rentoutunut, havaintokyky ei saa heikentyä – vain niin harjoitus voi jatkua.

 

B. Mietiskelyn vakiinnuttaminen

 

Kun mietiskelyn perusmenetelmät on opittu, ja mieli pysyy lepotilassa jonkin aikaa, harjoitusta voi tukea sellaisilla menetelmillä kuin mahabrahma-samadhi ja maanalainen samadhi. Tässä brahma tarkoittaa puhtautta: mielen kyvyt tehdään vakaiksi, korotetaan ja koetaan niiden puhtaudessa.

 

'Suuren puhtauden' mahabrahma-samadhissa visualisoidaan keskellä kehoa sydämen korkeudella  nelilehtinen valkoinen lootus. Sen keskelle kuvitellaan äärimmäisen kirkkaan valon piste, korkeintaan herneen kokoinen. Kuten aiemmin, tässäkin pidätetään hengitystä ja ajatellaan, että pidättäminen saa pikkuruisen valopallon nousemaan sydämessä olevasta lootuksesta suoraan ylöspäin, kehon läpi ja ulos kehosta päälaen kautta ja ylös avaruuteen. Samalla kehoa suoristetaan, jopa jännitetään hiukan, katsetta kohotetaan ja mielestä tehdä kirkas, selkeä ja iloinen.

 

Tämä harjoitus auttaa silloin kun on uninen, tylsistynyt tai masentunut eikä dharmaharjoitus tunnu mielenkiintoiselta. Mahabrahma-samadhi auttaa lisäämään mielen selkeyttä. Tyyneyttä harjoiteltaessa voi helposti tylsistyä ellei varo, ja tämän harjoituksen avulla voi pysyä tyynenä samalla kun karkottaa liikkumattomuuteen liittyvän synkkyyden. Aito tyyneysmietiskely on selkeä mielentila, eikä tyyneys saa heikentää tietoisuutta. Tämä harjoitus pitää mielen selkeänä ja jopa lisää tietoisuutta.

 

Kysymys: Pysyykö valo ylhäällä, kun se on kerran sinne sinkoutunut vai toistetaanko tätä istunnon aikana useampia kertoja?'

 

Rinpoche: Sen voi tehdä ensin kerran ja suunnata mielensä samalla korkealle avaruuteen. Jos horros ja tylsistyminen poistuvat, voi palata pääharjoitukseensa. Ellei yksi kerta riitä uneliaisuuden karkottamiseksi, pallon voi singota avaruuteen yhä uudelleen.

 

Maanalainen samadhi on samanlainen harjoitus, mutta se auttaa vastakkaisessa ongelmassa. Joskus mieli on niin levoton, niin että mietiskelijä ei voi levätä, ajatuksista ei pääse eroon. Kyse voi olla miellyttävistä muistoista tai voimakkaasta katumisesta. Niiden takia mieli muuttuu epävakaaksi, ja maanalainen samadhi auttaa rauhoittumaan.

 

Kuvittele keskellä kehoasi sydämen korkeudella nelilehtinen musta lootus, joka kasvaa alaspäin. Kukan keskellä on pikimusta valopallo, ei hernettä suurempi. Sen pieni koko saa mielen pysymään terävästi keskittyneenä. Valopallo laskeutuu kehon läpi maahan ja menee maan alle hyvin syvälle. Kuvittele, että se on raskas ja painuu alaspäin omalla painollaan.

 

Mahabrahma-samadhia ja maanalaista samadhia voi vuorotella sen mukaan, missä mielentilassa on. Ne auttavat voittamaan turtuneisuuden ja levottomuuden; kaksi mietiskelijän pääestettä.

 

Seuraavaksi esitellään yhdeksän tyyntymisen astetta.

 

1. Paikoilleen asettaminen. Tässä käytetään mietiskelyn perusmenetelmiä, joiden avulla mieli pidetään levossa. Ajatuksia ei seurata ja tietoisuus pidetään kirkkaana. Tähän pystyy aluksi vain lyhyen aikaa.

 

2. Pidennetty lepotila on samanlainen kuin ensimmäinen vaihe, mutta mieli pysyy tyynenä pidempään.

 

3. Paikoillaan pysyminen tarkoittaa, että mieli pysyy paikoillaan jo pitkään, mutta jossain vaiheessa ajatuksia ilmestyy. Ajatus tunnistetaan ja huomataan: "Mieleni ei ole tyyni." Sen jälkeen palataan lepotilaan. Lepotilaan palaaminen onkin tätä vaihetta kuvaavin nimi.

 

4. Tarkka paikoilleen asettaminen on vaihe, jossa mieli pysyy paikallaan sen jälkeen, kun se on tuotu takaisin ajatuksen aiheuttamasta häiriöstä. Häiriöt kuitenkin jatkuvat: toisinaan ajatukset vaivaavat; joskus taas on tylsistynyt, unelias tai horteessa, joskus menettää kiinnostuksen koko harjoitukseen. Viides ja kuudes kohta ovat parannuskeinoja näihin ongelmiin.

 

5. Kesyttäminen. Kun on tylsistynyt, voi muistella, mitä hyötyä harjoituksesta on. Välitön hyöty on fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi. Lopullinen tulos on mielenmyrkkyjen laantuminen. Ei voida sanoa, että mielenmyrkyt häviäisivät, sillä tyyneysmietiskely yksin ei pysty poistamaan henkisiä kärsimyksiä. Ainoastaan viisausmietiskelyn avulla saavutetaan sellainen tulos. Mielen tyynnyttämiseen ei sisälly tarpeeksi erottelukykyä, viisautta (prajna), mutta ajatustason tuska vähenee kuitenkin. Hyötyjen muistaminen saa innostumaan harjoituksesta ja mieli asettuu lepoon ilman ponnistusta.

 

Kun Milarepa sai ensimmäiset harjoitusohjeet opettajaltaan Marpalta, hän mietiskeli niitä luolassa lähellä Marpan kotia. Marpa tuli katsomaan ja kysyi: "Olet varsin ahkera, mikset pidä taukoa?" Milarepa vastasi: "En tarvitse taukoa, harjoitus on pelkkää lepoa." Harjoitus ei vaatinut ponnistuksia, sillä hän oli siitä hyvin innostunut. Vaikka emme olisi Milarepa, mitä enemmän hyötyä harjoituksessa näemme, sitä helpompaa se on.

 

6. Tyynnyttäminen. Sen muistaminen, että ajatuksista ei ole mietiskelyssä mitään hyötyä. Ne ovat ajan hukkaa ja estävät dharman harjoittamista. Koska ei pidä ajattelemisesta, ajatuksia ei tarvitse tukahduttaa. Jos ei pidä jostakin, sitä ei luonnollisestikaan tee.

 

7. Täydellinen tyynnyttäminen. Niin kauan kuin ajatuksia ei ole, mieli pysyy paikoillaan. Kun häiriö, erityisesti jokin ajatus ilmestyy, sitä ei yritetä sulkea pois pakottamalla. Ei siis ajatella, ettei mieli saa liikkua ollenkaan. Sen sijaan valitaan yhden tyyppinen ajatus kaikista mieleen tulevista ajatuksista ja levätään siinä. Erityisesti mieltä häiritseviä ajatuksia ovat halveksunta, toive vahingoittaa jotakuta, kateus ja kilpailunhalu, katumus, syyllisyys ja nautinnonhalu. Keskitytään yhteen tiettyyn ajatukseen, eikä koeteta päästä siitä eroon. Kun lepää ajatuksessa, se häviää. Jos ajatuksessa lepäämällä onnistuu näkemään sen luonnon, sen aineksen, mistä ajatus koostuu, se vapautuu itsestään.

 

8. Yhdistäminen. Ongelmat on ratkaistu menetelmillä 5 – 7, eikä tila enää vaihtele rentoutuneen mietiskelyn ja ongelmien kanssa kamppailemisen välillä. Mieli lepää luonnostaan.

 

9. Tasainen tyyneys. Häiriöitä ei enää ole, ja mieli on tyyni ilman jännityksiä ja liiallista rentoutta. Keskittyneen tilan aikaansaamiseksi ei ole tarpeen käyttää voimaa, eikä keskittymistä häiritse mikään. Tyyneys on täysin tasaista.

 

Nämä yhdeksän menetelmää on esitelty tässä, jotta ymmärretään, mitä tyyneysmietiskely on ja miten se etenee. Ks. myös Shamatan yhdeksän astetta

 

C. Miten edistyä

 

Kohdat A. ja B. koskevat mietiskelyä. Kohta C. koskee sekä mietiskelyä että jälkimeditaation tilaa. Tässä annetaan ohjeet, miten pysyä tyynenä mietiskelyn jälkeenkin. Se on tärkeää, sillä edistymistä voi tapahtua vain, jos tyyneys on jatkuvaa.

 

Kohdassa B kehitettiin tarkkavaisuutta ja huomiokykyä, ja nyt pitäisi oppia, miten niitä käytetään kaikissa tilanteissa ja kaikkiin aistihavaintoihin. Käytännössä se tarkoittaa, että kun näkee hahmon, tietää näkevänsä sen ja kun kuulee äänen, tietää kuulevansa sen jne. Silloin mieli ei toimi omin päin, vaan sitä ikään kuin paimennetaan.

 

Koko päivän mieli liikkuu. Se reagoi siihen mitä aistit kokevat ja millaisia ajatuksia mieleen juolahtaa. Tavallisesti emme ole tietoisia yksityiskohdista, kokemuksemme on hämärtynyt ja mieli ajelehtii sinne tänne: sitä kutsutaan häiriintyneisyydeksi, hämmingiksi, ajanvietteeksi tai sekasorroksi. Mieli on kuin lastu laineilla ilman päämäärää. Jotta tilanne korjaantuisi, tarvitaan tarkkaavaisuutta. Sitä sovelletaan ensin nähtyihin muotoihin.

 

Silmä vain näkee muodon, se ei arvioi sitä eikä voi olla tarkkaavainen. Kuudes tajunta, ajatustajunta arvioi, onko kohde kaunis ja ruma, ja tuosta arviosta tulee olla tietoinen. Tietoisuus on se, mikä erottaa meidät kävelevästä ruumiista.

 

Opettelemme siis olemaan tietoisia kaikista aistimuksista, joita koemme viiden aistin kautta. Lisäksi pysymme tietoisina niistä ajatuksista, jotka syntyvät kuudennessa tajunnassa itsessään ilman viiden aistin antamia impulsseja. Kun hyveellinen ajatus syntyy, se tunnistetaan hyväksi, kun paha ajatus syntyy, se tunnistetaan kielteiseksi ja kun neutraali ajatus syntyy, se tunnistetaan neutraaliksi.

 

Ollemme siis kaiken aikaa tietoisia siitä, mitä omassa mielessämme tapahtuu. Tämä ei vielä ole mielen luonnon tunnistamista, se opitaan myöhemmin. Ajatuksia ei pidetä vihollisina, niistä ei pyritä pääsemään eroon, niistä vain pysytään tietoisena. Tietoisuuden tulee olla rentoutunutta, ponnistusta käytetään vain sen verran, ettei tietoisuuden jatkumo katkea mietiskelyistunnon jälkeenkään. Sellainen tietoisuuden kehittäminen auttaa edistymään mietiskelyssä.

 

Aiemmat mestarit neuvoivat: "Älä pyri eroon ajatuksista, älä pyri ajatuksettomaan tilaan. Ole tarkkaavainen, niin syntyy aito tyyneys." Ajattelua ei siis pyritä pysäyttämään vaan pysytään tietoisena kaikesta, mitä mielessä ilmenee.

 

Tavalliselle ihmiselle se ei ole alussa mahdollista, mutta ei se aivan mahdotontakaan ole. Se onnistuu ponnistelun avulla. Tarkkaavaisuus saa aikaan sen, ettei mikään häiritse; tarpeellisiin toimiin voi päivän aikana osallistua ilman, että se vahingoittaa mietiskelyä.

 

Tarkkaavaisuuden oikean asteen voi säätää harjoittelemalla. Ensin tietoisuutta terävöitetään tahallisesti, niin että lihaksetkin jännittyvät ja päätetään, ettei saa antaa tarkkaavaisuuden herpaantua. Sen jälkeen rentoudutaan ja katsellaan ikään kuin kauempaa. Tarkkaavaisuus säilyy, mutta tarpeeton ponnistelu poistuu. Näitä kahta vaihdellen opitaan olemaan tarkkaavainen oikealla tavalla.

 

On hyvä huomata, että mietiskely on tietoisuutta siitä, mitä mielessä tapahtuu. Se ei ole mikään erityinen tila. Joskus kun kokee miellyttävän mietiskelytilan, siitä voi tehdä itselleen päämäärän, muovailla sitä ja pyrkiä siihen toistuvasti. Sitä kutsutaan sateenkaarimeditaatioksi: sateenkaari on kaunis, mutta aivan hyödytön.

 

Lisäksi, silloin kun rentoudutaan, tarkkaavaisuuden ja huomiokyvyn on säilyttävä. Luonnollista tilaa ei pidä sekoittaa siihen vaihtoehtoon, että antaa mielen ajelehtia siten kuin se ajelehtii, ellei mietiskelyä harjoita.

 

Kun ohjeet on saatu, niitä tulee soveltaa, muuten niistä ei ole hyötyä.

 

Harjoitusta tulee jatkaa huolimatta siitä, tuoko se mukanaan miellyttäviä kokemuksia vai ei. Jos kaipaamme hyvänolon tunnetta, joka mietiskelyssä voi syntyä, petymme, ellei sitä tulekaan. Tällaisiin kokemuksiin ei pidä kiintyä, sillä ne tulevat ja menevät. Tärkeää on, että luotamme menetelmään ja jatkamme harjoitusta.

 

Hartaus on tärkein ja tehokkain yksittäinen mietiskelyä edistävä tekijä. Siksi suositellaan, että ajoittain tehdään gurujooga-harjoituksia. Perimyslinjan rukousta voi myös lausua ajatuksella.

 

Menetelmän polulla tarvitaan initiaatiot, jotka kypsyttävät, lukemistransmissiot, jotka antavat tukea ja ohjeet, jotka vapauttavat. Mahamudrassa, joka on vapautuksen polku, initiaatiota ei ole, koska harjoitus itsessään koostuu pelkästä tyyneys- ja viisausmietiskelystä. Ohjeet kuitenkin tarvitaan, ja ne ovat tässä. Lisäksi pitäisi saada tekstin lukemistransmissio pätevältä ohjaajalta henkilökohtaisesti (esim. Thrangu Rinpoche tai Kenting Tai Situpa).

 

 

Vipashyana

sisäisen näkemyksen harjoitus, joka poistaa ristiriitaiset tunteet (kleshat)

 

 

 

A. Mielen katsominen tyyneydessä

 

1. Katsominen

2. Tutkiminen

3. Osoittaminen / tunnistaminen

 

B. Mielen katsominen ajattelun aikana

 

C. Mielen katsominen ilmiöiden keskellä

1. Kaikki ilmiöt ovat mieltä

2. Mieli on tyhjyyttä

3. Tyhjyys on välitöntä läsnäoloa

4. Välitön läsnäolo on itsestään vapautuminen

 

D. Esteiden poistaminen polulta

 

 

A. Mielen katsominen tyyneydessä

 

Aloitimme tyyneysmietiskely-harjoituksilla, sillä huolimatta siitä, että meillä on kyky tunnistaa mielemme luonto, ajatusten aiheuttama häiriö estää sen. Ajatukset häiritsevät mieltä, ja ensimmäinen askel on rauhoittua.

 

Kolmas Karmapa sanoo: "Rauhoittukoot karkeitten ja hienojakoisten ajatusten aallot aloilleen, olkoon mielen meri luonnollisella tavalla ilman häiriintymisen tuulia; levätköön mielen vesi virheettömässä tyyneydessä, ilman tylsistymisen ja uneliaisuuden sakkaa."

 

Kielikuva, jota tässä on käytetty, liittyy veden kykyyn heijastaa. Meri voi heijastaa esimerkiksi kuun ja tähdet yläpuolellaan taivaalla. Heijastaminen voi kuitenkin estyä kahdesta syystä: jos veden pinta on levoton, koska tuuli on nostattanut aaltoja, kuun kuvajainen ei näy. Se ei myöskään näy silloin, jos vesi on mutaista tai hiekansekaista.

 

Mieli on kuin meri, jonka selkeyttä estää kaksi asiaa. Sekä havaittavissa olevat että aavistuksenomaiset ajatukset aiheuttavat mielessä liikettä, niin kuin tuuli saa aikaan aaltoja veden pinnalla. Mielen tylsistyminen, uneliaisuus ja horros ovat kuin hiekka vedessä. Tyyneysmietiskelyn tarkoituksena on poistaa nämä kaksi estettä: ajatukset ja tylsistyminen.

 

Koska ajatukset ovat ristiriitaisten tunteiden (kleshojen) välikappale, ajatusten tyynnyttäminen tyynnyttää myös ristiriitaiset tunteet. Sen seurauksena syntyvä rauha ja rentoutunut tila on hyödyllinen, mutta vaikka kleshat heikentyvät, ne eivät kokonaan katoa. Vain viisaus voi poistaa uskon erilliseen itseen ja ristiriitaiset tunteet kuten halun, vihan, kateuden ja ylpeyden. Tyyneysmietiskelyyn ei sisälly tarpeeksi viisautta, jotta se yksin riittäisi.

 

Kun mieli lepää, se selkeytyy luonnostaan, mutta havaintokyvyn selkeyttä ei tyyneysmietiskelyssä erityisesti korosteta. Mietiskelyssä syntyvä viisaus kehittyy harjoittamalla sisäistä näkemystä eli vipashyana-mietiskelyä, joka johtaa erottelukyvyn (skt. prajna, tiib. sherab) kehittymiseen ja ikiaikaisen viisauden (skt. jnana, tiib. yeshe) oivaltamiseen.

 

Vaikka haluaisimme kärsimyksen lakkaavan, se ei noin vain lakkaa ja vaikka haluaisimme hylätä ristiriitaiset tunteemme, se ei onnistu. Ainoa tie on nähdä suoraan noiden tunteiden luonto. Se onnistuu kehittämällä erottelukykyä, prajnaa. Kun kleshojen luonto on nähty, ne katoavat, eikä niitä tarvitse ajaa pois muilla keinoilla.

 

Viisautta kehittääkseen Buddha opetti kaikkien ilmiöiden tyhjyydestä. Vaikka ilmiöt ovat tyhjiä, ne eivät ole olemattomia, vaan ilmenevät selkeästi. Tämä selkeys tai kirkkaus on suurta tyhjyyttä koskevaa viisautta; viisaus ja tyhjyys ovat toisistaan erottamattomat.

 

Ei ole niin, että ilmiöt olisivat toisinaan tyhjiä ja toisinaan eivät. Niiden luonto on aina sama, se on muuttumaton. Kun sen tietää, se on viisautta. Meidän tulee tunnistaa ilmiöiden luonto, sillä se on se, mitä todella olemme.

 

Miten ilmiöiden luontoa mietiskellään? Joko tunnistamalla se suoraan tai päättelyn ja johdattelun avulla. Arya Nagarjunan ja Arya Asangan perustama keskitien oppi todistaa logiikan keinoja käyttäen, että buddhaluonto on tyhjyydestä erottamatonta kirkasta viisautta. Heidän teoksensa ovat kommentaareja Buddhan tyhjyydestä ja viisaudesta antamiin opetuksiin.

 

Jos aloittelijalle sanoo: "Kaikki on tyhjää," se vaikuttaa järjettömältä ja pelottavalta. Siksi on arvokasta, jos voi todistaa loogisesti, että asiat ovat pysymättömiä, toisistaan riippuvia ja osista koottuja.

 

Mitä viisauteen tulee, buddhaluontoa ei tavallisesti voi kokea suoraan, mutta sen läsnäolon voi todistaa kuten tyhjyydenkin.

 

Tällä tavoin kehitetään erottelukyvyn kahta ensimmäistä taitoa: kuuntelemisen ja pohdinnan (analysoimisen) viisautta. Vaikka niin voikin vakuuttua asiasta suhteellisen helposti, sitä ei ole helppo käyttää mietiskelyn perustana. Jotta voisi kehittää viisauden kolmatta lajia: mietiskelyn viisautta, tarvitaan suurten mietiskelymestareiden ohjeita, jotka eivät perustu loogiseen todisteluun, vaan paljastavat tyhjyyden suoraan oman kokemuksen kautta. Sarahan, Tilopan, Naropan ja muiden mahasiddhojen sepittämät runomittaiset säkeet, dohat, ovat lauluja mestareiden oivalluksesta ja ne osoittavat tyhjyyden suoraan ilman päättelyketjuja.

 

Kun mietiskellään, erityisesti vipashyanaa harjoitettaessa käytetään sen tähden näitä ohjeita, joiden pohjana on suora kokemus. Mieltä katsotaan, niin kuin katsotaan taivaalla lentävää lintua. On eri asia tutkia lintuja kirjoista ja lukea artikkeleja niiden käyttäytymisestä, ruokavaliosta ja höyhenistä kuin lähteä luontoon tarkkailemaan niitä ja nähdä omin silmin mihin suuntaan ne lentävät ja miltä ne näyttävät.

 

Mietiskellessä katsotaan suoraan minkälainen mieli levätessään on: mikä lepää, missä se lepää ja miten? Kun mieli liikkuu, mikä liikkuu, minne se menee?

 

1. Tyynen mielen katsominen

 

Tyyneysmietiskelyssä kehittyy kyky olla tietoinen siitä, missä tilassa mieli on: onko se rauhallinen ja tyyni vai liikkuuko se. Viisausmietiskelyssä mieltä katsotaan kummassakin tilassa. Ensin mieltä katsotaan tyyneyden tilassa, tutkitaan sitä ja määritetään löydökset.

 

Menetelmä1

 

Kun mieli lepää kirkkaassa ja tietoisessa shamatan tilassa katsotaan ympäristöä. Missä mieli lepää? Toiseksi, jos se lepää, mikä on levossa? Kolmanneksi, mikä erottaa tyyneyden liikkeestä? Millä tavoin mieli lepää?

 

Älä ajattele, että vastauksen täytyisi löytyä. Älä toivo että mieli olisi tietynlainen äläkä pelkää että löytäisit jotain mitä et halua. Mieltä ei yritetä muuttaa eikä parannella mitenkään, vaan koetetaan vain nähdä se sellaisena kuin se on. Tähän asti on aina katsottu kaikkea muuta ‒ on katsottu ulospäin, poispäin mielestä, ja vain oletettu että mieli on, koskaan kunnolla katsomatta sitä itseään.

 

Menetelmä 2

 

Katso tyyntä mieltä nähdäksesi mistä se tulee tai tuli, missä se on hetki hetkeltä, ja minne se menee. Älä hyppää johtopäätökseen, että se ei ole missään, koska se on tyhjä. Jos huomaa ajattelevansa niin, että koska jokin on tietyllä tavalla, siitä seuraa sitä ja sitä, se on käsitteellistä. Haemme kokemusperäistä oivallusta: itse kokee sen mitä on ilman uskomuksia ja olettamuksia.

 

Koeta nähdä mitä ainetta mieli on. Onko se kiinteä? Onko sillä muoto tai väri? Jos sillä on jokin ominaisuus niin millainen se on, minkä muotoinen tai minkä värinen? Ellei ole mitään ominaisuuksia, niin mistä esimerkiksi värin puuttuminen muodostuu? Mistä olemattomuus koostuu, mitä ainetta se on?

 

Perinteinen mahamudra-opetus tapahtui gurun ja oppilaan välisenä keskusteluna. On kuitenkin aivan mahdollista lukea ohjeet ja soveltaa niitä, sillä oma kokemus ei ole mitenkään piilossa. Opettajan tehtävä vuoropuhelussa on osoittaa, onko oppilaan kokemus aito vai ei, mutta kirjalliseen muotoon saatetut ohjeet riittävät kyllä. On kuin kolmas Gyalwang Karmapa istuisi edessämme kysymässä näitä kysymyksiä. Ensimmäinen kysymys kuuluu: "Millainen on mielesi luonto?"

 

Tässä vaiheessa oppilas on katsellut mieltään kuin lintua, miten se lepää ja miten se liikkuu. Vastaus saattaa olla: "Ei ole mitään löydettävää, mitään ei ole." "Se mitä koen, on epämääristä hämäryyttä, pimeyttä." Tai: "Koen selkeyttä, tietoisuutta."

 

Toinen kysymys liittyy siihen, onko tyyneysmietiskelyn ja viisausmietiskelyn ensimmäisen vaiheen välillä eroa. Ensimmäisessä vaiheessahan katsotaan mieltä silloin kun se on tyyni. Onko kokemus mielen katsomisesta tyyneydentilassa erilainen kuin tuo tyyneys itse sellaisena kuin se koetaan tyyneysmietiskelyssä? Se voi olla täsmälleen sama tai siinä voi olla vähäinen ero. Jos oppilas vastaa, että kumpikin on samanlainen kokemus, se on merkki siitä, että hän ei ole vielä päässyt viisausmietiskelyn vaiheeseen, vaan harjoittaa edelleen pelkkää tyyneysmietiskelyä. Vaikka se heikentää kleshoja, se ei poista niitä, eikä kehitä suurta viisautta. On jatkettava mielen katsomista.

 

Jos oppilas kokee pienen eron siinä, miltä tuntuu levätä tyyneydessä tai katsoa tyyntä mieltä, hän on todennäköisesti nähnyt mielensä luonnon osittain ja hänen tulee jatkaa harjoitusta samalla tavalla.

 

Kolmas Karmapa Rangjung Dorje sanoo: "Kun mieltä toistuvasti katsoo, mitään nähtävää ei ole." Ei siis ole mitään aineellista esinettä. Hän jatkaa: "Kun katsoo, niin näkee elävästi sen, mitä ei voi nähdä." Tämä katsominen on vipashyanaa ja se, mitä ei voi nähdä, on mieli. Sitä ei katsota kuten ulkopuolella olevia kohteita: puita ja taloja. Vaikka katsojan ulkopuolella ei ole näkemisen kohdetta, kohde voidaan kokea, ja kokemusta kutsutaan "sen kokemiseksi elävästi, mitä ei voi nähdä."

 

Kun katsomme mieltä näin, tarkoituksena ei ole muuttaa sitä. Ei tarvitse uskotella itselleen, että se, mikä ei ole olemassa, olisi olemassa. Ei tarvitse koettaa löytää jotain peläten, ettei mitään löydy. Jos jotain löytyy, sitä ei liioin tarvitse yrittää muuttaa olemattomaksi. Mielellä ei ole sellaisia piirteitä, joilla jotakin olemassa olevaa kuvataan. Se ei myöskään ole olematon sillä tavoin kuin mieli kuolleessa ruumiissa on olematon. Jotta mieltä voisi ymmärtää, mahasiddhat kuvasivat sitä tyhjyyden ja tiedollisen selkeyden yhdistymäksi. Rangjung Dorje jatkaa "Jos näkee elävästi sen, mitä ei voi nähdä, kaikki epäily siitä, onko se tällainen, eikö se ole tällainen, onko se tuollainen ja eikö se ole tuollainen, poistuu." Oma mielemme, joka katsoo luontoaan, voi sen kyllä nähdä. Se ei ole kaukana eikä piilossa itseltä.

 

Näin mieltä katsotaan tyyneyden tilassa, ja jotkut näkevät sen. Jos sitä ei näe, teksti neuvoo antamaan ajatuksen tulla mieleen. On sama onko se hyvä, paha vai neutraali ajatus. Kun ajatus syntyy, se tunnistetaan: "Mielessäni on liikettä, se ei ole levossa." Ja sitten havaitaan ajatuksen sisältö. Se voi olla vihainen ajatus, intohimoinen ajatus, uskonnollinen ajatus tai katuva ajatus; surua, iloa, mitä vain. Sillä ei ole väliä. Kun ajatus on läsnä, katso, missä se on. Etsi ainetta, mistä se on tehty. Mistä tämä viha, suru tai ilo on tehty? Mitä piirteitä sillä on? Onko sillä väri tai muoto?

 

Ajatus on läsnä, koska se koetaan, mutta kun sitä etsii, mitään ei löydy. Miksi? ‒ Koska ajatus on tyhjä. Silloinkin kun se on läsnä, se on tyhjä. Tyhjyys ei kuitenkaan mitenkään vähennä sen eloisaa olemusta. Sitä johtuu, että ellemme ole mietiskelleet, seuraamme ajatuksiamme. Se johtuu siitä, että vaikka ajatukset ovat tyhjiä, ne jatkavat ilmestymistään. Kun sitten vihan ajatus syntyy, suutumme ja kun surun ajatus syntyy, tulemme surullisiksi. Jos voimme nähdä ajatuksen luonnon, ajatus häviää. Ajatuksen ilmeinen aines ei saa meitä valtoihinsa, koska näemme sen läpi, näemme sen tyhjyyden. Ajatusten luontoa katsomalla voimme päätyä kokemaan mielen luonnon ja tunnistamaan sen.

 

Samaa menetelmää, mitä sovelletaan ajatustajuntaan, voidaan soveltaa myös viiteen aistitajuntaan. Kun näemme esineen, tunnistamme sen, mutta miten tuo esine ja sen tunnistaminen kohtaavat? Tuleeko esine meihin itseemme vai valuuko tietoisuus jotenkin ulos itsestämme kohdatakseen esineen? Jos asiaa tutkii, huomaa, ettei tapahdu kumpaakaan. Näkötajunta näkee, mutta se ei tunnu olevan missään. Kaikkien aistien kokemukset ovat eloisia eivätkä haalistu, vaikka mitään ei löydy. Mitään ei löydy, koska viiden aistitajunnan luonto on tyhjyyttä. Tyhjyys ei ole samaa kuin olemattomuus, sillä tajunnat ovat tietoisuutta. Näkeminen, kuuleminen jne. ovat tyhjiä, mutta tyhjyys ei estä aistimuksien eloisuutta.

 

On myös mahdollista etsiä mieltä – kuudetta tajuntaa – kehosta. Ja viittä aistitajuntaa voi myös yrittää etsiä kehosta päästä varpaisiin ja koettaa nähdä, missä aistimusten tunnistaminen tapahtuu. Tunnistamista ei voi paikallistaa, mutta ei voi sanoa, ettei se olisi missään, koska tunnistaminen tapahtuu. Se pitää kokea, mikä on hyvin erilaista kuin analysoiminen. Päättelemällä voi määritellä: "Sen täytyy olla näin, ei ole muita mahdollisuuksia." Päättely ei johda vapauteen, siihen tarvitaan suora kokemus, joka hankitaan suoraan havainnoimalla.

 

2. Ei minkään löytymistä tutkiskellaan tarkasti

 

Katsomme mielen luontoa tyyneyden tilassa. Nyt tutkitaan mieltä siinä tilassa ja myös tyyneyttä itseään. Se on tarpeen, koska olemme aina olettaneet, että mieli on olemassa, vaikka emme ole koskaan katsoneet sitä. Kun alamme katsoa sitä, huomaamme, että emme pysty löytämään mitään. Siksi teksti neuvoo seuraavaksi katsomaan tarkkaan sitä kokemusta, että mitään ei löydy. Se tehdään yhdellätoista eri tavalla.

 

1. Läpikotainen etsiminen

 

Mieltä etsitään joka paikasta. Jos se on kehossa, missä siellä? Onko mieli viidessä aistitajunnassa tai niiden kohteissa? Onko eri tajunnoilla jotain piirteitä, joilla niitä voi kuvata, kuten väri tai muoto, ja ellei ole, mitä niillä on, mitä ne ovat? Vastauksia etsitään suoraan havainnoimalla, ei päättelemällä.

 

2. Yksityiskohtainen tutkimus

 

Tässä mieltä ja sen toimintoja tutkitaan tarkasti sekä tyyneyden tilassa että liikkeessä. Katsotaan, voidaanko ajatusten lähdettä, sijaintia ja määränpäätä nähdä. Millainen on se ympäristö tai "astia", jossa ajatus on?

 

Esimerkiksi jos katsoo vihan ajatusta, voi kysyä itseltään: "Mistä tämä viha tuli? Missä se on? Mihin se menee, kun se häviää?" Yleinen vastaus on, että viha on syntynyt ristiriidasta vihollisen kanssa, se on tässä juuri nyt, ja se menee sinne minne se menee ollen valmis tulemaan takaisin heti kun joku aiheuttaa minulle hankaluuksia. Tämä ei ole se vastaus jota etsimme, vaan tässä katsotaan suoraan vihan ainesta, sen luontoa ja tutkitaan mistä se tulee, missä se on ja minne se menee.

 

3. Vielä yksityiskohtaisempi tutkimus

 

Kohdassa kaksi tutkittiin mielen kokemia kohteita ja nyt tutkitaan noiden kohteiden kokijaa, mieltä itseään. Kuka tutkii ajatuksia? Tämä on tärkeä tutkimus, koska toisinaan näyttää siltä, kuin kohteet ja niiden kokija olisivat kumpikin olemassa. Kun niitä tutkii, huomaa, ettei mitään löydy.

 

4. Tyyneydessä lepääminen (shamatha)

 

Omaa mieltä voi tutkia, koska se ei ole kaukana eikä piilossa, onhan se oma mieli. Se, että mitään ei löydy, ei johdu siitä, että olisi epäonnistunut tutkimuksessa. Kun mitään ei löydy, voi levätä tutkimuksen tuloksessa: tyhjyydessä. Se on suora kokemus ja siinä pysytään tarkkaavaisena. Aikaisempi yleinen tyyneysmietiskelyn eli shamathan harjoitus oli muuten samanlainen, mutta silloin mielen luontoa ei suoraan nähty, siinä vain levättiin. Nyt levätään tyyneydessä selkeän tietoisena ja ymmärtäen mielen luonto kokemuksen kautta, ei vain käsitteellisesti.

 

5. Selkeyden vahvistaminen (vipashyana)

 

On tärkeää, että ei jää vain lepäämään mielen luonnon tunnistamiseen, vaan tutkii mieltä toistuvasti. Mieltä on katsottava yhä uudelleen, muuten selkeys voi vähentyä ja kehitys estyä. Tulee pysyä tarkkaavaisena ja välttää passiivista lepotilaa. Se on erityisen tärkeää siksi, että alitajunnassa on jatkuva ajatusten virta. Nuo alitajunnassa olevat tuskin havaittavat ajatukset heikentävät mielen kirkkautta, jos ne jäävät havaitsematta.

 

6. Yhdistäminen

 

Tässä yhdistetään neljäs ja viides kohta, shamatha ja vipashyana. Vipashyanaa, sisäistä näkemistä, harjoitetaan tyyneysmietiskelyn pohjalla ja ne ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Joskus ne voivat kuitenkin näyttää vastakohtaisilta, kun voimakas selkeys heikentää tyyneyttä ja vakaa tyyneys saa selkeyden vähenemään. Shamatha ja vipashyana on kehitettävä niin pitkälle, että vakaus vahvistaa selkeyttä ja selkeys auttaa tekemään tyyneydestä entistä vakaampaa.

 

7. Selkeys

 

Tylsistyminen ja kiihtymys estävät shamataa ja ne ovat esteitä myös sisäisen näkemyksen harjoituksessa. Tylsistyminen voitetaan vahvistamalla selkeyttä kaikin mahdollisin keinoin, esimerkiksi mahabrahma-samadhia käyttäen. [Muita keinoja tylsistymistä vastaan ovat kaikki menetelmän polun harjoitukset mukaan lukien ngöndro, gurujooga ja jidamharjoitukset. Edessä olevaa visualisaatiota harjoitettaessa voi keskittyä erityisesti hahmon yläosaan. Mietiskelijä voi järjestää ympäristön olosuhteet viileiksi, pestä kasvonsa viileällä vedellä, harrastaa liikuntaa, vähentää vaatteita ja kohentaa asentoaan.]

 

8. Ei-käsitteellisyys

 

Ei-käsitteellisyys on kiihtymyksen vastalääke. Kun mieli häiriintyy miellyttävien, epämiellyttävien tai neutraalien ajatusten takia, voi käyttää esimerkiksi aikaisemmin opetettua maanalaista samadhia. [Muita kiihtymystä vähentäviä keinoja on keskittyminen edessä olevan visualisaation alaosaan, rentoutuminen ja huoneen lämpötilan nostaminen.]

 

9. Puolueettomuus

 

Tässä vältetään välinpitämättömyyden ja liiallisen huolehtimisen äärimmäisyyksiä. Välinpitämättömyys tarkoittaa, että jättää tilanteen korjaamatta silloin, kun tylsistyminen tai kiihtyneisyys vaivaa mietiskelyssä. Liiallista huolehtiminen on silloin, kun vikoja ei ole, mutta on huolissaan siitä, että ne voivat ilmestyä. Se on sinänsä levottomuutta ja meditaation este. Kun tylsistyminen ja levottomuus on poistettu vastalääkkeitä käyttämällä, lääkkeiden käyttö on lopetettava.

 

10. Keskeytymättömyys

 

Jos on mietiskellyt ahkerasti, ei sovi jättää harjoitusta, muuten edistystä ei tapahdu. Tyyneyden tilassa on pysyttävä jatkuvasti.

 

11. Häiriintymättömyys

 

Tämä tarkoittaa, että harjoitus ei pääty siihen, kun mietiskelyistunto päättyy. Ei voi ajatella, että "se on ohi, nyt voin rentoutua." Ei voi antaa ajatusten tulla valtoimenaan ja viedä mukanaan mihin suuntaan tahansa, muuten mietiskely estyy pahasti. Mietiskelyn jälkitilassa pidetään yllä tarkkaavaisuutta niin paljon kuin mahdollista kaikissa päivän toimissa. Vaikka se on aluksi vaikeaa, sitä tulee yrittää toistuvasti ja vähitellen siitä tulee helpompaa. Tarkkaavaisuus mietiskelyn jälkeen on myös avuksi varsinaisessa harjoituksessa.

 

Näiden yhdentoista kohdan soveltaminen on mielen suoraa tarkastelua, ei mielen käsitteellistä ymmärtämistä. Mahamudran harjoittamisen kannalta näillä kahdella on suuri ero. Esimerkiksi, jos tarkastelee maalausta, näkee sen värit suoraan: punaisen, keltaisen ja sinisen. Jos sitten sulkee silmänsä, muistin perusteella syntyy mielikuva taulusta. Se ei ole varsinainen taulu vaan sen yleistetty abstraktio. Ellei pysty erottamaan suoraa kokemusta yleistyksestä, vaarana on, että mahamudra-harjoitus laimenee ajatusleikiksi, jossa kuudes tajunta ajattelee mieltä ja itseään ja päättelee miten asioiden täytyy olla. Teoria voi olla oikea ja joskus hyödyksikin, mutta ei pidä sekoittaa sitä mietiskelykokemukseen. Yleistävä ymmärtäminen ei poista harhaa niin kuin suora kokemus mielestä tekee.

 

Suoraan voi havaita eri tavoin: aistein, ajatuksin, itsestään tietoisesti tai joogisesti. Mieltä ei havaita aistein vaan itsestään tietoisesti ja joogisesti. Itsestään tietoinen havaitseminen on mielen kyky tietää mitä se kokee. Emme kiinnitä siihen juuri huomiota, mutta tuo kyky on aina olemassa. Kuudes tajunta, ajatustajunta ei koe objekteja suoraan kuten aistitajunnat, se voi kokea ympäristön ainoastaan yleistettynä kuvana siitä, mitä aistein on koettu. Se ei kuitenkaan ole piilossa itseltään, se voi kokea itsensä suoraan ja siksi omasta mielestä voi saada suoran kokemuksen.

 

Mahamudra käyttää mielen luonnon suoran havaitsemisen joogista menetelmää. Se on täysin erilaista kuin käsitteellinen ymmärrys. On ratkaisevan tärkeää, että ero ymmärtämisen ja kokemisen välillä tulee selväksi.

 

Kysymys: Mitä tarkoittaa, että ajatukset vapautuvat itsestään? Vaikka huomaisi, että ajatus on läsnä, se voi silti vaivata edelleen mietiskelyssä ja tulla takaisin myös mietiskelyn jälkeen.

 

Rinpoche: Ajatuksen vapautuminen ei tarkoita, että ajatukset välttämättä lakkaisivat. Ajatus häviää ilman, että siitä pitää pyrkiä eroon erikseen, koska sen luonto nähdään. Ajatukset tulevat alussa takaisin, mutta ajan myötä ne heikentyvät ja vähenevät.

 

Kysymys: On sanottu, että hartaus on tärkeää kun mielen luontoa katsotaan. Kehitetäänkö sitä ennen mielen katsomista vai liittyykö katsomiseen kokemuksellista lämpöä tai jokin hartaudellinen yhteys?

 

Rinpoche: Hartautta ei tietoisesti kehitetä silloin, kun mieltä katsotaan, vaan ennen harjoitusta ja sen jälkeen. Juurigurulle, perimyslinjan lamoille ja jidameille osoitetut rukoukset vaikuttavat itse harjoitukseen. Hartaus lisää luottamusta ohjeisiin, ja se saa ahkeroimaan ja keskittymään enemmän. Se myös muuttaa sitä, miten asiat koetaan, on vastaanottavaisempi aidolle kokemukselle ja on helpompi tunnistaa mielen luonto.

 

Kysymys: Kun tutkin mieltä, havaitsen kokemuksen kautta, ettei mitään löydy. Ajatukset kuitenkin jatkuvat ja jään ihmettelemään mikähän on seuraava ei-ajatus.

 

Rinpoche: Kun oppilaalta kysyy: "Mitä näet, kun katsot mieltä?" ja hän vastaa: "En mitään," hän on tunnistanut mielen osittain: sen tyhjyyden. Hän ei ole tunnistanut tiedollista selkeyttä. Ellei mieli olisi mitään, koko maailma olisi olematon, ei olisi kokemuksia ja me olisimme kuin kuolleet ruumiit. Ellei näe mitään, on mentävä takaisin ja luettava ohjeet uudelleen.

 

Kysymys: Onko mielen katsomisen kokemus aikaan sidottu?

 

Rinpoche: Se tapahtuu ajassa, se mielen toiminta, jonka avulla mieltä katsotaan, on tietoisuus nykyhetkestä. Tyyneysmietiskelyssä neuvottiin lepäämään mykyhetkessä ja tietoisuus nykyhetkestä jatkuu viisausmietiskelyssäkin. Lopulta näkee, että aikaa ei ole, mutta se ei tapahdu nyt, se tapahtuu myöhemmin. Menneisyyden mieli on jo lakannut, tulevaisuuden mieli ei ole vielä tullut, joten ainoa suoran tarkastelun kohde on nykyinen mieli. Siksi tarkastelu ei ole ajan ulkopuolella; se on nykyhetkessä.

 

Kysymys: Kun mietiskelen, kehoni jännittyy, leuat kiristyvät ja korvat alkavat soida. Pitäisikö minun yrittää rentoutua tietoisesti?

 

Rinpoche: On tavallista, että kun mieli keskittyy, keho jännittyy. Ei auta muu, kuin erottaa mieli ja keho toisistaan, ts. täytyy opetella keskittymään ilman, että jännittää kehoa. Rentouta keho tietoisesti, erityisesti raajat. Kun olet rento, palaa vipashyana-harjoitukseen ja tarkista sen aikanakin silloin tällöin, että rentous säilyy. Sanotaan, että rentoutuminen on opeteltava, se ei tapahdu itsestään.

 

3. Tietoisuuden / tyhjyyden osoittaminen / tunnistaminen

 

Tyynen mielen katsominen jakaantuu kolmeen osa-alueeseen: mielen katsomiseen, tutkimiseen ja tunnistamiseen. Nyt tarkastelemme sitä, miten tietoisuus / tyhjyys tunnistetaan.

 

Kaikilla ilmiöillä on ominaispiirteitä. Esimerkiksi maa on kiinteää, vesi on märkää, tuli kuumaa jne. Mielen ominaispiirre on tietoinen selkeys, tietoisuus. Ulkoisilla asioilla kuten maalla ja vedellä on konkreettinen ulkoinen olemus. Mielen ominaispiirre on tietoisuus, mutta sen luonto on ilmeisen tyhjä. Siksi entisaikojen mahasiddhat ottivat mielen meditaation pohjaksi.

 

Emme koe ulkoisia ilmiöitä tyhjinä ja siksi tarvitaan päättelyyn perustuva analyysi. Kun ilmiöiden tyhjyys siten on todistettu, emme edelleenkään koe niitä tyhjinä, vaan ulkoiset ilmiöt näyttävät yhä kiinteiltä. Keskitien koulukunnan todistusketjuja on vaikea soveltaa meditaatioon ja siksi sanotaan, että sutriin perustuva tie kestää lukemattoman monen universumin iän ajan, jolloin ansiota ja viisautta vähitellen kerätään. Vain sellainen massiivinen ansio mahdollistaa sen, että päättelyyn perustuvaa ymmärrystä voi käyttää todellisen kokemuksen pohjana.

 

Siksi mahasiddhat siis suosittelivat, ettei mietiskelyn pohjaksi otettaisi ulkoisia ilmiöitä, vaan itse havaitsemiskyky. Kun mieltä katsoo, sen luonnon voi kokea, sen tyhjyys ei ole salassa, kuten ulkoisten ilmiöiden tyhjyys. Emme vain ole koskaan katsoneet mieltä, siksi emme ole nähneet sitä. Jos katsoo, tunnistaa sen tyhjyyden. Tyhjyys tässä merkitsee toisistaan riippuvuutta. Kaikki asiat ilmenevät selkeän eloisasti, mutta kun etsii, mitään ei löydy. Tämä on selkeyden ja tyhjyyden yhdistymä. Samalla kun mieli on tyhjä, sen määräävä ominaispiirre on tietoisuus. Tietoisuuden luonto on tyhjyyttä ja mielen tyhjyys on luonnoltaan tietoisuutta.

 

Sutrien mukainen polku on pitkä, mutta vajrayana-polulla voi saavuttaa suuren yhdentymisen, Vajradharan tason yhdessä elämässä ja yhdessä kehossa. Mahasiddhat, jotka tekivät harjoitusta näiden ohjeiden mukaan, saavuttivat sen. On myös suuria bodhisattvoja, jotka kulkivat sutrapolkua lukemattomien maailmankausien ajan ja saavuttivat täsmälleen saman tuloksen. Siksi käytämme mahasiddhojen käytännönläheisiä ohjeita, joilla tunnistetaan mielen tyhjyys ja selkeys sekä tyhjyyden ja selkeyden yhteys.

 

Teoksessa Lopullisen merkityksen valtameri (The Ocean of the Definitive Meaning) neuvotaan: "Lepää luonnollisesti ja rentoutuneena. Siinä tilassa katso mieltäsi paljaana ja elävänä." Paljaana tarkoittaa ilman, että katsojan ja katsottavan välissä on mitään esteitä. Ilman suodattimia, vaatteita tai käärepaperia. Mieltä ei kääritä ideoihin mielestä, se on paljas, kuorittu esiin. Elävä tarkoittaa juuri nyt. Katsominen on elävä kokemus mielestä nykyhetkessä, sen sijaan että ajateltaisiin mennyttä mieltä tai sitä, millainen mieli tulee myöhemmin olemaan.

 

"Katso näin, paljaasti ja elävästi, ilman häiriöitä." Se tarkoittaa, että vaikka pysytään rentona, keskitytään mielen suoraan tarkastelemiseen keskeytyksettä.

 

Se, mitä silloin koetaan, on buddhaluonto, josta ei puutu mitään. Uttaratantra Shastra toteaa: "Tästä ei tarvitse poistaa mitään. Tähän ei tarvitse lisätä mitään. Kun katsot sitä, mikä on aitoa oikealla tavalla ja näet sen todella, vapaudut."

 

"Älä etsi muualta." Älä yritä etsiä sen ulkopuolelta, joka katsoo. Älä myöskään mietiskele tietämättömyyttä vaan lepää tietoisuudessa nykyhetkestä. Mietiskelyn aikana rentoudu, mietiskelyn jälkeen ponnistele, jotta tarkkaavaisuus säilyy.

 

Jotkut ihmiset tunnistavat mielen luonnon tyynessä tilassa, toiset eivät. He saattavat tunnistaa sen kun ajatus syntyy; he tunnistavat ajatuksen luonnon tietoisen selkeyden ja tyhjyyden yhdentymäksi. Kolmannet tunnistavat mielen luonnon ilmiöiden keskellä. "Ilmiöt" viittaa tässä ajatustajunnan luomiin yleistyksiin, jotka kuudes tajunta luo aistihavaintojen pohjalta. Yleistykset syntyvät mielessä ilmeisinä muotoina, ääninä jne. Kun niitä tarkastelee, ne voi kokea, mutta ne ovat aivan tyhjiä, luonnoltaan ne ovat pelkkää tietoisuuden ja tyhjyyden toisistaan riippuvuutta.

 

B. Mielen katsominen ajattelun aikana

 

Koska ensimmäinen mietiskelymenetelmä on tyyneysmietiskely, on luonnollista yrittää ensin katsoa tyyntä mieltä. Jos sisäistä näkemystä ei synny, mieltä katsotaan ajattelun aikana ja ilmiöiden keskellä. Lyhyessä tekstissä Dharmakayan osoittavat ohjeet on vielä kaksi lisämenetelmää. Siinä neuvotaan tutkimaan ovatko mieli ja keho samanlaisia vai erilaisia ja ovatko tyyneys ja liike samaa vai eri asioita. Yksikin kolmesta päämenetelmästä voi riittää mielen luonnon tunnistamiseksi, mutta jos haluaa, voi harjoittaa niitä kaikkia.

 

Kun mieltä katsotaan ajattelun aikana, annetaan ajatuksen ensin syntyä ajattelemalla jotakin tuttua esinettä, vaikkapa omaa kotia tai autoa. Ajatus on yleistys tuosta kohteesta, mutta ajatustajunta pitää ajatusta itse esineenä. Siinä se tekee virheen. Aistit saavat kohteesta suoraa tietoa, niiden kokemus on selkeä. Ajatusten luoma abstraktio sen sijaan ei koskaan vastaa alkuperäistä kohdetta täysin. Aisteja verrataankin mykkään, joka pystyy näkemään ja ajatustajunta on kuin sokea, joka pystyy puhumaan. Lisäksi ajatustajunta suhtautuu menneisiin ja tuleviin asioihin, niin kuin ne olisivat läsnä nykyhetkessä. Niinpä se olettaa nykyisyyden olevan sellainen kuin menneisyys oli.

                             

Viisi aistitajuntaa, jotka eivät pysty "puhumaan" ja ajatustajunta, joka on kuin sokea, tarvitsevat välittäjän. Mieli voi olla tietoinen itsestään ja tuo ominaisuus toimii siltana aistien ja ajatusten välissä.

 

Mietiskelyssä katsotaan syntynyttä ajatusta (asunnosta, autosta tms.) ja koetetaan saada selville, millainen esineen ja oman mielen välinen yhteys on. Kun ajattelee autoa, tuleeko auto mieleen tai meneekö mieli sinne missä auto on? Kun sitä tutkii, huomaa, ettei mitään sellaista tapahdu. Kuvaa, vaikka se onkin selkeä, ei ole missään. Auto ilmestyy mielessä kuvana, joka on yleistys, abstraktio. Jos etsii sitä kehostaan ja kehon ulkopuolelta, se ei näytä olevan missään. Eikä mieli ole myöskään muuttunut autoksi. Kuva on läsnä ja koetaan samalla kun se ei ole olemassa. Tämä on tyhjyyden ja tiedollisen selkeyden yhteys liikkuvassa mielessä. Katsomalla mielikuviaan voi tunnistaa tyhjyyden kaikessa, mitä mielessä tapahtuu. Tyhjyys ei yhtään vähennä mielikuvien selkeyttä. Se on ensimmäinen askel, kun tunnistetaan mielen luonto tapahtumien keskellä.

 

Toiseksi tutkitaan tapahtumien voimakkuutta. Joskus mieli on täynnä iloa ja onnea, toisinaan vajoamme masennukseen, olemme onnettomia ja kadumme. Iloa ja surua pidetään hyvin erilaisina: ilo on miellyttävää ja suru epämiellyttävää. Ne kumpikin ovat osa mielen luontoa, mielenliikkeitä, kuten aallot ovat liikettä veden pinnalla. Älä hyppää siihen johtopäätökseen, että ne ovat tyhjiä ja olemattomia, vaan tutki asiaa katsomalla ensin iloa. Ajattele jotakin mielihyvää tuottavaa asiaa ja katso tuota tunnetta. Jos kokemuksen kautta havaitsee, että sitä ei ole missään, se häviää. Ajattele sitten jotakin surua tuottavaa asiaa ja tutki sitä samalla tavalla. Tunteet ovat kuin vaahtoa veden pinnalla, kuin kangastus ja harha. Tässä harjoituksessa ei tarvitse välttää voimakkaimpiakaan tunteita, sillä kun niiden luonto nähdään, ne hälvenevät.

 

Kolmanneksi tutkitaan mielenmyrkkyjä, kleshoja. Kun jotain miellyttävää tulee mieleen, kehittyy halu, ja kun mieleen nousee epämiellyttäviä asioita, syntyy vastenmielisyys, joskus jopa viha. Kun miettii omaa erinomaisuuttaan, se synnyttää ylpeyden, ja kun pohtii muiden erinomaisuutta, seurauksena on kateus. Joskus tuntee ahneutta ja tahtoo pitää itsellään sen, minkä omistaa. Nämä tunteet tekevät levottomaksi, ja niin kauan kuin emme katso  tunteita vaan niistä poispäin ‒ niihin kohteisiin, joiden pohjalla tunteet syntyvät ‒ olemme niiden vallassa.

 

Ratkaisu on kääntää katse sisäänpäin, katsoa kleshaa itseään, eikä kohdetta, johon se liittyy. Katsotaan tuon tunteen sisältöä, mistä se on tullut, missä se on nyt jne. Mitään ei löydy, kleshat ovat yhtä tyhjiä kuin suru ja ilokin. Ne ovat orjuuttaneet meitä siksi, että emme ole olleet tietoisia niiden tyhjyydestä. Joskus kleshan voi voittaa tällä tavalla, joskus ei. Se ei johdu siitä, että joku kleshoista olisi todellinen vaan siitä, että meillä on pinttynyt taipumus olla niiden vallassa. Jos vahvistamme päinvastaista tapaa, tapaa katsoa niiden luontoa, pääsemme vähitellen pois niiden vallan alta.

 

Vanhojen tottumusten takia ajatukset toistuvat. Mietiskely on totuttautumista johonkin: tässä totuttaudutaan näkemään kleshojen luonto, ja vähitellen kleshat laimenevat ja lopulta poistuvat kokonaan.

 

Tämä on harjoitus, jossa ajatuksia ei tarvitse pitää vihollisina, ne ovat mietiskelyn tuki. Gampopa sanoi: "Näyttää siltä, että mietiskelijät haluaisivat olla ilman ajatuksia, mutta he eivät pysty siihen. He eivät voi lakata ajattelemasta ja nääntyvät yrittäessään sitä. Vaikka ajatuksia olisikin, ne eivät ole ongelma, jos näkee niiden luonnon. Ajatuksista ei tarvitse yrittää päästä eroon, eikä niitä tarvitse yrittää seurata."

 

C. Mielen katsominen ilmiöiden keskellä

 

Mielen katsominen tyyneydessä on ensisijainen vipashyana-harjoituksen menetelmä. Mielen katsominen ilmiöiden keskellä on täydentävä menetelmä, samoin kuin edellinen menetelmä, jossa katsottiin liikkuvaa mieltä. Eri yksilöt voivat valita niistä itselleen sopivimman.

 

Mielen katsomiseen ilmiöiden keskellä liittyy neljä vaihetta: sen näkeminen, että ilmiöt ovat mieltä, mieli tyhjyyttä, tyhjyys välitöntä läsnäoloa ja välitön läsnäolo itsestään vapautuminen.

 

1. Kaikki ilmiöt ovat mieltä

 

Oppineet ja siddhat luokittelivat Buddhan opetukset neljäksi järjestelmäksi: vaibhasika, sautantrika (sutra-järjestelmä), cittamattra ('vain mieli' -koulukunta) ja madhyamaka (keskitien oppi). Ne esittävät Buddhan opetukset aste asteelta yhä syvällisemmin. Vaibhasika on aloittelijoita varten. Se, samoin kuin sautantrika sisältää oletuksen, että ulkoiset objektit ovat todella olemassa. Cittamatra ja madhyamaka olettavat, että ulkoiset objektit eivät ole olemassa. Nämä ovat käsitteellisiä näkemyksiä, tässä ei ole kyse oivalluksesta. Kolme ensimmäistä järjestelmää selittävät suhteellista totuutta ja neljäs, madhyamaka, kuvaa sitä, miten asiat ovat, mikä on absoluuttinen totuus. Lisätietoa

 

Vaibhasika ja sautantrika -järjestelmissä oletetaan, että ulkoiset objektit ovat olemassa, joskaan eivät sillä tavoin kuin ne näyttäytyvät meille, sillä ne voidaan jakaa osiin. Ne koostuvat pienistä hiukkasista, jotka ovat todella olemassa. Vaibhasika olettaa, että kohde on tuolla ulkona ja havaitsija kokee sen tulemalla siitä tietoiseksi. Tämä vastaa aika lailla sitä, mitä havaitsemisesta normaalisti ajatellaan.

 

Sautantrika syventää näkökulmaa sanomalla, että aine ja tietoisuus ovat aivan eri asioita ja kun jotain nähdään, itse asiassa nähdään mielikuva kohteesta eikä kohdetta itseään. Kun katsomme vuorta, se, minkä näemme, ei ole vuori vaan oma mieli. Vuori on kuitenkin olemassa. Ulkoisten ilmiöiden ja koettujen mielenliikkeiden välinen suhde on syy- ja seuraussuhde. Näemme mielen, mutta näkemisen perusta ei ole mieli vaan jotakin ulkoista.

 

Cittamatra ('vain mieli') koulukunta ei hyväksy ilmiöiden ulkoista perustaa. Jos ilmiöt koostuvat pienistä hiukkasista, täytyy löytyä sellainen rakennuspalikka, jota ei enää voida jakaa pienempiin osiin. Vaikka sellainen löytyisi, niitä tarvittaisiin useita, jotta muodostuisi jokin iso fyysinen objekti. Jos hiukkasia on useita, niiden täytyy olla suhteessa toisiinsa; niillä täytyy olla pinta, joka on kohti toista hiukkasta ja pinta, joka on poispäin toisesta hiukkasesta. Sellainen hiukkanen ei ole jakamaton. Cittamatra koulukunta esittää, että ulkoiset ilmiöt koostuvat hiukkasista ja ovat olemassa suhteellisena totuutena. Absoluuttisesti ulkoiset ilmiöt eivät ole olemassa, ja ainoa syy olettaa minkään olevan olemassa on, että se koetaan. Asioiden kokeminen on ainoa todiste niiden olemassaolosta ja kokeminen on mielen sisäinen asia.

 

Perustelu jatkuu siten, että jos se, mikä koetaan, on todella olemassa mielen ulkopuolella, sen täytyy jatkua ilman havaitsijaa. Kukaan ei ole kuitenkaan koskaan kokenut mitään kokematta sitä. Ei ole ilmiötä ellei ole mieltä, joka kokee ne. Kaikki, mitä koetaan, on kokemuksen piirissä ja siksi mielessä.

 

Jos niin on, miksi asioita sitten yleensä ottaen koetaan? Vain mieli -koulukunta selittää, että alitajunnassa on varastoituneena tapoja, joiden perustella kokemukset syntyvät. Samalla tavoin kuin uneksiessa uni liittyy päivän kokemuksiin, valvetilassakin kokemuksen perusta on subjektiivinen.

 

Unessa ajatustajunta toimii kuitenkin hiukan eri tavoin kuin valveilla. Valveilla ajatustajunta kokee viiden aistin pohjalla muodostuneita yleistyksiä, unessa se kokee kuvat suoraan. Viisi aistia eivät unessa toimi, mutta niiden duplikaatit toimivat ajatustajunnan sisällä, ja siksi viiden aistin havaintoja muistuttavia ilmiöitä koetaan unessa.

 

Ensimmäisessä harjoituksessa katsotaan ulkoista esinettä niin pitkän aikaa, että silmät väsyvät. Tullaan tietoiseksi siitä, että se, mitä on pidetty ulkoisena esineenä, onkin näkötajunnan tapahtuma. Ilmiö ei siitä muutu, vaan ilmenee edelleen selkeänä aivan kuin se olisi itsen ulkopuolella.

 

Toisessa harjoituksessa tutkitaan oman kehon ja mielen välistä suhdetta. Miten ne ovat yhteydessä toisiinsa? Onko olemassa mieltä ilman kehoa tai kehoa ilman mieltä? Asuuko mieli kehossa vai onko keho vain ilmiö mielessä?

 

Useimmat ihmiset ajattelevat, että heidän mielensä asuu heidän kehossaan kuin talossa. Keho ja mieli ovat kuitenkin erottamattomat, ja mieli kattaa koko kehon. Jos neulalla pistää päähän tai jalkaan, mieli on se, joka kokee sen, mitä keholle tapahtuu. Tutkimuksen tuloksena päädytään siihen, että keho on ilmiö mielessä.

 

Kun jatkamme harjoitusta, oivallamme, että ei olekaan niin, että mieli kohtaisi jotain itsensä ulkopuolella. Mieli toimii peilin tavoin ja heijastaa kuvia, jotka näin ollen ovat mielessä. Kun katsomme ulkoisia kohteita, katsomme itse asiassa mieltämme. Tätä kutsutaan 'näkemiseksi'.

 

Koska prosessia ei ymmärretä, yleistyksiä harhaannutaan pitämään ulkoisesti olemassa olevina asioina. Esimerkiksi "pituus" on asia, joka riippuu vertailukohteesta. Ei ole olemassa mitään absoluuttisesti pitkää. Sanat ja esineet, joita ne kuvaavat eivät ole toisiinsa missään muussa yhteydessä kuin ajatusyhteydessä, joka perustuu totuttuun tapaan. Mieli kehittää ilmentymän esineestä, jota sitten sanomme esimerkiksi kupiksi. Sanan kuppi ja esineen välillä ei ole mitään sisäistä yhteyttä. Yhteys perustuu tapoihimme ja tottumuksiimme. Mieli luo ilmiön, jota pidämme kuppina.

 

2. Mieli on tyhjyyttä

 

Tavallisesti ihminen pitää mieltään olemassa olevana. Keskitien koulukunnan mukaan silloin ilmiöiden jatkumoa on erehdytty pitämään olemassaolona. Menneisyys on kuitenkin mennyt ja tulevaisuus ei ole vielä tullut. Kaikki mitä on, on nykyhetki. Mikä on sen pituus? Se on oletettu raja menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Nykyhetken mielellä ei ole mitään kestoaikaa, sitä ei ole olemassa.

 

Vain mieli -koulukunta selittää, että kaikki on tapojen ja tottumusten ilmituloa. Tapoja ja tottumuksia on kuitenkin kahdenlaisia: niitä, joiden luonto on sekaannus ja niitä, joiden luonto on sekaannuksen vastainen. Viimeksi mainitut eivät ole tietämättömyyttä vaan buddhaluonnon ominaisuuksien ilmituloa. Tietämättömyyden voimasta koemme erilaisia paikkoja ja asioita. Kun ollaan tilanteessa, missä näytetään hankkivan kokonaan uutta tietoa, joka vähentää tietämättömyyttä – kuten dharman opiskelu – sitä pidetään buddhaluonnon heräämisenä, sen ominaisuuksien osittaisena ilmitulona, mikä koetaan uuden tiedon hankintana. Se kylvää uusia tapoja ja vahvistaa heräämisen mahdollisuutta.

 

Vähäinenkin harjoitus on hyödyksi hyvien tapojen ja tottumusten luomisessa. Se ei mene hukkaan ja siksi dharman harjoittaminen ei voi koskaan epäonnistua. Tavat ja tottumukset vahvistuvat ajan myötä niin kuin itämiskykyinen siemen tuottaa taimen hedelmällisessä ympäristössä, katselipa joku sen kasvua tai ei.

 

3. Tyhjyys on välitöntä läsnäoloa

 

Tähän mennessä on todistettu, että ilmiöt ovat mieltä ja että mieli ei ole todella olemassa. Jos sitten alamme luulla tai tuntea, että mieli on olematon, emme ole ymmärtäneet asiaa kokonaan. Sen tähden seuraavaksi osoitetaan, että tyhjyys on välitöntä läsnäoloa.

 

Kun Buddha puhui tyhjyydestä, hän sanoi, että muoto on tyhjyyttä ja tyhjyys on muoto. Muoto ei ole muuta kuin tyhjyyttä eikä tyhjyys ole muuta kuin muoto. Tavallisesti tyhjyyttä ja muotoa pidetään vastakohtina. Jos jokin on tyhjä, se ei ole olemassa ja siksi se ei ole muoto. Ja jos jollakin on muoto, se on jotakin, eikä tyhjä. Mutta niin asia ei ole. Ei ole mitään, mikä ei olisi riippuvainen muusta, siksi ei ole mitään, mikä ei olisi tyhjä. Tyhjyydellä tarkoitetaan toisistaan riippuvuutta ja ilmentymät ovat myös toisistaan riippuvia. Koska sekä tyhjyys että ilmiöt ovat toisistaan riippuvia, ne eivät ole keskenään ristiriidassa.

 

Esimerkiksi, kun nukkuu ja uneksii, unikuvat eivät ole todellisia. Nukkuja ei ole talossa, josta uneksii, vaan kotona sängyssä. Kuitenkin kaikenlaiset asiat ilmenevät hänelle, eivätkä uni-ilmiöt ja niiden olemattomuus ole keskenään ristiriidassa.

 

Vaikka mieltä ei voi löytää, se ei kuitenkaan ole kuollut; se pystyy kokemaan ja tietämään. Sitä kutsutaan tiedolliseksi selkeydeksi. Mieli on tyhjä ja selkeä. Voisi luulla, että jos jokin on tyhjä, se ei ole selkeä, ja jos jokin on selkeä, se ei ole tyhjä. Mutta nämä ominaisuudet eivät ole vastakkaisia. Kun mieltä etsii, mitään ei löydy, mutta samalla tietoisuus koko ajan säilyy ja toimii. Tämä on tärkeää mainita, sillä muuten mietiskelijä saattaa pelätä, että mahamudra-harjoitus tekee hänestä tyhmän tai tyhjän.

 

Voimme ihmetellä, onko ainoa selkeyttä ylläpitävä tekijä aineelliseen olemassaoloon takertuminen. Niin ei ole. Tiedollinen selkeys on tyhjyydestä erottamaton, ja kun lepäämme mielen luonnossa, kaikki hyvät ominaisuudet ja viisaus kasvavat. Viisaus syntyy olemassaolon luonnon tai olemuksen näkemisestä eli oivaltamisesta. Se oivalletaan oman mielen sisällä, katsomalla mielen luontoa ja tunnistamalla se. Tuo luonto on aina ollut samanlainen ja se tunnistetaan ohjeiden avulla perimyslinjan gurujen siunauksella.

 

Sutrat käyttävät siitä nimitystä sugatagarbha. "Su" tarkoittaa autuutta, joka on korkeinta hyvinvointia samsaran ja nirvanan tuolla puolen. [Samsara on ehdollista olemassaoloa. Sitä ehdollistaa perustavanlaatuinen väärinkäsitys todellisuuden luonteesta ja se ilmenee niin, että asioita pidetään pysyvinä, itsenäisinä ja erillisinä yksiköinä. Sen luonto on kärsimystä. Nirvana on samsaran vastakohta, kärsimyksen loppuminen.] "Gata" tarkoittaa "mennyt". "Autuuteen mennyt" on Buddhan synonyymi ja oma perusluontomme, siksi sitä kutsutaan sanalla "garbha", perusluonto.

 

Mahamudran näkökulmasta sugatagarbha kuvataan tietoisuuden ja tyhjyyden ykseytenä ja autuuden ja tyhjyyden ykseytenä. Meditaatio ei johda kaiken kokemuksen loppumiseen, se johtaa autuuden ja tyhjyyden oivallukseen.

 

4. Välitön läsnäolo on itsestään vapautuminen

 

Ensin mietiskeltiin sitä, että ilmiöt ovat mieltä ja sitten sitä, että mieli on tyhjä. Jotta ymmärretään, ettei mieli ole olematon, on osoitettava, että tyhjyys on välitöntä läsnäoloa. Ilmiöiden osalta se merkitsee sitä, että tyhjyys antaa asioille mahdollisuuden ilmetä. Mielen itsensä osalta se merkitsee, että mieli on selkeyden ja tyhjyyden ykseyttä sekä suuren autuuden ja tyhjyyden ykseyttä.

 

Tyhjyys on suurta autuutta, ja siksi, kun tyhjyys oivalletaan, saavutetaan autuus. Siksi osoitetaan, että tyhjyys on välitöntä läsnäoloa ja välitön läsnäolo on vapautumisen perusta.

 

Vapautumisella tarkoitetaan tässä kärsimyksestä vapautumista ja se tapahtuu vapautumalla kärsimyksen syistä: mielenmyrkyistä ja tiedollisista esteistä. Vapautuminen tapahtuu luonnostaan, aivan itsestään, ei ponnistelemalla, sillä ne asiat, jotka tulee hylätä, eivät ole todella olemassa.

 

Halun, vihan ja välinpitämättömyyden tyhjyys voi joskus näyttää ilmeiseltä ja toisinaan sitä on vaikea nähdä. Kunnes tapa reagoida ristiriitaisin tuntein on kokonaan poistettu, on tarpeen katsoa kleshojen tyhjyyttä yhä uudelleen. Siksi mietiskelyä tulee jatkaa sen jälkeen, kun mielen luonto on kerran nähty. Vähitellen kleshat ja ajatukset vähenevät.

 

Joskus mahamudra-harjoitus voi tuntua meistä vaikealta, emme millään voi levätä mielemme luonnossa. Silloin voimme käyttää tukena muita harjoituksia, kuten ngöndro ja jidamharjoitukset, myötätuntoharjoitukset ja kuusi täydellisyyttä. Ne auttavat keskittymään, luopuman maallisesta ja lisäävät hartauden asennetta. Yleensä ottaen ne auttavat muuttamaan mieltä niin, että aito kokemus voi syntyä.

 

Samsaran ominaispiirre on kaiken näkeminen epäpuhtaana. Epäpuhtaat havainnot tulee muuttaa puhtaiksi, mutta niin ei voi tehdä niin kauan kun vahvistaa epäpuhtautta. Jotta virhe saadaan korjatuksi, itse visualisoidaan jumaluuden muotoon tai jumaluus visualisoidaan edessä. Itsevisualisaation tarkoitus on paljastaa mietiskelijälle tämän oma buddhaluonto. Se on tehokas, koska kaikki jidamit ovat itsessämme olevien mahdollisuuksien, buddhaluonnon, ilmentymiä. Jidam visualisoidaan myös edessä, koska muuten voisi luulla, ettei voi saada apua ulkopuolelta. Mutta niin ei ole; on lukemattomia buddhia ja valaistuneita olentoja, ja vaikka emme voi nähdä heitä, he voivat nähdä meidät. Kun visualisoi jidamin edessään, mietiskelee kaikkien buddhien ja bodhisattvojen läsnäoloa tuon jidamin muodossa. Kun tuntee hartautta jidamia kohtaan, vastaanottaa kaikkien buddhien siunauksen ja avun.

 

Siunaus ei välttämättä ole mikään dramaattinen tapahtuma. Se merkitsee, että oma mieli alkaa muuttua. Usko ja luottamus opettajia ja harjoituksia kohtaan kasvaa ja vakiintuu ja ristiriitaiset tunteet vähenevät. Kun aiemmin maalliset toimet veivät kaiken ajan, nyt alkaa nähdä maallisen puuhastelun merkityksettömyyden.

 

D. Esteiden poistaminen polulta

 

On osattava erottaa, mikä on älyllistä ymmärtämistä ja mikä on suora kokemus. Jos johdatteluun ja päättelyyn perustuva analyysi on harjoituksen perusta, harjoitus ei edisty.

 

Ei pidä kehittää tyhjyydestä sellaista älyllistä näkemystä, joka vie nihilismiin. "Millään ei ole väliä" on hyvin vaarallinen asenne ja se pitää tunnistaa, jos sellainen on kehittymässä.

 

Mietiskelykokemuksiin ei pidä takertua. Kun kokee autuutta, selkeyttä ja ei-käsitteellisyyttä, kokemukseen ei saa liittää erillistä arvoa, koska silloin takertuu kokemuksen toistoon. Se estää kehitystä. Olipa kokemus millainen tahansa, olipa erityisiä kokemuksia tai ei, älä aseta niihin odotuksia äläkä toivo niiden toistuvan. Jos erikoisia kokemuksia syntyy, jatka vain harjoitusta. Meditaation tavoitteena on vakaus ja selkeys, kokemukset ja näyt eivät ole tärkeitä. Näyissä ei ole mitään vikaa, mutta ei niissä ole mitään erikoistakaan. Näkyjä voi nähdä, koska työskentelee mielensä kanssa, ja mieli, jolle on annettu virikkeitä, saattaa tuottaa näkyjä. Vaarallisia ne eivät ole. Tarkoitus on nähdä mielen luonto, ei ylpistyä näkemistään visioista.

 

Tyhjyys ja myötätunto

 

On tärkeää kehittää ymmärrystä tyhjyydestä yhdessä myötätunnon kanssa. Tyhjyys ja myötätunto kuuluvat yhteen, toinen ilman toista on epätäydellinen. Myötätunnon kehittäminen syventää tyhjyyden oivallusta ja tyhjyyden oivaltaminen lisää myötätuntoa, joka on kaksinaisuudesta vapaa.

 

Menetelmä ja viisaus

 

Harjoituksella on kaksi aspektia: menetelmä ja viisaus. Menetelmä tarkoittaa hyvien tekojen tekemistä yleisesti, erityisesti se tarkoittaa anteliaisuuden, moraalin, kärsivällisyyden ja ahkeruuden harjoittamista ja sellaisia mietiskelyharjoituksia kuin ngöndro ja jidam-harjoitukset. Viisaus viittaa mahamudra-meditaatioon. Jos tekee pelkästään hyviä tekoja, eikä syvenny ymmärtämään tyhjyyttä meditatiivisesti, ajautuu pysyvyyden äärimmäisyyteen. Jotta hyvä teko johtaisi viisauteen, mitään ansion kertymisen kolmesta aspektista (tekijä, teon kohde ja teko) ei saa korostaa. Jos taas kokonaan jättää ansion keräämisen, viisaus voi heikentyä. Silloin ei voi täydellistää viisauttaan, sillä energiaa puuttuu. Hyvät teot voimistavat mahamudra-mietiskelyssä syntynyttä viisautta.

 

Shamata ja vipashyana

 

Tyyneys yksin ei johda oivallukseen siitä, mitä pitää hylätä ja mitä kehittää, jotta buddhuus saavutetaan. Sisäinen näkemys yksin ei myöskään ole vakaa. Tyyneys tekee viisauden kehityksestä vakaata ja viisaus voimistaa tyyneyttä tuomalla siihen selkeyden. Vipashyana-harjoituksia tehtäessä pidetään yllä tyyneys, joka shamatassa saavutettiin. Jos asioiden tutkiminen tekee mielestä liian käsitteellisen, voi aina palata tyyneysharjoituksiin.

 

 

kotisivulle