Tiibetiläinen lääketiede

Tiibetiläisen lääketiedettä käsittelevän julkaisun kuvitusta

jossa Intian,Kiinan ja Tiibetin lääketieteellisen tiedon

kolme virtaa yhtyvät suuressa tiedon valtameressä.

Vedestä nousee lääkkeistä paras, arura-yrtti.

Historia

Perinteinen tiibetiläinen lääketiede sellaisena kuin sen tunnemme, syntyi 700- ja 800-luvuilla. Sitä ennen Tiibetissä harjoitettiin samanlaista ihmisten ja eläinten kansanlääkintää kuin monissa muissakin paikoissa maapallolla, ja se perustui kokemusperäiseen tietoon paikallisten kasvien ja mineraalien sekä eläinkunnan tuotteiden lääkinnällisistä vaikutuksista.

Jo 300-luvulla eKr. intialainen kuningas Asoka, joka oli buddhalainen, levitti lääketieteellistä tietoa Aasiassa. Tiibetin historiassa mainitaan kuningas Lha-mthori, joka 500-luvulla toi Intiasta kaksi oppinutta lääkäriä opettamaan tiibetiläisille sairauksien tunnistamista ja 600-luvulla mainitaan eräs hBron-gnyan, joka suoritti onnistuneita kaihileikkauksia kultaisella leikkausveitsellä.

600-luku on Tiibetin historian käännekohta. Kuningas Srong-btsan yhdisti heimot niin, että Tiibetistä tuli keisarikunta. Hän sivisti kansaa ja toi maahan oppineita, jotka loivat kielen kirjaimiston sekä kieliopin. Lääketieteen asiantuntijoita tuli maahan Intiasta, Kiinasta ja Persiasta. Kuningasta työssä auttoivat kaksi kuningatarta, jotka tulivat Kiinasta ja Nepalista.

Ha-shang Mahadeva ja Dharmakosha käänsivät tuolloin kiinan kielestä ”Suuren lääketieteellisen oppikirjan” ja erotettiin kolme suurta perinteen siirtoa kolmelta lääketieteen asiantuntijalta: kiinalainen mestari Han-wang-Hang, intialainen mestari Bharadaja ja persialainen mestari Galenos.

Nämä kolme oppinutta lääkäriä välittivät olennaiset opetukset omista perimyslinjoistaan uudella tiibetin kielellä kirjoitettuihin teoksiin. Yhteistyöstä ja keskusteluista toistensa kanssa he tuottivat myös teoksen, ”Pelottoman ase”, jossa oli seitsemän lukua. Kaksi mestareista palasi omiin maihinsa, mutta Galenos jäi Tiibetiin hovilääkäriksi, meni naimisiin ja kasvatti kolmesta pojastaan lääkäreitä, jotka myöhemmin levittivät tietojaan maan eri puolilla. Myös muita lahjakkaita poikia tuotiin hoviin lääkärinoppia varten.

700-luvun alkupuolella kiinan kielestä käännettiin monia lääketieteellisiä tekstejä ja lääkäreille laadittiin eettiset säännöt. Kuningas Trison Detsen vuosisadan jälkipuoliskolla on kuitenkin se hallitsija, jonka hallituskaudella maan historian merkittävimmät muutokset tapahtuivat. Hänen alaisuudessaan buddhalaisuus vakiintui ja satoja lahjakkaita lapsia koulutettiin kääntäjiksi, niin että Aasian sivistyksen helmet voitiin tuoda Tiibetiin.

Erityisesti voidaan mainita Vairocana, joka käänsi Neliosaisen lääketieteen opin (rgyud bzhi); tämä intialainen teos muodostui tiibetiläisen lääketieteen kulmakiveksi.

Tuolloin Tiibetin henkinen johtohahmo oli Padmasambhava, joka katsoi, ettei aika ollut kypsä niin syvälliselle ja täydelliselle oppijärjestelmälle.

Ikivanha animistinen uskonto ja kansanparantajat vastustivat buddhalaisuutta ja heidän kannattajiaan oli myös vaikutusvaltaisten ministerien joukossa.

Tiibet 700-luvulla

Käännökset ja opetukset päätettiin piilottaa pikarimaiseen pylvääseen Samyen luostarin katolle ja lausuttiin toivomusrukouksia, että oikea henkilö löytäisi ja levittäisi tätä lääketieteellistä oppijärjestelmää sitten kun sen aika on kypsä. Kuningas Trison Detsen tahtoi lääketieteen kehittyvän maassaan ja luottaen siihen, että Neliosainen lääketieteen oppi julkaistaisiin myöhemmin, hän kutsui maahan tunnettuja oppineita naapurimaista kääntämään lisää alan teoksia. Kun Neliosainen lääketieteen oppikirja sitten julkaistiin, eri lähteistä saadut tiedot yhdistettiin ja niitä valaisi buddhalainen logiikka ja psykologia sekä buddhalainen psykiatrinen tieto, jolla oli 1300 vuoden mittainen perinne mielen, kehon ja niiden välisen suhteen perinpohjaisessa analysoinnissa puhumattakaan suorasta havainnoinnista meditaatiomenetelmien kautta.

Kuningas otti palvelukseen lahjakkaita nuoria, jotka harjaantuivat käännöksissä esiteltyjen menetelmien käytössä. Heistä yhdeksän nimitettiin hovilääkäreiksi. Eräs heistä oli Yutok Yönten Gonpo, Tiibetin kaikkien aikojen kuuluisin lääkäri, josta on monia tarinoita.

Kuningas Trisong Detsenin jälkeen hallitsijaksi tuli Langdarma, jonka aikana buddhalaisuutta vastustettiin ankarasti ja lähes kaikki uskontoon liittyvä, myös käännetyt käsikirjoitukset tuhottiin. Keisarikunta oli hajoamaisillaan ja anarkia vallitsi. Vasta tuhatluvulla virisi uusi opin aalto. Silloin Tiibetistä ja Intiasta kummastakin joukko ahkeria ja sankarillisia ihmisiä matkusti yli Himalajan ja välitti tietoa. He toivat henkisiä aarteita Intiasta Tiibetiin ja heitä kutsuttiin lotsawiksi, kielenkääntäjiksi. He eivät olleet pelkästään kielitieteilijöitä, vaan hengen jättiläisiä, oivaltaneita mestareita. Heidän ansiostaan syntyi monipuolinen ja syvällinen tiibetiläinen kulttuuri, joka säilyi noilla seuduilla 20.vuosisadan puoliväliin asti.

Lääketieteen alalta he käänsivät mm. keskeisen teoksen yan-lag brgyad-pa'i snying-po bsdus-pa (Lääketieteen kahdeksan opinhaaran ydin) jossa on 120 lukua, sekä sen kommentaarin bZl.ba'i 'od.Zer (Kuunsäteitä).

Rinchen Zangpo (958-1055) oli kääntäjistä vaikutusvaltaisin. Hän opiskeli Intiassa 75 opettajan johdolla ja tutki paljon Janadarnan opetuksia, joihin sisältyy myös lääketieteen kahdeksan opinhaaraa kommentaareineen. Hän opetti Tiibetissä ja hänen oppilaidensa työn ansiosta tiibetiläinen lääketiede sai jalansijaa ja vakiintui 1000-luvulla. Rinchen Zangpon alaisuudessa käännettiin yhteensä 158 tekstiä.

Samoihin aikoihin kalachakra-tantran opetukset antoivat uuden näkökulman ihmisen psykosomaattiseen puoleen ja siihen, miten elävät olennot ovat vuorovaikutuksessa lähiympäristönsä ja maailmankaikkeuden kanssa. Opittiin, että vuorokauden rytmi, vuodenajat ja muut seikat vaikuttavat ihmisen elintoimintoihin ja mielentilaan.

Rinchen Zangpolla oli yhdeksän pääoppilasta. Kaksi heistä kehitti lääketiedettä edelleen: Shangton gZi Brjid-'bar opiskeli lääketieteen kahdeksaa opinhaaraa Intiassa Nalandan yliopistossa, Chadravi nimisen mestarin alaisena ja toi Tiibetiin uusia opetuksia. sTod-ston dKonchog Skyabs opiskeli samoja asioita mestari Shintipan johdolla.

gTer-ston Gra-pa mNon-shes (1012-1090) on henkilö, jonka uskotaan löytäneen Neliosaisen lääketieteen oppikirjan vuosisadan loppupuolella Samyen luostarista, jonne se oli kolme vuosisataa aiemmin piilotettu. Jotkut tiibetiläiset pitävät häntä Vairocanan inkarnaationa.

Tämä Neliosainen oppikirja on mestarillinen yhteenveto kaikista tiibetiläiseen lääketieteeseen siihen mennessä liittyneistä aihealueista. Siinä on tietoa niin kiinalaisista kuin intialaisistakin lähteistä. Koska teoksen alkuperä on hämärän peitossa, siitä on kiistelty. Jotkut pitivät sitä Lääkäribuddhan (Bhaisajyaguru, Sangye Menla) autenttisena opetuksena, toiset väittivät tiibetiläisten mestareiden kirjoittaneen sen. Lopulta viides Dalai Lama ja hänen seuraajansa Sangye Gyamtso vahvistivat, että historiallinen Buddha oli ensimmäisenä antanut nämä opetukset, jotka Vairocana sitten käänsi ja Padmasambhava kätki. Kun ne oli löydetty, kuuluisa lääkäri Yuthog nuorempi sovelsi ne paikallisiin oloihin ja näin selittyvät niiden ei-intialaiset piirteet.

Professori Khenpo Troru Tsenam muistuttaa, että tiibetinbuddhalaisuudessa Buddha ei viittaa pelkästään Shakyamuni Buddhaan historiallisena hahmona vaan jatkuvasti läsnä olevaan inspiraation lähteeseen (Buddhan valohahmo, sambhogakaya). Jos tämä puhdas mieli ilmestyi Yuthogille ja ohjasi häntä Neljä tantraa käsittelevän teoksen kirjoittamisessa, niin se on sekä aito Buddhan opetus että sen ajan henkeen kirjoitettu teos. Se voi myös olla ikivanhan teoksen uudistettu painos. Olipa sen alkuperä mikä tahansa, se on perinteisen tiibetiläisen lääketieteen erinomainen oppikirja jolla on auktoriteetin asema.

Tohtori Yuthog on legendaarinen hahmo, joka vieraili Intiassa monet kerrat. Hänen tapansa esittää asiat oli selkeä ja hänen työnsä jäljissä näkyy myös laajan kokemuksen ja matkustamisen tuoman avarakatseisuuden leima. 1500-luvulle saakka historialliset lähteet tuovat esille lähinnä Yuthogin vaikutuksen Keski-Tiibetissä. Lääkärintaidot periytyivät kotikutoisesti ja yksinkertaisella tavalla isältä pojalle.

1500-luvun puolivälissä Pohjois- ja Etelä-Tiibetissä kehittyi kaksi tärkeää lääketieteen haaraa. Ne perustuivat Neliosaiseen teokseen, mutta tulkitsivat sitä eri tavoin ja käyttivät hieman eri yrttejä. Kysymys oli kasvien tunnistamisen vaikeudesta, sillä niiden ulkonäkö ja lääkinnälliset vaikutukset vaihtelevat kasvupaikan mukaan. Kävi niin, että uusia, vaikutukseltaan samankaltaisia tai jopa parempia lajeja nimettiin kirjassa mainitun lajin mukaan, jota ei tietyltä alueelta löytynyt.

Näin kehittyi kaksi erillistä suuntausta, Byang ja Zur. Ne sulautuivat yhdeksi kaksi vuosisataa myöhemmin Desi Sangye nimisen hallitsijan valtakaudella.

Pohjoinen Byangin järjestelmä on Jangdagpan (1395-1475) kehittämä. (Tiibetiläinen nimen kirjoitusasu: byang.bdag rnam.rgyal grags.bzang.) Hänen seuraajansa kirjoittivat Neliosaiseen tantraan monia kommentaareja ja heidän mukaansa teos oli suoraa Buddhan opetusta.

Zur järjestelmän kehitti Etelä-Tiibetissä Zurkhapa (zur.mkar mnyam.nyid rdo.rje) (1439-1475). Hän oli ihmelapsi, jota kiehtoi Yuthog nuoremman esoteerinen lääketieteellinen perinne. Hän sai unissaan sellaisia viestejä, että olemassa olevat lääketieteelliset kirjoitukset olivat vuosisatojen kuluessa korruptoituneet, niihin oli lisätty niihin kuulumatonta aineistoa ja tärkeitä kohtia oli hävinnyt tai muutettu ja että hänen tulisi korjata ne. Nain hän tekikin, työskenteli pikkutarkasti ja vertasi intialaisia alkuperäistekstejä tiibetiläisiin sekä keskusteli paikallisten oppineiden kanssa. Hänen lyhyt elämänsä uudisti tiibetiläistä lääketiedettä merkittävällä tavalla ja loi yhden sen kuuluisimmista traditioista.

Viides Dalai Lama (1617-1682) oli voimakas hallitsija, joka perusti useita lääketieteen kouluja uuden pääkaupungin Lhasan ulkopuolelle. Hänen pääoppilaansa ja vallanperijä oli Desi Sangye Gyamtso (sde.srid sangs.rgyas rgya.mtsho) (1563-1705), jonka johdossa lääkärit ja tutkijat opiskelivat Neliosaisen oppikirjan eri perinteitä ja vertasivat niitä. Tämän työn tuloksena syntyi ”Lasuurinsininen kirja”, jota arvostetaan edelleen. Desi Sangye ei kuitenkaan ollut lääkäri vaan teoreetikko, jolla lisäksi oli monia poliittisia, akateemisia ja uskonnollisia velvollisuuksia. Vaikka Lasuurinsininen kirja on viime vuosina saanut lännessä huomiota Neliosaisen oppikirjan kommentaarina, Tara Rokpan koulutus perustuu muihin, käytännöllisempiin kommentaareihin kuin tämä teos.

Koska Desi Sangyen gelukpa-koulukunnalla oli poliittinen valta, lääketieteen harjoittamiseen liittyvät opit levisivät laajalle ja Byangin perinne sulautui Zuriin. Alkoi tiibetiläisen lääketieteen uusi aalto. Dalai Laman pyynnöstä Desi Sangye perusti Rautavuoren (lcags.po.ri) lääketieteellisen opiston Lhasan lähelle. Sieltä eri puolille Tiibetiä, jokaiseen luostariin, lähetettiin opistossa koulutuksen saanut lääkäri, ja näin sai alkunsa julkisen terveydenhoidon järjestelmä.

Rautavuoren opisto toimi 1700-luvulla mallina, jonka mukaan Itä-Tiibetiin perustettiin Kumbum v.1757 ja Labrang v.1784. Pekingiin perustettiin Yonghegong noin vuonna 1750 ja kouluja rakennettiin myös Mongoliaan ja Transbaikaliaan.

Erityisesti lääketieteen harjoitus kukoisti Itä-Tiibetissä Dilmar Geshe nimisen oppineen vaikutuksesta. Itä-Tiibet on Keski-Tiibetiä rehevämpää, ja sieltä saatiin useimmat lääkekasvit. Dilma Geshen kuuluisa oppilas oli 8. Situpa Choji Jungnay (chos.kyi byung.gnas) (1700-1774). Hän oli uskonnollinen hahmo, runoilija, tiedemies ja lääkäri, joka perusti Palpungin lääketieteellisen koulun De-Gen kuningaskuntaan Kiinan rajoille. Hän arvosti myös suuresti kiinalaista taiteen ja tieteen perintöä.

Ayurveda
Eräät tutkijat pitävät Intian ayurvedaa yhtenä tiibetiläisen lääketieteen lähteenä. Se saattaa johtaa sellaiseen väärinkäsitykseen, että tiibetiläisellä lääketieteellä olisi juurensa hindulaisessa opissa. Ayurveda termiä käytetään tarkoittamaan ikivanhoihin hindukirjoituksiin, vedoihin perustuvaa lääketiedettä. Täytyy kuitenkin muistaa, että hindulainen ja buddhalainen lääketieteen oppi kulkivat rinnakkain ja rikastuttivat toisiaan melkein 1700 vuotta ja käyttivät samoja lääkkeitä, vaikka niiden maailmankuva ja parantamiseen liittyvät seremoniat olivat erilaisia. 1100 - 1200 -luvuilla muslimivainot hävittivät buddhalaisuuden Intiasta, mutta monikulttuurinen lääketiede jatkui siellä hindulaisella ayurvedan nimellä. Se intialainen lääketiede, josta vaikutteet tulivat Tiibetiin 700- ja 1100-luvuilla, on jokseenkin samaa kuin ayurveda Intiassa nykyisin.

Siddha lääketiede
Ajalle tyypillinen piirre oli tuolloin siddhojen harjoittama lääkärintoimi. Siddhat olivat oivaltaneita mietiskelymestareita, erikoislaatuisia ihmisiä, jotka tunsivat kemian. Heillä oli hallussaan menetelmiä metallien ja kivennäisten myrkyllisyyden poistamiseksi ja he valmistivat lääkeaineita monimutkaisilla resepteillä. Paitsi, että he käyttivät lääkkeisiin monenlaisia kasvi-, eläin- ja kivikunnan tuotteita, he tiesivät myös miten mieltä käytetään kehon hyödyksi. Heidän taitonsa siirtyivät oppilaille salaisia ja suojattuja teitä. Perinne siirtyi Tiibetiin ja on säilynyt siellä rikkoontumattomana linjana nykypäiviin asti. Koska buddhalaiset siddhat katosivat Intiasta, heidän harjoittamansa lääketiede korruptoitui siellä. Vaikka sen muotoja on olemassa lähinnä Etelä-Intiassa, sitä ei pidä sekoittaa äärimmäisen tarkasti varjeltuun perinteeseen, joka on säilynyt Tiibetissä tuhat vuotta mestareiden harjoittamina salaisina menetelminä.

Perusperiaatteet

Elämän viisi osatekijää
Intiassa ja Kiinassa kummassakin elämän perustekijät jaetaan viiteen. Intiassa sanotaan, että suhteelliset ilmiöt tulevat yhteen viiden osatekijän summana. Ne ovat aine, tila, lämpö, liike ja sitova elementti. Kiinalainen järjestelmä on dynaamisempi, osatekijät vastaavat elämän vaiheita: kasvua, kypsymistä, hajoamista ja sulautumista kokonaisuuteen.

Nämä kaksi järjestelmää eivät ole ristiriidassa vaan täydentävät toisiaan ja kumpaakin käytetään tiibetiläisessä lääketieteessä. Esimerkiksi valtimon sykkeen tunnusteleminen antaa suoraa tietoa kehon senhetkisestä tilasta ja siinä käytetään elementtejä niiden dynaamisessa muodossa. Lääkkeiden koostumukseen liittyvät teoriat taas keskittyvät ainesosien pysyviin vaikutuksiin ja se tukeutuu tietoon elementeistä osatekijöihin jaettuina.

Buddhan aikaan Intiassa oli käynnissä kiivas keskustelu aineen ominaislaadusta molekyylitasolla. Buddhalaiset viisi elementtiä (maa, vesi, tuli, ilma ja avaruus/tila) ovat kaiken universaalit rakennusosat. Termit on käsitettävä laajasti, esimerkiksi tuli on läsnä jäässä tai kivessä tavalla, jota nykyisin kutsumme energiaksi. Energia voi olla latentissa tilassa tai purkautumassa. Fyysinen tuli kuvaa energiaa silloin kun se vapautuu.

Maa elementti, aine, on perustila, perusta. Sen ominaisuuksia ovat vakaus, kiinteys, vastustus, raskaus ja hitaus. Kehossa sitä edustavat liha ja luut sekä sisäelimet, siis elämän perusta. Hajuaisti kehittyy maaelementistä.

Vesi elementti sitoo yhteen ja virtaa. Yhdistämällä se luo mahdollisuuden virtaamiselle, suhteiden luomiselle ja joustolle, lähentymiselle ja loittonemiselle. Kehossa sitä edustavat kehon nesteet, jotka ylläpitävät elintoimintoja. Makuaisti kehittyy vesielementistä.

Tuli elementti on energiaa piilevänä tai ilmentyneenä. Jokaiseen tilanteeseen liittyy mahdollisuuksia. Joskus mahdollisuudet toteutuvat, vanha kulutetaan loppuun ja uutta luodaan tilalle. Ihmiskehossa tulielementti ilmentyy aineenvaihdunnassa, kun ruoka muuttuu energiaksi jota keho tarvitsee ja jota se käyttää kehon ja mielen toimintoihin. Kehon lämpö ja poskien hehku ilmentää tulielementtiä. Näköaisti ja silmät kehittyvät tulielementin avulla.

Ilma/tuuli elementti on liikettä. Kaikki aine on liikkeessä. Elämä on jatkuva virta ja jokaisella tilanteella on oma dynamiikkansa. Ihmiskehossa tuuli ilmentyy hengityksenä ja kehon tietoisissa ja tiedostamattomissa liikkeissä sekä tuntoaistissa ja ihossa.

Avaruus, tila. Toisin kuin muut elementit, jotka lisääntyvät ja vähenevät ja vaikuttavat toisiinsa, avaruus tai tila on jatkuvasti pysyvä ulottuvuus, joka sallii muiden elementtien olemassaolon ja toiminnan. Ihmiskehossa se liittyy erityisesti sisäelinten onkaloihin ja ruumin aukkoihin sekä niveliin. Kuuloaisti kehittyy tilaelementistä.

Vaikka entisaikojen intialaisilla pyhimyksillä ei ollut nykyaikaisia tutkimuskeinoja, he uskoivat maailmankaikkeuden olevan hiukkastasolla suuri aineen, energian, liikkeen ja sitovan osatekijän meri tai kenttä, jossa puut, kivet, järvet ja elävät olennot havaitaan. Sekä kehojen että maailmankaikkeuden katsottiin rakentuvan samoista elementeistä. Kun elementit ovat epätasapainossa, siitä seuraa sairautta ja tasapaino voidaan luoda uudelleen käyttämällä ympäristön elementtejä. Tästä syystä lääke voi löytyä yrteistä, kivistä tms. joiden tiedetään lisäävän tai vähentävän yhtä tai useampaa elementtiä.

Kiinalaisessa järjestelmässä elementit ovat samat, paitsi että metalli korvaa tilaelementin ja puu on ilmaelementtiä kuvaava sana.

Puun käsite liittyy tässä keväisiin versoihin, uuden alkamiseen. Se liittyy läheisesti tuuleen, joka merkitsee muuttumista. Ihmiskehossa hapen, veren ja muiden nesteiden virtaus uudistaa. Puu liittyy maksan toimintaan ja sappirakkoon. Se liitetään myös sikiämiseen, murrosikään ja vaihdevuosiin, joihin liittyy muutos tämän elementin toiminnassa.

Tulielementti tarkoittaa Kiinassa täydellistymistä. Se on dynaamista mahdollisuuksien toteuttamista, kypsymistä ja siementen luomista uusille todellisuuksille. Kehossa tuli liittyy aineenvaihduntaan, sydämeen ja ohutsuoleen.

Metalli merkitsee hajoamista ja lahoamista. Se on kierron tuhoava vaihe, jossa täydellisyyden saavuttanut tilanne vähitellen muuttuu osaksi muita asioita, ottaa uuden suunnan. Sitä kuvaa syksy ja kehossa se liittyy keuhkoihin ja paksuunsuoleen.

Vesielementti on puhdistava ja tuhoava ja mahdollisuuksien allas. Talvi on sen vuodenaika, pysähtyneisyyden tila vuoden kierrossa. Keväällä eloon heräävät asiat uinuvat hajonneina. Kehossa se liittyy munuaisiin ja virtsarakkoon.

Maaelementti. Perusta ja tuki. Vuodenaikojen vaihtuessa on maaelementin aika. Perusta ikään kuin näkyy silloin kun vuodenaikojen erityispiirteet eivät ole vahvimmillaan.

Elementtien välillä vallitsee tietty järjestys, ne ovat toisistaan riippuvaisia. Kun elementissä oleva energia vapautuu ja muuttuu piilevästä ilmeiseksi, se on muutosvoimaa. Elementtien välillä olevia suhteita kuvataan neljällä sanalla: äiti, lapsi, vihamies ja ystävä. Esimerkiksi tuli on veden ”vihamies” ja vesi on puun ”äiti”.

	äiti	lapsi	vihamies	ystävä
puu	vesi	tuli	metalli	maa
tuli	puu	maa	veri	metalli
maa	tuli	metalli	puu	vesi
metalli	maa	vesi	tuli	puu
vesi	metalli	puu	maa	tuli

Kolme biodynamista tekijää

Kolme biodynaamista tekijää eivät ole itsessään fyysisiä ominaisuuksia mutta kuvaavat fyysisiä toimintoja. Jotta voitaisiin ymmärtää, mistä on kysymys tutkitaan esimerkkiä. Liikenteen virta ei ole autoista ja jalankulkijoista erillinen tapahtuma. Kuitenkin, jos sitä havainnoidaan voidaan saada tietoa ruuhkahuipuista ja sen mukaan säädellä liikennevaloja. Samalla tavoin kolme biodynaamista tekijää voidaan havaita ainoastaan niiden yhteydessä kehoon. Ne ryhmittävät ruumiintoimintoja ja kun ne toimivat normaalisti, ne ovat terveyden mitta (sanskritiksi dhatu). Jos kehon toiminnassa on häiriö, niistä voi tulla tautia synnyttäviä patogeenisiä tekijöitä. Tässä mielessä tiibetiläinen lääkäri on kuin liikenteen valvoja, hänen tulee ymmärtää eri tekijöiden vaikutus voidakseen säädellä kokonaisuutta. Parhaassa tapauksessa hän jäljittää ristiriidat, puutokset ja yliannokset kehossa ennen kuin ne puhkeavat sairauksiksi. Useimmat hakevat apua vasta sairastuttuaan ja niin lääkärin tehtävä on tutkia yleisterveydentilaa ja auttaa koko kehoa tasapainoon samalla kun hän hoitaa yhtä erillistä sairautta.

Länsimaiset kääntäjät ovat käyttäneet biodynaamisista tekijöistä usein nimitystä luonteenlaatu. Se viittaa keskiaikaisiin lääketieteellisiin oppeihin Euroopassa, eikä anna oikeaa kuvaa. Termit voivat muuttua, mutta käytämme tässä alkuperäisiä sanskritinkielisiä nimityksiä.

VATA - (tiib: rlung) - liikkuva, dynaaminen tekijä, yhteydessä tuulielementtiin
PITTA - (tiib: mkhris.pa) - lämpötaloudellinen tekijä, yhteydessä tulielementtiin
KAPHA - (tiib: bad.kan) - kiinteä ja nestemäinen tekijä, yhteydessä maa- ja vesielementtiin

VATA vastaa kehossa tapahtuvia liikkeitä ja virtauksia kuten hengitys, motoriikka, verenkierto ja hermojen välittämien viestien kulku. Virtauksilla on kullakin omat kanavansa ja ne jaetaan viiteen luokkaan:
Elämää ylläpitävä: nämä kanavat liittyvät lähinnä aivojen kontrolloimiin liikkeisiin: nieleminen, itkeminen, aivastaminen ym. sekä tarkkoihin aisteihin ja terävään älyyn.

Ylöspäin liikkuva: nenän, kielen ja kurkun toimintaan liittyvät toiminnot kuten hengitys, puhe, ulkonäkö, tehokkuus ja tietoisuus.

Kaiken kattava: sydämestä lähtevä liike läpi kehon, kaikki lihakset ja raajojen toiminta sydänlihaksen liikkeestä silmäluomien räpytykseen.

Tuli kumppani: vatsa ja suolisto, ruuansulatukseen kuuluvat liikkeet ja lämpötalous, ravinteiden erottaminen jätteestä ja seitsemän eri kudostyypin muodostaminen.

Alaspäin poistava: paksusuoli, peräaukon alue, virtsarakko, sukupuolielimet ja reidet. Eritteiden tuottaminen ja synnytys.

PITTA liittyy kehon ravitsemiseen ja energiaan sekä aistiärsykkeisiin. Kehoa ylläpitävät tekijät ovat osittain ruumiillisia, osittain henkisiä. Viisi pääaluetta:

Sulattava: fyysiset ja kemialliset toiminnot, joiden avulla ruoka sulatetaan ja siitä erotetaan energia.

Värittävä: maksa. Liittyy toimintoihin, joiden avulla kudokset ja ruumiin nesteet saavat ominaisvärinsä: veri ja liha punaisen värin, rasva valkoisen, luuydin vaaleanpunaisen ja muut nesteet keltaisen tai valkoisen.

Stimuloiva: liittyy mieleen. Itsetunnon, päättäväisyyden, älyn ja päämäärätietoisuuden takana oleva energia ja voima.

Näön antava: liittyy silmiin. Kattaa silmän toimintojen ohjausmekanismit ja näköhermot sekä aivojen näkökeskuksen. Kaikki mikä vaikuttaa värin ja muodon erottamiskykyyn.

Ulkonäköä selkeyttävä: liittyy ihoon. Kaikki mikä saa aikaan hyvän ja selkeän ulkomuodon.

KAPHA liittyy kehon nesteiden muodostumiseen ja kehon muodon ylläpitoon. Se liittyy aisteihin ja henkiseen tyytyväisyyteen. Viisi pääaluetta:

Tukeva: rinnan alue. Koko tukiranka, luusto ja rustot, josta muu keho on riippuvainen.

Hajottava: se mitä ei hajoteta aineenvaihdunnassa eli ruoka-aineita pilkkovat kemialliset aineet.

Maistava: kieli, joka tekee mahdolliseksi maistaa kuusi eri makua (makea, hapan, suolainen, karvas, kuuma ja kirpeä).

Tyydyttävä: aivoissa oleva mielihyväkeskus.

Liittävä: nivelet joiden ansiosta keho voi taipua ja kurottaa.

Kolme biodynaamista tekijää ovat kukin voimakkaimmillaan eri vuodenaikana. Ne vahvistuvat ja heikkenevät vuoden kierron myötä kuin nousu- ja laskuvesi. Tämä liittyy myös elementeissä tapahtuviin muutoksiin eri vuodenaikoina. Taudinmäärityksessä vuodenajan vallitseva biodynaaminen tekijä otetaan huomioon ja varotaan häiritsemästä kehittymässä olevaa mutta vielä piilevää uutta tekijää. Tämä tieteenhaara täyttää Neliosaisen tantran teoksesta satoja sivuja ja siitä on kirjoitettu kommentaareja tuhansia sivuja. Perinteinen tiibetiläinen lääketiede luettelee 404 sairautta joilla on noin 1200 alaotsikkoa. Näistä on selvitetty taudin syyt, oireet ja hoito.

Kapellimestarin tavoin tiibetiläinen lääkäri opiskelee pitkään teoriaa ja välineiden hallintaa. Hänelle muodostuu taito nähdä laaja yleiskuva, jonka avulla hän voi johtaa koko orkesterin kauniiseen sointiin.

Taudin synty

Tiibetiläinen lääketiede lähtee siitä, että tauti liittyy yksilön menneisyyteen ja luonteeseen. Koska se on buddhalaista lääketiedettä, siihen kuuluu mieli ja entisissä elämissä tehdyt teot. Katsotaan, että psykologia vaikuttaa biologiaan. Tämä vaikutus on kolmen biodynaamisen tekijän (vata, pitta ja kapha) avain. Omistamisenhalu liittyy vata-tekijään. Viha ja hylkääminen liittyy pitta-tekijään ja sekaannus, hämmennys ja tietämättömyys liittyvät kapha-biodynamiikkaan. Jos jonkun tekijän vaikutus vähenee tai lisääntyy, niin että järjestelmä joutuu pois tasapainosta, ihminen sairastuu. Yksinkertaistettu esimerkki valaisee asiaa: Jos henkilön luonteenpiirteissä halu on ollut vallitsevana pitkän aikaa, hänestä tulee yliherkkä ja haavoittuva, ja silloin kun hän ei hallitse ympäristöään hän väsyy helposti. Liian kevyesti pukeutuminen, meteli ja stressi vaikuttavat häneen voimakkaasti ja noissa tilanteissa hän menettää malttinsa helpommin kuin muut.

Taudinmääritys

Tiibetiläinen lääkäri tekee taudinmäärityksen neljästä eri lähteestä saatavien tietojen perusteella:
- yleistutkimus
- haastattelu
- pulssin kuuntelu
- virtsa-analyysi

Näistä pulssin kuunteleminen on hyvin yksityiskohtainen toimenpide, jolla saadaan monenlaista tietoa. Lääkäri saa sen kautta tietoa paitsi sairaudesta myös potilaan yleiskunnosta ja voi sen perusteella määrätä pitkäaikaistakin lääkitystä. Hän päättelee asioita pulssin antamien tietojen perusteella, eikä välttämättä tarvitse verikokeita, röntgenkuvia tms. nykyaikaista tekniikkaa. Siksi perinteinen tiibetiläinen lääketiede sopii hyvin syrjäseuduille, missä lääkäri työskentelee yksin.

1980-luvun puolivälissä Intian armeijan majuri, joka myös oli tunnettu sisätautilääkäri, kertoi kirurgien konferenssissa Lontoossa: ”Johdan sairaalaa Sikkimissä, se on tiibetiläisen sairaalan naapurissa. Siellä he kuuntelevat pulssia ja hämmentävät virtsanäytteitä, kun taas minulla on endoskoopit ja muut välineet. Se mikä hämmästyttää minua on, että onnistumme suunnilleen yhtä usein kummassakin sairaalassa.”

Tara Rokpan klinikoilta saatu kokemus osoittaa, että tiibetiläisen lääketieteen menetelmät täydentävät länsimaalaista lääketiedettä erinomaisesti ja tarjoavat vaihtoehdon silloin kun nykyaikaiset menetelmät epäonnistuvat. Tämän alueen tutkimukseen tarvitaan rahoitusta.

Yleistutkimus
Lääkäri tarkastelee potilaan ulkonäköä, tutkii kieltä ja silmiä, koettaa otsaa havaitakseen lämmönnousun ja tarkastelee joskus myös korvanlehtiä ja kaularauhasia. Sitten hän kiinnittää huomion vammaan tai kivuliaaseen kehonosaan.

Haastattelu
Suora tai epäsuora haastattelu on tärkeä apukeino diagnoosi teossa. Yleisesti potilaalta kysytään oireista ja niiden kestosta, ruokavaliosta ja elämäntavoista. Ellei lääkäri saa vastauksia kaikkiin kysymyksiin tai epäilee, ettei potilas kerro koko totuutta, hän voi päätellä asioita ja esittää epäsuoria kysymyksiä sekä haastatella omaisia, varsinkin silloin jos potilas on hyvin sairas eikä voi kommunikoida selkeästi.

Pulssin kuuntelu
”Pulssi on välittäjä, se kantaa viestin sairaudesta lääkärille.” (Neliosainen tantra)

Pulssin sykinnän kuuntelu on tiibetiläisen lääketieteen hienovaraisimpia menetelmiä ja vaikea oppia. On kuunneltava noin kymmenentuhannen potilaan pulssi, ennen kuin menetelmän hallitsee. Sykintään liittyy valtavasti yksityiskohtia, jotka on osattava erottaa, niin kuin viinin maistaja erottaa maun eri vivahteet tai muusikko sävelen taajuuden. Pulssi on välittäjä, jonka kautta voi kuunnella potilaan kehon toimintaa, keho kertoo tarinaa, josta lääkäri tulee tietoiseksi pulssia kuunnellessaan. Se on suoraa tietoa, jota seuraa päättely.

Lääkäri tutkii pulssia kuudesta kohdasta kummastakin ranteesta ja tarkkailee samalla koko kehon toimintaa. Hän vertaa sykkeen nopeutta oman hengityksensä rytmiin ja tarkkailee sitten sykkeen voimakkuutta ja tasaisuutta sekä muita ominaisuuksia.

Tervekin pulssi voi olla erilainen eri tyyppisillä henkilöillä. Erotetaan tiheä ja karkea ”miehinen” pulssi, hieno ja nopea ”naisellinen” pulssi ja väljästi sykkivä, pehmeä ja hienostunut ”bodhisattva” pulssi. Vuoden- ja vuorokaudenaika vaikuttaa ihmisen pulssiin. On osattava olla sekoittamatta sitä sairauden oireisiin.

Virtsa-analyysi
Virtsaan sisältyy tietoa kehon toiminnoista. Tiibetiläisessä lääketieteessä virtsaa on perinteisesti tutkittu näkö- ja hajuhavainnoin, joskus myös maistamalla. Kemiallisia analyysejä ei ole tehty. Havainnot on jaettu kolmeen luokkaan sen mukaan miten virtsan väri, haju, koostumus, höyry, sedimentti, kalvo jne. vaihtelevat. Näyte otetaan aamuvirtsasta ja potilasta pyydetään noudattamaan tiettyjä rajoituksia elintavoissa näytteen ottoa edeltävänä päivänä.

Ihanneoloissa virtsa tutkitaan kun se on vielä lämmintä, kun se jäähtyy ja kun se on kylmää. Joskus näytettä ravistellaan ja tutkitaan syntyneitä kuplia.

Perinteinen tiibetiläinen lääketiede on avoin vaikutteille ja kehittyy edelleen. Menneisyydessä se on omaksunut intialaisen ayurvedan hienoimmat piirteet ja osia kiinalaisesta lääketieteestä. Sen vahva puoli on käytännönläheisyys. Viimeisten 50 vuoden aikana se on avautunut länsimaisen lääketieteen saavutuksille ja on ilmeistä, että röntgenkuvia, verikokeita ja sydänfilmejä otetaan Tiibetissä tulevaisuudessa, kunhan siihen saadaan oppi ja mahdollisuudet. Jo nyt Tiibetin ylängöllä sijaitsevissa kaupungeissa moni perinteinen sairaala toimii yhteistyössä nykyaikaisten sairaaloiden kanssa ja ne sijaitsevat rinnakkain.

Perinteiset lääkkeet

Tiibetiläinen lääketiede ei ole yksinkertaista kansanlääkintää, jossa käytetään muutamia eksoottisia yrttejä, vaikka niin usein luullaan. Se on huolellisen tutkimisen tuloksena syntynyttä tietoisuutta aineellisen maailman riippuvuussuhteista ja siitä miten tätä tietoa voidaan käyttää parantamisessa. Koska niin monet asiat vaikuttavat ihmisen terveyteen, lääkkeidenkin aineksia on paljon. Lääkärin taitoihin kuuluu löytää kulloinkin saatavissa olevat lääkkeet kasvi-, kivi- ja eläinkunnasta ja käyttää niitä oikeaan aikaan oikeissa olosuhteissa.

Perinteisissä kirjoituksissa mainitaan yli 2000 ainetta, joista voi tehdä lääkkeitä. Suuressa sairaalassa niistä voi olla käytössä useita satoja, yksittäisellä lääkärillä syrjäseudulla on ehkä sata lääkeainetta käytössään. Lääkkeitä saadaan jalokivistä, metalleista, suoloista ja mineraaleista, kuumien lähteiden vesiin liuenneista aineista ja aromaattisista aineista kuten mausteyrteistä, mm. muskottipähkinä, kaneli, ja kardemumma sekä eläinperäisistä aineista, esim. myski. Puista lääkekäyttöön kelpaa esimerkiksi santelipuu. Monet pähkinät ja hedelmät ovat myös lääkinnällisiä.

Useimmiten lääkeaineita yhdistellään, jotta ainesosien vahingolliset vaikutukset saadaan kumottua ja jotta voidaan vaikuttaa kehoon kokonaisuutena ja tuoda se tasapainoon kaikilta osin. Merkinnät santelipuu +20, sahrami +13 ja helmi +70 kertovat pääasiallisen ainesosan ja muiden aineiden määrän tietyssä lääkkeessä.

Lääkkeiden käyttöön liittyy kolme periaatetta:
1. Lääkkeen ei pitäisi vain lievittää oireita vaan uudistaa keho.
2. On varmistettava, ettei lääkkeellä ole vahingollisia sivuvaikutuksia.
3. Lääkkeen pitäisi saada aikaan pysyvä paraneminen.

Lääkeyrttien keräily
Neliosainen tantra määrittelee seikat, joita lääkärin on noudatettava yrttejä kerätessään. Ensinnäkin on tärkeää, että hänen mielentilansa on myönteinen. Toiseksi kasvien kasvupaikka täytyy olla oikea: vaikutukseltaan viilentävät kasvit etsitään viileältä ilmastovyöhykkeeltä, ylhäältä pohjoisrinteeltä ja varjosta. Lämmittävästi vaikuttavien kasvien tulee kasvaa kuumassa ilmanalassa auringon paisteessa, etelän puolella ja kuivassa. Hyvä lääkekasvi kasvaa koskemattomassa ympäristössä yksikseen, sitä eivät ole tallanneet ihmiset eivätkä eläimet. Kasvupaikan tulisi lisäksi olla puhdas, avara ja miellyttävä, valoisa ja terveellinen, siellä ei saa olla hyönteistuhoja eikä sään aiheuttamia tuhoja. Kasveilla tulisi olla lajille tyypillinen muoto, väri, maku ja vahva juuristo. Ne pitäisi poimia oikeaan aikaan.

Lääkekasvien keräilyssä noudatetaan viiteen elementtiin ja neljään vuodenaikaan liittyviä sääntöjä
- Juuret, varret ja puiden rungon osat kerätään myöhäissyksyllä kun kasvillisuus on kuihtumassa.
-Lehdet ja vihannat kasvinosat sekä mahla kerätään kesällä (Tiibetissä sadekautena) kun kasvit kukkivat.
-Kukat kerätään loppukesästä.
-Hedelmät ja siemenet kerätään syksyllä ennen hallaöitä, kun ne ovat täysin kypsyneet.
-Kuori, nila ja pihka kerätään keväällä kun sää alkaa lämmetä ja mahla nousee.

Kasvinosat on kuivattava kunnolla ja lajiteltava. Jos mahdollista, lämmittävät ja viilentävät kasvit varastoidaan eri huoneissa kunnes niistä tehdään lääkkeitä. Varastoissa jokaiselle kasville varataan oma säilytysastia ja voimakkaasti tuoksuvat kasvit pidetään erillään muista. Yrttilääkkeet valmistetaan aina tuoreesta, samana vuonna kerätystä materiaalista

Perinteisissä teksteissä on tarkat ohjeet paitsi yrttien keräilystä ja säilytyksestä myös kaikenlaisten raaka-aineiden lääkkeeksi valmistamisesta. Toisinaan lääkevaikutusten esiin saamiseksi riittää yksinkertainen mekaaninen tai kemiallinen toimenpide niinkuin kullan erottamisessa malmista. Toisinaan täytyy raaka-aine kuivata auringossa, puhdistaa, jauhaa tms. Eräät ainekset käyvät läpi monimutkaisen prosessin, jolla myrkyllisyys poistuu. Kun ainekset ovat valmiita ne sekoitetaan tarkkojen sääntöjen mukaan. Mestarit opettavat nämä asiat oppilailleen. Tuloksena on pulvereita, öljyjä, kylpyaineita, höyrystyviä aineita hengitettäväksi, voiteita, kääreitä ja pillereitä, joilla on hyvin vähän jos lainkaan sivuvaikutuksia.

Ympäristömuutokset
Monet lääkkeiden kasvi- ja eläinperäiset ainesosat ovat nykyisin uhanalaisia lajeja. Onneksi korvaavia lajeja löytyy ja joitakin kasveja voidaan viljellä.

Eri maiden lainsäädännön rajoitukset
Joissakin maissa tiibetiläisten yrttilääkkeiden maahantuonti on kielletty, vaikka myrkyttömäksi muuttamisprosesseja ei ole näissä maissa tutkittu. Tällä hetkellä Tara Rokpa klinikat toimivat Britanniassa ja muiden Euroopan maiden sekä USA:n lainsäädännön muutoksia seurataan mielenkiinnolla. Hoidoista on hyötyä myös länsimaalaisille potilaille, joskin tutkimusta tarvitaan, jotta nämä lääkkeet saadaan tehokkaaseen käyttöön. Nykyaika on löytämässä perinteisen tiibetiläisen lääketieteen arvon.

Terapeuttiset menetelmät

Tiibetiläiset hoitotavat ovat kokonaisvaltaisia, hoidetaan ihmistä eikä pelkästään sairautta. Akuuttia ongelmaa tarkastellaan kokonaisterveyden osana pitkällä aikavälillä. Jos vain mahdollista, käytetään pehmeitä hoitomuotoja, elämäntavan ja ruokavalion muutokset kokeillaan ennen lääkitystä ja ulkoisia toimenpiteitä. Joskus hyvin yksinkertaiset neuvot riittävät: potilasta voidaan kehottaa pitämään munuaiset lämpiminä ja välttämään tietynlaista ilmastoa, silloin ei ollenkaan turvauduta lääkkeisiin, jotka hoitavat vain oireita.

Ruokavalion muutos on astetta voimakkaampi hoitomuoto. Ellei se auta tai ei ole aikaa odottaa tuloksia, käytetään lääkkeitä, joskus jopa tehdään pieniä leikkauksia ja moksibustiota (akupunktiopisteiden lämpöhoitoa); kuumia kääreitä, yrttihauteita tai kylpyjä mineraalivesissä voidaan suositella. Käytännössä näiden yhdistelmä on useimmiten käytössä.

Elämäntapaan liittyvät ohjeet
Eri ihmisillä on erilainen sopeutumiskyky ulkoisiin olosuhteisiin. Keho koostuu viidestä elementistä ja kolmesta biodynaamisesta ominaisuudesta, jotka määräävät sen, mitkä olosuhteet ovat keholle hyödyksi ja mitkä vahingoksi. Asuin- ja työpaikka, ihmissuhteet, pukeutumistavat, tupakointi, alkoholinkäyttö ja nukkumaanmenoaika ovat osa ihmisen ympäristöä, joka on tehty samoista viidestä elementistä ja joka vaikuttaa kehon tasapainoon jatkuvasti.

Hoidoissa otetaan huomioon se, miten ilmasto ja vuodenajat vaikuttavat potilaaseen. Jokainen yksilö on erilainen, jokaisella on ainutlaatuinen elinympäristönsä. Ei ole olemassa tarkkoja ohjeita, mutta tiettyjä suuntaviivoja voidaan vetää. Mutta se mikä auttaa yhtä potilasta voi olla vahingollista toiselle. Lääkäriltä kuluu paljon aikaa siihen, että hän oppii tuntemaan kunkin tapauksen ja jäljittää, mikä elämäntavassa on yksilölle vahingoksi. Tämä tiibetiläisen lääketieteen alue on eritisen kiinnostava länsimaalaisille, jotka elävät epäsäännöllistä elämää meluisassa ja saastuneessa ympäristössä. Tiibetissä elämä oli entisaikaan hyvin säännöllistä ja luonnonläheistä.

Jos kysytään, onko tiibetiläinen lääkäri sitten pätevä auttamaan nykyaikaisissa ongelmissa, vastaus on, että elementteihin liittyvä tieto pätee kaikkialla samalla tavoin. Hän voi myös katsella länsimaisen elämäntavan itsestäänselvyyksiä ulkopuolisesta, objektiivisesta näkökulmasta.

Ruokavalio
Keho ja sen ravinto kumpikin rakentuvat samoista elementeistä. Kehon ja ravinnon riippuvuussuhde ei kuitenkaan ole muuttumaton vaan vuodenajat ja ikääntyminen saavat aikaan muutoksia. Tiibetissä luonnonvalinta on muokannut väestön rakennetta, sillä tarvitaan tiettyjä ominaisuuksia että selviää kovissa sääolosuhteissa ja yksinkertaisella ruokavaliolla. Sekä tiibetiläisten että intialaisten ruokavalio-ohjeiden soveltaminen lännessä onnistuu vain osittain. Periaatteiden tutkimisesta on kuitenkin hyötyä.

Lääkkeet
Useimmat lääkkeet ovat 5 - 70 eri lääkeaineen yhdistelmiä. Lääkeaineksia, joista valita, on useita tuhansia. Useimmissa tapauksissa lääkkeitä määrätään yli kahden viikon jaksoille ja usein potilaan on otettava annos kolmasti päivässä.

”Kallisarvoiset pillerit” ovat erityinen mielenkiinnon kohde. Nämä monimutkaiset yhdistelmälääkkeet ovat tulos hienovaraisesta puhdistamisesta ja myrkyttömäksi muuttamisprosessista, mutta koska niiden pohjana ovat harvinaiset kivennäiset ja metallit, niitä ei voi käyttää lännessä. Näitä lääkkeitä tutkitaan jonkin verran Kiinassa ja Israelissa.

Muut hoitomuodot
Niitä ovat kuumat ja kylmät kääreet, yrttihauteet ja moksibustio akupunktiopisteissä. Akupunktio ei ole tiibetiläinen hoitomuoto, vaikka eräät lääkärit käyttävät sitä nykyisin täydentämässä perinteistä tiibetiläistä hoitoa. Veren laskemista ja leikkauksia tiibetiläiset lääkärit eivät suorita länsimaissa koska laki kieltää ne.

Anatomia ja fysiologia

Neliosaisen tantran alkuluvuissa on yhteenveto anatomiasta ja fysiologiasta. Siihen pohjautuva perinteinen tiibetiläinen lääketiede lähtee siitä, että sikiämisvaiheessa kehoon liittyy tajunta, jolla on menneisyys. Jonkun aiemmin kuolleen tajunta siis liittyy fyysiseen todellisuuteen, jonka hänen uudet vanhempansa luovat sikiämishetkellä. Teksti kuvaa, miten uusi yksilö muodostuu viidestä elementistä ja miten sikiö kehittyy raskauden aikana.

Anatomiassa kehoa verrataan taloon, kehonosat käydään läpi vertauskuvin jotta on helppo ymmärtää osien toiminta ja merkitys. Esimerkiksi vatsa on kuin suuren majatalon soppakattila, josta kaikki kehon osat saavat ravinnon ruoansulatuksen välityksellä. Sisäelimiä verrataan kuningaskunnan hoviin, jossa kaikilla on sekä omat tehtävänsä että yhteisiä tehtäviä, jotka on hoidettava järjestelmällisesti, jotta valtakunta pysyy pystyssä.

Yksi mielenkiintoisimpia kohtia vanhassa tekstissä on kuvaus energiakanavista. Tulkintamme tekstin tästä kohdasta perustuu professori Khenpo Tsenamin opetukseen. Hän on sekä tunnettu lääkäri että buddhalainen mestari. Kanavat ovat fyysisen todellisuuden abstraktio. Esimerkiksi tehtaassa voi olla esillä materiaalivirtojen kulkukaavio. Tehtaasta ei noita viivoja ja laatikoita löydy, niiden sijasta on raaka-ainevarasto, keittokattila, tuotteiden kuljetinhihnoja ja muita tavaroita. Kaavio on abstrakti kuvaus, joka auttaa ammattilaista paikantamaan tapahtumia ja ymmärtämään riippuvuussuhteita tehtaassa.

”Kanavat” kuvaavat siis yksinkertaistettuina niitä toimintoja, joiden avulla pysymme hengissä. Toiminnat muodostuvat hermojen, lihasten, kudosten ja nesteiden yhteistyönä, eikä kanava ole mitään muuta niiden lisäksi. Jos vaikkapa maksan ja silmän väliin on piirretty kanava se vain kuvaa, että toinen niistä vaikuttaa toiseen.

Monet pääkanavista vastaavat pääverisuonia ja muita fyysisiä linjoja, joita pitkin viestit kulkevat kehon osasta toiseen. Moni kuitenkin pitää kanavia ”psyykkisinä”, koska niitä vastaavia elimiä ei ole. Toiset taas ajattelevat kanavien vastaavan keskushermostoa. Tätä sekaannusta ei helpota se, että buddhalaisissa harjoituksissa käytetään kanavia esittäviä kaavioita, joissa visualisaation avulla tuotetaan muutoksia joogin kehossa. Mietiskelyharjoitusten kaavioilla on liittymäkohta vajrayanabuddhalaisuuden kuvaamaan puhdistettuun ja jumalalliseen kehoon.

Sekä tiibetiläiset lääkärit että mietiskelijät painottavat, että nämä kaksi järjestelmää ovat erillisiä. Jotta voisi ymmärtää yhteydet lääketieteellisten ja mietiskelyyn liittyvien kanavien välillä, täytyy itse olla meditaation asiantuntija ja kokenut mietiskelyn harjoittaja sekä ymmärtää buddhalainen käsitys maailmankaikkeudesta. On ymmärrettävä mikä liittyy fyysiseen todellisuuteen ja mikä mielenharjoitukseen.

Lääketieteellisten kirjoitusten mukaan kanavilla neljä eri tehtävää. Tuottavat kanavat muodostavat kehon. Ylläpitävät kanavat ravitsevat kehoa, pitävät aistit tarkkoina, mielen valppaana jne. Yhdistävät kanavat kuvataan verisuonten ja hermoston toimintana. Elämää tukevat kanavat ovat sellaisia, joiden epäkuntoon meneminen uhkaa elämää.

Kriittiset pisteet ovat kehon haavoittuvaisimmat ja arimmat kohdat, onnettomuudessa niiden vahingoittuminen voi johtaa kuolemaan. Niitä on lueteltu 302 eri kudoksissa, elimissä ja kanavissa.

Terveys pysyy hyvänä kun ruokavalio on sopiva ja ruuansulatus toimii. Jos tässä monimutkaisessa toimintojen ketjussa on häiriö, ihminen sairastuu. Ruoan kaikki energia pitäisi voida käyttää ja ruoan on oltava senlaatuista että se sopii elämäntyyliin.

Copyright Rokpa Trust

International Homepage

Lääketiede osana perinneprojektia

12. Kenting Tai Situpa: Opetuksia terapiasta

Kotisivu