ROKPA FINLAND RY – TOIMINTAKERTOMUS 2010

 

 

BUDDHALAINEN TOIMINTA

 

Rautatiikerin vuosi alkoi 14. helmikuuta Karmapan luostareissa käytössä olevan laskutavan mukaan (Tsurphun astrologinen perinne). Karmapan perinne täytti 900 vuotta, sillä ensimmäinen Karmapa Düsum Khyenpa syntyi vuonna 1110.

 

Kagyu-perinteen nykyisen johtajan, 17. Karmapan Ogyen Trinley Dorjen oli määrä tulla ensivierailulle Eurooppaan ja käydä myös pääkeskuksessamme Kagyu Samye Lingissä Skotlannissa. Karmapan matka Eurooppaan on toistaiseksi kuitenkin siirtynyt, koska Intia ei ole myöntänyt hänelle viisumia. Hän on antanut säännöllisesti opetuksia Intiassa, ja niitä on voitu seurata internetin välityksellä maailmanlaajuisesti.

 

Puheenjohtajamme Akong Tulku Rinpochen 70-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin Samye Lingissä ja keräsimme lahjoituksen Rinpochen tiibetiläiselle kotiluostarille Dolma Lhakangille. Juhlaa vietettiin Samye Lingissä 28. huhtikuuta, joskin viihde-esitykset korvattiin Kiinan tiibetiläisalueella sattuneen maanjäristyksen uhreille omistetulla Chenrezig-pujalla.

 

Ani Sherab järjesti jonkin verran yksilö- ja pienryhmäopetusta Helsingissä sairauslomansa sallimissa puitteissa. Syksyllä kaksio Laajasalossa sisustettiin kokonaan buddhalaisittain Kagyu Samye Dzong -toimintaa varten. 18.syyskuuta sinne kokoonnuttiin kuulemaan Timo Raunelan kuulumisia Samye Lingin humanitaarisesta vuosikokouksesta. Lisäksi Ani Sherab kertoi mitä ovat Puhtaat maat, esimerkiksi Sukhavati, Tushita ja Guru Rinpochen kuparinvärinen vuori ja mihin dharmanharjoittaja kuoleman hetkellä opetusten mukaan suuntaa. Keskuksessa tehtiin Chenrezig-pujaa.

 

12.joulukuuta esittelimme Rokpa Finland ry:n toimintaa kaikilla kolmella osa-alueella yhdistyksen tiloissa Helsingin Laajasalossa. Asiantuntijoina olivat Tuula Styrman (erikoisalana Tara Rokpa -terapia), Timo Raunela (humanitaarinen työ) ja Ani Sherab (buddhalaisuus).

 

Päätimme kutsua Lama Yeshe Rinpochen ja Gelongma Ani Lhamon Suomeen keväällä 2011. Viisipäiväiseen Helsingin-vierailuun kuuluu mm. uskontojenvälinen retriittipäivä Vartiosaaren karmeliittaluostarissa, yleisöpuhe ja turvautuminen.

 

Tampereen Kagyu Samye dharmaryhmä sai uudet kokoontumistilat Puutarhakadulta Tampereen keskustasta. Opintoryhmä kävi läpi buddhalaisuuden perusteita Samye Lingin internet-koulun pohjalta suomentaen. Lisäksi tehtiin mielentyyneyteen liittyviä harjoituksia ja myötätunnon kehittämiseen tarkoitettuja harjoituksia (tonglen ja Chenrezig).  Myös Turun dharmaryhmä kokoontui kevätkaudella muutamia kertoja mietiskelemään.

 

Rokpan jäseniä vieraili Samye Lingissä vuoden aikana erilaisilla kursseilla ja yksi henkilö pääsi sinne oppilaitoksen tukemaan työharjoitteluun kolmeksi kuukaudeksi.

 

Kolmivuotiset dharmaopinnot Samye Lingissä internetin välityksellä oli mahdollista aloittaa myös vuonna 2010. Koulu tarjoaa kattavan kurssin buddhalaisuudesta Samye Lingissä vierailleiden mestareiden opetusten pohjalla englanniksi. Siihen kuuluu myös mahdollisuus osallistua vuosittaisiin syventäviin kurssijaksoihin Samye Lingissä.

 

 

TARA ROKPA -TERAPIA

 

Opi rentoutumaan -harjoitukset jatkuivat Tuula Styrmanin johdolla Hyvinvointigalleria Create Amovessa Helsingissä. Niihin kuului visualisointiharjoituksia, rentoutusharjoituksia, liikeharjoituksia ja kevyttä hierontaa. Harjoitukset toimivat myös perustana varsinaiseen Tara Rokpa -terapiaan aikoville.

 

Koulutetut Tara Rokpa terapeutit vierailivat Suomessa säännöllisesti Tara Rokpa - ryhmiä ohjaamassa. Johtava terapeutti Edie Irwin ohjasi kurssilaisia toukokuussa. Tuula Styrman aloitti nelivuotisen koulutusohjelman valmistuakseen Tara Rokpa -terapeutiksi ensimmäisenä Suomessa.

 

Suomessa on tällä hetkellä neljä säännöllisesti kokoontuvaa, eri terapiavaiheissa olevaa ryhmää. Osallistujia ryhmissä on eri puolilta Suomea. Uusin ryhmä aloitti Paluu alkuun -vaiheen joulukuussa Helsingissä.

 

 

HUMANITAARINEN TYÖ

 

Timo Raunela palasi tammikuussa kolmen kuukauden työharjoittelusta ROKPA INTERNATIONALin Sveitsin pääkonttorista ja kokoonnuimme 20. helmikuuta Helsingin Kagyu Samye Dzongissa suunnittelemaan keräyshistorian 30-vuotisjuhlavuotta.

 

Suunnitelmiin tuli muutos, kun maa järisi voimakkaasti Yushussa Kiinan tiibetiläisalueella 14. huhtikuuta ja useita kaupunkeja tuhoutui. Tuhansia kuoli ja loukkaantui. Koko järjestö keskitti voimansa helpottaakseen tilannetta ja juhlavuoden tapahtumia peruttiin. ROKPAlla on alueella 64 kehityshanketta, mm. luostareita, kouluja ja terveyskeskuksia. 250 oppilaan koulu on ensimmäinen projektimme siellä ja sen oppilaat selvisivät hengissä, vaikka rakennuksia sortui. Koulutyö jatkui lähes heti väliaikaistiloissa. Suomalaiset olivat kiitettävästi mukana varojen keruussa. Lahjoitusvaroilla järjestö osti mm. talvioloihin sopivia telttoja. Kaksivuotinen keräyslupamme Suomessa jatkui marraskuun 22. päivään asti.

 

ROKPAn humanitaarisen työn vuosikokous pidettiin Kagyu Samye Lingissä 16.–17. elokuuta 2010. Suomea kokouksessa edusti Timo Raunela. Otteita raportista:

 

Siirtyminen ohjelmapohjaiseen varojen keruuseen

 

Akong Tulku Rinpoche korosti avauspuheessaan ohjelmakohtaisen varainkeräyksen tärkeyttä. Kuten jo edellisvuoden kokouksessa tuli esille, ROKPA on aloittanut muutosprosessin, jossa mahdollisia lahjoittajia rohkaistaan siirtymään projektikohtaisista lahjoituksista ohjelmakohtaisiin lahjoituksiin. Ohjelmakohtaiset yleisrahastot ovat tarpeen myös siksi, että Akong Rinpochen ja Lea Wylerin vuosittaiset tarkastusmatkat edellyttävät joissakin tapauksissa nopeaa toimintaa.

 

Tiibetissä olevat luostarit eivät ole ainoastaan kulttuurisia ja uskonnollisia keskuksia. Niille on perinteisesti kuulunut myös tärkeitä yhteisöllisiä rooleja. Monet luostarit toimivat vanhainkoteina ikääntyneille, joilla ei elämäntilanteen/sukulaisten puuttumisen vuoksi ole varaa muuhun hoitoon. Luostareiden yhteydessä on perinteisesti ollut myös kouluja ja terveysasemia. Nämä vanhustenhoitoon ja terveyden ylläpitoon sekä koulutukseen liittyvät toiminnot luostareissa kaipaavat kipeästi lisätukea, varsinkin kun näitä palveluja käyttävät ihmiset ovat kaikkein huonoimmassa asemassa.

 

Uudet rokpaperheen jäsenet

 

Akong Rinpoche mainitsi tällä hetkellä kehitteillä olevat osastot Kongoon ja Hong Kongiin.

 

Yushun maanjäristys

 

Lea Wyler antoi suuret kiitokset kaikille katastrofiapuun lahjoituksia antaneille jäsenjärjestöille. Suurin osa avustuksista meni vuonna 2010 yli sataan Tiibetiin lähetettyyn kenttätelttaan ja niiden talvivarustukseen. ROKPA International on todennut katastrofiavun niin paljon erityistaitoja vaativaksi hyväntekeväisyyden alueeksi, että aikoo vastaisuudessa keskittyä ainoastaan katastrofialueiden jälkiavustukseen.

 

 

JÄSENMAKSUT

 

Jäsenmaksu vuonna 2010 on 40 euroa / 20 euroa opiskelijat ja vähävaraiset / 80 euroa kannatusjäsenet.

 

 

LUOTTAMUSHENKILÖT 2010

 

Akong Rinpoche, puheenjohtaja

Ani Sherab, varapuheenjohtaja ja sihteeri (erovuorossa)

Soili Takkala, jäsen

Riitta Pasanen, jäsen (erovuorossa)

Timo Raunela, varajäsen

Hanna Lehtimäki, varajäsen (erovuorossa)

Marika Lohi (rahastonhoitaja)

Liisa Tarvainen (tilintarkastaja)

Terhi Hugg (varatilintarkastaja)

 

 

 

 

ROKPA FINLAND RY – TOIMINTASUUNNITELMA 2011

 

 

HENKINEN TYÖ

 

Kagyu Samye Dzong Helsinki

 

Yksilöllistä opetusta sekä pienryhmäohjausta sopimuksen mukaan.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset p. 040 702 2979 / Ani Sherab tai sherab@rokpafinland.org.

 

Kagyu Samye dharmaryhmä Tampere

 

Tampereen ryhmä jatkaa opiskelua ja mietiskelyä kokoontumalla joka toinen viikko keskustassa. Lisätietoa Marie Hildén: aude.sapere@luukku.com.

 

Kagyu Samye dharmaryhmä Turku

Ryhmällä ei ole säännöllistä toimintaa, mutta tapaamisia järjestetään silloin tällöin osallistujien kotona.

 

Opettajavierailun ohjelma:

 

Samye Lingin apotti Lama Yeshe Rinpoche ja nunna Ani Lhamo vierailevat Suomessa 13. – 17.5.2011.

 

Lauantai 14. toukokuuta: Steinerkoulun eurytmiasali, Lehtikuusentie 6, Helsinki

klo 15 Lama Yeshe Rinpochen yleisöpuhe: How taming the mind can enrich our life (Miten mielen kesyttäminen voi rikastaa elämää – tulkkaus englannista suomeksi)

n. klo 16 Gelongma Ani Lhamo: Turvautumisen merkitys – tulkkaus

n. klo 17 Turvautumisseremonia – tulkkaus tarvittavin osin

n. klo 18 – 19.30 Mahdollisuus Lama Yeshe Rinpochen henkilökohtaiseen tapaamiseen

 

Sunnuntai 15. toukokuuta: Uskontojen välinen kohtaaminen Helsingin Vartiosaaressa
Lama Yeshe Rinpoche vierailee Vartiosaaren karmeliittaluostarissa yhdessä nunna Ani Lhamon kanssa sunnuntaina 15.5.2010. Päivään sisältyy opetusta, keskustelua, mietiskelyä ja kontemplaatiota. Tulkkaus suomeksi.

 

Maanantai 16. toukokuuta:

n. klo 10 – 14 kaupunkikierros Helsingissä

klo 17–20.30 Rokpa Finland ry:n vuosikokous, Chenrezig puja ja tsok (siunattua ruokaa) sekä mahdollisuus Lama Yeshe Rinpochen henkilökohtaiseen tapaamiseen Create Amove Oyssä, Nervanderink. 10, Helsinki.

 

Dharma-kurssi internetin välityksellä

 

Kolmivuotiset dharmaopinnot Samye Lingissä internetin välityksellä voi aloittaa myös keväällä 2011. Koulu tarjoaa kattavan kurssin buddhalaisuudesta Samye Lingissä vierailleiden mestareiden opetusten pohjalla englanniksi. Siihen kuuluu myös mahdollisuus osallistua vuosittaisiin syventäviin kurssijaksoihin Samye Lingissä.

 

 

HUMANITAARINEN TYÖ

 

Suunnitelmissa on hakea uutta keräyslupaa, kun edellisen kaksivuotisen keräyksen tilitys on tehty. Pitkään tekeillä olleet humanitaarisen työn kansainväliset kotisivut saattavat muuttaa keräysmenetelmiä entistä enemmän verkkopainotteisiksi. Sivujen runko on käännetty suomeksi, mutta ei julkaistu, koska yksityiskohtiin on odotettavissa muutoksia.

 

Yhdistyksellä on käytössään ROKPA Internationalin englanninkielisiä esitteitä ROKPAn toiminnasta. A4-kokoinen nelivärijulkaisu on 50-sivuinen. Se on painettu vuonna 2010 ja tarkoitus on käyttää tätä julkaisua esitteenä usean vuoden ajan.

 

 

TARA ROKPA -TERAPIA

 

Opi rentoutumaan -kurssi 2011

 

Opi rentoutumaan -kurssilla käydään läpi rentoutta liikkeiden, hieronnan ja Tara Rokpa -terapian rentoutusharjoitusten ja visualisaatioiden avulla (rentoutuminen, hengitys, 3 valoa, "Avoimuus" ja "Tunne"). Kurssi on itsenäinen kokonaisuus, mutta valmistaa myös varsinaisen Tara Rokpa -terapian aloittamiselle. Mutkatonta, lämminhenkistä ja hyvinvointia vahvistavaa yhdessäoloa ja harjoittelua.

Ajankohdat: 19.1.2011, 16.2. ja 9.3 klo 17.30–20.30. Kurssi pidetään Create Amove Oy:n viihtyisissä tiloissa Töölössä. Opi rentoutumaan -kokonaisuuden hinta on 75 € + alv 23 % tai 25 €+ alv 23 % /kerta. Hintaan sisältyy ohjaus, cd-levy tehdyistä harjoituksista ja teetarjoilu.

 

Tara Rokpa -terapiaryhmät

 

Avoinna olevan Tara Rokpa -terapiaryhmän seuraava viikonloppu on 28.1–30.1.2011 Create Amovessa Helsingissä. Muut ryhmät jatkavat toimintaansa mm. Jyväskylässä ja Turussa.

 

Lisätietoa terapiatoiminnasta: Tuula Styrman, 0505489717, tuula@create.fi

 

JÄSENMAKSU

 

vuonna 2011 on 40 euroa, 20 euroa opiskelijat ja vähävaraiset, 80 euroa kannatusjäsenet.

 

kotisivulle