|
Rokpa
Uutisia - Zimbabwe Zimbabwe
tunnettiin ennen vanhaan eteläisen Afrikan vilja-aittana. Nyt siellä
kärsitään nälkää enemmän kuin missään muualla maapallolla. Maan talous on
romahtanut ennätysajassa, HIV epidemia on Afrikan toiseksi pahin, talous ja
koko yhteiskunta on kriisissä. Maareformin seurauksena maatyöläiset virtaavat
ennestään ylikansoitettuihin kaupunkeihin ja työttömyys on noussut 80
prosenttiin. Ruoan
niukkuus on johtanut nälänhätään joillakin alueilla, ja perheet nääntyvät
arkihuolien keskellä. Rokpa auttaa
vammaisten lasten äitejä Zimbabwessa ja tukee perheitä, joiden huostassa on
orpoja. Hararessa katulapsille on järjestetty
musiikki- ja tanssiryhmä. Ruokaa ja vaatteita jaetaan. Monet avun
saajista ovat HIV-positiivisia, mutta ympäristön ennakkoluulojen ja syrjinnän
takia he eivät tule testeihin. Ne yksinhuoltajaäidit, joiden tiedetään olevan
HIV-positiivisia, saavat Rokpalta ylimääräisiä
vitamiineja ja lääkkeitä. Rokpan motto: auttaa
siellä missä apua tarvitaan, on erityisen ajankohtainen täällä.
He kutsuvat
itseään nimellä Batsiranai, se tarkoittaa shonan murteella "toisiaan auttavat ystävät".
Kolmekymmentä naista, monet yksinhuoltajia, ovat kaikki vammaisten lasten
äitejä. He tapaavat säännöllisesti, juttelevat, nauravat ja valmistavat
koristeommeltuja kortteja perinteisin afrikkalaisin kuvioin. Pienen lisätulon
ohella ryhmä tarjoaa naisille henkistä tukea. Amai Nancylle, jonka Nancy-tytärtä Rokpa on tukenut, Batsiranai on ollut elämänlanka. Äiti hoitaa lastaan
suurella huolella ja käyttää päivittäin tunteja syöttämiseen ja
puhtaanapitoon. Hänen rakkautensa ei ole järkkynyt, vaikka perheenjäsenet
sulkivat häneltä ovensa, koska uskovat että vammaisuus on kirous. Kun perheen
isä viime vuonna kuoli, Amai Nancy koetti ansaita
tuloja myymällä vihanneksia torilla. Hän nousi kolmelta
aamuyöllä, jätti Nancyn ja kolme muuta lasta nukkumaan ja käveli kauas
maaseudulle. Mutta vaikka hän teki pitkiä päiviä, hän ei pystynyt
ansaitsemaan riittävästi ja joutui ottamaan lapset pois koulusta. Lopulta hän
löysi tukea Batsiranai ryhmästä ja Rokpasta Zimbabwen vammaisten lasten vanhempien
yhdistyksen kautta. Rokpa avustaa perhettä ruokakuluissa ja koulumaksuissa. Batsiranai-kortteja voi tilata Rokpan Britannian
toimiston kautta.
Vaikka elämä
on ollut kovaa, 18-vuotiaana Moses Ngozi edelleen rakastaa tanssia ja laulua. Kun isä vuonna
1999 kuoli, Moses, hänen äitinsä ja kolme sisarusta
menetti kotinsa ja joutui muuttamaan Hararen
liepeille slummiin. Siellä hän tapasi Jesca Masamban ja innostui tämän ideasta järjestää rumpu- ja
tanssiopetusta katulapsille. Viime vuonna Moseksen äiti kuoli ja lapset joutuivat kadulle. Jesca ja musiikkiryhmän jäsenet olivat ottaneet jo monia
lapsia suojaansa, eikä uusille ollut tilaa. Rokpa tarjosi apua ja vuokrasi
talon Mosekselle ja hänen veljilleen. Pian neljä
muutakin lasta muutti sinne. Rokpa on nyt saanut lahjoituksina varat oman
talon ostamiseen lapsia varten. Tavoitteena on palkata myös lastenhoitaja. Kun neljännes
vanhemmista sairastaa AIDSia, orpojen lukumäärä
kasvaa, eikä monella ole ketään kehen turvautua. Ilman apua he joutuvat
kadulle. Orvon
lapsen ruoka ja vaatetus maksaa 25 euroa kuukaudessa. |
|
|