Aleksanteri Aava, kannakselainen kansankirjailija, oikealta nimeltään Aleksanteri (Santeri) Kuparinen, syntyi ja kasvoi Sakkolan pitäjän Riiskan kylässä. Talvisodassamme legendaarisen kunniakehän saanut Taipale - Suvanto - ja Laatokan rannat olivat hänen runojensa synnyinkehtona. Suvannon laineilla onkiveneessä istuskellessaan hän sai parhaat innoittimensa.
Runolliset taipumuksensa hän uskoi perityneen vanhemmiltansa. Äiti Emilia os. Karvonen oli laulun ja soiton ystävä ja opetteli jo pikkutyttönä sisariaan liekutellessaan soittamaan viulua. Isä Matti oli maanviljelijä ja lautamies.
Ensimmäisen teoksen julkaisi
WSOY vuonna 1916. Runokokoelma "Vanha maininki" liikkui
Kalevala-mittaisen runon rytmeissä. Aavasta kirjoitettiin mm. "...
hän on kuin joku Kalevalan tai Kantelettaren nimettömistä runoilijoista,
hänellä on välittömyyden ja herkkyyden suuri lahja". Professori V.
Tarkiainen kirjoitti "Aavan runoissa asuu sanaton surun tunto".
Esikoisteoksen menestyksen innoittaman Aava kirjoitti pian uuden
kokoelman, nimeltään "Musta lintu" . Tälle teokselle myönnettiin
valtion kirjallisuuspalkinto vuonna 1917.
Talvisodan aaltojen ajamana kirjailija ajautui Saaren pitäjään, Miekkolanniemen kylään jossa Aavan elinpäivät tulivat eletyksi 11.3.1956. Kirjailija on haudattu vaimonsa Helenan ja poikansa Joukon viereen Saaren kirkkomaahan.
Vapaasti lyhennettynä Aleksanteri Aavan Kootut Teokset -kirjan esipuheesta.