Lincoln TownCar '92 Signature Series
Lincolni oli puhdas heräteostos. Satuin ihan vaan olemaan vknloppuna liikenteessä ja stoppasin katselemaan erään paikallisen huonekalukauppiaan, Wanhan Harrin, autovalikoimaa. Jotenkin tuo musta iso auto vetosi minuun. Isompaa vannetta alle ja sitä rataa. Auto oli kaupan tax-freena, joten hinta ei päätä huimannut. Kaupat tuli.
Lincolni on Fordin huippumerkki joka suoltaa vain edustusautoja. Vähän samaan tapaan kuin Toyotalla on Lexus. Kyseinen Lincolnini oli Signature Series joka tarkoitti huippuvarustelua. Mustat nahkapenkit, JBL SoundSystem, automaattinen ilmajousitus takana, täysautomaatti ilmastointi, digitaalimittaristot, saattovalo-toiminto, himmenevä taustapeili, sun-load sensorit, cruise, tiltti, huuliltaan kiinni imevä takaluukku. Kaikki lasit, peilit, kattoluukut ja penkit toimivat sähköllä. Ja kuskin penkissä vieläpä muisti. Uskomaton auto, en edes muista kaikkia varusteita mitä siinä oli. Koo'oo auton varustelusta ei ei puuttunut optiolistalta kuin luistonesto ja orkkis hälytin. Moottorina toimi Fordin 4.6 modulaari V8 tarjoten tuplaputkisto optiolla 210hp. Vaihteistona elektronisesti ohjattu nelivaihteinen automaatti, AODe. Peränä Fordin tuttu 8.8 aavikko valitteisellä 3.08 ruuvilla ilman lukkoa.
Autolla oli ollut Car-Faxin mukaan melko värikäs historia. Neljän sivun verran oli tapahtumia ja viimeisin omistaja oli joku Ethan Herere. Autosta löytyi New Bible ja takakontista tyhjä viinapullo. Kilometrejä oli kertynyt vaatimattomat 515000, tosin moottori oli vaihdettu jossakin kohdin ja kävi todella kauniista ja tasaisesti tikittäen. Maalipinta tai tarkemmin sanottuna lakkaus oli Floridan auringon alla alkanut kesimään kaikilla vaakatasopinnoilla. Check Engine, ABS ja Air-Bag valot loimottivat. Moottori vähän pölläytteli ja muuta tuommoista ajan tuomaa pientä.
Auton kuntoon laitto heti ja kilvitys vasta myöhemmin oli suunnitelmissa. Yhden kesän ajan iskin autoon kiinni omaisuutta 7000€ edestä. Yhtä vaille kaikki ABS anturit vaihtuivat. Kaikki uudet jarruletkut, eteen jarrupalat, käsijarruvaijerit, takavalopaneeli, tyhjäkäyntimoottori, kolmen oven lasinostin-mekanismit ja mootorit, takaovien keskuslukko-moottorit, takaluukun tiiviste ja jne jne paljon muuta. Luonnollisesti kaikki nesteet vaihdettiin suteineen. Ai niin, jarrujen pääsylinterinkin piti vaihtaa uuteen kun yhdestä risteyksestä mentiin sokkona läpi. Kallein remontti oli kun vaihdatin Jari Mäellä Koskenkorvalla kaikki 16 venttiilin varren kumia. Siihen loppui savutus ja kukkaro keveni yli 700€:lla. Hauskin reissu oli kun vesipumppu hajosi metsässä keskellä ei mitään. Rekan lavalla tultiin takaisin kotiin. Uusi vesipumppu oli Mustangin pumppu jossa ei ollut paikkaa visko-flektille, joten laitoin sähköisen flektin.
Ylimääräisiä varusteitakin toki tuli laitettua. Ensimmäiseksi ostin 17" vanteet Nokian Z kumeilla 235/55 koossa. Näyttivät auttamattomasti liian pieniltä tuossa tankkerissa. Blaupunktin LasVegas DVD soitin kunnon vahvarilla, kun auton omat ei toimineet enää tuon uuden soittimen kanssa. Perinteinen Cobran Bridge-sarjan hälytin, joka hienosti ohjasi myös keskuslukkoja ja takaluukun pop-uppia. Vapaavirtaus suodattimella saatiin vähän imuääniä muuten täysin hiljaiselle autolle. Helmoihin pienet valot ja tietty koko takapaneeli täyteen valoja.
Kaikesta huolimatta auto oli elämäni mukavin ja paras ajettava. Niin pehmeä ja mukava alusta mutta kuitenkin hyvin vakaa suurilla nopeuksilla. Tai no suurilla ja suurilla... 170km/h sain tuon laitteen kulkemaan. Ja tilava. Kerran tehtiin wanhusten kanssa sukulointi reissu Helsinkiin ja kyllä oli leppoisaa kyytiä. Tavalliset kuolevaiset antoivat moottoritiellä helposti tilaa kun iso musta auto tuli puskuriin kiinni. Hah, äijjä auto.
Jäin todella kaipaamaan tuota autoa. Oli sääli että jouduin antaman sen vaihdossa Mustangiin. Sellaisen jäljen se kuitenkin jätti että mitään pientä autoa en ajo/käyttö-autoksi seuraavaksi hankkiessa enää kelpuuta. Uudempi korista TownCaria olenkin vähän haaveillut...