Ford Sierra DOHC '90

Muuli, talviauto, beater ja vastaavat kuvaisivat parhaiten tätä autoa. Auto on kyllä yksi luotettavuudeltaan ja uskollisuudeltaan parhaimpia mitä minulla on ikinä ollut. Siksi tavallaan kovin epäreilua että tämä halpa, yksinkertainen ja hidas auto saa minulta enempi arvostelua kuin kehuja. Toki autoani huollan, vaihdan uutta osaa tarvittaessa ja kannan huolta, mutta rehellisesti, en kyllä kovin paljon murehdi pienistä pintakosketuksista taikka tämän auton puhtaudesta.

Auto on erinomaisella historialla. Jossakin perheessä, en muista missä, ollut uudesta asti. Lopulta koo'oo perheen viimeisin jäsen pysäiköi auton työpaikkansa jäiselle parkkipaikalle, jossa paikalliset kypäränkiillottajat sladittivat auton keulan paskaksi. Kaiken tämän lisäksi auton ollessa omistajansa pihalla rutattuna, koira tippui katolle. Tampereen AVK:n kautta auto siirtyi frendilleni Mikalle joka vaihtoi palan keulaa, puskurin, valot, maskin, kyyslärin, nokkapellin ja roiskasi maalit niskaan. Samalla autoon ilmestyi Cossu Sierran Eibach jousisarja ja Marteliuksen täydellinen putkisto peltisarjoilla ja ilman kattia. Autoon tehtiin vielä kansiremontti ennenkuin se siirtyi veljelleni.

Niin todelakin... Auto oli reilun vuoden verran veljelläni, kunnes eräänä jouluaattona ehdotin vilpittömästi että eikö perheelliselle miehelle tuommonen farkku-Renu olisi parempi. Autot vaihtuivat ja näin sain päivitettyä käyttöautonkin Fordiksi. Itse en muuta muutoksia autoon tehnyt kuin asensin pakkomilteeksi muodostuneen Cobran hälyttimen. Niin ja pakkohan vähän oli tuunata ja laitoin parkkipolttimot myös etuvilkku-umpioihin.

Kuva on tarkoituksellisesti epäselvä koska, tällä autolla liikun aina kun ajokortti on hyllyllä taikka muuten vaan syystä tai toisesta haluan liikkua mahdollsimman anonyymisti liikenteessä. Onhan näitä Sierroja jo kaikki nähneet.