Sinikilpikonna on aina ollut lempivärini burmaväreistä. Eikä vähiten Matamin ansiosta, siinä on burma isolla B:llä! Joka on nähnyt meidän Matamin ensiksi kauhuissaan räyhäävän kolmeviikkoisille pennuille ja sitten makaavan olohuoneen lattialla selällään KAIKKI ketarat levällään, on nähnyt pilkahduksen sinikilpikonnan kiehtovuudesta.

Aura-nimen olin päättänyt jo vuosia sitten, että kun minulle tulee seuraava sinikonna, se on sitten Aura, ihan sen perinteisen sinihomejuuston mukaan. Mutta kymmenen vuotta meni, ennen kuin sain toisen sinikonnani! Ei ole syntynyt meillä, eikä oikein muuallakaan missä Elli ja Molla olisivat jatkuneet... kunnes Lennin poika Veikko kävi Häkkisten Millin kanssa treffeillä... SINIKONNA!! Joo-joo, vähän on nenässä pituutta, ja korvatkin on valtavat... minua ei kiinnosta ne! Sinikonna josta löytyy oma suku, vielä emosta joka on osoittautunut loistavaksi siitosnaaraaksi - se on Aura! Auran kuulumiset Heiniltä ja Lotalta olivat aivan "matamia": "Se on tällä hetkellä suurin pennuista", "Se syö mitä tahansa", "Se on kaikkein villein pennuista". Tiedetään, tiedetään, se on minun SINIKONNANI!

Aura on todellakin vähän eri näköinen muista burmistani: sillä on piiiitkä ja ohut, taipuisa häntä; sillä on SUURET korvat, kauniit silmät ja uskomattoman upea sinikilpikonnaväritys jo näin nuorena. Suurin toiveeni on, että se tulee jatkamaan emonsa linjaa siitosnaaraana: tilauksessa on paljon terveitä pentuja, mielellään sinikonnia ;-)