35.15.1747

Joka sivulta vaadittava huumori osuus:

 
 
 


        Mä olen kerännyt tähän parhaimpia vitsejä (ainakin mun mielestä)


Lyhyitä määritelmiä eri tieteenaloista:
    - jos se on vihreä tai sätkyy, se kuuluu biologiaan
    - jos se haisee pahalla, se kuuluu kemiaan
    - jos se ei toimi, se kuuluu fysiikkaan
    - jos se ei liikahda 5 miljoonaan vuoteen, se kuuluu geologiaan
    - jos se sijaitsee huit hemmetissä, se kuuluu maantieteeseen
    - jos kukaan ei ymmärrä siitä mitään, se kuuluu matematiikkaan
    - jos siinä siinä ole mitään järkeä, se kuuluu joko taloustieteeseen tai psykologiaan


Miksi kutsutaan viisasta blondia?
 - Kultaiseksi noutajaksi.


Pohjois-maihin perustettiin kolme mielisairalaa:
- Yksi Kööpenhaminaan
- Yksi Osloon
- Ja lopuksi Tukholma aidattiin..


Jenkit viettivät itsenäisyyspäiväänsä. Oli tilattu maankuulu taiteilija maalaamaan freskon, joka kuvaa Yhdysvaltain 200-vuotista kunniakasta historiaa.Kun vaate vedettiin 100x10-metrisen maalauksen päältä, syntyi häijy hiljaisuus.Taulu kuvasi preeriaa, jonka keskellä höyrysi mahtava paskaläjä. Maisema oli täynnänsä nussivia intiaanipariskuntia.Juhlatilaisuuden juontaja antoi yhdysvaltalaisen demokratian nimissä taiteilijalle kolme minuuttia aikaa selittää.
 - Muistattehan te kenraali Custerin viimeiset sanat, aloitti taiteilija: "Holy shit! Fucking indians all over!"


Mistä tulee sana "eläke"?
- ELÄÄ LÄÄKKEILLÄ


Liisa Kulhialle tuli vieraaksi itse Cicciolina Italiasta.Lissu ja Cicciolina lähtivät sitten hiihtelemään Lappiin tuntureille,jotta italiatarkin saa tilaisuuden ihailla komeita maisemia ja nauttia keväisestä auringosta. Liisa sivakoi ripeää vauhtia, eipä aikaakaan ja Cicciolina huolestui. Liisa Kulhia oli kadonnut jo horisontin taakse. Ilta alkoi jo hämärtää ja Cicciolina rupesi huutelemaan:
 -Kulhia! Kulhia! Kulhiaaa!
Erään porokämpän pihalla syntyi heti liikettä, kun poromiehet repivät Lynxejänsä käyntiin ja huusivat kuorossa:
-Tulhaan! Tulhaan!


Miksi Skotit käyttävät kilttejä?
 - Lampaat kuulevat vetskarin äänen kilomterin päästä


Uudenlainen Punahilkkasatu:
Punahilkka käveleskelee metsäpolkua kohti isoäitinsä kotia. Julmetun suuri susi loikkaa esiin puun takaa ja karjaisee:
"Nyt minä syön sinut! Mutta ennen sitä saat kuitenkin kolmetoivomusta. Mikä on sinun ensimmäinen
toivomuksesi?"
Punahilkka tähän:
"Tehdään temput."
Susi suostuu ja kun homma on hoidettu, susi kysyy läähättäenPuhahilkan toista toivomusta.
Punahilkka vastaa:
"Sama uudelleen."
Homman hoiduttua susi puuskuttaa jo ihan tosissaan ja tie-dustelee Punahilkan kolmatta toivetta.
Punahilkka vastaaihan odotetulla tavalla:
"Sama vielä kerran."
Susi ei voi muuta kuin suostua, koska tuli luvanneeksi. Susiähkii ja puhkii ja yrittää hoitaa hommaa kotiin, mutta kaatuukesken hommien kuolleena maahan. Punahilkka nousee ylös, siistii vaatteensa ja lähtee jatkamaan matkaansa jollointoisen puun takaa astuu esiin metsänvartija. Vartija heris-tää sormeansa ja sanoo moittivalla äänellä:
"Punahilkka, se oli jo neljäs susi tällä viikolla!"


Kylän vanhin asukas oli viettämässä 95-vuotispäiviään. Joku kysäisi:
"Jahas, koskakohan pappa on viimeseks ollu naisen kanssa sillai?"
Hetken mietittyään tämä vastaa: "Nooh, joshkush... 19... ja 45..."
"Noh, noh. Nyt tais mennä vähän totuuden ulkopuolelle. Ei kai siitä niin kauan voi olla."
Pappa kattoo rannettaan epäröivästi ja sanoo:
"No paljonkos se kello nyt sitten on?"


Olet huoneessa Mussolinin, Hitlerin ja lakimiehen kanssa. Sinulla on ase, jossa on vain kaksi luotia. Ketä ammut?
-Asianajajaa, kahdesti.


Kutsuntaan saapunut nuorukainen yritti kohottaa verenpainettaan juomalla monta kupillista mustaa kahvia. Pettymyksekseen hän selviytyi lääkärintarkastuksesta erinomaisesti ja hänet määrättiin asepalvelukseen.
Muutaman kuukauden kuluttua hän tunsi olonsa hieman kehnoksi ja ilmoittautui sairastuvalla. Tutkittuaan nuorukaisen perusteellisesti lääkintäupseeri sanoi lopulta päätään pudistellen:
- Miten ihmeessä teidät on hyväksytty asepalvelukseen, vaikka teidänverenpaineenne on niin alhainen?


Äiti, äiti, miksi isä juoksee pellolla?
- Ole hiljaa, ja anna minun tähdätä rauhassa!


Miksi muumit on niin paksuja?
- Koska niillä ei ole persreikää.


Amerikkalaisen vankilan kuolemansellistä kuului karmeaa kiljuntaa. Kauhistuneet vangit ihmettelivät, mistä oli kysymys.
- Sähkötuolista on virta poikki, selitti vartija. - Joudumme käyttämään kynttilöitä.


Laihialaisisäntä oli kuollut. Hänen perillisensä tuumivat, että kai heidän täytyy laittaa jonkinlainen kuolinilmoitus lehteen, mutta siitä on tietenkin tehtävä mahdollisimman lyhyt ja halpa. Niinpä he päättivät panna lehteen vain yhden rivin ilmoituksen, jossa luki "Matti Möttönen kuollut".Mutta kun he veivät ilmoitusta lehteen, he saivat kuulla, että samaan hintaan he saisivat vielä toisenkin rivin. He päättivät, että totta kai pannaan lisää tekstiä, kun kerrani lmaiseksi saadaan. Jonkin aikaa he miettivät sopivaa tekstiä, mutta lopulta he pääsivät yksimielisyyteen. Näin seuraavan päivän lehdessä oli kahden rivin ilmoitus,jossa luki:
"Matti Möttönen kuollut. Myydään mopo."


Mitkä asennot Kuplan lämmityslaitteessa on?
- Kylmää, täysi puhallus ja kylmää, hidas puhallus.


Olipa kerran vahva norjalainen ja hintelä japanilainen. He olivat kapakassa kunnes heille tuli riita. He menivät ulos tappelemaan. Pian norjalainen sammui ja kun hän heräsija kysyi:
- Mitä se oli?
Japanilainen kumarsi ja sanoi:
- Terveisiä kotimaastani.Se oli judoa. He menivät takaisin kapakkaan kunnes tuli taas riita.
Norjalainen sammui taas ja kysyi:
- Mitä se oli?
Japanilainen kumarsi ja sanoi:
Terveisiä kotimaastani.Se oli karatea.
He menivät takaisin kapakkaan kunnes tuli taas riita.Tällä kertaa japanilainen sammui ja kysyi:
- Mitä se oli?
Norjalainen kumarsi ja sanoi:
- Terveisiä kotimaastasi. Se oli Toyotan tunkki.


Oli sumuinen ilta ja postelijooni toi postia pikku-Kallen taloon. Hän koputti oveen. Pikku-Kalle aukaisi oven jolloin postelijooni kysyi:
- Onko isäsi kotona?
- Ei ole, lähti kun äiti tuli
- Onko äiti sitten kotona?
- Ei ole, lähti kun vaari tuli
- Onko vaari sitten kotona?
- Ei ole, lähti kun mummi tuli
- Onko mummi sitten kotona?
- Ei ole lähti kun minä tulin
- Onpas tämä outo talo.
- Ei tämä ole mikään talo. Tämä on meidän paskahuussi


- Sinähän putosit eilen teidän parvekkeelta???
- Niin...
- Sattuiko?
- Ei, mutta sitten sattui kun osuin maahan...


Tohtori kysyy savolaiselta potilaaltaan:
-Onko Tirronen nainut?
-Olenhan minä pari keroo törräytänny.


Intohimoistaan tunnettu Katariina Suuri otti sänkyynsä suomalaisen sotilaan, joka oli kuulu suursaavutuksistaan makuukammarissa. Ja tottahan se olikin, sillä noin klo 8 aikaan aamulla Katariina pyörtyi ensimmäisen kerran elämsäässään. Herättyään tainnuksista hän soitti palvelijan ja kysyi minne suomalainen oli hävinnyt, johon palvelija vastasi: "Hän näkyi runkkaavan tuolla käytävässä."


Matkustaja sai kestikievarissa yöllä ripulin ja koska ei viitsinyt mennä toisesta kerroksesta pihan perälle niin hän otti sukan ja laski siihen.  Sitten hän pisti sukan ulos ikkunasta, pyöräytti pari kertaa
ja laski menemään.  Ja reissasi seuraavana aamuna pois täysin tietämättä siitä, että sukassa oli ollut reikä.
Muutamia aikoja myöhemmin asettui keksijä Edison asumaan samaan huoneeseen, mutta ei tullutkaan pois huoneestaan koko päivänä.  Kun seuraavanakaan päivänä ei keksijää kuulunut murtauduttiin huoneeseen ja tavattiin Edison huoneen parvekkeelta, missä hän istui syviin mietteisiin vaipuneena, tuijottamassa seinässä oleviin suuriin ruskeisiin renkaisiin.  Ajatuksistaan havahduttuaan Edison virkahti: "Paljon olen tässä maailmassa keksinyt ja paljon ratkaissut, mutta miten tuo piru on istunut, joka tuolle seinälle on kykkinyt, sitä en mitenkään saa selvitetyksi."


Tietokonebisneksellä monimiljonääriksi tullut Bill Gates kuoli. Hän saapui Pietarin puheille. Pieteri tunnisti oitis tulijan ja kehui kovasti Gatesia joka oli myynyt miljoonia tietokoneita amerikkalaisille. Sen sijaan Microsoft Windows 95 käyttöjärjestelmä sai Pietarilta nuhteita.
    -Mutta haluan olla reilu ja saat mahdollisuuden valita, menetkö taivaaseen vai helvettiin.
Bill Gates meni alas katsomaan helvettia. Siellä miehet pelasivat hiekkarannalla lentopalloa vähapukeisten neitokaisten kanssa, musiikki soi ja virvokkeita tuntui riittavän. Seuraavaksi Gates meni kurkistamaan taivaaseen, jossa vallitsi unelias meininki. Enkelikuoron harppu oli hieman epävireessä ja Gates poistui korviaan pidellen.
    -Taidan valita alakerran, sorry vaan!
Viikon kuluttua Pietari poikkesi tervehtimään. Bill Gates oli täysin onneton, sillä ranta oli öljyn saastuttama, aurinko pilvessä eikä neitokaisia mailla halmeilla.
    -Minua petettiin, missä se luvattu makea elämä on, Gates valitti.
Pietari hymähti:
    -No, mutta iso mies, olisihan sinun pitänyt tietää että se oli vain demo!


Poika tuli koulusta kotiin ja äiti kysyi, mitäs teitte tänään koulussa?
    "Meillä oli sukupuolivalistusta ja minä rakastelin opettajan kanssa", poika vastasi.
    "Hyi sinua, sinähän olet vasta kahdeksannella luokalla", torui äiti.
    Isä taas innostui tämän kuultuaan ja sanoikin pojalle, että sinustahan on tullut mies, nyt kyllä lähdetään ostamaan sulle se sinun haluamasi maastopyörä! Niin mentiin kauppaan ja poika sai valita haluamansa pyörän, jonka ylpeä isä maksoi.
    Kun he lähtivät kotiinpäin, poika asteli isänsä vieressä uutta pyörää taluttaen.
    "No, ajahan nyt uudella pyörälläsi", sanoi isä.
    "Mutta kun meillä oli tänään sitä sukupuolivalistusta koulussa ja mä rakastelin sen opettajan kanssa, niin mulla on perse vielä niin kipeä, että mä mielummin nyt talutan tän pyörän kotiin" poika vastasi...


Pappi on kyläilemässä eräässä perheessä ja perheen isä avaa pojan huoneen oven. Pappi näkee pojan sängyn vieressä polvillaan. Pappi menne sängyn toiselle puolelle ja laittaa kädet ristiin.Poika kysyy ihmeissään:
    - Mitä sä teet?
    - Sitä samaa mitä sinäkin, vastasi pappi.
    - Älä nyt, hyvä mies, sinne puolelle kuse, kun potta on tällä puolella, sanoi poika.


Mara oli maakuntavierailulla eräässä maalaiskunnassa.Hän huomasi lapsia leikkimässä hevoshaan luona kuivillalantakikkareilla.
- Hei lapset, mitäs te leikitte? presidentti kysyi kumartuen lähemmäksi.
- Me leikitään hallitusta, lapset kertoivat. - Nää kikkareet tässä on ministereitä. Ne istuu pöydän ääressä ja tekee päätöksiä.
- Vai niin. Heh heh, missäs on presidentti?
- Ei olla vielä löydetty niin suurta paskaa.


Amerikassa kehiteltiin jopa kolmeen äänennopeuteteen pystyvää sotilaslentokonetta.Kehitystyö sujui muuten hyvin mutta aina kun koelennolla saavutettiinkolmas äänennopeus katkesivat siivet juuresta ja kone tippui alas.Hanke meinattiin jo haudata, kunnes joku tiesi Suomessa olevan aika pätevän miehen ja hänet päätettiinkin isolla rahalla raijata amerikkaan.Suomalainen tutki vähän aikaa koneen piirrustuksia ja sanoi ettäselvä juttu. Saanko poran ja kolmen millin terän. Hän porasi siivenjuuriin vieri viereen reikiä. Tämän jälkeen Suomalainen kertoi koneenolevan valmis. Ymmärettävästi koelentäjää oli hiukan vaikea löytää mutta se löydettiin ja eiku kone ilmaan. Ensimmäinen ja toinen äänennopeus ylitettiin hienosti ja kaikki alkoivat jännittää mitätapahtuu kun kolmas äänennopeus ylitetään. Kaikki sujui kuitenkinhienosti ja kone teki vielä silmukankin huimalla kolmenkertaisella äänennopeudella. Onnistuneen koelennon jälkeenjärjestettiin lehdistötilaisuus jossa Suomalaiselta kysyttiinettä mikä hän on oikein miehiään. "No minä olen paperi-insinööri, ja olen ollut Serlan vessapaperitehtaallatöissä. Senhän jokainen tietää ettei se ainakaan reikien kohdalta katkea".


Eräänä iltana mies oli todella panon tarpeessa ja päättituhlata ainokaisen 10,- läheiseen bordelliin. Hän kysyi ovimikolta että mitä saisi 10,-:lla. Ovimikkosanoi että mene tuosta ovesta mutta älä valita mitä saat,eli tyydy siihen. No mies meni ovesta ja siellä oli pulskaemakko. Mies tarpeenseensa tietenkin tuumi että parempi sekuin ei mitään, ja alkoi hoitaa hommiaan. Viikon kuluttua mies meni uudestaan mutta tällä kertaahänellä oli vain 5,- , ja ovimikko ohjasi oikeaan oveen,sanoen että ota mitä saat. Ovesta mentyään mies oli ihmeissään.Seinällä seisoi rivissä miehiä jotka katselivat aukoista joitaseinään oli porattu. No mies meni jonon päähän ja alkoi tirkistellä kun mies pani vanhaa mummoa. Mies huudahti ettätämäpä hienoa. Vieressä mies sanoi että olisit ollut viimeviikolla kun joku idiootti pani sikaa tuolla!!


Miksi blondi kävelee selkä edellä etelässä ?
- Hän on ostanut peruutusmatkan


-Tarjoilija, keitossani on hämähäkki.
-Anteeksi, valitettavasti kärpäset ovat loppuneet.


Kaksi naista riitelee junanvaunussa.
- Jos ikkuna on auki saan keuhkokuumeen ja kuolen, sanoi ensimmäinen.
- Jos ikkuna on kiinni tukehdun kuoliaaksi ja kuolen sanoi toinen.
Tällöin kuului viereiseltä penkiltä huuto:
- Avataan ikkuna hetkeksi niin päästään eroon molemmista!


Vampyyri meni ravintolaan ja sanoi:
- Litra kokista.


Englantilainen, Ranskalainen ja Suomalainen kilpailivat jousiammunnassa. Siinä oli sitten neljäs henkilö jolla oli omena pään päällä ja siihen omppuun piti osua.
Englantilainen ampui - keskelle omenaa, ja sanoi "I'm Robin Hood!"
Ranskalainen ampui - keskelle omppua hänkin ja sanoi"I'm Willhelm Tell"
Suomalainen ampui keskelle neljännen henkilön päätä jasanoi "I'm sorry"


- Pentti, me olemme perineet minun tätini!
- Mitä me hänellä teemme?


Iisakissa oli kerskailijan vikaa.
-Ajatella, hän kerran sanoi vaimolleen. - Jos saisin markanjokaista naista kohden, jonka kanssa olen muhinoinut.
-Mitä sinä niillä rahoilla tekisit? hämmästeli vaimo. - Ostaisit purukumin, vai?


Kaksi maanviljelijää tapasi kylätiellä. Toinen kysyi:
- Polttavatko sinun lehmäsi tupakkaa?
- Oletko hullu? Eivät tietenkään!!!
- Sitten sinun navettasi palaa.


- Onpa teidän pojallanne korkea sänky.
- Niin on. Muuten emme kuulisi, kun hän putoaa lattialle.


Syntyipä kapakassa keskustelu kahden kaljaveikon välillä:
- En ollut vaimoni kanssa kertaakaan sänkyhommissa ennen papin aamenta. Entä sinä?
- Jaa, enpäs nyt ole aivan varma...mikäs hänen tyttönimensä olikaan?


Liisalle oli käynyt ns. vanhanaikaisesti ja isästäkään ei ollut tietoa. Niinpä äiti kyseli huolstuneena:
- Ei kai ne pojat vaan väkisin ??
- Ei toki, mielelläänhän ne pojat. Vastasi Liisa.


Varuskunnan tallin takana oli pieni kivilaatta johon oli kaiverrettu:
    -Tässä lepää Rusko- ruuna joka potkaisi 150:tä varusmiestä, 20:tä vääpeliä, 8:aa kapteenia ja yhtä miinaa.


Pohjanmaalainen vanhus täytti 90 vuotta. Paikallislehden toimittaja lähetettiin haastattelemaan sankaria.
    -Mikä on pitkän ikänne salaisuus? uteli toimittaja.
    Mies vastasi ääni väpättäen:
    -Ikänäni en ole ryypiskellyt enkä polttanut tupakkaa ja naisistakin olen pysytellyt erossa. Samassa kuului viereisestä huoneesta hirvittävä ryske ja naisten kirkunaa.
    -Mitäs tuolla tapahtuu? hätäili toimittaja.
Siihen pappa:
    -Tätä se on joka päivä. Isäukko siellä tappelee naisista ryyppykavereidensa kanssa.


Kaksi pikkupoikaa kävi tyypillistä kinastelua:
    -Minun isäni on parempi kuin sinun isäsi.
    -Eipäs ole!
    -Minun isoveljeni on parempi kuin sinun veljesi.
    -Eipäs ole!
    -Minun äitini on parempi kuin sinun äitisi.
    -No siinä olet ehkä oikeassa. Olen kuullut isänikin väittävän samaa.


65-vuotias juutalaismies menee kirkkoon ripittäytymään:
- Olen löytänyt 18-vuotiaan ihanan tytön ja me rakastelemme intohimoisesti joka päivä.
Pappi:
- Miksi sinä sitä minulle kerrot? Sinähän olet juutalainen jaminä olen katolisen kirkon pappi.
- Minä kerron KAIKILLE.


Leikkikoulun opettaja pyysi lapsia kertomaan jonkun hyvän jutun.Pikku-Kalle innoissaan:
- Ne tuli nyt!
Opettaja ihmettelee ja Pikku-Kalle tarkentaa:
- No kun minä kuulin kun meitin piika sanoi näin isille ja isi sanoi, että se on hyvä juttu, paras
juttu pitkään aikaan.


Teemu Selänne pieraisi kaukalossa ja yleisö tuuletti...


Armeijassa oli kaappitarkastus. Alokkaita neuvottiin esittelemään kaappi sanomalla:
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi
Ensimmäinen alokas sanoi:
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi.
Vääpeli huusi:
- Ei noin tietenkään, vaan sano siinä oma nimesi sen-ja-sen tilalla!
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi! alokas huusi.
- Oletteko aivan tomppeli! karjui vääpeli. -Mikä on teidän nimenne?
- Alokas Senjanen, herra vääpeli.


Talossa oli ollut piika vain kaksi viikkoa, kun hän meni emännän luo jasanoi itsensä irti. Emäntä ihmetteli, että eikö Marilla ole ollut hyvätoltavat. Johon Mari tokaisi:
- Olen tottunut siihen, että talossa jossa palvelen ei valehdella.
- Kuinka niin? kysyi emäntä. Johon Mari:
- Kun minun sänkyni yläpuolella on teksti "Herra tulee luoksesi joka yö", eikä tullut kuin kahtena ensimmäisenä iltana.


Pikku pikku punahilkka hyppeli metsässä. Hänellä olikorissaan pipareita, pullaa, karkkia ja hedelmiä. Niitähän oli viemässä sairaalle isoäidilleen. Yhtäkkiä pensaastakuului kahahdus.
- Kuka siellä? kysyi punahilkka.
Ei vastausta.
- Kuka siellä? kysyi punahilkka uudelleen.
Ei vieläkään vastausta jolloin punahilkka meni katsomaan.Pensaan takana oli iso paha susi.
- Onpa sinulla suuuuuret silmät, sanoi punahilkka.
- Painu vittuun mä oon paskalla! karjaisi iso paha susi.


Miten voi erottaa Ruotsalaisen Merimihen ja kapteenin toisistaan?
- Rautakangella


Mikä se on, kun neljä blondia istuu penkillä vierekkäin?
- Imusarja.


Mikä erottaa ihmisen ja apinan toisistaan?
- Pohjanlahti


Mies ilmestyi maanantaina työpaikkelle ja hänellä oli silmä mustana. Työtoverit kyselemään, että mistä moinen oli tullut.
- Olin kirkossa josta sen sain, kertoi mies.
- Eihän kirkosta sellaista,aprikoivat muut.
- No, aloitti mies. Istuin penkillä ja sitten tuli se aika,kun kaikki nousevat seisomaan. Myös edessäni istuva nainen nousi ylös. Hänenhammeensa oli jäänyt peffan rakoon ja minä nyppäsin sen irti.
Seuraava maanantaina taas mies tuli työpaikalleen ja hänen silmänsä oli jällen musta. Työtoverit esittivät saman kysymyksen ja mies vastasi:
Olin kirkossa josta sen sain, kertoi mies.
- Eihän kirkosta sellaista, aprikoivat muut.
Mutta minä istuin penkillä ja sitten tuli se aika, kun kaikki nousevat seisomaan. Myös edessäni
istuva nainen nousi ylös. Hänenhammeensa oli jäänyt peffan rakoon ja minä nyppäsin sen irti.
Mutta kun muistinmillainen mekkala oli syntynyt edellissunnuntain työnsin sentakaisin.


Erään miehen vaimo oli palaamassa matkoilta ja mies oli ovella ottamassa vaimoansa vastaan 5-vuotiaan poikansa kanssa. Poika sanoo äidillensä:
-Äiti, meillä on ollut täällä vähän huolia.
Jälkeenpäin mies kertoo työkavereilleen:
-Onneksi se meidän pikkupoikamme ei osaa sanoa vielä ärrää.


Pikku-Kalle ja isäpappa olivat saunassa. Pikku-Kalle kysyy
- Isi, mikä tuo on joka roikkuu jalkojesi välissä?
Isä vähän hämillään
- No, se nyt on sellainen kasvain...
Tähän Pikku-Kalle topakasti:
- No, olipa helevetin hyvä, ettei kasvanut otsaan.


Liisa oli tehny taas syntiä. Tällä kertaa hän päätti mennä papin luokse ripittäytymään.
"Isä, Liisa sanoi niiskuttaen, Minä olen tehnyt syntiä.Eräs iso mies teki minulle pahaa."
Papin himo nousi ja hän alkoi hivellä Liisan kullankeltaisia hiuksia... "näinkö hän teki?" pappi kysyi.
"Joo ja paljon pahempaa"
Näinkö hän teki? pappi sanoi ja alkoi riisua Liisaa.
"Joo ja paljon pahempaa"
Pappi kopeloi Liisaa joka puolelta.
Näinkö hän teki?"
"Joo ja paljon pahempaa"
Enää pappi ei voinut pidellä himojansa, vaan alkoi työntämään kaluaan Liisan jalkojen väliin.
"AAAH.......AAAHH.....näinkö hän teki? sanoi pappi läähäten
"Joo ja paljon pahempaa"
No mitä? kysyi pappi orgasmin partaalla
"Jätti saatananmoisen kupan" Liisa vastasi itkien....


Isänta oli hankkinut ilmapuntarin. Kun se näytti kaunista, hän kaatoi monta hehtaaria heinää. Pahaksi onneksi tuli kuitenkin melkoinen ukkoskuuro. Silloin isäntä meni pirttiin, otti ilmapuntarin seinältä, ja heitti sen ulos sateeseen ja sanoi:
    -Katso nyt perkele, onko siellä kaunista.


Luokan rehtori oli vienyt koko koulun kaupungintalolle taidenäyttelyä katsomaan ja päästyään alastonta miestä esittävän patsaan luo rehtori aloitti tenttaamisen:
- Sirpa, mitäs sinä näet tässä veistoksessa?
- Musta sillä on aika makeen näköiset reidet, vastasi Sirpa.
Tämä oli rehtorille aivan liikaa ja hän määräsi Sirpalle kaksi tuntia jälki-istuntoa ja yhden päivän vapautuksen koulutyöskentelystä.
Seuraavaksi rehtori esitti saman kysymyksen Päiville, mutta eipä Päivänkään vastaus liiemmin tyydyttänyt rehtoria.
- Mun mielestä sillä on aika kookkaat kivekset, vastasi Päivi. Tämä oli rehtorille melkein shokkovastaus ja niin hän määräsi Päivin myöskin jälki-istuntoon ja samalla tuli parin päivän porttikielto kouluun.
Mutta rehtori halusi saada todellisen expertin mielipiteen veistoksesta ja niin hän kääntyi Liisan
puoleen ja teki hänelle saman kysymyksen kuin Sirpalle ja Päiville. Mutta kuten arvata saattaa,
oli Liisan vastaus vieläkin karmeampi kuin hänen ystäviensä.
- Joo, mä nään siinä aikamoisen kyrvän ja viikon loman! vastasi Liisa.


Jaakko oli päässyt töihin hautausmaalle, mutta jo viikon jälkeen kirkkoherra tuli valittamaan Jaakolle.
- Minä olen kuullut, että te kaivatte vähän liian ahtaita hautoja, sanoi kirkkoherra.
- Perhana soikoon, sanoi Jaakko sylkäisten maahan aikamoisen limpin. - Onko joku noussut valittamaan vai?


- Oletkos koskaan maannut mieheni kanssa? uteli Liisa parhaimmalta ystävältään.
- En, sinähän olet minun paras ystäväni. Enhän minä...
- Jaa, ehkä sinun olisi pitänyt. Mun mieheni on paljon parempi sängyssä kuin sinun Timosi.


Vanha mummo oli liikkeellä yksinään kaupungissa. Huonokuntoisen näköisenä hän herätti katupoliisin avustusrefleksit.
- Voinko auttaa mummon kadun yli? kysyi poliisi.
- Kiitos mielellään, vastasi mummo. - Moottoripyöräni onkin kadun toisella puolella.


Karin navetan nurkalla ajettiin joka päivä kana tai kaksi kuoliaaksi. Ei auttanut varoitusmerkki, ei  suurimman sallitun ajonopeuden madaltaminen. Mutta sitten tuli rauha maisemiin, kun Kari tekstasi uuden kilven:
Nudistileiri - ei saa katsella!

Rovasti huomasi kerran, miten tien vieressä olevasta pensaasta nousi savua. Metsäpalon sijasta hän löysikin sieltä pikku-Katin polttelemassa tupakkaa.
-Ohhoh, huudahti kirkonmies nähdessään 7-vuotiaaksi tietämänsä naisenalun moisessa puuhassa.
- Kovin nuorena olet aloittanut.
- Vanhemmiten sitä oppii, tuumi Kati. - Mutta olin minä viime vuonna poikienkin kanssa.
- Niinkö, kauhistui rovasti. - Tuossa nyt ei taida olla paljonkaan kehumista.
- Niin, eihän siinä paljoa ole, myönsi Kati. - Jos nyt toden sanon, niin mä olin niin saatanasti
juovuksissa, etten mä muista oikeastaan siitä mitään.


- Kuulin juuri, Rauno, että veljesi on pudonnut puusta ja kuollut. Mitä hän muuten siellä puussa
teki?
- Aikoi hirttää itsensä.


- Sanonpa vaan, Liisa, että tämä koirani on yhtä viisas kuin minä itse.
- Uskon kyllä. Muutoin ihmiset yleensä liioittelevat puhuessaan koiristaan.


Pienimulkkuisia miehiä ei ole olemassakaan... se on vain isovittuisten naisten levittämää
huhupuhetta.


Reijo soitti ovikelloa ja ojensi oven avanneelle naiselle lapun, jossa luki "Ostakaa tauluja, olen mykkä"
Rouva liikuttui ja osti yhden. Reijo nyökkäsi ja saatuaan rahat, nosti hattua ja lausui "näkemiin rouva"
- Mutta ettehän te voi puhua, hämmästeli rouva.
- Niin, mutta näkemiin rouva onkin sitten ainoa lause, jonka pystyn sanomaan...


Anu kertoi Kallelle, että hänen isänsä oli varastanut naapurin pyykkinarulta lakanan.
- Hyi miten karkeata, huudahti Kalle.
- Samaa valitteli äitikin, mutta isä sanoi, ettei siellä ollut hienompia.


Jokaisella elollisella lajilla on oma tapansa suhtautua pelkoon tai hämmennykseen:
-Jänis loikkii pakoon, siili nortaa piikkinsä pystyyn ja hallitus alkaa syytää paperia.


Neljä pappia istui puistonpenkillä.
"Kuulkahan", sanoi yksi papeista, "koska me olemme niin hyviä ystäviä, eikö olisi sopiva hetki keskustella itse kunkin ongelmista?
Kaikki nyökyttelivät päätään.
"Niin, haluaisin huojentaa sydäntäni. Ongelmani on ylenpalttinen ryyppäily.", ensimmäinen pappi sanoi.
Toiset haukkoivat henkeään. Sitten toinen pappi sanoi:
"Rehellisyytesi rohkaisemana voin tunnustaa, että minun pulmani on uhkapeli. Tiedän kyllä, että se on kauheaa, mutta en pysyty lopettamaan. Minulla on kiusaus näpistellä jopa kolehtihaavista." Taas kuului kohahdus, ja sitten kolmas pappi puhui:
"Minä olen tosiliemessä, sillä minulla on suhde yhteen seurakuntalaiseen - naimisissa olevaan naiseen.
Jälleen kauhistelua. Mutta neljäs pappi oli edelleen vaiti. Aikansa patisteltuaan toiset saivat hänet kertomaan ongelmastaan.
"Tuota noin", pappi sanoi, "Mitenkähän tämän nyt kertoisi. Juttu on nimittäin niin, että minä olen parantumaton juoruilija."


Äiti ja lapsi keskustelee:
- Äiti, miten minä synnyin?
- Haikara toi sinut.
- Entä sinä, miten sinä synnyit?
- Mummi haki minut saunasta.
- No entä mummi sitten?
- Hänet löydettiin marjametsästä.
- Yritätkö sanoa, ettei meidän suvussa ole kolmeen sukupolveen ollut yhtään luonnollista synnytystä?


Biologian luennolla pyydettiin naisopiskelijaa luettelemaan miehen ruumiin kolme tärkeintä osaa.
- Ensiksi tulevat tietysti aivot, tyttö muisteli. - Sitten tulee sydän. Kolmas tärkeä osa on...on...on... Tytölle tuli ajatuskatko. Hän mietti ankarasti, raapi päätään ja harmistuikin lopulta:
- Niinkuin sitä ei olisi minuun taottu ja se on ollut kielen päälläkin monta kertaa, mutta nyt en vain
jaksa muistaa sen nimeä.


- Haluaisin tavata tytön, joka ei juo, ei tanssi eikä ole kevytkenkäinen.
- Minkä vuoksi?


Miksi palkat suomessa ei nouse?
Jokaisessa firmassa on palkanlaskija.


Mies meni psykiatrille.
- Tohtori", hän sanoi, - minulla on paha ongelma. aina kun menen vuoteeseen, alan kuvitella, että sängyn alla on joku. Kun menen sängyn alle, minusta tuntuu, että sängyn päällä on joku. Sängyn alla, sängyn päällä, vuoron perään. Minä tulen hulluksi!
- Ei hätä ole tämän näköinen, sanoi psykiatri. - Käytte täällä kaksi vuotta kolmesti viikossa, niin saan teidät varmasti parannetuksi.
- Paljonko te veloitatte?
- Neljäsataa käyntikerralta.
- Harkitsen vielä asiaa.
Mies ei enää tullut takaisin. Puoli vuotta myöhemmin psykiatri tapasi miehen.
- Miksi ette enää tullut vastaanotolleni, hän kysyi.
- Ja pulittanut neljääsataa kerralta? Yksi baarimikko paransi minut viidelläkympillä.
- Ihanko totta? Miten hän sen teki?
- Neuvoi minua sahaamaan sängystä jalat pois.


Nuori mies tuli kotiin ja tapasi nuorikkonsa murheissaan.
- Minä olen todella pahoillani, vaimo sanoi. - Prässäsin sinun pukuasi ja poltin housujen takamukseen ison reiän.
- Älä sure, lohdutti mies. - Etkö muistanut, että minulla on siihen pukuun ylimääräiset housut.
- Muistin toki, vaimo sanoi, nyt jo iloisempana. - Onneksi sinulla oli ne. Minä otin niistä kangasta sen reiän paikkaamiseen.


Pultsari nukkui puistonpenkillä tuiteriansa pois. Siihen tulee sitten pari poliisisetää ja vievät äijän kamarille. Asiakkaalta otetaan tietysti henkilötiedot jne. Ammatin kohdalla mies vastaa että juustonhaistaja. Poliisit nauraa ja sanovat ettei sellaista ammattia olekkaan, että eipäs nyt leikitä. Mies kivenkovaa väittää edelleen olevansa juustonhaistaja. Poliisit päättää sitten tehdä kokeen asian tiimoilta. Miehen silmät sidotaan liinalla ja eteen tuodaan vuorotellen eri juustoja. Mies latelee kaikki oikein "Joo, tämä on emmentaalia, tämä homejuustoa, tämä kermajuustoa jne... Poliiseja vähän kismittää ja ne päättää tehdä jekun ukolle ja hakevat peräsellistä vanhan ilotytön alushousut ja haistattavat niitä
"No, mikäs juusto nyt on kysymyksessä?"
Mies vastaa miettimättä "Martta Moilanen Kujakatu 6"


Metsäpomo kehui jätkille uutta kämppää, joka saikin hyvän vastaanoton. Vain Jussi keksi moitetta, hänkin leikillään.
- Eihän täältä puutu kuin antavia naisia.
- Ja perkele, tokaisi pomo. - Vieläkö sitä pitäisi hommata lypsykone ja letkut joka petille?


Kävipä niin hassusti, että sirkuksesta karkasi elefantti. Se päätyi karjalaismummon puutarhaan, jolloin eukko soitti poliisilaitokselle.
- Kuulkaas nyt ko meitin puutarhass on omituinen elukka. Se kaivaa hännäll meiä kaalit maasta.
- No mitä se sitten niille tekee, kysyy päivystäjä.
- Jos mie sanon, niin työ ette ikinä usko minnuu...


Eräänä sateisena yönä Tamperelainen liikemies oli lähdössä taxilla himaan. Kun matkaa oli taitettu jo jonkin verran, kävi ilmi, että liikemiehellä ei sattunut olemaan tarpeeksi käteistä mukana, eikä myöskään luottokorttia. No, ystävällisesti hän kysyi taxikuskilta, voisiko hän viedä hänet kotiin asti ja liikemies tulisi sovittuun aikaan sovittuun paikkaan maksamaan loppuosan taximaksusta.
Törkeästi käyttäytyen taxikuski pysäytti auton ja käski kyydittävän poistua taxista! Eli ei sitten millään käynyt vaikka kaveri oli selvästi maksukykyinen ja luotettava asiakas. No pitkän keskustelun jälkeen taxikuski kuitenkin suostui heittämään miehen kotiovelle asti, kuitenkin koko ajan vittuillen ja päätä aukoen liikemiehelle. Ja kun hän oli päässyt kotiovelle, taxikuski kovasti kaasuttaen ja ruopien ampaisi takaisin kohti keskustaa herättäen koko talon väen tempauksellaan, liikemies päätti kostaa suharille...
Muutamia viikkoja myöhemmin liikemies näki kolmen taxin jonossa viimeisenä kyseisen ääliösuharin. No, liikemies meni ensimmäisen taxin kuskin ikkunaa koputtamaan ja kun kuski aukaisi ikkunan mies sanoi:
" Saat tämän viissatasen kun saan panna sua perseeseen" , pitäen 500mk seteliä kädessään. Kuski käski liikemiehen painua helvettiin.
Sitten hän meni toisena jonossa olevan taxin luo ja koputti ikkunaan ja sama toistui:
"painu nyt vittuun hintti siitä!" hänelle huudettiin.
Sitten hän meni sen ääliösuharin ikkunaa rauhallisesti koputtamaan:
"Hei sori se viimekertainen, tässä on sulle 500mk kun heität mut kotiin, saat pitää loput." Taxikuski otti innoissaan hymy korvilla rahat ja lähti viemään liikemiestä kotiin muiden taxikuskien katsellessa kyseistä taxikuskia silmät ammollaan.


Herra Mikkonen soitti poliisipäivystykseen:
- Tekisin ilmoituksen pojastani. Hän karkasi juuri kotoa.
- Kuinka vanha teidän poikanne on?
- Kahdeksan vuotta.
- No, rauhoittukaa sitten, ainahan ne tuon ikäiset karkaavat kotoa.
- Volvollako?


Putkan ovella tehtiin henkilöön käyvää tarkastusta. Nuorempi naiskonstaapeli ärähtää pidätetylle:
- Mikäs se siellä housun taskussa pullottaa?
- Minä itse, pidätetty vastaa punoittaen.


 Kalle tuli lääkäriin ja esitteli kaluaan. Esinahka oli pahasti nilellä ja terska veresti.
- Voisikos tohtori sanoa mistä tämmöinen voi johtua?
- Jaaha, jaaha, ei hyvältä näytä. Vaikeata on sanoa näin yhtäkkiä. Onko teillä tyttöystävää?
- On mulla parikin.
- Jaaha, ja kuinkas usein te olette heidän kanssaan sukupuoliyhteydessä?
- No, kyllähän mä nain kumpaakin pari kertaa päivässä.
- Jaaha, mutta kyllä tämä värkki on sillä lailla luotu että sen pitäisi kestää sellainen.
- Joo, mutta tohtori, mulla on varastossa yks naispuoleinen apulainen...
- Jaaha, ja mitenkäs usein te häntä...
- Aamulla töihin tultua kerran, aamiaistunnilla kerran ja ennen töistä lähtöä kerran.
- Jaaha, onhan se aika paljon yhteensä, mutta...
- Joo mutta tohtori, mä käyn ennen töihin menoa huorissa ja sitten uudelleen töistä päästyäni ennen kotiin menoa.
- Jaaha, kyllä sen sitten siitä täytyy johtua.
Kalle pani kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja huokaisi:
- Luojan kiitos ja mä kun luulin että se johtuu runkkaamisesta.


Poliisiauton määritelmä: Torvi katolla ja kaksi sisällä.


Taunon kaveri kertoi Taunolle hyvän jutun, ja Tauno nauroi niin että oli tikahtua. Lopulta kun sai
naurultaan sanotuksi, virkkoi:
- Voi jumalauta, näin hauskaa mulla ei oo ollu sen jälkeen kun anopin tissit jäi mankelin väliin.


Miksi alkon liikkeissä on yölläkin valot?
-Ettei niissä olisi pimeitä pulloja.


Juna oli törmännyt mustalaismiehen autoon, ja mies oli joutunut oikeuteen. Tuomari sanoi:
- No niin, kertokaapa nyt mitä tapahtui.
- Hai sie, tiedäthän sie miten valkolaiset vihaa meitä mustalaisii... Se junakin, se ikään kuin koukkas...


Poliisi oli menossa ilmoittamaan kuolemantapauksesta. Hän soitti ovikelloa, ja kuolleen vaimotuli avaamaan.
- Miehenne kello meni äsken korjaamattomaan kuntoon, ilmoitti poliisi.
- Mites se tapahtui, kysyi leski.
- Kellon omistaja jäi linja-auton alle.


Risto oli palauttamassa lainaamaansa traktoria kun päätti poiketa kahville. Juuri kun hän oli istunut pöytään, tuli sisään kaksi kovannäköistä moottoripyöräjengiläistä. He menivät Riston luo, ja toinen nappasi hänen tupakka-askinsa, toinen ryysti hänen kahvinsa.
Risto ei ollut tästä moksiskaan. Pisti hattunsa päähän ja lähti ulos.
- Olipa ihme jannu, kummastelivat moottoripyöräilijät.
- Taisi olla muutenkin sekaisin, sanoi myyjätär. - Tuossa lähtiessään se vielä ajoi traktorilla kahden moottoripyörän yli.


- Tässä ei missään tapauksessa saa maata, sanoi hotellin johtaja kauhistuneena miehelle, jokaotti aurinkoa mahallaan hotellin katolla verhonaan vain pieni pyyheliina takapuolen päällä.
- Miksei? ihmetteli mies. - Eihän täällä ole ketään.
- Ei täällä, mutta makaatte ruokasalin lasikatolla.


Miksi Jeesus ei voinut olla suomalainen?
- Idästä ei löydy kolmea viisasta miestä.


Kalle oli pitkään kuljettanut erästä tyttöä huoneeseensa. Äidillä ei ollut sinänsä mitään nuorten yhdessäoloa vastaan, mutta hän pelkäsi, että nämä saattaisivat mennä yhdessä sänkyyn. Ja sehän olisi paha, vaikka vain pelkästä vierekkäin istumisesta olisi kyse.
Äiti päätti tehdä kokeen. Hän kiinnitti Kallen hetekan pohjaan narun ja siihen roikkumaan perunan sekä sijoitti koko komeuden alle kerma-astian niin että peruna kastuisi jos sänkyyn istuttaisiin.
- Uskot varmaan että äiti oli järkyttynyt kun hän meni katsomaan ansaansa nuoren parin lähdettyä
ja huomasi että kuppi olikin täynnä voita.


Jussi oli viemässä lehmäänsä astutettavaksi. Matka oli pitkä, ja Jussi päätti liftata. No, paikallepysähtyikin auto, joka otti Jussin kyytiin ja lehmän liekaan auton takapuskuriin. Lähdettiinliikkeelle. Aluksi nopeus oli 10 km tunnissa, kunnes lehmä vetäisi auton rinnalle.
Onpa lehmä, ajatteli kuski ja korotti vauhtia, kunnes nopeus oli melkein 50 km tunnissa, mutta hetken kuluttua lehmä oli taas auton rinnalla.
Silloin kuljettaja lisäsi nopeuden sataan ja ajatteli, että tällä jo varmasti jää. Mutta ei. Lehmä tulla
porhalsi auton rinnalle korvat hörössä, silmät pullollaan ja kieli pitkänä.
Kuski menetti täysin hermonsa, mutta Jussi sanoi:
- Ei piä olla moksiskaan. Tuommoinen se on aina kun se lähtöö ohittamaan...


Repa meni ravintolassa kauniin naisen pöydän viereen ja pyysi naista tanssimaan. Nainen yllätti hänet ja koko muun yleisön alkamalla kiljua kovalla äänellä:
- Mitä! Te pidätte minua huorana vai!
Repa meni punaisena paikalleen. Vähän ajan kuluttua sama nainen, nyt viehkeästi hymyillen istuuntui hänen pöytäänsä ja sanoi:
- Anteeksi tuo äskeinen. Minä nimittäin olen psykologian opiskelija ja testaan ihmisten reaktioita
yllättävissä tilanteissa...
Kalle ei tuosta leppynyt vaan heti kun nainen oli äskeisen sanonut, nousi seisomaan ja huusi:
- Jumankviste, tonni laakista! Helvetti, sehän on kiskomista!


Miksi kutsutaan sitä, joka ei ole hevonen eikä ihminen vaan siltä väliltä?
-Satulaksi.


- Putkaan ei saa mennä pullo taskussa, ilmoitti poliisiaseman päivystäjä tarttuen isoa miestä reiteen kiinni.
Veti sitten kätensä punastuneena takaisin ja mutisi: - Anteeksi.


Kari oli viemässä pappia asemalta kotiin, kun hänelle tuli kauhea paskahätä. No, mikäpä muu auttoi kun pysähtyä ja juosta metsään. Hetken kuluttua metsästä kuului huutoa:
- Voi helvetin helvetti, voi saatanan saatana!
Pappi kauhistui ja huusi pusikkoon: - Älä noidu poika. Ei vapahtajammekaan noitunut.
- Joo, mutta sillä ei ollutkaan vehkeet ketunraudoissa, vastasi Kari.


Opettaja kyseli lapsilta arvoituksia, mm. mikä liitelee ilmassa ja surraa.
- Lentokone, vastasi Jukka.
- Ajatus on aivan oikea, mutta vastaus on valitettavasti väärä. Se on mehiläinen, sanoi opettaja.
Jukka päätti puolestaa kysyä opettajalta:
- Mikä on se josta pidän juuri toisesta päästä kiinni ja joka on kolme tuumaa pitkä?
- Hyi sinua, huusi opettaja punastuen, jolloin Jukka vastasi:
- Ajatus on aivan oikea, mutta vastaus on valitettavasti väärä. Se on kolmen tuuman rautanaula...


Matematiikan koe:
(Olen saanut tämän kokeen, uskokaa tai älkää, opettajalta!)

1. Aleksilla on poikkisahattu pumppuhaulikko, jonka lippaassa on neljä patruunaa. Yhdessä patruunassa on keskimäärin 88 kpl  0,3 gramman painoisia lyijyhauleja. Jos aina yhden patruunan hauleista 44 menee ohi, mikä on patruunoiden osumisprodentti ja kuinka paljon haitallista lyijylippaallisesta menee luontoon?

2. Omarilla on 12 gramma kokaiinia. Hän myy 3 grammaa Vodelle 1000 mk:lla ja 2 grammaa Spärälle 650 mk:lla.Mikä on loppuerän katukaupan päivän arvo, jos Omar ei vedä siitä itse ja myy kolmen gramman erissä samaan hintaan kuin sai Vodelta? Paljonko Omar saa yhteensä rahaa?

3. Helsinkiläisravintolassa on kolme tallinnalaista huoraa. Jos yhden hoidon hinta on 200 mk, josta ravintoloitsija saa 120 mk, kuinka monta asiakasta täytyy huorien hoidella, että ravintoloitsija pääsee 6700 mk:n matkalle Pattayalle?

4. Taisto ja Valde saavat virolaiselta keräilijältä BMW:n hankkimisesta 1000 mk, Toyotasta 800 mk ja Mazdasta 400 mk. Jos pojat hankkivat neljä Bemaria ja kuusi Toyotaa, kuinka monta Mazdaa heidän pitää vielä löytää, jotta he saavat 5000 mk kumpikin?

5. Allanin isä istuu taposta saamaansa kahdeksan vuoden kakkua linnassa. Hän sai tehtävän suoritettuaan 21 000 mk:n palkkion, josta sijoitetaan 500mk viikossa Vermoon. Keskimäärin sijoituksen hoitaja häviää 200 mk viikossa sijoittamistaa rahoista. Paljonko palkkiosta on jäljellä, kun Allanin isä pääsee ehdonalaiseen yhden vuoden istumisen jälkeen?

6. Jos spraymaalipurkki peittää keskimäärin 3 neliömetriä ja yksi kirjain on keskimäärin 0,06 neliömetriä, kuinka monta nelikirjaimista tagia taggeri voi tehdä neljällä maalipurkilla?

7. Nahka-alan käsityöläinen Hassan iski yhdessä kuukaudessa 6 yläasteen samalla luokalla olevaa tyttöä Forumissa. Kuinka monta kuukautta Hassanin papereita on maahanmuuttovirasossa käsiteltävä, että hän ehtii hoitaa kaikki tämän ja rinnakkais luokan 56 tyttöä ulkomaan kansalaisena?



Seurakunnan pastori, lukkari ja suntio tapasivat kokoontua sakastiin ratkomaan ristisanatehtäviä. Eräässä ristisanassa he löysivät viisikirjaimisen sanan, jonka alkukirjain oli V ja loppukirjain U. Lisävihjeenä sanan ratkaisemiseksi oli selitys: "Monet pitävät siitä yli kaiken ja Lindallakin on sellainen". Kun ristisanaa oli ratkaistu vähän aikaa lisää, kanttori huudahti: - Tuo V:llä alkava viisikirjaiminen sana onkin VIULU. Antakaas äkkiä kumia...


Nillä maalla on maailman pelottavin armeija?
- Suomella. Suomen armeija on niin pelottava, ettei edes armeijan ylipäällikön poika uskalla suorittaa siellä asevelvollisuuttaan.


Ote turkulaisesta seksioppaasta: 1) Sisään 2) Ulos 3) Toistetaan tarvittaessa....


Koiran logiikkaa: Sitä mitä ei voi syödä eikä naida sen päälle täytyy kusta.


Mies oli matkalla aavikolla kun hän löysi vanhan lampun. Mies alkoi sitä puhdistamaan hinkkaamalla jolloin sieltä tupsahtikin henki sanoen: "Olen henki ja täytän kolme toivomustasi." Ensiksi mies halusi havajille. PUF - ja mies seisoi havajilla. Seuraavaksi mies toivoi oikein upeaa polkupyörää, himopyöräilijä kun oli. PUF - ja maailman upein polkupyörä oli miehen vieressä. Seuraavaksi mies toivoi siltaa havajilta mantereelle jotta pääsee pyöräilemään sitä väliä. Henki suoritti laskelmia ja totesi ettei sellaisen toteuttaminen ole mitenkään mahdollista ja pyysi uutta toivomusta. Mies mietti ja sanoi: "En ole koskaan ymmärtänyt naisia. Voisitko siis auttaa minua ymmärtämään niitä?" Henki oli hetken hiljaa ja kysyi sitten: "Halusitko sinä sen sillan kaksi- vai nelikaistaisena?"


Saksalaiset arkeologit kaivoivat 25 metrin syvyydestä esiin joukon kuparinpaloja. He tekivät niiden perusteella päätelmän, että 25000 vuotta sitten saksassa oli koko maan kattava puhelinverkko. Venäläiset arkeologit eivät halunneet jäädä saksalaisia huonommiksi. He löysivät kaivauksissaan 50 metrin syvyydestä pitkänomaisia lasinsirpaleita. Niiden perusteelle he päättelivät, että Venäjällä oli jo 35000 vuotta sitten käytössä valokaapeleita hyödyntävä puhelinverkko. Suomalaiset arkeologit aloittvat raivoisat kaivaukset. He eivät kuitenkaan löytäneet yhtikäs mitään. Tämän perusteella he päättelivät, että Suomessa oli kaikilla kännykät jo 55000 vuotta sitten.


Mikä on savoksi käännetyn kirjan "Tarzan viidakon valtias" nimi? - Tartsani pöhheikön piällysmies.


Mitä on eksaktopaleoneurohypofobia? - pitkien sanojen pelko.


Punasteleva pastori asteli apteekkiin.
- Päivää. Tuota noin... Sanassa kyllä sanotaan, että, että lisääntykää ja täyttäkää maa, mutta kun tuota jälkikasvua alkaa olla jo toistakymmentä, niin luulen, että täytyisi vähän jo ruveta rajoittamaan. Olisiko teillä sellaisia... tiedätte kai? Apteekkari ymmärsi yskän ja kaivoi tiskin alta kaksi kondomipakettia.
- Mitähän mallia saisi olla? Pastori punasteli entistä enemmän.
- Voi voi, kun en oikein tiedä niistä. Mitä eroa niillä on?
- No, tässä on kertakäyttöistä mallia, ja tämä toinen on useampikäyttöistä. Nämä voi pestä käytön jälkeen ja käyttää uudelleen, apteekkari esitteli.
- Jospa minä otan niitä pestäviä, pastori päätti. Kului puoli vuotta, kunnes pastori jälleen astui sisään apteekin ovista. Apteekkari aavisti pastorin asian ja kaivoi esiin paketin pestäviä kondomeja.
- Ei, nyt minä ottaisin niitä kertakäyttöisiä, pastori ilmoitti.
- Niinkö? apteekkari hämmästeli. - Oliko niissä edellisissä jotain vikaa?
- Ei niissä mitään vikaa ollut, pastori sanoi hämillään, - mutta se hirveä kirje, joka tuli sieltä pesulasta...


 Pieni hiiri käveli pitkin afrikkalaista savannia. Sitä vastaan tuli norsu. - Hei norsu, miksi sinulla on noin pitkä, notke anenä? hiiri kysyi.
- Siksi tietenkin, että ylettyisin koskettamaan ja nostelemaan esineitä, norsu vastasi. Hiiri jatkoi matkaansa ihmetellen luonnon monimuotoisuutta. Kohta sitä vastaan tuli kirahvi.
- Hei kirahvi, miksi sinulla on noin korkea, taipuisa kaula? hiiri kysyi.
- Siksi tietenkin, että ulottuisin syömään lehtiä puiden korkeimmiltakin oksilta, kirahvi vastasi. Hiiri jatkoi matkaansa entistä äimistyneempänä. Pian se näki leijonan istuvan metsän laidassa ja meni sen luokse.
- Hei leijona, miksi sinulla on noin suuret, pullottavat silmät?
- Siksi, koska mä oon paskalla!


Kaksi miestä meni marjaan. Toinen edestä toinen takaa.


Mitä kuuluu tyypilliseen suomalaiseen alkoholistikotiin? - Kaksi huonetta ja heittiö


Jos kettutyttö tulee luoksesi ja sanoo turkistasi tai nahkatakistasi: "Tuon vuoksi on tapettu monta viatonta eläintä!" niin katso kettutyttöä hullun ilme silmissäsi ja kähise: - Vai niin, en tiennytkään, että tapauksella oli todistajia. Nyt minun täytyy tappaa sinutkin.


Mikä on asanajajan ihannepaino? - Noin kaksi kiloa, uurna mukaanliettuna.


Eräässä psykologian alan tutkimuksessa todettiin, että lesbot tuntevat kauniin ja muodokkaan naisen nähdessään pakonomaista tarvetta riisua naisen pusero ja rintaliivit ja alkaa suudella hänen rintojaan. Mitä tämän tutkimuksen perusteella voi päätellä Suomen miespuolisesta väestöstä?
- Melkein kaikki suomalaiset miehet ovat lesboja.


Vittumainen havainto aamulla: Olet nähnyt unta suklaavanukkaan syömisestä. Herätessäsi huomaat, että perseessäsi on lusikka.


Mitä eroa on mielisairaalalla ja suomen kansalla? - Mielisairaalan johtoporras on terve!!!


Mitä tulee kun neekerin perseeseen työnnetään pähkinöitä?
- Snickers


Mitkä ovat seksuaalisen perverssiyden huiput?
    - Metsuri, joka raiskaa metsää.
    - Virkamies, joka sekaantuu papereihinsa.
    - Asianajaja, joka nussii asiakkaan rahoja
    - Hetero ruotsalainen
    - Sukupuolenvaihdosleikkauksen läpiläynyt mies, joka huomaa olevansa lesbo


Heh :-) No, siinä sitä nyt sitten oli... lisää löytyy  Haksun huumorisivuilta... ,

 Autoiloijoiden koottuja selityksiä ja  Naurunpaikka

Jos ei vielä riitä niin etsi jotain mukavaa  Kirjastosta . Varmasti löytyy!!!

 Etusivulle...