Sodoman 120 päivää
 
Salò o le 120 giornate di Sodom
Italia / Ranska 1975
117 minuuttia
 

Ohjaus: Pier Paolo Pasolini. Käsikirjoitus: Pasolini, Sergio Citti - markiisi de Saden romaanin pohjalta. Kuvaus:Tonino Delli Colli. Musiikillinen neuvonantaja: Ennio Morricone. Leikkaus: Nino Baragli. Apulaisohjaajat: Urnberto Angelucci, Alberto De Stefanis. Näyttelijät: Paolo Ronacelli (herttua), Aldo Valletti (puheenjohtaja), Ciorgio Cataldi (piispa), Urnberto Paolo Quintavalle (tuomari), Sonia Saviange (pianisti), Caterina Boratto, Elsa Di Ciorgi, Hélène Surgère (rouva Vaccari), Sergio Fascetti, Bruno Musso, Antonio Orlando, Ciuliana Melis,Giuliana Orlandi ym. Surgère ja Vallettin äänet italialaisessa versiossa: Laura Betti,Marco Bellochio; Bonacellin ääni ranskalaisessa versiossa: Michel Piccoli. Tuotanto: Pro­duzioni Europee Associate, Rooma / Les Productions Artistes Associ6s, Pariisi. Tuottaja: Alberto Grimaldi. Kuvattu maalis-kesäkuussa -75 Salössa, Mantonessa, Bolognassa, eräässä Reinin kylässä ja Roomassa (Cinecittà). Väri (Technicolor). Alkuperäispituus: 117 min. Ensiesitys 22.11.1975 Pariisissa.

 

Pier Paolo Pasolinin (1922 - 1975) ura on ainutlaatuinen elokuvan historiassa. Hän aloitti kirjailijana, siirtyi runoilijaksi, sitten elokuvakäsikirjoittajaksi, toimien mm. Federico Fellinin ”Cabirian yöt” (”Le notti di Cabiria”, 1956) Rooman alamaailman slangin asiantuntijana ja skenaristina ilman krediittiä.

Pasolinin ensimmäiset omat ohjaukset olivat arkisia, kuten ”Pummi” (”Accattone”, 1961) ja ”Mamma Roma” (1962). Molemmat elokuvat jatkoivat neorealismin perintöä. Episodi ”La Ricotta” elokuvasta ”RoGoPaG” (1962) tuotti Pasolinille bullan - valtionuskonnon rienaamisesta vankeutta kuusi kuukautta. ”RoGoPaG” parodioi raamattuelokuvien tekemistä. Pasolinin seuraava siirto oli yllättävä ja monien mielestä etukäteen pelottava: Hän tekisi elokuvan, joka pohjautuu Matteuksen evankeliumiin. Tunnettuna ateistina elokuvavalinta ei olisi voinut olla kauempaa. Mutta toisin kävi: ”Matteuksen evankeliumi” (”Il vangelo secondo Matteo”, 1964) mullisti täydellisesti kaikki Kristus-hahmoon tehdyt elokuvat. Elokuva oli koruton ja puhutteleva (yhä). Pasolinilla oli halu näyttää kristinusko alkuperäisessä muodossaan. Tästä elokuvasta voisi kirjoittaa vaikka enemmänkin.
 
1960-luvun edetessä Pasolinista ja hänen hahmostaan oli tullut melkoinen käsite. Hän oli kärkäs kommentoimaan yhteiskunnallisia asioita. Suhteensa Freudin psykoanalyysiin ilmenee hänen teoksissaan ”Teorema” (1967), ”Sikolätti” (”Porcile”, 1968) ja ”Medea” (1969).
 
1970-luvulla Pasolini teki ns elämäntrilogian, johon kuuluivat ”Decamerone” (1971), ”Canterburyn tarinoita” (”I racconti di Canterburi / Canterbury tales, 1972) ja ”Tuhat ja yksi yötä” (”Il fiore delle mille e una notte”, 1974). Nämä elokuvat olivat eräänlaisia kunnianosoituksia ruumiillisuudelle ja elämänilolle. Tämä paratiisi kääntyi ylösalaisin Pasolinin seuraavassa teoksessa nimeltä ”Sodoman 120 päivää” (”Salò o le 120 giornate di Sodoma”).
 
”Salò” on elämäntrilogian negaatio. Siinä yhdistyvät sekä markiisi de Saden tarina  - neljän mahtavan yksilön vetäytyminen erääseen linnaan tyydyttämään kaikkia himon, julmuuden ja vallan taipumuksia - sekä Danten helvetistä saatu rakenne - samankeskiset kerronnalliset kehät, jotka laskeutuvat helvetin syvyyksiin. Kaiken tämän Pasolini sijoittaa Salòn kaupunkiin, joka toimi Mussolinin diktatuurin pääkaupunkina viimeisinä fasismin päivinä. Neljä miestä, jotka järjestävät tämän vetäytymisen, edustavat yhteiskunnan vallan eri haarautumia: tuomari, pankkiiri, herttua ja piispa.
 
Pasolini hyökkää rajusti vallitsevien instituutioiden kimppuun kuten perhe, avioliitto ja uskonto. Kaikki on suunniteltu ilmentämään Pasolinin vihaa nykyajan kulutusyhteiskuntaa kohtaan. Ihmisen kulutustottumukset ja ulostaminen rinnastetaan…
 
Pier Paolo Pasolini murhattiin 2. 11. 1975, ennen Sodoman ensiesitystä, Rooman laitakaupungissa. Elokuvan tutkijat löysivät murhasta oraakkelimaisia viitteitä