.Prinsessa Madeleine,  Runoja,  Merilauluja,  Pornolauluja,  New York - Los Angeles,  Onanistin käsikirjasta, Ryyppylauluja,  Laulut,   Horoskooppi,  Finnjet,   Kuvia meriltä III,    Rakas poikani - kuoleman lapsi   Ilmainen! Ensimmäinen Suomessa!  Kokonainen runokirja Rajavartija, kuoleman turvaaja
                                           Lontoo        Teneriffa
                                           
Pääsivulle     Pertti Raasu   

        

                  New York - Los Angeles  

Jenkkireissulleni  mantereen halki idästä länteen ja pienille koukkauksille
Kanadaan ja Meksikoon pääset lippua klikkaamalla.

 

           Tänne pääsee myös     www.goagoa.tk  
           helppo muistaa myöhemmin.

  
                                 
                                Lisää videoitani YouTube -sivuilta.

        

G O A        1

 

 

                                                  Namaste!    

 

                                     

 

1.

 

 

 

Tasan kolmekymmentä vuotta sitten (kirjoitusajankohta 2007) kävin edellisen kerran Intiassa, Goassa, 
Vasco da Gamassa. Nielsen varustamon rahtilaiva KELOlla maailmanympärimatkallamme makasimme siellä 
kolme-neljä viikkoa; jouduimme lähtemään hieman vajaalla lastilla ulos, sillä alkoi sitten sadekausi 
ja se tarkoittaa että silloin siellä sataa.

   Silloin siellä todella sataa, kolmisen kuukautta sataa yhtä mittaa. Välillä toki saattaa vuorokaudessa 
olla kymmenen minuutin taukoja  muutama.

 

               Kelo -77  Vascossa lastaamassa rautamalmia

Valtamerilaivan lastausta pikkuproomuista Mormugaon redillä


Monsuunikautta edeltävä aika onkin sitten pelkkää poutaa ja porotusta. Tukahduttavaa ja hiostavaa kuumuutta josta saa esituntumaa sulkeutumalla Suomen kesän helteisessä auringonporotuksessa löhöävään henkilöautoon. Ja pitämällä ikkunat tarkasti ylhäällä.

Tuon suunnilleen muistin, kuten myös maan kurjuuden, köyhyyden, kerjäläiset, likaisuuden, melun – ja halpuuden. Ja onnelliset ja ystävälliset ihmiset.

 

          Oliko mikään muuttunut vuosikymmenien paahteessa?

Kurjalisto ja köyhyys vähentynyt?
Hiekkarannat haalenneet ja likaantuneet?
Naiset nuukahtaneet ja hymy haihtunut?

 

Nyt - kolmekymmentä vuotta myöhemmin Tjäreborg hoiteli reissuni hienosti ja ammattitaidolla.

Kahden viikon matkani ajoittui maaliskuun 8. ja 23. päivän välille vuonna 2007.

Tuon ajankohdan jälkeen sinne ei sitten keväällä enää turistilentoja juuri tehdäkään.

 

Lomakohteeni oli pohjois-Goassa, parinkymmenentuhannen kanta-asukkaan turistikaupunki-asumataajama-röttekökylä Calangute. Hotellina siisti, asiallinen, pienehkö Image Inn, jonka henkilökunta erittäin ystävällistä ja huomioivaa. Propelli huoneeni katossa tarkoitti ilmastointia eli kuuman ilmamassan kierrättämistä. Yritin lohduttautua ja aika hyvin onnistuinkin aivohuuhtelemaan itseni ajatuksella, että jos olisin joutunut kylmäilmastoituun huoneeseen olisin saattanut heti vilustua ja viihtyä sisällä liiaksikin.

   Nyt vilustuin myöhemmin, ja reissatessani lähden siitä, että hotellihuoneessa vietetty aika on aina pois lomasta – majapaikka on vain peseytymistä ja unta varten.

 

 Tässä vain keski-Goaa, ylös ja alas jää vielä paljon rantsua - ja oikealle muuta ja viidakkoa.

                              

Hotellilta on viiden minuutin kävelymatka keskustaan, keskuskadulle, itse asiassa kaupungin halki kulkevalle kapealle ja mutkittelevalle kaksikaistaiselle kulkuväylälle. Calangute taitaa lähikaupunkinsa Candolim’in kanssa olla pohjois-Goan vilkkaimpia matkailukeskuksia; sama keskuskatu, tie, luikertelee molempien kaupunkien halki. Candolim on asukasluvultaan suunnilleen puolet pohjoisesta naapuristaan.

     Pääkatu ja sivukadut sitten ovatkin sitä mitä muissakin turistikohteissa melkeinpä missä päin tahansa maailmaa. Vieri vieressä ravintoloita, kuppiloita, räkälöitä – matkamuistomyymälöitä, rihkamankaupustelijoita, kerjäläisiä. Ainaista hälinää ja ’Hello my friend!’ –huutoja sekä liikenteen möykkää; ne starttaavat aikaisin aamulla ja jaksavat lähelle puolta yötä. Siesta sulkee ovia vain lyhyeksi ajaksi ja vain isompien kaupunkien normaalikaduilla.

  

Goa on turvallinen ja rehellinen paikka, ja tällä en tarkoita taksikuskien ja kaupustelijoiden meistä hieman poikkeavaa hinnoittelutapaa. Tropiikkiolosuhteissa varastotappiot ja materiaalin vaurioituminen ovat varmasti sitä luokkaa, että kolmenkin sadan prosentin ylihinnoittelu on varsin perusteltua eikä siihen saisi puuttua kauppiasta loukkaavalla ruinauksella alentaa edes hieman tuotteen välittämisestä saatavaa korvausta.

   Varkauksista en edes kuullut, edes yritysten kohteeksi en joutunut. Silti varovaisuus on aina paikallaan, saattaahan tilaisuus tehdä jotain hartaassa ja uskonnonkin hallitsemassa ja kahlitsemassa mielessä. Tallelokero ja rahojen maltillinen ja nuuka käsittely on minulla kai jo verissä, samoin vaatimaton, arkipäiväinen pukeutuminen, joka karkottaa ainakin vaatteiden perusteella mahdollisia ryöstöuhreja luokittelevan kauemmaksi.  Mutta jotenkin epäilen ajatustani, että kaikki naiset täälläkin voisivat olla rosvoja.

  Tuolla tuo vaatepuoli ainakin korostuu, sillä ainainen hiki ja pöly räjäyttävät rätit pian sellaisiksi, ettei niitä edes halua tuoda kotiin enää.

 

                                Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi

     Elävää lihaa liikenteessä             Mitäs roinaa se poika oikein kauppaa?

Ja miksi toisikaan – onhan Goassa kaikki halpaa. Roskikseen heitin lähtiessäni minäkin nuhjuuntuneet paidat ja kalsarit. Niitä olin kierrättänyt, yöllä laittanut likoamaan ja aamulla huuhtaissut ja ripustanut kuivumaan, odottamaan seuraavan päivän rääkkiä.

 

Kotoa lähtiessäni oli nollakeli ja lunta, mutta laitoin päälleni vain ohuet housut, lyhythihaisen paidan jonka päälle hieman paksumpi pitkähihainen, ja jalkaan hyvät paksupohjaiset terveyssandaalikengät. Naapuri heitti bussiasemalle, linja-autossa oli lämmintä lämpimälle lentokentälle.
   Talvivaatteiden säilytys kentällä parilta viikolta maksaa kaksikymmentäviisi euroa,
oman auton parkki ulkona neljäkymmentäneljä rahaa; sinne kylmään olisi tietty voinut jättää ylimääräiset kuteetkin, mutta laskin linjuriliput halvemmaksi  vaihtoehdoksi - ja huolettomammaksi, bussilta on lentokentän ulko-ovelle parinkymmenen metrin matka.

   Lisäksi parit kalsarit ja shortsit, siinä kaikki vaatteeni.

   Rahaa kunnolla yläkanttiin ja varmuudeksi luottokortti ja vara-apukassa sekä rahavyöhön pieniä seteleitä sekä sinnekin pienet valokopiot passista ja viisumista. Luottokortiksi tietenkin kakkoskortti, jolle sen verran sähkörahaa ettei missään olosuhteissa tarvitsisi kääntyä konsulin puoleen.

   Aatepuolelle avoin mieli ja hymyä ja tyyneyttä hyväksyä asiat joihin en voi vaikuttaa. Ja viisautta olla puuttumatta niihin.

   Perillä odotti kolmenkymmenen – neljänkymmenen asteen lukemat, riisuin sukat jalastani ja päällimmäisen paidan, ja olin valmis turisti. Seuraavana päivänä uskaltauduin jo pukeutumaan minilahkeisiin toisiin housuihini.



   Parhaimmillaan celsiuksia oli 42, kosteusprosentti kaiken aikaa seitsemänkymmenenviiden tuntumassa. Päivällä harvoin oli viileämpää kuin kolmekymmentäviisi astetta, tietty varjossa mutta kukapa käski mennä sinne varjoon. 
   Tuuliset paikat löytyivät pörräävien bussien avointen ikkunoiden luota, ani harvoin sattui kohdalle silloin ihmeen hyvältä tuntunut lämmin ilmanvirtaus, joka pysähdytti vaikka häiritsemään muita kadulla kulkijoita; silloin olin kuin paikallinen luupäinen nirvanaan löntystellyt lehmänkanttura jota ei ulkopuolinen maailma häirinnyt lainkaan.

 Rannalla, ihanalla sannalla aallokko ja ilma sentään vaihtui vaikka aurinko siellä vastapainoksi pääsikin haihduttamaan esteettä; suojaa tarjosivat vain rantatuolien varjot ja majakuppilaravintoloiden lehtikatokset. 
   Vasta illalla alkoi olla  siedettävämmän lämmintä kun kolmenkymmenen asteen raja rikkoutui, illan tyydyttävästä viileydestä silti ei voinut kuin lauleskella, jos jaksoi. Kuuden, seitsemän aikoihin valo ja pimeys vaihtoivat nopeasti paikkaa, roskat ja ränsistyneisyys jäivät illalla piiloon, keinovalo veti enemmän ihmisiä yhteen, kauppiaiden mairittelut ainakin tuntuivat silloin siedettävimmiltä ja asiaankuuluvimmilta.
   Keskiyöllä silloin, silloin oli nautinnollista rantatuolissa kuunnella kuppiloiden musiikkia ja meren huokailua, luovuttaa lempeän tuulen henkäyksen mukaan päivän pölyt ja hiet ja mölyt - ja vain olla, olla rauhassa itseltäänkin.
   

 

...illan varjoon viileään...

  

Sadekauden alku vaihtelee vuosittain, huhti-touko-kesäkuussa se kuitenkin tulee, sitä ennen hiostava lämpötila kuulemma nousee pysyvästikin neljänkymmenen celsiuksen isommalle puolelle, paikallisetkin jo nyt huokailivat ja odottivat viilentävän monsuunin tuloa. Vaikka se tietääkin turismin ja elannon katkeamista syksyyn, loputtomia sateita, sisällä oloa,  asumiskeskusten muuttumista melkeinpä aavekaupungeiksi. Nytkään ei ollut satanut yli kolmeen kuukauteen...

  

 

 

    Hyvin monta hevosvoimaa         Onkos tää sentteinä vai tuumina...?

Hommasin paikallisesta supermarketista eli reilun R-kioskin kokoisesta multimyymälästä hammasharjan ja –tahnan, talkkia ja saippuan, sillä sellaista ei hotellin kylppäristä löytynyt. Ja varmuudeksi noin euron hintaisen, pistorasiaan työnnettävän hyttyskarkoittimen. Toin sen myös kotiin, kesää odottamaan, ja siihen pari myrkkynestevarapulloa.

 

Hyttysiä ja kärpäsiä näin vain muutaman, kuivuus kai karkotti nekin; kosteassa kylpyhuoneessa niitä leijaili, joten ovi aina hyvin kiinni. Malarian estolääkityksen otin, mitään sivuoireita pillereistä en ole huomannut (neljän viikon ajan matkan jälkeen saamiani tabuja on kerran viikossa vielä nieltävä); nelisenkymmentä euroa ne maksoivat, mutta varmuudeksi… Jos tietäisin lähteväni kohta takaisin Goaan, olisin ostanut paikallisesta apteekista seuraava reissun estolääkkeet, sillä siellä niiden hinta on parinkymmenen sentin luokkaa. Jos tykkäisin popsia pieneenkin vaivaan heti tabuja, kotilääkekaapin täyttäisikin murto-osalla kotimaan hinnoista; kaikkea löytyy, apua löysästä vatsasta tai jonkin muun velttoudesta kärsivälle niskan ja käytöksen jäykkyyteen sekä univaikeuksista päivänuukahtelun korjaukseen.

   Taskulampun otin kotoota, olin lukenut yleisistä sähkökatkoksista ja niitä todella sattuukin tiuhaan; tuikunkin olisin saanut ja halvalla periltä. Heijastin olisi hyvä juttu, katuvalot ovat harvoin päällä ja autot sujahtavat läheltä kuin härän sarvet matadoria.

   Kameran muistikortit toin tullessani, paikan päältä niitä myös saa, mutta hinnat ovat korkeita. Kuten elektroniikan yleensä - elektroniikka taitaakin olla niitä ainoita hintavia asioita, muu todellakin on meikäläisittäin hullun halpaa.

   Käytännöllisintä olisi tulla Goaan vain käsipakaasin kanssa, periltä saa  kaiken tarpeellisen ja laukut ja vaatteet; mitä mukavampaa, sen epämukavampaa – sanoo vanhan reissumiehen muistio. Itselläni oli kevyt rinkka, niukasti harrastan matkamuistojakin, kotiin lähtiessäni lentokentän vaaka näytti kassin painavan alle yhdeksän kiloa. Himoshoppaajan kannattaa pitää mielessä, että kahdenkymmenen kilon ylittävästä matkalaukusta maksetaan sakkoa kymppi per kilo. Siinä kovalla tinkimisellä saadut halvat tuliaiset keikahtavatkin hetkessä miinukselle. Ei kymmenen rupiaa kiloa kohden vaan euroa. Edelläni kentällä menneen laukku ylitti rajan yhdeksällä kilolla.

 

Rahaa voi vaihtaa milteipä missä tahansa, joka puolella on kylttejä ja kurssilukemia. Eurolla vastaanotti noin 57 rupiaa. Matkashekit sai myös nopeammin noissa pisteissä vaihdettua, pankeissa kuulemma  tuhrautuu aikaa byrokratiaan; valokopio passista riitti muodollisuuksiin – muutenkin pidin mukanani jäljennöksiä passin pärstäsivusta ja viisumista. Paikallisen valuutan muutin päässäni markoiksi jakamalla summan kymmenellä – on ikää niin paljon ja Euroopan yhtenäisvaluutan tulosta aikaa niin vähän että tuo onnistui nopeasti ja antoi hyvän käsityksen epätasaisista ja suurista summista. Euroiksi väänsin jakamalla rupiat ensin sadalla ja kertomalla summan kahdella, tai tuplaamalla summan jolloin se olisi senttejä, ja jakamalla sitten sadalla… Sama asia joka tapauksessa, ja jos tarkempaa lukemaa halusin kerroin tuon lopputuloksen vielä 0.9:llä eli summasta yhdeksänkymmentä prosenttia oli lähellä euroja.
   Rupia jakautuu sataan paisaan, mutta silloin liikutaan jo niin pienissä lukemissa, että perustarkkakin voi ne huoletta unohtaa. 
   Rupi ja paise, osuvat nimet valuutalle.

   Neljäsataa rupiaa on neljäkymmentä markkaa eli kahdeksan euroa eli seitsemän pilkku kaksi euroa eli noin seitsemän. Riittävä tarkkuus; jos matkalla tarvitaan tai joudutaan näpyköimään laskinta saattaa lomafiilis rakoilla.

 

   Eiks ookin hassun näkönen...?       Lapset nyt aivan hiljaa...!

 

Pimeässä kaapissa kotona vuosia ollut vanha kännykkäni pääsi nyt ulkomaille ja aurinkoon. Uudempaa en raaskinut hikitaskuun ottaa, vanhan katoaminen tai ryöstäminen tai vaurioituminen ei harmittaisi. Avasin toisen kuukausimaksuttoman liittymän, ja sen Sim –kortille kopioin ykköskortin tiedot ja ykköspuhelimeen tulevat puhelut käänsin kakkosluuriin.  Soittaminen korottaisi puhelinlaskuani yli kahdella eurolla minuutilta, vastaaminen on viitisentoista senttiä vielä kalliimpaa, niin en tekisi mutta ainakin näkisin kuka yrittäisi varmistaa että varmasti olin poissa saastumassa kotikulmia.

   Tekstiviestit maksavat kolmisenkymmentä senttiä, arvokkaita nekin, mutta sen mielellään kärsi kun sai kateelliseksi monta ja kaukaa. Yhteydet toimivat erinomaisesti. Goassa on lisäksi puhelinkioskeja joka kulmassa, sieltä soittaminen  on halvempaa, ei halpaa, mutta kohtuullista kuitenkin.
   Jos paljon pitää yhteyttä matkaseuralaisiinsa ja paikallisiin, kannattaa hankkia paikallinen prepaid -kortti, silloin soittaminen on halpaa; kotomainen etukäteen maksettu kortti ei ulkomailla toimi. Näytti ettei tuolla muunlaisia liittymiä myydäkään, saattaisi olla vaikeaa kerjäillä jälkeenpäin suuria laskuja... 

   Samoin nettipaikkoja on runsaasti, niitä ei juurikaan tarvitse edes etsiä, riippuvuuden hoito tunnilta maksoi 20-40 rupiaa.

 

Kun huomasin etten yksillä shortseilla taidakaan kunnialla selvitä kahta viikkoa noissa olosuhteissa, jouduin teettämään parit lisää; mieluisiani en mistään löytänyt valmiina, ja kun sain pienen alennuksen otin samalla tuplat, yhdeksän sataa jouduin tuohon uhraamaan.

Sähköpartakoneen toin turhaan, kerran vain sillä itseäni siistin, loput kerrat heittäydyin kerrankin hemmoteltavaksi, ensimmäisen kerran tosiaan joku partani nyt veitsellä hoiteli. Mielelläni maksoin siitä kolmekymmentä, viisikymmentä rupiaa. Päähieronnasta joutui pulittamaan toisen mokoman lisää, mutta olipa virkistävä ja rentouttava kokemus - aivan kuin ajatussolukin olisi liikahtanut hieman vasemmalle. 
   Ja parranajo oli huolella tehtyä, viimeksi leukani oli ollut noin sileä viitisenkymmentä vuotta sitten, monta kertaa vaahdotettiin ja lopuksi hierottiin hyväntuoksuisia voiteita ja nesteitä ja taputeltiin nautinnollisesti. Naisia en tuota hommaa missään nähnyt tekevän, mutta korjasin epäkohdan hyvällä mielikuvituksella. Kun nahkani sisään alkoi madella ajatus, että taputeltiinkohan myös paikallisia karvaturpia noin perusteellisesti vai oliko tämä erikoiskäsittely varattu vain valkoiselle löysälle iholle, painoin silmäni lujemmin kiinni ja tarkensin fantasioitani.

 

 

 

                          Sivun alkuun

                                                      Kertomus jatkuu

                                     sielläkin elävää kuvaa

 

 

                              Pääsivulle     Pertti Raasu
.Prinsessa Madeleine,  Runoja,  Merilauluja,  Pornolauluja,  New York - Los Angeles,  
Onanistin käsikirjasta,
 
Ryyppylauluja,  Laulut,   Horoskooppi,  Finnjet,   Kuvia meriltä III,   
  Rakas poikani - kuoleman lapsi   
        Ilmainen! Ensimmäinen Suomessa!  Kokonainen runokirja Rajavartija, kuoleman turvaaja
                                                           Lontoo        Teneriffa

 

 

Free counter and web stats