.Prinsessa Madeleine,  Runoja,  Merilauluja,  Pornolauluja,  New York - Los Angeles,  
Onanistin käsikirjasta,
 
Ryyppylauluja,  Laulut,   Horoskooppi,  Finnjet,   Kuvia meriltä III,    
Rakas poikani - kuoleman lapsi
  
Ilmainen! Ensimmäinen Suomessa! 
Kokonainen runokirja Rajavartija, kuoleman turvaaja

 

Tänne pääsee myös     www.goagoa.tk   helppo muistaa myöhemminkin.

 

G O A      

                          2

 

                                                                                   

                               

                                            Namaste!

 

Nokialaisia on tuollakin kaikkialla, kännyköiden määrä yllätti, hienojakin malleja näkyi paljon, aivan repaleisilla köyhilläkin; miltei säälien hekin katsoivat vanhaa Ericssoniani. Ja minua. Kytkykauppa mahdollisti tuon, sadan, parin sadan rupian kuukausimaksulla ja vuoden, kahden sopimuksella pääsi ihmevempaimen hallitsijaksi ja katuvilinä silti osin muistutti Suomea. Paikallispuhelut ovat tuona aikana ilmaisia tai pari rupiaa kappale.

Ns. tavallisen väen palkat tuntuivat olevan parin tuhannen, neljän tuhannen rupian paikkeilla kuukaudessa. Lehdestä näin ammattitaitoista autonkuljettajaa houkuteltavan kolmen ja puolen tuhannen palkalla plus ruoka ja ymmärtääkseni sairasvakuutusetu tms.  Veroa tarvitsee maksaa muistaakseni vasta kahdeksantuhannen ylittävistä ansioista, mutta eipä tarvitse työttömänä vastaavasti nostella korvauksiakaan; ei työ, ei syö. Ylityöt kuulemma tunnetaan, kuusi työpäivää viikossa ja neljäkymmentä tuntiakin ovat tuttuja, mutta niiden tarkassa noudattamisessa työnantaja kuulemma joustaa.  Kastilaitos on ollut kiellettynä jo pitkään, mutta vuosituhansien perimää ei niin vain haihduteta; jos olet syntynyt alimpaan käsityöläisten ja palvelijoiden kastiin niin siellähän aherrat koko ikäsi; tuonne joskus näkee määrätyn myös taiteilijat...  Rajojen ylittäminen on mahdotonta, kasti säätää mitä syöt, miten pukeudut, puolisosi, ajattelustasi puhumattakaan. Edellisen elämän teot määräävät tämän hetkisen asemasi ja säätysi, sitä ei ihmisen ole muuttaminen. Kun olet tiettyyn kastiin syntynyt, niin siinä myös kuolet. 
   Kaikkein surkeimmassa asemassa ovat noiden neljän kastin ulkopuolelle syntyneet kastittomat, dalit, joilla teetetään kaikkein kurjimmat työt. Heitäkin sanotaan olevan vielä pari sataa miljoonaa; joskus kuulee tosin mainittavan niinkin hurjia lukuja kuin seitsemän sataa miljoonaa eli väestöstä kolme neljäsosaa olisi jo syntymässä määrätty pölyyntymään pienen parempiosaisen vähemmistön varjossa. Virallinen ja käytännön, arjen totuus saattavat olla todella kaukana toisistaan. Ja näin on aina ollut. Aikojen alussa jumalat uhrasivat alkuihmisen, ja hänen suustaan, käsivarsistaan, reisistään ja jaloistaan syntyivät nuo neljä tärkeintä ihmisryhmää; joillakin kävi silloinkin huono mäihä, kastittomista tuli epäihmisiä, joille määrättiin kaikkein keljuimmat ja muiden halveksumat työt, jopa heidän  koskettaminenkin jo likasi kastillisen. Kastittoman käyttämä esinekin on epäpuhdas ilman puhdistavaa pesua. Jostain joskus muistan lukeneeni, että jopa kastittoman varjo ei ole joskus saanut koskea normaali-ihmistä. Joillakin näkee otsassa väriläiskän, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kastimerkin kanssa.  Se, tilak, on lähinnä kosmeettinen, muinoin sitä on jopa käytetty erottamaan naimisissa oleva nainen vapaasta riistasta. 
   Läheisellä rakennustyömaalla porukka painoi pitkää päivää läpi viikon, vapaa-ajat tehtiin ruokaa, katseltiin pientä mustavalkoteeveetä, nukuttiin taivasalla tai ilman kattoa olevassa vanhassa rakennuksessa, ja taustalla ulvoivat koirat ja kuului soittoa hienoista hotelleista. Työttömyyttä on paljon, ja on ilahduttavaa miten Nokia osallistuu maan elintason kartuttamiseen perustamalla sinne omia tehtaitaan.

Bensa maksaa siinä neljäkymmentäviisi rupiaa litra, taitaa siinä päivänpalkalla saada pari litraa kaasuvettä. Seuraavana päivänä voi pyörän antaa levätä ja ostaa ansiolla neljä, viisi kiloa riisiä. Moottoripyörällä ja skootterilla ajaa litralla neljä-viisikymmentäkin kilometriä, ja kaksipyöräiset ovatkin runsaasti edustettuna katuvilinässä.

   Olin erään kaverin kyydissä moottoripyörän tarakalla, kun hän kurvasi ostamaan bensaa kokonaista puoli litraa.  Rahastaja tankkaa, olalla on tuo Pekka Puupää –aikainen linjuriautojen rahalaukku. Hän katsoi hyvin pitkään vaikka matka olikin lyhyt, kun työnsin seteleitä ja hän pääsi liruttelemaan tankkiin hurjat neljä litraa tavaraa. Parin päivän palkka bensaan... ?!

  Ja kaikenikäiset pojat eivät juurikaan ujostele pienen hädän hetkellä, hieman vain syrjään ja kastellaan muuten rutikuivaa maata. Outoa tuossa on vain se, että miehet eivät yritä tasapainottaa huojuvaa pystyasentoaan kilisevällä muovipussilla kuten Suomessa on tapana.

 

              Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri lälläripyörä...    

                                  

Rikshoja odottamassa asiakkaita

 

Ja se liikenne – ei se ole liikennettä, se on kaaos. Tiet ovat kapeat, yleisesti ottaen asfaltoidut, mutta kymmenvuotismäärärahat ovat käytetty jo yhdeksän vuotta sitten. Lehmät löntystelevät kovaa kurvailevien bussien ja taksien ja kolmipyöräisten rikshojen ja moottoripyörien lomassa. Ohitetaan silloin kun täysijärkinen ei siihen missään nimessä ryhtyisi, tyytätään ja kaasua vaan. Tyytätään kun ohitetaan ja sivuutetaan, kun aiotaan ohittaa ja on ohitettu ja kun joku ajaa ohitse tai sivuuttaa ja pari kertaa siinä välillä ihan muuten vaan ettei vahingossakaan pääsisi tulemaan hiljaista.

 

          Mapusan liikenteestä.
             Kuvaa klikkaamalla avautuu lyhyt video.  Pituus 34 s. - koko 4.2 Mt. 
  AVI -tiedosto, näkyy ainakin Media Playerilla ja  RealPlayerilla, jonka voi ladata  ilmaiseksi täältä.

             Ei ehkä näy kaikilla selaimilla, sori.
 
 Kovaa sinne ja kovempaa tänne

 

   Henkilöautoja ei juurikaan näy, taksit ovat pieniä ja näppäriä Suzuki –pakettiautoja. Autojen etäisyydet ovat kumma kyllä suurempia kuin Härmän ruuhkissa, ja ihmeekseni näin vain yhden onnettomuuden vaikka joka tunnin aikana ehdin olla ainakin viisi kertaa varma tulevasta rysähdyksestä.
   Turistiyökerhojen liepeillä hienoja ja suuriakin ja ilmastoituja kaaroja kurvaili - siellä kansaa ja rahaa liikkui aamuun asti, siellä näytti matkamuistomyymälätkin olevan pitempään auki, ja niissä hinnat moninkertaiset verrattuna normaalielämän liepeillä oleviin bazaareihin.

   Tuo onnettomuus jonka romut bussista näin puuroutti Goan pääkaupunkiin Panajiin etelästä tulevan liikenteen miltei tunniksi. Taksi ja kuorma auto olivat osuneet nokakkain, ja lehdestä seuraavana päivänä luin turmassa yhden kuolleen ja neljän loukkaantuneen.

 

  Kuolonkolari lähellä Panajia    Skoottereiden korjausta

 

   Skootterin kyydissä näkyi usein koko perhe, äiti tai isä ajamassa ja toinen lapsi bensatankin päällä, toinen  sullottuna jonnekin vanhempien väliin. Kai siinä tuohon hulluun kaahailuun tottuu ja se tulee tavaksi kun sitä jo vauvasta lähtien joutuu seuraamaan. Lapsi vain syliin, pyörä hyrräämään, vilkaisu tielle, ja tuohon rakoon juuri ehtii.

   Meikäläistä tietenkin sekoittaa ja hirvittää vielä enemmän se että liikenne on vasemmanpuoleista. Matkaoppaat varoittelivatkin vuokraamasta skootteria, joka tuntui silti olevan monen turistin kulkuvälineenä. Mutta onhan vasemmanpuoleista liikennettä paljon maailmassa - Englannissa ja Australiassa mm..

   Ja Japanissa. Ja Jamaikalla. Ja vaikka missä. Yli kuudessakymmenessä maassa.

   Itse uskoisin pärjääväni Goan kuohinnassa korkeintaan pari minuuttia. Heti ensimmäisessä mutkatilanteessa reagoisin kuitenkin totutulla aivopuoliskolla ja sen jälkeen minusta ei enää muuta jäisikään jäljelle. Ihaillen katselin nuoria valkoisia naisia jotka tukka hulmuten kurvailivat tottuneesti hullujen tummien keskellä.
  
Ihaillen olisin ehkä katsellut heitä ilman pyllyn alla ravistelevaa mäntäkonettakin.

 

    Vishnu -jumalan kunniaksi järjestetystä juhlasta Calangutessa. 
   Vishnu on yksi hindulaisuuden pääjumalista, rakkauden jumala,
   elämää ylläpitävä voima, kaikkialla ja kaikessa, 
  läpi luonnon vaikuttava jumalallinen mahti. 
Hänen energiastaan muodostuu maailma, nimi
tarkoittaakin kaikkialla vallitsevaa.

 

                                  Vishnu ja Garuna-lintu

Vishnu kuvataan pääsääntöisesti sinisenä, nelikätisenä miehenä - ratsunaan hänellä on suuri Garuda -lintu.   Indonesialainen lentoyhtiö on ottanut tuo tarulinnun nimekseen.
   Valitettavasti en saanut kunnon kuvaa Vishnusta, vaan joudun tyytymään lainatavaraan; kuvaa klikkaamalla pääsee tutustumaan kuvaajaan.


    Toinen pääjumala  Shiva on sekä syntymän että kuoleman hanmo.
    Tunnettu on patsas nelikätisestä tanssivasta Shivasta,
     tanssillaan elämää luova ja tuhoava voima.                        
         

Anna mennä ja kunnolla!   Oon hindien kuulu apinamies!

Ettepäin...!    Monta päätä, yksi mieli

   Yleisesti ja yksinkertaistettuna ajatellen hindulaisuudessa on yksi jumala - kaikkialla läsnäoleva muuttumaton maailmankaikkeudensielu, Brahman, kaikkivoiva, kaikkitietävä, ääretön, ja sillä taas monia ilmenemismuotoja, ruumiillistumiakin. 
   Se voima, jumaluus, on kaikkialla, esineissäkin, kaikissa elämänmuodoissa, pienessä
eläimessäkin, siksi kaikki elämä on pyhää ja arvokasta ja jumalallista. 
Sielunvaelluksessa sielun asunnoksi saattaa tulla mikä tahansa, ihminen tai 
lehmä tai koira tai hiiri, riippuen edellisen elämän teoista.
   Lehmä edustaa jumalallista ravinnon anteliaisuutta, äitijumalattaren 
hedelmällisyyden ja elämän lahjaa, ja  lehmä tarjoaa pellolle lantaa ja 
ravinnoksi maitoa; maidolla uskotaan olevan puhdistavia vaikutuksia, 
maitotuotteita käytetään uskonnollisissa seremonioissa. 
Hindulaisuutta pidetään maailman vanhimpana uskontona, sillä ei ole ketään varsinaista perustajaa, niin kauan kun on intialaisiakin ollut maassa on aina palvottu jumalia tavalla jota voidaan nimittää hindulaisuudeksi, siis ainakin jo viidentuhannen vuoden ajan.  Uskonnossa ei ole varsinaista yhtenäistä oppijärjestelmää, se on hyvin suvaitsevainen ja monimuotoinen, kaikki muutkin uskonnot ovat tasa-arvoisia  sen jumalien silmissä; jumalattariakin siellä on paljon. Maailmankaikkeus on aina ollut, se tuhoutuu ja syntyy säännöllisesti, kierto on loputon, yhden kierron, syklin, arvellaan kestävän siinä kolmekymmentä biljoonaa vuotta. 

 

                          

  Kaikkinäkevät kasvot - kolme mutta silti yksi

 

 

 Temppeleissä väkeä liikkui myöhäänkin, ulkoa ostettiin kukkaseppele tai suitsuke, sisällä pieni rukoiluhetki, ja taas ulkoelämään.   Teiden varsilla olevissa rukoushuoneissa vietettiin hartautta ulkopuolisen hälinän antamatta häiritä.  
   Hindu käy tai on käymättä seremonioissa, pelastus, vapautuminen olemassaolon harhasta, mayasta, ja jälleensyntymien ketjusta on riippumaton ulkoisesta palvonnasta; vapautus tapahtuu yksilötasolla ja oman oivalluksen kautta.       
   

 

 

Tupakointi näytti olevan harvinaista, en muistanut kurkkia tuotteiden hintoja että oliko sillä vaikutusta tuohon ilmiöön. Samoin toisenlaisten sauhutuotteiden polttelu oli epätavallista, sille ominainen tuoksu leijaili siellä täällä vain Arporan valtavilla, lauantai-iltaisilla markkinoilla. Siellä itä ja länsi kohtasivat, alueella asuvat hippiaatteen länsimaiset jälkeläiset kauppasivat länsimaalaisille turisteille näpertämiään koruja, matkamuistoja, vaatteita reippaaseen hintaan. Ruokaa oli saatavilla runsaasti ja makuelämyksiä joka kielelle, Hesan Hartwall –areenan kokoisella alueella oli monenlaisia pystytyksiä, jo kävely siellä aistit avoinna oli vaikuttava kokemus.

   Elävääkin musiikkia Arporassa oli, kai hipeiksi itseään kutsuvien jo varttuneitten kaverien esityksiä, taidolla laulettua ja soitettua täytyy sanoa. Minuun ei vain tehnyt vaikutusta muu lavatyöskentely. Minusta soitinten virittely ja sellainen täytyisi suorittaa jo ennakolta, ei niin kuin nyt näytti että sinne vain tullaan ja katsellaan mitä on sattunut tulemaan kassiin ja minkä Kuntosena. Tietysti olen liian vanha arvostelemaan tuollaista, kai soitinten esikäsittely ja huulenheitto kuuluu tavallaan ohjelmaan, ollaan yhtä suurta perhettä ja näpertelyllä saadaan hermostuneisuus peitettyä.    

   Monella levykauppiaalla soi tarttuva ’Shiva Moon’ – Prem Joshuan Intia-sävytteinen instrumentaalikipale,  maailmanhitin aineksia sisältävä pitkä sävellys. Niin tenhoava se oli, että pakko oli ostaa tuo, seitsemän muutakin saman kaverin hienoa työtä sisältävä nimikko CD. Innokas kauppias, nuori kaveri, täysin Buster Keatonina puhui apulantaakin luonnollisempaa ainetta suoraan puhtaaseen korvaani kun totesi levyn olevan aito ja alkuperäinen; minulla oli käynyt hyvä tuuri kun olin juuri hänen luokseen tullut – muut kauppiaat myivät mitä lie vain halpoja kopioita. Jo levyn pinnasta näki, hän näytti, että se oli oikean kaupan tuote, olihan siihen printattu laululista ja kaikenlaisia disc –logoja. Totta olikin, että useimmissa kioskeissa oli ko. levyä myytävänä vain plankkona, CD vailla minkäänlaista kirjoitusta ja muovipussiin sujautettuna. Tässä oli vielä ohut kotelo, molemmat kannet kuvien ja tekstien kera, ja hämärässä ja nopeasti katsottuna paketti oli OK.

   Pakkohan se oli olla briljanttia. Ja hintakin vain hyvä kolmesataa, my friend. Kun naurultani sain itseni koottua sanoin kotona pystyväni parempaan kopiointijälkeen ja hinnan olevan hyvä vain hänelle, mikä tietenkin kovasti loukkasi rehellistä ja minun parastani ajattelevaa liikeyrittäjää.  Ohitin kaavan ja ilmoitin maksavani levystä satasen, jolla sitä riisuttuna versiona myytiin ympärillä. Kauhun ilmeen haihduttua kaveri tuli vastaan, laittoi pelkän CDn muovipussiin ja viimeinen hinta olisi kaksi sataa. Minua kiinnosti vain musiikki, näytin satasta, ja kun myyjä ilmeettömänä vain katsoi takaisin työnsin rahan taskuuni ja lähdin kävelemään poispäin. Parin askeleen jälkeen kuului alistunut ookoo, ja mutisten hän hennoi luopua levystä koteloineen päivineen vaikka se merkitsikin hänelle huomattavaa kirjanpidollista tappiota.

 

 

 Linjuriautossa nyt vähän on tunnelmaa  Sovit sä siitä kyllä

Bussit ovat halvin tapa matkustaa, ja kai elämyksellisinkin. Ne ovat melkein puolta pienempiä kuin meidän bussit, tuttuja Pekka Puupää elokuvista. Karuja, kolisevia, täriseviä, niiden jouset ovat jo vuosia sitten kuoleentuneet, penkkien päällysteitä voi rehevällä mielikuvituksella kutsua pehmusteiksi. Tupakointi ja sylkeminen ovat kyltin mukaan kiellettyjä; sylkeminen näyttääkin kadulla olevan kansan yleinen ja yhtäläinen harrastus, räkä lentää komeasti ja tiuhaan ikään, sukupuoleen ja kai säätyynkin katsomatta.

 Jos bussissa on takaovi, on siellä mies vartioimassa ettei kukaan livahda ulos maksamatta; hän availee ovea sillä sensorttinen hydrauliikka puuttuu koko kulkuneuvosta. Käskyt kuljettajalle pysähtyä tai ampaista jatkamaan vihelletään, joillakin ammattimiehillä on jopa kunnon erotuomari pilli jota voimalla ja kuljetusmuodon luonteesta johtuen usein hartaudella käytetään, ja siinä sitten bussista laskeuduttua kestääkin jonkin aikaa saada pää tyhjäksi vislauksista.  Etuovella on hänen kollegansa, vuorotellen he rahastavat ja tarpeen tullen siirtyvät ovelta toiselle auton seisokkien aikana. Todennäköisesti he kuuluvat autofirman palvelukseen, vaikka perin harvoin heillä näin minkäänlaista univormua. Näin yhden naisrahastajankin. Rahan he keräävät,  setelitukku sormissa kasvaa, jotenkin he pääsevät kiemurtelemaan aivan täyteen  tuupatussa heiluvassa peltilaatikossa. Periaate on, että jokainen tienposkessa viittelöivä ahdetaan kyytiin. Kyltissä sisällä lukee, että seisomaan saa ottaa vain yksitoista matkustajaa, mutta nämä veijarit ajattelevat isännän ja firman etua ja tulkitsevat tuon määrän tarkoittavan vain kutakin alkavaa metriä käytävällä. Joskus he saattavat antaa kyytimaksusta kuitinkin, pienen harmaan paperilappusen, mutta useimmiten tuollaiseen turhaan muodollisuuteen ei ryhdytä. Kiinnostavaa olisi seurata heidän tilitystapahtumaansa kuljetusliikkeen kassanhoitajalle.

   Joskus he poikkeavat hakemassa tienvarsikauppiaalta hedelmiä koko henkilökunnalle, ja koska kädessä olevat setelit ja ostokset estävät kaivelemasta omia taskuja maksun hetkellä, auttaa kauppias  ja poimii oikean suuruisen rahan suoraan edestään.

   Polttoainetta haetaan silloin kun tarvetta on, siitä vaan kurvataan lähimmälle huoltoasemalle. Näyttää olevan kansainvälinen ilmiö että henkilö joka käsittelee paljon rahaa sitä myös mielellään käsissään laskee ja laraa. Torikauppias, basaarimyyjä… nämäkin rahastajat mielellään leikittelivät seteleillä ja niitä ahkeraan hypistelivät; omaksi iloksi kai kun sitä nyt kerran kourassa  senttikaupalla oli ja ehkä myös köyhien silminnäkijöiden harmittamiseksi.

 

 Toisilla on, toisilla ei   Tossa se äsken oli

Linja-autoja ei juurikaan joudu odottelemaan, kadunvierelle tai bussipysäkille vaan, ja pian alkaa räminä kuuluumaan. Reitti lukee keulassa, ei järin suurella, mutta jos sattuukin hyppäämään väärään vaunuun niin meneehän sekin jonnekin ja aina periltä jotain mielenkiintoista löytää. Jo linja-autoasemilla on meno katselemisen arvoista.

   Linjuria tulee ja lähtee jatkuvasti, kansaa nyytteineen ja lapsineen ramppaa edestakas, tyyttäilyä ja kovaa huutoa muuten vaan - tuntuu kuin väestön suurin harrastus olisi matkustelu. Lähtevien bussien luona kiirehditään hitaimpia ja raihnaisempia kulkijoita, kailotellaan ja osoitellaan että tällä pääsee sinne ja sinne. Huuto on lujaa ja taukoamatonta, yleisöpalvelu pelaa kovaa ja kauas. Sisällä seinillä on aikatauluja, mutta kolmasosalle miehistä ja joka toiselle naiselle ne merkitsevät yhtä paljon kuin minulle hindinkieliset seinäkirjoitukset.

   Panajin suurelta linja-autoasemalta löytyy kymmeniä pikku liikkeitä ja putiikkeja, sieltä saa kännykkäliittymiä, lääkkeitä, ruokaa, kopiota papereistaan, vaatteita – voi soitella kauaksi, ostaa nettiaikaa, täydentää monipuolisesta supermarketista kassinsa sisältöä ja haukata pika pikaa pientä suupalaa. Sieltä eräästä makeamyymälästä löysin Goa parhaimmat lassit. Lassi on hedelmämehuista ja jogurtista tehosekoitettu maukas ja ravitseva juoma, jokaisella putiikilla  tuntuu olevan oma resepti, jäämurskalla ja maidollakin jatkettua maistelin, ja aina tuolla meluisalla ja likaisella asemalla bussia vaihtaessani muistin  kurvata eräälle tietylle kioskille – ja jo kaukaa minut havaittuaan sieltä hymyillen nostettiin tiskille muki herkullista ja kylmää ja sakeaa juomaa.  

       Panajin linja-autoasemalta.
       Videon pituus 34 s. - koko 4.1 Mt. 
        

Kuule sitten vielä se sano että

 

Taksit, riksat ja pikkupaketit ja jopa yksityisyritteliäiset moottoripyöräilijät tyrkyttävät mieluusti kyytiä, ’Hello, taksi?!’ mutta uskovat kyllä jos ei kiinnosta. ’Kama nata’ on paikallisella murteella jotain sellaista kuin ’Ei kiitos’. Kohteliaisuus on hyvä muistaa, vaikka joskus tuppaakin ärsyttämään kun naapuritaksit parin metrin välein kyselevät samaa, josko mieli olisi ennättänyt muuttua. Työtäänhän he tekevät ja tahtovat vain palvella, vierailullahan me siellä ollaan. Takseja on paljon, kilpailu kovaa, mielellään he tarjoutuvat vaikka huomiseksi tulemaan hotellille, ja englanninkielentaitoinen onkin hyvä ja halpa opas pidemmillekin reissuille. Hinta tietenkin kannattaa jo ennen lähtöä sopia ja tinkiä kohtuulliseksi. Matkatoimiston omilla matkoilla on etuna suomenkielinen luotsi, paikalliset taksit hoitelevat homman vain halvemmalla ja nopeamminkin, kun ei tarvitse keräillä jengiä eri hotelleista suurella autolla, ja voi lähteä pyörimään milloin vain, ei ole sidottuna hotellin eteisaulan kansion aikatauluihin.

 

Tein taksilla kahden viehättävän suomalaisnaisen kanssa kokopäiväreissun aivan osavaltion itäosaan, Dudhsagen vesiputouksille (tai Doodhsagarin). Puolitoista, pari tuntia taisi ajomatka kestää sivu. Kuivakautena yli kuudensadan metrin korkuinen nähtävyys oli hieman vaisumpi kuin sateiden aikaan, mutta vaikuttavan näköinen putous oli nytkin. Loppukilometrit tehtiin jeepillä hitaasti erittäin huonossa maastossa, siitä piti maksaa erikseen, kuten omasta kamerastaankin pieni käyttökuvausmaksu – ja aivan loppumatkan sai vielä kävellä mutkaisella ja kivikkoisella viidakkopolulla. Putouksen alla pääsi sitten huuhtelemaan hien pois sukeltamalla lämpimään pikkujärveen.

   Vaivan arvoinen matka, vaikka yleensä en olekaan mieltynyt tuollaiseen ennaltamäärättyyn massaryhmäohjattuun joukkokäyttäytymiseen; nuori mukava kuski veloitti koko kyydistä vain tuhatviisisataa. Näki muutakin kuin kaupunkia ja rannikkoa. Sai syötellä apinoille banaaneja, poikettiin tullessa maustefarmilla, eri maksu tietty, ja kuvata itsensä valtavan norsun kanssa. Viidellä sadalla olisi päässyt ratsastamaankin, mutta säälin jaloa eläintä ja tyydyin vain maksamaan vapaaehtoisen kuvauspalkkion.

 

    600 metriä vettä       Norsu ja minä (oikealla)

 

Calangutesta Goan pääkaupunkiin, sadantuhannen asukkaan  Panajiin on parinkymmenen kilometrin matka, mutkikkaalla ja huonolla tiellä sekä tuollaisella kalustolla aikaa siihen tärveltyi puolesta tunnista kolmeen varttiin. Vauhdikas kyyti maksoi kahdeksan tai kymmenen rupiaa – riippuen siitä viitsikö rahastaja antaa kympistä takaisin vai pitikö hän itsestään selvänä että toki rikas valkoinen läskituristi antaa vähän tippiäkin, kuuluhan sen antaminen muidenkin palvelusten yhteyteen maantapana.

   Kerran kuljin tuon matkan takaisin taksilla; linjavuorot lopettavat liikennöinnin ilta kahdeksan, yhdeksän aikoihin. Kuljettaja aloitti neljästäsadasta rupiasta, ja minä huokasin ja levittelin käsiä. Rituaaliemme jälkeen viimein päädyimme kolmeen sataan, joka kuskin mukaan oli ’Last price only for you, my friend.” Tai noin hän suunnilleen sanoi, sillä pääkielen konkanin ja hindin kielen lisäksi tuolla puhutaan erästä toistakin ihmemongerrusta jota he itse kutsuvat englanniksi – itse Remu Aaltonenkin lörpöttää parempaa längvitsiä kuin kukaan goalainen. Intiassa puhutaan parinkymmenen kansallisen kielen lisäksi satoja muitakin kieliä, joten usein he keskenäänkin joutuvat turvautumaan kansainvälisen kielen apuun, vaikka hindillä  yleisesti ottaen pitäisi pärjätä. Englanti kuulemma ei ole Intiassa varsinaisesti virallinen kieli, se on 'vain' jonkinlainen virallinen apulaisvirastokieli. Yes yes. 

   Kun ajuri viimein oli hyväksynyt häntä kohtaavan konkurssin ja perheen nääntymisen nälkään hän lopulta suostui ottamaan minut kyytiin kahdella ja puolella sadalla rupialla. Pari päivää myöhemmin kuulin samaisella linja-autoasemalla, kuinka toinen taksikuski tarjoutui viemään erästä tummanahkaista asiakasta Calanguteen sadallakolmellakympillä.

 

Panajissa rahanvaihtopaikkoja on harvemmassa, keskustassa kadut leveät, monessa liikkeessä ilmastointikin.
  
Elokuvan ystävänä huomasin Panajissa Inox-cineman, suuren multiteatterin, jossa salit ovat ilmastoituja, äänentoisto huippua ja valkokangas valtava. 79 rahaa muistaakseni lippu maksoi, illalla kalliimmat, katselin hindi-kuvaa, ihastelin terävää piirtoa. Tuossa ympäristössä hulppea teatteri, Suomessakin se olisi ihailun kohde. Olin kuullut, ettei intialaisissa elokuvissa suudella; aivan kirjaimellisesti se ei pidä paikkansa, intohimottomia ja lyhyitä kohtauksia näkyi, niistä kamera siirtyi hienotunteisesti kuvaamaan pilviä tai aaltoja, mutta saattaa olla vain lyhyen ajan takana jolloin tuollainenkin moraaliton toiminta Hollywoodista syöksähtää Bollywoodiinkin. Myöskään hindipornoa en DVD-kaupoissa nähnyt, vaikka maailmanmatkaajan uteliaisuuteni myöskin tuolle inhimillisen käyttäytymisen alalle ulotin.

 

 Torielämää Mapusassa  En mä sulle myy mitään

     Nyt kuule hintaa alemmaksi ja reippaasti  En mä nuku, lepään vaan hetken

 

Mapusaan, kahdeksan kilometrin päähän Calangutesta bussi maksoi kahdeksan rupiaa. Kolmipyörä rikshalla sataviisikymppiä. Kaupunki on jo kohtalaisen iso, väkeä viitisenkymmentätuhatta, aivan linja-autoaseman lähellä on laaja markkinapaikka. Onkohan mitään mitä sieltä ei löytyisi? Valtavasti monenlaista tavaraa loppumattomilta vaikuttavien käytävien varrella. Ja kansaa risteilemässä, tinkimässä, vaihtamassa kuulumisia. Hedelmiä, lihaa, kaloja. Oudonnäköistä, jännittäväntuntuista, muuten vain ihmeellistä. Kukkien, mausteiden, hajusteiden tuoksua. Musiikkia, lasten huutoja, moottoripyörien prätkätystä. Elävänä myytävien kanojen pelokkaita katseita. Ruokaa ja hyväksyntää kärkkyvien koirien tepastelua. Raajarikkoisten laahautumista ja kolikoiden kolinaa almuastiassa.  

   Nuo paikalliset myyntipaikat tarjoavat erinomaisen tilaisuuden kurkistaa alkuasukkaiden elämään; turistikaduilla työskentelevät ovat melkeinpä vain kaikkialla maailmassa olevien basaarimyyjien kopioita – joka tapauksessa, jonkinlainen aitous sieltä puuttuu.

   Tykkään kävellä tavallisilla markkinoilla, liha- ja kalahalleissa ja syrjässä olevissa erilaisissa pikkupuodeissa, katsella tavaroita, kuunnella äänensävyjä, aistia tunnelmaa. Aistia elämää.

Katsomaan ja ostamaan kehotuksia tietenkin kuuluu, kauppiaitahan he ovat, mutta hymyllä ja pienellä kädenliikkeellä asia tulee korrektisti hoidettua.

 

 

 

Sivun alkuun

                                       Kertomus jatkuu

                                                                  elävääkin kuvaa vähän

                                                 takaisin 1 osaan

 

 

                              Pääsivulle     Pertti Raasu

.Prinsessa Madeleine,  Runoja,  Merilauluja,  Pornolauluja,  New York - Los Angeles,  
Onanistin käsikirjasta,
 
Ryyppylauluja,  Laulut,   Horoskooppi,  Finnjet,   Kuvia meriltä III,    
Rakas poikani - kuoleman lapsi
  
Ilmainen! Ensimmäinen Suomessa! 
Kokonainen runokirja Rajavartija, kuoleman turvaaja