Voin olla ja tulla

 

 

 

 

Voin olla ja tulla

menn vain

kun ei ole taakkaa harteillain.

Sielt tulen

miss ei kukaan

sinne menen

jonne en mukaan

ketn tahdo tuttavistain.

 

Siell takana tuulien

jossa rauhaisa tyyni on

siell aika on knteinen

ja tyni loppumaton.

Siell kohtaan rakkaimmat

jotka kotiin jd ei voi;

vain jotkut se laulun kuulevat

joka tyhjst kutsun toi.

Jotkut vain siirtyvt sivumpaan

ja kntvt muualle pn;

hiekan he rapsivat vaatteistaan

kun jvt muut leikkimn.

 

Kun rajan kohtaan ja kartoitan

sen siihen rikki lyn:

jonkun toivon se jossain tuntevan

ja nukkuvan rauhaisan yn.

Yksitellen, korkeintaan

voin jotain lohduttaa

saada toisen huomaamaan:

aita usvaa on haihtuvaa.


Harvoin saan pysyv

raja on taas kuin eilenkin;

kulkijaa en missn n

tuttu on turvallisin.

 

Joskus net poskellain kyyneleen

syyt aina vain tied en;

tt m haluun ja tt m teen

aina jostain saan kiitoksen.

Kiitoksen saan kun lhte saan

kun autan hetken pienenkin

vaikka tiedn ettei milloinkaan

raja missn ole viimeisin.

 

Silti kiitoksen vuoksi ei

matkata nin -

tunne toinen vain mukaansa vei;

kun rettmyys on edessin

ja takana: terve ja hei!

niin silloin voin valita

ja vain kerran tehd niin -

se iksi silloin on takana

se pilven j pyrteisiin.

 

Sen tunteen hetkeksi tavoitat

kun joskus seisahdat;

se mukanaan tuo kaikkeuden

iisyydest palasen.

 

Runoihin

                                                                                   Psivulle